Miksi kauppa ei käy vaikka tuote on kunnossa

Lauantai 30.5.2015 klo 18.37 - Kauko Niemi

Eilen illalla Helsingissä konsertoi perulainen Juan Diego Florez. Kaiken taiteen sääntöjen ja odotusten mukaan Finlandia-talon olisi luullut olevan täpösen täynnä ja ulkopuolelle jääneitä runsaasti.

Vaan muutamaa päivää ennen alkoi erikoistarjoukset kaksi lippua yhden hinnalla. Silti tyhjiä paikkoja oli salissa runsaasti. Fiilis muistutti suomalaisen kuoron kevätkonserttia.

Tuote on tässä tapauksessa ehdottomasti kunnossa. Juan Diego Florez on maailman huipputenori. Toisten mielestä paras, toisten mielestä ainakin hyvä kakkonen. Florez on maailmalla oopperamaailman kirkkaimpia ja halutuimpia tähtiä.

Itse yritin saada lippuja hänen Madridissa pitämään konserttiin pari vuotta sitten. Minulla oli paikallinen agentti hoitamassa asiaa ja itse netin kautta. Liput myytiin loppuun 20 minuutissa.

Florez ei ole kulunut Suomessa. Tämä oli hänen toinen visiittinsä. Edellinen konsertti oli vuonna 2004 elokuussa Helsingin Oopperatalon päänäyttämöllä.

Mikä sitten mätti eilen Helsingissä, kun markkinointi ei onnistunut? Lievempiä syitä saattoi olla paikka. Musiikkitaloon totutettu konserttiyleisö jo vierastaa Finlandia-taloa. Toinen intoa lieventävä asia saattoi olla, että konsertti oli resitatiivi, siis pianosäestyksellinen kahden miehen show. Tosin tällä kombinaatiolla esitetään sellaista musiikkia, mihin orkesteri ei taivu ja näin oli eilen illallakin.

Vaikka tuote olisi kuinka kunnossa, niin ilman markkinointia tilaisuudet eivät täyty. Tässä tapauksessa suomalainen tilaisuuden järjestäjän markkinointi, mihin itse törmäsin, oli ilmoitus tai pari Rondo-lehdessä. Lehti on niin pienilevikkeinen, ettei sen mainoksella ole järin suurta merkitystä.

Jos markkinointi rakentuu vanhaan malliin ilmoitteluun lehdissä, niin se aika on jo eletty. Sosiaalisessa mediassa en törmännyt kertaakaan, paitsi mitä nyt itse hehkutin lipunostopäivänä.

Florezin oma Facebook-ryhmä ei maininnut kertaakaan Helsingistä mitään. Sielläkin on puuhastelemassa väärillä ajatuksilla varustettuja tekijöitä. Päivitykset ovat vain menneitä tapahtumia. Ryhmäkuva kuinka suuret taitelijat olivat laulamassa jonkin oopperatalon jossakin tuotannossa. Tämäkin päivitys tulee päiviä tai viikkoja myöhässä. Ketä se enää kiinnostaa.

Kun markkinoinnin pitäisi olla kiinnostuksen ja kiiman kasvattamista taiteilijaa ja tapahtumaa kohtaan monista eri näkökulmista alkaen kuukausia ennen. Nyt oli yksi ennakkojuttu Hesarissa päivää ennen.

Markkinointi vuosimallia 1993 ei vain pure nykyisessä valtavassa tietotulvassa, eikä varsinkaan, jos tuudittaudutaan vain maailman parhaan tuotteen vetovoimaisuuteen.  Ja pienenä yksityiskohtana vanhasta ajattelusta voisi mainita, ettei 10 euroa maksavaa ohjelmaa voinut ostaa kuin käteisellä. Onneksi ystävälläni oli käteistä, itselläni ei. Sainkin tuttavankauppaa painetusta ohjelmasta kännykkäkuvan ja saatoin seurata konsertin lauluja.

 

 

Ruotsi on taitava

Sunnuntai 24.5.2015 klo 12.58 - Kauko Niemi

Yhtään tahtia en osaa Ruotsin Eurovisio-laulusta näin yhden katselukerran jälkeen. Musiikissa ei minulle ollut mitään vaikuttavasti mieleenpainuvaa.

Ruotsi on kuitenkin älyttömän taitava käärimään kokoispaketin, joka puree laajaan joukkoon ketään ärsyttämättä. Ruotsi osaa tämän muussakin kuin viidhebisneksessä.

Todelliset sankarit eivät korosta itseään. Suomen TV-kommentaattori yritti useampaankin kertaan haukkua ruotsalaisen Månsin esiintymisasua salipaidaksi. Asu oli aivan varmasti testattu, tutkittu, mietitty ja kokonaisuuteen koko kisojen parhaiten sovitettu. Asu ei ole erillinen elementti ja vielä vähemmän se on yksittäinen mielipidekysymys, kun rakennetaan kokonaisuutta.

Esityksen viestin on oltava kokonaisuus ja tämän ruotsalainen viihdeteollisuus osaa erittäin hyvin ja voittonsa ansaitsee kilpailussa, missä itse musiikki ja laulu ovat vain osatekijöitä. Yksittäiset palaset tai kikkailut eivät varasta huomiota kokonaisuudelta. Etenkään sellaiset, joilla jaetaan jyrkästi mielipiteitä.

Viime öisen kilpailun positiivista antia oli järjestäjien antama tila viime vuotiselle voittajalle  Conchita Wurstille. Sujuvasti esiintynyt Conchita rakensi hyvin jatkuvuutta Guinessin ennätysten kirjaankin nyt päässeelle maailman vanhimmalle musiikkiohjelmalle.

Wien selvitti illan tyylikkäästi muutamaa tietoliikenne häikkää lukuunottamatta. Isäntämaalle olisi suonut edes yhden armopisteen, kun muutenkin pisteet näyttivät menevän enemmän tai vähemmän naapureille.

Työ tekijäänsä opettaa

Keskiviikko 20.5.2015 klo 22.09 - Kauko Niemi

Yleensä en menneitä haikaile, mutta kun näitä työelämän muutoksia joka päivä seuraa, niin jotenkin tulee mieleen mitkä asiat ovat työelämässä opettaneet eniten.

Perusvireen loi luonnollisesti maatalon ympäristö ja sen askareet. Töitä tehtiin silloin kun töiden aika oli. Luonto kun ei odottanut, eikä ihmetellyt, josko sulla olisi nyt inspiraatio päällä. Yhtenä kesänä sain palkkaa sokerijuurikkaan harventamisesta. Oliskohan ollut pennin metri. Se oli tavallaan kiertotie siihen, että sain ensimmäisen oman polkupyöräni.

Seuraava maksullinen aherrus oli koulun viimeisenä kesänä. Sain mennä kesätöihin enkä pellolle. Kodinkonekaupan takapihalla asensin noin 400 autoradiota paikoilleen säiden armoilla. Hienoa hommaa kun sai tutustua arvokkaisiin autoihin ja hienoihin radioihin, joihin minulla ei koskaan olisi ollut varaa.

Ensimmäinen vakituinen työpaikkani opetti minulle varmasti kaikkein eniten työelämästä. Tehtävänäni oli virittää tietyömaiden varoitusvilkkuja. Pitihän niiden palaa ja olla sammuksissa tietyn ajan. Lopputestaus ja sitten pakettiin.

Ensimmäisellä työviikolla sain nootin. Tietenkin tein homman loppuun ja vilkun pakettiin ja sitten kahvitunnille. ”Lähetystö tuli kuitenkin ilmoittamaan, että kahvitunti alkaa tasan kello 14:00 oli työtilanne mikä tahansa, niin meisseli putoaa kädestä. Ja käsienpesuaika alkaa 15:55, eli jonottaminen kellokortille ja heti 16:00 ulos.

