Tavallisen näköinen ongelma - outo ratkaisu

Sunnuntai 15.2.2009 - Kauko Niemi

Tekniikka on ihmeellistä. Etenkin nykyinen autotekniikka.

Reilu viikko sitten turvatyynyn varoitusvalo jäi palamaan. Eihän se vauhtia hidastanut ja toivoin että jollakin aikataululla tai jossakin töyssyssä huono kontakti liikahtaa sen verran että valo sammuu.

Pokka petti kuitenkin reilun kolmen viikon jälkeen. Vein auton pikahuoltoon tarkistettavaksi. Töpseli kiinni ja pian oli vikakoodi näytöllä.

Koodi ei kuitenkaan kertonut kuin tolpan välistä ilman piuhoja. Neljän päivän kuluttua vika oli korjattu ja auto oli noudettavissa.

Että kuinka tuo pieni punainen valo saatiin sammumaan? Vaihtamalla kuljettajan istuin.

Ihan ensimmäiseksi en olisi ryhtynyt istuinta vaihtamaan. Niin se vaan on että johdot ovat pakattu istuimen sisään, eikä istuinta voi purkaa.

Onkohan takapuoleni liian painava vai tiukka ja terävä, että johdotkin katkeilevat :-)

Isä-rakas, otan nyt elämäni omiin käsiin

Lauantai 14.2.2009 - Kauko Niemi

Viikon ehdottomasti suurin uutinen Suomessa, joka jäi vähälle huomiolle oli Kirsti Paakkasen syntymäpäivähaastattelu Helsingin Sanomissa. Jopa sopulilauma jätti jälkiruodinnan kokonaan väliin.

Mitä ihmeellistä siinä on jos joku mummo täyttää 80 vuotta? Minun vaatimattoman ja epätarkan seurannan perusteella keskiviikkoinen haastattelu oli Paakkasen kaikkien aikojen ensimmäinen syntymäpäivähaastattelu. Hän on varjellut fyysistä ikäänsä viimeiseen asti. Joko hän nyt luovuttaa?

Paakkanen on noudattanut Tarmo Mannilta saamaansa ohjetta: silloin kun nainen ilmoittaa ikänsä, niin se on sama kuin viimeinen käyttöpäivä. Tästä näkökulmasta katsottuna Paakkanen siirtynee eläkkeelle.

Ei se fyysinen ikä vaan henkinen ikä. Siinä se on koko elämän kulminaatio. Paakkanen on oman tiensä kulkija, joka otti 16-vuotiaana ohjat omiin käsiinsä, lähtiessään kotoaan. Vanhempien uhotteluun hän vain vastasi – Isä-rakas, otan nyt elämäni omiin käsiin.

Kumpa mahdollisimman moni meistä pystyisi samanlaiseen dialogiin oman elämänsä kanssa.

Meillä on pari muutakin mummoa, joiden fyysisellä ja henkisellä iällä ei juuri ole mitään yhteyttä toisiinsa.

Aira Samulin tanssii ja menee ikäisekseen kuin nuori tyttö eläen tässä päivässä ja ammentaen vaikutteita nuorista.

Lenita Airistolle fyysisen iän paljastaminen on yhtä suuri peikko kuin on ollut Paakkasellekin. Lenitan täyttäessä vuosi sitten tammikuussa 70 vuotta, hän välitti STT:n kautta medialle jyrkkäsanaisen kiellon asian uutisoinnista. Ehkä näemme tämän haastattelun sitten yhdeksän vuoden kuluttua.

Mahtavia esimerkkejä kaikki kolme. Miksi meidän pitäisikään elää ulkopuolisten oletusarvojen ja ohjaussignaaleiden mukaan. Kannattaa kuunnella elämän ohjeeksi vain omaa sisintään, silti julistamatta tai loukkaamatta muita.

Armeijan kulttuuriteko

Perjantai 13.2.2009 - Kauko Niemi

Voi hyvänen aika. Armeijan kasvatuksellinen rooli vie meitä taas pitkälle taakse päin.

Ensi kesäkuussa voimaantuleva uusi ohjesääntö kieltää hellyydenosoitukset eri tai samaa sukupuolta olevien kanssa.

Juuri kun aloin uskoa, että Suomessakin näyttäisi yleistyvän lämmin ja läheinen tervehdystapa - halaaminen. Siis edelleenkin kasvatetaan suomalaiset siihen, että läheisyys ja koskettelu on samaa kun seksi.

Suurella mielenkiinnolla jään odottamaan tulevan ohjesäännön tulkitsemista. Millainen niuhotus siitä syntyy.

Niin ja tiukkapipoisimmat voivat tulkita silmäniskut ja lämpöiset hymyt ja katsekontaktit hellyyden osoituksiksi. Voi meitä poloisia!

Silti lämpöiset ystävänpäivän halit jokaiselle!

Uskomatonta - 66 uusintaa päivässä

Maanantai 29.12.2008 - Kauko Niemi

Jouluaattoiltana tuli harvinainen, jopa ainutlaatuinen valinnan vaikeus. Lähteäkö yökirkkoon vai katsoisiko televisiosta konsertin Wienistä. Konsertissa oli mukana näet maailman paras tenori perulainen Juan Diego Frorenz. Televisio kun ei ole vuosiin ohjannut tekemisiäni.

Wow - kävikin ilmi, että konsertti tulee uusintana heti tapaninpäivänä, joten valinnan vaikeus poistui välittömästi.

Tapoihini ei kuulu lueskella televisiokanavien ohjelmatietoja, mutta tapaninpäivän aamuna piti tarkistaa kuitenkin uusinta konsertin lähetysaika Hesarin ohjelmatiedoista. Samalla paljastui ainakin minulle huikea ”tilasto.”

Tapaninpäivän aikana ohjelmatiedoissa esitellyillä tv-kanavilla lähetetään 46 uusintaa ja kun päivän aikana esitettiin 20 elokuvaa, joista yksikään ei ollut ensi-ilta, niin yhden päivän aikana tulee 66 uusintaa.

Ei pitäisi ainakaan tuotantokustannusten rasittaa tv-yhtiöitä.

Mihin tarvitaan digitallentimia? Joku voisi hyvinkin kehittää palvelun, jossa koottaisiin kaikki tv-uusinnat. Siitä voisi katsella sopisiko vaikka jonkin konsertin katsominen helmikuun 6. päivänä tai toukokuun 15. päivänä. Vai pariin kertaan siinä välissä. Tv-yhtiöt ovat jo tehneet digitallentimet turhiksi.

Karpela edestä, Karpela takaa, Karpela makaa

Sunnuntai 7.12.2008 - Kauko Niemi

Suomen itsenäisyyspäivän voisi aivan hyvin muuttaa joulukuun muotimessuiksi. Tilaisuuden voisi siirtää saman tien Helsingin Messukeskukseen, niin mahtuisi muutama seksikäs raksamieskin mukaan.

Rouva presidentti - tämän nykyisen ohjelmaformaatin kehittämiseksi ehdotan, että jokaiselle vieraalle annetaan ensi vuonna kilpailunumero ja kansa saa äänestää tekstiviesteillä illan kuningattaren.

