Minun asukaspysäköintini kallistuu vuoden sisällä 445 prosenttia

Perjantai 4.11.2022 klo 10:49 - Kauko Niemi

Tyhja_helsinki.jpg

 Tällaisten kuvien kuvaaminen Helsingissä ei ole työlästä eikä sattumanvaraista

Helsinki, missä asun, on kovaa vauhtia ajamassa asukkaitaan patikoimaan. Toki päämäärätön kuljeskelu kävelyalueilla on ihan mukavaa, jos ei tarvitse hoitaa mitään asioita, eikä kanniskella painavia tavaroita kaukana paikoitettuihin autoihin. Se vaan ei ole realistista ja parhaimmillaankin nautittavaa vain kesäaikana.

Onko Keskuskadusta tai Iso-Roobertinkadusta muodostunut jotakin ylitse muiden – no ei ole. Onko autoton Aleksi noussut arvoon arvaamattomaan – no ei ole – pikemminkin päinvastoin.

Positiivisin muutos lienee Baana Kansalaistorilta Ruoholahteen. Ennen etätöiden alkamista sitä käytti miljoona fillaristia vuodessa. Ja nyt suunnitellaan Baanan päälle asuinkerrostaloja. Kuka haluaa sen jälkeen liikkua kenenkään kellarissa.

Viime tiistaisessa kaupunkiympäristölautakunnan kokouksen esityslistalla oli kohta, jonka mukaan Pohjois- ja Eteläesplanadille lisättäisiin kävelyalueita. Alustavien suunnitelmien mukaan tämä tapahtuisi siten, että kummankin kadun ajoradalta otettaisiin toinen kaista kevyen liikenteen käyttöön. Ei ihan vielä päätetty.

Korona toi etätyöt enemmän ja vähemmän pysyviksi. Se muutti lopullisesti asenteita, ettei tarvitse asua mahdollisimman sujuvalla etäisyydellä työpaikasta. Asunnon valinnassa on paljon enemmän vapauksia ja ennen kaikkea säästömahdollisuuksia, kun toteuttaa vaikkapa nurmijärvi-ilmiötä.

Omalla kohdallani kotikaupunkini Helsinki nostaa asukaspysäköintimaksua vuoden sisällä 445 prosenttia. Luovunko autosta vai muutanko pois? Jos näistä pitäisi valita jompi kumpi, niin muutan pois. Helsingin keskustan kuihtuminen on niin konkreettista, etten tunne menettäväni yhtään mitään. Ehkä kuitenkin pitää olla hätiköimättä ja katsoa onko koronan jälkeistä paluuta tapahtumassa.

Toisaalta asukaspysäköintiin on tulevina vuosina luvassa lisää reiluja korotuksia. Että mistäkö minun huimat prosentit tulevat? Tämän vuoden alussa kaupunki keksi poistaa 50 prosentin alennuksen bensa/hybridiautoilta ja sitten tulevassa vuodenvaihteessa päästäänkin jo 720 euron vuositasolle.

Hulppeita korotuksia lätkäistiin myös Helsingin julkiseen liikenteeseen. Bussit, junat, ratikat ja metrot kallistuvat kaksinumeroisilla prosenttiluvuilla. Ei siis paljoa lohduta luopua autosta ja siirtyä julkisten käyttöön.

Erittäin postitiivistä toki on se, jos ihmiset siirtyvät kävelemään ja säästämään energiaa ja samalla kohottamaan terveyttään. Siihen en kuitenkaan usko, että Helsingin kaupunki olisi suuressa viisaudessaan ryhtynyt tätä kautta pienentämään sairaanhoitokulujaan.

Helsingin keskusta kuihtuu ja hiipuu. Metrolla pääsee viiden minuutin välein aina uuteen ostoskeskukseen, missä samat liikkeet samassa järjestyksessä samoilla alennuskampanjoillaan siis samaan aikaan kun Aleksanterinkadulla ei juurikaan ostoskasseja näy.

