Pakko on paras opettaja

Sunnuntai 17.11.2019 klo 11.32 - Kauko Niemi

Vaikka suurta muotia ovatkin erilaiset muutoskurssit ja -koulutukset, niin keskiverto ihminen taitaa muuttua ja muuttaa käytöstään vasta pakon edessä.

Kun ihminen on selkä seinää vasten, niin aika yllättäen hänestä löytyy kekseliäisyyttä ja ennen kaikkea rohkeutta tehdä ja kokeilla uutta selvitäkseen tilanteesta. Toki luontainen laiskuus on hyvä lahja, kun osaa sitä oikein käyttää,

Näin sitä maailmaa muutetaan tänään. Olevien ja tulevien Postin lakkoviikkojen aikana loputkin paperipostin käyttäjät miettivät tosissaan mihin niitä paperikirjeitä tarvitaan - no ei välttämättä mihinkään. Suuri osa rohkaistuu ja kokeilee ja jos kokeilu onnistuu, niin muutosvastarinta on murrettu.

Kun suuri määrä kokeilee, osa onnistuu ja muuttaa käytäntöjään pakon edessä.  Tämän jälkeen ei ole töitä sen enempää Postille kuin Postin henkilökunnallekaan.

Mitään suurta digiloikkaa tuskin nytkään tapahtuu muualla kuin iltapäivälehtien otsikoissa. Muutosvirta kuitenkin voimistuu ja joka tapauksessa verkossa asiointi on paljon paljon helpompaa, kun antaa itselleen periksi. Erityisesti jos on periaatteessa nettiasiointia vastaan.

Varma-yhtiön asiakaskysely paljastaa, että kolmannes 80–85-vuotiaista käyttää verkkopalveluita. Sehän tuossa ikäryhmässä jo melkoisen hyvä määrä.

Varma selvitti 80–85-vuotiaiden eläkkeensaajien näkemyksiä asiakaspalvelusta sekä älylaitteiden käytöstä. Tulosten mukaan tämä ikäryhmä on älylaitteiden ja verkkopalveluiden käytössä vahvasti jakautunut ryhmä.

Vastaajista 60 prosenttia ilmoitti, että ei käytä internettiä tai verkkopalveluja, 34 prosenttia käyttää ja 7 prosenttia vastasi, että voisi ajatella käyttävänsä. Naisista 28 prosenttia käyttää tai voisi käyttää verkkopalveluja ja miehistä 41 prosenttia.

Verkkopalveluista erilainen asiointi, kuten laskujen maksaminen nousi merkittävimpänä esille. Siis kukapa haluaisi enää paperilaskuja edes ikäihmisistä.

Toisena vastaajat mainitsivat erilaisia harrastuksia, kuten kirjojen ja lehtien lukeminen tai kuuntelu, musiikin kuuntelu ja pelaaminen. Verkkopalveluita käytetään myös yhteyden pitämiseen läheisiin.

Toisaalta vastauksissa näkyi, että jokin harrastus voi johdattaa aktiiviseksi verkkopalvelujen käyttäjäksi. Kysymyksessä ovat siis yli kasikymppiset.

Totuuden nimissä on sitten niitäkin ihmisiä, joilla ei ole tekniikkaa riittävästi asioiden hoitoon, vaikka melkein puhelimella kuin puhelimella pääsee asioitansa hoitamaan. Kirjastoissa on vapaasti käytettävää tekniikkaa kunhan hoitaa tietoturvan julkisissa laitteissa.

Yksi suurimpia nettiasioinnin pakkokouluttajia tässä lakkotilanteessa on Kela. Ennen Postilakon alkamista Kelan edustaja vakuutteli, että lakon aikainen asiointi heidän kanssaan onnistuu kaikkein parhaiten netin kautta. Puhelinpalvelu tulee ruuhkautumaan ja kaikkia tarvittavia dokumentteja ei ole siirrettävissä. Toimipisteet ovat toki auki ja jonotusajat tavattoman pitkiä.

Tuoreessa digitaalista kyvykkyyttä mitanneessa tutkimuksessa Kelan nettipalvelut kuuluu viiden parhaan julkisen toimijan joukkoon.

Verohallinto ja Väestörekisterikeskus aloittivat Kansallinen ekoteko -kampanjan Suomi.fi-viestien markkinoimiseksi.

Nyt on hyvä hetki siirtyä sähköiseen viestintään, ne toteavat tiedotteessaan, mutta eivät suinkaan vetoa postilakkoon vaan ympäristöasioihin.

Kun ottaa Suomi.fi-viestit käyttöön marraskuun loppuun mennessä, ensi vuoden verokortti ei enää tule paperipostissa kotiin vaan verokortista saa ilmoituksen omaan sähköpostiinsa heti, kun se on OmaVero-palvelussa.

Postilakon ehkä suurimman asiointiongelman muodostaa terveydenhuolto, jonka nettipalvelut toimivat vain osittain. Itse käytän Kantaa varsin joustavasti. Kaikki varaukset terveyskeskukseen hoituu hyvin. Samoin kun erilaiset konsultaatiokyselyt ja tarkistukset. Mutta sitten kun siirrytään HUS:n palveluiden pariin, niin samalla siirrytään paperipostiin, vaikka monet paperilla olevat asiat näkyvät aikanaan Kannassakin.

Digiaikaan siirtyminen tulee kiihtymään myös median kautta. Useat näköislehdet ovat nyt luettavissa vapaasti. Tosin näköislehti on vain digiaikaan siirtymisen totutteluvaihe paperin välttämiseksi.

Ennustajaksi en rupea, mutta uskon tuhansien, jopa kymmenientuhansien saavan potkua tästä lakosta ja löytävän itsensä digimaailmasta.

Koira on fiksumpi kuin insinööri, muttei silti saa virallista asemaa

Perjantai 8.11.2019 klo 14.40 - Kauko Niemi

Tutkijat ovat hyvin kiinnostuneita muun muassa kipukoirista. Tutkimuksissa on selvinnyt, että koira tunnistaa hajun vain kymmenen hajumolekyylin perusteella. Tarkimmatkin insinöörin kehittämät laitteet tarvitsevat tunnistamiseen yli miljardi molekyyliä.

Taas on se aika vuodesta, kun liki parisenkymmenlle hauvelille myönnetään sankarikoiran arvonimi.

Kennelliitto myöntää Sankarikoira-arvoja koirille, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut. Koira voi saada Kennelliiton kunniamaininnan myös muista sankariteoista.

Nämä sankarit astuvat estradille joulukuun alussa. Todennäköisesti heistä ei kovinkaan moni tiedä miksi pitää kävellä salamavalojen räiskeessä. Ehkä joku saa herkkupalan palkkioksi.

Joka tapauksessa he ovat olleet aloitteentekijöinä onnettomuuksien etkoilla ja pelastaneet reilun 20 ihmisen hengen. Fakta on kuitenkin se, ettei heillä kellään ole tästä kunniasta huolimatta virallista asemaa.

Sitten kun itse epäilen sisäilmaongelmien johtuvan kosteuden synnyttämästä homeesta, en ala hajottamaan koko huushollia vaikka se vakuutusyhtiölle sopisikin paremmin kuin rajaaminen tietylle alueelle.

Tämän rajauksen tekee homekoira paremmin kuin yksikään insinöörin kehittämä mittari. Tässäkään tapauksessa koiralla ei ole virallista asemaa ongelmakohdan määrittelyssä.

Ehkä kaikkein virallisin ja tunnustetuin asema koiralla on opaskoiraroolissa. Suomessa on tällä hetkellä noin 200 opaskoiraa auttamassa näkövammaisten elämää. Opaskoirat koulutetaan Opaskoirakoulussa. Tällä hetkellä koirajono on noin puolisen vuotta.

Poliisi ja Tulli eivät tulisi toimeen päivääkään ilman koiraa. Tullilla on huumekoirien lisäksi ruokakoiria ja rahakoiria. Monen rattijuopon karkumatka metsään kiven taakse poliisia piiloon on naurettavaa. Koiralle se on helppo nakki, kun se jäljittää muutamassa minuutissa piiloutujan.

Tullin koiratoiminta täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Tulli koulutti ja otti käyttöön ensimmäiset neljä huumausainekoiraa vuonna 1969. Ne saivat heti runsaasti tehtävää, sillä huumausaineiden tuonti oli tuolloin kasvussa. Koirien määrä kasvoi tämän jälkeen. Tällä hetkellä koiria on Tullilla noin 50.

Suomen poliisilla on näitä kuonotyöskentelijöitä noin 260, jotka ovat 210 koiranohjaajan hallussa. Poliisilla on sekä partiokoiria että erikoiskoiria.

Partiokoirat ovat monikäyttökoiria: ne saavat koulutuksen hallittavuuteen, voimankäyttöön, jäljestämiseen, henkilöetsintään sekä esine- ja rikospaikkaetsintään. Erikoiskoirista tuoreinta ajatusta edustaa rahakoirat. Ne on opetettu tunnistamaan setelien hajun, ja ne etsivät rahakätköjä rakennuksista ja maastosta.

Pahimmin vastakkain iskevät insinöörit ja koirat terveydenhuollossa. Terveydenhuollossa koira pystyy moniin sellaisiin asioihin, joihin mikään mittari ei kykene.

Koira pystyy reagoimaan diabetes-potilaan tilaan, kun verensokerin arvot heittelevät liikaa. Yhtään ihmisen keksimää mittaria ei ole olemassa, joka pystyisi tulkitsemaan onko ihmisellä syöpää. Koira pystyy siihenkin.

Varsin mielenkiintoinen tapaus missä koira haistaa ihmisen kehosta kivusta kieliviä välittäjäaineita – kipukoira on kroonisen kivun kanssa elävälle todellinen hengenpelastaja.

Vantaalla koira oppi nopeasti, ja kävi ilmi, että se tunnistaa tulevan kivun hajun perusteella. Koulutuksen jatkuessa kipukohtausta ennakoivat varoitukset alkoivat tulla yhä aikaisemmin.

Kipukohtaus on koirillekin hyvin stressaava tilanne, ja ne tekevät kaikkensa, että sitä ei tulisi. Kun koirat haistavat kivun, ne varoittavat, kunnes tapahtuu riittävästi kivun estämiseksi.

Välillä koiralle riittää pelkkä asennon korjaaminen. Toisinaan tarvitaan lämpötyynyä tai kipulääkettä. Kivun ennakoitavuuden ansiosta lääkkeiden käyttö on vähentynyt.

Kun koira varoittaa kivun tulosta, lääkkeitä ei tarvitse enää syödä varmuuden vuoksi.

Koirien hajuaistin hyödyntämisessä vain mielikuvitus ja asenne ovat rajana.

 

 

 

 

Tutkitaanko nyt varmasti oikeaa asiaa

Sunnuntai 3.11.2019 klo 11.08 - Kauko Niemi

Suomessa on alkamassa suurtutkimus, jossa osalle väestöä annetaan nelinkertainen annos influenssarokotetta.

Tutkimukseen on kutsuttu kymmeniä tuhansia yli 65-vuotiaita. Juuri tässä ikäryhmässä tavallisen influenssarokotteen teho on huonompi kuin muilla. Mutta miksi?

Kun ikää karttuu, ihmisen immuunijärjestelmä pikku hiljaa heikentyy, näytti ihminen olevan kuinka hyvässä kunnossa tahansa.

Terveydenhoito kun ei selvitä perimmäisiä syitä, vaan lievittää vain oireita kemialla. Jokainen pilleri ja piikki kun takuuvarmasti muuttaa ihmisen luontaista immuniteettia tavalla tai toisella, joko hyvään tai huonoon suuntaan. Yli 65 vuotiaat kun ovat pillereiden suurkuluttajia. Mikä onkaan todellinen syy immuniteetin heikkenemiseen.

Immuunijärjestelmän heikkeneminen on tärkeä syy sille, että kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvan influenssarokotteen teho on yleensä huonompi vanhemmissa ikäryhmissä kuin nuoremmissa.

Influenssarokotteen teho ei aina näytä riittävän potkaisemaan hereille niitä mekanismeja, jotka kykenisivät kyllin vastustamaan influenssaviruksia.

Viranomaisten looginen kysymys onkin, saataisiinko isommalla annoksella aikaan entistä parempi teho.

Juuri tätä nyt selvitetään Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) tutkimuksessa.

Näin siis ajattelee THL kaikessa kemiallisessa yliviisaudessaan. Minusta suurtutkimus pitäisi kohdistaa siihen miksi yli 65 vuotiaiden immuunijärjestelmä heikkenee ja mikä osuus siihen on ylilääkityksellä.

Tällä ihmettelylläni en missään tapauksessa sano, etteikö lääkkeitä tai rokotteita pitäisi koskaan käyttää. En ole absolutisti tässäkään asiassa.

Hiljattain muiden muassa julkaistiin arvovaltaisessa tiedelehdessä tutkimus, jossa todettiin, että suoliston mikrobiston koostumus vaikuttaa influenssarokotuksen tehoon.

Juuri alkaneet influenssarokotukset jakavat taas rajusti kansaa puolesta ja vastaan. Tuollainen ihmiskokeilu niin sanotulla riskiryhmällä tuntuu mielestäni tosi arvelluttavalta. Kyseessä on ryhmä, joka käyttää kemiaa muutoinkin ja luontainen immuunijärjestelmä on keinotekoisesti sotkettu. Ja onko ruoka riittävän monipuolista rakentamaan suotuisaa immuniteettia.

