Luontainen laiskuus on hyvä lahja - vai onko

Perjantai 17.7.2020 klo 21.50 - Kauko Niemi

Luontainen laiskuus on hyvä lahja. Tosin alkuperäinen sanonta jatkaa – jos sitä osaa oikein käyttää, mutta harva osaa.

Ihmisen luontainen laiskuus muuttuu vain pakon edessä. Tämä vuosi on opettanut ja pakottanut monet muutoksiin, joita ei missään tapauksessa ilman koronaa olisi tapahtunut.

Miljoonat laihduttajat tekevät muutoksen hetkeksi ja saavat someen hienoja kuvia heti kahden viikon päästä kuurin aloittamisesta, kun vetää vatsaa sisään kuvauksen ajaksi.

Ehkä kaikkein tavallisin pysyvän muutoksen tekeminen tapahtuu, kun törmätään päin seinää, eikä entiseen ole paluuta. Se vain on niin kova tälli, että sellaista ei soisi kenellekään, vaan loivempaa jarrutusta. Muutos voi kestää kuukausia jopa vuosia.

Sanotaan, että muutoksen motivaatio on kateissa ja pitäisi löytyä jostakin. Motivaatio on harvoin kateissa, vaan se on väärä. Moni yrittää laihduttaa ulkonäön takia – so what! Jos laihdutuksen motivaatio rakentuu vaikkapa terveyden ympärille, ovat tulokset todennäköisesti parempia. Siinäkin tapauksessa, ettei terveyden kanssa ole vielä suuria ongelmia.

Sitten on niitä ihmisiä, jotka haluavat vain tuttua ja turvallista. kaikki asiat tehdään niin kuin ennenkin, lomalle mennään aina samaan paikkaan, kuunnellaan samoja soittolistoja ja ties mitä.

Itsekin olen huono muuttuja ja liian monissa asioissa turvallisuushakuinen. Mutta toisaalta en ole koskaan käynyt lomalla kahta kertaa samassa paikassa. En jaksa kuunnella samaa biisiä useampaan kertaan. Kirotut soittolistat ovat ajaneet minut Yle Puheen kanavalle.

Viime aikoina olen huomannut omalla kohdallani, johtuneeko jo iästä, että muutokset pitää tehdä varsin pieninä palasina. Pitää myös etsiä oikeaa motivaatiota ja sitten jopa hellävaroen pakottaa itsensä tilanteeseen, missä muutos ja uuden oppiminen alkavat myönteisesti tapahtumaan.

Viime aikoina minulla ei ole ollut motivaation puutetta valokuvaamisessa ja kuvien käsittelyssä. Mutta tavattomasti harmittanut, kun en malta esimerkiksi ottaa PhotoShoppia paremmin haltuun. Lukuisia mahdollisuuksia, mutten hanskaa.

Hyvä käytännön esimerkki itsensä pakottamisesta, kun hyvä ystäväni kehui ottamania kuvia puluista. ” Saisikohan minusta yhtä hyviä kuvia kuin noista tasaisen harmaista puluista?”

Vastaukseni oli - totta kai sinusta saa, jos kerran mitään sanomattomista harmaista puluistakin. Samaan aikaan somessa käytiin keskustelua tv-sarjasta Elämäni biisi. Itse en tosin tuota ohjelmaa ole koskaan katsonut, mutta innostuin pakottamaan itseni tekemään kuvallisen version Elämäni biisistä. Ja mukaan tuli myös toinen hyvä ystäväni.

Sain heiltä biisit ja biisin taustatarinan ja tehtäväkseni jäi koostaa kokonaisuus. Miltä se minusta tuntui. Ja tässä vaiheessa tiesin, että vaatii kuvaamista ja ennen kaikkea erilaisten kuvaelementtien yhdistämistä.

Kuvaaminen ei tietenkään tuottanut ideoinnin ja hahmotuksen jälkeen suuriakaan ongelmia. Mukavaa etäisyyden vartiointia, keskustelut ystävien kanssa netissä kasvatti motivaatiota oppia uutta kuvankäsittelystä.

Reilu viikko sitten rohkaistuimme ulkokuvauksiin luonnonvalossa ja sekin tuotti uutta oikein yllättävää kokemusta voimakkaan vastavalon käytöstä. Niin voimakkaan, jota en aiemmin ole edes uskaltanut käyttää näinkin todellisessa tilanteessa. Tiesin kuitenkin ystävieni hyväntahtoisuuden toiseenkin kuvauskeikkaan, jos tämä menisi pieleen.

Tässä projektissa kävin läpi kaikkiaan 144 itse tuottamaani kuvatiedostoa, useita opetusvideoita netissä, pari kyselyä menettelytavoista netin keskustelupalstoilla. Ilman itseni pakottamista / lupauksen lunastamista olisin edelleen Photoshopin peruskäyttäjä ja vain kuvien hienosäädöissä. Nyt osaan paljon muutakin

Kivijalkakauppojen pelastus on surkeat logistiikkapalvelut

Lauantai 11.7.2020 klo 21.07 - Kauko Niemi

Sinulle annetaan 4-6 tunnin marginaali, jolloin netistä tilaamasi tuote tulee kotiovellesi. Kun olet päivystänyt kaikki nuo tunnit ja vähän enemmänkin ja sinulla ei ole todellisesta tietoa tilanteesta. Saat viestin, ettei sinua tavoitettu ja tuote on nyt 10 km päässä noutopisteessä.

Jokainen voi miettiä mielessään menikö kaikki nyt aivan niin kuin piti. Ja alunalkujaan luvattu odotusaikakin oli täysin kohtuuton ja väliaikatiedot olemattomia. Tällä hetkellä nettitoimituksissa ei tunnu olevan varsinaista vastuullista toimijaa.

Iso kysymys on tulevaisuudessa kuka käynnistää muutoksen – asiakas, logistiikkayritys vai nettikauppias.

Kyllä kivijalkakauppias kiittää, että logistiikkayritykset toimivat kivikaudella. Otetaanpas tähän muutamia esimerkkitapauksia.

Korona-hysteria innosti minut ruoan nettikauppaan. Kertakokeilu valitettavasti oli minulle tarpeeksi, vaikka innostuneena netti-ihmisenä idea olisi ollut mitä parhain. Hyvää jo senkin takia, ettei olisi turhia mielihaluostoja, joita kaupassa helposti syntyy.

Ruokaostosten suunnittelu yli viikon päästä tapahtuvaan toimitukseen on minulle mahdoton ajatus. Toki jauhoja, säilykkeitä, tms purkkihernekeittoa pahan päivän varalle voisin tilata toimitettavaksi milloin vaan, mutta päivittäiseen ateriointiin tuskin. Sivujuonteena todettakoon, ettei ovelle ilmestynyt ruokakuski ollut millään lailla koronasuojattu.

Todettakoon, että kaiken suuhuni pantavan teen 99 prosenttisesti itse omassa keittiössäni.

Tuohon ensimmäiseen ja toistaiseksi ainoaan ruokatilaukseeni tilasin muun muassa maksaa. Sitä ei sitten toimitushetkellä ollutkaan ja tilalle toimitettiin palapaistia. Paitsi etten juurikaan käytä punaista lihaa. Ehkä sitten joskus löydän toimivan nettiruokakaupan.

Eräs nettitilaukseni tuli Postin kautta ja olin määritellyt toimituspaikaksi minulle soveliaimman pakettiautomaatin. Voi olla vain minun vilkasta mielikuvitustani, mutta paketti oli noudettavissa juuri avatussa Postin ”supertyylikkäästä” uudesta palvelupisteestä. Siis minut kävellytettiin sinne vaikka lähempänä olisi ollut useampiakin lokerikkoja, joihin tilaukseni tein.

Viikko sitten oli ulkomaille menevän paketin lähetyksen vuoro. Kaksi ihmistä yritti tulkita vaihtohtoja suomeksi ja englanniksi, kuinka netistä ostetaan Postin kuljetus ja kuinka toimitaan. Moni varmasti tietää, että kotimaan netistä ostettu 5:30 euroa maksava paketti maksaa postin toimipisteessä yli 11 euroa, kun palveluhenkilö ottaa paketin hoidettavaksi. Niin tuosta ulkomaanpaketista en tätä kirjoittaessani vielä tiedä onnistuinko vai en. Mutta vaikeaselkoista oli.

Varsin usein, jos on valinnanvaraa, niin käytän Matkahuollon palveluja. Näin tein kaksi viikkoa sitten myöhään torstai-iltana. Perjantaiaamuna olikin jo toimittajan vahvistus, että tilaukseni on toimitettu kuljetettavaksi. Perjantaina seurannasta näin että paketti oli lähtenyt Kuopiosta. Maanantaina sain ilmoituksen Matkahuollosta, että paketti on noudettavissa. Ihan hyvä suoritus, mutta sehän oli jo ihan varmasti perjantaina Helsingissä. Kas kun Mathahuolto onkin kesäaikataulussa ja viikonloppuisin suljettu.

Erään paketin kohdalla Postin henkilökunta kertoi kahta täysin erilaista tarinaa paketin kohtalosta ja toinen virkailija kertoo, ettei toisen virkailijan tiedot pidä paikkaansa. Tämä paketti ei ollut niiden Vantaalla kolme kuukautta maanneiden pakettien joukossa.

Facebook-tuttavani päivitteli samaa asiaa päivityksessään kuinka USP:n asiakaspalelussa toistuvasti väitettään, ettei ole ollut kotona... täydellistä valehtelua.

Suomen Posti, muutkin valtiolliset postit ja suuren logistiikka-yritykset elävät asennevammaisina – ota tai jätä periaatteella. Ja nettikaupat tietysti käyttävät halvinta mahdollista palvelua. Palvelulla on jopa eri hinta, huomattavasti kalliimpi, jos kuljettajalla on toimiva käynnykkä käytössä. Nettikaupoilla on vain kovin helppo tilanne, sillä syylliseksi leimataan kuljetusyhtiö, eikä se, että nettikauppa on valinnut on valinnut yksinkertaisimman ja viipyilevän palvelun, joka ei ota vastuuta asiakaskontaktista.

Mielenkiintoista on ajan mittaan seurata, kuka tilanteen ottaa haltuun.
Asiakas, joka ilmoittaa nettikauppiaalle, ettei hyväksy kuljettajaksi tätä organisaatiota.
Nettikauppa, joka ottaa kokonaisvastuun tuotteen toimittamisesta.

Vai laukaiseeko tilanteen joku nöyrä uusi toimija. Kuten vaikka ruokakuriirit, joiden toimituksia voi sovelluksesta seurata liki minuutin tarkkuudella. Osa heistähän jo toimittaa ruokaostoksia päivittäiskaupoista.

Lopuksi kerron tapauksen kahden viikon takaa, kun olin käynyt pari lyhyen tiivistä sähköpostikeskustelua tuotteesta, josta oli hyviä kokemuksia ja tunsin tuotteen. Tein sitten perjantaiaamuna tilauksen oululaisesta pienyrityksestä, siis ainoa joka Suomessa myy tätä italialaista tuotetta.

Pian tuli viesti Oulusta olisinko kotona hetken kuluttua. Yrityksen toimitusjohtaja oli matkalla Tallinnaan ja lupasi tuoda paketin tullessaan. Aamuinen tilaus oli minulla 12:45 ja herralla oli maksupääte taskussaan, joten maksukin hoitui samalla. Se on toistaiseksi ennätys minun nettiostokseni toimituksessa.

PS. viime torstaina tuli kirje postilta, jossa kerrottiin, että niin sanotun pääpostin eli Helsinki 10 postitoiminnot loppuvat tämän heinäkuun lopussa. Lopettaminen koskee myös itsepalvelutoimintoja eli pakettiautomaatteja Helsingin keskusta Postitalossa.
Kaikki Oodin, Kiasman, Amos Rexin ja muut turistit tervemenoa Kasarmintorille, jos haluatte esimerkiksi Helsingistä erikoisleiman.

Tieteen itsensä korjaaminen kesti 60 vuotta

Perjantai 3.7.2020 klo 12.09 - Kauko Niemi

Mielikuvat kananmunasta kolesterolin kohottajana ovat kaukana todellisuudesta. Tästä saamme pitkälti syyttää tutkimustuloksista tehtyjä hätäisiä päätelmiä. Kohtalokkaimmat virheet tehtiin jo varhain.

Erittäin hyvä ruoka-aine on ollut syrjittynä vuosikymmeniä ja on edelleen monien mielessä. Miten näin on voinut tapahtua, vaikka kaiken virallisen ja oikean sanotaan perustuvat tutkittuun tietoon.

Ja sitten veikkaamaan mikä on seuraava virallinen kupla, joka puhkeaa. Minun veikkaukseni on, että se on kolesteroli.

Niin tieteessä kaiken ydin on, että se korjaa itse itseään. Kananmunan kohdalla tämä korjaus vain kesti vain reilut 60 vuotta. Minusta se tuntuu nykyisessä tiedemaailmassa kohtuuttoman pitkältä ajalta.

Tuossa ajassa viestit kerkeävät itää sukupolvelta toiselle jos ja kun virheellisiä viestejä ei jämäkästi korjata, avata ja selitetä. Ja kun viestien levittäjinä ovat kaikkitietävät lääkärit viran puolesta sekä viralliset järjestöt. En ota tässä kantaa kuinka moni lääkäri on puhunut laiskuuttaan viranpuolesta tai määräysten mukaan, vaikka olisivat muutakin tienneet.

Karu totuus on nyt kuitenkin se, että tutkimusten tahalliset tai tahattomat tulkinnat ovat eläneet vuosikymmeniä ja levittäneet kananmunasta väärää tietoa. Vähän niin kuin suomalainen Pohjois-Karjala-projekti on murennut pala palalta sieltä sun täältä, mutta kukaan ei uskalla lyödä uusia faktoja pöytään ja puhkaista tätäkin kuplaa.

Tieteelle, jota toki arvostan, tällainen on kova uskottavuus ongelma. Ja nimenomaan sille, että tiede olisi itseään korjaava. Tämähän korostuu erityisen voimakkaana terveystieteissä. Ihmisen normaaleja toimintoja tunnetaan edelleenkin melko heikosti. Sen olemme saaneet tänäkin vuonna kokea, kun koronan hallinta ei ole ollut kenenkään hallinnassa.

Terveystieteiden ongelman muodostaa keskiarvoistuminen. Ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan yksilö. Se mikä on keskiarvoista Amerikassa saattaa olla kaukana suomalaisesta keskiarvosta.

Tuore terveystieteen ongelmallisuutta käsittee brittiläinen journalisti Caroline Criado Perez ärhäkässä uutuuskirjassaan Näkymättömät naiset. Hän on aiemmin työskennellyt lääketeollisuuden viestintätehtävissä.

Kirja todistelee kuinka tieteellisiä tutkimuksia vääristää se, että taloudellisista syistä tutkimuksia tehdään enemmän miehillä kuin naisilla. Ja tämä sen takia, että naisten hormonaaliset vaihtelut vaatisivat huomattavan paljon enemmän tutkittavia kuin tasaisemmin käyttäytyvillä miehillä.

Lääketieteen sukupuolisyrjintään perehtynyt Criado Perez ottaa tiukemman kannan. Koiraiden ja miesten tutkimisessa on ensinnäkin se vakava ongelma, että ihmiskunnalle on kertynyt dataa pääasiassa miehistä. Jos naisen kehoilla tehdäänkin uutta tutkimusta, sitä ei voida luotettavasti verrata aiempaan tietoon.

