Lihavuus on paljon pahempi kuin korona

Perjantai 29.12.2023 klo 11.34 - Kauko Niemi

Lihava.jpg

Terve Suomi -tutkimuksessa käy ilmi, että noin 1,2 miljoonan suomalaisen aikuisen painoindeksi ylittää lihavuuden rajan ja 2,95 miljoonaa on ylittänyt lihavuuden miedomman muodon eli ylipainon rajan. Lihavuus ei ole sairaus vaan oire jostakin ja siksi laihduttaminen on kaiken kaikkiaan huono täsmälääke.

Suomalaiset yleiset ja viralliset suositukset ovatpa ne oikeita tai vääriä, oikein tai väärin ymmärrettyjä, eivät johdata oikeaan suuntaan. Niitä käytetään ja saadaan käyttää virallisesti aina yksilötasolle asti ilman mitään seuraamuksia vääristä lopputuloksista. Monet lääkkeet synnyttävät lihavuutta. ihan kärkipäässä esimerkiksi mielialalääkkeet varsinkin naisilla aiheuttavat rasva-aineen vaihdunnan huononemista.

Nyt uudessa tehtävässään aloittava, THL:n uusi pääjohtaja Mika Salminen lienee ensimmäinen terveysalan johtohenkilö, joka uskaltaa olla ääneen rehellisesti huolestunut lihavuuden kehityksestä.

Salminen tuli kaikkien tuntemaksi koronavirusta koskevissa maltillisen asiallisissa kannanotoissaan. Nyt hänen medialle antamissaan kannanotoissa  koronapandemiaa suurempi uhka suomalaisten kansanterveydelle on väestön lihominen.

Salminen toivoo, että hyvinvointialueet eivät karsisi ihmisten liikuntamahdollisuuksista. Hän toivoo Suomen ottavan käyttöön myös kunnollisen sokeriveron, joka pitää hänestä ulottaa kaikkiin elintarvikkeisiin, joissa on korkea sokeripitoisuus.

Olkoon työnimenä sokerivero, mutta jos halutaan saada oikeita tuloksia, niin pitää olla hiilihydraattivero.

Salminen on ensimmäinen korkeassa virassa ja vastuussa oleva henkilö, joka avaa suunsa lihavuuden vakavuudesta. Lihavuuden arvostelua piilotellaan virallisten suositusten taakse ja luokitellaan aina jopa rasismiksi tai niin kutsutun kehopositiivisuuden rikkomiseksi.

Virallisten ohjeiden mukaan saa pystyttää melkein millaista valmennusta ja hoitoa tahansa joutumatta yksilötasolla vastuuseen. Ja jos olet terveysalan koulutuksen saanut ja asetut virallisten suositusten sataprosenttiseksi kannattajaksi, olet pian median suosima terveysguru nykyisenlaisista huolestuttavista tuloksista huolimatta.

Vastakkaista ilmiötä on myös erittäin runsaasti. Hyvistä käytännön tapauksista huolimatta päälle lankeaa puoskarin maine. Räikein esimerkki on varmaankin Antti Heikkilä. Heikkilä on nuijittu varsin moneen otteeseen, vaikka hyviä tuloksia Heikkilän ohjeilla saadaan jatkuvasti. Seuraamistani henkilöistä Sami Sundvik on ollut jo pitkään asiallisin perustein erittäin huolestunut lihavuuden voimakkaasta lisääntymisestä.

Sundvik puheistaan ja tiedoistaan huolimatta luokitellaan markkinointimieheksi. Onhan hän Puhdas + -yrityksen toinen perustaja.

Heikkilältä on lähiaikoina odotettavissa isompia julkistuksia muutamien rauhoittumisvuosien jälkeen. Heikkilä antaa ymmärtää, että lihavuuspandemiaan vaikuttaa keskeisesti neljä asiaa.

