Suhteeni televisioon on muuttunut ja muuttuu kaiken aikaa. Siis ainakin se, että istuisin sohvalla ja seuraisin jotain tiettyä ohjelmaa ja tiettyä kanavaa.
Itse en ole tv:n käyttäjänä tietoisesti pyrkinyt mihinkään formuun, mutta ajautunut vuosien varrella suhteeseen, joka ei välttämättä ole kovinkaan kaukana tämän hetken kehitysennusteista.
Reilut 10 vuotta sitten olen päätynyt tilanteeseen, missä loppui kaiken tv-ohjelmatietojen seuraamisen. TV:n katsominen oli pitkään sitä, että luppoaikana avasin television, kelasin kanavia läpi ja pysähdyin katsomaa sitä mikä kiinnosti sillä hetkellä. Useimmiten ei mikään ja sammutin masiinan. Oikeastaan vakio-ohjelmapaikoista tiedän tällä hetkellä 20:30 uutiset ja aamun tv-lähetykset.
Siis en ole vuosiin seurannut yhtään sarjaa ja ani harvoin asettunut varta vasten katsomaan televisiota. Telkkari on kaapissa suojassa ja kaapin ovet ovat olleet auki ehkä kaksi kertaa viimeisen puolen vuoden aikana.
TV:n katselu on koko lailla siirtynyt tietokoneelle ja kännykkään. Noin 98 prosenttia tv-kanavista välittyy pc:n tabletin tai kännykän kautta. Enkä ole uskollinen yhdellekään kanavalle. Tosin olen siinä mediankulutusvaiheessa, että netin kautta kuuntelen radiota kaiken aikaa. Radio pitää ajassa ja sitten täydennän kokemustani esimerkiksi Areenan kautta. Toinen päämedia radioiden rinnalla ovat lehtitalojen verkkopalvelut, joita seuraan todella laajalla rintamalla.
Siitä lähtien kun YLE yhdisti uutistoimituksensa, televisiouutisilla ei ole ollut juuri mitään lisäarvoa. Sanasta sanaan samat uutiset ilman kuvaa ja kuvalla. TV-uutiset tarjoavat vain sen lisän, että onko Urpilaisella punainen vai keltainen jakkupuku ja se ei minua kiinnosta.
Minulle mediankuluttajana ehkä tärkeimpiä ovat hyvät hakukoneet Amppareista Wikipediaan ja olohuoneen sohvan voisin myydä pois.
Tänään on kulunut tasan kaksi vuotta, kun ryhdyin taltioimaan 16.09.2011 nykyiseen palveluun kaikki liikuntasuoritteeni. Toki olen aiemminkin motivoinut itseäni samalla tavalla, mutta kun sovelluksia tulee ja menee, niin samalla tulevat ja menevät minunkin tietoni.
Kaksi vuotta sitten Suunnon Movescount kysyi mottoani ja silloin kirjoitin, enkä ole sitä muuttanut:
- Liike on lääke. Terveyttä ja hyvinvointia. Kilpailen vain itseni kanssa. Tavoitteena kuolla terveenä.
Olihan tuolloin huolestuttavampikin, tuohon yllä olevan määritykseen mahtuva yksityiskohta. Lievästi kohollaan oleva verenpaine, johon lääkärien yksioikoinen kanta oli pillereitä ja pillereitä. Kirjoitin tuolloin itselleni toisenlaisen reseptin, joka on palauttanut paineet normaaleiksi.
Toinen havaittava piirre on ollut se, etten ole 2,5 vuoteen sairastanut yhtään flunssaa. Siihen taas saattaa olla osasyynä, että aloitin tuolloin D-vitamiinin säännöllisen käytön. Sekä enemmän ja vähemmän säännöllisen sinkin ja maitohappobakteereiden käytön. Nämä yhdessä liikunnan kanssa lienee sopiva vastustuskyvyn kehittäjä - minun tapauksessani.
Ruokavalion suhteen olen valikoiva. En käytä juurikaan valmisruokia sen enempää kaupasta kuin ravintoloistakaan ostettuna. Ainakin valinnoissani on vähemmän lisäaineita ja vähemmän suolaa, jonka käyttöä on syytä valvoa verenpaineen takia. Alkoholiannokset kahdelta vuodelta taitavat mahtua kahden käden sormiin.
Olen ollut karppaaja 15 vuotta tosin omien tuntojeni mukaan täysin omaa kroppaani kuunnellen. Pääsääntöisesti ruoka-aineista puuttuvat leipä, peruna, pasta ja riisi. Absolutisti en ole tässäkään asiassa. Ajatukseni mukaan hyvä ja oikea bakteerikanta suolistossa ylläpitää vastustuskykyä. Olen lisännyt maitohappobakteereiden käyttöä muodossa tai toisessa ja vältän viimeiseen asti tulehduskipulääkkeitä ja muita kemiallisia pillereitä, jotka tappavat sekä pahat että hyvät ja tarpeelliset pöpöt.
Tosin olen vain kerran kieltäytynyt lääkärin kirjoittamasta reseptistä viime helmikuussa kun kaaduin suksilla ja yhden selkänikaman etuosaan tuli murtuma. Tämä myös rajoitti jonkin verran ja jonkin aikaa liikunnan riemua.
Läheskään aina ei meinaa ymmärtää, että olen jo rollaattori-iässä. Tunnin treeni tarkoittaa, että toinen tunti pitäisi pyhittää venyttelyyn ja palautuksiin.
Mikä on sitten ollut liikunnallinen aktiivisuuteni tämän hienon ja terveen kahden vuoden aikana. Nämä suoritteet eivät sisällä esimerkiksi hyötyliikuntaa, jota kertyy helposti kävelyä 4-10 km päivässä, Sillä en käytä kaupungissa autoa enkä julkista liikennettä. Ja asunhan hissittömässä talossa ja portaita kertyy päivässä noin 384.
Kahden vuoden aikana (730 päivää) olen tehnyt kaikkiaan 680 liikuntasuoritetta. Niihin olen käyttänyt aikaa kaikkiaan 737 tuntia. Siis kahden vuoden aikana keskimäärin hieman yli tunti jokaisena päivänä.
Lajeina ovat olleet uinti, eniten suoritteita - pyöräily eniten kilometrejä, kävely ja patikointi eniten aikaa. Näiden lisäksi kuntosalia, hiihtoa ja keilailua.
70-luvun alussa tein tarkkaa reittisuunnitelmaa autolla Istanbuliin. Suunnitelman piti olla kutakuinkin paikkansapitävä, koska perillä oli oltava tiettynä kellonaikana, silloin alkoi tapahtuma, johon olin matkalle.