Criado Perezin mielestä lääketutkimuksiin pitäisi ottaa tasaisesti miehiä ja naisia yksinkertaisesti siksi, että miesten ja naisten kehot – jopa solut – eroavat toisistaan. Sukupuolieroja on havaittu esimerkiksi kipusignaaleja välittävissä immuunisoluissa, verisuonten vanhenemisessa ja kehon reaktioissa stressiin. Eroja on löydetty ihmisruumiin kaikista kudoksista ja elinryhmistä, samoin kuin useimpien yleisten sairauksien esiintyvyydestä, taudinkulusta ja vakavuusasteesta, Criado Perez kirjoittaa.

Miten siis voidaan olettaa, että miehillä saadut tulokset pätisivät naisiin?

Lääketieteessä keskiarvoistaminen on hankala lähtökohta. Se on tavattoman hankala etenkin kun lääkäreiltä on kielletty kokemukseen perustuva tietämys ja kaiken pitää taphtua tutkimustietoon perustuvien keskiarvoisten käypähoitosuositusten mukaan, vaikka jokainen ihminen on oma yksilönsä.

Niin tuossa alussa veikkaukseni oli että seuraava kupla olisi kolesterolin asema. Tällä hetkellä ajetaan tiukasti, että kokonaiskolesterolin rajaa pitäisi pudottaa. Jos tämä toteutuisi se merkitsisi lääketehtaille 1,3 miljardin dollarin lisätienestiä statiinien myyntiin.

Toisaalta on paljon tutkimuksia, jotka eivät tue yhtä ja tiettyä arvoa. On jopa tutkimuksia, jotka on tulkittavissa, ettei edes huonon kolesterolin merkitys ole järin suuri verisuonten tukkeutumisessa.

Ja vuosia on jo tiedetty, ettei kokonaiskolesterolin arvo tarkoita juuri mitään, vaan hyvän ja huonon suhteella on todellista merkitystä. Itse olen kohdannut vain yhden kerran lääkärin, joka katsoi tuloksiani ja sanoi että sinun hyvän ja huonon kolesterolin suhde on oikein hyvä. Kaikki muut lääkärit ovat tuputtaneet statiineja.

Kannatta lukea:
https://www.hs.fi/tiede/art-2000006550986.html

https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmiset-ja-ilmiot/ilmiot/menkkakipuihin-voisi-olla-laake-mutta-sita-testattu-vain-miesten?fbclid=IwAR1YgHNfdacMtmRdD5TPpPHOkmljbHhZbvLS-_bUjdBmkdo_wiBoPpgrg5I

https://yle.fi/uutiset/3-11417825

Terhi Pirilä-Porvali teki "miehen työn"

Lauantai 27.6.2020 klo 18.48 - Kauko Niemi

Ilmajoki-lehden päätoimittaja Terhi Pirilä-Porvali osoitti selvääkin selvemmin, missä menee hallinnon ja journalismin raja. Hänen johtamassaan toimituksessa julkaistiin tärkeä ja merkityksellinen paikallisuutinen ulkopuolisesta painostuksesta huolimatta.

Tämän jälkeen härskisti tekaistulla korona-syyllä päätoimittaja lomautettiiin. Jokainen ymmärtää, ettei koronamenetysten eikä mikään muunkaan taloudellisen syyn takia minkään lehden toimituksellisesta linjasta vastaavaa henkilöä lomauteta ensimmäisenä. Päätoimittaja erotetaan, jos homma ei suju sovitulla journalistisella linjalla. Siis ei koskaan yksittäisen uutisen epämiellyttävyyden takia.

Pirilä-Porvalin päätös irtisanoutua on periaatteellisen rohkea siirto. Se on ehdottomasti perustuvaa laatua oleva pysähdys koko Suomen mediakentälle. Rajat ovat olemassa. Kukaanhan ei todellisuudessa tiedä kuinka paljon tällaisia tapauksia on todella olemassa, jotka nakertavat median uskottavuutta ja luotettavuutta. Tapauksia, joita hierotaan, suhmuillaan julkisuudelta piilossa. Tällaisia todellisia ja uskottavia tapauksia todella tarvitaan, jotta ilma pysyy asiallisena.

Journalistin ohjeiden noudattaminen ei anna päätoimittajille valinnanvaraa riippumattomuuden osalta. Kyse ei siis ole makuasioista tai tulkinnoista vaan selkeästä rajanvedosta, johon liittyy myös juridinen vastuu. Se pysähtyy vastaavaan päätoimittajaan. On välttämätöntä, että sisällöllinen valta ja juridinen vastuu ovat samassa paikassa, kuten Kaius Niemi, Helsingin Sanomien päätoimittaja, kirjoitti omassa kolumnissaan.

Julkisen sanan neuvosto korosti, että kaikki sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein, eikä tätä päätösvaltaa saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille. JSN tarkensi, että toimituksen ulkopuolisilla tarkoitetaan myös mediayhtiön hallitusta ja toimivaa johtoa.

Ilmajoki-lehden hallitus ja jopa kunnanjohtajakin luulivat päässeensä kuin koira veräjästä lomautuksella. Eikä aluksi löytynyt suurtakaan halua tunnustaa painostusta, jolla perusmurennetaan demokratiaa vääristelemällä totuutta ja faktoja.

Yleistä keskustelusta kumpuaa jatkuvasti viitteitä siitä, ettei suuri yleisö läheskään aina ymmärrä journalistisia periaatetta. Ja vieläkin enemmän kumpuaa, ettei suuri yleisö ymmärrä kuinka toimituksissa toimitaan ja kuinka toimitusten laadunvalvontan on organisoitu.

Ihmisillä on liian yleinen käsitys, että yksittäinen toimittaja voi tehdä lähes mitä haluaa omien intressiensä ja mielihalujensa pohjalta. Usein kuulee kommentteja kuin vasemmistolainen tai äärioikeistolainen toimittaja kirjoittaa jotakin aivan paskaa.

Näinhän asia ei suinkaan ole. Aivan sama kuin levittäisin juttua, että mersun tehtaalla vasemmistolainen autonasentaja laittaa kokoamiinsa mersuihin ladan osia. Aivan kuin mersun tehtaalla ei olisi mitään työprosessia ja laadunvalvontaa ja jokainen työntekijä voisi omien päähänpistojensa mukaan tehdä minkälaisia mersuja  haluaa.

Yksittäisen toimittajan työn lopputulokseen toki vaikuttaa hänen tietämyksensä ja näkemyksensä hänen mediansa seuraamista asioista.  Kokemus nostaa työn laatua tässäkin asiassa.

Aivan varmasti toimittajan luontainen kiinnostus ohjaa löytämään itselleen oikean median. Itse en voisi kuvitella työskenteleväni päivääkään, en siis minkäänlaisella palkalla juorulehdessä. Kirjoittaa juttua millaisista bikineistä joku tissi-julkkis tykkää tänä kesänä. Ei istu mitenkään minun henkilökohtaiseen arvomaailmaani.

Tuskin perus-persu-näkemyksillä varustettu toimittaja haluaisi joka päivä kirjoittaa uutisia ja juttuja lähimmäisenrakkaudesta johonkin kristillissävytteiseen mediaan. Siis aivan samoin kuin missä tahansa muussakin työssä, tuskin kukaan haluaa tehdä päivästä toiseen itselleen vastenmielistä työtä.

Jokaisen arvostelijan kannattaa perehtyä ennen haukkumisiaan kunkin median journalistiseen linjaan. Useimmissa tapauksissa ne ovat hyvinkin perinpohjaisesti laadittuja ja tarkasti ohjaten toteutettu.

Jokaisen arvostelija kannattaa ottaa selvään kunkin median työprosesseista ja laadunvalvonnasta. Yksittäisen toimittajan mahdollisuudet ovat todella pienet saada tietoisesti vääristelevää juttuaan julki sellaisenaan. Prosessissa on monta vaihetta, joissa totuus paljastuu. Toki virheitä tapahtuu, mutta ne pyritään myös oikaisemaan.

Ja tässä pitäisi olla se periaatteelinen ero median ja somen välillä. Somessa kuka tahansa voi julkaista lähes mitä tahansa ilman mitään ennakkoarviota.

Itse totuin 20-vuotisen toimittajaurani aikana, että jokaisen tuotoksen jälkeen yhdessä istuimme ja pohdimme juttukohtaisesti mikä sisällössä oli hyvää ja mikä huonoa suhteessa lehden linjaan. Siinä jokainen tekijä kasvoi yhteisten tavoitteiden suuntaan toiset hitaammin toiset nopeammin.

Ilmajoella ja joka ikisessä paikassa on syytä pysähtyä miettimään, onko oikein lähestyä lehteä ja uhkailla mainoskampanjoiden peruuttamisilla. Sellaisella vaihtokaupalla on lyhyt tulevaisuus. Toki ilmoittajalla on täysi vapaus valita missä kulloinkin mainostaa. Asioilla ei vain voi olla kytköstä keskenään.

Nörttivaarin loogisuus petti

Lauantai 20.6.2020 - Kauko Niemi

Nörttivaarin tietotekninen loogisuus, pankin mielestä epäloogisuus johti reilu viikko sitten verkkopankkipalvelujeni sulkemiseen. Tapahtuma vaati henkilökohtaisen käynnin pankissa ja kaikkien nettipankkipalvelujen aloituksen nollasta. Luojan kiitos en asu 200 km päässä oman pankin konttorista.

Siis piti vain sähköisesti allekirjoittaa yksi sopimus. Kirjauduin normaalisti pankkipalveluun ja löysin sieltä valikosta kohdan allekirjoitukset. Sen jälkeen alkoikin sählinki, sillä näin jälkikäteen selvisi, ettei allekirjoitukset kuulukaan minun päivittäisiin pankkipalveluihin, johon normaalisti kirjaudun, vaan siinä oli vain linkki johonkin sivujuonteeseen.

Ja sitten kun yritän hoitaa allekirjoitusta mobiilivarmenteella, jota on tyrkytetty viimeiset kuukaudet mennen tullen. Siis olin väärässä ympäristössä väärillä tunnuksilla, vaikka olinkin oikeilla tunnuksilla oikeassa paikassa.

Lopputulema, että minun sähköinen pankkitieni lukittiin ja jouduin käymään fyysisessä pankissa ja tekemään kokonaan uuden verkkopalvelusopimuksen. Edellinen käyntini olikin jotain 10 vuotta sitten.

Ei pitäisi olla niin itsevarma omista mielipiteistä, kuinka hommat hoituvat. Pelolla ajattelen niitä, joiden nettitaidot eivät ole hääppöisiä ja pankkiin on matkaa useampi sata kilometriä.

Joudun toki toisessa yhteydessä sähköisesti allekirjoittamaan kokouspöytäkirjoja harvase viikko. Niissä kuitenkin ihan ymmärrettävän loogisesti käytetään ulkopuolista allekirjoituspalvelua.

Reilut 25 vuotta sitten kun selainten ilmestymisen jälkeen olin mukana kehittämässä ensimmäisiä niin sanottuja nettipalveluja, niitä tehtiin tarkasti oletettuja käyttäjiä varten. Käytettiin melkoisesti aikaa selvittelyyn mitä ja kuinka ihminen palvelua haluaisi käyttää. Tehtiin jopa kalliita tutkimuksia. Tosin kaikki oli uutta ja outoa, eikä käyttäjät itsekään tienneet mitä oikeasti mitä halusivat. Mutta vanha ajatusmallia – asiakas on aina oikeassa - piti kuitenkin tavoitella.

Insinöörien tietotekninen loogisuus valikosta toiseen ei läheskään aina tuottanut tulosta ja siirryttiin vaiheeseen jotakin vaan nopeasti tuotantoon, jota sitten täydennettiin käyttäjäkokemuksiin perustuen palikka kerrallaan. Tosin pitempiaikainen juoni alkoi hämärtyä. Tehtiin vain jotain, jotta käyttäjäluvut näyttäisivät hyviltä tulevina kvarttaaleina.

Ota tai jätä – 2000-luvun alun ja etenkin puolivälin jälkeen käyttäjien toiveista tai käytöstavoista viis veisattiin. Kaikenlaisilla tempuilla ja koukutuksilla kerättiin ja kerätään edelleen mahdollisimman paljon tietoa käyttäjistä, joita niin sanotut algoritmit sitten muokkaavat ja tekevät käyttäjästä täydellisen uhrin markkinavoimille.

Tällä hetkellä käyttäjän terve lähtökohta on netissä suojella yksityisyyttään. Ja vastuullisen käyttäjän suojella erityisesti toisten yksityisyyttä olla julkaisematta mitään tietoa, saati kuvia toisesta henkilöstä.

Kyllä sinä voit vaikuttaa algoritmeihisi ja sitä kautta mitä sinulle netissä tarjoillaan. Oman käyttäytymisesi kautta tehdään johtopäätöksiä mitä mielessäsi liikkuu. Jos et ikinä tykkää jonkun ihmisen kommenteista vaikkapa Facebookissa, niin ei niitä ajan mittaan sinulle edes näytetä.

Monella on selkeä harhaluulo, että some toimisi kuin sähköposti. Kun jotain julkaisen, niin kaikki kaverini sen saavat. Tarkkaa lukua ei kukaan tiedä, mutta joidenkin arvioiden mukaan julkaisusi näytetään reilulle 10 prosentille kavereistasi.

Sama koskee myös asia- ja kuvasisältöjä. Itse lopetin tietoisesti tykkäämästä mistään ravintoloiden ruokakuvista ja mistään alkoholikuvista tai viesteistä. Aihepiiri hävisi minun seinältäni noin reilussa kolmessa kuukaudessa.

Tietenkin tämäkin on varsin vaarallista, sillä voimistat omaa kuplaasi rajaamalla sinulle jaettavaa informaatiota, jopa hyvää ja hyödyllistä informaatiota. Oman kuplan rakentamista parhaimmillaan ovat Instagram ja Twitter. Itse en oikein ole löytänyt syitä, että jatkuvasti seuraisin jonkun ihmisen päivityksiä ja tekemisiä. Ymmärrän, jos olisin politiikantoimittaja, niin seuraisin Marinin ja muiden keskeisten politiikkojen viestejä.

Itselläni on monia asioita, joita kaivelen ja seuraan netistä hetken ja sen jälkeen homma saa olla. Hyvä esimerkki vaikkapa auto. Olin kiinnostunut autoista kolme vuotta sitten ja en sitä ennen 10 vuoteen ja en nytkään. Auto vaihtui kolme vuotta sitten ja nyt ei taaskaan ole tarvetta yksityiskohtaiselle autotiedolle.

Kuplautuminen tapahtuu niin huomaamatta ja sen kyllä some-jätit hyödyntävät täysillä. Samoin kun erilaiset poliittiset ja aatteelliset trollitehtaat.

Kaikesta edellä mainitusta huolimatta en aio missään tapauksessa aio luopua somesta, enkä netistä yleensäkään. Ensimmäisen kerran elämässäni siivosin noin 15 vuotta sitten kaikki palvelujen toimittajat, jotka eivät pystyneet hoitamaan asioitaan netissä sähköisesti. Liki puolet käyttämistäni palveluista saivat lopputilin.

Korona-kokemukset ei vielä ajanut ruokaostosten nettiasiointiin. Pari harjoitusta olivat todella huonoja.  Sitä siirtoa tässä nyt omalla kohdallani odottelen.

