Miksi minua rangaistaan, kun joku on myöhässä

Keskiviikko 17.8.2011 - Kauko Niemi

Muutamia vuosia sitten lehdistötilaisuuden isäntä kysyi tiedotuspäälliköltä tasan yhdeksältä. Aloitammeko? Vastaukseksi hän sai, että yksi ilmoittautunut on tulematta, odotellaan hetki.

Seuraavaksi minä kysyin, että miksi meitä rangaistaan, että joku on myöhässä ja tilaisuus alkoi välittömästi.

Suurin uutinen eilen oli, että Rihanna aloitti konserttinsa tunnin myöhässä, eikä syytä ilmoitettu. Konsertti oli Suomessa ja todennäköisesti maailmantähti Rihanna ei edes huomannut mitään myöhästymistä. Helsingin Hietaniemessä kuultiin jo aaltoina edenneitä buuauksia. Ja Helsingin ulkopuolelta konserttiin tulleet kuulivat vain pari laulua laskettuaan minuutteja suunnitellessaan konserttimatkaansa.

Monesti olen miettinyt kuinka monta kuukautta, jopa vuotta olen elämässäni tuhlannut olemalla ajoissa sovitussa paikassa. Tai jos oikein tarkkoja ollaan, niin 5-10 minuuttia etuajassa. Joskus olen opettelemalla opetellut, että menisin tilaisuuteen reilusti myöhässä. Tämä kouluttautuminen ei ole tuottanut minkäänlaisia tuloksia. Kerrankin jätin tilaisuuteen menemättä, kun en kehdannutkaan mennä 5 minuuttia myöhässä.

Kulttuureissa on valtavia eroja, vaan minulle ei ole koskaan paljastunut se koodisto, jolla esimerkiksi kansainvälisissä  lehdistötapahtumissa toimitaan. Kun on ilmoitettu, että kuljetus lähtee klo 19:00, bussissa istuvat pohjoismaiset toimittajat. Klo 19:10 tulevat saksalaiset, klo 19:15 muut keskieurooppalaiset, klo 19:25 espanjalaiset ja klo 19:40 italialaiset. Odottavan aika on pitkää.

Japanissa ohjelman mukaan kuljetus lähtee 07:30 ja se todella lähti. Päivän ohjelmaan on merkattu 12:04 muistokuvausta (2 minuuttia). Meidän ohjelmaa muutettiin kahdesti päivän aikana. Meidän, ei isäntien toiveesta. Ohjelmaan oli merkattu, että paluu hotellille 21:30. Todellisuudessa se tapahtui 21:32. Tämä kahden minuutin myöhästyminen olikin sitten suurin poikkeama liki viikon reissulla.

Silvio Berlusconi oli puolestaan virallisella vierailulla Saksassa. Angela Merkel odotti punaisen maton päässä valmiina viralliseen vastaanottoon. Berlusconi käveli kännykkä korvallaan kauempana pihalla muina miehinä ja Merkel poistui 20 minuutin odottelun jälkeen sisälle. No odottelihan Katainenkin Putinia tunnin juuri tapahtuneella Shotsin vierailulla.

Kuoron kanssa olen laulanut yli 10 konserttia Italiassa. Kirjaa en ole pitänyt, mutta lyhin ”myöhästyminen” on ollut noin 20 minuuttia. Ja tuossakin konsertissa isäntäkuoro oli jo ohjelmistonsa laulanut kun yleisöä valui sisään. Ja toki sellainenkin konsertti on ollut, joka alkoi puolitoista tuntia myöhässä.

No eipähän Veronan oopperajuhlillakaan ilmoiteta alkamisaikaa sen tarkemmin kuin näytös alkaa auringon laskettua.

Vastavuoroisesti italialaisten vierailut Suomeen aiheuttavat suuria paineita, kuinka saadaan porukka aloittamaan täsmällisesti. Veikkaan, että Suomessa salit olisivat tyhjiä 20 minuutin päästä, jos mitään ei tapahtuisi.

Vaihteleva aikakäsitys on mielenkiintoinen. Kuinka paljon tuhlataan yrityksissä, suomalaisissakin, kokousten alkaessa 5-15 minuuttia myöhässä. Olisi syytä täsmentää alkaako kokous 09:00 vai kokoonnutaanko 09:00 aloittamaan kokousta.

Olipa aikakäsitys mikä tahansa, niin myöhästyminen on asia, joka aina vaan saa minut pois tolaltaan.

Uskoisko itseensä vai tekniikkaan

Lauantai 13.8.2011 - Kauko Niemi

Kuntokuuri etenee kutakuinkin tavoitteellisesti. Tekniikka nosti kuntoisuustasoa kahdella pykälällä 13 viikon kuurin jälkeen (Suunto choacheri). Ehkä tämä pitää paikkaansa sillä 20 km maastofillarilenkki taittuu melko helposti alle tunnissa. Nopeammin kuin koskaan aikaisemmin tilastohistoriassani, eikä tekniikka osoita enää tilapäistä ylikuormitusta.

Tekniikka osoittaa, että 9 kiloa on pudonnut painoa ja tekniikka osoittaa myös, että rasvaprosentti on pudonnut reilusta 30:sta 24:ään. Jos näin on, niin kiitos tekniikalle, että oikeasta laidasta on paino lähtenyt. Tosin tuo rasvaprosentti heittelee ja riippuu siitä kuinka kosteat ovat jalkapohjat. Suunta ja suuruusluokka ovat kuitenkin mieluisat.

Olen taipuvainen myös uskomaan tekniikkaan. Shortsien riisumiseen ei tarvitse kuin löysätä vyö. Ilman nappien avaamista housut putoavat jalasta. No toki ainakin ystäväni tietävät, etteivät kireät vaatteet ole koskaan kuuluneet valikoimiini. Paitsi viime aikoina kun ne vain rupesivat tahtomattaan kiristämään.

Tekniikka osoittaa tuon kohonneen kuntoisuusluokan lisäksi kaikkein tärkeintä asiaa, minkä varaan olen alitajuntani manipuloinut. Verenpaine on nyt hyvässä luokassa. Ilman lääkkeitä on tähänkin asti eletty, mutta lääketehtaiden agentit ovat jo muutaman reseptin kirjoittaneet apteekkiin, muttei koskaan lenkkipoluille.

Tällainen projekti ei koskaan onnistu, jos ei ole riittävän tärkeää, ja alitajunnan hyväksymää tähtäintä. Siitä kaikki on kiinni. Pakottamalla ei pitkälle pötkitä tässäkään asiassa. Painonpudotus on vain yksi keino muiden keinojen ja ”lääkkeiden” joukossa.

Olen aina ollut enemmän ja vähemmän pyöreä, eikä ulkonäköni ole paljoakaan itselleni merkinnyt. Se että motivoisin alitajuntaani hoikkuudella ja ulkonäöllä, ei vain toimi. Sehän on aivan sama mitä muut ajattelevat. Kohteliaisuus ja käytössääntöjen mukaan joskus on syytä näyttää toiselta miltä oma hyväolo tuntuu.

Tekniikka osoittaa myös jotain mystistä lukua, ennen kuin asetun sen päälle analysoitavaksi. Käyttöohjeet kadotettuani, piti valmistajan sivuilta kaivaa tietoa tuosta merkillisestä luvusta. Mystinen luku onkin tavoitepainoni. Koneeseen on syötetty ikä, pituus ja liikunnallinen aktiivisuus. Kun nämä yhdistetään mitattuihin läskeihin, luiden painoon, lihasmassaan ja kropan nestemäärään, niin siitä tekniikka laskee tuon tavoitepainon.

Tässä vaiheessa rupesinkin sitten tosissaan miettimään pitäisikö uskoa tekniikkaa vai itseä. Ajatuksena olisi lopettaa painonpudotus kuuden kilon päästä eli noin 10 viikon kuluttua. Jos uskoisin tekniikkaan, niin 26 viikon kuluttua olisin tekniikan asettamassa tavoitepainossa.

Verenpaineeni ei kuitenkaan voi pudota enää lineaarisesti, kuten se on nyt tullut alas kilojen tahdissa. Voisi käydä kuin mustalaisen hevoselle. Juuri kun oppi olemaan syömättä, niin kuoli pois.