Teollisesti prosessoidut rasvat ovat syrjäyttäneet luonnonrasvat. Tämä tapahtui ravitsemustutkijoiden toimesta. Kehitettiin tunteisiin vetoava termi pehmeät ja kovat rasvat. Pehmeiden rasvojen ympärille luotiin uusi termi ”sydänystävällinen”. Eri potilasyhdistykset lähtivät mukaan tähän manipulaatioon. Esimerkiksi Suomen sydänyhdistys antaa ”Sydänystävällinen” -merkkiä korvausta vastaan eri teollisesti valmisetuille tuotteille, mikä jo lähenee huijausta. Kaikesta tästä huolimatta länsimaissa, sydäntaudit ovat edelleenkin kuolinsyy numero yksi.

Toinen keskeinen syy ongelmaan on jatkuva syöminen. Kaikki Suomen johtavat ravitsemustutkijat painottavat, että pitää syödä usein ja vähän kerrallaan. Tämä jos mikään on vastoin ihmisen normaalia fysiologiaa ja on oikeastaan keskeisin syy tähän lihavuus pandemiaan.

Ruuan kemikaalit, joita on käytössä tuhansia ja joiden vaikutuksia ei ole tutkittu ja yhteisvaikutuksista ei tiedä kukaan. Suurin osa on hyväksytty sellaisenaan. USA:ssa käytetään termiä (GRAS) Generally recognized as safe, eli yleisesti todettu turvalliseksi. Käytännössä tarkoittaa, että ”jos torimummo kertoo, että on tullut käytettyä ja hyvin voidaan, hyväksytään se turvallisena tuotteena.” Jos ajatellaan nykyisiä terveysongelmia syyttävät viranomaiset voita ja suolaa. Mitään muuta niiden päähän ei mahdu.

Sokerilla peitetään prosessoidun ruuan makuhaitat. Sokeri on terveysongelma, mutta ei niin suuri kuin nuo kaksi ensin mainittua.

Ainoa asia mitä tiedämme lihavuuspandemiasta, että muutos tapahtuu erittäin hitaasti, eikä terveyttä ja ulkonäköä pidä yhdistää millään tavalla toisiinsa. Tästä eteenpäin voi vain hartaasti toivoa, ettei Mika Salminen menetä tervettä järkeään byrokratialle.

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finradio.fm kanavalla uudenvuoden päivänä, maanantaina 1.1.2024 klo 08.00 ja 16.00

 

Lisää aiheesta:

Mika Salminen aloittaa THL:n pääjohtajana

Pidä maksa terveenä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, lihavuus, Antti Heikkilä, korona, Terve Suomi, laihduttaminen, THL, Mika Salminen, sokerivero, Sami Sundvik, Puhdas+, Sydänyhdistys, lisäaineet, sokeri,

Jouluista rauhaa

Perjantai 22.12.2023 klo 10.34 - Kauko Niemi

Jeesus_pieni_IMG_49321.jpg

En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan. Tänä jouluna näyttää jeesustelut jäävän taka-alalle. Maailman menon rauhattomin vuosi 20 vuoteen on päättymässä. Nyt hamutaan valtaa keinolla millä hyvänsä. Eikä tulevaisuuskaan niin kaksiselta vaikuta, kun niin kovin suuri diktaattorien joukko etsii ja pyrkii kasvattamaan valtaansa.

Maailmassa tuntuu olevat kaksi asiaa ylitse muiden, jotka aiheuttavat tolkuttomasti eripuraa jopa sotia. Uskonnot ja rajat. Kukahan aikoinaan keksikään ryhtyä merkkaamaan ja omimaan alueita itselleen.

Rajojen vetoa tuskaisilla tavoilla on parhaillaan menossa Lähi-idässä, Ukrainassa ja maailmalla seurataan huolestuneina, kun Venezuela kiihdyttää vanhoja vaatimuksiaan saada naapurimaansa Guyanan alueita itselleen. Yhdysvallat on rakentanut iät ja ajat rajamuuria Meksikon välille. Jopa naapureiden piharajat tuottavat eripuraa.

