Tietomäärän turvallinen raja

Perjantai 13.10.2017 klo 13.00 - Kauko Niemi

Istahdan ja painan nappulaa. Muutama valo vilkahtaa ja näytölle ilmestyy tekstiä ja pyydetään vahvistamaan. Mistään ei kuulu mitään. 

Sisävalo ei sammukaan automaattisesti. Hmmmmmm. Menen kosketusnäytön valikkoon ja neljän klikkauksen jälkeen huomaan, että valon asetus on jollakin tehdasasetuksella. Säädän sammutuksen 7 sekuntiin.

Nyt olen valmis hiirenhiljaiseen lähtemiseen liikkeelle hybridi-autolla. Kyllä, istun vielä toistaiseksi ohjaajan paikalla ja päätän ihan itse ajanko suoraan, käännynkö oikealle vai vasemmalle. Mutta auto vaihtaa automaattisesti pitkät ja lyhyet valot. Vilkuttaa ja vinkuu, jos vaihdan kaistaa ilman suuntavilkkua. Niin ja tuoreen lehtitiedon mukaan minulla saattaa olla aktiivinen hirvivaroitus.

Koelautaan integroidun kosketusnäytön ja minun välinen viestintä ei ole saumatonta. Välillä tuntuu, että windows-tietokoneen kanssa yhteistyö on jopa sujuvampaa.

Olen kahdesti istunut käyttöoppaan kanssa tiukasti pysäköidyssä autossa ja käynyt läpi mitä kaikkea tietoa auto yrittää ja pystyy minulle viestittämään. Mitä tapahtuu mittaristossa ja toisaalta kosketusnäytöllä ja sen kahdeksalla painikkeella ja niiden yhdistelmillä. Ja tietenkin mitä ominaisuuksia tulee kännykän langattomalla parittamisella ja puhelimen toimiessa tukiasema kytkettäessä auto internetiin.

Kyse ei ole mistään super tesloista vaan ihan tavallisen ihmisen kukkarolle sopivasta 20 000 perheautosta.

Tässä vaiheessa herää ainakin kaksi kysymystä. Kuinka moni haluaa ylipäätään oppia sujuvasti käyttämään tämän tietokoneen ominaisuuksia, vai jäädäänkö tietotekniikan ja älypuhelinten tasolle, jossa ominaisuuksista on käytössä alle 20 prosenttia.

Sellainenkin ajatus on käynyt päässä, että pystyykö tietotekniikasta vieraantunut henkilö käyttämään autoa lainkaan. Autokauppias ei siitä kuitenkaan varoittanut.

Toinen kysymys on, kuinka turvallista toimintojen hallinta on liikenteessä. Yhdysvaltain autoliitto on teettänyt Utahin yliopistolla tutkimuksen, joka perustuu 30 uuden automallin koeajoon. Testiajajat arvioivat, että 23 automallissa järjestelmät vaativat joko "erittäin paljon" tai "paljon" kuljettajan huomiota. Siitäkin huolimatta, että järjestelmät ovat suunniteltu ja sulautettu ajonaikaiseen käyttöön.

Liki 70 prosenttia amerikkalaisista haluaa uutta teknologiaa autoihinsa. Kuitenkin vain 24 prosenttia kokee, että nykyinen teknologia toimii täydellisesti.

Elämmekö vain välivaihetta? Pian siirrymme apumiehen penkille ja robotti tai muu keinoäly ohjaa kulkuneuvoa. Juuri on käynnistymässä neljä vuotta kestävä eurooppalainen kokeilu, missä testataan eri puolilla Eurooppaa tuhannella autolla ja sadalla ”kuljettajalla” automaattiautoja liikenteessä.

Puhutko sinä sujuvasti sotea

Perjantai 6.10.2017 klo 12.53

Minun sote-kuullun ja -näkemisen ymmärtäminen onnistuu vain aika ajoin. Ihan kuin olisin muuttanut Espanjaan ja ymmärtäisin sanan sieltä toisen täältä. Aivan varmaa on, että juuri nyt reputtaisin sote-kielikokeessa.

Sotea rakennetaan kuin iisakin kirkkoa. Suunnitellaan kolmas hallintohimmeli, mikäli Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuori ei onnistu sitä torpedoimaan. Nimitettiin viikko sitten digipalvelujen päällikkö, mietitään kuinka sadat tietojärjestelmä saataisiin ymmärtämään toisiaan.

Missä viipyy se tärkein henkilö tai instanssi, joka opettaa puhumaan sotea. Kenen vastuulla on kehittää ymmärrettävää viestintää ja minkä toiminnallisen laatikon vastuulla on saada ”asiakas” ymmärtämään missä ollaan, mitä on saatu selville ja mihin mennään.

Hallinnollisilla päätöksillä, toimintamalleilla ja vastuilla kukin hoitaa vain oman hiekkalaatikkonsa, mutta koko hoitoketjun ymmärtäminen vaatii sujuvaa soteviestintää.

Olin pari kuukautta sitten sähköisesti yhteydessä Terveyskeskukseen. Siis tämä ei ollut se kuuluisa Kanta, missä terveystietoni, reseptit, hoitotahto  jne näkyvät, vaan erillinen sähköinen asiointipalvelu. Miksiköhän ei voisi hoitaa asiaa yhdellä kirjautumisella yhteen järjestelmään.

No lääkäriaika löytyy kun löytyykin parin viikon kuluttua.

Valituslistallani oli kolme asiaa. Lääkäri tarttui kahteen niistä. Molempiin suunnitellaan tehtävän testi. Tosin se toinen paljastui minulle testiksi, kun terveydenhoitaja kahden viikon kuluttua lähestyi tapaamisehdotuksella, jossa antaisi neuvoja, kuinka testi hoidetaan.

Kahden viikon testissä kirjasin 12 tulosta jokaiselta päivältä. Paperille tai vaihtoehtoisesti nettiin. Tosin terveyskeskus ei päässyt nettikirjauksia katsomaan. Siis niinkö, että kirjaan nettiin, kopioin ne sieltä paperille ja vien paperin terveyskeskukseen.

Olin soteviestintää näppärämpi. Selaimeni muodosti linkin tallentamiini kirjauksiin. Nettipalvelu teki valmiit analyysit ja selaimeni muodosti linkin myös analyysiin. Lähetin linkit sähköisesti terveyskeskukseen ja sain pyytämäni kuittauksen, että hommat hoidossa, ja muutaman päivän päästä Kannasta sain lukea, ettei mitään epäiltävää poikkeamaa.

Jos olisi vienyt tulokset paperilla, niin olisiko joku sitten näpytellyt 168 numeroa toistamiseen johonkin järjestelmään analysoitavaksi?

No toisesta testistä tuli heti kolmen viikon kuluttua paperikirje kotiin ja sen verran tietoa, että sinulle varataan aika jatkotutkimuksiin kolmen kuukauden sisällä ja siitä ilmoitetaan erikseen. Mitä missä milloin. No odotellaan, ehkä se paperikirje on jossain postin kätköissä.

Tai käyköhän tässäkin niin kuin jokin aika sitten, kun lääkäri oli laittanut tutkimusmääräyksen Kantaan, muttei kukaan ilmoittanut siitä minulle vasta kuin 8 kuukauden kuluttua.

Tutkimusmääräyksessä oli myös lääkärin antama puhelinnumero mistä varataan tutkimusaika. Paitsi, että kyseisestä numerosta ilmoitettiin, ettei tällaisiin tutkimuksiin voi varata aikaa. Pitää tulla vain sen hetkiseen jonoon.

Laatikkoleikin toinen laatikko ei tiennyt kuinka toinen laatikko toimii.

Sote tullee varmasti olemaan hallinnollisesti ja teknisesti hieno, muttei toimiva, ennen kuin viestintä on ristiin rastiin saumatonta koneiden ja ihmisten välillä. Niin saumatonta ja ymmärrettävää, ettei niin sanotun asiakkaan tarvitse etsiä ja tulkita netistä saamaansa tietoa.

 

Formaatti vai aito ihminen

Maanantai 18.9.2017 klo 19.48 - Kauko Niemi

Aidon ihmisen tunnistaa helpoimmin siitä, ettei hänellä ole muodollista vastustettavaa, vaan hyväksyy ja sietää erilaisia ihmisiä.

Some on erinomainen keino toteuttaa muodikasta formaattia ja lievemmässä muodossa omaa kuplaansa.

Jo lapsi joutuu koulussa kouluformaatin kynsiin. Jos sinulle ei ole tiettyjä tai tietyn brändin vaatteita tai sinulla on väärän merkkinen kännykkä, et saa roolia formaatissa.

Mahtaakohan Laura Huhtasaarella olla minkään valtakunnan omia ajatuksia. Hän toteuttaa joko ostettua tai  kopioitua formaattia Sarah Palinin ja Marine Le Penin perässä.

