Poliitikot pipertävät ja media jahtaa klikkejä

Perjantai 24.10.2014 klo 12.01 - Kauko Niemi

Kolme trendiä, jotka näkyvät minun kristallipallossani. Talouskasvua ei tule ainakaan 10 vuoteen, suoravaikuttaminen kasvaa kun edustuksellinen demokratia on halvaantunut, neljäs valtiomahti media menettää asemansa, kun ainoa tavoite on kerätä klikkejä.

Talouskasvu, jota ei tule - nyt on viimeinen hetki politiikoille määritellä mitä tarkalleen tarkoittaa talouskasvu, johon kaikki tähtäävät, jonka perustalle kaikki suunnitelmat nykyisin tehdään.  Siis elvytystä, sellaista vanhanajan talouskasvua, joka perustuu luonnonvarojen ja ilmaston holtittomaan tuhoamiseen, ei enää tule.

 Uuden taloudellisen kasvun luominen olisi pitänyt aloittaa yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä, jotta nyt oltaisiin edes jollakin tasolla. Näitä nykyisiä nollavuosia on siis tiedossa ainakin kymmenkunta lisää.  Uuden kehittäminen, uuden oppiminen ja uuden ottaminen käyttöön kestää vuosia.

Vuoden 2008 kirjoitukseni asiasta näyttää olevan kutakuinkin totta.  Kaikki nämä vuodet ovat olleet poliitikkojen, finanssipiirien ja kansantalouden asiantuntijoiden huijaamista teemalla – kun talous alkaa ensi vuonna kasvamaan.

Toinen muutoksessa olevassa valtavirrassa edustuksellinen demokratia on kriisissä. Nyt ovat erilaiset some-kanavat ja ihmisten tiedonsaanti niin helppoa, että ylhäältä annetut, sääntelyt, vaatimukset ja byrokratiat eivät ihmisiä tyydytä.

Hallinnon, arvovallan ja byrokratian purkaminen on mahdottomuus, koska purkajien pitää purkaa ja siivota oma pesänsä. Demokratia palkinnon saanut Leppävirran kyläneuvosto sai kritiikkiä – tarvitaanko varjovaltuustoa. Kuitenkin kyläneuvosto on saanut yhdistettyä kyliä ja saanut yhteistyön kukoistamaan, mihin edustuksellisen demokratian sääntely ei ole koskaan kyennyt.

Eduskunta pelkää arvovaltansa murtumista. Kansalaisaloitteet ohjataan tavalla tai toisella ennemmin tai myöhemmin roskakoriin. Ensi keväästä tulee mielenkiintoinen. Nyt kun isoja linjoja ei kyetä eikä osata luoda, piperretään lillukanvarsien ja eläkeläisten kalastuslupien kanssa. Kiitos nykyisen tiedonkulun, että nämä kaikki tulevat julki ja ihmiset pystyvät itsenäisesti arvioimaan poliitikkojen osaamista.

Kolmas iso trendi on median kohtalo. Median oikeat tavoitteet ovat hämärtyneet. Tavoitteena on ensisijaisesti klikkien määrä. Se ei pitemmän päälle johda mihinkään. Journalismin yksi perusajatuksista palvella lukijaa luotettavasti on päässyt unohtumaan.

Veikkaukseni on, että tässä informaation määrässä kaiken maailman propagandan keskellä voittaja on se, jonka sisältöön voidaan luottaa.

Media häviää satavarmasti nopeudessa. Jokaisella tapahtumapaikalla on kymmeniä kertoja enemmän viestittäjiä kuin toimittajia, jotka välittävät omia käsityksiään omista intressikulmistaan ja ottamiaan kuvia/videoita. Poliitikot twiittaavat suoraan, yritykset somettavat mennen tullen. Median tehtävänä on tarjota luotettavaa tietoa ymmärrettävässä muodossa.

Luotettava sisältö on otsikon ja sisällön saumatonta yhteistyötä. Se on sisältöä, jota ei tarvitse muuttaa ja selitellä. Ja jos se on lukijaystävällistä, niin otsikko kertoo, mitä uutisoidaan.

Tämä ei tietenkään ole yhden yön juttu ja median olisi pitänyt aloittaa tämä perustyö jo 15 vuotta sitten. Nyt hädissään ja paperilehtiä suojellessa tuijotetaan vain juttujen klikkimääriä ja tehdään ihan mitä vaan, jotta tällä viikolla oltaisiin mittaustilastojen kärjessä. Siis kvartaalitalouskaan ei ole mitään tämän rinnalla. Pitkällä jänteellä ei pystytä mitenkään erottautumaan kaiken maailman propagandasta.

Medialukutaito ja viitseliäisyys hukassa

Sunnuntai 12.10.2014 klo 18.49 - Kauko Niemi

Taas on muutaman päivän sisällä leimahtanut oikein kunnolla. Päivän sanat ovat viski ja lapsimorsian.

Aivan sama kuin menisin keskellä kirkasta päivää Aleksille ja itku silmässä kertoisin, että nyt on yö ja Stockmannin tavaratalo on suljettu. Minun piti saada sieltä liput tunnin päästä lähtevään koneeseen.

Alkaisivatko ihmiset julkisesti ja aivan tosissaan kertomaan tätä tarinaa totena ja ihmettelemään kuinka nyt on yö. Aika moni muistaa lapsena leikityn tarina kiertää –leikin, jossa kuiskuteltiin toisille tarinaa korvasta korvaan ja lopuksi tarinassa ei sitten ollut montaakaan samaa asiaa mitä oli alkuperäisessä tarinassa.

Tuo norjalainen lapsimorsian todistaa, etteivät ihmiset edes lue juttuja, vaan heittävät kommentit pöytään, teilaavat, jopa uhkailevat kohdetta, joka on fiktiivinen ja mikä olisi selvinnyt, jos olisi lukenut koko jutun loppuun. (lue jutun kommentteja)

Ihmisten maailmankuva rakentuu nyt valitettavasti vain lehtien otsikoiden perusteella ja ilman minkäänlaista viitseliäisyyttä ajatella asiaa tai jopa ottaa selvää mistä on oikeasti kysymys. Lehdet taas tekevät tahallaan raflaavia otsikoita saadakseen klikki-mittauksissa hyviä lukuja. Jopa otsikoita, jotka eivät millään tavoin vastaa itse jutun sisältöä.

Julkisen sanan neuvosto voisi ryhtyä ottamaan kantaa klikkiotsikoinnin ja sisällön suhteeseen. Mikä on hyväksyttävä toleranssi.

Viime päivien viskihuumassa oli myös niin sanottuja luotettavia lehtiä ja muita luotettavia tahoja ja sen tuntui tämän takia kovin uskottavalta. Nyt on kuitenkin osoittautumassa, että tämäkin leimahdus on selkeää liioittelua.

Tällaisessa viestintämyräkässä luulisi olevan medioille eduksi rakentaa pitkällä aika jänteellä luotettavuutta. Uskon että luotettavalla journalistisella tuotteella voittaa oman aseman silläkin uhalla, että joskus häviää ajassa. Nopeudenkin voi hälventää löytämällä uuden, luotettavan näkökulmaan asiaan.

Toistamalla samaa soopaa ilman tarkistuksia ei media pysty erottautumaan somen massasta.

Huolestuttavaa tässä on se, että ihmiset ajan mittaan menettää luottamuksen yleiseen keskusteluun. Kukaan ei usko kehenkään. Keskusteluahan ei enää synny muutenkaan, sillä aina ilmestyy joukkoon joku, joka torppaa kaiken ja loppujen lopuksi hyökätään yksilöiden kimppuun, oli sitten asia mikä tahansa.
Tällä torppausmentaalilla ei Suomessa rakenneta mitään eikä uutta synny ennen kuin opitaan kehittämään asioita yhdessä. Tämä koskee myös valtiovallan ylintä johtoa. Mitä pahaa siinä on jos virkamiehet esittävät ajatuksia Natosta tai KELA sote-uudistuksesta. Minusta olisi erinomaista, että asioista keskusteltaisiin laajasti ja lopullisessa päätöksenteossa olisi mahdollisimman monenlaisia näkemyksiä käytettävissä.

Yhtä totuutta ei ole.

Kokeilin paluuta vuodentakaiseen

Sunnuntai 2.3.2014 klo 11.02 - Kauko Niemi

Aloitin eilen aamulla päivän pakkosyötetyllä, paperisella Hesarilla. Siis ihmiskoe vuoden takaiseen tilanteeseen. En myöskään avannut mitään bittivärkkiä, ennen kuin aloin sotkeentua painomusteeseen.

Montaakaan sivua ei tarvinnut selata, kun äkkiä tunsin kuinka passiivista painetun lehden lukeminen onkaan. Otat vastaan vain sen mitä toimittaja on päättänyt asiasta kirjoittaa. Ota tai jätä.