Mielipiteitä syntyy, synnytetään, vahvistetaan ja vaihdetaan, mutta ethän ole vain ajatustesi vanki.

Lauantai 13.6.2020 klo 21.14 - Kauko Niemi

Mielipiteitä syntyy hyvinkin nopeasti ja valitettavan usein ne sekoitetaan faktoihin. Jokainen yksittäinen tapahtuma tai tieto synnyttää aina mielipiteen asiaan. Toisaalta jokaisen ihmisen kokemustausta ja olemassa olevat valmiit mielipiteet vahvistuvat tai heikkenevät sen mukaan kuinka hyvin uudet tiedot tukevat tai vastustavat sinun aiempia mielipiteitäsi.

Aivot menevät helposti halpaan. Tutkijat ovat listanneet kymmeniä erilaisia ajatusvirheitä. Osa niistä on jokapäiväisiä – ja niitä tapahtuu kaikille.

Ongelmaksihan tilanne muodostuu, jos on joutunut mielipiteittensä vangiksi, eikä pysty mukautumaan muuttuviin tilanteisiin. Maailmassa näyttää olevan tavattoman paljon rasismin mielipidevankeja. Ihmisiä, jotka uhraavat suuren osan elämästään vastustaakseen eri näköistä tai eri väristä lajitoveriaan. Ihan vaan siksi, että kuvittelee ja on rakentanut itselleen valheellisen mielipiteen - luulee olevansa se ainoa oikea ihmisrodun edustaja tällä pallolla.

Kuinkahan suurta rasismia löytyisi vaikkapa koiramaailmasta, jos ryhdyttäisiin tutkimaan. Koirarasismikin syntynee enemmän ihmisen päässä kuin koirien itsensä keskuudessa. Etenkin kun luontokappale ei jää rakentelemaan itselleen mielipiteitä vaan toimii vaistollaan ja hetkessä. Jos musta ja valkoinen koira eivät tule toimeen keskenään, niin syy ei ole värissä vaan jossain ihan muussa.

Tällä hetkellä on isojakin asioita, jotka joka tapauksessa tapahtuvat, eikä niiden suhteen kysytä sinun mielipidettäsi. Sinä voit suhtautua kielteisesti tai myönteisesti vaikkapa ilmastomuutokseen. Voit muokata mielipiteitäsi vallitsevien tilanteiden mukaan ja muuttaa omaa käyttäytymistäsi muuttuvien mielipiteittesi suhteen. Tai olla omien mielipiteittesi vanki ja kohdata ajanmittaan suuria vastoinkäymisiä vaikkapa juuri ilmaston suhteen.

Omassa päässäni olen joutunut viime päivinä muokkaamaan mielipiteitäni niin sanotusta amerikkalaisesta unelmasta. Tosin amerikkalainen unelma terminä ei ole koskaan valloittanut päässäni kovinkaan intohimoista mielipidekenttää. Olen sentään työskennellyt 17,5 vuotta amerikkalaisissa yrityksissä ja vieraillutkin maassa reilut parisenkymmentä kertaa.

Ymmärrän oikein hyvin, että kerran voi erehtyä mielipiteissään ja äänestää presidentiksi vaikkapa Donald Trumpia. Nyt kun on ollut vuosia aikaa tarkistaa ja muuttaa omien mielipiteittensä sisältöä suhteessa todellisuuteen, niin tuntuu käsittämättömältä minun mielestäni, jos Trump valitaan uudelle kaudelle ensi marraskuussa.

Tämän valinnan jälkeen, jos niin käy, aloitan mielipiteitteni tarkastelun koko Yhdysvaltain kansakuntaa kohtaan. Usko ja luottamus inhimillisyyteen ja rehellisyyteen ovat tämän jälkeen koetuksella.

Kuinka voin olla valmis muuttamaan hetkessä mielipiteeni kokonaista kansakuntaa kohtaan. Tämä ei tosiaankaan tapahdu hetkessä. Eikä mielipiteiden käyskäännöstä pidä muutoinkaan tehdä muutaman asian takia. Ei etenkään, jos olet elänyt pitkään jossakin kuplassa ja rajoittanut sekä valikoinut kohtaamaasi tietoa.

Hyvä ja todellinen mielipide kasvaa omista arvoista vuosien mittaan. Vähän kuin aito tieteen tekeminen – se korjaa jatkuvasti itseään. Siis ei kumoa toisia tutkimuksia. Tällöin voit seistä omien mielipiteittesi takana, tuntematta sisäistä ristiriitaa. Ja mikä tärkeintä arvostaa ja antaa tilaa muiden mielipiteille. Kunnioittaa niitä. Pelkkien mielipiteiden kaksintaistelu harvoin tuottaa hyvää lopputulosta.

Yhdysvaltalainen itsekeskeisyys on ollut minulle silmiinpistävää kaikessa. Sitähän harva siellä elävä edes huomaa, koska on siihen kasvatettu ja kasvanut. Kenenkään ei pidä puuttua minun tekemisiini ja kaikkein vähiten yhteiskunnan. Amerikkalaisen unelman eläminen tarkoittaa, että unelmoinnin ja käytännön tekemisen välillä on suuri ristiriita. Minulle aivan liian suuri.

Parhaiten pärjäävä amerikkalainen on se, joka rakentaa parhaat unelmat ja esittää kiinnostavimmat mielipiteet vaikkei niillä olisi juurikaan yhteyttä käytännön tekemisiin. Siis Suomeksi parhaat valheet kuten Trump. Ja nykyisin ei edes tarvitse pelätä valheista kiinnijäämistä – So What!

Tasapuolisuuden nimissä on toki sanottava, että heitetään niitä korona-faktoja melkoisen suurella kintaalla myös Venäjällä ja Brasiliassakin.

Minun mielipiteeni yhdysvaltalaisia kohtaan ei tietenkään muuta maailmaa. Eikä sekään, etten halua matkustaa tuollaiseen maahan, missä aitoudella ei ole sijaa. Toisaalta olen aistivinani, etten ole ihan yksin asian kanssa. Toisaalta minulla on hyviä kokemuksia ja käytäntöjä työelämästä, kun amerikkalaiset bisnes-ajatukset istutetaan karsittuina suomalaiseen ympäristöön.

Hienointa mitä rapakon takaa olen pitkiin aikoihin kuullut, on kun Camden New Jerseyssä irtisanoi kaikki poliisit vuonna 2012. Nyt kaupungin rikollisuus on pudonnut lähes puoleen.

Camden hajotti poliisilaitoksensa kokonaan, koska sitä pidettiin liian korruptoituneena uudistettavaksi.

Kaupunki oli tuolloin maan väkivaltaisimpia ja huumekauppa rehotti. Poliisilaitosta vastaan nostetut kanteet paljastivat, että poliisit lavastivat järjestelmällisesti todisteita, väärensivät raportteja ja valehtelivat oikeudessa. Uuden poliisin työssä uudistus näkyy yhteisöllisyyden korostamisessa.

Valitettavasti pahaa pelkään, ettei tämäkään uutinen saa suurtakaan sijaa tulevaisuuden rakentamisessa.

Suositeltavaa luettavaa:

Älä usko itseäsi! Hyviä päätöksiä on vaikea tehdä, koska ajattelumme on täynnä virheitä

Biljarditähti Mika Immosen mukaan USA on pöyristyttävässä tilassa

Ajattelemme yhtä asiaa kerrallaan

Lauantai 6.6.2020 klo 21.27 - Kauko Niemi

Viime päivien suurin huoli on ollut terassit ja kun ne nyt ovat auenneet niin suurin huoli on, että kaljanmyynti loppuu jo klo 22:00. Kuitenkin korona pyörii entistä vauhtia ympärillämme, ehkä hiukan vaientuneena, mutta kovin helposti tarttuvana.

Minun suurin huoleni on, ettei ajatuksiimme mahdu nykyisin kuin yksi asia kerrallaan ja näin emme ota, osaa ottaa vastuuta kokonaisuuksista, saati tulevaisuudestamme.

Asia tulee esiin joka ainut päivä somessa. Aivan sama millaista asiaa kerrot, perustelet tai rakennat kokonaisuutta asian ympärille, niin hetkessä ollaan aivan sivuraiteilla.

Suurin osa lukijoista ei hahmota tarjottua kokonaisuutta (toki taitamattomuutta on silloin myös viestijässä). Lukija pysähtyy itselleen miellyttävään tai epämiellyttävään kohtaan tai jopa yksittäiseen sanaan ja alkaa posmittamaan omaa agendaansa asian vierestä.

Kun päivityksessä on mainittu vaikkapa sana perussuomalainen ihan neutraalissa merkityksessä, johan alkaa rönsyillä vaikka mitä. Asioita, jotka eivät millään tavoin liity siihen kokonaisuuteen, josta itse päivitys kertoo.

Terveydenhuoltomme on erinomainen esimerkki, missä kokonaisuus on kadonnut. Kun puhumme terveydenhuollosta, niin ensimmäisenä pitäisi hoitaa kokonaisuutta eli usein miten todellakin terveyttä ja vastustuskykyä. Nyt koronan aikana jopa kielletään puhumasta luontaistuotteiden ja vitamiinien merkityksestä kokonaisuuteen eli vastustuskykyymme. Kuitenkin on vahvoja näyttöjä C- ja D-vitamiinien vaikutuksesta vastustuskykyymme.

D-vitamiini suositukset Suomessa perustuvat vain yhteen ikivanhaan asiaan eli luuston kuntoon, muttei kokonaisuuteen. Jotta kokonaisuus toimisi ja vastustuskyky kehittyisi, D-vitamiinimäärät pitäisi olla jotain muuta kuin vain ja ainoastaan yhden asian, luuston tarpeisiin sopivia määriä.

Kemikalisoituminen on niitä pahimpia asioita maailmassa, missä yksittäiset, irralliset tekemiset aiheuttavat suurta tuhoa vuosien ja vuosikymmenten kuluttua.

Kukaan ei tiedä mitä todella tapahtuu, kun antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit aiheuttavat lähivuosikymmeninä jopa enemmän kuolemaa kuin syöpä. Mitä enemmän antibiootteja käytetään, sitä enemmän niille vastustuskykyisiä bakteereita syntyy. Ja tässäkin tapauksessa kokonaisuus unohtuu, kun karjan ja kalan kasvatuksessa antibiootit ovat ihan yksittäistä käypää tuotannon tehokkuutta. Yli puolet maailman antibiooteista annetaan näet eläimille.

Italia, Espanja ja muut Etelä-Euroopan maat ovat Euroopan suurimpia antibioottien käyttäjiä. Epäilyt antibioottiresistenssin osuudesta suuriin koronakuolemiin näissä maissa saanevat vahvistuksen myöhemmin.

Yksittäinen ihminen unohtaa helposti oman kokonaisuutensa. Pieneenkin päänsärkyyn napsitaan jonkinlaisia buranoita, vaikka tilapäinen särky häviää venyttelyillä ja raikkaalla ulkoilmalla. Jokainen yksittäinen burana tappaa sekä huonoja että hyviä bakteereita ja heikentää merkittävästi luontaista vastustuskykyä. Itse päätin lopettaa kaikki käsikaupan särkylääkkeiden käytön 12 vuotta sitten. Voin todistaa, että ilmankin tulee toimeen erinomaisesti.

Kemikalisaation kokonaisvaikutus luontoon on myös uhkaava. Erilaiset kemikaalit hävittävät jatkuvasti pölyttäviä hyönteisiä. Entäs sitten, jos muutama pörriäinen häviää sehän vain tekee tämänkin, toivottavasti kauniin kesän mukavammaksi, kun ei tarvitse hätistellä niin paljon, kun nautiskelen auringosta.

Pölyttäjien määrä on laskenut 30 vuodessa radikaalisti, ja jos kokonaisajattelun suunta ei käänny, voi maailmaa uhata vakava ruokakriisi ja hintojen kova nousu.

Kolme neljäsosaa maailman viljelykasveista tarvitsee hyönteispölytystä. YK:n vetämässä tutkimuksessa arvioitiin 2016, että 40 prosenttia selkärangattomista pölyttäjistä, kuten mehiläisistä ja perhosista, oli uhassa hävitä kokonaan. Saksassa todettiin 2017, että eri luonnonsuojelualueilla lentävistä hyönteisistä oli kadonnut 75 prosenttia 27 vuodessa.

Hyönteisten katoamisesta syytetään hyönteismyrkkyjä, viruksia, sieniä ja punkkeja tai näiden tekijöiden yhteisvaikutusta. Ilmastonmuutos ja kaupungistuminen ovat nipistäneet pölyttäjien luontaista elintilaa, joten hyönteiset kaipaavat nyt kokonaisuuden kannalta ihmisten apua majapaikan löytämiseksi.

Niin ilmastomuutos on suurena kokonaisuutena puhuttanut jo vuosia, mutta teot ovat olleet yksittäisiä ja riittämättömiä. Ihminen kun tässäkin asiassa keskittyy vain yhteen asiaan kerrallaan ja eihän ne nyt minun pienet tekoset tätä maailmaa paremmaksi tai huonommaksi muuta.

No miksi nyt tässä iässä ryhdyn tällaisia miettimään. Minun kuolinpäiväksi on laskettu 31.10.2031. Eihän nämä kokonaisuuksien romahdukset siihen mennessä täysimääräisesti tapahdu. Tosin uusia ja erilaisia koronoita tulee useitakin. Minulla on kuitenkin monia sukulaisia ja ystäviä, joiden toivoisin nauttivan monimuotoisesta elämästä kokonaisuus hallinnassa.

Nyt käyttäydytään siivosti liikenteessä - minä oon oikeassa ja sinä oot väärässä joutaa romukoppaan.

Sunnuntai 31.5.2020 klo 10.34 - Kauko Niemi

Liikennekulttuurin uusi aikakausi alkoi kesäkuun alussa. Niin jotta voitaisiin puhua liikennekulttuurista, olisi se paljon muuta kuin viitisenkymmentä uutta liikennemerkkiä tai keltaisen värin poistuminen päällystetyiltä teiltä.

Liikenteessä ei yhdenkään pitäisi provosoitua. Jos minun audini meinaa jäädä kakkoseksi sinun mersullesi, ei siinä ole mitään teknistä vikaa vaan vika on korvien välissä. Polkupyöräily on kasvanut huimasti viime vuosina ja pyöräilijät ovat ”rokottaneet” tilaa ja saaneet autoilijoita katkeroitumaan. Siinäkään ei pitäisi olla kenelläkään syytä näyttää keskisormea.

Itse olen fillaroinut todella paljon ja todella pitkiä maantiereissuja ja edelleen olen kiitollinen niistä rekkakuskien torvien töräytyksitä, että varohan tuulta tiedossa. Ja jokaisesta pienemmästä ohittajasta, jotka toteuttavat etäisyyttä ilman korona vaaraakin. Nyt pyöräilijät saavat useita ohjeita ja selkeytyksiä väistämisvelvollisuuteen.

Kulttuurimuutos on mahdollista Suomessa. Se on nähty viimeisen kolmen vuoden aikana suojateillä. Aikaisemmin jalankulkija jopa kiitti autoilijaa, joka antoi tietä oikeuttaan toteuttavalle jalankulkijalle. Tänään tilanne on ainakin Helsingissä aivan erilainen. Aniharvoin on enää tilannetta, että selkeästi suojatietä katua ylittävänä joutuisin aprikoimaan löytyisikö tuolta autolta jarruja. Uudessa laissa suojatien eteen pysähtynyttä autoa ei saa ohittaa pysähtymättä ja nyt se koskee myös kadun vasemmalla puolella olevaa autoa.

