Voi kun joku koskettais

Perjantai 12.2.2010 - Kauko Niemi

Hups  - mitä tutkimusta kaupataan tunnevaurioiselle, suomalaiselle yhteiskunnalle. Pitääkö meidän todella olla tunteettomia robotteja, jotka sääntöjen ja lakien mukaan ohjelmoidaan tekemään asioita.

Kyllä tuli kiukku pintaan kuun kuunteli uutisointia, missä sadat lapset ja nuoret kokevat vuosittain seksuaalista häirintää opettajan taholta suomalaisessa koulussa. Opettajat muun muassa hyväilevät lasten kasvoja tai reisiä ja hierovat oppilaan hartioita ilman, että sitä pyydetään. Poliisiammattikorkeakoulun tutkimus paljastaa, että erityisesti häirintää tapahtuu alakoulussa.

Tätä menoa jo muutaman vuoden kuluttua käydään oikeutta siitä, että joku katsoi minua puhuessaan silmiin ja toinen silmä värähti ikään kuin hän olisi yrittänyt iskeä minua. Selvää seksuaalista häirintää.

Kuka muistaa muutaman vuoden takaisen ruotsalaiskokeilun, missä ongelmanuoria hoidettiin erittäin hyvin tuloksin kosketusterapialla. Toivottavasti se ei jäänyt kokeiluksi. Faktahan on se, että jokainen ihminen tarvitsee toisen läheisyyttä ja kosketusta.

Suomalaisen kulttuurin suuria heikkouksia on se, ettei elämäämme kuulu luonnollinen läheisyys ja kosketus. Jos nyt lähdetään tälle linjalle, että tulkitaan opettajien kosketuksia seksuaaliseksi häirinnäksi, niin ollaan ruokkimassa entistä suurempaa pahoinvointia.

Nyt ryhdytään opetushallitusta myöden pohtimaan rajoja ja sanktioita. Eli syyllistetään ja jahdataan rikosoikeudellisin perustein ihmisten kaikkein luonnollisimpia tunnemaailman tarpeita.

Ehkä tällainen tutkimus kuuluukin juuri ja vain Tampereella toimivan Poliisiammattikorkeakoulun piiriin. Kuka on syyllinen ja kuka syytön. Kuinkahan monta isän ja äidin lämmintä halia poliisiammattikorkeakoulun tutkija Noora Elloselta on jäänyt saamatta.

Monin verroin tärkeämpää olisi luoda ja kasvattaa jo kotona sellainen ilmapiiri, että koskettaminen, toisen huomioiminen olisi arkeakin arkisempaa, ihmisten luonnollista kanssakäynistä, sillä seurauksella etteivät lapset ja nuoret edes koe siinä mitään normaalista poikkeavaa. Koskettaminen on osa tunne-elämää, eikä se ole asia, jota tulkitaan perhepahoinpitelynä, insestinä, seksuaalisena häirintänä, ties minä.

Näillä tulkinnoilla tapetaan ihmisten lämpö ja läheisyys.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kosketus, seksuaalinen häirintä

Auton katsastus herätti monta mietettä

Lauantai 30.1.2010 - Kauko Niemi

Auton katsastus tällä viikolla herätti monenlaisia mietteitä. Aivan tarkkaa kuvaa minulla ei ollut mitä se jupina katsastuksen ympärillä oikein on, paitsi että tämä maksoi 90 euroa ja Ruotsissa sama homma kuulopuheiden mukaan 25 euroa. Mikähän mahtaa olla yhden katsastuksen omakustannushinta? Ei kovinkaan korkea.

Onko raha kuinka ratkaisevaa? Tämä oli kolme vuotta vanhan auton ensimmäinen katsastus ja seuraava tulee kahden vuoden kuluttua. 180 euroa viidessä vuodessa. Sehän on 36 euroa vuodessa minun kohdallani.

Katsastajien markkinoinnissa kohderyhmä löytyy tasan tarkkaan autorekisterikeskuksen tietokannasta. Varmaan yksi harvoista toimialoista, missä ei tarvitse tehdä yhtään hukkamarkkinointia. En tiedä yhtään autoilijaa, joka mielijohteesta haluaisi katsastuttaa autonsa.

Markkinointi alkoi heti syksyllä kun katsastuksen aikaikkuna avautui ja viimeiset liput ja laput tulivat luukusta pari viikkoa ennen viimeistä katsastuspäivää. Katsastusajankohtani jäi viime metreille, niin kuin moni muukin inhimillinen asia. Oli kyllä oikeakin syy. Toinen takavalo oli nuukahtanut.

Polttimon kyllä kävin jo ostamassa, mutta odottelin lämpöisempiä kelejä sen vaihtoon. Merkkihuollosta ostettu varaosa oli tähän asti pienin autokaupassa maksettu lasku 3,5 euroa. Polttimonvaihdossa osoittautui, ettei polttimo ollutkaan palanut vaan vähän löysällä tai hapettunut.

Katsastajien markkinointi oli sen verran ärsyttävää, että loppujen lopuksi valitsin sellaisen, jolta en ollut saanut yhtään lippulappua. Toinen valintakriteeri oli, että ajanvarauksen voi hoitaa nettipalveluna.

Jään miettimään milloin olen viimeksi käynyt katsastuksessa. En todella muista. Tämä on myös selkeä mittari elintason putoamisesta. Työsuhdeautolla ajaessani katsastus ei ollut ajankohtainen asia ja jos oli, niin joku leasingyhtiö hoiti homman.

Katsastusmuistot ovat siis siltä ajalta , kun itse ajoin autoa pukille ja heiluttelin rattia oikealle ja vasemmalle ja sadistisen tärkeä herrahenkilö mutrusteli kulmiaan.

