Positiivisia uutisia koirankakoista

Keskiviikko 2.3.2011 - Kauko Niemi

Varmempi kevään merkki, kuin muuttolinnut, ovat keskustelut koirankakoista. Ne ovat alkaneet jo, siis kevät on täällä tänään.

Tämän kevään keskusteluissa on toivonpilkahduksia. Mukana on ensimmäistä kertaa jopa rakentavia ajatuksia. Koirankakka kun tuppaa jakamaan ihmiset jyrkästi kahtia ja keskustelu saa jopa vihamielisiä sävyjä koko koiraharrastusta kohtaan.

Monesti sitä miettii, että miksi koiraihmiset antavat näin hyvän aseen vastustajilleen. Koirien vastustajat saavat aina viimeisen valttikortin, kun he siirtyvät kakkakeskusteluun, kun mikään muu ei enää auta. Siinä heillä on valitettavasti faktat, eli koirankakat käsissään. Kakkojahan löytyy luvattoman paljon joka kevät lumien sulaessa.

Voi hyvin ymmärtää, että jokaiselle tapahtuu unohduksia ilman dementiaakin. Kakkapussi ei sittenkään tullut mukaan. Toisaalta voi ihmetellä, että tapahtuuko unohduksia ja vahinkoja niin paljon kuin tapahtuu. Tuskin. Mukana on aimo annos välinpitämättömyyttä ja laiskuutta.

Talven ja kevään erikoispiirteenä on ollut koirankakkojen liputtaminen ja maalaaminen. Rauhallinen protesti sekin, joka sai kyllä suunnattoman paljon julkisuutta. Arvuuttelut liputuksen merkityksestä löi vain pökköä pesään.

Vuosi sitten rantautunut koirankakkatarra on saanut kaivattua positiivista keskustelua ja toivoa paremmasta. Tosin tarralla varustettujen roskisten määrä on vasta alkutaipaleella, jotta todellisia hyötyjä alkaisi näkyä.

Positiivista on myös se, että kaupungit ovat lähteneet tukemaan tarrakampanjoita. Viimeisimpänä Porin kaupunki, joka jakaa tarroja kaikille halukkaille.

Toinen hyvä uutinen on roska päivässä –liikkeen mukaantulo koirankakkatalkoisiin. Liikkeen kiinnittämät kyltit ovat osoittautuneet toimivaksi keinoksi saada koiranomistajat huolehtimaan paremmin lemmikkinsä jätöksistä. Kokeilukylttejä on tällä hetkellä viisi eri puolilla Pohjois-Haagaa.

Roskaliikkeen perustaja Tuula-Maria Ahonen puhdisti oman koiransa ulkoilureitin Helsingin Pohjois-Haagassa kaikista jätöksistä.
Samalla hän kiinnitti ulkoilureitin varrella olevalle aukiolle kyltin, jossa kiitetään koiranomistajia, jotka kantavat oman vastuunsa, sekä toivotaan kaikkien huolehtivan yhteisestä ympäristöstä. Myöhemmin kylttejä kiinnitettiin vielä neljä lisää.

Roskaliike on lähtenyt liikkeelle myönteisellä lähestymisellä - kiittämällä niitä, jotka pitävät paikat siistinä. Myönteisellä palkkiollahan niitä koiriakin kasvatetaan, miksei sitten isäntiä ja emäntiä.

Roskaliikkeen kyltittämä aukio on Helsingin Haagassa pysynyt puhtaana ja myös muiden kylttien ympäristö on pysynyt puhtaana.

Roska päivässä ansaitsee kiitoksen ja tunnustuksen. Heillä on jo 11 vuoden kokemus paikkojen siistinä pitämisestä. Kokemusta siitä mikä toimii ja mikä ei. Suurin arvo on erilaisten tempausten organisoinnissa. Toivottavasti tulevana keväänä kampanjoidaan myös koiran kakkojen hävittämiseksi.

Tärkeintä kuitenkin on, että jokainen koiranomistaja lopettaa kohdallaan sotkemisen ja luo vastuullisen kuvan koiraihmisestä.

Ostetaan yhteisvastuurahoilla koiranpentuja

Keskiviikko 23.2.2011 - Kauko Niemi

Apua yksinäisille nuorille ”Joka kymmenes suomalainen nuori kokee itsensä yksinäiseksi. Joka viidennellä yläasteikäisistä pojista ei oman arvionsa mukaan ole yhtään todellista ystävää. Yksinäisyys on Suomessa eri-ikäisten ihmisten todellinen, vakava ongelma”, sanoi tasavallanpresidentti Tarja Halonen avatessaan yhteisvastuukeräyksen.

Tämän vuoden yhteisvastuukeräys pureutuu yksinäisyyteen. Suomessa Yhteisvastuun tuella tarjotaan yläkoululaisille uudenlaista tukioppilastoimintaa, jossa vanhemmat tukioppilaat auttavat nuorempia koululaisia vahvistamaan ystävyyssuhteita. Nuorten turvatalojen yksinäisille asiakkaille koulutetaan ja välitetään ystäviä. 13-20-vuotiaille nuorille järjestetään vertaistukiryhmiä, joissa yksinäisyyttä opitaan käsittelemään. Hankkeen toteuttavat Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Punainen Risti ja Suomen Mielenterveysseura yhdessä seurakuntien kanssa.

Monet tutkimukset todistelevat koiran vaikutuksen terveyteen monin eri tavoin, eikä vähiten yksinäisyyteen. Koiran omistajat tietävät kuinka helppoa on aloittaa keskustelut lenkkipolulla, koirapuistoissa ja kaduilla. Onhan kummallakin yhteinen intressi reilusti esillä hihnan päässä. Lupa pysähtyä. Siinä koirat haistelevat toisiaan ja taluttajat vaihtavat päivän kuulumisia.

Olisiko löydettävissä niitä yksinäisyydestä kärsiviä, jotka haaveilevat koirasta, mutta joilla ei ole varaa siihen tai perheissä pannaan hanttiin koiran hankintaa?

Koira avaisi ovia monenlaisiin harrastuksiin, leireihin ja yhdessäoloon. Koira on hyvä silta sosiaalisempaan elämään, kun ei tarvitse esitellä itseään, vaan yhteinen kiinnostus kanavoituu koirien kautta.

Sosiaalista kanssakäymistä voi hyvin tukea myös tukemalla kaverikoiratoimintaa. Kaverikoirille löytyisi huomattavasti enemmän käyttöä, mitä nyt pystytään toteuttamaan.

Tässäkään tapauksessa koira ei voi olla lyhytaikaista lääkettä oireisiin. Tarkalla seulalla olisi varmasti löydettävissä aitoja eläinystävällisiä tapauksia, jotka pystyisivät sitoutumaan lemmikkiin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.

Koiran ikä on loppujen lopuksi aika sopiva jakso ihmisen muutokselle. Ei yksinäisyyttä karkoteta ja sosiaalisuutta rakenneta yhdessä yössä, eikä muutamassa vuodessakaan. Muutos ja kehittyminen vaatii ihmiseltä vuosien mittaisen matkan, jota koira hyvin tukisi.

Mihin suuntaan muuttuu Nokian viestintä

Sunnuntai 20.2.2011 - Kauko Niemi

Arja Suominen jättää Nokian ja siirtyy Finnairin leipiin. Suominen tulee varmasti paremmin toimeen entisen työkaverinsa Mika Vehviläisen kanssa kuin Stephen Elopin kanssa. Elop on jo tuonut uutta eloa Nokian esiintymiseen. Elopin kohdalla merkittävin oli hänen ensi esiintymisensä.

Ainakin Nokian käytävillä iloittiin huhusta, että Elop puhui omilla sanoillaan, eikä viestinnän määräämillä sanoilla. Hän sanoi kirjoittavansa puheensa itse.

Suominen onnistui vetämään vuosien varrella hihnat aina vaan kireämmälle. Viime aikoina ilman viestinnän lupaa ei suuta pahemmin aukaistu ja jos aukaistiin, niin viestinnän edustaja oli aina korppina paikalla.

Nokian viestintä määrittää kuinka monta kertaa jonkun avainsanan on oltava puheessa. Täytyy olla melkoinen verbaalivirtuoosi, joka oikeita sanoja oikean määrän kulloisessakin puheessaan pystyy pudottelemaan.

Kyllähän merkittävä osa viestintää on myös esittäjän persoona hyvässä ja pahassa. Jos ja kun persoona riisutaan pois ja jäljelle jää vain ennalta määritelty nokialainen kylmän tarkkaan harkittu ja matemaattisesti laskettu viestintä, lopputulos ei voi olla paras mahdollinen, ainakaan kiinnostavuudessaan.

Veikkaan, että jos Kallasvuo olisi saanut olla Kallasvuo, eikä vain Nokian toimitusjohtaja, mielikuva sekä Kallasvuosta että Nokiasta  olisivat olleet inhimillisempiä ja kiinnostavampia.

Tiedän toki, että tässä vaiheessa puolustaudutaan pörssiyhtiön säännöillä ja käytännöillä. Ne ovat kuitenkin säälittävän heikkoja selityksiä.