Ihmisiä on vain niin helppo huijata muutamalla lauseella jopa yhdellä sanalla. Tällaisenakin aikana, jolloin asioita on varsin helppo tarkistaa. Tietoa on saatavissa runsaasti. Formaattiin kuuluu, että ihminen on laiska ja pakenee omaa sisäistä pahoinvointia viihteeseen.

Populistin formaatti vie politiikassa pitkälle, muttei aina maaliin asti. No miksen sitten liittänyt tuohon listaan Donald Trumpia? Siksi, että hän on aidosti tuollainen, eikä näy muuksi muuttuvan. Hulluhan saa olla jos on sitä aidosti.

Viime päivinä on noussut esiin myös Idols-formaatti, jota Antti Tuisku toteutti monta vuotta melko menestyksekkäästi. Helsingin Sanomien haastattelussa Tuisku sanoo, että hän päätti pari vuotta sitten ottaa riskin ja ottaa ohjat omiin käsiin. Hypätä ulos formaatista. Sitä ennen hänen formaatistaan olivat päättäneet muut.

Keväällä 2015 hailakkaa teinipoppia luritteleva laulaja muuttui omaksi itsekseen, siksi riettaaksi ja iloluontoiseksi Lapin pojaksi, joka hän on oikeasti.

Vuosien pohdintojen, terapioiden ja taisteluiden jälkeen Tuisku tietää nyt: kukaan ei enää sanele, millaista formaattia hänen pitäisi toteuttaa ja miten elämäänsä elää.

Elävässä elämässä formaatille käy samoin kun televisiossa. Se elää hetken ja hiipuu. Kukaan ei jaksa seurata, saati elää kaksoiselämää ja olla kaiken aikaa epärehellinen itselleen.

 

Apple onnistui jälleen iänikuisessa tempussa

Maanantai 11.9.2017 klo 14.22 - Kauko Niemi

Huomenna julkaistaan Applen uudet puhelinmallit. Juhlamalli sen kunniaksi, että yritys on ollut 10-vuotta puhelinmarkkinoilla ja ehkä senkin kunniaksi, että oli osaltaan kyykyttämässä markkinajohtaja Nokiaa.

Muistan aikoinaan keskusteluni Nokian johdon kanssa – mitä jos Apple todella tulee matkapuhelinmarkkinoille?  Varma kommentti oli hyvin pettävän insinöörimäinen.

Matkapuhelin teknologia on niin monimutkaista ja Nokia on parisenkymmentä vuotta edellä tämän tekniikan kehityksessä. Apple ei koskaan tule saamaan kiinni tätä teknologista etumatkaa. Nyt tiedämme, kuinka tässä kävi.

Mutta mitä tiedämme huomisesta julkistuksesta. Emme tiedän mitään varmaa, saati Applen vahvistamaa tietoa uusien puhelinten ominaisuuksista tai laitteiden tekniikasta.

Vanha kunnon markkinointitemppu puree edelleen. Pieniä juoruja, vahingossa vuotavia kuva-aihioita, pieniä hallittuja vuotoja teknisistä ominaisuuksista. Näin Apple on jälleen kerran pitänyt pinnalla uusien mallien tuloa kuukausitolkulla. Joka päivä on voinut lukea uususeita arvioita, tuoreimpia huhuja.

Todellisuudessa huomenna ei varmaan tule juurikaan mitään merkittävää julki, josta ei oltaisi jo huhuja luettu. Kiima on vain kasvatettu huippuunsa ja innokkaimmat ovat nyt valmiina vaikka suomalaisten jälleenmyyjien julkistusvalvojaisiin.

Ehkä se suurin uutinen on huomenna uusien mallien tarkat hinnat. Siis selvästi kalliimmat kuin iPone7, eikä hinnan laskua ole odotettavissa muutaman kuukauden kuluttua niin kuin yleensä on tapana.

Hallittujen juorujen kukoistus oli huipussaan 1980 luvulla. Some aikana tällainen on melkoinen riski, sillä uuden puhelimen suunnittelussa, tekemisessä on niin suuri määrä ihmisiä, että jotkakin saattaisi lipsahtaa jokin faktakin someen.

 

Nettimyynti jää liian usein kesken

Maanantai 21.8.2017 klo 13.09 - Kauko Niemi

Teen tilauksen netissä ja kun olen painanut viimeisen vaiheen nappia, niin mitkä ovatkaan tunteet silloin. Milloinkahan saan tuotteen vai saankohan sitä koskaan. Meniköhän se maksu turvallisesti perille. Olikohan tämä sittenkään luotettava myyjä.

Epävarmuus kalvaa vielä senkin jälkeen, vaikka olen tehnyt netissä satoja ostoksia ja vain kerran tullut petetyksi.

Miksi ihmeessä nettimyynti pitää niin usein jättää kesken. Todennäköisesti vain siksi, että perinteinen myyntitapahtuma on siirretty sellaisenaan nettiin. Esitellään tuote, otetaan tilaus vastaan ja rahastetaan asiakas ja annetaan tuote asiakkaan kainaloon.

Nettimyynti pystyy tarjoamaan huomattavasti monipuolisemman palvelukokonaisuuden, kun henkilökohtainen myynti, kunhan hieman kehittää koko prosessia.

Lauantaina hajosi tablettini, jossa takuu voimassa. Sunnuntaina tein ilmoituksen ja sain paluupostissa tapauksen tunnuksen, ohjeet ja UPS lähetysdokumentin paketin päälle liimattavaksi. Tänään maanantaina se on jo matkalla. Ja kiinnostuneena voin netissä seurata tilannetta.

Toisena esimerkkinä mainitsen, vaikka Savonlinnan Oopperajuhlat. Tänä vuonna poikkeuksellisesti jouduin ostamaan lipun helmikuun loppuun mennessä ihan fyysisesti lippukauppiaalta. Tässä tapauksessa lähimmältä R-kioskilta.

Yksikään lipunmyyjä, eikä R-kioskin myyjä tämän jälkeen korvaansa lotkauta. Sen sijaan Savonlinnasta tuli kesän alussa viesti, kuinka harjoitukset ja muut puuhat ovat käynnistyneet. Pari viikkoa ennen esitystä tulivat käytännön ohjeet. Kuinka turvatoimia on tiukennettu ja kuinka kassien tarkistus sujuu tänä kesänä. Mitä siellä kassissa saa olla ja mitä ei saa olla. Hyödyllistä tietoa ja välttää ylimääräiset sählingit sisään mennessä.

Esitys oli tiistai-iltana ja keskiviikkona tuli kiitosviesti, jossa nimenomaan kyseisen esityksen koko esiintyjäkaarti oli lavalla pokkaamassa (Tietenkin kuva oli otettu viimeistään kenraaliharjoitusten päätteeksi). Ja toki samalla alitajuntaani merkittiin kiitosviestistä se lisätieto, että ensi kesänä Linnassa on yksi minulle vaikuttavimmista teoksista Gounodin Faust.

Suurin virhe nettikaupassa on jättää tilanne avoimeksi.  Tilasin tietotekniikkatarvikkeita keskiviikkona iltapäivällä ja perjantai aamupäivällä kuriiri soitti ovikelloa ja toi paketin. Tällä välin olin saanut kuusi tilanneviestiä. Samoin tilasin uuden näytön Englannista ja pystyin seuraamaan näytön matkaa muutaman tunnin tarkkuudella. Näin se pitäisi mennä, ettei asiakkaan tarvitse hermoilla.

Se että tarvitsisinko todella näin tarkkaa tietoa, on kokonaan toinen asia, kuin se syntyvä luotettavuus toimittajaa kohtaan ja into luoda uusintatilausten mahdollisuus.

Ilman todellista tietoa mielikuvitus ryhtyy laukkaamaan ja synnyttää täysin vääristyneitä käsityksiä kyseisestä toimittajasta. Näitähän tapauksia on some pullollaan, joita on turha ryhtyä oikomaan.

Nettimyynnnissä voittaa se, joka tuntuu uskottavalta ja lunastaa luottamuksen käytännössä.

Mikä erottaa nettikeskustelun tavallisesta keskustelusta

Keskiviikko 9.8.2017 klo 7.01 - Kauko Niemi

Minun mielestäni ei mikään. Jos sinua tervehditään netissä tai sinulta kysytään jotakin netissä, ei pitäisi olla mitään eroa tapahtuuko tämä työpaikan käytävällä, treenikämpällä tai kaupassa vai torilla. Jo kohteliaisuus edellyttää jonkin asteisten käytöstapojen mukaista reagointia.

Nyt en tarkoita niitä spämmiviestejä, joilla trollataan ja haetaan vain uhreja.

