Elämän nautinnot ja vauraus

Maanantai 7.4.2014 klo 19.01 - Kauko Niemi

Yleiseksi totuudeksi muodostuu helposti lehtiä lukiessa ja somessa pyöriessä, että elämän nautintoja ovat luxus-tuotteet, bilettäminen, näyttävät autot, tavarataivaat, shoppailu  jne jne.

Luin juuri yhden itsensä kehittämistä käsittelevän kirjan. Kirja oli kaikin puolin mielenkiintoinen, mutta jossain kohtaa se rupesi tökkimään, kun ryhdyttiin puhumaan kuinka voit vaurastua ja nauttia elämästä.

Kirjan vaurastumisen aakkoset ja viikonloput suuret lotto-paukut käynnistivät ajatusprosessin, että miksi minun pitäisi vaurastua? Onko ajatuksissani jotain vialla, sillä vaurastuminen ja elämästä nauttiminen lehtijuttujen muodostaman yleisen totuuden ja käsityksen mukaisesti ei juurikaan kiinnosta. Siis miksi vaurastuisin?

Lämmin ja puhdas koti riittää. Autosta en maksaisi yli 20.000 euroa, vaikka voittaisin 57 miljoonaa euroa. Bilepaikkoihinn saisi kantaa ja michelin-ravintoloissa en viihtyisi, sillä ruoka on reseptivapaata uskomushoitolääkettä. Sitä otetaan oikea määrä oikeaan aikaan. Sitä paitsi tämä lääke on tehokkaampaa, kun sen ottaa 6 km patikoinnin jälkeen Nuuksion tulilla.

Mutta mitä se vauraus ja elämästä nauttiminen sitten on? Se on jokaiselle eri asioita, kunhan ei sorru toteuttamaan harhaista mielikuvaa elämän nautinnoista yleisen totuuden ja naapurien paineen alaisena.

Tunnen ihmisen, joka vielä parin vuoden jälkeen muistaa olla tyytyväinen, kun sai ostettua hyvin toimivan  lippiksen kahdella eurolla. Eikä hän ole edes köyhä, eikä huono-osainen, mutta nauttii muusta kuin luxustuotteista.

Kaveripiiriini kuuluu henkilö, joka käyttää työmatkoihinsa yli 2 tuntia päivässä, vaikka ihan hyväpalkkaisena ja korkeassa asemassa organisaatiossa voisi koska tahansa ostaa mersun tai ottaa työsuhdeauton. Hän nauttii aivan muista asioista. Tosin joutuu selittelemään autottomuuttaan harvase päivä.

Tuon kirjan käynnistämän ajatteluprosessin tuloksena ja ison ajatusmuutoksen jälkeen olenkin valmis vaurastumaan. Tosin en sen takia, että saisin itselleni näyttävämmän auton tai tavarataivaista turhaa krääsää (tälläkin hetkellä netissä myynnissä noin 50 tuotetta). Vaan siksi, että voisin kanavoida vaurautta sinne missä sitä ihan oikeasti tarvitaan. 57,3 miljoonalla saisin paljon hyvää aikaiseksi.





 

Paljastuskierteet ryöpsähtivät käyntiin

Perjantai 4.4.2014 klo 14.35 - Kauko Niemi

Kaksi mielenkiintoista avausta kirjojen kautta parin päivän sisällä. Tapaukset Kummola ja Soini.

Jokainenhan, jopa Soini tietää, että tällaisen jytkyn jälkeen asioita pengataan ja jokainen kivi käännetään. Aina on jollakin tarve, jopa vihjata asioista. Kummolan kohdalla en ole aivan varma, sillä hänen julkisuuden hallinta on niin alkeellisella tasolla.

Kirjan julkaisun jälkeen Kummolan on turha örähdellä yhtään mitään. Toki Kummola aiheutti itse kirjalle huikean kiinnostavuus asteen ja moninkertaisen julkisuuden.

Luulen, että Soinin arviot eivät ihan osuneet nappiin niistä vaikuttimista, joilla kirjalla pyrittiin. Jokainen on satavarmasti tiennyt, ettei Soinin terveys voi olla hyvä. Jokainen tietää satavarmasti, ettei Soinin terveys muutu yhdessä yössä, niin kui ei kenenkään muunkaan ihmisen. Jokainen on satavarmasti tiennyt, etteivät Soinin todelliset ajatukset ja julkinen populismi kulkeneet käsi kädessä. Oma kirja avaa nyt näitä saloja.

Kirja paljastaa, että todellisuuden ja populismin ero on ollut liian suuri ja se synnyttää epäluottamuksen kuilun. Toki aina on olemassa ero todellisuuden ja mielikuvien välillä, mutta toleranssi ei voi olla mahdottoman suuri. Liian suuri toleranssi paljastuu aina ennemmin tai myöhemmin.

Nyt Soinikin tietää mitä on elää kaksoiselämää. Siis samanlainen tunne kuin kellä tahansa homolla. Soinin olisi nyt helppo samaistua yksilön ristiriitaisessa tunnemaailmassa elämisessä ja kääntää kelkkansa tasa-arvoisuuden kannattajaksi.

Molemmat herrat ovat nyt liipaisimella ainakin seuraavan puoli vuotta. Enkä usko, että kumpikaan tästä selviää kunnialla.

Rajalan nettiharhautukset eivät nyt mene jakeluun

Maanantai 31.3.2014 klo 11.45 - Kauko Niemi

Otanpahan nyt esimerkiksi kamerakauppa Rajalan. Suureellisesti mainostettu Digiviikko alkoi tänään. Ajattelin tarkistaa, josko tarpeisiini löytyisi jotain vastinetta, mutta löysinkin vain Rajalan omia tarpeita, ei asiakkaan.

Minusta hyvä nettipalvelu antaa käyttäjälleen helposti ja nopeasti vastauksen hakemaansa tietoon. Mieluusti kahden, kolmen klikkauksen jälkeen. Eikä se johda käyttäjää kierrelleen ja kaarrellen johonkin ihan muualle. Mitä muut ovat katselleen – se ei oikeesti minua kiinnosta. Kaikki tällainen harhaanjohtaminen on ärsyttävää ja saa sulkemaan koko saitin.

Rajalan etusivu mainostaa juuri nyt Digiviikkoa, mutta minun viisauteni ei riitä löytämään yksinkertaisesti ja selkeästi mitä Digiviikko pitää sisällään. Mitkä tuotteet ovat Digiviikolla hinnoiteltu eri tavalla kuin normaalisti. Millaisia tuotepaketteja Digiviikko mahdollisesti tarjoaa.

Ei – näitä ei ole koostettu mihinkään. Satunnaisella selaamisella löydät tuotteiden joukosta sieltä täältä merkinnän Digiviikko, joka tarkoittanee normaalista poikkeavaa hintaa.  Tuotteen ominaisuuttahan Raja tuskin pystyy muuttamaan.