Olisi aika lopettaa alkoholin ihannointi

Sunnuntai 7.8.2011 - Kauko Niemi

Anders Behring Breivik oli Oslon pommi-iskuun ja Utøyan ammuskeluun syyllistyessään päihteiden vaikutuksen alainen, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK. Poliisisyyttäjä Christian Hatlon mukaan asia on varmistunut pidätysten jälkeen otetuista verikokeista.

No pikku hiprakassahan sitä tulee tehtyä yhtä jos toista. Maanantaiset keskustelut työpaikoilla ja kouluissa ovat lähinnä kehuskelua, kun tuli vedettyä lärvit tai ainakin melkein. Kaikkea en muista, mutta kuuleman meillä oli v*tun hauskaa.  Pari kaveria katosi, mutta onneksi löytyi myöhemmin.

Ei multa mitään puutu – on yksi yleisimmistä päivityksistä Facebookissa. Ystäviä, ruokaa ja hyvää viintä. Elämä on täydellistä. Kuitenkin useimmissa tapauksissa hyvän ruoan maku jää viinin jalkoihin.

Mikä on tämä suomalainen kulttuuri, jossa itseään kehutaan ja muita ihannoidaan vain alkoholin kautta. Alkoholinäkökulmassa häviää vaatimattomuus ja perisuomalainen kateus. Meillä jopa useita asioita saadaan julkisesti anteeksi ja ymmärretään sen takia, että oltiin hieman syyntakeettomia.

Pojat on poikia lätkäjengissäkin ja pitäähän sitä. Tämä sama asenne välittyi varsin selvästi jääkiekon MM-karkeloissakin.

Toivottavasti poliisi ei kuitenkaan lähde tähän sattuuhan sitä -kelkkaan, sillä joka neljäs kuoleman tuottanut kolari Suomessa ajetaan enemmän tai vähemmän kännissä. Se on paljon ja siihen hallituksen tavoite puolittaa onnettomuudet, ei auta mitkään tekniset ratkaisut, jos asenne ei muutu.

Useissa muissa kulttuureissa alkoholi ei alkuunsakaan ole asia, jolla kehutaan ja retostellaan. Alkoholin käytöstä puhutaan julkisesti yhtä vähän kuin seksistä.

Meillä meni parisenkymmentä vuotta, kun miehekkäistä tupakoitsijoista tuli luusereita. Asenteet on mahdollista muuttaa, jos niin halutaan. Asenne alkoholia kohtaan on mahdollista myös muuttaa ja se tuottaisi vain pelkkää hyvää ainakin liikenteessä, terveydessä ja kotien rauhassa - 20 vuoden kuluessa.

ps.

En ole absolutisti, eikä minulla ole mitään muutakaan vakaumuksellista taustaa tuoda ajatuksiani esiin tästä aiheesta. Muutama läheinen kokemus on alkoholin liiallisesta käytöstä. Vihjeeksi mainittakoon, että minulle ei kannata kehuskella, yhtään irtopistettä ei heltiä.

Lue aiempi blogini samasta aiheesta:
Eilen kuoli 8, tänään kuolee 8 ja huomenna kuolee 8

 

Voiko tiedotusta huonommin hoitaa

Tiistai 26.7.2011 - Kauko Niemi

Ei ole ensimmäinen kerta, kun ihmettelen koiratapahtumista saatavaa tietoa. Saati, että tapahtumista tiedotettaisiin aktiivisesti.

Tiedottamisen alkeellisuus varmasti vääristää käsitystä koiraharrastuksesta. Jos uutisten pääsääntöinen lähde on poliisien raportit koiran puremista tai koirien pahoinpitelystä, Syntyykö siitä tasapainoista kuvaa koiraharrastuksesta.

Voiko tiedottamista enää huonommin hoitaa. Tuskin tai en ainakaan heti muista missä maailman laajuisessa tapahtumassa olisi huonommin hoidettu.

Maailman yksi ykköstapahtuma, Maailman voittajanäyttely Pariisissa oli malliesimerkki. Verkkosivujen tuorein uutinen tapahtuman alettua heinäkuun puolivälissä, oli ja on vieläkin kesäkuun 23 päivältä. Toiseksi tuorein uutinen 31.5.2011.

Virallisten sivujen kielivalinnat ovat Ranskan lisäksi Englanti ja Venäjä. Käytännössä valikko vaihtuu Englanniksi, mutta sisältö pysyy edelleen Ranskankielisenä. Lehdistölle annettiin mahdollisuus pysyä uutisvirrassa antamalla sähköposti. Koskaan ei tullut yhtään viestiä, eikä yhteenkään sähköpostikyselyyn ole tähän päivään mennessä vastattu.

Verkkopavelua oli myös hajautettu niin, että tapahtuman pääsivulta oli linkitetty sponsorin sivulle ja he taas puolestaa kertoivat vain asioista omalta kantiltaan.

Suomen Kennelliitolla ei ole suurtakaan haastetta panna paremmaksi vuonna 2014, kun vastaava tapahtuma järjestetään Suomessa. Toivottavasti Suomessa löytyy hieman enemmän kunnianhimoa, ettei tapahtuma jää pienen (30.000 – 40.000) sisäpiirin salajuhlaksi kuten nyt tapahtui Pariisiissa.

Paljonkohan se maksaisi lisää jos koiranäyttelyistä ja muista tapahtumista saisi ennakkoon perustietoja uutisoitavaksi. Ja löytyyhän aina kaikenlaista tapahtuman ympäriltä, jolla voisi rakentaa tapahtuman kiinnostavuutta. Vain harva tilaisuus kehittyy ja kasvaa ilman riittävää viestintää.

Kyllä tässä on päivittämisen varaa

Lauantai 16.7.2011 - Kauko Niemi

Tällä viikolla päivitin mokkulan ja päivitin puhelinoperaattorin. Pitäisi päivittää sähkösopimus todennäköisesti myös pankin lainat sekä vakuutukset.

Nyt on vielä kolme päivää aikaa päättää Hesarin jatkotilauksesta. Se on vähän samanlainen tilanne kuin 20-vuotta sitten lopettaessani kiinteän lankaliittymän. Tuolloin faktat ja tunteet sekoittuivat sopuisasti.

Mokkulan ja puhelinliittymän päivitys tuo vuodessa yhden New Yorkin matkan verran säästöjä. Tosin sopimukset ovat sen sisältöisiä, että vuoden kuluttua on taas tehtävä sama rumba uudelleen.

Paperilehden tilaaminen ei ole kiinni sen luomasta sisällöllisestä lisäarvosta, vaan siitä rutiinista mihin on aamuisin tottunut. Tällä hetkellä ei aina edes erota onko luukusta tipahtanut pizza-mainos vai hesari. Sen verran lipuskaisia ovat molemmat ja etusivulla tyrkytetään jotakin. Ja jos saisin tilata Hesarin customoituna, niin jättäisin siitä ainakin mainokset, urheilun ja kaikki tv-ohjelmiin liittyvät jutut pois.

Mokkulaa päivittäessäni asiakaspalvelija hymähti ja sanoi, että kyllä tässä on päivittämisen varaa. Tarjouksessa oli näet ilmainen mokkula internet-liittymääni. Minä hullu olin maksanut maltaita mokkulastani ties kuinka pitkään.

Elämä on pelkkää päivitystä. Tietotekniikkayritykset sentään jo tajuavat, että tyrkyttämättä (haluttaessa automaattisesti) yksikään ohjelmisto tai nykyisin myös koneet, eivät pysyisi ajan tasalla saati olisi tietoturvallisia ilman jatkuvia päivityksiä. Niistä ei sentään kehdata rahastaa, sillä markkinoillehan tuodaan puolivalmiste, jota sitten vauhdissa kehitetään. Samoin autoni on nyt valmistajan pyynnöstä päivitetty kolmasti.

Eikös sitouttavaan asiakassuhteeseen kuuluisi kertoa uusista edullisemmista vaihtoehdoista laskunsa kiltisti maksaville asiakkaille, eikä repiä heiltä ylihintaa. Antaisi hyvän kuvan asiakaspalvelusta, jos tulisi viesti siitä kuinka voitte alentaa merkittävästi maksujanne.