Itärajamme suomalaisesta näkökulmasta on varsin huolestuttavaa seurattavaa. Suomalaisesta mediasta löytyy parin viikon ajalta 8866 juttua, jotka käsittelevät kaiken maailman erilaisia rajaselkkauksia. Tuskin vältyt rajauutisoinnilta.

Entäs jos olisimme kuin muuttolinnut tai muut luonnon eläinkaimamme ilman rajoja. Eläisimme vapaudessa ilman että joku pilkun tarkasti piirtää sääntömme ja valvoo niiden noudattamista.

Donalt Trumpin kohauttava puhe antaa viitteitä tulevasta etenkin jos hänestä tulee Yhdysvaltain seuraava presidentti – hän lainasi Putinia ja ylisti Pohjois-Korean Kim Jong-unia. Diktaattori on siis tulevaisuuden ainoa oikea johtamismuoto. Unkari ja Turkki mukana joukkueessa.

Diktatuurinhakeminen ei ole ainoastaan valtionjohdollinen asia. Bisneksessä diktatuuria hakee Elon Musk. Hän on jo niin pitkällä, että Euroopan komissio on käynnistänyt virallisen tutkinnan viestipalvelu X:stä. Alustaan liittyy monia huolenaiheita, komission tiedotteessa kerrotaan.

Ehkä kaikkein eniten sotia, vastakkain asetteluja ja eripuraa aiheuttavat eri uskonnot. Rajat ovat jossakin vaiheessa täsmällisesti määritelty ja piirretty, mutta uskonnot ovat uskomuksia ilman mitään totuuksia. Suuressa osassa maailmaa vietetään nyt joulua, mutta sekään ei sovi kaikille.

Meksikossa toistakymmentä ihmistä on saanut surmansa ja kymmenkunta haavoittunut joulujuhlaan tehdyssä hyökkäyksessä viime sunnuntaina. Tänä vuonna suomalaisessa kirkossa on koettu ensimmäiset mielenilmaisut.

Joulun yksi keskeisin paikka maailmassa, Betlehem, jättää tänä jouluna kaikki perinteiset jouluseremoniat väliin. Valtavat, taloutta pyörittävät turistivirrat jäävät saapumatta kaupunkiin.

Helsingin Malmilla on surullisen kuuluista kerrostalo, missä muslimien hallitseman tilan käyttäminen ei vastaa rakennusluvan eikä yhtiöjärjestyksen mukaista käyttötarkoitusta. Vuosia kestänyt ”sota” yritetään jälleen kerran lopettaa jopa sopuisasti.

Uskommepa nyt sitten mihinkä tahansa todellisiin tai keksittyihin asioihin, niin yrittäkäämme tänäkin jouluna rauhoittua, uskoa joulurauhan julistukseen ja ennen kaikkea huomioida toisten ihmisten joulurauha. Jos joulurauha lipsahtaa jatkoajalle, niin siitä kiitämme kaikkia.

Tämä on kuultavissa ääniversiona  Finradio.fm kanavalla maanantaina, joulupäivänä 25.12.2023 klo 08.00 ja 16.00

 

 

Lisää aiheesta:

Siviiliuskonsota

Uhka demokratialle

Yksi mies ei voi määrätä koko maailmaa

Uskontokuntien jakautuminen

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, rauha, diktaattori, joulu, raja, uskonto, sota

Joulu

Perjantai 22.12.2023 klo 10.20 - Kauko Niemi

Joulukortti_pieni_KN231831.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Mikä ihmeen Podcast

Perjantai 15.12.2023 klo 9.57 - Kauko Niemi

Podcast_IMG_73271.jpg

Ajan autolla ja kuuntelen autoradiosta jotakin mielenkiintoista ohjelmaa. En nyt ole ihan varma miltä kanavalta ohjelma tulee, kun ohjauspyörässä olevalla nappulalla tulee hypittyä jatkuvasti kanavalta toiselle. Vai tuleekohan se jostain kännykän syövereistä.

