Nettikaupan epämääräiset kuljetusvastuut

Lauantai 10.10.2020 klo 12.10 - Kauko Niemi

Näyttää vahvasti siltä, että pian joudutaan paremmin ymmärtämään kuka vastaa ja miten nettikaupasta ostettujen tavaroiden toimituksista.

Haukunko minä sählingistä kuljetusfirmaa vai tavarantoimittajaa. Onko kuljetusfirma itseellinen toimija välissä vai onko se tavaranmyyjän vastuulla oleva alihankkija. Olisiko parempi, jos minä saisin valita toimitustavan. Nythän tilanne on kohtuullisen sekava ainakin ostajan näkökulmasta tapaus tapaukselta.

Missä kulkee oikeesti vastuiden rajat. Onko vastuu tavarantoimittajalla siihen asti kunnes tavara on luovutettu minulle. Ihan samalla tavalla kuin kivijalkakaupassakin. Kun pudotan juomapullon ennen kassaa ja se särkyy, niin se on kaupan vastuulla ja kassan jälkeen minun vastuullani.

Entäs jos kuljetus olisi kokonaan oma palvelunsa. Nettikaupalla olisi lista kuriireista, joista minä voisin valita sen palvelun, johon luotan ja valita myös sen hintaisen palvelun mitä kulloinkin tarvitsen ja kuinka kauan pystyn ostettua tuotetta odottelemaan. Kun tilaan synttärilahjan netistä, niin soisi sen tulevan ennen syntymäpäivää.

Nythän joillakin logistiikkayrityksillä on superhalpoja palveluja, joissa ei ole mitään seurantaa, viimeisten metrien kantajalla ei ole edes oikeutta käyttää puhelinta ilmoittaakseen, että kohta tullaan. Nämä ovat niitä ”toimitus kuuluu hintaan” tapauksia. Keksitään ja jopa suoraan valehdellaan toimituksen tilasta robottien automaattisilla vastauksilla. 

Kuinka toimituskustannukset sitten piilotetaan tai näytetään, on oma taiteenlajinsa myyntitapahtumassa. Mutta jos valinta kuljetuksesta siirrettäisiin ostajalle, saattaisi tilanne selkeytyä huomattavasti. Samoin todellinen kilpailutilanne.

Nettikauppaa tuskin kenenkään kannattaa perustaa, jos ei ole rakentanut selkeää ja ymmärrettävää logistiikkaa. Jos kukaan on ostanut esimerkiksi Amazonilta, niin ymmärtää miksi tämä yritys pärjää ja kasvaa jatkuvasti.

Viimeiksi ostin Amazonilta varsin edullisen, isomman ja nopeamman muistikortin kameraani. Tilauksen tein pari viikkoa sitten tiistaina ja paluupostissa tuli vahvistus tilauksesta ja ilmoitus arvioidusta toimituksesta viikon kuluttua keskiviikkona. Toimituskulut kuuluivat hintaan, eikä minulle käynyt selville kuka toimituksen hoitaa.

Muistikorttini tipahti postiluukusta päivää ennen ennakoitua ajankohtaa tiistai iltapäivällä. Omapostin nettipalvelusta selvisi, että viimeiset metrit kantoi posti. Ei valittamista. Jos Amazon ilmoittaa heti toimituspäivän, niin sopimuksen mukaan Postilla ei tässä tapauksessa lienee ollut vaihtoehtoja.

Sitten tilasin itselle täysin tuntemattomasta nettikaupasta vaatteita. Otin riskin, sillä loppusumma toimituksineen oli 29:60 euroa. Kellot alkoivat kilkattamaan, kun asiallinen tilausvahvistus ilmoitti seurantakoodin. Paitsi seurantakoodi ei johtanut mihinkään eikä vielä kolmenkaan viikon päästä.

Lähetin tiedustelun ja sitten toisenkin. Kumpaankin tuli robotin kirjoittama sama vastaus hoonolla soomella. Tällaista tilausta ei löydy. Kunnes viikko sitten maanantaina alkoikin tapahtua.

Omapostisovellus ilmoitti, että minulle on paketti tuolla parin kilometrin päässä olevassa postissa. Samaisen maanantai iltapäivän kannossa sain paperisen ilmoituksen Postilta, että minulle on kirjattu kirje, mutta se oli vastakkaisessa suunnassa olevassa Postin toimipisteessä. Kahdeksan kilometrin kävelyn jälkeen sain paketin, jossa oli tilaamani vaatteet ja selvisi että toisessa potissa ei ollut kirjattua kirjettä vaan olematon kirjattu kirje tarkoitti samaa pakettia, jonka olin juuri noutanut 8 kilometrin kävelyn jälkeen. Asunhan kuitenkin aivan Helsingin ydinkeskustassa.

Ja todistaakseni kuinka sekavaa on nettikauppa, niin lopuksi huikean hieno kokemus myös viime viikolta.

5.10.2010 maanantai – Oura.sormukseni ei herännyt henkiin ja tein vikailmoituksen Ouran tukeen (sovelluksen kautta)
10:10 automaattiviesti ilmoituksen vastaanotosta
12:27 sähköposti Tapiolta, että on tarkistanut tilanteen minun logitiedoista ja siirtää tapauksen takuukäsittelyyn ja pyytää ostodokumentit.
15:07 ilmoitus, että takuutilauksesi uudelle sormuksellesi on nyt luotu järjestelmäämme tilausnumerolla XXX
Seuraavana päivänä tiistai 6.10 klo 11.11 ilmoitus, että sormus on lähetetty ja DHL:n seurantakoodi (Hollannista)
19.36 sähköposti sekä sm viesti DHL:ltä seurantakoodeineen ja että arvioitu toimitus pe 9.10. Siis kaikki viikossa ja tietäen lähes minuutin tarkkuudella mitä milloinkin tapahtuu?

Paitsi DHL ei toimita sormusta lupaamansa perjantain aikana. Seurannasta voi päätellä, että sormuksen matka päättyi torstaina 14:31 Brysseliin. Hyvin olisi siitä ehtinyt perjantaiksi Helsinkiin, jos olisi kaikki mennyt putkeen. On se tavattoman vaikeaa. (kirjoitan kommentin sitten joskus, kun asia on hoitunut)

Eksyksissä ihan siis fyysisesti

Lauantai 3.10.2020 klo 12.33 - Kauko Niemi

Viime kesänä eksyin kolmasti ja tänä kesänä olin viikon aikana eksyksissä lähes joka päivä ja pari kertaa aikaisemminkin. Siis fyysisesti en ollut siellä missä halusin olla.

Näille kaikille eksymisille on yhteistä, että yritin käyttää tietoteknistä paikanninta siis niin sanottua navigaattoria. Mistähän sitä saisi ostettua tuoreen maantiekartan, jotta voisi hahmottaa ja ymmärtää kokonaisuuksia. Taitaahan se olla myös niin, että on koronan takia eksyksissä myös henkisesti. Henkisessä eksymisessäkin samaa syy, kun riidellään pienistä palasista eikä tiedetä tai ymmärretä kokonaisuutta.

Karttakeskuksen nettikaupassa näyttäisi olevan kyllä ihan tuoreita ja ajankohtaisia GT-karttoja myös ihan maantiereissaajillekin.

Taitaa olla noin kymmenen vuotta siitä, kun käytin autossa kännykän navigaattoria. Ajelin Sveitsissä ja löysin oikein hyvin tien pienille putouksille ja takaisin Zurichiin. Se oli hyvä ja myönteinen kokemus.

Tuon jälkeen en ole navigaattoria juurikaan käyttänyt. Katson toki nettikartasta ennen matkaa mihin olen menossa, jos en suorilta käsin tiedä reittiä. Näin hahmotan kokonaisuuden ja painan mieleeni kartan tärkeimmät mutkat.

Kolme vuotta sitten autonvaihdon yhteydessä ”kaupanpäälle” tuli navigaattori ja sehän tuntui hienolta suoraa kojelaudassa. Nyt kolmen vuoden kokemuksen jälkeen olen melko varma, että navigaattoreiden kehitys on kulkenut yhtä kauemmas perinteisen kartan logiikasta ja minä en olekaan ajatuksiltani yhteensopiva navigaattoreiden kanssa. Vaatisi varmaan jonkinmoisen periaatekoulutuksen, kuinka navigaattoria käytetään. Paikannusta en salli noin yleisellä tasolla. Vain niissä tilanteissa joissa on ”pakko” vaikkapa pysäköintimaksun maksamisessa.

Toki autoni systeemi tekee varsin selväksi, että olipa näytöllä mitä tahansa, niin kuljettaja on vastuussa reittivalinnoista ja tämä alkuviesti pitää oikein vahvistaa nappia painamalla.

Kaikkia ongelmia en kuitenkaan ota kontolleni. Tänä kesänä eksyin silloinkin, kun minua paljon syvällisemmin it-asioita tunteva apukuski kytki kännykän auton järjestelmään ja käytti kahtakin erilaista sovellusta ja aina vain olimme paikassa, jota emme tienneet emmekä tunteneet, saati tavoitelleet.

Pahinta asiassa alkoi olla luottamuspula. En pystynyt livehavaintojeni ja karttasovelluksen yhteisseurannassa tulkitsemaan missä oikeasti olen. Toyotan sovellus pääsääntöisesti poistaa kaiken informaation sen jälkeen, kun on hyväksynyt reitin. Näkyy vain sininen juova, mitä pitkin nuoli etenee, kertomatta missä mennään.

Silloin tällöin näkyy joku paikan nimi. Kuten esimerkiksi ajaessani Ounasjoen länsipuolella Meltauksesta etelään. Meltausta ei kartalla näkynyt missään vaiheessa, mutta itäpuolella näkyi jonkun pikkukylän nimi. Aivan kuin olisi minua auttanut hahmottamaan sijaintiani.

Auton karttaa voi jonkin verran zoomata lähemmäs, jolloin saattaa näkyä muutakin kuin ajettava tie. Tällöin asiasta ei juurikaan ole ennakoivaa hyötyä, kun saman näkee omilla silmillään tuulilasin läpi. Yhtään ei helpota sekään, että auton kartta on inhottavasti aavistuksen hidas. Ainakin kolmasti piti tehdä sitten u-käännös, kun oli ajanut satasta ohi risteyksen.

Vaikka ajaisin suoraan ja tulee risteys, niin olisihan se kiva tietää, että nyt ollaan sekä kartalla että luonnossa siinä risteyksessä mistä käännytään Onnelanperäkylälle. Näin se usko ja luottamus kasvaisi. Ja kaikkein parasta tietenkin olisi, että kartalla näytettävät nimet olisivat samoja nimiä mitä näkyy tiekylteissä.

Ennakkosuunnittelussa käytin neljää eri sähköistä karttasovellusta ja sain kolme eri suositusta parhaaksi reitiksi. Paitsi että perusasetukset eivät tainneet olla ihan ideaalisäädöilla, kun väliin osui 10 km hiekkatietä. Tai viime kesänä nopein reitti hotellille oli tie, joka päättyi kerrostalon pihaan ja viimeinen puolikilometriä oli kävelytietä. Silti nopein.

Ymmärrän oikein hyvin tietotekniikan muuttavan asioita ja aika moneen asiaan olen pystynyt mukautumaan ja jopa innostunut kuinka paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa asioiden hoito tekniikan avulla onkaan.

Tämä autolla suunnistaminen nyt vain tuottaa ongelmia. Ehkä se johtuu siitä, että olen niin pirun hyvä hahmottamaan paikkoja ja reittejä. Viitteitä siitä olen saanut kaveriltani, joka on aina eksyksissä ja toteaa, että sulla on ainakin kaksi gps:ää perseessäsi.

Lupaan kuitenkin opetella sähköistä navigointia ja lisäämään luottamusta näitäkin härpäkkeitä kohtaan, sillä pahaa pelkään, etteivät paperiset kartat taida pysyä  ajantasalla.

ps. juuri ryöpsähti somessa keskustelu Toyotan hankalasta ja kalliista karttojen päivityksistä ja ei tunnu muutoinkaan olla autojätin nettipalvelut ihan tätä päivää.

Ostaisinko talon väkisin vai valtaisinko

Lauantai 26.9.2020 klo 10.29 - Kauko Niemi

Ajelin pitkin ja poikin ja etenkin pitkin Suomenniemeä. Katselin suomalaista arkkitehtuuria. Siis ei mitään maailmankuulua super-aaltoilua, vaikka Lakeudenristinkin ohitin näköetäisyydeltä. Siis katselin niitä jokaisen arkisia ja stailaamattomia asumuksia, joissa joku on varmaan viettänyt suurimman osan elämästään. Mene ja tiedä.

Toisten talojen pihat olivat rämettyneitä ja toisten nurmikot parturoitu millin tarkasti. Osa hyvässä maalissa ja toiset pahassa hilseessä. Joissakin pihassa seisoi punainen auto ja joissakin kaksi eri väristä autoa heti traktosin vieressä. Mitään yhtenäistä suomalaista, saati maakunnallista linjaa en pystynyt mielessäni muodostamaan. Olisiko pitänyt - ehdottomasti ei. Siis ei mitään asumiseen erikoistuneiden lehtien tuottamia muoti-ilmiöitä, vaan vahvaa oman elämän makuista asumista.

Mielikuvitukseni oli laukalla ja minun teki mieli tuon 2631 kilometrin matkalla moneen kertaan pysähtyä, mennä ovelle koputtamaan ja kertomaan, että tämä on juuri sellainen talo, jossa haluaisin asua. Voisiko pikaisesti vilkaista kuinka voisin asettua tänne asumaan. Paljonko tästä pitää teille maksaa ja mikä olisi sopiva muuttopäivä?

Yllätys voisi olla melkoinen. Reaktiot saattaisivat olla huikeita. Mietin myös, että missä viipyy se vetovoimainen tv-formaatti, missä yllättäen yritetään ostaa asuntoja, taloja, navettoja, vajoja ympäri Suomea. Testata missä se haamuraja menee, kun ihminen päättää lopulta toteuttaa nurmijärvi-ilmiötä. Onhan niitä kaikenlaisia tv-sarjoja muutoinkin – tanssii alttarilla, abc-taloja ja kuka on kenenkin tykönä yötä.

Itse en vaan ole vuosiin katsonut yhtään tv-formaattia, enkä osaa arvioida tällaisen menestystä. Tämän idean myynnistä olen toki valmis neuvottelemaan.

Voisihan se nurmijärvi-ilmiö todellakin yltää muuallekin kuin vain pääkaupunkiseudulle. Tarkemmin ajateltuna esimerkiksi minullahan ei ole mitään erityistä syytä asua kalliisti Helsingin keskustassa ja ajaa autolla ihailemaan luontoa kymmenien kilometrien päähän. Oikeastaan muuta vaateita ole kuin, ettei lämpötiloissa mentäisi kovinkaan paljon yli 20 asteen. Välivaihe tietysti voisi olla kesämökki, jollaista en koskaan ole omistanut.

Pari vuosikymmentä sitten kun etsin asuntoa keskustasta, niin vitsailin kiinteistövälittäjille, että ainoa kriteerini on 20 minuutin kävelymatka Stockmannille. No nyt ei tuokaan #meidänstokka-kriteeri enää pidättelisi pätkääkään pysyä Helsingin keskustassa.

Entäs sitten, jos menisi ja valtaisi mukavan talon jostain päin Suomea. Taitaisi olla aika utopistinen tyylilaji muuttaa lähelle luontoa. Vaan eipäs ole Espanjassa. Siellä asuntojen valtaus olisi lähinnä tv-formaattia – tuttu juttu.

Espanjassa on näet melko yleistä, että asuntoja vallataan ja valtaajista eroon pääsy on tuskainen tie. Espanjassa lasketaan olevan nyt jopa 100 000 asuntoa, joissa asutaan ilman omistajan lupaa.

Valtaosa vallatuista huoneistoista on vapaa-ajan asuntoja tai tyhjiä asuntoja pankkien omistuksessa. Valtaajasta eroon pääsy voi vaatia kuukausien oikeusprosessin. Vuonna 2018 maassa tuli voimaan niin sanotut pikahäädöt mahdollistava uusi laki. Käytännössä uuden lain toteutumisen esteenä ovat olleet ylityöllistetyt oikeusistuimet, joten laki toimii huonosti tässä pitkät perinteet omaavassa kummallisuudessa.