Olen jo aiemminkin kertonut oman tarinani, kuinka vuosia sitten influenssa rokotuksen jälkeen sairastin kolmasti pitkät kahden viikon rupeamat. Sen jälkeen lopetin piikit ja kaikki muutkin turhan buranat. Nyt olen ollut yhdeksän vuotta ilman influenssaa tai flunssaa. Ja kuulun kuitenkin ikäni puolesta siihen niin sanottuun riskiryhmään.

Jos tänä talvena saan oireilevan influenssan, niin tiedän melko varmasti syynkin. Olen syönyt syksyn aikana yhden antibioottikuurin, joka on tappanut sekä hyvät että huonot bakteerini. Olen suostunut ottamaan myös toisen lääkekuurin, joka itsessään jo nosti muutamaksi päiväksi lievän kuumeen.

Facebook-ryhmässä Puskaradio Helsinki Marko Lehtomäki kysäisi – kuinka moni ottaa influenssarokotteen?  Kysymykseen on kommentoitu tätä kirjoitettaessa 693 kertaa laidasta laitaan.

Jakautuminen on kokolailla jyrkkää, jopa kirosanoilla höystettyä niin kuin rokotusasioissa yleensä. Kahdessa kommentissa kerrotaan, kuinka vanhus kuoli muutaman päivän jälkeen rokotuksesta. Erittäin paljon kommentteja, kuinka työn puolesta on pakko ottaa piikki. Joitakin minun kohtalotovereita, jolla piikittämisen lopetus on tuonut terveitä talvia. Ja melko suuri määrä niitä, jotka ilman muuta ottavat rokotteen ja ovat pysyneet sen takia terveinä.

Totuutta ei tietenkään tiedä kukaan, eikä yleistä totuuttaa ole tässä asiassa olemassakaan. Lähtökohtaisesti luonto on kuitenkin aina vikkelämpi muuntautumaan kuin mihin ihminen kaikkivoipaisella viisaudellaan pystyy ja ehtii. Samaan tavoitteeseen tähtää myös se, että kaikilla tavoilla pyrittäisiin vahvistamaan ihmisen luontaista immuniteettia mieluummin kuin useilla eri aineilla sotkemaan sitä ja ymmärtämättä eri lääkkeiden ristikkäisvaikutuksia.

Potilasturvalain mukaan jokainen oikeustoimikelpoinen suomalainen on vastuussa omasta terveydestään, eikä rokottamisesta tai sen väliin jättämisestä pitäisi ketään syyllistää saati pakottaa siihen.

 

 

 

 

Numeroiden merkitys lipsuu ja merkitystä lipsutellaan

Sunnuntai 27.10.2019 klo 10.03 - Kauko Niemi

Nyt kun elämme tätä totuuden jälkeistä maailmaa, niin numeroidenkin merkitys saa uusia piirteitä. Numeroitahan totuttu pitämään tietona totuudesta jopa tarkasta sellaisesta.

Matematiikkakin koulussa kasvatti meitä luottamaan numeroihin. Tietyn kaavan mukaan numerot muodostivat yhden ainoan ja oikean lopputuloksen.

Erinomainen esimerkki tuolta politiikan kentältä -  on väitetty, että mitoitus ei tule heti voimaan, vaan vasta vuonna 2023. Tämä ei pidä paikkansa. Sitova mitoitus tulisi voimaan 1.8.2020 alkaen, jolloin henkilöstömitoitus olisi vähintään 0,7 työntekijää asiakasta kohti. Silloin henkilöstömitoitukseen laskettaisiin vain välitöntä asiakastyötä tekevät. Tämähän tietty oli pätkä sotekeskustelua.

0,7 on tarkka luku, mutta mitä se oikeastaan merkitsee eri yhteyksissä. Eivät taida tietää poliitikot itsekään, vaikka numeroa 0,7 on pyöritetty useampi vuosi mennen tullen.

Numeroiden inflaatio totuudenjälkeisessä maailmassa korostuu tutkimuksissa. Kuka tahansa laukoo ja missä yhteydessä tahansa pilkun tarkkoja tutkimustietoja, vaikka asiaa olisi kyselty muutamalta ihmiseltä saunan takana.

Ainakin median olisi syytä harkita varsin tarkkaan, milloin puhutaan ja kirjoitetaan tutkimustiedosta, milloin kyselystä tai milloin jonkun kuplan mielipiteistä.

Sellaisia tutkimustuloksia ei ole olemassakaan, etteikö niitä somessa pystyttäisi selkein argumentein kumoamaan ainakin viiteen kertaan. Some löytää maailmalta myös tutkimuksia, joissa ei sattumoisin uusimmasta tiedosta ole halaistua sanaa ja taas on täysi älämölö päällä.

Kukaan vaan ei huomaa, että somessa pyörivä tutkimus on 12,5 vuotta vanha ja paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa. Tieteellisen tutkimuksen perusajatus kun on, että se korjaa itse itseään. Lopullista totuutta kun ei kukaan tiedä. Sen enempää ilmastomuutoksesta kuin erilaisten ruokien vaikutuksesta ihmisen terveyteen. Huomenna kaikki on toisin. Ei niitä pitäisi ilmaista ainoina oikeina totuuksina.

Kokonaan oma juttunsa ovat ne tilanteet, joissa numeroilla narrataan ja tietoisesti luodaan omiin intresseihin sopivaa viestiä.

Ihminen on luonteeltaan laiska ja harva edes viitsii vaivautua tarkistamaan numeroiden oikeellisuutta ja siinä on propagandistin sauma ajaa omaa asiaansa.

Lievimmillään ja yleisimmillään mielikuvaa rakennetaan ilmoittamalla vain suuruusluokkia.

”Valtavassa mielenosoituksessa oli todella vihaisia naisia ennen näkemätön määrä. Koko monisatapäisestä joukosta liki puolet oli jatkuvasti voimistuva naisten osuus. Näin voidaan maalailla, kun mielenosoituksessa oli 430 ihmistä, joista 108 oli naisia. Siis naisia oli edelleen vain neljännes. Mielikuva kertoi muuta.

Viimepäivien kohut Veikkauksen ympärillä on ollut melkoista numeroiden pyörittelyä ja numeroilla valehtelua. Jopa niin, etteivät edes poliitikot uskaltaneet suutansa aukaista ja päästää sammakoita suustaan.

Jos Veikkauksella on varaa ilmoittaa liikevaihdokseen 3 miljardia euroa, vaikka se Ylen kaivamien tietojen mukaan on 13 miljardia, ei kyseessä ole vahinko, vaan tahallinen numeroilla hämääminen. Veikkauksesta kuulemme vielä monta numeroversiota ja toivottavasti poliisikin kuulee jossakin vaiheessa ne liki todelliset numerot.

Numeroilla hämääminen ja numeroiden virittely on paitsi tehokasta ihmisten hämäämistä ja omien intressien ajamista, niin toimenpiteillä on valtava taloudellinen merkitys. Edelleenkin numeroiden pohjalta tapahtuu sekä verojen keruu että verojen kierto ja moni muukin virallinen toimenpide niin pitkälle kuin lait sallivat.

Terve epäilys numeroita kohtaa on asiallista siinä missä epäilee ylipäätään valeuutisia.

 

 

 

 

 

 

 

Kauppakeskus ilman suuria ketjuja

Keskiviikko 16.10.2019 klo 11.45 - Kauko Niemi

Kukahan perustaisi sellaisen kauppakeskuksen, missä ei olisi yhtään maukkahenkkaa tai yhtään muutakaan ketjukauppaa, missä kaikki tuotteet ovat millilleen samassa järjestyksessä joka ikisessä myymälässä.

Edes lennokkain mielikuvitukseni ei riitä ymmärtämään miten pääkaupunkiseudun kauppakeskukset pystyvät pärjäämään tulevina vuosina, kun minäkin vanha nörtti ostan ruokaa lukuunottamatta 80 prosenttisesti kaiken nettikaupoista.

Kauppakeskuksista piti yhdessä vaiheessa tulla elämyskeskuksia. Kampin keskuksen rullaportaiden päädyistä ajettiin elämyksellistä elämää viettävät nuoret pois.

Pian tulitiin toisiin ajatukseen ja paikalle roudattiin sohvia, jotta ihmiset viihtyisivät siellä. Sohvakausi kesti vajaa vuoden ja nyt taas vartijat hätistelevät joutilaita ja ilman isoa ostoskassia olet pihalle.

Espoon Niittykummussa sijaitsevassa kauppakeskus Niityssä alku oli kivikkoinen, eikä kahden vuoden jälkeenkään tilanne ole täysin normaali.

Toissa kesänä Niityssä aloittaneista 15 pienliikkeestä joka kolmas on lopettanut toimintansa, eikä tyhjiin liiketiloihin ole löytynyt vielä uusia vuokralaisia.

Uteliaana ihmisenä kävin Redissä ja en nyt heti keksi ainuttakaan syytä mennä sinne uudestaan. Varmasti menen myös huomenna avautuvaan Triplaan – anteeksi Mall of Triplaan. Number of stores and services: 250 - kerrotaan nettisivuilla.

Liikemies Toivo Sukarin päässä pyörii myös jotakin. Hän aikoo tulevaisuudessa omistaa kauppakeskuksista vain Lempäälän Ideaparkin. Oulun Ritaharjussa sijaitsevan Ideaparkin hän myi kahdelle kiinteistösijoitusyhtiölle kesäkuussa 2016 ja marraskuussa avattava Seinäjoen Ideapark myydään heti kun sopiva ostaja löytyy.

Ehkä Sukari on vieraillut Vesa Keskisen valtakunnassa keskellä ei mitään Tuurissa. Ja ainakin julkisuuskuvaa rakennetaan naisten kautta molemmissa tapauksissa.

Kukahan perustaisi sellaisen kauppakeskuksen joiden kauppiailla ei olisi alueella muita kauppoja. Siis vanha kunnon kauppahalliajattelu laajennettuna. Sieltä voisi tehdä löytöjä ja sitten ne vakiotavarat joita tarvitsee löytyvät netistä.

Kampin keskuksella olisi nyt hyvä sauma muokata koko keskusta. Siellä koko neljännen kerroksen valloittaa marraskuun alussa japanilainen Muji. Heillä on varmasti tuotteita, joita et voi ostaa mistään muualta Suomessa.

Nyt vain etsimään muita vastaavia ja häätämään ulos kauppoja, joita löytyy ainakin viisi viiden minuutin metromatkan päästä.

No olen aiemminkin tietty ollut väärässä, kun minulla ei ole ollut syvällistä tietoa sen enempää Yhdysvaltain hallinnosta kuin kauppakeskusten manageeraamisestakaan. 

Veikkaukseni oli näet että Donald Trumpin kausi kestää vuoden ja kahdeksan kuukautta. Ja nyt veikkaan, että isoja tiloja vapautuu viiden vuoden sisällä. Ehkä Tripla ei kuitenkaan ole niiden joukossa.

Älä mahdu muottiin

Sunnuntai 13.10.2019 klo 11.57 - Kauko Niemi

Viime aikoina olen törmmännyt jatkuvasti tilanteisiin, missä ulkoiset paineet ja nimenomaan ulkonäköpaineet eivät ole missään suhteessa todellisuuden ja totuuden kanssa, saati helpottaisi kenenkään elämää.

Surkuhupaisaa, oikeastaan säälittävää oli esimerkiksi Turun Kirjamessuista kirjoittelu, missä otsikkotasolla kerrottiin kuinka messujen ohjelmajohtaja Jenni Haukio oli pukeutunut syksyn muotiväreihin. Mitä tekoa pukeutumisella on kirjallisuuden ja Haukion ammatillisen taidon kanssa. Ei yhtään mitään.

Pitkään on puhuttu koulukiusaamisesta. Kuopion koulusurma epäiltyä oli kiusattu koulussa pitkään. Luokkatovereiden lausuntojen mukaan nimenomaan ulkonäön takia. Mistä koululaiset määrittävät ulkonäkökriteerit, ei mistään muualta kuin kotoa opitun näkemyksen kautta.

Turkulainen tutkijaryhmä käsittelee aihetta juuri ilmestyneessä tietokirjassaan Ulkonäköyhteiskunta – ulkoinen olemus pääomana 2000-luvun Suomessa. Teos perustuu vuosina 2016–2018 tehtyyn tutkimushankkeeseen.

Tutkijoiden tarkoituksena on ravistella ulkonäön asemaa ja saada ihmiset kaipaamaan muutosta, ennen kuin elämme dystopisessa ulkonäköyhteiskunnassa, jossa ihailtavan ulkonäön saavuttaminen on ihmisen korkein tavoite.

Jo tällä hetkellä tutkijat arvioivat, että keskiverto nainen viettää elämänsä aikana peilin edessä yli vuoden. Sillä tavallako ihminen haluaa merkittävän osan elämästään viettää? Jokin aika sitten radiosta kuulin, kuinka nuori tyttö käyttää 1,5 tuntia aikaa itsensä somistamiseen lähtiessään ulos.

Turkulaistutkijoiden mukaan ulkonäköpaineilla tarkoitetaan, että ulkonäön uskotaan kertovan myös ihmisen sisäisistä ominaisuuksista. No enemmänkin se mielestäni kertoo kuinka ihminen on sisäisesti turhamainen.

Viime viikolla julkistettu tutkimus kertoo, kuinka perheenäitien merkittävin uupumusta lisäävä tekijä on kokemus ulkoapäin tulevista paineista. Riski uupumiseen kasvoi, jos vanhemmalla oli lisäksi taipumus itse asettaa kovia vaatimuksia itselleen. Tällainen tuplaperfektionismi oli tutkimuksen mukaan kaikista pahin uupumisriski.

