Tiistai-iltaisen dokumentin jälkeen tulee väistämättä mieleen, että artistin pitäisi maksaa syntyneet vauriot. Oikeus ja kohtuus olisi, että merkittävä osuus näyttelytuotoista, Kennelliiton ja rotujärjestöjen keräämistä maksuista pitäisi ohjata Hannes Lohen tutkimusryhmän rahoitukseen.
Ja jos rahaa ei muka riittäisi jälkien perkaamiseen, niin nostettakoon jäsen- ja näyttelymaksuja niin että riittää. Nythän on joka tapauksessa tehtävä radikaaleja siirtoja ja nopeasti. Ne siirrot, joita nyt muka virallisella tehdään, eivät paranna mitään, jossakin onnellisissa tapauksissa vain loiventaa eläinten tuskaa.
Toinen asia, joka tulee välttämättä mieleeni, on valmisteilla oleva eläinsuojelulaki. Suomi voi nyt näyttää esimerkkiä ja ohittaa lain voimalla sisäsiittoiset kuppikunnat.
Kun oikeus pohtii kuukausikaupalla onko kaupan parkkipaikalla koiraa potkinut ihminen syyllistynyt eläinrääkkäykseen, voi kasvattaja aiheuttaa tuleville koirille loputonta kärsimystä. Eivät tällöin ole asiat oikeassa suhteessa.
Toivoa sopii, että joku koiranomistaja veisi oman tapauksensa oikeuteen ja vaatisi tuomiota eläinrääkkäyksestä jo nykylain aikana. Taitaa ollakin turkistarhaus melko pientä eläinrääkkäystä.
Eläimen hyvinvointi on eläimen kokemus omasta psyykkisestä ja fyysisestä olotilastaan. Näin maa- ja metsätalousministeriön asettama Seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta määritteli oman näkemyksensä eläinten hyvinvoinnista, jota tarjotaan pohjaksi lainvalmistelijoille.
Neuvottelukunnan yksi kolmesta pääalueesta on eläimen oikeus hyvään terveyteen ja toimintakykyyn. Jos ihminen tuottaa sellaisia yksilöitä, joiden aivot eivät mahdu pääkoppaan eivätkä eläimet pysty koko elämänsä aikana kunnolla hengittämään, on tämä minun mielestäni rangaistava teko siinä missä koiran potkiminen parkkipaikalla.
Vähin mitä koiraa hankkiva voi tehdä heti huomenna, pyytää kasvattajalta dna-terveyspassin ja selvittänyt muutenkin sukutaulun.
Muutos tapahtuu nopeimmin, kun ostajat tulevat tietoisiksi tulevista tuhansien eurojen terveyskuluista ja kääntävät myyjän markkinat ostajan markkinoiksi.
Jokaisen koiran hankkijan tulisi nähdä nämä kaksi dokumenttia.
Lällärit eli radiopuhelimet ovat hoitaneet rajatun porukan keskinäistä viestintää. Nokia yritti kehittää aikoinaan viestintäratkaisua pienille rajatuille ryhmille ja lanseerasi push-to-talk-mallin. Lynxnet tulee nyt samalla ajatuksella, mutta normaalia matkapuhelinverkkoa ja älypuhelimia käyttäen. Sanooko kolmas kerta toden?
Perspektiivi on mielenkiintoinen. Perusajatus siitä, että jonkun ennalta määritellyn ryhmän pitää pystyä kommunikoimaan nopeasti, luotettavasti ja heti, ei ole hävinnyt mihinkään. Päinvastoin – tällaisia tarpeita nousee kuin sieniä sateella.
Työelämä on täynnä virtuaaliorganisaatioita, kansallisia ja globaaleita projektiryhmiä, päivystysrinkejä, popup-työryhmiä. Se on tämän hetken työelämän kehitystrendi. Eikä harrastusryhmissäkään ole näkyvissä muuta suuntaa kuin teknisesti tehokas tapa pitää yhteyttä tavalla tai toisella.
Omalla tavallaan Twitter rakentaa samanlaista maailmaa. Tieto välittyy pienten ryhmien välillä, kunhan twitter-maailmassa vain ymmärretään ja luovutaan seuraamasta ja arvottamasta toimintaa twiittien määrien perusteella, kuten nettimaailmassa on totuttu asioita arvottamaan.
Twitteri on avoin kaikille kun taas push-to-talk-periaate on tarkasti rajattu ja sisällöltään suojattu. Kummankin tulevaisuus kuitenkin perustuu samaan ajatukseen viestinnän kohdistamiseen.
Tunnetuin puh-to-talk-periaatteella toimiva verkko Suomessa on Virve-viranomaisverkko, missä poliisi ja pelastuslaitos operoivat yhdessä. Virve on sekä verkkotekniikaltaan että päätelaitteiltaan räätälöityä ja siksi kallista, eikä sen hevin halutakaan avautuvan kenellekään muulle. Esimerkiksi vapaapalokunnat ovat Virven ulkopuolella.
Kautta aikojen radiopuhelimet omilla taajuuksillaan ovat toimineen puh-to-talk-periaatteella niin hirvimetsässä kuin suurten hotellien siivoojilla. Taajuuskantama vain rajaa viestinnän melko suppealle alueelle.
Jos tällainen tarve on ollut olemassa ja kasvaa entistä voimakkaammin, niin mikä ihme sitten pidättelee ratkaisujen käyttöönottoa?
Tähän mennessä ei vaan ole toteutettu asioita – verkkoa ja päätelaitteita – olemassa olevilla tekniikoilla, joita ihmiset jo valmiiksi käyttäisivät. Ratkaisuista on tullut liian räätälöityjä ja kalliita hankkia ja ylläpitää, eritoten muuttuvissa käyttötarpeissa. Verkkojen kattavuus on loppunut kesken jne.
Älypuhelinten käyttö, normaaleissa matkapuhelinverkossa ryhmäviestintään täyttää nyt ensimmäisen kerran oikeasti perusedellytyksen kohdennettujen käyttötarpeiden toteuttamiselle.
Älypuhelinten muilla ominaisuuksilla voidaan tuottaa tarpeellisia lisäominaisuuksia. Kamera viivakoodin lukijana ei pitäisi olla ylivoimaista vaikkapa logistiikka- tai vartiointiyrityksille, koska kameraa käytetään jo muutenkin tähän tarkoitukseen.
Lähdin omalla autolla Helsingin keskustasta, Kalevankadun länsipää, alkuiltapäivästä lentoasemalle. Tämä matka kesti nopeusrajoituksia noudattaen ja ilman vanhoja vihreitä 28 minuuttia.
Lentokentälle ajavat yleiset bussit ilmoittavat ajoajaksi 30-40 minuuttia ja Finnairin bussi 30-35 minuuttia. Todennäköisesti taksi päihittää meidät kaikki, kun ne osaavat ajankohdan mukaan valita nopeimman reitin.
Olen iät ja ajat ihmetellyt sitä miten kallista, 700 miljoonaa euroa maksavaa kehärataa on perusteltu hyvällä yhteydellä lentoasemalle. Samaa ihmetteli Tekniikka&Talous toukokuun alussa otsikolla Kehärata avaa Euroopan hitaimman lentokenttäyhteyden.
Lentomatkustajan painajainen on alku ja loppupään siirtymiset ja odottelut. Se on jo psykologisesti syvällinen ja kova koetinkivi lähteä lennon jälkeen laukkuineen etsimään ja odottamaan hidasta junaa, kun tiedät, että taksiin hypättyäsi olet alle puolessa tunnissa kotiovella.