Tunnetta en ollut aiemmin tiedostanut. Siis uutiskulutukseni (satun olemaan uutisnarkomaani) on vuodessa muuttunut melkoisesti, sen jälkeen kun paperille painetut uutiset lakkasivat putoamasta postiluukustani.

Paperilehteä lukiessani syntyi koko ajan tarve katsoa mitä muut ovat asiasta kirjoittaneet, millaisia kommentteja lukijat ovat antaneet, tarkistaa ovatko faktat todella näin paljon erilaiset mitä minun käsitykseni asioista ovat.

Ei, vaan piti jatkaa annettuina uutisina. Tunne oli todella yllättävä, enkä sitä ole aiemmin tiedostanut. Joskus nettipolut saattavat olla hyvinkin pitkiä ja kiemuraisia kun jonkun asian ympärillä pyörii. Facebookista bloggareihin ja sitä kautta niin sanottuihin virallisiin totuuksiin ja kaikkea siltä väliltä.

Näköjään luen siis uutisia, asioita, enkä tiettyä mediaa. Käsitykseni asioista syntyy useamman lähteen tiedoista. Enkä usko tällä hetkellä, että joku media olisi jatkuvasti parempi kuin joku toinen.



ps. Helsingin Sanomat tuputtaa väkisin painettua lehteä. Olen ilmoittanut sekä kirjallisesti että soittamalla, etten halua tätä niin sanottua lahjaa. Seuraavalla yhteydenotolla lienee ryhdyttävä uhkailemaan, että lopetan sähköisen tilauksen, jos paperin tulo ei lopu.

Tänään on helppo tulkita mediatalojen säälittävää asenneilmastoa

Perjantai 28.2.2014 klo 12.33 - Kauko Niemi

Mediatalot riemuitsevat tänään uutisoidessaan omaa alaansa. Printti pitää pintansa. Hesari hehkuttaa printin ylivoimaisuutta. Allerin Aalto-Setälä vakuuttaa Facebookissa, ettei printillä ole mitään hätää.

Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan painettujen lehtien lukijamäärät putosivat 3,2 prosenttia puolen vuoden takaisiin lukuihin verrattuna. Pudotusta on tapahtunut ainakin kuudessa viimeisessä mittauksessa.

Tämä on siis riemunaihe ja juttujen "omalehmä ojassa" näkökulma. Se on myös itsensä pettämistä silloin jos ohjaa ajattelua, ettei muka olisi mitään hätää, eikä

Jos lehdet olisivat uutisoineet jotain muuta toimialaa kuin omaansa, olisi aivan varmasti otsikoihin noussut, että tablettien käyttö uutisten kulutuksessa kasvoi 987 prosenttia ja matkapuhelinten 243 prosenttia ja reilusti yli puolet käyttää viikoittain pc:tä uutiskulutuksessaan. Ja näiden lukujen pohjalta huiman synkkiä spekulaatioita tulevaisuudesta.

Tällainen tyytyväisyys on kehityksen este ja varsin vaarallista kuplan rakentamista. Nyt on aika laskea muutosten kulmakertoimia ja arvioida milloin on paskat housuissa, ellei sähköisiin toimintamalleihin satsata.

Tarkkaan en tunne tutkimuksen metodeja. Väkisinkin ja jo vanhasta kokemuksesta herää aina kysymys kuinka paljon näitä lukuja pystytään manipuloimaan erilaisilla kampanjoilla.

Tänä aamuna luukustani tipahti jälleen Hesarin paperiversio. Olen sen aiemmin kieltänyt sekä kirjallisesti että suullisesti soittamalla Sanomien asiakaspalveluun. Heillä on joku käsittämätön vimma tuputtaa paperilehteä. Ketä tässä vedätetään mainostajia vai statistiikkaa.

Ehkä tänään esitän Hesarille uhkavaatimuksena sähköisen tilauksen lopettamisen, jos printtiversio ei lopeta täyttämästä jätepaperipussiani.

Media ajaa ylilyönneillä itsensä karille

Torstai 7.11.2013 klo 14.55 - Kauko Niemi

Julkisen sanan neuvosto saa käyttöönsä järeämpiä aseita torua lehdistön ylilyöntejä. Englannissa mennään vielä pidemmälle ja siellä, sananvapauden tyyssijassa pääministerinkään pokka ei pitänyt niin kuin Hyacinth Bucketin tapauksessa olemme brittiläisittäin tottuneet.

Median olisi jo kiireen vilkkaa ymmärrettävä, ettei sen valta-asema ole entisellään. Ettei tulevaisuutta ja menestystä mitata kävijämäärillä ja sivulatauksilla. Viimeksi mainitut ajavat vain ylilyönteihin, joita nyt on harvase päivä muissakin kuin iltapäivälehdissä. Juuri tämän takia lehdistö sahaa omaa oksaansa ja jos nyt käyttöönotettavat suitset eivät tehoa, joudutaan ajan mittaan rajoittamaan median väärin käytettyä vapautta.

Järisyttäviä muutoksia mediakentässä on muutamia, joita kannattaisi miettiä syvällisemminkin. Menestyksen mittarit pitää muuttaa, jos halutaan, ettei toiminta ohjaudu täysin hakoteille. Kävijämäärien mittaus on iankaikkisen vanha jäänne paperilehtien ajalta. Levikillä perusteltiin mainostajille kuinka hyvä mainosväline kukin lehti on.

Tuohon aikaan tehtiin mammuttikampanjoita muuta kerta vuodessa. Nyt mainostajat hakevat sopivia tapoja olla jatkuvasti läsnä suoraan kuluttajiin. Mikäs siihen on sen parempi kuin netti. Vanhanmallisen mainonnan haikaileminen on medialle suuri harha samaan aikaan kun entiset mainostajat tekevät itseään tykö netissä. Miksi ihmeessä siinä tarvitaan jotain välittäjää.

Ennen myös perusteltiin valintoja, että reklaamin ympäristö on osa mainosviestiä. Nyt tuota ympäristöä sabotoidaan sisältä päin ylilyönneillä, puolivillaisilla väittämillä, tarkistamattomilla tiedoilla, puolitotuuksilla.

Vanhasta kunnon journalismista on enää toteutettavissa luottamus. Kuka tahansa pystyy tarkistamaan netistä taustoja, luomaan oman kantansa asioihin. Jokaisen jutun hyvyys ja sitä kautta myös median hyvyys pohjimmiltaan mitataan kuinka luotettava se on. Luottamuksella erottautuminen pitäisi olla jopa helppoa, koska netti on täynnä kaiken maailman tietoa. Luottamusta ei kuitenkaan rakenneta ylilyönneillä.

Neljännen valtiomahdin auktoriteetti on nykymaailmassa varsin helppo murtaa ja se on jo käytännössä murrettu muutama vuosi sitten, vaikkeivat kaikki toimitukset ole sitä itse vielä huomanneet.

Olen muutamaan otteeseen veikannut seuraavaksi suureksi romahdukseksi Sanomaa. Siellä on ollut ja edelleen kehittynyt samanlainen ylimielisyys läpi organisaation kuin Nokiassa. Nokia tiesi paremmin kuin käyttäjät mitä puhelimessa tarvitsee olla. Nokia tiesi paremmin kuin käyttäjät miten puhelinta pitää käyttää. Asiallinen ja rakentava vuorovaikutus ulkomaailmaan hiipui jo viime vuosikymmenen puolivälissä. Nokian nousu oli aikoinaan nimenomaan vuorovaikutusta suomalaisten korkeakoulujen, operaattoreiden ja käyttäjien kanssa.

Asennevamma oli myös IBM:n kohtalo 1990-luvun alussa, kun ei suostunut kuuntelemaan markkinoita, vaan vähätteli niitä, jotka lähtivät pc-kelkkaan.

Median pariin palatakseni YLE:n radiouutisissatulosjulkistuksen yhteydessä Sanoman Harri-Pekka Kaukonen (nelosesta) sanoo, että teimme hyviä uutisia, mutta ne eivät löytäneet katsojia. Siis norsunluutornista kuuluu viesti, että kansa on tyhmää kun ei ymmärrä mitään hyvistä uutisista. Jos joku tuote syntyy omasta itseriittoisuudesta, eikä mene kaupaksi, niin se ei vaan ole silloin hyvä. Ei ainakaan Sanoman taustavoimilla.

Juuri nyt tätä kirjoittaessa luin Kirkko&Kaupunki-lehteä. Voisin hyvinkin sanoa, että lehti on tällä hetkellä suomen paras journalistinen tuote. Lukijakunnasta valtaosa on passiivisia, mutta silti kirkon jäseniä. Heitä ei todellakaan kannata syyllistää ja härnätä kirkon virallisilla, teologisilla opeilla, vaan pitää heidät kirkon lähellä yllättävillä ja mielenkiintoisilla näkökulmilla.