Hakukoneen haku ”Canon 5D” antaa ensimmäiseksi vastaukseksi – Tuotetta Canon 5D hakeneet ovat kiinnostuneita myös näistä. Totta kai ovat kiinnostuneet, koska haku antaa kaikkea muuta kuin Canon 5D. ja kone vain sorttaa eksyneiden sivustoja.

Hakukoneen haku Canon EOS 7D ei anna vastaukseksi 7D kameraa vaan kaikkea hilavitkutinta, jotka sopivat 7D kameraan. Listoja mitä muut 7D hakijat ovat katsoneen.  Itse kameran löydät vasta valikon > Canon > Digitaaliset järjestelmäkamerat kautta.

Ilmeisesti Canon 5D ei kuulu Digiviikon ohjelmaan. Rajala ilmoittaa hinnan olevan 3099 euroa ja normaalihinnan 3899 euroa. Tosin samaa tuotetta myydään 2700 eurolla ja alle 3000 euron monessa muussa kaupassa.

Mihin perustuukaan Googlen menestys. Yksinkertaisuuteen, yhteen hakukenttään ja oikeisiin vastauksiin. Jos hakisin Googlesta Canon 5D kameraan ja saisin vastaukseksi, että afrikkalaiset 5D tuotetta hakeneet ovat kiinnostuneita näistä bambun versoista. Jaksaisinko käyttää Google kymmeniä kertoja päivässä – en.

Avoin ja vapaa tiedonkulku ottaa koville

Lauantai 22.3.2014 klo 18.11 - Kauko Niemi

Tieto on valtaa ja tieto murenee internetin myötä sellaista vauhtia, etteivät kaikki ehdi mukaan tai jopa luulevat, ettei kehitys muka koskisi heitä lainkaan. Tiedon merkitys muuttuu salakavalasti aivan pienistä asioita koko maailmaan koskeviin asioihin ja yhtäaikaisesti kaikilla tasoilla.

Turkissa pääministeri on ottanut itseään suuremman urakan murskata Twitterin. Tämän päivän Hesarissa arvioidaan, että Erdogan ottaa mallia osin Kiinasta, missä puolue on kyennyt sammuttamaan suuren kansanosan tyytymättömyyden voimakkaalla talouskasvulla, sensuurilla ja väkivallalla. Turpa kiinni ja rikastu. Puree paremmasta elämästä unelmoiviin.

Ei ole epäillystäkään siitä, etteikö Kiina menetä otettaan ja sitä ennen jo Turkki tiedon avautuessa yhä enemmän ja tiedon saatavuuden helpottuessa. Eikä tiedon avautumisen kehitystä estä mikään.

Niin pientä yhteisöä ei ole enää olemassakaan, jota tämä kehitys ei koskisi. Syytä oppia elämään että kaikki on avointa ja kaikilla on oikeus ilmaista itseään. Välineet ovat jo meillä käytössä.

Timo Soini vähätteli, jopa paheksui sosiaalista mediaa. Soini tietää valtansa horjuvan sitä enemmän mitä enemmän puolueessa levitellään tietoja ja kikkelikuvia. Soininkaan on turha vedota johonkin hallinnon arvovaltaan, kun taustalla ovat ihan muut uhkakuvat. Jokainen tieto, jokainen huhu on vain niin helppo tarkistaa ja tulee julkisuuteen joka tapauksessa tavalla tai toisella ja jytkyt sulavat pois.

Parempi olla avoin ja rehellinen, sillä mikään ei pysy piilossa. Vai mitä mieltä olet vaikka Yhdysvaltain urkintapuuhista.

Soinin kaltaisia juntturoita ovat vaikkapa Kalevi Kummola ja Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos, jotka elävät luhistuvassa, vanhassa maailmassa ja ihmettelevät vain huuli pyöreänä miten ympäristö muuttuu ja mikseivät ihmiset usko heitä.

Tiedot ovat nyt ja tulevaisuudessa vain käytettävissä olevaa raaka-ainetta, josta jokainen muodostaa oman mielipiteensä ja se on ihan yhtä oikea kuin kenenkä tahansa toisen mielipide. Tiedon rajoittamisella tai valinnoilla ei voida enää tätä maailmaa ohjata. Tämä on valtava muutos ihan pienistä yksittäisistä tapauksista suuriin maailman laajuisiin kysymyksiin.

Risto Linturi referoi juuri Facebookissa osuvasti Nasan rahoittamaa tutkimusta, joka ennakoi yhteiskunnan melko pikaista romahdusta. Vallan rakenteet alkavat jäykistyä ja kehitys hidastua sekä eriarvoisuus kasvaa ennen romahdusta, joka sitten tapahtuu ympäröivien alueiden nopeamman kehityksen paineessa. Valtaahan on vuosisadat rakennettu tiedon varaan, eikä se enää onnistu.

Ja lopuksi vaikka oma pieni esimerkkini tiedon käytöstä ostettuani astianpesukoneen. Luin internetistä koneiden teknisiä ominaisuuksia valmistajien sivuilta. Kymmenvuotta sitten tämä olisi riittänyt valinnan perusteeksi.

Mutta valintaan vaikuttavasta informaatiosta ainakin 80 prosenttia oli tällä kertaa ne sadat sivut suomalaisia ja kansainvälisiä testejä, sosiaalisen median mielipiteitä, kotimaisia ja kansainvälisiä käyttäjäarvioita. Huutonet ja tori –tyyppiset käytettyjen laitteiden myyntikanavat, joissa paljastui millaisia koneita ja minkä ikäisenä oli myynnissä ja miksi niitä myytiin pois.

Kävin kahdesti kaupoissa, mutta kertaakaan en jutellut yhdenkään myyjän kanssa. Ainoat fyysiset henkilöt olivat asentajat, jotka toivat ja asensivat keskiviikkona netistä tilatun koneen perjantaina.

Suomen fiksuimman ihmisen valinta on helppo

Lauantai 15.3.2014 - Kauko Niemi

Jos minun pitäisi valita juuri nyt Suomen fiksuin ihminen, niin valinta olisi harvinaisen helppo. Hän on piispa Irja Askola.

Askolan eilen iltainen kommentointi Stradassa Kristuksen morsian elokuvaa ja tämän päivän Helsingin Sanomien haastattelu ovat sen tasoista kiihkotonta pohdintaa, että sitä soisi tulevan vastaan useamminkin.

Askolan ajatukset ovat laaja-alaisia, kiihkottomia, hyvin perusteltuja ja kaiken lisäksi selkeän ymmärrettäviä.

Askolan persoona riisuu ylilyönnit. Kummassakin esimerkkitapauksessa toimittajat pysyvät asiassa ilman äärimmäisyyksiin vietyjä kärjistyksiä. Ja se johtuu Irja Askolan persoonasta ja tavasta kohdata ihminen aidosti.

Itse olen kerran haastatellut häntä juttua varten. Tein kotiläksyni huomattavasti keskivertoa paremmin. Paremmin kuin vaikka ennen pääministerin haastattelua. Enhän voi mennä näin fiksun ihmisen pakeille valmistautumatta.