Matka loppuu ja ohjelman sisältö sen kun muuttuu yhä kiinnostavammaksi. Kotikoneen ääreen päästyäni alan etsiä jatkoja autossa kuulemalleni. Kyllä se varmaan oli YLE:n ykkönen. Sehän mulla eniten on kuitenkin auki ja sieltähän tulee eniten puhdasta asiaa ilman small talk höpinää.

Areenaan etsimään noin kello 14.00 tullutta YLE:n ykkösen ohjelmaa. Mutta eihän siellä mitään ohjelmia ole. Siellä on podcasteja, joille on annettu joku markkinanimi, eikä edes suurennuslasillinen haku helpota tilannetta pätkääkään. Kukahan se mahtoi olla se autossa kuultu toimittaja? Ei jäänyt mieleeni, koska kuuntelin asiaa, enkä toimittajaa.

Haku meni harakoille radion ohjelma ei muokkautunut minunlaiseni boomerin käsittelyssäni podcastiksi. Mutta miksi ihmeessä pitäisikään joksikin markkinointi mössöksi. Suomessa on lukuisia, jopa kymmeniä alustoja, jotka julkaisevat erilaisia podcasteja ja niillä ei ole mitään tekoa journalismin kanssa. Tähän joukkoonko YLE haluaa samaistua kadunmiehen korvissa?

Wikipedian mukaan Podcast on tilauksesta verkkosyötteenä tietokoneeseen tai vastaavaan vastaanottimeen jaettava ääni- tai videotallenne. Podcast on puheohjelma, joka perinteisten radioaaltojen sijaan julkaistaan internetissä. Podcastien tuotannon etu on edullisuus ja marginaaliryhmienkin tavoittaminen; kustannus ohjelman lähettämisestä radioaalloille jää pois ja podcast on tyypillisesti saatavilla netissä pitkään vielä julkaisunsa jälkeen.

Podcasting tulee sanoista iPod ja broadcasting, jotka viittavat audiotiedostojen julkaisemiseen Applen iPod -MP3-soittimelle. Koska iPod ei kuitenkaan ole välttämätön podcastin kuunteluväline, termi on myöhemmin määritelty myös lyhenteeksi sanoista ”portable on demand”. Termi ”podcasting” tuli tunnetuksi vuonna 2004 ja Suomessa ensimmäiset podcastit julkaistiin jo vuonna 2005.

YLE on parhaillaan edellyttämässä puhelinkäyttäjien pakollista tunnistautumista kuullakseen jälkikäteen journalistisia radio-ohjelmia podcasteina. Muutos astui voimaan viime tiistaina.

YLE perustelee pakollista tunnistautumista halulla oppia tuntemaan käyttäjänsä paremmin keräämällä heistä tietoa, yhtiö kuitenkin sanoutuu irti kyseenalaisesta tietojenkeruusta. Yle vannoo, ettei se jaa käyttäjiensä tietoja ulkopuolisille ilman lupaa.

Tuo lupaus on toistaiseksi näköjään toteutunut oikein hyvin, vaikka käytänkin palveluja YLE-tunnuksella kirjautuneena, niin Areenan suositukset – kuten suosittelemme tai sinulle, eivät anna mitään viitteitä aiemmin kuuntelemistani radio-ohjelmista tai siis podcasteista. Tv:n osuus minulta jääkin sitten kokonaan väliin sekä suorana että areenasta, vaikka olen kirjautuneena YLE-tunnuksin. Syynä se, että käytän tietotekniikassani vpn-tietoturvaohjelmaa, enkä paljasta tarkkaa sijaintiani. Onneksi suoria radio-ohjelmia, YLE:kin, pystyn vielä kuuntelemaan netin kautta.

Kautta aikain journalistisin periaattein toimineet mediat ovat julkaisseet myös mielipiteellisiä kirjoituksia, jotka ovat olleet selkeästi osoitettuna erilisiksi toimituksen julkaisuista, mutta toimituksen valvonnassa – mielipide, kolumni, blogi tms. Tosin niidenkään roolia lukijat eivät läheskään aina ole ymmärtäneet. Voisiko tuo Ylen radio-ohjelma olla nimeltään joku muu kuin podcast.