Sitä ennen ovat tietystä alkukarsinnat. Rouva presidentin valitsemista 5000 henkilöstä kansa äänestää 1900 varsinaiseen muotinäytökseen. Jokaisella karsintakierroksella on oltava eri iltapuku ja eri kampaus. Karsinnat voisi olla vaikkapa 200 henkilön erissä, niin riittäisi ohjelmaa koko vuodeksi Idolsin ja tangomarkkinoiden lomassa.

Tuntuu aika käsittämättömältä, että tuollaisen päivän pääasia on se, millainen puku ja millainen mies on Tanja Karpelalla tänä vuonna. Ensi vuonna ne ovat joka tapauksessa erit.

Onko nyt todella niin, että itsenäisyyden mittari on iltapukujen muodot ja värit? Ja muotinäytökselle annetaan maan juhlavimmat tilat? Sillä varjolla että on kulunut muutama vuosi itsenäisyyden julistuksesta. Kovin on vaikea ymmärtää näiden kahden asian kytköstä.

Tunnustan ihan reilusti, että jossakin päässä minulla varmasti heittää pahasti, kun ei voisi vähempää kiinnostaa kuinka joku pukeutuu tähän muotinäytökseen.

Nyt olen varma desibeleistä

Sunnuntai 12.10.2008 - Kauko Niemi

Vakuutuin perjantaina, että nautittiva elämys voi olla jotain aivan muuta kuin 120 desibelin raastava jumputus.

Arena-konsertit kun eivät melunsa takia ole kuuluneet ohjelmaani enää vuosiin. Elokuvissa käynti loppui myös uusien teattereiden ja tolkuttoman metelin takia muutamia vuosia sitten. Ja kun olen asiasta maininnut ystävilleni, niin yllättävän moni karttaa elokuvateattereita samasta syystä. kannattaisikohan finkinojen tehdä pientä markkinatutkimusta.

Erääseen arena-konserttiin jouduin viran puolesta ja lähdin pois ennen kuin illan päätähti ehti edes lavalle. Lämppäribändillä olivat nupit kaakkoon ja olo sietämätön.

Yhden stadionkonsertin istuin korvatulpat korvissa vessarivistön takana. En ripulin, vaan melun takia.

Suomalaisen lauluyhtyeen Club for Five joulukonsertti kirkossa oli käsittämätön. Sähköinen äänenvahvistus kirkkotilassa rock-konsertin volyymeilla. Seuraavana jouluna volyymitasot olivat pudonneet puoleen ja kaiutinsetit piilotettu sivistyneesti. Valitettavasti taitavan ryhmän esitykset perustuvat osin sähköisiin efekteihin ja siksi pakko käyttää tekniikkaa kirkkokonserteissa.

Mutta usko hyvään palautui perjantaina 10.10.2008, kun istuin kuuntelemassa ja nauttimassa Leonard Cohenin konserttia Hartwall Arenassa.

Sisään mennessä pysähdyin kauhusta, kun korvatulppakauppiaat olivat heti ovenpielessä. Ei kait tämäkin konsertti ole desibeleillä leikkimistä. Toivoin, että kyse oli arenakonsertin toimintamallista, jossa myydään paitsi kaljaa, niin myös tulppia ja promokamoja riippumatta kuka esiintyy ja miten. Jätin tulpat ostamatta ja päätin että pääseehän hallista pois, jos korvia särkee.

En ole mikään suuri Leonardin fani. En tunne kovin tarkkaan hänen musiikkiaan. Tiedän vain että herra on enemmän runoilija kuin laulaja ja että biisien menestys nojaa sanomaan. Ja lippukin tuli ostettua seuran vuoksi. Ystäväni on niin suuri fani, että lensi Suomen rajojen ulkopuolelta Helsinkiin kun Lontoosta ei enää saanut lippuja. Kiitos hänelle houkutuksesta.

Mutta itse konserttiin. Eleetön 74-vuotias karisma täytti koko areenan ensimmäisestä minuutista lähtien. Ja mikä nautittavinta, tekniikka henkilökunta tuki tätä karismaa 110 prosenttia. Äänen toisto tuhansien ihmisten täyttämässä hehtaarihallissa oli laadultaan liki samaa luokkaa kuin olisi kuunnellut musiikkia akustisessa tilassa. Ja mikä hienointa volyymit olivat myös tukemassa karismaa nautittavilla ja leppoisilla tasoilla. Eikä ollut mitään ongelmaa kuulla Cohenin laulullisia viestejä ja leppoisia välispiikkejä.

Tästä on todella paljon opittavaa heillä, jotka työskentelevät mixeripöytien takana.

Niinistö on nopea oppimaan

Keskiviikko 1.10.2008 - Kauko Niemi

Täytyy kunnioittaa Niinistön oppimiskykyä. Karpelan jälkeen Niinistö ei ole seurustellut lainkaan vaan mennyt ainoastaan naimisiin. Tältä se näyttää kun lehtiä lukee. Eli omasta tahdosta on kiinni onko jokainen lemmenilta lööppinä iltapäivälehdissä vai ei.

Niinistön temppu ja kuinka se tehdään oli varsin tyylikäs. Hääkahvit huoltoasemalla ja häämatka Budapestiin. Kummassakaan ei ollut suurta glamouria. Kahden ”tavallisen ihmisen” tavallisia paikkoja. Pääasia että heillä oli keskenään hyvä olla.

Vapautunutta, hyvää oloa tuskin saavuttaa, jos koko valtakunta seuraa minuutti minuutilta tapahtumia.

Ehkä Niinistön ei tarvitse julkisuutta enää enempää. Tai lopputulos ehkä keräsi enemmän julkisuutta kuin se, että olisi kutsunut juorulehdet paikalle. Siinä on taas hyvä tutkimuksen aihe jollekin tiedotusopin opiskelijalle.

Onnittelut!

Missä meneekään komentelun ja informoinnin raja

Tiistai 29.7.2008 - Kauko Niemi

Olen jo monta vuotta pohtinut miksi Helsingin uimastadionin saunojen ovissa on kyltit, ettei saunaan saa mennä uimahousut jalassa. 

Lapussa vain komennetaan saunaan ilman housuja. Sama komento taitaa olla kyllä ihan kaikissa muissakin uimahalleissa.

Mietin, että mahtaako kyseessä olla jokin hygieeninen asia, että ihmisillä on niin likaisia uimahousuja, että niiden bakteeriviljelmät eivät olisi terveellisiä. Toisaalta sekään ei tunnu loogiselta, sillä lauteille valutetaan kaikenmaailman hikeä mitä erilaisimmista, hyvä ja huonokuntoisista bodeista.

Tämä mysteeri selvisi vihdoinkin viime viikolla kun välisiivousta tekevä naishenkilö, rupesi pitämään uimastadionilla jöötä ja riisututti kaikilta uima-asut pois.

Uima-asujen vienti saunaan kädessä ei myöskään tullut kysymykseen, vaan simmarit oli jätettävä saunan ulkopuolelle.

Tilanteessa syntyi erilaista suukopua puolin jos toisin ja lopulta tuli myös todellinen selvyys asiaan.