Kehärata on varmaan sopiva julkinen yhteys sen varressa asuville ja sinne muuttaville ihmisille. Sen on kompromissi ilman todellista arvoa. Lentoaseman matkustajien houkuttelemiseksi onkin tehtävä todella töitä, sillä nykyiset väärät mielikuvat on oikaistava tavalla tai toisella ja kampanjoinnin perusajatusten on oltava jotain muuta kuin numeroita.
Elämäni hienoimman kokemuksen koin aikoinaan Wienin matkalla. Lentoni lähtöportti oli Wienin keskusrautatieasemalla. Siirtyessäni rautatieasemalla junaan olin jo kansainvälisellä alueella ja joku muu hoiti matkalaukkuni SAS:n lennolle kohti Helsinkiä.
Tänään voi siis avata uimakauden, kun tämän alkuvuoden lämmittelyuintikilometrejä on kertynyt 50 kilometriä.
Alkuvuosi on käynnistynyt liikunnallisesti melko mukavasti, vaikka helmi-maaliskuun vaihteessa viaton kaatuminen suksilla aiheutti yhden selkänikaman murtumisen. Oireettomuus saattaa kestää jopa kahdeksan kuukautta.
Alkuvuonna rekisteröityjä liikuntasuoritteita on kertynyt kaikkiaan 141 kappaletta ja niihin olen käyttänyt aikaa 146 tuntia. (119 suoritusta / 144 tuntia /2012) Siis aktiivisuus kutakuinkin samalla tasolla.
Eniten aikaa olen käyttänyt uimiseen ja toiseksi eniten kävelylenkkeihin. Seuraavina tulevat hiihto, kuntosali, patikointi. Hyvää vauhtia kärkilajien joukkoon on kiilaamassa fillarointi.
Nämähän ovat tietysti suoritteita ja numeroita, mutta mihin se on johtanut. Alkuperäinen tavoite vuonna 2011 oli verenpaineen pitäminen kurissa, toimii hyvin edelleen. Painoa on edelleen liikaa jostakin merkillisestä syystä, jota en ymmärrä. Muutenhan olisin melkein 10 kiloa kevyempi.
Olisin valmis uskomaan, että yksi seuraus tästä kaikesta on se, että viimeisin flunssa on ollut reilu puolitoistavuotta sitten. Osasyynä voi olla myös reilu yliannos d-vitamiinia sekä sinkkiä ja maitohappobakteereja.
Arkisessa markkinointiviestinnässä kovin usein tuppaa unostumaan laatu. Etenkin nykyisin kun kuvalla ja videolla on huomattavan keskeinen ja merkittävä osuus ja voima visuaalisesti rikkaassa viestinnässä.
Ei se kännykkä nyt kuitenkaan ole ammattimaisen viestinnän laatutyökalu, puhettakaan että sitä ei edes osata käyttää kuvaamiseen saati kuvien lopulliseen muokkaukseen.
Laatu on näköjään kovin erilainen käsitys, niin kuin on muodikkuus tai tyylitajukin. Laatu on kuitenkin se, joka muodostaa aina sen pohjavireen ja vaikuttavuuden, kutsuuko viesti luokseen ja herättääkö se jatkoinnostusta.
Maailman johtava kuvatekniikan yritys Canoniin määrittelee kuvauksen osuvasti; kamera on se väline jolla taltioidaan kuvainformaatio bittimuotoiseksi ja itse kuva syntyy sen jälkeen kuvan käsittelyssä. Näin minäkin asian koen. Eikä tämä tarkoita, että kuvia manipuloitaisiin, vaihdettaisiin vihreä punaiseksi tai musta valkoiseksi.
Jos et osaa käsitellä kuvia tai videoita, niin ehkä olisi parasta jättää käsittelemättömät kuvat käyttämättä ainakin markkinointiviestinnässä. Ei edes silloin, kun haluat antaa tuotteestasi tai palvelustasi epäedullisen mielikuvan. Sekin efekti on tehtävä tietoisesti.
Esimerkkitapauksessani myydään miljoonan euron asuntoa. Video on sanan varsinaisessa merkityksessä juosten kustu. Kameran kanssa kämppä läpi 4,13 minuutissa nautiskelematta mistään kohdasta. Kovakuntoinen kameramies, tai sitten ei löytynyt paus-nappulaa. Tai pahimmassa tapauksessa mitään todellista ideaa.
Video antaa kuvan pelkistä kapeista sokkeloista ja teknisesti samaa suttuisen harmaata. Onko tämä se ensimmäinen haluttu mielikuva arvoasunnosta meren rannalla. Tuskin. Äänimaailmassakin olisi voinut olla merenkohinaa ja linnunlaulua.
Monet asunnonmyyjät maksavat isojakin summia asunnon tuunauksesta ennen esittelyjä. Erillisistä kuvista päätellen tätäkin myyntikohdetta oli harkitusti järjestelty. Mutta sitten voimakkain elementti – liikkuva kuva – jätti välineen omimman luonteen kokonaan huomioimatta ilman laatukriteereitä.
Kuvassa ja videossa laadun ero ei välttämättä ole sormella osoitettavissa. Se vain tuntuu jossakin katsojan sisäisissä sopukoissa. Vähän niin kuin olisit ostamassa autoa. Puhdas auto on aina paremmin hintansa väärtti.
Toki laadussakin voidaan mennä hakoteille, silloin kun se antaa täysin vääristetyn kuvan kohteesta. Viestityn ja todellisen kuvan marginaali ei saa olla liian suuri. Ja ennen kaikki liiallisen laadun tuotannosta ei kannata maksaa ylimääräistä.
Tässä voisi hyvin käyttää vertausta myös mediaan. Lehdet ovat täynnä surkeita lukijoiden kännykkäkuvia. Kulmassa lukee lukijan kuva 20 euroa. Korkeintaan sen arvoisia ne yksittäisinä ovatkin. Ainoa puolustus medialle on, että joissakin tapauksissa he voittavat uutiskilpailun lukijan kuvalla.
Pitäisikö asuntomarkkinoillakin lyödä leima kuviin ja videoihin – omistajan video 20 euroa. Silloin kiinteistönvälittäjän oma työ ei saisi ala-arvoisen laadun leimaa.
Ps. Käykääpä katsomassa Facebookissa Maailma Kylässä kuvien laatua - eikä niitä odoteltu montaakaan minuutia esiintymisten jälkeen.
Jälleen kerran tuli eteeni tapaus, jossa on tehty mokia tai suunniteltu täysin pieleen. Sitten vaivihkaa korjaillaan ikään kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.
Näin tapahtui kuukausi sitten Suunnon Movescount palvelussa. Huikea ennakkokampanjointi, että nyt tulee kaikkien aikojen suurin päivitys. Tulette näkemään mahtavia toimintoja. Tämä on niin suuri päivitys ja muutos, että palvelu on alhaalla monta tuntia. Todellisuudessa ainakin yhden ylimääräisen päivän.
Ja mitä tapahtuikaan ulkoasu muuttui vaaleasta tummaksi ja palvelu täynnä mokia. Toistaiseksi en ole löytänyt yhtään minulle sopivaa uutta ominaisuutta ja vanhat eivät toimineet. Tuli mieleeni vähän kuin YLE:n uutisten muutos, jos Studion ulkoasu muuttuu ja ankkurit nostaa perseensä penkistä, niin eihän se oikeastaan mikään muutos ole. Se on vain tuunausta.