Silloisen Jugoslavian halki kulki kartalla moottoritie, jonka läpihuitaisu ei laskujeni mukaan kauaa kestäisi. Mutta käytännössä moottoritie olikin huonokuntoista kyläraittia. Siinä oli kuitenkin eritasoliittymät ja härillä ajo kielletty. Hienojen paperitietojen käytännön toteutus jäi puolitiehen. Kartalla asiat näyttivät todella erilaisilta kuin käytännössä.
Sama fiilis on nyt kun katselee ja ihmettelee Suomen talouden road mapia tänään, mediatalojen road mappeja ja monen muun. Paperilla näkyy ja puheissa sujahtelee nopeita moottoriteitä, mutta taidamme ajaa edelleen härillä. Ja aika usein tuntuu kuin näillä teillä ei olisi edes eritasoliittymiä, eikä halua, osaamista ja rahaa edes elvytyspaikkaamiseen.
Josko nyt voitaisiin lopettaa kvartaalitalous ainakin politiikassa. Myös yrityksissä pitää tajuta kuinka kauan kestää kehittää jotain todella merkittävää uutta. Kännyköiden kotelon uusi muotiväri ei sitä todellakaan ole.
Sipilän 10-vuoden aikajänne tervehdyttämisen aikatauluksi kuulostaa uskottavalta. Vielä kun Sipilä tai joku toinen poliitikko julkisesti toisi esiin ettei viimeisten 30-vuoden tyylistä kasvua on turha haikailla.
Viisi vuotta 2008 – 2013 lienee riittävä aikajänne osoittaa, etteivät pelkät puheet ja lyhyenaikajänteen näyttävät temput vanhojen toimintamallien suojelemiseksi johda mihinkään.
Motto: älä tee samaa asiaa kahta kertaa samalla tavalla. Näin syntyy muutosta joka päivä.
Näitä otsikoita on todella vaikea pukea sanoiksi. Olla ärsyttämättä ketään tai ärsyyntyä itse. Kyse on kuitenkin kehityksestä joka on vaarallinen pitkällä tähtäimellä ihmiselle itselleen ja lyhyellä tähtäimellä eläimille. Tässä kehityksessä ei ole voittajia.
Ihminen tarvitsee luonnon kanssakäymistä sekä fyysisen että henkisen hyvinvointinsa takia. Vuorovaikutus on välttämätön, eikä ihmisellä ole kykyä eikä oikeutta muuttaa luonnollista kehitystä, vaikka kuinka niin luulisi.
Lyhyellä aikajänteellä toki ihminen voi tehdä omia temppujaan hetkellisesti. Vieraantuminen luonnosta ja luonnonvoimista on tosiasia, kun eläimet esineellistetään. Niitä tulee ja menee – so what?
Milloinkahan tulee ensimmäinen tarjous kauppaan, kun ostat farkut saat kaupanpäälliseksi kissan. Jos sattuu olemaan tuhma kissa, niin heitä roskikseen – so what?
Ihmisen sietämättömyydestä Kimmo Saarisen mukaan joka toinen suomalainen on allerginen jollekin. Tilanne on käsittämätön. Käytännössä immuunijärjestelmä pitää jotakin luonnon täysin harmitonta asiaa, kuten esimerkiksi koivun siitepölyä uhkana.
Mitäs tuosta nyt yhdestä allergiasta – apteekista saa kemiaa, jolla pärjää taas pari viikkoa ja jaksaa mennä shoppaileen koivuttomaan ostoskeskukseen.
Yle uutisoi tänään kuinka suomalaiset tekevät rikoksia facebookissa. Noin nelisentuhatta vuodessa. Kuinka paljon sitten pahoitetaan ihmisten mieliä, siis niitä tapauksia, joista ei koskaan nosteta syytteitä. Se ollee jo huima luku. Entä kuinka moni syyllistyy kunnianloukkaukseen ajattelemattomuuttaan?
Myös Katleena Kortesuo nosti muutama päivä sitten esiin laajasti kiertävän facebookpäivityksen, jossa tunnistettavan kuvan kanssa varoitetaan miehestä, jota syytetään varkaudesta, ilman että häntä on millään tavalla tuomittu syylliseksi.
Kaikki vastuulliset lehdet miettivät omaa julkaisupolitiikkaansa. Mitä julkaisee, mikä on lehden näkökulma asioihin. Puoluepoliittisella lehdellä on toinen näkökulma samaan asiaan kuin riippumattomalla lehdellä. Rajatapauksia pohditaan tarkkaan, kuuluuko tämä lehden linjaan ja toteutuksia mietitään harkiten, jotta raastuvassa voitetaan.
Kun olen tuossa lehtimaailmassa elänyt näinkin pitkään, niin osin tietoisesti ja osin tiedostamatta olen laatinut mieleni sopukoihin oman some-toimituspolitiikan:
Kerron vain omia asioitani totuuksina, luuloina, mielipiteinäni. Jokainen hoitaa oman julkisuuskuvansa ja asettaa rajansa ja minun tehtävänäni ei ole niitä puida julkisesti, enhän niistä oikeastaan puhu edes suusanallisesti kahden keskenkään.
En julkaise kuvia toisista ihmisistä. En edes lapsen lapsista. En halua kuulla heidän muutaman vuoden kuluttua pahoittavan mieliään siitä, että tuo tyhmä vaari on julkaissut minusta ihan tyhmän kuvan. Etenkin kun lähtökohta on se, että julkaistut kuvat ovat ja pysyvät verkossa loputtomiin. Eikä tämä tarkoita ettenkö tykkäisi heistä. Suojelen heitä.
En julkaise kavereiden kuvia tunnistettavasti. Koskaan en voi olla varma millaista tarinaa ”kalakaveri” on kertonut kotonaan. Silloin kun tilaisuuden luonne on ollut julkinen, saatan julkaista kuvaa vaikkapa kuoroni konsertista.
Vältän paikkatietojen julkaisua viimeiseen asti. Ja erityisesti etukäteen en julkisesti kerro olevani seuraavat 3 viikkoa iitin kuuksossa. Se on jo turvallisuuden perusasia. Kerron visiittini vain niille joille se tieto on olennaista. Monellekaan asialle ei ole olennaista millaista reittiä kuljen tai normaalisti käytän ja mihin aikaan. Toki on niitäkin asioita, jotka ovat olennaisesti paikkaan sidottuja.
Muistan erotella mielipiteet faktoista, enkä tuomitse/syytä, jos sitä ei ole tuomioistuinkaan tehnyt.
Mielipiteet ovat kaiken suola. On hyödyllistä ja opettavaista kokea kuinka monella eri tavalla asian voi nähdä ja kokea. Kukaan ei voi välttää, eikä pelata peliä loputtomiin paljastamatta riveillään tai rivien välissä omaa ajatusmaailmaansa.
Olen oppinut tuntemaan monien ihmisten arvomaailmaan aivan uudella tavalla seuratessani heidän päivityksiään Facebookissa.