Nyt kassalla pyydettiin avaimet ja käskettiin istuutumaan kahvikoneen viereen ja odottelemaan. Ilmeisesti naisetkin käyvät nykyisin katsastamassa autojaan, kun lehtihyllyssä oli kaksi Tekniikan Maailmaa ja kaksi Me Naiset –lehteä.

Ajan olin varannut kello 12:00 ja 12:07 tulikin mukavan oloinen mieshenkilö avaimien kanssa ja kehui, että oikein hyvässä kunnossa on auto.

Se kehuminen ja kehumisen sävy ei ollut ihan tavallinen viran puolesta tehty. Se kosketti, vaikka mitäpä muuta kolme vuotta ja 31000 km ajettu auto voisi ollakaan.

Palautteen antaminen ja sen sävy on siis melkoinen taitolaji. Olisihan sen voinut antaa kielteisesti suomalaisittainkin. Ei siinä mitään vikaa ollut.

Hyvä palaute pysyy pitkään mielessä pitempään kuin yksikään kampanjakirje. Itse muistan vieläkin sen palautteen kun 18-vuotiaana ajoin ajokortin. Kysyin ajon jälkeen heti hädissäni, että saanko ajokortin – kukas sen sitten saa jos et sinä – oli rauhallinen vastaus. No olinhan jo 12-vuotiaana ajanut mummoani kirkkoon kaksi tyynyä takapuolen alla, jotta näin ratin puolien välistä eteenpäin.

3 kommenttia . Avainsanat: katsastus, palaute, elintaso,

Työpöydän huoltopäivä

Perjantai 22.1.2010 - Kauko Niemi

Koneen avautuessa se kertoo, että kaksi tärkeää päivitystä saatavissa. Tämän ei sinänsä ollut uutta, kun liki joka aamu on sama ilmoitus. Tässäkin niin kuin monessa muussakin asiassa haluan itse päättää viimekädessä mitä omaisuudelleni tapahtuu. En käytä pankkien suoraveloituksia enkä käytä täysin automaattista päivitystä. Aika ajoin kun tapahtuu, että kone alkaakin käyttäytyä uudella tavalla, niin silloin osaan epäillä, että kyse saattaa olla Microsoftin päivityksistä.

Enkä oikein hyväksy sitäkään, että jotakin tapahtuu työpöydälläni, jota en ymmärrä miksi ja miten. Joskus tämä on työläs tapa elää, kun pitää opiskella ja oppia ymmärtämään asioita, joita ei ehkä tarvitsisi.

Seuraavana oli vuorossa lupaava päivitys selaimesta. Mozzilla julkaisi Firefoxista uuden, kuulemma nopeamman version selaimestaan. Totuuden nimissä en pysty nyt sanomaan syntyykö selaimesta ylimääräistä nopeutta. Nettiyhteyteni on kuulemma 20 megaa. Sitäkään en pysty käytännössä toteamaan muuten kuin, että vikkelästi kaikki tapahtuu. Nettiyhteyteni oli 10 megaa, kunnes pari viikkoa sitten Welhon edustaja soitti ja kysyi sopiiko, että nopeus nostetaan huomen aamusta 20 megaan – eikä maksa lisää. Ketunhäntänä kainalossa toki oli, että sopimus jatkuu seuraavat 1,5 vuotta.

Firefox on kirinyt hyvin asemiaan. Esimerkiksi www.hauva.com –palvelun viime viikon tilastot osoittavat, että viikko oli ensimmäinen viikko palvelun historiassa, kun sitä selattiin enemmän Firefoxilla kuin Internet Explorerilla. Niin se maailma muuttuu.

Mutta mikäs onkaan puhelimeni tilanne. Haluaisin ne Nokian eilen julkistetut ilmaiset kartat, eikä N97 näkynyt listalla. Josko ohjelmistopäivityksestä olisi apua?Yritän tarkistaa puhelimen ohjelman versiota ja mikä on uusin tarjolla oleva versiota. Vertailu onnistuu minun taidoillani vasta päivitysprosessin noin kymmenennen vaiheen jälkeen. Puhelimessani onkin uusin ohjelmaversio. No tulihan tehtyä puhelimesta ja sen sisuksista varmuuskopio. Edellinen oli syyskuulta.

Miksi sitten pitäisi puhelimen sielunelämää päivittää? Ainakin Nokian N97 minun tapauksessani alkoi toimia siedettävästi vasta kolmannen ohjelmaversion jälkeen.

Entäs sitten? Kameran muistikorteilla on taltioimattomia kuvia seitsemän gigan verran. Ja koneen syövereiden noin 25.000 kuvasta on noin 95 prosenttia kopioituna kahdelle ulkoiselle kovalevylle. Nyt on aika siirtää kuvat muistikorteilta ja kopioida loputkin ulkoisille levyille.

Pitää varmaan tämän bittiviidakon jälkeen huoltaa itseään ja lähteä hiihtämään.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tietokone, matkapuhelin

Suomenkieleen syntyi uusi sana - tikkataululakko

Tiistai 19.1.2010 klo 18.43 - Kauko Niemi

Helsinki-Vantaalla heitetään tikkaa. Kukaan ei tosin tunnusta, että laukkuhihnojen takana olisi ollut tikkatauluja. Tikkataulujen etsinnässä oli mukana jopa Baronan toimitusjohtajakin, joka tosin ei ehtinyt työntekijöilleen näyttäytyä.

Nyt ovat siis tikkataulut löytyneet. Ne ovatkin henkisiä tikkatauluja, jotka pantiin piiloon päivässä ja taas laulut kulkevat entiseen malliin. 

Toivottavasti lopetamme italialaisten parjaamisen kun meillä on nyt ihan ikioma suomalainen sana – tikkataululakko.