Podcastista tulee suuri haaste Ylelle, kun ruudulle ilmestyy vaikkapa minun mielipiteellinen tai jonkun kaupallisen yrityksen podcastit tai puhettakaan vaikkapa Johan Bäckmanin bodcasteista Venäjän hyväksi tai mikä tahansa muu höpö höpö podcast. Kuulija tuskin tietää tai malttaa ensin miettiä taustoja, johon kuunneltava podcast ja sen sisältö pitää suhteuttaa ja mitähän tällä informaatiolla ajetaan takaa.

Tämä on kuultavissa ääniversiona - vai olisikohan se jopa podcast - Finradio.fm kanavalla maanantaina 18.12.2023 klo 08.00 ja 16.00

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, podcast, yle, radiokanavat,

Rohkaisua terveeseen kritiikkiin

Perjantai 8.12.2023 klo 12.18 - Kauko Niemi

Vittu_IMG_73201.jpg

Kehtaanko ottaa kantaa, kehtaanko arvostella, kehtaanko esittää mielipiteeni? Siinä kysymyksiä, jotka ovat olleet suomalaiselle, auktoriteetteja kunnioittavalle kansalle varsin kivuliaita.

Tämän takia yhteiskuntaamme on pesiytynyt asioita, joita ei ole saanut arvostella, ei ainakaan ääneen. Nyt on kuitenkin tullut ääni, joka mahdollistaa tämän ilmaisun. Se on some.

Tosin tällä hetkellä ei oikein olla selvillä missä sitten menee hyvän ja pahan raja, kun viestintää harjoitetaan väärällä nopeudella ilman miettimistä ja pääsääntöisesti tunnepohjalta, niin mukaan livahtaa liian usein harhaiskuja. Pahan raja ylittyy aina kun mennään henkilökohtaisuuksiin asioiden sijaan.

Nykyinen somekehitys on kuitenkin välttämätöntä avoimen ja rehellisen vaikuttamisen kehittämiseksi ja kaiken maailman piilokojujen paljastamiseksi.

Yksi keskeisimpiä auktoriteettiarmeijoita on terveydenhuolto, missä oppikiistat ovat ajaneet toimivat lopputulokset ja tervehtyneet ihmiset pannaan.

Esimerkiksi yli 10 vuoden kiista alkaa purkautua, sillä selvitykset osoittavat, että Valvira on antanut perustuslain vastaisesti yksityisille henkilöille jopa satojen potilaiden salassa pidettäviä potilastietoja ilman laillisia hallintosopimuksia pitääkseen auktoriteettiaan yllä.

T3-kilpirauhaslääkkeitä määränneet, rajoituksen saaneet lääkärit ovat jättäneet syyttäjälle 27.11.2023 tutkinta/syyteharkintapyynnön maamme historian laajimpaan terveydenhuollon korkeisiin virkamiehiin ja asiantuntijoihin kohdistuneisiin rikosepäilyihin liittyen. Uhreina tässä kilpirauhaskiistassa on ollut useita menestyksekkäästi potilaitaan hoitaneita lääkäreitä ja tuhansia kilpirauhaspotilaita.

Tämän joukon kiitettävän rohkeitakin somekommentteja on voinut seurata ja odottaa vain tätä hetkeä, kun vyyhti alkaa purkautua. Terveydenhuollossa olisi paljon muutakin siivottavaa vaikkapa lääketehtaiden rahoitukset suhteessa hoitoketjuihin.

Viime viikolla Korkein oikeus (KKO) velvoitti ennakkopäätöksessä Suomen valtion maksamaan miehelle 3 000 euroa korvausta tämän perus- ja ihmisoikeuksien loukkaamisesta. Muistutettakoon vielä, ettei lääkäri määrää mitään, vaan ihmisellä on perustuslakimme mukaan itsemääräämisoikeus hoidoistaan.