Tämä lehti ei trollaa ylilyönneillä, vaan avaa ajankohtaisia asioita yllättävistä näkökulmista. Yllättävä asia tai näkökulma on Kirkko&Kaupunki-lehdelle ehkä normaalia helpompaa, kun lukijoilla on erittäin pinttyneet ja yksioikoiset ennakkokäsitykset kirkosta ja sen lähipiiristä.

Suhteeni televisioon on väljähtänyt

Perjantai 20.9.2013 klo 9.09 - Kauko Niemi

Suhteeni televisioon on muuttunut ja muuttuu kaiken aikaa. Siis ainakin se, että istuisin sohvalla ja seuraisin jotain tiettyä ohjelmaa ja tiettyä kanavaa.

YLE:n Kari Haakana arvioi tänään kirjoituksessaan TV-kanavien hidas kuolema tilannetta, jota ainakin YLE seurannee silmä tarkkana.

Itse en ole tv:n käyttäjänä tietoisesti pyrkinyt mihinkään formuun, mutta ajautunut vuosien varrella suhteeseen, joka ei välttämättä ole kovinkaan kaukana tämän hetken kehitysennusteista.

Reilut 10 vuotta sitten olen päätynyt tilanteeseen, missä loppui kaiken tv-ohjelmatietojen seuraamisen. TV:n katsominen oli pitkään sitä, että luppoaikana avasin television, kelasin kanavia läpi ja pysähdyin katsomaa sitä mikä kiinnosti sillä hetkellä. Useimmiten ei mikään ja sammutin masiinan. Oikeastaan vakio-ohjelmapaikoista tiedän tällä hetkellä 20:30 uutiset ja aamun tv-lähetykset.

Siis en ole vuosiin seurannut yhtään sarjaa ja ani harvoin asettunut varta vasten katsomaan televisiota. Telkkari on kaapissa suojassa ja kaapin ovet ovat olleet auki ehkä kaksi kertaa viimeisen puolen vuoden aikana.

TV:n katselu on koko lailla siirtynyt tietokoneelle ja kännykkään. Noin 98 prosenttia tv-kanavista välittyy pc:n tabletin tai kännykän kautta. Enkä ole uskollinen yhdellekään kanavalle. Tosin olen siinä mediankulutusvaiheessa, että netin kautta kuuntelen radiota kaiken aikaa. Radio pitää ajassa ja sitten täydennän kokemustani esimerkiksi Areenan kautta. Toinen päämedia radioiden rinnalla ovat lehtitalojen verkkopalvelut, joita seuraan todella laajalla rintamalla.

Siitä lähtien kun YLE yhdisti uutistoimituksensa, televisiouutisilla ei ole ollut juuri mitään lisäarvoa. Sanasta sanaan samat uutiset ilman kuvaa ja kuvalla. TV-uutiset tarjoavat vain sen lisän, että onko Urpilaisella punainen vai keltainen jakkupuku ja se ei minua kiinnosta.

Minulle mediankuluttajana ehkä tärkeimpiä ovat hyvät hakukoneet Amppareista Wikipediaan ja olohuoneen sohvan voisin myydä pois.

Tämä on nettikäyttäytymisen käännevuosi

Tiistai 2.7.2013 klo 13.48 - Kauko Niemi

Uskon olevani kokolailla oikeassa kun sanon, että vuosi 2013 on käännekohta – Suomi lomailee, muttei sulkeudu. Erityisesti tämä koskee nettikäyttäytymistä.

Tänä kesänä ei käyttötilastoihin tulekaan jyrkkää monttua, ei ainakaan niihin palveluihin, joita lomista huolimatta päivitetään melko normaaliin tapaan ajankohtaisilla asioilla.

Ihmiset ovat nyt niin laajasti mobiiliyhteyksien varassa ja kesällä on suhteessa jopa enemmän aikaa nettisurfailuun kuin kiireisinä työpäivinä tai kiireisinä harrastusiltoina. On myös halua tutustua asioihin, joita normaalissa elämänrytmissä ei ehdi tekemään. Tämä taas ruokkii erikoissivustojen aktiivisuutta kesällä.

Heikot signaalit tai oikeastaan jopa vahvat ovat kertoneet jonkin aikaa, etteivät viikonpäivien erot statistiikassa ole enää kovinkaan suuret.  

Tänä vuonna kaksi merkittävää paalua todistaa myös suunnan muutoksesta. Niissä palveluissa, joiden statistiikkaan pääsen käsiksi, pääsiäinen oli erittäin vilkas, jopa vilkkaampi kuin pääsiäisen kahta puolta olevat viikot.

Juhannuksessakaan ei tänä vuonna ollut notkahduksia. Samansuuntaisia tulkintoja on löydettävissä myös TNS-Gallupin luvuissa. Tosin juhannuksen kohdallahan sieltä puuttuvat Sanoma-konsernin luvut kokonaan.

Muutamat kauppiaat ovat jo hyödyntäneet uutta tilannetta. Erikoistarjouksia vain viikonloppuna. Ihmisillä on hyvää harkinta-aikaa ja aikaa etsiä netistä tukea päätöksilleen.

Muutamat uutissivustot ja jopa Talouselämä tuottavat uutiskirjeitä (tehtynä tai ajastettuna) myös viikonloppuisin.

Enpä usko, että älypuhelimen tai tabletin omistaja jättäisi laitteensa kotiin lomalle lähtiessään. enkä usko etteikö uutisia ja kaikkea muutakin tulisi selattua aamukahvin lomassa normaaliin tapaan tai riippukeinussa löhötessä.

Tutkikaapa statistiikkanne, ennen kuin panette lapun luukulle ja vedätte piuhat irti.

Tervetuloa nettiriippuvuus

Torstai 25.4.2013 klo 10.54 - Kauko Niemi

Harvasepäivä tulee vastaan otsikoita tai keskusteluja nettiriippuvuudesta. Venäjällä se oikein luokiteltiin muutama viikkoa sitten sairaudeksi.

Ei voi välttyä ajatukselta, etteikö nettiriippuvuutta osin mitata netissä käytetyn ajan perusteella. Kokeile vaikka erilaisia riippuvuustestejä, joita niitäkin löytyy netistä ja huomaat käytetyn ajan vaikutukset pistesaldoosi. Se on suuri.

Nettiriippuvuuteen syyllistäminen on kaksiteräinen miekka, jopa vastuutonta. Ainakin silloin kun käytettyä aikaa käytetään kriteerinä.

Entäs jos ei tee mitään asiaa ilman nettiä?  Aika moni nykyään toimii jo näin. Päätös kypsyy netissä ilman että tapaa yhtäkään myyntimiestä tai muutakaan kauppiasta. Siltä pohjalla kuinka hyvin yritys pystyy tuotteensa tai palvelunsa netissä esittelemään.

Jos nyt olisi tarvetta ostaa ekologisesti valmistettu ja toiminnoiltaan monipuolinen laukku, niin seuraava 50 sekuntia kertoo ainakin 50 kertaa selkeämmin kuin yksikään myyntihenkilö mistä on kysymys. http://vimeo.com/30233447

Hyvä esittelykään ei riitä, vaan on huolehdittava netissä syntyvästä palautteesta ja huomioitava, että ihmisten mielipiteet saavat arvoisensa kohtelun ja niihin reagoidaan.

Palaute on nykyään kollektiivista, nopeaa ja sillä on yhtä suuri, jopa suurempi merkitys kuin itse tuote-esittelyllä. Hyvä esimerkki vaikkapa Postin saama tuhansien ihmisten palaute. Facebookissa muutamassa tunnissa niin kutsutussa posti-ninja –tapauksessa Posti yllätettiin täydellisesti.

Tammikuussa julkistettu Eurobarometri-tutkimus kertoo, että suomalaisista 30 prosenttia somettaa päivittäin. Asiat tulevat julki niin hyvässä kuin pahassa. Samaa sanomaa välitti Soneran tuore tutkimus. Valitettavasti tässäkin tapauksessa syyllistettiin ihmisiä työnantajan kaistan ja ajan tuhlaamisesta.

Ilman nettiä ostopäätöksiä tehdään enää ani harvoin. Erinomainen esimerkkituote on matka. Et voi nähdä yhtään konkreettisemmin tuotetta vaikka kävisit kuinka monessa matkatoimistossa. Tuskin kukaan ostaa yhtään matkaa, ettei kävisi monessakin eri nettipalvelussa tutustumassa kohteeseen. Tuskin kukaan ostaa matkatuotetta, ilman ettei selaisi ihmisten kommentteja ja vinkkejä. Lopputulemana yhä useammin matkapaketti räätälöidään itse halvemmalla netissä ilman välikäsiä.

Ensimmäinen mielikuva tuotteesta tai palvelusta on aina merkittävä. Pääseekö tuotteesi jatkoon vai joutuuko jäähylle. Ensimmäisen mielikuvan luominen ja koko päätöksentekoprosessin tukeminen on ymmärrettävä.