Jonkun ajan kuluttua jouduin saman yrityksen komennukselle Kemiöön rakentamaan Suomen ensimmäistä koenavettaa, missä lehmien parret erotettiin sähköpaimenilla. Noottia tuli tästäkin, kun matkustin Kemiöön yrityksen teknisen johtajan kanssa. Olin alkanut veljeilemään herrojen kanssa.

Siinä vaiheessa kun samassa huoneessa oleva vanhempi mies kertoi, ettei anna rahaa pojalleen koulua varten, koska hänestä tulisi herra, tunsin oloni niin vaivautuneeksi ja hankin seuraavan työpaikan. Kahdeksan kuukautta teki selväksi nokkimisjärjestykset, joihin en todellakaan soveltuisi.

Vaikka olinkin muutaman radion sukulaisille rakentanut ja ihan väritelkkarinkin väsännyt, niin alkoi tuntua, etteivät ”kolvihommat” kuitenkaan kiinnosta riittävästi.

Olin suomalaisittain toimivassa amerikkalaisessa yrityksessä. Kulttuuri antoi kuitenkin vapauksia yrittää ja kehittää. Pian huomasin menneen kuusi vuotta joka ikinen ilta opiskelemassa markkinointia ja viestintää. Ja siirtyneeni tekniseltä puolelta viestintään.

Seuraava amerikkalaisorganisaatio olikin täydellinen vastakohta ensimmäiselle työpaikalleni. Ylityöt kuuluivat luontaisetuihin. Seurattiin pääsääntöisesti vain sovittuja tavoitteita ja niiden toteutumista. Välillä viikossa oli liki 80 tuntia välillä varmaan alle 30 tuntia. Kehitys ja arviointikeskusteluissa kahdesti vuodessa tuli kehut tai tuomio. Kuitenkin ymmärrettävässä ja perustellussa muodossa, eikä mielipiteellisinä ilmaisuna pärstäkertoimen mukaan.

Se oli reilua ja kertaakaan en pyytänyt palkankorotusta, vaikka niitä tulikin 5,5 vuoden aikana seitsemän kertaa. Tuolloin en ymmärtänyt mitään yleiskorotuksista tai yleisistä työehtosopimuksista.

Työn sisältö on kuitenkin se, joka ratkaisee. Oma luovuus, ideointi ja niiden toteutus riittävällä vapaudella ajoi seuraavaan työpaikkaan huomattavasti pienemmällä palkalla. Oma into ja halu toteuttaa jotain uutta johti siihen, että olin saman organisaation palveluksessa viidessä eri tehtävässä, keskimäärin vajaa viisi vuotta kussakin. Kaikki tehtävämuutokset olivat täydellisiä muutoksia, ei mitään tittelimuutoksia joissa hommat jatkuvat entisellään ja sininen kynä vaihtui vihreään kynään.

Uskon että jokainen näistä vaiheista on opettanut tekijäänsä melkoisesti, vaikkei sitä ihan joka päivä arkisessa aherruksessa huomannutkaan. Voiton vei vastuullinen vapaus ja uteliaisuus uuden oppimiseen.

Kuinka pitkään sinua voi höynäyttää prosenteilla

Torstai 23.4.2015 klo 13.33 - Kauko Niemi

Finnlines pyörittää parhaillaan näyttävää nettikampanjaa, kuinka pääset 60 prosentin alennuksella autolla Eurooppaan. XXL tarjoaa hintatakuuta ja suurin piirtein mitään tuotetta ei kyseisestä putiikista kannata ostaa alle 70 prosentin alennusta.

Tunnustan että ainakin minulle on aina ollut vaikeaa tuo prosenttilasku ja luontainen laiskuuteni estää minua ostamasta mitään, minkä saa vain muutamalla eurolla kuukaudessa. Eli en tiedä mikä on tuotteen tai palvelun lopullinen hinta.

Aikoinaan olivat alennusmyynnit melkoisen rajoitettuja tiettyyn määrään myyntipäiviä vuodessa. Nyt alennusmyyntejä on joka päivä. Siis ne eivät ole enää alennusmyyntejä, vaan juonikkaasti ale, jossa leikitään vaikeasti ymmärrettävillä ja vaivalloisilla prosenteilla.

Itselleni huikeat prosentit ovat olleet jo pitkään osoitus törkeästä huijauksesta. Ihmisiltä on yritetty kiskoa roisia ylihintaa. Hinnoittelu on ollut tahallisesti tai osaamattomuudesta johtuen täysin pielessä, jos sitä hetkessä voidaan pudottaa 80 prosenttia.

Itse rakennan päässäni ja muutamaan otteeseen toivonutkin nettipalvelua, jossa muodostettaisiin  käypähinta. Minulle espressopapujen käypähinta on 10 euroa kilo (eikä 30 euroa / kilo) Lohifileen käypähintä on 8,5 euroa kilo. T-paidan käypähinta on 12 euroa. Laktoosittoman kevytmaidon käypähinta on 1,40. Kestävän ja hyvälaatuisen Cyclegross pyörän käypähinta on 1500 euroa. jne jne.

Mitä prosentinostajat saavat? Finnlinesiltä ei mitään. Etsintä yhtiön sivuilla johdatti kaiken aikaa polkua -60 prosenttia, mutta eilen ei tullut vastaan yhtään vajaan 400 euron matkaa. Soitto yhtiön myyntipalveluun ei myöskään tuottanut tulosta. Myyntivirkailija ei löytänyt yhtään -60 prosentin matkaa.

Miksi ihmeessä Finnlines maksaa kampanjan suunnittelusta, mediatilan käytöstä ja ties mistä olemattoman tuotteen markkinoimiseksi. Vain onko sittenkin perimmäinen syy johtaa harhaan. No otetaan sitten joku kalliimpi kun näitä mainostettuja matkoja ei löytynyt. Tai sitten hyviin tapoihin kuuluu mainita, että alennusmatkoja on myynnissä yksi kappale.

Toinen mainitsemani prosenttiveijari XXL on saanut markkinatuomioistuimelta 200.000 euron uhkasakon hintalupauksestaan ja sittä, että alennusprosentti on laskettava ja kyettävä osoittamaan, että tuotetta on myyty ko liikkeessä aiemmin korkeammalla hinnalla.

Arvioni on, että prosenttitaivas on pian kaluttu loppuun ja saavuttaa saturaatiopisteensä. Hinnoitteluhuijaukset kasvattavat yritysten viestinnällistä pääomaa voimakkaasti väärään suuntaan ja luottamus pitkällä aikavälillä koko yritystä kohtaan rapisee.

Kohtasin ensimmäisen puhetta ymmärtävän koneen kotonani

Tiistai 24.3.2015 klo 20.02 - Kauko Niemi

En ole ollut tietoinen, että työjuhtana toimiva Dell pöytäkoneeni ymmärtää puhetta. Eilen iltapäivällä näet tapahtui jotain, kun käynnistin koneen torkkutilasta. Mikään kolmesta selaimesta ei päästänyt internetiin paitsi niille sivuille, joiden tunnus alkoi https://. Siis kaikki http:// -osoitteet jäivät pimentoon.

Mitään päivityksiä ei ollut tietääkseni tehty. Sillä en anna koneen automaattisesti päivittää, sillä päivitysten jälkeen liian usein tulee jotain häikkää ja haluan tietää mistä häikkä mahdollisesti johtuu.

Tuntitolkulla tutkin koneen sielunelää yksin ja ääneti. Mitä nyt muutama vi**u pääsi sujahtamaan vahingossa kuin torstaisen hernekeiton jälkimainingeissa.

Seuraavaksi tabletti esiin ja siinä kaikki oli kunnossa. Pääsin YLE:n sivuille, Amppareihin jne lukemaan uutisia. Seuraavaksi vertasin koneiden internet-asetuksia. Ero oli vain siinä, että tabletti käyttää windowsin palomuuria ja virustorjuntaan ja pöytäkone käyttää Norman vastaavia kilkkeitä.

Poistin palomuurin käytöstä, ei mitään vaikutusta, paitsi kyllästyin koko hommaan ja suljin koneet.