Islannin presidentin puoliso Eliza Reid nosti myös viime viikolla kissan pöydälle.

Mihin tahansa minä tai samassa asemassa olevat menemmekin, meille annetaan vain herraskainen sivurooli.  Kun miehet puhuvat oikeista asioista, naisten tehtävä on vielä nykypäivänäkin olla vain miehensä jatke, jolla ei ole muuta tekemistä kuin maistella viinejä ja katsella tanssiesityksiä ja maisemia. Reid ei halua enää mahtua muottiin, eikä suostu enää matkustamaan jatkuvasti edustamassa miehensä kanssa.

Kovasti aikoinani odotin, että niinkin hyvä ja paljon maailmaa muuttanut kampanja kuin #metoo olisi puuttunut muuhunkin kuin iänikuisiin vanhoihin seksuaalihäirintöihin. Koska ulkonäköpaineet murtavat niin monen ihmisen elämän. Yhtähyvin naisen kun miehenkin.

Nyt on kuitenkin uusi mahdollisuus #älämahdumuottiin, jolle toivon erinomaisen vaikuttavaa joukkovoimaa.

”Hei, olen Niina toinen #älämahdumuottiin-projektin perustajista. Minuun on liitetty monia titteleitä ja määreitä, mutta tässä ehkä rakkaimmat (ei tärkeysjärjestyksessä): valokuvaaja, valokuvataiteilija, yrittäjä, näkyväksi tekijä, maailmanparantaja, vaimo, äiti, ihana nainen.

#älämahdumuottiin-projekti on minulle äärettömän tärkeä, koska haluan että lapseni saavat elää maailmassa, joka on empaattisempi ja lempeämpi kuin nykymaailma tai se maailma jossa olen itse kasvanut. Ja haluan tehdä töitä sen paremman maailman eteen.

Haluan näyttää lapsilleni, että yksi ihminen voi toiminnallaan vaikuttaa, mutta että yhdessä olemme enemmän ja saamme aikaiseksi suurempia muutoksia kun teemme yhteistyötä. Toivon, ettei lasteni tarvitse kokea sellaisia ulkopuolisuuden ja riittämättömyyden tunteita, joiden kanssa olen itse kamppaillut.

#älämahdumuottiin / #breakthemold -projekti on yhteiskunnallinen taide- ja hyväntekeväisyysprojekti, jossa kuvataan ihmisiä alasti mallinuken kanssa. Mallinukke symboloi epärealistisia paineita ja odotuksia, joille useimmat meistä altistuvat. Projektilla edistetään tasa-arvoa, suvaitsevaisuutta, yhteisöllisyyttä ja itsensä hyväksymistä. Ja nyt tämä projekti suuntaa Amerikkaan.

Käsillä on ensimmäinen askel projektin kansainvälistämiseen, kun suomalaiskaksikko suuntaa projektin kanssa New Yorkiin riisumaan amerikkalaisia.  New Yorkissa Merimaa ja Stolt kuvaavat lisää kuvia projektiin. Kaikille avoimet ja ilmaiset kuvaukset järjestetään tulevana viikonloppuna Chelseassa Center for Social Innovationin tiloissa. Samassa paikassa on esillä ensimmäinen kansainvälinen alastomien ihmisten kuvanäyttely.

Oma kaino aloitteeni ja toiveeni on, ettei Suomessa järjestetä enää ainuttakaan missi-kilpailua, joilla ei ole mitään muuta tekoa kuin kasvattaa ulkonäköpaineita. Toiseksi tulevat linnanjuhlat eivät tarvitse ainuttakaan samisykköä tai jaakkoseliniä kommentoimaan asusteita. Asusteilla ei ole mitään tekoa itsenäisyyden kanssa.

 

 

 

Mikä on oikea hinta

Sunnuntai 29.9.2019 klo 9.24 - Kauko Niemi

Tunnen olevani maailman huonoin hinnoittelija. Tämä tunne saa pontta niistä jatkuvista kokemuksista, joita tulee toreilta ja turuilta, kun yrittää päästä eroon tavaroistaan.

Otanpa esimerkiksi vaikka tuoreimman tapauksen. Sänkyprojektissani ostin liian korkeat jalat, jotka sitten jäivät upouusina käyttämättä. Uusien hinta on 138 euroa. Nettimyynnissä hintapyyntöni oli 50 euroa. Minusta se tuntui kohtuulliselta. Vähintään yhtä kohtuulliselta kuin urheilu- ja mattokauppojen jatkuvat -70 prosentin alennukset.

Ilmoituksessani kerroin todellisen hinnan ja todellisen syyn myyntiin. Saan vastatarjouksen 12 euroa. En tietenkään tuollaista hyväksy ja saan pitkät haukut viestinvaihtomme päätteeksi, kun en myynyt 12 eurolla – siis yli 90 prosentin alennuksella.

Olen myös saanut viestejä, jos tavara ei mene kaupaksi, niin voisitko toimittaa sen tänne Orimattilaan. Voit valita ja maksaa halvimman ja hitaimman toimitusvaihtoehdon.

Mainitsin tuossa urheiluliikkeet ja mattokaupat ja niiden hinnoittelun. Kaikki ne jotka myyvät joka toinen viikko tavaransa -75 prosentin alennuksella ovat minun luokituksessani selkeitä huijareita.

En osta prosentteja vaan tietyn hintaisen tuotteen. Jos maksan tuotteesta 100 euroa ja seuraavalla viikolla sen hinta onkin 35 euroa, mitä muuta se on kuin huijausta. Etenkin kun varsin hyvin tiedetään, ettei sitä myydä tappiolla edes 35 euron hintaisena.

Hinnoitellaan vaan tietoisesti yläkanttiin jotta voidaan myydä hyviä prosentteja.

Norjassahan on kuluttajalaki, joka määrää, että tuotetta on myytävä niin ja niin paljon tietyllä hinnalla ennen kuin hintaa voidaan käyttää alennusten lähtöhintana. Tämä on sitten johtanut siihen että urheilukauppa XXL:n työtekijöitä on pakotettu ostamaan tuotteita kalliilla hinnoilla, jotta saadaan korkea lähtöhinta.

Eniten minua ihmetyttää, että ihmiset edelleen ostavat alennusprosentteja, vaikka käypähinta on varsin helposti hahmotettavissa muutamalla nettihaulla. Ja vielä tarkemmin parin kolmen viikon seurannalla.

Jos ei voi luottaa yrityksen hinnoitteluun, niin voiko luottaa yritykseen muutoinkaan. Tuskin!

Syvissä vaikeuksissa oleva Stockmann valui samaan helppoon kuin kaikki muutkin. Hullut päivät tarjosi aluksi tuotteita joita arvostetussa tavaratalossa ei normaalisti myyty ja hinnoiteltuna Stockkan tasoa edullisemmaksi. Ajan mittaan koko hieno ajatus luisui brändien alennusmyynniksi. Ei mitään erilaista kun joka kulmalla on tarjolla.

Jos en osaa hinnoitella, niin vielä huonompi olen tinkimään. Kun hinta on mielestäni pielessä, niin annan olla kajoamatta siihen.

Lapsuudestani muistan, kun mentiin Kouvolassa Seppälään vaateostoksille, niin myyjän kanssa löydettiin sopiva vaate ja kun tuli maksun aika, niin isäni meni Elvi Seppälän pakeille ja siinä tinkaamisessa päätettiin lopullinen hinta. Kyllä hävetti.

Muista myös yhden lomamatkan, kun ostin jotakin ja kauppojen jälkeen myyjä vaikutti varsin vaivaantuneen vihaiselta. Jälkeen päin kysyin paikalliselta kaveriltani myyjän käytöksestä. No täällä kaupanteon rituaaleihin kuuluu aina tinki-show. Ja kun menit heti maksamaan ensimmäisen pyynnön, niin myyjä yllättyi ja vaivaantui.

Käytetyn tavaran hinnoittelussa oikeaa käypää hintaa ei tietenkään ole olemassakaan.

Kuten vaikka viime viikkoinen tapaus ranskalaismummosta. Hän tiedusteli hellaseinällään vuosia roikkuneen puisen ikonin hintaa. Tuo teos paljastui firenzeläisen renessanssitaiteilija Cimabuen kadonneeksi puupaneelimaalaukseksi ”Pilkattu Kristus”. Hellaseinän puutaulun hinnaksi arvioidaan nyt kuusi miljoonaa euroa.

Jotta järkevä  kiertotalous toimisi nykyisenlaiset saappaat puukot ja puntarit nettikauppapaikat voisivat jotenkin kehittyä ja ennen kaikkea kehittämistä kaipaa ihmisten käyttäytyminen.

Minullakin olisi tällä hetkellä useampi sata tavaraa, joista haluaisin luopua kohtuullisella hinnalla ja toki osa menee Punaisen Ristin konttiin lahjoituksena.

 

 

 

Voittajatunti yllätti täysin

Sunnuntai 22.9.2019 klo 9.48 - Kauko Niemi

Johtajaguru Robin Sharma nousee aamuisin kello 4.45 ja hänen mukaansa jokaisen kannattaisi tehdä samoin. No hän on tehnyt ajatuksestaan bisneksen. Häneltä ilmestyi alku vuonna kirja, josta suomalainen versio ilmestyi elokuussa.

Varhaisen, ensimmäisen tunnin ansiosta sinusta tulee voittaja. Tosin menestyksessä ei ole tässä tapauksessa suoraan kyse vain maallisesta menestyksestä, materiasta ja vaikutusvallasta.

Sharman mukaan aivan yhtä tärkeää on sisäinen menestyminen. Se pohjaa itsensä kunnioittamiseen.

Selvä homma! Voittajatunnin tarkoitus on siis kehittää itseään sisältä päin, olipa oma työ ja elämäntilanne mikä hyvänsä. 

Minuunhan tämä kolahti heti – sisäistä menestystä, jota kaiken maailman muotigurut tai muut näyttämiseen erikoistuneet asiantuntijat eivät pystyisi nujertamaan.

Ja kun jaoin asian facebook-virtaani, niin eipä tullut ainuttakaan asian intohimoista kannattajaa, kuka olisi valmis heräämään 4:45. Saman suuntaisia torjuvia kommentteja ilmestyi sieltä sun täältä muualtakin mediassa.

Miksi minä sitten olisin kiinnostunut tuollaisesta suorittamisesta? No totuuden nimissä ehkä en henkilökohtaisesti olisikaan, mutta aamuvirkkuna voisin toteuttaa omanlaiseni voittajatunnin.

Aamuvirkkuushan minun tapauksessani merkitsee, etten ole koskaan käyttänyt herätyskelloa, paitsi varmistamiseen, kun lento lähtee 06:15 tai jotain vastaavaa. Oma heittoni onkin aina ollut, että elämäni suurin haave on nukkua rokuliin, että viiden minuutin tarkkuinen sisäinen kelloni pettäisi.

Millainen olisi minun ikioma voittajatunti. En halua todellakaan suorittaa asiaa, etenkään nyt kun olen jo vuoden verran keskittynyt parempaan uneen, eli siis unen laatuun ja saanut siinä tuloksia aikaan.

Toisaalta omatunto kolkuttaa, kun liikkumiseni on hiipunut aivan liian paljon. Vain liian usein sen takia, etten saa lähdetyksi liikkeelle kun muka ja muka ja muka.

Tästä kehkeytyi minun oma voittajatuntini. Herään kun herään. En siis edelleenkään ota käyttööni herätyskelloa. Luotan aamuvirkkuuteeni.

Herättyäni minulla ei ole sitä torkkuvaihetta niin kuin monella muulla.  Pukeutumisen ja vessakäynnin jälkeen juon ison lasillisen vettä ja olen noin 10 – 15 minuutin jälkeen baanalla voittajatunnin vietossa. Se voi olla kävelyä, potkulautailua, sauvakävelyä. Siis ilman korvanappeja luonnon ääniä kuunnellen ja raitista ilmaa hengittäen noin tunnin verran. Aamiainen ja muut aamutoimet, kuten viestien tarkistamiset sitten vasta voittajatunnin jälkeen.

Nyt kun olen toteuttanut 20 voittajatuntia, niin yllätys on melkoinen. Kuvittelin, että jokainen 5000 – 7000 askelta tuottaa minulle fyysistä hyvää ja sitä täydentää mittarien osoittamat sykkeet ja kulutetut kalorit, jotka sitten yhteenvetona jossain vaiheessa vaaka näyttää uusina lukemina.

Vaan eipäs – sehän on koettu jo vuosikymmeniä. Mitä uutta, samaa rutiinia kuin ennenkin.

Mutta tyhjällä päällä liikkeelle. Tyhjä ja vastaanottavainen mieli kuulee ja näkee kaiken. Jokaisen kaislan heilahduksen, linnun laulun, luonnon valojen ja varjojen leikit sekä muutoksen sen mukaan onko auringonvaloa paikalla vai ei.

Kaikki näyttää ja kuulostaa täysin erilaiselta, kun tuulen voimakkuus on 3 metriä sekunnissa tai yhdeksän metriä sekunnissa.

Täydellisenä uutisnarkomaanina muutos on minulle aivan hämmästyttävän suuri, kun lähtee tyhjällä päällä voittajatunnille. Siihen en ole kyennyt vuosikymmeniin, vaan ensin on skannattava uutiset, osa luettava. Ahmia kuinka maailma makaa juuri nyt.