Minulla on useita tuttavia, jotka toimivat tiivissä tiimissä samassa projektissa, eivätkä ole koskaan fyysisesti tavanneet toisiaan. Projekti kehittyy tehokkaasti ja valmistuu, voi hyvin. Itsekin toimin vuosia yhteistyössä kollegoiden kanssa ympäri maailmaa ja tavattiin ehkä kerran vuodessa. Silloinkaan ei yleensä käsitelty konkreettisia tekemisiä.

Miksi pitäisi seisottaa hommia sen takia, että yritetään löytää kalentereista yhteistä aikaa. Tai on tehty projektille joku asioiden etenemisestä riippumaton, muodollinen aikataulu – kokoonnutaan vaikkapa kerran kuussa. Miksi pitäisi maksaa ylimääräisiä matkustuskuluja päästäkseen hätäiseen palaveriin saman pöydän ääreen.

Väittäisin jopa, että nettitiimissä syntyy parempaa jälkeä, kun kaikki ovat samanarvoisessa asemassa, eikä kukaan tule äänekkäimmän jyräämäksi. Nettitiimissä on hieman enemmän aikaa arvioida, tarkistaa ja pohtia sanomisiaan ja omia sekä toisten ideoita.

Joillekin, kuten minulle, itsensä ilmaiseminen kirjoittamalla ja kuvaamalla on kaikilla tavoilla luontevampaa ja helpompaa kuin puhumalla. Etenkin kun ei hallitse alkeellisintakaan päällepuhumisen taitoa.

Valitettavan paljon kohtaa niitä, joille verkossa keskustelu ei ole minkään väärtti, eikä vaivan arvoista. Tai pahimmillaan tarve sabotoida koko tiimin työ ja työilmapiiri.

Käytettiinpä mitä nettitekniikkaa tahansa, niin aina on toiminnasta järjestettävissä viralliset dokumentit.

Minulla on huomenna kuvausprojekti, jossa perusasiat ovat käyty erittäin hedelmällisesti läpi, arvioitu ideoita ja olen etsinyt sopivat kuvauspaikat, tehnyt ja lähettänyt koekuvia arvioitaviksi. Kertaakaan ei olla tavattu, mutta uskon, että huomenna sovitussa kahdessa tunnissa tulee tavoitteen mukaista jälkeä.

Joku voisi valmistella perusohjesäännöt, toimintamallin verkkotiimin tehokkaaseen työskentelyyn. Jos sellaisia ei vielä ole. Niille löytyisi käyttöä yritysten lisäksi koulujen ja kotien väliseen yhteistyöhön ja mitä erilaisempien harrastusryhmien ja yhdistysten toimintaan. Tapahtumien järjestämiseen.

 

Miksei enää saa avata keskusteluja

Lauantai 29.7.2017 klo 11.33 - Kauko Niemi

Miksei saa avata keskusteluja vai pitäisikö ihmetellä miksei osata kuunnella, olla uteliaita, mitä toisella olisi annettavana.

Se on kuitenkin varmaa, ettei yhdenkään ihmisen ensimmäinen idea, ajatus ole valmis toteutettavaksi. Tai jos toteutetaan, niin melko varmasti jää puolitiehen. Sellainen 4-5 ideointikierrosta alkaa tuottamaan jo tulosta, kun mukana on riittävän erilaisilla kokemuksilla ja tiedoilla varustettua ihmistä.

Tänään Helsingin Sanomien haastattelussa ministeri Anne Berner kritisoi aiheellisesti – miksi ääneen ajattelu lytätään. Voin kuvitella mitä ministerin jokainen sanominen tarkoittaa. Oppositio kääntää asian, eikä haluakkaan löytää mitään kehitettävää. Media tekee klikkien keräykseen sopivia heittoja, joilla ei ole mitään yhteyttä alkuperäisen ajatuksen kanssa. Huippuvierailu kiteytyy keltaiseen mekkoon. Ja loputa kansa raivostuu somessa. (alleviivaan, ettei tässä ole mitään poliittista viestiä matkassa).

Yksikään asia ei etene tuolla kaavalla. Etenemisellä tarkoitan alkuperäisen asian, idean riittävän monipuolisien näkökulmien löytämistä, idean paranemista kierros kierroksen jälkeen. Näin päästäisiin nopeasti käytännön kokeiluvaiheeseen ja sitä kautta toimivaan toteutukseen.

Tämän päiväisen Hesarin Talouden sankarit -juttusarjassa myös Roope Uusitalo kritisoi, että keskustelemme nyt aivan liikaa faktoina esitettävillä mielipiteillä.

Nykyisin valitettavasti sama ilmiö toteutuu jo pienissäkin kuppikunnissa. Rakentava keskustelu puuttuu. Ei kuunnella toisten viestejä, eikä haluta ymmärtää kuin omaa etua, vaikka pitäisi kehittää yhteistä.

Oliskohan mahdollista elvyttää aikoinaan järjestettyjä ideariihiä, joissa pelisäännöt kielsivät arvostelemasta tai lyttäämästä esitettyjä ideoita. Piti esittää aiheeseen liittyvä uusi idea tai kasvattaa jo esitettyä ideaa.

 

Hyvän kokemuksen myötä mieli muuttuu täysin vajaassa tunnissa

Tiistai 25.7.2017 klo 9.49 - Kuva ja teksti - Kauko Niemi

Vanhanaikainen kun olen, niin itsepalvelupesulan käyttö ei ole kuulunut palvelukokemuksiini. Minulla on ollut tunne, että pitää vähintään olla sukankutimet mukana, kun sinne menee aikaansa tuhlaamaan.

Kotona pesukoneeni on pieni ja hajoaa ihan millä seuraavalla pesukerralla tahansa. Eikä sillä voisi muutoinkaan pesaista mattoja. Toki mattojen pesu yleisillä pesupaikoilla on kauniina kesäpäivänä mukavaa puuhaa, etenkin jos kantti kestää jättämään matot valumaan ja kuivumaan muutamaksi tunniksi.

Kun sitä kaunista kesäpäivää on nyt saanut odottaa jo liian pitkään, niin päätin kokeilla Suomen ensimmäistä tasopesuria Konalan 24.pesulassa. Samalla otin pari muutakin hankalaa mattoa matkaan, josko nekin saisi pestyä samalla.

Hooverilla ei kuitenkaan tarvinnut vääntää

Nopea silmäys elämäni ensimmäiseen itsepalvelupesulaan. Kaikkihan näytti aivan loogiselta, kuivuri, eri kokoisia koneita, mattokoneita, mattojen kuivauskaappeja, ja sitten tuo kovapohjaisille matoille tarkoitettu tasopesuri.

Kanssapesijäni tiesi kertoa, että kaikki kestävät puolituntia. Hups mullahan tulee kiire tehdä kauppaostokset seinän takana olevassa k-kaupassa.

Toisen koneellisen maksoin puhelimella ja toisen kortilla lähimaksuna. Kolikoita ei tietenkään ole käytössä.

Minun suurikokoinen sisalmatto ei liene niin kovapohjainen, kun tasokone sen haluaisi olevan. Sainkin sitten koetestata palvelukonseptin ihan viimeisen päälle. Matto jäi koneeseen ja luukku/seinä kiinni. Soitin päivystysnumeroon.

Pääsin nopeasti ohjeiden mukaan yhteisymmärrykseen koneessa olevan yhden nappulan kanssa. Ja näyttö paljasti, että taustalla on jokin windows härpäke, joka saattoi koneen alkutilaan.

Toisella yrittämällä asetin maton huolellisemmin rullalle ja samoin huolellisemmin koneen mitattavaksi. Mittaus on sikäli tärkeä, että pesun hinta määräytyy maton koon mukaan. Nyt kone teki niin kuin pitikin

Kaikki matot olivat kuivuusasteeltaan sylissä autoon kannettavia ja parvekkeella loppukuivattavavia.

Reilussa tunnissa ihmisen mieli muuttuu täysin. Enkä edelleenkään tarvitse sukankutimia pesureissulleni. Palvelukokemus ei todellakaan ole kytketty ihmiseen. Kassaan, joka opetellusti toistaa ilman mitään tunnetta jo 268 kertaa – hyvää päivänjatkoa.

Aloin tykkään Trumpista

Maanantai 17.7.2017 klo 11.21 - Kauko Niemi

En niin paljoa kutenkaan, että fanittaisin häntä tai seuraisin hänen twiittejään. Enkä ole vielä varma hänen aikaansaannoksistaan. Ennustukseni jo ennen presidentiksi valintaa oli, että hänen kautensa kestää vuosi ja kahdeksan kuukautta. Tätä ennustetta en muuta.

Se mistä tykkään, että hän tekee kaiken eri tavalla, kyseenalaistaa presidentilliset protokollat. Hän ei siis kampanjoinut ja ryhtynyt erilaiseksi presidentiksi. Hänhän on jopa rehellinen ja aito omalla tavallaan. Kuka määrää kuinka presidentin pitää esiintyä ja mitä hän saa sanoa ja kenelle. Paitsi siis yhteisesti ja parlamentaarisesti päätetyt lait.