Tänä aamuna soitan Norman tekniseen tukeen ja haukuin koneen kuullen mitä kaikkea koneeni pihistääkään. Tuen kanssa keskustelun lopputulema on, että varminta on asentaa koko Security-paketti uudestaan. Ystävällinen tukihenkilö löysi järjestelmästään aktivointiavaimeni ja lupasi lähettää loputkin ohjeen sähköpostilla 2-3 minuutin kuluttua.

Jäin odottamaan sähköpostia – 3 min, 5 min ei kuulu. Jatkan sellaisia hommia, joissa ei tarvitse suojaamattomia sivuja. Ja kas kaikki internet-sivut alkoivatkin aueta yks kaks yllättäen. Odottelin ohjeita ja tulivathan ne 45 minuutin kuluttua, joita en tietenkään toteuttanut.

Soitin tukihenkilölle uudelleen ja hän vakuutti, ettei Norman päässä ole tehty mitään päivityksiä tai muutakaan aktiviteettia.

Lopputulema on vain yksinkertaisesti se, että koneeni kuuli minun uhoni puhelimeen ja päätti lopettaa kiusaamisen? Koneeni ymmärtää siis puhetta!

 

Verkkokeskustelu hyödyntämätön voimavara

Sunnuntai 22.3.2015 klo 17.38 - Kauko Niemi

Tulen porukkaan, tervehdin ja kukaan ei noteeraa millään tavalla. Kukaan ei katso asiakseen tervehtiä, kommentoida tai kuitata mitään.  Onko tämä jotenkin meille luonteenomaista olla ilmaisematta missä mennään? Tuntuu kuin elettäisiin edelleen 1990-luvun sähköpostikautta.

Nyt puhun sähköisestä keskustelusta. Siis kirjoitetusta keskustelusta, joka näyttää edistyvän melko hitaasti salonkikelpoiseksi. Mitä eroa sillä on jos porukassa puhutaan tai kirjoitetaan yhteisestä asiasta? Keksitään uusia ideoita ja saadaan laajempikin joukko mukaan. Mielestäni ei mitään.

Itse olen elämäni aikana ilmaissut itseäni tai ilmaissut toisten sanomisia ainakin tuhat kertaa enemmän kirjoittamalla kuin puhumalla. Siis minulle kirjoittaminen on monin verroin helpompaa ja luonnollisempaa kuin puhuminen.

Tähän tosiasiaan ja kummallisuuteen olenkin viime aikoina herännyt yhä useammin. Ihmetellyt kun monien ideoiden kehittely ja eteenpäin vienti olisi nopeampaa ja helpompaa aivoriihimäisessä verkkokeskustelussa kuin muodollisissa kokouksissa, joista aina joku keskeinen henkilö on poissa ja asiat eivät etene.

Viime päivien herättäjänä on ollut verkon yli käymäni kahdeksan viikkoinen kurssi, missä kurssilaisille on avattu Facebook-ryhmä. Ryhmän alkureaktio oli voimakas ja melko mahdoton seurata keskustelua, mutta vuorovaikutus on tasoittunut nopeasti. On myös opittu aloittamaan uudesta aiheesta uusi keskustelu, eikä jatketa loppumatonta kommentointia ja muuttamalla vain aihetta välillä.

Tällainen aktiivinen keskustelu ja pohdinta antavat hienosti uusia näkökulmia, kokemuksia ja vertaistukea varsinaiselle oppimateriaalille. Täydentävät oppimista. Toistaiseksi ryhmä on pysynyt kurinalaisesti aiheessa, eikä trollihenkisyyttä ole ilmennyt lainkaan.

Silti tuntuu, että luova ja aikaansaava verkkokeskustelu suomalaisessa kulttuurissa tarvitsee vielä ainakin viisi vuotta, ennen kuin sen mahdollisuudet oivalletaan täysin. Niilläkin hiljaisilla, jotka eivät kokoushuoneessa tai seminaarisalissa pysty tuomaan luovia ajatuksiaan kirkkaasti esille, pystyvät sen tekemään ajatuksella verkossa, kunhan siihen vain kannustetaan hyvällä palautteella ilman trollaamista tai tyrmäämistä.

Tekniikkana Facebook ei ole paras mahdollinen. Se vain otetaan käyttöön, koska se on niin nopea ryhmien luomisessa ja helppo käyttää ja lähes kaikki sitä jo osaavat käyttää. Facebook on vain small talk työkalu. Ikään kuin seisoit bussipysäkillä, moikkaat ja vaihdat muutaman sanan ohikulkijoiden kanssa ja tilanne on ohitse. En näkisi mahdottomana liikeideana kehittää omaa verkkokeskustelutyökalua verkko-opetuksen tueksi, mikäli sellaista ei jo ole.

Minun ensimmäinen poliittinen puheeni

Perjantai 20.3.2015 klo 21.45 - Kauko Niemi

Suomi on monien suurten muutosvoimien edessä. Eurooppa on kasvukriisissä. Väestömme ikääntyy. Työvoiman määrä vähenee. Julkisten palveluiden tarve kasvaa. Kilpailukykymme on heikentynyt. Elinkeinorakenteemme on murroksessa.

Suomi ei ole talouden haasteiden kanssa yksin. Samat haasteet koskettavat teollisuusmaita kautta maailman; väestö ikääntyy, talouskasvu heikkenee, teollisuuden rakennemuutoksen myötä menetetään työpaikkoja. Lisäksi geopoliittiset jännitteet Venäjällä ja Lähi-idässä varjostavat teollisuusmaiden kasvunäkymiä.

Näihin muutosvoimiin vastaaminen edellyttää Suomelta jämäköitä rakenteellisia uudistuksia. Rakenteita on kyettävä uudistamaan, jotta saamme Suomeen uusia työpaikkoja, parempia palveluita ja lisää hyvinvointia.

Me, jotka olemme olleet sitoutuneita talouden kuntoon saamiseen rakenneuudistusten avulla, olemme pettyneitä. Ainoastaan tiukalla taloudenpidolla, toimintatapojen ja rakenteiden muuttamisella voimme säilyttää palveluiden tasa-arvoisen saatavuuden sekä laadun asuinpaikasta riippumatta.

Ykkösenä on selvästi kasvu ja työllisyys. Myös ostovoiman myönteisestä kehityksestä pyritään pitämään kiinni, mutta millä tavalla ja minkä vuoden luvuilla?

Puolueen omissa luvuissa leikkauksia oli tarkoitus tehdä kolmen miljardin ja rakenneuudistuksia kahden miljardin arvosta. Valtiovarainministeriö laski leikkaustarpeeksi kuusi miljardia.

Hallinnonala on tehostanut toimintaansa tällä hallituskaudella. Rakenteita on usean peräkkäisen uudistuksen jälkeen uudistettu jälleen linjakkaammiksi ja kevyemmiksi. Saman mittaluokan rakenneuudistuksia ei ole enää mahdollista löytää. Emme voi kuitenkaan todeta, että olemme nyt valmiita. Muutosten tahti on ollut niin tiheä, että ennen uusiin rakenneuudistuksiin ryhtymistä tulee arvioida jo toteutettujen toimien vaikutuksia erityisesti henkilöstön työoloihin ja jaksamiseen.

Nykytilanne kurittaa erityisesti naisvaltaisten alojen yrityksiä ja estää naisvaltaisten pienyritysten kasvua, koska työllistämiskynnys on miesvaltaisiin yrityksiin nähden korkeampi. Naisten yrittäjyys onkin Suomessa miesyrittäjyyttä harvinaisempaa. Vain kolmannes kaikista yrittäjistä on naisia. Naisten yritykset ovat myös miesten yrityksiä pienempiä. Kolme neljäsosaa niistä on toiminimimuotoisia. Kaksi kolmasosaa naisyrittäjistä on yksinyrittäjiä. Naisyrittäjien kasvumahdollisuuksien esteitä poistamalla voidaan naisvaltaisten yritysten kasvu- ja työllistämispotentiaali saada esiin.