Muutama päivä sitten koin Helsingin ulosmenotiellä, Länsiväylällä kolme omituisesti käyttäytyvää autoa 20 km matkalla. Nopeudet vaihtelivat, yhdellä vilkku unohtunut päälle, rampista moottoritielle, muttei muistettu painaa kaasua jne.

Kahdessa autossa puhuttiin kännykkään ja ajoa hoidettiin yhdellä kädellä. Kolmannessa autossa tabletti oli ohjauspyärän päällä ja räplättiin siinä.

Kaikki autot sen verran uusia ja kalliita, että varmasti olisi ollut joku handsfree, jolla olisi pystynyt pitämään molemmat kädet ajohommissa.

Uusi auttava tekniikka vaatii tietysti jonkinmoisen perehtymisen ja jopa ennakkoasentamisen laitteiden automaattisesti kytkeytymisen yhteen. Uudet vimpaimet ovat oikein käytettynä oleellinen osa liikennekulttuuria ja väärin käytettynä todellinen uhka kanssaliikkuville.

Kesäkuun alussa voimaan astuneen uuden tieliikennelain yksi kiinnostavimmista uutuuksista on tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus. Vaikka olisit oikeassa, voit kuitenkin syyllistyä liikennerikkomukseen. Tämä on kulttuurellisesti todella iso muutos.

Ennakointivelvollisuus vaatii liikenteen osapuolilta asenteen tarkistamista tai joillekin varmasti jopa asennemuutosta, sillä nykylain mukaan oikeassa ollut ei sitä enää uuden lain mukaan aina ole. "Ajan vaikka kolarin, jos itse olen oikeassa" -asenne ei siis toimi.

Jotenkin tuli mieleeni, kun ajoin muutama vuosi sitten Milanossa kuusikaistaista samaan suuntaa kulkevaa katua oikeimman puolista kaistaa ja huomaan että pian oli käännyttävä vasemmalle. Hups. Italialaiset ennakoivat tyylikkäästi, kun avoimesta ikkunasta heiluttelin vasenta kättä ja hetkessä sain tilan ja olin kuuden kaista yli vasemmalla. Oli minulla toki vilkkukin päällä, mutta se ei tuntunut näkyvän mihinkään.

”Tienkäyttäjän on siis ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi”, sanotaan uuden lain pykälässä 4.

Lakiin nyt tuleva uusi pykälä on siis lyhyt, mutta pitää sisällään paljon. Erityisen velvoittava se on heille, jotka ajavat töikseen tai ovat kokeneita kuljettajia, sillä ennakointivelvollisuudella pyritään suojaamaan ennen kaikkea heitä, jotka eivät ole.

Tarkasti ottaen tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus on periaate. Se tarkoittaa, että ennakointivelvollisuuden noudattamatta jättämisestä itsestään ei määrätä liikennevirhemaksua tai sakkoa. Ennakointivelvollisuus on periaate, jolla tuetaan muita liikennesääntöjä.

Outoja tilanteita nykykäytäntöön tuo myös paikoitus kadun menosuunnassa vasemmalle pysäköinti. Outoa se saattaa olla nimenomaan kadulla ajavalle, kun keula alkaakin puskea kadulle oikealta.

Iso ja monia koskeva muutos on myös, ettei alle kolmevuotiasta saa enää kuljettaa edes taksissa ilman turvalaitetta. Se että hankkivatko taksit turvaistuimia jää nähtäväksi.

Uusia sääntöjä on melkoisesti ja uusia liikennemerkkejä viitisenkymmentä. Nyt kannattaa muistaa, että eletään pitkää siirtymäkautta. Vaikka pykälät tulivat nyt voimaan, niin niitä osoittaville merkeille siirtymäaikaa on useampi vuosi.

Onko Teillä kiire

Lauantai 23.5.2020 klo 14.33 - Kauko Niemi

Tähän vastaan heti kättelyssä, ettei todellista kiirettä ole kuin ani harvoin, kun tuli on valloillaan talosi nurkan alla tai kun sydän pettää, on hyvä kutsua palokunta sekä päästä asianmukaiseen hoitoon.

Itse olin muutama viikko sitten ostamassa netistä tuotetta, jonka ostamista olin pohtinut jo kuukausia. Olin siis hyvin tietoinen yleisestä hintatasosta, eri vaihtoehtojen ominaisuuksista. Olin jopa testannut tuotteita livenä.

Siis valmis tekemään päätöksen lähes millä hetkellä hyvänsä, kun sopiva hetki ilmestyy tuolle 200 – 300 euroa maksavalle tuotteelle. Toisaalta olin vannottanut itselleni, että tulen oikein hyvin toimeen ilman tätä tuotetta. Siis minulla ei ollut todellista kiirettä tehdä kauppoja.

Pienenä sivuloikkana tuosta otsikosta sen verran, että viimeisessä vakituisessa työpaikassani oli sisälähettinä vanhempi herra, jota kutsuttiin paroniksi. Paronin keskustelutaidot rajoittuivat käytännössä vain yhteen asiaan. Hän käytävällä vastaantullessa kysyi aina saman kysymyksen – onko teillä kiire. Se oli jonkinlainen muistutus päivittäin – onko ihan tosissaan kiire. Vain onko kiireen näytteleminen vain henkilökohtaisen brändin rakentamista.

Palaan tuohon nettiostokseeni vielä. Huomasin eräänä päivänä, että kahdesta loppusuoralle valikoidusta tuotteesta toista myytiin 30 euron ”alennuksella”. Kyseinen putiikki, oli vain kävelyetäisyydellä, mutta tarjosi mahdollisuutta ostaa netissä ja noutaa myymälästä. Sopi oikein hyvin Korona-aikaan.

Sivuilla oli myös chat-palvelu, jonka kanssa vielä tarkistin asiallisesti muutaman asian toimitustavasta eli noudosta. Aloin tehdä tilausta, kunnes harra chat, nimenä oli Harri, pomppaa ruutuun ja ilmoittaa, että tähän hintaan tuotteita on vain muutama kappale.

Tässä vaiheessa lopetin tilauksen teon. Jos yrityksellä on varaa kampanjoita jotakin tuotetta, niin kampanjaa ei varmasti rakenneta kolmen tai viiden myytävän tuotteen takia. Minulle rakennettiin mielikuvaa, että tilaus pitää tehdä kiireesti, jos meinaa saada tuotteen. Kuitenkaan missä ei mainittu rajoitettu erä tai vastaavaa.

Netissä kiire tarkoittaa lähes poikkeuksetta huijausta tai vähintään perusteetonta hoputusta. Siihen ei kenenkään pidä sortua. Kaikki suuret huijaukset rakentuvat kiireeseen. Silloin kun vielä siedettiin puhelinmyyjiä, niin lähes poikkeuksetta tarjous oli voimassa vain kyseisen puhelun ajan. Sinulla ei ole aikaa eikä mahdollisuutta tarkistaa tai verrata todellista hintatasoa, saati vastaavia tuotteita.

Yhtenä kesänä varasin yöpymistä Savonlinnan Oopperajuhlille, koska matka jatkui seuraavana päivänä eteenpäin. Jokainen majoitusta, jonkin nettipalvelun kautta varannut on törmännyt siihen, että palvelu näyttää jäljellä olevan vain yhden huoneen tai korkeintaan kaksi. Siis jos meinaat saada majoituksen, on se varattava kiireesti per heti.

No minäkin varasin ja kun saavuin sitten viikkojen kuluttua majoituspaikkaan, minulta kysyttiin, haluaisinko huoneen pihanpuolelta vai tuolta metsän puolelta. Huoneita oli edelleen useampia tarjolla. Kiireellä oli saatu minut tekemään varaus siltä istumalta.

Miksi huijarit hyödyntävät kiirettä. Kiire termille on viime vuosikymmenten aikaan rakentunut positiivin mielikuva ihmisestä, joka on aina tehokas ja aikaansaava. Ja etenkin ihminen itse korostaa itseään kiireellä. Todellisuudessa aina kiireinen ihminen on huono ajan ja toiminnan suunnittelija ja samalla myrkyttää omaa sisintään. Hänen ei pitäisi kehua itseään kiireellä, eikä tuntea positiivisuutta, kun huijarit hivelevät häntä kiireellä.

Näin kuvaa Wikipedia kiirettä. Kiire on jännitteinen tila. Kiire on henkilökohtaisesti koettu rasittava tunne siitä, että on toimittava liian nopeasti. Jatkuvalla kiireellä on ruumiillisia ja henkisiä haittavaikutuksia. Mikäli kiire saa aikaan unenpuutetta tai ravinnonpuutetta, kiire voi aiheuttaa välittömiä ruumiillisia vahinkoja esimerkiksi aivoihin.

Merkittävä osa jatkuvan kiireen vahingollisuudesta ihmisille johtuu siitä, että ihmisen elimistö suhtautuu kiireeseen kuten henkeä uhkaaviin stressitilanteisiin. Kiireinen ihminen on jatkuvassa ylivirittyneisyyden tilassa, vaikka tämä stressitila on tarkoitettu vain hetkellisiin suorituksiin.

Jokaisen kannattaa lopettaa oman itsensä kiireellä manipulointi. Parasta olisi poistaa ajatuksistaan koko sana.

Kiireellä on näköjään ollut kysyntää 2000-luvun alussa. Tuolloin on ilmestynyt ainakin kuusi kirjaa, kiireen hallintaan. Nyt moni on kokenut kiireen koronan takia eri tavalla, ja toivottavasti se havahduttaa miettimään mitä kiire oikeasti on.

 Sebastian Siukonen: KUN KIIREESTÄ TULI KUPLA - Tarinoita työelämän paradokseista (Books on Demand GmbH, 2009)

 Anja Kulovesi: Kesytä kiire! (Avain, 2007)

 Pertti Puronen: Irti kiireestä (WSOY, 2005)

 Helena Ahonen: Kuka komentaa kelloasi (Kirjapaja 2004)

 Thomas Hylland Eriksen: Hetken tyrannia (Johnny Kniga, 2003)

 Owe Wikström: Läsnäolon taito - johdatus kiireettömään elämään (Kirjapaja, 2002)

Kannattaako elämää näytellä

Lauantai 16.5.2020 klo 19.22 - Kauko Niemi

Moni ihminen ei lainkaan tyydy olemaan oma itsensä – vai eivätkö he edes tunne itseään sen vertaa, että tietäisi kuinka omaa elämää voi elää, vaan näyttelee ja suorittaa elämää ympäristön ehdoilla.

Oman elämän näytteleminen on sikäli työläs homma, että harva muistaa tarkalleen omia roolisanojaan ja rooliesiintymisiään vuodesta vuoteen ja aina jossakin vaiheessa narahtaa ristiriitaisuuksiin.

Ulkonäköpaineet ja pintamuoti ovat varmasti ne yleisimmät syyt miksi ihminen erkaantuu omasta itsestään. Pahimmillaan käyttää rahaa enemmän kuin tienaa ulkonäköönsä. Jotkut jopa sortuvat leikkauksiin ja täytteisiin. Joku haluaa näyttää barbilta ja muokkaa itseään huikeilla rahasummilla. Jotkut ovat tunnustaneet ottaneensa velkaa itsensä muokkaamiseksi. Miksi???

Lauantaisessa (16.5.2020) Helsingin Sanomien haastattelussa presidentti Tarja Halonen sanoo - En ole koskaan ollut mikään kaunotar, eikä minua ole kehuttu erityisen viehättäväksi. Olin enemmän ihminen kuin nainen, mikä on vaikuttanut hänen valintoihinsa huipputehtäviin.

Halonen kohtasi ulkonäköön ja jopa presidenttikausien aikaisiin laukkuvalintoihin liittyvää arvostelua, ja silloin se myös loukkasi.

Kokonaan oman ryhmänsä muodostavat ne, joiden on pakko päästä itsekeskeisesti julkisuuteen keinolla millä hyvänsä. Tässä ryhmässä pahimmasta päästä ovat ne, joiden sisäiset ominaisuudet tai opetellut taidot eivät yllä juuri millekään tasolle, mutta esillä pitää olla. Heitä löydät iltapäivälehtien lööpeistä joka ikinen päivä mitä omituisimmissa yhteyksissä.

Tähän kastiin nostan myös turkulaisen lääkäri Juhan Knuutin, joka on tahallaan unohtanut ihmisen kokonaisuutena ja levittää skeptikon terveysviestejä vain yhdellä näkökulmalla. Pahinta on tietysti, että media ei ole vielä tajunnut tätä vedätystä.

No sitten toiseen ääripäähän. ”Ei aavistanut Lintu-Paavolan emäntä, että laulamiseni koskettaisi niin montaa ihmistä! Olen aivan hämilläni! Aivan törkiän kolokosti kiitoksia kaikille viestejä lähettäneille, tykkääjille ja kommentoijille! Arvostan suuresti jokaista kannustavaa ja kiittävää viestiä!”

Näin kommentoi Johanna Paavola Facebookissa saamaansa palautetta. Kuorolaulua harrastava Paavola päätti ottaa yleisökseen navetassa olevat lehmät, kun kuoro on koronan takia tauolla. Ensimmäinen soolo esiintyminen jännitti kovasti, mutta aitoudellaan ilman näyttelemistä se pysäytti ja kosketti kymmeniätuhansia kuulijoita ja katselijoita kertaheitolla. Moni julkkisartistiksi vimmalla elämäänsä ja ulkokuortaan rakentava on nyt kateudesta kalpeana.

Viime päivinä kohun keskellä on ollut Marko Yrjövuori, joka pitkään oli vaitonainen kun media pyöritti miehen osaamista, erityisesti titteleitä ja asemaa.

Yrjövuori on koulutukseltaan hieroja ja tehnyt pitkän työrupeaman 2004 – 2012 Yhdysvalloissa NBA-joukkue Los Angeles Lakersin palkkalistoilla, ehkä myös kehittynyt hierojana ja urheilijoiden auttajana, mutta samalla amerikkalaistunut, sanoisinko trumpimaistunut esiintymisissään liikaa suomalaiseen makuun.

STT:n vappuna julkaisema juttu paljasti, että Yrjövuoren mediassa ja kirjoissaan kertomissa tarinoissa on erikoisia ristiriitoja, sillä Yrjövuoren kanssa työskennelleet ihmiset näkevät useita asioita hyvin eri tavalla kuin hieroja itse. STT:n juttu erittelee moneen otteeseen muun muassa käytettyjä titteleitä. Näin tekee tittelinkipeät suomalaiset.

Yrjövuori myöntää nyt kuitenkin oppineensa kohusta kantapään kautta. Olen oppinut sen, ettei amerikkalainen lennokas tyyli ole se, millä täällä Suomessa kannattaa itseään brändätä.

Niin itsensä brändääminen kuuluu osana näytelmään mitä esitämme, kun suoritamme elämää. Korona on nyt pysäyttänyt monet miettimään elämän suorittamista. Sanotaanko onneksi!

Viime aikojen idolikseni on noussut 26 vuotias Konsta Punkka. Ai kuka Punkka, jolla on 1,3 miljoonaa seuraajaa Instagramissa? Suomalaisista vain Kimi Räikkösellä on enemmän.

Hänen suosionsa perustuu puhtaasti mielenkiintoisiin ja oivaltaviin luontokuviin. Hänen luonto- ja kuvaustaitonsa puhuttelevat ja kiinnostavat riittävästi, eikä hänen tarvitse tulla kameran takaa julkisuuteen ja lööppeihin.