Altaassa oleva ja sitä myöden myös uima-asuissa oleva kloori haihtuu kuumassa saunassa ilmaan ja voi aiheuttaa herkimmille ihmisille erilaisia, allergia- ja hengityselinongelmia.

Eikös tällaisesta vaarasta tulisi informoida, eikä vain käskyttää housuja pois?

Jos ovessa lukisi, että saunassa on kloorivaara, mikäli joku on tuonut uima-asun kuumaan saunaan tai jotain vastaavaan. Veikkaan että silloin myös ryhmäkuri toimisi erittäin hyvin.

Tai jos todellista vaaraa ei ole olemassa niin otetaan kaikki liput ja laput pois.

Missä siis menee informoinnin ja käskytyksen raja. Melko varmasti informointi toimisi monin verroin paremmin. Ja lukutaidottomille voisi yleisellä kuuluttaa asiasta aika ajoin, niin varmasti kysyisi kanttia mennä uima-asu päällä saunaan.

Olen virheellinen ja vakavasti virheellinen

Perjantai 25.7.2008 - Kauko Niemi

Jos minua määrittäisi vastaavat määritelmät kuin koiria määrittävät rotumääritelmät, niin mitä todennäköisemmin minä en kelpaisi mihinkään. Tuskin edes tämän blogin kirjoittamiseen. Olisin virheellinen tai vakavasti virheellinen, jopa hylättävä. 

Minun toinen kulmahammas löytyi aikoinaan poikittain kitalaesta ja siksi hammasrivistöni ei ole teoreettisen kaunis ja tasainen, mutta ehkä kuitenkin persoonallinen. Tämä riittäisi koiramaailmassa hylättävään virheeseen tai ainakin vakavaan virheellisyyteen. Tämän jälkeen ei enää kannattaisi yrittää mitään, vaikka pituuteni olisi sentin marginaalissa niemen-suvulle määritellystä pituudesta.

Lukekaa syvällä ajatuksella seuraava, erään rodun rotumääritelmästä kopioitu teksti ja miettikää tuntuuko se kaikin puolin luontevalta ja eläintä kunnioittavalta tekstiltä vuonna 2008.

VIRHEET: Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna

virheen vakavuuteen.

Raskas tai kevyt rakenne, matala- tai korkearaajaisuus; vaaleat silmät; alas kiinnittyneet,

erittäin pitkät, asennoltaan epäsymmetriset tai kevyet korvat; liian pitkä,

pehmeä tai köyry selkä; takakorkeus; luisu lantio; niskaa kohti kääntyvä hännäntyvi;

liian selvästi kulmautuneet tai länkisääriset takaraajat; pitkät käpälät; lyhyt,

pehmeä, laineikas, takkuinen, silkkinen, valkoinen tai laikukas karvapeite; säkäkorkeuden

ylitys tai alitus 1 cm:n asti.

VAKAVAT VIRHEET: Puutteellinen sukupuolileima (esim. urosmainen narttu);

liian kevyt luusto; griffonmaisesti ylöspäin kääntyvä tai pitkä kuono; liian voimakas

alapurenta tai tasapurenta; ulkonevat silmät; ulkokierteiset kyynärpäät; sisäänpäin

kiertyneet kintereet; yli 1 cm:n ja alle 2 cm:n poikkeamat annetusta säkäkorkeudesta.

HYLKÄÄVÄT VIRHEET: Kaikenlaiset epämuodostumat; puutteellinen rotutyyppi;

karkeat virheet yksittäisissä kohdissa, kuten rakennevirheet, karva- ja värivirheet;

purentavirheet kuten leikkaava- tai ristipurenta; yli 2 cm:n poikkeamat

annetusta säkäkorkeudesta; arkuus, aggressiivisuus.

Ihmismaailmassa tällainen määrittely johtaisi rankkoihin tasa-arvo ja syrjintä syytteisiin.  Koiramaailmassa näyttelytuomari voi sitten tehdä lähes millaisia ratkaisuja tahansa. Aina löytyy rotumääritelmästä joku kohta, mihin arvosteltava koira mahtuu tai ei mahdu.

Mihin tällainen johtaa tai on jo johtanut koiramaailmassa. Ainakin mitä erikoisempiin koiranäyttelyiden kauneus dopingiin. Turkkeja värjätään jo täyttä häkää ja mitä ihmeellisempiä kikkoja käytetään ja syötetään jopa pillereitä, jotta aggressiivisuus laimenisi siksi hetkeksi kun kehässä pyöritään.

Doping-käsite tuli suomalaisessa koiramaailmassa viralliseksi tämän vuoden alussa. Muutama kuukausi on vasta voitu puuttua virallisesti dopingiin Kennelliiton hyväksymissä kilpailuissa.

Dopingia mielenkiintoisempi kysymys on kuitenkin se, että miltä aikakaudelta rotumääritykset ovat kotoisin? Ovatko ne tätä päivää, vaikka onkin kyse ”vain” eläimestä? Ohjaavatko tällaiset määritykset jalostusta väärille raiteille?

Karu totuus on, että virheellisiä geenejä metsästetään nyt suurella rahalla ja yritetään putsata rotujen perinnöllisiä sairauksia, jotka ovat syntyneet liian pienistä siitoskannoista. Yllä oleva määritys ei ainakaan kannusta laajentamaan reviireitä.

Mutta onhan sentään suuri joukko koiria, jotka saavat omistajien avarakatseisuudella olla kaikessa rauhassa sentin liian korkeita tai matalia.

Lisää koiraiheita: hauva.com

 

Venäjä, Venäja ja Venäjä

Sunnuntai 22.6.2008 - Kauko Niemi

Puolustusministeri Jyri Häkämies näytti olleen oikeassa, kun hänen huomiota herättävät sanansa Venäjä, Venäjä, Venäjä aiheutti melkoisen hulabaloon. 

Tosin Häkämies ei tuolloin tiennyt arvannut missä yhteydessä tuo kolminkertainen Venäjä todella tulee nostamaan suuren kansakunnan tuntoja siinä mitassa, että siitä voisivat ottaa kaikki muut oppia.

Venäjä voitti jääkiekon maailmanmestaruuden

Venäjä voitti Euroviisut

Ja nyt näyttää kuin Venäjä voittaisi myös jalkapallon Euroopan mestaruuden.

Tällainen kolminkertainen uho osoittaa maailmalle, että kyllähän meiltä pesee. Positiivinen kierre on mielenkiintoinen ilmiö ja sillä on mieletön merkitys olkoonkin se sitten jalkapalloa, jääkiekkoa  tai Euroviisuilua.

Positiivinen kierre on sisäisesti tarttuva tauti, eikä se osaa eritellä yksityiskohtia, vaan etenee kaikilla rintamilla. Monen yrityksenkin kannattaisi miettiä tämän sisäisen taudin levittämistä ja hyödyntämistä.

Mikä ihmeen ylpeilyn aihe on kuukaudesta toiseen toitottaa kuinka olemme onnistuneet supistamaan toimintaamme, säästämään ja pitämään kulut kurissa. Mitä se tuo tullessaan, kun yritys säästää ja supistaa tuotekehitystään. Paitsi johtajille lyhyellä tähtäyksellä loisto bonukset. Sehän sinänsä on jo riittävä syy toteuttaa säästöjä.

