Tahdon vaikuttaa

Lauantai 29.11.2014 klo 10.35 - Kauko Niemi

Politiikkaan ja politikointiin kyllästynyt nuoriso ja vähän vanhemmatkin osoittivat, että vaikuttamisella on merkitystä. Jos tämä vaikutus ja usko jää pysyväksi, niin Tahdon-kampanjalla on yhteiskunnallisesti paljon suurempi merkitys kuin muutaman homoparin adoptio-oikeudella.

Joukkovoiman vaikuttamisella on nyt osoitettu olevan merkitystä. Tätä taustaa vastaan on jopa ymmärrettävää, että kansalaisaloitteiden käsittelyt ovat olleet vastenmielistä aiheesta riippumatta Arkadianmäen politikoinnille. Linnakkeet on säilytettävä jotta kravaatti pysyy suorassa.

Siis jotkut puolueista riippumattomat aktivistit saavat muutoksia aikaan. Tämä on enemmän kuin tervetullut ilmiö ja toivottavasti luo uskoa vaikuttamisen mahdollisuuksiin ja muutoksen mahdollisuuksiin muulloinkin kun kerran neljässä vuodessa äänestämällä jonkun puolueen puolituntematonta takinkääntäjää ja puolueen talutusnuorassa juoksijaa

Pari kolme kansalaisaloitetta vielä kehiin, niin johan ruvetaan Arkadianmäellä tosissaan kuuntelemaan ihmisten mielipiteitä ja rupeaa näennäisdemokratia rakoilemaan.

Kaiken kaikkiaan eilinen päätös antakoon intoa nuorille ryhtyä jälleen vaikuttamaan tämän maan kehitykseen.

Meitä opetetaan uusavuttomiksi kasakoiksi

Torstai 27.11.2014 klo 13.02 - Kauko Niemi

Suomalaiset ovat 30 – 50 vuoden kuluttua uusavuttomia kasakoita. Ainoa tarpeellinen ajatus päässämme on kuinka kierretään byrokratian millin tarkkoja määräyksiä ja vedetään välistä.

Jokaisesta asiasta löytyy laki ja sitä tulkitaan monella eri tavalla. Ihmisen ei tarvitse omilla pienillä aivoillaan miettiä mitään, puntaroida mitään kuinka arvottaa asioita ja asettaa niitä hyvän, pahan, hyväksyttävän kehyksiin.

Meillä on erinomainen tulevaisuudenkuva tuossa naapurissa, missä omat mielipiteet, ajattelu ja tekeminen ovat historian saatossa olleet kiellettyä ja on seurattu yhtä totuutta. Se on kulttuuri, johon meitä nyt saatellaan vaivihkaa.

Meistä tulee uusavuttomia, kun oma tulkinta on rajattu minimiin. Meistä tulee niitä presidentti Niinistön mainitsemia kasakoita, jotka vetävät välistä, ottavat sen mikä on huonosti kiinni.

Byrokratia näyttää lyhyellä tähtäimellä suurelta ja hienolta ahkeroinnilta. Kiirettä pitää kun pitää niin ja niin monta lakia säätää. Kiirettä pitää virkamiesportaassa, kun pitää pilkkuja vahtia. Halvemmalla päästäisiin, kun kopioitaisiin Itä-Saksan malli, jossa kaikki vahtivat kaikkia, niin ei tarvittaisi näin suurta virkamiesarmeijaa.

Onko kukaan arvioinut sitä kulttuurillista muutosta vuosien saatossa, mikä tapahtuu tällä tiellä, kun ihmisten oma vastuu ja vapaus ulkoistetaan hallinnolle. Voisiko joku selvittää vaikka vuodesta 1930 lähtien kuinka monta lakia vuosittain Suomeen on säädetty.

Omasta lapsuudestani en muista enkä tiedosta yhtään lakia, jolla olisi leikkejäni määritelty mikä on turvallista ja mikä ei. Silti olen edelleen hengissä.

Minulle opetettiin tai ainakin opin kaksi asiaa, jotka ovat voimakkaasti elämääni ohjanneet – älä tee pahaa ja älä valehtele. Sitten käytännön tilanteissa olen kulloisenkin tapauksen kohdalla oman ajattelun kautta joutunut päättelemään pahantekemisen ja valehtelun rajat ja joutunut ottamaan vastuun tekemisistäni.

Kielletään sana haaste

Maanantai 24.11.2014 klo 10.33 - Kauko Niemi

Suomenkielestä pitää kieltää sana haaste. Tämän jälkeen alkaa tapahtua niin taloudessa kuin kokoomuksessakin.

Haaste-sanan sisältö on tällä hetkellä – asiat ovat päin persettä, eikä ole harmainta aavistusta kuinka ne hoidetaan. Aika hoitaa.

Haaste tuntuu hienolta. Ikään kuin kaikki olisi ratkaistu, vaikkei mitään ole tehty, eikä tiedossa kuinka tehdään. Haaste on positiivinen ilmaisu avoinna olevaan ratkaisemattomaan ongelmaan. Haasteella vain petämme itseämme. Rakennamme niitä Niinistönkin viittaamia vääriä mielikuvia. Positiivista haastetta ei olekaan, eikä todellisuudessa tarvitse luoda todellisia, konkreettisia päätöksiä ja ratkaisuja.

Sipilällä ei ole haasteita vaan hänellä vaihtoehtoja. Hänellä on jopa sadan kohdan konkreettinen lista tekemisistä. Oli ne sitten oikeita tai vääriä, mutta konkreettisia ja uskottavia.

Stubilla ei ole ongelmia lainkaan, vaan haasteita ja jokainen, ainakin jokainen suomalainen tietää tasan tarkkaan, etteivät asiat ole näin helppoja ja yksinkertaisia. Meille ollaan ylimielisiä tai valehdellaan.

Haaste on valitettavasti levinnyt pienempiinkin yksiköihin kuin valtiolliselle tasolle. Pienissäkin organisaatioissa ja yhteisöissä otetaan vastaan haasteita. Ei tiedetä mitä pitäisi tehdä tai ei osata ja haasteella on helppo ratsastaa ja ohittaa koko ongelma, kunnes se muuttuu tulevaisuudessa vieläkin suuremmaksi haasteeksi. Hoitamattomaksi ongelmaksi.

Kokeillaan ainakin vuosi, ettei kukaan käytä sanaa haaste, vaan esittää heti ja tässä konkreettisen ratkaisun ongelmaan ja kuinka se toteutetaan ja millä aikataululla se on valmis.

Kansanedustajaehdokkaiden todellinen vaalikampanja alkaa

Lauantai 15.11.2014 klo 9.33 - Kauko Niemi

Esitys tasa-arvoisesta avioliittolaista tulee valiokuntaan ensi viikolla ja sen jälkeen isoon saliin tämän kuun lopulla. Tuo hetki on istuville kansanedustajille todellisen vaalikampanjan lähtölaukaisu. Siinä ei ole selittelyn paikkaa, vaan selkeä kannanotto kyllä tai ei. Eikä sitä voida juurikaan manipuloida.

Kun kaivellaan 2011 eduskuntavaalien vaalikoneiden tiedot ja verrataan niitä tapahtuvaan äänestykseen, paljastuvat myös tuuliviirit, takinkääntäjät ja ääntenkalastelijat. Viimeisen varmistuksen selkärangan suoruudesta voi tehdä sitten tulevissa vaalikoneissa ensi keväänä.