Tykkään Trumpin rajojen testaamisesta. Tapahtui sitten mitä tahansa hänen presidentin urallaan, niin joka tapauksessa hän on muuttanut jo nyt ikivanhoja juuttuneita uria.

Milloin vaihtoehtoinen toiminta sitten muuttuu häiriköinniksi? Silloin kun toisinajattelu ei tuota mitään konkreettista muutosta, lopputulosta.

Tämän päivän artikkeli Helsingin Sanomissa on erinomainen esimerkki, kuinka Onnibusin toinen perustaja Pekka Möttö ei ollut häirikkö, vaan sai pysyvän muutoksen aikaan koko Suomen linja-autoliikenteeseen. Häiriköksi häntä nimittivät toiset bussiyhtiöt, jotka olisivat mieluummin halunneet jatkaa, niin kuin on jo vuosikymmenet toimittu.

Maailma on täynnä erilaista toimintaa, joita kukaan ei kyseenalaista, vaan jatkavat automaattisesti entisten yleisesti hyväksyttyjen tapojen mukaan. Sosiaalinen media osoittaa selvästi, ettei asioista suostuta aina edes keskustelemaan. 

Kun saat tylyn ilmoituksen, että tietotekniikkapalvelu loppuu

Sunnuntai 16.7.2017 klo 12.09 - Kauko Niemi

Terveystietojen tallennuspaikka Taltioni suljetaan tämän kuun lopussa. Näin ilmoitti Medi-IT pari päivää sitten. Itselläni on tallennettu tapahtuneita ja mitattuja terveystietoja vuoden 2012 syyskuusta asti. Eräänlainen terveyshistoriani, joita olen myös silloin tällöin joutunut näyttämään lääkereille selittelyitteni tueksi.

Palvelu vaikutti kaikin puolin luotettavalta ja monin verroin monipuolisemmalta kuin mitä itse sitä käytin. Tosin eihän minulla ole tarvetta seuratakkaan kaikkia mahdollisia terveyteen liittyviä asioita.

Medi-IT Oy on yksi Suomen suurimmista julkisomisteisista sote-ict:n ratkaisutoimittajista. Yhtiön omistaja-asiakkaina on kahdeksan sairaanhoitopiiriä ja Espoon kaupunki (in-house). Omistajapiirien yhteenlaskettu väestöpohja on noin 1,3 miljoonaa suomalaista, ja Medi-IT:n palveluntuotannon piiriin kuuluu noin 50 000 loppukäyttäjää eri asiakasorganisaatioissa.

Taustalla siis kaikkea muuta kuin pieni startup, joka kokeilee hetken jotakin. Tosin tässäkin tapauksessa taustalla Sote-uudistus ja sen taustalla kehittyvä Omakanta-palvelu. Tosin Omakanta ei ole kovinkaan vuorovaikutteinen – ainakaan vielä.

Omakannan ajatusmaailma on vuodelta kivi ja kirves keskiössä 15 minuutin perusteella syntynyt lääkärin kaikkitietävä näkemys taudinkuvasta. Laboratoriotulokset ilman viitearvoja, siis vain asiantuntijoille.  

Edellisen kerran olin todella pettynyt yllättävään lopettamispäätökseen, kun K-ryhmä lopetti palvelunsa, missä pystyit näkemään kuukausi tasolla kaikkien ruokaostostesi ravintoainesisällön. Tiesit oliko kauppakassisi sisällöstä hiilareita enemmän kuin tavoiteltu 20 prosentin taso.

Todella hyvä palvelu, kun joku lukee automaattisesti tuoteselosteet puolestasi ja tekee niistä yhteenvedon. Tällainen palvelu pitäisi olla kansanterveyden kannalta lakisääteinen kaikilla elintarvikkeita myyvillä kaupoilla.

Tietotekniikkapalvelujen yksipuolinen lopettaminen askarruttaa harvase päivä. Tällä viikolla ostin 10 T ulkoista levytilaa ihan fyysisesti tuohon koneeni viereen.

Miten uskaltaisin ostaa pilvipalveluja, tai ryhtyä käyttämään erilaisia sovelluksia, kun en tiedä milloin ne loppuvat ja mikä on yksipuolisesti päätetty hinnoittelu kymmenen vuoden kuluttua. Nyt siis puhun yksityisen ihmisen suulla, jolla on muun muassa valokuvakansiossa noin 150000 filettä.

Kaupunkipyörillä kauaskantoiset seuraukset

Maanantai 3.7.2017 klo 16.45 - Kuva ja teksti - Kauko Niemi

Helsingin kaupunki tekee erinomaista ja tärkeää asennekasvatusta  joko harkitusti tai vahingossa.

Lyhyellä tähtäimellä terveellinen pyöräily kasvaa ja pyöräily integroituu osaksi kaupunkiliikkumista. Pitkällä aikajänteellä toiminnalla on merkittävä kasvatusrooli, ettei liikkumisvälinettä tarvitse itse omistaa.

Kaupunkipyörät ovat houkutelleet kuluvana sateisena ja kylmänä kesänä jo yli 28 000 koko kauden maksanutta asiakasta palvelun piiriin, mikä on yli kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna. (kesäkuu 2017). Viime vuonna kausitilaajia oli 11 000.

Nyt Helsingissä ja Espoossa on pyöriä käytössä yhteensä 1500 ja pyöräasemia 150. Kesäkuussa jokaisella pyörällä poljettiin keskimäärin yli seitsemän matkaa päivässä. Suosituimpina päivinä matkoja on ollut jopa yksitoista pyörää kohden.

Eipä ole ihme, että tänä kesänä melko usein törmää tyhjään pyöräasemaan. Korkea käyttöaste pitää pyörät liikkeellä ja toisaalta tuottaa harmia pyörän tarvitsijoille. Tässä on tietysti vaaransa, jos systeemi ei toimi.

Monet pelkäsivät kallista systeemiä, mutta lyhyellä tähtäimellä kaupunkipyöristä näyttää tulleen toimiva osa liikennejärjestelmää.

Numeroiden valossa 28000 x 25 € = 700 000 € kaupungin kassaan. Tuohon kun vielä lisätään lyhemmät tilaukset ja ollaan vasta heinäkuun alussa. Aika hyvin saa kaupunki sijoittamansa rahansa takaisin (n. 1,3 miljoonaa / vuosi).

Kaupunkipyöräinvestointi on pitkällä aikajänteellä kaiken kaikkiaan hyväksi pyöräilylle, ihmisten terveydelle ja merkittävä asennekasvatusprojekti omistamisesta.

Sukupolven kestävä asennekasvatus varmasti tuottaa tärkeää tulosta - kaikkea ei tarvitse omistaa - tässä nimenomaisessa tapauksessa pyörää.

Olennaista tulevaisuuden kaupunkikehityksessä ovat yhteiskäyttöautot ja robottiautot. Jokaisen ei tarvitse omistaa ja seisottaa autoa. Käytännössä kehitys on ollut erittäin hidasta. Tekniikasta se ei ole kiinni, vaan asenteesta. Edelleen on ihmisiä, joilla on tarve osoittaa asemansa autolla. Viitteitä toiseen suuntaa on jo nuoremmissa ihmisissä. Helsinkiläisistä 18 vuotiaista vain 35 prosenttia hankkii itselleen ajokortin.

Toimiva kaupunkipyöräjärjestelmä opettaa tehokkaasti liikkumista yhteiskäyttövälineellä. Siihen tosin menee sukupolven verran aikaa. Tosin vieläkin kauemmin ilman tällaista kokonaisvaltaista käyttökokemusta.

Ostin uuden auton

Keskiviikko 31.5.2017 klo 14.13 - Kauko Niemi

Melkein voisin sanoa, että ostin auton verkkokaupasta. Käväisin yhtenä lauantaina kahdessa autokaupassa, joista molemmista sain tarjouksen. Eroa oli 100 euroa. Tai kävin kolmannessakin kaupassa, mutta siellä ei ollut ketään innokasta myyjää.

Auton valinnan kolme tiukkaa kriteeriä olivat uuden auton hinta ei saisi olla juurikaan yli 20.000 euroa. Sen enempää en halua autosta maksaa. Toinen kriteeri on ympäristöystävällisen vihertävä. Kolmantena, että sillä pääsee paikasta A paikkaan B kokonaistaloudellisesti. Kaikki muu onkin kaupanpäällistä.

Mutta miten niin verkkokaupasta. Tapasin yhden kerran automyyjän Kimmo Hyryn noin 20 minuuttia. En tavannut yhtään pankkitätiä. Yksi pankkitäti yritti soittaa, mutta en kokenut mitään syytä vastata siihen puheluun, kun asia selvisi netissä.