Kyse oli siitä, että mies määrättiin vuonna 2020 tahdostaan riippumattomaan psykiatriseen lääkehoitoon. Miehellä ei ollut KKO:n mukaan kuitenkaan mahdollisuutta valittaa millekään taholle siitä, että hänet määrättiin lääkehoitoon vastoin tahtoaan.

 

Perinteinen auktoriteetin varassa toimiva ryhmä – opettajat – ovat myös viime aikoina heränneet ja joutuneet miettimään viestinnän perusolemusta ja sen vuorovaikutusta. Tuorein uutinen Pisa-tuloksista antaa aihetta totuuksien kaivamiselle.

Joensuulaisen rehtorin mukaan Ylen artikkelissa viestinnän sävyssä on tapahtunut iso muutos viime vuosina. Nimettömästä some-kommentoinnista tuttu tyylilaji on valunut myös omalla nimellä tapahtuvaan viralliseen viestintään.

Omalla nimellä räyhätään avoimesti? Eikö se enää hävetä? Tutkijan mukaan ilmiö kertoo keskustelukulttuurin yleisestä kärjistymisestä. Mallia otetaan tyylilajista, jossa oma viesti yritetään saada perille mustavalkoisella vastakkainasettelulla. Se on nykyisin tavallista.

Asiantuntijuutta ei enää arvosteta samalla tavalla kuin ennen, vaan oma mielipide mielletään usein tärkeimmäksi argumentiksi. Viestintä hakee nyt rajojaan. Ylilyöntejä ei tarvitse eikä pidä hyväksyä, mutta kun riittävän suuri porukka vaatii päätä vadille tuomalla julkisesti faktoja pöytään, niin siitä hyötyvät kaikki paitsi vippaskonsteilla itseään pöngittävät pelurit.

Tuoreet uutiset kertovat virallisesti lihavista suomalaisista, jotka ennustavat vaikeaa aikaa terveydenhuollolle ja tähän kun lisätään ylipainoiset, alkaisi olla aika somettaa totuuksia ruokateollisuudesta ja heidän totuuksiaan eri yhteyksissä. Ettei käy ihmisille samalla tavoin kuin Mustin & Mirrin lemmikkiasiakkaille.

Olemme siis melkoisessa viestinnällisessä murroksessa, joka hakee ja varmasti aikanaan löytää tyylinsä asialliseen ja kehittävään vuorovaikutukseen sekä lainsuojattujen että lainsuojattomien kesken. Ja jos laki meitä kieltää tekemästä jotakin hyvää, niin lakia pitää muuttaa.

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finradio.fm kanavalla maanantain 11.12.2023 klo 08.00 ja 16.00

 

Lisää aiheesta:

Jokos Valvira, ylin valvoja, pysähtyy totuuden edessä

Aino Saarinen ihmettelee, miten tutkimusnäyttöä voidaan pitää Suomessa vitsinä.

WHO kehottaa maita nostamaan alkoholin ja sokerijuomien valmisteveroa

Ranskalaisten jämiä koirille

Mitä sieltä salmiakista löytyikään

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, palaute, kritiikki, somepalaute, Musti&Mirri, Valvira, sokerivero, Kilpirauhashoito,

Kaikki koirista

Maanantai 4.12.2023 klo 21.09 - Kauko Niemi

Hauva_412232.JPG
 

Facebookin Hauva-ryhmän tunnusluvut saavuttivat ennätyksiä jouluun alussa. 28 päivän aikana yli 800000 eri kävijää piipahti ryhmässä.

Hauva on Suomen vanhimpia ja suurimpia koiraharrastajille, lemmikkien omistajille tarkoitettu forum, joka kunnioittaa luontoa. Julkaisujen näkökulma valikoituu luonnon, koirarotujen ja lemmikkilajien luontaisista käyttäytymisistä ja elämästä.

Aikoinaan perustettiin hauva.com nettipalvelu ja sen vauhtia kiihdytti koirien rotuvalintakone, jolla tehtiin liki kaksi miljoonaa rotuvalintaa. Toiminta laajeni sitten Facebookiin omaksi ryhmäksi. Toiminta pyöri kuitenkin puhtaasti harrastuspohjalta ja sekä tekniikan että sisällön vaatimukset alkoivat kuormittamaan liikaa ja verkkosivu ajettiin alas.