Kuinka paljon tästä kiinalaistyyppisestä propagandasta ja sen valvonnasta on suoraan Suomisen keksimää, siihen en ota kantaa, mutta hän on joka tapauksesta ollut vastuussa ja hallinnoinut asiaa.

Jottei tämä tuntuisi pelkältä puskasta ampumiselta, muutama esimerkki todistakoon asiaa.

Yksi omakohtaisista kokemuksistani päätyi surkuhupaisaan lopputulokseen. Kaverini Nokialla kutsui aamukahveille Nokia-taloon. Sovittiin aika, kun kumpikin puuhasteli saman asian ympärillä, joten tulisi päivitettyä paitsi menneitä yhteisiä vuosi, niin myös mitä ajassa liikkuu.

Pian aikataulutuksen jälkeen sainkin soiton Nokian viestinnästä. Tiukkasävyiset kysymykset kartoittivat aionko toimittajana kirjoittaa tapaamisen pohjalta juttua. Tietenkään en voinut vastata sitovasti tällaiseen tiedusteluun. Eihän toimittaja voi etukäteen tietää saako tarpeeksi ja mielenkiintoista tietoa jutuksi asti.

Tämä ei sitten riittänyt vastaukseksi ja minulle tehtiin selväksi, että jos tapaan kaverini vain aamukahvin merkeissä, niin saamme juoda aamukahvit kahdestaan, mutta jos aion kirjoittaa jotakin, niin viestinnän edustaja tulee paikalle meitä vahtimaan.

Vastaavan kohtelun olen saanut vain Yhdysvaltain maahantulovirkailijalta, joka tivasi millaisia juttuja aion kirjoittaa tapahtumasta, johon olin matkalla. Hänelle riitti kaksi nimeä, joita mahdollisesti tapaan.

Nokian tapauksessa annoin periksi. Lupasin, etten kirjoita tästä tapaamisesta mitään. Mutta sitä en tiedä kuinka Nokian viestintä seurasi kirjoitteluani, josko olisin kirjoittanut joitakin trendejä mainitsematta lähteitä suoraan.

Toinen esimerkki kertoo Nokian tiukasta otteesta, kun kaverini meni Nokialle töihin melkoisen korkeaan asemaan ja antoi lehdelle pari ympäri pyöreää kommenttia nimityksestään ennen ensimmäistä työpäiväänsä. Ensimmäisenä työpäivänä hän sitten joutuikin puhutteluun moisesta vallattomuudesta.

Kolmannen esimerkin välitän kollegaltani YLE:stä. Hän kuvaili haastattelu ja kuvausmatkaansa Nokia-taloon pahemmaksi kuin raastuvassa käyntiä tuntien itsensä suorastaan rikolliseksi. Asiat olivat niin hankalia saada purkkiin Nokian mieleisellä tavalla, että Nokia oli pakko pudottaa pois ohjelman kahdesta seuraavasta jaksosta. Näinhän oli toki parasta molemmille, silloin kun ei löydy yhteistä intressiä.

Kirjoittajalla on vuosikymmenten aikana ollut kymmeniä tuttavia Nokialla töissä sekä seurannut it-alan toimittajana Nokian virallista esiintymistä reilun parin vuosikymmenen ajan. Olen myös tutustunut Nokian sisäiseen valmennusohjelmaan, "kuinka kohdataan toimittaja".

Kuinkas Nokia nyt kelpaa Microsoftille

Lauantai 12.2.2011 klo 22.20 - Kauko Niemi

Nyt voin jatkaa viime kesäkuussa kirjoittamiani arvioita Nokiasta – Nokiasta tuli vain iso yritys.

Nokia Microsoft kumppanuus on aika ajoin vuosien varrella pompannut esiin. Kalpene Nokia oli ensireaktiot silloin kun Microsoft kehitti windows käyttiksen matkapuhelimeen.

Tuolloin Nokian asenne oli kylmän viileä. Matkapuhelimen käyttöjärjestelmä on jotain aivan muuta kuin tietokoneen käyttöjärjestelmä. Puhelimen käyttöjärjestelmän pitää osata tehdä puhelun aikana sellaisia asioita, joihin pc:n käyttöjärjestelmä ei ikinä pysty. Siis ei syytä huoleen.

Puhumiseen tehdyn käyttöjärjestelmän piti olla perin helppoa laajentaa muihin toimintoihin ja tietokoneen käyttöjärjestelmää ei koskaan saataisi kunnolliseksi puhelimen käyttöjärjestelmäksi. Siis ei edelleenkään syytä huoleen.

Nämä kaksi yritystä olivat lähtökohdiltaan niin erilaiset, että milloin Jorma Ollila kumosi yhteistyöhuhut ja milloin taas Bill Gates teki samoin. Ei löytynyt aitoa synergiaa, vaikka Ollila ja Gates nähtiinkin jo muutaman kerran kaveeraamassa.

Markkinakehitys on toki liikkunut nopeammin tietokoneista puhelimiin kuin puhelimista tietokoneisiin. Tässä on syntynyt se rako Androidille ja Applelle. Tehdä sellainen käyttöjärjestelmä, joka taipuu nykyisiin tarpeisiin ilman vanhoja rasitteita. Apple on lisäksi aina osannut intuitiivisen käytettävyyden salat.

Historia toistaa itseään. IBM oli tietotekniikan mahtivaltias, kunnes se joutui 90-luvun alussa muuttamaan koko toimintansa syvän notkahduksen kautta. Uusi aika osoitti, että tietohallintojohtaja ei aina ollutkaan oikeassa, eikä varmistanut selustaansa ostamalla tuotteita kuin tuotteita, kunhan ne olivat vain IBM-merkkisiä. Niin kuin nyt käy Nokialle 20 vuotta myöhemmin.

En muista juurikaan yhtään menestystarinaa, missä kaksi isoa tietotekniikka organisaatiota olisivat onnistuneet tekemään jotain suurta. Pahaa pelkään, että ei tule olemaan helppoa tässäkään tapauksessa. Ja jos pitää jotain veikata, niin veikkaan, että Nokian vaarana on, että siitä muodostuu tehokas tuotantolinja Mikrosoftille.

Välttämättä nousee myös ajatus, että joitain oli tehtävä ja nopeasti. Stephen Elopilla ei ollut aikaa juuri muuhun kuin valmiiden kanavien ja kavereiden hyödyntämiseen. Tosin Elop väitti, että kaikki vaihtoehdot tutkittiin.

Onnistumisen mahdollisuuksiakin toki on. Strategian olisi syytä olla lähempänä kuinka integroidutaan maailman kanssa kuin se, että saako puhelimeen ladattua musiikkia. Teinitytön musiikin lataaminen Afrikan savannilla sopii ihan hyvin hetkelliseksi markkinointi tempuksi, jolla boostataan seuraavan kvartaalin lukuja kuntoon, mutta ei sen varaan voi laskea tuon kokoisten yritysten pitkän aikavälin kehitystä.

Kirjoittaja on integroinut puhelimen ja tietokoneen yhteen jo 1993 – ensin Palmin kanssa ja myöhemmin nokialaisten kanssa. Lopettanut 15 vuotisen Applen käytön, kun hermo petti jatkuvien integraatio-ongelmien takia. Oli Apple-maailma ja muu maailma. Kirjoittaja on tietoisesti lopettanut yhteistyön sellaisten palveluntuottajien kanssa, jotka eivät tarjoa sähköistä integraatiota palveluunsa. E-laskun puuttuminen on jo täysi syy vaihtaa kumppania. Kirjoittaja on vaihtanut pankkia jo 1990-luvun alusta lähtien sen mukaan millaisia sähköisiä palveluita on tarjolla.

Jäätäviä tunteita

Lauantai 12.2.2011 - Kauko Niemi

Hyvä ystävä Roomasta tuli Suomen vierailullaan seuraamaan kuoromme harjoituksia viime torstaina. Suomalaisena hän ymmärtää suomikuvaa ja ilmastolliset olosuhteet. Nyt tuo roomalainen kuoro on rohkaistunut ja suunnittelee vierailua Suomeen toistamiseen.

Edellinen vierailu tapahtui kesällä. Nyt halutaan kokea talvi ja matkaa suunnitellaan Joensuuhun. Keskustelu käy jo nyt kuumana ja jännitys valtaa roomalaisten kuorotreenit - kuinka kylmä ja pimeä Joensuussa voikaan olla.

Ystäväämme, ainoaa suomalaista kuorossa laulavaa henkilöä vaaditaan jo pukeutumaan kuoron harjoituksiin malliksi juuri sellaiseen asuun, jolla voi pärjätä Joensuussa vuoden 2012 joulukuussa.

Pari viikkoa sitten Irlannissa asuva ja töitä tekevä portugalinen ystäväni visiteerasi Helsingissä ja käväisin hänen kanssaan päiväristeilyllä Tallinnassa. Tallinna ei tuntunut niinkään kummalliselta kuin Helsingin rannikon jäinen meri, jossa laiva pääsi eteenpäin.

Pian matkan jälkeen hän päivitti FaceBookiaan laittamalla kuvia Töölönlahdesta ja laivalta otetusta Pihlajasaaresta – siis meri eikä pelto. Jonka päällä voisi jopa kävellä.