Tämän kierroksen jälkeen tuntuu, että kaikki ostamani palvelut on pistettävä katkolle ja kilpailutettava vähintään kerran vuodessa ja samalla tunteettomasti arvioitava niiden todellinen arvo. Onhan se valitettavan työlästä.

 

 

En haluaisi kadota bittinä taivaaseen

Torstai 14.7.2011 - Kauko Niemi

Mihin katosi minun yksi mukavimmista kavereista? Bittinä taivaaseen vai sinne ihan oikeasti. Entä japanilainen kaverini, joka ilmestyi 3 viikkoa maanjäristyksen jälkeen. Oudosti on kateissa myös kotimainen kaverini, jonka viimeiset jäljet minulle päättyvät 8.4.2011.

Netti ja niin sanottu sosiaalinen media on luonut uudenlaisia kaveruuksia yhteisöllisyyden kulttuuriin. Ihmisiä tulee ja menee bittivirtoina, eikä siinä mitään ihmeellistä. Näinhän sitä tapahtuu kadullakin ja seuraavalla kerralla taas morjestetaan, vaihdetaan muutama sana ja jatketaan hyvän päivän tuttavuutta. Sukulaisia tavataan häissä ja hautajaisissa ja päivitetään elämäntilanne.

Netissä into häviää nopeasti. Osa katoaa jo muutaman viestin jälkeen. Toisille viestitetään muutaman kerran vuodessa tai vain kerran vuodessa toivotetaan joulua, jos nyt sattuu elämään kulttuurissa, missä joululla on arvonsa.

Nyt olen kuitenkin joutunut pysähtymään ja miettimään kolmea tapausta syvemmin. Entä kun kolme mukavaa ja paljon tekstiä vaihtanutta ihmistä katoaa, eikä jätä jälkiä.

Tosin yksi näistä kolmesta on ilmestynyt takaisin. Hänestä ehdin jo huolestua Japanin maanjäristyksen jälkeen. Hän on tullut tutuksi valokuvauksen tiimoilta. Japanilainen muotikuvaaja, jonka tekemisistä voi jopa oppia jotakin.

Maanjäristyksen jälkeen kesti kuitenkin reilu kolme viikkoa, ennen kuin hän ilmaisi itsestään. Monta asiaa ehti jo pyörähtää mielessä vaikka tiesinkin, ettei hän asunut pahimmalla alueella. Toisaalta hän matkusti paljon työnsä takia. Maailma oli hänen kohdallaan vain niin sekaisin, etteivät normaalit rutiinit sujuneet.

Tapaus kaksi. Viimeiset jäljet huhtikuun alussa. Useamman kerran viikossa vaihdoimme kuulumisia. Tiesin niin työmatkat kuin lomamatkatkin. Tiesin viikon fillarilenkit. Meitä yhdisti fillarointi. Mitään mystistä ei chattailyssämme ollut kuin että se loppui kuin kananlaulu, eikä hiiskaustakaan sen jälkeen.

Eräänä päivänä saan viestin suomenkielellä kirjoitettuna ventovieraalta ihmiseltä. Pian selvisi, että hän on brasilialainen, joka asuu Etelä-Ranskassa ja harrastaa Suomenkieltä ja monia muitakin kieliä. Hänen suomentaitonsa oli häkellyttävä, vaikkei koskaan ole Suomessa asunutkaan. Kahdesti täällä käynyt turistina.

Tämä teki minuun vaikutuksen ja tarjouduin korjaamaan ja antamaan palautetta jokaisesta hänen sähköpostistaan. Hän kirjoitti perheestään. Tunsin hänen siskonsa Brasiliassa ehkä paremmin kuin omani. Kuvia oli liki jokaisessa viestissä.

Pian hän ryhtyi käymään läpi erästä Suomenkielen oppikirjaa. Teki kirjan harjoitukset ja tarkistutti ne minulla. Olin brasialais-ranskalaisen henkilön Suomenkielen virtuaaliopettaja. Henkilön, joka oikeastaan kirjoitti parempaa Suomea kuin moni suomalainen.

Kohta tulee vuosi kuluneeksi, kun erään harjoituksen palautuksen jälkeen ei tullutkaan kohteliaan innostunutta kiitosta eikä lisäkysymyksiä. Eikä sen jälkeen mitään viestiä ikinä.

Ketään näistä kolmesta esimerkkitapauksesta en ole tavannut henkilökohtaisesti. Kirjoittamisen ja kuvien perusteella oli syntynyt mielikuva muusta kuin virtuaali-ihmisestä.

Ensiksi olen pysähtynyt miettimään, onko mitään korrektia tapaa selvittää mitä on tapahtunut. Kenenkään fyysistä osoitetta ei ole tiedossani, jotta voisi pyytää ”poliisin” tarkistamaan tilannetta. Toisaalta voihan olla, että jokin ennalta varoittamaton kyllästymispiste tuli eteen yht´äkkiä.

Vielä enemmän olen ryhtynyt miettimään kuinka pitäisi järjestää omat asiat, jos jonakin päivänä ei olekaan kykeneväinen vastaamaan kaikenmaailman viesteihin ja etenkin niihin joiden lähettäjä on henkisesti lähellä vaikkakin fyysisesti kaukana. Siinä olisi kehittämisideaa FB:lle tai kenelle tahansa. En haluaisi kadota bittinä taivaaseen.

 

Ei koskaan aikaisemmin

Keskiviikko 13.7.2011 - Kauko Niemi

Suurin osa, veikkaanpa että kaikki, koiranomistajista on sanonut vähintään kerran, että meidän koira ei koskaan ole aiemmin käyttäytynyt tuolla tavoin. Monet ovat joutuneet sanomaan ja tunnustamaan ihmettelynsä useammankin kerran koiran eliniän aikana.

Näin se on ja tulee olemaan. Koira tuottaa omistajalleen yllätyksiä tämän tästä. Koira on luontokappale, eikä ohjelmoitu robotti tai kuten säännöillä, määräyksillä puhki peloteltu ihminen.

Koira yllättää omistajansa kovin helposti kun seuraa uutisotsikoita, liiankin helposti. Se kiltti, koulutettu ja aina mallikkaasti käyttäytyvä koira onkin hyökännyt lajitoverinsa tai ihmisen kimppuun. Koira rassukka on mahdollisesti kokenut tilanteen tavalla tai toisella uhkaavaksi ja ryhtynyt puolustamaan itseään. Kokenut tilanteen sellaiseksi mitä aiemmin ei ole kohdalle sattunut, vaikka koiraa onkin sosiaalistettu pennusta lähtien mennen tullen monin eri tavoin.

Kokonaan toinen asia on se, että miten koira voi olla vapaana ja hyökätä? Tälläkin hetkellä koiraa pidetään kiinni tai se on oltava hallittavissa. Siis ei juoksennella pitkin metsiä ja polkuja vaikka se kuinka tuntuisikin parhaalta mitä rakkaalle koiralle voi juuri nyt tarjota.

Kyse ole koiran koosta tai rodusta eikä yksilöstä. Mäyräkoira on jalostettu jahtaamaan mäyriä koloistaan ja kun tutkitaan yhdysvaltalaisia vakuutustilastoja, niin eniten on korvattu mäyräkoirien tekemiä tuhoja. Pieni koko, ärhäkkä luonne, voimakas purukalusto tekevät tehtävänsä, kun koiran vaisto laukaisee yllätyksen.

Koskaan ei pitäisi tulla - ei koskaan aikaisemmin tilaisuutta. Ei koirasi muista niitä ohjeita, jota olet sille antanut – ei saa metsästää luonnon eläimiä (siihenhän se on luotu), ei saa purra vastaantulevia ihmisiä tai toisia koiria.

Lähdetään siitä, että luonnon eläin provosoituu sellaisista asioista, joita sinä et parhaalla tahdollakaan pysty ymmärtämään saati ennakoimaan. Nämä tilanteetkin on kuitenkin hallittava.

 

Maailman hyödyllisin nettipalvelu lopetettiin

Maanantai 11.7.2011 - Kauko Niemi

Ravintokoodi.fi palvelu tuli tiensä päähän. Nyt kysyn miksi kaikkien aikojen hyödyllisin palvelu pitää lopettaa. Palvelun kehittäjä ja ylläpitäjä Kesko ilmoittaa vain, ettei ollut riittävästi käyttöä.