Näin tapahtuu minullekin. Yhdellekään FB kaverilleni ei ole epäselvää mitä harrastan, mikä on suhteeni luontoon ja eläimiin yleensä tai suhteeni koululääketieteeseen.
Ihminen muuttuu kun antaa muutoksen tapahtua. Pysähdyin tänään kahden paperin pariin miettimään mikä oikein mättää. Toinen paperi oli myöhässä reilut kaksi kuukautta ja toinen pari viikkoa. Kummassakin vaihtoehdossa ei ollut muita valintoja kuin hoitaa asia pois vastaamalla paperilla.
Vanhaa sanontaa mukaillen insinöörillä ei sellaista asiaa ole olemassakaan, jota ei voi ratkaista laskennallisesti. Minulla ei sellaista asiaa ole olemassakaan, jota ei voi hoitaa verkossa.
Muutos ajattelussa on tapahtunut pikkuhiljaa. Aikoinaan vaihdoin ST-pankin asiakkaaksi, kun heillä oli verkkopankki ja muut vasta suunnittelivat. Puhelinluettelo jäi käyttämättömäksi jo 90-luvulla. Muutama vuosi sitten siivosin kaikki yhteistyökumppanit ja palveluntarjoajat, jotka eivät pystyneet tarjoamaan e-laskua jne jne.
Omasta kokemuksestani tyrmään heti ne väitteet, että tämä olisi jotekin ikään sidottu asia.
Minulla on omituinen kasa paperia keittiön nurkassa, jota sitten joskus tsekkaan. Joskus tulee muun muassa sillä hetkellä, kun joku on lähettänyt paperisen kutsukortin, enkä ole siihen reagoinut, ennen kuin tulee puhelu tai muu sähköinen viesti ja kysytään osallistumistani. Minulta puuttuu papereiden käsittelyprosessi.
Palaan tämän päiväiseen. Kaksi lähetystä tarvitsee kaksi kuorta. Toinen pitää olla kuplapussi. Kaapista löytyy, mutta liimat ovat kuivuneet ja täytyy teipata. Sähköisestä osoitekirjasta pitää kaivaa osoitteet ja kirjoittaa kuoriin. Ensimmäinen kynä kuivunut, toinen toimii onneksi. Suuntaan päiväkävelylle postiin. Otan vuoronumeron ja odottelen viitisen minuuttia. Vuoroni tulee ja ystävällinen asiakaspalvelija ilmoittaa hinnaksi 2,55 euroa.
Se on yhdeksän prosenttia minun kuukausittaisesta kiinteähintaisesta nettiliittymän hinnasta ja kaksi asiaa hoidettu.
ps.
tänään käynnistyy kuoron viikkoharjoitukset ja kaikki nuotit järjestyksessä tabletilla.
Etu-TöölössaAsunto Osakeyhtiö Temppelikatu 1 täyttää tänä vuonna 100-vuotta. Asun itse tässä taloyhtiössä.
Olen dokumentoinut näkymiä, tunnelmia ja tapahtumia omista ikkunoistani. Helsinkiläiset ja muutkin talot ovat tuttuja kaikille ulkopuolelta, mutta harvoin löytyy dokumentointia miltä näyttää asuminen asunnosta ulospäin. Nyt sadan vuoden kunniaksi olen koostanut kuvanäyttelyn nettiin.
Tämä näkökulma olisi myös erinomainen idea kiinteistövälittäjille. Miltä asuminen näyttäytyy, eli asunto, kun siellä eletään normaalia elämää. Talojen julkisivu on asujan silmissä vain kerran vuorokaudessa kaksi minuuttia, kun tulee kotiin. Sillä ei ole mitään todellista arvoa omaan asumisviihtyvyyteen. Tämä on ollut perusajatuksenani näissä kuvissa.
As Oy Temppelikatu 1 on muun muassa kuuluisa legendaarisesta ateljeesta, missä esimerkiksi Aimo Kanerva työskenteli 38 vuotta. Yksi taloyhtiön perustajista oli Jalo Sihtola, joka keräsi yli 1200 kappaleen taidekokoelman. Kokoelma lahjoitettiin 10-vuotta sitten Ateneumille, Imatran ja Keski-Suomen taidemuseoille.
100-vuotis juhlissa 17.8.2013 paljastetaan taloyhtiön toinen muistolaatta, missä kerrotaan Väinö Tannerin asuneen taloyhtiössä.
Miksi toiset paranevat nopeammin kuin toiset. Miksi flunssa paranee viikossa ilman lääkkeitä ja seitsemässä päivässä lääkkeillä. Paraneminen on kiinni ihmisen, siis potilaan omasta mielentilasta, uskomuksesta. Se on todistettavasti pystytty osoittamaan, että mielentilalla on yhtä suuri vaikutus paranemiseen kuin lääkkeillä.
Sekin on tiedossa, että kemiallisista lääkkeistä noin 20 prosenttia tehoaa ja kaikilla kemiallisilla pillereillä on ei toivottuja sivuvaikutuksia. Toisilla on jopa enemmän kuin parantavia vaikutuksia. Tyypillisesti näitä ovat kolestrolilääkkeet.
Missä menee se Räsäsen uskomushoitojen raja, jossa ihmisen mieltä ei saisi manipuloida parantamaan ja voittamaan tauteja. Jos ihmisen alitajunta saadaan uskomaan parannukseen, niin se rupeaa toteuttamaan itseään.
Ei Räsäsen seurakunnan parantavat rukouksetkaan ole sen kummallisempia asioita, kun ihmisen alitajunnan manipulointia. Riittävästi uskotellaan ja toistetaan alitajunnalle, niin asiat rupeavat toteutumaan. Eikä sillä ole Jumalan kanssa mitään tekemistä vaikka rukoilemisprosessissa sanaa Jumala tai Jeesus käytettäisiinkin.
Yksikään laihduttaja ei laihdu pysyvästi pillereillä eikä muillakaan lääkäreiden vippaskonsteilla, ennen kuin hän saa alitajuntasa houkuteltua mukaan prosessiin. Se kannattaa tietenkin ymmärtää, ettei alitajunta hyväksy mitä tahansa puppua. Vaan on löydettävä se ydin mihin alitajunta uskoo ja sen jälkeen alkaa tapahtua. Se onkin oikeiden huuhaa-parantajien osaamisaluetta.
Lääkäreillä olisi erinomainen auktoriteettiasema auttaa potilaita uskomuksissa, jos he osaisivat tulkita potilaan tilaa ja käyttää ”huuhaata” alitajunnan parannusprosessin käynnistämiseen. Kaksi tablettia aamuin illoin ei sitä parantavaa henkistä prosessia käynnistä.
ps.
Ketä asia kiinnostaa, niin kannattaa lukea vanha klassikko - Alitajunnan voima
ps2
No eihän Räsänen lääkärinä ymmärrä sitäkään, ettei homoksi käännytä, vaan synnytään jumalan lahjana tähän maailmaan. Niin kuin kaikki muutkin ihmiset.