Päivityksestä syntyi mielenkiintoista keskustelua Suomesta. Eräs kommentti kertoo kuinka on tehnyt mieli talvella Helsinkiin. Nähdä eksoottinen luminen kaupunki. Ongelmaksi oli vain muodostunut se, että löytyykö Helsingistä talvella kasvissyöjälle ruokaa. Pohjoisen asukkaat kun syövät talvisin vain raskasta ja rasvaista ruokaa selvitäkseen kylmän talven yli hengissä.

Onneksi vieraani oli myös kasvissyöjä ja vein hänet Silvople-ravintolaan syömään, joten hän lohdutti epäilijää, että Helsingistä saa talvellakin loistavaa kasvisruokaa.

Kolmas tapaus tulee mieleen reilun vuoden takaa. Tuolloin maailman metropolista Suomeen tullut tuttava kysyi Mäkelänkadun päässä lentokentältä tultaessa, että mitä täällä tapahtuu? Onko teillä joku erikoistilanne? Ulkonaliikkumiskielto? Vain muutama auto liikenteessä, eikä ihmisiä näy missään.

Siis kello 18:00 ja suurin piirtein paikassa mihin suunnitellaan miljoonia maksavaa ruuhkamaksuseurantaa. Itse en tullut ajatelleeksi muutamia muita hänen kommentteja liikenteestä. Miksi teillä on liikennevalot öisin tai mihin te ylipäätään tarvitsette liikennevaloja, kun ei ole autojakaan liikenteessä.

Kävin ostamassa hänelle Helsingin muistoksi töölöläisestä Mentalware-kaupasta t-paidan, jossa rintaan oli painettu Helsingin metrokartta ja teksti Lost in Helsinki.

Suomessa asuva globaali henkilö on neljäs esimerkkini, joka nyt kuuden vuoden asumisen jälkeen on oppinut hieman ymmärtämään, että suomalainen ei aina olekaan vihainen hänelle, vaikka suupielet ovatkin alaspäin ja naama kurtussa. Sitä hän ei voi vieläkään tajuta, että ihmiset eivät tervehdi, jopa työpaikoilla kulkee muumioita, joilla ei ilmekään värähdä.

Neljä vuotta sitten juttelin thaimaalaisen henkilön kanssa, joka oli viikon kurssilla Helsingissä. Hänen havaintonsa oli se, että kuinka on mahdollista, etten ole viikon aikana nähnyt yhtään poliisia. Helsingin täytyy olla huippu turvallinen kaupunki.

Kaikki edelliset esimerkit kuvaavat omalla tavallaan maailmalla olevaa Suomi-kuvaa. Jään vaan miettimään millaisilla ohjelmilla Suomi-brandiä pyritään nyt hallitsemaan. Vai olisiko syytä houkutella ihmisiä Suomeen kokemaan jäätäviä tunteita.

Tarua vai totta - koirien ylimaagiset seikkailut

Keskiviikko 9.2.2011 - Kauko Niemi

Koira palaa kotiin viiden vuoden kateissaolon jälkeen. Tällä välin perhe oli muuttanut useamman kerran.

Toisessa tapauksessa koira löytyi hyväkuntoisena 600 kilometrin päästä kotoaan. Eräässä tapauksessa koira löytyi kotikylän raitilta kolme vuotta katoamisen jälkeen ja sirusta löytyi omistajan tiedot.

Tai jo kolmeen kertaa elokuvaksikin taipunut japanilainen Hachi-koira, joka tuli juna-asemalle aina samaan aikaan isäntäänsä vastaan kymmenen vuotta sen jälkeen kun isäntä oli kuollut.

Koira herättää usein suuria tunteita ja sitä myöten myös koiratarinat kertautuvat moninkertaisiksi. Koirista syntyy yli-inhimillisiä otuksia. Näin ainakin halutaan uskoa ja tarina sen kun kasvaa entisestään.

Koira toimii vaistollaan, eikä kukaan ole pystynyt tarkasti ratkomaan käyttäytymismalleja. Olen muutamaan kertaan kirjoittanut ja yrittänyt arvioida kuinka pitkä on koiran ikävä. Omista kokemuksistani löydän ainakin kahdeksan kuukauden pituisen ikävän, jolloin koira vielä reagoi.

Voisiko näihin mystisiin tarinoihin liittyä ihmisen nykyajan tunteetonta ja raadollista käyttäytymistä. En halua olla ilon pilaaja mutta kuitenkin.

Seuraan kansainvälistä lehdistöä, joissa on kaksi uutisaihetta ylitse muiden. Koiran puremat ja koirien varastaminen. Näitä uutisia on myös omissa uutisvälineissämme. Viimeksi viime viikolla koira varastettiin Vihdissä keskellä päivää pihalta juoksunarusta.

Jos koira on viisi vuotta kateissa ja löytää perheen kotioven taakse viiden muutonkin jälkeen, eikä kukaan ole näiden vuosien aikana tarkistanut mitä mahdollisessa sirussa kerrotaan. Helposti tulee mieleen toisenlainenkin karkuretki. Koira on varastettu ja siihen on kyllästytty ja tullut muunlaista ”koira-allergiaa.” Koira on palautettu vaivihkaa omistajien oven taakse. Tai lasketaan karkuteille ja vihdoin viimein irrallisen koiran sirusta löytyy omistajan tietoja.

Jos maailma muuttuu sellaiseksi, ettei koiraa voi kytkeä kauppareissun ajaksi kaupan eteen tai mihinkään muuhunkaan paikkaan muutamaksi minuutiksi varastamisen pelossa, niin hankalaksi menee.

Eläinsuojelulaki muuttuu ensi kuun alusta. Valitettavasti koira on edelleen esineeseen verrattavaa omaisuutta ja siksi koiravarkauksista ei puhuta kidnappauksena vaan omaisuuden varkautena. Toivoisi kuitenkin, että koiravarkauksien yhteydessä voitaisiin puhua myös eläinsuojelusta. Koiralle äkillinen muutos on joka tapauksessa kova paikka.

Pekka Kuusisto ja RSO Sarasteen johdolla tulivat piuhaa pitkin

Lauantai 29.1.2011 - Kauko Niemi

Intohimoisena netti-ihmisenä ja intohimoisena musiikin kuluttajana en ole tätä yhdistelmää osannut kovinkaan korkealle arvostaa. Tähän mennessä ei ole ollut tarjolla riittävän hyvää edes lupausten tasolla.

Eilinen suora nettikonsertti Finlandiatalolta antoi toivoa selvästi paremmasta tulevaisuudesta kuin mitä Youtube ja muut palvelut ovat tähän mennessä lupailleet.

YLE lähetti suorana Esa-Pekka Salosen viulukonserton Suomen kantaesityksen ja Radion Sinfoniaorkesterin, RSO, solistina oli Pekka Kuusista ja tahtipuikkoa heilutti Jukka-Pekka Saraste. Lähetystä mainostettiin etukäteen tv-tasoiseksi. Paitsi viulukonsertto, niin tekniikalla oli myös kantaesitys.

Mikä on sitten riittävän hyvää. Se ei ainakaan  ole tulitikkuaskin kokoista kuvaa, missä ei edes kameroiden lähiotoksista saa selvää. Eilisessä lähetyksessä pystyi selkeästi ja ihannoiden toteamaan, että Pekka Kuusisto tekee huippusuorituksen lenkkarit jalassa. Voihan olla ettei noin intensiivinen suoritus onnistuisikaan liukkaalla permannolla nahkapohjaisissa.

Tuosta edellisestä kappaleesta voi jo hyvin päätellä, että kuva oli riittävän hyvää. Sitä se oli todella. Kuvaus oli myös ammattimaista, eikä Sarasteen tahtipuikko tai Kuusiston roka jättäneet pahempia viipeitä.

Tosin vanhassa läppärissäni ei ole maailman nopein näytönohjain. Se sijaan läppärin perässä on ammattimaiseen kuvankäsittelyyn tarkoitettu 24 tuumainen näyttö. Kuva oli hyvätasoista koko näytöllisen verran.

Vai olisikohan se auttanut, että seurasin konserttia melkein kadun toiselta puolen. Tuskin. Welho lupaa, että piuhassa kulkee 110 megaa.

Itse konsertti ei hirveästi kärsinyt ääniongelmista. Itse ääni oli oikeastaan hyvää, mutta synkkaus ei ollut riittävän hyvää. Ja riittävä tarkoittaa tässä tilanteessa, etten olisi maksanut tuontasoisesta palvelusta senttiäkään. Itse konsertti oli sentään loppuunmyyty.

Kuusiston ylimääräisen kuulutus ja väliajalla tehdyt haastattelut menivät kokonaan harakoille, niin pahasti saksasivat suun liikkeet ja ääni minun ruudullani. Harjoittelua oli ilmassa myös ennen haastattelua, kun nupit olivat jääneet auki ja läpi tulivat ohjeet ja niiden vastaanotto.

Hieno ja lupauksia täynnä ollut kokeilu. Täytyykin käydä tutkimassa, millä tasolla Berliinin filharmonikot ovat teknisesti. Hehän kuitenkin jo myyvät nettiyleisöllekin kausikortteja.