Mikä on syy ja mikä seuraus? Se selviää vasta muutaman vuoden kuluttua, mutta pahaa pelkään, että kuihtuminen jatkuu. Helsingin ongelman ovat myös niin sanotut ooppera-asunnot. Keskustan asunnot, joissa ei asuta vakituisesti lainkaan. Niitä käytetään vain hotellien korvikkeena Helsingin reissuilla.

Muutaman vuoden sisällä selviää myös Helsingin vetovoima suhteessa Turkuun ja Tampereeseen. Tässä kolmikosta Tampere näyttäisi olevan hyvinkin vetovoimainen ja se on jo mallikkaasti muutaman kerran kampittanut Helsingin. Tampere on myös sijainniltaan keskeinen.

Eikä ole mikään harvinaisuus sekään, että asutaan ja tehdään etätöitä Tampereella ja piipahdetaan kerran tai kahdesti viikossa työpaikan toimistossa Helsingissä. Asuminen Tampereella on niin paljon edullisempaa, että budjetti sietää tarvittavat matkat Helsingin toimistoon.

Koronavuodet ovat tutustuttaneet suomalaiset myös moniin kotimaisiin paikkakuntiin ja keskuksiin sekä avanneet niitä pinttyneitä mielikuvia, jotta Suomessa olisi vain yksi asumiskelpoinen paikka – Helsinki. Tilastokeskuksen mukaan tämän vuoden tammi-helmikuun aikana kuntien välisiä muuttoja tehtiin 39 956. Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2020 Kuntien välisessä muuttoliikkeessä Helsingin (1 044 henkilöä) ja Espoon (602 henkilöä) muuttotappiot olivat määrällisesti Suomen suurimmat.

Tämä on kuultavissa ääniversion Finnradion kanavalla 7.11.2022 alkaen

https://www.finnradio.fm/podcast.html

https://www.finnradio.fm/

 

Lisää aiheesta

Helsinki ei pääse 10 vetovoimaisemman kunnan joukkoon

Turku on niin hidas

Maailman paras bines-malli

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, Helsinki, Turku, Tampere, vetovoima, asukaspysäköinti, autoton keskusta, etätyö, nurmijärvi-ilmiö,

Fillarilla Senaatintorilta Markuksentorille - 20 V

Keskiviikko 26.6.2019 klo 9:04 - Kauko Niemi

Tänään on tasan 20 vuotta siitä, kun aloitin yllytyshullun, mutta erinomaisesti suunnitellun ja treenatun fillarimatkan Helsingistä alppien yli Venetsiaan.

Joka vanhoja muistelee niin sitä tikulla silmään, mutta kuitenkin uhmaan tällä kertaa tätä elämäni lempiohjetta.

Ehkä tällä muistelulla on perusteluja senkin takia, että nykyisin lentämisen ja kaikella  muullakin matkailun aiheuttamalla ilman saastuttamisella ei kovin paljon irtopisteitä saa kerättyä.

Lähtökohtana oli tietysti se, että meidän neljän kaverin, Jannen, Simon, Jounin ja minun elämässä on vain tasan yksi vuosituhannen viimeinen kesä ja siitä pitää tehdä ikimuistoinen. Ikimuistoinenhan siitä tuli 17 päivää ja keskimäärin 100 kilometriä päivässä polkien läpi Euroopan.

Porukan ikähaarukka oli 36 – 39 – 40 ja 55 vuotta. Itselläni oli siedettävästi fillarikilometrejä takana ja kokemustakin, kun viidesti sotkenut Helsingistä Kemiin. Käytännön nyrkkisääntönä pitäisin, että harjoituskilometrejä pitää olla minimissään saman verran kuin suunniteltu matka. Mieluusti puolitoista kertaa. Kalustona ryhmällä oli yksi maantiepyörä, yksi maastopyörä ja kaksi siltä väliltä.

”Suunnittelun suomenmestariksi” – voin hyvin nimittää Jannen. Paitsi, että Janne osasi lukea karttoja, niin hän ymmärsi mihin meidän muiden fyysiset ja henkiset rahkeet riittäisivät. Ennakkoon toki treenattiin yhdessä ja erikseen lenkeillä ja jonkin verran salilla.