Omalla kohdallani hyvästä ennakkovalmistelusta huolimatta jäi itselleni epäselväksi pitääkö min teititellä vai voinko sinutella. Tämäkin ratkesi fiksulla tavalla. Istuin yksin odottelemassa sisään käynnissä. Askola tulee itse noutamaan minut työhuoneeseensa ja huikkaa iloisesti jo kaukaa, että sinä olet varmaan Kauko. Siinä selvisi sinutellaanko vai teititelläänkö.

Fiksuus kumpuaa aitoudesta. En ole kohdannut sellaisia viestejä, joissa Askola puhuisi itsensä pussiin. Tänään yhtä, huomenna toista – ota siitä nyt selvää mentaliteetilla. Askolan viesteihin ei ole sisällytetty puppusanagenaraattorilla tuotettua propagandamössöä, eikä piilotettu asioita rivien väliin.

Yritysviestinnän taktikoinnissa kun esimerkiksi lasketaan kuinka monta kertaa haastattelussa pystyy toistamaan yrityksen tietyt avainsanat. Lopputulos on luonnoton ja epäuskottava. Sellaisen haastattelun esillepano vaatii toimittajan rankkaa toimittamista. Ja yrityksen puolella alkaa peli - kuinka minä mieleni pahoitin.

Minulla on joskus tarve löytää paikasta A paikkaan B muttei aina kartalla

Maanantai 10.3.2014 klo 10.19 - Kauko Niemi

En keksi mitään tarvetta ilmoittaa esimerkiksi Helsingin Sanomille omia sijaintitietojani. Tästä syystä en voi ladata esimerkiksi HS mobiiliversiota. Jos en anna lupaa käyttää sijaintitietojani en voi ladata ohjelmaa.

Oma tietoturvani on tärkeämpää kuin päivän pizza-tarjoukset. Oma julkinen sijaintitietoni on se jonka tällä hetkellä karsin pois, ja hyväksyn vain palvelut, joissa sijaintitieto on välttämätön. Esimerkkinä vaikkapa Parkman paikoitusohjelma. Sen käyttämä paikkatieto tietää automaattisesti minkä hintaisella alueella auto on paikoitettuna ilman erillisten koodien näpyttelyä.

Paikkatieto on turvallisuuden kannalta kokolailla vaarallinen tieto. Joku seuraa sinua ja tietää missä liikut, onko se välttämätöntä? Joku tietää milloin asuntosi on tyhjä, onko se välttämätöntä nykyaikana? Ei todellakaan.

Jos joku palveluntuottaja on sitä mieltä että ota tai jätä, niin kannattaa jättää. Toisaalta käyttäjän valinnanvapaus toisi paitsi lisää käyttöä palvelulle niin se luo erinomaista brändin tukemista.

Tänään on helppo tulkita mediatalojen säälittävää asenneilmastoa

Perjantai 28.2.2014 klo 12.33 - Kauko Niemi

Mediatalot riemuitsevat tänään uutisoidessaan omaa alaansa. Printti pitää pintansa. Hesari hehkuttaa printin ylivoimaisuutta. Allerin Aalto-Setälä vakuuttaa Facebookissa, ettei printillä ole mitään hätää.

Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan painettujen lehtien lukijamäärät putosivat 3,2 prosenttia puolen vuoden takaisiin lukuihin verrattuna. Pudotusta on tapahtunut ainakin kuudessa viimeisessä mittauksessa.

Tämä on siis riemunaihe ja juttujen "omalehmä ojassa" näkökulma. Se on myös itsensä pettämistä silloin jos ohjaa ajattelua, ettei muka olisi mitään hätää, eikä

Jos lehdet olisivat uutisoineet jotain muuta toimialaa kuin omaansa, olisi aivan varmasti otsikoihin noussut, että tablettien käyttö uutisten kulutuksessa kasvoi 987 prosenttia ja matkapuhelinten 243 prosenttia ja reilusti yli puolet käyttää viikoittain pc:tä uutiskulutuksessaan. Ja näiden lukujen pohjalta huiman synkkiä spekulaatioita tulevaisuudesta.

Tällainen tyytyväisyys on kehityksen este ja varsin vaarallista kuplan rakentamista. Nyt on aika laskea muutosten kulmakertoimia ja arvioida milloin on paskat housuissa, ellei sähköisiin toimintamalleihin satsata.

Tarkkaan en tunne tutkimuksen metodeja. Väkisinkin ja jo vanhasta kokemuksesta herää aina kysymys kuinka paljon näitä lukuja pystytään manipuloimaan erilaisilla kampanjoilla.

Tänä aamuna luukustani tipahti jälleen Hesarin paperiversio. Olen sen aiemmin kieltänyt sekä kirjallisesti että suullisesti soittamalla Sanomien asiakaspalveluun. Heillä on joku käsittämätön vimma tuputtaa paperilehteä. Ketä tässä vedätetään mainostajia vai statistiikkaa.

Ehkä tänään esitän Hesarille uhkavaatimuksena sähköisen tilauksen lopettamisen, jos printtiversio ei lopeta täyttämästä jätepaperipussiani.

Hot ass

Sunnuntai 9.2.2014 klo 22.05 - Kauko Niemi

Toyota vaihtoi vuosi sitten kuusi vuotta vanhaan Yarikseeni kustannuksitta oikean etupenkin. Pelkääjän puolen istuimen lämmitys kuumeni ja jopa sulatti reiän istuimeen. Sekä reiät kahteen kyydissä olleiden ihmisten takkeihin.

Toyota selitti tuolloin, että he haluavat tutkia mistä näin harvinainen vika voisi johtua. Tuolloin annettiin ymmärtää, ettei vastaavaa vikaa ole aiemmin tullut vastaan.

Penkinvaihto tapahtui sujuvasti heti kun uusi istuin oli saatu maahan. Samoihin aikoihin Huomattiin myös takeissa olevat reiät, joiden kuvat lähettiin Toyotalle. Mitään kannanottoa tai kommenttia heiltä ei takkien suhteen herunut.

Viime viikolla levisi maailman laajuisesti uutinen, että Toyotan penkinlämmittimet ovat palovaarallisia.

Otin yhteyttä Suomen Toyotaan, mistä asiakassuhdepäällikkö Rani Palmu selittää, ettei minun tapauksellani ja uudella tapauksella ole mitään yhteyttä, eivätkä he näin ollen palaa asiaan eikä takkien korvausasiaan.

Asiakkaana tietenkin minulle on aivan sama mistä syystä istuin palaa ja polttaa matkustajan vaatteisiin reikiä. Se vaan on minulle auton istuimen tekninen vika. Auton, jonka on valmistanut Toyota jossakin päin maailmaan. Luultavasti Ranskassa.

Kahta tuntia vaille tunti

Keskiviikko 1.1.2014 - Kauko Niemi

Viime vuoden liikunnallinen saldo oli 349 liikuntasuoritetta, joihin investoin aikaa 363 tuntia oman kirjanpitoni mukaan. Vuositasolla kahta tuntia vaille tunnin päivittäistä keskiarvoa. Tähän ei siis ole laskettu niin sanottua hyötyliikuntaa, vaikkapa vain kotiin tuloa ja kotoa lähtöä, jolloin hissittömän talon portaikossa on otettava 96 porrasta ylös tai alas.