Tikkataulut siirtyivät kakkosterminaalista ykkösterminaaliin, eikä se ollut Baronan syytä. Tikkataululakko siirtyy sujuvasti yhtiöstä toiseen. Milloinkahan minun vesihanasta tulee vettä tipoittain kuin eturauhasvaivoista kärsivältä vanhalta mieheltä. Silloin kun tikkataululakko on levinnyt Helsingin Veteen.

Kieltämättä tikkataululakko on kiduttavaa ainakin sen kohteeksi joutuvalle, joka on joku muu kuin itse työnantaja. Helsinki-Vantaan tapauksessa matkustajat. Ikään kuin kaikki olisi kunnossa, mutta ei sittenkään.

Naurettavinta asiassa on se, että tilannetta vääristellään ja keksitään ihmeellisiä selityksiä suurista matkustajamääristä ja huonoista keleistä. Ja kirkkain silmin väitetään, että tehdään yhtä ahkerasti niin kuin ennenkin. Tikkataululakko on vain niin ovela, ettei kukaan pysty osoittamaan yksiselitteisesti ongelmaa.

Mielenkiinnolla nyt odottelemaan, mihin toiminta leviää Helsinki-Vantaalta ja millaisia muotoja se tulee saamaan. Siinä riittääkin tuottavuus-exelin pyörittäjille miettimistä.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tikkataulu, lakko, Helsinki-Vantaa, laukku

Nyt on millä mällätä

Lauantai 16.1.2010 klo 19.45 - Kauko Niemi

Tällä kertaa en tarkoita rahaa vaan lunta. Tosin tunnin kuluttua voin olla toista mieltä myös rahan suhteen, kun kolmen miljoonan lottopotti on jaettu.

Taitaa olla kolme tai neljä vuotta kun viimeksi olen ollut murtsikoilla liikkeellä ja liki 10 vuotta kun oikein tosissani keräsin hiihtokilometrejä.

Syykin on varsin selvä, sillä kun ei ole ollut lunta niin mitenkäs hiihdät. Tosin Kekkosen mielestä aikoinaan kaikki syyt ovat tekosyitä, jotka estävät liikunnan.

Niin ehkä 50-100 kilometriä rannikolta pohjoiseen olisi edellisinä vuosina tuonut ladut vastaan.

Tänään kuitenkin valitsin varman päälle ja suuntasin sivakat kohti Paloheinän hiihtokeskusta.

Valmistelut eivät olleet kovinkaan kaksiset. Sukset, sauvat ja monot löytyivät vintiltä. Suoraan autoon ja ajo Paloheinään. Olin muistavinaan, että viimeiksi oli juuri samanlainen keli kuin tänään. Mitäpä turhaan voiteita vaihtelemaan.

Suksien voiteluista on erikoisia kokemuksia. Edesmennyt appiukko teki sen niin ammattitaidolla, että vastaavilla ominaisuuksilla varustettuja suksia ei sen koommin ole vastaan tullut.

Siinä oli ainoana ongelmana, että operaatio kesti kolmekin tuntia. Puolen tunnin välein mitattiin lumen lämpötilaa ja taas paistettiin suksia, kaavittiin jotakin ja tilalle laitettiin jotakin ja taas paistettiin.

Welldone vaikka joskus yritin mainita, että minulle maistuisi paremmin kypsyysaste medium.

Tänään ei siis suksia paistettu. Pohjassa oli muutaman vuoden vanhat laiskanmiehen voideteipit.

Ongelmallisinta olikin koko hiihtourakassa löytää parkkipaikka. Pari kertaa pyörähti mielessä, että olkoon koko homma.

Luojan kiitos etten antanut periksi. Vaikka pitoa oli monin verroin enemmän kuin luistoa, oli kokemus runsaslumisessa metsässä valloittava.

Automäärä ei ollut missään suhteessa ladulla olleiden hiihtäjien määrään. Ehkä ihmiset olivatkin hiihtokeskuksen mökillä paistamassa suksiaan eivätkä ehtineen ladulle lainkaan.

Taatusti ei ollut tämän talven ensimmäinen ja viimeinen kerta suksilla. Vaikea on muuten saada näillä keleillä hikeä irti kuin hiihtämällä.

Ainoa asia mikä pikkasen kismitti, kun vanhat mummotkin heittivät vauhdilla ylämäissä ohitse. Heillä ehkä oli oikein paistetut sukset.

Tavataan laduilla!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hiihto, lumi

Maailman paras bisnesmalli?

Lauantai 9.1.2010 klo 12.01 - Kauko Niemi

Helsingin asukaspysäköinti on varmasti yksi maailman parhaimmista bisnes malleista. Asiakas ostaa tuotteen, jonka saannista ei anneta mitään takuuta. Moni lentoyhtiö on kateudesta kalpeena. Nekin ovat yrittäneet ylibookata koneitaan ja kun kaikki eivät ole koneeseen mahtuneet, niin lentoyhtiöt ovat sovinnolla maksaneet aivan kohtuullisia korvauksia.

Asukaspysäköintikyltti autossa ei anna mitään takuuta siitä, että löydät paikan autollesi siltä alueelta, johon kyltti oikeuttaa auton jättämään. Minkähän kannan kuluttajaviranomainen tähän ottaisi. Ehkä sitäkin pitää jonain päivänä kysyä.

Kaupunki myy kaikille paikkaan oikeutetulle pysäköintitunnuksen riippumatta siitä onko alueella paikkoja vai ei.

Asukaspysäköintiä tarjoava taho, Helsingin kaupunki, kasaa parhaillaan lumikasoja asukaspysäköintipaikoille. Yhdessäkään lumikassa en ole nähnyt asukaspysäköinti kylttiä saati pysäköintivirhemaksua, vaikka lumikasat ovat pysäköity väärin.