Suunnitelman suurin muutos oli niinkin vaatimaton kuin yhden suunnitellun lepopäivän vaihtaminen kahteen lyhyeen, puolenpäivän ajoon. Tiukkapipoisuutta ei onneksi matkaan mahtunut, eikä yöpaikkojen tähtiä laskettu, eikä yöpaikkoja oltu varattu etukäteen.

Aikataulu oli kuitenkin kiinteä, sillä yksi meistä tuli heti ennakkoon varatulla paluulennolla takaisin Suomeen ja kolme jäi Italiaan viikon rantalomalle ja sitä varten oli pakettimatka ostettu etukäteen ja siitä jätettiin vain menomatka käyttämättä.

Kaksi lentävää lausetta – kestääkö vielä kauan (renkaanvaihto, pissaaminen jne) – kyllä Suomi on pannukakku – kuvaa pitkälle kuitenkin, että matkaa oltiin tekemässä tosissaan ja ajettiin tilanteiden ja olosuhteiden mukaan.

Autokokemukset eurooppalaisista kymmeniä kilometrejä hiivuttavista ylämäistä ei ihan anna todellista kuvaa millaista hiertämistä se on polkupyörällä. Pistää vilkuilemaan, josko jarrut olisi jotenkin hirttänyt kiinni. Tie näyttää tasaiselta mutta jalkatyötä on tehtävä tolkottomasti.

Autolla Saksan läpiajo kerryttää mittariin noin 900 kilometriä ja polkupyörällä reilu tonni.

Heti ensimmäisen päivän saldo oli 119 kilometriä keskinopeudella 18,3 kilometriä tunnissa. Travemünde - Lüneburg. Tavoitteenahan oli ajaa keskimäärin 110 kilometriä päivässä. Kotimaiset harjoitusajot antoivat viitteitä siitä, että keskinopeus olisi 20-21 kilometriä tunnissa, mutta ensimmäisen päivän kokemusten perusteella nopeutta on pudotettava ja ajettava hieman pidempää päivää. Ensimmäinen ajopäivä kun alkoi kahdella rengasrikolla, yhdellä harhaanajolla, runsaalla vesisaateella ja melkoisella vastatuulella.

Lisäksi saksalaiset pyörätiet ovatkin yllättäen melkoisen muhkuraisia erillisiä reittejä pitkin peltoja ja metsiä erillään valtaväylistä.

Jokainen mukana raahattu gramma on merkityksellinen. Itselläni oli selkäreppu, pieni satulalaukku ja toinen pieni laukku ohjaustangossa. Jokainen vaatekappale oli valittu punnituksen jälkeen ja reppu painoi tavaroineen 4,7 kg. Nyt jos pakkaisin, niin ottaisin esimerkiksi vain kolme sukkaa mukaan. Kaksi jalassa ja yksi pesussa. Taisi olla jo toinen päivä, kun Simo jätti painavat farkkunsa bussipysäkille.

Matkan kohokohdaksi tai paremminkin sanottuna korkeimmaksi kohdaksi muodostui Grossglocknerin kautta alppien ylitys. Se on polkupyörällä henkeä salpaava, silmiä hivelevä ja jalkoja puuduttava, silti niin monen unelma.

Tämän korkeammalta ei sitten maatie Euroopassa kuljekaan. Maantien korkein kohta on 2504 ja todella jyrkkää nousua riittää kaiken kaikkiaan 27 kilometriä. Sadepilvet peittivät maisemaa, ehkä onneksi. Muutaman serpentiinimutkan jälkeen olin varma, että pian tulee Pyhän Pietarin portti vastaan.

Kova tuuli ja kolmeen asteeseen laskenut lämpötila hyydyttää sopivasti menohaluja. Parhaimmillaan oli lunta kummallakin puolen tietä. Tällä osuudella katselimme kateellisena Jounin maastopyörävalintaa.

Ja sieltä korkealta sitten vain lasketellen Venetsiaan.