No toivottavasti tällainen ilmiö ei koskaan rantaudu kotoiseen Suomeemme.

Koronakesä on ilmeisesti tervehdyttänyt suomalaista asuntokauppaa, joka on käynyt kesän aikana vilkkaampaa kuin vuosi sitten kesällä. Nurmijärvi-ilmiö leimaa tilannetta ja omakotitalot ja rivitalot ovat olleet haluttuja.

Korona on ilmeisesti tervehdyttänyt myös kauppatapoja. Esittelyt ovat yksityisiä tapahtumia ja uteliaat portinpieleen potkijat ovat sivussa. Helsingin Sanomien jutussa vuosikymmenet asuntokauppiaana toimineen Markku Rautasen tavoin useampi välittäjä kertoo, että suurin osa esittelyissä käyvistä ei kaipaa erillistä stailaamista. Pullan tuoksun levittämisestä puhettakaan.

Taisin olla aikaani edellä, kun tuttavani kautta sain reilu vuosi sitten kuvauskeikan tyhjään, siistiin ja kauniilla maisemilla olevaan myyntikohteeseen. Tein mielestäni hienoja kuvia, joissa tuunauksen jälkeen ikkunoistakin näkyi todellinen kaunis luonto. Taloa ulkoa päin hän katsellaan vain muutama minuutti kotiin tullessa. Kotona ollessa mielihyvän tuottaa ne maisemat, jotka näkyvät ikkunoista.

Luxory-välittäjäksi itsenä leimannut yritys ei kelpuuttanut kuviani, eikä maksanut laskuani, kun en ollut stailannut asuntoa. Lähiön kaksion keittiön työpöydällä olisi pitänyt ainakin olla samppanja-pullo laseineen ja muuta vastaavaa höpöä tyhjään asuntoon.

Markku Rautanen muistuttaa, että esittelykuvien on tärkeää olla mahdollisimman todenmukaisia, etteivät asiakkaat pety paikalle tullessaan. Petetyksi tulemisen tunne on merkittävä este asunnon hankinnassa. Olkaamme realistisia!

Puiden ja kivien halailua Lapissa

Perjantai 18.9.2020 klo 19.01 - Kauko Niemi

Viime viikolla onnistuin tekemään yhden elämäni hienoimmista matkoista. Todellakin tein koronasta huolimatta matkan. Tein sen Suomeen, tein sen omalla autolla, majoituin yksityiseen mökkiin, enkä tarvinnut ravintolapalveluita enkä muutakaan joukkoistumista.

Lauantainahan matkailun nyörejä höllennettiin. Matkustaminen ulkomaille helpottuu, kun matkailurajoituksia puretaan lauantaina. On mahdollista, että suomalaiset rynnistävät vielä tänä syksynä reissuun, arvioi matkailun kulttuurintutkimuksen professori Soile Veijola Helsingin Sanomien artikkelissa.

Minun matkan olisi siis voinut tehdä koska vaan, mutta viime viikon ajoitus onnistui sataprosenttisesti. Pohjois-Suomen ruska näyttäytyi todella kauneimmat piirteensä.

Kuva-albumi ruskasta

Kauneus, luonnollisuus, rauha, hiljaisuus, omaehtoisuus, levon ja liikunnan hyvä suhde olivat ainakin niitä termejä, jotka olivat koko viikon läsnä. Tietenkin niille ihmisille, joille biletykset, baarielämä ovat keskeinen osa elämää, olisi viikko ollut pahempi kuin pääsiäisen piinaviikko konsanaan.

Tuon linkin takaa olevista kuvista suuri osa on otettu Muoniossa, Särkitunturilla. Jos vertaan tuota 7,62 kilometrin ja 13255 askeleen 84 keskisykkeellä tehtyä tunturivaellusta Etelä-Suomen suosittuihin luontokohteisiin, niin silmiinpistävää on, ettei paikalla ollut todennäköisesti käynyt yhtään pussikaljaporukkaa.

Siis yhtään tyhjää kaljatölkkiä tai pulloa ei oltu jätetty luontoon. Luontoa on kunnioitettu myös muutoin siisteydellä. Yhtään eväskäärettä ei matkalla näkynyt, vaikka parkkipaikat ja tien reunustat olivat autoja täynnä ja alueella satoja ihmisiä.

Tietenkin tällaisella luontomatkailulla Suomessa on ainakin tähän aikaan vuodesta sekin ominaispiirre, ettei matkalla ollut yhtään kauppiasta tai muuta tyrkyttäjää. Aikoinaan kun olin käymässä Italiassa. Ja kun porukalla lähdettiin hotellista, mies vastaanottotiskin takana kysyi kohteliaasti, kuinka aiotaan nauttia päivästä? Ja kun saavuimme vaelluspaikkaan, niin siellä oli tarjolla tasan yhtä monta aasia kuin oli meitä turistiakin. Tarjottiin aasikyytiä kohteeseen ja kaikkea muuta.

Siis Särkitunturilla kukaan ei tyrkyttänyt mitään. Ainuttakaan kuppi-, kippo- tai kuksakauppiasta ei tarvinnut väistellä. Kaikessa rauhassa sai halata puita. Ai niin paitsi tunturin laella ei kasva puita, joten piti halata kiviä ja saada niistä luonnon voimaa. Täydellistä.

Toki turistiryntäystä ei näkynyt sen enempää Särkitunturilla kuin Levin kauppakaduillakaan. Tietenkin sääli, ettei tämän enempää matkailijoita ole liikkeellä, etenkään niinhin kohteisiin, joissa suuret investoinnit rasittavat. Koronan vuoksi kotimaan matkailu olisi joka tapauksessa monin verroin turvallisempaa kuin yksikään ulkomaanmatka. Ja päinvastoin alueeilta puuttuvat kansainväliset turistit.

En ole matkailun asiantuntija, mutta suomalainen luonto ja luonnon rauha yhdistettynä liikuntaan on käsittääkseni sen suuri mahdollisuus. Talvellahan se onnistuu jo oikein hyvin, kun liikuntana on hiihto ja laskettelu. Tosin silloinkaan eivät kansainväliset turistit ensimmäisenä kiirehdi alamäkeen, jos näkevät ensimmäistä kertaa elämässään lunta ja sukset.

Muutamia vuosia sitten olin myös sulanmaan aikaan liikkeellä samalla alueella oman fillarini kanssa. Pettymyksiä tuli liki jokaisena päivänä. Levin pyöräreitit loppuivat ”kesken” johonkin kivikkoon. Tuolloin Levillä vakuuteltiin, että pyöräreitistöt olivat vasta rakenteilla. Tällä kertaa pyöräilijöitä näkyikin entistä enemmän ja Levin huipulta lähti uutuuttaan hohtava pyöräreitti alas. Olisiko pyöräily se sulanmaan aktiviteetti, jolla voitaisiin täyttää vajaata kapasiteettia.

Toisaalta jos esimerkiksi sähköpyörän päivähinta on 70 euroa, niin kuin se nyt on, ei tunnu kovinkaan houkuttavalta. Pyöräily olisi siinäkin mielessä inhimillisempää, etteivät kesän itikat ehtisi lentää perässä. Kokemuksesta tosin tiedän, ettei pysähtyminen olisi kovinkaan suositeltavaa. Ja paarmat ehtivät pyöräilijänkin perään.

Vaikka olen nyt kehunut luonnon rauhaa, niin maailmassa on toki paljon ihmisiä, joille rauha ja hiljaisuus sattuu syvältä. Ympärillä pitää olla melua, valoa, muita ihmisiä. Tiedän jopa tapauksen, jossa tunturimajassa järjestetty luxus-illallinen piti keskeyttää, kun ulkomaisia vieraita alkoi hiljaisuus ja pimeys pelottamaan. Ei ole helppo yhtälö markkinointi-ihmisille.

Jos minä olisin yhtä vaikutusvaltainen ja todellisuuden tajuton kuin vaikka Trump, lupaisin kehittää Suomen lappiin geenimuunneltuja itikoita, jotka eivät imisikään verta vaan imisivät ihonalaista rasvaa. Näin olisi kesän turistikausi pelastettu.

Ettei vaan statistiikka ja kiire ohjaisi liikaa journalistisia päätöksiä

Perjantai 11.9.2020 klo 15.10 - Kauko Niemi

Täydellisenä uutisnarkomaanina kaipaan niitä sujuvia aikoja, kun median otsikon ja ingressin jälkeen silmäili kuvatekstit ja tiesi alle minuutissa mitä uutta on oikeesti tapahtunut. Ja sitten kun oli aikaa, saattoi lukea taustat eli uutisen loppuun ja saada luotettavaa taustoitusta.

Mediaa on toki helppo arvostella, etenkin jos ei tunne työskentelytapoja ja menetelmiä saati kunkin median itsensä itselleen määrittelemää linjaa. Media on tuote siinä missä mersukin. Harva autoilija pystyy vaikuttamaan mersun tuotekehitykseen, mutta pystyy tekemään myönteisen tai kielteisen ostopäätöksen.

Näin se on mediankin suhteen. Se ettei Kirkko&Kaupunki -lehti mässäile matti nykäsillä tai tissi maisoilla, on vain lehden linjapäätös, eikä yksittäisen toimittajan pahansuopaisuutta. Itsekin olen käynyt monessa tietokonepelien julkistutilaisuuksissa ja jättänyt kirjoittamatta sanaakaan hienosta pelistä, sillä pelillä ei ollut teknistä tai taloudellista merkitystä.

Viimeaikaisista taistelukohuista esimerkkinä voisin vaikka nostaa Antti Heikkilän. Jo paljon ennen kirjakohua sanoin monesti ääneen, että Heikkilä pilaa asiallisen viestinsä, kun ei ymmärrä lainkaan median toimintatapoja. Ja Heikkilä ei missään tapauksessa ole ainoa.

Itsekin olin yli 17 vuotta organisaatioiden viestintähommissa ja uskoin tietäväni tasan tarkkaan median toimintatavat. Tapasinhan mediaa liki viikoittain. Ja kun hyppäsin aidan toiselle puolelle, yllätys oli suuri. Enhän lainkaan tiennyt kuinka julkaisua ja yksittäisiä uutisia suunniteltiin, organisoitiin, toteutettiin ja kontrolloitiin.

Silloin kun itse olin 20 vuotta toimittajana en muista yhtään omaa juttuani, joka olisi mennyt julkisuuteen suoraan sanasta sanaan minun saattelemana. Aina oli joku ”vahtimassa” että juttu oli ylipäätään kulloisenkin median linjan mukainen, sisällöltään ymmärrettävä. Joskus piti oikein kunnolla puida useamman ihmisen voimin, mitä nyt oikeesti oltiin uutisoimassa. Lukijatutkimukset antoivat sitten osviittaa, kuinka kohderyhmä asian ymmärsi.

Sitten 1990-luvun lopulla pääsinkin niiden autuaitten joukkoon, jotka täysipäiväisesti alkoivat tuottamaan sähköistä uutispalvelua ja ilman minkäänlaista kytköstä painettuun sanaan. Ei välttämättä tarvinnut piitata jutun pituudesta, eikä kuunnella toimitussihteereiden muistuttelua jutun pituudesta eli merkkimäärästä.

Verkkojulkaisun myötä nousi statistiikka arvoon arvaamattomaan sekä palvelun rakenteessa että yksittäisissä jutuissa. Varsin nopeasti tuli esille palvelun liian monimutkaiset rakenteet. Kolmen klikkausen takana olevat jutut eivät juurikaan saaneet lukijoita.

Sellaista ihmistä ei löydykään, joka ei olisi kiinnostunut välittömästä palautteesta. Tässä suhteessa ihmisellä ja koiralla ei ole suurtakaan eroa millaisen reaktion välitön palaute tuottaa. Statistiikka osoitti, kuinka monta kertaa juttu oli avattu. Ja niitähän sitten seurattiin innolla ja ihmeteltiin miksi noin vähän tai olipa yllätys, kun noin paljon tuollaiselle paskalle jutulle.

Me olimme median ammattilaisia, emmekä tuolloin välttämättä hiffanneet samaa mitä Facbook ja Google myöhemmin keksivät - dopamiinilla toimivan feedback-looppin.

Dopamiini on aivojen välittäjäaine, joka liittyy nautinnon tavoitteluun ja motivaatioon ja sitä kautta myös riippuvuuteen. Riippuvuuden mekanismeja ei tunneta täysin. Se tiedetään, että dopamiinilla on siinä iso rooli. Näin alkoivat netin algoritmit jyllätä.

Klikki-otsikot alkoivat kyllä tuolloin jo ohjata tekemisiä jollakin tasolla. Siis kuinka saadaan statistiikkaan suurempia numeroita pienellä lipeämisellä journalistisista periaatteita. Lipeäminen sai siunauksensa markkinoinnilta. Siis muutakin kuin puolivuosittainen kyselytutkimus lukijakunnalle.

Tuolloin ja vielä vuosia jälkeenkin päin statistiikalla on ollut merkittävä rooli ja statistiikan ohjaamana klikkiotsikointi sen kun edelleen voimistuu ja sillä ei enää ole mitään roolia lukijan palvelemisessa.

Jossakin vaiheessa alkoi kalvaa, kuinka relevanttia tällaiset statistiikat oikeasti ovat. Ryhdyttiin mittaamaan jutun parissa käytettyä aikaa, joka antaisi todellisemman kuvan jutun hyvyydestä tai huonoudesta. Ja taas statistiikka antoi uusia ohjeita juttuihin, joissa nyt pitäisi myös viipyä.

Pahaa pelkään, että journalistiset ajatukset saivat taas joustaa lukijoiden palvelussa. Keksittiinkin, että uutisjuttujen pitää olla tarinallisia. Ja netissähän se onnistuu, kun ei ole pituusrajoitteita kuten paperilla. Ja sitten lopussa selviää, oliko hovimestari murhaaja. Aiemmin olisi kerrottu heti kuka on murhaaja ja sitten hyvät taustoitukset.

Tällä hetkellä kiire on myös luotettavaa journalismia nakertava voima. Ajoitus on aina ollut ja korostuu yhä enemmän. Kuka ensimmäisenä ja kaiken pitää olla hetkessä. Joskus olisi viisaampaa hävitä ajassa, mutta voittaa luotettavuudessa. Tiedotustilaisuudet näkyvät suorina striimauksina ilma pienintäkään toimituksellista panosta.

Viime viikolla ex-kollegoiden kanssa ihmeteltiin, kuinka Kinnulan lääkärin koronatartunnasta kertovassa jutussa kuvituksena oli Kinnulan kirkko ja sankarihaudat. Journalistisena ratkaisunahan tuo oli kamala limbo. Vai oliko todella niin, ettei suurenkaan mediatalon arkistosta löytynyt tähän hätään kuin yksi kuva Kinnulasta.

Journalistista luotettavuutta ei myöskään paranna pätkääkään somesta siemaistut kommentit, veikkaan tarkistamattomat, joiden varaa juttu sitten ”luotettavasti” rakennetaan.

Itseäni huolestuttaa ja hämää suunnattomasti, että tällä hetkellä tehdään runsaasti pikauusintoja. Vanhoja uutisia julkaistaan uudelleen ilman että heti kättelyssä kerrottaisiin uusinnasta. Onko se lukijoiden palvelua, että ensin pitää etsimällä etsiä onko tämä tapahtunut nyt vai joskus aiemmin.

Journalististen uutisten suurin haaste onkin erottautua somesekoiluista luotettavuudellaan.

Samaa paasausta, mutta tarinallisuuden käkökulmasta:
http://kauko.niemi.palvelee.fi/blogi/2018/5/13/24783

Järkeviä jarruja ihmisen liioittelulle

Torstai 3.9.2020 klo 19.16 - Kauko Niemi

Tuhisevat koiraparat ovat muka niin söpöjä, ihmisen mielestä. Ja kun vielä yritetään saada sairaita kuonoja vieläkin sairaamman lyhyemmäksi, ollaankin jo liki rikoksen tiellä.

