Onpas sinulla tosi iso kalu

Sunnuntai 7.9.2025 - Kauko Niemi

 

Nyt olen puolessa vuodessa saanut huiman määrän todisteita, kuinka värillä on väliä.

Minulla on pitkä 600 mm kameran objektiivi luonto- ja vähän muuhunkin kuvaukseen. Objektiivi on väriltään musta, niin kuin on kamerakin ja varsin usein minun vaatetuksenikin.

Kun kierrän esimerkiksi liki päivittäin Töölönlahden kamera ja mustaoblektiivi kaulassa vain muutama ihminen silloin tällöin katselee ja moikkaa. Ja moikkaajillakin on yleensä oma kamera mukana. Siis ihan samalla asialla.

Puolisen vuotta sitten ostin uuden objektiivin 200 – 500 mm. hieman paksumpi, painavampi, saman pituinen, mutta väriltään vaalea.

Tämän blogin otsikko tulee siitä, kun istun Helsingin Kluuvikadun penkillä kamera sylissä, vaalea objektiivi jalkojen välissä ja takaa kuuluu reipas miehen kommentti – onpas sinulla tosi iso kalu.

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen huomionosoitus valkoisesta objektiivista. Töölönlahdella nyt pysähdytään harvase päivä ja aloitetaan juttelu mitä olen kuvaamassa. Ja näillä henkilöillä ei itsellään ole kameraa. Keskustelut jatkuvat usein alueen luonnosta ja eläimistä.

Eräänä päivänä iäkäs nainen pysähtyi ja alkoi innoissaan paljastamaan kuinka tuolla 300 metrin päässä on tosi harvinainen lintu. Juttelut loppuivat aika lyhyeen ja minä onnistuin muutamien minuuttien kuluttuakuvaamaan tuon vierailevan tähden.

Eilisellä kierroksella Hietaniemen hautausmaalla nuorehko mies totesi, että tuolla kyllä pärjää, mutta valitettavan kovin hiljaista tänään – näin oli, kaunista kuitenkin.

Parin viikon takainen Taiteiden yö Oopperatalon pihalla synnytti neljä kamerakommentointia. Yksi oli nuori poika, joka tunsi vaalean objektiivini aina hintaa myöten. Hänellä oli nyt omasta mielestään ”vaatimaton” koulun kamera ja kotona pari luokkaa parempi. Siis valokuvausta opiskeleva, innokas nuori mies keskellä oopperaa ja balettia.

Värillä on siis merkittävän suuri vaikutus paitsi kuvissa niin myös kalustossa. Ja jos menet kuvausreissulle luontoon, on syytä jättää kirkkaan punaiset ja keltaiset ryysyt kotiin. Niillähän karkotat kaikki kuvauskohteet, ennen kuin olet niitä edes huomannut. Myös vaalea objektiivi saattaa kuulua tähän karkoitusluokkaan.

Vaaleaan objektiiviinkin on saatavissa luonnon kirjava teippaus. Miksi sitten kameravalmistajat valmistavat vaaleita putkia? Musta objektiivi kun saattaa kuumentua liikaa auringonpaisteessa. Nykyisissä objektiiveissa on tarkennusta ja vakautta varten melko runsaasti elektroniikkaa, jota liika kuumuus saattaa häiritä.

Mukava, asiallinen keskustelu luonnosta ja kuvaamisesta on kuitenkin aina virkistävää, jopa kehittävää uusista kokemuksista ja näkökulmista.

Tekoälyä pukkaa

Maanantai 29.7.2024 klo 20.42 - Kauko Niemi

 Tämän aidon kuvan voi ottaa kahtena päivänä vuodessa mikäli silloin sattuisi paistamaan aurinko. Minulle ideasta kuvaamiseen kesti 2,5 vuotta, jolloin vaakasuorat varjot muodostavat marimekko kuvion Stadionin pintaan.Kuvattu 2015

Adobe, Microsoftin selain ja monet muut ohjelmistot saavat päivityksiä melkein päivittäin. Yhteinen piirre on älyn kasvattaminen sovelluksissa. Kehityssuunta, jota ei voi välttää.

Päivityksen jälkeen hyppii houkutusruutuja silmille, kuinka homma hoituu nyt ja näin helposti kuvat näyttävät ihan toisenlaisilta ja kaikki eivät edes ymmärrä kuinka syväväärennettyjä ne ovatkaan.

Rajansa on tietysti kaikella. Innokkaana valokuvauksen harrastajana taistelen itseni kanssa siitä, kuinka paljon kuvia on syytä muuttaa, korjailla, värittää ja antaa katsojalle edelleen vaikutelma ”dokumentin” aitoudesta.