Säästäminen ja supistaminen, lakkauttaminen ja sulkeminen ovat takuuvarmasti negatiivisia asioita, jotka luovat negatiivisen kierteen jokaisessa yhteisössä, oli se sitten yritys tai valtakunta.

Olen vaan täällä töissä ja odotan milloin minun vuoroni tulee olla leikkurissa. Eihän mitään uutta kannata miettiä, kun pitää säästää, eikä sitä kuitenkaan viedä eteenpäin.

Toki maailma muuttuu ja jokaisen on muututtava, mutta viesti voisi olla voittajahenkinen, kuinka viisaasti olemme muuttuneet. Olemme voittaneet tämänkin hankalan tilanteen.

Nykyinen karvismainen kannustus vain kuuluu: Jos ette pidä turpaanne kiinni, niin lopetetaan ja suljetaan kaikki tehtaan Suomessa.

Potkupalloa yötä päivää

Sunnuntai 8.6.2008 - Kauko Niemi

Tämä on sitten ensimmäinen kilpaurheiluaiheinen kirjoitukseni. Kenenkään ei ole vaikeaa arvata miksi. Tuutista tulee tuota kuningaspeliä viikkotolkulla. Pitäisikö minunkin istua tv:tä  tuijottaen illasta toiseen. Ei nyt ihan tunnu siltä, että pitäisi. Sellaista tunteenpaloa ei vaan ole. 

Tuttavani hoitaa asiaa minunkin puolestani. Hän on järjestänyt lomansa niin, että voi huoletta katsoa kaikki uusinnatkin kaikilta kanavilta.

Suomi on kuitenkin yksi niistä harvoista Euroopan maista, missä pelataan potkupalloa jalkapallon sijaan. Hjallis Harkimo ja veikkausliigan toimitusjohtaja Jan Walden kinastelevat, millä keinoin matseihin saataisiin lisää katsojia.

Walden sanoo, että työ on pitkäjänteistä ja se on tuottanut tulosta. Tulos on muutama sata katsojaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Sillä ei pitkälle tulevaisuutta rakenneta. Hjallis myöntää epäonnistuneensa omassa hankkeessaan muttei tiedä miksi.

Siinä missä kiekkokansa täyttää katsomoita, niin vastaavaa ei tapahdu kesällä pallokentillä, vaan ihmiset menevät maalle mökeille saunomaan. Se vain on suomalaista elämänmenoa.

Kesällä ihmisten ajasta kilpailevat jokaisen kylän kesätapahtumat. Ne ovat talviunien jälkeen erilaisempaa kuin vaihtaa intohimoinen innostus lätyskästä kiekosta pyöreään palloon. Kesällä ollaan rennommin.

Niin monta vuotta kun jalkapalloa on yritetty nostaa, eikä kukaan ole onnistunut, on kyse muusta kuin markkinoinnista, katsomoiden penkkien väristä tai rahasta.

Jalkapallohulluudesta voidaan puhua vaikkapa Portugalilaisesta elämänmenosta. Lissabonin ranta-alueen uudessa ravintolakeskittymässä on vaikea tietää onko ravintolassa vai jalkapallokentällä.

Yksikään näistä ravintoloista ei aukaise illan suussa oviaan ennen kuin videotykit ovat viritetty jalkapallokanaville. Miltä tuntuu kun yhdeltä istumalta näkee kuusi valkokangasta, joissa pelataan jalkapalloa. Kyllä - myös siinä kalliissa ravintolassa.

Hulluudesta kertoo omaa kieltään myös se, että Portugalissa ilmestyy kolme päivittäistä urheilusanomalehteä. Noin 40-60 -sivuisista lehdistä löytyy parhaimmillaan 1-2 sivullista urheilu-uutisia ja kaikki muut sivut ovat pyhitetty jalkapallolle. Se on jalkapallohulluutta, jollaiseen Suomessa ei tulla koskaan pääsemään. Mitä lehdet kirjoittaisivat silloin kun pelikentillä sattuu olemaan metri lunta.

Helsingin Sanomien päivänkysymys 8.6.2008 lienee oikeassa mittasuhteessa. Vastaajista yli puolet 55 prosenttia ilmoittaa ettei käynnissä olevat kisat kiinnosta.

Reilusti tuli linnaa nettikirjoittelusta

Sunnuntai 1.6.2008 - Kauko Niemi

Tamperelainen mies sai reilun tuomion nettikirjoittelustaan. Kaksi vuotta ja neljä kuukautta ehdotonta vankeutta on korkeimpia tuomioita kunnianloukkauksesta, mitä Suomessa on koskaan tuomittu. 

Se on valtionsyyttäjän mielestä myös kova tuomio, mutta teot ovat törkeydessään omaa luokkaa, sanoo valtionsyyttäjän Mika Illman.

Perusteluissa oikeus katsoo, että teot osoittavat vakavaa piittaamattomuutta ihmisten yksityisyydestä, kunniasta sekä poliittisesta, yhteiskunnallisesta, sukupuolisuuntautuneisuudesta sekä uskonnollisesta vakaumuksesta.

Seppo Lehdolla oli apurinaan toinen mies, joka sai kaksi vuotta ehdollista.

Tämä tapaus puhukoon puolestaan, että valitettavan monella ihmisellä on kummallinen käsitys, millaista kieltä ja millaisia ilmaisuja netissä voi käyttää. Aivan kuin nettissä olisi jokin ihmeellinen suojamuuri välissä.

Suojamuuria ei ole ja teknisestikin jäljittäminen on harvinaisen helppoa, sillä viesteistä jää jälkiä aika moneen paikkaan, mistä niitä ei saa pois jälkikäteen vaikka kuinka haluaisi.

Oikeudessa nyt tuomittu syyllinen oli yrittänyt väittää, että joku muu oli esiintynyt hänen nimissään, mutta tutkimuksissa jäljet olivat varsin yksiselitteiset.

Tamperelaisherrojen kirjoituksia on edelleen julki eri palvelimilla, monista poistoyrityksistä huolimatta. Se on oli jopa kasvattamassa annettua tuomiota.

Hyvänä mittapuuna itse kullekin voisi olla, että se mitä kirjoittaa nettiin – saman voisi sanoa kasvotusten rehellisesti ja avoimesti toiselle. Ennen kuin ryhtyy netissä haistattelemaan, nimittelemään, kannattaa testata omaa ajatustaan. Pystyisinkö sanomaan tämän kahden kesken kasvotusten.

Pikku lehtoja vilisee aivan liian paljon netissä. Erityisesti keskustelupalstoilla valehdellaan sumeilematta ja käytetään loukkaavaa kieltä, leikitään sumeilematta toisten tunteilla.

Toivottavasti loukatuksi tulleet nostaisivat tämän asian herkemmin esiin. Ainakin saattaisivat tiedoksi palvelujen tuottajille. Heistä kuitenkin suuri osa on vastuullisia ja pystyvät harkitsemaan kannattaako asiaa viedä eteenpäin.

Näin kovat tuomiot osaltaan auttanevat harkintakyvyn palauttamista normaalille, sivistyneelle kommunikoinnin tasolle.