Yhteistyöhaaveet Kennelliiton kanssa loppuivat heti kättelyssä, kun ilmoitin, että julkaisemme muitakin koira- ja lemmikkijuttuja kuin vain rotukoiria käsitteleviä asioita.

Jäljelle jäi sitten allekirjoittaneen ”one man show” – nyt 13 vuotta pyörinyt hauva-ryhmä Facebookissa ilman sponsoreita tai mainostuloja.

Vuodet ovat kasvattaneet tasaisesti tätä ryhmää ja nyt 4. päivän joulukuuta Facebookin raportin mukaan ryhmä tavoitti 28 päivän aikana ensimmäisen kerran niinkin suuren yleisön kuin 818365 henkilöä. 93092 henkilöä on käynyt useampia kertoja seuraamassa kuulumisia ja niin santusti sitoutuneet julkaisuun.

Luvuthan ovat aivan kohtuullisia, kun tiedetään että Suomessa on noin 700 000 koiraa.

Jos tarkkaillaan vuosien varrelta yksittäisiä julkaisuja, niin eniten suosiota niittänyt julkaisu on saanut 6800 kannanottoa, tykkäyksiä, hymiöitä ja muita ilmaisuja. Sitä on katsottu kaikkiaan 434300 kertaa. Toki juttuporukasta löytyy niitä liki täysiä ohareita, jotka eivät ole kiinnostaneet juuri ketään.

Näillä eväillä jatketaan ja toivoa sopii, että tämä on merkki myös siitä, että luonto on tullut lähemmäs ihmisten arvostusta.

 

Kauko Niemi

 

www.facebook.com/kaikkikoirista

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hauva, koira, lemmikki, luonto,

Ihmisiä saapuu rajalle nyt ja huomenna vielä paljon enemmän

Perjantai 1.12.2023 klo 15.08 - Kauko Niemi

Raja_pieni_IMG_72961.jpg

 

Parhaillaan noin puolet median uutisoinnista käsittelee erilaisia pakolaisia ja eri rajojen ylittämisiä laillisesti tai laittomasti. Syyllisiä tilanteeseen ovat enemmän tai vähemmän vallanhimoiset johtajat, joiden suosio sen kun näyttää kasvavan nykymenolla. Putin ei ole ainoa, vaikka hän otsikoita hallitseekin.

Argentiinan ja Hollannin tuoreet vaalitulokset ovat tuoreimmat haasteet, joiden edessä maailman demokraattiset maat ovat. Nyt on vain muistettava, etteivät pakolaisuutisointi pääty muutaman kahjon johtajan ja heitä kannattavien äärisekopäiden määräaikaiseen suosioon.

Pakolaisvirrat kasvavat kaikilla rajoilla ja tulevat kasvamaan niin kauan kun ihminen ei välitä tekemisistään, vaan tuhoaa rahan ja vallanhimoissaan omaa elinympäristöään elinkelvottomaksi miettimällä vaan seuraavan kvartaalin voittoja.

Suomen ja Venäjän raja suljettiin nyt pariksi viikoksi. Ja jos venäjälainen tarvitsee todellista suojaa, niin eihän Suomi ole ainoa paikka mistä suojaa on mahdollista saada. Matkassa on monta eri tulkintaa.

Sen sijaan viime viikolla maapallon päivittäinen keskilämpötila nousi yli sen kynnyksen, josta tutkijat ovat varoittaneet turhaan jo vuosikymmeniä. Keskilämpötila oli viikko sitten perjantaina ensi kertaa yli kaksi astetta korkeampi kuin ajalla ennen teollistumista. Mitattu muutos ei jää pysyväksi, mutta osoittaa vaarallisen suunnan.