 

Tämä puhe on koostettu eri puoluejohtajien ja ministereiden julkisista suorista sitaateista ja sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Siis kirjoituksessani ei ole ainuttakaan minun omaa sanaa tai lausetta.

Vaalikampanjoinnin aika on aivan liian lyhyt

Perjantai 13.3.2015 klo 15.09 - Kauko Niemi

Kuka tahansa pystyy muutaman viikon vetämään mitä tahansa roolia ja olla minkä tahansa puolueen ehdokas paljastamatta todellista minäänsä. Se on vaalitemppuilua hetken huumassa.

Itselläni ei esimerkiksi ole montaakaan kaveria Facebookissa, joista käsitykseni ei olisi muuttunut viimeisen seitsemän vuoden aikana, kun olen heidän päivityksiään seurannut. Millaisiin asioihin he puuttuvat, miten he kommentoivat päivityksiään ja vaikkeivat sanoisi yhtään mitään, niin mitä jakavat. Rivien välistä pitkällä ajanjaksolla voi tulkita hyvinkin mitä toisen päässä kulkee päällimmäisenä. Harva ihminen jaksaa muistaa aiempia päivityksiään ja vetää aina tiukasti samaa linjaa.

Itse en äänestä vaalikoneen ehdottamaa tapausta, enkä torilla itseään tykö työntävää ehdokasta. Äänestäin vain henkilöä, jonka ajatuksenjuoksusta voin olla lähes varma ja hyväksyä ne. Samat arvot ovat tärkeämpiä kuin yksittäiset vaalilupaukset, joita harva edustaja pystyy toteuttamaan.

Parhainta kampanjointia olisi se, että media arvioisi neljän vuoden takaiset lupaukset ja kuinka ne ovat toteutuneet. Kuinka edustaja on lupauksiaan työstänyt ja jos kelkan suunta on kääntynyt niin millä perusteella.

Toki hakukoneistakin saattaa olla jotain osviittaa siinä tapauksessa, että löytää googlettamalla koneen antamalle henkilölle riittävästi tietoa tekosista. Toivoisin myös helppoa sovellusta, kuinka edustaja on eduskunnan äänestyksissä äänestänyt. Tosin silloinkin paino on uskollisuudessa puoluetta kohtaan.

Esimerkiksi uuden avioliittolain äänestysten perusteella ehdokasvalintani supistui nykyisissä edustajissa 46 henkilöön ja näistä vain murto-osa omassa vaalipiirissäni. Joten omalla kohdallani ei ole kovinkaan suuresta joukosta kysymys, kun teen lopullista valintaa äänestäni.

Klassinen musiikki ei tee itseään tykö

Maanantai 9.3.2015 klo 11.06 - Kauko Niemi

Olen yhä varmempi ajatuksestani, että klassisen musiikin vetovoimattomuuteen vaikuttavat klassisen musiikin tekijät itse. Kaikki asiat tehdään roolien kautta. Koko elämä on roolia.

Viimeisin pysähdys kohdallani on tuorein Rondo –lehti. Se yksi viimeisistä paperille painetuista lehdistä, jonka olen omalla rahalla tilannut. Kansijutun esillepano on vastenmielinen, jopa niin vastenmielinen, etten halunnut lukea koko juttua.

Kuvituksena on sellaista luonnottomuutta, jota saa aikaan vain pitkällisellä studiotyöskentelyllä ja vielä pitkällisemmällä photoshoppaamisella. Miksi ihminen nimeltään Tiina-Maija Koskela ei voi kertoa tarinaansa ihmisenä. 

Jos tämä on se kuva, jota halutaan välittää ulospäin oopperasta ja klassisesta musiikista, niin ei ole ihme jos sitä vältellään mieluummin kuin ihastutaan. Kaikki musiikin hienous ja sen tekijät tarjoillaan teennäisen roolituksen kautta. Olisin innolla kohdannut Koskelan kyökin pöydän äärellä inhimillisenä ihmisenä, joka kovan työn, osaamisen ja erehtymisen jälkeen on saanut laulettavakseen vaativaa Wagner-musiikkia.

Monelle visiitti oopperaan tai klassiseen konserttiin muodostuu ahdistavaksi, kun yleisökin tepsuttelee rooleissaan. Kysehän pitäisi olla musiikin rentouttavasta ja nautinnollisesta vaikutuksesta eikä ennalta sovittujen askelmerkkien toteuttamisesta ja solmioon hirttäytymisestä.

En nyt missään tapauksessa tarkoita kaljapullojen kanssa katsomoon menemistä, vaan luonnollisia kohtaamisia ja antautumista musiikille. Vapaa-ajan viettoa parhaimmillaan. Sitä kautta on mahdollista löytää uusia yleisöjä ”korkeakulttuurille.”

Yltiöpositiivisuus kalahtaa omaan nilkkaan

Sunnuntai 1.3.2015 klo 12.52 - Kauko Niemi

Teitkö stubbit – hymyillä pitää, olla positiivinen vaikka paskat olisi housuissa. Lopputulos on katastrofaalinen. Kyllä normaali ihminen vaistoaa milloin ollaan aidosti positiivinen ja milloin se on yltiöpositiivista, opeteltua, päälle liimattua teatteria. Tuotetaan puppusanageneraattorilla hienoja, ennalta sovittuja tai opeteltuja sanoja peräkkäin. Tätähän Antti Rinnekin toteuttaa tosi kömpelösti ja epäuskottavasti.

Jo reilut viisi vuotta sitten kun sain luettavaksi Nokian valmennusohjelman median kohtaamiseksi, niin siinäkin painotettiin avainsanojen toistoa, kysyttiinpä mitä tahansa. Sama tekniikka on käytössä politiikoilla. Jutta Urpilainen oppi vasta vuosien saatossa hieman luontevoittamaan näitä avainhokemia. Jyrki Kataisella samat jargonit pyörivät edelleen ja jopa samat sanat ovat aina samassa järjestyksessäkin.

Jos olisin YLE leaksissä töissä, olisi kiva koostaa Kataisen ja Rinteen haastatteluista pitkä videokooste, missä toistuvat, toistuvat, toistuvat samat sanat ja yltiöpositiivinen tulevaisuus.

Yltiöpositiivisuuden piirteisiin kuuluu myös ajoituksen ja tilanteen hallitsemattomuus. Jos on pahapaikka ja pikakommenttina medialle vain todetaan, että kyllä tästäkin ilman muuta selvitään - ilman ensimmäistäkään faktaa, ilman ensimmäistäkään perustelua. On ylimielisyysleima isketty sataprosenttisesti otsaan.

Yltiöpositiivisyys ilmenee myös yritysten ja yhteisöjen juhlapuheissa ja viime aikoina urheilijoiden lausunnoissa. Kun hiihto menee tänään ihan metsään ilman välinerikkoa, niin kyllä jokainen ymmärtää, ettei se voi sujua kolmen päivän kuluttua täysin eri tavalla, kuten Iivo Niskanen antoi ymmärtää.

Yltiöpositiivisuuden rajat ovat pitkälti kulttuurisidonnaisia. Siinä missä jenkkifirman johtaja vääntää puppusanageneraattoria, niin jenkkilässä se on normaalia pehmopuhetta, jota pitää olla aina mukana joka paikassa, eikä siihen sen kummemmin takerruta. Samasta esityksestä suomalaisessa toimipisteessä syntyy höpö-höpö-tunnelma, joka latistaa sen aidonkin positiivisuuden ja draivin.

Aleksander Stubb on fiksu ja nopea mies ja noin viisi vuotta aikaansa edellä tekniikan hyödyntämisessä ja muussakin ajattelussa. Ulkoministerinä hänen postauksensa verkoissa tuntuivat aidoilta ja uskottavilta. Päämisteriksi tultuaan kiire yllätti ja ennen kaikkea palaute mikä on sopivaa päämisterille. Selvästi postaukset siirtyivät jollekin avustavalle taholle. Ne olivat täysin hengettömiä, eivätkä millään tavalla stubbimaisia. Nyt on taas alkanut ilmestyä muutamia itsekirjoitettujakin, mutta pääministerille suodatettuja.  