Tottakai ”dokumentin” voi muuttaa taiteeksi, mutta tehtäköön asia selvästi ymmärrettäväksi. Dokumentti voi sinällään olla taidetta, kun kuvaushetki, kuvakulma ja muut elementit ovat kohdillaan ja tekniikka oikein säädetty. Itselläni yhden kuvausidean toteuttaminen pisimmillään kesti 2,5 vuotta. Parhaillaan kerään kuvia mielenkiintoiseen sarjaan. Pääkuva puuttuu. Toki rahalla tai ympäripuhumalla voisin sen lavastaa ja ottaa vaikka ensi yönä. Odotan kuitenkin luomua.

Jokainen on kokenut kuinka auringonlaskukuvat saavat enemmän peukutuksia, kun niiden värejä on reippaasti ”korostettu” ihan hyvällä omallatunnolla. Meitsiekuvat ajetaan filttereiden läpi julkisuuteen ja niin ovat vuosien vaot ja rypyt kadonneet.

Kyllä – minäkin käsittelen kaikki julkaisemani kuvat. Tavoitteena on toistaa mahdollisimman luonnollinen tilanne. Saatan poistaa kuvasta sellaisia elementtejä, jotka eivät vaikuta kuvan informaatioarvoon. Sellaisia voi olla oma varjo, sähköpylväs tai muu taustalla oleva elementti, jota en riittävän älykkäänä kuvaajana tajunnut välttää kuvaushetkellä.

Oma lajinsa ovat ne kameran säädöt, joka jäivät vahingossa päälle, silloin kun et kuvannut täysautomaatilla. Niitäkin toki pystyy korjaamaan ja pitääkin korjata photoshoppaamalla.

Uusimassa Photoshop-päivityksessä voisin muuttaa muutamassa sekunnissa sinun vaatteittesi värit ja määrittää muutamalla kehotuksella uuden taustan – terkkuja vaan täältä Pariisista.

Nyt ollaankin jo sillä alueella, missä kuvan dokumenttiarvo on menetetty. Joskushan toki sellaisiakin kuvia tarvitaan, mutta tehtäköön tavalla tai toisella selväksi mistä on kysymys. Olenko minä ottanut tuollaisen kuvan vain onko se tekoälyn vääntämä.

Nyt siis alkaa sinnikäs tekoälyn opiskelu - sinullakin. Vaikket sitä koskaan käyttäisikään, niin taito on hyvä olla hyppysissä ja hyvä on ymmärtää toistenkin kuvista kuinka aitoja ne oikeasti ovat. Ovatko naapurin kuvat dokumenteja vai taidetta vai tekoälyn tuotoksia.

 

 

Lisää aiheesta:

Voiko älyä ihan oikeasti tehdä

 

 

Aina ei katsoja voi tietää kuinka kuva on syntynyt

Sunnuntai 17.6.2018 klo 10.11 - Kauko Niemi

On perjantai aamu ja kokoan Finnradion/Radio Dei:n illan radiolähetykseen ajankohtaisia, uutisellisia puheenaiheita Iltaterassille. Huomaan, että lauantaina Helsingissä tuhannet jalat saavat todella kyytiä. Aamupäivällä puolimaraton ja iltapäivällä Sambakarnevaalit.

Samba-karnevaali on selvää pässinlihaa väreineen ja lainahöyhenineen. Alitajuntaani jää kuitenkin hautumaan jotenkin poikkeava juoksukuva. Ajatus kypsyy illan mittaan tavoitteeksi – kuvassa on pelkkiä vauhdikkaan näköisiä epätarkkoja jalkoja, siis liiketerävyydellä leikittelyä ja kuvassa pitäisi kuitenkin olla yksi terävä juoksukenkä.

Tutkin netistä reitin. Mietin missä kohtaa valaistus olisi lauantaiaamuna siedettävä. Sitten ajatus käy läpi kameran asetukset ja millä objektiivilla hommaa pitää yrittää. Siis kuvahan on jo liki valmis, vaikka olen vielä kotona.

Kärkipään kovempaa vauhtia on hankalampi hallita. Lasken että verkkaiset juoksijat ovat suunnittelemassani paikassa tiettyyn aikaan. Niin olin minäkin.

Kahdesti piti muuttaa ennalta suunnittelemiani kameran asetuksia. Paikka oli valon kannalta hyvä. Siinä sitten poltan menemään aivan kadun pinnasta noin 50 – 70 kuvaa sopivista ryhmistä ja sopivan värikkäistä juoksuasuista.