Niinhän siinä kävi, että juhannuksena kalulla parkkeeratun autoni perään tällänneestä ei ole hajuakaan, vaikka todistettavasti aikaikkuna tapahtumalle oli 45 minuuttia.
Sen verran vauhdikas tälli kuitenkin oli, että naapuri soitti ja kysyi, että tiedänkö autoni olevan poikittain kadulla. Onkohan joku juhannusporukka nostanut sen piruuttaan siihen. Auton kantamisesta ei ollut kyse, kun peräpäätä ryhtyi tarkemmin ihmettelemään.
Ja kun tapanani on aina tehdä taskuparkki (kerta heitolla) niin auton eturenkaat ohjasivat auton kadulle.
Omasta vakuutuksesta homma on sitten hoidettava. Muutama kuukausi sitten vaihdoin auton vakuutukset Pohjantähteen. Pitempiaikaiset kokemukset kotivakuutuksesta ovat olleet sen verran hyviä.
Vakuutusyhtiöt ovat niitä yrityksiä, joissa yksikin pienikin hymy yllättää positiivisesti. Tosin tällä kertaa kävin henkilökohtaisesti viemässä jälkijättöisesti rikosilmoituksen paperiversion.
Tein rikosilmoituksen poliisille netissä. Poliisin nettipalvelu toimi loistavasti. Ainoa ihmettelynaihe oli, ettei kuvaliitteitä saanut kolmea enempää. Parin viikon kuluttua poliisilta palautui kirjallinen versio paperipostissa. Miksiköhän tämä ei tule sähköpostin liitteenä.
Välillä tein sähköisesti Pohjantähteen ilmoituksen tapahtuneesta ja kerroin, että toimitan poliisin paperit jahka ne poliisilta tulevat.
Ennen kuin sain toimitettua poliisin papereita Pohjantähteen, sieltä tuli sms viestinä päätös korvauksesta ja yhteystiedot sekä toimenpideohjeet pelti/muovipajalle.
Jotenkin jäi vaivattoman asioiden hoidon vaihde päähän. Ja kun tänään sitten vihdoin kiikutin poliisin paperit ihan fyysisesti Pohjantähteen, niin iloinen virkailija rekisterinumeron perusteella tarkisti tilanteen ja sanoi, että hieno homma, asia järjestyksessä, ei muuta kuin hyvää kesänjatkoa. Se oli siis vakuutusyhtiö.
Edelliset vakuutusyhtiö-caset ovat kaksi varastettua fillaria. Ensimmäinen case oli tuolloin käyttämäni vakuutusyhtiö Pohjola. Uuden pyörän ostoon pääsin kahdeksan kuukauden, monien soittojen ja usean käynnin jälkeen ilmoituksestani. Se prosessi oli minulle liikaa ja vaihdoin vakuutusyhtiötä.
Toinen varastettu fillari meni sitten Pohjantähden piikkiin. Prosessi kesti puolitoista viikkoa, kun olin valikoimassa uutta fillaria kaupasta.
Näiden kokemusten jälkeen ei voi kun kehua Pohjantähteä.
Uskon olevani kokolailla oikeassa kun sanon, että vuosi 2013 on käännekohta – Suomi lomailee, muttei sulkeudu. Erityisesti tämä koskee nettikäyttäytymistä.
Tänä kesänä ei käyttötilastoihin tulekaan jyrkkää monttua, ei ainakaan niihin palveluihin, joita lomista huolimatta päivitetään melko normaaliin tapaan ajankohtaisilla asioilla.
Ihmiset ovat nyt niin laajasti mobiiliyhteyksien varassa ja kesällä on suhteessa jopa enemmän aikaa nettisurfailuun kuin kiireisinä työpäivinä tai kiireisinä harrastusiltoina. On myös halua tutustua asioihin, joita normaalissa elämänrytmissä ei ehdi tekemään. Tämä taas ruokkii erikoissivustojen aktiivisuutta kesällä.
Heikot signaalit tai oikeastaan jopa vahvat ovat kertoneet jonkin aikaa, etteivät viikonpäivien erot statistiikassa ole enää kovinkaan suuret.
Tänä vuonna kaksi merkittävää paalua todistaa myös suunnan muutoksesta. Niissä palveluissa, joiden statistiikkaan pääsen käsiksi, pääsiäinen oli erittäin vilkas, jopa vilkkaampi kuin pääsiäisen kahta puolta olevat viikot.
Juhannuksessakaan ei tänä vuonna ollut notkahduksia. Samansuuntaisia tulkintoja on löydettävissä myös TNS-Gallupin luvuissa. Tosin juhannuksen kohdallahan sieltä puuttuvat Sanoma-konsernin luvut kokonaan.
Muutamat kauppiaat ovat jo hyödyntäneet uutta tilannetta. Erikoistarjouksia vain viikonloppuna. Ihmisillä on hyvää harkinta-aikaa ja aikaa etsiä netistä tukea päätöksilleen.
Muutamat uutissivustot ja jopa Talouselämä tuottavat uutiskirjeitä (tehtynä tai ajastettuna) myös viikonloppuisin.
Enpä usko, että älypuhelimen tai tabletin omistaja jättäisi laitteensa kotiin lomalle lähtiessään. enkä usko etteikö uutisia ja kaikkea muutakin tulisi selattua aamukahvin lomassa normaaliin tapaan tai riippukeinussa löhötessä.
Tutkikaapa statistiikkanne, ennen kuin panette lapun luukulle ja vedätte piuhat irti.
Lällärit eli radiopuhelimet ovat hoitaneet rajatun porukan keskinäistä viestintää. Nokia yritti kehittää aikoinaan viestintäratkaisua pienille rajatuille ryhmille ja lanseerasi push-to-talk-mallin. Lynxnet tulee nyt samalla ajatuksella, mutta normaalia matkapuhelinverkkoa ja älypuhelimia käyttäen. Sanooko kolmas kerta toden?
Perspektiivi on mielenkiintoinen. Perusajatus siitä, että jonkun ennalta määritellyn ryhmän pitää pystyä kommunikoimaan nopeasti, luotettavasti ja heti, ei ole hävinnyt mihinkään. Päinvastoin – tällaisia tarpeita nousee kuin sieniä sateella.
Työelämä on täynnä virtuaaliorganisaatioita, kansallisia ja globaaleita projektiryhmiä, päivystysrinkejä, popup-työryhmiä. Se on tämän hetken työelämän kehitystrendi. Eikä harrastusryhmissäkään ole näkyvissä muuta suuntaa kuin teknisesti tehokas tapa pitää yhteyttä tavalla tai toisella.
Omalla tavallaan Twitter rakentaa samanlaista maailmaa. Tieto välittyy pienten ryhmien välillä, kunhan twitter-maailmassa vain ymmärretään ja luovutaan seuraamasta ja arvottamasta toimintaa twiittien määrien perusteella, kuten nettimaailmassa on totuttu asioita arvottamaan.