Punkka ei ole koskaan ole ollut intomielinen luontoharrastaja, vaikka hän lapsena ajatteli, että olisi tosi siistii olla luontokuvaaja. Samalla hän kuitenkin tajusi haaveensa toivottomuuden. Jos haluaisi tienata leipänsä luontokuvilla, pitäisi olla alansa paras.

”Mun kuvaus ei ole niin dokumentaarista, vaan se on mun tyyli tuoda sitä satumaista tunnelmaa kuvaan. Minä annan eläinten kertoa sen niiden ns. tarinan. Se on tällä hetkellä se mun oma visio”, Punkka sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

Vuonna 2017 Punkka vietti 200 päivää työkeikoilla eri puolilla maailmaa. En kuvannut juuri mitään itselle. Oli vain työtä työn perään jossain ulkomailla. Siitä tulee sellainen ähky, että haluaa tehdä jotain muutakin välillä ihan rakkaudesta lajiin.

Tämän blogin aiheeseen liittyvä yksityiskohta paljastuu myös Punkan haastattelussa. Instagram ei kiinnostanut Punkkaa yhtään, sillä se toi hänen mieleensä lähinnä maireat potretit, eikä hän ole selfieihmisiä. Lukiokaveri kuitenkin ehdotti vedonlyöntiä siitä, kumpi saa kuvallaan enemmän tykkäyksiä. Kaveri julkaisi itsestään pullistelukuvan kuntosalilta, mutta Punkan oravakuva päihitti sen mennen tullen.

Kun tekeminen on omaehtoisen laadukasta ja tulokset oivaltavia, niin ei tarvitse näytellä olevansa hyvä, eikä rakennella höpöhöpö-kulisseja ja olla tarjolla lööppeihin joka siunaaman käänteessä.

Keskustelua kehityksestä ja osaamisesta ja nyt etänä

Lauantai 9.5.2020 klo 21.07 - Kauko Niemi

Jos kehitys- ja arviointikeskustelut mielletään viestinnäksi ollaan terveellä polulla. Jos ne mielletään byrokratiaksi kannattaa sellaiset lopettaa.

Nykyiset toiminta- ja organisaatiomallit muuttaa toimintaa monen muotoiseksi.  Varsinkin nyt kun etätyö tulee varmasti jäämään osittain myös vallitsevaksi toimintamalliksi hyvine ja huonoine puolineen, kunnes se hioutuu ja asettuu osaksi jotakin.

Jonkin aikaa jo ennen koronaa on ollut erilaiset hajautetut toimintamallit, joko kustannus tai muista tuotannollisista syistä. Esimerkiksi monen yrityksen puhelinpalvelu saattaa olla vaikkapa Espanjassa. Tekninen tuki Intiassa.

Hajautuksesta muutama askel eteenpäin ovat tiimi-organisaatiot ilman esimiestä tai muuta johtajamallia tai johtamisbyrokratiaa. Silloin pelataan viestinnällä ja luottamuksella.

Itse olen kokenut kolmenlaisia kehitys- ja arviointikeskusteluja, joista yhdet olivat viestinnällisiä ja kahdet muut olivat luokassa hyödytöntä byrokratiaa.

Siinä hyödyllisessä paitsi oltiin konkreettisia, niin myös vuorovaikutteisia ja ennen- kaikkea jos joku oli hyvää tai huonoa niin selvitettiin miksi. Samalla rakentui yhteisymmärrys kummankin roolista asioista. Yritys enkä minä olleet järjestäytyneitä, joten näihin neuvotteluihin oli kytketty suoraan myös palkkakehitys.

Siis palaute ja kehitys- ja arviointikeskustelu ovat täysin kaksi eri asiaa kuten yksisuuntaisuus ja vuorovaikutteisuus tuppaavat olemaan.

Montakin astetta haastavammassa tilanteessa ollaan nyt kun sosiaalinen etäisyys tulee väkisinkin kasvamaan eikä vain koronan aikana vaan tulevassa uudessa normaalissa. Tilanne syntyi vaan niin äkisti, ettei tilanteen hallinta ja toimintamuodot vaan ole hetimiten hallussa.

Kuinka olla läsnä etänä – siinä onkin monella opettelemista. Pikavauhtia on syntymässä asiasta myös kirja.

Kolmen viestintä- ja toimittajataustaisen naisen HNY Groupin voimin syntyy kolmessa viikossa etätyökirjan, joka tulee painosta ja saapuu kauppoihin touko-kesäkuun vaihteen tuntumassa. Vetojuhtana asiassa on toiminut Elina Yrjölä.

Kirja käsittelee etätyökonkarifirmojen ja -ihmisten vinkkejä, on itseohjautuvuutta etätyön ja kriisin aikaan, on etäkoulun johtamista, on tulevaisuudentutkijan näkemystä, on asiaa luottamuksesta ja tunteista etäyhteisössä – ja mikä parasta, myös nuorison ohjeita eli e-sporttihäiskän "born virtual" -yhteisökokemuksia. Hän esimerkiksi suosittaa punaisen luurin käyttöä – eli kun otetaan vaikea asia puheeksi etänä, sovitaan, että jos tilanne alkaa tuntua pahalta, voi vain painaa punaista luuria.

Punainen luurihan sotii kaikkia keski-ikäisten käsityksiä vastaan – mutta on itse asiassa nerokasta, koska se purkaa valtasymmetriaa ja lisää turvallisuudentunnetta. Punaista luuria ei tietenkään voi painaa ikuisesti, eli asiat kyllä käsitellään ennemmin tai myöhemmin.

Ylen laajassa artikkelissa – kehityskeskustelu tuo järjestelmällisyyttä ja johdonmukaisuutta johtamistyöhön. Se on tapa pitää esimies-alais -suhteet kunnossa, sanoo johtamisen professori Janne Tienari Svenska Handelshögskolanista.

Yleisesti kehityskeskusteluissa asetetaan yhdessä tavoitteita työuralle ja seurataan niiden saavuttamista. Tarkoitus on pysähtyä yhdessä katsomaan, missä mennään.

Tienarin mukaan työntekijä määrittää, kuinka paljon aikaa keskusteluun tarvitaan, ei kiireinen pomo.

Molemmilla pitää olla tunne, että kuunnellaan puolin ja toisin - vuorovaikutetaan. Kyse ei siis ole yksittäisten projektien arvostelusta tai palautteen antamisesta.

Itse olen useasti verrannut palautteen antamista koiran kouluttamiseen. Koiran motivaatio loppuu välittömästi, jos hän ei heti saa palkkioksi herkkupalaansa. Kun koira suoriutuu hienosti tänään ja sinä kehut sitä huomenna, niin koira ei ymmärrä lainkaan mistä ja miksi häntä kehutaan, kun on laiskana lötkötellyt koko päivän.

Näin se menee ihmistenkin suhteen. Viivästetty palaute ei tunnu missään, etenkin kun välissä palautteen saaja on ehtinyt miettiä, eikös se nyt kelvannutkaan.

Sama kuin palaute annetaan yrityksen vuosijuhlassa kerran vuodessa. Kehutaan vähän sieltä sun täältä, joka ei kohdistu mihinkään konkreettiseen. Eli ei kehitä toimintaa oikein mihinkään suuntaan. Ja onhan se vain jokavuotinen rutiini.

Omalta kohdaltani huippupalaute oli kun sain julkista tunnustusta yrityksen vuosijuhlassa elokuussa ja sitten joulukuun alussa potkut. Muutaman kerran tietysti piti miettiä mikä oli syy ja mikä seuraus.

Miksi me tyydymme keskiarvoiseen

Sunnuntai 3.5.2020 klo 9.11 - Kauko Niemi

Yleinen käsitys on, että erinomaisuudella, luovuudella, parhaalla toteutuksella pärjää muita paremmin. Hyvää tavoiteltiin, mutta priimaa pukkaa.

Meitä jopa neuvotaan, ettei kannata tuhlata aikaa eikä rahaa, jos ei lopputulos ole parasta. Kaiken hyvän mittaaminen alkaa jo koulusta ja kasvatus kohti parasta.

Nyt ollaan hyvää vauhtia lipsumassa priimatavoitteita ja yksilöllisyydestä ja hyväksytään keskiarvoistuminen ja suurin syyllinen on niin sanottu tekoäly. Laiskuuttamme ja asioiden nopeuttamiseksi annamme liikaa päätösvaltaa tekniikalle, joka ei lainkaan ole kypsä läheskään kaikkeen minkä jo tänään hyväksymme tapahtuvaksi.

Yle:n ulkolinja-dokumentissa osoitettiin kuinka miljoonien ihmisten pimeätyöntekijäporukka eri puolilla maailmaa opettaa tekoälyjärjestelmiä ja saavat työstään keskimäärin 3,31 euroa tunnissa.

Some-jätit ovat joutuneet palkkaamaan runsaasti väkeä sensuroimaan julmaakin sisältöä. Tekoälyllä on vielä paljon opittavaa, eikä sen päätettäväksi pitäisi antaa kovinkaan suuria päätöksiä. Tuskin istuisin turvallisin mielin esimerkiksi  itseohjautuvaan autoon.

Omakohtaisesti sain parisen viikkoa sitten viesti Facabookilta, jossa he luokittelivat minut epäluotettavaksi ja lupasivat rajoittaa päivityksieni jakeluita osittain epäluotettavina.

Kyse oli yhdestä linkistä, missä kerrottiin sairaaloissa annettavista C- ja D-vitamiineista ja niistä saaduista tuloksista. Vastaavaa tietoa ovat kertoneet lähes kaikki maailman suurimmat mediat. Tietenkin, jos olisin kertonut asian vain kirjoittaen ilman linkkiä, niin olisiko Facebookilta syntynyt sama ratkaisu pelkän Suomenkielen perusteella.

Siis kuka on onnistunut syöttämään Facebookille tiedon, etteivät nämä useissa sairaaloissa eri puolilla maailmaa tehtävät selvitykset olisikaan luotettavia.

Mitä tapahtuisikaan, jos vaikkapa surullisen kuuluisa Ruokavirastomme saisi ujutettua somejäteille, ettei virallista, hyväksyttyä tutkimustietoa saisikaan jakaa julkisesti.

Ja onhan niitä tapauksia, joissa some-jättien tekoäly tutkii välitettäviä kuvia kuinka suuri osuus kuvasta on paljasta ihoa. Tällä perusteella järjestelmä sensuroi kuvan ja viestin pornokuvana, vaikka kyse olisi ollut ihotautilääkärin selvitys allergiaihottumasta.

Tietokirjailija Petteri Järvinen esitteli Facebook-tilillään kuinka tekoäly väittää tunnistavansa kuvia, mutta sellaisesta olemme vielä kaukana. Neuroverkot ovat pelkkää matematiikkaa, eivätkä ymmärrä kuvan sisällöstä mitään. Vertaavat sitä vain aiempaan opetusaineistoon.

Petteri Järvinen teki juuri muutamia kokeita Microsoft Officen kuvantunnistuksella. Lähtökohtana oli hänen lähiseudun koirasta ottama kuva. Aika kiinnostavia tuloksia, jotka valottavat nykyisen "tekoälyn" toimintaperiaatetta. Kokeilussa kuvasta tai sen osista tunnistettiin koira, eläin, kissa jopa lehmä.

Yksittäinen kuvat tai tekstit irrotettuna kokonaisuudesta ei voi tuottaa priimaa ja kuitenkin annamme tällaiselle toiminnalle yhä enemmän valtaa käytännön elämässä ja liiketoiminnassa.

Pari viikkoa sitten Yle.fi-sovelluksen kehittäjät saivat Googlen sovelluskaupasta automaattiviestin. Yle.fi-sovellus oli poistettu kaupasta koska se ”rikkoi yhtä tai useampaa Googlen sääntöä”.

Google-kaupassa oleva Yle.fi-sovellus toimi aivan kuten pitikin. Mutta keskellä koronaa Googlen robotit kuitenkin epähuomiossa tulkitsivat julkisen palvelun uutistoiminnan vahingolliseksi.

Yle News Labin päällikkö Jukka Niva sanoo omassa blogissaan; Elämme nyt maailmassa, jossa globaalit internetyhtiöt säätelevät sitä mitä kuluttajat sovelluskaupoissa, somessa ja Googlen hakutuloksissa näkevät. Jos Googlen arviointiautomatiikka niin päättää, sovelluskaupasta uutissovelluksia etsivä ihminen ei näe kuin ne uutispalvelut, jotka Googlen automatiikka katsoo kansalaisille sopiviksi.

Maailmaa vuonna 2016 ravistellut Cambridge Analytica -skandaali Yhdysvaltojen presidentinvaalien yhteydessä muutti tilannetta merkittävästi. Silloin vasta havahduttiin läpinäkymättömän some-personoinnin vaaroihin.

Tiedonmäärä on niin valtava ja sen nopeus arvaamaton, että tietenkin tarvitsemme tekniikkaa hyödyntämään sitä. Nyt vain pitää harkita ja tiedostaa millaisen vallan annamme viimekädessä koneelle, joka osaa käsitellä matemaattisesti yhden asian kerrallaan eikä hahmoja inhimillistä kokonaisuutta.

Pelkällä tekniikalla ei ainakaan tällä hetkellä synny priimaa vaan saamme keskiarvoisuutta. Joskus onnistutaan paremmin ja toisinaan taas ei.

Keskiarvoisuus korostuu erityisesti koululääketieteessä. Ristiriita tulee jo siinä, että tutkimukset tehdään suurilla otoksilla keskiarvoisesti, mutta ihminen on aina yksilö. Matemaattisesti keskiverto ihminen tarvitsee matemaattisesti synnytetyn keskivertopillerin, joka ei suinkaan takaa yksilöllisen ihmisen terveyttä.

Tämä kannattaa katsoa ja oppia ymmärtämään kuinka älykäs on tekoäly.

Ketäs tänään moitittaisiin

Perjantai 17.4.2020 klo 20.00 - Kauko Niemi

Päivän tärkein päätös vielä tekemättä ja kello naputtelee jo aamuyhdeksää. Ketäs tänään moittisin somessa?

Näyttää olevan todella monen ihmisen tärkein päivän työ todistaa, että minä olen oikeassa ja sinä olet väärässä. Näin ainakin esitystyylillisesti, kun keskustelutaito on kuihtunut johonkin takavasemmalle. Itsekeskeisyys voittaa me-keskeisyyden 6-0.

Olen pitkään miettinyt miksei vaikkapa sosiaalisessa mediassa voida keskustella asioista. Tarkoittaa, että löydetään erilaisia näkökulmia asioihin. Opitaan ymmärtämään erilaisia vaihtoehtoja. Ja tietenkin tämä kaikki kohdistamatta näkökulmaa asiasta kehenkään henkilöön, kytkemättä sitä mihinkään poliittiseen tai uskonnolliseen tai muuhun agendaan.

Koronaviruksesta ei ole olemassa todellista faktaa, paitsi se leviää helposti ja nopeasti ja täysin tietämättä. Ilmastomuutoksesta ei ole faktasyitä tiedossa mikä ja kuinka eri asiat vaikuttavat toisiinsa, mutta järkevällä pohdinnalla ja monilla erilaisilla näkökulmilla varautuminen voisi parantua.

Nythän kokemus koronapandemiasta saattaa olla hyvinkin lähellä tilannetta kuin olisi ilmastomuutoksesta tehty nopeutettu maailmankuva eli timelaps.