Kilpailua ei myöskään ole. Kaupunki korotti vuoden vaihteessa maksun 36 eurosta 100 euroon. Ei mikään pieni yksipuolinen korotus vaihtoehdottomassa tilanteessa. Tosin kaupungin kassa karttuu yhdestä 2,7 miljoonaan euroon.

Rahahan tässä ei kuitenkaan ole ydinkysymys vaan se, että jos jotain ostaa, niin tuote tai palvelu pitäisi myös saada. Muutoinhan se täyttää petoksen tunnusmerkit.

Nyt vedotaan, että kadun varret ovat kesäautojen säilytyspaikkoina. Eikö silloin olisi järkevämpää tarjota kesäautoille talvisäilytyspaikka jossakin tattarinsuolla. Onhan veneillekin osoitettu talvisäilytysalueita, jopa Helsingin paraatipaikalla.

Asukaspysäköinnin erikoisuuksiin kuuluu myös yrityspysäköinti. Esimerkiksi toimisto, jossa työskentelee viisi ihmistä samassa tilassa, samalla alalla. Heistä, jokaisella on oma yhtiönsä. Rakennusviraston mukaan heillä kaikilla on oikeus kolmeen yrityspysäköintipaikkaan. Näin ollen pikku toimistolla on oikeus viiteentoista pysäköintipaikkaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: asukaspysäköinti

Vallan vahtikoirat

Torstai 7.1.2010 klo 23.28 - Kauko Niemi

Viime aikaisilla, normaalia runsaimmilla uutisilla Ruotsin hovissa nostatetaan häähumua. Kruununprinsessa Victorian ja kuntosaliyrittäjä Daniel Westlingin liikkeistä saadaan normaalia enemmän ja normaalia avoimempaa tietoa.

Nuorenparin menemisistä kerrottiin vastikään maamme ykköslehdessä ja kuvituksena oli kuinkas muuten kuin menevä nuoripari koiran kanssa. Sama kaava kuin lähes kaikilla merkittävillä valtioiden päämiehillä ja muilla merkittävillä vaikuttajilla.

Koira on tarkoin harkittu työkalu inhimillisemmän henkilökuvan luonnissa. Suomen politiikassa lemmikillä ei ole toistaiseksi näyttävästi ratsastettu. Jokohan se aika koittaa seuraavissa vaaleissa?

Televisiossa tuli uutena vuonna höysteinen ohjelma vallan vahtikoirista. Vaikka ohjelman ote olikin kevyehkö, niin siinä selkeästi oivallettiin ja todistettiin lemmikkien merkitys imagon rakentajana. Jopa niin, että osa oli muuttunut lemmikkinsä kaltaiseksi.

Sattumaa ei ole sekään, että Victoriasta levitetään virallisia lehdistökuvia koiran kanssa. Koira on selvästi rekvisiittaa, sillä toistaiseksi ei ole tullut vastaani artikkelia, jossa kerrottaisiin tulevan kuningattaren koiraharrastuksesta saati suhde koiriin, ei edes sitä onko kuvien koira edes hänen omansa.

Sattumaa ei ollut sekään, että Venäjän presidentti Dmitri Medvedev  esitteli uuden koiransa videoblogissaan. Koiralle on mitä ilmeisimmin kaavailtu tärkeää pr-roolia Putinin Koni-koiran tapaan. Kremlin nettisivuille ilmestyneellä videolla Medvedev kertoo, kuinka hän valmistelee puhettaan maan parlamentille. Kesken kaiken kuviin ilmestyy kuitenkin otos, jossa Medvedev kävelee perheen lemmikin, englanninsetterin kanssa.

Yhdysvalloissa mitataan kaikki mahdollinen. Siellä viime vaaleissa John McCain johti vaalikampanjaa kaiken aikaa todella selvästi koiranomistajien keskuudessa. McCainilla oli kaikkiaan 26 eläintä ja Barac Obamalla ei yhtään. Tosin Obama lupasi hankkia perheeseen koiran riippumatta vaalien tuloksesta. Yhdysvalloissa Presidentin koira on yhtä itsestään selvyys kuin Valkoinen talo virka-asuntona.

Suomessakin on noin 600.000 koiraa siis melkoinen joukko äänestäjiä, joille voisi taitavasti viestittää inhimillisempää elämänotetta.

Kuinka paljon inhimillisempi on ministeri Risikko kuin ministeri Stubb, jää kunkin itsensä pääteltäväksi. Stubb juoksee vain itsensä kanssa ja Risikko koiransa kanssa. Risikko on minun asteikolla aito koiraihminen ja Stubb ei ole koskaan omistanut koiraa.

Ei tarvitse olla suuri ennustaja, jos lupaa koirien ilmestyvän seuraaviin vaalikampanjoihin inhimillistämään isäntänsä tai emäntänsä imagoa. Eiköhän se kovuus ja politiikassa ryvettyneisyys ole jo tapissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koira, imago, presidentti

Prisman hyvän huomenen toivotus

Perjantai 1.1.2010 - Kauko Niemi

Eipä arvannut HOK-Elanto eilen aamulla kuinka kuuroille korville sen hyvän huomenen toivotus kaikui Sellon Prismassa.

Koko etusivun ilmoitus Helsingin Sanomissa kertoo, että hyvä huomen rakennetaan teoilla, ei puheilla.

Tietenkään mainoksen tekijät eivät tarkoittaneet tällaista tekoa mitä muutamaa tuntia lehden ilmestymisen jälkeen tapahtui Leppävaaran HOK-Elannon Prismassa.

Toisaalta ilmoituksen lista oli pitkä, joiden puolesta HOK-Elanto on toiminut pitkään. Nyt hyvän huomenen merkitys sai uutta sisältöä ja painoarvoa, vaikka kyseessä olikin yhden ihmisen epätoivoinen elämäntaistelu.