Tämä on todella mielenkiintoisen kutkuttava tilanne, missä kerrankin edustajaehdokkaat eivät pysty luikertelemaan mihinkään. Ison salin äänestys paaluttaa linjan omantunnon kanssa tai ilman omaa tuntoa. Harvoin poliitikko joutuu aloittamaan vaalikampanjansa näin aikaisin lyömällä julkisesti lukkoon oman kantansa.

Itse tulen tarkistamaan kuinka linjassa nämä kolme asiaa mahdollisten kandidaattien kohdalla ovat ja selkärangattomuus pudottaa kandidaatin auttamattomasti pois pelistä. Nyt on oikea hetki valita linja tai linjattomuus.

Poliitikkoa saa harvoin kiinni lupauksistaan. Tässä on nyt se hetki kun sanat ja teot voi naulita kiinni.

Laiha anti Messukeskuksessa

Lauantai 1.11.2014 klo 12.06 - Kauko Niemi

Kaksi hyvää kaveriani ovat jo pitkään kieltäytyneet lähtemästä messuille ja maksamasta noin 20 euron sisäänpääsymaksua plus 11 euron parkkimaksua, sillä eihän kauppoihinkaan ole sisäänpääsymaksua.

Aika moni muukin on tullut samaan lopputulokseen. Kirjamessujen kävijämäärä putosi tuhansilla ja monilla muillakin messutapahtumilla on vaikeuksia houkutella yleisöä paikalle.

Perjantaina menin Helsingin messukeskukseen, yksin, katselemaan ja hifistelemään kameroita ja tietotekniikkaa ja kaiken maailman muutakin talviliikuntaan tarkoitettuja romppeitta.

Käynti jäi enemmän kuin laihaksi. Paikalla oli alle kymmenen kameravalmistajaa perusromppeittensa kanssa. Olin jo netistä lukenut monet testit, käyttäjien kokemukset jne jne. Ei kerta kaikkiaan mitään lisäarvoa.

Digiexpolle riitti pieni kulma messukeskuksesta ja varsinaista tietotekniikkaahan siellä ei ollut lainkaan. Vain erilaisia pelejä.

Päässäni pyörähti taas monta ajatusta tulevaisuudesta, ilman sen tarkempaa miettimistä kysyin itseltäni mikä onkaan messutapahtumien tulevaisuus? Miksi ihmeessä enää menisin paikalle, jos kaikki tieto on jo tiedossa. Mistä maksaisin, kun messuan joka päivä netissä löytäen useita eri näkökulmia hakemaani asiaan.

Mikseivät esimerkiksi nämä kymmenkunta kamerabrändiä perusta yhteistä pysyvää esittelytilaa (show room), jossa saa ihan oikeaa asiantuntija-apua ja hiplata uutuuksia. Ostokset voi sitten tehdä kivijalkakaupassa tai netissä. Ei varastokuluja, ei suuria henkilökuluja. Usko, että yhteisen kamerakeskuksen vetovoima toimisi.

Kamerakauppojen, niin kuin monen muunkin kaupan ongelma on se, että asiakas tietää enemmän kuin myyjä. Ei vakuuta kun menee kamerakauppaan, niin myyjä ryhtyy kaivamaan vastausta netistä, jossa asiakas on jo monta kertaa käynyt tietojaan hakemassa.

Medialukutaito ja viitseliäisyys hukassa

Sunnuntai 12.10.2014 klo 18.49 - Kauko Niemi

Taas on muutaman päivän sisällä leimahtanut oikein kunnolla. Päivän sanat ovat viski ja lapsimorsian.

Aivan sama kuin menisin keskellä kirkasta päivää Aleksille ja itku silmässä kertoisin, että nyt on yö ja Stockmannin tavaratalo on suljettu. Minun piti saada sieltä liput tunnin päästä lähtevään koneeseen.

Alkaisivatko ihmiset julkisesti ja aivan tosissaan kertomaan tätä tarinaa totena ja ihmettelemään kuinka nyt on yö. Aika moni muistaa lapsena leikityn tarina kiertää –leikin, jossa kuiskuteltiin toisille tarinaa korvasta korvaan ja lopuksi tarinassa ei sitten ollut montaakaan samaa asiaa mitä oli alkuperäisessä tarinassa.

Tuo norjalainen lapsimorsian todistaa, etteivät ihmiset edes lue juttuja, vaan heittävät kommentit pöytään, teilaavat, jopa uhkailevat kohdetta, joka on fiktiivinen ja mikä olisi selvinnyt, jos olisi lukenut koko jutun loppuun. (lue jutun kommentteja)

Ihmisten maailmankuva rakentuu nyt valitettavasti vain lehtien otsikoiden perusteella ja ilman minkäänlaista viitseliäisyyttä ajatella asiaa tai jopa ottaa selvää mistä on oikeasti kysymys. Lehdet taas tekevät tahallaan raflaavia otsikoita saadakseen klikki-mittauksissa hyviä lukuja. Jopa otsikoita, jotka eivät millään tavoin vastaa itse jutun sisältöä.

Julkisen sanan neuvosto voisi ryhtyä ottamaan kantaa klikkiotsikoinnin ja sisällön suhteeseen. Mikä on hyväksyttävä toleranssi.

Viime päivien viskihuumassa oli myös niin sanottuja luotettavia lehtiä ja muita luotettavia tahoja ja sen tuntui tämän takia kovin uskottavalta. Nyt on kuitenkin osoittautumassa, että tämäkin leimahdus on selkeää liioittelua.

Tällaisessa viestintämyräkässä luulisi olevan medioille eduksi rakentaa pitkällä aika jänteellä luotettavuutta. Uskon että luotettavalla journalistisella tuotteella voittaa oman aseman silläkin uhalla, että joskus häviää ajassa. Nopeudenkin voi hälventää löytämällä uuden, luotettavan näkökulmaan asiaan.

Toistamalla samaa soopaa ilman tarkistuksia ei media pysty erottautumaan somen massasta.

Huolestuttavaa tässä on se, että ihmiset ajan mittaan menettää luottamuksen yleiseen keskusteluun. Kukaan ei usko kehenkään. Keskusteluahan ei enää synny muutenkaan, sillä aina ilmestyy joukkoon joku, joka torppaa kaiken ja loppujen lopuksi hyökätään yksilöiden kimppuun, oli sitten asia mikä tahansa.
Tällä torppausmentaalilla ei Suomessa rakenneta mitään eikä uutta synny ennen kuin opitaan kehittämään asioita yhdessä. Tämä koskee myös valtiovallan ylintä johtoa. Mitä pahaa siinä on jos virkamiehet esittävät ajatuksia Natosta tai KELA sote-uudistuksesta. Minusta olisi erinomaista, että asioista keskusteltaisiin laajasti ja lopullisessa päätöksenteossa olisi mahdollisimman monenlaisia näkemyksiä käytettävissä.

Yhtä totuutta ei ole.

Minkä version itsestäsi päivitit tänään

Tiistai 23.9.2014 klo 13.39 - Kauko Niemi

Samaan aikaan kun väännetään uusia eläkerajoja, päivän uutinen kertoo 319 400 työttömästä ja somessa muutaman päivän pyörinyt vilkas keskustelu iän ja koulutuksen merkityksestä työpaikan saamisessa.