Noin 90 prosenttisesti ”nettiriippuvaiset” eivät anna sinulle mahdollisuutta vaikuttaa ostopäätökseen perinteisellä myyntityöllä.

Arkipäivän terve nettiriippuvuus on sitä, ettei yhtään ostopäätöstä synny ilman nettiä. Tutkitaan tuote, varmistetaan foorumeilta muiden kokemukset tuotteesta ja palvelusta ja luotettavuudesta, etsitään halvin kauppapaikka, tehdään tilaus, sekin netissä, etkä missään vaiheessa ole päässyt vaikuttamaan muuten kuin tuottamalla ainutlaatuisen informoivaa materiaalia nettiin.

Mikä valtava määrä säästyykään aikaa, polttoainetta, kun ei suhata putiikista toiseen. Tämä on tervettä ja taloudellista nettiriippuvuutta.

Jos asioiden hoitaminen netin kautta ja siihen käytetty aika tulkitaan nettiriippuvuudeksi, niin silloin aika monella ihmisellä on myös vaikkapa kenkäriippuvuus, sänkyriippuvuus tai rahariippuvuus.

Tunnustaudun nettiriippuvaiseksi. Toki joskus lipeän hieman. Saatan vaikkapa tankata auton ilman että vertailen netissä sen hetkisiä litrahintoja.

Tein merkittävän, mutta rehellisen virheen

Maanantai 18.3.2013 klo 15.35 - Kauko Niemi

Olen jo pidemmän ajan kuulunut TNS-gallupin talliin. Siis mielipiteeni vaikuttaa yhteen jos toiseenkin asiaan. Etenkin silloin kun toiminnan, tuotteiden tai palveluiden kehittämisen pohjana käytetään laajoja tutkimuksia suomalaisten mielipiteistä ja käyttäytymisestä.

Olin oikein innostunut kun viimeisessä tutkimuksessa keskityttiin suomalaiseen mediaan ja kuinka mediaa niin sanotusti kulutetaan. Olin omalla palstallani ja toivoin, että vastaukseni olisivat merkittäviä ja jakaisivat tietoa kuinka mediaa nykyään kulutetaan.

Yllätys olikin suuri kun olin melkein puolivälissä ja yhden sivun jälkeen tulikin vastaus – kiitos vastauksistasi, mutta valitettavasti et kuulu kohderyhmään. What hel!

Tein merkittävän, mutta rehellisen virheen. Sivulle oli listattu lienee liki 100 lehteä/verkkopalvelua. Siinä piti ruksata kaikki ne mediat, joita seuraan vakituisesti. En ruksannut yhtään mediaa. Sillä en kuluta mediaa vakituisesti sen mukaan mikä on median nimi.

Viimeinenkin vakioseurattava poistui kuviosta, kun lopetin Hesarin paperisen tilauksen ja nyt huomaan, että vastaava nettipalvelu ei koukuta niin kuin painettu. Tosin painetunkaan sisältö ei välttämättä koukuttanut vaan 40-vuotinen tapa. Nyt ei yhtään haittaa, vaikka Hesari jää lukematta, eli TNS-Gallupin mukaan vakiseuraamatta.

Etsin asioita ja sisältöjä. Tänäänkin olen seurannut Vantaan Sanomia, Ilta-Sanomia, YLE:ä, Länsi-Savoa, Keskisuomalaista, Satakunnan Kansaa, Ilkkaa, Pohjalaista, Metroa, Aaamulehtea, Etelä-Suomen Sanomia monia muita suomalaisia sivustoja sekä liutaa kansainvälisiä verkkosivuja. Mutta mitään näistä en koe seuraavani vakituisesti.

Google hakee tiettyjen profiilien mukaan uutisia, aamu alkaa Amppareiden otsikkojen parissa, Facebook-kaverit vinkkaavat joitakin mielenkiintoisia juttuja jne, jne ja jne. Ja kun markkinoille tulee uusi kamera tai joku muu hilavitkutin, niin tietty hakukoneet hakevat siitä tuoreimmat jutut.

Tämä ajatusmalli ei siis kelvannut mediatutkimukseen. Siinä olisi pitänyt vanhakantaisesti postiluukun kolahtaa, ennen kuin olisi kelvannut porukkaan.

Nyt kun tulokset aikoinaan tulevat julki niin saamme lukea isoja otsikoita lehdistä kuinka heidän lukijauskollisuus on kasvanut.

Ylen tabloid

Maanantai 11.2.2013 klo 7.59 - Kauko Niemi

Puolitoista vuotta sitten kirjoitin samoja uutisia kuvilla ja ilman. Tänään on se päivä, joka osoittaa tuleeko tähän tilanteeseen muutos.

Sanasta sanaan samat uutiset tulevat useamman kerran radiosta pitkin päivää ilman kuvaa ja illalla televisiosta kuvan kanssa.

Radion kuuntelijoille juttu on rakennettava, niin että uutinen avautuu ilman kuvaakin. Mikä sitten jää television rooliksi – ei mikään. Televisio ei pysty tarjoamaan mitään lisäarvoa illan yleisölleen.

Nykyinen uutiskuvitus ei juuri anna mitään – rikospoliisi tutkii asiaa ja kuvana poliisin toimitalo tai tienvarressa oleva kyltti tai poliisiauto suoraan arkistosta. Jutta Urpilainen tai Jyrki Katainen antaa lausuntonsa Kreikan tilanteesta Eduskuntatalon käytävällä. Ainoa visuaalinen elementti on se, millainen jakkupuku Urpilaisella on tänään, jos se jotakin kiinnostaa. Asian sisältöä se ei kuitenkaan täydennä.

Ylen sääkartoilla saattaisi olla jokin lisäarvo radiossa luettuihin säätietoihin verrattuna, jos säätiedot eivät olisi niin epäluotettavia. Netissä Norjalaiset tarjoavat monin verroin tarkempaa tietoa paikkakunta- ja tuntikohtaisesti.

YLE:n kaikkien aikojen suurin uutis-uudistus tulee päivänvaloon tänään. Siinä yhtenäistyy ennakkotietojen mukaan uutisten ilme ja ulkonäkö. Toisaalta annetaan ymmärtää, että tekniikka tarjoaa uusia mahdollisuuksia kuvakerrontaan. Sisältö yhtenäistyi seitsemän vuotta sitten, kun uutistoimitukset yhdistettiin.

Mielenkiintoista nähdä kuinka tämä tämän päivän suurjulkistuksen kuvakerronta eroaa samoissa uutisissa radiossa ja televisiossa.

Jos kuvakerronta todella tarjoaa selkeää lisäarvoa, niin olen valmis taas avaamaan television useammin kuin kolme kertaa kuukaudessa.

Toivottavasti YLE ei siirry tabloidiin, niin kuin Hesari. Vaikkei näitä nyt yks yhteen voikaan verrata. Paperi on väistyvä uutisalusta sähköisen rinnalla.

Ensimmäinen aamu ilman painettua lehteä

Maanantai 14.1.2013 klo 8.26 - Kauko Niemi

Ensimmäinen aamu ilman suurta tai typistettyä Hesaria 40-vuoteen. Tämähän on vähän sama kuin 90-luvun alkupuolella, kun puhelimeen ei tarvinnutkaan vastata eteisessä, missä oli se asunnon ainoa puhelinpistoke.

Painetun lehden lopettaminen aiheuttaa monia muutoksia. Tiedän ainakin yhden onnellisen ihmisen, lehdenjakajan. Hänen ei tarvitse kiivetä hissittömän rapun viidenteen kerrokseen, ja näin säästyy 192 porrasaskelmalta. Ihme ettei hän tänä aamuna pudottanut kiitoskorttia.

Minä voin ryhtyä käyttämään keittiönpöydällä vaaleampia liinoja, kun ei tarvitse ajatella painomusteen tummia sotkuja.

Löytyy muutokseen toki oikeitakin syitä. Säästän 189,80 euroa vuodessa. Se on ihan merkittävä summa kun uskon, etten jää mistään paitsioon. Maksan kuitenkin Verkko Plus –palvelusta.

Minulle on merkittävää myös paperin ja luonnonvarojen ekologinen säästö. Selkä väärällään kun kantaa puoliksi lukematonta paperimassaa keräyspaperiin, niin ei siinä ainakaan hyvä omatunto kasva.

Olen uutisnarkomaani. Aamun Hesarissa ei ole aikoihin ollut montaakaan juttua, josta en olisi ollut tietoinen ennen Hesaria aamu kuudelta.

Tämä päätös lopettaa paperilehden tilaus on kypsynyt kuitenkin yllättävän pitkää, vaikka olen vuodesta 1998 lähtien ollut varma, ettei paperisella lehdellä ole tulevaisuutta. Näin sitä on itse kukin kaavoihin kangistunut rutiinien noudattaja. Kait siinä on ollut myös lukkarinrakkautta lehtityötä kohtaan 20 vuoden toimittajauran takia.