Voittajatuntia ei kerta kaikkiaan synny, jos uutisten jälkeen pää on täynnä vitutusta Trumpin möläytyksistä tai jonkun julkkiksen mitään sanomaton tekeminen. Joukkoampumisia ja politiikkojen tahallista väärinymmärrystä sivutolkulla.

Kolmen voittajatunnin jälkeen kuvittelin tämän menevän nopeasti ohitse, niin kuin yleensä kaikki muutkin toistuvat asiat. Näin ei ole kuitenkaan käynyt pikemminkin päin vastoin. Aistit ovat todella ammoisen avoinna.

Voittajatunnin fiilistä kasvattaa merkittävästi se seura, jota tuohon aikaan on liikkeellä. Hyvinvoipia, reippaita ja terveen näköisiä intoa täynnä olevia ihmisiä juosten, fillaroiden, sauvakävellen, hanhia jututtaen.

Kerron sitten lisää, kun plakkarissa on 365 voittajatuntia. Nyt vain sisäinen tunnepuoli kolahti täysin yllättäen ja niin voimakkaana pintaan.

 

 

Vastuullisuudella vatulointia

Sunnuntai 15.9.2019 klo 11.43 - Kauko Niemi

Tunsin itseni vastuulliseksi viime viikolla. Käytin heinä-elokuun vaihteessa majoitusta Ähtärissä. Poikkeuksellisesti lasku luvattiin lähettää jälkikäteen sähköpostilla. Majoituksessa kun ei ollut vastaanottoa. Avain oli koodin takana.

Laskua ei kuitenkaan kuulunut, niin soitin nyt puolentoista kuukauden kuluttua ja kyselin laskua. Majoittaja oli kirjoittanut sähköpostiosoitteeni väärin. Asia selvisi, lasku on maksettu ja lisäbonuksena vastaanotin kiitokset rehellisyydestä, siis vastuullisuudestani. Ainakin omasta mielestäni.

Vastuullisuus tulee vastaan joka käänteessä. Mitä se sitten oikein tarkoittaakaan, kun yritys tai ihminen viestii vastuullisuudesta. Yritys on vastuullinen jossakin asiassa ja sama yritys on toisessa asiassa vastuuton. Tai sitten kuten Jokipiin Pellava, joka ei ole koskaan käyttänyt tuotannossaan kemikaaleja, vaan ollut vesihöyryn varassa vuodesta 1920 lähtien. Juuri pyörineen Habitare-messujen teemana oli vastuullisuus. Vaikkapa huonekaluja, joissa ei käytetä liimaa.

Ylen kolumnissa Pekka Seppänen ihmettelee osuvasti samaa asiaa. Jos vastuullisuus on yhteiskunnassa tärkeää, yhteiskunnan pitäisi määritellä mitä vastuullisuus on. Yhteiskunnan tulisi siinä tapauksessa myös laatia pelisäännöt ja valvoa niiden noudattamista. Itsesääntely on kaunis ajatus, mutta ehkä silti on parempi, että kukaan ei ole tuomari omassa asiassaan.

Keskustelin viime viikolla sijoitustustoiminnan vastuullisuudesta Elite Alfred Bergin toimitusjohtaja Daniel Pasternackin kanssa. Sijoittamisen näkökulmasta tuntuu tuon keskustelun jälkeen huomattavasti järkevämmältä ohjata rahoja yritykseen, joka kehittää vaikkapa aurinkoenergiaa, kuin ostaa puhdasta omaatuntoa jollain lentopäästöjen korvauksilla tai vastaavilla.

Pasternackin arvion mukaan tällä hetkellä vielä vähemmistönä oleva vastuullisuus sijoittamisessa nousee merkittävään rooliin nopeammin kuin osaamme arvioidakaan. Eli rahoja kanavoidaan ainakin sijoittajan omasta mielestä hyvän edistämiseen mieluummin kuin maksellaan oman tunnon tuskissa jotain tilapäisiä kertamaksuja.

Vastuullisuuden määrittäminen sijoittamisessa on tietysti jokaisen sijoittajan arvopohjaan sidottu. Omakohtainen tilanne olkoon tässäkin esimerkkinä, koska haluan päästä eroon Kemiran muutamista osakkeista. Luonnon ja luomun ystävänä en todellakaan halua olla mukana lannoiteteollisuudessa, enkä muutenkaan edistää kemianteollisuutta.

Meistä jokainen on sijoittaja.  Halusimme tai emme, olemme kaikki sijoittajia. Oma asunto on sijoitus. Eläkkeemme maksetaan sijoitustuotoilla. Pankki sijoittaa tilillä olevat varamme uudelleen. Töiden vähentäminen on sijoittamista vapaa-aikaan. Huoli omasta tulevaisuudesta, mutta myös maapallosta voi olla motiivi aloittaa vastuullinen osakesijoittaminen. Näin lohdullisesti todetaan sijoittaja.fi sivulla.

Kuinka moni asunnonostaja miettii elämänsä suurinta sijoitusta, rakennusyhtiön vastuullisuuden näkökulmasta. Rakentamisen laatuongelmat ovat jokapäiväisiä. Onneksi ei vielä kovin usein asunnon rakentaminen jää kokonaan kesken ja ostaja menettäisi rahojaan.

Itselläni on tällä hetkellä kaksi rakennusyhtiötä sulkulistalla, joiden asuntojen ostoja pidän liian suurena riskinä. Yritysten toiminta ja kytkökset eivät ole minun kriteereiden mukaan vastuullisia.

Otetaanpa tähän ajatusleikki vastuullisuudesta, siitä kuinka suomalaiset ihmiset lihovat ja sairastuvat enemmän ja enemmän. Toimivatko silloin elintarviketeollisuus ja kauppa tässä asiassa vastuullisesti, kun yrittävät myydä vain mahdollisimman paljon epäterveellistä ja lihottavaa ruokaa?

Jos yksittäisen ihmisen pitäisi valita sijoituskohteeksi tässä tilanteessa vastuullisesti toimiva kauppaketju, niin sen kassoilla ei olisi makeisia. Sen päivittäisissä tarjouksissa ei olisi huikeita houkutuksia sokeroiduilla virvoitusjuomilla. Vaan parhaille myyntipaikoille olisi sijoitettu tutkitusti terveellisiä tuotteita. Se olisi kaupan vastuullisuuden suunta.

Toki lihavuusongelman poistamista ei tulisi sälyttää kokonaan ruokateollisuuden ja kaupan vastuulle. Yhteiskunnan lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin voisi kuulua vaikkapa huomattavan reilu, koukuttavan lisätyn sokerin verotus.

Seurauksena suomalaisissa kodeissa heitetään sekä vastuullista että vastuutonta ruokaa roskiin 120–160 miljoonaa kiloa vuodessa. Tämä selvisi viime viikon hävikkiviikon raporteissa.

Se tarkoittaa jokaista suomalaista kohti 20–25 kiloa vuodessa. Roskiin päätyvän ruuan päästöt vastaavat noin 100 000 keskivertohenkilöauton vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä.

Vastuullisuus ei ole koskaan yksittäinen teko silloin tällöin, vaan sen pitää olla luotettavasti läsnä kaikessa.

 

 

 

 

Posti on syvällä suossa

Sunnuntai 8.9.2019 klo 10.34 - Kauko Niemi

Kun yrityksestä ei ole ainakaan kymmeneen vuoteen nähnyt yhtään wow-positiivista kannanottoa juuri missään. Eikä itsellänikään omassa kuplassani ole kuin pari positiivista tai lähellä odotusarvoa olevaa kokemusta yrityksen toiminnasta, niin tällaiseen höttöiseen suohon kun pamahtaa pari pommia on leikki kaukana maineenhallinnasta.

Jos posti olisi aloittanut selkein askelin siirtymisen digitaaliseen maailmaan ja viestinyt muutoksista rehellisen ymmärrettävästi. Vuosien varrella olisi ollut ymmärrettävää, että tekevälle sattuu. Ja viestitty mitä opittiin ja kuinka parannetaan.

Sen sijaan olemassa olevaa vanhan kaavan toimintaa on yritetty digitalisoida. Siis ei luoda uusia tehokkaita vaihtoehtoja, vaan ainoa tavoite on ollut pienentää kustannuksia väkeä vähentämällä. Pienentää kustannuksia ulkoistamalla satavuotta vanhoja toimintoja. Kaikkien esteeksi ei voi asettaa yhteiskunnallista velvoitetta.

Mielenkiintoisena esimerkkinä vaikkapa Netposti. Kun laskuja ei enää tulostettu ja annettu postin kannettavaksi luukkuihin, niin kehitettiin sähköinen siirtopalvelu. Kuka hullu tällaista tarvitsee, kun voi omasta pankista suoraan tilata e-laskun. Hyväksyä ja maksaa laskun omassa pankissa pistämällä ruksin ruutuun ja antamalla tunnusluvun. Ei siihen postin satavuotiasta toimintamallia tarvita

Vuonna 2007 meinattiin kerta heitolla, yhdessä yössä siirtyä huippu moderniksi yhtiöksi vaihtamalla nimi Itellaksi. Ei vaan temppu toiminut, kun asiakaskokemuksissa ei tapahtunut ainuttakaan muutoksia. Paluu vanhaan Postiin tapahtui 2014 ja taas maalattiin kärryt sadalla miljoonalla postin keltaisiksi.

Kerran tilasin Briteistä tuotteen keskiviikkona iltapäivällä. Sain tarkat tiedot tuotteen kulusta. Perjantaina aamupäivällä soi ovikello klo 10:00 ja tuote annettiin käteen.

Kerran taas valitsin Postin kuljettajaksi ja toimituspäivänä sain tekstiviestin, ettei voitu toimittaa mahdollisen ovi-koodin puuttumisen takia ja paketti on noudettavissa postista seuraavana päivänä. Kyseessä oli siis osoitteessa olevan huoneiston numeron ihan sama summerinappula. Ihan sama nappula kuin edellisessäkin esimerkissäni. Palvelu on pienestä kiinni.

Ja onkos se nykyaikaa, kun kustannussyistä tiistaisin ei ole jakelua ainakaan Töölössä.

Postilta on tainnut unohtua se tärkein nimittäin asiakaskokemus, kun on pyöritelty exeleitä kulujen pienentämiseksi ja kerätty bonuksia johdolle.

Selityksenä annetaan, kun kenttä on kaikille toimijoille avoin ja kilpailu on kovaa.

Tällaisen hapuilun päälle on mahdotonta viestiä mitään hyväksyttävää ja anteeksi annettavaa. Postilla ei tällä hetkellä ole oikein mitään mahdollisuutta nyt onnistua viime aikojen tapahtumien viestinnässään.

Postin viime aikaiset tekemiset ja niistä viestimiset ovat samasta muotista kuin palvelutkin. Hoidetaan yksi asia kerrallaan miettimättä mihin se johtaa nyt ja tulevaisuudessa. Millaista kuvaa Postista viestitään.

Ylen haastattelussa kriisiviestinnän asiantuntija Anna Sorainen sanoo, että jokaisen organisaation pitäisi pystyä tänä päivänä ennakoimaan omaa toimintaa. Puhun raivorehellisyydestä. Pitäisi pystyä analysoimaan tulevia päätöksiä ja arkea hyvin rehellisesti, niin että näkee kaikki mahdolliset kuprut, haasteet ja ongelmat. Nyt näyttää siltä, ettei näitä ole analysoitu etukäteen, vaan ikään kuin reagoidaan sitä mukaa, kun asioita tulee eteen.

Postin tai tarkemmin toimitusjohtaja Heikki Malisen seuraava siirto oli luopua kahden kuukauden palkasta. Siitäkin voi oikeesti miettiä oliko tästä viestinnällisesti enemmän hyötyä vai haittaa tässä tilanteessa. Oma veikkaukseni on, että enemmän haittaa. Siis painotan, että ettei mitään lakia ole rikottu, mutta toiminta ei mahdu ihmisten oikeudentuntoihin.

Postilla on nyt allaan niin höttöinen suo ettei minkäänlainen viestintä tule palauttamaan asiakastyytyväisyyttä lähivuosien aikana ennen kuin sisäiset rakenteet ja toimintamallit ovat uskottavassa suunnassa kohti modernia digitaalisuutta.

 

 

 

Suurella innolla yksi asia kerrallaan

Sunnuntai 18.8.2019 klo 8.50 - Kauko Niemi

Julkisuuspeli on kovaa ja viesti menee perille vain hyvin yksinkertaisena, jopa vääristeltynä tai vähintäänkin syy-seuraussuhteita vältellen. Tämänkin olemme jo oppineet Trumpilta. Jussi Halla-aho on myös mestari tässä lajissa. Siis yksi yksinkertainen asia kerrallaan, jota ei selitellä.

Nyt ilmastointoilijat löysivät helpon ratkaisun maapallon tulevaisuuden ratkaisuun – lopetetaan lihan käyttö. Näin yksinkertaista se on. Tosin kukaan ei ole kertonut mitä tapahtuu vaikkapa ihmisen terveydelle 50 vuoden kuluessa, jos luontainen proteiinien lähde vaihtuu tai siis häviää.

Kukaan ei ole esittänyt arviota mitä ihmisen terveydelle tapahtuu tulevina vuosina, kun lihaa korvaavia proteiinia korvataan teollisesti muokatuilla uusilla ja entistä prosessuiduimmilla tuotteilla. Luonto voittaa aina.

Ruokateollisuuden prosessit ovat jo nyt osoittautuneet monilta osin terveydelle haitallisiksi. Ja kun proteiinien tuotanto muuttuu puhtaasti kaupalliseksi, niin vastuuttomia välistävetäjiä löytyy joka lähtöön.