Paljonko maksaisi toimiva laite?

Maanantai 26.5.2008 - Kauko Niemi

Olen taas moneen kertaan miettinyt kuinka paljon enemmän maksaa sellainen laite, joka toimisi moitteettomasti? Ei se voi olla järin paljon kalliimpi. Itse olisin ainakin valmis maksamaan tuon summan. 

Esimerkiksi Polarin sykemittarin häiriöalttius tuntuu käsittämättömältä kun Suunto tekee sellaisia joilla voi mennä sähkölinjan alta. Ja jopa Polar todistaa itsekin osaavansa tehdä häiriöttömän. Yksi myynnissä olevista malleista on sellainen.

Käytin pitkään Polarin mittareita, kun asuin ”maalla”. Kaupunkilaistumisen jälkeen jokaisen lenkin maksimisyke on 220. Miksi ihmeessä käyttäisin sykemittaria, jos tiedän etukäteen maksimisykkeen olevan 220, sillä en pääse millekään lenkille kulkematta ratikan syöttölinjojen alta.

Kummallisia lukemia tulee myös salilla. Ja tosi kivalla pyörätaipaleella Veikkolasta Kivenlahteen, nousee syke vähän ennen Kauklahtea 220.

Tässä tapauksessa ratkaisu oli kilpailijan laite, vaikka joissakin ominaisuuksissa hävisinkin. Jos tämä  on Polarin lähtökohta niin kovasti ihmetyttää.

Jokainen tietää kuinka valmis on Windows Vista. Siitä ei kannata sen yksityiskohtaisemmin edes raportoida paitsi päivityksiä tulee muuta kerta viikossa. Lopetin automaattiset päivitysten asennukset. Nyt kun annan itse luvan, niin tiedän miksi juuri nyt joku osa järjestelmästä ei hetken kuluttua toimi tai vähintään minun omat asetukset ovat muuttuneet.

Paljonko maksaisi Nokian Communikaattori lisää, jos navigointi ominaisuus kytkeytyisi päälle heti.

Kohta tulee vuosi täyteen E90 omistajana. Kolmasti olen onnistunut hyödyntämään laitteen navigointiominaisuuksia ihan oikeasti, kun olen lisännyt matkan aloittamiseen 15 minuuttia lisäaikaa.

Yksinkertaisesti pinna ei kestä odotella 5-15 minuuttiin, että jotakin tapahtuisi. Google antaa minkä tahansa karttatiedon tietokoneella alle viidessä sekunnissa ja vilkaisu karttaan riittää pääkaupunkiseudulla. Ja 15 minuutissa ajaa tämän kylän laidasta laitaan.

Viime talvena ajoin joka maanantai-ilta Töölöstä Itä-keskukseen ja yhden kerran ehti syntyä valmius navigointiin. Liikenneturvallisuuden takia en sitä tietenkään ryhtynyt vauhdissa säätämään.

Nokian karttaohjelmasta on uusi versio beta-vaiheessa ja siihen luvataan matalampia valikkopolkuja. Ne ovatkin todella tervetulleita. Samalla voisi miettiä Suomenkielen käytettävyyttä.

Google maps kysyy heti kättelyssä lähtöosoitetta. Nokia kysyy selailun jälkeen reitti kohteeseen / reitti kohteesta. Niin mikähän tarkoittaakaan mitä.

Ja Nokia saa miettiä, onko navigaattori ensisijaisesti tarkoitettu navigointiin vai kaupallisiin kontakteihin. Nyt näitä kahta on todella hankala erottaa toisistaan.

Rentoa meininkiä Lissabonin poliisiasemalla

Lauantai 17.5.2008 - Kauko Niemi

Ihan heti ei arvaisi, että istuu poliisiasemalla, jos yhdellä ei olisi univormua päällään.

Asiani hoitaminen keskeytyy tämän tästä. Puhelin soi ja siihen rupatellaan kaikessa rauhassa. Ulko-ovesta tulee rennosti t-paitaan pukeutunut mies. Hän kävelee tiskin taakse. Tervehtii miespuoliset, vaihtaa kuulumiset, halaa naispuoliset ja sutjauttaa jotakin nauruhermoja kutkuttavaa. Portugalin kielen taitoni ei riitä tulkitsemaan viestiä. Sitten mies tarjoaa purkkaa ja tarjoaa sitä myös minulle.

Uusia asiakkaita tulee ovesta sisään. Siellä ei jaeta vuoronumeroita, vaan käydään jokaiselta kysymässä millaista asiaa on. Kenenkään ei tarvitse turhaa odotella ja huomata omalla vuorollaan, ettei hänen asiaansa hoidetakaan tällä tiskillä. Ja jos hoidetaan, niin ohjataan istumaan ja kerrotaan milloin mahdollisesti vuoro koittaa.

Sitten ovesta tulee atk-tukihenkilö. Hänellä on näppis kainalossaan. Kaikki virkailijat kokoontuvat näppiksen ympärille ja pääsevät pian yhteisymmärrykseen, että tiskin päässä oleva ensimmäinen työpiste tarvitsee uuden näppiksen.

Näin se jatkuu toista tuntia. Välillä tarkistellaan onko minun tietoni oikeat ja taas naputellaan raporttia. Puhelin soi, ovesta tulleita tervehditään heti ja tarkistetaan asia. Huudellaan toisille leppoisasti.

Ja, että miksi siellä poliisilaitoksella istuin? No olin tekemässä rikosilmoitusta, kun tuntia aiemmin joku oli nyysinyt lompakkoni metrossa. Taskuun jäi kahdeksan euroa rahaa ja luottokortit oli heti suljettu. Ja taas soi puhelin, johon asiaani hoitava virkailija vastasi. Ymmärsin vain nimeni mainittavan.

Puhelu kertoi, että omaisuuteni oli löydetty ja toinen poliisi tuo sen pian tähän toimipisteeseen. Niinhän sieltä sitten tuli nippu kortteja. Tällä kerta kelpasi käteinen ja itse lompakko. Virkailija tosin kysyi, että oliko sinulla todella niin hyvä lompakko, että se kelpaa varkaille – eihän täällä kannata niin hyviä lompakoita käyttää. Sain monisivuisen rikosraportin käteen. Kiitin kädestä pitäen ja totesin, että tämä oli miellyttävin poliisilaitoksella asiointi. Melkein jo unohdin että kahdeksalla eurolla ei makseta hotellia, eikä makseta kolmen päivän syömisiä.

Miten käy ranskalaisten medialukutaidon?

Torstai 27.3.2008 - Kauko Niemi

Ranskalainen luottaa täydellisesti verbaaliin ilmaisuun. Eikä vähiten presidentti Nicolas Sarkozy, joka on jo moneen otteeseen osoittanut puheen ja sanan voiman. 

Ranskan televisiokanavat paljastaa nopeasti pariisin murteesta johtuvat puutteet. Ei edes uutisissa saa mitään tukea faktoille. Uutis- ja ajankohtaistoimituksissa ei taida olla töissä yhtään graafikkoa. Uutiset ovat pelkkää puhuttua Ranskaa. Urheilu-uutisissakaan ei näytetä edes tuloslistauksia. Yhden kanavan teksti-tv:ssä oli sentään yhden lauseen uutinen, että Hamilton voitti Australian F1 osakilpailun. Muista ei puhuttu mitään, saati olisi näytetty lopputuloslistaa.

