Terveisiä kuntosalilta

Keskiviikko 14.3.2012 klo 17.59 - Kauko Niemi

Tämä ei ollut kirjoitusvirhe. Eikä liioin löysää löpinää toiveajattelusta. Sen verran olen saanut itseäni niskasta kiinni, että olen asiantuntijan avulla tehnyt kuntosaliohjelman ja miettinyt kuinka yhdistän sen sykemittarin tuottamaan kunto-ohjelmaan.

Tämä helmikuun kuntokatsaus tulee hieman jälkijunassa. Voi johtua oikeestikin siitä, ettei ollut intoa kirjoittaa, kun vähän kaikki olivat hakusessa. Eikä oikein mikään suosinut  liikkumista – ei ainakaan ilmat. Etenkin kun en saanut kaivettua suksia pramille.

Näistä alkukommenteista voi jo päätellä, että suurta edistymistä ei ole tapahtunut. Päätavoite eli verenpaineet pysyvät loistavasti tavoitteessaan. Sen sijaan paino on keikkunut samoissa lukemissa ja edelleen puuttuva viisi kiloa odottaa suurta hävitysvimmaa.

Faktisesti tein helmikuussa treenejä 18 tuntia. En kuitenkaan niin intensitiivisesti kuin olisi pitänyt. Se oli kuitenkin kuusi tuntia enemmän kuin tammikuussa. Syömäpuolella en sortunut kuin kerran.
Runebergintorttua en pystynyt ohittamaan. Se onkin sitten ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen leivonnainen viime toukokuun jälkeen.

Painonhallinnan kannalta on keskeistä - vaikka ruoan laatu onkin pysynyt hyvänä, niin liikuntaan nähden sitä on ollut liian paljon, eikä painon pudotusta ole tapahtunut. Ikuinen ongelma liian vähäinen nesteytys jatkuu sekin.

Jos helmikuuta luonnehtisi, ettei mitään uutta länsirintamalla, niin maaliskuun alkuun on oltava tyytyväinen ainakin liikunnan suhteen. Nyt tuo kuntosalipainajainen näyttäisi asettuvan uomaansa. Harjoituksia on kasassa jo yhtä paljon kuin helmikuussa ja kauaahan ei mene kun voi hypätä fillarin selkään.

Kuntosaliharjoitteet teen reilun alkulämmittelyn jälkeen ja jos tämän jälkeen päivän harjoitustavoitteesta puuttuu, niin hyppään soutukoneeseen, fillariin tai crostraineriin ja teen korkealla sykkeellä niin kauan, että tavoite on 100 prosentissa.

Nyt olen 0,5 kg viikkovauhdista hieman jäljessä, mutta toukokuuhun mennessä kuitenkin kirittävissä. Ja kaikki huomio ruokailun rytmiin ja ruoan määrään.

Tammikuu

Joulukuu

Marraskuu

Lokakuu

Syyskuu

Poliisi varoittaa

Keskiviikko 29.2.2012 - Kauko Niemi

Etelä-Savon poliisi varoittivirallisesti Kerimäellä epäillystä koiramyrkytyksestä. Poliisin tiedotteen mukaan ainakin yksi koira oli vakavasti sairastunut syötyään näitä ”herkkupaloja.”

Tässä tapauksessa asiaa oli ilmeisesti asiaa jo selvitetty riittävästi, eikä poliisi julkaissut tiedotettaan huhujen perusteella. Ainakin, jos poliisin toimintaan on luottaminen. Muutaman viikon takainen Tampereen myrkkyvaroitus taas osoittautui parkettilattian hiontapölyksi, vaikka sielläkin koiran epäiltiin sairastuneen tähän ”rotanmyrkkyyn”

Myrkytysuutiset ovat hämääviä. Ne leviävät vauhdilla netissä ja saavat aika ajoin kohtuuttomat mittasuhteet. Aivan kuin vanha huhuleikki, jossa kuiskataan toisen korvaan lyhyt tarina ja jo muutaman ketjun jälkeen tarina on muuttunut melkoisesti.