Yhden asian markkinointi on päivittäistä juurikin ravintomaailmassa ja siihen ovat osasyyllisiä myös tutkijat. He syöttävät medialle yhden pienen löydöksen seurauksena suurta mullistusta, jotta saavat julkisuutta ja rahoitusta työlleen.

Mietitäänpä vaikka tuoreinta esimerkkiä kananmunaa. Kuinkahan moneen kertaan kananmuna on julistettu pannaan tai huipputerveelliseksi viimeisten vuosikymmenien aikana. Jälleen kerran kananmunasta löytyi terveyttä edistävää ainetta.

Koliini on tärkeä aivojen kehitykselle ja yleiselle aivojen terveydelle yleensä. Koliinin puute on haitallista lasten kehittyville aivoille ja ikääntyvien ihmistenaivojen terveydelle. Koliinin puute on yksi keskeisiä syitä myös rasvamaksaan, luettelee mm lääkäri Antti Heikkilä.

Se että tuota tärkeää ainetta pystyttiin eristämään kananmunasta, ei muuta maailmaa. Heikkilä tietää kertoa, että Yksi muna sisältää 150 mg koliinia. Muna päivässä pitäisi lasten aivot kunnossa. Paras koliinin lähde on kuitenkin naudan maksa, sillä 100g maksaa sisältää n 450 mg koliinia. Punainen liha 100g noin 100 mg koliinia.

En suinkaan ole asiallista tutkimusta vastaan. Tutkimus muuttaa ja pitääkin muuttaa maailmaa joka päivä. Mutta se, että uusia tuloksia kaupataan yksi pikkuriikkinen asia kerrallaan, ilman laajempia kytköksiä ja seurauksia. Ilman vaikutusta aiempiin löydöksiin ei ole reilua ja johtaa ihmisiä harhaan.

Politiikka on täynnä näitä yhden asian lupauksia, vakuutuksia ilman arvioita seuraamuksista ja muista vaikutuksista. Onneksi jo aletaan nostamaan tikunnokkaan pahimpia tapauksia kuten Päivi Räsänen, Hussein Al-Taee ja Juha Mäenpää.

Jokaisen olisi syytä ajatuksella lukea tuore Janne Saarikiven Ylelle kirjoittama kolumni: Isänmaa ja uskonto on varastettu, ottakaa varkaat kiinni!

Saarikivi kiteyttää hyvin - Suomi ei kuulu Perussuomalaisille tai Suomi ensin -liikkeelle vaan kaikille, jotka täällä asuvat. Kristinusko ei kuulu kristillisdemokraateille, helluntaisaarnaaijille ja helvetillä pelottelijoille. Se kuuluu koko maailmalle, armo ja evankeliumi, kutsu rakastaa.

Väärillä yhden totuuden toitottamisella on helppo toimia ja manipuloida meitä niin laiskoja ihmisiä, joille totuuden etsintä on liian työlästä, eikä se olisi edes riittävän viihteellistä.

Toisaalta asiaa voisi verrata journalismiin. Siis suurella innolla yksi asia kerrallaan.

Uutinen on yksikkömuodossa oleva asia, joka kerrotaan ensin. Hyvään journalismiin kuuluu kuitenkin perustella ja taustoittaa kerrottua uutista, antaa lukijalle objektiivinen ja riittävän laaja ymmärrys yksittäisestä tapahtumasta.

Nyt nämä politiikan huheltajat jättävät taustoittamiset, perustelut ja vaikutukset kertomatta. Syntyy vain pelkkää huutelua. Tosin pahaa pelkään, etteivät monellakaan politiikolla rahkeet ja älyllisyys riittäisikään asiallisuuteen.

 

 

 

 

 

Nukun sitten ensi viikolla, kun on aikaa

Perjantai 9.8.2019 klo 16.47 - Kauko Niemi

Kuinka usein sanot itsellesi, että syön sitten ensi viikolla, kun on enemmän aikaa?

Uni on yhtä tärkeä kuin ravinto ja liikunta, joissakin tapauksissa jopa tärkeämpi. Suhtautuminen nukkumiseen ja lepoon vain valitettavasti vaihtelee paljon ja siihen ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Eivät edes lääkärit tarkista millään tavoin unta ja palautumista.

Nukkumiseen liittyy myös valitettavia ja arvelluttavia myyttejä. Ihminen kehuu itseään ja omaa muka tehokkuuttaan, sillä kuinka vähällä unella hän tulee toimeen. Siihen olen minäkin sortunut, vaikka totuus on juuri päinvastainen. Huonosti palautuneena olet kaikkea muuta kun tehokas. Aika ja tulokset ovat kaksi eri asiaa.

Toki olemmehan kaikki erilaisia nukkujia. Uniongelmista puhuttaessa pääsääntöisesti keskitytään siihen, kuinka pääsisi uneen. Minulle Ouran sormus muistuttaa tämän tästä, että nukahdan liian nopeasti. Eli olen Ouran analyysin mukaan ilalla liian väsynyt nukkumaan mennessäni.

Kiinnostuin unestani viime marraskuussa. Nyt olen tutkivana journalistina selvitellyt asiaa kolmella eri laitteella. Kahdella kellolla Polar ja Withings sekä Ouran varta vasten lepoa ja palautumista tulkitsevalla sormuksella.

Näiden kolmen eri laitteen väillä on jonkinmoisia eroja. Erot ovat verrattain pieniä ja yökohtaisesti kuitenkin kovasti saman suuntaisia. Tulosten vertailu ei aiheuta ristiriitoja öisestä unen laadusta, eivätkä missään tapauksessa kumoa toisiaan. Eniten luotan Ouraan ja ennen kaikkea se tekemiin tulkintoihin.

Kyseessähän ei missään tapauksessa yksittäisten tietojen oikeellisuudesta vaan pitkäaikaisten muutosten seuraaminen.

Tässä vaiheessa moni nostaa varottavan sormensa ja sanoo, että mittaaminen aiheuttaa vain stressiä. Itse tykkään kuitenkin ”faktoista” ja etenkin niiden muutoksesta. Ja ennen kaikkea, jos pystyy toistamaan muutosta ja löytämään omista tavoistaan ja tekemisistään syitä ja seurauksia.

Toinen näkökulmahan voi olla, että numerot osoittavat suoraan hyvää palautumista ja opit luottamaan lepoosi ja uni sen kun paranee entisestään. Miten ihmeessä se voisi tuottaa stressiä.

Nykytekniikkahan on myös sen verran kehittynyttä, että sinulle ei jaeta raaka-numerotietoa, vaan mitatun tiedon pohjalta valmiita analyyseja. Omalla kohdallani Oura on muuttanut nukkumaanmeno aikaa jo viidesti 10 kuukauden datan pohjalta. Nyt minun optimaalinen nukkumaanmeno aika on kello 21:00 – 22:00 välillä. Siis heti Ylen iltauutisten jälkeen punkkaan. Ja tuota olen myös kokeillut ja siihen pitää uskoman. Sen verran hyviä ovat muut tulokset ja omat tuntemukset aikaisin sänkyyn menosta.

Kymmenen kuukauden mittausten seurauksena oma unirytmi on suurin muutos ja sen aiheuttamat tulokset ovat vakuuttavia. Syvän unen määrä on kasvanut merkittävästi ja se myötä hieman ongelmallinen verenpaineeni pysynyt hyvällä tasolla ilman lääkitystä. Vuosien varrella lääkärit ovat muutamaan kertaan tyrkyttäneet verenpainelääkitystä, mutta yksikään lääkäri ei ole koskaan kysynyt kuinka sinä nukut.

Mittaukset osoittavat toisaalta, että palautumiseni ei ole kovinkaan hyvällä tasolla. Nyt seuraavan vuoden etsinkin sitten ratkaisuja omilla tekemisilläni, kuinka sitä parannetaan. Sehän vaatii suositusten tulkintaa. Taustatiedon ymmärtämistä ja ennen kaikkea omien tapojen ja tekemisten muuttamista ja uuden kokeilua. Ja tätä kaikkea pystyn nyt seuraamaan numerollisesti.

Pari muutakin nukkumiseeni liittyvää asiaa pitää tarkistaa. Mitään näitä en olisi pystynyt tiedostamaan ilman mittausta. Ja minulle mittaukset eivät aiheuta mitään stressiä, vaan juurikin päinvastoin.

Ilman mittauksia lukisin mitä mistäkin ja kuuntelisin toisten ihmisten satunnaisia kokemuksia. Kokeilisin sitä sun tätä, enkä tietäisi oikeastaan mihin suuntaan muutosta on tapahtumassa - josko laisinkaan. Voisiko olla mitään turhauttavampaa.

Näinhän se menee ravinnonkin suhteen. Mittanauha ja vaaka kertovat mihin suuntaan ollaan menossa ja viimekädessä luotettavaa tietoa muutoksesta ja hyvinvoinnista saat labrakokeista. Nekin mittauksia, joita voidaan verrata aiempiin mittauksiin kehityksestä.

Kolmas elementti hyvässä terveydessä on liikunta. Liikunnan vaikutusta uneen kannattaa myös tulkita, koska se on erittäin suuri. Liikunnan toistettavuus on myös hallittavissa ja kytkettävissä unen dataan.

Tuolla Oura FB-ryhmässä eräskin henkilö löi datan pöytään mitä tapahtui viidessä kuukaudessa, kun aloitti reiluun hengästymiseen asti ulottuvan säännöllisen liikunnan. Hänen kohdallaan liikunnalla ajettiin ulos muuta sairautta. Samalla uni ja palautuminen parani todella paljon. Kumpi on kana ja kumpi muna. Mene ja tiedä.

Uni, lepo, palautuminen ovat vähintäänkin yhtä keskeinen hyvinvoinnin peruspilari kuin ravinto ja liikunta. Aivosi tarvitsee oman ohjelmointiaikansa joka ikisenä yönä. Kymmen kuukauden datasta pystyn näkemään, että omalla kohdalla syvää unta minulla ei ole koskaan kello 02:00 jälkeen. Joten ainoa tapa on saada sitä menemällä aikaisemmin nukkumaan. Varsin yksinkertaista kun tietää.

 

 

 

Valehtele reilusti

Sunnuntai 4.8.2019 klo 10.06 - Kauko Niemi

Maailman viestintäkenttä muokkautuu takuuvarmasti. Murros syntyy sosiaalisessa mediassa, missä todistetusti ei synny aitoa vuorovaikutusta. Toisaalta pinnalla olevat maailman johtajat ylläpitävät uutta informaatiovaikuttamisen tyyliä.

Kerroin juuri Facebookissa, kuinka pysäytin auton tyhjällä kadulla ja ajoin kadulla sitkeästi olleen pulun pois. Lintu oli löytänyt asfaltilta jotain todellista herkkua. Sen jälkeen paikoitin auton ja palasin paikalle ihmettelemään tilannetta, mutta seuraava auto olikin jo ehtinyt ajaa pulun kuoliaaksi. Päivitykseni oli kahdella kuvalla elävä ja kuollut pulu.

No mitäs tästä seurasi. Facebook päivitykseen on reagoitu toista sataa kertaa ja kommentoitu useita kymmeniä kertoja. Itse olen tietenkin yllättynyt siitä kuinka ihmiset haukkuvat minut liikenteen vaarantamisesta ja kuinka tieliikennelaissa sanotaan, ettei jänistä pienempää pidä väistää.

Pian kinataan, onko tieliikennelaki hyvä vai huono. Milloin saa jarrutella ja millaista turvaväliä milläkin nopeudella tulee käyttää. Eikä tuosta turvavälistäkään päästy suunsoittoa pidemmälle. Toiset kommentoivat aidasta toiset aidan seipäästä.

Alun perin suurena luonnonystävänä tarkoitukseni oli liikennettä vaarantamatta pelastaa vain tuo pulu, missä hankkeessa siis epäonnistuin.

Pulu-casella ei nyt ole suurtakaan merkitystä maailman rauhalle tai ilmaston muutokselle, mutta kuvaa erinomaisesti, kuinka asiat, teot ja sanomiset eivät somessa millään lailla kohtaa toisiaan.

Kokonaan uudella tasolla, vaikkakin samoilla perusasetelmilla ollaan. kun vaikkapa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Britannian tuore pääministeri Boris Johnson päivittävät suoranaisia valheita monta kertaa päivässä. Trumpin on laskettu valehdelleen kautensa aikana jo yli 100.000 kertaa ja tässä informaatiovaikuttamisessa kannatus sen kun kasvaa.

Olen valmis uskomaan, että rehellisyys ja reiluus toimii asiasisällöstä riippumatta - kun valehtelet reilusti, sinut hyväksytään. Ihmiset ovat kyllästyneet hitaaseen eipäs juupas politikointiin, josta ei ota saimaan sällikään selvää, mitä kukakin tarkoittaa.

Se että onko Trumpmainen käytös hallittavissa tai kuinka käy lokakuun loppuun mennessä briteille, on kokonaan toinen asia. Perusvire viestinnässä muuttaa joka tapauksessa informaatiovaikuttamista tulevaisuudessa paljon. Voit valehdella vaikka kuinka, kun vaan teet sen avoimen rehellisesti. Tai termi rehellinen ei tietenkään ole tässä tapauksessa merkitykseltään sama kuin mihin olemme vuosikymmenten saatossa tottuneet.

Uskon, että myös yritykset joutuvat tarkistamaan kantojaan viestinnän suhteen varsin pian. Se että haudotaan ja haudotaan ja pyöritetään sanamuotoja mennen tullen, muuttaa viestit niin epämääräiseksi, ettei niihin tartu kukaan tai ainakin ani harva.