Yhden ihmisen epätoivo ei saa nostaa rasismia pintaan Kovin syvällä pinnan alla se ei näytä olevan, kun lueskelee ihmisten kannanottoja erilaisilla keskustelusivuilla. Jokaiselle suomalaiselle on terveellistä tuntea syvällisesti ainakin yksi ihminen toisesta kulttuurista. Se avartaa maailmankuvaa enemmän kuin sata ryhmämatkaa maailmalle.

Vastaavia yhteensattumia on tapahtunut ennenkin. Ollessani Tietoverkko-lehden päätoimittajana, oli lehden takasivulla erään yrityksen merikaapelimainos. Mainoksessa kaksi ihmistä pulputtivat toisilleen merenpohjassa.

Lehti oli jo poissa käsistäni, painossa, kun Estonia-onnettomuus tapahtui. Tuolloin asiakas soitti hädissään ja halusi, ettei ilmoitusta julkaistaisi. Painoprosessi saatiin pysäytettyä ja merikaapeli-ilmoitus poistettua. Tuskin monikaan olisi ymmärtänyt tätä yhteensattumaa yli 800 ihmisen hukkumisen jälkeen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Prisma, yhteensattuma

Eilen kuoli 8, tänään kuolee 8 ja huomenna kuolee 8

Keskiviikko 30.12.2009 - Kauko Niemi

Suomessa kuolee keskimäärin joka päivä kahdeksan ihmistä alkoholin vaikutuksesta. Helsingissä kuolee nyt vuodessa 124 naista alkoholin liikakäytön seurauksena, kun vuonna 2000 määrä oli yli puolet vähemmän.

Tänäänkään en nähnyt päivän lehdessä enkä muissakaan tiedotusvälineissä yhtään uutista alkoholiin kuolleesta ihmisestä. Sen sijaan uutisia riittää liikenneonnettomuuksista, joissa peltiä ja muovia ruttaantuu lumisessa liikenteessä.

Sen sijaan ei ole vaikea löytää informaatiota ja suosituksia millainen viini sopii nakkien ja perunasalaatin kanssa. Ei ole vaikeaa löytää tietoa millaista kuohuviiniä fiksu ja sivistynyt ihminen käyttää vuoden vaihteessa.

Informaation sävy on selkeä. Olet sivistymätön moukka jos kuohuviinipullo ei poksahda tai et valitse asiantuntijoiden ja alan erikoislehtien suosittelemaa viintä.

Olen aiemminkin ihmetellyt sitä intoa millä tupakoitsijoita paimennetaan ja ahdistellaan ja kuinka ylevää ja hienoa on ryypätä. Tilanteen pitäisi olla juuri toisin päin.

Espoossa kielletään tupakointi kaupungin työpaikoilla. Nuoriso parlamentti esittää ettei bussipysäkillä saisi tupakoida, mutta he eivät ota mitään kantaa pussikaljaporukoihin.

Tarvitsemmeko todella alkoholisuosituksia nakkien ja perunasalaatin huuhteluaineeksi. Etenkin kun joka päivä kuolee kahdeksan ihmistä tämän liemen aiheuttamiin ongelmiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: alkoholi, tupakka,

Kuinkahan moni nukkuu piikkimatolla vielä ensi viikolla

Sunnuntai 27.12.2009 - Kauko Niemi

Jotenkin olen pitänyt australialaisia järkevinä ihmisinä, mutta ei, he käyttivät ei-toivottuihin joululahjoihin yli 600 miljoonaa euroa. Mikähän summa Yhdysvalloissa, jos eBay olisi tehnyt tutkimuksen siellä. Entä Suomessa?


Australialaisten antamista joululahjoista jopa 20 miljoonaa oli tänä vuonna niin huonosti valittuja, että saaja haluaisi päästä lahjasta eroon. Kuinkahan suuri käyttömäärän kasvu on huuto.netillä?

Tyytymättömimpiä lahjoihinsa olivat 18-24-vuotiaat, jotka usein joko piilottivat huonot lahjat tai heittivät ne pois.

Tämä lienee joulun pakkomielteistä pahimpia. Mulla oli nyt viides joulu kokonaan ilman lahjoja. Kieltämättä hieman vieläkin jännittää, josko jonkun kantti pettää ja ilmestyy paketin kanssa.

Joulun tunnelmaa ja sanomaa paketittomuus ei millään lailla ole haitannut. Pikemminkin päinvastoin. Tulee vain hyvä mieli, ettei ole tuhlattu turhaan krääsään. Turhaan tuhlaus on lahja sinänsä, vaikka kauppiaat ovatkin kokonaan eri mieltä. Ymmärrän kyllä heitäkin. Rauta on taottava kun se on kuuma ja joulu on erinomaista hiivaa hysterian nostattamiseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joululahjat

Kaksi gps:ää perseessä

Lauantai 26.12.2009 - Kauko Niemi

Tapaninajelut suoritettu. Aamulla piti löytää Helsingistä Nurmijärven metsäperukoille lähelle Hyvinkäätä.


Vilkaisin illalla netistä Googlen karttapalvelusta mihin suuntaan sitä ollaan oikein menossa. Matkaa näytti olleen 43 km suuntaansa ja 46 minuuttia ilmoitettiin ajoajaksi. Tosin tätä lumimyräkkää ei nyt tuohon ajoaikaan ollu leivottu.

En tietenkään kantanut suurtakaan huolta reitistä, sillä kyydissä oli kaksi navigaattoria nokialainen ja samsungilainen.

Ei muuta kuin matkaan aamutuimaan. Apukuskit ryhtyivät räpläämään navigaattoreitaan. Ensimmäisenä jotakin tietoja alkoi indikoimaan samsungilainen.