Ongelma on ollut tiedossa jo vuosikymmeniä, mutta ohitettu sujuvasti. Koiran terveys ei paljoa paina ihmisen mielihalujen tiellä. Lyhyt kuono ei ole mikään luonnon oikku, vaan lyhyt kuono on jalostettu koirille ulkonäkösyistä ihmisen mielihalusta.

Nyt on taas saatu aikaan selvitys, jonka ”yllättävä tieto” on, että koirien lyttynaamat ja lyhyet kallot ovat eläinsuojelulain vastaisia. Onneksi otetaan myös kantaa, että tiettyjä rotuja pitää muuttaa terveempään suuntaan.

Selvityksen ovat tehneet luonnonvarakeskuksen (Luke), maa- ja metsätalousministeriö (MMM) ja Ruokavirasto.

Eläimelle kärsimystä ja perinnöllisiä sairauksia aiheuttava koiranjalostus pitäisi tuoreen selvityksen mukaan lopettaa. Hyvä selvitys, joka olisi pitänyt tehdä ainakin 25 vuotta sitten, vai peräti sata vuotta sitten.

Ongelma ei siis ole mikään uusi eikä yllättävä. Kun googletat lyhytkuonoinen koira, saat 7900 juttua, jossa asiaa käsitellään. Rotujärjestöillä on liian suuri valta ja suuri rooli mielikuvien rakentamisessa. Eikä Kennelliittoakaan voi kehua asian edistämisestä. Koirien geeneistä tässä maassa eniten tietävä geenitutkija Hannes Lohi on ilmaissut varsin selkeästi, että ulkonäkökeskeisestä jalostuksesta pitäisi luopua.

Uuden selvityksen esittelyssä Kennelliiton tiedote on täysin ympäripyöreää puppusanageneraattorilla tuotettua tekstiä, joka antaa kuvaa ikään kuin asia olisi jo jotenkin hallinnassa. Ei ole.

Ihmisillä on taipumus liioitella kaikenlaisia asioita. Koiramaailmassakin asia tulee selkeästi vastaan ja korostuu etenkin näyttelytoiminnassa. Näyttelyissä menestyvät liioitellut piirteet ja näyttelymenestys puolestaan kasvattaa kunniaa ja pentujen hintaa.

Nyt julkaistun selvityksen suurin ansion on siinä, että tätä ikuisuuskiistaa ollaan jälleen kerran asettamassa eläinsuojelulain alaiseksi. Jos tässä nyt onnistuttaisiin, niin lainvastaisuus olisi se ase, millä tämä eläinrääkkäys saataisiin loppumaan. Tosin eläinsuojelulakia on yritetty saada mukaan tähän rääkkäykseen jo vuonna 2016. Tosin huonoin tuloksin. Jokohan nyt.

Eläinlääkäriliitto nosti asian esiin noin puolitoista vuotta sitten laihoin tuloksin. Suomen arvostetuimpiin koira-alan asiantuntijoihin lukeutuva Marjatta Snellman on tutkinut koirien terveysongelmia yli 40 vuotta. Hän on ollut asian kanssa kiitettävästi esillä vuosikymmenet, mutta huippuasiantuntijan sana ei ole johtanut tekoihin.

Eläinlääkäriliitto tuntee ja tietää tilanteen, sillä ongelmia hoidetaan leikkauksilla.  Keskisuomalainen eläinlääkäri Suvi Heinola on Iltalehden mukaan tehnyt kymmenen vuotta. Leikkaus on vaativa operaatio ja yksi koira on kuollut hänen käsissään. Lievempiä komplikaatioita on ollut useamminkin. Hänen klinikallaan leikkaus maksaa 850 euroa, mikä ei koiran leikkauksena ole kallis, mutta sitä ei ole haluttukaan hinnoitella niin, että hinta estäisi koiran terveyden edistämisen.

Useat lentoyhtiöt ovat jo vuosia kieltäytyneet kuljettamasta lyhytkuonoisia koiria. Taustallahan on muutama lennon aikana kuollut koira, joka ei ole pystynyt hengittämään ja lentoyhtiö on tuomittu korvauksiin koiran kuolemasta.

Lyhytkalloisuus koskee erityisesti esimerkiksi englanninbulldoggia, ranskanbulldoggia, bostoninterrieriä ja mopsia. Nämä kärsivät tyypillisimmin hengitysvaivoista. Brakykefaalisia koiria lienee tässä maassa kokonaisuudessaan noin 20 000. Yksi niistä on presidentti Niinistön bostoninterrieri Lennu.

Hollannissa koirien terveyteen on puututtu jo lainsäädännön avulla. Siellä kuonon pituuden pitää olla puolet kallon pituudesta, siirtymäaikana vaatimuksena on kolmannes. Ruotsissa on puolestaan meneillään kartoitus, jossa yritetään löytää mahdollisimman pitkäkuonoisia yksilöitä roduista.

Toivottavasti järki vihdoin voittaa asiassa, missä ihminen itse on aiheuttanut eläimellisen ongelman vain omien mieltymysten ja ulkonäkökysymysten takia. Asian voisi jotenkin sietää, jos olisi yritetty jotenkin parantaa koirien elämää ja sitten ajan saatossa huomattu, että hyvät aikeet eivät onnistuneet. Siitähän tässä ei tällä kertaa ole kyse.

Kirjoitin asiasta jo kymmenisen vuotta sitten ja monta muutakin kertaa

http://kauko.niemi.palvelee.fi/blogi/2012/5/23/208

Hallintoalamaiset ovat ymmällään - miksi

Lauantai 29.8.2020 klo 22.25 - Kauko Niemi

Olemme saaneet viime aikoina määräyksiä, suosituksia ja ties mitä, joita hallintoalamaisten pitää noudattaa turhia kyselemättä.

Siinä on todella valtava ero, jos arvovaltaa pönkittämällä ja monen ministerin voimalla päivittäin kerrotaan mitä pitää tehdä. Asenneilmastolla me sanomme ja te teette. Näin synnytetään voimakas hallintoalamaisuutta korostava kulttuuri.

On kokolailla heikkoa kulttuuria, jos kerrotaan mitä pitää tehdä muttei oikeasti ja täsmällisesti kerrota miksi, mihin päätökset faktisesti perustuvat. Miksi vastaukseksi ei riitä, että joku tutkimus jossain sanoo asioiden olen näin. Ja sitten kun ilmestyy toisenlainen tutkimus, ryhdytään puolustautumaan ja osoittamaan, että olimme oikeassa. Avomoisuus ei tässä tapauksessa toteudu oikeusvaltion periaatteiden mukaan.

On tärkeää, että viranomaiset muuttavat näkemyksiään tiedon karttuessa ja näkemysten tarkentuessa. Näin kasvatetaan luottamusta. Samalla pitäisi kuitenkin perustella, miksi näkemys ja ohjeet ovat muuttuneet. Tämä auttaisi hallintoalamaisia ymmärtämään asiantuntijapäätöksentekoon liittyviä epävarmuuksia ja sitoutumaan myös muuttuviin ohjeistuksiin. Näin toteaa hyvin myös Eroon koronasta -sivusto.

Jo paljon ennen koronaa hallintoalamaisuus on toteutunut erityisen korostuneesti Sosiaali- ja terveysministeriössä. Hallinnon alalla on ollut varsinainen kummajainen Valvira. Sen toimiin ei kukaan ole pystynyt puuttumaan, ei edes tarkistamaan toiminnan oikeellisuutta.

Näyttää ilmiselvältä, että Valviran organitaatiossa pätevämpiä ovat lakimiehet kuin terveyden asiantuntijat. Toiminta on hiottu rimaa hipoen muodollisesti lailliseksi.

Elokuun viimeisenä päivänä pistetään piste i:n päälle, kun Valvira antaa ratkaisunsa kuopiolaisen lääkäri Ville Pöntysen asiassa. Pöntysen saamien dokumenttien mukaan kantelua hänen toimistaan ei suinkaan ole tehneet hoitoihin pettyneet asiakkaat, vaan kollegalääkärit. Eikä Pöntynen ole ainoa tapaus missä lääkäreiden sisäsiittoiset oppikiistat toteutuvat. Tätäkin oppikiistaa on käyty noin seitsemän vuotta ja eduskuntaankin on tehty virallisia valituksia liki kymmenen. Kukaan vaan ei saa asiakseen kantaa vastuuta kilpirauhaspotilaiden hyvinvoinnista.

Nyt ratkaisun saavassa tapauksessa on mielenkiintoista sekin, että valitukseen tehneet lääkärit toimivat asiantuntijalääkäreinä omassa valituksessaan päätöstä tehtäessä. Jos nämä kaikki koukerot ovat 100 prosenttisesti totta ja toteutuvat käytännössä, en tunnusta asuvani oikeusvaltiossa.

Korona on varsin selkeästi osoittautunut, että Sosiaali- ja terveysministeriön aiemmat epäilyt todeksi. Hallintoalamaisille ei tarvitse kertoa miksi. Heidän on vain toteltava. Asiathan ovat toki sikäli monimutkaisia, että tällaista mentaliteettia on helppo viljellä niin virallisissa ravinto-ohjeissa, keskivertoisuuteen pyrkivissä käypähoitosuosituksissa kuin korona-maskeissakin. Joskus jopa sanan pääte voi muuttaa merkityssisällön täysin erilaiseksi. Pyritäänkö estämään koronaviruksen leviäminen vai vain sen leviämistä?

THL:n ja STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhilan lausunnot ovat viestinnällisesti luokiteltavissa enemmänkin heidän mielipiteiksi, kuin uskottaviksi tosiasioiksi ilman taustoittavaa, avointa ja rehellistä tietoa – miksi näin toimitaan.

Viimepäivinä sosiaali- ja terveysministeriön hattuun on aseteltu runsaasti uusia sulkia. Helsinki-Vantaan lentoasemalla jaetaan vanhoja ohjeita ja 5000 päivittäisestä matkustajasta testataan sormissa laskettava määrä.

Aluehallintovirastot tekivät viime keskiviikkona ensimmäisen sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ohjauskirjeestä poikkeavan päätöksensä, kun ne jättivät voimaan maanantaina julkaisemansa ohjeet yleisötapahtumien rajoituksista.

Maanantaina julkaistu päätös perustui osittain STM:n ohjauskirjeeseen, johon oli jäänyt virhe. STM:n oli tarkoitus linjata, että yleisötapahtumien rajoitukset koskisivat jatkossakin vain yli 500 hengen tapahtumia. Ohjauskirjeessä luvusta oli kuitenkin jäänyt yksi nolla pois. Kuka tietää tuonkin nollan todellista tarinaa.

Kunhan tästä koronasotkusta selvitään, niin nyt tarvittaisiin sitä todellista nyrkkiä, joka selvittäisi ja tarkistaisi Sosiaali- ja terveysministeriön ja sen alaisuudessa toimivat yksiköt. Avaisi toimintamallit, jotta ne kaikilta osin toteutuisivat oikeusvaltioperiaatteella.

Ja kokonaan kyntämätön pelto on siinä, että muun maailman tapaan ihmisiä hoidettaisiin kokonaisvaltaisesti lääketieteellisillä ja täydentävillä hoidoilla. Eikä puhuttaisi puoskaroinnista.

Toiminta olisi avointa ja ymmärrettävää. Ihan jopa silläkin asteella, että vastattaisiin median kysymyksiin.

Tässä yksi Ville Pöntysen videoviesti tilanteesta

https://www.youtube.com/watch?v=1UEQIR9ISyk&fbclid=IwAR04APclvGSiGAZ8Gtrnnas7bYhOAJuktv54Zn24rPEcSyOV3ShTlsXwYLQ

Ei tarvitse häävi olla, kun pääsee toisesta sanomaan

Lauantai 22.8.2020 klo 20.38 - Kauko Niemi

Antti Heikkilän ajojahdin aloittanut professori, kuten media häntä kutsuu, Juhani Knuuti julkaisi oman kirjansa – Kauppatavarana terveys.

Knuutin kirja on jo ehditty nimittää – Kauppatavarana asennevamma. Ja sitähän Knuutin lausumat ovat vuosien varrella olleet Skeptikkojen tukemana. Tunnustan heti kättelyssä, että ryhdyin innolla seuraamaan Knuutin kolumneja Turun Sanomissa. Siinähän mies, joka perustaa kirjoituksensa faktoihin.

Valitettavasti ehkä jo viidennen kolumnin jälkeen niskakarvani, jos siellä sellaisia on, nousivat pystyyn ja ryhdyin miettimään, ettei professori voi olla noin kapeanäköinen. Kunnes selvisi, että herra kerää syystä tai toisesta huomiota itselleen – eli asennevammasta on selvästikin kysymys. Vammasta, joka on jossakin vaiheessa elämää syntynyt ja nyt sille haetaan hyvitystä.

Jos ja kun katselen asiaa taas viestinnän näkökulmasta, niin Knuutin onnistuminen tähän asti perustuu pitkälti siihen, että hän ottaa pikkuriikkisen asian voimakkaasti esille ja todistelee kuinka asia ei ole tieteellisesti todistettu oikeaksi.

Näin kun unohdetaan kokonaisuus, niin asiahan ihan oikeasti näyttää muka tieteen kannalta uskottavalta ja karulta, vaikkei sillä ole juurikaan merkitystä kokonaisterveyden ja ihmisen terveellisen elämän kanssa.

Esimerkkinä vaikkapa Himalajansuolan hippuselliset aineosat, jotka eivät tapa ketään normaalilla suolan käytöllä ja jodiakin saa riittävästi, kun käyttää juustoa, pari, kolme kertaa viikossa nautitusta kalasta sekä 60 vuoden taistelun jälkeen terveellisiksi luokitelluista kananmunista ja merilevää unohtamatta.

Mutta Knuutin luomat haitalliset mikrogrammat menivät läpi kuin häkä, jopa tiedetoimittajien seulasta ja professori näytti olleen mediassakin arvonsa väärtti.

Knuutin menestyksellisenä metodina on ollut julkaista pienen pieniä ja jopa täysin mitättömiä yksityiskohtia. Hänen ei koskaan olisi kannattanut julkaista kirjaa. Kirja osoittaa nyt knuutimaisesti ilmaistuna vääriä yksittäisiä faktoja, epämääräisyyksiä, vääriä määrityksiä ja tulkintoja. Nyt kun ne ovat kaikki koottuna yksiin kansiin hitaampikin haistaa ja ehtii ymmärtämään pelkällä pikaluvulla, etteivät kaikki palikat ole merkityksellisesti kohdillaan.

Se että ovatko mikrogrammat jossakin tapauksessa merkityksellisiä, niin sellaista totuutta ei ole olemassakaan, ei edes professori Juhani Knuutin määrittelemänä. Suurin ongelma kauppatavarassa onkin, että ihminen on kokonaisuus ja tätä kokonaisuutta ei voi palastella, niin että johonkin palaseen vaikutetaan kemialla niin ettei se muka vaikuttaisi muihin palasiin. Se olisi vain oireeseen vaikuttamista. Valitettavasti tämä on koululääketieteen yleisempikin ajattelu.

Lääketiedettä, elämäntapaa, perinnöllisyyttä, ulkoisia olosuhteita ei edes Knuuti pysty erottelemaan. Kaikki vaikuttavat kaikkeen ja siksi puhutaan täydentävistä hoidoista. Vastakkainasettelulle ei ole sijaa.

Toki Juhani Knuuti on siinä oikeassa, etteivät kaikki kauppojen hyllyillä olevat terveystuotteet ole sellaisia mitä luvataan. Jokaisen pitää olla toki tarkkana, ettei tuhlaa rahojaan sumeilematta. Toisaalta pitää muistaa kuinka hieno järjestelmä ihmisen kokonaisuus onkaan. Kaikki tapahtuu kuitenkin kokonaisuuden kannalta hitaasti. Se että otat tänään 100 mikrogrammaa D-vitamiinia ei tarkoita, että vastustuskykysi on huomenna huippukunnossa.