Tuoreen uutisen mukaan julkkissuunnittelija Jessica Walsh perusti luovan toimiston. Hänellähän on meriittejä luovasta suunnittelusta vaikka kuinka. Ja onhan hän ehtinyt kieltäytyä Applen tarjoamasta huippupestistäkin.

Hänen mukaansa loistava brändi on kuin loistava persoona: todenmukainen ja rehellinen itselleen sekä peloton paljastamaan todelliset karvansa. Liian usein brändejä kehotetaan tukahduttamaan ominaispiirteensä ja mielipiteensä kuluttajien mahdollisia reaktioita peläten.

"Ongelmana on, että kun yrittää miellyttää kaikkia ja vältellä kaikkea, mistä joku voisi loukkaantua, syntyy mitään sanomattomia brändejä. Kukaan ei vihaa niitä, mutta ei myöskään rakasta", Walsh toteaa tuoreessa adWeekin haastattelussa.

Siis informaatiovaikuttamisen heikkoja signaaleja ja jopa vahvojakin on ilmassa harvase päivä, joihin Trump meitä taviksia opettaa monta kertaa vuorokaudessa, kuinka valehdellaan reilun avoimesti.

Kaikki mittarit kertovat kuinka vanhat poliittiset puolueet ovat valumassa suohon omalla jargoiallansa ja kulissien hyväveli sekoiluillaan.

Trumpin luoma epävarmuus tuskin sellaisenaan kotiutuu maailman johtamiseen ja Sipiläkin osoitti, ettei bisnesjohtaminen toimi demokratiassa. Kuitenkin totuttuihin viestintätyyleihin uskon kotiutuvan muutoksia somen ja Trumpin tyylilajien seurauksena.

 

 

Kukaan ei osta, myy tai vuokraa kotia

Sunnuntai 21.7.2019 klo 8.42 - Kauko Niemi

Koti on paikka, jota ihminen käyttää vakituiseen asumiseen, jossa säilytetään henkilökohtaisia tavaroita, jossa vietetään vapaa-aikaa ja paikka, jossa perheen jäsenet asuvat.

Ihmisen kotiin saavat tulla vieraat vain luvalla ja se nauttii kotirauhaa. Kotirauhalla voidaan myös viitata muuhun asumista häiritsevään tekoon, vaikka se ei tapahtuisi nimenomaisen kodin sisällä. Kotirauhan rikkomisesta voidaan tuomita sakkoihin tai enintään kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen.

Koti-sanaan kytkeytyy voimakas tunnelataus. On tavattoman vaikeaa ymmärtää, että kiinteistövälittäjät myyvät koteja, siis huoneistoja, joissa kaupan myötä siirtyisi olemassa olevat tunteet, hajut, ihmiset ja heidän elämänsä.

Ehkä aika lähellä ollaan, jos vuokralainen ostaa asunnon omalta vuokraisännältään. Tai joku vuokraa asunnon kalustettuna. Tosin vuokrauksessa siirtyvät vaan tavarat määräajaksi.

Tästä näkökulmasta minua häiritsee asuntomarkkinoinnissa moni asia. Miksi yksittäistä asuntoa kaupitellaan vaikkapa rakennuksen ulkonäöllä. Kun tulen kotiin, rakennuksen ulkonäkö on silmissäni parisen minuuttia. Mitä väliä. Väliä vain silloin kun haluat kehua muille millaisessa talossa asut.

Olennaista on asunnon toimivuus minun elämässäni nyt ja kuinka se mukautuu. Ylivoimaisesti tärkein asia on selkeä pohjapiirros. Se ratkaisee, kuinka saan tulevan asuntoni toimimaan omana kotinani omassa elämässäni.

Aloitan aina asuntojen arvioinnin pohjapiirroksesta. Tämän takia jään nykyisin paitsioon monista uudiskohteista, koska niissä ja niiden markkinoinnissa pohjia pantataan ja saat niitä vain vip-asiakkaana. Eli ilmoittautumalla markkinointirekisteriin ja tämän jälkeen saat 99 roskapostia ja yhden mielenkiintoisen. Se ei palvele ketään.

Pohjakuvan jälkeen seuraavaksi tärkeintä on näkymät ulos. En pienimmässäkään määrin ole verhoihminen. Enkä halua elää elämääni verhojen takana. Luonnonvalo ratkaisee ja olen arkkitehti Steven Hollin kanssa enemmän kuin samaa mieltä;

”Ilman valoa tilaa ei ole olemassa. Pidän siitä, että luonnonvalon muutokset, kuten ohi lipuvien pilvien tuomat varjot, näkyvät rakennuksessa.”

Kovin harvoin kohtaat asuntoilmoituksissa kuvia siitä, miltä näkymät ulos näyttävät, siis ne asiat, joita katselet jopa useita tunteja vuorokaudessa, koko rahan edestä.

Miksi minulle tyrkytetään kotia, vaikka olen ostamassa asuntoa. Valmiit feikki sisustusratkaisut asunnoissa, jotka ovat vielä suunnittelijan pöydällä ja täysin rakentamatta. Tuollaiset simuloinnit häiritsevät ainakin minun mielikuvitustani muodostaa käsitys omasta kodista ja pitkälti niillä kalusteilla, jotka olen hyviksi havainnut. Näyttäkää minulle tyhjät tilat ja antakaa mielikuvitukselleni täysin vapaat lentoradat.

No millä lihaksella tätä kritisoin?

Omien kotien listalla on menossa kahdeksas koti ilman verhoja. Paitsi tietysti pimennysverhot. Saunattomuuteen en ole tottunut enkä oppinut, joten liipaisin ei ole järin tiukassa tälläkään hetkellä.

Olen oto:na tehnyt aikoinani kiinteistövälitysmarkkinointia kymmenisen vuotta.

Ja tuorein todistus, missä testasin ajatuksiani, oli kaverin asunnon vuokraus keskellä kesää. Ilmoituksen julkaisusta finaaliin meni neljä päivää. Näytin pääkuvassa ikkunasta nähtävää luontomaisemaa, näytin kaikki tilat tyhjillään ja sitten perään muutama kalustettuna.

Ilmoitusta oli katsottu vuorokauden aikana yli 150 kertaa ja näyttöön seuloutui neljä, joista jokainen olisi ollut potentiaalinen vuokralainen.

Kaverini kyseli nähtyään ilmoitusluonnoksen, että eikö siinä pitäisi näyttää taloa ensin. Onneksi hän ymmärsi ajatukseni ja antoi periksi.

 

ps.
En toiminut kiinteistövälittäjänä ja vielä vähemmän kodinvaihtajana. Autoin vain vastikkeettomasti omilla ajatuksillani tällä hetkellä maailmalla asuvaa kaveriani löytämään uuden vuokralaisen.

 

Pystytkö erottamaan someviestit ja median viestit

Sunnuntai 14.7.2019 klo 8.18 - Kauko Niemi

Minulla on suurenmoinen idea jollekin väitöskirjan aiheeksi. Voisi nimittäin tutkia kuinka suuri osa kansasta erottaa sometekstin aidon median tekstistä. Ja millä perusteella joku osaa erottaa nämä toisistaan.

Itselläni alkaa tehdä tiukkaa erotella näitä kahta kanavaa, vaikka journalisti ohjasikin viestittämistäni reilut 20 vuotta. Onneksi selaimen osoiteriviltä pystyy asian tarkistamaan, mutta vaikeata olisi, jos eteen lyötäisiin pelkkä teksti ilman mitään viitekehystä.

Median menestys, uskottavuus ja kunnia riippuu siitä kuinka hyvää ja uskottavaa jälkeä se tuottaa journalistisin perustein. Kuinka juttu perustuu oikeisiin, tarkistettuihin faktoihin. Kuinka juttu tarjoaa mahdollisimman objektiivisen tilannekuvat asiasta, tuottaa lukijoille palkitsevaa lisäarvoa. Siis kaiken kaikkiaan ei huutele turuilla ja toreilla mitä sattuu osumaan yksittäisen toimittajan silmiin ja korviin.

Nyt kuitenkin näyttää siltä, että media on ottanut pääkilpailijakseen sosiaalisen median. Kuka kertoo eniten liioiteltuja ja hurjimpia huhuja ja kuka kovimmin pystyy herjaamaan milloin mitäkin ja ketäkin.

Kilpailuasetelma tuntuu väärältä ja median pitäisi mieluummin pyrkiä todella selkeästi erottautumaan sosiaalisesta mediasta. Irtisanoutua kaikesta trollaamisesta ja perättömistä spekulaatioista. Siksi olisikin mielenkiintoista ihan tieteellisin perustein tietää millainen tuo kuilu näiden kahden leirin välillä todellisuudessa on. Pystyykö tavallinen ihminen erottamaan oikean media, sosiaalisen median ja valemedian.

Se on todella medialle kova haaste, etenkin jos toimintaa ohjaa vain sivulatausten määrät. Se tuottaa ensisijaisesti niin sanottuja klikkiotsokoita, mitkä tuskin kasvattavat pitkällä aikajänteellä median uskottavuutta. Totta kait suuret jutun sivulatausmäärät tuovat hetken tyydytystä, mutta on kuin kusisi pakkasella housuihin ja lämmittää hetken. Entäs viiden vuoden päästä?

Mielenkiintoista olisi saada arvioita kuinka on onnistuttu viihteen ja tiedonvälityksen välillä. Pystytäänkö tiedonvälitystä viihteellistämään ja kuinka paljon. Näiden kahden välisen kamppailun taitaa voittaa viihde. Miksi ihmeessä minun pitäisi viihtyä aamiaispöydässä, kun kaiken kiireen keskellä yritän luoda faktoihin perustuvan käsityksen maailman menosta.

Lainaan tähän pitkän toimittajauran tehnyttä Lauri Kotilaista. Kotilainen kirjoitti FaceBook-sivullaan. Laurilla on tavanomainen pilke silmäkulmassaan, mutta pohjavire on vain niin jokapäiväistä totuutta;

Löperyys journalismissa johtaa paperilehden tuhoon. Esimerkiksi Helsingin Sanomat on pahassa tuhon vaarassa – toistuvan löperyytensä takia.

Löperyyttä luo vain ylimielisyys. Ollaan kertovinaan jotain, mutta ei. Esimerkki Helsingin Sanomista 8.7.2019, sivu A10.

Sadat Saimaalla kalastavat haluaisivat tietää, miten he voisivat välttää hirveyden: norpan poikasen tukehduttamisen pyydykseen. Sitä ei lehdissä kerrota. Ei kerrota Saimaan mökkiläiselle, mistä saa ”norppaturvallisia katiskoita”. Kuka valmistaa? Mistä voi ostaa? Mitä maksaa? Millainen se on? Voiko kätevä ihminen tehdä pyydyksen itse?

Arvokas vinkki on uutisen 1. palstan alarivillä: ”tiukkanieluinen katiska…” Hyvä! Mutta mikä on katiskan ”tiukka nielu”? Miltä se näyttää? Miten se tehdään? Lukija – (minä myös, ammattilukija) – janoaa tietoa, antakaa sitä!

Anteeksi kollegani Henna Kauppinen, STT:ltä, en syytä tekstistä Sinua. Syytän lehdistömme vuosikymmenien trendiä ja vakiintunutta käytäntöä. Vanhana lehtimiehenä on minusta suru katsoa, kun löperyys vie lehdet yksitellen tuhoon.

Kotilaisen mainitsemaa löperyyttäkin olisi hyvä tutkia samalla. Somen suunsoittohan on puolestaan pelkkää löperyyttä, joka aniharvoin perustuu muuhun, kuin kirjoittajan mielipiteeseen omassa kuplassaan.

Löperyyden piikkiin pistäisin myös muoti-ilmiön, niin sanotun tarinallisuuden. Itse asia hukutetaan johonkin höpötysten väliin. Tähän tarjoaa mahdollisuuden verkkojulkaiseminen, missä ei enää tarvitse laskea merkkimääriä, kuten paperiversioissa, joissa tila on aina rajallinen ja pakottaa kiteyttämään sen sijaan että löpertelisi.

Odotan mielenkiinnolla, että joku reipas, ennakkoluuloton tuleva viestinnän ammattilainen paljastaa kuinka kansa erottaa huuhaan ja oikeellisuuden.

 

 

 

 

Kuusi vuotta on lyhyt aika kun selvitellään hallintohimmeleitä

Sunnuntai 7.7.2019 klo 8.55 - Kauko Niemi

Vuosia kestäneet hallinnolliset sotkuvyyhdit ja niihin liittyvät rikokset ovat nytkähtäneet viime päivinä hieman eteenpäin, tosin useita vuosia kestäneiden selvittelyjen jälkeen.

Aivan uskomaton Aarnio-case paljasti lainvalvojan, poliisin sisäiset mahdollisuudet vedättää organisaatiota mennen tullen. Aarnion jutussa on niin monta haaraa, että ihmetellä sopii, ettei mikään kupla puhjennut aikaisemmin, ennen kuin yksi nainen paljastaa seksisuhteitaan. Aarnion juttujen tutkinta aloitettiin kuusi vuotta sitten vuonna 2013.

Kittilän kunnan faktojen ja tunteiden sekoilusta ei oikein kukaan ota tolkkua, kuinka hallintoa vedätetään tässäkin tapauksessa. Samaiset kuusi vuotta pyörinyt jupakka jatkunee vielä hamaan tulevaisuuteen, ennen kuin korkeimmassa oikeudessa selviää toimivatko törkeistä virkarikoksista syytetyt kuntapäättäjät tietoisen laittomasti. Välillä ehdittiin jo säätää Lex-Kittilä, jottei vastaavat tapaukset pääsisi rehottamaan.