Twitteri on avoin kaikille kun taas push-to-talk-periaate on tarkasti rajattu ja sisällöltään suojattu. Kummankin tulevaisuus kuitenkin perustuu samaan ajatukseen viestinnän kohdistamiseen.
Tunnetuin puh-to-talk-periaatteella toimiva verkko Suomessa on Virve-viranomaisverkko, missä poliisi ja pelastuslaitos operoivat yhdessä. Virve on sekä verkkotekniikaltaan että päätelaitteiltaan räätälöityä ja siksi kallista, eikä sen hevin halutakaan avautuvan kenellekään muulle. Esimerkiksi vapaapalokunnat ovat Virven ulkopuolella.
Kautta aikojen radiopuhelimet omilla taajuuksillaan ovat toimineen puh-to-talk-periaatteella niin hirvimetsässä kuin suurten hotellien siivoojilla. Taajuuskantama vain rajaa viestinnän melko suppealle alueelle.
Jos tällainen tarve on ollut olemassa ja kasvaa entistä voimakkaammin, niin mikä ihme sitten pidättelee ratkaisujen käyttöönottoa?
Tähän mennessä ei vaan ole toteutettu asioita – verkkoa ja päätelaitteita – olemassa olevilla tekniikoilla, joita ihmiset jo valmiiksi käyttäisivät. Ratkaisuista on tullut liian räätälöityjä ja kalliita hankkia ja ylläpitää, eritoten muuttuvissa käyttötarpeissa. Verkkojen kattavuus on loppunut kesken jne.
Älypuhelinten käyttö, normaaleissa matkapuhelinverkossa ryhmäviestintään täyttää nyt ensimmäisen kerran oikeasti perusedellytyksen kohdennettujen käyttötarpeiden toteuttamiselle.
Älypuhelinten muilla ominaisuuksilla voidaan tuottaa tarpeellisia lisäominaisuuksia. Kamera viivakoodin lukijana ei pitäisi olla ylivoimaista vaikkapa logistiikka- tai vartiointiyrityksille, koska kameraa käytetään jo muutenkin tähän tarkoitukseen.
Lähdin omalla autolla Helsingin keskustasta, Kalevankadun länsipää, alkuiltapäivästä lentoasemalle. Tämä matka kesti nopeusrajoituksia noudattaen ja ilman vanhoja vihreitä 28 minuuttia.
Lentokentälle ajavat yleiset bussit ilmoittavat ajoajaksi 30-40 minuuttia ja Finnairin bussi 30-35 minuuttia. Todennäköisesti taksi päihittää meidät kaikki, kun ne osaavat ajankohdan mukaan valita nopeimman reitin.
Olen iät ja ajat ihmetellyt sitä miten kallista, 700 miljoonaa euroa maksavaa kehärataa on perusteltu hyvällä yhteydellä lentoasemalle. Samaa ihmetteli Tekniikka&Talous toukokuun alussa otsikolla Kehärata avaa Euroopan hitaimman lentokenttäyhteyden.
Lentomatkustajan painajainen on alku ja loppupään siirtymiset ja odottelut. Se on jo psykologisesti syvällinen ja kova koetinkivi lähteä lennon jälkeen laukkuineen etsimään ja odottamaan hidasta junaa, kun tiedät, että taksiin hypättyäsi olet alle puolessa tunnissa kotiovella.
Kehärata on varmaan sopiva julkinen yhteys sen varressa asuville ja sinne muuttaville ihmisille. Sen on kompromissi ilman todellista arvoa. Lentoaseman matkustajien houkuttelemiseksi onkin tehtävä todella töitä, sillä nykyiset väärät mielikuvat on oikaistava tavalla tai toisella ja kampanjoinnin perusajatusten on oltava jotain muuta kuin numeroita.
Elämäni hienoimman kokemuksen koin aikoinaan Wienin matkalla. Lentoni lähtöportti oli Wienin keskusrautatieasemalla. Siirtyessäni rautatieasemalla junaan olin jo kansainvälisellä alueella ja joku muu hoiti matkalaukkuni SAS:n lennolle kohti Helsinkiä.
Tänään voi siis avata uimakauden, kun tämän alkuvuoden lämmittelyuintikilometrejä on kertynyt 50 kilometriä.
Alkuvuosi on käynnistynyt liikunnallisesti melko mukavasti, vaikka helmi-maaliskuun vaihteessa viaton kaatuminen suksilla aiheutti yhden selkänikaman murtumisen. Oireettomuus saattaa kestää jopa kahdeksan kuukautta.
Alkuvuonna rekisteröityjä liikuntasuoritteita on kertynyt kaikkiaan 141 kappaletta ja niihin olen käyttänyt aikaa 146 tuntia. (119 suoritusta / 144 tuntia /2012) Siis aktiivisuus kutakuinkin samalla tasolla.
Eniten aikaa olen käyttänyt uimiseen ja toiseksi eniten kävelylenkkeihin. Seuraavina tulevat hiihto, kuntosali, patikointi. Hyvää vauhtia kärkilajien joukkoon on kiilaamassa fillarointi.
Nämähän ovat tietysti suoritteita ja numeroita, mutta mihin se on johtanut. Alkuperäinen tavoite vuonna 2011 oli verenpaineen pitäminen kurissa, toimii hyvin edelleen. Painoa on edelleen liikaa jostakin merkillisestä syystä, jota en ymmärrä. Muutenhan olisin melkein 10 kiloa kevyempi.
Olisin valmis uskomaan, että yksi seuraus tästä kaikesta on se, että viimeisin flunssa on ollut reilu puolitoistavuotta sitten. Osasyynä voi olla myös reilu yliannos d-vitamiinia sekä sinkkiä ja maitohappobakteereja.
Kaverini asunnon vuokrausilmoitus hakkeroitiin Oikotiellä viikonloppuna. Vuokrahinta oli pudonnut puoleen. Todella mahtava tilaisuus saada hieno, siisti saunallinen kämppä super-edullisesti. Samalla oli Oikotien käyttäjätiedoissa vaihdettu vuokraajan sukunimi ja sähköpostiosoite.
Toivottavasti kukaan ei ehtinyt maksaa etumaksuja tai muuta mukavaa näin huikeasti hyväntekeväisyystarjouksesta. Hakkeroidussa ilmoituksessa oli muutettu paitsi hinta niin myös neliöiden määrää oli hieman tuunattu ylöspäin ja neliöhinta naurettavan alhaiseksi. Siis melkein oikeilla tiedoilla, jos vaikka pihalla kävisi katsomassa millaisissa maisemissa uusi kotini mahdollisesti olisi.