Rantalomallakin piti kaiken kukkuraksi hypätä vielä pyörän selkään ja käväistä Slovenian puolella kääntymässä. Tullimiehen kommentti jäi elävästi mieleen – polkupyörä ja Suomen passi – aika harvinainen yhdistelmä.

Matkailu avartaa ainakin tällainen, joka tehdään kaikilla aisteilla ja jokaisella solulla. Ja nyt vielä 20 vuoden jälkeenkin monia asioita palaa aidosti mieleen toisin kuin ne valmiit pakettimatkat turistinähtävyydestä toiseen joukon jatkona. Elämä on!

  

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Polkupyöräily, Venetsia, alpit, Grossglockner, Helsinki, Jouni Ala-Mello, Janne Saarela, Simo Koppinen

Taskuparkki onnistuisi, jos olisi yksikin hole

Perjantai 28.9.2018 klo 16:42 - Kauko Niemi

Huomenna vietetään Kansallista pysäköintipäivää ja päivän kunniaksi järjestetään Espoon Tapiolassa Taskuparkin SM-kisat. Minulla on tuollainen kisa joka päivä.

Nyt eletään sitä aikaa, kun joka ilta Töölössä (Ooppera, Finlandia-talo, Musiikkitalo, Temppeliaukio, Tennispalatsi) paikoittaa 600-800 ylimääräistä autoa.

Tällä viikolla erehdyin aikataulusuunnittelussa pahasti ja palasin autolla kotiin 18:00 – 19:00 välillä. Parinkymmenen minuutin surfailun jälkeen hermo petti ja jätin autoni aika lähelle suojatietä. Seuraavana päivä tuo etäisyys tarkentui virhemaksukuitista 4,1 metriksi.

Jäin miettimään, kun ministeri Soinikin sai anteeksi Eduskunnassa, niin miksen minäkin paikoituksessa. Lappuliisa voisi todeta asukaspysäköintilapusta, että auto asuu alueella ja tarkistaa tietokannastaan, että hän on saanut edellisen virhemaksun yli vuosi sitten, joten annetaan olla tämä 90 cm. Ja näköjään tunnollisesti maksanut kaikki aiemmat virheensä. Eli kuinka tarkasti sääntöjä noudatetaan.

 

Edellisen kerran pohdin asiaa lauantai 9.1.2010

Helsingin asukaspysäköinti on varmasti yksi maailman parhaimmista bisnes-malleista. Asiakas ostaa tuotteen, jonka saannista ei anneta mitään takuuta. Moni lentoyhtiö on kateudesta kalpeena. Nekin ovat yrittäneet ylibookata koneitaan ja kun kaikki eivät ole koneeseen mahtuneet, niin lentoyhtiöt ovat sovinnolla maksaneet aivan kohtuullisia korvauksia.

Asukaspysäköintikyltti autossa ei anna mitään takuuta siitä, että löydät paikan autollesi siltä alueelta, johon kyltti oikeuttaa auton jättämään. Minkähän kannan kuluttajaviranomainen tähän ottaisi. Ehkä sitäkin pitää jonain päivänä kysyä.

Kaupunki myy kaikille paikkaan oikeutetulle pysäköintitunnuksen riippumatta siitä onko alueella paikkoja vai ei.

Asukaspysäköintiä tarjoava taho, Helsingin kaupunki, kasaa parhaillaan lumikasoja asukaspysäköintipaikoille. Yhdessäkään lumikassa en ole nähnyt asukaspysäköinti kylttiä saati pysäköintivirhemaksua, vaikka lumikasat ovat pysäköity väärin.

Kilpailua ei myöskään ole. Kaupunki korotti vuoden vaihteessa maksun 36 eurosta 100 euroon. (312€/2019) Ei mikään pieni yksipuolinen korotus vaihtoehdottomassa tilanteessa. Tosin kaupungin kassa karttuu yhdestä 2,7 miljoonaan euroon.