Pääsiäisviikolla pidetyt aluevaalit ei tilannetta muuttanut millään tavalla. Ranskalaisilla kanavilla ei grafiikkaa näkynyt. Suomalaiset kanavat esittelevät jo viikkoja ennen vaaligrafiikkaansa ja seurannan kohokohta on kun toimittaja painaa nappia ja pilarit ja pallukat ilmestyvät ruutuun.

Sanan voima korostuu myös erilaisissa keskusteluohjelmissa, joita ei myöskään koristella millään turhanpäiväisillä visualisoinneilla. Eikä juontaja jaa puheenvuoroja yksi kerrallaan. Kaikki, joilla on jotakin asiaa, sanoo sen ja normaalia on, että viisi ihmistä puhuu samaan aikaan päällekkäin.

Kaikki ulkomaiset ohjelmat ovat dupattuja, eikä nekään anna armoa. Tosin se ei ole pelkästään ranskalaisten käyttämä tapa.

Seuraavaksi on ryhdyttävä seuraamaan ranskalaisia nettisaitteja, kuinka ne toteutetaan ilman puhetta, vai toteutetaanko?

Ranskalaiselle visuaalisuus merkitsee ihmisen itsensä pääroolia, itsensä esittelemistä.

Väistämättä jää miettimään kuinka ranskalainen kuuro esimerkiksi pärjää tällaisessa yhteiskunnassa. Hän ei saa mitään visuaalista tukea mistään. Hän ei voi edes lukea huulilta, sillä puheella ja huulisynkalla ei ole mitään yhteistä dupatuissa ohjelmissa.

Mielenkiintoista tulee olemaan myös se, kuinka ranskalaisten uusmedian lukutaito kehittyy. Kannattaa varmasti seurata ranskalaisia verkkopalveluja, joissa varmasti tehdään mielenkiintoisia ratkaisuja - joko parempia tai huonompia. Täytyy myös muistaa, että Citikka on ottanut lusikan kauniiseen käteen ja asettanut ohjausviikset samaan järjestykseen kuin muissakin autoissa ja siirtynyt H-vaihdekaavaan.

Jopa Wall Street Journal lisää visuaalisuutta uudessa omistuksessa ja antaa periksi menneelle maailmalle.

Toivottavasti Pohjola ei ole maineensa veroinen

Tiistai 4.3.2008 - Kauko Niemi

Aikojen saatossa yrityksen maine syntyy palveluja ja tuotteita käyttävän asiakkaan päässä. Samoin kun viestinnässä yleensäkin sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässä. 

Henkilökohtaisesti pysähdyin epämiellyttävään uutiseen. Minun hyvä pankkini OP-pankki muuttaa nimensä Pohjola-pankiksi. Mutta eihän nimi pankkia pahenna.

Toivottavasti ei, vaikka Pohjola onkin vastenmielisin yritysnimi, mitä kohdalleni on koskaan tullut.

Olin vuosikymmenet Pohjolan asiakkaana, enkä muista tuosta ajasta mitään muuta kuin jatkuvat maksut ja nöyryytykset. Kunnes keräsin tarmoni ja rohkeuteni ja katkaisin kaikki suhteeni Pohjolaan.

Yhtenä esimerkkinä vaikkapa polkupyörävarkaus. Lukitutun sisäpihan telineessä oli eräänä aamuna lukitut pyörät telineessä ja kaikki muu vohkittu. Pyöräliike varmisti, että ko osasarjoista näytti olevan huutava puute, kun olet jo viides uhri tällä viikolla, joka on tullut meidän tietoomme.

Pohjolan kanssa asiaa vetkuteltiin kahdeksan kuukautta. Tyylilajiksi yhtiö valitsi yksi asia kerrallaan. Yhtiöstä tuli lisäselvityspyyntö, jonka tarkastelu kesti viikkoja ja sen jälkeen seuraava pyyntö ja taas viikkoja jne jne. Yksi arvokas pyöräilykesä jäi väliin. Kaikki muutkin Pohjolan palvelukokemukset olivat saman suuntaisia.

Toinen pyörävarkaus tapahtui nykyisen vakuutusyhtiöni, Pojantähden aikana. Taloyhtiön pyörävarastossa telineeseen lukittu pyörä sai kyytiä, kun teline oli sahattu poikki. Vakuutusyhtiön käsittely kesti vajaat kolme viikkoa, kun rahat olivat tililläni. Ja siihen tarvittiin yksi käynti ja nykyisin ilmoituksen voi täyttää myös netissä. Ero palvelukokemuksessa on aika huikea.

Pankin valintaa on taas pitkälle ohjannut se, millainen on kyseisen pankin nettipankki. En tunne mitään erityistä kaipuuta kohdata pankkivirkailijaa.

Yksi muukin syy löytyy pankin vaihdossa. Pohjolaa lähellä olleesta KOP:stä otin aikoinani hatkat, kun asuntolainan epäämisen syynä oli pankinjohtajan ääneen annettu lausunto minulle. ”Kun te olette niin nuoren näköinen.” Nyt olisin tietenkin imarreltu tuollaisesta lausunnosta, mutta lopputulos olisi sama – vaihtaisin pankkia.

Nykyinen OKO-pankkini on ollut maineeltaan sopiva ja toiminta vastannut hyvin minun mielessäni muodostettua mainetta. Verkkopankki toimii hyvin sekä sijoitus, laina että säästöpuolella. Tosin OKO on mennyt samaan solmuun bonustensa kanssa kuin suuret kauppaketjut. Bonusjärjestelmä vaatisi varmaan viikon opiskelun, jos mielisi tietää mitä yli 30-rivinen bonusraportti oikeasti tarkoittaa. Tuota selvittämisen vaivaa en toistaiseksi ole itselleni suonut. Kait se jotain hyvää tarkoittaa. Jos ei niin kertokaa minulle.

Nyt kun nämä kaksi vastakkaista mainetta niputetaan, niin millainenkohan maine-mixi siitä syntyy?

Nähtäväksi jää kestänkö tämän nimen muutoksen nöyryytyksen. Varmistin on joka tapauksessa poissa ja sormi liipaisimella.

Se taisi olla vuonna 1996

Sunnuntai 24.2.2008 - Kauko Niemi

Taas rytisi postiluukku siitäkin huolimatta, että oikein laitoin siihen kieltolapun – ei puhelinluetteloita. 

Kannoin molemmat luettelot paperinkeräykseen seuraavana päivänä. Kahdet naapurini olivat minuakin nopeampia. Heidän luettelonsa olivat jo paperinkeräyslaatikossa.

Pientä lohtua tähän ”vihaamaani tuhlaukseen sentään tuo se, että luetteloja on enää kaksi kolmen sijasta. Nyt yritysten ja yksityisten nimet mahtuvat jo yksiin kansiin.