Niinkin yksinkertainen asia kuin päiväyksen sorttaaminen ei Suunnolta onnistunut. Se sorttasi vain päiväyksen ensimmäisen numeron mukaan. Yritin antaa palautetta, mutta automaattiviesti kertoi, että tämä on väärä kanava.
Tänään sitten yllättäen moni asia onkin eri mallilla. Voin yllättäen verrata liikuntasuoritteita edelliseen kuukauteen verrattuna ja edelliseen vuoteen verrattuna, voin seurata liikuntamuotokohtaisesti, että tänä vuonna olen uinut tähän mennessä 38,85 km.
Kaikki nämä olivat aiemmassa versiossa varsin loogisesti käytettävissä ja nyt ne ovat palautettu mustalle pohjallekin yhden tai kahden klikkauksen päähän. Kiitos tästä muutoksesta.
Mutta miten ihmeessä Suunto käyttäytyy kuin pieni lapsi, joka yrittää salata sössimisensä, jotka kuka tahansa pystyy toteamaan suoraan ruudulta ja etenkin toimintojen muutoksena. Ei mitään tietoa missään vaiheessa, eikä palautekanavaa havaituille mokille. Ei ainuttakaan viestiä viime yön muutoksista.
Ensin tunnen (asiakas) itseni täysin hölmöksi kun en 30 vuoden tietotekniikkakokemuksella pysty käyttämään muuttunutta palvelua. Etsin tuntitolkulla tietoa ja seuraan keskustelukanavia selvittääkseni olenko minä vain niin tyhmä, etten osaa. Seuraavaksi ryhdyn etsimään parempaa ja loogisempaa palvelua samaan tarkoitukseen.
Eikö olisi todella reilua tunnustaa, ettei kaikki mennyt putkeen. Odottakaa hivenen aikaa ja paikkaamme nämä mokat ensin ja nämä sen jälkeen. Anteeksi etteivät kaikki uudet toiminnat toimineetkaan kuten suunnittelimme.
Tai ihan mitä vaan kunhan pelastaa käyttäjän tuntemasta itseään pata tyhmäksi ja pitää huolen, että asiakas jatkaa palvelun käyttöä.
Mielenkiintoista kuinka ranskalaisten rekrytoidessa itselleen presidenttiä, koko homma meni pieleen. Vuodessa paikkaan valitun kehitys- ja arviointikeskustelut osoittavat, että suoritustaso on pudonnut 65 prosentista 25 prosenttiin.
Yritysmaailmassa taitaisi tulla jo potkut – ainakin jossakin Jalliksen vaikutusvallassa olevassa urheiluseurassa. Ei taitaisi kyseiset headhunteritkaan saada uusia toimeksiantoja.
Missä tällainen rekrytointi voi mennä näin pieleen. Eihän vain François Hollande ole valepresidentti ja hänellä ei olekaan pätevyyttä tähän tehtävään. Antoiko hän haastattelukierroksilla sellaista tietoa tai väärää tietoa, jolla palkkaajia johdettiin harhaan. Vai jäikö rekrytoijilta joitakin tietoja tarkistamatta.
Todennäköisesti organisaation toiminta ei ole vuodessa muuttunut niin paljon, että palkatun esitetyt tiedot ja taidot olisivat vuodessa täysin vanhentuneet ja hän ei olisikaan kykeneväinen enää tähän tehtävään. Tällöinhän organisaation intresseissä pitäisi olla jatkokouluttaa ja ohjata palkattu henkilö uuteen tilanteeseen.
Ovatkohan rekrytoijat ymmärtäneet tässä tapauksessa omaa tehtäväänsä oikein, vai tehneet päätöksiä pärstäkertoimen ja vanhojen tuttavuuksien pohjalta. Kuinkahan suuri on informaatiovaje toimeksiannon ja todellisuuden välillä. Ja toki sattuuhan organisaatioissa sitäkin, että tunnustetaan tehdyn täysin väärän rekrytoinnin ja lopetetaan kaveeraaminen siinä toivossa, että väärä valinta ottaa jalat alleen.
Yrityksissä rekrytointiprosessi on aika tiukka, jopa aika tunteeton. Pitäisiköhän poliitikkojen samaistua tähän prosessiin ja jättää iän ikuiset vaalilupaukset julistamatta, joita sitten ei kuitenkaan pystytä olosuhteiden pakosta lunastamaan. Kun ei edes etukäteen tiedetä kenen kanssa niitä pitäisi niitä lunastaa.
Ehkä Juha Sipilä on jotain tämän kaltaista alitajunnassaan toteuttanut. Tai jopa ihan tietoisesti. Ja tällä kommentilla en ota minkäänlaista kantaa puolueisiin tai niiden kannatuksiin. Itseäni ei politiikka niinkään kiinnosta, mutta nämä iän ikuiset prosessit kyllä.
Entäs jos headhuntereina ei olisikaan kaiken maailman kansa. Vaan kansa palkkaisi headhunterin valikoimaan loppukierroksille pääsevät pätevät ei sopivat kandidaatit.
Jotkut himaset voisivat hyvinkin tahkota nyt rahaa kehittämällä uuden mallin politiikoille sen sijaan että mentäisiin samalla vanhalla kaavalla kuin viimeiset sata vuotta.
Olen tänään tutustunut, jopa ottanut käyttöön liikunnan seuraamiseen Endomondon. Minun käy sääliksi Nokiasta eriytettyä Sportstrackeria, kun osaaminen, resurssit, into tai joku muu ei vaan potki asioita eteenpäin.
Olisin periaatteessa kovasti halunnut suosia Spotstrackeria ja onhan minulla siellä 426 liikuntasuoritetta karttoineen kaikkineen, joihin olen käyttänyt 527:35:13 tuntia, kuluttanut 176334 Kcal ja taittanut matkaa 5199 km. Ja olisi huimasti enemmän jos se toimisi.
Tilastoni ovat 10.8.2008 lähtien ja sitä ennen jo käytin sovellusta, olin innoissani annoin paljon palautetta ja vinkkejä Nokia Labsille omista kokemuksistani ja havainnoistani. Tein omia pieniä vertailuja pyörien matkamittareiden, markkinoilla olevien askelmittareiden ja Sportstackerin välillä. Nämä tiedotkin annoin Nokia Labsin käyttöön.
Olin vaan ja olen vieläkin vaan niin varma, että ihmiset ovat valmiit ja yhä motivoituneimpia huolehtimaan omasta terveydestään. Ja mikä onkaan sen motivoivampaa kuin faktat – syyt ja seuraukset. Muutenhan leikki loppuu lyhyeen niin kuin on loppunutkin liian monen kohdalla.
Olen huomaavinani, että niin Sportstracker kuin muutkin suuntaavat palvelunsa himoliikkujille, urheilijoille. Referensseinä käytetään huippumenestyjiä. Olisiko aivan mahdotonta brändätä vaikka liki sama tuote niille, jotka havittelevat maailman ennätystä triatlonissa ja niille jotka haluavat päästä 50 ylimääräisestä kilostaan tai niille, jotka haluavat kuolla terveinä.
Mistä nyt sitten tämä ryppy rakkauteen. Yksin kertaisesti siitä syystä, etten ole saanut Sportstrackerilla kun noin 20 prosenttia liikuntasuoritteistani talteen sen jälkeen kun siirryin windows puhelimeen. Sykevyötä en edes viitsi kokeilla, niiden kaikkien nettikiroilujen ja kommenttien takia. Aiemmin Symbian-versiot ilmestyivät samana päivänä kuin itse symbiankin. Nyt tuorein windows version on viime vuoden kesäkuulta. Se vaan ei pelitä.