Aidon keskustelun synnyttäminen verkossa on kovasti hankalaa. Sen opetteleminen tuo voittajia. Toisten päivitysten pelkkä kommentoiminen tai tykkääminen ei vie asioita eteenpäin. Ei etenkään kommentoiminen asian vierestä. Toki syynsä on myös päivittäjän ymmärrettävällä kirjoitustaidolla.

Jokunen viikko sitten pohdin sosiaalista etäisyyttä, joka tulee kasvamaan ja tarkoittaa, että kirjoitustaito nousee yhtä tärkeäksi kuin puhetaito. Viestintää yhtä kaikki. Pitää vaan muistaa, ettei hymiö korvaa oikeaa hymyä.

Sosiaalinen eristäytyminen ja etääntyminen saattaa olla joidenkin arvioiden mukaan tarpeen jopa 2022 saakka tämän pandemian vuoksi.

Mikäli rokotetta tai toimivaa hoitoa ei saada kehitettyä, koronavirus voi jatkaa leviämistään kausi-influenssan tavoin.

Itse olen tietoisesti testannut ja aloittanut useamman kerran omasta mielestäni järkevän keskustelun Facebookissa. Viimeisin asiallisena pysynyt keskustelu oli se, millaisia kokemuksia ihmisillä oli nettiruokakaupoista.

Syntyi paljon hyviä kokemuksia ja näkemyksiä ja laajensi ainakin minun käsitystä nettiruokakauppojen toiminnasta ja valaisi kuinka minun pitäisi muuttaa omaa toimintaani ainakin nyt, kun ne ovat täysin ylikuormitettuja ja ruoan toimitus ei onnistu niin kuin seuraavan aterian valmistamiseen. Se oli hieno ja hyödyllinen nettikeskustelu. Kukaan ei etsinyt syyllistä tässä tapauksessa, eikä poikennut harhateille.

Näin kuitenkin menee aniharvoin. Homma lähtee hetkessä lapasesta, kun joku tietää että minä olen väärässä ja se joku on ihan varmasti oikeassa. Ja ikään kuin asialla olisi vain kaksi vaihtoehtoa. Ja sitten on niitä, jotka löytävät syyllisen oman poliittisen tai uskonnollisen ajattelunsa kautta, vaikkei löydetty syyllinen mitenkään liity kyseiseen viestiin. Näin siirrytään sivuraiteille ja asiallisetkin keskustelijat häipyvät linjoilta.

Aika usein olen myös mielikuvituksessani miettinyt ennen kommentointiani, että tapaan henkilön ihan livenä vaikkapa jalkakäytävällä Eduskuntatalon edessä ja aikaisemmasta tapaamisesta on tosi piiiitkä aika.

Ohittaisinko hänet vain peukkua näyttämällä? Alkaisinko heti paasata kuinka hullua porukkaa tuossa talossa työskentelee ja sitten kymmenennen hengenvedon jälkeen ohimennen kysäisisin kuinka sulla menee, kun oot pukeutunutkin noin rumaan ja epämuodikkaaseen takkiin?

Itse uskon ja luotan, että sosiaalisella medialla on vielä mahdollisuuksia kehittyä keskustelevampaan suuntaan. Yksi merkittävä kasvattaja on erilaiset videoneuvottelut ja etäpalaverit, joissa opitaan asiallisiksi ilman hajujakin.

Toki Trumpin tyyppisiä ja iltapäivälehtien tissinaisia valitettavasti riittää, joiden tarve on tuoda itseään esiin keinolla millä hyvänsä ja jotka eivät varmaan osaa keskustella kuin itsestään edes livenä saati netin ylitse.

Suosittelen rehellisesti miettimään sosiaalisen median roolia käytöksessämme. Onko sosiaalinen media sinulle vain paikka kommentoida, onko se paikka missä pääset pätemään yli kaiken, onko se paikka missä sopivalla feikkaamisella rakennat ja ylläpidät kulisseja vai onko se paikka missä löydät uusia näkökulmia asioihin vai onko se helppo ja mukava kanava pitää yhteyttä ystäviisi ja läheisiisi?

Ruokavirasto kieltää julkisen tiedon jakamista

Perjantai 10.4.2020 klo 21.46 - Kauko Niemi

Nyt ollaan taas poikkeustilan perusasioiden äärellä ja mitataan missä viranomaisten rajat menevät tällaisena aikana. Ja nyt en puhu Uudenmaan sulkemisesta tai maskigatesta tai Telian paikkatiedon hallinnasta tai vastaavasta vaan Ruokaviraston uhosta, ettei julkista tieteellistä tietoa saada jakaa.

Ruokaviraston käytös ei tällä kertaa osoita minkään valtakunnan sananvapauden arvoja. Ja pianhan se nähdään, josko edes Suomen. Asiasta on tekeillä kantelu Eduskunnan oikeuskanslerille.

Jos viranomainen vetää välistä keskellä ihmisten hätää ja poikkeustilaa, niin syytä olisi sitten jälkipyykissä arvioida millaisilla valtuuksilla nykyjohto voi asioiden hoitoa jatkaa. Parhaillaan jälkipyykätään täysin holtitonta maskikauppaa potkujen muodossa (olin huolestut maskeista edellisessa blogissani)

Ruokavirasto on erittäin varoittava esimerkki, että poikkeustilan kanssa on oltava täysin tietoinen, ettei tilannetta käytetä mitenkään muun asian ajamiseen tai politikointiin. Ainoa perusta saa olla koronaviruksen taltuttaminen. Nähtäväksi jää myös milloin Ruokavirasto tulkitsee vitaminien myynnin lainvastaiseksi vaikkei sanallakaan mainita koronaa.

Tietoisuus koronaviruksen käyttäytymisestä on edelleen suuri mysteeri ja vain tiedon murusia ja arveluita on voitu tehdä etupäässä siellä, missä asiaan on jonkin aikaa pystytty perehtymään ja pystytty asioita edes vähän tutkimaan ja testaamaan.

Siis mitään tieteellistä näyttöä ei ole olemassa, eikä tule olemaan vielä pitkään aikaan. Kuitenkin jokaisen on pakko toimia tässä ja nyt sen vähäisen tiedon pohjalta, jota on olemassa.

Yhdelläkään suomalaisella Ruokavirastolla ei voi olla valtuuksia määrätä mitä julkistatietoa tässä hätätilanteessa ei saa käyttää tai jakaa. Karrikoiden Ruokaviraston logiikalla ihmiset saavat kuolla niin kauan kunnes tieteellisesti on todistettu millaiset hoidot ja aineet ovat todistetusti toimivia. Siis kuolemia voitaisiin rajata ehkä kolmen vuoden kuluttua.

Ruokavisrasto ei näytä ymmärtävän sitäkään, että sama aine vaikkapa C-vitamiini voi olla lisäravinne tai lääke. Asian ratkaisee annoskoko ja annostusmenetelmä. Se että vitamiineista ei olisi mitään apua koronan hoidossa ei kukaan tiedä tällä hetkellä varmuudella mitään. Miten ruokavirasto pystyy julistamaan ja kieltämään vitamiineista puhumisen.

C- ja D-vitamiinien vitamiinien ensimmäiset kokeilut Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Irlannissa ovat olleet varsin positiivisia vaikutuksiltaan, vaikkeivat vielä täytäkään tieteellisten tutkimusten kriteereitä. Ja tätäkään tietoa ei muka saisi jakaa?  Ja aina pitää muistaa, että tieteellinen menetelmä pyrkii olemaan objektiivinen, julkinen ja itseään korjaava.

Koko hommahan pelmahti, kun Ruokavirasto jakoi kuun vaihteessa tiedotteen, jossa se toteaa, että ” Elintarvikkeiden markkinoiminen koronaviruksen ehkäisyyn tai hoitoon tulee lopettaa välittömästi”

Tiedotteessaan Ruokavirasto myös toteaa, että ”Lainsäädännön vastaiset tiedot tulee poistaa kaikilta nettisivuilta, kaikkialta sosiaalisesta mediasta, mainoksista sekä kaikista muista mahdollisista materiaaleista. Myöskään kertomusten, kuluttajakokemusten, tutkimusviitteiden, kuvien, videoiden tai äänien kautta kuluttajalle ei saa luoda mielikuvaa, että tuotteella olisi lääkkeellisiä ominaisuuksia.

Ruokavirasto toteaa Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitolle (3.4.2020) antamassaan vastauksessa, että ”Ruokavirasto katsoo, että lääkkeellisiä väitteitä sisältävät viittaukset tieteellisiin tutkimuksiin tai muuhun tietoon sekä lääkkeellisten käyttötarkoituksien esiintuominen esim. linkkinä muihin internetsivustoihin tai videoiden, kuvien, kuluttajakommenttien, tms. kautta, on elintarvikelain 9 §:n vastaista.

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto on päättänyt viedä Ruokaviraston tulkinnan ja ohjeistuksen oikeuskanslerin viraston arvioitavaksi.

Oikeuskansleria pyydetään selvittämään mm., onko Ruokavirasto ja kunnallinen elintarvikevalvonta ylittänyt toimivaltuutensa, kun se kieltää jakamasta maailman virallista tieteellistä tutkimustietoa. Sehän on julkista tietoaja ja löytyy tieteellisistä julkaisuista.

Asiaa tulkitsee kiihkottoman asiallisesti muun muassa tohtori Matti Tolonen Finnradio.fm:n haastattelussa, joka kannatta kuunnella.

Vakavaksi asian tekee se, että viranomainen käyttää hyödykseen poikkeustilaa omien agendojensa ajamiseen. Melko laaja ymmärrys on olemassa, että ruokaviraston yksi keskeisistä perusohjelmista on rajoittaa mahdollisimman paljon luontais- ja vaihtoehtotuotteiden myyntiä.

Tolonen muistuttaakin osuvasti tuossa haastattelussa, kuinka Pekka Puska sanoi aikoinaan, että älkää tuhlatko rahojanne luontaistuotteisiin vaan säästäkää ne oikeisiin lääkkeisiin.

Olisihan se tietysti katastrofi, jos ei lääkkeet kävisikään kaupaksi terveellisen elämäntavan ja riittävän monipuolisen ravinnon seurauksena.

PS.

Itse aloin syömään D-vitamiinia 12 vuotta sitten annoksena 100 mikrogrammaa päivässä. Olen omaehtoisesti seurannut tilannetta kahden vuoden välein verikokeilla. Viimeisin mittaus 168 nmol/l. Siis vielä on pitkä matka 350 nmol/l, mitä pidetään suosituksissa ylärajana.

Syy- ja seurausvaikutuksista minulla ei ole absoluuttista totuutta muuta kuin en ole kertaakaan tänä aikana sairastunut flunssaan tai influenssaan.

Enkä tällä tarkoita, ettenkö voisi olla kolmen viikon kuluttua koronaviruksen nujertamana matkalla hautausmaalle.

Tässä viimeaikaisia selvityksiä vitamiinien vaukutuksiata

https://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2020/04/07/coronavirus-treatment.aspx?fbclid=IwAR0ozbNlOLW4t-PccqyZTSqusckGxlDbmrn2NcpP9dBgBTZejkIU0aBf71g

https://thorax.bmj.com/content/70/7/617?fbclid=IwAR07SugI7RUd143qwKf2kt49AzoO-8yLraOMccq7X5eIu1mwKonOLko9Yqg

https://tilda.tcd.ie/publications/reports/pdf/Report_Covid19VitaminD.pdf?fbclid=IwAR07SugI7RUd143qwKf2kt49AzoO-8yLraOMccq7X5eIu1mwKonOLko9Yqg

https://yle.fi/uutiset/3-11296179

Sosiaalinen etäisyys kasvaa, mutta kuinka pitkäksi

Lauantai 28.3.2020 klo 13.56 - Kauko Niemi

Sosiaalista etäisyyttä rajoitetaan nyt voimakkaasti ja tulevaisuus näyttää mille tasolle etäisyys koronaviruksen jälkeen palaa ja milloin. Sitä ei pysty kukaan sanomaan, mutta varmaa on, ettei täysin entiselleen enää palata.

Liikemaailmassa sosiaalinen etäisyys asettuu kulttuureista riippuen hyvinkin erilaisiin mittasuhteisiin. Vastuu ilmastonmuutoksesta on ollut jo pitkään jarruttamassa matkustamista ja se tulee joka tapauksessa jatkumaan, mutta hallitusti, toisin kuin nyt muutamassa viikossa vyön alle iskenyt terveyspandemia.

Karu totuus on vain se, että viimeistään nyt on selvinnyt, että luonnon voimien kanssa ei neuvotella. Ne on hyväksyttävä ja toimittava sen mukaan.

Esimerkiksi ennen koronaa hoidettu myyntityö muuttaa muotoaan. Sosiaalinen etäisyyden lisääntyminen on hyväksyttävä ja löydettävä uusia tehokkaita toimintamalleja melko pikaisesti. Niitähän on jo vähäisessä käytössä. Valitettavasti vain teknisestä näkökulmasta katsottuna. Etätöitä tehdään jo paljon. Kokouksia ja tapahtumia välitetään verkossa. Neuvotteluja käydään verkossa.

Siis teknisesti meillä on jo jonkin verran mahdollisuuksia, osaamista, kokemusta ja tiettyyn rajaan asti kapasiteettia. ja viimepäivät ovat kartuttaneet kokemusta ja ehkä muokannut asenteitakin.

Kun puhutaan sosiaalisesta kanssakäymisestä ja viestinnästä, myyntityöstä verkossa, niin tekniikka on välttämätön väline ja todellista etäisyyttä tai läheisyyttä rakennetaan kuitenkin viestien sisällöillä, uudenlaisella kommunikointikulttuurilla.

Hyvä ystäväni, joka on toiminut parisenkymmentä vuotta kolmen eri suomalaisten yrityksen alihankintehtävissä, ihmettelee parhaillaan eurooppalaisten yhteistyökykyä. Yksinkertaisenkin tiedon saaminen kestää monen hätistelyn tuloksena useita päiviä. Tällainen ei tulisi kuuloonkaan kiinalaisissa yrityksissä.

Ei ole siis pelkkä hinnoittelukysymys, että kiinaiset ovat vallanneet alihankkijamarkkinat, vaan he ovat jo kulttuurillisesti osanneet rakentaa sopivaa ja toimivaa sosiaalista etäisyyttä.

Eurooppalaiset luovat tässä tapauksessa itse kaukaista ja vaikeaa verkottumista. Ja kun tulevaisuudessa asioidaan yhä enemmän verkossa, niin sielläkin kommunikaation on tapahduttava aivan kuten lounaspöydässä käytettiinpä mitä tekniikkaa tahansa.

Pohjimmiltaan on kyse myös asenteesta. ”Kaiken maailman kyselijöitten sähköpostia taas tuutintäydeltä vähätellen ei synny tulosta.” Ja tällä en tosiaankaan tarkoita, että tulevaisuudessa rakennettaisiin sosiaalista etäisyyttä sähköpostilla, vaan verkkojen yli jollakin ja monenlaisella tavalla.

Asennetasolla tulee olemaan suuria ongelmia vaikkapa etelä-eurooppalaisissa kulttuureissa. Niissä mikään asia ei tapahdu sovitusti ilman henkilökohtaista kohtaamista ja sitten kohtaamisen jälkeen kaikki kuitenkin järjestyy. Kulttuurillisesti esimerkiksi Suomella on reipas etumatka tekniseen verkostoitumiseen verrattuna vaikkapa Italiaan ja Espanjaan.