Joku tilastonikkari voisi mielenkiinnosta selvittää, mikä prosenttiosuus kaikista puhelinnumeroista päätyy nykyisin puhelinluetteloon. Peitto ei varmaan ole kovin suuri ja varmasti pienenee hyvää haipakkaa vuosi vuodelta.

Vinttiä siivotessani pari vuotta sitten siellä oli kelmutettuna vuoden 1997 puhelinluettelot. Niitä oli tuolloin kolme jötikkää. Päiväkirjoistani ei selviä, mutta tästä voisi päätellä, että vuonna 1996 olen viimeiseksi käyttänyt painettua puhelinluetteloa.

Jotainhan tästäkin on opittava, että luettelot tulevat tuplaversioina, kahden yrityksen hyvänä bisneksenä.

Muotitermi bisnesmalli näiden kohdalla lienee se, että keltaistensivujen ilmoitusten lasku on kuitenkin niin pieni, että se menee melko huomaamattomasti läpi ilman suurempia analyysejä mainonnan kannattavuudesta. Tähän kun yhdistetään äärettömän sitkeä myyjä, niin mieluummin maksaa pois kun ryhtyy kinaamaan.

Tuollainen bisnesmalli ei voi olla kovin kestävä, mutta se kulkenee vanhoilla raiteillaan vielä jonkin aikaa. Ekologisesti tilanne on kamala, aivan kuin paperille ei olisi hyödyllisempääkin käyttöä.

Huijattu laajakaistan ostaja

Sunnuntai 3.2.2008 - Kauko Niemi

Tiedätkö mitä todella ostat ja mitä todella saat tehdessäsi operaattorin kanssa laajakaistakaupat. Ja vieläkin tärkeämpää on ymmärtää tarvitsetko todella huippunopeata yhteyttä. Erittäin harva tällä hetkellä sellaista tarvitsee.

Niin kauan kun chattailet, lähettelet sähköpostia ja liitteenä normaaleja pakattuja kuvatiedostoja, et todellakaan huomaa käytätkö neljän vai kymmenen megan liittymää. Ja yli kymmenen megaiset onkin jo hinta/hyötysuhteeltaan isoja kysymysmerkkejä.

Kannattaa todella muistaa, että todelliset käytännön nopeudet saattavat olla jotain aivan muuta kuin mitä sinulle tarjotaan, eikä sinulla ole juurikaan mahdollisuutta valvoa ostamasi palvelun laatutasoa.

Sitten kun tuntuu hitaalta, älä juokse ensimmäisenä operaattorille ostamaan lisää kaistaa. Koneesi selaimen välimuistin tyhjentäminen tai kovalevyn eheyttäminen saattaa hyvinkin poistaa hitaudet saati sitten, että hankit mieluummin tehokkaamman koneen kun ylettömästi kaistaa.

Tämän päivän laajakaistaiset tarjouspiuhat ovat pelkkiä liekanaruja, joilla näennäishalvalla hinnalla sitoutetaan pariksikin vuodeksi.

Itse olen päässyt Soneran himoittuun kohderyhmään. Taloyhtiössäni tehtiin sähkö- ja putkiremontti ja nyt olen liki kaikkien mahdollisuuksien kuidun päässä, jota en tosin käytä. Kun en edes hevikäyttäjänä tarvitse.

Markkinapotentiaali on muutoinkin mielenkiintoinen. Rapussani on 10 huoneistoa, joissa kolmessa asutaan vakituisesti. Itselläni on netti käytössä vähintään 12 tuntia päivässä. Naapurillani ei ole konetta ja toinen vakituinen naapuri on 87 vuotias, enkä usko hänenkään himoitsevan valtavia nopeuksia.

Sonera on jo lähestynyt kolmasti kirjeellä. Lupaukset ja tarjoukset ovat todella sellaisia, joita voisi kehua kavereille ja osoittaa olevansa todellinen nettimaakari.

Kirjeet eivät ole tehonneet, niin sitten soitettiin. Ymmärtäväinen ja ystävällinen kauppias teki kaikkensa. Hän ei vain ollut valmistautunut liittymän vaihtamisen suurimpaan kynnykseen – sähköpostiosoitteen vaihtamiseen. Lupasi ystävällisesti selvittää kuinka vanha sähköpostiosoite säilytetään.

Sähköpostiosoitteen vaihtaminen olisi minulle käytännössä itsemurha. Saan päivittäin 80-150 sähköpostia. Kymmenien yritysten rekisteröintitunnuksena on sähköpostini. Osoitekirjan yli 900 kontaktista ani harva tulisi muuttaneeksi sähköpostiosoitettani, vaikka heille sen pystyisinkin ilmoittamaan.

Näiden rinnalla näennäinen nopeuden kasvattaminen ei paljoa paina.

Soneran laajakaistakauppias yllättäen palasikin kuten oli luvannut. Hän oli kuullut kaveriltaan, että vanhan osoitteen voi säilyttää tekemällä nykyisen operaattori Welhon kanssa siitä sopimuksen.

Ei muuta kun Welho-kauppaan tarkistamaan asiaa. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs. Ei sellaista voi tehdä. Asia jäi kuinkin kaivelemaan ja palasin jonkin ajan kuluttua uudelleen Welho-kauppaan ja nyt parin kollegan kanssa keskusteltuaan Welko-kauppias tiesi, että minun osoitteesta jätetään heidän postipalvelimelle passiivinen reititys, joka jatkaa postit uuteen osoitteeseen.

Tämä palvelu maksaa yhdeksän euroa kuukaudessa ja siihenhän se sitten Soneran huipputarjous hupeneekin.

Jotta laajakaistakilpailu käynnistyisi todenteolla, olisi Etelä-Esplanadilla mietittävä samanlaista osoitteen siirrettävyyttä, kuin mitä viestintäministeriö aikoinaan sai aikaiseksi käynnykkänumeroiden siirrettävyydessä.

Pirun hyvä laki osui väärään kohteeseen

Keskiviikko 23.1.2008 - Kauko Niemi

Tupakkalaki on toteutunut todella hienosti ja nimenomaan asennetasolla. Kukaan vieraistani ei ole enää aikoihin kysynyt, että saanko polttaa olohuoneessani. Näin tapahtui vielä pari vuosikymmentä sitten. 

Enää ei ole fiiniä, ei miehekästä, ei mitään extra-fiilistä polttaa tupakkaa. Malboro mies ei tallustele rehvakkaasti, vaan värjöttelee jossakin syrjäisessä paikassa häpeissään, kun ei pysty muuttamaan tapojaan. Tällainen asennemuutos on arvokas, jota nyttemmin laki on edesauttanut.

Todella sääli, ettei aikoinaan tajuttu, että muutos olisi pitänyt tapahtua mieluummin alkoholin kuin tupakan suhteen. Todella hienoa, kun Kännikapina aloittaa edes nyt tämän asennemuutoksen.

En ole kuullut että yksikään tupakoija olisi tupakan takia aiheuttanut kuolemaan tuottavia auto-onnettomuuksia. En ole kuullut, että raakoja murhia olisi tehty nikotiinin vaikutuksen alaisena. En ole kuullut, että perheväkivallan syynä olisi ollut tupakka. En ole kuullut että tupakka olisi aiheuttanut lennon keskeytyksen ja häirikön poistamisen. En ole kuullut, että joku olisi menettänyt työpaikkansa tupakan takia, paitsi silloin kun hankkinut itseaiheutetun kuolemaan johtaneen syövän.