Kun seuraavan kerran uhoatte helppoa ja yksinkertaista ratkaisua, niin ilmoittakaa myös kuinka. Kun seuraavan kerran uhoatte olevanne maailman paras tai tehdä elämänne parhaan suorituksen, niin ilmoittakaa millä mittareilla mitattuna.

Positiivisuus on ehdottomasti kaikkea eteenpäin vievä voima ja oikea energian kanavointitapa. Päälle liimattu yltiöpositiivisuus vaan tuppaa kalahtamaan omaan nilkkaan varsin nopeasti.

Toimittajiako saa tappaa, jos eivät tee haluamaasi tuotetta

Perjantai 27.2.2015 klo 13.30 - Kauko Niemi

Small talkia parhaimmillaan vai pahimmillaan – tapan sinut. Näyttää ja tuntuu siltä kuin kuka tahansa saa tappaa kenet tahansa ja ihan mistä syystä tahansa. Suomalaista tyhjänpuhumista. Tulilinjalla ovat ainakin toimittajat.

Eilen Helsingin Sanomat kirjoitti kuinka oikeuden virkailija lähetteli toimittajalle puukotusviestejä. Kuluttaja-lehden 1/2015 päätoimittaja Mervi Itkonen kirjoittaa pääkirjoituksessaan – Sanoa saa, uhkailla ei. Ikonen kirjoittaa kuinka lakimies soittaa loputtomia puheluita, kirjelmöi jatkuvasti ja yrittää ilmeisesti uuvuttamalla saada lehteä perumaan epäedullisen testituloksen.

Ja kokonaan oma lukunsa on se mitä tapahtui Pariisissa. Siellä ei enää pelkästään uhkailtu.

Kerran propagandapäällikkönä ollessani kävin napakkaa keskustelua esimieheni kanssa median tavoista toimia ja mikä media oikeastaan on – se on tuote siinä missä kännykkä, kamera, auto tms.

Media tekee omaa tuotekehittelyään, jota toimittajat sitten toteuttavat siitä tiedon raaka-aineesta jota heille tyrkytetään tai tiedon raaka-aineesta, jota he hankkivat itse. Yritys, poliitikko, tms on siis vain raaka-aineen alihankintasuhteessa mediaan.

Minä tahansa tuotteen alihankintasuhde ei toimi pitkään, jos raaka-aineen alihankkija toimittaa kaiken aikaa väärää, tai virheellistä raaka-ainetta.

Esimieheni tuntui ymmärtäneensä tämän vertauksen, kunnes keskustelun päätteeksi hän sanoi; voisitko nyt kuitenkin soittaa sinne Hesarin toimitukseen ja sanoa, että tämä tiedotteemme pitää julkaista ensi torstaina.

Kuinka moni Applen muotoilija on saanut tappouhkauksen, kun kännykästä ei tehtykään juuri sellaista kuin ostaja halusi. Kuinka moni Audin suunnittelija on saanut tappouhkauksen, kun takavalot eivät olleetkaan sellaiset kuin olin vaatinut.

 

Miksi ihmiset lukevat sanoja eivätkä asiaa

Perjantai 20.2.2015 klo 15.26 - Kauko Niemi

Tämän päiväisen Hesarin etusivun Markkinointi-Instituutin mainos on kirvoittanut melkoiseen keskusteluun sosiaalisessa mediassa.

Itse pidin ilmoituksesta heti sen nähtyäni. Siinä oli oivallusta – toisin sanoen se aukeni minulle – kuinka käytät aikaasi ja kuinka päivität itseäsi. En millään lailla siis pysähtynyt sanaa nainen, saati ruvennut kehittelemään jotain feministi fantasioita tms.

Tämän päivän somessa ilmiö on jotenkin erikoinen ja korostunut. Luetaan erillisiä sanoja ja ryhdytään niistä meuhkaamaan suuntaan jos toiseen. Toki niistä voi meuhkata ja iltapäivälehdet ottavat kaiken ilon irti siitä mitä mieltä joku julkkis on jostakin asiasta irrotetusta sanasta.

Ehkä oma viitetaustani ymmärsi Markkinointi-Instituutin tarjoaman mahdollisuuden muutenkin kuin sanan nainen perusteella. Olenhan siellä opiskellut työn ohessa kaikkiaan kuusi vuotta. Olenkin aina sanonut, että jos joku on suorittanut jotakin Markkinointi-Instituutissa, niin vähät välitän hänen arvosanoistaan, vaan katson millä aikataululla hän asiansa on hoitanut. Meitä aikoinaan aloitti 87 opiskelijaa, joista 16 suoritti sen minimiajassa läpi.

Kuinka päivität itseäsi, eli elinikäinen oppiminen on tämänkin mainoksen keskeisin viesti. Jos viihtyminen ja viihteellisyys on tärkeämpää kuin osaaminen, ja oma osaaminen ei kiinnosta, niin valinta on ihan oma ja voi kaikessa rahassa lukea naisten lehtiä.

Päivän sana on kuitenkin teollinen viihteellisyys, joka ei tuo onnea, mutta sitä pitää olla jokaisessa asiassa. Tuotamme vain teollista, pinnallista onnellisuutta. Teollisuuden tehtävä on monistaa asioita kaupallisessa mielessä, kuten ohjaaja Jari Halonen YLE:n puheessa asiaa kuvaisi pari päivää sitten. Ihmisille tarjoiltiin tällä viikolla jopa suruviihdettä, kun Sipilän perhesurua ruodittiin mennen tullen.

Aloitan maanantaina kahdeksan viikkoa kestävän nettikurssin. En Markkinointi-Instituutissa. Kurssin sisältö on kiinnostava ja erityisesti minua kiinnostaa oppia ja kokea verkon yli oppiminen käyttämällä useampaa kanavaa. Kahdeksaan viikkoon en ehdi lukea sen enempää miesten kun naisten lehtiäkään.

Lue myös
Minkä version päivitit itsestäsi

Viikonlopun kaksi kuvaussuunnitelmaa meni pieleen

Maanantai 26.1.2015 klo 22.35 - Kauko Niemi

Valokuvaus harrastuksena kasvattaa luonnetta ja ennen kaikkea kunnioitusta luontoa kohtaan. Luonto ei kuuntele minun toiveitani niin kuin se ei kuuntele saati tottele edes huipputiedemiehiä, eikä bisnes sankareita. Luonto voittaa aina.

Nimensä mukaan valokuvauksessa on kaksi keskeistä elementtiä valo ja kuvaus. Kuvausta voi yrittää ja suunnitella vaikka kuinka, mutta jos ja kun luonto ei välitä minun suunnitelmistani, niin minä annan periksi kuten kahdesti viime viikonloppuna. Ei ollut sitä valoa mitä minä olisin tarvinnut.

Valokuvaus kasvattaa kunnioittamaan luontoa enemmän kuin moni arvaakaan tai tiedostaa. Valokuvaus kasvattaa luonnetta ja nöyryyttä. Ja sitten kun valo ja kuvaus menevät nappiin joskus pitkänkin yrittämisen jälkeen, onnistumisen ja luovuuden ilo on suuri.

Toki toinen puoli valokuvausta on hetki, jolloin valokuvataan olivatpa valo-olosuhteet mitkä tahansa ja kuvauspaikka mikä tahansa. Ja näppärät insinöörit ovat keksineet kaiken maailman keinovaloja, joilla saa keinotekoisia valokuvia.

Minulla pisin tähänastisista valokuvaus suunnitelmista on kestänyt 2,5 vuotta, ennen kuin sen pystyi toteuttamaan. Toinen idea kesti kaksi vuotta. Kolmas idea juoksutti ainakin 20 kertaa paikalle tarkistamaan kuinka valot ja varjot muuttuvat ja elävät. Missään näissä tapauksissa luonto ei totellut minua, vaan nöyränä odotin ja seurasin oikeaa hetkeä.