Terveyden kustannuksella rahastaminen on tietenkin väärin, kun ihminen on ongelmiensa kanssa herkässä tilanteessa. Tämähän ei koske vain koululääketieteen ulkopuolella myytäviä tuotteita.

Kun lääkäri määrää, niin vaikeampi on pistää hanttiin. Kuinka paljon lääketehtaat käyttävät rahaa lääkäreiden manipulointiin ja auktoriteetin kasvattamiseen suoraan ja julkisuuden kautta. Esimerkkinä parhaillaan ajettava kolesterolin rajan alentaminen. Se toisi maailman laajuisesti yli 3 miljardia dollaria liikevaihtoa  lääkeyhtiöille. Samaan aikaan on myös tutkimuksia, ettei kolesteroli olisikaan niin vaarallista, kuin annetaan ymmärtää tieteellisin keinoin.

Palatakseni tuohon otsikkoon, niin kumman kirja Heikkilän vai Knuutin on sitten vaarallisempi? Molemmissa on niin paljon virheitä, että joutavat pois myynnistä, jos päätöksiä tehtäisiin virheiden perusteella. Kummassakin on ehdottomuutta aivan liikaa. Se toki voi olla kustantajankin määrittelemä tyylilaji.

Itse kun olen vielä lääkkeetön otus, niin taidan aloittaa Heikkilän Lääkkeetön elämällä ja sitten jossain vaiheessa alan lukea Knuutin Kauppatavarana terveys, kuitenkin niin, että yhdistelen molempia täydentäen ja tukien vointiani suoraan kaupan hyllyiltä. Olenhan lain mukaan itse vastuussa terveydestäni, eikä kukaan voi määrätä mitä teen paitsi sitten ihan pimeillä loppumetreillä, ehkä.

Näitä kannattaa lueskella - kommentteja ja ehdotuksia virheellisten tieojen korjaamiseksi Knuutin kirjasta;

https://liinanblogi.com/2020/08/13/juhani-knuutin-kirjauutuuden-faktantarkistusta/?fbclid=IwAR1XViRFDKGyD1GTyCrj33vsvMm3aaPNfC0K31Fa3TBTFhtgFXO7uoScsHc

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhonieminen1/numeroita-kauhean-ravintolisabisneksen-taustalla/?fbclid=IwAR34LW1EPugUleAJR4HiE8ecCwqNqeQ1u-aCPcsOUvKALf_EwzssR0VgEvM

https://liinanblogi.com/2020/08/16/cam-alan-jarjestaytymiskiista-parannusehdotuksia-juhani-knuutin-uutuuskirjaan-1/

http://turpaduunari.fi/kauppatavarana-asennevamma/?fbclid=IwAR0H2h6y7RvtqLF-2tXFn25YSQNWOJShk1uCYn9ZvPJmh7O69SQxXLsBiAY

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jouni-jamsa/prof-juhani-knuuti-kirjassaan-todisti-luontaisala-on-paikkansa-ansainnut-ja-tarvitsee-virallistamista/?fbclid=IwAR1r3uZGhO5-WnynHVjaP9dwmPJZDlGJgKVsTfsuXTvkjGC9qhmpGD_PrdE

https://liinanblogi.com/2020/08/17/laaketieteen-ulkopuolisista-hoidoista-parannusehdotuksia-juhani-knuutin-uutuuskirjaan-2/

https://liinanblogi.com/2020/08/18/mihin-kahdeksan-prosenttia-viittaa-parannusehdotuksia-juhani-knuutin-uutuusteokseen-3/

https://liinanblogi.com/2020/08/21/kelpo-kirjassa-virhesitaatti-korjausehdotus-juhani-knuutin-uutuusteokseen-4/

Tervettä järkeä nettiin

Sunnuntai 9.8.2020 klo 10.03 - Kauko Niemi

Olen ajan mittaan luonut itselleni omia suosituksia netin käyttööni. Nämä minun ajatukseni eivät siis perustu mihinkään tieteelliseen totuuteen vaan puhtaaseen kokemukseen ja maalaisjärkeen.

Kokemusta tavalla tai toisella minulle on kertynyt vuodesta 1981 lähtien. Olen jopa irtisanonut useita palveluja, jotka eivät ole pystyneet tarjoamaan asiointia verkon kautta tai asiointi on tolkuttoman huonoa. Ja myönnän kohdallani tietynasteisen riippuvuudenkin.

Toki kaikkea sattuu ja muutama vuosi sitten menin helppoon ja peruin kaiken maailman viestien lopussa olevista palvelulinkeistä, etten halua enää jatkossa teidän viestejänne, mutta hups – sehän onkin vain vahvistus, että tämä on myyntikelpoinen, toimiva osoite. Pian sain noin 700 spämmiviestiä viikossa ja kyseinen sähköpostiosoite oli lopetettava.

Vahinko vain, että osoite oli sen hetkinen virallinen osoitteeni. Mutta opetukseni oli, että aina kannattaa olla jonkunmoinen feikki-osoite, jota voi käyttää milloin missäkin ja säästää se oikea osoite virallisiin asiointeihin.

Pari selkärangasta tulevaa varoitusta ovat: älä pistä kaikkia munia samaan koriin ja toinen että vältä joutumasta suurten kitaan. Jos tunnet kärsineesi vääryyttä, niin tuskin tulet koskaan saamaan armoa Facebookilta tai Googlelta. He tekevät mitä haluavat ja käyttävät tietojasi miten haluavat.

Musiikkipalvelu Spotify tarjoaa levy-yhtiöille ja näiden edustamille artisteille mahdollisuuden niin kutsuttuihin pre-save-kampanjoihin. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että annat luvan kaikkiin tietoihisi. Ei ole sen arvoista, että saat kuulla jonkun biisin päivää aikaisemmin kuin muut.

Nyt on onneksi ensimmäisiä merkkejä ilmassa, että nämä suuretkin ovat ottamassa jonkinmoista vastuuta millaista valtiollista propagandaa he sallivat. Mutta minun ja Trumpin välillä sosiaalisessa mediassa on vielä huima ero sekä tyylissä että merkityksessä.

Toki minäkin käytän Googlen palveluja ja eniten asioita etsiessäni netistä, mutta minulla ei ole koskaan ollut Google-tiliä. En ole päästänyt liian lähelle. Vaihtelen myös hakukonetta tilanteen mukaan.

Käytän viittä eri selainta ja niitäkin ristiin taustojen mukaan. Esimerkiksi käytän Windowsin Edge selainta Facebookin selaimena kaikissa kolmessa laitteessa, jolla Facebookia käytän. Ja kyseisellä selaimella en sitten tee yhtään mitään muuta. Enkä käytä missään Facebookin omaa sovellusta. Kaikesta näkee, ettei tämä miellytä kaikkia osapuolia. Edge ei aina anna avausehdotuksena FB:tä vaikka ko selainta en ole ikinä käyttänyt muuhun kuin Facebookiin. Toisaalta saan viestiä, ettei osoitteeseen voida yhdistää ja annetaan FB-sovelluksen linkki, etenkin puhelimessa.

Googlen Crome-selaimella teen ja ylläpidän vaan muutamaa projektia. Kolmannella, melko harvinaisella selaimella en tee mitään muuta, kun hoidan pankkiasioita. Kaikkein yleisimpänä selaimena käytän Firefoxia.

Firefoxia sen takia, ettei se kuulu mihinkään suurempaan ryhmittymään, jossa tiedot mahdollisesti vuotavat palvelusta toiseen. Ja kun muistat selainten asetuksissa säätää, että istunnon loputtua tyhjennetään välimuistit.

Suosin siis pienempiä ja yksittäisiä toimijoita. Toki siinäkin on luotettavuusrajat, etten yhtenä kauniina päivänä huomaa, ettei tietojani olekaan enää missään. Tämä etenkin jos käytän asioiden säilömiseen pilvipalveluja.

Itselläni on liki 200 000 kuva-filettä ja niiden kopiot ovat kolmella ulkoisella kovalevyllä. Tuskin kaikki levähtävät samalla kertaa, paitsi jos talo palaa.

Aina ei kannata olla ihan hirveän rehellinen. Käytän F-Securen Freedom ohjelmaa, jolla voit muun muassa häivyttää tiedot missä olen. Se on estänyt juuri nyt yhdellä laitteellani 197 haitallista sivustoa ja 98285 seurantayritystä. Samoin käytän Adbloggeria, jolla estetään mainosten näyttämisiä.

Tosin esimerkiksi MTV3 uutisten videot tarttuvat Adbloggeriin ja niitä ei minulle näytetä. No se on pieni harmi.

Tuossa Freedomin kohdalla mainitsin paikannuksen. Minulle oma paikannustieto on liki sama kuin sosialiturvatunnus. Paikannuksen kanssa kannattaa olla erityisen tarkkana ja annan luvan paikannukseen vain ja ainoastaan silloin kun siihen on todellinen tarve vaikkapa auton paikoituksen maksamisessa. Minkään palvelun hinta tai laatu ei pitäisi muuttua sijainnin mukaan.

Itselläni on hyvä kokemus. kun etsin lentolippua Helsingistä Wieniin. Mitä useammin asiaa selasit ja tarkistin, niin samalla jossain tekoäly tulkitsi, että olen tosissasi ja hinta nousi joka kerta ja se oli jo 356 euroa. Sitten kun vaihdoin paikkani Suomesta Irlantiin, löytyikin lippu, jonka hinta oli 163 euroa ja tietenkin heti osin sen. 

Toistaiseksi onneksi olen onneksi välttynyt suurilta huijauksilta. Ehkä yksi tärkeimmistä asioista nettikäyttäytymisessä on kuitenkin, ettei innostu suunnattomasti jostakin asiasta.  Vain yksi jäljellä – usko pois huomenna tulee lisää! Tarjous loppuu tunnin kuluttua! Älä tee mitä et ymmärrä. Ymmärrä, että kaikki jakamasi tieto on ja pysyy verkossa ja sitä voidaan käyttää sinun hyväksesi tai sinua vastaan.

Kauppa, ota vastuu ravitsemustiedosta

Lauantai 1.8.2020 klo 9.27 - Kauko Niemi

Milloinkahan kaupan asiakasjärjestelmät tai mitähän ne bonus-kortit sitten ovatkaan, alkavat oikeasti palvelemaan asiakkaita, eikä tyrkyttämään jotain ruokateollisuuden pupputuotetta.

Lidl aloitti viimeinkin tarjoamaan omaa plus-ohjelmaa. Puolimiljoonaa suomalaista latasi hetkessä kännykkäänsä plus-sovelluksen. Itse odotin jotain merkittävästi erilaista kuin Plussa- tai S-kortilla on ollut tarjolla jo vuosia. Ainoa käytännön ero on tähän mennessä ollut, ettei ole fyysistä korttia vaan kännykkäsovellus. Itselleni on heinäkuulta tulossa 0,63 euroa s-bonusta ja k-rahaa on näköjään tullut viimeiksi 2017 peräti 7 euroa. Näiden rahojen perässä tuskin kenenkään kannattaa juosta.

Jos kaupat oikeasti palvelisivat asiakkaita, niin järjestelmät kasvattaisivat asiakkaiden ravitsemustietoa. Kaikki tietohan on jo joka tapauksessa olemassa. Jokaisen tuotteen kupeessa on tarkat tiedot ravintosisällöistä. Itse en osta ainuttakaan ravintotuotetta, jonka sisältölistaa en olisi koskaan lukenut ja tutkinut.

Tai mikseivät ruokakauppojen järjestelmät rakenna omia algoritmejään. Odotan sitä päivää, kun Lidlin minulle tarjoamissa etukupongeissa ei ole hampurilaisia, pataattiranskalaisia, vastamelukuulokkeita, irtomakeisia, lihapiirakoita jne. Tuotteita joita en ole koskaan kyseisestä kaupasta ostanut.

Tietysti tässäkin on vaaransa kuten sosiaalisessa mediassa yleensäkin. Piilaakson pioneeri Jaron Lanier kertoo kirjassaan, miten Facebook ja Google ovat ottaneet mielemme ja yhteiskuntamme valtaansa käyttäytymisen muokkauksella. Kumpikin on kehittänyt niin kutsuttuja addiktiota synnyttäviä algoritmejä. Tarkkaan tieteeseen perustuvia toimintamalleja, joilla ihminen saadaan koukutettua ja oikein hyvin ovat onnistuneetkin.

Yksinkertaisimmillaan kauppa voisi perustaa edes ostokäyttäytymiseen perustuvia etuja. Vai olisiko se liian lempeää olla innostamatta asiakkaita jatkuviin heräteostoihin. Kuten nyt muutaman viikon Lidl-kokemukseni osoittaa, niin etukupongeilla ei ole mitään yhteyttä minun kauppakassiini. En tiedä millainen tilanne pitäisi tulla, että ostaisin hampurilaisen Lidlin tarjouskupongilla.

Kaupalla on joka tapauksessa täysi tieto mitä olen ostanut ja koska. Kauppa voisi jopa tietää melko tarkasti, että kahvipapuni ovat pian lopussa. No kaupan näkökulmasta ei tietenkään kannata tarjota erikoishintaa, kun pitää ostaa joka tapauksessa. Paitsi ostan sieltä mistä halvemmalla saan minun kriteerit täyttävät pavut.

Entäs, jos kauppa tarjoaisi ostoslistapalvelun. Laittaisin listalle ne kahvipavut ja saisin siihen tiedon minkä hintaisia mitkäkin pavut ovat tänään. Ja oikein huippuostoslistalla kauppa kertoisi, että ensi viikolla nämä pavut ovat tarjouksessa. Kun kirjoitan ostoslistalle tomaatti, niin saan tiedon millaisia tomaatteja ja mihin hintaan on tarjolla.

Olisin oikein tyytyväinen, jos saisin kaupan palveluun tehdä rajoituksia. Vaikkapa en halua mitään tarjouksia tuotteista, joissa on hiilihydraatteja enemmän kuin 15 g /100 g. Enkä tuotteita, joissa on lisättyä sokeria. Entäs sitten vegaanit, joille joka tapauksessa on turha tyrkyttää lihatuotteita. Meitä hyvin käyttäytyviä asiakkaita on vaikka kuinka paljon, joilla on joku allergia. Tiettyjen tuotteiden tai ravintosisällön rajoituslista olisi asiallinen palvelu.

K-ryhmällä oli muutamia vuosia sitten maailman paras palvelu, joka sitten vaivihkaa loppui jostain syystä. Plussapalvelusta pystyit näkemään ostostesi kokonaisravintosisällön. Ravintosisällöthän ovat jokaisen tuotteen kupeessa joka tapauksessa ja informaatio saatavissa varsin helposti.

Tuosta K-palvelusta sai kattavan kuvan millaista ruokavaliota toteutan. Ei nyt päivittäin – eikä ole edes tarpeen, mutta kuukausi- tai puolen vuoden tasolla näet helposti, että ruokaostoksesi sisältävät vaikkapa 70 prosenttia hiilihydraatteja 10 prosenttia proteinia ja 20 prosenttia rasvaa. Ja näin voit pikkuhiljaa alkaa odotella kakkostyypin diabeteksen puhkeamista ja ties mitä. Tai ostoskassisi kuitupitoisuus hipoo nollaa, voi odotella mitä ihmeellisimpiä ongelmia. Onhan vatsa toiset aivot ja hyvä bakteerikanta tarvitsee runsaasti kuituja tehdäkseen elimistöstäsi tasapainoisen.

Siis ravinnon kokonaiskuva pitkällä juoksulla olisi paljon tehokkaampi ravitsemustiedon lisääjä kuin joku yksittäinen tuote, jota joku julkkis on menestyksekkäästi muka käyttänyt pari viikkoa huimin tuloksin – täyttä huuhaata.

Elintarvikekaupalla olisi todella suuren mahdollisuudet auttaa asiakkaitaan paremman ravitsemuksen tiellä. Jarrunahan tietysti on kuinka samalla hoituisi bisneksen maksimointi rehellisellä tiedolla ja toisaalta ruokateollisuuden huolena olisi liian helposti paljastuvat sivuraiteet .