Soitin Hyrylle puolentoista viikon kuluttua tapaamisesta, keskiviikkona kello 12:00. siis sille satasen paremman tarjouksen tehneelle. Puhelimessa fiksasimme muutaman asian ja hän lupasi lähettää toimitussopimuksen sähköpostilla allekirjoitettavaksi.

20 minuutin kuluttua tuli Toyotalta pyyntö liittyä MyToyota palveluun. Liityin vaikken tiennytkään kuinka tämä liittyi ostoprosessiin. Kaikki sähköinen asiointi on kiehtovaa.

Reilun puolentunnin kuluttua tuli sähköposti ja pdf-liitteenä ostosopimus. Allekirjoitin pdf tiedoston sähköisesti ja toimitin viiden minuutin kuluttua sähköpostilla takaisin Toyotan Espoon myymälään. Sain myyjältä kuittausviestin ja tähän kaikkeen oli mennyt noin 45 minuuttia. Enkä edes koeajanut ostamaani autoa.

Alkuillasta ajattelin tutustua MyToyota palveluun mitä kaikkea se tarjoaisi. Hämmästyksekseni huomasin, että siellä on tilannetieto tilaamastani autosta.

Kuusi tuntia tuon ostotapahtuman jälkeen autoni oli toimitettu tehtaalta satamaan ja lastattu Belgiassa laivaan ja status oli matkalla. Näin netti minulle kertoi. Mitä turhaa jahkailua. Kaksi viikkoa myöhemmin palvelun kartta ja status näyttävät, että auto saapunut maahan.  Ja viimeinen status – auto toimitettu jälleenmyyjälle, ilmesty tasan kaksi viikkoa tilauksesta.

Vastaavaa logistiikan selkeyttä olen kokenut pari kertaa aiemmin ihan oikeassa nettikaupassa. Toinen oli Adobe ja toinen Amazon. Molemmissa tapauksissa tiesin tasan tarkkaan missä mennään. Yksistäkään sukista tai kalsareista en ole saanut tietoa toimitusstatuksesta, vaikka niidenkin toimitus on helposti kestänyt samaiset kaksi viikkoa.

Nyt minulla on uusi auto, järjestysnumeroltaan 14 ja johon minulla on kaksijakoinen suhde. Tämä oli elämäni ensimmäinen kerta, kun ostan toisen saman merkkisen ja mallisen auton peräkkäin. Aina olen halunnut kokeilla jotain uutta. Tosin tässäkin tapauksessa ehkä tuo uutuudenviehätys täyttyy, kun kyse on hybridistä pelkän bensiinin jälkeen.

Nykyinen Yarikseni täytti 10 vuotta, hyvin palvelleen koiran ikä. Siinä ei ole ollut yhtään itsemaksettua vikaa. Kaikki huollot kerran vuodessa on tehty merkkihuollossa. Kallein vuosi oli 360 euroa ja halvin 163 euroa. Vaikeaa on kuvitella, että pääsisi oman auton omistajana jotenkin merkittävästi halvemmalla.

Auto on minulle välttämätön PAHA. Nimenomaan paha. Olen toki kokeillut kolmea autotontakin vuotta, mutta ei tuntunut hyvältä vaan äärimmäisen hankalalta. Päivittäiset liikkumiset Helsingin keskustassa hoidan kuitenkin pääsääntöisesti kävellen, potkulaudalla ja city- tai omalla pyörällä.

Toyotan sivuilla sanotaan, että anna hyvän fiiliksen näkyä. Toivottavasti kukaan ei tulkitse, että minun hyvä fiilis johtuisi autosta. Tunnen huonoa omaatuntoa ajaessani autolla. Se vain helpottaa niin paljon elämää. Enkä millään haluaisi luopua esimerkiksi aamuyöllä tekemistäni matkoista luontoon kameran kanssa.

 

 

 

 

 

Hyvin käsikirjoitettu ja näytelty

Tiistai 2.5.2017 klo 15.58 - Kauko Niemi

Ihminen menee elokuviin tai teatteriin. Katsoo ja kuuntelee kiltisti, eikä mesoa edes leffan jälkeen vaikka esittäjien viesteissä ei ole mitään totuuden siementäkään. Arvostellaan vain roolisuorituksia. Hänellä on medianlukutaito hallussa tässä kohtaa.

Politiikkojen kohdalla ihmisten medialukutaito horjuu jo melkoisesti. Poliitikko vetää puolueensa roolia pahimmillaan sotkee keskenään puolueen ja oman roolinsa. Ihmiset eivät osaa tulkita mikä osa politiikasta on aitoa ja mikä roolia. Vaalihässäkässä SDP:n Antti Rinne ei osannut vetää rooliaan uskottavasti ja houkuttelevalla tavalla, vaikka hän on ollut itse kirjoittamassa käsikirjoitusta.

Panithan merkille, että Trumpin kahden viikon takaiset esiintymiset, joiden  jälkeen ei noussut suurta älämölöä. Miksi? Kumpikin esiintyminen oli käsikirjoitettu. Ei sooloillut, eikä sanonut mitä sylki suuhun tuo. Trump luki puheensa paperista eikä juurikaan katsonut yleisöönsä. Siis ei osannut käyttää edes lukulaitetta. Toista oli taas vappuna, kun Trumpille olisi suuri kunnia tavata Pohjois-Korean presidentti.

Medialukutaito on koetuksella, kun perinteinen lehdistö sotkee nykyisin rooleja. Suurin sotkija on kuitenkin some missä totuudet ja roolit menevät täysin sekaisin. Lukijat eivät ymmärrä asettaa sisäistä medialukumoodiaan sen mukaan lukevatko he uutista, pääkirjoitusta, kolumnia, blogia, klikkien keräilyä vai asiaa.

Viime viikkoisessa keskustelussa minulle ihmeteltiin, että mitä eroa siinä blogissa ja uutisessa on, eikö niitä muka voi julkaista yhdessä ja samassa pötkössä. Suomen kielen tekstiä kumpikin. Siis uskomuksia, mielipiteitä ja faktaa sikin sokin. Siis piti saada visuaalisesti yhtenäinen verkkosivu.

Medialukutaitoa on ymmärtää millaista viestiä ja tekstiä olet lukemassa.  Tuo on virallisesti kolumni, joten siinä on jopa oikeutettua esittää omia näkemyksiään ja lukijan pitää lukea se kolumnina, ei totuutena. Pääkirjoitus on lehden virallinen näkökulma ajan asioihin. Se on erilainen samasta asiastakin oikeistolaisella ja vasemmistolaisella lehdellä. Sekin kannattaa ymmärtää

Blogistakin on tullut pikkuhiljaa yleinen mielipidekirjoitus asiasta kuin asiasta, vaikka alkuperäinen idea on ollut blogata jostakin tietystä aiheesta omia näkemyksiä ja kokemuksia. Jos olet kiinnostunut kokkaamisesta niin, seuraat ruokablogeja ja jos olet kiinnostunut valokuvaamisesta, niin seuraat kuvausblogeja jne. etkä oletakaan, että blogissa tulisi vastaan virkkaus- tai koirankasvatusneuvoja.

Monisatakertaistunut informaationmäärä vaatisi selkeämpää jäsentelyä ja sen ymmärtämistä, kuinka asiasisältöä pitää lukea.

Lehdet elävät vanhassa jäsentelyssään, joka ei istu täydellisesti nykyisessä informaatiotulvassa. Median perinteinen jäsentelymalli ja nykyinen informaatiotulva sometettuna opettaa huonosti ihmisten medialukutaitoa.

Kautta aikain on vaalittu etteivät toimitukselliset jutut ja mainokset menisi sekaisin, niin ettei lukija pystyisi erottamaan mikä on mitäkin. Oikein pitää kirjoitta teksti – mainos – jos teksti ei ollut toimituksellista aineistoa. Valvottiin tarkasti, ettei syntynyt tekstimainontaa.

Ei olisi pahitteeksi, jos kouluissa edistettäisiin medialukutaitoa. Kaikkea ei pidä ottaa tosissaan, vai pitäisikö jo sanoa, että harva asia on niin kuin se on käsikirjoitettu ja näytelty.

 

 

 

 

 

Kirkkojen perusta on turhan hapero

Sunnuntai 12.3.2017 klo 11.02 - Kauko Niemi

Jos ja kun kirkkojen tulkinnoissa on jatkuvasti, vuosikymmeniä kestäviä tulkintakiistoja ja repiviä riitoja, niin perusteet eivät voi olla kovinkaan vahvat. erityisesti tämä ilmenee ihmisten seksuaalisuudesta johtuvista tulkinnoista.

Kirkkojen perusteet eivät voi olla oikeita eikä pitäviä, jos niihin ei löydy ymmärrettäviä luonnon mukaisia selityksiä. Ne ovat keksittyjä.