Hieno harrastus, joka opettaa luontosuhdetta, vieläkin enemmän, jos harrastaa luontokuvausta. Ja lopuksi se karu totuus; olipa sinulla millainen kamera tahansa, niin kamera on aina parempi kuin kuvaaja.

Ikkunapaikat myydään nyt

Lauantai 17.1.2015 klo 20.14 - Kauko Niemi

Olisi vaikea uskoa, että joku jättäisi asunnon ostamatta pelkän talon ulkonäön perusteella. Kuitenkin lähes kaikki asuntoilmoitukset alkavat talon kuvalla. Kiinteistövälittäjien pinttynyt, vuosikymmenien tapa, josta ei näköjään hevin päästä eroon.

Jos huoneiston pohjaratkaisu on toimiva, hinta kohdallaan, asumiskulut siedettävät, hyvät liikenneyhteydet ja edullinen sijainti perheen töiden, koulujen ja päiväkotien suhteen. Ja kaiken tämän jälkeen kaupat jäisivät syntymättä sen takia, että rakennuksen ulkonäkö ei miellytä. Vaikea uskoa.

Jos ulkonäkö ratkaisisi kaiken sen mitä sisällä tapahtuu, niin en menisi koskaan musiikkitalon konserttiin, en varmaan asuisi nykyisessä asunnossani, kyseenalaistaisin nykyisen parturini. Kun tulen kotiin taloni on silmissäni noin 3 minuuttia, riippuu tietty mihin saan autoni parkkeerattua. Kun olen sisällä, ikkunoistani näkyy joka hetki erilaisia valoja ja varjoja, erilaista toimintaa ja elämää. Se ratkaisee asunnon toimivuuden jälkeen kuinka siellä viihdyn.

Oikeaoppinen ja asiakaslähtöinen informaatio on pohjakuva ja millaista elämää näkyy ikkunoista ulos ja vasta sen jälkeen pitsiröyhelötyynyt plyysisohvalla.

YIT on nyt ensimmäinen alan toimija, joka on kääntänyt kelkkansa ja näyttää kuvia asunnosta ulospäin. Tätä toisinajattelua olen odottanut 25 vuotta, niin kauan kun olen ollut läheisessä yhteydessä asuntokaupan kanssa. Aika useasti asiasta keskustellutkin, mutta kun sitä ei voi muuttaa. No miksi ei?

Mielenkiintoista on se kuinka helposti kuljetaan aina vain samoja latuja ja pahimmassa tapauksessa samoja latuja kuin kilpailijat ja kaikki muutkin. Tämähän on vain yksi esimerkki.

Itse julkaisin kuvasarjan kun taloyhtiöni täytti 100 vuotta. Millaista elämä on katsottuna sata vuotiaan silmin ympärille ja se antaa todella toisenlaisen kuvan kuin sata vuotta samanlaisena jököttänyt talo.

Satavuotiaan silmin – kuvanäyttely netissä

Asumisen kasvot näkee ikkunan avaamalla

Viinamuisti on pitkä

Maanantai 5.1.2015 klo 10.40 - Kauko Niemi

Todennäköisesti elämässäni ei ole tapahtunut mitään muuta asiaa joka muistettaisiin niin hyvin kuin läträämisen lopettaminen.

Ymmärrän hyvin tänään Aamu-tv:ssä Arto Nyberin vihjausta siitä, ettei julkisuudessa olevan ihmisen kannattaisi julkisesti kertoa muutoksia alkoholin käytössä.

Tavallisella ihmisellä kuten minulla kysymyksiä, arviointeja syistä, ihmettelyä kesti liki 10 vuotta. Viina muisti on pitkä ja hyvä. Jos nyt aiot olla 100 päivää ilman alkoholia, niin varaudu siihen, että kaikkien tapaamisten keskusteluaihe on se, että mikä ongelma sinulla on, kun et juo.

Sen jälkeen kun suorat ihmettelyt ja spekulaatiot, selitysvaatimukset laantuvat, alkaa tietynlainen eristäminen. Mitäs sinulle nyt tarjottaisiinkaan, kun et käytä alkoholia, vaikken koskaan ole ollut absolutisti. En ole koskaan vaatinut erityiskohtelua, kun juhlamaljoja on nosteltu tai illallisviinillä on skoolattu. Viinamuisti sen kun jatkuu.

Vuosien varrella paras ja hyväksyttävin selitys on ollut – minulla ei koskaan ole illalla ollut viinan voimalla niin hauskaa, että kestäisin seuraavan päivän pöhnän olon.

Olin nelikymppinen, täysin liikkumaton ja painunut sellaiseen kuntoon, että töistä tullessa piti levätä sohvalla että jaksoi mennä jääkaapille. Elämän muutos oli välttämätön. Tavoitteena ei ollut viinan välttäminen, vaan seuraus siitä, että se häiritsi liian paljon saavutettua freesia ja jatkuvasti parantuvaa terveyttä ja fiilistä.

Kuka perustaisi käypähinta-palvelun?

Lauantai 3.1.2015 klo 11.28 - Kauko Niemi

Millaisia prosentteja ostit - saitko mitään tavaraa kaupanpäällisiksi? Onkos tuo -70% visuaalisesti kauniimpi kuin -40%. Kumpi kannattaa ostaa? Ostavatko ihmiset vain prosentteja. Eiliset uutiset antoivat ymmärtää, että juuri alkaneissa alennusmyynneissä on tänä vuonna vilkkaampaa kuin vuosi sitten, koska haastatellun kauppiaan mukaan ihmiset ovat hintatietoisempia. Ettei vaan olisi myrskysään ansiota, että ihmiset viihtyvät enempi sisällä.

Tietääkö kukaan paitsi kassajärjestelmä, minkä hintaisia tuotteet ovat? Ystäväni kirjoitti Facebook-päivityksessään löydöstään. ”Olen haaveillut pitkästä lämpimästä untuvatakista ja odottanut alemyynteihin asti. Tänään löysin sen, täyteen hintaan, (tietenkin, en koskaan löydä mitään alennusmyynneistä), joten tiedän ainakin kaupan alkuperäisen hinnan. Kysyin vielä kassalta eikö tästä saa mitään alennusta ,mutta ei, myyjä vastasi että tämä myydään täydellä hinnalla, jonka olin toki valmis maksamaan. Kas kummaa, annoin kanta-asiakaskorttini, jolla ei saa mitään alennusta, ikinä, ja hinnasta tippui 33% pois! Myyjäkin oli ihan ihmeissään nähdessään summan kassakoneella - ja minulla entistä parempi mieli!”

Alennusprosentit pitää virallisesti laskea viimeksi olleesta normaalista myyntihinnasta. Mikäs temppu se on nostaa hintoja ennen alennusmyyntiä ja ilmoittaa sitten roimista alennuksista. Näin todennäköisesti teki kodinkoneliike, jonka alennettu tuote viime viikolla oli kolme euroa kalliimpi kuin hinta kuukausi sitten olleessa ilmoituksessa. Kukaanhan ei pysty tätä peliä valvomaan.

Ihmisten hintatietoisuus kasvaa toki selailemalla kansainvälisiä nettikauppoja ja siitähän suomalaiset kauppiaat ovat huolissaan. Eilisten kommenttien mukaan nettikaupat ajavat tilanteen siihen, että alennusmyyntejä pitää järjestää useammin. Nettikaupoissahan on usein lyhyitä, päivän tai viikonlopun tarjouksia. Juhlapyhät näyttävät olevan erityisen otollisia näille tarjouksille, kun on aikaa istua koneen ääressä.

Kuka perustaisi nyt käypähinta nettipalvelun. Hintavertailu-sivustot jättävät asian puolitiehen.