Hesarin tabloidiin siirtyminen oli kuitenkin se, joka poisti varmistimen. Ensimmäinen numero oli jo painoasultaan säälittävän harmaan tunkkainen. Vaikka painoasu onkin nyt jonkin verran parantunut ja ymmärrän, että vastoin tahtoani minun pitää hajottaa tämä moniosainen paketti. Vaikeaa on hahmottaa uutisten painotuksia. En löydä sellaisia argumentteja, jotta pyörtäisin päätökseni.

Nyt olen viikon verran vuoroaamuina lukenut ensin netistä ja sitten printtinä tai painvastoin. Ja mielikuva vain vahvistuu, että netti on se monin verroin parempi vaihtoehto.

Hesari teki saman printtiversiossaan minkä tekivät niin monet internetin kanssa. Sama vanha sisältö tungetaan uuteen kuosiin. Se ei vaan tunnu onnistuvan kovinkaan helposti.

Seuraava mediamurros elämässäni on jo käynnistynyt. Se on televisio. Kuuntelen radiota käytännössä liki koko hereillä olon ajan. Nyt kun YLE on siirtynyt yhden uutistoimituksen järjestelmään, niin illan kuvallinen versio päivän mittaan julkaistuista uutisista tuo ani harvoin mitään lisäarvoa. Minua kun ei oikein kiinnosta kuinka Jutta on tänään pukeutunut tai onko Jyrkillä punainen vai sininen solmio.

Olen jo vuosia vain kuunnellut televisiota, josko siellä menisi jotain kiinnostavaa. Ja kun ei ole mennyt, niin paljoa en valehtele, jos sanon että tv on auki korkeintaan kahtena iltana viikossa.

Sen sijaan netti on auki/saatavilla yhtä monta tuntia kun minulla ovat silmät auki. Kulloisenkin kiinnostuksen mukaan Ampparit, Youtube ja Google keräävät minulle aineistoa ja olen hyvinkin tietoinen maailman menosta. Ja jos nämä eivät kerro kaikkia, niin loput juorut selviävät Facebookissa.

 
Lue myös - Vuosisadan lehtiuudistus

Tänäänkin aamiaiseksi viagraa, lehtiä ja pikavippejä

Sunnuntai 30.12.2012 klo 8.20 - Kauko Niemi

Vielä muutama päivä ja sitten tapahtuu ”suuria” suomalaisessa mediakentässä. Tai toisaalta läheskään kaikki eivät edes huomaa mitään, vaikka Hesarin lasikuutiossa niin luullaankin.

Tässä vaiheessa voisin jo luvata, että yksikin puhelinsoitto tai jonkun parhaat tarjoukset spämmikoneen kautta tuleva viesti saa minut katkaisemaan Hesarin tilauksen.

Päivittäistä postiani katsellessa on syntynyt periaatepäätös, etten tilaa yhtään lehteä enkä koskaan näiden tarjousten perusteella. Niin hyvää sisältöä ei ole olemassakaan, vaikka olenkin kaikilla tavoin mitattuna median suurkuluttaja.

Minun häpeäni jatkuu media-yritysten puolesta, vaikken vähään aikaan ole ollutkaan heidän palkkalistoillaan.

Tuntuu käsittämättömältä, että lehtien ulkoasua ja konseptia suunnitellaan kuukausia. Typografiaa mietitään kuukausitolkulla ja jopa tilataan oma kirjasinmallisto huippusuunnittelijalta huippuhintaan. Tehdään sisäisiä ja ulkoisia tutkimuksia, joihin suunnittelutyö perustuu. Painetaan tai julkaistaan netissä dammeja, jotta nähdään miltä lehti oikeasti näyttää ja päästään kärryille kuinka työprosessi arjen kiireessä sujuu.

Ja sitten samaan aikaan sähköposti suoltaa viagra ja lehtitarjouksia pikavippitarjouksilla höystettynä.

Yhdellekään lukijalle ei voi tuottaa niin hienoa fonttia, että hän ilomielin vastaanottaisi kaiken tämän spämmin, mitä sähköposti ja puhelinmarkkinointi suoltaa. Eiväthän nämä voi imagomielessä olla niin erillään toisistaan. Vai voivatko jonkun mielestä olla?

Jos lehden imagoa, journalismia ja luotettavuutta varjellaan kaikin mahdollisin keinoin, niin miten mediatalo antaa lehden levikkimyynnin käyttää keinoja kaihtamatta kaikki mahdolliset sirkustemput ja paljon enemmänkin.

Surkuhupaisin omakohtainen kokemukseni on se, että lehtikauppias soittaa ja kauppaa minulle lehteä, jonka päätoimittajana olin tuohon aikaan. Hänellä ei ollut alkeellisintakaan käsitystä myytävästä tuotteesta. Hän ei edes ymmärtänyt kommenttiani, että olen tämän lehden päätoimittaja. Vasta kun selitin, että olen tässä lehdessä töissä, hän antoi periksi valmiiksi kirjoitetusta myyntipuheestaan.

Kyllä minä mieleni pahoitin

Keskiviikko 10.10.2012 klo 15.38 - Kauko Niemi

Viime viikonloppu oli taas mitä mahtavin koirakansan esiinmarssi. Viikonloppuna järjestettiin kaksi suurta maailmanlaajuista tapahtumaa ja ties kuinka monta pientä. En matkustanut fyysisesti Tsekkeihin, enkä Romaniaan. Mutta matkustin netissä kumpaankin paikkaan monta kertaa päivässä koko viikonlopun ajan.

Tässä vaiheessa tuo otsikkolainaus on paikoillaan. Kyllä minä mieleni pahoitin koirakansan puolesta. Siis suurta sääliä, kun molemmat tilaisuudet hassattiin tiedotuksellisesti samalla tavalla kuin lähes kaikki muutkin tilaisuudet.

Tämä vuodatus tulee pahasti jälkijunassa – vasta keskiviikkona, sillä yritin varmistaa, josko näiden tapahtumien sivuille ilmestyisi jälkikäteen jotakin arvokasta tietoa – mutta ei.

Koirauutisoinnista yleisessä mediassa 80 prosenttia on sitä kuinka koira puri tai kuinka koiraa kohdeltiin kaltoin. Kuinka huijarit jymäyttivät hyväuskoisia. Nämä ovat niitä uutisia, joihin on saatavissa faktatietoa, raaka-ainetta poliisilta ja tuomioistuimilta juuri silloin kun jotakin on tapahtunut tässä ja nyt. Näistä raaka-aineista syntyy uutinen mediassa. Jos ei ole raaka-ainetta, ei kovin helposti synny uutista.

Olen vuosikymmenet ansainnut leipäni toimittaja, mutta näin mykkää ja sisäänpäin lämpiävää ”toimialaa” en ole aiemmin kohdannut. Minua oikeasti säälittää, että näin hieno ja ihmisille hyvää oloa tuottava harrastus näkyy ulospäin tiedon puutteen takia vääristyneenä.

Bugarestin näyttelyn ennakkotiedoissa oli sentään mukana muutama fakta koirien kokonaismäärästä roduittain ja maittain. Sivulla press ainoastaan akreditointi ohjeet. Ei ainuttakaan tiedotetta tai taustatietojuttua.

Agilityn MM-kisoissa tilanne oli jonkin verran parempi suomalaisten aktiivisuuden takia useammalla eri kanavalla. Tosin sekin viestintä oli suunnattu vain sisäpiirille ja oikeiden palikoiden asettaminen kohdilleen oli varsin työlästä.

Virallinen kisaorganisaatio muun muassa pudotti yksilökisojen tuloslistoilta osallistujien maatunnukset pois saati, että olisi kertonut menestyjien taustatietoja.

Mitä tahansa muuta kilpailua pystyy nykyisin seuraamaan netissä jopa ajantasaisena ja riittävine taustatietoineen.

Jos koiramaailmasta halutaan rakentaa avoimempaa ja hyväksyttävämpää kuvaa, kannattaisi erilaiset tilaisuuden hyödyntää myös tiedotuksellisesti. Ruokkia mediaa hyödyllisellä raaka-aineella.

Millaisen YLE:n minä haluaisin

Tiistai 8.5.2012 - Kauko Niemi

Kävin muutama päivä sitten netissä kertomassa millaisen YLE:n haluaisin. Seuraavaksi pitäisi neuvoa millaisen Hesarin haluaisin ja samalla keikalla voin neuvoa millaiseksi Sanomatalo pitää muuttaa.

Onkos suurten media-konsernien eväät lopussa? Onko luovuus laantunut? Onko tämä taas iänkaikkista silmänlumetta?

Pitäähän olla asiakaslähtöinen. Järjestetään näytelmä missä kaikki vaikuttaa siltä kuin kuultaisiin lukijoita, katselijoita ja kuuntelijoita.