Se kuitenkin käski kääntymään ympäri ja esitti mitä ihmeellisimpiä paikkoja. Asiaan syvällisemmin tutustumatta tuntui, että taisivat mennä suunnat väärinpäin, eikä löytynyt vaihtoehtoa kääntää lähtö ja määränpäätä ympäri.

Nokialaiseen ei saatu otetta lainkaan tuon 47 minuutin aikana jonka matka kesti.

Kuinka sitten löysimme tuon yksinäisen talon keskellä ei mitään? Ajoin suoraan, kertaakaan harhaantumatta perille sen mielikuvan pohjalta, joka jäi eileniltaisesta karttavilkaisusta.

Siis ainakin kaksi gps:ää on mun perseessä, kun perstuntumalla pääsee paikkaan, jossa ei koskaan elämässään ole käynyt.

Sitten ihmettelen, että onko matkapuhelinten käyttöliittymät ihan kohdallaan. Jos ne olisivat googlemaiset. Ainostaan kaksi asiaa. Lähtöosoite ja määränpää ja sen jälkeen valinta autolla kävellen. Ei pitäisi olla vaikeaa.

Itsekään en ole vielä koskaan onnistunut nokialaisessa suoraan valitsemaan haluttua navigointireittiä.

Käytön logiikka on jotenkin täysin väärä tai sitten se on tehty tahallaan sellaiseksi, että pitää mennä karttapaikan ostaneen kapakan kautta. Vaikka ravintolalla ja autoilulla ei ole mitään tekemistä keskenään.

Nöyränä pitää vain etsiä Nokia Mapsin käytön periaatteet jostakin. Puhelimen käyttöohjeesta niitä ei löydä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: gps, Nokia, Samsung, navigointi,

Hihna kireällä

Maanantai 14.12.2009 - Kauko Niemi

Kävellessäni viikonloppuna paikoitusalueelta Helsingin Messukeskukseen sisään tuli mieleen ne monet hauva.comin jutut, joissa käsitellään koiran vetämistä hihnassa.

Viikonloppuna hauvojen hihnojen kireys oli luonnollista, kun 17000 koiran hajut ja kohtaamiset pienellä alueella oli käytännön sanelemaa pakkoa. Jokainen liikkui aikataulujen pakottamana paikasta toiseen, eikä läheskään aina ollut aikaa kohtaamishaisteluun.

Hihna oli kireällä siinäkin perheessä, jossa äiti ja poika lähtivät ihailemaan valitsemaansa koirarotua. Perheen koira oli vielä odotusvaiheessa. Perheen isä sen sijaan jätti messukeskuksen väliin osoittaakseen, ettei ole satasella mukana koiranhankinnassa. Isä sanoo tietävänsä lopputuloksen jo nyt. Kenen kontolle koiran ulkoiluttaminen loppujen lopuksi kaatuu.

Hihnat olivat kireillä monen monissa käytäväkeskusteluissa kehien ulkopuolella. Edellisen näyttelyn tuomari kun oli täysin eri mieltä koirasta kuin tämänkertainen tuomari. ”Tuomaripeli” taitaa nostattaa suurempia tunteita ja kiristää hihnaa enemmän kuin missään muussa lajissa.

Hihna kiristyi aina itkuun asti ykköspaikan jäämisestä niinkin lähelle nuorten koirakäsittelijöiden kilpailussa. Kilpailun kuuluttaja jaksoi toistaa liki jokaisen kohdalla kuinka harrastus on tuonut uusia, hyviä ystäviä ympäri maata. Mutta jos harrastus muuttuu itkuiseksi kilpailuksi, niin voi kysyä onko hihna silloin liian kireällä.

Hihnan kireys oli sopivasti hallinnassa tilaisuuksien järjestäjällä, Suomen Kennelliitolla. Maailman suurin yhden päivän koiranäyttely sujui hienosti. Järjestäjä oli etukäteen jo varoittanut Messukeskukseen tulevia suurista liikenneruuhkista. Kaikki eivät neuvoa noudattaneet, mikä aiheutti pientä sekaannusta ohjelmistoon.

Olin aistivinani, että koirien terveys on noussut terveen kritiikin kohteeksi ja konkreettisia toimenpiteitä tukien haetaan ratkaisuja tilanteen hallintaa. Koiranäyttelyt ovat olleet aikojen saatossa yksi syy ulkomuotojalostukseen piittaamatta koiran terveydestä.

Tässä koirien terveysasiassa hihnan kireys on pidettävä hallinnassa. Jopa näyttelytoiminnan periaatteita tulisi muuttaa terveyden ehdoilla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koira, koiranäyttely, koiran terveys

Järkyttävää turhamaisuutta

Torstai 12.11.2009 - Kauko Niemi

Uimahallien ongelma ei olekaan shortsihousuiset salskeat nuoret miehet.


Radiossa haastatellun uimahallin päällikön mukaan uimahallinen ykkösongelma on vesijumppaan tulevat naiset.

Nimenomaan ne, jotka pukevat uimapuvun jo kotona ja tälläävät täydet meikit, eivätkä käy hallilla lainkaan peseytymässä.

Tutkijan mukaan esim ripsivärissä on sellaista nokea, joka ei lähde kaakelisaumoista millään muulla kuin vaihtamalla saumauslaastit.

Ihan heti ei tule mieleeni mitään vastaavaa turhamaisuutta, mihin miehet sortuvat.

Tähän asti olin kuvitellut, että kaikkein turhamaisinta ovat erilaiset kynsistudiot. Siellä istutaan tuntitolkulla toisten ratsuteltavan ja rakennekynsiä rakennellen. Onneksi ei ole aavistustakaan paljonko sellainen maksaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turhamaisuus

Lopen kyllästynyt

Sunnuntai 1.11.2009 - Kauko Niemi

Tänä aamuna istuessani tuolla kirkon urkuparvella lauluhommissa, tuli tehtyä analyyttista aivotyöskentelyä.