Vai tarvitaanko valtiovallan holhousta, kuten Britanniassa päätettiin viime viikolla Boris Johnsonin mainostempussa. Kansan pitää pudottaa painoa – voi miten yllättävä päähänpisto voikin tulla koronan tehohoitopunkassa, että terveellä ihmisellä on parempi vastustuskyky.

Joka tapauksessa Briteissä hallituksen esityksessä yritetään saada epäterveellisen ruuan kulutus laskemaan. Paljon rasvaa ja sokeria sisältävien elintarvikkeiden mainontaa hillitään. Paitsi että nykyisillä virallisilla ruokasuosituksilla on jo pitkään kasvatettu vastutuskyvyttömiä ihmisiä.

Luontainen laiskuus on hyvä lahja - vai onko

Perjantai 17.7.2020 klo 21.50 - Kauko Niemi

Luontainen laiskuus on hyvä lahja. Tosin alkuperäinen sanonta jatkaa – jos sitä osaa oikein käyttää, mutta harva osaa.

Ihmisen luontainen laiskuus muuttuu vain pakon edessä. Tämä vuosi on opettanut ja pakottanut monet muutoksiin, joita ei missään tapauksessa ilman koronaa olisi tapahtunut.

Miljoonat laihduttajat tekevät muutoksen hetkeksi ja saavat someen hienoja kuvia heti kahden viikon päästä kuurin aloittamisesta, kun vetää vatsaa sisään kuvauksen ajaksi.

Ehkä kaikkein tavallisin pysyvän muutoksen tekeminen tapahtuu, kun törmätään päin seinää, eikä entiseen ole paluuta. Se vain on niin kova tälli, että sellaista ei soisi kenellekään, vaan loivempaa jarrutusta. Muutos voi kestää kuukausia jopa vuosia.

Sanotaan, että muutoksen motivaatio on kateissa ja pitäisi löytyä jostakin. Motivaatio on harvoin kateissa, vaan se on väärä. Moni yrittää laihduttaa ulkonäön takia – so what! Jos laihdutuksen motivaatio rakentuu vaikkapa terveyden ympärille, ovat tulokset todennäköisesti parempia. Siinäkin tapauksessa, ettei terveyden kanssa ole vielä suuria ongelmia.

Sitten on niitä ihmisiä, jotka haluavat vain tuttua ja turvallista. kaikki asiat tehdään niin kuin ennenkin, lomalle mennään aina samaan paikkaan, kuunnellaan samoja soittolistoja ja ties mitä.

Itsekin olen huono muuttuja ja liian monissa asioissa turvallisuushakuinen. Mutta toisaalta en ole koskaan käynyt lomalla kahta kertaa samassa paikassa. En jaksa kuunnella samaa biisiä useampaan kertaan. Kirotut soittolistat ovat ajaneet minut Yle Puheen kanavalle.

Viime aikoina olen huomannut omalla kohdallani, johtuneeko jo iästä, että muutokset pitää tehdä varsin pieninä palasina. Pitää myös etsiä oikeaa motivaatiota ja sitten jopa hellävaroen pakottaa itsensä tilanteeseen, missä muutos ja uuden oppiminen alkavat myönteisesti tapahtumaan.

Viime aikoina minulla ei ole ollut motivaation puutetta valokuvaamisessa ja kuvien käsittelyssä. Mutta tavattomasti harmittanut, kun en malta esimerkiksi ottaa PhotoShoppia paremmin haltuun. Lukuisia mahdollisuuksia, mutten hanskaa.

Hyvä käytännön esimerkki itsensä pakottamisesta, kun hyvä ystäväni kehui ottamania kuvia puluista. ” Saisikohan minusta yhtä hyviä kuvia kuin noista tasaisen harmaista puluista?”

Vastaukseni oli - totta kai sinusta saa, jos kerran mitään sanomattomista harmaista puluistakin. Samaan aikaan somessa käytiin keskustelua tv-sarjasta Elämäni biisi. Itse en tosin tuota ohjelmaa ole koskaan katsonut, mutta innostuin pakottamaan itseni tekemään kuvallisen version Elämäni biisistä. Ja mukaan tuli myös toinen hyvä ystäväni.

Sain heiltä biisit ja biisin taustatarinan ja tehtäväkseni jäi koostaa kokonaisuus. Miltä se minusta tuntui. Ja tässä vaiheessa tiesin, että vaatii kuvaamista ja ennen kaikkea erilaisten kuvaelementtien yhdistämistä.

Kuvaaminen ei tietenkään tuottanut ideoinnin ja hahmotuksen jälkeen suuriakaan ongelmia. Mukavaa etäisyyden vartiointia, keskustelut ystävien kanssa netissä kasvatti motivaatiota oppia uutta kuvankäsittelystä.

Reilu viikko sitten rohkaistuimme ulkokuvauksiin luonnonvalossa ja sekin tuotti uutta oikein yllättävää kokemusta voimakkaan vastavalon käytöstä. Niin voimakkaan, jota en aiemmin ole edes uskaltanut käyttää näinkin todellisessa tilanteessa. Tiesin kuitenkin ystävieni hyväntahtoisuuden toiseenkin kuvauskeikkaan, jos tämä menisi pieleen.

Tässä projektissa kävin läpi kaikkiaan 144 itse tuottamaani kuvatiedostoa, useita opetusvideoita netissä, pari kyselyä menettelytavoista netin keskustelupalstoilla. Ilman itseni pakottamista / lupauksen lunastamista olisin edelleen Photoshopin peruskäyttäjä ja vain kuvien hienosäädöissä. Nyt osaan paljon muutakin

Kivijalkakauppojen pelastus on surkeat logistiikkapalvelut

Lauantai 11.7.2020 klo 21.07 - Kauko Niemi

Sinulle annetaan 4-6 tunnin marginaali, jolloin netistä tilaamasi tuote tulee kotiovellesi. Kun olet päivystänyt kaikki nuo tunnit ja vähän enemmänkin ja sinulla ei ole todellisesta tietoa tilanteesta. Saat viestin, ettei sinua tavoitettu ja tuote on nyt 10 km päässä noutopisteessä.

Jokainen voi miettiä mielessään menikö kaikki nyt aivan niin kuin piti. Ja alunalkujaan luvattu odotusaikakin oli täysin kohtuuton ja väliaikatiedot olemattomia. Tällä hetkellä nettitoimituksissa ei tunnu olevan varsinaista vastuullista toimijaa.

Iso kysymys on tulevaisuudessa kuka käynnistää muutoksen – asiakas, logistiikkayritys vai nettikauppias.

Kyllä kivijalkakauppias kiittää, että logistiikkayritykset toimivat kivikaudella. Otetaanpas tähän muutamia esimerkkitapauksia.

Korona-hysteria innosti minut ruoan nettikauppaan. Kertakokeilu valitettavasti oli minulle tarpeeksi, vaikka innostuneena netti-ihmisenä idea olisi ollut mitä parhain. Hyvää jo senkin takia, ettei olisi turhia mielihaluostoja, joita kaupassa helposti syntyy.

Ruokaostosten suunnittelu yli viikon päästä tapahtuvaan toimitukseen on minulle mahdoton ajatus. Toki jauhoja, säilykkeitä, tms purkkihernekeittoa pahan päivän varalle voisin tilata toimitettavaksi milloin vaan, mutta päivittäiseen ateriointiin tuskin. Sivujuonteena todettakoon, ettei ovelle ilmestynyt ruokakuski ollut millään lailla koronasuojattu.

Todettakoon, että kaiken suuhuni pantavan teen 99 prosenttisesti itse omassa keittiössäni.

Tuohon ensimmäiseen ja toistaiseksi ainoaan ruokatilaukseeni tilasin muun muassa maksaa. Sitä ei sitten toimitushetkellä ollutkaan ja tilalle toimitettiin palapaistia. Paitsi etten juurikaan käytä punaista lihaa. Ehkä sitten joskus löydän toimivan nettiruokakaupan.

Eräs nettitilaukseni tuli Postin kautta ja olin määritellyt toimituspaikaksi minulle soveliaimman pakettiautomaatin. Voi olla vain minun vilkasta mielikuvitustani, mutta paketti oli noudettavissa juuri avatussa Postin ”supertyylikkäästä” uudesta palvelupisteestä. Siis minut kävellytettiin sinne vaikka lähempänä olisi ollut useampiakin lokerikkoja, joihin tilaukseni tein.

Viikko sitten oli ulkomaille menevän paketin lähetyksen vuoro. Kaksi ihmistä yritti tulkita vaihtohtoja suomeksi ja englanniksi, kuinka netistä ostetaan Postin kuljetus ja kuinka toimitaan. Moni varmasti tietää, että kotimaan netistä ostettu 5:30 euroa maksava paketti maksaa postin toimipisteessä yli 11 euroa, kun palveluhenkilö ottaa paketin hoidettavaksi. Niin tuosta ulkomaanpaketista en tätä kirjoittaessani vielä tiedä onnistuinko vai en. Mutta vaikeaselkoista oli.

Varsin usein, jos on valinnanvaraa, niin käytän Matkahuollon palveluja. Näin tein kaksi viikkoa sitten myöhään torstai-iltana. Perjantaiaamuna olikin jo toimittajan vahvistus, että tilaukseni on toimitettu kuljetettavaksi. Perjantaina seurannasta näin että paketti oli lähtenyt Kuopiosta. Maanantaina sain ilmoituksen Matkahuollosta, että paketti on noudettavissa. Ihan hyvä suoritus, mutta sehän oli jo ihan varmasti perjantaina Helsingissä. Kas kun Mathahuolto onkin kesäaikataulussa ja viikonloppuisin suljettu.

Erään paketin kohdalla Postin henkilökunta kertoi kahta täysin erilaista tarinaa paketin kohtalosta ja toinen virkailija kertoo, ettei toisen virkailijan tiedot pidä paikkaansa. Tämä paketti ei ollut niiden Vantaalla kolme kuukautta maanneiden pakettien joukossa.

Facebook-tuttavani päivitteli samaa asiaa päivityksessään kuinka USP:n asiakaspalelussa toistuvasti väitettään, ettei ole ollut kotona... täydellistä valehtelua.

Suomen Posti, muutkin valtiolliset postit ja suuren logistiikka-yritykset elävät asennevammaisina – ota tai jätä periaatteella. Ja nettikaupat tietysti käyttävät halvinta mahdollista palvelua. Palvelulla on jopa eri hinta, huomattavasti kalliimpi, jos kuljettajalla on toimiva käynnykkä käytössä. Nettikaupoilla on vain kovin helppo tilanne, sillä syylliseksi leimataan kuljetusyhtiö, eikä se, että nettikauppa on valinnut on valinnut yksinkertaisimman ja viipyilevän palvelun, joka ei ota vastuuta asiakaskontaktista.

Mielenkiintoista on ajan mittaan seurata, kuka tilanteen ottaa haltuun.
Asiakas, joka ilmoittaa nettikauppiaalle, ettei hyväksy kuljettajaksi tätä organisaatiota.
Nettikauppa, joka ottaa kokonaisvastuun tuotteen toimittamisesta.

Vai laukaiseeko tilanteen joku nöyrä uusi toimija. Kuten vaikka ruokakuriirit, joiden toimituksia voi sovelluksesta seurata liki minuutin tarkkuudella. Osa heistähän jo toimittaa ruokaostoksia päivittäiskaupoista.

Lopuksi kerron tapauksen kahden viikon takaa, kun olin käynyt pari lyhyen tiivistä sähköpostikeskustelua tuotteesta, josta oli hyviä kokemuksia ja tunsin tuotteen. Tein sitten perjantaiaamuna tilauksen oululaisesta pienyrityksestä, siis ainoa joka Suomessa myy tätä italialaista tuotetta.

Pian tuli viesti Oulusta olisinko kotona hetken kuluttua. Yrityksen toimitusjohtaja oli matkalla Tallinnaan ja lupasi tuoda paketin tullessaan. Aamuinen tilaus oli minulla 12:45 ja herralla oli maksupääte taskussaan, joten maksukin hoitui samalla. Se on toistaiseksi ennätys minun nettiostokseni toimituksessa.

PS. viime torstaina tuli kirje postilta, jossa kerrottiin, että niin sanotun pääpostin eli Helsinki 10 postitoiminnot loppuvat tämän heinäkuun lopussa. Lopettaminen koskee myös itsepalvelutoimintoja eli pakettiautomaatteja Helsingin keskusta Postitalossa.
Kaikki Oodin, Kiasman, Amos Rexin ja muut turistit tervemenoa Kasarmintorille, jos haluatte esimerkiksi Helsingistä erikoisleiman.

Tieteen itsensä korjaaminen kesti 60 vuotta

Perjantai 3.7.2020 klo 12.09 - Kauko Niemi

Mielikuvat kananmunasta kolesterolin kohottajana ovat kaukana todellisuudesta. Tästä saamme pitkälti syyttää tutkimustuloksista tehtyjä hätäisiä päätelmiä. Kohtalokkaimmat virheet tehtiin jo varhain.

Erittäin hyvä ruoka-aine on ollut syrjittynä vuosikymmeniä ja on edelleen monien mielessä. Miten näin on voinut tapahtua, vaikka kaiken virallisen ja oikean sanotaan perustuvat tutkittuun tietoon.

Ja sitten veikkaamaan mikä on seuraava virallinen kupla, joka puhkeaa. Minun veikkaukseni on, että se on kolesteroli.

Niin tieteessä kaiken ydin on, että se korjaa itse itseään. Kananmunan kohdalla tämä korjaus vain kesti vain reilut 60 vuotta. Minusta se tuntuu nykyisessä tiedemaailmassa kohtuuttoman pitkältä ajalta.

Tuossa ajassa viestit kerkeävät itää sukupolvelta toiselle jos ja kun virheellisiä viestejä ei jämäkästi korjata, avata ja selitetä. Ja kun viestien levittäjinä ovat kaikkitietävät lääkärit viran puolesta sekä viralliset järjestöt. En ota tässä kantaa kuinka moni lääkäri on puhunut laiskuuttaan viranpuolesta tai määräysten mukaan, vaikka olisivat muutakin tienneet.

Karu totuus on nyt kuitenkin se, että tutkimusten tahalliset tai tahattomat tulkinnat ovat eläneet vuosikymmeniä ja levittäneet kananmunasta väärää tietoa. Vähän niin kuin suomalainen Pohjois-Karjala-projekti on murennut pala palalta sieltä sun täältä, mutta kukaan ei uskalla lyödä uusia faktoja pöytään ja puhkaista tätäkin kuplaa.

Tieteelle, jota toki arvostan, tällainen on kova uskottavuus ongelma. Ja nimenomaan sille, että tiede olisi itseään korjaava. Tämähän korostuu erityisen voimakkaana terveystieteissä. Ihmisen normaaleja toimintoja tunnetaan edelleenkin melko heikosti. Sen olemme saaneet tänäkin vuonna kokea, kun koronan hallinta ei ole ollut kenenkään hallinnassa.

Terveystieteiden ongelman muodostaa keskiarvoistuminen. Ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan yksilö. Se mikä on keskiarvoista Amerikassa saattaa olla kaukana suomalaisesta keskiarvosta.

Tuore terveystieteen ongelmallisuutta käsittee brittiläinen journalisti Caroline Criado Perez ärhäkässä uutuuskirjassaan Näkymättömät naiset. Hän on aiemmin työskennellyt lääketeollisuuden viestintätehtävissä.

Kirja todistelee kuinka tieteellisiä tutkimuksia vääristää se, että taloudellisista syistä tutkimuksia tehdään enemmän miehillä kuin naisilla. Ja tämä sen takia, että naisten hormonaaliset vaihtelut vaatisivat huomattavan paljon enemmän tutkittavia kuin tasaisemmin käyttäytyvillä miehillä.

Lääketieteen sukupuolisyrjintään perehtynyt Criado Perez ottaa tiukemman kannan. Koiraiden ja miesten tutkimisessa on ensinnäkin se vakava ongelma, että ihmiskunnalle on kertynyt dataa pääasiassa miehistä. Jos naisen kehoilla tehdäänkin uutta tutkimusta, sitä ei voida luotettavasti verrata aiempaan tietoon.