Mediatalot, yksittäiset lehdet ovat kautta aikojen tehneet lukijatutkimuksiaan. Niiden lopputulos on vain ollut laiha toimitusten näkökulmasta. Lukijatutkimukset ovat antaneet markkinoinnille lukuja, joita painetaan mediakortteihin. Toimitusta se ei paljoa hetkauta, jos tiedetään lukijoiden ikäjakautuma tai asuinpaikkakunta.

En muista 20-vuoden uraltani montakaan lukijalta tullutta kuningasajatusta, joka olisi muuttanut julkaisun

Lukijoiden mielipiteet ovat toki arvokkaita, mutta harva lukija kuitenkaan ymmärtää mediabisneksen kokonaisuutta ja se mitä haluaisi lehdestä lukea, on yleensä kaukana  julkaistusta aineistosta. Ikuinen ristiriita ja yllättävä lähestymistapa asioihin on se, minkä takia lehtiä loppujen lopuksi luetaan. Itsestään selvyydet eivät jaksa innostaa.

Nyt on kuitenkin sellainen aika, että sekä YLE, että Sanoma hyötyvät palautteesta, jos vaikka Sanomat kysyy muutakin kuin lehden kokoa. Sehän on jo selvää pässinlihaa, vaikka virallinen päätös tulee kesäkuussa.

YLE hyötyy, jos se ottaa tosissaan tulevan tekniikan kehittymisen. Pahaa pelkään, että minunkin vastaukseni luokitellaan marginaaleihin. Liian vanha ihminen haluaa palvelut nettiin. Karu totuus on että kaapissa oleva televisiovastaanotin pääsee pramille pari kertaa kuukaudessa.

Mediatalojen huoli on aiheellinen ja etenkin huoli ansaintalogiikasta. Mediatalojen kohdalla tilanne on kuin matkatoimistoilla muuta vuosi sitten. Kuka tarvitsee matkatoimistojen palveluita, kun kaiken saa suoraan netistä.

Eikä mediatalojen pidä vähätellä myöskään ekologista kehitystä. Paperinkeräys Oy julkisti jo viime viikolla huikean paperin vähennysluvut ja ei tarvitse kauaakaan odotella kun tilausten lopettamisen yksi merkittävä syy on ekologisuus. Sähköiset kanavat kiidyttävät myös tätä kautta paperille painetun informaation määrä.

Onnea ja menestystä kyselyille ja jalkautumisille kansan pariin.

Loistavaa oppimateriaalia medianlukutaidon opettamiseen

Perjantai 26.8.2011 - Kauko Niemi

Liven keskiviikkona aloittama ohjelma Kiinteistökuningatar Kaisa ja pitkään kanavilla pyörinyt Koirakuiskaaja ovat molemmat parasta mahdollista oppimateriaalia medialukutaidon opetukseen.

Kumpikin ohjelma jäljittelee dokumentin tyyliä. Leikataan lyhyisiin pätkiin sieltä täältä. Kiinnitetään katsojan huomio pois pääasiasta. Tarjoillaan perustelematta muutama faktan poikanen ja hämärretään kokonaisuus ja etenkin todellisuus.

Vauhti, viihteellisyys luo taikuritunnelman. Hämätään katselijoita sellaisilla epäolennaisilla seikoilla, jotta katsojan ajatukset pyörähtävät muualle kuin itse asiaan. Tehdään jotain muuta kuin miltä näyttää. Tällaiset formaatit sopivat oikein hyvin sirkukseen. Siis tämän päivän mediasirkukseen. Kuinka hävitetään kani silinterihattuun.

Koirakuiskaajassa Cesar Millan taikoo luontokappaleelta, siis koiralta ihmisen mielestä huonot (koiralle luontaiset) ominaisuudet kerralla pois. Siitäkin huolimatta, että rotua on jalostettu sata vuotta näiden ominaisuuksien takia.

Koirakuiskaaja-ohjelma unohtaa näyttää tai kertoa kuinka monta tapausta on epäonnistunut, eli koiraa ei ole saatu ihmisen mielestä kiltiksi. Ohjelma unohtaa kertoa kuinka monta sataa toistoa oppiminen on vaatinut. Kuinka monta kertaa metodia ja palkitsemista on pitänyt muuttaa. Nyt koirakuiskaajalta sataprosenttiseen tulokseen menee pari minuuttia, mikä ei ikinä tapahdu elävässä elämässä.

Kokematon koirakuumetta sairastava ihminen menee helppoon, kun ei osaa lukea mediaa eikä tunnista tai erota ohjelman tyylilajia.

Liv:n aloittama Kiinteistökuningatar Kaisa noudattaa samaa tyylilajia. Huomio itse asiasta harhautetaan pikakuvilla audin logorenkaista tai Vuittonin myymälästä. Kaisa on viety niin kauas todellisuudesta kaikessa ärsyttävyydessään, että mieleen tuli aikoinaan Valittujen Palojen Kaarina Mäkelä. Henkilö, jota ei todellisuudessa ollut olemassakaan.

Ilmeisesti Kaisa on oikea kiinteistövälittäjä. Ohjelman nettisivuilla hän on saanut sukunimenkin ja tiedetään hänen hoitamattomista veloistaan ja muistakin yksityisasioistaan. Tämä tuskin Liv-kanavaa haittaa, että keskustelua syntyy. Kokonaan toinen asia on mitä tapahtuu Kaisan kiinteistövälitykselle, jos hän ihan oikeasti sellaista tekee. Kiinteistönvälitys on saanut oman johanna tukiaisensa.

Jos tällainen sisältö toteutettaisiin painetussa lehdessä, niin kulmissa lukisi – mainos. Kyseessä olisi niin sanottu advertoriaali. Lukijaahan ei saa hämätä toimituksellisen ja mainossisällön välillä.

Ohjelman formaatti synnyttää keskustelua, mutta vaatii hyvää medialukutaitoa. Kiinteistökuningattaressa kyse on viihdeohjelmasta, joka on naamioitu dokumentin oloiseksi. Nettisivujen keskustelu osoittaa jo selvästi, ettei ohjelmaformaattia ole ymmärretty.

Ohjelman väärin ja oikeinymmärrys tulee joka tapauksessa muuttamaan kuvaa alan toiminnasta. Minun veikkaukseni on ettei ainakaan kiinteistövälittäjien toivomaan suuntaan.  Alan maine ei muutoinkaan ole paras mahdollinen. Ja ohjelman yksi pääsponsoreista on Oikotie.

Kaisako välittäisi minun asuntoni päivässä, pyhkäisisi Audillaan Vuittonille ostamaan uuden laukun – ei ainakaan minun rahoillani rällätä.

Jokaisen on syytä oppia katsomaan ja ymmärtämään näitä uuden tyyppisiä ohjelmia, missä faktat ja fiktiot sekoitetaan tahallaan ja tarkoituksella viihteen voimalla.
 

Voiko tiedotusta huonommin hoitaa

Tiistai 26.7.2011 - Kauko Niemi

Ei ole ensimmäinen kerta, kun ihmettelen koiratapahtumista saatavaa tietoa. Saati, että tapahtumista tiedotettaisiin aktiivisesti.

Tiedottamisen alkeellisuus varmasti vääristää käsitystä koiraharrastuksesta. Jos uutisten pääsääntöinen lähde on poliisien raportit koiran puremista tai koirien pahoinpitelystä, Syntyykö siitä tasapainoista kuvaa koiraharrastuksesta.

Voiko tiedottamista enää huonommin hoitaa. Tuskin tai en ainakaan heti muista missä maailman laajuisessa tapahtumassa olisi huonommin hoidettu.

Maailman yksi ykköstapahtuma, Maailman voittajanäyttely Pariisissa oli malliesimerkki. Verkkosivujen tuorein uutinen tapahtuman alettua heinäkuun puolivälissä, oli ja on vieläkin kesäkuun 23 päivältä. Toiseksi tuorein uutinen 31.5.2011.

Virallisten sivujen kielivalinnat ovat Ranskan lisäksi Englanti ja Venäjä. Käytännössä valikko vaihtuu Englanniksi, mutta sisältö pysyy edelleen Ranskankielisenä. Lehdistölle annettiin mahdollisuus pysyä uutisvirrassa antamalla sähköposti. Koskaan ei tullut yhtään viestiä, eikä yhteenkään sähköpostikyselyyn ole tähän päivään mennessä vastattu.

Verkkopavelua oli myös hajautettu niin, että tapahtuman pääsivulta oli linkitetty sponsorin sivulle ja he taas puolestaa kertoivat vain asioista omalta kantiltaan.

Suomen Kennelliitolla ei ole suurtakaan haastetta panna paremmaksi vuonna 2014, kun vastaava tapahtuma järjestetään Suomessa. Toivottavasti Suomessa löytyy hieman enemmän kunnianhimoa, ettei tapahtuma jää pienen (30.000 – 40.000) sisäpiirin salajuhlaksi kuten nyt tapahtui Pariisiissa.