Vaikka Endomonto osoittautuisi järkeväksi, niin siitäkään ei tule liikuntani pääkirjaa. Pääkirjanpitoni tapahtuu Suunnon Movescountilla. Tämä taas sen takia, että Suunnon M5 sykemittarin kunto-ohjausohjelma on vertaansa vaille. Tosin ilman gps:ää.
En ole liikunnassanikaan reittiorja. En rakentele valmiita reittejä, enkä käytä toisten reittejä, vaikka se näyttää olevan lähes kaikkien sovellusten ominaisuus. Enempi fiilisten mukaan mennään ja ranteessa oleva personaltrainer antaa tavoite ajan ja tavoite syketason. Matka puuttuu. Siihen tarvitsen gps:n avulla mittausta ja mieluusti jo olemassa olevaan laitteeseen, joka on muutenkin aina mukana. Jos sinulla on hyviä neuvoja, niin antaa vain tulla.
Patikoin paljon. Haluan tietää kuinka pitkän matkan olen luonnossa taittanut. Fillaroin paljon ja mieluusti uusia reittejä hakien kahdella erityyppisellä pyörällä. Sama mittari palvelkoon kumpaakin pyörää. Kävelen helposti 10-20 km. Esimerkiksi viime torstaina askelmittarin kilometrejä kertyi 20,6 ja gps kilometrejä 13,7. Ero johtuu vain siitä, että Nuuksion maastossa askeleen pituus ei ole sama kuin vaikkapa reippaalla sauvakävelyllä.
Koira kun ei ryhdy hädän hetkellä ajattelemaan, että katsotaan nyt, josko tilanteesta jotenkin selvittäisiin. Se vain vaistovaraisesti puolustautuu sekunnin murto-osassa, hyökkää kimppuun ja puree. Ja sitten päivitellään, kun se ei koskaan aiemmin ole tällaista tehnyt ja aina tottelee kun käsketään. Kyse on vain kahdesta täysin eri asiasta.
Eilinen kuuden ja puolen tunnin patikointi Nuuksion poikki toi vastaa kauniin ja herkässä vaiheessa olevan luonnon sekä kymmenkunta koiraa. Omassa seurueessani oli mukana husky ja osan aikaa australian kelpie.
Koirat olivat lain mukaan asianmukaisesti kytkettynä paitsi kaksi isoa valkoista paimenkoiraa. Koirilla ei ollut edes pantoja, joten niiden välittömästi kytkeminen tuskin olisi onnistunut.
Kyseisessä tapauksessa näytti myös siltä, että koirien hallinta ei muutoinkaan sujunut kuin strömsöössä. Koirat houkuteltiin reitiltä syrjään ja makupalojen turvin pidettiin koirien katse muualle kuin vastaan tulevaan huskyyn. Koirien katse ohjattiin tiukasti pensaikkoon.
Näissä tapauksissa aina vaan tulee mieleen, että omistaja ei ole ymmärtänyt pätkääkään koiran perusluonnetta. Luontokappale reagoi vaistollaan alle sekunnissa. Niin hyvin kasvatettua ja koulutettua koiraa ei ole olemassakaan, etteikö se hädän hetkellä purisi, hyökkäisi uhkaavan kohteen kimppuun.
Tässä vaiheessa on varmuuden vuoksi alleviivattava, että hädänhetki on koiralle aivan joku muu kuin ihmiselle.
Eilisessä tapauksessakin liikuttiin suositulla liikunta-alueella, missä ihmiset treenaavat juosten, pyöräillen ties minkälaisissa ja värisissä vaatetuksissa.
Tällaisen nopeasti eteen tulevan kohteen koira helposti kokee uhkaksi. Koira kun ei ryhdy ajattelemaan, että katsotaan nyt, josko tilanteesta jotenkin selvittäisiin. Se vain vaistovaraisesti puolustautuu sekunnin murto-osassa. Ja sitten päivitellään, kun se ei koskaan aiemmin ole tällaista tehnyt ja aina tottelee kun käsketään.
Kyse on vain kahdesta täysin eri asiasta.
Metsästyslaissa määrätään koiran kiinnipitovelvollisuudesta, että maaliskuun 1. päivästä elokuun 19. päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Taajamissa on kuitenkin voimassa järjestyslaki, jonka mukaan koira on aina pidettävä kytkettynä.
Pesintä on jo käynnissä ja pian luonnossa kaikki on pientä ja hentoa. Tämä on myös koiranomistajan ymmärrettävä.
Posti lähetti minulle tällaisen pakkosyöttöviestin ja kertoo, että Posti on avannut jokaiselle suomalaiselle sähköisen postilaatikon.
Jos nyt oikein hieron muistinystyröitäni, niin samanlainen viesti tuli joitakin vuosia sitten. Onko tämä nyt kansalaisvelvollisuus ryhtyä Itellan asiakkaaksi? Ainakin se on varsin kyseenalaista markkinointia. Kuinka moni ymmärtää mitä tarkoittaa kaikille suomalaisille avattu postilaatikko ja kuinka moni ymmärtää, ettei sitä ole suinkaan pakko aktivoida käyttöön.
Se on jokaiselle kansalaiselle kuuluva postin palvelu, lupaa mainosteksti. Se on maksuton, mutta kuinka kauan. Jos valtio maksaa viulut, niin miksei sitten paperisen kirjeen lähettäminen on jokaiselle kansalaiselle kuuluva Postin palvelu.
Minusta tämän mainoksen viestin sävy on enemmän kuin harhaanjohtava. Sävy on itsestään selvyys, kuuluu kansalaisvelvollisuuteen, että jokainen aktivoituu Postin asiakkaaksi.
Itse en aio ainakaan nyt aktivoitua, koska en löydä sille mitään käyttöä. Samasta syystä lopetin netpostin käytön muutamia vuosia sitten.
Minun yksityiselämässä ja yritykseni elämässä ei ole tällä hetkellä kuin yksi yritys, joka edelleen lähettää esimerkiksi paperisia laskuja.
Kaksi vuotta sitten siivosin pois kaikki ne yritykset, jotka eivät pystyneet lähettämään e-laskua pankkiin, missä sen hallinta on luonnollisen helppoa. Parille yritykselle annoin jatkoaikaa muutaman kuukauden, kun kauniisti lupasivat siirtyä e-laskuihin.
Netpostin välityspalvelulle en keksi mitään käyttöä. ja miksi jonkun välikäden pitäisi hoitaa ja mutkistaa asioita. En nyt halua tyrmätä tätäkään palvelua. Saattaahan jollakin olla sille käyttöä. Mutta Postin tyylilajista en tykkää. Eikä varmasti tykkää Pihtiputaan mummokaan.
Pentutehtailu on ikuisuusongelma. Varo koirahuijareita – oli Kennelliiton hallituksen puheenjohtajan Helena Sunin leike 52 vuotta sitten ilmestyneestä lehdestä. tämän päiväisessä seminaarissa. Edellisen kerran kampanjoitiin 8 vuotta sitten. Tilanne muuttuu hitaasti ja valistus ei tavoita oikeita kohderyhmiä. Koira on juridisesti esine, eikä laki estä esineen kauppaamista haluamallaan tavalla. Mistä vyyhtiä pitäisi purkaa sitä pohdittiin jälleen kerran.
Pentutehtailu, koiran pentujen myynti ei varsinaisesti ole lain vastaista, mutta inhimillisesti karmeaa. Taloudellisesti harmaata taloutta. Lääketieteellisesti otetaan käsittämättömiä riskejä sekä eläinten että ihmisten suhteen. Ansaan langenneelle ostajalle syntyy melkoista rahanmenetystä ja inhimillistä kärsimystä.