Koiran ostaja - älä tue pentutehtailua

Keskiviikko 26.1.2011 - Kauko Niemi

Kuinka yksinkertaista olisikaan tuhota pentutehtaat. Kukaan ei osta yhtään koiranpentua, ennen kuin on nähnyt pennun emon ja pennun kasvuympäristön. Että mukana ovat aidot paperit. Käytäntö on valitettavasti erilainen.

YLE saa tämän viikon ohjelmistaan kunniamaininnan. Silminnäkijä maanantai-iltana ja Ajankohtaisen kakkosen jatko tiistai-iltana. Tuollaisen kiihkottoman ja asiallisen tiedon levittäminen on kunniamaininnan arvoista. Kyse on eläinten hyvinvoinnista sekä kuluttajasuojelusta. Jatkuvasti on niitä ihmisiä, jotka ymmärtämättömyyttään menevät halpaan ja maksavat halvasta pennusta loppujen lopuksi enemmän kuin ostaessaan aidon rotukoiran.

Pentutehtailua ruokkivat ne ihmiset, joiden maltti pettää ja koirakuumeen iskettyä pentu pitää saada heti eikä viidestoista päivä vaikka marketin parkkipaikalta. Kukaan ei ostaisi olohuoneen nurkkaansa televisiota, jonka valmistajasta ei ole tietoa, eikä sarjanumerosta. Tai kun ostat porsaan kyljyksiä, niin niidenkin alkuperä on selvitettävissä.

Tilanteen hyväksikäyttäjiä löytyy ja on varsin merkillistä, että esimerkiksi sama espoolaismies voi jatkaa toimintaansa sakoista huolimatta ja käyttää hyväkseen ihmisten mustaa hetkeä toinen toisensa jälkeen. Nyt hänenkin toimintansa on menossa vihdoin raastupaan arvioitavaksi.

YLE:n kanavia toivottavasti katsovat muutkin kuin vannoutuneet koiraihmiset. Vaikkapa Hauva.comin sivuilla tällaiset aiheet ovat enemmänkin vanhan toistamista. Ihmettelyä kuinka pentutehtailu voi yleensä toimia näinkin laajasti.

YLE:n Silminnäkijääkin oikeampi media olisi joku nuorten ohjelma ennen kello 22:05:tä tai nuorison suosiossa oleva lehti. Taitaa vaan olla vaikea löytää hetkeen sopivaa juttukulmaa.

Ehkä mediassakin herätään kosiskelemaan uutta yleisöä, kun huomataan kuinka suuria, aktiivisia koirien puolustusryhmiä syntyy Facebookissa pienessä hetkessä. Tosin niistäkään kaikki eivät ole tavoittelemisen arvoisia.

Pentutehtailussa on kyse paitsi pentujen perushyvinvoinnista, niin myös eläinrääkkäyksestä. Häkissä elävä synnytyskone, jota pennunostaja ei koskaan pääse katsomaan, on pahemman luokan rääkkäystä. Jokaisesta mahdollisesta kiimasta otetaan kaikki mahdollinen irti. Rahaa säästäen ulkoisista olosuhteista ja muusta huolenpidosta puhumattakaan.

Vastuu on toki ostajalla. Hän voi päättää tukeeko pentutehtailua vai ei. Eikä päätöksen tekeminen puolesta tai vastaan ole vaikeasti selvitettävä asia, kunhan ensin tiedostaa mitkä perusasiat pitää aina tarkistaa ja vaatia.

Viime viikolla presidentti Halosen vahvistama eläinsuojelulaki saattaa vaikuttaa jonkin verran pentutehtailuun. Tämäkin laki on voimaton mitä Suomen rajojen ulkopuolella tapahtuu. Lakimuutos tuo tullessaan kesäkuun alussa eläintenpitokieltorekisterin.

Rekisteriin kootaan tiedot eläinsuojelurikosten yhteydessä tuomituista eläintenpitokielloista. Tuomioistuimilla on vastedes velvollisuus ilmoittaa määräämistään kielloista Oikeusrekisterikeskukselle.

Jokaiselle koiranostajalle rekisteri ei ole avoin. Laki sallii viranomaisten lisäksi, että perustellusta eläinsuojeluun liittyvästä syystä tietoja voidaan antaa esimerkiksi tilanteissa, joissa ollaan myymässä eläintä tai sijoittamassa sitä ulkopuoliseen hoitoon.

Hirmuinen matkakuume

Lauantai 22.1.2011 - Kauko Niemi

Hirmuinen täytyy olla matkakuume, jos haluaa matkamessuille kaksosten vaunujen kanssa ja kolmas jaksaa just ja just kävellä. Tai sitten köyryssä rollaattorin tukemana.

Kumpaakin lajia oli edustettuna tänään iltapäivällä Helsingin Messukeskuksessa 15 000 muun ihmisen kanssa.

Itse olin kolme ensimmäistä minuuttia paikallaan tönittävänä ja mietin, josko tästä lähtisikin kotiin.

No ei sitten kuitenkaan. Vaan soluttautuminen sekaan ja ryhtyy miettimään vaikka sitä bisnestä mitä matkailu edustaa. Täytyyhän sen olla merkittävää kunkin maan taloudelle, jos 70 eri maata, siis melkein puolet maailman itsenäisistä valtioista pystyttää kalliin messuosaston keskelle lumista Helsinkiä.

Maakohtaisia havaintoja tehdessäni huomaa turismin tärkeyden nousseen. Korea, Vietnam ja monet muut maat ovat siirtyneet esitteenjakokioskeistaan näyttäviin rakennelmiin etunenässä vaikkapa Intia. Intian osasto oli kasvanut ammattimaisesti moninkertaiseksi edellisvuosista.

Seuraavaksi ihmettelen miksi hotellit investoivat valtaviin osastoihinsa. En oikein osaa kuvitella, että menisin varaamaan huoneita ja sen jälkeen suunnittelisin mitä muuta voisin tehdä. Vai johtuukohan se asennevammastani. Hotelli on se matkabudjetin ensimmäinen ja merkittävin säästökohde, josta aina säästän. Se on vain paikka missä haluan nukkua rauhallisen yön, eikä mitään muuta.

Hotelli on aina halvin mahdollinen nukkumapaikka. Matkalla haluan aamiaisen aina eri paikoissa. Repun jaksan kantaa itse huoneeseeni. Pääasia että on hiljaista ja kohtuu siistiä. Yöunien kannalta olennaista, että kuumassa maassa ilmastointi. Vain perustarpeet.

On minulla toki kokemusta Madridin Rizistä ja Georg 5:stä Pariisista. Kummassakaan en viihtynyt pätkääkään. Portsarit ovat kuin myrkyn nielleitä kun tulen hikisenä aamulenkiltä lenkkarit jalassa ja puikkelehdin pitkiin kolttuihin sonnustautuneiden, aamiaiselle menevien rouvashenkilöiden välistä.

Messuilla vaeltelu vastasi hyvin surfailua netissä. Mitä todennäköisimmin olisin saanut koneen ääressä huomattavasti enemmän tietoa eri maista ja niiden matkailutarjonnasta. Tosin ilman hälinää ja hajuja. Kieltämättä messukeskuksen ilmapiiri on kansainvälinen ja välillä mielikuvituksen laukatessa tuntuu kuin olisi jo toinen jalka matkalla.

80-90-lukujen vaihteessa olen ostanut pakettimatkoja hiihtoreissuille ja 2003 pakettimatkan lämpöiseen. Muutoin matkasuunnitelmani syntyvät kaikkialla muualla kuin messukeskuksessa tai matkatoimistossa. Syystä tai toisesta valitsen ensin paikan, sen jälkeen kyttään sopivat lennot netistä ja lopuksi yöpaikka. Näin se syntyy lomamatka omatoimisesti.

Syy matkustamiseen voi tosiaan olla ihan mikä tahansa. Tällä hetkellä seurannassa on päästä kuulemaan ja katsomaan tähtitenori Juan Diego Florenzia. Se onkin jo haasteellisempaa, kun pitää saada konsertti- tai oopperalippukin. Viime keväänä Madridissa liput myytiin puolessa tunnissa loppuun ja jäin nuolemaan näppejäni. Ennen Florenzin kohtaamista voi toteutua monta muuta matkaa.

Sukset ja hihnat solmussa

Keskiviikko 12.1.2011 klo 11.02

Koirien ja hiihtäjien yhteensovittaminen on ratkaisematon yhtälö. Asiassa risteilevät paitsi hiihtäjät ja koirat niin myös asetukset ja lait sekä eri tehtäviä hoitavat organisaatiot.

Tilannetta kuvaa hyvin Helsingin kaupungin ulkoilupäällikkö Petri Angervuon kommentti, ettei millään pysty seuraamaan kaikkea palautetta mitä asian tiimoilta tulee. Sitä on kymmenittäin jopa sadoittain päivässä.

Laeista ja asetuksista ei juuri ole apua. Järjestyssäännöissä kielletään koirien ulkoiluttaminen kunnostetuilla latualueilla. Toisaalta Suomessa on jokamiehenlaki, joka sallii vapaan liikkumisen luonnossa.