Itse olen joissakin tapauksissa toteuttanut käypähinta-periaatetta. Esimerkiksi uusin keittiön lieden ja uunin. Olin määritellyt tekniset ja toiminnalliset minimiominaisuudet. Asettanut näille käypähintarajan, vertailemalla hintatasoja eri kaupoissa ja verkkokaupoissa. Sitten kesti vuosi ja kolme kuukautta, kun vastaan tuli kolmenpäivän tarjous, jossa kummankin yksikön kohdalla käypähintani alittui melkein 200 eurolla. Samalla periaatteella hoitui uuden fillarin hankinta viimesyksynä.

Näitä tapauksia on kohdallani useampiakin. Ja jos tämän hetken myrsky kaataisi puun autoni päälle ja se menisi lunastukseen, niin minulla olisi käypähinta valmiina uudelle kulkupelille.  

Laiskistumaan päin

Keskiviikko 31.12.2014 klo 19.37 - Kauko Niemi

Liikuntavuosi 2014 on nyt pulkassa. Ei suuria yllätyksiä, eikä suuria saavutuksia aiempaan verrattuna. Samat toiveet kuin ennenkin jäivät toteutumatta.

Sinnikkyydestä voisin kiittää itseäni, jos kyse olisi tekemällä tekemisestä. Vaan ei – kyse on siitä, että päivittäin vain tulee sellainen sisäinen tarve tehdä jotakin. Liike on lääke –ajatus on syvällä jossakin ja fiiliksessä ei ole kehumista, jos jämähtää tiekkarin ääreen.

Vuonna 2014 tein 330 liikuntasuoritetta (349/2013 ja 319/2013). Liikkumiseen käytin aikaa 310 tuntia (363 ja 349). Tähän ei siis ole laskettu hyötyliikuntaa, jota kertyy kilometreittäin joka päivä eikä noin 380 päivittäistä porrasaskelmaa. Eikä tähän ole laskettu kotona tehtyjä kuminauhalla venyttelyä, keppijumppaa tai tasapainolaudalla keikkumista.

Liikuin keskimäärin 51 minuuttia joka päivä (58 ja 57). Siis laiskistumaan päin - seitsemän minuuttia vähemmän kuin vuonna 2013. Kokonaisuutta ajatellen se on vuositasolla peräti 53 tuntia ja tämä tuntuu jo aika pahalta.

Vuoden päälajiksi ajalla mitattuna muodostui tänäkin vuonna uinti. Uintikilometrejä kertyi 150,5, siis 9,5 kilometriä vähemmän kuin vuonna 2013. Kilometreissä mitattuna pyöräily ja kävely olivat tietty omassa luokassaan. Uinti on kuitenkin kokonaisvaltaista etenkin minun rintauintini, jossa kädet/hartijat joutuvat myös hommiin.

Aikaisemmin olen surrut, ettei motivaatio kuntosalille herää henkiin. Eikä se herännyt nytkään. Vaikka kuinka tiedän, että iän kertyessä lihasvoima nousee arvoon arvaamattomaan. Lihaskunto ratkaisee kuin hyvin pysyy pystyssä, kuinka hyvin jaksaa asioitansa hoitaa.

Toinen epämääräiseen hämäryyteen on jäänyt tekemisen teho. Seurantatekniikka on sen verran vanhaa, etten pysty sykettä mittaamaan uidessa. Näppituntuma on kuitenkin, että useammin saisi silti hikeä pukata ja syvemmin hengästyä. Niihin olisi kuitenkin kaikki mahdollisuudet.

Jokohan taas tekisi uudenvuodenlupauksen tehon kasvattamisesta ja lihaskunnon parantamisesta. Jos vaikka tavoitteeksi Michelle Obaman taso – 40 etunojapunnerrusta.

Tämä on joulutarinani 2014, tarina joka ei onneksi ole satua

Lauantai 20.12.2014 klo 17.22 - Kauko Niemi

Musiikki auttaa kestämään vaikeuksia, vapauttaa luovuutta ja luo yhteistä hyvää niille, joilla elämässä on muuten hankalaa. Tällaisia ajatuksia pyöritti ystäväni, sveitsiläinen Bruno Gschwind omassa päässään.

Ajan mittaan ajatus alkoi konkretisoitua. Hän kierteli kolmisen vuotta Aasian eri maissa, tutustui paikallisiin olosuhteisiin ja ihmisiin. Ajatuksena oli löytää puitteet missä voisi omalla panoksellaan eniten auttaa paikallisia nuoria perustamalla jonkinlainen toimintapaikka, missä nuoret voisivat toteuttaa itseään musiikin kautta.

Vihdoin Bruno mieltyi Kambodzhaan. Siellä oli köyhyys käsin kosketeltavaa, mutta ihmiset tavattoman ystävällisiä ja avuliaita.  Phnom Penhistä löytyi luotettavia ja päteviä kumppaneita ja 2009 kaupunkiin perustettiin musiikkiopisto, Music Arts School. Tosin ulkomaisen omistuspohjan takia byrokratia kesti kaksi vuotta, ennen kuin koulu pääsi virallisesti vauhtiin.

Tällä hetkellä, kolme vuotta myöhemmin musiikkiopisto on jo Kambodzhan suurin musiikkioppilaitos. Siellä opiskelee yli 300 nuorta. Osa maksaa koulun normaalin tuntihinnoittelun mukaan, osalle on myönnetty alennusta ja yksi osa opiskelijoista on niin köyhistä olosuhteista, että heille opiskelu on ilmaista.

Changing lives on sveitsiläinen, Bruno Gschwindin perustama hyväntekeväisyysjärjestö, joka vastaa musiikkikoulun kuluista.

Tänään lauantaina 20.12.2014 pidettiin kenraaliharjoitukset huomista konserttia varten.

Koulussa käytetään pääsääntöisesti Suzuki and Kodály –opetusmetodeja. Opetusta annetaan modernissa ja klassisessa musiikissa instrumentteina, viulu, piano, kitara, Sello, laulu sekä perinnesoittimilla kuten Khmer instrumenteillä

Musiikin ilosanoma leviää nopeasti ja erilaiset näytöt puhuvat puolestaan. Tällä hetkellä koulu tarvitsee toiminnan organisoimiseen parempaa hallintaa ja siellä on parhaillaan Suomenkin kansalaisuuden omaava tietotekniikka-guru auttamassa ja suunnittelemassa tietoteknisiä ratkaisuja koulun satojen oppilaiden toiminnan organisointiin.

Bruno Gschwind on itse laulanut kuoroissa ja on innokas musiikin kuluttaja. Viime kesänä hän seurasi Suomessa muun muassa Vocal Espoon koulutusta ja esityksiä.

 

www.music-arts-school.org

http://vimeo.com/70233186

 

 

Ylhäältä annettua

Sunnuntai 14.12.2014 klo 11.50 - Kauko Niemi

Ylhäältä annetut komennot, määräykset toteutetaan juuri ja juuri rimaa hipoen. Ei synny mitään lisäarvoa suorittavassa portaassa, kun kukaan ei ole sydämestään asian takana.

Oikeassa olemisen tarve on nykyisin niin voimakas, ettei synny rakentavaa yhteistyötä, todellista aivoriihtä, missä ideat jalostuisivat. Ja kun ihminen ei pysty ymmärtämään ja tunnustamaan omaa rajallista tietomääräänsä, syntyy vain riitoja eikä rakentavaa yhteistyötä. Näin eletään nyt Suomessa, toimitaan organisaatioissa, kuihdutaan kuppikunnissa.

En oikeastaan tunnista juurikaan yhtään tapausta, missä ylhäältä annetut käskyt ja määräykset tuottaisivat huipputuloksia. Käskyt ja määräykset ajavat puolustuslinjalle, mukaan lähtijöitä on vain sellaisissa tapauksissa, kun joku hiffaa oman etunsa täyttyvän.