Tämän päivän pentutehtailukampanjaa tukenut seminaari ei tuonut yhden yön ratkaisuja tilanteen parantamiseksi. Apuja uskotaan löytyvän laajasta lemmikkirekisteristä. Sellainen on kuitenkin vasta haaveissa niin Euroopassa kuin Suomessakin, vaikka Suomen kennelliitolla onkin kattava rotukoiria koskeva tietokanta, johon nyt voidaan rekisteröidä myös muitakin koiria. Hippoksella on toimiva hevosrekisteri. Rekisterit vaatisi kaikkien lemmikkien siruttamisen. Ja suuri kysymysmerkki on se kuka tämän kaiken maksaisi.
Eikä rekisterikään estäisi eläinten salakuljetusta ja pentutehtailua. Jotakin parannusta tilanteeseen tulee kun uusi eläinsuojelulaki valmistuu mahdollisesti ensi vuonna. Sieltä löytyy tarkempia määritteitä lemmikkien pidosta ja kaupittelusta sekä toivottavasti myös joitakin asioita nousee kriminalisoitavaksi.
Tämän päivän seminaarissa ei varmasti ollut yhtään kuulijaa, joka tänään ei tiennyt mitään pentutehtailusta, mutta huomenna hänellä on netistä ostettu koira kotonaan. Minulle kaikki ja heti - on se idioottiryhmä, joka ruokkii pentutehtailua, kuten Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö totesi puheenvuorossaan.
Tällä hetkellä Keltaisessa pörssissä on 2380 ja Tori.fi 1020 koiraa myytävänä. Hatarakin veikkaus osuu oikeaan, jos arvelee suurimman osan näistä ”tuotteita” olevan hämäräihmisten puuhia.
Infektiosairauksien erikoislääkäri, HUS, Katariina Kainulainen ihmettelee ihmisten täydellistä vastuuttomuutta. Hänen esimerkissään Venäjältä tuotu ja sairastunut husky joutui rabies-epäilyksi. Ja kun ryhdyttiin selvittämään kuinka moneen ihmiseen tämä koira on voinut tartuttaa tämän tappavan taudin, niin koiran lähipiiristä löytyi 45 ihmistä. Jokaisen hoito olisi maksanut 1700 euroa. ”Eihän se voi olla niin, että vastuuttomasti tuodaan koira ja annetaan sen levittää mitä tahansa tautia ja bakteereita ja viulut maksatetaan yhteiskunnalla. Onneksi kyseisessä tapauksessa selvittiin säikähdyksellä.”
Tänään olen avannut ulkouintikauden uimastadionilla. Ensimmäisen kilometrin jälkeen on pakko sanoa, että uinti on ulkoilulaji.
Kuulen jo korvissani kommenttisi siitä kuinka kallista on lämmittää tuollaista määrää vettä. Niin on, mutta uinti on yksi monipuolisimmista liikuntalajeista ja toivoisi jokaisen hoitavan kuntoaan ja puhtauttaan. Olen aina sanonut, että tämä on parasta mitä verorahoillani saan.
Ennen tämän päivän debyyttiä stadikalla uintikilometrejä on tänä vuonna kerääntynyt 31,2 km. Muutoinkin alkuvuoden liikunta on sujunut kohtuullisesti hidasteesta huolimatta. Hidaste selvisi magneettikuvauksessa. Helmikuinen rojahdus suksilla on aiheuttanut lievän murtuman yhden selkänivelen etuosaan. Tiettyjä asioita ja asentoja on pitänyt välttää. Tosin suurin haitta on ollut selällään nukkumisessa.
Huhtikuussa liikuntasuoritteita kertyi kaikkiaan 28 kappaletta ja niihin käytetty aika 27 tuntia. (2012/huhtikuu – 29/34) Tämän vuoden maaliskuussa 25/26. Ja kun koko alkuvuoden suoritteiden määrä on 103 ja käytetty aika 102 tuntia, niin tunti per suorite keskiarvo on aika vakio. Laiskoja päiviä 18 tai pitäisikö laskea liikuntaa 50 minuuttia jokaisena päivänä. Tahti on hieman verkkaisempi kuin vuoden 2012 koko vuoden keskiarvo. Kesä kuitenkin tulossa!
Toivottavasti nämä luvut ovat oikeita. Suunto nimittäin teki Movescountiin niin sanotun vuosisadan päivityksen. Suurin muutos lienee ulkoasussa, niin kuin valitettavasti niin monissa muissakin asioissa nykyään. Tärkeämpää miltä näyttää kuin miten palvelee käyttäjiään.
Yhteenvedot ovat nyt tosi hankalia, kun ne aiemmin olivat aina valmiina nähtävissä. Tai sitten en ole kahden viikon etsiskelyn jälkeen löytänyt näitä toimintoja. Jos yhteenvedot löytyvät, niin sitten vahvistuu, että sovellut on käyttäjälle liian hankala nykyisin ja entiseen verrattuna. Vai mitä sanotte esimerkiksi päiväyksen sorttaamisesta. Se tuntee päiväyksestä vain ensimmäisen ykkösen. Sorttaustulos 1.1.2013 / 1.1.2012 / 1.11.2012 – huikean älyllistä. Nyt jos löytyisi vielä kanava Suunnolle, johon näitä bugeja voisi ilmoittaa. Bugejahan ne ovat.
Olen pitkään itsekseni analysoinut, miksi puheteatteri on ainoa taiteenlaji, josta en todellakaan pidä pätkääkään. Olen yrittänyt siedättää itseäni aika ajoin. Tosin kovin harvoin ja aina lopputulos on sama. En pidä, että ihmiset näyttelevät ja teatterissa on pelkkää näyttelemistä, luonnotonta huutamista ja luonnottomia puhetyylejä.
Tottakai tiedän, että joku taitava dramaturgi on määrännyt ihmiset huutamaan luonnottomalla tavalla. Ehkä jonakin päivänä joudun, pääsen teatteriin, jossa uppoudun sanomaan, enkä huomaa, että joku esittää jotakin.
En tykkää näyttelemisestä ihan normaalissakaan elämässä ja jokapäiväisessä kanssakäymisessä. Kahden päivän päästä, viranpuolesta tulevat kiitokset huikean innostuneen näyttelemisen ja ylenpalttisen kehumisen tuloksena ärsyttää suunnattomasti. Nykytyylin mukaan vastauspuhe voisi olla – kiitti vitusti.
Sen sijaan että olisi heti sanonut aivan normaalin spontaanisti, että toi oli hyvä juttu. Se olisi tehonnut tuhatkertaisesti verrattuna viranpuolesta kehuihin.
Aidon ja näyttelemisen erottaa hyvin helposti. Aito on aitoa ja näytteleminen ärsyttää kaikissa muodoissaan. Jatkuvasti moitteita saavat suomalaiset ovat aidoimpia sanoessaan vakavalla naamalla huomenta kuin amerikkalaisten hollywood-hymy jokaisessa käänteessä.
Lipevät sanat kukkapuskan kyydittämänä syntymäpäivänä – minä rakastan sinua jää varmasti toiseksi sille, että rakkauden tunnustuksen sanoo juuri silloin kun tuntuu hyvältä ja kun sitä vähiten odotetaan. Silloin sanominen perustuu rehellisyyteen ja aitouteen. Kaikki mikä elämässä on ennalta valmiiksi käsikirjoitettua on näyttelemistä ja se sopii vain teatteriin.