Eniten aikaa käytin viime vuonna uimiseen. Uintikilometrejä kertyi 160 km, mikä on 51 kilometriä enemmän kuin vuonna 2012. kirjanpidosta löytyy toki patikointia, kävelylenkkejä, fillarointia, keilausta, kuntosalia jne. Yhden lajin ihminen en siis ole, enkä missään lajissa hyvä. Ylläpidän liikettä, sillä uskon, että liike on lääke.

Teen mielelläni ihmiskokeita itseni kanssa sekä liikunnassa että monessa muussakin, oppiakseni ymmärtämään mikä sopii minulle ja mikä ei. Mikä asia toimii käytännössä ja mikä ei. Opettelen siis jatkuvasti kuuntelemaan itseäni.

Olen sen verran oppinut, että kaikki muutokset ravinnossa ja muussakin kestää noin kuusi viikkoa, ennen kuin todellisia tuloksia näkyy. Oletpa sitten pudottamassa painoa, kasvattamassa lihasvoimaa, muuttamassa ruokavaliota tms, oikotietä ei ole onneen. Tai pian olet palannut entiseen kuosiin.

Tällä hetkellä pisin ihmiskoe on nyt kestänyt kohta 3,5 vuotta. Tässä ihmiskokeessa on tavoitteena vastustuskyvyn parantaminen. Nyt on kulunut 3,5 vuotta viimeisestä flunssasta. Lopullista totuuttahan kukaan ei tiedä onko tämä vain sattumaa, mutta ajatuksenani oli tuolloin liikunnan lisäksi pitää vatsani mahdollisimman hyvässä bakteeritasapainossa, lisätä D-vitamiinin ja sinkin käyttöä sekä käsihygieniaa. Olen myös laistanut kaikki flunssarokotteet.

Ehdoton kielto itselleni oli kaikkien särkylääkkeiden käyttö, koska ne tappavat sekä hyvät että huonot bakteerit. Ja luojan kiitos en ole tarvinnut muutakaan lääketieteellistä kemiaa. Lisäsin maitohappobakteerien käyttöä ja sellaisten luontaisten ravinteiden käyttöä, jotka sisältävät hyviä bakteereita.

Nyt olen puolisen vuotta käynyt hermoratahieronnassa, jolla aktivoidaan ja edesautetaan kropan omia luonnollisia toimintoja.  

Ruokavalioni on vähähiilihydraattinen. Oman tien karppaaja, jonka pitäisi ottaa hieman tiukempi ote viljatuotteita kohtaan.

Päivittäinen D-vitamiiniannokseni on noin kymmenkertainen viralliseen suositukseen verrattuna. Sinkki ja muut vitamiinit ohjeiden mukaan.         

Alkavan vuoden liikunnallinen tavoite ajallisesti olkoon samaan tasoa. Tosin ajallisesti minulle vapautuu jonkun verran lisää mahdollisuuksia jopa kasvattaa liikunnan määrää. Pitkään olen paininut kuinka saisi tekemisiin enemmän sykettä. Liikunnan myönteinen vaikutus jää vähäiseksi in ilman sykkeen nousua ja hikeä. Siinä tavoitetta alkaneelle vuodelle.

Yllätä

Sunnuntai 1.12.2013 klo 14.04 - Kauko Niemi

Jos haluat tehdä todellisen vaikutuksen, niin yllätä tavalla tai toisella niin hyvässä kuin pahassa. Varmasti sinut tai yrityksesi muistetaan tämän jälkeen.

Joskus voi yllättää kolmekin kertaa peräkkäin, niin kuin teki vakuutusyhtiöni Pohjantähti. Viime viikolla huomasin yllättäen muutaman päivän päästä vahinkoilmoituksen tekemisestä tililtäni, että sinne oli putkahtanut 42 euroa enemmän rahaa kuin mitä vahinkoilmoituksessani oli esittänyt. Siis ihan oikeasti plus-rahaa siinä vaiheessa kun mielessäni arvelin, että mitenkähän siellä asiaan suhtaudutaan.

Ehkä vakuutusyhtiölle minun ajatuksissani yllättäminen on helpompaa, sillä aiemmissa vakuutusyhtiösuhteissani pienten asioiden hoitaminen on kestänyt kahdeksankin kuukautta.

Hyvällä palvelulla ei yllätetä, koska se on oletusarvo. Yllättäviä palvelukokemuksia voi saavuttaa, kun palvelutasoa ei ole standardoitu tiukkaan pilttuuseen. Myyjällä pitäisi olla pieni liikkumavara tai vaan ihan tilannetajua saada asiakas kokemaan oletusarvosta poikkeavaa. Ja se ei ole kurssilla opetettu tekohymy tai hyvää päivänjatkoa toivotus.

Miltä tuntuisi, jos myyjä sanoisi, että annankin tänään sinulle 5 euron alennuksen kun sinulla tuollainen kiva sininen takki. (tuona päivänä kaikki sinitakkiset saavat alennuksen)

Summahan ei ole välttämättä suuri, mutta varmasti leviäisi somessa siinä missä Stockmannin ilmapallo-case.

Yllättäminen on taitolaji ja vaatii nopeaa tilannetajua. Erityisen haasteelliseksi se muuttuu taas näinä aikoina, ennen joulua, kun viranpuolesta, sukulaisuussuhteen, vastavuoroisuuden tai jonkun muun takia pitää muistaa jotakin niin kuin aina ennenkin. Tällaisessa muistamisessa toteutetaan oletusarvoa, eikä se ketään oikeasti yllätä.

Pian kierrätyskeskuksissa, huutoneteissä ja kirppiksillä on taas avaamattomia paketteja, jotka eivät yllättäneet eivätkä muutenkaan osuneet eikä upottaneet.

Huomenna Lumia 1020:aa saa suomalaisista kaupoista

Maanantai 30.9.2013 klo 14.03 - Kauko Niemi

Otin ensimmäiset kuvani Nokia Lumia 1020:lla aivan elokuun lopussa. Tämän jälkeen olen kameraa, puhelinta, eikun puhelinta, kameraa pyöritellyt hyppysissäni. Jopa ottamalla ottanut muutamia testikuvia.

Rajala mainostaa tänään, että huomenna saa ammattitason pokkarin, joka kulkee aina mukana. Kyllä totta on ainakin se, että kulkee aina mukana.

Lumia 1020 on eittämättä hyvä, eittämättä paras kännykkä kamera, jolla olen kuvia ottanut, mutta!

Väistämättä tulee mieleen, että kohderyhmä on kuitenkin miljoonat ihmiset, jotka napsivat kuvia ja jotka haluavat ne heti facebookiin tai muuten jakoon. Ammattilainen joutuu kaivelemaan kuvainformaatiota hieman kauemmin.

Pahin ongelma on virrankulutus. Loma- tai kuvausmatkoille on pakko ostaa kameraan kiinnitettävä lisäakku. Normaalilla akulla ei puoltapäivää kauempaa kuvailla.