Koko ongelma kärjistyy numeroihin 40 – 100. Tähän numeroluokitteluun asettuvat henkilöt ovat  numeroiden perusteella lähinnä ongelmajätettä. Ilta-Sanomien julkaisemien kommentin perusteella haastatteluihin pääsee kun muuttaa ikää. Toiset joutuivat karsimaan tutkintojaan ollakseen normaalimpia.

Miksi tähän on ajauduttu. Se että pelkkien numeroiden tai numeroluokkien perusteella luokitellaan ihmisiä vaikka työnhaussa luulisi olevan osaamisella ensisijainen merkitys. Mitähän eroa on syrjinnän näkökulmasta sillä että on tummaihoinen tai 58, silloin kun hakemuspaperit menevät suoraan roskikseen.

Mieleni tekee kysyä myös, mitä merkitystä on 30 vuotta sitten päntätystä tiedosta jotakin tutkintoa varten. Todennäköisesti tuosta tiedosta on vain pienen pieni murto-osa käyttökelpoista tänään. Toki koulutus antaa valmiudet päivittää itseään. Vuosikymmenten takaisen tutkinnon tuoma titteli ei kuitenkaan takaa mitään osaamista ilman jatkuvaa päivittämistä.

Niin sanottujen ikäihmisten, siis yli viisikymppisten ongelmana ovat liian harvakseltaan tehtävät päivitykset. Työmarkkinoilla ei ole paljoakaan arvoa jos tarjoat tietämystäsi vanhoilla toimintatavoilla. Ikäihminen on arvokas kun soveltaa kaiken tietämyksensä nykyisiin toimintamalleihin tai vieläkin enemmän kun näkee kuinka vuosien tietämys tarjoillaan tulevina vuosina. Karrikoiden sanottuna olit hyvä postimerkkien nuolija ja omasta mielestäsi siinä hyvä vieläkin, muttet ymmärrä somesta mitään.

Varmin merkki kyydistä putoamisesta on se, että miettii tai jopa sanoo ääneen, että näinhän tämä on aina aiemminkin tehty. Jokainen tekeminen pitää päivittää tähän päivään, mieluummin tulevaisuuteen ja sehän ei ole kiinni siitä minkä numeroinen olet.

Ihminen on kuin tietokone. Ihminen vaatii sekä softa- että hardispäivityksiä jatkuvasti. Alamäki alkaa, kun jättää päivityksiä väliin. Ihmisestä tulee kuten tietokoneestakin hidas ja turvaton, eikä pysty käyttämään uusimpia sovelluksia.

Viestinnällisesti Soini on ylittänyt rajan

Lauantai 20.9.2014 klo 16.46 - Kauko Niemi

Perussuomalaisten perikuva Timo Soini tuskin saa enää montaakaan kannattajaa letkautuksillaan. Tai ainakaan sellaisia kannattajia, joita hän sisimmissään haluaisi. Hakkaraisia on puolueessa jo ihan riittämiin.

Viestinnällisesti Soini on jo ylittänyt sen rajan missä soinismilla saavutettaisiin uusi jytky.  Tällaisten tehokeinojen käyttö on taiteen laji ja se toimii mainiosti silloin kun se yllättää ja sopii tyylillisesti ja ajallisesti oikeaan hetkeen. Nyt ei enää näin käy.

Soinismi toistaa itseään, kyllästyttää joka ikisessä suunavauksessa. Lisäksi se on muuttunut mauttomaksi ja ilmaisuihin on tullut mukaan lopen väsyneen miehen katkeruutta. Nämä kaikki yhdessä ovat omiaan kääntämään voimakkaan ihailun sääliksi. Kannatuksen tyhjän jauhamisen takia hylkäämiseksi.

Kaikkein pahinta tämän tyylilajin viestinnässä on se, että asiakysymykset, joita Soinilla toki on ollut, hukkuvat nyt jatkuvaan soinismiin. Ajatukset harhautuvat pois asiakysymyksistä.

Tilanne on vähän kuin kaveriporukan ikuinen vitsiniekka, jonka vitsit eivät enää naurata kerrottaessa viidettä kertaa samaa vitsiä tilanteessa, jossa vitsillä ei ole mitään yhtymäkohtaa tilanteeseen.

Huumori on tavattoman tehokas viestinnän tehokeino oikein käytettynä ja hallittuna, muttei itsetarkoituksena.

// Persut eivät myy persettään
// Jos Antti Rinteelle saa vinkin antaa, älä jauha siitä äijäfeminismistä.
// Ei siinä twiittuilu riitä

Liike on lääke - olen nauttinut tätä lääkettä 58 minuuttia vuorokaudessa

Tiistai 16.9.2014 klo 10.06 - Kauko Niemi

#kutsumua liikkujaksi. En halua valjastaa hienoa lukiolaisten kampanjaa omiin tarkoitusperiini, mutta kuitenkin niin läheltä liippaa ja moni muukin voinee tilanteeseeni hyvinkin samaistua.

Jos ei nyt varsinaisesti kiusaamista kouluajoilta niin kuitenkin melkoista motivaation tappamista liikkumiseen. Koulun liikuntatunnilla joukkueiden muodostamisessa olin aina se viimeinen pullukka, joka otettiin B-joukkueen varapojaksi.

Viimeisinä kouluvuosina opinkin sitten lintsaamaan kaikki liikuntatunnit ja tapahtumat ja välttämään tämän minulle epämiellyttävän alkunäytelmän. Enkä nyt suoraan sanoen ollut erityisen ilahtunut hikoilemisesta.

Liikkumattomuutta kestikin sitten noin 40 ensimmäistä elinvuottani, kunnes sain sisäisen herätyksen. Töistä tullessa piti levätä sohvalla parikymmentä minuuttia, että jaksoin mennä jääkaapille. Sisäinen ääneni muistutti - eihän tällainen voi olla elämää.

Oma sisäinen varoitusvalo paloi tuolloin niin kirkkaasti, että jotain piti tehdä. Vajaassa vuodessa lähti 24 kiloa painosta. Muutamassa viikossa jaksoin juosta kaksi katuvalopylvään väliä. Kahdeksan kuukauden päästä juoksin ensimmäisen maratonini Helsingissä, kun yllytyshullu olin.

Liikunta on lääke
Terveyttä ja hyvinvointia
Kilpailen vain itseni kanssa
Tavoitteena kuolla terveenä

Minulla oli suunnaton onni, että läheisin työkaverini, himoliikkuja, Timo Poropudas osasi tsempata oikealla tavalla jatkamaan ja jatkamaan. Hän oli minun liikuntaenkelini. Timo ehdotti muun muassa tuota ensimmäistä maratonia. Kieltäydyin, koska en ollut treenannut maratonille, vaikka muuten kyllä. ”Mutta eihän sinun tarvitse sitä voittaa, eikä edes juosta läpi. Erinomainen tapa tarkistaa missä kunnossa olet ja kuinka pitkälle jaksat juosta mukavassa seurassa, oli Timon houkutus.” Loppuaikani läpijuosseena oli 4:26. Ei lainkaan paha.