Paljonkohan se maksaisi lisää jos koiranäyttelyistä ja muista tapahtumista saisi ennakkoon perustietoja uutisoitavaksi. Ja löytyyhän aina kaikenlaista tapahtuman ympäriltä, jolla voisi rakentaa tapahtuman kiinnostavuutta. Vain harva tilaisuus kehittyy ja kasvaa ilman riittävää viestintää.

En haluaisi kadota bittinä taivaaseen

Torstai 14.7.2011 - Kauko Niemi

Mihin katosi minun yksi mukavimmista kavereista? Bittinä taivaaseen vai sinne ihan oikeasti. Entä japanilainen kaverini, joka ilmestyi 3 viikkoa maanjäristyksen jälkeen. Oudosti on kateissa myös kotimainen kaverini, jonka viimeiset jäljet minulle päättyvät 8.4.2011.

Netti ja niin sanottu sosiaalinen media on luonut uudenlaisia kaveruuksia yhteisöllisyyden kulttuuriin. Ihmisiä tulee ja menee bittivirtoina, eikä siinä mitään ihmeellistä. Näinhän sitä tapahtuu kadullakin ja seuraavalla kerralla taas morjestetaan, vaihdetaan muutama sana ja jatketaan hyvän päivän tuttavuutta. Sukulaisia tavataan häissä ja hautajaisissa ja päivitetään elämäntilanne.

Netissä into häviää nopeasti. Osa katoaa jo muutaman viestin jälkeen. Toisille viestitetään muutaman kerran vuodessa tai vain kerran vuodessa toivotetaan joulua, jos nyt sattuu elämään kulttuurissa, missä joululla on arvonsa.

Nyt olen kuitenkin joutunut pysähtymään ja miettimään kolmea tapausta syvemmin. Entä kun kolme mukavaa ja paljon tekstiä vaihtanutta ihmistä katoaa, eikä jätä jälkiä.

Tosin yksi näistä kolmesta on ilmestynyt takaisin. Hänestä ehdin jo huolestua Japanin maanjäristyksen jälkeen. Hän on tullut tutuksi valokuvauksen tiimoilta. Japanilainen muotikuvaaja, jonka tekemisistä voi jopa oppia jotakin.

Maanjäristyksen jälkeen kesti kuitenkin reilu kolme viikkoa, ennen kuin hän ilmaisi itsestään. Monta asiaa ehti jo pyörähtää mielessä vaikka tiesinkin, ettei hän asunut pahimmalla alueella. Toisaalta hän matkusti paljon työnsä takia. Maailma oli hänen kohdallaan vain niin sekaisin, etteivät normaalit rutiinit sujuneet.

Tapaus kaksi. Viimeiset jäljet huhtikuun alussa. Useamman kerran viikossa vaihdoimme kuulumisia. Tiesin niin työmatkat kuin lomamatkatkin. Tiesin viikon fillarilenkit. Meitä yhdisti fillarointi. Mitään mystistä ei chattailyssämme ollut kuin että se loppui kuin kananlaulu, eikä hiiskaustakaan sen jälkeen.

Eräänä päivänä saan viestin suomenkielellä kirjoitettuna ventovieraalta ihmiseltä. Pian selvisi, että hän on brasilialainen, joka asuu Etelä-Ranskassa ja harrastaa Suomenkieltä ja monia muitakin kieliä. Hänen suomentaitonsa oli häkellyttävä, vaikkei koskaan ole Suomessa asunutkaan. Kahdesti täällä käynyt turistina.

Tämä teki minuun vaikutuksen ja tarjouduin korjaamaan ja antamaan palautetta jokaisesta hänen sähköpostistaan. Hän kirjoitti perheestään. Tunsin hänen siskonsa Brasiliassa ehkä paremmin kuin omani. Kuvia oli liki jokaisessa viestissä.

Pian hän ryhtyi käymään läpi erästä Suomenkielen oppikirjaa. Teki kirjan harjoitukset ja tarkistutti ne minulla. Olin brasialais-ranskalaisen henkilön Suomenkielen virtuaaliopettaja. Henkilön, joka oikeastaan kirjoitti parempaa Suomea kuin moni suomalainen.

Kohta tulee vuosi kuluneeksi, kun erään harjoituksen palautuksen jälkeen ei tullutkaan kohteliaan innostunutta kiitosta eikä lisäkysymyksiä. Eikä sen jälkeen mitään viestiä ikinä.

Ketään näistä kolmesta esimerkkitapauksesta en ole tavannut henkilökohtaisesti. Kirjoittamisen ja kuvien perusteella oli syntynyt mielikuva muusta kuin virtuaali-ihmisestä.

Ensiksi olen pysähtynyt miettimään, onko mitään korrektia tapaa selvittää mitä on tapahtunut. Kenenkään fyysistä osoitetta ei ole tiedossani, jotta voisi pyytää ”poliisin” tarkistamaan tilannetta. Toisaalta voihan olla, että jokin ennalta varoittamaton kyllästymispiste tuli eteen yht´äkkiä.

Vielä enemmän olen ryhtynyt miettimään kuinka pitäisi järjestää omat asiat, jos jonakin päivänä ei olekaan kykeneväinen vastaamaan kaikenmaailman viesteihin ja etenkin niihin joiden lähettäjä on henkisesti lähellä vaikkakin fyysisesti kaukana. Siinä olisi kehittämisideaa FB:lle tai kenelle tahansa. En haluaisi kadota bittinä taivaaseen.

Mikseivät koirat nouse otsikoihin muulloin kun purressaan

Keskiviikko 20.4.2011 - Kauko Niemi

Koirasesonki on taas käynnistynyt. Valtaosa koiranäyttelyistä, kilpailuista  ja muistakin aktiviteeteistä tapahtuu sulan ja lämpöisen aikaan, kun ei tarvita halleja tai muita suojaisia paikkoja.

Jokaisena kesäviikonloppuna on useita koiratapahtumia ja liki joka arki-ilta jollakin kentällä, parkkipaikalla on jokin tapahtuma ja kymmeniä, satoja koiria.

Osa tapahtumista on hyväntekeväisyyttä, osa koirajärjestöjen varainkeruuta, osa totista kilpailua paikalliselta tasolta aina MM-tasolle. Laji- tai rotukohtaisia tapahtumia ja kilpailuja riittää aivan varmasti jokaiselle päivälle useita. Silti median otsikoissa toistuu jatkuvasti kuinka koira on hyökännyt ja purrut toista koiraa, muuta eläintä tai ihmistä.

Hevoset ovat esimerkiksi päässeet urheilun eliittiin. Jokainen tietää, että ravit ja ratsastus on urheilua ja niitä voi seurata median urheilu-uutisissa. Ihmisen ulkomuoto on myös saanut kilpailustatuksen.

Kehonrakentajien saavutuksia voi myös lukea urheilusivuilta. Harvempi tietää, että agilityn harrastukseen voi käyttää liikuntaseteleitä.

Koiraharrastusten kilpailun, liikunnan, harrasteen rajat ovat epäselviä. Mikä on urheilua ja mikä koiramussutusta ja mikä jotain siltä väliltä. Statukset ovat aika hämärät.

Se ettei koiratapahtumat ja kilpailut näy mediassa ja luo positiivista kuvaa koirista, jotka tekevät muutakin kuin pelottavat ja purevat, johtuu koiraväestä itsestään.

Tietoa ei yksinkertaisesti ole saatavissa oikealla ajoituksella. Seuraavalla viikolla julkaistavat tulokset ovat enää sisäpiiritietoa kenen koira oli parempi kuin omani. Ja harvoin edes helposti tiedossa kellä tietoa olisi.

Tällä hetkellä koiraurheilu ei kiinnosta niin paljon, että media lähettäisi toimittajaa paikalle seuraamaan ja raportoimaan kilpailua. Ja paikalla olevalle tietoa pitäisi olla tarjolla online.

Tähän mennessä itse olen ollut yhdessä tapahtumassa, missä tieto ja järjestelyt ovat sujuneet mallikkaasti. Suomessa järjestetyt agilityn MM- kisat. Siellä oli helppo työskennellä oikean ja relevantin tiedon kanssa tässä ja nyt. Sekä paikan päällä että netissä. Ja ei ollut ihme, että tapahtumasta oli niinkin paljon uutisia.

Koiranäyttelyiden kohdalla on kyse myös maksavasta yleisöstä. Etukäteistiedolla ja uutisoinnilla pystytään vaikuttamaan yleisömääriin, mutta ani harvoin tätä ennakkotietoa on tarjolla. Voittaja-näyttelyt Helsingissä hoitaa tätä ennakkotiedottamista ja maakunnista ainoastaan Kuopion Sawo Show hoitaa tätä tonttia.

Oikea ajoitus julkisuudelle on se, että media voi kirjoittaa muodossa – tänään.