Criado Perezin mielestä lääketutkimuksiin pitäisi ottaa tasaisesti miehiä ja naisia yksinkertaisesti siksi, että miesten ja naisten kehot – jopa solut – eroavat toisistaan. Sukupuolieroja on havaittu esimerkiksi kipusignaaleja välittävissä immuunisoluissa, verisuonten vanhenemisessa ja kehon reaktioissa stressiin. Eroja on löydetty ihmisruumiin kaikista kudoksista ja elinryhmistä, samoin kuin useimpien yleisten sairauksien esiintyvyydestä, taudinkulusta ja vakavuusasteesta, Criado Perez kirjoittaa.

Miten siis voidaan olettaa, että miehillä saadut tulokset pätisivät naisiin?

Lääketieteessä keskiarvoistaminen on hankala lähtökohta. Se on tavattoman hankala etenkin kun lääkäreiltä on kielletty kokemukseen perustuva tietämys ja kaiken pitää taphtua tutkimustietoon perustuvien keskiarvoisten käypähoitosuositusten mukaan, vaikka jokainen ihminen on oma yksilönsä.

Niin tuossa alussa veikkaukseni oli että seuraava kupla olisi kolesterolin asema. Tällä hetkellä ajetaan tiukasti, että kokonaiskolesterolin rajaa pitäisi pudottaa. Jos tämä toteutuisi se merkitsisi lääketehtaille 1,3 miljardin dollarin lisätienestiä statiinien myyntiin.

Toisaalta on paljon tutkimuksia, jotka eivät tue yhtä ja tiettyä arvoa. On jopa tutkimuksia, jotka on tulkittavissa, ettei edes huonon kolesterolin merkitys ole järin suuri verisuonten tukkeutumisessa.

Ja vuosia on jo tiedetty, ettei kokonaiskolesterolin arvo tarkoita juuri mitään, vaan hyvän ja huonon suhteella on todellista merkitystä. Itse olen kohdannut vain yhden kerran lääkärin, joka katsoi tuloksiani ja sanoi että sinun hyvän ja huonon kolesterolin suhde on oikein hyvä. Kaikki muut lääkärit ovat tuputtaneet statiineja.

Kannatta lukea:
https://www.hs.fi/tiede/art-2000006550986.html

https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmiset-ja-ilmiot/ilmiot/menkkakipuihin-voisi-olla-laake-mutta-sita-testattu-vain-miesten?fbclid=IwAR1YgHNfdacMtmRdD5TPpPHOkmljbHhZbvLS-_bUjdBmkdo_wiBoPpgrg5I

https://yle.fi/uutiset/3-11417825

Terhi Pirilä-Porvali teki "miehen työn"

Lauantai 27.6.2020 klo 18.48 - Kauko Niemi

Ilmajoki-lehden päätoimittaja Terhi Pirilä-Porvali osoitti selvääkin selvemmin, missä menee hallinnon ja journalismin raja. Hänen johtamassaan toimituksessa julkaistiin tärkeä ja merkityksellinen paikallisuutinen ulkopuolisesta painostuksesta huolimatta.

Tämän jälkeen härskisti tekaistulla korona-syyllä päätoimittaja lomautettiiin. Jokainen ymmärtää, ettei koronamenetysten eikä mikään muunkaan taloudellisen syyn takia minkään lehden toimituksellisesta linjasta vastaavaa henkilöä lomauteta ensimmäisenä. Päätoimittaja erotetaan, jos homma ei suju sovitulla journalistisella linjalla. Siis ei koskaan yksittäisen uutisen epämiellyttävyyden takia.

Pirilä-Porvalin päätös irtisanoutua on periaatteellisen rohkea siirto. Se on ehdottomasti perustuvaa laatua oleva pysähdys koko Suomen mediakentälle. Rajat ovat olemassa. Kukaanhan ei todellisuudessa tiedä kuinka paljon tällaisia tapauksia on todella olemassa, jotka nakertavat median uskottavuutta ja luotettavuutta. Tapauksia, joita hierotaan, suhmuillaan julkisuudelta piilossa. Tällaisia todellisia ja uskottavia tapauksia todella tarvitaan, jotta ilma pysyy asiallisena.

Journalistin ohjeiden noudattaminen ei anna päätoimittajille valinnanvaraa riippumattomuuden osalta. Kyse ei siis ole makuasioista tai tulkinnoista vaan selkeästä rajanvedosta, johon liittyy myös juridinen vastuu. Se pysähtyy vastaavaan päätoimittajaan. On välttämätöntä, että sisällöllinen valta ja juridinen vastuu ovat samassa paikassa, kuten Kaius Niemi, Helsingin Sanomien päätoimittaja, kirjoitti omassa kolumnissaan.

Julkisen sanan neuvosto korosti, että kaikki sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein, eikä tätä päätösvaltaa saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille. JSN tarkensi, että toimituksen ulkopuolisilla tarkoitetaan myös mediayhtiön hallitusta ja toimivaa johtoa.

Ilmajoki-lehden hallitus ja jopa kunnanjohtajakin luulivat päässeensä kuin koira veräjästä lomautuksella. Eikä aluksi löytynyt suurtakaan halua tunnustaa painostusta, jolla perusmurennetaan demokratiaa vääristelemällä totuutta ja faktoja.

Yleistä keskustelusta kumpuaa jatkuvasti viitteitä siitä, ettei suuri yleisö läheskään aina ymmärrä journalistisia periaatetta. Ja vieläkin enemmän kumpuaa, ettei suuri yleisö ymmärrä kuinka toimituksissa toimitaan ja kuinka toimitusten laadunvalvontan on organisoitu.

Ihmisillä on liian yleinen käsitys, että yksittäinen toimittaja voi tehdä lähes mitä haluaa omien intressiensä ja mielihalujensa pohjalta. Usein kuulee kommentteja kuin vasemmistolainen tai äärioikeistolainen toimittaja kirjoittaa jotakin aivan paskaa.

Näinhän asia ei suinkaan ole. Aivan sama kuin levittäisin juttua, että mersun tehtaalla vasemmistolainen autonasentaja laittaa kokoamiinsa mersuihin ladan osia. Aivan kuin mersun tehtaalla ei olisi mitään työprosessia ja laadunvalvontaa ja jokainen työntekijä voisi omien päähänpistojensa mukaan tehdä minkälaisia mersuja  haluaa.

Yksittäisen toimittajan työn lopputulokseen toki vaikuttaa hänen tietämyksensä ja näkemyksensä hänen mediansa seuraamista asioista.  Kokemus nostaa työn laatua tässäkin asiassa.

Aivan varmasti toimittajan luontainen kiinnostus ohjaa löytämään itselleen oikean median. Itse en voisi kuvitella työskenteleväni päivääkään, en siis minkäänlaisella palkalla juorulehdessä. Kirjoittaa juttua millaisista bikineistä joku tissi-julkkis tykkää tänä kesänä. Ei istu mitenkään minun henkilökohtaiseen arvomaailmaani.

Tuskin perus-persu-näkemyksillä varustettu toimittaja haluaisi joka päivä kirjoittaa uutisia ja juttuja lähimmäisenrakkaudesta johonkin kristillissävytteiseen mediaan. Siis aivan samoin kuin missä tahansa muussakin työssä, tuskin kukaan haluaa tehdä päivästä toiseen itselleen vastenmielistä työtä.

Jokaisen arvostelijan kannattaa perehtyä ennen haukkumisiaan kunkin median journalistiseen linjaan. Useimmissa tapauksissa ne ovat hyvinkin perinpohjaisesti laadittuja ja tarkasti ohjaten toteutettu.

Jokaisen arvostelija kannattaa ottaa selvään kunkin median työprosesseista ja laadunvalvonnasta. Yksittäisen toimittajan mahdollisuudet ovat todella pienet saada tietoisesti vääristelevää juttuaan julki sellaisenaan. Prosessissa on monta vaihetta, joissa totuus paljastuu. Toki virheitä tapahtuu, mutta ne pyritään myös oikaisemaan.

Ja tässä pitäisi olla se periaatteelinen ero median ja somen välillä. Somessa kuka tahansa voi julkaista lähes mitä tahansa ilman mitään ennakkoarviota.

Itse totuin 20-vuotisen toimittajaurani aikana, että jokaisen tuotoksen jälkeen yhdessä istuimme ja pohdimme juttukohtaisesti mikä sisällössä oli hyvää ja mikä huonoa suhteessa lehden linjaan. Siinä jokainen tekijä kasvoi yhteisten tavoitteiden suuntaan toiset hitaammin toiset nopeammin.

Ilmajoella ja joka ikisessä paikassa on syytä pysähtyä miettimään, onko oikein lähestyä lehteä ja uhkailla mainoskampanjoiden peruuttamisilla. Sellaisella vaihtokaupalla on lyhyt tulevaisuus. Toki ilmoittajalla on täysi vapaus valita missä kulloinkin mainostaa. Asioilla ei vain voi olla kytköstä keskenään.

Nörttivaarin loogisuus petti

Lauantai 20.6.2020 - Kauko Niemi

Nörttivaarin tietotekninen loogisuus, pankin mielestä epäloogisuus johti reilu viikko sitten verkkopankkipalvelujeni sulkemiseen. Tapahtuma vaati henkilökohtaisen käynnin pankissa ja kaikkien nettipankkipalvelujen aloituksen nollasta. Luojan kiitos en asu 200 km päässä oman pankin konttorista.

Siis piti vain sähköisesti allekirjoittaa yksi sopimus. Kirjauduin normaalisti pankkipalveluun ja löysin sieltä valikosta kohdan allekirjoitukset. Sen jälkeen alkoikin sählinki, sillä näin jälkikäteen selvisi, ettei allekirjoitukset kuulukaan minun päivittäisiin pankkipalveluihin, johon normaalisti kirjaudun, vaan siinä oli vain linkki johonkin sivujuonteeseen.

Ja sitten kun yritän hoitaa allekirjoitusta mobiilivarmenteella, jota on tyrkytetty viimeiset kuukaudet mennen tullen. Siis olin väärässä ympäristössä väärillä tunnuksilla, vaikka olinkin oikeilla tunnuksilla oikeassa paikassa.

Lopputulema, että minun sähköinen pankkitieni lukittiin ja jouduin käymään fyysisessä pankissa ja tekemään kokonaan uuden verkkopalvelusopimuksen. Edellinen käyntini olikin jotain 10 vuotta sitten.

Ei pitäisi olla niin itsevarma omista mielipiteistä, kuinka hommat hoituvat. Pelolla ajattelen niitä, joiden nettitaidot eivät ole hääppöisiä ja pankkiin on matkaa useampi sata kilometriä.

Joudun toki toisessa yhteydessä sähköisesti allekirjoittamaan kokouspöytäkirjoja harvase viikko. Niissä kuitenkin ihan ymmärrettävän loogisesti käytetään ulkopuolista allekirjoituspalvelua.

Reilut 25 vuotta sitten kun selainten ilmestymisen jälkeen olin mukana kehittämässä ensimmäisiä niin sanottuja nettipalveluja, niitä tehtiin tarkasti oletettuja käyttäjiä varten. Käytettiin melkoisesti aikaa selvittelyyn mitä ja kuinka ihminen palvelua haluaisi käyttää. Tehtiin jopa kalliita tutkimuksia. Tosin kaikki oli uutta ja outoa, eikä käyttäjät itsekään tienneet mitä oikeasti mitä halusivat. Mutta vanha ajatusmallia – asiakas on aina oikeassa - piti kuitenkin tavoitella.

Insinöörien tietotekninen loogisuus valikosta toiseen ei läheskään aina tuottanut tulosta ja siirryttiin vaiheeseen jotakin vaan nopeasti tuotantoon, jota sitten täydennettiin käyttäjäkokemuksiin perustuen palikka kerrallaan. Tosin pitempiaikainen juoni alkoi hämärtyä. Tehtiin vain jotain, jotta käyttäjäluvut näyttäisivät hyviltä tulevina kvarttaaleina.

Ota tai jätä – 2000-luvun alun ja etenkin puolivälin jälkeen käyttäjien toiveista tai käytöstavoista viis veisattiin. Kaikenlaisilla tempuilla ja koukutuksilla kerättiin ja kerätään edelleen mahdollisimman paljon tietoa käyttäjistä, joita niin sanotut algoritmit sitten muokkaavat ja tekevät käyttäjästä täydellisen uhrin markkinavoimille.

Tällä hetkellä käyttäjän terve lähtökohta on netissä suojella yksityisyyttään. Ja vastuullisen käyttäjän suojella erityisesti toisten yksityisyyttä olla julkaisematta mitään tietoa, saati kuvia toisesta henkilöstä.

Kyllä sinä voit vaikuttaa algoritmeihisi ja sitä kautta mitä sinulle netissä tarjoillaan. Oman käyttäytymisesi kautta tehdään johtopäätöksiä mitä mielessäsi liikkuu. Jos et ikinä tykkää jonkun ihmisen kommenteista vaikkapa Facebookissa, niin ei niitä ajan mittaan sinulle edes näytetä.

Monella on selkeä harhaluulo, että some toimisi kuin sähköposti. Kun jotain julkaisen, niin kaikki kaverini sen saavat. Tarkkaa lukua ei kukaan tiedä, mutta joidenkin arvioiden mukaan julkaisusi näytetään reilulle 10 prosentille kavereistasi.

Sama koskee myös asia- ja kuvasisältöjä. Itse lopetin tietoisesti tykkäämästä mistään ravintoloiden ruokakuvista ja mistään alkoholikuvista tai viesteistä. Aihepiiri hävisi minun seinältäni noin reilussa kolmessa kuukaudessa.

Tietenkin tämäkin on varsin vaarallista, sillä voimistat omaa kuplaasi rajaamalla sinulle jaettavaa informaatiota, jopa hyvää ja hyödyllistä informaatiota. Oman kuplan rakentamista parhaimmillaan ovat Instagram ja Twitter. Itse en oikein ole löytänyt syitä, että jatkuvasti seuraisin jonkun ihmisen päivityksiä ja tekemisiä. Ymmärrän, jos olisin politiikantoimittaja, niin seuraisin Marinin ja muiden keskeisten politiikkojen viestejä.

Itselläni on monia asioita, joita kaivelen ja seuraan netistä hetken ja sen jälkeen homma saa olla. Hyvä esimerkki vaikkapa auto. Olin kiinnostunut autoista kolme vuotta sitten ja en sitä ennen 10 vuoteen ja en nytkään. Auto vaihtui kolme vuotta sitten ja nyt ei taaskaan ole tarvetta yksityiskohtaiselle autotiedolle.

Kuplautuminen tapahtuu niin huomaamatta ja sen kyllä some-jätit hyödyntävät täysillä. Samoin kun erilaiset poliittiset ja aatteelliset trollitehtaat.

Kaikesta edellä mainitusta huolimatta en aio missään tapauksessa aio luopua somesta, enkä netistä yleensäkään. Ensimmäisen kerran elämässäni siivosin noin 15 vuotta sitten kaikki palvelujen toimittajat, jotka eivät pystyneet hoitamaan asioitaan netissä sähköisesti. Liki puolet käyttämistäni palveluista saivat lopputilin.

Korona-kokemukset ei vielä ajanut ruokaostosten nettiasiointiin. Pari harjoitusta olivat todella huonoja.  Sitä siirtoa tässä nyt omalla kohdallani odottelen.

Mielipiteitä syntyy, synnytetään, vahvistetaan ja vaihdetaan, mutta ethän ole vain ajatustesi vanki.

Lauantai 13.6.2020 klo 21.14 - Kauko Niemi

Mielipiteitä syntyy hyvinkin nopeasti ja valitettavan usein ne sekoitetaan faktoihin. Jokainen yksittäinen tapahtuma tai tieto synnyttää aina mielipiteen asiaan. Toisaalta jokaisen ihmisen kokemustausta ja olemassa olevat valmiit mielipiteet vahvistuvat tai heikkenevät sen mukaan kuinka hyvin uudet tiedot tukevat tai vastustavat sinun aiempia mielipiteitäsi.