Kaikenlaisia kuntokuureja, pitkiä ja lyhyitä sekä vielä pidempiä lenkkejä on ollut tuosta lähtien ja sisäinen tunne, että liike on lääke vahvistuu kaiken aikaa. Etenkin kun olen oppinut kuuntelemaan omaa kroppaa ja kohtuullisesti arvioimaan milloin liikettä on liikaa, milloin liian vähän.

Minulle kaikenlainen statistiikka ja mittarointi ovat aina olleet kiinnostavaa. Olen myös ensimmäisten joukossa ollut ottamassa käyttöön uusia sovelluksia liikuntakirjanpitoon. Lopputulos on ollut vain pitkällä aikajänteellä huono. Useimmat sovellukset tietokoneella tai kännykässä ovat olleet aikansa lapsia ja kuolleet pois ja vieneet tietoni mennessään.

Hukkaanhan kirjaaminen ei kuitenkaan ole koskaan mennyt. Olen pystynyt seuraamaan ja vertaamaan tekemisiäni kulloisellakin hetkellä.

Tänään tuli tasan kolme vuotta kun aloitin kirjaamisen Suunnon Movescountiin. Kolmen vuoden aikana (1095 päivää) olen tehnyt yhteensä 1004 liikuntasuoritetta ja investoinut niihin aikaa yhteensä 1056 tuntia. Tässä liikuntasuoritteella tarkoitan liikunnallista aktiviteettiä, ei kauppaan kävelyä, enkä niitä noin 290 päivittäistä porrasaskelmaa, jotka kuljen 5. kerroksen hissittömään asuntooni.

Ajassa mitattuna eniten on uintia. Kilometreissä mitattuna eniten pyöräilyä. Kävely ja patikointi asettuvat näiden väliin ajallisesti ja matkallisesti.

Kun lukuja muuttaa keskiarvo luvuiksi tarkoittaa se, että viimeisen kolmen vuoden akana olen liikkunut keskimäärin 58 minuuttia joka päivä. Liikuntakertoja tarkasteltaessa on kolmen vuoden aikana ollut keskimäärin 39 liikkumatonta päivää. Toki käytännössä niitä on enemmän, kun aika usein olen fillaroinnin jälkeen mennyt uimaan vielä kilometrin.

Siis pieni pullukka B-joukkueen varapoika ottaa nyt vahinkoa takaisin. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä.  

Helsingin Energia tekee itellat

Lauantai 30.8.2014 klo 10.57 - Kauko Niemi

Helsingin kaupungin energialaitos yhtiöitetään ensi vuoden alussa ja nimeksi tulee Helen Oy. Veikkaan että Helsingin energia tekee itellat.

Kun nimessä ei ole mitään viitettä toimintaan, niin sellaisia markkinointirahoja ei ole keksittykään, joilla tällainen nimi brändätään vaikkapa halutuksi energiayhtiöksi.

Tässä tapauksessa kaikki mielikuvat johtavat johonkin helenaa lähellä olevaan ihmiseen. Sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässä. Vaikka sana tuleekin alkukirjaimista, niin ulkopuolisen on vaikea hahmottaa yhtymäkohtaa.

Olen ollut vuosia Helsingin Energian asiakas ja saanut vuosia asiakaslehden Helen. Nimi sinänsä on ollut esillä jo pitkään, mutta tuntuu vahingolta joka kerta kun siihen törmää.

Helsingin Energialaitoksella on sinänsä hyvää palvelua laajaa neuvontaa ja asiantuntemusta ja kohtuullisen hyvää asiakasviestintää. Hinnoista en nyt niin tarkalleen tiedä. Niin kuin ei moni muukaan. Sähköyhtiön vaihtaminen ei ole saanut tuulta purjeisiin kuten vaikka teleyhtiöt. Sähkön hinnan rakenne ei ole kaikille yksiselitteinen kilowatteineen ja siirtohintoineen. Ja kun kuukausilasku on kuitenkin sen verran pieni, ettei maksa vaivaa.

Helen nimeä tullaan karttamaan jo senkin takia, että sen käyttö on yksinkertaisesti liian vaikeaa – sain viestin Heleneltä, Helenestä, menen käymään Helenessä – ei kun Helenellä ei kun . .  Helena Heikkinen Heleneltä päivää, haluaisin keskustella teidän sopimuksestanne – anteeksi kuka ja mistä.

Posti muutti nimensä nimivillitysten kulta-aikana Itellaksi ja palaa seitsemän vuoden harharetken jälkeen takaisin Postiksi. Siis tämä yritys, joka työkseen kuljettaa paperista tai sähköistä postia.

Lue myös - huomaa julkaisupäivä 2007

Minä itellatan sinulle kirjeen

En tiedä yhtään syytä miksi antaisin Hesarin käyttöön paikkatietoni

Perjantai 29.8.2014 klo 15.37 - Kauko Niemi

Helsingin Sanomat aloitti eilen netissä iltaversion julkaisemisen. Vaikka olen Hesarin nettipalveluista maksava lukija, niin tämä uusin palvelu avautuu vain Windows-kaupasta ladattavalla ilmaisella sovelluksella.

Sovellusta ei voi ladata, jos et anna lupaa käyttää puhelimesi tai tablettisi paikkatietoja. Kuinka paikkatietoni, siis missä uutista luen, liittyy uutiseen. En keksi yhtään syytä. Paitsi Hesari pystyy käyttämään tietoa markkinoinnissaan tai myymään sitä ulos.

Ajattelen asiaa tietoturvan ja muun turvallisuuden kannalta. Poliisi ja muut viranomaiset varoittelevat jatkuvasti, ettei pidä toitottaa pitkistä poissaoloista sosiaalisessa mediassa. Sehän on selkeä signaali, ettei kukaan ole kotona ja murtovarkailla on sopivaa aikaa puuhastella ihan mitä vaan.

Karrikoiden voin ajatella, että asuntoni irtaimiston arvo on moninkertainen pankkitilillä olevien säästöjen arvoon. Periaatteessa on vähemmän haitallista jakaa pankkitunnuksia kuin paikkatietojani. Ja jos joku nyt pääsee pankkitililleni ja maksaa velkani pois, niin siitä olen vain tyytyväinen.

Olen aina ollut erittäin varovainen paikkatietojeni julkistamiseen. Niin Hesarin kuin monen muunkaan tapauksessa minulla ei ole sataprosenttista varmuutta kuinka paikkatietojani käytetään nyt tai tulevaisuudessa. Niillä voi saada paljonkin pahaa aikaiseksi.

Ymmärtääkseni Hesari ja monet muut naamioivat paikkatiedon vaikkapa sääpalveluun, joka pystyy näyttämään oleskelu paikan sään. Tosin näen ja koen sen ihan itsekin omilla silmilläni. Sään voi tarkistaa myös ilman paikkatietoa kirjoittamalla halutun paikkakunnan nimen sääpalvelun hakukenttään.

ps.

kommentoin asiasta Hesarille. Kommenttiani ei kuitenkaan julkaistu. Eikä toisaalta kommentoitukaan. Vain Hesari tietää mitä sen lukijat tarvitsevat ja kuinka käyttäytyvät. Tämä on sitä kuuluisaa asiakaslähtöisyyttä  (asiakas lähtee)

ps2

Jos sallit paikkatiedot ja lataat ohjelman, niin sinulla on vielä mahdollisuus istuntokohtaisesti kieltää paikkatietojen välitys Sanomille.