Provosoiduin lauantaiaamuna aivan suunnattomasti, kun luin mielenkiintoista artikkelia Pelican kuvaustekniikasta, joka on tulossa kännyköihin. Artikkeliin oli upotettu video valaisemaan tulevan tekniikan hienoja ominaisuuksia.
Mistä tehtaasta noita hymyjä oli ostettu. Tuon teennäisempää näyttelemistä ei hevin löydy. Toki videon pitää ja se voi herättää tunteita, mutta tehtaasta ostetut hymyt toimivat juuri päinvastoin. Provosoiduin niin, etten sitten loppujen lopuksi muistanut videon sisällöstä mitään.
Innokkaana valokuvaajana mietin aivosolut punaisena, millaisella kuvakerronnalla, visuaalisilla elementeillä voidaan kuvattavaa aihetta tukea ja korostaa, niin ettei se ole näyttelemistä. Henkilökuvissahan haaste on todella suuri. Samoin dokumentti ja uutiskuvissa.
Tein lauantaina asiasta innostuneena käytännön testin Facebookissa. Vaihdoin oman profiilikuvani.
Kuva on teknisesti varsin kehno. Silmälaseissa heijastumia. Valaistukseen ei kiinnitetty mitään huomiota. Kaverini vain räpsi kuvia kokeillessaan minun kameraa ja sen käyttösäätöjä.
Minulla ei ollut mielessäni mitään taka-ajatuksia, joita muka olisin yrittänyt näytellä katsojille. Minulla ei ollut tarvetta kammata tukkaani, enkä miettinyt ja jännittänyt näyttävätkö huuleni hyviltä. Näyttääkö toinen korva suuremmalta. Kuvaa ei ollut koskaan tarkoitus julkaista, mutta kun tuppaan säilyttämään kaikki kuvat.
Miksi sitten valitsin tämän kuvat testikappaleeksi. Siksi, että kuvan sanoma rakentuu ainoastaan aitoon ja rehelliseen katseeseen, jossa ei ole näyttelemisen häivääkään.
Yllättävän moni piti kuvasta, vaikka tuskin sitä syvällisesti edes analysoi tai mietti. Teknisesti huonokin kuva voi olla aito eikä aiheuta sisäistä ristiriitaa katsojassa
Kenenkään ei ole pakko synnyttää teatraalista hymyä, eikä muutenkaan näytellä elämää.
Omassa sisäisessä arvojärjestyksessäni vakuutusyhtiöt ovat olleet kautta aikojen epämiellyttävin yritystyyppi. Niissäkin tosin yksi pienen pieni poikkeus, joka palveluita käytän kun on pakko.
En oikein voisi kuvitella, että vapaaehtoisesti ottaisin yhteyttä vakuutusyhtiöön ja luojan kiitos he ovat lopettaneet puhelinmarkkinoinnin. Vai johtuuko se siitä, että olen aina tylysti ilmoittanut, ettei vakuutusasioissa minulle saa soittaa.
Nyt markkinaoikeus on kieltänyt minun teleoperaattori DNA:ta mainostamasta laajakaistaansa Suomen nopeimpana liikkuvana laajakaistana.
Markkinaoikeus kieltää DNA:ta käyttämästä ilmaisuja, joissa totuudenvastaisesti tai harhaanjohtavalla tavalla väitetään DNA:n matkaviestinverkon olevan Suomen nopein tai matkaviestinverkossa tarjottavien tiedonsiirtopalvelujen olevan Suomen nopeimpia.
Markkinatuomioistuin saisi kaikin mokomin siivota paljon muutakin kaikkien operaattoreiden toiminnasta. Kokemukseni telepalvelujen suurkuluttajana alkaa olla samalla tasolla kuin vakuutusyhtiöiden.
Operaattoreiden palvelut ja sopimukset ovat niin monimutkaisia, että teleoperaattoreiden henkilökuntakin antaa erilaisia vastauksia, riippuen keneltä kysyy. Olemassa olevalle asiakkaalle ei automaattisesti muuteta tehokkaampaa ja halvempaa yhteyttä, vaan sitä pitää kysyä. Vastaukseksi saan - juu kyllä tässä on päivittämisen varaa.
Kolmas yritystyyppi samassa kastissa on pankki. Valitettavasti joudun menemään pankkiin ensi viikolla ennakkoon sovittuun aikaan. Ensimmäistä asuntolainaa hakiessani, pankinjohtaja eväsi lainan, koska olin niin nuoren näköinen. Onneksi nykyisin 99 prosenttia pankkipalveluista voi hoitaa netissä.
Mitä yhteistä näillä yrityksillä on ja mikä tekee niistä niin vastenmielisiä, joissa palvelukokemuksen asteikot eivät riitä mihinkään suuntaan. Ne ovat omalla tavallaan, asiakkaan näkökulmasta monopoleja. Niitä on vain pakko käyttää. Palvelupaketointeja ei hallitse kukaan, eivät yritykset itsekään. Ja kun palvelut ovat riittävän epämääräistä ja hämäriä, niin niitä voi markkinoida miten tahansa kenenkään ymmärtämättä, kuten DNA nyt tekee.
Kaikkien niskaan on helppo ripustaa huijarin viitta syystä tai ilman syytä. Siinä olisi imagonrakentajilla töitä pitkäksi aikaa.
Eilen kokeilin millaista on olla omassa siunaustilaisuudessa. Tämä kokeilu maksoi 260 euroa. Mielikuvituksella ei ollut rajaa mihinkään suuntaan. Tilanne rakentui kuin itsestään.
Kaikki alkoi kun sain jättää sukat jalkaan ja kalsarit päälle. Käärinliinana toimi joku kuviollinen aamutakki, ei kuitenkaan Marimekon unikko. Enkä sellaista olisi muutenkaan halunnut, vaikken niin kovin nuuka pukeutumisestani olekaan. Pääasia, että on sopivan hyvä, ja väljä olo.
Minut pannaan hyvään asentoon arkkuun luurit korvissa. Kysytään onko nyt varmasti kaikki hyvin? Haluanko minä musiikkia. Totta hemmetissä siunaustilaisuuden kaiken a ja o on musiikki.
Tässä vaiheessa ”suntio Jukan” arvostelukyky hieman pettää, kun rupeaa tarjoamaan kotimaista iskelmää tai poppia. Mikähän ero mahtaa muuten olla iskelmällä ja popilla? Päädyin pyytämään klassista.
Tämä alkaa aivan pian kuuluu rauhallinen ääni korviini ja sitten alkaa soida Mozartin klarinetti konsertto K622. Sen adagio osa on todellakin se maailman kaunein biisi, jota olen jo monesti toivonut siunaustilaisuuteeni.
Tunnelma on siis yli sata prosenttinen. Nyt rupeaa mielikuvitus laukkaamaan. Tältähän se sitten joskus todella tuntuu ja kuulostaa täältä arkun sisältä. Mitähän muuta musiikkia tulee pyytämättä. Ketähän kaikkia mahtaakaan olla tässä tilaisuudessa. Ovatkohan he tyytyväisen näköisiä kun pääsevät minusta? Onkohan yhtään Facebook-kaveria paikalla? Entä kuorokavereita? Saisivat laulaa Mendelssohnin Trauergesangin. Arvelen kenelle tämä on kovin paikka kenelle ei. Tiedän ainakin yhden.
Mitähän se pappi mahtaa minusta sanoa? Kuuluukohan puhe näistä luureista. No ei sillä oikeastaan ole väliä, kunhan olisi vain pilke silmäkulmassa.