Kamera tekee kuvista kaksi versiota. Jakoon sopivat pikkuversiot (1-2 Mt) ja jämäkämpään käyttöön sopivat isot versiot (10 Mt kahtapuolta). Käsittelemättöminä pikkuversiota selvästi prosessoidaan jo kännykässä. Sitä on muun muassa terävöitetty melko paljon. Molemmat kuitenkin jpeg-tiedostoja.

Jpeg:stä huolimatta kaikki kuvankäsittelyohjelmat eivät osaa niitä aukaista suoraan kameran muistista. Kun kopioin ne vaikkapa työpöydälle, niin avautuvat. Jos käyttää esimerkiksi Skydrive-palvelua, niin sinne siirtyvät vain pienet versiot. Isojen käsittelyyn on kännykkä helpointa ja varminta kytkeä usb-kaapelilla koneeseen. Tässä vaiheessa todellakin olisin ollut onnellinen ja varmaan moni ammattilainen, jos isommat fileet olisivat olleet raw-versioita.

Zoomaus on myös suoraa facebook-kamaa. Täysin saman saa aikaiseksi Photoshopilla rajaamalla isoa kuvaa. Tosin pikselithän siinä useimmissa tapauksissa hyvinkin riittävät. Optinen zoom tekisi ihan oikean rajauksen. No optista zoomia ei tietenkään kovin helposti rakenneta tähän kokoon.

Kameran käsisäädöt, siis niitä on ihan oikeasti. Tosin ne loppuvat nopeasti kesken. Myös niiden käyttäminen vaatii jonkinlaista ymmärtämistä valon käyttäytymisestä ja kuinka kohde prosessoidaan biteiksi. Itse olen ottanut kuukauden aikana muutaman sata kuvaa ja arvioni on että omaan makuuni olen halunnut käyttää käsisäätöjä noin 70 prosentissa kuvia. Kuvat kun tuppaavat olemaan aavistuksen ylivalottuneita - varmuuden vuoksi, eikä tämä ole ainoastaan Lumian ongelma. Se on myös minun Canon järjestelmäkameran ongelma.

Itse laukaisinnappula on kuitenkin järkevä, että voit tarkentaa ja mitata valon ja sen jälkeen muuttaa kameraa ennen lopullista kuvaa. Sama tehdään näytöllä napsauttamalla tarkaksi haluttua kohdetta. Jos vaikka kuvattava ihminen halutaan kuvan laitaan tarkaksi. Käsisäädöt loppuvat nopeasti kesken niillä jotka harrastavat luovaa kuvausta ja ovat luopuneet jonkun bittinikkarin väsäämistä automaattiasetuksista.

Aivan sataprosenttisen varma en vieläkään ole, josko tämä olisi minun kakkoskamera. Vaatii edelleen ominaisuuksien kaivelua. Lisää testaamista ääriolosuhteissa. Joka tapauksessa olen jaellut paljon kuvia, joista keskiverto kameran käyttäjä ei enää pysty erottelemaan, onko kuva otettu kännykällä tai isolla kameralla. Esimerkkinä vaikkapa nämä.

(Kuvat toimivat linkkeinä isompiin kuviin) - kumpikin kuva on suoraan kamerasta, mutta kuvaushetkellä käsisäädetty.

Lue myös:  Kakkoskamera hakusessa

Suhteeni televisioon on väljähtänyt

Perjantai 20.9.2013 klo 9.09 - Kauko Niemi

Suhteeni televisioon on muuttunut ja muuttuu kaiken aikaa. Siis ainakin se, että istuisin sohvalla ja seuraisin jotain tiettyä ohjelmaa ja tiettyä kanavaa.

YLE:n Kari Haakana arvioi tänään kirjoituksessaan TV-kanavien hidas kuolema tilannetta, jota ainakin YLE seurannee silmä tarkkana.

Itse en ole tv:n käyttäjänä tietoisesti pyrkinyt mihinkään formuun, mutta ajautunut vuosien varrella suhteeseen, joka ei välttämättä ole kovinkaan kaukana tämän hetken kehitysennusteista.

Reilut 10 vuotta sitten olen päätynyt tilanteeseen, missä loppui kaiken tv-ohjelmatietojen seuraamisen. TV:n katsominen oli pitkään sitä, että luppoaikana avasin television, kelasin kanavia läpi ja pysähdyin katsomaa sitä mikä kiinnosti sillä hetkellä. Useimmiten ei mikään ja sammutin masiinan. Oikeastaan vakio-ohjelmapaikoista tiedän tällä hetkellä 20:30 uutiset ja aamun tv-lähetykset.

Siis en ole vuosiin seurannut yhtään sarjaa ja ani harvoin asettunut varta vasten katsomaan televisiota. Telkkari on kaapissa suojassa ja kaapin ovet ovat olleet auki ehkä kaksi kertaa viimeisen puolen vuoden aikana.

TV:n katselu on koko lailla siirtynyt tietokoneelle ja kännykkään. Noin 98 prosenttia tv-kanavista välittyy pc:n tabletin tai kännykän kautta. Enkä ole uskollinen yhdellekään kanavalle. Tosin olen siinä mediankulutusvaiheessa, että netin kautta kuuntelen radiota kaiken aikaa. Radio pitää ajassa ja sitten täydennän kokemustani esimerkiksi Areenan kautta. Toinen päämedia radioiden rinnalla ovat lehtitalojen verkkopalvelut, joita seuraan todella laajalla rintamalla.

Siitä lähtien kun YLE yhdisti uutistoimituksensa, televisiouutisilla ei ole ollut juuri mitään lisäarvoa. Sanasta sanaan samat uutiset ilman kuvaa ja kuvalla. TV-uutiset tarjoavat vain sen lisän, että onko Urpilaisella punainen vai keltainen jakkupuku ja se ei minua kiinnosta.

Minulle mediankuluttajana ehkä tärkeimpiä ovat hyvät hakukoneet Amppareista Wikipediaan ja olohuoneen sohvan voisin myydä pois.

Härillä ajo kielletty

Tiistai 27.8.2013 klo 10.45 - Kauko Niemi

70-luvun alussa tein tarkkaa reittisuunnitelmaa autolla Istanbuliin. Suunnitelman piti olla kutakuinkin paikkansapitävä, koska perillä oli oltava tiettynä kellonaikana, silloin alkoi tapahtuma, johon olin matkalle.

Silloisen Jugoslavian halki kulki kartalla moottoritie, jonka läpihuitaisu ei laskujeni mukaan kauaa kestäisi. Mutta käytännössä moottoritie olikin huonokuntoista kyläraittia. Siinä oli kuitenkin eritasoliittymät ja härillä ajo kielletty. Hienojen paperitietojen käytännön toteutus jäi puolitiehen. Kartalla asiat näyttivät todella erilaisilta kuin käytännössä.

Sama fiilis on nyt kun katselee ja ihmettelee Suomen talouden road mapia tänään, mediatalojen road mappeja ja monen muun. Paperilla näkyy ja puheissa sujahtelee nopeita moottoriteitä, mutta taidamme ajaa edelleen härillä. Ja aika usein tuntuu kuin näillä teillä ei olisi edes eritasoliittymiä, eikä halua, osaamista ja rahaa edes elvytyspaikkaamiseen.