Viime torstaina alkaneessa kokouksessa maailman tärkein ilmastoteko Pariisin ilmastosopimus joutuu uskottavuusvaakaan Dubaissa. Nyt hahmottuu kuinka laajaksi ilmastopakolaisuus kasvaa lähivuosina.

Tuore uutinen kertoo kuinka Perun Andeilla sijaitsevien vuoristojäätiköiden pinta-alasta yli puolet on hävinnyt ilmastonmuutoksen vuoksi edeltävien kuuden vuosikymmenen aikana.  Jatkuvat spekulaatiot Grönlannin ja Etelä-mantereen sulamisista ovat myös karua luettavaa.

Selvityksen mukaan lähes 20 miljoonaa perulaista, eli noin kaksi kolmasosaa maan väestöstä, on hyötynyt jäätiköistä peräisin olevasta vedestä joko suoraan tai epäsuorasti.

Pian eri rajoilla on miljoonia ilmastopakolaisia. Pakolaisia, joka eivät ole hallitsijoiden käsikassaraa, vaan eivät pysty elämään asuinalueellaan lämpötilan ja kasvuston kuoleman takia.

Tutkijat varoittavat nykyisissä raporteissaan, että yhä yleisemmät kuivat jaksot vaarantavat miljoonien ihmisten ruuansaannin ja yhä kauemmas leviävät hyttyset välittämät tartuntataudit, jotka vaarantavat kansallisten terveydenhuoltojärjestelmien kantokyvyn. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi denguekuumeen leviäminen lisääntyisi yli kolmanneksella, jos maapallo lämpenee kahdella asteella.

Kansainvälinen tutkimus osoittaa, että hellekuolemat lisääntyvät myös täällä koleassa Suomessa jopa 240 prosenttia vuosina 2031–2080, mikäli ilmastonmuutoksen hillinnässä ei onnistuta.

Tästäkin Suomen helle-ennusteesta huolimatta Suomen rajoille ilmestyy aivan varmasti ilmastopakolaisia. Vuoden 2022 Euroopan helleaaltojen aikana arvioitiin kuolleen noin 60 000 ihmistä – tuolla ei niinkään kaukana meistä.

Eri puolille maailmaa syntyy lukuisia asuinkelvottomia alueita, missä kuivuus, kuumuus tekevät elämisen mahdottomaksi ja silloin on lähdettävä ilmastopakolaiseksi. Etsimään inhimillisyyttä vaikkapa Suomesta. Eikä tämä tapahdu jossakin hamassa tulevaisuudessa, vaan melko pian.

Nykyiset muutaman kymmenen henkilön rajaselkkaukset ovat siis ihan hyvää harjoitusta tulevaisuuden tulkintaan, kun liikkeellä on satoja miljoonia aidossa hädässä olevaa ihmistä.

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finradio.fm kanavalla maanantain 4.12.2023 klo 08.00 ja 16.00

 

 

Lisää aiheesta:

Tämä vuosi lyö kaikki lämpöennätykset – ensi vuonna kuumeneminen jatkuu

Kansainvälisen ilmastokokouksen COP28:in yhteydessä on tänä vuonna ensimmäistä kertaa ilmasto ja terveys -päivä, joka sisältää ministeritason kokouksen. Teemapäivän tavoitteena on nostaa esiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin, terveysjärjestelmien ja yhteiskuntien kestävyyteen sekä muistuttaa, että ilmastokriisi on myös terveyskriisi.

Kansainvälinen terveysjärjestö WHO on arvioinut, että ilmastonmuutos on suurin yksittäinen uhka ihmisyydelle 2000-luvulla. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raportin mukaan maailmassa arviolta 3,6 miljardia ihmistä elää ympäristöissä, jotka ovat erittäin haavoittuvia ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Globaalisti vuosien 2030-2050 aikana ilmastonmuutoksen odotetaan aiheuttavan noin 250 000 ylimääräistä kuolemaa vuosittain. 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, rajaselkkaus, pakolainen, Putin, ilmastopakolainen, Venäjä, Dubai, ilmastokokous, jäätiköt sulaa, Peru, Andit,