Ihmisen seksuaalisuutta ei voi muuttaa, mutta raamatun tai muiden oppien tulkintaa seksuaalisuudesta voisi muuttaa vaikka yhdessä yössä. Seksuaalisuus on synnynnäinen ominaisuus ja se ei ulkoisilla selittelyillä muutu.

Suomessa kirkko laahaa jäljessä oppiriitojensa takia. Yhteisymmärrystä ihmisyydestä ja ihmisen seksuaalisuudesta ei synny kuin vasta käytännön pakon kautta. Arkkipiispa Kari Mäkinen arvioi Ylen haastattelussa eilen, että uudesta avioliittolaista syntyy kaikkia osapuolia tyydyttävä tulkinta, kuten on syntynyt vaikkapa naispappeudesta.

Monta astetta vakavampia seurauksia on syntynyt monissa muissa kirkkokunnissa, kun ihmisen seksuaalisuutta yritetään tukahduttaa kokonaan. Kirkkojen piirissä pedofiilitapaukset ovat vuosien saatossa olleet tämän tästä esillä.

Parhaillaan Austaraliassa kuninkaallinen tutkintakomissio selvittää yhdistyneen kirkkokunnan ja jehovantodistajien kieroutunutta käytöstä. Tutkimusten mukaan yhdistyneen kirkon piirissä on sen 40-vuotisen toiminnan aikana tullut ilmi 2 500 lapsiin kohdistunutta seksuaalirikosta. Kirkko on maksanut 255 uhrille kaikkiaan 17,5 miljoonaa Australian dollaria eli 12,4 miljoonaa euroa korvauksina.

Paavi Franciscus sanoi viime viikolla, että hän on valmis harkitsemaan naimisissa olevien miesten hyväksymistä papeiksi. Yhtenä käytännön syynä on pula papeista katolisessa kirkossa. Reutersin mukaan muutos olisi vallankumouksellinen ja kohtaisi todennäköisesti myös vastustusta. Pappisvalan vannoneille naimattomille miehille tämä ei kuitenkaan tarkoittaisi lupaa avioitua.

Siis kuka ryhtyisi papiksi ja kieltäytyisi loppuelämäkseen yhdestä ihmisen perustarpeesta, seksuaalisuuden toteuttamisesta luonnollisella tavalla. Mitä se sitten kenenkin kohdalla tarkoittaakaan.

Patoutunut seksuaalisuus purkautuu joka tapauksessa ja harvojen tilaisuuksien tullessa saa piilotettuna vähemmän luonnollisia piirteitä. Korostettakoon, että seksuaalisuus tarkoittaa paljon muutakin kuin seksiä.

Kirkko vieraannuttaa itseään

Maanantai 20.2.2017 klo 20.33 - Kauko Niemi

Maailman muutoksen ja kirkon muutoksen tahti ovat kovin eri paria ja se näkyy monessa asiassa, eikä vähiten maaliskuun alussa voimaan tulevassa avioliittolaissa.

Ylen Espanjan kirjeenvaihtaja Jyrki Palo kuvaa jutussaan erittäin hyvin tilannetta kirkon roolista nykyelämässä. Espanjalaiset hääparit ovat kääntäneet selkänsä katoliselle kirkolle. Viime vuonna enää harvempi kuin joka neljäs espanjalaispari haki liitolleen kirkon siunauksen.

Kirkossa papin siunaaminen voi Espanjassa maksaa 3 000 euroa. Maistraatissa se on ilmaista.

El País -lehden haastattelema sosiologi Alfonso Pérez-Agote sanoo, että uskonto ja kirkko ovat yhä etäämpänä nuorten ihmisten elämästä.

Katolisen kirkon jäykät moraalisäännöt istuvat huonosti espanjalaisten nykyisiin elämäntapoihin, sillä avioliitot eivät ole enää ihan perinteisiä. Tämän vahvistavat Ylen puhuttamat hääparit – ja myös katolinen pappi.

Katolisissa maissa siviilivihkiminen on laillinen, virallinen avioliitto, josta myös saa avioeron. Kirkkohäät sen sijaan ovat katolisen kirkon lakien mukainen toimitus, josta eroa ei yleensä myönnetä.

Maallistumisella tarkoitetaan sitä, että ihmiset etääntyvät yhä enemmän uskonnosta ja kirkosta. Nämä maallistuneet tavat eivät kuitenkaan sovi kirkolle.

Suomessa kirkolla on virallinen vihkimisoikeus. Tämäkään ei tunnu olevan ihan kristallin kirkas ihmisille, että viralliseen avioliittoon vihkimisen voi hoitaa saman arvoisesti maistraatti tai kirkko. Maaliskuun ensimmäisen päivän jälkeen tilanne on taas hieman kimurantimpi, sillä kirkolla on uuden lainmukainen vihkimisvelvollisuus myös samaa sukupuolta olevien parien suhteen, mutta kirkko kieltäytyy toimittamasta lain mukaista velvoitetta.

Tässä tilanteessa kirkon ehkä olisi selkeämpää luopua vihkioikeudesta ja voisivat vapaaehtoisesti siunata haluamiaan ihmisiä pärstäkertoimen mukaan kuten haluavat.

Mikä on sitten vihkimisen ja siunaamisen ero kirkossa. Käytännössä ei mikään muu kuin sanamuoto. Keskivertoihminen ei käytännössä edes huomaa onko pari vihittävänä avioliittoon tai siunataanko heidän avioliittonsa, joka on virallisesti solmittu maistraatissa.

Mitä kirkoille sitten jäisi jäljelle? Kirkon oppi ja se lukuisat vaihtoehtoiset totuudet. Ihmisen alitajunnan manipulointi, kirkossa sitä kutsutaan rukoilemiseksi. Sen voi kuitenkin hoitaa ihan missä tahansa joogasalilla, mindfullnes istunnoissa jne jne. Toki kirkkorakennukset sopivat siihen paremmin kuin mikään muu paikka.

Jos ihminen, uskoo, hokee/rukoilee mielessään samaa asiaa toistuvasti, alkaa se toteutua tavalla tai toisella myös käytännössä, ilman ensimmäistäkään ryhmää tai organisaatiota.

Kirkkohäät oli sitten vihkiminen tai siunaaminen on tietty vain yksi kirkon toimituksista, mutta aviopareille se kauaskantoinen kokemus kirkosta.

Kirkolla niin Espanjassa kuin Suomessa ovat haasteelliset vuodet edessään. Näivettyäkö vanhoillisessa oppikierteessä, vai elääkö ihmisten mukana ja ihmisiä tukien.

 

PS.

Itse olen kirkon jäsen ja minulla on mieluinen, lämmin, käytännönläheinen suhde kirkkoon. Olen vuosien ajan tutustunut moniin erilaisiin alitajunnan manipulointitekniikoihin sen jälkeen, kun tutustuin aikoinaan kirjaan Alitajunnan voima.

 

 

 

 

 

 

 

 

Huomioimisen teho rakentuu ajoituksen varaan

Maanantai 5.12.2016 klo 18.29 - Kauko Niemi

 

Pian on taas vuoden yksi keskeisimmistä huomioimisen hetkistä ja vimmalla juoksemme ja mietimme mitä ostaisi lahjaksi. Siis tekemällä tehtyyn jouluun.

Lähes jokainen tietää, että saa joululahjan 24.12. hieman eri kellon aikoihin. Siinä ei ole siis mitään yllättävää. Lahjasta jää jäljelle vain pelkkä materia, jonka varassa sitten mittaillaan hintaa ja sen mukana arvostusta.

Toki niille lapsille, jotka vilpittömästi uskovat joulupukkiin, suotakoon materiaalinen joulu. Sekä eniten tilanteesta hyötyville kauppiaille suotakoon palkkio vaivasta.

Luojan kiitos sopimukseni on pitänyt poikani kanssa jo reilut parisenkymmentä vuotta, ettemme osta joululahjoja toisillemme.

Syntymäpäivät eivät myöskään tuo suuria yllätyksiä ajoituksen kanssa. Kenen tahansa syntymäpäivä on helppo tarkistaa ja toteuttaa yleisesti hyväksyttyä käytäntöä ja huikata yllätyksettömät onnittelut.

Viime torstaina olin laulamassa naapurin mummon, 98, siunaustilaisuudessa. Mummon toki tunsin melko hyvin, mutta muuta perhettä en lainkaan. Kuultuani suru-uutisen, pudotin lapun mummon postiluukusta siinä uskossa, että omaiset käyvät siellä. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi laulajaksi siunaustilaisuuteen, sillä olin parikymmentä vuotta häirinnyt mummoa laulutreeneilläni. Toki tein selväksi, ettei tämän tarjouksen pidä millään tavoin sotkea heidän ajatuksiaan ja suunnitelmiaan.

Yllättävä lähestymiseni tuotti omaisissa syvän liikutuksen ja vilpittömät kiitokset yllättävästä huomioimisesta.