Josko nyt voitaisiin lopettaa kvartaalitalous ainakin politiikassa. Myös yrityksissä pitää tajuta kuinka kauan kestää kehittää jotain todella merkittävää uutta. Kännyköiden kotelon uusi muotiväri ei sitä todellakaan ole.

Sipilän 10-vuoden aikajänne tervehdyttämisen aikatauluksi kuulostaa uskottavalta. Vielä kun Sipilä tai joku toinen poliitikko julkisesti toisi esiin ettei viimeisten 30-vuoden tyylistä kasvua on turha haikailla.

Viisi vuotta 2008 – 2013 lienee riittävä aikajänne osoittaa, etteivät pelkät puheet ja lyhyenaikajänteen  näyttävät temput vanhojen toimintamallien suojelemiseksi johda mihinkään.

Motto: älä tee samaa asiaa kahta kertaa samalla tavalla. Näin syntyy muutosta joka päivä.

Kakkoskamera hakusessa

Maanantai 26.8.2013 klo 21.20 - Kauko Niemi

Kamerareppuni painaa noin15 kiloa silloin kun siellä on koko varustus matkassa ja vielä on jalusta irrallisena kädessä. Silloin sisällä on Canonin 7D –runko ja muutamia kakkuloita sekä kaiken maailman hilpakkaa ja johtoa.

Toisaalta nykyinen puhelimeni Nokia Lumia 820 kuvien taso on keskivertosiedettävä. Sopii hyvin dokumentointiin, kun joku ajaa perääsi tai muuten törttöilee. Rekisterikilvestä saa hyvin selvää. Hyvissä olosuhteissa sillä voi ottaa myös joitakin muistokuvia äkillisestä tapahtumasta, mutta varsinaiseen valokuvaukseen siitä ei ole.

Kakkoskamerahaave on kytenyt pitkään. Siis pokkari, joka menee pockettiin eli taskuun. Mieluusti paidan taskuun. Siis sellainen, joka kulkee aina mukana kuin puhelin. Tähän asti olen pitänyt ehdottomana vaatimuksena raakakuvien taltiointia. Raw-kuvien käsittelyssä minulla on tuhottomasti enemmän informaatiota ja mahdollisuuksia, kuin valmiiksi pakatuissa jpeg-kuvissa, joissa joku tekniikka on puolestani päättänyt mikä kuvassa on tärkeää ja mikä ei.

Kokonsa ja raw-vaatimuksen mukaan sekä runsaine käsisäätöineen kuolauksen kohteena on pitkään ollut Canonin S110. Hinta on pyörinyt Suomessa 399 – 460 haarukassa ja tänään, Rajalan maagisena maanantaina sen saisi 299. Tosin vuosi sitten hinta Hong Kongissa oli 260 euroa. Hinnanpudotus johtuu taas siitä, että uusi malli S120 on juuri tulossa markkinoille listahintaan 499 euroa.

Peilittömät järkkärit vaihdettavine objektiiveineen ovat kaikki niin isoja, että ne vaatisivat jo erillisen laukun, jopa ison sellaisen, jos vaikkapa olisi kaksi objektiivia.

Eilen käsiini osui Nokian Lumia 1020, muutaman kymmenen kuvan ja parin kuvankäsittelyohjelman jälkeen eittämättä jäi hautumaan ajatus josko sittenkin luopuisin raw-vaatimuksesta ja saisin lopputuloksena yhden mukkuran vähemmin taskuuni. Avainnippu, kakkoskamera, puhelin ja lompakko saavat kuitenkin aika pullottavan olon ja riskin, että joku niistä kuitenkin unohtuu johonkin.

Lumian kaikkia koukeroita en nyt yhdessä iltapäivässä ehtinyt selvitellä, mutta se on jo 41 megapikselin kennolla ihan varteenotettava kakkoskamera. Jäi nyt kuitenkin kaivelemaan, että mihin kaikkeen ja kuinka se pikselinsä hyödyntää.

Lumia 1020 0n edelleen kännykkäkamera, tosin erittäin hyvälaatuinen kun taas Canon S120 on oikeesti kamera. Molemmat kyllä toimisivat kakkoskamerana.

Seuraava kuvapari osoittaa selvästi pokkarimaailman ja järjestelmäkameramaailman eron kuvassa.

Kuva toimii linkkinä isompaan kuvaan

Lumia tallettaa kuvasta kaksi versiota. Tämä on isommasta kuvasta ja kuva voimakkaasti rajattu, jonka se hyvin sietääkin.

Järjestelmäkameran kuvan tausta on kauniin pehmoinen objektiivin erilaisen polttovälin takia, eikä häiritse itse pääasiaa.

Kolme viikon otsikkoa pysähtyttää ja pistää miettimään

Perjantai 16.8.2013 klo 16.45 - Kauko Niemi

Näitä otsikoita on todella vaikea pukea sanoiksi. Olla ärsyttämättä ketään tai ärsyyntyä itse. Kyse on kuitenkin kehityksestä joka on vaarallinen pitkällä tähtäimellä ihmiselle itselleen ja lyhyellä tähtäimellä eläimille. Tässä kehityksessä ei ole voittajia.

MTV3: Löytöeläintaloista tullut käytettyjen lemmikkien kaatopaikkoja


YLE: Kertakäyttökanat ja -lampaat - uusi murhe kesäkissojen rinnalla


YLE: "Ihmisistä on tullut sietämättömiä"



Ihminen tarvitsee luonnon kanssakäymistä sekä fyysisen että henkisen hyvinvointinsa takia. Vuorovaikutus on välttämätön, eikä ihmisellä ole kykyä eikä oikeutta muuttaa luonnollista kehitystä, vaikka kuinka niin luulisi.

Lyhyellä aikajänteellä toki ihminen voi tehdä omia temppujaan hetkellisesti. Vieraantuminen luonnosta ja luonnonvoimista on tosiasia, kun eläimet esineellistetään. Niitä tulee ja menee – so what?

Milloinkahan tulee ensimmäinen tarjous kauppaan, kun ostat farkut saat kaupanpäälliseksi kissan. Jos sattuu olemaan tuhma kissa, niin heitä roskikseen – so what?

Ihmisen sietämättömyydestä Kimmo Saarisen mukaan joka toinen suomalainen on allerginen jollekin. Tilanne on käsittämätön.
Käytännössä immuunijärjestelmä pitää jotakin luonnon täysin harmitonta asiaa, kuten esimerkiksi koivun siitepölyä uhkana.

Mitäs tuosta nyt yhdestä allergiasta – apteekista saa kemiaa, jolla pärjää taas pari viikkoa ja jaksaa mennä shoppaileen koivuttomaan ostoskeskukseen.