Mitä se sitten tarkoittaakaan. Se ei vaikuttanut riittävästi K-ketjun myyntiin. Se lienee liian kaukana arkiostosten tekemisestä. Reseptiin kun laittaa että kolme Pirkka munaa ja 3 dl Pirkka vehnäjauhoja ja lusikallinen Pirkka leivinjauhetta, niin ihminen yksinkertaisimmillaan uskoo, että muu vehnäjauho ei leivontaan käy kuin Pirkka. Näin se markkinointi toimii yksinkertaisimmillaan.

Mutta tuo Ravintokoodi.fi keräsi ja eritteli kaikki ravintoaineet, jota K-kaupasta olin ostanut ja vain sillä vaivalla, että vilautin Plussa-korttia.

Vaikka olen koko ison ikäni lueskellut tuoteselosteita, valinnut terveellistä ruokaa, lukenut varmaan tuhansia sivuja ruoan koostumuksesta, niin kokonaisuus on aina jäänyt hämäräksi. En ole koskaan ymmärtänyt että onko ostamassani ruoassa suosituksiin nähden riittävästi C-vitamiinia, mistä saan ne liiat kolestrolit tai kaiken kaikkiaan mikä on ruokakorini ravintoarvo ja koostumus.

Käytin palvelua reilut kaksi vuotta ja opin tekemään valintoja sata kertaa paremmin kuin lukemalla tuoteselosteita. Opin seuraamaan mielihalujeni suuntaa ja panna stopin sivuraiteille. Ja pystyin myös tyydytyksellä toteamaan, että hiilihydraattini oli jatkuvasti reilusti alle suositusten vaikken mikään himokarppaaja olekaan.

Sitä en tässä tapauksessa ymmärrä, ettei tällaiselle palvelulle löytynyt käyttöä. Mitä kummallisimmille viihdepalveluille löytyy käyttäjiä vaikka kuinka.

Kuitenkin ihmiset jahkaavat ruokatiedon kanssa. Kokonaisuutta ei hevin kukaan ymmärrä ja yksittäisten ruoka-aineiden kanssa pähkäileminen ei johda mihinkään. Pelkäänpä että K-ryhmä ei satsannut palvelun esittelyyn riittävästi. Harvoin sitä näkyi K-ruokakauppojen ilmoituksissa.

Paitsi se huikea määrä tietoa aina jokaista hivenainetta myöden, niin palvelu oli juuri niin vaivaton kun käytettävän palvelun pitää olla. Samalla kun näytät plussakorttiasi, niin kaikki ostostesi ravintoarvot siirtyivät palveluun. Ei tarvinnut tehdä ainuttakaan tiedonsyöttöä. Ainostaan sopimus, että tiedot siirtyvät.

Palvelua kehuessani, moni sanoi, että hän käyttää myös muita kauppoja kuin K-ketjun kauppoja. Niin minäkin käytin. Ruoan määrän absoluuttinen totuus ei paljastunut, mutta suhteet kyllä ja niiden ohjaava vaikutus. En kertaakaan tietoisesti mennyt S-ryhmän kauppaan ostamaan suolapussia  huijatakseni Ravintokoodi.fi-palvelua.

Käyttäydyin eri kaupoissa samalla ravintokoodin opettamalla tavalla. Enkä usko että Rainbow- ja Pirkkatuotteilla olisi niin suuria koostumuksellisia eroja, jotta niillä olisi ollut merkitystä tässä ruokasodassa.

Jos K-ketjun todellinen syy oli palvelun liian kaukainen vaikutus päivittäiseen markkinointiin, niin tämä palvelu kuuluisi ehdottomasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Jopa niin, että tiedot siirtyisivät myös S-korttia vingutettaessa.

Tällaisella palautteella olisi varmasti ajan mittaan suurempi merkitys ihmisten terveyteen kuin kalliilla rasvasodilla ja muilla hetken kampanjoilla. Vielä ehtinee lunastaa perusdatan K-ryhmältä.

Linnanmäellä on vakavan arvioinnin paikka

Sunnuntai 3.7.2011 klo 19.39 - Kauko Niemi

Kun toimitusjohtaja käyttäytyy kuin Linnanmäen toimitusjohtaja Risto Räikkönen, on vain yksi arvio. Hän ei ole tehtäviensä tasalla.

Hän elää jotain muuta kuin tätä päivää. Tuskin hän on tietoinen mitä nykyaikaisessa verkossa ja siellä käytävissä keskusteluissa tapahtuu ja ennen kaikkea kuinka nopeasti.

Televisio-ohjelmia tai lehtiä kun ei vaan tehdä Linnanmäen markkinointitavoitteiden mukaan. Kyllä medialla on ihan ikiomat linjauksensa, joihin räikkösillä ei ole syytä puuttua tai edes yrittää määräillä.

Tuskin kukaan tulee Linnanmäellekään vaatimaan millaisia laitteita heidän on ensi kaudeksi hankittava.

Tällaisia täydellisiä floppeja valitettavasti tapahtuu, vaikka koulutusta ja konsultointia olisi saatavissa yllin kyllin. Joillakin ihmisillä vain on synnynnäinen musta aukko, johon ei oikein tunnu mikään auttavan.

Linnanmäen kohdalla tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Muutama vuosi sitten nousi kohu kirjallisista ohjeista, joiden mukaan kukaan muu ei saanut puhua medialle kuin toimitusjohtaja. Ja kerrottavien asioiden oli oltava vain positiivisia.

Tämä ajattelu on täysin luonnotonta. Ei ole sellaista organisaatiota tai sellaista ihmistä, jolle ei tapahtuisi myös negatiivisia asioita tai vähintäänkin vähemmän kiiltokuvamaisia asioita. Paasikiven patsaan jalustasta kannattaa ohimennen lukea, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden myöntäminen.

Tässä se haaste onkin tämän päivän viestinnässä, jota kukaan ei pysty eikä ehdi vahtimaan. Nyt kannattaa miettiä kuinka uskottava ja inhimillinen on viestinnässään sekä hyvässä että pahassa.

Minullakin on Facebook ystäviä, joiden uskottavuus on kadonnut aika päivää sitten. Tiedän organisaatioita, joihin ei voi uskoa ja luottaa. Ei kenelläkään voi olla joka päivä hyvä, ainutlaatuisen aurinkoinen aamu. Ei se ole uskottavaa. Joku aamu on, joku aamu ei ja jonakin aamuna suorastaan vituttaa.

Viestinnässä inhimillisyyttä ja uskottavuutta kannattaa ylläpitää ja kasvattaa. Se kiiltokuvapuoli rapisee jonakin päivänä joka tapauksessa. Meillä on riittävästi nokioita ja trainerhouseja.

Nokiaakin lyötäisiin nyt kevyemmin, jos se olisi viestinnällään inhimillistänyt itsensä, eikä kontrolloinut jokaista sanaa ja sanomista lakimiesten turvin. Viestinnän ja totuuden toleranssi ei voi olla liian iso. Siloteltu kupla puhkeaa ennemmin tai myöhemmin. Nykyisessä viestintäkentässä nopeammin.

Jos nyt joku organisaation johdossa kuvittelee kuin Risto Räikkönen, että median tehtävänä on edesauttaa hänen tavoitteitaan positiivisilla jutuilla, niin silloin ovat omat ja median tavoitteet menneet hieman sekaisin.

Ymmärrystä kannattaisi kehittää tai lähteä poimimaan marjoja metsään.

 

Koiraa ei huijata

Tiistai 21.6.2011 - Kauko Niemi

Koirien omistajat väittävät usein, että heidän lemmikeillään on käsittämätön kyky ymmärtää heidän mielialojaan. Omistajien mukaan heidän karvaiset ystävänsä kykenevät tunnistamaan väsymyksen, masennuksen ja sairauden, vaikka omistaja yrittäisi piilotella niitä.

Tiedemiesten tuoreimpien selvitysten mukaan koiranomistajat ovat kuin ovatkin oikeassa. Koirat tunnistavat erilaisia ilmeitä, vaikka niitä ei olisi erikseen opetettu siihen eli kyky on siis koirille luontainen.