Helsingin liikuntavirasto pysyy asiassa neutraalina, ottamatta kantaa kuka on oikeassa kuka väärässä.  Angervuo sanoo, että liikuntaviraston tehtävänä on tarjota mahdollisimman hyvät hiihto-olosuhteet ja toisaalta Helsingin keskustasta pääsee hoidettua, yhtenäistä reittiä kävellen ja koiran kanssa keskustasta Pitkäkoskelle. Tosin reittiä ei ole tällä hetkellä päivitetty verkkosivuille.

Oli nyt sitten millaisia järjestyssääntöjä tai lakia tahansa, niin käytännössä niitä ei kukaan pysty valvomaan. Pääkaupunkiseudulla on laajalla alueella satoja latukilometrejä. Resurssit kuluvat sataprosenttisesti latujen kunnossapitoon, valvontaa ei ole ja tuskin tuleekaan.

Esimerkiksi Helsingin kaupungissa on myös organisaation jonkunmoinen solmu. Ulkoilureitit ovat HKR:n hallinnassa ja soppaa sotkee se, että toinen organisaatio, liikuntavirasto tekee latuja ulkoilureitille siinä tapauksessa, ettei HKR hoida talvikunnossapitoa. Ulkopuolinen ei voi tietää näitä ratkaisuja, koska tieto on vain virkamiesten omissa kartoissa toimistojen seinillä. Vain joissakin tapauksissa voi löytää maastosta kyltin – Ei talvikunnossapitoa.

Entäs kun soppaan sekoitetaan voimakkaassa kasvussa oleva urheilulaji koirahiihto. Joku uhkarohkea on nähty treenaavan koirahiihtoa yleisillä, kunnostetuilla laduilla.  Joillakin paikkakunnilla koirahiihdon tarpeet ovat ratkaistu sivistyneesti ja tarjotaan  kunnostettuja latuja koirahiihtoharrastukseen tiettyinä päivinä ja tiettyinä kellonaikoina.

Tilanne on harvinaisen sekava. Peruskysymys on loppujen lopuksi turvallisuudesta. Kaposilla suksilla mennään melkoisen lujaa vauhtia ja niillä ei koiria väistetä ilman uhreja.

Tällaisena talvena on kyllä riittävästi tilaa sekä hiihtäjille että koiranomistajille, eikä kummankaan ryhmän kannata tunkea toistensa baanalle.

Suunsoitto niin livenä kuin netissä ei johda mihinkään. Asetusten ja laintulkinta kuuluvat virkavallalle. Tilanne on sen verran monimutkainen, että siedettävä lopputulos syntyy vain toisten huomioinnilla sivistyneesti.

Tupakat pois ja piiput piiloon ? enemmän asennetta kuin määräyksiä

Tiistai 11.1.2011 - Kauko Niemi

Etelä-aasialainen Bhutan on ottanut vuoden alusta käyttöön ankarat keinot tupakanvastaisessa taistelussa. Poliisi voi tehdä tupakoitsijoiden koteihin etsintöjä salakuljetetun tupakan löytämiseksi. Tupakanetsinnän avuksi on tulossa myös erityiskoulutettu koira.

Bhutan pyrkii maailman ensimmäiseksi täysin tupakoimattomaksi maaksi. Buddhalaisessa maassa ajatellaan, että tupakointi on pahaksi karmalle.

Tupakan myynti kiellettiin Bhutanissa jo vuonna 2005, mutta tupakan salakuljetus Intiasta kukoistaa yhä, eikä kiellolla ole käytännössä ollut paljoakaan vaikutusta, vaikka tupakan myynnistä voi saada viisi vuotta vankeutta.

Tupakkataistelu on tuttua kotomaassammekin. Ruuvia on kiristetty lain voimalla vuosi vuodelta. Uskon kuitenkin, ettei mikään laki sinänsä estä kössyttelyä. Laki vain tukee sitä asennemuutosta, mikä on tapahtunut vuosien varrella. Tupakoitsijasta on tullut toisen luokan kansalainen, jota pidetään heikkoluonteisena lintsarina.

Aikoinaan vieraat suuremmitta kyselyittä pistivät olohuoneen sohvalla tupakaksi. Vierailun jälkeen kuluikin sitten viikko tuuletteluun. Nyt ei sellaista enää tapahdu. Ei ainakaan meillä.  

Asennemuutoksen iskostuttua syvälle, tupakkalait voitaisiin jopa purkaa. Ne ovat asennemuutoksessa tehtävänsä tehneet.

Itse lopetin parikymmentä vuotta sitten. Sopivan hetken tultua lopetus oli kertakaikkinen. Kertaakaan ei sen jälkeen ole tehnyt mieli. Tupakan hajukaan ei vaikuttanut mitenkään päätöksen pitävyyteen. Vasta nyt alkaa olla oireita, että tupakanhaju tuntuu epämiellyttävältä. Tämän oman lopettamiseni taustalla oli alitajuntani onnistunut manipulointi. Alitajuntahan ohjaa toimintaamme, eikä siihenkään ole lainsäätäjillä mitään roolia.

Varteenotettavin ja hienon esimerkki tulee afrikkalaisesta Kamerunista. Siellä tupakointi ja tupakan myynti on sallittu, eikä sitä millään tavoin rajoiteta lailla. Siinä yhdyskunnassa tupakointi vain on aina ollut hyvin halveksittavaa. Tupakointi ja huoraaminen ovat yhtä syntistä puuhaa.

Kamerunissa erittäin harva tupakoitsija pääsee esimerkiksi naimisiin. Tai jos onnistuu siipan jollakin keinoin vokottelemaan, niin perinteisiä häämenoja boikotoidaan ja häävieraita on vain kourallinen. Tavallisissa, jopa köyhänkin perheen häissä on vähintään tuhat vierasta.

Asenteen voima on suuri asiassa kuin asiassa. Toivon jonakin päivänä huomaavani, että asenne kääntyy myös alkoholin suhteen. Nythän sitä ollaan sitä suurempia sankareita mitä rajummin on ryypätty. Sitä sivistyneempi olet mitä enemmän osaat niin sanottua viinitietoutta. Ja jos et ota, joudut sepittämään jonkin syyn.

Jos asenne olisi toinen, niin esimerkiksi joka neljäs kuolonkolari jäisi tapahtumatta.

Sohvasuunnittelijat kuolivat sukupuuttoon sata vuotta sitten

Perjantai 7.1.2011 - Kauko Niemi

Tein tänään tutkimusmatkan sohvakauppoihin, kun kaverini pyysi autokyytiä. Valitsimme kohteeksi Variston, missä samalla keikalla voi käydä helposti kymmenessä kaupassa. Meille riitti seitsemän.

Miksi minua kiinnosti lähteä sohvakauppaan vaikka sohva on yksi vastenmielisimmistä huonekaluista joita tiedän olevan.

Olen jo pitkään ihmetellyt, miten sohvamarkkinat voivat elättää vaikkapa Suomen suurimman päivälehden Helsingin Sanomat. Miten ihmeessä sohvakauppiailla on varaa mainostaa viikosta toiseen sivutolkulla. Ja mainossivun hinta on aika monta sohvaa.

Olen laskenut ja julkaissutkin sohvaindeksia, joka vaihtelee 50 – 90. Eli yhdessä viikonloppuna ilmestyvässä Hesarissa on 50 – 90 sohvan kuvaa. Voivatko sohvamarkkinat olla niin vilkkaita. Epäilen, että jossakin jotakin sahataan linssiin. Suomisoffa osoittaa, etteivät kaikki ole kunnossa.

Tänään myös pikavertailu osoitti, että Suomisoffan 70 – 80 prosentin alennukset tekivät sohvat samaan hinta luokkaan kuin muilla kuudella liikkeellä.

Nähtyäni tänään ainakin 500 sohvaa, olen varma, että sohvasuunnittelijat ovat kuolleet sukupuuttoon jo sata vuotta sitten. Autokin on ollut jo sata vuotta neljäpyöräinen ja 2-5-ovinen ja joka vuosi tulee kuitenkin uusia ja toisistaan erottuvia automalleja. Sohvat ovat suurin piirtein kaikki samannäköisiä.

99 prosenttia sohvista olivat sellaisia, etten huolisi niitä vaikka saisin ilmaiseksi.

Suurta ihmetystä herättävät ne valtavat sohvakulmat. Kuinka suuri on se kohderyhmä, jolla on 100 neliöiset olohuoneet , mihin sellaiset sohvat mahtuvat. Kuka tarvitsee 10 hengen sohvaa? Vai onko todellinen tarve, niin kuin eräs juliste osoitti, ettei tarvitse olla toisen lähellä. Voidaan oleilla 2-3 metrin päässä toisistaan.

Ja mitäs tuumitte Maskun myyntitykin myyntipuheen aloituksesta: Onko hallitus mukana? Onko niin, että asiakaskuntaan eivät kuulu eronneet, karanneet, homot tai muuten yksinäiset. Ainakin se kuvastaa selkeästi millä asenteella sohvia myydään. Taitaa olla hevos- ja autokaupat herrasmiesten hommia.