Minun toimituspolitiikkani somessa

Perjantai 9.8.2013 klo 19.11 - Kauko Niemi

Yle uutisoi tänään kuinka suomalaiset tekevät rikoksia facebookissa. Noin nelisentuhatta vuodessa. Kuinka paljon sitten pahoitetaan ihmisten mieliä, siis niitä tapauksia, joista ei koskaan nosteta syytteitä. Se ollee jo huima luku. Entä kuinka moni syyllistyy kunnianloukkaukseen ajattelemattomuuttaan?

Myös Katleena Kortesuo nosti muutama päivä sitten esiin laajasti kiertävän facebookpäivityksen, jossa tunnistettavan kuvan kanssa varoitetaan miehestä, jota syytetään varkaudesta, ilman että häntä on millään tavalla tuomittu syylliseksi.

Kaikki vastuulliset lehdet miettivät omaa julkaisupolitiikkaansa. Mitä julkaisee, mikä on lehden näkökulma asioihin. Puoluepoliittisella lehdellä on toinen näkökulma samaan asiaan kuin riippumattomalla lehdellä. Rajatapauksia pohditaan tarkkaan, kuuluuko tämä lehden linjaan ja toteutuksia mietitään harkiten, jotta raastuvassa voitetaan.

Kun olen tuossa lehtimaailmassa elänyt näinkin pitkään, niin osin tietoisesti ja osin tiedostamatta olen laatinut mieleni sopukoihin oman some-toimituspolitiikan:

Kerron vain omia asioitani totuuksina, luuloina, mielipiteinäni. Jokainen hoitaa oman julkisuuskuvansa ja asettaa rajansa ja minun tehtävänäni ei ole niitä puida julkisesti, enhän niistä oikeastaan puhu edes suusanallisesti kahden keskenkään.

En julkaise kuvia toisista ihmisistä. En edes lapsen lapsista. En halua kuulla heidän muutaman vuoden kuluttua pahoittavan mieliään siitä, että tuo tyhmä vaari on julkaissut minusta ihan tyhmän kuvan. Etenkin kun lähtökohta on se, että julkaistut kuvat ovat ja pysyvät verkossa loputtomiin. Eikä tämä tarkoita ettenkö tykkäisi heistä. Suojelen heitä.

En julkaise kavereiden kuvia tunnistettavasti. Koskaan en voi olla varma millaista tarinaa ”kalakaveri” on kertonut kotonaan. Silloin kun tilaisuuden luonne on ollut julkinen, saatan julkaista kuvaa vaikkapa kuoroni konsertista.

Vältän paikkatietojen julkaisua viimeiseen asti. Ja erityisesti etukäteen en julkisesti kerro olevani seuraavat 3 viikkoa iitin kuuksossa. Se on jo turvallisuuden perusasia.  Kerron visiittini vain niille joille se tieto on olennaista. Monellekaan asialle ei ole olennaista millaista reittiä kuljen tai normaalisti käytän ja mihin aikaan. Toki on niitäkin asioita, jotka ovat olennaisesti paikkaan sidottuja.

Muistan erotella mielipiteet faktoista, enkä tuomitse/syytä, jos sitä ei ole tuomioistuinkaan tehnyt.

Mielipiteet ovat kaiken suola. On hyödyllistä ja opettavaista kokea kuinka monella eri tavalla asian voi nähdä ja kokea. Kukaan ei voi välttää, eikä pelata peliä loputtomiin paljastamatta riveillään tai rivien välissä omaa ajatusmaailmaansa.

Olen oppinut tuntemaan monien ihmisten arvomaailmaan aivan uudella tavalla seuratessani heidän päivityksiään Facebookissa.

Näin tapahtuu minullekin. Yhdellekään FB kaverilleni ei ole epäselvää mitä harrastan, mikä on suhteeni luontoon ja eläimiin yleensä tai suhteeni koululääketieteeseen.

Paperi on muuttunut vastenmieliseksi

Torstai 8.8.2013 klo 11.55

Ihminen muuttuu kun antaa muutoksen tapahtua. Pysähdyin tänään kahden paperin pariin miettimään mikä oikein mättää. Toinen paperi oli myöhässä reilut kaksi kuukautta ja toinen pari viikkoa. Kummassakin vaihtoehdossa ei ollut muita valintoja kuin hoitaa asia pois vastaamalla paperilla.

Vanhaa sanontaa mukaillen insinöörillä ei sellaista asiaa ole olemassakaan, jota ei voi ratkaista laskennallisesti. Minulla ei sellaista asiaa ole olemassakaan, jota ei voi hoitaa verkossa.

Muutos ajattelussa on tapahtunut pikkuhiljaa. Aikoinaan vaihdoin ST-pankin asiakkaaksi, kun heillä oli verkkopankki ja muut vasta suunnittelivat. Puhelinluettelo jäi käyttämättömäksi jo 90-luvulla. Muutama vuosi sitten siivosin kaikki yhteistyökumppanit ja palveluntarjoajat, jotka eivät pystyneet tarjoamaan e-laskua jne jne.

Omasta kokemuksestani tyrmään heti ne väitteet, että tämä olisi jotekin ikään sidottu asia.

Minulla on omituinen kasa paperia keittiön nurkassa, jota sitten joskus tsekkaan. Joskus tulee muun muassa sillä hetkellä, kun joku on lähettänyt paperisen kutsukortin, enkä ole siihen reagoinut, ennen kuin tulee puhelu tai muu sähköinen viesti ja kysytään osallistumistani. Minulta puuttuu papereiden käsittelyprosessi.

Palaan tämän päiväiseen. Kaksi lähetystä tarvitsee kaksi kuorta. Toinen pitää olla kuplapussi. Kaapista löytyy, mutta liimat ovat kuivuneet ja täytyy teipata. Sähköisestä osoitekirjasta pitää kaivaa osoitteet ja kirjoittaa kuoriin. Ensimmäinen kynä kuivunut, toinen toimii onneksi. Suuntaan päiväkävelylle postiin. Otan vuoronumeron ja odottelen viitisen minuuttia. Vuoroni tulee ja ystävällinen asiakaspalvelija ilmoittaa hinnaksi 2,55 euroa.

Se on yhdeksän prosenttia minun kuukausittaisesta kiinteähintaisesta nettiliittymän hinnasta ja kaksi asiaa hoidettu.

ps.

tänään käynnistyy kuoron viikkoharjoitukset ja kaikki nuotit järjestyksessä tabletilla.

Valokuvanäyttely verkossa - 100-vuotiaan silmin

Tiistai 6.8.2013 klo 13.07 - Kauko Niemi

Etu-TöölössaAsunto Osakeyhtiö Temppelikatu 1 täyttää tänä vuonna 100-vuotta. Asun itse tässä taloyhtiössä.

Olen dokumentoinut näkymiä, tunnelmia ja tapahtumia omista ikkunoistani. Helsinkiläiset ja muutkin talot ovat tuttuja kaikille ulkopuolelta, mutta harvoin löytyy dokumentointia miltä näyttää asuminen asunnosta ulospäin.  Nyt sadan vuoden kunniaksi olen koostanut kuvanäyttelyn nettiin.