Jos sä annat mulle ruusun, on se viikon päästä jo roskaa, jos sanot hyvän sanan, ei se katoo koskaan. Näin laulaa Samuli Edelman laulussa Jokainen teko.

Milloin se hyvä sana pitää sanoa? Heti tässä ja nyt! Tai silloin kun sitä vähiten odotetaan. Ajoitus on tärkein ja keskeisin asia viestinnän tehon kannalta. Jälkijättöisyys laimentaa kaiken, viestistä häviää tunne ja sen mukana merkitys.

Kerran vuodessa yrityksen vuosijuhlassa julistettu sankariteko on viikkojen, kuukausien saatossa laimentunut mitättömäksi. Tuskin edes enää muistaa sitä tunnetilaa joka valtasi, kun merkittävä asia tapahtui.

Jos palaute, kiitos, tunnustus, jopa negatiivinenkin palaute tulee heti, sen vaikutus on suurin ja merkittävin.

Ainahan pystyy myös järjestämään yllätyksen, hyvän sanan silloin kun sitä vähiten odottaa. Näin kävi minulle pari kuukautta sitten, kun sain yllättäen ja pyytämättä seuraavan pysähdyttävän viestin Sveitsistä keskellä arkista tiistaita;

Tänään, 20 vuotta sitten lähdin Intiasta. Ensimmäinen matka yksin, ensimmäinen kerta lentokoneessa, ensimmäinen kerta ulkomaille ja mun kaikki säästöt mukana, vähän yli 200 dollaria. Olen kiitollinen elämälle, että sain mahdollisuuden lähteä. Ja olen kiitollinen elämälle, että tapasin tällä matkalla integraatiomanagerini.

Tutustuin aikoinaan intialaiseen kaveriin, joka kutsui minua ingraatiomanagerikseen. Hän halusi kotoutua Suomeen. Hän halusi tutustua vain suomalaisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan, eikä pitänyt tämän takia mitään yhteyttä täällä oleviin intialaisiin. Opetin hänelle muiden kurssien tukemana suomenkielen kahdessa vuodessa ja sitten hän sai Suomen kansalaisuuden. Liikuimme paljon luonnossa ja hän usein pysähtyi ja käski kuuntelemaan hiljaisuutta. Nyt hän asuu Sveitsissä. Yksityiskohtia en tiennyt hänen historiastaan vasta kun hän lähetti tämän kiitos viestin.

Oikean ajoituksen toteuttamisessa on paljonkin ongelmia, jos ei elä etunojassa ja elää nykyajan tehokkuusapostolien oppien mukaan yksi asia kerrallaan tässä ja nyt. Ympäristön ja asioiden havainnoiminen on heikoissa kantimissa, jos alitajunnalle ei ole annettu sisäisiä toimeksiantoja valmiina reakoimaan tulevaan.

Missä menee palvelun ja työnkuvan raja

Perjantai 26.8.2016 klo 13.47 - Kauko Niemi

Ihmettelen usein, kun joku kehuu kaupan tai ravintolan tai jonkun muun palvelua hyväksi. Minulle ei oikein meinaa avautua, mikä on hyvää palvelua ja mikä kuuluu työnkuvaan.

Se, että myyjä hymyilee ja tietää missä mikäkin tavara on, kuuluu tehtävänkuvaan. Samoin se, että tietää tuotteen ominaisuuksista. Pannaako pakasteet pieneen pussiin, kuuluu ketjuohjauksen määrittämän teatterin vuorosanoin. Kysypä joskus kassalta miksi pakaste pitäisi laittaa pussiin. Vain harva osaa perustella.

Pitkä lista hyviä käytöstapoja, työhönsä perehtymistä, palvelujen tai tuotteiden osaaminen ovat työnkuvaan kuuluvia itsestään selvyyksiä. Harvoin niiden osaamisesta tunnen mitään mielihyvää. Kääntäen tietysti, jos kassalla on huono päivä ja tiuskii, eikä pysty käyttäytymään, niin sitten vaihdan kauppaa, jos ei kerta tehtävänkuvaa hallita.

Nykyisin nettikaupoissa nuo työnkuvan määrittämät asiat ovat varsin usein huonosti hoidettuja, kun ei ole kaikkia vaiheita osattu määrittää koodareille tai toteuttaa. Epätietoisuus on nettikaupan suurin ongelma asiakaskohtaamisessa ja palvelukonseptin, tehtävänkuvan toteuttamisessa.

Menisiköhän se tehtävänkuvan ja palvelun raja jotenkin siinä, että eteen tulee ennalta arvaamattomia, odottamattomia tilanteita, joista selvitään suuremmitta selittelyittä. Jos kaikki sujuu oletusarvoisesti, niin kuin etukäteen olen kuvitellut, ei siinä ole mitään erityisen hyvää palvelua. Tavanomaisuus ei pure.

Ainahan on sekin mahdollisuus, että suunnitellaan poikkeavia ylläreitä, jotka eivät maistu, eikä tunnu suunnitelluilta, eikä toistolta käsiohjekirjasta.

Selvennykseksi voin kertoa mikä minusta on palvelua, mikä teki minuun vaikutuksen. Ja jota nimitän hyväksi palveluksi.

Matkalla fillarilla Helsingistä Keminmaalle. Neljäs ajopäivä ja reilu 650 km takana saavun Oulun Cumulukseen, missä oli huonevaraukseni.

Kysyn vastaanottotiskin nuorehkolta naiselta. Missä teillä olisi lukittu varasto polkupyörälle? Parin kilon lukkoahan en mukana kantanut ja kaikki muukin 4,6 kilon verran tavaraa mahtui selkäreppuun.

Valitettavasti meillä ei ole mitään sellaista varastoa pyörälle?

No voinko viedä pyörän huoneeseeni?

Toki voitte, mutta teille on varattu niin pieni huone, ettei sinne oikein pyörää saa mahtumaan. Ihan hetki tarkistan. Tuolla on vapaana isompi kulmahuone, niin vaihdan teidät sinne (teitillely = minä ja "matkaseurani")

Aamulla tulin fillarin kanssa hissistä sisääntuloaulaan, niin sama nainen huikkasi vastaanottotiskin takaa – nukuitteko hyvin!

 

 

 

Suomi on yhdistysten ja riitelyjen luvattu maa

Tiistai 23.8.2016 klo 16.56 - Kauko Niemi

Patentti ja rekisterihallituksella on lista valmiina noin 40 000 suomalaisesta yhdistyksestä, jotka aiotaan putsata pois yhdistysrekisteristä.

Listalla on toimintansa lopettaneita, muuten vaan passiivisia yhdistyksiä, jotka eivät ole asioitaan hoitanut.

Listalla voisi hyvinkin olla myös yhdistyksiä, joiden toiminta ei aja yhteistä asiaa, vaan aiheuttavat riitoja ja pahaa mieltä.

Suomessa oli heinäkuun lopussa 138437 rekisteriin merkittyä yhdistystä. Patentti- ja rekisterihallitus määrittää, että yhdistystoiminta on jäsenten yhteistä toimintaa yhteisen aatteen hyväksi. Yhdistyksen aatteena voi olla yhteisen hyvän asian, ajatuksen tai vaikka harrastuksen edistäminen.

Kuinkahan moni yhdistys Suomessa toimii jalosti ja oikeaoppisesti yhteisen aatteen edistämiseksi. Yhdistysten toiminnan suuntaaminen ja hallinnointi ovat taitolaji. Kärjistäen voisi sanoa, että yhdistyksen toimintaan pitäisi pystyä puuttumaan heti, kun yksikin henkilö suuntaa tekemisiään omien mieltymystensä mukaan omaan pussiinsa.

Yrityksissä sentään taloudellinen tulos vetää nopeasti rajoja tekemisille ja sooloiluille, kun taas yhdistys on aina voittoa tavoittelematon. Vaikeasti hallinnoitava.

Toki, jos yhdistyksen säännöt ovat kovin ympäripyöreitä ja toiminnan tavoitteet epämääräisiä, niin tulkintojahan riittää. Suomessahan on parhaillaan käynnissä isoja, jopa vakavia yhdistyssotia.

Helsingin Eläinsuojeluyhdistys järjesti alkuvuodesta todellisen eläinsirkuksen. Yhdistyksessä, jossa pitäisi vaalia eläinten hyvinvointia, on jo vuosikymmenen ajan tuotettu pahoinvointia maailman vaarallisemmalle eläimelle, ihmiselle. Täydellinen vallanvaihto ei onnistunut. Eikä tilanne ole vieläkään kovin rauhallinen.

Suomalaisilla caravaanareilla on menossa kolme oikeusjuttua keskinäisen sisäisen yhdistyskahinoinnin seurauksena.