Asiakaslähtöisyys = asiakas lähtee

Torstai 21.8.2014 klo 11.17 - Kauko Niemi

Ystäväni tuli pettyneenä k-kaupasta ja sanoi ettei tarjoustuotetta ollut tälläkään kertaa enää jäljellä. No ei ihme, että k-kaupan myynti laskee, jos ei ole tuotetta myynnissä. Eikä tämä ystäväni ollut ensimmäinen k-kaupan tarjontaan pettynyt.

Kerran olin Kampin k-kaupan kassajonossa, missä soittaja valitti, ettei luurin toisessa päässä olleen pyytämää tuotetta löytynyt. Tosin hetken keskustelun jälkeen selvisi, että soittaja oli väärässä k-kaupassa.

K-ryhmä toimii asiakaslähtöisesti – asiakkaat lähtevät toisiin kauppoihin. Toimintaa rakennetaan ryhmän sisäisten kaavojen ja toiminnan mukaan. Vuosienkaan aikana asiakkaat eivät ole oppineen mieltämään, saati kaikessa kiireessä miettisivät mistä k-kaupasta on kyse. K-extra, K-market, K-supermart vai Citymarket.
Jako on varmasti K-ryhmälle selkeä ja helppo raportoida, mutta asiakkaalle sekava, kun jokaisella on omat tuotteensa ja omat tarjouksensa ja kampanjansa.

Vertailun vuoksi voisi sanoa, että huomattavasti helpompi on hahmottaa Alepa, S-market ja Prisma. Myyntiluvut paljastavat, että S-ryhmän asiakkaat tietävät mihin kauppaan he menevät ja ennakkokäsitys vastaa todellisuutta ja pettymykset ovat vähäisempiä.

Toinen esimerkki pettymyksiä tuottava asia on k-kaupoissa hyllypaikkojen myynti tavaran toimittajille. Siinä ei asiakasta ajatella pätkääkään rahankiilto silmissä. Yksikään k-kauppias ei saa minua tyytyväiseksi sillä, että kokonaisia kahvipapuja on kaupassa kolmessa eri paikassa. Tuotteiden vertaaminen, kilohinta, paahdon tummuus, papujen alkuperä ja laatuluokitus vaativat ympärijuoksua. Minä kun ostan tuotetta, enkä tuotemerkkiä.

Tällaiset asiat evät tunnu suurilta asioilta, mutta kun niihin törmää riittävän usein ja ne jättävät merkin alitajuntaan, joka ohjaa tiedostamatta seuraavaa kauppareissua, vaikutus on varmasti käyntikertojen hiipuminen.

Citymarket Helsingin Ruoholahdessa uudisti kauppansa sisustuksen ja siitä seurasi varsin epäloogisia kauppareissuja. Minulle tässä tapauksessa kaupassakäyntiaika kasvoi yli puolella ja taas syntyi asiakaslähtöinen fiilis. Tämä asiakas siirtyi Lidliin, jossa asioin 10 minuutissa ja edullisemmin.

Veikkaan etten ole anoa ruokakaupan asiakas, joihin näillä ei olisi vaikutusta. Ei ruokakaupassa asiointi ole elämysmatkailua.

Hyvälaatuista, kohtuuhintaista ja nopeaa. Näiden varaan kun rakentaa viestit ja toiminnan, niin voi hyvinkin syntyä myönteisiä kokemuksia kauppareissusta, eikä tarvitse opetella kauppaketjun organisaatiokaavioita, niistä kun ei saa yhtään lisämakua soppaan.

Kirjoittaja käy keskimäärin kuusi kertaa viikossa ruokakaupassa. Valmistaa kaiken syömänsä itse omassa keittiössään.

Politiikka kipuilee

Tiistai 29.7.2014 klo 14.25 - Kauko Niemi

Politiikan kulissit murtuvat ja se näyttää ottavan koville Sirkka-Liisa Anttilalle, siinä sivussa Jukka Tarkalle ja monelle muulle.

Kulisseilla ja käytössäännöillä on rakennettu oma, suljettu suhmurointi ja ainakin minulle vastenmielinen pelikenttä ja arvomaailma. Tämä suljettu arvomaailma on ylläpitänyt ja pönkittänyt valtaeliittiä osaamis- ja taitotasosta riippumatta. Suljetun arvomaailman keskeisenä pönkänä on aina rajoittunut ja tarkasti valikoiva viestintä.

Tämä aikakusi on pian ohitse, eikä siinä auta anttiloiden kiukuttelu ja pelko muodollisten pilvilinnojen romahtamisesta. Maailma vain muuttuu avoimemmaksi – onneksi.

Muutoksen vauhti kiihtyy merkittävästi seuraavien 5-10 vuoden aikana, kun Jungerin, Stubbin, Sipilän ja Haglundin rinnalle nousevat supercelliläiset ja roviolaiset ja monet muut aivan toisenlaisen arvomaailman omaksuneet ihmiset. Ja joilla on intohimoa ja osaamista muuttaa maailmaa myös politiikan keinoin.  

Avoimuuden ja sumuroinnin välinen ero on juuri siinä mitä Kekkonen harrasti ja mitä Stubb nyt harrastaa. Kyllä Kekkonenkin harrasti intohimoisesti liikuntaa. Kävi hiihtämässä joka talvi ja oli usein Outokummun kelohuvilalla hyysättävänä. Siellä syntyi muutaman ihmisen päätöksiä, jotka piti saada näyttämään jälkipeleissä demokraattisilta päätöksiltä. Ja tätä suhmurointia ikävöivät edelleen vanhan ajan poliitikot.

Avoimuus, tapahtuu se nyt sitten nokitusten tai twiittaamalla tai facettamalla, synnyttää keskustelua ja parhaimmillaan aivoriihi-tyyppistä kehittävää ja monipuolista näkemystä asioista. Ennen kaikkea se synnyttää luottamusta vallanpitäjiin, jatkuvien epäilyjen sijaan. Mistä onkaan kotoisin paljon manattu suomalainen epäilyksen ilmapiiri?

Tosin Stubbin tapauksessa muutos on ollut monille aivan liian nopea. Suuri haaste on muuttaa omia pinttyneitä ajatuksia ja käytäntöjä. Esimerkiksi Sirkka-Liisa Anttilan kommentit osoittavat selvästi, että hän on jysähtänyt jonnekin 1980-luvulle.

Ja mitä tulee sitten tähän liikuntaan, niin siinä ei juuri ole tulkinnallisia vaihtoehtoja.  Liikunta on lääke kaikkeen. Myös työttömille. Fyysistä ja henkistä kuntoa ei voi erottaa. Stubb tekee kahdessa päivässä normaalikuntoisen ihmisen kolmen päivän työt ja jää vielä yksi päivä aikaa liikkumiseen.

Ehkä tällä hetkellä pääministerin ei tarvitse antaa erillistä lääkärinlausuntoa terveydentilastaan, niin kuin monen muun puoluejohtajan ja poliitikon pitäisi antaa ja liittää dokumenttina ensi kevään kampanjaansa.



Lue myös: Että ketäkö Äänestin

Gigantti manipuloi asiakkaiden tuotearvosteluja

Perjantai 4.7.2014 klo 17.31 - Kauko Niemi

Asiakkaiden tuote- ja palveluarvostelut ja palautteet hyvässä ja pahassa ovat aina niitä joita seuraan aina ennen lopullista ostopäätöstä.