Tämä näkökulma olisi myös erinomainen idea kiinteistövälittäjille. Miltä asuminen näyttäytyy, eli asunto, kun siellä eletään normaalia elämää. Talojen julkisivu on asujan silmissä vain kerran vuorokaudessa kaksi minuuttia, kun tulee kotiin.  Sillä ei ole mitään todellista arvoa omaan asumisviihtyvyyteen. Tämä on ollut perusajatuksenani näissä kuvissa.

As Oy Temppelikatu 1 on muun muassa kuuluisa legendaarisesta ateljeesta, missä esimerkiksi Aimo Kanerva työskenteli 38 vuotta. Yksi taloyhtiön perustajista oli Jalo Sihtola, joka keräsi yli 1200 kappaleen taidekokoelman. Kokoelma lahjoitettiin 10-vuotta sitten Ateneumille, Imatran ja Keski-Suomen taidemuseoille.

100-vuotis juhlissa 17.8.2013 paljastetaan taloyhtiön toinen muistolaatta, missä kerrotaan Väinö Tannerin asuneen taloyhtiössä.

Valokuvanäyttely – www.123kotisivu.fi/nervis

Räsäsen pitäisi lääkärinä ymmärtää alitajunnan voima

Sunnuntai 4.8.2013 klo 22.58 - Kauko Niemi

Miksi toiset paranevat nopeammin kuin toiset. Miksi flunssa paranee viikossa ilman lääkkeitä ja seitsemässä päivässä lääkkeillä. Paraneminen on kiinni ihmisen, siis potilaan omasta mielentilasta, uskomuksesta. Se on todistettavasti pystytty osoittamaan, että mielentilalla on yhtä suuri vaikutus paranemiseen kuin lääkkeillä.

Sekin on tiedossa, että kemiallisista lääkkeistä noin 20 prosenttia tehoaa ja kaikilla kemiallisilla pillereillä on ei toivottuja sivuvaikutuksia. Toisilla on jopa enemmän kuin parantavia vaikutuksia. Tyypillisesti näitä ovat kolestrolilääkkeet.

Missä menee se Räsäsen uskomushoitojen raja, jossa ihmisen mieltä ei saisi manipuloida parantamaan ja voittamaan tauteja. Jos ihmisen alitajunta saadaan uskomaan parannukseen, niin se rupeaa toteuttamaan itseään.

Ei Räsäsen seurakunnan parantavat rukouksetkaan ole sen kummallisempia asioita, kun ihmisen alitajunnan manipulointia. Riittävästi uskotellaan ja toistetaan alitajunnalle, niin asiat rupeavat toteutumaan. Eikä sillä ole Jumalan kanssa mitään tekemistä vaikka rukoilemisprosessissa sanaa Jumala tai Jeesus käytettäisiinkin.

Yksikään laihduttaja ei laihdu pysyvästi pillereillä eikä muillakaan lääkäreiden vippaskonsteilla, ennen kuin hän saa alitajuntasa houkuteltua mukaan prosessiin. Se kannattaa tietenkin ymmärtää, ettei alitajunta hyväksy mitä tahansa puppua. Vaan on löydettävä se ydin mihin alitajunta uskoo ja sen jälkeen alkaa tapahtua. Se onkin oikeiden huuhaa-parantajien osaamisaluetta.

Lääkäreillä olisi erinomainen auktoriteettiasema auttaa potilaita uskomuksissa, jos he osaisivat tulkita potilaan tilaa ja käyttää ”huuhaata” alitajunnan parannusprosessin käynnistämiseen. Kaksi tablettia aamuin illoin ei sitä parantavaa henkistä prosessia  käynnistä.

ps.

Ketä asia kiinnostaa, niin kannattaa lukea vanha klassikko - Alitajunnan voima

ps2

No eihän Räsänen lääkärinä ymmärrä  sitäkään, ettei homoksi käännytä, vaan synnytään jumalan lahjana tähän maailmaan. Niin kuin kaikki muutkin ihmiset.

Pitää kehua - uskokaa tai älkää, vakuutusyhtiötä

Tiistai 23.7.2013 klo 22.58 - Kauko Niemi

Niinhän siinä kävi, että juhannuksena kalulla parkkeeratun autoni perään tällänneestä ei ole hajuakaan, vaikka todistettavasti aikaikkuna tapahtumalle oli 45 minuuttia.

Sen verran vauhdikas tälli kuitenkin oli, että naapuri soitti ja kysyi, että tiedänkö autoni olevan poikittain kadulla. Onkohan joku juhannusporukka nostanut sen piruuttaan siihen. Auton kantamisesta ei ollut kyse, kun peräpäätä ryhtyi tarkemmin ihmettelemään.

Ja kun tapanani on aina tehdä taskuparkki (kerta heitolla) niin auton eturenkaat ohjasivat auton kadulle.

Omasta vakuutuksesta homma on sitten hoidettava. Muutama kuukausi sitten vaihdoin auton vakuutukset Pohjantähteen. Pitempiaikaiset kokemukset kotivakuutuksesta ovat olleet sen verran hyviä.

Vakuutusyhtiöt ovat niitä yrityksiä, joissa yksikin pienikin hymy yllättää positiivisesti. Tosin tällä kertaa kävin henkilökohtaisesti  viemässä jälkijättöisesti rikosilmoituksen paperiversion.

Tein rikosilmoituksen poliisille netissä. Poliisin nettipalvelu toimi loistavasti. Ainoa ihmettelynaihe oli, ettei kuvaliitteitä saanut kolmea enempää. Parin viikon kuluttua poliisilta palautui kirjallinen versio paperipostissa. Miksiköhän tämä ei tule sähköpostin liitteenä.

Välillä tein sähköisesti Pohjantähteen ilmoituksen tapahtuneesta ja kerroin, että toimitan poliisin paperit jahka ne poliisilta tulevat.

Ennen kuin sain toimitettua poliisin papereita Pohjantähteen, sieltä tuli sms viestinä päätös korvauksesta ja yhteystiedot sekä toimenpideohjeet pelti/muovipajalle.

Jotenkin jäi vaivattoman asioiden hoidon vaihde päähän. Ja kun tänään sitten vihdoin kiikutin poliisin paperit ihan fyysisesti Pohjantähteen, niin iloinen virkailija rekisterinumeron perusteella tarkisti tilanteen ja sanoi, että hieno homma, asia järjestyksessä, ei muuta kuin hyvää kesänjatkoa. Se oli siis vakuutusyhtiö.

Edelliset vakuutusyhtiö-caset ovat kaksi varastettua fillaria. Ensimmäinen case oli tuolloin käyttämäni vakuutusyhtiö Pohjola. Uuden pyörän ostoon pääsin kahdeksan kuukauden, monien soittojen ja usean käynnin jälkeen ilmoituksestani. Se prosessi oli minulle liikaa ja vaihdoin vakuutusyhtiötä.

Toinen varastettu fillari meni sitten Pohjantähden piikkiin. Prosessi kesti puolitoista viikkoa, kun olin valikoimassa uutta fillaria kaupasta.

Näiden kokemusten jälkeen ei voi kun kehua Pohjantähteä.