Menen äänestämään kaikesta huolimatta

Sunnuntai 14.11.2010 - Kauko Niemi

Tänään joutuu miettimään aidosti suhdetta kirkkoon. Pitää päättää ketä äänestää kirkon vaaleissa tänään.

Yhtään ehdokasta en tunne henkilökohtaisesti. Yhdenkään ehdokkaan todellisia ajatuksia en tiedä mitä ne ovat juhlapuheissa, vaalikampanjoissa ja todellisessa elämässä.

Voit jo tässä vaiheessa ymmärtää, että olen kirkon jäsen, muutenhan asia ei minulle kuuluisi. Toki olen monesti miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että tekisin pari matkaa Suomen rajojen ulkopuolelle niillä rahoilla, jotka säästyisivät kirkosta eroamisella. Viimeksi asiaa pohdin surullisen homoillan jälkeen.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että sivusta ja takana jupiseminen ei ole niin tehokasta, kuin yrittää itse vaikuttaa asioiden kulkuihin.

En koe itseäni uskovaiseksi. Rukous silloin tällöin ilman muotoseikkoja kuuluu elämääni. Käyn kirkon messuissa normaalia suomalaista useammin. Tosin niistä valtaosa on viranpuolesta käyntejä. Eli kuoron mukana avustamassa messuja. Sekään ei ole minulle vastenmielistä. Saahan siellä kuulla ainakin urkujen soittoa. Urut kun ovat minun mielessäni soitin numero yksi. Niin pahasti olen kyllästynyt kaiken maailman konejyskeeseen, mitä uruilla ei onneksi saada aikaan.

Itse kirkkorakennus pysäyttää minut aina, olin sitten missä päin maailmaa tahansa. Voin hyvin sanoa että kirkko ja sauna ovat ainoat paikat, missä minun mieleeni hiipii syvääkin syvempi rauha.

Ehkäpä maksan kirkollisveroa juuri sen takia, että kirkkorakennukset pysyvät kunnossa ja sinne pääsee piipahtamaan. Tosin sekään ei ole itsestään selvyys enää. Niin monet kirkot pitävät ovensa lukittuina suojellakseen omaisuuttaan.

Kirkon tarjoamasta sisällöstä voin olla montaa mieltä. Minä uskon omalla tavallani, mikä ei ole suinkaan sama tapa kuin kansankirkkomme. Ja sanatarkat muotoseikat ja erilaiset protokollat ärsyttävät niin kirkossa kuin koko elämässä.

Tuore kirkolliskokouksen päätös homoparien rukouksesta, johon odotetaan sanamuotoja seuraavat puoli vuotta, tuntuu surkuhupaisalta. Onneksi minun ei tarvitse miettiä muotoseikkoja, jos ja kun on tarvetta rukoilla.

Ortodoksisen kirkon tiedottaja: "...on olemassa vain avioliittotoimitus, joka on miehen ja naisen välinen. Kaikilla kirkon jäsenillä on kuitenkin oikeus pyytää rukoushetkeä. Tällaisia rukouspalveluksia toimitetaan satoja, ellei tuhansia ortodoksisissa perheissä, jos perheeseen esimerkiksi syntyy lapsi tai on syntymäpäivä. Näissä rukouspalveluksissa rukoillaan sen kodin asukkaille. Onko siellä Matti ja Miina vai Matti ja Martti, niin sitten siunataan ja sillä siisti."Ortodokseilla on terveempi suhde asiaan.

Olen myös kiinnostunut muiden uskontokuntien tarjoamasta sisällöstä. Esimerkiksi buddhalaisuudessa on monia todella mielenkiintoisia asioita. Ystäväpiiriini kuuluu buddhalainen munkki, jolta olen saanut paljon ymmärrystä heidän ajattelutapaansa.

Mutta takaisin tämän päivän vaaleihin ja ehdokkaan löytämiseen. Ainoaksi keinoksi jää vaalikone ehdokkaan löytämiseksi.

Vastasin ensin normaalisti kaikkiin kysymyksiin ja ykkösehdokkaan ajatukset vastasivat 68 prosenttisesti minun ajatuksiani. Tällaisten nettivalintakoneiden hienous piilee siinä, että voit testata useampaan kertaan ja havaita kuinka suuri merkitys on erilaisilla painotuksilla.

Loppujen lopuksi vastasin vain neljään kysymykseen. Nämä olivat kaikki minulle periaatteellisia asiakysymyksiä kuten suhtautuminen naispappeihin ja homoihin ja pariin muuhun asiaan. Jätin siis kokonaan arvioimatta mistä kirkon pitää säästää, jos tulee rahapula jne.

Nyt ykkösehdokkaaksi saamani ajatukset vastasivat minun ajatuksiani enää 36 prosenttisesti. Ja kun lisään tähän vielä oman reunaehtoni, että äänestän vain nuorta, enkä ikäistäni mummoa tai vaaria, niin jälleen oli pakko miettiä, että onko minulla oikeasti ja aidosti ehdokasta, jota kannattaa äänestää. Vastaako kirkko ihan oikeasti ajatusmaailmaani.

Menen äänestämään.

Mopsi karkasi käsistä

Tiistai 2.11.2010

Viimeaikaiset vakavat koiranrääkkäystapaukset osoittavat, että teot, oikeuden päätökset ja nykyinen eläinsuojelulaki eivät vastaa kansan käsitystä koirien hyvästä huolenpidosta.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätös palauttaa koira takaisin rääkkääjälle sai vastaryöpyn kahdella rintamalla. Facebook-ryhmässä ja adressin allekirjoituksena.

Adressi sai hetkessä yli 32000 allekirjoitusta ja se eteni kohtuullisen säädyllisesti ilman suuria ylilyöntejä. Hauva.com myös suositteli allekirjoitusta. Sen sijaan Facebook-ryhmältä karkasi mopo tai tässä tapauksessa mopsi käsistä.

Poliisi arvelee tällä hetkellä, että facebook-ryhmän jäsenille tullaan nostamaan syytteitä. Käräjäoikeudessa ehdollisen tuomion saaneen miehen nimi on ryhmässä julkaistu ja henkeä ja hyvinvointia uhattu sadoissa kirjoituksissa. Monet kommentit täyttävät rikoslain pykälän laittomasta uhkauksesta.

Netin helppous ja nopeus ei kuitenkaan saa pettää harkintakykyä eikä sen kautta tule provosoitua ja lähteä sumeilematta mukaan.

Eläinsuojelulakia ollaan parhaillaan muuttamassa ja se saa kokonaan uuden rangaistusluokan, törkeä eläinsuojelurikos. Uusi laki tullee voimaan vielä tällä vaalikaudella. Tosin tälläkin hetkellä tuomioistuimilla olisi mahdollisuus suurempiin rangaistuksiin kuin mitä langetetaan.

HESY:n puheenjohtaja Hannele Luukkainen vaatii tuomioistuimia ottamaan vakavissa eläinrääkkäystapauksissa käyttöön eläinsuojelurikosten rangaistusasteikon yläpään.

Luukkaisen mukaan rangaistuksen ankaruus on viesti kansalaisille: se kertoo tehdyn rikoksen vakavuudesta ja tekijän syyllisyydestä. Tällä hetkellä maksimirangaistus eläinrääkkäyksestä on kaksi vuotta vankeutta, mutta ehdollisiakin vankeusrangaistuksia jaetaan hyvin säästeliäästi, ehdottomina vankeustuomioita ei langeteta juuri lainkaan.

Luukkaisen vaatimuksiin on helppo yhtyä, kun esimerkiksi alkuvuodesta Espoossa dobermannin pesäpallomailalla kuoliaaksi iskeneen miehen syyte hylättiin käräjäoikeudessa.

Ihmisten mielissä koira tuntuu ikään kuin perheenjäseneltä ja mielissä pyörivät rangaistusvaateet ovat helposti samanlaisia kuin henkirikoksissa. Kuitenkin on muistettava, että koira on laintulkinnassa esine. Omaisuuden suoja on taas lainsäädännössämme hyvin vahva.

Se että koira on esine saattaa jopa johtaa surkuhupaisiin tilanteisiin. Oikeuslaitoksen tulkinnat saattavat olla hyvin erilaiset, jos sinä itse aiheutat naapurin koiralle vahinkoa tai kun koirasi aiheuttaa naapurinkoiralle vahinkoa. vaikka lopputulos saattaisi olla sama. Olet kajonnut toisen omaisuuteen.

Turussa syyttäjä on saanut uutta tietoa tapauksesta ja vie jutun hovioikeuteen, joten koiraa ei palauteta ennen seuraavaa oikeusastetta omistajalleen. Toivottavasti siihen mennessä suurimmat intohimot ovat laantuneet. Saamme aikanaan nähdä saadaanko päätöstä, joka paremmin vastaa ihmisten käsitystä hyvästä koiranpidosta.

Oikeuden ottaminen omiin käsiin ei laillista edes internetissä.