Alkaa kuulua kummallista kolinaa jostakin arkun ulkopuolelta. Mättävätköhän he tiiliskiviä arkulle. Sekin on parempi kuin tuhlata rahaa viideksi minuutiksi kukkasiin. Kukkasten paikka on luonnossa. Taitaa olla sittenkin saattoväkeä aika runsaasti, kun kolina kestää näin pitkään.
Pian kuuluu Jukan rauhallinen ääni, että nyt tilaisuus on ohitse. Päästän sivut pois. Magneettikuvat onnistuivat oikein hyvin, kun olit niin hiljaa ja rauhallinen. Voit pukeutua ja saat kuvat hetken kuluttua cd:llä mukaasi. Suuri kiusaus oli työntää cd johonkin soittimeen ja kuunnella miltä selkäni kuulostaisi soitetussa muodossa.
Lienee aika siirtyä kvarttaalitalouteen myös liikunnassa. Ja tämä vain sen takia, että on vertailtavaa statistiikkaa edelliseltä vuodelta.
Vuoden ensimmäinen kvarttaali toi takapakkia selkäongelmien kanssa. ja vuosi sitten pitkän flunssan takia. Se mikä on kiinnostavaa, että vuoden takaisen flunssan jälkeen ei sitten ole flunssaa ollutkaan.
Reilu yliannostus, virallisiin suosituksiin verrattuna, D vitamiinia, sinkkiä ja erilaisia vatsalle tarkoitettuja bakteereja suoraan pillereinä tai niin sanottuina terveysjuomina, ovat flunssattomuuden salaisuus. Näin kuvittelen ja näin mielessäni ajattelin, kun tätä kuuria suunnittelin. Toimii tai ei toimi – joka tapauksessa lopputulos on erinomainen.
Se että retkahdin suksilla, selvin päin selälleni, oli sellainen keikka, ettei siihen juurikaan olisi ruokavalio, eivätkä vitamiinilisät auttaneet.
Itse statistiikka osoittaa että tänä vuonna tein kolmen kuukauden aikana 71 liikuntasuoritetta ja käytin niihin aikaa 70 tuntia. Vuotta aiemmin vastaavat luvut olivat 53 suoritetta ja 72 tuntia.
Vuosi sitten oli ohjelmassa pitkiä kävelylenkkejä ja tänä talvena lyhyitä, mutta intensiivisempiä hiihtolenkkejä. Viime vuonna kaikkien liikuntasuoritteiden keskisyke oli 106 ja tämän alkuvuoden suoritteiden 109. Valitettavasti tilastoihin ei sisälly uintia, viime vuonna 119 km ja nyt on kasassa 21 km.
Jälleen kerran on todettava, etteivät peili ja housujen puristukset ohjaa riittävästi toimintaa, vaikka asiantuntijat kuinka väittäisivät, ettei joka päivä tarvitse mennä vaa’alle. Minun tarvitsee.
Kun joka aamu en palauta mieleeni kiloja, niin luulen syöväni kuin hiiri, vaikka mässäilen näköjään kuin virtahepo. Paino on päässyt hieman nousemaan vaikka liikunnan määrä on sama ehkä hieman enemmän ja intensiteetti hieman kasvanut.
Kevät on ollut perinteisesti rauhatonta aikaa koiranomistajien ja muiden välillä. Tennarit eivät ole pysyneet valkoisina. Suunsoitto puolin ja toisin yltyy lumien sulaessa. Nettipalstoilla kielenkäyttö yltyy aina vihapuheasteelle.
Koirattomat ihmiset eivät tunne koirille luotuja sääntöjä ja koiranomistajat eivät niitä noudata vaikka tietäisivätkin. Sota on valmis. Kukaan ei siedä huomautteluja ja vähiten ne koiraihmiset, joilla on maailman kiltein ja söpöin koira, joka saa tehdä mitä tahansa, jopa purra toisia.
Nyt ei enää riitä, että koirattomat ja koiralliset ottavat nokkapokkaa. Vantaalaisnaiset olivat toistensa rinnuksissa kiinni koirapuistossa.
Niin ikään Vantaalla irralleen päässyt iso koira hyökkäsi kahden pienemmän koiran kimppuun ja aiheutti samalla haavan koirien taluttajalle. Koiria taluttaneen naisen mies kävi uhkaamassa ison koiran omistavaa perhettä tappamisella.
Mies uhkasi tappavansa vesurilla perheen koirat ja perheen. Myös uhkailijan isä tuli paikalle ja lateli tappouhkauksia.
Mistä tällainen käytös kumpuaa? Kaikkein syyttömin on joka tapauksessa koira. Se on ja tulee olemaan luontokappale, joka toimii vaistollaan sen mukaan, kuinka uhkaavana tai mukavana se kulloisenkin tilanteen tuntee. Syyllisiä ovat siis koiran omistajat.
Huolestumisensa on osoittanut myös Kennelliitto. Kevään alkajaisiksi, ennen pahinta suunsoittoaikaa se käynnisti valistuskampanjan – valkoiset tennarit. Asenneviat eivät tietenkään yhdellä kampanjalla tokene, mutta parempi sekin kuin ei mitään.
Netti näyttää olevan yksi vihapuheiden lietsoja, paitsi koiramaailmassa niin vaikkapa silmittömässä susivihassa tai homo- ja maahanmuuttokeskusteluissa. Nettiin kirjoitettaessa pitäisi aina miettiä esittäisikö asian samalla tavalla kasvotusten.
Harvase päivä saa palstoilta poistaa kommentteja, joissa toisia, eri mieltä olevia käyttäjiä nimitellään vitun ääliöiksi.
Tässä tapauksessa tarkoitan roskapostilla niitä lähetyksiä, joita ei voi rehellisten, hyvien tapojen mukaan peruuttaa, jos on vaikka tietämättään sellaisen tilannut.
Kirjoitin aiemmin, että peruutus on vahvistus ja tämä näyttää pitävän yhä useammin paikkansa. Jos yrität peruuttaa ja viestissä on jopa viranomaisten vaatima peruutuslinkki, niin sillä vain osoitat, että tämä on toimiva sähköpostiosoite.
Pidin jotenkin hyvämaineisena esimerkiksi 123Greetings –palvelua, jota kautta pystyy lähettämään sähköisiä kortteja. Nyt olen erottamattomasti nalkissa heidän roskapostituskoneen kanssa. Peruutuslinkki surkuttelee kohteliaasti kuinka pahoillaan he ovat, että lopetan heidän palvelunsa. Ja seuraavana päivänä eikun uutta roskaa. Älä missään tapauksessa erehdy onnittelemaan ketään 123greetings –palvelun kautta.
Ongelmahan on, ettei tiedetä kuka palveluita pyörittää, missä maassa palvelimet ovat. Pitkään olin siinä käsityksessä, että sanoma-jaaikakauslehdet.com olisi Sanoma-konsernia lähellä oleva roskapostittaja. Jos näin on, niin suosittelen kaikkien Sanoma-konsernin tuotteiden boikotointia.
Tosin tuossa alla olevassa boikotti-listassani on muutoinkin Sanoma-konsernin tuotteita vaikkapa Aku Ankka.
Älä vastaa yhteenkään tuntemattomaan mielipidekyselyyn tai ilmaiseen arvontaa, jossa läjäkaupalla jaetaan iPadejä. Oletko koskaan kuullut, että joku olisi voittanut. Niissä vain kerätään osoitteita roskapostittajien listoille.