Melodia kantaa pitkään

Lauantai 1.1.2011 - Kauko Niemi

Tämä olkoon minun uuden vuoden puheeni tai aatokseni heti Tarjan jälkeen. Paljoa en Tarjalta lainaa, vaikka asiallisia pointteja hänkin pudotteli mietittäväksi.

Viime viikkoina olen moneen otteeseen pysähtynyt miettimään mikä oli Kari Tapion menestyksen salaisuus. Ennen hänen kuolemaansa Kari Tapio oli vain pirun rehellinen mies, josta hän ansaitsi minulta täydet kymmenen pinnaa. Viinan kanssa läträämisessä oli ainut positiivinen asia jälleen rehellisyys. Ei hän sitä juurikaan kieltänyt eikä julistanut, että on ollut viikon selvin päin.

Hänen musiikkinsa oli miellyttävää, vaikken hevidiggari ollutkaan. Hänen äänensä soi kauniisti ja hänen ylärekisterinsä oli oikeinkin hyvä. Korvani eivät panneet hanttiin jos kohdalle osui. Livenä en koskaan kuullut.

Mutta nyt hän on osunut kohdalle melkein harvase päivä jonkin muotoisessa muistokonsertissa tai muisto-ohjelmassa. Omantiensä kulkijaksi jopa sotapäälliköksi nimetyn mestarin tuotanto on avautunut riittävän laajasti saadakseen aivojumpan käyntiin ja arviot alulle, mikä siinä viehättää minua ja ennen kaikkea muita ihmisiä.

Olen melko vakuuttunut että se on melodia. Oman tiensä kulkijana Kari Tapiolla oli varaa valita esittämänsä musiikki siltä pohjalta mikä häntä itseään miellytti, pääsi sisään kappaleisiin mikä kuului myös lopputuloksessa. ja yhteinen nimittäjä on melodia.

En ole toistaiseksi törmännyt yhteenkään hänen esittämäänsä lauluun, jossa melodialla ei olisi ollut ensisijaista tehtävää. Peruutuspeiliin on helppo katsoa ja tulkita mikä oli Abban suuren menestyksen salaisuus. Lauluissa oli omaksuttavat melodiat.

Miksi Beatlesit nousivat suosioon. Biiseissä oli omaksuttavia melodioita. Miksi Mozartin musiikki on kestänyt vuosisadat ja valloittanut koko maailman ja Kaija Saariahon musiikkia sietää vain kourallinen itsensä musiikkiasiantuntijoiksi itsensä nostaneita ihmisiä. Mozartin musiikissa tempaavat melodiat yllättävät jatkuvasti.

Nykymuusikot itkevät menestyksen puutettaan, kun teknokombin  päälle räpätään joitakin sanoja, eikä anneta kuulijan sielulle voiteluainetta. Musiikin historia on osoittanut, ettei suosikkeja tai vielä vähemmän kestosuosikkeja synny tällä kaavalla.

Näin uuden vuoden ensimmäisenä päivänä jäin miettimään, että millaista on elämä ilman melodiaa, ilman kauniita linjoja tahdista toiseen, ilman legatoa. Se on räppiä tässä ja nyt – tuosta poikki ja pinoon. Pohjattomia pettymyksiä ja rahalla hankittuja lyhytkestoisia hyvänolontuntemuksia.

Millainenkohan se hyvä elämän melodia olisikaan tai ainakin kannattaa etsiä niitä tekniikoita ja ajatuksia, joilla sellaisen voi itselleen säveltää ja olla itse kapellimestarina tulkitsemassa kestäviä ja mieluusti kauniisti soljuvia melodisia linjoja. Sellaisia joita kehtaa esittää toisenkin kerran ensi-illan jälkeen.

Sinut joulusieluni kanssa

Maanantai 27.12.2010 - Kauko Niemi

Tämä joulu oli kuudes peräkkäinen, kun otin järjen käteen ja karistin joulustani kaupallisuuden ja samalla myös pakkotraditiot.
Eihän se niin kovin yksinkertaista ole ollut.

Olisiko sittenkin pitänyt tätä ja tuota. Tuntuukohan se joululta jos ei?

Kuusi vuotta sitten vietin ensimmäisen yksinolojoulun. Tosin osin olosuhteiden pakosta. Silloin ei tuntunut oikealta esittää tekopirteää saati innostua joistain lahjoista tai muusta hössötyksestä. Yksinolo oli silloin ainoa ratkaisu ja pian joulun jälkeen huomasin, ettei se niin hankalaa ollutkaan olla itsensä ja omien ajatustensa kanssa.

En hankkinut lahjoja kenellekään, koska näin oli sovittu. Tosin sopimus ei kaikilta osin pitänyt ja sain paketteja. Ymmärsin kuitenkin antajaa, joka oli puolitiessä. Lahjat eivät olleet varta vasten minulle hankittuja.

Niin sanotusta jouluperinteestä oli jäljellä joitakin jouluruokia, hautausmaalla käynti, yö messu ja jatkuva musiikin soittaminen ja tietenkin omat laulut kuoron konserteissa.

Tuon ensimmäisen poikkeavien bileiden jälkeen joulu on asettunut uomiinsa. Tosin onhan se kestänyt kaikki nämä vuodet. Niin on tiukassa ihmisen muuttuminen ainakin näin vapaaehtoispohjalta.

Tänä jouluna en oikeasti tuntenut huonoa omaatuntoa mistään. Perinneruoka on väistynyt kokonaan. Silti pöydässä oli taivaallisen hyvää ruokaa, eikä sikahyvää. Taivaallisen hyvä on hyvää ja terveellistä. Sikahyvä puolestaan hyvää ja epäterveellistä.

Lahjakauppaan en astunut lainkaan ja nyt muutkin ymmärsivät, että en tarvitse mitään ja huutonetissä on jatkuvasti 10-20 tuotettani myynnissä. Ja jotka siellä eivät muutu rahaksi menevät kirkon kirpputorille. Eikä minulla tunnu olevan suurtakaan tarvetta tulla lahjotuksi.

Missä sitten on minun jouluni. Se on lyhyessä poikani perheen tapaamisessa. Se on musiikissa. Joulukuun 19. päivän iltana viimeisen joulukonsertin jälkeen oli sellainen tunne, että jouluni on ohi. Mutta kyllä oikeesti intoa riitti kuunnella aamusta iltaa joulumusiikkia. Ja onneksi sitä tuli jokaiselta kanavalta. Musiikki puhuttelee niin syvältä, että yksikään teennäinen lahja ei siihen pysty.

Joulu on tietyllä tavalla pakko pysähdys, jonka arvon olen vasta nyt huomannut. Mitään asioita ei oikein voi tai kehtaa hoitaa. Tämän joulun lyhyys ja kelit eivät valitettavasti suosineet ulkoilua. Viiden edelliseen jouluun on kuulunut muutaman tunnin aaton luontovaellus.

Jouluntoivotuksen perinne jatkuu. Se on tosin digitaalisessa muodossa. Innokkaana valokuvaajana teen sähköisen kortin aina itse. Sähköinen viestintä on muuttanut joulutervehdysten luonnetta. Pahvikorttiin en saanut ainuttakaan vastausta. Nyt syntyy ”mitä muuta kuuluu” kierroksia niin että eilenkin kirjoitin reilusti yli 20 vastausviestiä.

Ei siis ole joulu entisensä. En rehellisyyden nimissä sitä entistä kaipaakaan. Olen nyt sinut joulusieluni kanssa.

Rakas pikku Yarikseni

Tiistai 14.12.2010 klo 16.30 - Kauko Niemi

En minä ole sinua hylännyt, enkä tahallani kohtele kaltoin, vaikka sinut hylkäsinkin hetki sitten kahden punaisen roskislavan väliin puoliksi jalkakäytävälle. Tiedoksesi vaan, että toinen lava kuuluu virolaiselle rakennusporukalle ja toisen kohtalosta en tiedä mitään.

En pidä sinua alkoholistina vaikka nyt yön vietätkin roskislavojen välissä ja tuota pikaa ryhdyn lisäämään ryyppyjesi alkoholipitoisuutta.

Minä kyllä maksan sinun päivä- ja yöhoitopaikastasi ihan asiallisen summan kaupungille, joka summa tämän vuoden alusta nousi monta sataa prosenttia. Vähintäänkin samassa suhteessa kun lumivuoret ovat kasvaneet. Kaupunki ei vain halua kertoa, missä se sinun päivähoitopaikkasi todellisuudessa on. Ne ovat kaikki piilotettu. Tänäänkin sitä etsittiin yli puolituntia eikä löydetty.

Pientä lohtua tuo naapuri. Kuulin lumitöistä aiheutuvia ääniä – ah mikä nautinto. Naapurissa oleva Museovirasto kun elää museoaikaa ja hoitaa lumitöitä edelleen samalla tavalla kuin 50-luvulla. Museovirasto voisi totisesti ottaa Helsingin kadut suojelukohteekseen ja vaatia niiden palauttamista vuosikymmenten takaiseen talvikunnossapitoon.