Tällä kertaa Oikotien tarkkaavaisuus oli kiitettävän nopeaa ja hakkerointi huomattiin ja ilmoitettiin ilmoittajalle. Tosin yksi yhteydenotto vuokraajalle paljasti myös että jotain hämärää on tekeillä, koska yhteydenottajalla oli erilaisia tietoja vuokrattavasta asunnosta kuin itse omistajalla.
Valitettavan usein liian halpa hinta tarkoittaa juuri tällaisia hakkerointi-tapauksia, varastettua tavaraa, harmaata taloutta, pentutehtailua ja kaikenlaista ei niin reilua toimintaa.
Nettikaupan kohtuuttoman edullisten hintojen pitäisi käynnistää hälytyskellot itse kullakin. Silloin todella kannatta tehdä hakuja ja selvittää taustoja, eikä suostua tunnin kuluttua päättyvään tarjoukseen, jossa etumaksu varmistaa kaupan tai vuokratakuu asunnon saannin.
Voit olla ihan varma että et ole voittanut kansainvälisessä lottoarvonnassa huimia summia, jos et ole sellaiseen edes osallistunut.
Voit olla varma, ettei kaukainen sukulainen ole jättänyt sinulle perintöä. Ja jos on niin tieto tulee virkateitse eikä sähköpostissa pidä lähettää tilitietojasi.
Arkisessa markkinointiviestinnässä kovin usein tuppaa unostumaan laatu. Etenkin nykyisin kun kuvalla ja videolla on huomattavan keskeinen ja merkittävä osuus ja voima visuaalisesti rikkaassa viestinnässä.
Ei se kännykkä nyt kuitenkaan ole ammattimaisen viestinnän laatutyökalu, puhettakaan että sitä ei edes osata käyttää kuvaamiseen saati kuvien lopulliseen muokkaukseen.
Laatu on näköjään kovin erilainen käsitys, niin kuin on muodikkuus tai tyylitajukin. Laatu on kuitenkin se, joka muodostaa aina sen pohjavireen ja vaikuttavuuden, kutsuuko viesti luokseen ja herättääkö se jatkoinnostusta.
Maailman johtava kuvatekniikan yritys Canoniin määrittelee kuvauksen osuvasti; kamera on se väline jolla taltioidaan kuvainformaatio bittimuotoiseksi ja itse kuva syntyy sen jälkeen kuvan käsittelyssä. Näin minäkin asian koen. Eikä tämä tarkoita, että kuvia manipuloitaisiin, vaihdettaisiin vihreä punaiseksi tai musta valkoiseksi.
Jos et osaa käsitellä kuvia tai videoita, niin ehkä olisi parasta jättää käsittelemättömät kuvat käyttämättä ainakin markkinointiviestinnässä. Ei edes silloin, kun haluat antaa tuotteestasi tai palvelustasi epäedullisen mielikuvan. Sekin efekti on tehtävä tietoisesti.
Esimerkkitapauksessani myydään miljoonan euron asuntoa. Video on sanan varsinaisessa merkityksessä juosten kustu. Kameran kanssa kämppä läpi 4,13 minuutissa nautiskelematta mistään kohdasta. Kovakuntoinen kameramies, tai sitten ei löytynyt paus-nappulaa. Tai pahimmassa tapauksessa mitään todellista ideaa.
Video antaa kuvan pelkistä kapeista sokkeloista ja teknisesti samaa suttuisen harmaata. Onko tämä se ensimmäinen haluttu mielikuva arvoasunnosta meren rannalla. Tuskin. Äänimaailmassakin olisi voinut olla merenkohinaa ja linnunlaulua.
Monet asunnonmyyjät maksavat isojakin summia asunnon tuunauksesta ennen esittelyjä. Erillisistä kuvista päätellen tätäkin myyntikohdetta oli harkitusti järjestelty. Mutta sitten voimakkain elementti – liikkuva kuva – jätti välineen omimman luonteen kokonaan huomioimatta ilman laatukriteereitä.
Kuvassa ja videossa laadun ero ei välttämättä ole sormella osoitettavissa. Se vain tuntuu jossakin katsojan sisäisissä sopukoissa. Vähän niin kuin olisit ostamassa autoa. Puhdas auto on aina paremmin hintansa väärtti.
Toki laadussakin voidaan mennä hakoteille, silloin kun se antaa täysin vääristetyn kuvan kohteesta. Viestityn ja todellisen kuvan marginaali ei saa olla liian suuri. Ja ennen kaikki liiallisen laadun tuotannosta ei kannata maksaa ylimääräistä.
Tässä voisi hyvin käyttää vertausta myös mediaan. Lehdet ovat täynnä surkeita lukijoiden kännykkäkuvia. Kulmassa lukee lukijan kuva 20 euroa. Korkeintaan sen arvoisia ne yksittäisinä ovatkin. Ainoa puolustus medialle on, että joissakin tapauksissa he voittavat uutiskilpailun lukijan kuvalla.
Pitäisikö asuntomarkkinoillakin lyödä leima kuviin ja videoihin – omistajan video 20 euroa. Silloin kiinteistönvälittäjän oma työ ei saisi ala-arvoisen laadun leimaa.
Ps. Käykääpä katsomassa Facebookissa Maailma Kylässä kuvien laatua - eikä niitä odoteltu montaakaan minuutia esiintymisten jälkeen.
Jälleen kerran tuli eteeni tapaus, jossa on tehty mokia tai suunniteltu täysin pieleen. Sitten vaivihkaa korjaillaan ikään kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.
Näin tapahtui kuukausi sitten Suunnon Movescount palvelussa. Huikea ennakkokampanjointi, että nyt tulee kaikkien aikojen suurin päivitys. Tulette näkemään mahtavia toimintoja. Tämä on niin suuri päivitys ja muutos, että palvelu on alhaalla monta tuntia. Todellisuudessa ainakin yhden ylimääräisen päivän.
Ja mitä tapahtuikaan ulkoasu muuttui vaaleasta tummaksi ja palvelu täynnä mokia. Toistaiseksi en ole löytänyt yhtään minulle sopivaa uutta ominaisuutta ja vanhat eivät toimineet. Tuli mieleeni vähän kuin YLE:n uutisten muutos, jos Studion ulkoasu muuttuu ja ankkurit nostaa perseensä penkistä, niin eihän se oikeastaan mikään muutos ole. Se on vain tuunausta.
Niinkin yksinkertainen asia kuin päiväyksen sorttaaminen ei Suunnolta onnistunut. Se sorttasi vain päiväyksen ensimmäisen numeron mukaan. Yritin antaa palautetta, mutta automaattiviesti kertoi, että tämä on väärä kanava.
Tänään sitten yllättäen moni asia onkin eri mallilla. Voin yllättäen verrata liikuntasuoritteita edelliseen kuukauteen verrattuna ja edelliseen vuoteen verrattuna, voin seurata liikuntamuotokohtaisesti, että tänä vuonna olen uinut tähän mennessä 38,85 km.