Floridan yliopistossa tehtiin kaksi koetta, joissa tutkittiin koirien käyttäytymistä suhteessa niiden villin kantamuodon eli suden käytökseen. Eläimille tarjottiin tilaisuus kerjätä ruokaa kahdelta ihmiseltä: toinen ilmeili ystävällisesti ja toisen ilme oli välinpitämätön. Sekä sudet että koirat lähestyivät ystävällistä ihmistä, mikä tutkijoiden mukaan osoittaa, että kyky tunnistaa ihmisen ilmeet on lajeilla synnynnäinen.

Vähemmän on tutkittu koiran ylivoimaista hajuaistia tunnistamaan emännän tai isännän tilaa. Koiria koulutetaan haistamaan vaikka millaisia asioita sienistä syöpään, rahasta piraattilevyihin. Yhdysvaltalainen ystäväkoira kieltäytyi aika ajoin menemästä tiettyjen ihmisten huoneisiin hoitokodissa. Jälkeenpäin osoittautui että kieltäytymistapauksissa henkilö oli kuollut muutaman päivän sisällä. Koira haistoi ja reagoi lähestyvään kuolemaan.

Sota-aikana koirat haistoivat ja tunnistivat venäläisiä sotilaita ominaishajun perusteella. Ihmisillä on ominaishajunsa, joka ei muutu vaikka hänelle syötettäisiin erilaista ruokaa ja pestäisiin eri hajuisella saippualla.

On myös arvioitu, että ihmisen suuttuessa lisääntyvä adrenaliini aiheuttaisi ihmisen kehossa hajumuutoksia. Tällöin koira ei vaistoaisikaan vihaista ihmistä, vaan haistaisi sen. Jos koira reagoikin ihmisen hajumuutoksiin, tällöin ei auta hapaat irvissä hymyileminen, eikä muukaan näytteleminen. Koiran käsittämätön kyky ymmärtää omistajan mieliajoja saattaisikin osin perustua hajumuutoksiin, eikä ilmeisiin.

 

Iloisia ja huolestuttavia uutisia samassa paketissa

Keskiviikko 8.6.2011 klo 12.07

Tuoreet uutiset kertovat kuinka Yhdysvalloissa karsitaan jo omista menoistaan ja hemmotellaan lemmikkejä. Amerikkalaiskoirat ja -kissat nauttivat luomuruokaa, juovat lähdevettä ja ulkoilevat muodinmukaisissa sadetakeissa.

Taantumasta huolimatta lemmikkieläintarvikkeiden myynti jatkaa kasvuaan Yhdysvalloissa ja muuallakin maailmassa. Amerikkalaiset kuluttavat lemmikkien ruokiin ja tarvikkeisiin 56 miljardia dollaria vuodessa. Perinteisesti Japani on ollut muutaman koiranloikan yhdysvaltoja edellä kun kokonaismarkkinoita mitataan rahassa.

Hyvä uutinen tässä on tietenkin se, että ihmiset luopuvat omistaan ja huolehtivat lemmikeistään ennen omia tarpeitaan.

Huolestuttavaa tässä on puolestaan se, että millaista tämä huolenpito on. Tukeeko se rodunomaista, tervettä koiran elämää.

Yhdysvalloissa on 77,5 miljoonaa koiraa, joten markkinavoimilla on intressiä kehitellä mitä ihmeellisimpiä härpäköitä ja luoda niille kysyntää ja pelata koiranomistajan tunteilla.

Siis hyvinvointia koiran vai ihmisen ehdoilla? Koiran rattaat tai koiran juoksumatto eivät varmastikaan luo rodunomaista elämää koiralle. Saati että se puetaan omistajan kanssa sävy sävyyn. Suomessa kovilla pakkasilla lyhytkarvainen koira saattaa tarvita lämpöisen vaatteen ulkoilulenkeilleen.

Jotain kertonee sekin, että yhdysvaltalaisista koirista 55 prosenttia on ylipainoisia.

Toistaiseksi ei ole tullut vastaan rotumääritelmää, missä kerrottaisiin, että rotu on jalostettu edustamaan emäntäänsä ja isäntäänsä näyttävästi ja erikoisella tavalla.  Suuria ennustajan lahjoja ei tarvitse olla kun voi olla huolissaan siitä etteivät koirat saa rodulle ominaista tekemistä. Ei ainakaan Yhdysvalloissa.

 

Miksi laulan

Lauantai 21.5.2011 - Kauko Niemi

En tiedä miksi laulaa lintunen ja miksi jyräjääpi ukkonen. Vaan itse tiedän siksi laulavani, kun sävelehet soivat rinnassani. (Merikanto)

Olin tänään taas niin sanotusti keikalla tuplakvartetilla. Neljän laulun setti + ylimääräinen, josta 60-vuotissankari ei tiennyt hiiskaustakaan etukäteen. Tunnelma oli kodikkaan läheinen seurantalosta huolimatta. Euroviisujen asteikolla teknisestä suorituksesta emme olisi saaneet 12 pistettä edes naapureilta, mutta tunnetasolla  ilmeet ja palautteet kertoivat 14 pisteestä. Ja kun välitön palaute oli, että piti oikein itkeä, niin 14 pisteessä ei ole yhtään persu-lisiä. Näin sitä sai irroteltua 60-vuotiaan ja juhlavieraiden tunteita.

Samanlainen tilanne oli huhtikuun alussa vihkiäistilaisuudessa, missä 5 vuotiaalta morsiusneidolta valuivat liikutuksen kyyneleen Helsingin Tuomiokirkon alttarille. Caccinin Ave Maria oli niin kaunis ja kosketti viisi vuotiaan sisintä.

Vuosia sitten Virossa, Saarenmaan ja mantereen välissä olevan pienen Muhun saaren kirkossa päättyi konserttimme lauluun Ei sa mitte vaiki olla. Eturivin mummojen keväisen kauniit valkovuokkoniput rupeavat tärisemään käsissä ja kyyneleen valahtavat poskille. Siinä tulee pala myös laulajan kurkkuun. Pienet söpöt valkovuokkoniput tarjottiin konsertin lopuksi kuorolaisille. Siinä vaiheessa jokainen tajuaa, etteivät ne tule kaupasta, vaan sydämestä.

Matkustin kuoron kanssa ensimmäistä kertaa Italiaan, Farra di Soligoon. Meitä etukäteen evästettiin, että olisi kiva jos opettelisitte sellaisen italialaisen laulun kun Signore delle Cime. No jaa - kait sitten. Kuuliaisena opeteltiin ja laulettiin se konsertissa, missä yllättäen laulun säveltäjä Bepi de Marzi oli meitä tervehtimässä. Siinä oli extra-annos tunnelmaa. Mutta kun olimme Alppijääkäreiden majalla lounastamassa ja lounaan lomassa kajautimme saman laulun, niin ovenpielessä seissyt raavas karvainen italiaano nosti käden sydämelle ja alkoi itkeä. Silloin tajusin tämän laulun merkityksen syvyyden. Ja tuo hetki on edelleen kirkkaana silmissäni joka kerta kun laulua laulan.

Oli taas eräs adventtikonsertti Temppeliaukion kirkossa. Kaikki sujui mallikkaasti sekä laulut että yhteistyö LC Floorankentän kanssa. Mutta seuraavana aamuna yllätyin, kun ei mitenkään läheinen työkaverini tuli halaten kiittämään konsertista. Hän oli saanut murrosikäisen poikansa houkuteltua konserttiin ja konsertin jälkeen äiti ja poika olivat jutelleet henkeviä kahteen asti yöllä. Asiallinen puheyhteys oli ollut tätä ennen poikki jo reilun vuoden.

Olin kolme vuotta sitten seremoniamestarina kummityttöni häätilaisuudessa ja toisena puuhaihmisenä oli kummityttöni kummitäti. Lauantaiset häät saivat täydellisen käänteen, kun tämä kummitäti nukkui pois torstai-iltana, siis kaksi päivää ennen häitä. Johdatusta tai ei, mutta ennakkoon valittu duetto kirkossa ystäväni kanssa - Oi kiitos sa luojani armollinen joka hetkestä jonka ma elin – ruopaisi tässä tilanteessa todella syvältä. Ei montaakaan kuivaa silmäparia ollut kirkossa.

Tuskin laulaisin ilman tällaisia kokemuksia.

Paavo Lipposta lainaten So what, jos osasin stemmani, aika usein osaankin. So what, jos joku kehuu lauluamme puhtaaksi. So what, jos tuomarit antavat hyviä pisteitä. Nämä ovat loppujen lopuksi enemmän suorittamista kuin vaikuttamista.