Sosiaalisen etäisyyden säilyttämisessä kauppamiehenkin on opittava kommunikoimaan yhtä luontevasti kirjoittamalla ja puhumalla sekä visualisoimalla.

Valmiuksien miettiminen on nyt enemmän kuin ajankohtaista. Kuinka muutamme myyntitapaa, mitä tahansa toimintatapaa ja kuinka seuraamme tuloksia ja ennen kaikkea kuinka tuotamme vaikuttavaa ja puhuttelevan kiinnostavaa verkkosisältöä, joka elää ajassa tässä ja nyt.

Sisällöksi ei nyt enää riitä; kunhan nyt jotain vanhaa mainosmateriaalia tai moneen kertaan käytettyjä arkistokuvia ja videoita. Valmiuksien on noustava samalle tasolle, yhtä helpoksi ja nopeaksi kuin vaikkapa matkajärjestelyjen.

Verkkokommunikaation hyvä ja huono puoli on, että siitä jää lähes aina dokumentti. Kommunikaation rehellisyys ja todenperäisyys tulevat korostumaan ja niihin on kiinnitettävä erityistä huomiota sisällön tuotannossa. Puppusanageneraattorit on säädettävä uudelleen.

Nythän kukaan ei tiedä millainen on sosiaalinen etäisyys nykyisen tilanteen rauhoituttua. Sen tiedämme, että uusien ajatusten kehittäminen ei ole koskaan liian aikaista. Tekninen kehitys on hyvässä vauhdissa. Tosin siinäkin on paljon kehittämistä, ennen kuin ollaan siinä pisteessä, ettei kukaan huomaa verkon yli tapahtuvien yhteyksien olemassaoloa, kun keskitytään asiaan.

Kuinka usein oletkaan ollut tilanteessa, että hetki vielä, kun yritetään saada nämä yhteydet päälle. Tai paremminkin voisi kysyä, oletko koskaan ollut tilanteessa, ettei tekniikkaa rukoiltaisi toimimaan.

Todellinen haaste sosiaalisen etäisyyden hallinnassa on kuitenkin asennoituminen ja sisällöin tuotanto tulevina vuosina.

Ja kenellä olisi ensimmäisenä tullut ensimmäisen mieleen, että kuoro tekee virtuaalisen esityksen tällä tasolla. Näitä ja monia muita putkahtelee esiin, kun olemme ennakkoluulottomia.

Nyt on pöhinää kaikille

Perjantai 13.3.2020 klo 12.27 - Kauko Niemi

Tällä hetkellä maailmasta ei puutu pöhinää. Mitä se pöhinä sitten tarkoittaakaan missäkin tilanteessa? Vuoden 2013 eittämätön muotisana oli pöhinä. Sitä markkinoitiin jonkinmoisena ikään kuin hyveenä, että nyt kyllä tapahtuu.

Sittemmin on osoittautunut, että pöhinästä on ollut myös paljon haittaa, kun on vain pöhisty ilman todellista kytköstä itse toimintaan. Itse miettisin useamman kerran tämän sanan käyttöä asiallisissa tilanteissa.

Mitä pöhinä sitten on? Se on varsin tunnettu termi amfetamiinin ympärillä. Kuinka moni haluaa oikeesti pöhistä ja rakentaa toiminnallisia kytköksiä huumeisiin?

Sanakirja kertoo pöhinän olevan yleishyödytöntä pyöriskelyä, oleilua, hengailua, touhuilua ilman erityistä päämäärää. Kuinka monen yrityksen arvoihin halutaan liitettävän pöhinän alkuperäisiä merkityksiä.

Tämän blogini lopuksi paljastan mitä ja miten voi menestyä täysin ilman pöhinää.

Suurin pöhinä ilman muuta tänään ja jopa kuukausien ajan käydään korona-viruksen ympärillä. Ainoa varma asia on viruksen Suomenkin valloitus ja se jälkeen jälkiviisastelu mitä olisi pitänyt tehdä ja mitä jättää tekemättä.

Koronan tauksessa täyttyvät monet määritelmät pöhinästä kuten yleishyödytöntä pyöriskelyä, oleilua, hengailua, touhuilua ilman erityistä päämäärää. Päämäärättömyys toki johtuu, ettei maailmassa ole ainuttakaan asiantuntijaa, joka pystyisi satasella sanomaan mistä on kyse ja kuinka korona käyttäytyy.

Kriisiviestinnän asiantutija Katleena Kortesuo luonnehtii osuvasti Ei oon totta palstallaan, että Suomi elää johtamistyhjiössä. Kukaan ei ota johtajuutta, vaan kaikki vilkuilevat toisiinsa. Jospa joku muu tekisi ratkaisuja? Ratkaisuja odotellessa

Suomi pohtii, Suomi selvittää, Suomi pitää yhteyttä, Suomi perustaa työryhmän. Suomi pöhisee.

Maailmalla olisi kuitenkin käytännön esimerkkejä, ei taudin nujertamisesta vaan sen leviämisen estämisestä. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Hong Kong. Siellä on 110 todettua tapausta. Kuitenkin Suomen pääkaupunkiseudun  kokoisella alueella asuu 7,4 miljoonaa ihmistä.

Rajoitukset tulivat välittömästi voimaan. Hengitysmaskit ilmestyivät heti kasvoille ja ihmiset ymmärsivät mitä tässä pöhinässä pitää tehdä.

Korona-pöhinän postiivinen ilmentymä on vuodesta 1944 lähtien tuotannossa oleva korona-peli. Keski-Suomalainen valmistaja sanoo, että kaikki päivällä valmistetut korona-laudat ja -nappulat ovat illalla myyty. Kysyntä on nyt niin kovaa kun sattui joutumaan pöhinän keskelle.

Toinen iso pöhinä viime aikoina on ollut Euroviisut. Jos en olisi tiennyt lehtiä lukiessani ja somea selatessa mistä on kyse, en oikein mistään olisi tajunnut, että kirjoittelu koski yhtä ja samaa tapahtumaa. Niin olivat arviot äärilaidasta toiseen.

Kaikki kirjoittelu täytti pöhinän määritykset erittäin hyvin - yleishyödytöntä pyöriskelyä, oleilua, hengailua, touhuilua ilman erityistä päämäärää.

No päämääränä on tietysti Euroviisujen voitto, mutta mitä on silloin oikeasti voitetaan. Pöhinästä päätellen kukaan ei oikein tiedä onko voitettu musiikkikilpailu, ulkonäkökilpailu, show-kilpailu, perinne-kilpailu, artisti-kilpailu, byro/lava-kilpailu?

Jos ja kun tällaisen pöhinän keskelle joutuisi ainakin yritysmaailmassa olisi syytä viheltää peli poikki ja tarkentaa määrittää mistä oikein kilpaillaan, eikä vaan pöhistä.

Tampereen yliopistolla vihellettiin tosiaan peli poikki, kun pöhinällä rakennettiin kikkakolmosia, joilla ei ollut tukevaa pohjaa yliopistolliseen perustyöhön ja perusarvoihin. Fiinimmin sanottuna brändin rakentamisesta vastuussa ollut henkilö sai potkun ja nyt otetaan uutta todellisempaa otetta Tampereen yliopiston ja teknisen korkeakoulun osaamisen ja kulttuureiden vahvaan ja toimivaan yhdistämiseen.

Tampereella mentiin pöhinästä pöhinään, joka alkoi hermostuttaa sekä siellä työskenteleviä, että hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herliniä.

Tampereen yliopiston rekrytointi-ilmoituksessa pöhistiin ja siinä yliopisto haki viestintäasiantuntijaa. Ilmoituksessa tehtävään haettiin "monikanavaisen tarinankerronnan huippuosaajaa", jolla on supervoimia ja joka luo sanoitusta ja visualisointia. Täydellistä – pöhinätarinoita.

Yritystason pöhinää parhaimmillaa on Espanjassa ja Suomessa toimiva assaripalveluja tarjoava Wannado. Toinen perustajista Irina Viitala pöhisee yrityksen nettisivuilla merirosvona. Sopisi paremmin lasten lakritsimainokseen.

Samainen Viitala iloitsee nyt somessa kuinka meidän Wannadolla on ekat yyteet.  Olen vähän tohkeissani asiasta, koska sellaisten järjestäminen Suomessa on tehty tosi hankalaksi.

Ihan noin vaan et päädy tilanteeseen, jossa olet yt-neuvotteluita järjestävä taho! #kokeile

Välihuomautuksena sanottakoon, että Wannadon viimeiset julkiset, punasävyiset  tilinpäätöstiedot ovat vuodelta 2017.

Viitala jatkaa somessa - yt on kuitenkin positiivinen juttu! Se terveyttää yrityksen toimintaa ja parin suljetun oven jälkeen avaa useita uusia ovia.

Näin siis nautittavaa yt-pöhinää merirosvomeiningillä iloisista potkuista.

Mutta sitten se lupaamani esimerkki menestyksestä ilman pöhinää. Siis ihan vaan erinomaisella ja vakuuttavalla tekemisellä.

Suomalainen, nuori vaatesuunnittelija Anna Isoniemi tekee niin vakuuttavaa vaatesuunnittelua ilman pöhinää, että maailman jätti Adidas otti häneen yllättäen ja varoittamatta yhteyttä. Nyt hän on suunnitellut Adidakselle uuden vaatemalliston.

Isoniemi ei pöhissyt Ylen Aamu-tv:ssäkään mistään kikkakolmosista, saati muodin pintaliidosta. Hän kertoi tutustuneensa Adidaksen arkistoihin ja historiaan, loi ammentamalleen kulttuurille uuden ilmeen. Anna Isoniemen, 29, ajatukset, tapa suhtautua tekemisiin on niin syvää ja nöyrää - haaveilen, että saan tuoda oman visioni esiin. Pöhinästä ei tietoakaan.

Luulotautia on ollut aina ja tulee aina olemaan

Lauantai 29.2.2020 klo 10.22 - Kauko Niemi

Ja taas pöllähti julkisuuteen terveydenhoidon kummallisuus, missä on myös helppo tapa piiloutua byrokratian taakse potilaan kustannuksella. Kansankielellä luulosairaus, nykyisin fiinimmällä termillä sama asia on toiminnallinen häiriö, jolla voidaan välttää sairauteen liittyvät luokitukset ja velvollisuudet.

Työterveyslaitoksen ylilääkäri Markku Sainio kuvaa Ylen jutussa kuinka lääkäreiden koulutus on sitä, että joku elimistössä on rikki ja sitä pyritään korjaamaan tai lääkkeillä kääntämään parempaan. Toiminnallisessa häiriössä se ajatus onkin hermostossa, ymmärryksessä, ajattelussa ja suhtautumisessa, jotka eivät ole ihan sitä ydintä lääketieteessä, mutta terveydenhuollossa kyllä.

Asian julkinen keskustelu on tervetullutta. Erityisen tervetullutta ainakin niiden keskuudessa, jotka vaikkapa sairastavat vakavan hankalaa Kroonista väsymysoireyhtymää, ME, ja he tuskin jaksavat odottaa asenteiden muuttumista ja avun saamista kymmentä vuotta.

Jopa 15–30 prosentilla sairaaloiden ja terveyskeskusten potilaista on oireita, joille ei löydy selkeää lääketieteellistä selitystä. Sydämentykytystä, vatsakipuja, voimakasta väsymystä, unettomuutta, nivelkipuja, ahdistuksen tunnetta – lista on pitkä ja se koskee kaikkia lääketieteen erikoisaloja. Listaan voi lisätä myös julkisuudessa pyörivät sisäilmaongelmat.

Julkisia ulostuloja on viimepäivinä ollut useampiakin. Ensimmäisenä Finnradio.fm julkaisi koulutettu kokemusasiantuntija Jonna Strandénin haastattelun. Hänen näkemyksensä ja kokemuksensa ei jätä arvailuja missä jamassa väsymysoireyhtymää sairastavien hoitokulttuuri on tällä hetkellä.

Finnradion jälkeen Yle on julkaissut kolme juttua, joka liippaavat luulosairautta tavalla tai toisella.

Helsingissä näitä toiminnallisiksi häiriöiksi kutsuttavia oireita on hoidettu kohta vuoden päivät toiminnallisten häiriöiden poliklinikalla. Klinikka on Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi myös ainoa. Apua ei siis ole saatavissa kovinkaan helposti ja laajasti. Lääkärikunta jakautuu asiassa puolesta ja vastaan.

Huoliteoriaa, kuten Yle asiaa nimittää, kauppaavat voimakkaasti esiin kaksi instituutiota: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL sekä Työterveyslaitos eli TTL. Ne ovat merkittävimmät suomalaisten terveyden eteen toimivat tahot, joiden kannanottoja terveydenhuollossa seurataan tarkasti.

Tästähän helposti seuraa byrokratian rattaissa, etteivät lääkärit hoida luulotautia, koska sitä ei ole määritelty viralliseksi taudiksi missään. Sitä rikkimennyttä asiaa ihmisessä ei ole konkreettisesti olemassa ja vakuutusyhtiötkään eivät korvaa sairauteen kuulumattomia asioita.

Ylen laajassa sisäilmaselvityksessä ei juurikaan löytynyt esimerkiksi näyttöä Suomen viralliselle huoliteorialle sisäilmasairauksissa. Virallisten tahojenkin olisi nyt viimeistään ryhdyttävä tarkistamaan kantojaan niin että toimitaan potilaan hyväksi eikä byrokratian hyväksi.

On täysin turhaa hurskahtelua, etteikö nosebo ja plasebo olisi aina läsnä tavalla tai toisella jokaisessa sairaustapauksessa. Huoletonta sairastelijaa ei ole olemassa.

Plasebo on positiivinen uskomus vaikutuksesta. Kun ihmiselle annetaan tehotonta lumelääkettä, puhutaan empaattisen asiallisesti ja hän kokee saavansa siitä apua, kyse on plasebosta. Nosebossa taas kielteinen mielikuva aiheuttaa haitallista tunnetta.

Plasebo vaikutus alkaa aina jo lääkärin käyttäytymisestä potilasta kohtaa ilman ensimmäistäkään pilleriä. Itselläni on erinomainen kokemus, kun akillesjänteeni jouduttiin putsaamaan ja kolmen kuukauden keppilinkuttelu sai polven kipeytymään.

Onneksi itse kohtasin sen henkisesti kypsän ja osaavan lääkärin. Kuvataan polvet ja varmistetaan mikä on tilanne. Lääkärin mukaan harvalla kolmekymppisellä on noin siistiä polvea kuin minulla. Lopetin turhaan varomasta ja kävelemästä luonnottomasti ja pian häipyivät polvikivut ilman särkylääkkeitä.

Lue myös tämä

Jlmastointi

Taksit kurvasivat ojasta allikkoon

Lauantai 15.2.2020 klo 11.54 - Kauko Niemi

Tällä hetkellä ei ole epäillystäkään, etteikö taksi-liikenne olisi tavattoman syvässä luottamuspulassa. Luottamuksen menettämistä ei korjata yhdessä yössä, nykymenolla ehkä ei koskaan. Ennen asiakas saattoi ryöstää taksin, nyt taksi saattaa ryöstää asiakkaan, kuvailee vanha taksikonkari,

Koko taksi-liikenteen perusominaisuuteen kuuluu se, että ani harva käyttää sitä omalla rahallaan ja siksi kulut ja kulttuuri ei nyt ole niin nuukaa paljonko se maksaa ja kuka rahat lopulta saa.