Kaikki nämä olivat aiemmassa versiossa varsin loogisesti käytettävissä ja nyt ne ovat palautettu mustalle pohjallekin yhden tai kahden klikkauksen päähän. Kiitos tästä muutoksesta.
Mutta miten ihmeessä Suunto käyttäytyy kuin pieni lapsi, joka yrittää salata sössimisensä, jotka kuka tahansa pystyy toteamaan suoraan ruudulta ja etenkin toimintojen muutoksena. Ei mitään tietoa missään vaiheessa, eikä palautekanavaa havaituille mokille. Ei ainuttakaan viestiä viime yön muutoksista.
Ensin tunnen (asiakas) itseni täysin hölmöksi kun en 30 vuoden tietotekniikkakokemuksella pysty käyttämään muuttunutta palvelua. Etsin tuntitolkulla tietoa ja seuraan keskustelukanavia selvittääkseni olenko minä vain niin tyhmä, etten osaa. Seuraavaksi ryhdyn etsimään parempaa ja loogisempaa palvelua samaan tarkoitukseen.
Eikö olisi todella reilua tunnustaa, ettei kaikki mennyt putkeen. Odottakaa hivenen aikaa ja paikkaamme nämä mokat ensin ja nämä sen jälkeen. Anteeksi etteivät kaikki uudet toiminnat toimineetkaan kuten suunnittelimme.
Tai ihan mitä vaan kunhan pelastaa käyttäjän tuntemasta itseään pata tyhmäksi ja pitää huolen, että asiakas jatkaa palvelun käyttöä.
Mielenkiintoista kuinka ranskalaisten rekrytoidessa itselleen presidenttiä, koko homma meni pieleen. Vuodessa paikkaan valitun kehitys- ja arviointikeskustelut osoittavat, että suoritustaso on pudonnut 65 prosentista 25 prosenttiin.
Yritysmaailmassa taitaisi tulla jo potkut – ainakin jossakin Jalliksen vaikutusvallassa olevassa urheiluseurassa. Ei taitaisi kyseiset headhunteritkaan saada uusia toimeksiantoja.
Missä tällainen rekrytointi voi mennä näin pieleen. Eihän vain François Hollande ole valepresidentti ja hänellä ei olekaan pätevyyttä tähän tehtävään. Antoiko hän haastattelukierroksilla sellaista tietoa tai väärää tietoa, jolla palkkaajia johdettiin harhaan. Vai jäikö rekrytoijilta joitakin tietoja tarkistamatta.
Todennäköisesti organisaation toiminta ei ole vuodessa muuttunut niin paljon, että palkatun esitetyt tiedot ja taidot olisivat vuodessa täysin vanhentuneet ja hän ei olisikaan kykeneväinen enää tähän tehtävään. Tällöinhän organisaation intresseissä pitäisi olla jatkokouluttaa ja ohjata palkattu henkilö uuteen tilanteeseen.
Ovatkohan rekrytoijat ymmärtäneet tässä tapauksessa omaa tehtäväänsä oikein, vai tehneet päätöksiä pärstäkertoimen ja vanhojen tuttavuuksien pohjalta. Kuinkahan suuri on informaatiovaje toimeksiannon ja todellisuuden välillä. Ja toki sattuuhan organisaatioissa sitäkin, että tunnustetaan tehdyn täysin väärän rekrytoinnin ja lopetetaan kaveeraaminen siinä toivossa, että väärä valinta ottaa jalat alleen.
Yrityksissä rekrytointiprosessi on aika tiukka, jopa aika tunteeton. Pitäisiköhän poliitikkojen samaistua tähän prosessiin ja jättää iän ikuiset vaalilupaukset julistamatta, joita sitten ei kuitenkaan pystytä olosuhteiden pakosta lunastamaan. Kun ei edes etukäteen tiedetä kenen kanssa niitä pitäisi niitä lunastaa.
Ehkä Juha Sipilä on jotain tämän kaltaista alitajunnassaan toteuttanut. Tai jopa ihan tietoisesti. Ja tällä kommentilla en ota minkäänlaista kantaa puolueisiin tai niiden kannatuksiin. Itseäni ei politiikka niinkään kiinnosta, mutta nämä iän ikuiset prosessit kyllä.
Entäs jos headhuntereina ei olisikaan kaiken maailman kansa. Vaan kansa palkkaisi headhunterin valikoimaan loppukierroksille pääsevät pätevät ei sopivat kandidaatit.
Jotkut himaset voisivat hyvinkin tahkota nyt rahaa kehittämällä uuden mallin politiikoille sen sijaan että mentäisiin samalla vanhalla kaavalla kuin viimeiset sata vuotta.
Olen tänään tutustunut, jopa ottanut käyttöön liikunnan seuraamiseen Endomondon. Minun käy sääliksi Nokiasta eriytettyä Sportstrackeria, kun osaaminen, resurssit, into tai joku muu ei vaan potki asioita eteenpäin.
Olisin periaatteessa kovasti halunnut suosia Spotstrackeria ja onhan minulla siellä 426 liikuntasuoritetta karttoineen kaikkineen, joihin olen käyttänyt 527:35:13 tuntia, kuluttanut 176334 Kcal ja taittanut matkaa 5199 km. Ja olisi huimasti enemmän jos se toimisi.
Tilastoni ovat 10.8.2008 lähtien ja sitä ennen jo käytin sovellusta, olin innoissani annoin paljon palautetta ja vinkkejä Nokia Labsille omista kokemuksistani ja havainnoistani. Tein omia pieniä vertailuja pyörien matkamittareiden, markkinoilla olevien askelmittareiden ja Sportstackerin välillä. Nämä tiedotkin annoin Nokia Labsin käyttöön.
Olin vaan ja olen vieläkin vaan niin varma, että ihmiset ovat valmiit ja yhä motivoituneimpia huolehtimaan omasta terveydestään. Ja mikä onkaan sen motivoivampaa kuin faktat – syyt ja seuraukset. Muutenhan leikki loppuu lyhyeen niin kuin on loppunutkin liian monen kohdalla.
Olen huomaavinani, että niin Sportstracker kuin muutkin suuntaavat palvelunsa himoliikkujille, urheilijoille. Referensseinä käytetään huippumenestyjiä. Olisiko aivan mahdotonta brändätä vaikka liki sama tuote niille, jotka havittelevat maailman ennätystä triatlonissa ja niille jotka haluavat päästä 50 ylimääräisestä kilostaan tai niille, jotka haluavat kuolla terveinä.
Mistä nyt sitten tämä ryppy rakkauteen. Yksin kertaisesti siitä syystä, etten ole saanut Sportstrackerilla kun noin 20 prosenttia liikuntasuoritteistani talteen sen jälkeen kun siirryin windows puhelimeen. Sykevyötä en edes viitsi kokeilla, niiden kaikkien nettikiroilujen ja kommenttien takia. Aiemmin Symbian-versiot ilmestyivät samana päivänä kuin itse symbiankin. Nyt tuorein windows version on viime vuoden kesäkuulta. Se vaan ei pelitä.