. . . siksi laulan, että pystyisin muljauttamaan kuulijan sydämen.

Millä oikeudella ihminen saa tappaa viattomia

Keskiviikko 18.5.2011 - Kauko Niemi

Parhaillaan on tutkinnassa liian monta koirien myrkytystapausta eri puolilla Suomea. Espoon Matinkylässä on yksi varma kuolema ja toisesta kuolemasta kiertää sitkeitä huhuja.

Millä ihmeen oikeudella ihminen saa tappaa viattomia luontokappaleita. Ihmisen tekosiahan nämä ovat, sillä yksikään lihapulla tai nakki ei osaa kävellä syötiksi ulkoilualueille.

Asian vakavuutta ei yhtään lievennä onko osoitteena linnut, oravat tai koirat. Viranomaiset pystyvät kyllä arvioimaan milloin oravia on liikaa ja suunnittelemaan niiden vähentämistä.

Olkoonkin näiden syöttien osoite mikä tahansa, levittäjän on syytä tuntea vastuunsa siinäkin tapauksessa, että esimerkiksi Matinkylän puiston laidassa on päiväkoti. Annos pystyy myrkyttämään myös pienen lapsen.

Toivon mukaan poliisi pääsee näiden jäljille. Lain mukaiset rangaistukset eivät päätä huimaa jos nyt todetaan yhden pennun kuolleen.

Eniten ihmetyttää, mitä ihmisen päässä voi liikkua. Mikä on se niin ärsyttävä asia, joka saa tappamaan täysin viattomia luontokappaleita. Voiko jonkun ihmisen mielessä olla sellainen ajatus, että hän voi valita oman mielensä mukaan tapettavan kohteen ja eihän siinä mitään, jos siinä sivussa kuolee joku muukin.

Laillista ja hallittua eläinten tappamista, metsästystä, on säädetty tarkoin lailla. Metsästys periytyy esi-isiltämme. Hehän metsästivät elannoksi. Nykyisellä metsästyksellä ei ole enää mitään tekemistä elannon hankkimisen kanssa. Sitähän todistaa jo sekin, että useille lajeille on asetettu kaatomäärä, eikä niitä metsästetä tarpeen mukaan.

Onko tällainen myrkyttäjäihminen oikeasti yhteiskuntakelpoinen, jos ei pysty selvittämään asioita ja purkamaan harmistumistaan muuten kuin tappamalla. Linnut ja oravat eivät lopu myrkkysyöttejä levittämällä. Koiraihminen hankkii uuden koiran tilalle. Tämä sota on turhaakin turhempi.

 

Koiran rääkkäystä muutaman tonnin tähden

Keskiviikko 4.5.2011 - Kauko Niemi

Julki tullut suuri Viialan koirahuijaus mietityttää mistä oikein on kyse. Vaikka laskisi mitenkä päin tahansa, niin kenneltoiminta ei ole suuri kultakaivos tai oikotie miljonääriksi.  

Viialan suuressa koirahuijauksessa noin 700 coton de tuléar koiraa asetetaan jalostuskieltoon sukutauluissa olevien epäselvyyksien takia. Kyseessä on kuitenkin virallinen Suomen Kennelliiton hyväksymä kennel. Miten ihmeessä tällaista voi tapahtua niin sanotussa valvotussa systeemissä.

Asiahan on näköjään ollut tiedossa pidemmän aikaa, sillä rotusivuilla on kehotettu dna-selvityksiin jo vuoden 2010 alusta.

Aamulehti on julkaissut tietoja asiakkaiden kokemuksista kyseisestä kennelistä. Paitsi virallisten tietojen vääristely, niin esiin on tullut siivottomuus ja muita omituisuuksia toiminnassa. Kyseessä ei ole ainakaan rakkaus koiriin.

Virallinen kennel on myös se, josta ystäväni pelasti langan laihan, synnytystyönsä tehneen saksanpaimenkoiran. Työnsä tehnyt koira olisi joutunut ulkotarhaan odottelemaan elämänsä loppua, joka olisi tullut varmaan melko nopeasti. Kennelin ilmoittama koiran ikä ja sirun tiedot ovat ristiriidassa. Kennelin mukaan venäjältä tuotu koira oli tehnyt kuudet pennut. Siis kehrännyt noin 20000 euroa kahdeksan vuoden aikana. Miljoonat kaukana tästäkin tapauksesta.

Ja näitä valitettavia tapauksia löytyisi lisää, joissa eläinrakkaus on kaikonnut tipotieheen ja viekkaudella ja vääryydellä kerätään pennosia kasaan.

Tilanteen ymmärtäisi varsin hyvin, jos tässä bisneksessä tavoiteltaisiin miljoonia euroja. Miljonäärihaaveet voi unohtaa ainakin suomalaisessa koiramaailmassa. Yhdysvalloissa on löytynyt pentutehtaita, joissa samaan aikaan elää 200 jopa 700 pentua ja pennut toimitetaan eläinkauppaan myytäväksi. Sitä voisi jo nimittää bisnekseksi, jossa pyörivät huomattavat dollarit piittaamatta pentujen kohtalosta.

Mikä saa ihmisen rääkkäämään eläimiä vain muutaman euron takia?

Kuinka toimii kennelien valvonta? Esimerkiksi Viialan tapauksessa eläinlääkäri on käynyt tarkistamassa tilanteen, mutta hänellä ei ollut eläinsuojelullisesti huomautettavaa. Aamulehdessä eläinlääkäri sanoo ettei hänen vastuulleen kuulu paikan siisteys.

Jos tähän mennessä on varoiteltu, ettei koiraa pidä ostaa netti-ilmoitusten perusteella ja saada koira kotiin kuljetettuna tai nouto parkkipaikalta, niin pakko on nyt varoitella, ettei kennel-nimikään takaa aina koirien hyvinvointia ja rehellistä toimintaa.

Mikseivät koirat nouse otsikoihin muulloin kun purressaan

Keskiviikko 20.4.2011 - Kauko Niemi

Koirasesonki on taas käynnistynyt. Valtaosa koiranäyttelyistä, kilpailuista  ja muistakin aktiviteeteistä tapahtuu sulan ja lämpöisen aikaan, kun ei tarvita halleja tai muita suojaisia paikkoja.

Jokaisena kesäviikonloppuna on useita koiratapahtumia ja liki joka arki-ilta jollakin kentällä, parkkipaikalla on jokin tapahtuma ja kymmeniä, satoja koiria.

Osa tapahtumista on hyväntekeväisyyttä, osa koirajärjestöjen varainkeruuta, osa totista kilpailua paikalliselta tasolta aina MM-tasolle. Laji- tai rotukohtaisia tapahtumia ja kilpailuja riittää aivan varmasti jokaiselle päivälle useita. Silti median otsikoissa toistuu jatkuvasti kuinka koira on hyökännyt ja purrut toista koiraa, muuta eläintä tai ihmistä.

Hevoset ovat esimerkiksi päässeet urheilun eliittiin. Jokainen tietää, että ravit ja ratsastus on urheilua ja niitä voi seurata median urheilu-uutisissa. Ihmisen ulkomuoto on myös saanut kilpailustatuksen.

Kehonrakentajien saavutuksia voi myös lukea urheilusivuilta. Harvempi tietää, että agilityn harrastukseen voi käyttää liikuntaseteleitä.

Koiraharrastusten kilpailun, liikunnan, harrasteen rajat ovat epäselviä. Mikä on urheilua ja mikä koiramussutusta ja mikä jotain siltä väliltä. Statukset ovat aika hämärät.

Se ettei koiratapahtumat ja kilpailut näy mediassa ja luo positiivista kuvaa koirista, jotka tekevät muutakin kuin pelottavat ja purevat, johtuu koiraväestä itsestään.

Tietoa ei yksinkertaisesti ole saatavissa oikealla ajoituksella. Seuraavalla viikolla julkaistavat tulokset ovat enää sisäpiiritietoa kenen koira oli parempi kuin omani. Ja harvoin edes helposti tiedossa kellä tietoa olisi.