Nettikasinot, pikavippitarjoukset, sähkötupakat, erilaiset laihdutus- ja terveystuotteet ovat muun muassa jatkuvassa tarjonnassa ja niissähän liikutaan hämärän rajamailla. Luulisi oikeasti, että myös viranomaiset kiinnostuisivat vaikkapa pikavippitarjouksista.
Sen sijaan kovasti ihmetyttää, että ihan asiallistenkin lehtien päätoimittajat miettivät ja vaalivat lehtensä profiilia ja imagoa. Kuitenkin samaan aikaan tuottaa päivittäistä vitutusta tuhansille ihmisille. Tätäkö haluavat esimerkiksi ET-lehti, Avotakka, Kodin Kuvalehti, Kunto Plus, Kauneus ja Terveys. Kyllä lehdessä pitää tietää keneltä mitäkin palveluita tilataan.
Edelliseen kirjoitukseen on tullut myös melkoisesti palautetta. Eräs kommentti suositteli, että julkaistaan boikottilistaa niistä tuotteista jotka käyttävät roskapostittajan palveluita. Roskapostittajia kun ei hevin saada kiinni. Tässä on nyt listaa niistä tuotteista, joita sähköpostiini on tullut ja joita lähetyksiä ei voi peruuttaa – olkaa hyvät ja jättäkää ainakin nämä tuotteet ostamatta ja käyttämättä.
Toki toivon, että tämä lista lähtee kiertämään ja pian löytyy joku sellainen yhteinen boikotti paikka, vaikkapa Kilpailu- ja kuluttajavirastoston sivuilta, johon kaikki kansalaiset voivat lisätä niitä tuotteita, jotka käyttävät roskapostittajia.
Aikoinaan nettinoviisina tuntui siltä, että oli fiiniä suunnitella ja rakentaa verkkopalveluita, joissa on hienoja rakenteita ja monikerroksisia valikoita. Ajatuksena oli houkutella käyttäjä kulkemaan kuin Ikea:n tavarataloissa läpi kaikkien mahdollisten tarjolla olevien houkutusten läpi.
Silloinen statistiikka osoitti varsin nopeasti, että ne jutut, jotka olivat yli kolmen klikin takana saivat olla ihan rauhassa. Niitä ei kukaan lukenut.
Eilen logiikka ei toiminut edes analogiaversiona Ikeassa. Kävelin suoraan tuotteen luo, kuvasin kamerallani hyllypaikan, otin tuotteen hyllystä ja kävelin automaattikassan läpi ulos. Ostosreissu kesti 11 minuuttia. Sen sijaan edellisenä iltana kesti yli puolituntia löytää Ikean aukioloajat, kun tiesin että aamulla ajan kyseisen rakennuksen ohitse ja tarvetta oli ostaa uudelle tietokoneelle ikioma huonekalu.
Eiköhän se käyttäjä halua päästä suoraan ja helposti etsimäänsä tietoon. Sopiva klikkausten määrä olisi 2-3 ja kaikki turhat välivaiheet huutsin nevadaan.
Miettikääpä mikä on ollut Googlen menestyksen takana. Suoraan asiaan.
En oikeasti ymmärrä esimerkiksi huuto.net:n sivu-uudistusta, jossa omalle sivulle kirjautumisen jälkeen joutuu yleiselle etusivulle takaisin ja sen jälkeen on mentävä uudelleen omalle sivulle.
Jos huutonetissä etsin tavaraa, niin ei tarvitse kirjautua, mutta jos myy, niin täytyy kirjautua. Siis jos kirjaudun, olen menossa myymään tai tarkistamaan myynnissä olevia tuotteitani. Miksen pääse kirjautuessa suoraan omalle sivulleni? Kuka kiusaa ja ketä?
Tablettini Windows kasin yhden asian politiikkaan en ole tottunut ja siksi käytänkin pääsääntöisesti sitä lähinnä Firefoxilla vanhaan malliin. Sipaisuja sinne sun tänne ei todella nopeuta käyttöä verrattuna siihen, että minulla on tätä kirjoittaessani auki 7 eri sovellusta 12 eri ikkunassa. Ja nämä kaikki ovat hiiren siirron ja yhden klikkauksen takana.
Olen iloinen niistä huhuista, että Microsoft olisi hävittämässä tai muuttamassa tätä ”turhaa” etusivua.
Nettipalvelu, jota olen kautta aikojen lähes vihannut, mutta kun ei ole vaihtoehtoja. Veikkauksen malli mukaelee huuto.netia tai siis päinvastoin. Sisäänkirjautuessa ei pääse suoraan omalle sivulle hoitamaan asioita, vaan palaat taas Veikkauksen etusivulle, mistä lähdet uudelle kierrokselle. Mitä ihmettä tällainen kiusanteko oikein on?
Olen jo pidemmän ajan kuulunut TNS-gallupin talliin. Siis mielipiteeni vaikuttaa yhteen jos toiseenkin asiaan. Etenkin silloin kun toiminnan, tuotteiden tai palveluiden kehittämisen pohjana käytetään laajoja tutkimuksia suomalaisten mielipiteistä ja käyttäytymisestä.
Olin oikein innostunut kun viimeisessä tutkimuksessa keskityttiin suomalaiseen mediaan ja kuinka mediaa niin sanotusti kulutetaan. Olin omalla palstallani ja toivoin, että vastaukseni olisivat merkittäviä ja jakaisivat tietoa kuinka mediaa nykyään kulutetaan.
Yllätys olikin suuri kun olin melkein puolivälissä ja yhden sivun jälkeen tulikin vastaus – kiitos vastauksistasi, mutta valitettavasti et kuulu kohderyhmään. What hel!
Tein merkittävän, mutta rehellisen virheen. Sivulle oli listattu lienee liki 100 lehteä/verkkopalvelua. Siinä piti ruksata kaikki ne mediat, joita seuraan vakituisesti. En ruksannut yhtään mediaa. Sillä en kuluta mediaa vakituisesti sen mukaan mikä on median nimi.
Viimeinenkin vakioseurattava poistui kuviosta, kun lopetin Hesarin paperisen tilauksen ja nyt huomaan, että vastaava nettipalvelu ei koukuta niin kuin painettu. Tosin painetunkaan sisältö ei välttämättä koukuttanut vaan 40-vuotinen tapa. Nyt ei yhtään haittaa, vaikka Hesari jää lukematta, eli TNS-Gallupin mukaan vakiseuraamatta.
Etsin asioita ja sisältöjä. Tänäänkin olen seurannut Vantaan Sanomia, Ilta-Sanomia, YLE:ä, Länsi-Savoa, Keskisuomalaista, Satakunnan Kansaa, Ilkkaa, Pohjalaista, Metroa, Aaamulehtea, Etelä-Suomen Sanomia monia muita suomalaisia sivustoja sekä liutaa kansainvälisiä verkkosivuja. Mutta mitään näistä en koe seuraavani vakituisesti.
Google hakee tiettyjen profiilien mukaan uutisia, aamu alkaa Amppareiden otsikkojen parissa, Facebook-kaverit vinkkaavat joitakin mielenkiintoisia juttuja jne, jne ja jne. Ja kun markkinoille tulee uusi kamera tai joku muu hilavitkutin, niin tietty hakukoneet hakevat siitä tuoreimmat jutut.
Tämä ajatusmalli ei siis kelvannut mediatutkimukseen. Siinä olisi pitänyt vanhakantaisesti postiluukun kolahtaa, ennen kuin olisi kelvannut porukkaan.
Nyt kun tulokset aikoinaan tulevat julki niin saamme lukea isoja otsikoita lehdistä kuinka heidän lukijauskollisuus on kasvanut.