Rahahan tässä ei kuitenkaan ole ydinkysymys vaan se, että jos jotain ostaa, niin tuote tai palvelu pitäisi myös saada. Muutoinhan se täyttää petoksen tunnusmerkit.

Nyt vedotaan, että kadun varret ovat kesäautojen säilytyspaikkoina. Eikö silloin olisi järkevämpää tarjota kesäautoille talvisäilytyspaikka jossakin tattarinsuolla. Onhan veneillekin osoitettu talvisäilytysalueita, jopa Helsingin paraatipaikalla.

Asukaspysäköinnin erikoisuuksiin kuuluu myös yrityspysäköinti. Esimerkiksi toimisto, jossa työskentelee viisi ihmistä samassa tilassa, samalla alalla. Heistä, jokaisella on oma yhtiönsä. Rakennusviraston mukaan heillä kaikilla on oikeus kolmeen yrityspysäköintipaikkaan. Näin ollen pikku toimistolla on oikeus viiteentoista pysäköintilupaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asukaspysäköinti, taskuparkki, Helsinki, Töölö, parkkisakko, lappuliisa

Tälläkin viikolla ainakin 46000 vierasta

Keskiviikko 15.7.2015 klo 21:19 - Kauko Niemi

Tavalliselle kaupunkiasukkaalle, kuten minulle erilaiset tilaisuudet luovat oman persoonallisen leimansa kesäiseen katukuvaan.

Viime viikolla oli Helsinki Cup. Parinkymmentätuhatta nuorta jalkapalloilijaa täyttivät ainakin kaikki pääkaupunkiseudun jalkapallokentät.

Viime viikolla tuossa naapurissa, Finlandia-talossa kokoontuivat maailman keskeiset vaikuttajat Venäjää lukuun ottamatta.

Tällä viikolla on suurin risteilyvierailijoiden sesonki. Maanantaina Helsingin satamissa oli yhteensä kuusi risteilijää ja yli 9000 vierasta valtasi kaupungin.

Parhaillaan on menossa kansainvälisin tapahtuma, mitä Suomessa on koskaan järjestetty. Osallistujia yli 21000 ja he tulevat 53 eri maasta.

Nämä kaikki ovat hyvinkin eriluonteisia ja näyttäytyvät eri tavoin katukuvassa. Yhteistä on kaikille se, että Suomesta jää jonkinlainen mielikuva jokaiseen päähän. Mielikuva suomalaisesta järjestelykyvystä tuottaa lisää tapahtumia, jos tämän kertainen kokemus oli positiivinen. Myös yksittäisiä vierailuja, jos jotain jäi näkemättä.

Helsinki Cup pyörii jo omalla painollaan. Osallistujat ovat sen verran nuoria, ettei heitä juurikaan näkynyt katukuvassa. Lasten voittamisen paineet olivat sen verran kovia, ettei leikkiin ollut aikaa eikä syytä. Uimastadion oli paikka, missä pienet palloilijat kävivät runsain mitoin saunassa ja uimassa.

Etyin juhlakokous näkyi vain mediassa, missä taitettiin peistä Suomen päätöksestä pitää venäläiset poissa kokouksesta. Yhtään liikennekatkoa en havainnut. Yhtään mustien autojen letkaa en nähnyt. Yhtään helikopteria en nähnyt enkä kuullut taivasta turvaamassa. Yhtään ylimääräistä lippua en nähnyt edes Finlandia-talolla. Tummapukuiset sedät ja tädit olivat kuin kusi sukassa. No varmaan Helsingin parhaiden hotellien kalleimmat sviitit ja huoneet olivat hyvin myytyjä.

9000 risteilyvierasta yhtenä päivänä, on iso määrä Helsingin kokoiselle kaupungilla. Koko viikon risteilyturistien saldo on 25000. Hehän viipyvät vain päivän ja aiempien haastattelujen mukaan osa ei edes tiedä mihin kaupunkiin tällä kertaa pysähdyttiin. Silti parisenkymmentä bussia jonottaa Sibelius-monumentille ja Temppeliaukion kirkkoon. Risteilijäturistit tuovat kohtuullisesti rahaa päivän visiitillään. Hehän eivät ole köyhiä eivätkä kipeitä.