Rakas pikku Yarikseni nyt minusta tuntuu, että joudun adoptoimaan sinut apulaiskaupunginjohtaja Saurille kevääseen asti. Hänellä on kuulemma moitteettomasti tehdyt lumityöt ja siellä olisi sinullekin sopivaa tilaa niin kauan kunnes kirkasääniset tenorit taas saapuvat etelästä muistuttamaan lumivaaran olevan ohitse.

Samalla esitän vaateen päivähoitomaksun palauttamisesta. Sinulle on ostettu paikka, jota ei ole olemassakaan. Tämähän täyttää rikosoikeudellisesti petoksen tunnusmerkit.

Näillä palautuvilla rahoilla ostan keväällä hellävaraista shamppoota ja vahaa, jotta sinusta tulee taas kiiltäväposkinen kaunotar auringon säteillessä samaan aikaan kun minä lopetan D-vitamiin hotkimisen ja kuvittelen olevani rantakunnossa.

Koiran kouluttaminen on helppoa mutta työlästä

Tiistai 14.12.2010 - Kauko Niemi

Koirakouluttaja Tommy Wiren palautti monia perusasioita koirankasvatuksesta Voittaja-viikonlopun luennolla - Kuinka eläin oppii.

Tommy Viren sanoo miettineensä vastausta pitkään kysymykseen mikä on se ensimmäinen ja kaikkein keskeisin asia koiran tai eläimen kasvatuksessa. Hän kiteyttää mainiosti tärkeimmäksi asiaksi – Älä ota eläimen käytöstä henkilökohtaisesti.

Tuo lause sisältää todella paljon. Eläin käyttäytyy vaistonsa mukaan, eikä ymmärrä asiayhteyksiä. Koiran sama käytös on jossakin tapauksessa hyvää käyttäytymistä ja jossakin tapauksessa huonoa.

Koiranomistajan on turha ottaa henkilökohtaisesti koiran käytöstä ja ryhtyä uhomaan koiralle saati rankaisemaan sitä käytöksestä, jota ei edes ymmärrä tai halua ymmärtää.

Viimeviikkoinen, laajasti levinnyt Kaleva-lehden haastattelu, missä Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton vapaaehtoinen eläinsuojeluvalvoja Sinikka Rauma kertoo saavansa tällä hetkellä eniten eläinsuojeluilmoituksia huonosti kohdelluista koirista.

Muutos aikaisempaan näkyy Rauman mukaan nimenomaan aiempaa kovempana väkivaltaisuutena koiria kohtaan. Kun omistaja menettää hermonsa, niin hakataan koira.

Ajattelun aihetta antaa myös Wirenin toteamus, että koirien käytöshäiriöt eivät ole vaikeita asioita ratkaista. Ne vaan ovat työläitä.

Suurin osa häiriöistä poistuu, kun koiralle tarjotaan riittävästi tekemistä ja mielellään rodunomaista tekemistä.

Energinen koira on virtaa täynnä ja johonkinhan se energiansa purkaa. Jos purkukanavaa ei tarjota, niin koira varmasti keksii sen itse ja silloin se ei läheskään aina miellytä omistajaa.

Mitenkäs se energia nyt meidän rahalliselle koiralle kerääntyy.

Yksinkertaista laskuoppia voi jokainen miettiä mielessään, jos koira tekee purkaa energiaansa sinun mielestäsi huonolla tavalla. 

Olenhan hyvä koiranomistaja, kun lenkitän koiraa neljä kertaa päivässä ja ainakin puolituntia kerrallaan. Tosin joskus on niin kiire, ettei ehdi kuin 15 minuutin pissatauolle. Ja enhän minä ryhdy harrastamaan koiran kanssa mitään älyllistä, kun se on niin tyhmä, eikä pärjäisi kuitenkaan kisoissa. 

Toisin päin ajateltuna karu totuus konkretisoituu. Tämän ahkeran koiranomistajan koiralle jää aikaa energian keruuseen ja lepäämiseen 22 tuntia vuorokaudessa. Kuka meistä jaksaisi olla paikallaan 22 tuntia vuorokaudessa ilman mitään tekemistä. Ei todellakaan kukaan.

Tähän kun lisätään hyvän koiranomistajan tarkka, monipuolinen ja terveellinen ruokinta, joka ei kulje käsi kädessä kulutuksen kanssa. Ylienerginen yhtälö on valmis pahantekoon ja hyvän koiran omistajalla on niin sanottu ongelmakoira. Ongelma on todellisuudessa varsin yksinkertainen mutta omistajan mukaan työläs poistaa.

Omituinen tuote - kirja

Sunnuntai 5.12.2010 - Kauko Niemi

Taas on jaettu finlandioita. Kerrottu, mainostettu etukäteen jo monessa vaiheessa ehdokkaat. Palstatilaa heruu lehdistä, parasta tv-aikaa kanavilta sumeilematta.

Verotiedoista voimme lukea että esimerkiksi Jari Tervo ja Sofi Oksanen tienaavat maltaita tehdessään näitä tuotteita.

Onko mitään muuta tuotetta maailmassa, joka saa niin paljon ilmaista tekstimainontaa median toimituksellisessa sisällössä kuin kirja. Neuvostot ja eettiset lautakunnat eivät tälle markkinoinnille korvaansa lotkauta.

Onkohan yhtään mediaa, jolla ei ole omaa kirjanurkkaa. Yksikään muu tuote ei ole saanut esimerkiksi ylen aamu-tv:ssä omaa mainospaikkaa ja vielä kahden henkilön voimin, kuin tuote nimeltään kirja.

Samaa asiaa ihmetteli Harri Saukkomaa lokakuussa Iltasanomissa, että kirjojen kohdalla markkinoinnilla ja toimituksellisella sisällöllä ei tunnu olevan mitään rajaa.

Miksei televisiossa ole esimerkiksi tietokonenurkkaa, missä joka viikko kerrotaan uusista tuotteista ja haastatellaan niiden tekijöitä. Arvioidaan uusien, koneiden tulevia ominaisuuksia.

Jopa ammattilehtien toimituksissakin kohtasin kirjatuotteiden eritysaseman. Kirja kun kirja pääsi toimituksen seulan läpi, ainakin jos toimittaja siitä jotakin ymmärsi. Joku cobol-ohjelmoinnin ylemmän tason johdanto saattoi jäädä nurkkaan.

Tekopyhyys tekstimainonnassa paistaa pahasti läpi. Naisten lehtien jutut alkavat olla enemmän tuoteluetteloita kuin toimituksellisia artikkeleita. Tuoteluetteloita, joita höystetään superlatiivein, että lukijaa hävettää.

Kyllä minä senkin ymmärrän, että kirjallisuus on fiiniä ja kirjallisuutta harrastava kuuluu parempaan kastiin kuin muut. Ja onhan niitäkin paljon, joiden kirjahylly notkuu ulkokultaisuutta ja lukemattomia kirjoja.

Kustantajat ovat vuosien saatossa onnistuneet luomaan arvostuksen ja vetävät nyt häikäilemättömästi välistä ja media juoksee perässä osoittaakseen olevansa oikeassa sivistysluokassa.

Miksi meitä varjellaan terveellisiltä bakteereilta

Perjantai 3.12.2010 - Kauko Niemi

Meitä hallitaan ja muka suojellaan lainsäännöksin pikku hiljaa kaikesta. Kenenkään ei enää tarvitse ottaa vastuuta tekemisistään eikä ajatella omilla pikku aivoillaan.

Se mikä ei ole laissa ja asetuksissa kielletty on sallittu. Tosin sallittuja asioita on yhä vähemmän ja vähemmän. Meitä suojellaan jo vastustuskykyä kehittäviltä bakteereilta. Ylihygieenisyys ajaa lisääntyvään vastustuskyvyn puutteeseen ja lisääntyviin allergioihin.

Tänään perjantaina Mikko Lappalainen todistaa väitöstilaisuudessaan, että koiralla on myönteisiä vaikutuksia lasten immuniteetin kehitykseen ensimmäisten elinvuosien aikana.

Allergioiden hoidoissa ollaan myös perääntymässä hyvää vauhtia siitä ajatuksesta, että vältetään allergian aiheuttajaa. Nyt etsitään ratkaisuja siedätyksestä.

Koiran myönteistä vaikutusta on tutkittu aiemminkin ja useissa tutkimuksissa on päädytty samaan tulokseen kuin Lappalainen väitöstutkimuksessaan.

Käytännössä lainsäätäjämme toimii kuitenkin vastoin näitä ajatuksia. Lainsäätäjä on päättänyt eristää meidät hyviltä mikrobialtistuksilta, jotka vahvistaisivat immuniteettiämme.

Surkuhupaisaa on vaikkapa se, että Hyvinkään koirakylpylä ei saa lupaa pitää kahviota tiloissaan missä liikkuu koiria. Kuitenkin samat koirat ja ihmiset ovat yhteisissä keittiöissään joka päivä. Koirakylpylään keskellä ei mitään, tuskin koskaan eksyy muita kuin koiraihmisiä. Kahviautomaatti kuitenkin sallitaan. Ime kun sen mukeja ei tarvitse erikoissuojella.