Tällä hetkellä koiraurheilu ei kiinnosta niin paljon, että media lähettäisi toimittajaa paikalle seuraamaan ja raportoimaan kilpailua. Ja paikalla olevalle tietoa pitäisi olla tarjolla online.

Tähän mennessä itse olen ollut yhdessä tapahtumassa, missä tieto ja järjestelyt ovat sujuneet mallikkaasti. Suomessa järjestetyt agilityn MM- kisat. Siellä oli helppo työskennellä oikean ja relevantin tiedon kanssa tässä ja nyt. Sekä paikan päällä että netissä. Ja ei ollut ihme, että tapahtumasta oli niinkin paljon uutisia.

Koiranäyttelyiden kohdalla on kyse myös maksavasta yleisöstä. Etukäteistiedolla ja uutisoinnilla pystytään vaikuttamaan yleisömääriin, mutta ani harvoin tätä ennakkotietoa on tarjolla. Voittaja-näyttelyt Helsingissä hoitaa tätä ennakkotiedottamista ja maakunnista ainoastaan Kuopion Sawo Show hoitaa tätä tonttia.

Oikea ajoitus julkisuudelle on se, että media voi kirjoittaa muodossa – tänään.

 

Politiikka teki seiskat

Maanantai 18.4.2011 - Kauko Niemi

Yhden yön aikana en ole kohdannut yhtään myönteistä kommenttia vaalivoittajasta sen enempää Facebookissa kun muuallakaan. Kukaan ei ole äänestänyt persuja, mutta silti he voittivat. Aivan kuin kukaan ei lue Seiska-lehteä, mutta kaikki tietävät mitä juoruja siellä on ollut.

Toivoa sopii, että persut lopettavat uhoamisen ja populismin ja ottavat todellisen vastuun tekemisistä ja jos ei lopeta, niin tulee suomalaisille konkreettinen opetus, ettei ihan kaikkeen kannata uskoa ilman kritiikkiä. Tämän opin olisi suonut tapahtuvan jollakin vähemmän merkittävämmällä areenalla.

Vaalien teemaksi nousi kaikilla rintamilla – vastustamalla voittoon.

Vaaleille asiantuntijat veikkasivat hyvin korkeaa äänestysprosenttia, etenkin ennakkoäänestyksen vilkkauden takia. Näinhän ei käynyt ja nousu oli maltillinen. Asiantuntijoiden arviot olivat täysin irrallaan yhteiskunnan kehityksestä.

Ei äänestäjillä ole mitään erityistä kunnioitusta äänestyspäivää kohtaan. Ihmiset hoitavat pankkiasioitaan silloin kun parhaiten sopii, käyvät ruoka- ja muissakin kaupoissa silloin kun parhaiten sopii. Neljän vuoden kuluttua ennakkoäänien osuus tulee olemaan 48 prosenttia. Jos halutaan nostaa äänestysprosenttia, ainoa vaihtoehto on siirtää äänestäminen verkkoon.

Puhuttiin myös, että nämä vaalit olisivat olleet sosiaalisen median vaalit. Tämäkään ei toteutunut. Sosiaalisen median melkein ammattilaiset Jyrki Kasvi ja Petteri Järvinen jäivät rannalle. JyrkiKasvilla on Facebookissa 2642 kaveria ja ääniä kertyi 3219. Petteri Järvisellä on Facebook kavereita 809 ja ääniä kertyi 2209. Petterin blogit ovat hyvin luettuja.

Harmittavaa näiden kahden herran kohdalla on, ettei eduskuntaan saatu tietoyhteiskunnan intohimoisia kannattajia. Sen sijaan niitä löytyy, joille puolustusmäärärahoista ei voi leikata, mutta sen sijaan valtion it-budjettista löytyy löysää.

Viestinnän kannalta vaaleista löytyy paljon mielenkiintoisia ilmiöitä. Miten Kike Elomaa nousee ääniharavaksi muutaman tonnin budjetilla ja toisaalta tv:stä tuttu Petri Sarvamaa suurine lakanoineen jää rannalle. Miten Väyrynen putoaa ja eduskuntaan nousee 84 uutta henkilöä ja niistä vain 38 on persuja.

Luulo ei ole tiedon väärtti edes koirien kouolutuksessa

Keskiviikko 6.4.2011 - Kauko Niemi

Eläinsuojeluyhdistysten viesti koirakoulutuksesta levisi mediassa laajasti tällä viikolla. Syytä onkin, jos Etsijäkoiraliiton puheenjohtaja Timo Lillbackan havainnot pitävät paikkansa.

Lillbacka kertoo, että erään koirakoulun omistaja ilmoittautui Etsijäkoiraliiton tutustumiskurssille. Heti ilmoittautumisen jälkeen hänen koirakoulunsa kurssitarjontaan ilmestyi uusi kurssi, jonka esittelyteksti oli sanasta sanaan kopioitu Etsijäkoiraliiton nettisivuilta.

Ammattitaitoinen kouluttaja selvittää ongelmien syyn eikä vain pyri parantamaan oiretta. ”Kaikenlaisia pikaratkaisuja tai ”koirankorjausta” tarjoavia toimijoita on syytä välttää. Koirankouluttaminen on pitkäjänteistä positiivista työtä. Moni ongelma saa alkunsa koiran virikkeettömästä tai liian stressaavasta elinympäristöstä. Monesti aggressiivisena pidetty koira onkin kipeä”, muistuttaa Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen, SEY, toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö.

Jotenkin tulee mieleeni muutama vuosi sitten käyty laaja keskustelu ihmisten luontaishoitojen heppoisuudesta. Kuka tahansa voi ryhtyä hoitamaan ihmisiä millä koulutuksella tahansa ja kutsua itseään luontaisterapeutiksi. Ero vain on siinä, että ihminen itse tietää auttaako hoito vai ei. Harvemmin hoidoilla saadaan tuhoa aikaiseksi.

Koirakoulutuksessa tuhon aikaansaaminenkin on hyvin mahdollista, kun käytetään vääriä metodeja tai ei tunneta lainkaan koiran käyttäytymistä. Tästähän eläinsuojeluliitotkin kantavan aiheellisesti syvää huolta. Lähtökohtana pitää olla se mitä koira ajattelee sinusta, eikä se mitä sinä ajattelet koirasta.

Vallalla on runsaasti yleisiä totuuksia, jotka eivät perustu mihinkään tutkittuun tietoon saati ymmärrykseen. Yleiset totuudet syntyvät sattuman kauppaa joidenkin temppujen onnistuessa muutaman kerran. Nämä ruokkivat mielipiteitä ja niitä riittää.

Helsingin yliopistolla tutkitaan koiraa moneltakin eri kannalta hyvin tuloksin. Tuloksia löytyy yliopiston sivuilta  ja kannattaa lukaista Koiran mieli sivustoa. Viime viikolla suomeksi ilmestyneen kirjan, Koiran silmin, sisältö perustuu reilut 200 erilaiseen tutkimukseen eri puolilla maailmaa.

Mielipiteitä reippaasti jakava koirakuiskaaja taas käyttää aika ajoin jopa eläinsuojeluyhdistysten varoittamia menetelmiä saadakseen koirat uskomaan. Cesar Millan on joka tapauksessa jenkkiläisen markkinointikoneiston tuote siinä missä Dr Phil.

Hyvä keskustelu on nyt avattu ja toivottavasti jatkuu asiallisella linjalla.

Voi tätä tyrkyttämisen määrää

Tiistai 5.4.2011 - Kauko Niemi

Nyt tyrkytetään aatteita, ajatuksia enemmän kuin koskaan. Mieluummin kävelen kerjäläisten ohitse, ne sentään istuvat kaikessa rauhassa, eivätkä tyrkytä mitään.

Tosin suurin osa ehdokkaistakin ymmärtää yskän pienen päänpyörityksen jälkeen ja jättävät rauhaan. Luojan kiitos tämä aatteiden ja tyhjien lupausten tyrkyttäminen loppuu jo kahden viikon kuluttua ja maassa on rauha seuraavat neljä vuotta. Mitä nyt yksi uusi pressa pitää heittää kehiin.

Tällaiseen tilapäiseen tyrkyttämiseen osaa kuitenkin suhtautua väliaikaisen viileästi, etenkin kun ei ole poliittisesti mitään intohimoja suuntaan eikä toiseen. Toki käyn ja olen aina käynyt äänestämässä. Milloin mitäkin puoluetta ja kulloin ketäkin.