Siis hienoa, että näin topakasti on ajettu savutonta maailmaa. Ja viimeistään nyt on aika saada aikaan sama muutos alkoholin suhteen.

Miksi maan suurin päivälehti Helsingin Sanomat ja monet muut tekevät viiniarvosteluja ja luovat jotenkin hienoa viinikulttuuria. Miksei sitten sikariarvosteluja?

Miksi kirkko tarjoaa ehtoollisviiniä (onneksi alkoholitonta) kaiken synninpäästöksi? Miksi viininmaistaja ravintolaseurueessa on jotenkin muiden yläpuolella.

Miksi eri tilaisuuksissa alkoholittoman vaihtoehdon puute paljastuu vasta tilaisuuden ollessa vauhdissa ja sitten sählätään suurin elein, kun tuo törppökin tuli tänne sekoittamaan ”hyvät” järjestelyt.

Itselleni alkoholin vajaakäyttö (verrattuna keskimääräiseen) tuli sivutuotteena kun heräsin elämän laadun parantamiseen. Minulla ei koskaan ollut illalla niin hauskaa, että olisin kestänyt sen nuhjuisen olon aamulla ja seuraavana päivänä. Saman tuomion saivat kaikki muutkin nuhjuisen olon aiheuttaneet asiat. Kuten turha valvominen.

Kohdallani selittelyä sai kestää noin 15 vuotta – onko sinulla ollut ongelmia alkoholin kanssa, kun et uskalla ottaa. No ota nyt. Yksi lasillinen, ilonpilaaja, pitääkö sitä nyt olla noin tiukkapipoinen. Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.

Alkoholin käytössä näyttää olevan vain on-off-asento. Nyt kun ei enää kysellä, niin myös varataan vesi valmiiksi vaikka toki voisin silloin tällöin ottaa lasillisen hyvän ruuan kanssa. Omituinen tyyppi kun ei pysty päättämään ottaako vai ei!

Jonkinmoinen ongelma on edelleen se, että olen erinomainen kokki ja vieraana saavat maukkaita ja erikoisia tarjoiluja – ilman alkoholia. Sherry, ja viini on jo useimmiten valmiiksi ateriossa.

Tiukkapipoisimmat vetoavat etiketteihin. Kuuleman mukaan etiketteihin kuuluu tarjota sitä sun tätä. Onneksi olen sen verran vahva kulkemaan omia polkuja ja noudattamaan ikiomia etikettejä niin kuin se Malboro-mies teki aikoinaan.

Onnea kännikapinalle – Anna lapselle raitis joulu – ja kaikille asian eteen työskenteleville. Aloitetaan vaikka etikettikirjojen uusintapainoksilla.

ps.

edellisissä blogeissani ihmettelin Canonin markkinointia. Väliaikatietona mainittakoon, että hyvitys raha ilmestyi tililleni tasan kuukauden kuluttua ostopäivästä.

 

Myykää hiljaisuutta, älkää kansallispukuja

Lauantai 12.1.2008 - Kauko Niemi

Matkamessujen Suomi-halli sai surun puseroon. Aivan kuin ei olisi elänyt tätä päivää tai kaikki näytteilleasettajat olisivat tulleet Kalevalasta. Missä on tämän päivän viesti.

Tiedän tosi tarkkaan kun menen mihin maahan tahansa, niin kansallispukuiset ihmiset esittävät jotakin menneestä maailmasta. Ja minä kun matkustan, haluan kokea tätä päivää tässä ja nyt ja mieluusti vielä sellaista, jota ei ole tarjottu samassa muotissa viimeiset 15 vuotta.

Ensinnäkin suomalainen on pelottava ulkomaalaiselle ihmiselle. Ulkomaalaisella kestää viikkoja, kuukausia ennen kuin hän ymmärtää, että suomalainen ei ole vihainen, eikä tarkoita mitään pahaa istuessa myrttinä, suupielet alaspäin junassa, bussissa, lentokoneessa. Yksi lomaviikko ei siihen riitä.

Jokaisessa kylässä pitää olla huvipuisto, tuhottomasti äksöniä ja kilpailla ikään kuin disneylandien kanssa ja hävitä jokaisessa käänteessä menneisyyden symboli, suomalainen kansallispuku päällä. Tällainen mielikuva syntyi, kun messujen käytäviä käveli.

Seychellit oli omalla osastollaan esittelemässä paratiisisaarien ihanuutta, jossa vuosittain vierailee noin 500 suomalaistakin. Osasto oli varsin simppeli, ja Seychellien edustaja sai hyvälle mielelle omalla käytöksellään. Mies ei tyrkyttänyt mitään, mutta hymyilevä vastaus tuli kaikille bonus pistein. Hän myi kaunista luontoa ja hyvää oloa.

Välttämättä tuli myös mieleeni muutamat kokemukset maassamme vierailevista tuttavistani. Toissa kesänä lähdin intialaisen tuttavani kanssa pyöräilemään Lieksaan. Patvinsuolta pohjoiseen, karhunpolku-reittiä pitkin. Reittiä on mainostettu maailman kauneimmaksi pyöräreitiksi. Sitähän se varmaan onkin. Mutta vasta tuolla metsässä tajusin mistä on kyse, kun olimme kolme päivää kulkeneet emmekä nähneet yhtään ihmistä. Ja kun vieraani pysähtyi monta kertaa päivässä ja käski kuuntelemaan hiljaisuutta.

Suomalaisen on vaikea ymmärtää että hän ei ole koskaan aikaisemmin voinut ylipäätään mennä metsään. Kotimaassaan Intiassa metsät ovat täynnä käärmeitä ja erilaisia ötököitä ja villieläimiä. Siellä ei voi nauttia vaeltamisesta. Ennen Suomeen tuloaan hän asui Yhdysvalloissa, missä ei ole jokamiehen oikeutta. Yksityiset metsät ovat pääosin aidattu ja luonnonpuistoissa pahimmillaan jaetaan vuoronumeroita vierailua varten.

Muutama vuosi sitten radiossa haastateltiin saksalaista turistia. Mikä on mieleenpainuvinta Suomessa. Vastaus oli, että olemme ajaneet 46 kilometriä pikitietä, eikä yhtään autoa ole tullut vastaan.

Hiljaisuus on monelle extreame-laji. Muutama vuosi sitten en saanut japanilaiselle vieraalle hotellimajoitusta ja sijoitin hänet syksyisenä, tuulisen yönä yksinäiseen, hienoon ja kalliiseen majataloon luonnon keskelle.

Aamulla noutaessani tajusin mitä olin tehnyt. Ihminen, joka koskaan ei elämässään ollut kokenut pimeyttä, yksinäisyyttä saati syksyisen tuulen epämääräistä ääntä, oli aamulla liki shokissa pelosta.

Tällaista hiljaisuutta, luontoa, yksinäisyyttä ja extreame-matkailua en huomannut tarjottavan lainkaan messukeskuksessa. Siinä olisi tuotteistettavia ideoita.