Kotona käyn kuvia läpi koneellani. Aika monta kivaa kuvaa, missä on yksi juoksutossu terävänä. Ja hupsista sitten löytyykin yksi otos, jossa on kaksi tossua terävänä. Tämä on todellinen ilobonus kuvaajalle.

Siis näin ne kuvat syntyvät yllättäen vuorokauden muhittelun tuloksena. Pisin harkinta aika minulle on ollut 2,5 vuotta. Kuvalle, jonka voi ottaa vain parina päivänä vuoden aikana ja siihen tarvitaan aurinkoa tuomaan varjot.

Toki olen joskus ottanut kuvia ihan lennosta, suunnittelematta ja nekin ovat saattaneet olla minulle ihan kelvollisia.

Valokuvien näpsiminen on varmaan maailman yleisin harrastus nykyisin. Tekniikka on kehittynyt niin hurjasti, että kovin helpolla ei enää pysty päättelemään, onko kuvauksessa käytetty kännykkää vai viiden tonnin järjestelmäkameraa.

Kokonaan toinen tilanne on silloin kun kuvia ja kuvaamista pohditaan viestinnän näkökulmasta. Avautuuko ja kantaako kuva jotakin haluttua sanomaa, viestiä? Tukeeko se mahdollisesti mukana kulkevaa tekstiä. Vai onko se selfie, joka pitää selittää tai muisto-näpsy sieltä sun täältä, joka avautuu vain kuvaajalle itselleen.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, lupaa vanha lausahdus. Kuvakerronta aidommillaan vaatii paisi tekniikan hallintaa jopa muutamissa sekunneissa. Se vaatii myös suunnittelua ja suunnittelu voi mieluusti olla ennakkoon varautumista sekä teknisesti että olosuhteellisesti.

Henkilökuvauksissa henkilön tilanne ja tarina syntyy aina kuvattavan henkilön kautta. Kannattaa aina tutustua kuvattavaan ja hänen sielunmaisemaansa.

Käytännön kiireessä liian helposti valitaan kuva kuin kuva vain omien mieltymysten, kauniiden värien perusteella tai hassujen ilmeiden perusteella miettimättä kuvan viestinnällistä kerrontaa ja suhdetta julkaisuhetkeen. Visuaalisessa maailmassa kuvan erottautuvuus ja viestinnällinen teho rakentaa yritykselle, kuvan käyttäjälle viestinnällistä pääomaa parhaimmillaan. Ja muistathan, että kuvakin ilmestyy nettihakuihin vuosienkin päästä.

 

ps. kuvaamisinnostus on reilun viikon sisällä kolmasti ylittänyt kaikki rajat. Kolme henkilöä on kuollut ottaessaan selfieitä jyrkänteen laidalla pudottuaan alas.

 

 

 

 

 

 

 

Tänään 5 tuntia 49 minuuttia

Torstai 21.12.2017 klo 11.43 - Kauko Niemi

Tämä on vuoden lyhin päivä. Haikeana jätän jäähyväiset tänään 18:28 ajalle, missä valon niukkuus ja väriskaala on luonut monta huikeaa hetkeä.

Tämä ei ole puppusanageneraattorilla tuotettua muodin mukaista yltiöpositiivisuutta. Olen aidosti  tykästynyt tähän valoon tai valon puutteeseen.

Tämä tykästyminen on kasvanut yhdessä kameran kanssa. Vuosi vuodelta näen maailmaa ja elämää yhä voimakkaammin valon kautta. Pimeään aikaan valon luonne on haastava ja moni muotoinen.

Pimeys on kokonaan käyttämätön luonnonvara Suomessa. Vaivumme valittaen synkkään kaamokseen. Mietitäänpä vaikka Suomi 100 valaistus projektit. Valaistu Saanatunturi osoitti kuinka kaamoksesta voi ottaa irti melkein mitä tahansa.

Jotta kaunis valaistus pääsisi esiin, se vaatii pimeyttä ympärilleen. Kaunis ja älykäs valaistus kertoo vaikka tarinaa, kuten Helsingin Oopperatalon uusi valaistus. Valaistus kertoo ohikulkijoille milloin näyttämöllä ollaan tositoimissa.

Mikä yhdistelmä – hiljaisuus ja pimeys. Lappi vetää, jos vielä sattuisi revontulet ilmestymään, paratiisi on ainutkertainen. Tämä ei mielestäni kaipaa sirkushuveja.