Vaikka Endomonto osoittautuisi järkeväksi, niin siitäkään ei tule liikuntani pääkirjaa. Pääkirjanpitoni tapahtuu Suunnon Movescountilla. Tämä taas sen takia, että Suunnon M5 sykemittarin kunto-ohjausohjelma on vertaansa vaille. Tosin ilman gps:ää.
En ole liikunnassanikaan reittiorja. En rakentele valmiita reittejä, enkä käytä toisten reittejä, vaikka se näyttää olevan lähes kaikkien sovellusten ominaisuus. Enempi fiilisten mukaan mennään ja ranteessa oleva personaltrainer antaa tavoite ajan ja tavoite syketason. Matka puuttuu. Siihen tarvitsen gps:n avulla mittausta ja mieluusti jo olemassa olevaan laitteeseen, joka on muutenkin aina mukana. Jos sinulla on hyviä neuvoja, niin antaa vain tulla.
Patikoin paljon. Haluan tietää kuinka pitkän matkan olen luonnossa taittanut. Fillaroin paljon ja mieluusti uusia reittejä hakien kahdella erityyppisellä pyörällä. Sama mittari palvelkoon kumpaakin pyörää. Kävelen helposti 10-20 km. Esimerkiksi viime torstaina askelmittarin kilometrejä kertyi 20,6 ja gps kilometrejä 13,7. Ero johtuu vain siitä, että Nuuksion maastossa askeleen pituus ei ole sama kuin vaikkapa reippaalla sauvakävelyllä.
Koira kun ei ryhdy hädän hetkellä ajattelemaan, että katsotaan nyt, josko tilanteesta jotenkin selvittäisiin. Se vain vaistovaraisesti puolustautuu sekunnin murto-osassa, hyökkää kimppuun ja puree. Ja sitten päivitellään, kun se ei koskaan aiemmin ole tällaista tehnyt ja aina tottelee kun käsketään. Kyse on vain kahdesta täysin eri asiasta.
Eilinen kuuden ja puolen tunnin patikointi Nuuksion poikki toi vastaa kauniin ja herkässä vaiheessa olevan luonnon sekä kymmenkunta koiraa. Omassa seurueessani oli mukana husky ja osan aikaa australian kelpie.
Koirat olivat lain mukaan asianmukaisesti kytkettynä paitsi kaksi isoa valkoista paimenkoiraa. Koirilla ei ollut edes pantoja, joten niiden välittömästi kytkeminen tuskin olisi onnistunut.
Kyseisessä tapauksessa näytti myös siltä, että koirien hallinta ei muutoinkaan sujunut kuin strömsöössä. Koirat houkuteltiin reitiltä syrjään ja makupalojen turvin pidettiin koirien katse muualle kuin vastaan tulevaan huskyyn. Koirien katse ohjattiin tiukasti pensaikkoon.
Näissä tapauksissa aina vaan tulee mieleen, että omistaja ei ole ymmärtänyt pätkääkään koiran perusluonnetta. Luontokappale reagoi vaistollaan alle sekunnissa. Niin hyvin kasvatettua ja koulutettua koiraa ei ole olemassakaan, etteikö se hädän hetkellä purisi, hyökkäisi uhkaavan kohteen kimppuun.
Tässä vaiheessa on varmuuden vuoksi alleviivattava, että hädänhetki on koiralle aivan joku muu kuin ihmiselle.
Eilisessä tapauksessakin liikuttiin suositulla liikunta-alueella, missä ihmiset treenaavat juosten, pyöräillen ties minkälaisissa ja värisissä vaatetuksissa.
Tällaisen nopeasti eteen tulevan kohteen koira helposti kokee uhkaksi. Koira kun ei ryhdy ajattelemaan, että katsotaan nyt, josko tilanteesta jotenkin selvittäisiin. Se vain vaistovaraisesti puolustautuu sekunnin murto-osassa. Ja sitten päivitellään, kun se ei koskaan aiemmin ole tällaista tehnyt ja aina tottelee kun käsketään.
Kyse on vain kahdesta täysin eri asiasta.
Metsästyslaissa määrätään koiran kiinnipitovelvollisuudesta, että maaliskuun 1. päivästä elokuun 19. päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Taajamissa on kuitenkin voimassa järjestyslaki, jonka mukaan koira on aina pidettävä kytkettynä.
Pesintä on jo käynnissä ja pian luonnossa kaikki on pientä ja hentoa. Tämä on myös koiranomistajan ymmärrettävä.
Posti lähetti minulle tällaisen pakkosyöttöviestin ja kertoo, että Posti on avannut jokaiselle suomalaiselle sähköisen postilaatikon.
Jos nyt oikein hieron muistinystyröitäni, niin samanlainen viesti tuli joitakin vuosia sitten. Onko tämä nyt kansalaisvelvollisuus ryhtyä Itellan asiakkaaksi? Ainakin se on varsin kyseenalaista markkinointia. Kuinka moni ymmärtää mitä tarkoittaa kaikille suomalaisille avattu postilaatikko ja kuinka moni ymmärtää, ettei sitä ole suinkaan pakko aktivoida käyttöön.
Se on jokaiselle kansalaiselle kuuluva postin palvelu, lupaa mainosteksti. Se on maksuton, mutta kuinka kauan. Jos valtio maksaa viulut, niin miksei sitten paperisen kirjeen lähettäminen on jokaiselle kansalaiselle kuuluva Postin palvelu.
Minusta tämän mainoksen viestin sävy on enemmän kuin harhaanjohtava. Sävy on itsestään selvyys, kuuluu kansalaisvelvollisuuteen, että jokainen aktivoituu Postin asiakkaaksi.
Itse en aio ainakaan nyt aktivoitua, koska en löydä sille mitään käyttöä. Samasta syystä lopetin netpostin käytön muutamia vuosia sitten.
Minun yksityiselämässä ja yritykseni elämässä ei ole tällä hetkellä kuin yksi yritys, joka edelleen lähettää esimerkiksi paperisia laskuja.
Kaksi vuotta sitten siivosin pois kaikki ne yritykset, jotka eivät pystyneet lähettämään e-laskua pankkiin, missä sen hallinta on luonnollisen helppoa. Parille yritykselle annoin jatkoaikaa muutaman kuukauden, kun kauniisti lupasivat siirtyä e-laskuihin.
Netpostin välityspalvelulle en keksi mitään käyttöä. ja miksi jonkun välikäden pitäisi hoitaa ja mutkistaa asioita. En nyt halua tyrmätä tätäkään palvelua. Saattaahan jollakin olla sille käyttöä. Mutta Postin tyylilajista en tykkää. Eikä varmasti tykkää Pihtiputaan mummokaan.