Tätä arvokasta tietoa löytyy paljonkin paitsi kauppojen omilta sivuilta niin myös Facebook-kavereilta ja yleisiltä keskustelupalstoilta. Ja jos tätä palautetta ei löydy niin voi aina heittää pallon ilmaan ja kysellä kokemuksia.

Näitä arvioita voi peilata kuorutettua mainoshelinää vastaan ja arvioida millainen se todellisuus mahtaakaan olla.

Nyt vastaani tuli omituinen tilanne, missä Gigantti hylkäsi kirjoittamani arvion tuotteesta. Arvioni oli yltiöpositiivinen ja jo sen takia hieman epäuskottava. Viimeisessä lauseessa kuitenkin annoin neutraalia palautetta ja se ei sitten kelvannutkaan Gigantille.

Ensimmäinen arvostelutekstini:

”Kuivaa tulee
Tämä on nyt kolmas kuivausrumpu samasta tuoteperheestä - Siemens - Bosh - Siemens. Laite toiminut moitteettomasti ja kylppäriä kuumentamatta. Vaikuttaa että kuivaus on huomattavasti hellävaraisempaa aiempiin verrattuna. Nukkasihdissä on selkeästi vähemmän "jätettä" kuin aiemmassa kuivurissa. Tällä kertaa Gigantin verkkokauppa toimi minuutin tarkkuudella ja tiesin kaiken aikaa missä mennään. Koneen luukussa on iso "mainosteksti" jonka poistamiseen en ole saanut vielä vastausta sen enempää myyjältä kuin maahantuojaltakaan.”

Poistin tuon viimeisen lauseen ja kas arvioni hyväksyttiin heti. Tutkin Gigantin palautesääntöjä. Niissä ei suoraan sanota, että tuotearvioiden pitää olla vain positiivisia, ennen kuin ne julkaistaan. Säännöt kertovat että vain hyväksytyt arviot pääsevät kuukausiarvontaan.

Tulkintani on se, ettei Gigantin sivuilla oleviin tuotearvioihin voi luottaa. Gigantti ei itse peukaloi varsinaisia tekstejä, mutta jättää yritykselle epämiellyttävät arviot julkaisematta.

Sinänsä sääli, että tällaisen pienen manipuloinnin takia pitää ryhtyä epäilemään koko yrityksen toimintaan. Olen kuitenkin vajaan vuoden sisällä ostanut Gigantin nettikaupasta tuotteita 2985,90 eurolla. Ja tuo viimeisen ostoksen prosessi oli juuri niin hyvä kuin verkkokauppa tällä hetkellä voi olla. Parempaan on pystynyt vain Adobe.

Hitaisiin muutoksiin turtuu liian helposti

Maanantai 23.6.2014 klo 15.00 - Kauko Niemi

Ihminen on pohjimmiltaan sopeutuva eläin. Etenkin kun muutokset ovat hitaita, niitä ei haluta tunnustaa. On mukavampi jatkaa entiseen malliin ja jopa tulkita ja puolustaa vanhoja rakenteita omaksi edukseen. Paitsi sitten kun muutostarve on kytenyt liian kauan.

Tuorein esimerkki kyydistä tipahtaneesta on Eero Lehti. Ilta-Sanomissa Lehti toteaa - Some-sukupolvi ottaa harvoin vastuuta muusta kuin metelin pitämisestä. Vaaleilla valittujen pitää tutustua ja paneutua, jotta löytyy parhaat ratkaisut, eikä pyöriä pintapuolisesti sosiaalisessa mediassa.

Eero Lehti paljastaa, että hän ei tunne pätkääkää somen vaikutusmahdollisuuksia ja sitä millä vauhdilla some muuttaa toimintatapoja kaikilla tasoilla ja kaikissa ryhmissä. Lehti ei pysty muutosta estämään edes rahalla.

Toinen esimerkki hitaasta muutoksesta, jota ei haluta tiedostaa, on Suomen kesä. Suomi on enää vain näennäisesti kiinni kesällä.  Itselläni oli mahdollisuus seurata viime kesänä usean nettipalvelun statistiikkaa, jotka osoittivat että viime kesä oli ensimmäinen kesä ilman perinteistä kesänotkahdusta kävijämäärissä.

Viime kesän nettikäyttäytyminen todisti ensimmäistä kertaa, että ihmiset ovat elossa kesällä ja heillä on lomalla jopa enemmän aikaa käyttää netin palveluja ja hakea tietoa kuin työaikana. Siitähän ei tarvitse enää kinata etteikö tekniikka sallisi paikasta riippumatonta nettiä.

Nyt on oikea hetki miettiä kuinka omaa bisnestä voi aktiivisesti boostata kesäaikaan. Tai jopa kehittää omaa kesäbisnestä. Suurikaan ennustaja ei tarvitse olla kun voi ennustaa, että loma-aika ei enää tulevaisuudessa keskity kesään.  Enää ei vietetä lomaa mökillä tai sukulaisissa niinkään innokkaasti.

Tämä kehitys näkyi myös tänä juhannuksena. Oletettuja juhannusruuhkia ei juurikaan ollut. Tänä juhannuksena ei pystynyt Helsingissä valokuvaamaan enää katuosuuksia, jotka olisi olleet täysin tyhjiä.

Liikenteen uutisoinnissa elettiin vanhaan malliin. Ilmoitettiin ennalta valitut vanhat ruuhka-ajat 16-18:00  ja niitä sitten seurattiin. YLE:n toimittaja yritti luoda kuvaa liikenneruuhkista, mutta tyytyi lopulta toteamaan, että ruuhkat taitavat olla vain kaupan kassoilla, kun ihmiset soittivat maantieltä ja kertoivat, että ei mitään poikkeavaa normaaliin viikonloppuun verrattuna.

Kaukana ei ollut sekään, etteikö uutinen olisi ollut se, että tänä vuonna ei olekaan ruuhkia Mäntsälässä eikä Heinolassa kuten 25 vuotta sitten. Tosin iltapäivälehti houkutteli ihmisiä kertomaan muistoja Heinolan 20 vuoden takaisista ruuhkista. Sunnuntaina poliisi kommentoi televisiossa, että liikenne taitaa olla vilkkaampaa Helsingistä poispäin kuin juhannuksen paluuliikenne Helsinkiin.

Ihmisten elämäntapa on tekniikan myötä vain muuttunut sekä pakkomielle juhannuksenvietosta mökillä vesien äärellä on hiipunut ja niin ovat hiipuneet juhannusruuhkat maanteilläkin. Moni siirtyy juhannuksenviettopaikalle jo aiemmin ja tekee etätöitä. Tekniikka luo joustavuuden, jota Eero Lehden tyyppiset patriootit kampittavat oman aseman menettämisen pelossa.

Tämän takia jokaisessa yhteisössä ja organisaatiossa pitää olla muutama "toisinajattelija", joka kyseenalaistaa totutut tavat.

Että ketäkö äänestin

Sunnuntai 25.5.2014 klo 16.56 - Kauko Niemi

Äänestin henkilöä, jonka arvomaailman uskon tuntevani tarkkaan, vaikken henkilökohtaisesti ole häntä tavannutkaan. Hän on avoimesti ilmaissut mielipiteitään ja ajatuksiaan eri asioista sosiaalisessa mediassa jo useita vuosia. Hänen sadat, jopa tuhannet kommentit ja päivitykset eivät ole olleet ristiriitaisia keskenään.