Koko toimialasta noin 90 prosenttia maksavat yritykset ja Kela. Omalla rahalla maksavia on siis marginaalinen osuus. Tämä osuuden joukkovoima olisi tarkkana, kuinka toimitaan ja kuinka rahalle saisi vastinetta.

Itse kuulun niihin nuukapieruihin, jolle taksikyyti tuntuu kohtuuttomalta. Kuulun myös niihin, joka osaa järjestää aikataulunsa niin, ettei kiireen takia tarvitse hypätä kyytiin kuin kyytiin. Tämä vain taustatiedoksi, että osaat asettaa tämän blogin oikeaan kontekstiin.

Tämän berneriläisen taksiuudistuksen jälkeen olen käyttänyt kerran taksia ja silloinkin hyvän ystäväni, taksiyrittäjän palvelua. Pari muuta kertaa olisin päässyt helpommalla ja nopeammin taksilla, mutta en uskaltanut käyttää. Pahaa pelkään, etten ole ainoa lajissani.

Taksi-bisnestä elättävän Kelan uusi pääjohtaja Outi Antila sanoo Uuden Suomen haastattelussa, että Kelan piikkiin laitetaan myös sellaista, mikä ei sinne kuulu. Yksi tällainen on taksiuudistus, joka vei pitkänmatkan potilailta mahdollisuuden käyttää samaa taksikyytiä sairaalareissun meno- ja tulomatkalla.

Nyt yksi taksi suhaa Sulkavalta Kuopioon ja toinen Kuopiosta Sulkavalle, ja molemmat posottavat mahdollisesti ilman kyytiläistä tyhjinä takaisin.

Antilan mukaan tässä ei ole järkeä, ei ihmisen, kustannusten eikä ympäristön kannalta. Hän huomauttaa, että aiemmin meno-paluumatkalta paluukyydistä korvattiin vain odotusaika, mutta kyytiläinen pääsi samalla kyydillä takaisin. Nyt korvattavana on koko matka.

Antila sanoo myös, että STM yritti taksilain valmisteluvaiheessa kertoa liikenne- ja viestintäministeriölle, miten elävä elämä toimii maakuntien potilaskyydeissä.

Hän lupaa Kelan arvioivan taksikäytännöt vielä uudestaan siinä vaiheessa, kun nykyhallitus on korjannut taksilakia ja Kelan sopimukset tulevat taksipalveluissa katkolle vuoden 2021 lopussa.

Kuka haluaa sekaantua millään tavalla toimintaan, missä taksikuskit tappelevat asiakkaista sekä tappelevat keskenään siis aivan konkreettisesti nyrkein ja ennen kaikkea ilmiannoin.

Verottajalle tulleet lukuisat vihjeet taksialan ongelmista ovat johtamassa isoon valvontaprojektiin vielä tämän vuoden aikana - onneksi.

Vihjeitä on tullut laidasta laitaan, osa asiakkailta ja osa ilmeisesti alan sisältä. Alalla on noin 1 300 sellaista yrittäjää, jotka eivät ole lainkaan rekisteröityneet verovelvollisiksi. Temppuja ja porsaanreikiä löytyy nykyisessä järjestelmässä, kuinka näin voi tapahtua.

Taksilla matkustaminen on kallistunut Tilastokeskuksen mukaan puolessatoista vuodessa keskimäärin 13 prosenttia. Taksiuudistusta pitäisi nyt korjata, mutta näyttää, ettei siihen suuria haluaja löydy edes teknisesti saati henkisesti. Luottamuksen palautusta tavalla tai toisella ei siis ole tiedossa.

Itse olen nyt sen verran perehtynyt asiaan, etten ikinä ottaisi taksia tolpalta. Voin toki seisoa tolpalla, mutta auton valitsisin sen taksiyhtiön sovelluksella, josta on vähiten huonoja kommentteja liikkeellä.

Todella sääli niitä asiallisia, rehellisiä ja kohtelijaita kuskeja/yrittäjiä, joiden niskaan rapa roiskuu turhaan.

Millaisella ymmärryksellä seuraan Yhdysvaltain vaaleja

Lauantai 8.2.2020 - Kauko Niemi

Olen niin moneen kertaan paasannut, tehnyt omaa sisäistä arviointia siitä, kuinka sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässä. Vaikkapa yksi tämän hetkinen muotisana - tarina? Minä en löydä tuolle sanalle muuta merkitystä kuin joku tarinoi eli puhuu puuta-heinää, jolla ei totuuden kanssa ole mitään tekemistä.

Ajatus nousi voimakkaasti taas pintaan, kun seuraa yhdysvaltalaisten vaalikamppailua. Mukana on asioita, joita suomalaisen on pikaotsikoinnin perusteella todella vaikea ymmärtää. Sehän vaan johtuu siitä, ettei minulla ole lähimainkaan riittävästi tietoa, saati omakohtaista ymmärrystä amerikkalaisesta mielenmaisemasta.

Toki olen käynyt siellä parikymmentä kertaa. Käynnit ovat olleet yhtä lukuunottamatta työmatkoja. Nukutaan ja ollaan passattavina hotelleissa. Kaiken pitää näyttää hienolta ja äveriäältä. Päivän ohjelmat ovat virallisia, hyvin rajattuja ja suunniteltuja. Mitä nyt hotellin hississä kysytään tuppisuu suomalaiselta – onko kaikki hyvin? Kun en aurinkoisella small talk -ilmeellä heti tervehtinyt iloisesti hissiin tulijaa.

Olen työskennellyt yhteensä 17,5 vuotta amerikkalaisissa organisaatioissa ja tavannut melko usein ihan aitoja amerikkalaisia bisnessmiehiä. Pieniä viboja ajatusmaailmasta olen tosin heiltäkin saanut, kun yksi tiesi tulleensa Helsinkiin, muttei tiennyt missä maassa tällainen kaupunki sijaitsee. Toinen kysyi, onko Suomi tiheämmin asuttu, kun mennään pohjoiseen. Täällähän on vain pelkkää metsää.

Senkin olen lukenut, että eri osavaltioissa on hyvinkin erilaiset näkemykset maailman menosta. Hyvinkin erilaista lainsäädäntöä ja uskonnollisuutta. Yksiä, samanlaisia amerikkalaisia ei ole.

Kokemukseni ja viitetaustani amerikkalaisuudesta on siis varsin heiveröinen ja teen varmaan omituisia tulkintoja vaikkapa presidentti Trumpin sanoista.

Kuuntelin juuri erästä haastattelua, jossa tavallinen amerikkalaisnainen esitti näkemystään siitä, ettei kukaan amerikkalainen halua, että julkinen valta puuttuisi, saati määräisi heidän yksyiselämäänsä ja tekemisiään. He eivät missään tapauksessa halua elää sellaisissa sosialistisissa maissa kuten esimerkiksi Norja ja Suomi, missä valtio puuttuu jokaiseen asiaan.

Asiaa vahvisti toinen haastateltava, maanviljelijä Keski-lännestä. Jos minulle sattuisi jotakin pahaa, niin en voisi kuvitellakaan, että saisin apua vaikkapa poliisilta. Poliisit ovat niin kaukana ja aina pitää pärjätä itse ja siksi minulla on aina ase mukanani.

Jos tällaisia viitetaustoja löytyy kovasti paljon, niin Trumpin hokema Amerikka ensin saa varmasti aivan toisenlaisen ja erittäin hyväksyttävän merkityksen useiden vastaanottajien päissä, kuin minun päässäni, jolle yhteistyö on kaiken toimivan lähtökohta.

Paljon on minulla opittavaa, jotta amerikkalaisen presidentin vaalikampanjan viestit saisivat päässäni oikean merkityksen. Yksikään ehdokas ei tietenkään osoita sanojaan minulle, mutta olisi kiva ymmärtää miksi joku sanoo niin kuin sanoo.

Ja nyt kun on päästy kampanjoinnissa alkuun, niin päästiinpä heti todistamaan Iowan jälkeen, että tärkeämpää on se miltä näyttää kuin mitä on. Tiettävästi yhtään ääntä ei hukattu, mutta ohjelmointiongelma aiheutti täydellisen, joidenkin mukaan demokraattien peruuttamattoman katastrofin.

Jännäksi menee joka tapauksessa. Ja senhän olemme jo nähneet, että siitä ei tule presidenttiä, joka saa kansalta eniten ääniä. Ja kukaan äänestäjä ei voi salata omaa kantaansa, koska hän seisoo äänestyskokouksessa julkisessa rivissä osoittaen kannatustaan. Tasan menneet äänet sitten ratkaistaan kolikkoa heittämällä.

Jatkossa on mielenkiintoista seurata saako Trump vastustajakseen 38 vuotiaan nuoren miehen vai 78 vuotiaan kaiken kokeneen ja kaiken nähneen vaarin, vai peräti naisen?

Minut roolini on tietysti pysyä vain coolina näissä kekkereissä. Oppia ymmärtämään miksi amerikkalaiset käyttäytyvät niin omituisesti kuin ne minun mielestäni käyttäytyvät.

Yhteinen hyvä on kadoksissa

Lauantai 1.2.2020 klo 12.53 - Kauko Niemi

Jos minun nyt pitää valita suomenmestarit vastakkainasettelussa, niin valintani melko helppo. Työmarkkinaosapuolet saisivat tämän tittelin.

Neuvotteluja ei käydä lainkaan vaan pelkkää ylikärjistettyä riitelyä minuuteista ja centeistä. Arvovaltataistelua, jonka tavoitteena ei ole löytää yhteistä voittoa ja edistymistä. Syyllisiä ovat molemmat osapuolet omissa poterooissaan. Ikään kuin toisiinsa täysin kyllästynyt pariskunta, joka nalkuttaa pikkuasioista päivästä toiseen ja vetää välistä aina kun mahdollista.

Jokaisella on myös oikeus kuulua liittoihin tai olla kuulumatta – sekä työntekijöillä että yrityksillä. Olla lakossa tai tehdä töitä. Tämäkin näyttää nyt kärjistyvän entistä enemmän tässä vastakkainasettelussa ja ideologisessa taistelussa. Uhkailu ei ole tätä päivää sen enempää yritysmaailmassa kuin junioriurheilussakaan.

Kuka ylipäätään voisi kuvitella, että päähän potkimalla muka löytyisi yhteinen huippuinnostus ja tekemisen meininki ja halu? Vuosien varrella nokkapokka on vain kiivastunut ja tämän palauttaminen vie vuosia, ennen kuin oltaisiin tilanteessa missä maamme tuottavuus oikeasti ja innostavasti kasvaisi, eikä vain exeliä pyörittämällä näyttäisi tilastollisesti kasvavan.

Nyt pitää kehittää mittareita, joilla työn laatua ja tuloksellisuutta mitataan, eikä käytettyjä minuutteja. Ja kaikki se on huonoa johtamista, mikä ei näy tekijöiden arvostuksessa.

Ymmärrän oikein hyvin vaikkapa Kotkamillsin huumaa muovittoman kuppikartongin menestyksen. Tehtaanjohtaja sanoo, että meillä työtahti on niin kova, että jos alkaisimme lukea kikyn pykäliä, työn tuottavuus heikkenisi.

Miksi ja millä kokemuksella sitten näin pahasti hermostun tämän hetkisestä menosta?  Enkä näe juurikaan valoa tunnelin päässä.

Elämäni ensimmäinen työpaikka opetti kahdeksassa kuukaudessa shokkina päin näköä mitä on ammattiyhdistys käytännössä. Eikä se näytä kovin paljon muuttuneen.

Maalaispoikana toimin maalaisjärjellä. Sokerijuurikkaat piti harventaa silloin kun kasvusto oli harvennuskunnossa. Missään ei ollut määritelty ennakkoon, milloin heinähommat tehdään. Luonto hoiti asian jonakin vuonna aikaisemmin jonakin vuonna myöhemmin muttei koskaan sateella. Hommat hoidettiin silloin kun niiden aika kulloinkin oli ja muodostui otollinen hetki. Tämä pinttymä on kasvanut tiukasti selkärankaani.

Koulujen jälkeen aloitin hommat Helsingissä. Ensimmäisessä työpaikassa vastuullani oli tietyömailla käytettävien varoitusvilkkujen toiminnan tarkistus ja loppuviritys sekä pakkaaminen toimituskuntoon. Edeltäjäni oli saanut potkut, kun oli pistänyt tyhjiä laatikoita Norjan toimitukseen - ”tehokkuuden nimissä”, eikä urakat kussut.

Olin ollut noin neljä päivää töissä, kun kahvitauko ei keskeyttänyt juuri valmistuvaa vilkkua, vaan viritin loppuun ja ajattelin pitää sen jälkeen kahvitauon. Viiden hengen lähetystö tuli ilmoittamaan, ettei kahvitunnilla sopinut tehdä töitä. Samalla he ilmoittivat, että työpäivä loppuu klo 16:00 ja käsienpesuaika alkaa 15:56. Ruuvimeisselit tippuvat kädestä ja siitäkin tulee pitää kiinni.

Meitä oli kaksi kaveria samassa huoneessa ja tämä vanha mies opetti minua tavoille sekä- työ että elämäntavoille. Hän muisti toistaa moneen kertaan, kuinka hän ei ole antanut pojalleen rahaa koulutukseen. Silloinhan hänestä tulisi herra. Muutoinkin herraviha tuntui olevan vallalla ja sen kautta olemiseni alkoi käydä aika tukalaksi.

Lupauduin näet menemään työkeikalle Kemiöön. Saman projektin takia yrityksen teknologiajohtaja vieraili siellä samaan aikaan. Asioiden helpottamiseksi lyöttäydyin hänen Saabinsa kyytiin. Tämä sitten tulkittiin herrojen kanssa vehkeilyksi ja montaa juttukaveria ei tämän jälkeen työmaalta löytynyt. Asiaa vauhditti, etten liittynyt mihinkään liittoon. Näin alkoi minun elämäni työmarkkinatuntemus kantapään kautta.

Tämän kokemuksen jälkeen seurasikin 20 vuoden työelämä, missä ei tullut vastaan ainuttakaan ammattiyhdistysajatusta suunnasta eikä toisesta. Enkä myöskään itse kuulunut mihinkään liittoon. Parhaimmillaan tekemisiäni mitattiin työn laadulla ja palkkaneuvottelut kytkeytyivät kehitys- ja arviointikeskusteluin. Jos työn tulokset ylittivät tavoitteet niin siitä seurasi pyytämättä palkankorotus, eikä siitä tarvinnut neuvotella missään pöydässä.

Ensimmäisen kerran siis jouduin, pääsin, what ever, puntaroimaan ammatillisesti järjestäytymistäni 20 vuoden työrupeaman jälkeen. Tuolloin liityin alan työntekijäliittoon käytännön toimien helpottamiseksi. Minkäänlaisia aatteellisia intohimoja ei tuolloin ollut puoleen eikä toiseen.

Käytännössä tämä merkitsi, että palkkakehitykseni pysähtyi seuraaviksi 20 vuodeksi liiton määräämälle kulloisellekin tasolle, eikä sillä ollut juurikaan mitään kytköstä työn määrään tai laadullisiin tuloksiin.

Muistaakseni en koskaan ole ollut lakossa, mutta lomautettuna kylläkin.

Tulevaisuus osoittaa kuinka millenium-ikäluokka suhtautuu tilanteeseen, koska heille oma kehitys ja arvostus ovat tärkeämpiä kuin kiky-minuutit.