Helsinki elää voimakasta pyöräilykulttuurin kasvun aikaa ja asian vauhdittamiseksi perustettu HEPO, Helsingin Polkupyöräilijöiden yhdistyksen toiminta paloi pahasti pohjaan tänä kesänä niin ikään henkilösuhteiden takia. Yhdistyksen painoarvon nostaminen on nyt iso urakka, jotta kaupungin päättäjät kuuntelisivat sitä vakavasti asiallisella korvalla.

Samaan kategoriaan kuuluu myös Facebookin kissaryhmä, vaikkei rekisteröity yhdistys olekaan. Ryhmä pistettiin kesällä jäähylle kun 17 000 jäsentä sätti toisiaan ja käytös ylitti kaikki hyvän maun rajat. Ylläpitäjiäkin uhkailtiin yksityisviesteillä. Kissa-ryhmä avattiin uudelleen, mutta meno sen kun jatkuu.

Sometutkijakin yllättyi kissavideoiden maailmasta ja tuli siihen tulokseen, ettei sellaista asiaa näytä olevankaan, josta suomalaiset eivät saisi riitoja aikaan.

Yhdessä tekemisen kulttuuri näyttää olevan edelleen heikkoa. Ja etenkin yhteiseen hyvään tähtääminen. Yhdistykset ovat tietysti helppoja paikkoja, joissa pääsee kuka tahansa pätemään ilman pätevyyttä, etenkin silloin kun toiminta on leväperäistä ja yhteinen aate kateissa.

 

Lässytyksen MM - kilpailut

Sunnuntai 7.8.2016 klo 12.57 - Kauko Niemi

Kemissä ratkottiin eilen koirille lässytyksen maailmanmestaruuksia. Kilpailu järjestettiin viime vuonna Kemissä ensimmäistä kertaa. Koira on toki hyvä kohde, joka ei pahemmin analysoi sanomisia ja lässytyksen sisältöä. Kuuntelee vain fiilistä.

Minusta olisi oikein tärkeää, että tätä kilpailua laajennettaisiin työpaikoille, harrastusporukoihin, taloyhtiöihin, sukujuhliin ja sääntöjä muutettaisiin niin, että vain yksinkertaisesti valitaan paras lässyttäjä. Siis henkilö, jonka puheessa ei ole sen enempää faktoja kuin sisältöäkään. Puppusanageneraattorilla tuotettua puhetta, jonka hän tuotti eilen, tuottaa nyt ja tuottaa huomenna ilman todellista osoitetta.

Pitkän linjan toimittaja opin jo muutamassa kuukaudessa kuuntelemaan lässytyspuheita. Tiedotustilaisuuden jälkeen kun ei jäänyt mitään todellista asiaa kirjoitettavaksi, jota olisi voinut vaikka siteerata. 

Olen saanut elämäni aikana monet kiitokset, joista tulee ärsyyntynyt olo, kun ei tunnista kiitoksia omakseen.

Ja jos olet huono lässyttäjä, niin tässä valmis lässypuhe, joka voit heittää kehiin koska vain ja missä vain. Tällä sijoitus lässytykilpailussa ainakin pistesijoille.

  

Hyvät ystävät

Minulla on jälleen kerran ilo ja kunnia sanoa muutama arvokas sana ja nostaa esiin hienoja saavutuksia sekä tietenkin kiittää mitä kaikkea olemmekin saaneet aikaiseksi.

Kun olen jo pitkään aitiopaikalta saanut seurata tätä tekemisen intoa ja aikaansaannosten laatua, en voi olla kuin ylpeä teistä jokaisesta.

Maailma muuttuu nopeasti ja niin muutumme mekin. Koko tämä perhe on osannut reagoida riittävän nopeasti sekä sisäisiin että ulkoisiin muutoksiin ja sehän näkyy nyt toiminnassamme ja aikaansaannoksissamme. Kiitän teitä jokaista tästä valppaudesta. Siitä rakkaudesta jota olette osoittaneet.

Erityisesti kiitän teitä, jotka omalla tarmollanne olette pistäneet itsenne peliin, ylläpitäneet hyvää yhteishenkeä ja vetäneet esimerkillänne kaikki muutkin mukaan.

Kunnioitan myös sitä rehellistä palautetta, jota olette antaneet jopa suoraan minullekin. Terve keskustelu ja mielipiteiden ilmaisu on sitä rakennuslaastia, joka pitää tämän huiman hienon porukan kasassa.

On erityisen mukavaa huomata, että joukkoomme on pesiytynyt näitä omilla avoivoillaan ajattelevia ja joiden luovuuden kukkaset puhkeavat kukkaan sinnikkyydellä ja ammattitaidolla.

Toivottavasti jokainen on huomannut kuinka tärkeää ja tehokasta tämä yhteen hiiden puhaltaminen onkaan. Nähdä ja ymmärtää yhteinen suuntamme ja tavoitteemme. Ilman teitä olisin enemmän kuin pulassa.

Tämän puheeni tulevaisuusosuudessa haluan painottaa teidän jokaisen panosta yhteisen sävelen laulamisessa. Harmoninen ja hyvin sovitettu biisimme soi harmonisen tehokkaasti yhteistyö kumppaniemme korvissa.

Tässä olenkin kaivellut sieluni syvimpiä tuntoja tämän hetkisestä tilanteesta, ketään unohtamatta ja kenenkään aikaansaannoksia aliarvioimatta. Näin on hyvä jatkaa valitsemallamme linjalla.

Kiitos vielä kerran

Kuinka usein sinua on häiritty seksuaalisesti

Perjantai 22.7.2016 klo 15.21 - Kauko Niemi

Kun olen viikon sisällä lukenut ties kuinka monta uutista seksuaalisesta häirinnästä, festareilla, lähetystöissä, muuten vaan kadulla, vastaanottokeskuksissa, siis ihan joka paikassa ja kaiken aikaa.

Kun istun uutisten jälkeen kannon nokassa keskellä metsää, niin väkisin ryhtyy miettimään, että millaista on luonnon eläinten toistensa häirintä seksuaalisesti. Vai onko tämä ilmiö ihmisen ihan oma keksintö. Olemmehan yksi laji luonnossa.

Miksi seksuaalisesta häirinnästä on tullut parin kolmen vuoden sisällä yllättäen niin yleistä, kun se nyt on. Ehkäpä se perussyy on rohkeus kokeilla kepillä jäätä. Häpeän tunne on hävinnyt tässäkin asiassa.

Eihän se kovin selvää ole lakikaan sitä tulkitsevien mielestä, milloin on kyse seksuaalisesta häirinnästä ja milloin ei. Milloin ja miten se voidaan näyttää toteen.

Luomakunnan perusasioihin kuuluu pariutuminen. Naiset käyttävät tuhottomasti aikaa ja rahaa näyttääkseen houkuttavalta. Paljasta pintaa tarjoillaan aina enemmän ja enemmän. Joidenkin on jopa turvauduttava silikoneihin ja bokseihin. Markkinamiehet keksivät kaiken aikaa uusia tuotteita, joilla seksikkyyttä voidaan nostaa, ainakin mielikuvissa. Toki on niitä ihmisiä miehissäkin, joille luonnon antimet eivät riitä.

Flirttailussa käytettävä puhe ja äänenpainot ja kehon kieli vaihtelevat suuresti eri kulttuureissa jopa maantieteellisin aluein samassakin kulttuureissa. Jokainen koiran omistaja tietää mitä kehonkieli koiran kommunikaatiossa merkitsee. Koira ei vaan osaa kovin paljoa valehdella, eikä teeskennellä.

Oma lukunsa on, kun kännissä ja kiimaisena örvelletään ja mennään yhdessä bajamajaan. Seuraavan aamun morkkis yllättää, eikä aina muisteta mitä oikeesti tapahtui. Varmuuden vuoksi on paras tehdä ilmoitus raiskauksesta ja yrittää olla kaikin puolin syytön ja vetäytyä tilanteesta.

Kuinka paljon koko polemiikista on itseaiheutettua. Ensin tavoitellaan konstilla millä hyvänsä korostaa seksuaalisuutta ja näyttävyyttä ja jos joku ”väärä” ihminen meneekin vipuun, aletaan heti syyttää seksuaalisesta häirinnästä.

Tämä ei ole puolustuskirjoitus seksuaaliselle häirinnälle, vaan vastuun korostamista omille teoille, itse aiheutetuille seurauksille. Ettei jokaista flirttiä tarvitse ratkoa raastuvassa, kun ei itse osaa vetää rajoja käytökselleen.

Kokonaan eri asioita ovat ne tapaukset, joissa toisella osapuolella on 100 prosenttinen toiminnallisuus, yllättäen ja tilaamatta. Mutta kun kaksi henkilöä etenee ”keskustellen”, niin molemmilla on vastuu mihin suuntaan asiat kehittyvät.

Ja vastaukseni otsikkoon – en ole koskaan kokenut, vaikka joskus jopa hieman olen toivonutkin.