Johanna Tukiaisen ravintolassa tehty tv-haastattelu keskeytyy, kun ravintolan henkilökunta käy huomauttamassa, että kassissa oleva koira pitää poistaa ravintolatiloista.

Kesäterasseilla koiria ei hevin sallita, mutta heti terassirajan ulkopuolella ne voivat kyyhöttää.

En nyt tarkoita, että koiran ja sen terveyttä edistävien bakteereiden kanssa pitäisi päästä joka siunaaman paikkaan. Mutta liiallisesta varjelusta on enemmän haittaa kun hyötyä.

Istuin viime viikolla Wienissä McDonalsin hampurilaisravintolassa ja viereisessä pöydässä oli tällaisia asiakkaita. Ja käytävällä taapertaa hieman pienempikokoinen. Wieniläisessä apteekissa tapasin irrallaan olleen koiran kiltisti isäntäänsä seuraten. Ovatkohan itävaltalaiset kovasti sairaampia huonon hygienin takia vai jopa terveempiä kuin suomalaiset.

Rakkautta vai politiikkaa

Torstai 18.11.2010 - Kauko Niemi

Venäjän pääministeri Vladimir Putin hali koiranpentua  viime lauantaina, kun hän oli valtiovierailulla Bulgariassa. Putinin hellyyskohtaus purkautui juuri ennen lehdistötilaisuutta.

Putinin macho-imago vaatinee pientä pehmennystä jo senkin jälkeen kun Bushin muistelmissa Putin oli isotellut  koirallaan Bushille, jonka koira oli vain pieni turri Putinin koiran rinnalla.

Ilmeisen eläinrakas Putin on ikuistettu eläinkuvissa aikaisemminkin. Yleensä vain eläimet ovat olleen miehekkään kokoisia, joten koiranpennun hyväily silloin kun kamerat ”sattuvat” olemaan paikalla, lienee harkittua politiikkaa.

Kaikilla suurilla päämiehillä, ja kuninkaallisilla on oma koiratarinansa ja koira vilahtaa sopivasti inhimillistäen politiikan retoriikkaa.

Barack Obama oli yksi harvoista presidenteistä, jolla ei ollut vaalikampanjan aikana koiraa. Yhdysvalloissa gallupit mittasivat koko kampanjan ajan kannatusta koiranomistajien ja koirattomien äänestäjien keskuudessa. Jako oli selkeä. Koiraihmisten keskuudessa Obaman kannatus oli yli 10 prosenttiyksikköä alempi kuin muiden keskuudessa.

Suomessa politiikkaa ei juurikaan ole inhimillistetty näillä konstein. Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Hannele Luukkainen on esiintynyt kissansa kanssa vaalimainoksissa.

Hauva.com teki juttua ministereiden koirista ja ministerit tai heidän sihteerinsä olivat enemmänkin ihmeissään koirakyselyistä kuin olisivat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen.

Ensi kevään eduskuntavaaleissa on merkittävässä roolissa uusi kommunikaatiokanava Facebook ja muut sähköiset vaikuttamiskeinot. Mielenkiintoista on nähdä pehmennetäänkö ja inhimillistetäänkö kovaa ja ryvettynyttä politiikkaa lemmikeillä.

Suomessa on joka viidennessä taloudessa koira ja koiria on noin 600 000. Tuosta voi arvioida että Suomessa on koiriin myönteisesti suhtautuvia äänestäjiä helposti 1,5 miljoonaa. Ei aivan mitätön kohderyhmä.

Mainostajat ovat myös kautta aikojen oivaltaneet koiran symboliikan. Elisan vahtipalvelussa koira symbolisoi kodin valvontaa, mutta tässä tapauksessa elektronista. Tulikiven takkamainoksissa kodikkuutta luo koira. BMW:n dalmatialainen luonee kuvaa luotettavuudesta ja ihmisen parhaasta ystävästä. Tosin mainos pelaa enemmän visuaalisuudella. Musta täplikäs koira poseeraa mustan ja valkoisen auton välimaastossa. Noutaja on saanut tehtäväkseen noutaa ja repiä vakuutuslaskuja OP:n mainoksessa. Saunalahden internet-yhteys tarjoillaan myös koiran tuomalla piuhalla.

Menen äänestämään kaikesta huolimatta

Sunnuntai 14.11.2010 - Kauko Niemi

Tänään joutuu miettimään aidosti suhdetta kirkkoon. Pitää päättää ketä äänestää kirkon vaaleissa tänään.

Yhtään ehdokasta en tunne henkilökohtaisesti. Yhdenkään ehdokkaan todellisia ajatuksia en tiedä mitä ne ovat juhlapuheissa, vaalikampanjoissa ja todellisessa elämässä.

Voit jo tässä vaiheessa ymmärtää, että olen kirkon jäsen, muutenhan asia ei minulle kuuluisi. Toki olen monesti miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että tekisin pari matkaa Suomen rajojen ulkopuolelle niillä rahoilla, jotka säästyisivät kirkosta eroamisella. Viimeksi asiaa pohdin surullisen homoillan jälkeen.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että sivusta ja takana jupiseminen ei ole niin tehokasta, kuin yrittää itse vaikuttaa asioiden kulkuihin.

En koe itseäni uskovaiseksi. Rukous silloin tällöin ilman muotoseikkoja kuuluu elämääni. Käyn kirkon messuissa normaalia suomalaista useammin. Tosin niistä valtaosa on viranpuolesta käyntejä. Eli kuoron mukana avustamassa messuja. Sekään ei ole minulle vastenmielistä. Saahan siellä kuulla ainakin urkujen soittoa. Urut kun ovat minun mielessäni soitin numero yksi. Niin pahasti olen kyllästynyt kaiken maailman konejyskeeseen, mitä uruilla ei onneksi saada aikaan.

Itse kirkkorakennus pysäyttää minut aina, olin sitten missä päin maailmaa tahansa. Voin hyvin sanoa että kirkko ja sauna ovat ainoat paikat, missä minun mieleeni hiipii syvääkin syvempi rauha.

Ehkäpä maksan kirkollisveroa juuri sen takia, että kirkkorakennukset pysyvät kunnossa ja sinne pääsee piipahtamaan. Tosin sekään ei ole itsestään selvyys enää. Niin monet kirkot pitävät ovensa lukittuina suojellakseen omaisuuttaan.

Kirkon tarjoamasta sisällöstä voin olla montaa mieltä. Minä uskon omalla tavallani, mikä ei ole suinkaan sama tapa kuin kansankirkkomme. Ja sanatarkat muotoseikat ja erilaiset protokollat ärsyttävät niin kirkossa kuin koko elämässä.

Tuore kirkolliskokouksen päätös homoparien rukouksesta, johon odotetaan sanamuotoja seuraavat puoli vuotta, tuntuu surkuhupaisalta. Onneksi minun ei tarvitse miettiä muotoseikkoja, jos ja kun on tarvetta rukoilla.

Ortodoksisen kirkon tiedottaja: "...on olemassa vain avioliittotoimitus, joka on miehen ja naisen välinen. Kaikilla kirkon jäsenillä on kuitenkin oikeus pyytää rukoushetkeä. Tällaisia rukouspalveluksia toimitetaan satoja, ellei tuhansia ortodoksisissa perheissä, jos perheeseen esimerkiksi syntyy lapsi tai on syntymäpäivä. Näissä rukouspalveluksissa rukoillaan sen kodin asukkaille. Onko siellä Matti ja Miina vai Matti ja Martti, niin sitten siunataan ja sillä siisti."Ortodokseilla on terveempi suhde asiaan.

Olen myös kiinnostunut muiden uskontokuntien tarjoamasta sisällöstä. Esimerkiksi buddhalaisuudessa on monia todella mielenkiintoisia asioita. Ystäväpiiriini kuuluu buddhalainen munkki, jolta olen saanut paljon ymmärrystä heidän ajattelutapaansa.

Mutta takaisin tämän päivän vaaleihin ja ehdokkaan löytämiseen. Ainoaksi keinoksi jää vaalikone ehdokkaan löytämiseksi.

Vastasin ensin normaalisti kaikkiin kysymyksiin ja ykkösehdokkaan ajatukset vastasivat 68 prosenttisesti minun ajatuksiani. Tällaisten nettivalintakoneiden hienous piilee siinä, että voit testata useampaan kertaan ja havaita kuinka suuri merkitys on erilaisilla painotuksilla.

Loppujen lopuksi vastasin vain neljään kysymykseen. Nämä olivat kaikki minulle periaatteellisia asiakysymyksiä kuten suhtautuminen naispappeihin ja homoihin ja pariin muuhun asiaan. Jätin siis kokonaan arvioimatta mistä kirkon pitää säästää, jos tulee rahapula jne.

Nyt ykkösehdokkaaksi saamani ajatukset vastasivat minun ajatuksiani enää 36 prosenttisesti. Ja kun lisään tähän vielä oman reunaehtoni, että äänestän vain nuorta, enkä ikäistäni mummoa tai vaaria, niin jälleen oli pakko miettiä, että onko minulla oikeasti ja aidosti ehdokasta, jota kannattaa äänestää. Vastaako kirkko ihan oikeasti ajatusmaailmaani.

Menen äänestämään.