Minua on pedemmän aikaa viehättänyt urkumusiikki, vaikka toisille se tuottaa jopa surua ja ahdistusta.

Oikeastaan tänään oivalsin mistä se mieltymys urkuja kohtaan oikeastaan johtuu.

Soitinhan on tavattoman monipuolinen ainakin, jos penkillä istuu monipuolisesti ajatteleva muusikko.

Mutta se kaiken ydin on siinä, että olen lopen kyllästynyt ainaiseen teknojumputukseen. Tätä yhtä ja samaa komppia ei urkumusiikissa esiinny.

Nykyinen musiikki on aina kompattu ja useinmiten samalla tavalla konemaisesti ja koneella. Oli sitten minkä sisältöistä sanomaa tahansa. Kerrottiimpa rakkaudesta, kuolemasta tai onnesta niin aina vaan jump jump jump jump jump!

Äsken kuuntelin kuinka monella eri tavalla samaa virttäkin voi esittää ja muunnella säkeistö kerrallaan. Erinomainen soitin säkeistölauluille.

Sama viehätys puree myös klassiseen musiikkiin. Harvemmin kuulee oopperassa bassojen ja rumpujen jytkettä, vaikka kumpoiakin soittimia on orkesterissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: urut

Tunnen jälleen olevani etuoikeutettu

Sunnuntai 25.10.2009 - Kauko Niemi

Jos ja kun ihminen voi siirtyä tunnelmasta toiseen, tuottaa mielihyvää toisille ja itselleen, niin tuntee olevansa varsin etuoikeutettu. Vai mitä tuumit eilisestä tapahtumalistasta:

Hieman töitä
Hieman siivousta ja pyykinpesua
Hieman ulkoilua
Uintia ja saunomista
Kaksi laulua kvartetilla siunaustilaisuudessa kirkossa
Lisää laulua muistotilaisuudessa
Hautajaisista suoraan oopperaan -
(Verdin viimeinen ja koominen ooppera Falstaff)
Myöhäinen illallinen tuttavan kanssa

Hautajaislaulujen tunnelataus oli sanoin kuvaamatonta. Ja siksi täysin vieraat hautajaislaulut tulivat esityskuntoon kahden päivän harjoittelulla.

Ihailtavan tasaista oli oopperan näyttämöllä Marco Chingarin laulanta. Se oli teknisesti niin hienoa, että sain omat äänen tuottoon tarvittavat lihakset kipeäksi kun mielikuvalauloin hänen mukana.

Ei kannata unohtaa myöskään nuoren tenorin Jussi Myllyksen nimeä. Jussista kuullaan vielä paljon.

Täysillä tunneskaaloilla siis koko eilinen päivä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hautajaiset, ooppera

132 kappaletta c-nuottia sai merkityksen

Lauantai 24.10.2009 - Kauko Niemi

Kaikkea voi tapahtua parissa päivässä. Kuten hyväksyä hautajaiskeikka parin päivän varoitusajalla. Mennä arkun viereen alttarille ja laulaa täysin vieraita lauluja.


Näin tapahtui tänään, kun kaksi Johanneksen kirkossa laulettavaa laulua olivat täysin outoja koko kvartetille.

Allekirjoittanut alkoi laskea tapansa mukaan statistiikkaa. Kahden kirkossa esitettävän uuden laulun tenoristemmoissa lauletaan 132 kaksi kertaa c-nuotti.

Että jos intoutuu laulamaan vain yhtä ja samaa C.tä alusta loppuun, niin melkein puolet menee oikein. No ei ollut sittenkään hyväksyttävä strategia.

Hammasta purren takaraivossa kelaa, että eikö olisi voinut laulaa jotain tuttua tällä aikataululla. Jostain syystä siihen ei oikein tuntunut olevan vaihtoehtoa.

Ei muuta kuin härkää sarvista ja tutkimaan stemman kulkua. Viime torstaina ennen kuoron treeniä ensimmäinen kokeilu. Perjantaina ensimmäinen ja viimeinen harjoitus. Ennen siunaustilaisuutta Johanneksen kirkolla koko porukalla ehdittiin laulaa vain toinen laulu, koska Satu säntäsi tilaisuuteen suoraan töistä.

Tässähän olivat kaikki katastrofin ainekset kasassa.

Mutta esimerkiksi kaikki tenorin 132 C-nuottia ja kaikki muutkin nuotit saivat syvällisen merkityksen, kun vainajan tytär kertoi (onneksi ennakkoon), että heti aloitusmusiikin jälkeen laulettu P. Hannikaisen Pyhäaamun rauhaa oli laulu, joka aloitti aina perheen sunnuntaivieton. Se sitoi tämän perheen yhteen. Lapset soittivat/lauloivat aina tämän laulun. Laulun merkitys korostui vielä papin siunauspuheessakin.

Olipa sitten esityksemme hyvä tai huono, niin joka tapauksessa se sai kyynelvirrat valloilleen ja laulajille palan kurkkuun. Ja se toinen laulu kirkossa E. A. Ehrströmin Joutsen. Kuului myös samaan kategoriaan Pyhäaamun kanssa. Näin selvisi myös miksei näille lauluille ollut vaihtoehtoja.

Tämän esityksen jälkeen ei tarvinnut miettiä teknistä suoritusta, vaan jotain paljon vaikuttavampaa oli tapahtunut kvartetin sielunelämässä.

Kuinkahan kaikkiin tuleviin laulettaviin nuotteihin saisi saman latauksen, samanlaisen koskettavan tarinan, joka rakentaisi merkityksen lauluille. Silloin jälkipuinti käytäisiin sillä tasolla kuinka laulumme koskettivat, eikä sillä tasolla, että mahtoivatko nyanssit mennä kohilleen.