Kiitos sille murtomiesamatöörille joka pääsi porraskäytävään soittelemalla ovipuhelimiin. Sen seurauksena tuli niin jyrkät ukaasit, ettei ulko-ovia avata tuntemattomille. Onhan meillä sentään kamera- ja puheyhteys alaovelle. Siis ei ainuttakaan tyrkytyslappua ole pudonnut postiluukusta.

Todellisuudessa politiikkojen tyrkytysvimma on aika vanhanaikaista niin kadulla kuin netissä. He saavat kyllä synninpäästön ja poliittinen muistihan loppuu jo kahden viikon kuluttua vaaleista.

Todellisia tyrkyttäjiä ovat erilaiset tietotekniset palvelut. Miettikääpä vaikka Facebookia avatessa tulee ruudulle kohokohdat. Mistä sellaisia listataan ja millä perusteella. Itse en huomaa mitään logiikkaa koko hommassa. Ja anteeksi kaikki Facebook-kaverini, ei se ole teidän vika, että olette minun kohokohdissa vaikka olen päivityksenne nähnyt jo ajat sitten. Mikä on tämän tyrkytyksen suuri viisaus?

Nokian PC Suite oli mitä parhain pieni, toimiva ikkuna, joka teki juuri sitä mitä sen pitikin tehdä. Nyt ovat Nokian puurot ja vellit sekaisin. Pitäisi olla Ovi Suite samaan asiaan. Mutta nyt tyrkytetäänkin Ovi-kaupan palveluita, jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa. Koko tyrkytysmentaali on muuttunut niin ärsyttäväksi, että oli pakko ottaa automaattikäynnistys pois. Ja nyt eivät synkat ole enää täysin hallinnassa. Ketä tämä tyrkytys palvelee?

Muutama päivä sitten latasin Firefox-selaimesta nelosversion, joka ei sitten lähtenytkään pelittämään. Ajattelin tähän hätään kokeilla Internet-Exploreria tai Gromea. Toisen etusivulla kerrottiin Johanna tukiaisen viimeiset käänteet ja toisen etusivulla jostakin jääkiekko-ottelusta. Hetkessä en löytänyt sellaista selkeää nappulaa, jota painamalla voisin siirtyä vain selaimen käyttöön ilman valmiiksi tyrkytettyä vilkkuvan välkkyvää etusivua.

Palvelun ja tyrkyttämisen ero? Palvelussa voin itse helposti valita peruspalikan päälle minua kiinnostavia lisäkilkkeitä. Tyrkyttämisessä tulee tuutintäydeltä roskaa, josta en ole pätkääkään kiinnostunut ja tämän roskan suodattaminen tai poistaminen on äärimmäisen hankalaa.

Keep it simple!

Koiranulkoiluttaja löysi ruumiin

Keskiviikko 23.3.2011 - Kauko Niemi

Koiranulkoiluttaja löysi kuolleen miehen talon päädystä eilen aamuna kello 7.45 Helsingin Kontulassa. Miehessä oli ulkoisen väkivallan merkkejä, joten poliisi alkoi tutkia asiaa henkirikoksena. Hän oli ilmeisesti kuollut aamun tunteina, enintään pari kolme tuntia ennen löytöhetkeä, poliisista kerrotaan.

Reilu vuosi sitten koiranulkoiluttaja löysi pitkään kateissa olleen miehen ruumiin. Vilkkaan kävelytien varressa, mutta kuitenkin sen verran sivussa, ettei ilman kunnon hajuaistia tullut havaituksi.

Vuoden sisällä on useiden uutisten ingressissä kerrottu kuinka koiranulkoiluttaja on hälyttänyt palokunnan - milloin asunnon, milloin metsäpalon sammuttamiseen.

Vuosien mittaan palkituista sankarikoirista moni on sellainen, joka lenkillään on ohjannut taluttajansa hukkuneen  tai sairauskohtauksen saaneen ihmisen luo.

Esimerkiksi nakkilalainen, novascotiannoutaja, Ella palkittiin vuonna 2008. Emäntä oli Ellan kanssa tavanomaisella myöhäisellä iltakävelyllä. Yö oli kirkas ja kolea, lämpötila noin 4-7 astella. Ella poikkesi tavalliselta reitiltä sekä meno- että tulomatkalla vieden sinnikkäästi emäntäänsä epätavalliseen suuntaan. Tulomatkalla emäntä myöntyi ja puskien takaa Ella löysi maassa makaavan kylmettyneen miehen, joka todennäköisesti olisi jäänyt siihen koko yöksi ilman Ellaa.

Koiranulkoiluttaja ja koira ovat lyömätön havaintopari. Parhaimmillaan mielettömän hyvä vainu yhdistettynä epätavalliseen aikaan epätavallisella polulla.

Joillekin koiranulkoiluttajalle vain koiran uteliaisuus ja vainuaminen on enemmän harmillista ajanhukkaa kuin koiran suurta nautintoa ja samalla hyödyllistä havainnointia.

Koiran hyvää tuntemusta on sekin, että erottaa milloin haistellaan vaan reviirimerkintöjä ja milloin kiinnostuksen kohteena on jotain muuta.

Etsin vimmatusti yksitoikkoista elementtitaloa

Keskiviikko 16.3.2011 - Kauko Niemi

Onko elementtikerrostalon ulkomuoto niin suuri myyntiargumentti, että niitä kannattaa ripustaa sunnuntaisiin Hesareihin noin 145 kappaletta joka sunnuntai. Nämä kamalat kuvat maksavat kaiken lisäksi noin 25.000 euroa joka sunnuntaina.

Viestinnällisesti ajatellen on vaikea uskoa, että joku hakee kotia juuri 70-luvun elementtitalosta sen ulkonäön takia. Onko kukaan ylipäänsä ostamassa asuntoa talon ulkonäön perusteella?

Itselläni on menossa kymmenes asunto. Lähtökohtana on aina ollut asunnon toimivuus sen hetkisiin tarpeisiin. Tärkein dokumentti on silloin pohjakuva ja mitä seiniä voisi mahdollisesti siirtää, kaataa.

Seuraavaksi tärkein ovat näkymät ikkunoista. Sisältä katselen ulos ja se vaikuttaa yleiseen viihtyvyyteen. Tarvitsenko verhoja vai en, vaikken kovin pikkutarkka yksityisyydestäni olekaan. Ulkokuvista ei tähänkään ole minkäänlaista apua, kun ei edes tiedä mitkä ikkunat kuuluvat myytävälle asunnolle.

Tämän jälkeen astuvat kuvioon raha ja hinta / hyötysuhde, eikä vieläkään talon ulkonäkö, jota katson korkeintaan minuutin kotiin tullessani.

Tuntuu, että aika on pysähtynyt täydellisesti. 25 vuotta sitten asuntoilmoitussivujen ulkonäkö oli täsmälleen samanlainen kuin se on nytkin. Ovatko myyntiargumentitkin edelleen samat?

Kokonaan toinen asia on se, että kuka etsii asuntoa lehdestä, kun verkkopalveluissa voi määrittää hakukriteerit ja päästä jonkun verran joustavammin eteenpäin. Jonkun verran tarkoittaa, että netissä toteutetaan pitkälle vanhoillista lehti-ilmoittelua.

Talojen ulkokuvien käyttöä luonnollisesti puoltaa, että liki jokaisesta talosta on jo olemassa ulkokuva. Lisää tulee jatkuvasti auton katolla olevien automaattikameroiden syöksemistä kuvista. Pohjakuvat ovat myös julkista riistaa, mutta niiden etsiminen viranomaisten arkistoista, skannaaminen ja siistiminen on jo turhan työlästä.

Mielenkiintoista nähdä kuinka kauan asuntokauppa kulkee tuttuja ja turvallisia polkujaan. Iglo yritti aikoinaan irtiottoa. Suuremmat voimat kuitenkin hoitivat Iglon ruotuun. Ruotsissa yleisesti noudatettava tarjouskauppa kituu Suomessa omaa elämäänsä. Sen jälkeen ei oikein muita irtiottoja olekaan tapahtunut.

Ymmärrän että tämän viestinnällinen arvo on myös ulkomuodossa

Kuka tämän perään kuolaa