Kukaan ei pysty feikkaamalla olemaan vuosia niin johdonmukainen, etteikö jossain vaiheessa lipsahtaisi sellaisia some-kommentteja, jotka paljastaisivat todellisen luonteen. Näin on käynyt monen ystäväni ja tuttavani kohdalla. Käsitys hyvin tuntemasta henkilöstä on muuttunut tai ainakin henkilön esittämä arvomaailma on joutunut uudelleen arvioitavaksi.

Pari viikkoisen politiikkajargonian jätin omaan arvoonsa. En ole aiemminkaan innostunut kaikenmaailman höpöttäjistä. Vaalitentit ovat lähinnä kevyttä sirkusta, ei muutaman kommentin ja sutkauksen perusteella pidä luoda pysyviä, saati äänestettäviä mielipiteitä. Torstainen puheenjohtajatentti oli hyvä esimerkki. Arvioita tehtiin lähinnä kuinka puheenjohtajat esiintyivät. Itse sisältö ei antanut mitään uutta. Täyttä teatteria veronmaksajien rahoilla, kuten Sipilä tilaisuuden lyttäsi.

Kampanjoissa toistetaan puoluetoimiston viestejä, joihin harva, Donneria lukuun ottamatta, uskaltaa sanoa oman todellisen mielipiteensä. Kampanjoinnissahan puhutaan puuta heinää ja asioista, jotka eivät vähimmässäkään määrin kuulu näiden vaalien asiasisältöön. Vaikkapa jatkuvasti esillä oleva Suomen liittyminen Natoon. Sitä tulevaisuudessa tuskin päätetään Brysselissä.

Miksi ihmeessä jälleen kerran mennään samalla kampanjointikaavalla, vaikka uusia vaihtoehtoja vaikuttamiseen on todella paljon. Miksi kampanjointi aloitetaan kaksi viikkoa ennen vaaleja, aivan kuin kaikki alkaisivat nollasta upouusilla pinsseillä ja mukeilla. Ja huomenna kaikki on toisin.

Hyvä kansanedustajaehdokas. Aloita kampanjasi ensi vuoden huhtikuun 19. päivän eduskuntavaaleja varten huomenna. Tosin silloinkin olet jo pahasti myöhässä. Hanki laaja someverkosto ja pysy omassa totuudessasi, siinä mikä sinun totuutesi ja arvomaailma edustaa. Siitä syntyy arvostus ja uskottavuus.

Älä tuputa itseäsi saati puoluetoimiston iskulauseita. Olet hereillä ja kommentoit ahkerasti ja mielenkiintoisesti ajankohtaisia asioita oman arvomaailmasi kautta. Minun tehtäväni on sitten arvioida millaisiin asioihin otat kantaa ja millä tavoin. Lykkyä tykö!

Lue myös

Miksi hyvin kommunikoivasta ihmisestä tulee vaaliehdokas

Kun sanat menettävät merkityksensä

Kun sanat menettävät merkityksensä

Tiistai 20.5.2014 klo 8.58 - Kauko Niemi

Sain tänään sähköpostia K-ryhmältä. Siis samalaista postia kuin viimeiset 20 vuotta. Tänään viestin otsikko oli K-Citymarketin Hintarallissa hinnat pohjassa. Tarkempi viestiin tutustuminen osoitti, ettei pohjakosketusta löytynyt oikein mistään tuotteesta. Vain markkinahintaisia tuotteita, joita löytyy muista kauppaketjuista ja jopa halvempia Lidlistä. Otsikon viestillä ei ole todellista sisältöä.

Tosin kosmetiikkaa en pysty arvioimaan, koska minulla ei ole sen alueen hintatietoutta lainkaan, sillä niitä tuotteita en marketeista osta.

Saamani viesti voi toimia vain niissä tapauksissa, ettei vastaanottaja on hinnoille umpisokea, eikä esitetyillä alennusprosenttinumerolla ole mitään sisältöä.   Emmehän osta prosentteja vaan sen hintaisia tuotteita mitä kassakuitti osoittaa.

Eiköhän tässä ole yksi syy kauppojen ongelmiin. Yhä hintatietoisempien ihmisten ajatuksissa sanat menettävät merkityksensä. Pohjahinnat ja muut vastaavat vuosia toistetut sanat ilman todellista merkitystä eivät markkinoinnissa toimi. Sanat saavat todellisen merkityksen vastaanottajan päässä.

Eikö kaupalla ole luovuutta muuttaa tätä vuosikymmeniä toistettua räiskintää. Vain onko se laiskuutta muuttaa viestintää uskottavaksi antamalla sanoille oikea sisältö. Markkinaosuuksien lasku pakottanee jossain lähitulevaisuudessa muuttamaan tätä ikivanhaa mallia. Muutakin kuin ysi-ysi.

Sama tilanne on parhaillaan pyörivässä vaalikampanjoinnissa. Jo aiemmin kritisoin sitä, kuinka hyvätkin kommunikoijat luiskahtavat vuosikymmeniä toistettuun vaalijargoniaan. Vaalikampanjoinnissa sanoilla ei ole tänään juurikaan mitään merkitystä.

Kolmas tapaus, missä sanat ovat menettäneet merkityksensä, ovat johtajien kiitos-, juhla- ja kehupuheet. Kukaan ei huomaisi mitään, vaikka hän käyttäisi samaa hiirenkorvalle rypistynyttä puhepaperiaan vuodesta toiseen. Niin ympäripyöreää ylistystä ja kehumista, ettei näennäisesti hienoilla sanoilla ole todellisuudessa mitään vaikutusta. Saattaa jopa osaa hyvämuistisia ärsyttää.

Kun sanat menettävät merkityksensä, se tapahtuu salakavalasti ja pikkuhiljaa. Tunnusmerkit ja tulokset näkyvät jossain muualla kuin niissä mainosten huomioarvotutkimuksissa. Luottamuksen ja uskottavuuden kariseminen vaikuttaa pitkällä aikajaksolla laajalti ja monella eri tavalla.

Miksi hyvin kommunikoivasta ihmisestä tulee vaaliehdokas

Keskiviikko 7.5.2014 klo 19.27 - Kauko Niemi

Kyllä minä niin mieleni pahoitan, kun vaalikampanjat eivät tuoneet mitään uutta, raikasta tapaa kertoa osaamisestaan ja itsestään.

Nekin henkilöt jotka ovat jo pitkään hyödyntäneet somea nostamalla kiinnostavia ilmiöitä esiin ja kommentoimalla niitä sosiaalisessa mediassa, häipyvät yks kaks turuille ja toreille nyhräämään ja jakamaan jotain lippulappuja ja pinssejä muutamalle ohikulkijalle.

Ja sama, hyvin kommunikoiva ehdokas unohtaa somen luonteen ja alkaakin spämmätä vaalinumeroaan ja toriaikataulujaan. Ihan niin kuin helsinkiläistä äänestäjää kiinnostaisi milloin ehdokas on jakamassa pinssejään Kittilän torilla.

Miksi ihmeessä palata kymmeniä vuosia käytössä olleisiin keinoihin. Onhan se tietenkin riski, jos aktiivisesti ottaa kantaa asioihin somessa, niin voi lipsahtaa ilmoille jotain muuta kuin mitä on postikorttiin tai pinssiin painettu.