Poliittinen pattitilanne ja koko maamme talous rypee nyt yhteistyökyvyttömyydessä. Nousu käynnistyy sinä päivänä kun joku innostuu jatkokehittämään toisen puolueen avointa aloitetta.

Juha Sipilän gallupluvut osoittavat, että hän edes näennäisesti kuuntelee, jopa yrittää ymmärtää vastapelureita ja jopa tekee kehittämisehdotuksia. Gallup-menestyksen takana tuskin on kovinkaan paljon keskustalaista aatemaailmaa.

Ylhäältä kaikessa viisaudessa annetut säännöt ja rajoitukset ovat ajaneet byrokratian vastaiseen taisteluun, mikä sekään ei edistä mitään, ei ainakaan yhteistyöhön.

En oikeastaan tunnista juurikaan yhtään tapausta, missä joku viisas itämään tietäjä tulee ja sanoo mitä pitää tehdä ja laskuttaa sen jälkeen 700.000 euroa. Olen työskennellyt organisaatiossa, missä tämän päivän guru Jari Sarasvuo kertoi viisauksiaan organisaationi yläkertaan, mutta alakerrassa en havainnut piirunkaan vertaa muutosta. Vain hymähtelyjä.

Kukaan ei ole niin viisas, eikä kellään ole niin paljon tietämystä, että voisi saada ryhmänsä toimimaan ylhäältä annetuilla mielipiteillä ja käskyillä. Menestyksen salaisuus on tunnustaa oma rajallisuus ja ottaa vastaa ideoita menestyksen raaka-aineeksi kaikilta tasoilta.

Täysin epäonnistunut ihmiskokeeni - varpaat heilumaan

Keskiviikko 3.12.2014 klo 13.36 - Kauko Niemi

Patikoinnissa tarvitaan hyvin tukevat jalkineet. Juoksussa tarvitaan hyvä joustavuus. Ja aina tarvitaan jalalle sellainen ja sellainen tuki. Näihin myyntiväittämiin uskoin ja hain jaloilleni tukevaa alustaa. Loppujen lopuksi ryhdyin käyttämään Footbalance pohjallisia.

Pohjalliset muokataan omien jalkojen mukaan. Paitsi jos jalat ovat jo entuudestaan väärässä asennossa, niin pohjalliset pitävät ne jämäkästi väärässä asennossa jatkossakin. Ja minun tapauksessani jatkuvasti.

Tästä seurasi, että jalat ”pääsivät surkastumaan”, kun eivät liikkuneet tarpeeksi ja jalkapohjien lihakset eivät saaneet tarpeeksi treeniä.

Pian, noin 2-3 vuoden kuluessa, alkoivat jalat väsymään jo alle 15 km kävelylenkeillä. Sitten riitti jo 5-10 km kävely, kun jalkapohjat alkoivat huutamaan hoosiannaa.

Ihmiskeho on vain tuotekehittelijöitä viisaampi sekä hyvässä että pahassa. Toiminta, jota keho ei koe tarvitsevansa, niin se alkaa surkastua pois. Kenkien tuottama mielihyvä kääntyy ajan mittaan jalkojen pahoinvoinniksi.

Jalat ja etenkin jalkapohjat tarvitsevat jatkuvasti luonnollista treeniä pysyäkseen oikeassa kuosissa ja välittääkseen kaiken tarvittavan tasapaino- ja muun informaation hermoratoja pitkin koko keholle.

Jalkaterän alueella voi esiintyä yli 2000 erilaista ongelmaa, häiriötä tai epänormaalia tilaa. Ongelmat liittyvät usein jalkaterän monimutkaiseen rakenteeseen sekä toimintaan. Jalkaterän kuormituksen määrää kuvaa se, että ihminen ottaa päivässä keskimäärin 8000 askelta ja kävelee elämänsä aikana noin 100 000 kilometriä.

Jaloissa on kaikkiaan 26 luuta, 33 niveltä ja yli sata lihasta ja jännettä. Ihmisen hermoista 70 prosenttia päättyy jalkoihin ja käsiin. Ei ole samantekevää millaista kuntoutusta ja ylläpitoa jalkineet tarjoavat.

Tässä jutussa ei oteta kantaa lainkaan siihen mitä muotioikut tuovat tullessaan, vaan että hyvää tarkoittava kenkäkehitys ajaakin mitä erilaisimpiin jalkaongelmiin.

Ihmisen jalkaterän, joka bioteknisesti on ainutlaatuinen taidonnäyte, kehittyminen ja sen seurauksena meille ominaisen kävelytyylin muotoutuminen kestivät noin neljä miljoonaa vuotta. Muutamassa tuhannessa vuodessa tekniikan kehitys on vääristänyt luonnollisen kävelytyylin muuttamalla sitä ulkoisilla välineillä, jalkineilla.

Maratonille ei silti ole syytä lähteä paljain jaloin, mutta juoksutossujen ja muiden runsaasti joustettujen kenkien jatkuva käyttö opettaa jalat väärille tavoille. Jalkojen luonnolliselle liikkuvuudelle on luotava sopivat ja jatkuvat edellytykset. Mitään jalkinetta ei pitäisi käyttää jatkuvasti, on minun käytännön kokemukseni.

Korostan, että kokemukseni ei ole tieteellisesti todistettu totuus, vaan oma, useamman vuoden kestänyt ihmiskoe. Omia kokemuksiani olen kyllä testannut keskustelemalla usean eri ammattilaisen kanssa. Kukaan heistä ei ole tyrmännyt kokemuksiani.

Nyt olen käyttänyt vajaan vuoden erilaisia jalkineita, erilaisia pohjallisia lähtökohtana, että jalat saavat erilaista treeniä ja sitä kautta luonnollista vahvistusta. Olen käyttänyt erittäin paljon suomalaisia Feelmaxin paljasjalkakenkiä, joita jo nyt pystyn käyttämään myös metsälenkeillä. Niin paljon jalat ovat jo vahvistuneet näiden kuukausien aikana.

Feelmax on vienyt asian niin pitkälle, että sen kevytjalkineessa ei ole oikeastaan mitään muuta eroa paljain jaloin kävelyyn kuin suoja lasinsiruja vastaan.

Tärkeää on myös jalkapohjan tuntoaistimusta välittävä ominaisuus pysyisi mahdollisimman luonnollisena, jolloin liikkuja tunnistaa alustan pintojen ja muotojen muutokset erittäin herkästi ja tuntemukset välittyvät jalkaterän kautta muualle kehoon ja aina aivoihin asti.

Avojaloin liikkuminen parantaa jalkaterän asentotuntoa sekä herkkyyttä. Näin jalkaterä toimii tehokkaasti, sille luonteenomaisella tavalla. Se vahvistaa jalkaterän tukirakenteita, erityisesti lihaksia ja nivelsiteitä. Tuntoaistimuksen herkistyessä ja toimiessa tehokkaasti, paranee alustalta tulevan iskun voimakkuuden arviointi.

Kehon suojamekanismit toimivat luontaisella tavalla, alentaen siten jalkaterään ja alaraajaan kohdistuvia kuormituksia.

Verrattuna ihokarvojen peittämään reiden ihoon, karvaton jalkapohjan iho kestää keskimäärin 600 prosenttia suurempia hiertäviä kuormitusvoimia ennen kipukynnyksen ylittymistä. On arvioitu, että jalkapohjan iho on hyvin suojattu hiertäviltä vammoilta juuri sen herkän tuntoaistimuksen ansiosta.

Viime aikoina huippu-urheilijat ovat pohtineet kateellisena afrikkalaisten juoksijoiden erinomaista menestystä. Kenialaiset ovat tottuneet liikkumaan paljain jaloin ja huippujuoksijat myös harjoittelevat paljain jaloin.

Varsinaisia tutkimuksia ei ole tehty, mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että heidän jalkojen kunto ja koordinaatio korvienväliin toimii paremmin kuin länsimaisella tossukansalla.

Seuraavaksi otan ohjelmaan jalkaterien treenaamisen muutoinkin kun erilaisilla jalkineilla.