Nyt, mutta hieman lyhyemmässä mittatikussa paikataan vuoden vanhaa taxilakia, jonka koukeroihin lainsäätäjien mielikuvitus ei riittänyt alkuunkaan ja koko hommasta unohtui asiakas. Bisnes ja luottamus katosivat taksi-alalla.

Auttamattomasti liian laaja ja neljä vuotta kestänyt sotepeli hyytyi kalkkiviivoille – monen mielestä onneksi. Tässähän oli jo enemmän ja vähemmän kysymyksessä kansalaisten terveyteen vaikuttavat asiat.

Vastaaviin maratoneihin ajallisesti ja sisällölliseen mielivaltaisuuteen on luokiteltava kilpirauhashoitoon liittyvä mystisyys. Sitäkin sotaa on käyty jo reilut kuusi vuotta, eikä kukaan vieläkään ymmärrä mistä oikeasti kiikastaa.

Suomessa jo vuodesta 1953 lähtien turvalliseksi todettua ja muualla Euroopassa yleisesti käytössä olevaa kilpirauhaslääkettä suomalaiset lääkärit eivät saa määrätä. Osa lääkäreistä on saanut viranomaisilta oikeuksiensa rajoittavia päätöksiä siitäkin huolimatta, ettei yhtään virallista valitusta ole tehty lääkäreitä kohtaan tämän lääkkeen käytöstä.

Siis kyse ei voi olla lääketieteellisestä syystä tai potilasturvallisuudesta. Nyt olisikin aika ratkoa tämäkin mystinen kuusi vuotinen asia Aarnion ja Kittilän tapaan. Selvittää kuka on astunut kenenkin varpaille ja kuka vetää välistä. Kanteluja näyttävät tekevän pääsääntöisesti toiset lääkärit.

Näiden reilun kuuden vuoden aikana Suomen Terveysjärjestö STJ ry on ollut hoitokiistan vuoksi yhteydessä Sosiaali- ja terveysministeriöön sekä useisiin ministereihin ja muihin virkamiehiin vuosien varrella useaan otteeseen ilman minkäänlaista tulosta.

Kilpirauhasen hoitokiistasta on tehty seitsemän kirjallista kysymystä kansanedustajien toimesta, jotka nekään eivät ole vieneet kilpirauhasasiaa asiallisesti eteenpäin.

Hoitokiistan keskeisenä asiana on, että Valvira pitää T4-lääkettä (Thyroxin) yksinomaisena kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkityksenä. Ja T3-lääkettä kokeellisena hoitona, jota ei potilaille tulisi määrätä, vaikka T3-lääke on ollut markkinoilla jo 1950-luvulta lähtien ja kuuluu lääkkeiden turvallisimpaan luokkaan.

Kuka tahansa suomalainen voi matkustaa vaikkapa Espanjaan, mennä lääkäriin ja saada T3 lääkettä. Ja Suomessa on tosiaan rajoitettu lääkäreiden oikeuksia väärän hoidon takia. Tuorein siirtohan asiassa on se, että kahden lääkärin rajoitukset pysyvät voimassa heidän vietyään asian oikeuskäsittelyyn.

Vähin mitä nyt pitää tehdä, on selvittää jo julkisuuteenkin tulleet epäilyt rakenteellisesta korruptiosta ja toimiiko tässä mystisessä tapauksessa vallan kolmijako-oppi, jonka tarkoituksena on estää vallan väärinkäytökset. Väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta ovat pidettävä erillään. Kyse ei ole mistään pienestä ryhmästä. Kilpirauhaspotilaita on Suomessa  ainakin sata kertaa enemmän kuin Kittilässä asukkaita.

Ihmisen terveyteen vaikuttavien säännösten ja päätösten syntyminen pienessä piirissä niin ettei esimerkiksi lääkäreiden vuosien käytännön kokemus hoitotyössä saa millään tavoin vaikuttaa hänen ammattitaitoonsa, tuntuu melko kohtuuttomalta.

 

 

 

 

Somen panettelussa on kovin vähän todellista

Sunnuntai 30.6.2019 klo 10.30 - Kauko Niemi

Vallitseva yleinen mielikuva on, että ihmiset kaunistelevat, jopa valehtelevat somessa. Rakentavat jotakin kaunista, epätodellista kuvaa ja kulisseja, joita ei ole olemassakaan.

Toki voihan tällaisia rassukoita olla ja varmaan onkin. He vain rakentavat esteitä omalle polulleen ja heitä voi korkeintaan valistaa ja auttaa, mikäli apu ylipäätään kelpaa.

Tässä viikko sitten olin sukujuhlissa ja tapasin kymmeniä henkilöitä. Heistä suuri osa on myös Facebookissa. Siellä on minulle muodostunut kuva ihmisistä. Monista jo kymmenvuoden ajalta.

Tuossa tilaisuudessa oikein tietoisesti ajattelin ja kuuntelin ihmisiä ja heidän tekemisiään. Mukana oli vanhoja ja nuoria. Yhtään kertaa ei päivän mittaan särähtänyt minkäänlaista riitasointua somen ja todellisuuden välistä.

Saan olla onnellinen, että somemaailma ja reaalimaailma eivät sisällöltään juurikaan eroa toisistaan. Luotan, että facebook-kaverini ovat rehellisiä ihmisiä, jotka eivät elä oman kesäteatterinsa stagella. Toki joukossa on stagellakin viihtyviä, mutta se on vain hieno harrastus eikä arkisten kulissien rakentamista.

Miksi some on mielestäni erittäin kannatettava. Ihmiset ovat kaikki erilaisia. Toiset ovat suupaltteja toiset hiljaisia. Toiset ajattelevat mitä sanovat toiset sanovat mitä sylki suuhun tuo.

Omalta kohdaltani olen melko varma, että olen elämäni aikana ilmaissut itseäni kirjoittamalla ainakin tuhat kertaa useammin kuin puhumalla. Oma taustani toki auttaa tässä asiassa, sillä toimittajana kirjoittaminen on monin verroin luontevampaa ja helpompaa kuin puhuminen. Joskus on jopa todettu, että hyvä kirjoittaja on huono puhuja. Itse en ole kumpaakaan.

Tarkistin tilastoista senkin, että olen puhunut puhelimessa viimeisten 6 kuukauden aikana 34 kertaa, siis keskimäärin 1,4 puhelua viikossa.

Tuolla sukutapaamisessa oli esimerkiksi nuori henkilö, jonka kanssa on paljon tiedon vaihtoa somessa, mutta livenä hän on hiljainen ja vähäsanainen. Kohtaamisessa oli kuitenkin paljon sympatiaa, mikä oli syntynyt nimenomaan somessa.

Some ei siis ole samanlainen kaikille. Kuullun ja luetun ymmärtäminen on erilainen prosessi eri ihmisillä. Nyt en sitten tarkoita tahallaan väärinymmärtämisestä, joilla ajetaan intohimoisesti jotakin omaa tai kannattamansa ryhmän etuja.

Luetun ymmärtämisessä on aina mahdollisuus lukea uudelleen, jopa miettiä uudelleen. Kuullun ymmärtämisessä on kyse paljon nopeammasta tapahtumasta ja jopa paljon epäselvemmästä tilanteesta. Ujoimmat eivät hevin pysäytä höpöttäjää ja pyydä tarkentamaan hänen sanomisiaan.

Somesta on tehty paholainen muutamien väärinkäyttäjien takia. Väärinkäyttäjiä ja välistävetäjiä löytyy ihan kaikilta elämän osa-alueilta, eikä some ole siinä yhtään suuremmassa paholaisen roolissa.

Toki somen ja netin käyttö rakentaa niitä sinusta kertovia algoritmejä hyvässä ja pahassa. Sanomisilla ja tykkäämisillä, ylipäätään käyttäytymiselläsi voit niihinkin vaikuttaa.

Nyt vouhkataan someajan rajoittamisesta, somepaastosta ja ties mistä. Yhtä hyvin voisin rajoittaa elämääni niin etten tapaa kuin yhden ihmisen viikossa. Ilmoittaisin sitten kahvikutsujalle, että minun tapaamiskiintiö on tälle viikolle täynnä.

Voisin myös ryhtyä tervehtimispaastoon ja kävellä pokkana ohi tilanteissa kuten eilen, jolloin kohtasin aivan ihanan ystävän kadulla, jonka kuulumisia ei ole tullut vastaan vuosiin. Hän ei nimittäin periaatteen takia ole millään muotoa somessa.

Uskon kuitenkin, että vouhotus somen vaaroista ja osuudesta ihmisten kanssakäymiseen tasoittuu ja jokainen löytää oman tapansa ja mixin kanssakäymiseen ystävien ja sukulaisten kesken. Itse olen somen avulla löytänyt paljon yhteyksiä sukuun, entisiin työ- ja harrastuskavereihin.

Julkaisuni ovat julkisia ja julkisuuden kestäviä, enkä näiden reilun kymmenen FB-vuoden aina ole kokenut mitään epäreiluutta. Totta kait minullakin on omia salaisuuksia ja yksityisyyteni, joita en huutele toreilla enkä turuilla enkä somessa. Pidättelen viimeiseen asti levittämästä faktattomia juoruja tai julkaise luvatta toisen henkilön kuvia tai tietoja.

 

 

Fillarilla Senaatintorilta Markuksentorille - 20 V

Keskiviikko 26.6.2019 klo 9.04 - Kauko Niemi

Tänään on tasan 20 vuotta siitä, kun aloitin yllytyshullun, mutta erinomaisesti suunnitellun ja treenatun fillarimatkan Helsingistä alppien yli Venetsiaan.

Joka vanhoja muistelee niin sitä tikulla silmään, mutta kuitenkin uhmaan tällä kertaa tätä elämäni lempiohjetta.

Ehkä tällä muistelulla on perusteluja senkin takia, että nykyisin lentämisen ja kaikella  muullakin matkailun aiheuttamalla ilman saastuttamisella ei kovin paljon irtopisteitä saa kerättyä.

Lähtökohtana oli tietysti se, että meidän neljän kaverin, Jannen, Simon, Jounin ja minun elämässä on vain tasan yksi vuosituhannen viimeinen kesä ja siitä pitää tehdä ikimuistoinen. Ikimuistoinenhan siitä tuli 17 päivää ja keskimäärin 100 kilometriä päivässä polkien läpi Euroopan.

Porukan ikähaarukka oli 36 – 39 – 40 ja 55 vuotta. Itselläni oli siedettävästi fillarikilometrejä takana ja kokemustakin, kun viidesti sotkenut Helsingistä Kemiin. Käytännön nyrkkisääntönä pitäisin, että harjoituskilometrejä pitää olla minimissään saman verran kuin suunniteltu matka. Mieluusti puolitoista kertaa. Kalustona ryhmällä oli yksi maantiepyörä, yksi maastopyörä ja kaksi siltä väliltä.

”Suunnittelun suomenmestariksi” – voin hyvin nimittää Jannen. Paitsi, että Janne osasi lukea karttoja, niin hän ymmärsi mihin meidän muiden fyysiset ja henkiset rahkeet riittäisivät. Ennakkoon toki treenattiin yhdessä ja erikseen lenkeillä ja jonkin verran salilla.

Suunnitelman suurin muutos oli niinkin vaatimaton kuin yhden suunnitellun lepopäivän vaihtaminen kahteen lyhyeen, puolenpäivän ajoon. Tiukkapipoisuutta ei onneksi matkaan mahtunut, eikä yöpaikkojen tähtiä laskettu, eikä yöpaikkoja oltu varattu etukäteen.

Aikataulu oli kuitenkin kiinteä, sillä yksi meistä tuli heti ennakkoon varatulla paluulennolla takaisin Suomeen ja kolme jäi Italiaan viikon rantalomalle ja sitä varten oli pakettimatka ostettu etukäteen ja siitä jätettiin vain menomatka käyttämättä.

Kaksi lentävää lausetta – kestääkö vielä kauan (renkaanvaihto, pissaaminen jne) – kyllä Suomi on pannukakku – kuvaa pitkälle kuitenkin, että matkaa oltiin tekemässä tosissaan ja ajettiin tilanteiden ja olosuhteiden mukaan.

Autokokemukset eurooppalaisista kymmeniä kilometrejä hiivuttavista ylämäistä ei ihan anna todellista kuvaa millaista hiertämistä se on polkupyörällä. Pistää vilkuilemaan, josko jarrut olisi jotenkin hirttänyt kiinni. Tie näyttää tasaiselta mutta jalkatyötä on tehtävä tolkottomasti.

Autolla Saksan läpiajo kerryttää mittariin noin 900 kilometriä ja polkupyörällä reilu tonni.

Heti ensimmäisen päivän saldo oli 119 kilometriä keskinopeudella 18,3 kilometriä tunnissa. Travemünde - Lüneburg. Tavoitteenahan oli ajaa keskimäärin 110 kilometriä päivässä. Kotimaiset harjoitusajot antoivat viitteitä siitä, että keskinopeus olisi 20-21 kilometriä tunnissa, mutta ensimmäisen päivän kokemusten perusteella nopeutta on pudotettava ja ajettava hieman pidempää päivää. Ensimmäinen ajopäivä kun alkoi kahdella rengasrikolla, yhdellä harhaanajolla, runsaalla vesisaateella ja melkoisella vastatuulella.