Tapahtumista ylivoimaisin on Gynaestrada. Se on värikäs iloinen. Kaupungilla on 15 esiintymislavaa, joissa on yli 700 esitystä. Tapahtumassa on nuoria ja vanhoja, joka viides on mies. Voimistelijoita kun ovat, niin hyvä fyysinen kunto näkyy vaikkapa siinä, että suurin joukoin kävellään Pasilan Messukeskuksesta kaupungille. Osallistujat eivät kilpaile mistään, vaan ovat mukana rakkaudesta lajiin. Silti tiistaista huippuesitystä sveitsiläinen joukkue oli hionut ohjelmaansa neljä vuotta.

Tämä on niin iso ponnistus järjestäjille ja näyttäisi onnistuvan erinomaisesti ja se heille suotakoon. Ja tuohan tapahtuma pääkaupunkiseudulle 30 miljoonaa euroa.

Itse lähden tänään fillaroimaan Temppeliaukion kirkon, Kansallismuseon ja Finlandiatalon kolmiosta ja sillä aikaa kun käynnistän SportTrackeria kännykässäni, ehtii jo kolme porukkaa kysyä tietä haluamaansa paikkaan. Tällainen on kesäinen Helsinki tänään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turisti, Helsinki

Jäätäviä tunteita

Lauantai 12.2.2011 - Kauko Niemi

Hyvä ystävä Roomasta tuli Suomen vierailullaan seuraamaan kuoromme harjoituksia viime torstaina. Suomalaisena hän ymmärtää suomikuvaa ja ilmastolliset olosuhteet. Nyt tuo roomalainen kuoro on rohkaistunut ja suunnittelee vierailua Suomeen toistamiseen.

Edellinen vierailu tapahtui kesällä. Nyt halutaan kokea talvi ja matkaa suunnitellaan Joensuuhun. Keskustelu käy jo nyt kuumana ja jännitys valtaa roomalaisten kuorotreenit - kuinka kylmä ja pimeä Joensuussa voikaan olla.

Ystäväämme, ainoaa suomalaista kuorossa laulavaa henkilöä vaaditaan jo pukeutumaan kuoron harjoituksiin malliksi juuri sellaiseen asuun, jolla voi pärjätä Joensuussa vuoden 2012 joulukuussa.

Pari viikkoa sitten Irlannissa asuva ja töitä tekevä portugalinen ystäväni visiteerasi Helsingissä ja käväisin hänen kanssaan päiväristeilyllä Tallinnassa. Tallinna ei tuntunut niinkään kummalliselta kuin Helsingin rannikon jäinen meri, jossa laiva pääsi eteenpäin.

Pian matkan jälkeen hän päivitti FaceBookiaan laittamalla kuvia Töölönlahdesta ja laivalta otetusta Pihlajasaaresta – siis meri eikä pelto. Jonka päällä voisi jopa kävellä.

Päivityksestä syntyi mielenkiintoista keskustelua Suomesta. Eräs kommentti kertoo kuinka on tehnyt mieli talvella Helsinkiin. Nähdä eksoottinen luminen kaupunki. Ongelmaksi oli vain muodostunut se, että löytyykö Helsingistä talvella kasvissyöjälle ruokaa. Pohjoisen asukkaat kun syövät talvisin vain raskasta ja rasvaista ruokaa selvitäkseen kylmän talven yli hengissä.

Onneksi vieraani oli myös kasvissyöjä ja vein hänet Silvople-ravintolaan syömään, joten hän lohdutti epäilijää, että Helsingistä saa talvellakin loistavaa kasvisruokaa.

Kolmas tapaus tulee mieleen reilun vuoden takaa. Tuolloin maailman metropolista Suomeen tullut tuttava kysyi Mäkelänkadun päässä lentokentältä tultaessa, että mitä täällä tapahtuu? Onko teillä joku erikoistilanne? Ulkonaliikkumiskielto? Vain muutama auto liikenteessä, eikä ihmisiä näy missään.