Pimeys tarjoaa kuvaajalle aivan huikeita mahdollisuuksia kokeilla ja kikkailla kameralla, kun kaiken ei tarvitse tapahtua 1/500 sekunnissa.

Esimerkiksi kuvasin täysin luonnottoman kuvan Kansallismuseon joulukuusimetsästä. Vain pitkällä valotuksella voi tuollaista kikkailua tehdä. Mielenkiintoista tässä vain on se, ettei kukaan ole huomauttanut kuvan luonnottomuudesta. Siitä on kuitenkin tykätty tähän mennessä 74 kertaa.

Joulukuusimetsä

Viikonlopun kaksi kuvaussuunnitelmaa meni pieleen

Maanantai 26.1.2015 klo 22.35 - Kauko Niemi

Valokuvaus harrastuksena kasvattaa luonnetta ja ennen kaikkea kunnioitusta luontoa kohtaan. Luonto ei kuuntele minun toiveitani niin kuin se ei kuuntele saati tottele edes huipputiedemiehiä, eikä bisnes sankareita. Luonto voittaa aina.

Nimensä mukaan valokuvauksessa on kaksi keskeistä elementtiä valo ja kuvaus. Kuvausta voi yrittää ja suunnitella vaikka kuinka, mutta jos ja kun luonto ei välitä minun suunnitelmistani, niin minä annan periksi kuten kahdesti viime viikonloppuna. Ei ollut sitä valoa mitä minä olisin tarvinnut.

Valokuvaus kasvattaa kunnioittamaan luontoa enemmän kuin moni arvaakaan tai tiedostaa. Valokuvaus kasvattaa luonnetta ja nöyryyttä. Ja sitten kun valo ja kuvaus menevät nappiin joskus pitkänkin yrittämisen jälkeen, onnistumisen ja luovuuden ilo on suuri.

Toki toinen puoli valokuvausta on hetki, jolloin valokuvataan olivatpa valo-olosuhteet mitkä tahansa ja kuvauspaikka mikä tahansa. Ja näppärät insinöörit ovat keksineet kaiken maailman keinovaloja, joilla saa keinotekoisia valokuvia.

Minulla pisin tähänastisista valokuvaus suunnitelmista on kestänyt 2,5 vuotta, ennen kuin sen pystyi toteuttamaan. Toinen idea kesti kaksi vuotta. Kolmas idea juoksutti ainakin 20 kertaa paikalle tarkistamaan kuinka valot ja varjot muuttuvat ja elävät. Missään näissä tapauksissa luonto ei totellut minua, vaan nöyränä odotin ja seurasin oikeaa hetkeä.

Hieno harrastus, joka opettaa luontosuhdetta, vieläkin enemmän, jos harrastaa luontokuvausta. Ja lopuksi se karu totuus; olipa sinulla millainen kamera tahansa, niin kamera on aina parempi kuin kuvaaja.

Elämä ei ole näyttelemistä

Sunnuntai 5.5.2013 klo 1.07 - Kauko Niemi

Olen pitkään itsekseni analysoinut, miksi puheteatteri on ainoa taiteenlaji, josta en todellakaan pidä pätkääkään. Olen yrittänyt siedättää itseäni aika ajoin. Tosin kovin harvoin ja aina lopputulos on sama. En pidä, että ihmiset näyttelevät ja teatterissa on pelkkää näyttelemistä, luonnotonta huutamista ja luonnottomia puhetyylejä.

Tottakai tiedän, että joku taitava dramaturgi on määrännyt ihmiset huutamaan luonnottomalla tavalla. Ehkä jonakin päivänä joudun, pääsen teatteriin, jossa uppoudun sanomaan, enkä huomaa, että joku esittää jotakin.

En tykkää näyttelemisestä ihan normaalissakaan elämässä ja jokapäiväisessä kanssakäymisessä. Kahden päivän päästä, viranpuolesta tulevat kiitokset huikean innostuneen näyttelemisen ja ylenpalttisen kehumisen tuloksena ärsyttää suunnattomasti. Nykytyylin mukaan vastauspuhe voisi olla – kiitti vitusti.

Sen sijaan että olisi heti sanonut aivan normaalin spontaanisti, että toi oli hyvä juttu. Se olisi tehonnut tuhatkertaisesti verrattuna viranpuolesta kehuihin.

Aidon ja näyttelemisen erottaa hyvin helposti. Aito on aitoa ja näytteleminen ärsyttää kaikissa muodoissaan. Jatkuvasti moitteita saavat suomalaiset ovat aidoimpia sanoessaan vakavalla naamalla huomenta kuin amerikkalaisten hollywood-hymy jokaisessa käänteessä.

Lipevät sanat kukkapuskan kyydittämänä syntymäpäivänä – minä rakastan sinua jää varmasti toiseksi sille, että rakkauden tunnustuksen sanoo juuri silloin kun tuntuu hyvältä ja kun sitä vähiten odotetaan. Silloin sanominen perustuu rehellisyyteen ja aitouteen. Kaikki mikä elämässä on ennalta valmiiksi käsikirjoitettua on näyttelemistä ja se sopii vain teatteriin.

Provosoiduin lauantaiaamuna aivan suunnattomasti, kun luin mielenkiintoista artikkelia Pelican kuvaustekniikasta, joka on tulossa kännyköihin. Artikkeliin oli upotettu video valaisemaan tulevan tekniikan hienoja ominaisuuksia.

Mistä tehtaasta noita hymyjä oli ostettu. Tuon teennäisempää näyttelemistä ei hevin löydy. Toki videon pitää ja se voi herättää tunteita, mutta tehtaasta ostetut hymyt toimivat juuri päinvastoin. Provosoiduin niin, etten sitten loppujen lopuksi muistanut videon sisällöstä mitään.

Innokkaana valokuvaajana mietin aivosolut punaisena, millaisella kuvakerronnalla, visuaalisilla elementeillä voidaan kuvattavaa aihetta tukea ja korostaa, niin ettei se ole näyttelemistä. Henkilökuvissahan haaste on todella suuri. Samoin dokumentti ja uutiskuvissa.

Tein lauantaina asiasta innostuneena käytännön testin Facebookissa. Vaihdoin oman profiilikuvani.

Kuva on teknisesti varsin kehno. Silmälaseissa heijastumia. Valaistukseen ei kiinnitetty mitään huomiota. Kaverini vain räpsi kuvia kokeillessaan minun kameraa ja sen käyttösäätöjä.

Minulla ei ollut mielessäni mitään taka-ajatuksia, joita muka olisin yrittänyt näytellä katsojille. Minulla ei ollut tarvetta kammata tukkaani, enkä miettinyt ja jännittänyt näyttävätkö huuleni hyviltä. Näyttääkö toinen korva suuremmalta. Kuvaa ei ollut koskaan tarkoitus julkaista, mutta kun tuppaan säilyttämään kaikki kuvat.

Miksi sitten valitsin tämän kuvat testikappaleeksi. Siksi, että kuvan sanoma rakentuu ainoastaan aitoon ja rehelliseen katseeseen, jossa ei ole näyttelemisen häivääkään.

Yllättävän moni piti kuvasta, vaikka tuskin sitä syvällisesti edes analysoi tai mietti. Teknisesti huonokin kuva voi olla aito eikä aiheuta sisäistä ristiriitaa katsojassa

Kenenkään ei ole pakko synnyttää teatraalista hymyä, eikä muutenkaan näytellä elämää.

Mitähän tapahtuu kameravuodessa

Keskiviikko 29.8.2012 - Kauko Niemi

Nopea vertailu kuviini Taiteiden yö 2011 ja Taiteiden yö 2012 pysähdytti miettimään mitähän oikeastaan on vuodessa tapahtunut? Vuosi sitten sain yhden kelvollisen kuvan ja tänä vuonna kaikki olivat priimaa.

Taiteiden yö 2011

Taiteiden yö 2012

Ero on huikea. Rehellisyyden nimissä, kun tarkkaan en muista vuoden takaista tilannetta, on sanottava, ettei tainnut vuosi sitten olla yökuvaus oikein hallussa. Voi toki olla, että Oopperan valaistus ei ollut vuosi sitten kovin suotuisa. Tämä on kuitenkin marginaalinen tekijä.

Kameratekniikkani on myös hieman muuttunut vuodessa. Kameraan on tehty yksi ohjelmistopäivitys, mutta suurin tekniikkamuutos on uusi laadukkaampi ja valovoimaisempi objektiivi.

Oma veikkaukseni on kuitenkin, että kokemus ja oppiminen on se mikä ratkaisee tämän kuvaparin eron.

Kamerat ovat nykyään niin monitoimisia ja digitekniikka tuo omat rajoituksensa ja samalla omat mahdollisuutensa. Kuvaamaan ei kuitenkaan opi kuin kuvaamalla. Tekniikkaa ei opi kuin kokeilemalla, eikä sitä opi kerralla, eikä edes kahdella, vaikka olisi vuosikymmenten kuvauskokemus taustalla kuten minulla. Aikoinaan jo pimiössä.

Vuoden aikana tiedostojen määrä kuvakansioissani on kasvanut reilulla 10.000 tiedostolla. Kohdallani se tarkoittaa yli 5000 otettua kuvaa.

Tämän kuvaparin innoittamana kehitin kuvaajana kehittymisen pikaoppaan:

Kuvaa paljon kokeillen erilaisilla asetuksilla. Muistitila on halpaa, eikä kuvia tarvitse edes säilyttää. Kuvaa ja etene yksi aihe kerrallaan. Vastavalo, yökuvaus, kirkas päivä, pilvinen päivä, henkilökuvaus, syvätarkkuus  jne.

Jokaisen 200 kuvan jälkeen lue jälleen kerran käyttöohje ja ymmärrät lukemaasi huomattavasti enemmän kun on kokemuspohjaa.

Kuvaa taas 200 kuvaa ja lue käyttöohjekirja. Löydät jälleen paljon ymmärrettävää tuosta 400 sivuisesta epoksesta ja sen termeistä. Tee jokaisen 200 otoksen aikana selkeitä testikuvauksia, joita analysoit tietokoneen ruudulla tarkasti tarkastaen tarkennuspisteet/terävyyden ja kuvien värit.

Pian tulet huomaamaan että hapuilu on muuttunut tiedoksi ja käsittelyvarmuudeksi. Olet jo pitkällä, kun kohteen nähdessäsi tiedät heti kuinka kamera säädetään tässä tapauksessa.

Jos sinulla on innokas kuvauskaveri, niin opetelkaa yhdessä. Se on tehokasta eikä into sammu. Tämän sanon myös kokemuksesta.

Lohdutan kuitenkin, ettei oppimisesi lopu koskaan, mutta tekniikan sijasta pystyt enemmän keskittymään kuvakerrontaan.

Hyvinvointi: Kolme kesälajia yli muiden, oppimisen iloa

Lauantai 14.7.2012 - Kauko Niemi

Tämän kesän kolme ykköslajia ovat uinti, valokuvaus ja laulu. Näillä mennään tämä kesä ilman suuria matkasuunnitelmia, ilman kalliita lippukuluja, ilman pakollisia kesäsuoritteita, ilman stressiä.

Näitä voi yhdistellä myös muuhun toimintaan. Valokuvausta luontoretkeilyyn ja sukutapaamisiin. Laulua suihkuun ja kotona olemiseen ja kun talokin on tyhjä, niin eivät naapuritkaan häiriinny. Tai luontomatkailun yhteydessä poikkesin tyhjässä kotikirkossani ja siellähän vasta mukava olikin laulaa.

Uinti täyttää myös merkittävän osan kesäkuntoilusta, jota nyt tietty muutenkin tulee monin verroin enemmän kuin talvikuntoilua. Valokuvaus pitää myös yllä kuntoilua, ainakin jos kantaa päivän metsä- tai muilla kuvausreissuilla koko kalustoa mukana eli reilun 10 kilon reppua.

Taloudellisesti nämä kolme loistavaa kesäaktiviteettiä ovat oikein kannattavia. Jos uintiaktiivisuus jatkuu syyskuun puoliväliin samalla rytmillä kuin nyt alkukesän, niin käynnin hinnaksi tullee noin 0,35 euroa. Laulaminen ei maksa mitään ja valokuvaukseen tehdyt aiemmat investoinnit tulevat vain hyötykäyttöön.

Mikä näissä kolmessa lajissa niin koukuttaa, että hyvillä mielin voi jättää pakolliset kesämatkat tekemättä, jättää festarit ja muut kansanjuhlat väliin.

Kaikki kolme voi yhdistää normaaliin terveelliseen elämäntyyliin. Mutta ennen kaikkea kaikissa kolmessa suurin koukuttaja on oppimisen ilo.

Uinnissa olen kehittynyt tänä kesänä enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä. Netistä löytyy hyviä opetusvideoita, joita olen tutkiskellut ja soveltanut käytäntöön. Uinti on tekniikkalaji ja tavalliselle ihmiselle kyllä löytyy oppimisen iloa loppuelämäksi. Siinä syntyy tekemisen iloa, kun huomaa kuinka yhä helpommin ja nopeammin kilometri taittuu.

Laulu on elinikäistä oppimista ja oman kehon ja mielen hallintaa parhaimmillaan, eikä koskaan tule valmista. Yllättäen huomaa, että vanhat biisit menevät nyt helposti korkealta ja jopa hiljaa. Laulu on yksi parhaista oppimisen iloa tuottavista lajeista.

Olipa sinulla millainen kamera tahansa, niin kamera on aina parempi kuin kuvaaja. Valokuvauksessa oppimisen määrä on rajaton. Myös luovuuden määrä on rajaton. Kuvaaminen opettaa havainnoimaan ja näkemään maailmaan aina vain uusin silmin. On täysin tajutonta, että vaikkapa FaceBookissa julkaisemani kuva sarja Yksi ikkuna – monta tunnelmaa, antaa valtavan määrän uusia näkemyksiä yhdestä ja samasta kuvauspaikasta – makuuhuoneen ikkunasta.

Tuossa pöydänkulmalla on liki parikymmentä opetus-videota täynnä vinkkejä ja tekniikkaa. Kuvaamisessa yhdistyy taju luonnon käyttäytymisestä, taju valon vaikutuksesta ja tilanteiden aavistamisesta ja hallinnasta. Oppimisen ilo on täydellistä kun rakennettu mielikuva toteutuu ruudulla. Joskus se tapahtuu hetkessä, joskus kahden vuoden seurannan tuloksena.

Oppimisen iloa boostaa esimerkiksi kuvauksessa se, että olen viimeaikoina tehnyt paljon kuvausretkiä hyvän ystäväni kanssa. Kuinka erilaisia näkemyksiä voikaan toteutua samoilla reunaehdoilla.

Tämän kesän oppimisen ilo on ollut suurta ja antoisaa. Pitänyt mielen pirteänä, ja vaihtelevat säät sen kun vain luovat uusia vaihtoetoja oppimiselle.

Omistan kolmannenkin kannettavan tietokoneen, siinä on linssi

Perjantai 29.6.2012 - Kauko Niemi

Olen testikuvannut melkein kokonaisen päivän ja tullut tarkkojen testiplanssien jälkeen siihen tulokseen, että yhden objektiivin tarkennus ei suurilla aukkoarvoilla toimi moitteettomasti.

Ja muutenkin tuo testikuvaaminen on arvokasta oppimista kuinka kamera todellisuudessa käyttäytyy. Seuraavaksi kameran elektronisista säädöistä voi hakea apua ja virittää tarkennuspiste kohdalleen. Ja jos tämä ei riitä niin sitten mennään optiikka-mestarin pakeille.

Kameran valikkoja selaillessa ja käsikirjaa silmäillessä on pakko hyväksyä, että tämäkin kaulahihnassa roikkuva aparaatti on melkoinen tietokone, johon on yhdistetty lisäksi vaativaa optiikkaa samaan pakettiin.

Kamerani Canon 7D on saanut reilussa vuodessa kaksi ohjelmistopäivitystä. Seuraava päivitys on luvassa elokuussa ja kameran ominaisuudet paranevat ja kasvavat aika merkittävästi, koska kyseessä ei ole mikään välipäivitys.

Päivitystiheys ei nyt aivan yllä windowsin viikkotastasolle, mutta mikäänhän ei periaatteessa erota kameraa tietokoneesta.

Siis kaksi kannettavaa pc-tietokonetta, kameratietokone ja oikeastaan puhelintietokone onkin jo neljäs tietokone.

Jos Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaan visioon on uskominen, niin kaikkien härpättimien käyttäjäkokemus on pian samanlainen. Samanlainen tilannehan oli henkilökohtaisten tietokoneiden markkinoilletulossa. Yhteensopivuus oli kuitenkin se asia, joka kantoi eteenpäin tai kaatoi sooloilijat paitsi Applen.

Itsekin olin vuosia Apple-käyttäjä, mutta yhteensopimattomuus ja Applen mielivaltaiset päätökset minun puolestani saivat äänestämään jaloillani ja lompakollani.

Takaisin tuohon alkuperäiseen teemaan – valokuvaukseen. Aika osoittaa myös, että valokuvauksessa yhteensopivat bitit ovat olennainen osa kokonaisuutta. Sanotaankin, että kameran osuus tässä ketjussa on hyvän raaka-aineen tuottaminen ja ehkä 30 prosentin osuus kokonaisuudesta. Loput kuvauksesta tapahtuu ruudulla.

Bittiketjun ymmärtäminen ei ole mitenkään huonoasia valokuvaajalle.

Taidetaan olla jo huijauksen rajoilla

Keskiviikko 28.12.2011 - Kauko Niemi

Uskomukseni ja luottamukseni ovat koetuksella Canonin toimintaan ja tuotteisiin. Jos objektiivin hinnoittelussa on tyhjää ilmaa 926 euroa, se on paljon, eikä perustu mielestäni mihinkään todellisuuteen.