Aivot menevät helposti halpaan. Tutkijat ovat listanneet kymmeniä erilaisia ajatusvirheitä. Osa niistä on jokapäiväisiä – ja niitä tapahtuu kaikille.

Ongelmaksihan tilanne muodostuu, jos on joutunut mielipiteittensä vangiksi, eikä pysty mukautumaan muuttuviin tilanteisiin. Maailmassa näyttää olevan tavattoman paljon rasismin mielipidevankeja. Ihmisiä, jotka uhraavat suuren osan elämästään vastustaakseen eri näköistä tai eri väristä lajitoveriaan. Ihan vaan siksi, että kuvittelee ja on rakentanut itselleen valheellisen mielipiteen - luulee olevansa se ainoa oikea ihmisrodun edustaja tällä pallolla.

Kuinkahan suurta rasismia löytyisi vaikkapa koiramaailmasta, jos ryhdyttäisiin tutkimaan. Koirarasismikin syntynee enemmän ihmisen päässä kuin koirien itsensä keskuudessa. Etenkin kun luontokappale ei jää rakentelemaan itselleen mielipiteitä vaan toimii vaistollaan ja hetkessä. Jos musta ja valkoinen koira eivät tule toimeen keskenään, niin syy ei ole värissä vaan jossain ihan muussa.

Tällä hetkellä on isojakin asioita, jotka joka tapauksessa tapahtuvat, eikä niiden suhteen kysytä sinun mielipidettäsi. Sinä voit suhtautua kielteisesti tai myönteisesti vaikkapa ilmastomuutokseen. Voit muokata mielipiteitäsi vallitsevien tilanteiden mukaan ja muuttaa omaa käyttäytymistäsi muuttuvien mielipiteittesi suhteen. Tai olla omien mielipiteittesi vanki ja kohdata ajanmittaan suuria vastoinkäymisiä vaikkapa juuri ilmaston suhteen.

Omassa päässäni olen joutunut viime päivinä muokkaamaan mielipiteitäni niin sanotusta amerikkalaisesta unelmasta. Tosin amerikkalainen unelma terminä ei ole koskaan valloittanut päässäni kovinkaan intohimoista mielipidekenttää. Olen sentään työskennellyt 17,5 vuotta amerikkalaisissa yrityksissä ja vieraillutkin maassa reilut parisenkymmentä kertaa.

Ymmärrän oikein hyvin, että kerran voi erehtyä mielipiteissään ja äänestää presidentiksi vaikkapa Donald Trumpia. Nyt kun on ollut vuosia aikaa tarkistaa ja muuttaa omien mielipiteittensä sisältöä suhteessa todellisuuteen, niin tuntuu käsittämättömältä minun mielestäni, jos Trump valitaan uudelle kaudelle ensi marraskuussa.

Tämän valinnan jälkeen, jos niin käy, aloitan mielipiteitteni tarkastelun koko Yhdysvaltain kansakuntaa kohtaan. Usko ja luottamus inhimillisyyteen ja rehellisyyteen ovat tämän jälkeen koetuksella.

Kuinka voin olla valmis muuttamaan hetkessä mielipiteeni kokonaista kansakuntaa kohtaan. Tämä ei tosiaankaan tapahdu hetkessä. Eikä mielipiteiden käyskäännöstä pidä muutoinkaan tehdä muutaman asian takia. Ei etenkään, jos olet elänyt pitkään jossakin kuplassa ja rajoittanut sekä valikoinut kohtaamaasi tietoa.

Hyvä ja todellinen mielipide kasvaa omista arvoista vuosien mittaan. Vähän kuin aito tieteen tekeminen – se korjaa jatkuvasti itseään. Siis ei kumoa toisia tutkimuksia. Tällöin voit seistä omien mielipiteittesi takana, tuntematta sisäistä ristiriitaa. Ja mikä tärkeintä arvostaa ja antaa tilaa muiden mielipiteille. Kunnioittaa niitä. Pelkkien mielipiteiden kaksintaistelu harvoin tuottaa hyvää lopputulosta.

Yhdysvaltalainen itsekeskeisyys on ollut minulle silmiinpistävää kaikessa. Sitähän harva siellä elävä edes huomaa, koska on siihen kasvatettu ja kasvanut. Kenenkään ei pidä puuttua minun tekemisiini ja kaikkein vähiten yhteiskunnan. Amerikkalaisen unelman eläminen tarkoittaa, että unelmoinnin ja käytännön tekemisen välillä on suuri ristiriita. Minulle aivan liian suuri.

Parhaiten pärjäävä amerikkalainen on se, joka rakentaa parhaat unelmat ja esittää kiinnostavimmat mielipiteet vaikkei niillä olisi juurikaan yhteyttä käytännön tekemisiin. Siis Suomeksi parhaat valheet kuten Trump. Ja nykyisin ei edes tarvitse pelätä valheista kiinnijäämistä – So What!

Tasapuolisuuden nimissä on toki sanottava, että heitetään niitä korona-faktoja melkoisen suurella kintaalla myös Venäjällä ja Brasiliassakin.

Minun mielipiteeni yhdysvaltalaisia kohtaan ei tietenkään muuta maailmaa. Eikä sekään, etten halua matkustaa tuollaiseen maahan, missä aitoudella ei ole sijaa. Toisaalta olen aistivinani, etten ole ihan yksin asian kanssa. Toisaalta minulla on hyviä kokemuksia ja käytäntöjä työelämästä, kun amerikkalaiset bisnes-ajatukset istutetaan karsittuina suomalaiseen ympäristöön.

Hienointa mitä rapakon takaa olen pitkiin aikoihin kuullut, on kun Camden New Jerseyssä irtisanoi kaikki poliisit vuonna 2012. Nyt kaupungin rikollisuus on pudonnut lähes puoleen.

Camden hajotti poliisilaitoksensa kokonaan, koska sitä pidettiin liian korruptoituneena uudistettavaksi.

Kaupunki oli tuolloin maan väkivaltaisimpia ja huumekauppa rehotti. Poliisilaitosta vastaan nostetut kanteet paljastivat, että poliisit lavastivat järjestelmällisesti todisteita, väärensivät raportteja ja valehtelivat oikeudessa. Uuden poliisin työssä uudistus näkyy yhteisöllisyyden korostamisessa.

Valitettavasti pahaa pelkään, ettei tämäkään uutinen saa suurtakaan sijaa tulevaisuuden rakentamisessa.

Suositeltavaa luettavaa:

Älä usko itseäsi! Hyviä päätöksiä on vaikea tehdä, koska ajattelumme on täynnä virheitä

Biljarditähti Mika Immosen mukaan USA on pöyristyttävässä tilassa

Ajattelemme yhtä asiaa kerrallaan

Lauantai 6.6.2020 klo 21.27 - Kauko Niemi

Viime päivien suurin huoli on ollut terassit ja kun ne nyt ovat auenneet niin suurin huoli on, että kaljanmyynti loppuu jo klo 22:00. Kuitenkin korona pyörii entistä vauhtia ympärillämme, ehkä hiukan vaientuneena, mutta kovin helposti tarttuvana.

Minun suurin huoleni on, ettei ajatuksiimme mahdu nykyisin kuin yksi asia kerrallaan ja näin emme ota, osaa ottaa vastuuta kokonaisuuksista, saati tulevaisuudestamme.

Asia tulee esiin joka ainut päivä somessa. Aivan sama millaista asiaa kerrot, perustelet tai rakennat kokonaisuutta asian ympärille, niin hetkessä ollaan aivan sivuraiteilla.

Suurin osa lukijoista ei hahmota tarjottua kokonaisuutta (toki taitamattomuutta on silloin myös viestijässä). Lukija pysähtyy itselleen miellyttävään tai epämiellyttävään kohtaan tai jopa yksittäiseen sanaan ja alkaa posmittamaan omaa agendaansa asian vierestä.

Kun päivityksessä on mainittu vaikkapa sana perussuomalainen ihan neutraalissa merkityksessä, johan alkaa rönsyillä vaikka mitä. Asioita, jotka eivät millään tavoin liity siihen kokonaisuuteen, josta itse päivitys kertoo.

Terveydenhuoltomme on erinomainen esimerkki, missä kokonaisuus on kadonnut. Kun puhumme terveydenhuollosta, niin ensimmäisenä pitäisi hoitaa kokonaisuutta eli usein miten todellakin terveyttä ja vastustuskykyä. Nyt koronan aikana jopa kielletään puhumasta luontaistuotteiden ja vitamiinien merkityksestä kokonaisuuteen eli vastustuskykyymme. Kuitenkin on vahvoja näyttöjä C- ja D-vitamiinien vaikutuksesta vastustuskykyymme.

D-vitamiini suositukset Suomessa perustuvat vain yhteen ikivanhaan asiaan eli luuston kuntoon, muttei kokonaisuuteen. Jotta kokonaisuus toimisi ja vastustuskyky kehittyisi, D-vitamiinimäärät pitäisi olla jotain muuta kuin vain ja ainoastaan yhden asian, luuston tarpeisiin sopivia määriä.

Kemikalisoituminen on niitä pahimpia asioita maailmassa, missä yksittäiset, irralliset tekemiset aiheuttavat suurta tuhoa vuosien ja vuosikymmenten kuluttua.

Kukaan ei tiedä mitä todella tapahtuu, kun antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit aiheuttavat lähivuosikymmeninä jopa enemmän kuolemaa kuin syöpä. Mitä enemmän antibiootteja käytetään, sitä enemmän niille vastustuskykyisiä bakteereita syntyy. Ja tässäkin tapauksessa kokonaisuus unohtuu, kun karjan ja kalan kasvatuksessa antibiootit ovat ihan yksittäistä käypää tuotannon tehokkuutta. Yli puolet maailman antibiooteista annetaan näet eläimille.

Italia, Espanja ja muut Etelä-Euroopan maat ovat Euroopan suurimpia antibioottien käyttäjiä. Epäilyt antibioottiresistenssin osuudesta suuriin koronakuolemiin näissä maissa saanevat vahvistuksen myöhemmin.

Yksittäinen ihminen unohtaa helposti oman kokonaisuutensa. Pieneenkin päänsärkyyn napsitaan jonkinlaisia buranoita, vaikka tilapäinen särky häviää venyttelyillä ja raikkaalla ulkoilmalla. Jokainen yksittäinen burana tappaa sekä huonoja että hyviä bakteereita ja heikentää merkittävästi luontaista vastustuskykyä. Itse päätin lopettaa kaikki käsikaupan särkylääkkeiden käytön 12 vuotta sitten. Voin todistaa, että ilmankin tulee toimeen erinomaisesti.

Kemikalisaation kokonaisvaikutus luontoon on myös uhkaava. Erilaiset kemikaalit hävittävät jatkuvasti pölyttäviä hyönteisiä. Entäs sitten, jos muutama pörriäinen häviää sehän vain tekee tämänkin, toivottavasti kauniin kesän mukavammaksi, kun ei tarvitse hätistellä niin paljon, kun nautiskelen auringosta.

Pölyttäjien määrä on laskenut 30 vuodessa radikaalisti, ja jos kokonaisajattelun suunta ei käänny, voi maailmaa uhata vakava ruokakriisi ja hintojen kova nousu.

Kolme neljäsosaa maailman viljelykasveista tarvitsee hyönteispölytystä. YK:n vetämässä tutkimuksessa arvioitiin 2016, että 40 prosenttia selkärangattomista pölyttäjistä, kuten mehiläisistä ja perhosista, oli uhassa hävitä kokonaan. Saksassa todettiin 2017, että eri luonnonsuojelualueilla lentävistä hyönteisistä oli kadonnut 75 prosenttia 27 vuodessa.

Hyönteisten katoamisesta syytetään hyönteismyrkkyjä, viruksia, sieniä ja punkkeja tai näiden tekijöiden yhteisvaikutusta. Ilmastonmuutos ja kaupungistuminen ovat nipistäneet pölyttäjien luontaista elintilaa, joten hyönteiset kaipaavat nyt kokonaisuuden kannalta ihmisten apua majapaikan löytämiseksi.

Niin ilmastomuutos on suurena kokonaisuutena puhuttanut jo vuosia, mutta teot ovat olleet yksittäisiä ja riittämättömiä. Ihminen kun tässäkin asiassa keskittyy vain yhteen asiaan kerrallaan ja eihän ne nyt minun pienet tekoset tätä maailmaa paremmaksi tai huonommaksi muuta.

No miksi nyt tässä iässä ryhdyn tällaisia miettimään. Minun kuolinpäiväksi on laskettu 31.10.2031. Eihän nämä kokonaisuuksien romahdukset siihen mennessä täysimääräisesti tapahdu. Tosin uusia ja erilaisia koronoita tulee useitakin. Minulla on kuitenkin monia sukulaisia ja ystäviä, joiden toivoisin nauttivan monimuotoisesta elämästä kokonaisuus hallinnassa.

Nyt käyttäydytään siivosti liikenteessä - minä oon oikeassa ja sinä oot väärässä joutaa romukoppaan.

Sunnuntai 31.5.2020 klo 10.34 - Kauko Niemi

Liikennekulttuurin uusi aikakausi alkoi kesäkuun alussa. Niin jotta voitaisiin puhua liikennekulttuurista, olisi se paljon muuta kuin viitisenkymmentä uutta liikennemerkkiä tai keltaisen värin poistuminen päällystetyiltä teiltä.

Liikenteessä ei yhdenkään pitäisi provosoitua. Jos minun audini meinaa jäädä kakkoseksi sinun mersullesi, ei siinä ole mitään teknistä vikaa vaan vika on korvien välissä. Polkupyöräily on kasvanut huimasti viime vuosina ja pyöräilijät ovat ”rokottaneet” tilaa ja saaneet autoilijoita katkeroitumaan. Siinäkään ei pitäisi olla kenelläkään syytä näyttää keskisormea.

Itse olen fillaroinut todella paljon ja todella pitkiä maantiereissuja ja edelleen olen kiitollinen niistä rekkakuskien torvien töräytyksitä, että varohan tuulta tiedossa. Ja jokaisesta pienemmästä ohittajasta, jotka toteuttavat etäisyyttä ilman korona vaaraakin. Nyt pyöräilijät saavat useita ohjeita ja selkeytyksiä väistämisvelvollisuuteen.

Kulttuurimuutos on mahdollista Suomessa. Se on nähty viimeisen kolmen vuoden aikana suojateillä. Aikaisemmin jalankulkija jopa kiitti autoilijaa, joka antoi tietä oikeuttaan toteuttavalle jalankulkijalle. Tänään tilanne on ainakin Helsingissä aivan erilainen. Aniharvoin on enää tilannetta, että selkeästi suojatietä katua ylittävänä joutuisin aprikoimaan löytyisikö tuolta autolta jarruja. Uudessa laissa suojatien eteen pysähtynyttä autoa ei saa ohittaa pysähtymättä ja nyt se koskee myös kadun vasemmalla puolella olevaa autoa.

Muutama päivä sitten koin Helsingin ulosmenotiellä, Länsiväylällä kolme omituisesti käyttäytyvää autoa 20 km matkalla. Nopeudet vaihtelivat, yhdellä vilkku unohtunut päälle, rampista moottoritielle, muttei muistettu painaa kaasua jne.

Kahdessa autossa puhuttiin kännykkään ja ajoa hoidettiin yhdellä kädellä. Kolmannessa autossa tabletti oli ohjauspyärän päällä ja räplättiin siinä.

Kaikki autot sen verran uusia ja kalliita, että varmasti olisi ollut joku handsfree, jolla olisi pystynyt pitämään molemmat kädet ajohommissa.

Uusi auttava tekniikka vaatii tietysti jonkinmoisen perehtymisen ja jopa ennakkoasentamisen laitteiden automaattisesti kytkeytymisen yhteen. Uudet vimpaimet ovat oikein käytettynä oleellinen osa liikennekulttuuria ja väärin käytettynä todellinen uhka kanssaliikkuville.