Siis kello 18:00 ja suurin piirtein paikassa mihin suunnitellaan miljoonia maksavaa ruuhkamaksuseurantaa. Itse en tullut ajatelleeksi muutamia muita hänen kommentteja liikenteestä. Miksi teillä on liikennevalot öisin tai mihin te ylipäätään tarvitsette liikennevaloja, kun ei ole autojakaan liikenteessä.

Kävin ostamassa hänelle Helsingin muistoksi töölöläisestä Mentalware-kaupasta t-paidan, jossa rintaan oli painettu Helsingin metrokartta ja teksti Lost in Helsinki.

Suomessa asuva globaali henkilö on neljäs esimerkkini, joka nyt kuuden vuoden asumisen jälkeen on oppinut hieman ymmärtämään, että suomalainen ei aina olekaan vihainen hänelle, vaikka suupielet ovatkin alaspäin ja naama kurtussa. Sitä hän ei voi vieläkään tajuta, että ihmiset eivät tervehdi, jopa työpaikoilla kulkee muumioita, joilla ei ilmekään värähdä.

Neljä vuotta sitten juttelin thaimaalaisen henkilön kanssa, joka oli viikon kurssilla Helsingissä. Hänen havaintonsa oli se, että kuinka on mahdollista, etten ole viikon aikana nähnyt yhtään poliisia. Helsingin täytyy olla huippu turvallinen kaupunki.

Kaikki edelliset esimerkit kuvaavat omalla tavallaan maailmalla olevaa Suomi-kuvaa. Jään vaan miettimään millaisilla ohjelmilla Suomi-brandiä pyritään nyt hallitsemaan. Vai olisiko syytä houkutella ihmisiä Suomeen kokemaan jäätäviä tunteita.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suomi imago, turisti, helsinki,

Suomenkieleen syntyi uusi sana - tikkataululakko

Tiistai 19.1.2010 klo 18:43 - Kauko Niemi

Helsinki-Vantaalla heitetään tikkaa. Kukaan ei tosin tunnusta, että laukkuhihnojen takana olisi ollut tikkatauluja. Tikkataulujen etsinnässä oli mukana jopa Baronan toimitusjohtajakin, joka tosin ei ehtinyt työntekijöilleen näyttäytyä.

Nyt ovat siis tikkataulut löytyneet. Ne ovatkin henkisiä tikkatauluja, jotka pantiin piiloon päivässä ja taas laulut kulkevat entiseen malliin. 

Toivottavasti lopetamme italialaisten parjaamisen kun meillä on nyt ihan ikioma suomalainen sana – tikkataululakko.

Tikkataulut siirtyivät kakkosterminaalista ykkösterminaaliin, eikä se ollut Baronan syytä. Tikkataululakko siirtyy sujuvasti yhtiöstä toiseen. Milloinkahan minun vesihanasta tulee vettä tipoittain kuin eturauhasvaivoista kärsivältä vanhalta mieheltä. Silloin kun tikkataululakko on levinnyt Helsingin Veteen.

Kieltämättä tikkataululakko on kiduttavaa ainakin sen kohteeksi joutuvalle, joka on joku muu kuin itse työnantaja. Helsinki-Vantaan tapauksessa matkustajat. Ikään kuin kaikki olisi kunnossa, mutta ei sittenkään.

Naurettavinta asiassa on se, että tilannetta vääristellään ja keksitään ihmeellisiä selityksiä suurista matkustajamääristä ja huonoista keleistä. Ja kirkkain silmin väitetään, että tehdään yhtä ahkerasti niin kuin ennenkin. Tikkataululakko on vain niin ovela, ettei kukaan pysty osoittamaan yksiselitteisesti ongelmaa.

Mielenkiinnolla nyt odottelemaan, mihin toiminta leviää Helsinki-Vantaalta ja millaisia muotoja se tulee saamaan. Siinä riittääkin tuottavuus-exelin pyörittäjille miettimistä.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tikkataulu, lakko, Helsinki-Vantaa, laukku