Yksinlaulussa tarinan miettiminen ja välittäminen on helpommin saavutettavissa ja toteutettavissa. Mutta se, että kokonainen kuoro välittäisi samaa viestiä ja tunnetta samaan aikaan.


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: laulu, nuotti, hautajaiset

Kuulin kopinaa

Tiistai 6.10.2009 - Kauko Niemi

Istuin tänään pitkän käytävän varrella. Pikku hiljaa rupesin kuuntelemaan erilaista kopinaa.


Kaikki kopisijat olivat naisia, jotka fiinisti kopistelivat piikkareillaan ja vähän matalemmillakin koroilla.

Ääniä oli aika monenlaisia, mutta yhteinen piirre oli varsin kova ääni, jota ei millään lailla yritettykään vaimentaa.

Ajatus rupesi pyörimään päässäni ja tulin aivan vakuuttuneeksi, että itse en kertakaikkiaan kehtaisi julkisesti aihettaa tuollaista meteliä.

Analysoidessani ohikulkevia kopistelijoita, tuli eittämättä mieleen, että ääni taisikin olla tehokeino osoittaa, että tässä minä rinnat pystyssä ylväästi vaellan. Katsokaa kaikki minua!

Julkisuuden tavoittelu keinolla millä hyvänsä on aina ollut itselleni vastenmielistä ja siksi jo päässäni tuotekehittelin kenkämallistoa, jolla voisi hipsutella hiljaa vaikka olisi kuinka korkeat korot. Sitäpaitsi eiväthän ne korkeat korot ole edes terveelliset. Naiselliset kyllä - vaikkei minuun vaikutusta teekkään.

Ulos päästyäni rupesin kuulemaan kopinaa myös kadulla, jota ei peittänyt edes kovaääniset ratikat.

Ymmärrän kyllä että flamengo-tanssijoilla on raudat kengänpohjissa ja niillä saatavat rytmiset äänikuviot ovat osa tanssia, mutta että kaduilla ja toimistoissa kopistelulla ei saada paljoakaan aikaiseksi. Saati että kerrostalokodissa vedetään piikkareilla alakertalaisten iloksi.

1 kommentti . Avainsanat: itsensä korostus

Terveyskeskus - missä se on?

Tiistai 15.9.2009 - Kauko Niemi

Kävin tänään ensimmäisen kerran terveyskeskuksessa.


Kun sain ohjeet mennä jälkikontrollointiin omaan terveyskeskukseeni, niin kysyin heti, missä minun oma terveyskeskus on. Oikeasti en sitä tiennyt.

Helppo vastaus hoitohenkilöstöltä oli, että siellä missä sinä olet aiemmin käynyt. En ole koskaan käynyt terveyskeskuksessa, oli vastaukseni.

Terveysorganisaatio ryhtyi etsimään organisaatiostan minun omaa terveyskeskusta. Heiltä meni salapoliisityöhön 20 minuuttia. Itse en varmaan olisi löytänyt koskaan.

Siellä oltiin oikein ystävällisiä. Huomasivat tiliä avatessaan, että uusasiakashankinta on purrut.

Nyt tiedän, että minulla on henkilökohtainen suhde terveydenhoitajatätiin. Onkohan kaikilla muillakin? Mulla on nyt tädin numerokin, jos tulee hätä. Huomenna saan soittaa hänelle. Tietenkin olisin toivonut, että se olisi ollut setä eikä täti. Varahenkilökin on täti eikä setä.

Nyt on minullakin ensimmäiset merkinnät Helsingin kaupungin laajassa terveysjärjestelmässä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: terveyskeskus

Suomenkieli sai uuden ruokasanan

Tiistai 25.8.2009 - Kauko Niemi

Ruokakeskustelu on luonut uuden sanan Suomen kieleen. Vierasperäinen marinadi on nyt selvällä Suomen kielellä peiteliemi.


Ennen tätä laajaa laatukeskustelua olen aina ihmetellyt miten peiteliemeen pakattu liha voi olla lähes poikkeuksetta halvempaa kuin naturel-versio.

Teollisuus ja kauppa kuitenkin väittävät, että kummassakin tapauksessa käytetään samanlaista lihaa.

Maalaisjärjellä ajatellen peiteliemi maksaa jotakin, sen tekeminen maksaa jotakin. Lihojen peittäminen liemellä on yksi lisävaihe tuotantoprosessissa.

Kaiken tämän jälkeen peiteliemellä varustettu broilerin filesuikaleet ovat kaupanhyllyllä halvempia kuin ilman peitelientä.

Omituinen yhtälö!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: marinointi

Minusta taitaa tulla eläinkouluttaja

Maanantai 25.5.2009 - Kauko Niemi

Kotivarpunen pyrähtää sisään heti kun ikkunan avaa. Eilen kahdesti ja toissapäivänä kolmasti. Ja varmasti useamminkin, jos en olisi rajoittanut riemua sulkemalla ikkunan.


Kotivarpunen ei kuitenkaan lennä kämpässä puuta pahkaa ja törmäile jokaiseen ikkunaan ja vastaan tulevaan seinään.

Yksi käden läpsäys riittää ja lintu lentää keittiöön ja sieltä saman tien ulos avoimesta ikkunasta mistä oli sisään tullutkin. Reitti on selvä ja yksinkertainen jokaisessa suorituksessa. Hyvin on oppinut!

Se mihin lintu ei ole vielä oppinut on sisäsiisteys. Hän ei osaa mennä vessaan tekemään tarpeitaan vaan tykkää erityisen paljon hoitaa tarpeensa pianon päälle. Ja kyllähän niitä jätöksiä löytyy siivotessa vaikka mistä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: varpunen, eläinkouluttaja

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »