Kuka olisi oikea jäätanssin joukkueenjohtajaPerjantai 8.3.2024 klo 13.56 - Kauko Niemi Näillä keleillä 70.000 suomalaista tarvitsi lääkärin hoitoa päättyvänä talvena Kokonaisuus taisi unohtua päättyvän talven jäätansseissa. Taitaa olla kokonaisuus kateissa myös työmarkkinaneuvotteluissakin. Pohditaan nyt kuitenkin talven jäätanssia, jonka valmentajasta ei ole selkeää tietoa. Ylen saamien tietojen mukaan liukastumisten aiheuttamat sairaanhoitokustannukset Suomessa olisivat jopa 1,4 miljardia vuodessa. Joka vuosi noin 70 000 ihmistä liukastuu Suomessa niin pahoin, että joutuu turvautumaan lääkärin apuun. Kaupanpäällisiksi runsaasti kipuilua, perheiden arjen sekoilua, joillekin jopa loppuelämän ongelmia. Kukahan tässä pelissä onnistuu säästämään eniten. Kukahan tienaa eniten ja kukahan onnistuu vetämään välistä. Etenkin kun kokonaisuutta ei mieti kukaan. Kuinkahan monta lapiollista sepeliä saisi 1,4 miljardilla? Rautakangen saa Puuilosta 22,50 eurolla. Sellaisen kauniin punaisen ostin juuri tuttavalleni syntymäpäivälahjaksi. Tosin kangen lisäksi lahjaan sisältyi pihajäiden murskaaminenkin. Hyvinvointialueiden ahdinko paisuu paisumistaan, eikä ne tarvitsi yhtään ylimääräistä katkennutta kättä tai nyrjähtänyttä nilkkaa hoidettavakseen etenkin kun tämän hetken arvioiden mukaan yli 100 terveysasemaa on sulkemassa ovensa. Sosiaali- ja terveysministeriön kyselyssä kartoitettiin loka-marraskuussa 2021 hyvinvointialueen näkemyksiä sairaalaselvityksen taustaksi. Siinä kysyttiin muun muassa, liittyykö henkilöstön saatavuuteen epätervettä kilpailua. Alueista vain neljä ei nähnyt ongelmia vuokratyövoiman käytössä. Keikkafirmat haalivat julkisen puolen lääkäreitä palkkalistoilleen myydäkseen heitä takaisin kalliimmalla, selviää tuosta ministeriön teettämästä kyselystä. Helsingin kaupunki myöntää epäonnistuneen paikoin lumen auraamisessa ja muussa talvikunnossapidossa tänä talvena. Ongelma ei ole se, etteivätkö auraajat tekisi työtään hyvin, Helsingin kaupungilta arvioidaan. Teitä ei hoideta silloin kuin on hoitotarve olisi, vaan sen mukaan, kuinka monta senttiä lunta on satanut. Pitäisikö liukkaudeneston ohjaus siirtää hyvinvointialueiden vastuulle. Heidän tavoitteenaan voisi olla mahdollisimman vähän liukastumisesta johtuvia hoitokuluja. Helsingissä talvikunnossapitoon käytetään vuosittain 55 euroa asukasta kohden. Eniten asukasta kohden käyttää rahaa Lahti, 67 euroa. Vähiten taas Pori, vain 16 euroa. Jotta kokonaisuus ei hämärtyisi entisestään, niin pitää muistaa, että kaupunkien jalkakäytävien liukkauksista vastaa kukin kiinteistö omalta osuudeltaan. Somen ja muiden sähköisten kanavien myötä liukkauksista ilmoitetaan, vaaditaan, haukutaan entistä enemmän. Kaupunkien edustajien mukaan se on myönteistä kehitys, kunhan maltetaan pitää joku raja arvostelussa. Some mahdollistaa toki myös tiedottamisen. Turun kaupunki on kehittänyt kuntalaisille palveluja, joiden avulla voi seurata katujen talvikunnossapitoa aiempaa paremmin. Esimerkiksi kännykällä voi lähes reaaliajassa seurata, mitkä kadut on hiekoitettu ja aurattu tai missä on liukasta. On huomattu, että liukkaus saattaa muuttua jopa alle tunnissa, vaikka katu olisi juuri hiekoitettu. Liukkaudesta aiheutuvia kustannuksia syntyy todella monissa paikoissa. Toiminnallisia vastuita samoin. Mutta onkohan kukaan ja koskaan miettinyt kokonaisuutta. Ainakin niin ettei hiekoittajia palkita suurista kustannussäästöistä ja samaan aikaan suljeta terveyspalveluita kustannussyistä. Tämä on kuultavissa ääniversiona Finradio.fm kanavalla maanantaina 10.3.2024 klo 08.00 ja 16.00 sekä 21.00
Lisää aiheesta: Suomesta katoamassa yli 100 terveysasemaa Näin paljon suurimmat kaupungit käyttävät liukkauden estoon Näin keikkalääkärit vedättävät
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, liukkaus, Puuilo. rautakanki, hyvinvointialue, keikkalääkäri, terveyskeskus, Helsinki, Lahti, Pori, hiekotus, Turku, |
Vetovoimaisuutta ilmassa - mutta mihin suuntaanPerjantai 14.4.2023 klo 11.12 - Kauko Niemi Tätä kylttiä odotta kotikadulle keväisin yhtä innokkaasti kuin muuttolintuja metsään - herää lakaisukoneenkuljettaja. Voisiko tämän tulkita myös muuttokehoitukseksi. Kaikki on suhteellista. Asun kaupungin keskustassa. Kaupungin, jonka vetovoima on selkeässä alamäessä. Sitä kutsutaan Helsingiksi. Onko tässä mitään järkeä, etenkään taloudellisesti. Entä onko tässä mitään järkeä toiminnallisestikaan, sillä itse ulkoilutan kameraani mielellään luonnossa ja lähimmät henkilökontaktini ovat tällä hetkellä reilun 100 km päässä idässä, lännessä ja pohjoisessa. Siis voisin periaatteessa asua ihan missä vain metsänlaidassa, enkä paikassa, missä yhdestäkin puusta pitää tapella oikeudessa, jotta saataisiin tilaa betonille. Missä ilman laatu suodattimista ja ilmanputsareista huolimatta on huolestuttavan huono, kevään katupölystä puhumattakaan. Kaikki on tosiaan suhteellista, kun törmäsin asuntoilmoitukseen, missä 83,5 neliöinen kaksio maksaa 1,65 miljoonaa euroa. Tuosta asunnosta kun kävelee vain 11 minuuttia lännen suuntaan, niin ollaan minun ovellani. Saman neliöhinnan mukaan 1,5 miljoonan euron asunnolla. No jos joku tulee koputtamaan ovelleni ja ilmoittaa maksavansa 76 neliöisestä, hyväkuntoisesta, ylimmänkerroksen asunnosta 695.000 euroa, niin hän voi muuttaa heti kun viralliset asiat ovat hoidettu kuntoon. Siis liki miljoonan halvemmalla kuin tuossa 850 metrin päässä olevasta naapuristani. Tämähän ei toki ole ensimmäinen kerta, kun asia pyörii päässäni. Edellinen kerta oli jokin aika sitten kun sain tietää, että autoni ”säilyttäminen” paljaalla kadulla ja tiukasti rajatulla alueella kallistui tänä vuonna 420 prosenttia. Korona on varsin tehokkaasti kolmessa vuodessa opettanut, ettei joka viikko tarvitse käydä, jossakin massatapahtumassa ja vaihtoehtona metsä ja luonto luo myös nautinnollisen olon. Korona opetti myös, etten välttämättä tarvitse ravintolapalveluita lainkaan. Huoltsikan kahvila riittää erinomaisesti, jos matkalla kahvihammasta pakottaa. Suurimman osan ostoksistani teen joka tapauksessa nettikaupoista. Korona sulatti päivittäiset työmatkat etätyön voimalla. Tuttavani muutti tuosta lähinaapurista Sisä-Suomen kaupunkiin. Hänen kokemuslistalla on hyviä puolia huomattavasti enemmän kuin huonoja. - asuntojen hintataso selkeästi alempi, koskee myös vastikkeita. Autoilijoita, pyöräilijöitä ja kävelijöitä kohdellaan tasapuolisesti ja kadut puhdistetaan lumesta talvella saman päivän aikana. Kulttuuripalveluiden monipuolisena käyttäjänä hän toteaa, että kulttuuripalveluja on tarjolla lähes päivittäin ja lippujakin saa lyhyellä varoitusajalla. Muutoinkin erilaiset palvelut ovat nopeasti saavutettavissa eli lyhyet matkat joka paikkaan ja palvelu on ystävällistä. Huonona asiana hän kokee, että pk-seudulla asuvia ystäviä näkee turhan harvoin ja julkiset liikenneyhteydet pk-seudulle ovat hitaita. Aika ajoin on ikävä myös Helsingin vanhaa arvokasta arkkitehtuuria. Minne sitten olen muuttamassa? Itään, länteen tai pohjoiseen. Etelässä Viro ja siitä eteenpäin ovat toistaiseksi poissa kuvioista. Kouvolassa kerrostalojen keskineliöhinta on 1029 euroa neliö. Nykyisen kokoinen asunto irtoaisi siellä noin 100.000 eurolla, Lahdessa 240.000 eurolla, Turussa 380.000. Suomen tämän hetken vetovoimaisimmassa kaupungissa Tampereella noin 520.000 eurolla. Nämä siis ihan kaupunkien keskustan kerrostaloissa. Ja sitten kun hillitsee himojaan ja siirtyy ”kaupunkien pääkaduilta” vähän laidemmalle kuten Raisio, niin ollaan 148.000 eurossa, Salo 130.000 ja Heinola 93.000 euroa. Paikkakuntien hyvä testi, jota olen jonkin verran kokeillut, on käveskellä ja tervehtiä tuntemattomia ihmisiä. Testasin sitä samaa kerran Töölönlahdella. Sain tunnin aikana kolme vastausta tervehdyksiini. Loput eivät olleet näkevinäänkään tai pitivät minua outona. Salon kupeessa pienehköllä kirkonkylällä jokainen koululainenkin moikkaa vastaan tullessaan. Kaikki on tosiaan suhteellista. Ilman tunteellisia mielihaluja muutto metsään olisi ainoa järkevä toimenpide, kun ei enää ole riippuvainen edes päivittäisistä työmatkoistakaan. PS hinnat ovat laskettu Etu-ovi palvelun antamien keskiarvojen mukaan. Tämä on kuultavissa ääniversiona Finnradion kanavilla 17.4.2023 alkaen: https://livetaajuus.fi/radio/finnradiofm/ https://www.radio-suomi.com/finnradiofm https://mytuner-radio.com/fi/radio/finnradiofm-461841/
Lisää aiheesta:
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: FinnRadio.fm, vetovoima, Helsinki, Tampere, Turku, Lahti, Kouvola, Raisio, Salo, Heinola, muutto, Etu-ovi, |
ITC: Palvelukokemus * osa IIMaanantai 6.8.2012 - Kauko Niemi Vaihtuihan se operaattori vihdoinkin. DNA ottaa kantaa lauantaina maanantaina tehtyyn sähköiseen kyselyyni. Tosin vasta kysyy yhden lisätiedon, jotta voi ottaa kantaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: operaattori, numeronvaihto, DNA, Saunalahti |
ITC: Palvelukokemus kovillaPerjantai 27.7.2012 - Kauko Niemi Vuosi Saunalahden asiakkaana jouduin liian monta kertaa soittamaan asiakastukeen, jopa senkin takia, että Omasaunalahti-palvelun sivuilta en löytänyt asioita, vaikka ne siellä olivatkin jossakin haudattuna. Palvelukokemusta ei mitenkään helpottanut 20-40 minuutin jonotus puhelinpalveluun tai nettikyselyn vastauksen viipyminen useita päiviä. |
1 kommentti . Avainsanat: DNA, Saunalahti, Sonera, Elisa, puhelinoperaattori, palvelukokemus |