Kesäkuun alussa voimaan astuneen uuden tieliikennelain yksi kiinnostavimmista uutuuksista on tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus. Vaikka olisit oikeassa, voit kuitenkin syyllistyä liikennerikkomukseen. Tämä on kulttuurellisesti todella iso muutos.

Ennakointivelvollisuus vaatii liikenteen osapuolilta asenteen tarkistamista tai joillekin varmasti jopa asennemuutosta, sillä nykylain mukaan oikeassa ollut ei sitä enää uuden lain mukaan aina ole. "Ajan vaikka kolarin, jos itse olen oikeassa" -asenne ei siis toimi.

Jotenkin tuli mieleeni, kun ajoin muutama vuosi sitten Milanossa kuusikaistaista samaan suuntaa kulkevaa katua oikeimman puolista kaistaa ja huomaan että pian oli käännyttävä vasemmalle. Hups. Italialaiset ennakoivat tyylikkäästi, kun avoimesta ikkunasta heiluttelin vasenta kättä ja hetkessä sain tilan ja olin kuuden kaista yli vasemmalla. Oli minulla toki vilkkukin päällä, mutta se ei tuntunut näkyvän mihinkään.

”Tienkäyttäjän on siis ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi”, sanotaan uuden lain pykälässä 4.

Lakiin nyt tuleva uusi pykälä on siis lyhyt, mutta pitää sisällään paljon. Erityisen velvoittava se on heille, jotka ajavat töikseen tai ovat kokeneita kuljettajia, sillä ennakointivelvollisuudella pyritään suojaamaan ennen kaikkea heitä, jotka eivät ole.

Tarkasti ottaen tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus on periaate. Se tarkoittaa, että ennakointivelvollisuuden noudattamatta jättämisestä itsestään ei määrätä liikennevirhemaksua tai sakkoa. Ennakointivelvollisuus on periaate, jolla tuetaan muita liikennesääntöjä.

Outoja tilanteita nykykäytäntöön tuo myös paikoitus kadun menosuunnassa vasemmalle pysäköinti. Outoa se saattaa olla nimenomaan kadulla ajavalle, kun keula alkaakin puskea kadulle oikealta.

Iso ja monia koskeva muutos on myös, ettei alle kolmevuotiasta saa enää kuljettaa edes taksissa ilman turvalaitetta. Se että hankkivatko taksit turvaistuimia jää nähtäväksi.

Uusia sääntöjä on melkoisesti ja uusia liikennemerkkejä viitisenkymmentä. Nyt kannattaa muistaa, että eletään pitkää siirtymäkautta. Vaikka pykälät tulivat nyt voimaan, niin niitä osoittaville merkeille siirtymäaikaa on useampi vuosi.

Onko Teillä kiire

Lauantai 23.5.2020 klo 14.33 - Kauko Niemi

Tähän vastaan heti kättelyssä, ettei todellista kiirettä ole kuin ani harvoin, kun tuli on valloillaan talosi nurkan alla tai kun sydän pettää, on hyvä kutsua palokunta sekä päästä asianmukaiseen hoitoon.

Itse olin muutama viikko sitten ostamassa netistä tuotetta, jonka ostamista olin pohtinut jo kuukausia. Olin siis hyvin tietoinen yleisestä hintatasosta, eri vaihtoehtojen ominaisuuksista. Olin jopa testannut tuotteita livenä.

Siis valmis tekemään päätöksen lähes millä hetkellä hyvänsä, kun sopiva hetki ilmestyy tuolle 200 – 300 euroa maksavalle tuotteelle. Toisaalta olin vannottanut itselleni, että tulen oikein hyvin toimeen ilman tätä tuotetta. Siis minulla ei ollut todellista kiirettä tehdä kauppoja.

Pienenä sivuloikkana tuosta otsikosta sen verran, että viimeisessä vakituisessa työpaikassani oli sisälähettinä vanhempi herra, jota kutsuttiin paroniksi. Paronin keskustelutaidot rajoittuivat käytännössä vain yhteen asiaan. Hän käytävällä vastaantullessa kysyi aina saman kysymyksen – onko teillä kiire. Se oli jonkinlainen muistutus päivittäin – onko ihan tosissaan kiire. Vain onko kiireen näytteleminen vain henkilökohtaisen brändin rakentamista.

Palaan tuohon nettiostokseeni vielä. Huomasin eräänä päivänä, että kahdesta loppusuoralle valikoidusta tuotteesta toista myytiin 30 euron ”alennuksella”. Kyseinen putiikki, oli vain kävelyetäisyydellä, mutta tarjosi mahdollisuutta ostaa netissä ja noutaa myymälästä. Sopi oikein hyvin Korona-aikaan.

Sivuilla oli myös chat-palvelu, jonka kanssa vielä tarkistin asiallisesti muutaman asian toimitustavasta eli noudosta. Aloin tehdä tilausta, kunnes harra chat, nimenä oli Harri, pomppaa ruutuun ja ilmoittaa, että tähän hintaan tuotteita on vain muutama kappale.

Tässä vaiheessa lopetin tilauksen teon. Jos yrityksellä on varaa kampanjoita jotakin tuotetta, niin kampanjaa ei varmasti rakenneta kolmen tai viiden myytävän tuotteen takia. Minulle rakennettiin mielikuvaa, että tilaus pitää tehdä kiireesti, jos meinaa saada tuotteen. Kuitenkaan missä ei mainittu rajoitettu erä tai vastaavaa.

Netissä kiire tarkoittaa lähes poikkeuksetta huijausta tai vähintään perusteetonta hoputusta. Siihen ei kenenkään pidä sortua. Kaikki suuret huijaukset rakentuvat kiireeseen. Silloin kun vielä siedettiin puhelinmyyjiä, niin lähes poikkeuksetta tarjous oli voimassa vain kyseisen puhelun ajan. Sinulla ei ole aikaa eikä mahdollisuutta tarkistaa tai verrata todellista hintatasoa, saati vastaavia tuotteita.

Yhtenä kesänä varasin yöpymistä Savonlinnan Oopperajuhlille, koska matka jatkui seuraavana päivänä eteenpäin. Jokainen majoitusta, jonkin nettipalvelun kautta varannut on törmännyt siihen, että palvelu näyttää jäljellä olevan vain yhden huoneen tai korkeintaan kaksi. Siis jos meinaat saada majoituksen, on se varattava kiireesti per heti.

No minäkin varasin ja kun saavuin sitten viikkojen kuluttua majoituspaikkaan, minulta kysyttiin, haluaisinko huoneen pihanpuolelta vai tuolta metsän puolelta. Huoneita oli edelleen useampia tarjolla. Kiireellä oli saatu minut tekemään varaus siltä istumalta.

Miksi huijarit hyödyntävät kiirettä. Kiire termille on viime vuosikymmenten aikaan rakentunut positiivin mielikuva ihmisestä, joka on aina tehokas ja aikaansaava. Ja etenkin ihminen itse korostaa itseään kiireellä. Todellisuudessa aina kiireinen ihminen on huono ajan ja toiminnan suunnittelija ja samalla myrkyttää omaa sisintään. Hänen ei pitäisi kehua itseään kiireellä, eikä tuntea positiivisuutta, kun huijarit hivelevät häntä kiireellä.

Näin kuvaa Wikipedia kiirettä. Kiire on jännitteinen tila. Kiire on henkilökohtaisesti koettu rasittava tunne siitä, että on toimittava liian nopeasti. Jatkuvalla kiireellä on ruumiillisia ja henkisiä haittavaikutuksia. Mikäli kiire saa aikaan unenpuutetta tai ravinnonpuutetta, kiire voi aiheuttaa välittömiä ruumiillisia vahinkoja esimerkiksi aivoihin.

Merkittävä osa jatkuvan kiireen vahingollisuudesta ihmisille johtuu siitä, että ihmisen elimistö suhtautuu kiireeseen kuten henkeä uhkaaviin stressitilanteisiin. Kiireinen ihminen on jatkuvassa ylivirittyneisyyden tilassa, vaikka tämä stressitila on tarkoitettu vain hetkellisiin suorituksiin.

Jokaisen kannattaa lopettaa oman itsensä kiireellä manipulointi. Parasta olisi poistaa ajatuksistaan koko sana.

Kiireellä on näköjään ollut kysyntää 2000-luvun alussa. Tuolloin on ilmestynyt ainakin kuusi kirjaa, kiireen hallintaan. Nyt moni on kokenut kiireen koronan takia eri tavalla, ja toivottavasti se havahduttaa miettimään mitä kiire oikeasti on.

 Sebastian Siukonen: KUN KIIREESTÄ TULI KUPLA - Tarinoita työelämän paradokseista (Books on Demand GmbH, 2009)

 Anja Kulovesi: Kesytä kiire! (Avain, 2007)

 Pertti Puronen: Irti kiireestä (WSOY, 2005)

 Helena Ahonen: Kuka komentaa kelloasi (Kirjapaja 2004)

 Thomas Hylland Eriksen: Hetken tyrannia (Johnny Kniga, 2003)

 Owe Wikström: Läsnäolon taito - johdatus kiireettömään elämään (Kirjapaja, 2002)

Kannattaako elämää näytellä

Lauantai 16.5.2020 klo 19.22 - Kauko Niemi

Moni ihminen ei lainkaan tyydy olemaan oma itsensä – vai eivätkö he edes tunne itseään sen vertaa, että tietäisi kuinka omaa elämää voi elää, vaan näyttelee ja suorittaa elämää ympäristön ehdoilla.

Oman elämän näytteleminen on sikäli työläs homma, että harva muistaa tarkalleen omia roolisanojaan ja rooliesiintymisiään vuodesta vuoteen ja aina jossakin vaiheessa narahtaa ristiriitaisuuksiin.

Ulkonäköpaineet ja pintamuoti ovat varmasti ne yleisimmät syyt miksi ihminen erkaantuu omasta itsestään. Pahimmillaan käyttää rahaa enemmän kuin tienaa ulkonäköönsä. Jotkut jopa sortuvat leikkauksiin ja täytteisiin. Joku haluaa näyttää barbilta ja muokkaa itseään huikeilla rahasummilla. Jotkut ovat tunnustaneet ottaneensa velkaa itsensä muokkaamiseksi. Miksi???

Lauantaisessa (16.5.2020) Helsingin Sanomien haastattelussa presidentti Tarja Halonen sanoo - En ole koskaan ollut mikään kaunotar, eikä minua ole kehuttu erityisen viehättäväksi. Olin enemmän ihminen kuin nainen, mikä on vaikuttanut hänen valintoihinsa huipputehtäviin.

Halonen kohtasi ulkonäköön ja jopa presidenttikausien aikaisiin laukkuvalintoihin liittyvää arvostelua, ja silloin se myös loukkasi.

Kokonaan oman ryhmänsä muodostavat ne, joiden on pakko päästä itsekeskeisesti julkisuuteen keinolla millä hyvänsä. Tässä ryhmässä pahimmasta päästä ovat ne, joiden sisäiset ominaisuudet tai opetellut taidot eivät yllä juuri millekään tasolle, mutta esillä pitää olla. Heitä löydät iltapäivälehtien lööpeistä joka ikinen päivä mitä omituisimmissa yhteyksissä.

Tähän kastiin nostan myös turkulaisen lääkäri Juhan Knuutin, joka on tahallaan unohtanut ihmisen kokonaisuutena ja levittää skeptikon terveysviestejä vain yhdellä näkökulmalla. Pahinta on tietysti, että media ei ole vielä tajunnut tätä vedätystä.

No sitten toiseen ääripäähän. ”Ei aavistanut Lintu-Paavolan emäntä, että laulamiseni koskettaisi niin montaa ihmistä! Olen aivan hämilläni! Aivan törkiän kolokosti kiitoksia kaikille viestejä lähettäneille, tykkääjille ja kommentoijille! Arvostan suuresti jokaista kannustavaa ja kiittävää viestiä!”

Näin kommentoi Johanna Paavola Facebookissa saamaansa palautetta. Kuorolaulua harrastava Paavola päätti ottaa yleisökseen navetassa olevat lehmät, kun kuoro on koronan takia tauolla. Ensimmäinen soolo esiintyminen jännitti kovasti, mutta aitoudellaan ilman näyttelemistä se pysäytti ja kosketti kymmeniätuhansia kuulijoita ja katselijoita kertaheitolla. Moni julkkisartistiksi vimmalla elämäänsä ja ulkokuortaan rakentava on nyt kateudesta kalpeana.

Viime päivinä kohun keskellä on ollut Marko Yrjövuori, joka pitkään oli vaitonainen kun media pyöritti miehen osaamista, erityisesti titteleitä ja asemaa.

Yrjövuori on koulutukseltaan hieroja ja tehnyt pitkän työrupeaman 2004 – 2012 Yhdysvalloissa NBA-joukkue Los Angeles Lakersin palkkalistoilla, ehkä myös kehittynyt hierojana ja urheilijoiden auttajana, mutta samalla amerikkalaistunut, sanoisinko trumpimaistunut esiintymisissään liikaa suomalaiseen makuun.

STT:n vappuna julkaisema juttu paljasti, että Yrjövuoren mediassa ja kirjoissaan kertomissa tarinoissa on erikoisia ristiriitoja, sillä Yrjövuoren kanssa työskennelleet ihmiset näkevät useita asioita hyvin eri tavalla kuin hieroja itse. STT:n juttu erittelee moneen otteeseen muun muassa käytettyjä titteleitä. Näin tekee tittelinkipeät suomalaiset.

Yrjövuori myöntää nyt kuitenkin oppineensa kohusta kantapään kautta. Olen oppinut sen, ettei amerikkalainen lennokas tyyli ole se, millä täällä Suomessa kannattaa itseään brändätä.

Niin itsensä brändääminen kuuluu osana näytelmään mitä esitämme, kun suoritamme elämää. Korona on nyt pysäyttänyt monet miettimään elämän suorittamista. Sanotaanko onneksi!

Viime aikojen idolikseni on noussut 26 vuotias Konsta Punkka. Ai kuka Punkka, jolla on 1,3 miljoonaa seuraajaa Instagramissa? Suomalaisista vain Kimi Räikkösellä on enemmän.

Hänen suosionsa perustuu puhtaasti mielenkiintoisiin ja oivaltaviin luontokuviin. Hänen luonto- ja kuvaustaitonsa puhuttelevat ja kiinnostavat riittävästi, eikä hänen tarvitse tulla kameran takaa julkisuuteen ja lööppeihin.

Punkka ei ole koskaan ole ollut intomielinen luontoharrastaja, vaikka hän lapsena ajatteli, että olisi tosi siistii olla luontokuvaaja. Samalla hän kuitenkin tajusi haaveensa toivottomuuden. Jos haluaisi tienata leipänsä luontokuvilla, pitäisi olla alansa paras.

”Mun kuvaus ei ole niin dokumentaarista, vaan se on mun tyyli tuoda sitä satumaista tunnelmaa kuvaan. Minä annan eläinten kertoa sen niiden ns. tarinan. Se on tällä hetkellä se mun oma visio”, Punkka sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

Vuonna 2017 Punkka vietti 200 päivää työkeikoilla eri puolilla maailmaa. En kuvannut juuri mitään itselle. Oli vain työtä työn perään jossain ulkomailla. Siitä tulee sellainen ähky, että haluaa tehdä jotain muutakin välillä ihan rakkaudesta lajiin.

Tämän blogin aiheeseen liittyvä yksityiskohta paljastuu myös Punkan haastattelussa. Instagram ei kiinnostanut Punkkaa yhtään, sillä se toi hänen mieleensä lähinnä maireat potretit, eikä hän ole selfieihmisiä. Lukiokaveri kuitenkin ehdotti vedonlyöntiä siitä, kumpi saa kuvallaan enemmän tykkäyksiä. Kaveri julkaisi itsestään pullistelukuvan kuntosalilta, mutta Punkan oravakuva päihitti sen mennen tullen.

Kun tekeminen on omaehtoisen laadukasta ja tulokset oivaltavia, niin ei tarvitse näytellä olevansa hyvä, eikä rakennella höpöhöpö-kulisseja ja olla tarjolla lööppeihin joka siunaaman käänteessä.