Lisäksi saksalaiset pyörätiet ovatkin yllättäen melkoisen muhkuraisia erillisiä reittejä pitkin peltoja ja metsiä erillään valtaväylistä.

Jokainen mukana raahattu gramma on merkityksellinen. Itselläni oli selkäreppu, pieni satulalaukku ja toinen pieni laukku ohjaustangossa. Jokainen vaatekappale oli valittu punnituksen jälkeen ja reppu painoi tavaroineen 4,7 kg. Nyt jos pakkaisin, niin ottaisin esimerkiksi vain kolme sukkaa mukaan. Kaksi jalassa ja yksi pesussa. Taisi olla jo toinen päivä, kun Simo jätti painavat farkkunsa bussipysäkille.

Matkan kohokohdaksi tai paremminkin sanottuna korkeimmaksi kohdaksi muodostui Grossglocknerin kautta alppien ylitys. Se on polkupyörällä henkeä salpaava, silmiä hivelevä ja jalkoja puuduttava, silti niin monen unelma.

Tämän korkeammalta ei sitten maatie Euroopassa kuljekaan. Maantien korkein kohta on 2504 ja todella jyrkkää nousua riittää kaiken kaikkiaan 27 kilometriä. Sadepilvet peittivät maisemaa, ehkä onneksi. Muutaman serpentiinimutkan jälkeen olin varma, että pian tulee Pyhän Pietarin portti vastaan.

Kova tuuli ja kolmeen asteeseen laskenut lämpötila hyydyttää sopivasti menohaluja. Parhaimmillaan oli lunta kummallakin puolen tietä. Tällä osuudella katselimme kateellisena Jounin maastopyörävalintaa.

Ja sieltä korkealta sitten vain lasketellen Venetsiaan.

Rantalomallakin piti kaiken kukkuraksi hypätä vielä pyörän selkään ja käväistä Slovenian puolella kääntymässä. Tullimiehen kommentti jäi elävästi mieleen – polkupyörä ja Suomen passi – aika harvinainen yhdistelmä.

Matkailu avartaa ainakin tällainen, joka tehdään kaikilla aisteilla ja jokaisella solulla. Ja nyt vielä 20 vuoden jälkeenkin monia asioita palaa aidosti mieleen toisin kuin ne valmiit pakettimatkat turistinähtävyydestä toiseen joukon jatkona. Elämä on!

  

 

 

 

 

Tervettä rusketusta ei ole

Sunnuntai 23.6.2019 klo 9.37 - Kauko Niemi

Rusketus ja sen merkitys on muuttunut vuosien varrella moneen otteeseen. Ja kun puhutaan rusketuksen terveydestä, voimme puhua yhtä hyvin henkisestä kuin fyysisestäkin terveydestä.

Rusketus on myös hyvin kaksijakoinen. Nykyinen rusketusihanne on tällä hetkellä erittäin voimakas ja siitä ollaan valmiit maksamaan maltaita. Rusketusta hankitaan kemiallisesti, keinoauringoilla, matkustetaan satoja jopa tuhansia kilometrejä päästäkseen rannalle ruskettumaan.

Rusketusihanne muuttuu jossakin vaiheessa yllättäen rasismiksi, kun se rusketus on aito ja luonnon kaunis. Tuolloin ihminen saa luokituksen tummaihoiseksi. Missä meneekään rusketuksen ja rasismin raja ja kuinka se määritellään. Sitähän ei tiedä kukaan. Jokainen ihminen päättänee sen omien käsitystensä ja kokemustensa perusteella.

Ylen juuri julkaisema Rusketuksen lyhyt historia kertoo, että ennen 1800-lukua vaalea hipiä on Euroopassa yläluokkaisuuden merkki ja kauneusihanne.

Teollistumisen myötä alempi sosiaaliluokka siirtyy sisätiloihin. Vapaa ulkoilmaelämä ja rusketuksen hankkiminen mahdollista vain eliitille. Rusketuksesta tulee menestyksen merkki.

1800-luvun lopulla tajutaan myös auringon valon terveysvaikutukset ja sen tuottaman D-vitamiinin merkitys luuston kehittymiselle. Köyhimpiäkin ihmisiä neuvotaan järjestämään lapsille mahdollisuuksia olla kesäisin ulkona.

1960-luvun lopulta lähtien väritelevisiossa esiintyvät maailmantähdet ja yleistyvä etelän lomailu syventävät rusketusihannetta, solariumit yleistyivät Suomessakin 1980-luvun puolivälissä.

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä havaitaan ihosyövän ja liialliseen auringonoton välinen yhteys.

* * * * *

Terveydenhuollon ammattilaiset käyttävät nykyisin mielellään ja usein tämän kirjoituksen otsikkoa – tervettä rusketusta ei ole. Kiistaton tosiasia on, ettei kehomme valmista D-vitamiinia ja sitä saamme vain auringon ja ihon yhteistyöllä.

D-vitamiinintarpeemme ei ole kuitenkaan mittava, ei ainakaan niin suuri, että pitäisi maksaa tuhansia euroja päästäksemme ruskettumaan rannalle. Mitähän tapahtuisikaan rantaloma ja koko matkailubisnekselle siinä tilanteessa, että rusketus olisikin jotenkin häpeällistä. Maailman talous olisi kokolailla toisenlaisessa asennossa.

No auringon liialliselta vaikuttamiseltahan toki voi välttyä suojakertoimilla. Tosin viimeaikaiset selvitykset ovatkin osoittamassa, että ihmisen suurin elin iho välittää kertoimien kemialliset aineet verenkiertoomme. Ja taaskaan ei ole terveellistä rusketusta. Samoin käy kaiken maailman kemiallisilla rusketusaineilla.

Se kaikkein painavin hinta rusketuksesta on joka tapauksessa ihosyöpä. Ihon liiallinen paistaminen ja syövän yhteys on varsin selvä. Tosiasiassa muut ihosyöpätyypit, okasolusyöpä ja tyvisolusyöpä, ovat melanoomaa yleisempiä.

Okasolusyöpään sairastuu vuodessa noin 1 700 suomalaista. Siitä huolimatta okasolusyöpä ja sen aiheuttamat näkyvät ihomuutokset tunnetaan huonosti. Kaikkiaan Suomessa ihosyöpiin sairastuu vuosittain 15 000- 17 000 ihmistä.

Rakkaudesta rusketukseen maksetaan oma hintansa myös ryppyjen muodossa. Aurinko niin sanotusti vanhentaa naisten ihoa 15 prosenttia nopeammin kuin miesten ihoa. Oman kuormituksen rusketusihanteelle muodostaa erilaiset ryppyvoiteet, joilla taas kiihdytetään luotua kauneus-ryppykierrettä.

Elämme juuri nyt vuoden sitä hetkeä, kun uv-säteily on voimakkaammillaan. Olipa kauneusihanteesi rusketuskertoimilla mikä tahansa, niin nyt on syytä olla varovaisen huolellinen.

Testaa tietosi Yle:n testillä

 

 

 

Saanko kysyä ? kiitos ei

Sunnuntai 16.6.2019 klo 10.46

Näin alkaa liian moni myyntitapahtuma. Tämän jälkeen tulisi käsikirjoitettu ja ulkoa opeteltu myyntipuhe. Ja jos ollaan myymässä tietotekniikka tai verkkopalveluita, kohteeksi otetaan vanhempi henkilö, joka ei tunne palveluita, tuotteita, eikä tiedä loppujen lopuksi mitä ollaan myymässä. Itsekin kuulun ulkoisilta tuntomerkeiltäni tähän kohderyhmään ja kohtaan tilanteen harvase päivä.

Vielä pahempaa on puhelinmyynti. Se että myyjä hyppää eteeni ihan missä tilanteessa tahansa. Puhelinmyyntikielto, salainen numero, numero pois kaupparekisteristä, trafin tiedoista, väestörekisteristä ja mitä niitä nyt onkaan. Puhelimen osoitekirjani yleisin kontaktitieto taitaa olla Älä Vastaa.

Taivas varjele Suomeenkin jo rantautuneet robottipuhelut. Suomessa ei-toivotut robottipuhelut ovat uusi ja vielä pieni ilmiö. Käyttämällä netin kautta toimivaa tekniikkaa, huijari voi soittaa sekunneissa jopa tuhansia puheluja ympäri maailmaa.

Minun puhelimeni vastaajan viesti kertoo, etten vastaa numeroihin, jotka eivät ole tallennettu kontakteihini. Jätä viesti. Näin olen varustautunut puhelinmyyjiin. Ja nyt on onneksi jonkinmoinen roti olemassa.

Nykyisin ei oikein tahdo saada edes myynnissä olevien asuntojen pohjakuvia, jos ei ilmoittaudu jonkin moiseksi vip-asiakkaaksi ja anna yhteystietoja ja puhelinnumeroa – no way.

Miksi myynnin pitää olla agressiivistä?  Kovasti paljon ihmettelen viestinnän näkökulmasta, että sellainenhan rikkoo kaikkia sivistyneitä tuloksellisia kanssakäymisiä. Ja liki sataprosenttisen varmasti tulet petetyksi, jos päätöksenteolla on niin kiire, että sen pitäisi tapahtua tässä ja nyt. Se on hyvä pitää nyrkkisääntönä kaikessa päätöksenteossa ja erityisesti puhelimessa. Niin pientä ja mitätöntä päätöstä ei ole olemassakaan, että kannattaa lähteä mukaan heti ensi-iskulla.

Se miksi ryhdyin näitä kohtaamisia miettimään, johtuu siitä, että juuri eteen tuli pari oikein positiivista kokemusta, jotka pyörsivät ennakkoasenteitani.

Menin käymään Töölön terveysasemalla lääkärissä. Ennakko-odotukseni oli valkotakkinen arvonsa tunteva, kymmenen porrasta minun yläpuolella oleva ihminen, joka lukee koneeltaan käypähoitosuosituksia ja kirjoittaa lääkereseptin. Eikä ole pätkääkään kiinnostunut potilaasta yksilönä.

Vastassa olikin reipas, oikeasti terveen oloinen nuori mies t-paidassaan. Hän oli ilmeisesti myös noteerannut ennakkoon, että kaikki kommunikointini terveysaseman kanssa on tapahtunut netin kautta. Hän ei lainkaan tyrkyttänyt lääkkeitä, vaan pyysi varmistamaan ruokavaliotani. Löydät kyllä googlettamalla ne ruoka-aineet, joiden käyttöä kannattaa välttää. Pääsimme myös hyvään yhteisymmärrykseen jatkoista.

Edellinen lääkärin nettikokemus oli kovasti erilainen. Lääkäri kysyi tulenko hakemaan labratulokset vai lähetetäänkö postitse. Vastasin, ettei kumpaakaan. Näen ne netistä. Vanhempi lääkäri valahti täysin punaiseksi ja kysyi – mitä te sieltä netistä oikein näette?

Olin jo jonkin aikaa tutustunut tuotteeseen, joka tuntui kovasti kalliilta, kun ei ole sata varma sen tuomista hyödyistä ja käytännön tuloksista. Olin siis normaalin tapani mukaan lukenut sivutolkulla erilaisia teknisiä ominaisuuksia ja käyttäjien mielipiteitä. Käyttäjien mielipiteiden suhteen pitää tietenkin olla tarkkana, koska yritykset tehtailevat niitä itse ja toisaalta olen törmännyt niihinkin yrityksiin, jotka ovat jättäneet negatiivissävytteiset kommenttini julkaisematta.

Päätin tuossa pari viikkoa sitten käydä katsomassa, josko ko tuotetta olisi hiplattavana helsinkiläisessä Kampin kauppakeskuksessa. Nettitietojen mukaan tarjolla oli kaksi potentiaalista kauppaa.

Ensimmäisessä kodin tekstiileihin erikoistuneessa Hemtexissä tuote olikin esillä ja myyjä sanavalmiina kehumaan ja tyrkyttämään sitä 249 euron hintaan. Kerroin väyrysteleväni ainakin yhden yön. Menin toiseen kauppaan, missä en uskonut tuotetta olevan hyllyssä, sillä Lifen hyllyt ovat täynnä vitamiini- ja kauneuskosmetiikkapurkkeja.

Yllätys, yllätys Lifessa oli sama tuote 189 euron hintaan. Ryhdyin utelemaan myyjältä tuotteen ominaisuuksista kilpaileviin tuotteisiin verrattuna. Myyjä sanoi heti, että tuote on niin uusi, että hänellä ole mitään extra-tietoa tästä eikä muidenkaan valmistajien vastaavista tuotteista.

Teki suunnattoman vaikutuksen, ettei myyjä ryhtynyt vääntämään puppusanageneraattorilla korulauseita, vaan siirsi päätösvallan suoraan minulle. Lopputulemana oli tuotteen osto, vaikken kotoa lähdettyäni tiennytkään, että tänään ostan tuon kiinnostuksen kohteena olleen tuotteen.

Umpimähkäinen tuotteesta puhuminen ja tyrkyttäminen ihmiselle, jonka tarpeista ei ole mitään tietoa, ei mielestäni ole myyntiä. Myyjän ammattitaitoa on kuunteleminen ja sitä kautta ymmärtäminen mitä on hakusessa.

Hyvän myyjän merkkeihin kuuluu, että hän on sanonut rehellisesti useamman kerran työssään, ettei tämä tuote ole paras mahdollinen sinun käyttöösi. Itse olen muutaman kerran kohdannut tällaisen myyjän ja palannut luottavaisin mielin seuraavallakin kerralla samaisen myyjän pakeille.