Brittiläinen Simply Electronic nettikauppa on mainostanut viime päivinä aktiivisesti suomalaisillakin sivustoilla Canonin 70-200 mm /2,8 objektiivia 1799 eurolla.  Keskustelupalstoille kyseinen kauppa on saanut aivan kohtuulliset arviot toiminnastaan.

Suurin kritiikki Brittikauppaa kohtaan kohdistuu ilmoitettuun toimitusaikaan. Todennäköisesti varsinaista varastoa ei ole olemassakaan, vaan tuotteet välittyvät Aasiasta ja toimitusajat venyvät.

Suomalainen Rajala on myynyt vastaavaa tuotetta noin 2500 eurolla, Verkkokauppa.com 2352,90 euroa ja Digitarvike.fi  2299 euroa. Digitarve ilmoittaa että kyseessä on rajoitettu erä ja seuraavat objektiivit ovat noin 200 euroa kalliimpia.

Tänään Rajala ilmoittaa tuotteen hinnaksi 1999 euroa ja lähtöhinnaksi 2825 euroa. Tosin tuollaista hintaa ei ole ollut yhdenkään hyllyn laidassa. Stockmannilla ollaan myös 2500 euron luokassa.

Viikko sitten soitto Canonille Mumbaissa, Intiassa hinnaksi ilmoitetaan noin 2000 euroa myyjästä riippuen. Eli hinta katukaupassa asettunee siellä 1800 – 2000 euron väliin.

Mitä ihmeen hinnoittelua tällainen on ”korkealuokkaisen” ammattilaistuotteen kohdalla. Ymmärrän oikein hyvin, että tarjoustalot ostavat 100.000 sinkkiämpäriä tibuktusta ja myyvät se muutamalla kymmenellä sentillä ilman omantunnontuskia laadusta tai takuusta tuntematta.

Ja eiköhän suurin osa alennusmyyntiprosenteista synny laskentatavasta, jossa lähtöhinnaksi ilmoitetaan euromäärä, jota ei koskaan ole ollut oikeassa hintalapussa.

Jos objektiiveilla on tuollaiset hintahaitarit, niin minulle siinä on viesti, ettei kaikki ole ihan kunnossa. Tuotteen materiaaleissa ja tuotannossa on suuria heittoja, jotka joustavat milloin mitenkin. Tai sitten hinnoittelu ei perustu mihinkään muuhun kuin mielivaltaan ja luottoon, että Canonin rungon omistajat ostavat saman merkkisiä objektiiveja.   

Kokonaan oma lukunsa on imago, uskottavuus ja luottamus Canonia ja suomen suurimpaan ammattikauppaa Rajalaa kohtaan.

Ei päivää ettei mitään oppisi

Lauantai 2.1.2010 - Kauko Niemi

Tänään olen opppinut paljon valokuvaamisesta. Ensinnäkin löysin jokin aika sitten erinomaisen valokuvauskirjan, jossa on 101 hyvää neuvoa. Nyt olen neuvon 22 kohdalla.

Kirjassa ei kerrota, että pitää painaa vasenta nappia, vaan siinä kerrotaan miksi pitää painaa vasenta nappia ja mitä siitä seuraa.

Toki olen kuvia saanut aikaiseksi ennenkin ja yhtään käytäntöä ei ole tarvinnut heittää roskikseen tämän päivän jälkeen, vaan paljon tuli uutta.

Ja käyttöopastakin piti välillä vastahankaisesti lukea. Yleensä etenen kokeilemalla ja testaamalla.

On se mielenkiintoinen tämä valokuvausmaailma. Ja pitää muistaa, että oli millainen kamera tahansa, niin kamera on parempi kuin kuvaaja. Jo nuoruudessa istuin illat pitkät pimiössä.Kuvaamisen perusfilosofia on ymmärryksessä ja kyse on siitä kuinka tätä ymmärrystä soveltaa eri tilanteissa.

Uusi kukoistus alkoi digijärjestelmään siirtyessäni. Siinä toinen ulottovuus tulee kuvien käsittelyssä tietokoneella. Kamera-tietokoneyhdistelmällä saa paljon aikaan, mutta sillä saa myös paljon huonoa tulosta.

En laskenut tänään ruutujen määrää, mutta otin varmaan noin 500 kuvaa kuudessa tunnissa etsien erilaisia vaihtoehtoja ja valintoja.

Tämä on sitä elinikäistä oppimista.