Mielenkiinnolla jään odottamaan josko jo seuraavissa vaaleissa

Mikä se rakennemuutos oikein onkaan

Sunnuntai 27.4.2014 klo 12.50 - Kauko Niemi

Rakennemuutos ei ole tuunaamista, missä vanhoihin tapoihin ja menetelmiin vaihdetaan uutta väriä, varjellaan perinteitä, pidetään kiinni vaan siitä mitä osataan ja mikä on minulle edullista. Ja politiikassa ei synny mitään merkittävää, kun lähtökohtana on äänestäjän tämän hetkinen hyysääminen.

Suhteutan omaa rakennemuutostani vaikkapa Itellan rakennemuutokseen, jolloin voi arkipäivän toiminnoissa kohdata pienen ihmisen rakennemuutoksen ja miettiä tämän skaalautuvuutta suurempiin kokonaisuuksiin.

Viimepäivien uutiset ovat kertoneet kuinka Itella Postin jakajien yt-neuvottelut päättyivät maalis­huhtikuun vaihteessa 495 vakituisen jakajan irtisanomiseen.  Potkuja perustellaan postin määrän vähenemisellä.

Lehtien ja kirjeiden jakelu väheni viime vuonna yli sadalla miljoonalla kappaleella, kun esimerkiksi laskut ovat siirtyneet verkkopankkien e-laskuiksi. Potkujen jälkeen jakelureitit ovat pidentyneet ja nyt valitetaan, ettei päivittäistä postinkantoa ehditä hoitaa joka päivä. Pitäisikö oikeesti säilyttää tämä iän ikuinen päivittäinen rakenne?

Itellalle tämä ei pitäisi olla yllätys ja varmasti melko helppo laskea kuinka paljon paperiposti vähenee.  Kunhan ei vain aseta arvioita lineaariselle käyrälle.

Oma rakennemuutokseni tarkoittaa joka päivä johonkin digitaaliseen värkkiin, ohjelmistoon, palveluun tutustumista tiedon ja taidon tasolla, aika usein myös kokeilemista. Siitäkin huolimatta että kuulun ikäryhmään, joka ei kuuleman osaa käyttää uusia palveluita.

Reilut kolme vuotta sitten kävin systemaattisesti läpi kaikki ne tahot, joiden kanssa olen tekemisissä ja lopetin yhteistyön niiden kanssa, jotka eivät pystyneet lähettämään e-laskua.

Nyt minä saan yhden paperilaskun kuukaudessa. Tämäkin alkaa olla katkolla. Tällä perusteella minulle riittäisi oikein hyvin postinkanto kerran kuukaudessa. Se muu posti, joka tulee luukusta, on pääsääntöisesti postin kantamia mainoksia. Näitäkään ei tarvitse tulla joka päivä, josko koskaan.

Puolitoista vuotta sitten lopetin viimeisen painetun uutislehden tilaamisen. Nyt kuljetan paperia jätepaperikeräykseen pussukan, ehkä joka kolmas viikko tai harvemmin. Jos kaikki tekisivät tämän rakennemuutoksen, niin säästäisimme taloyhtiöisen kustannuksia melkoisesti ja vielä enemmän luonnonvaroja.

Käytän melko paljon nettikauppoja. Tavarat tilaan pääsääntöisesti pakettiautomaatteihin ja saapumisilmoitus tulee sähköisenä viestinä, joten siihenkään en tarvitse enkä kaipaa kustia.

Minulle sopisi oikein hyvin paperipostin kanto kerran viikossa ja siinäkin on melko suuri ylimitoitettu varmuuskerroin.

Se missä käytän Postin palveluita, ovat lähettämäni paketit, kun olen myynyt tavaraa netti-palveluissa. Tilastot näyttäisivät muutaman viime vuoden aika syntyneen noin pari sataa kauppaa. Tuskin kertaakaan olen onnistunut etukäteen tietämään postituskuluja.

Rakennemuutosta tarvitaan Postin hinnoittelussa. Jos asiakas ei pysty etukäteen selkeästi löytämään palvelun hintaa, niin silloin ollaan hakoteillä. Liian monimutkaisissa rakenteissa, joita olisi syytä yksinkertaistaa.

Elämän nautinnot ja vauraus

Maanantai 7.4.2014 klo 19.01 - Kauko Niemi

Yleiseksi totuudeksi muodostuu helposti lehtiä lukiessa ja somessa pyöriessä, että elämän nautintoja ovat luxus-tuotteet, bilettäminen, näyttävät autot, tavarataivaat, shoppailu  jne jne.

Luin juuri yhden itsensä kehittämistä käsittelevän kirjan. Kirja oli kaikin puolin mielenkiintoinen, mutta jossain kohtaa se rupesi tökkimään, kun ryhdyttiin puhumaan kuinka voit vaurastua ja nauttia elämästä.

Kirjan vaurastumisen aakkoset ja viikonloput suuret lotto-paukut käynnistivät ajatusprosessin, että miksi minun pitäisi vaurastua? Onko ajatuksissani jotain vialla, sillä vaurastuminen ja elämästä nauttiminen lehtijuttujen muodostaman yleisen totuuden ja käsityksen mukaisesti ei juurikaan kiinnosta. Siis miksi vaurastuisin?

Lämmin ja puhdas koti riittää. Autosta en maksaisi yli 20.000 euroa, vaikka voittaisin 57 miljoonaa euroa. Bilepaikkoihinn saisi kantaa ja michelin-ravintoloissa en viihtyisi, sillä ruoka on reseptivapaata uskomushoitolääkettä. Sitä otetaan oikea määrä oikeaan aikaan. Sitä paitsi tämä lääke on tehokkaampaa, kun sen ottaa 6 km patikoinnin jälkeen Nuuksion tulilla.

Mutta mitä se vauraus ja elämästä nauttiminen sitten on? Se on jokaiselle eri asioita, kunhan ei sorru toteuttamaan harhaista mielikuvaa elämän nautinnoista yleisen totuuden ja naapurien paineen alaisena.

Tunnen ihmisen, joka vielä parin vuoden jälkeen muistaa olla tyytyväinen, kun sai ostettua hyvin toimivan  lippiksen kahdella eurolla. Eikä hän ole edes köyhä, eikä huono-osainen, mutta nauttii muusta kuin luxustuotteista.

Kaveripiiriini kuuluu henkilö, joka käyttää työmatkoihinsa yli 2 tuntia päivässä, vaikka ihan hyväpalkkaisena ja korkeassa asemassa organisaatiossa voisi koska tahansa ostaa mersun tai ottaa työsuhdeauton. Hän nauttii aivan muista asioista. Tosin joutuu selittelemään autottomuuttaan harvase päivä.

Tuon kirjan käynnistämän ajatteluprosessin tuloksena ja ison ajatusmuutoksen jälkeen olenkin valmis vaurastumaan. Tosin en sen takia, että saisin itselleni näyttävämmän auton tai tavarataivaista turhaa krääsää (tälläkin hetkellä netissä myynnissä noin 50 tuotetta). Vaan siksi, että voisin kanavoida vaurautta sinne missä sitä ihan oikeasti tarvitaan. 57,3 miljoonalla saisin paljon hyvää aikaiseksi.