Myrkytysuutisoinnissa jää myös medialta taustojen tarkistus monasti heppoiseksi.

Myrkytys uutisen kohdatessa tilanne on tietysti kaksijakoinen – olisiko varmuuden vuoksi kuitenkin jatkettava varoitusta, jos se vaikka sittenkin olisi myrkkyä. Jatkettava ennen kuin joku söpö koira ahmaisee nakinpalkan suuhunsa, vaikkei niitä nakkeja edes todellisuudessa tainnut ollakaan.

Tervettä harkintakykyä kannattaa käyttää ja ilmoittaa asiasta poliisille.

Kokonaan toinen asia on se, että mitä mahtaa niiden ihmisten päässä liikkua, jotka vihaavat eläimiä niin totaalisesti, että jaksavat viritellä näitä ansoja. Joita siis ihan todettunakin on löytynyt.

Siinähän ei ole kyseessä voi olla naapurin koiran haukuntaan hermostunut henkilö. Naapurin koiranomistajaa voisi mennä torumaan suoraan. Tai tehdä haukunnasta kohdistetun ilmoituksen virkavallalle.

Mitä liikkuu sen henkilön päässä, joka levittää myrkkyä häätääkseen oravat pois. Siinä samalla tarjoutuu kohtalokasta ”ruokaa”, linnuille, kissoille, joka pienille lapsille.

Kenelle luontokappale voi olla niin suuren vihan kohde? Kuka auttaisi näitä henkilöitä löytämään sovun luonnon kanssa.

Hiihtäjät vastaan koirailijat, koirahiihto

Keskiviikko 22.2.2012 - Kauko Niemi

Taas on se vuodenaika, jopa hiihtolomaviikko, jolloin vakiokeskustelu leimahtaa joka ainoa vuosi. Koirat ja hiihtäjät eivät mahdu samaan metsään.

Keskustelu on yhtä varmaa kuin kahden kuukauden kuluttua koirankakat lumien sulaessa. Keskustelu siirtyy nettipalstoilta aina itse laduille ja valitettavasti jopa sauvojen säestyksellä.

Hiihtäjän ja koirankohtaaminen on ristiriitainen, sillä kumpikin osapuoli tulkitsee eri sääntöjä. Hiihtäjä lukee esimerkiksi kaupunkien järjestyssääntöjen sallimia kieltokylttejä, joissa kielletään laduilla käveleminen. Kävelemiseksi hiihtäjä tulkitsee vaikkapa ladun ylittämisen.

Koiran kanssa metsässä kulkeva toteuttaa taas Suomen perustuslakia jokamiehenoikeudesta. Siis tiukan paikan tullen mitä todennäköisimmin koiran kanssa kulkeva voittaa välikohtauksen. Harvemmin järjestysääntö voi päihittää perustuslain.

Hiihtokulttuuriin kuuluu myös, että takaa tuleva väistää, niin ladulla kuin rinteessäkin. Käytännössähän tämä tarkoittaa, että hiihtäjä nopeampana väistää.

Hiihtäjän ja koiran kohtaaminen on aina niin tulkinnanvarainen tilanne, ettei siinä kenenkään kannata uhotella. Ainoa ratkaisu sen sijaan, että ryhdyttäisiin tulkitsemaan pilkkuja, on kohteliaisuus ja toisten huomioiminen. Sopu tilaa antaa.

Koiran kanssa talvisessa luonnossa liikkuva voi hakeutua vähemmän ladullisille alueille. Hiihtäjien on syytä varautua siihen, että mäen alla voi olla muitakin esteitä kuin koira.

Oman mausteensa soppaan tuo myös se, että kuntien ulkoiluviranomaiset muuttavat kovin helposti vakiintuneita kevyenväylän reittejä hiihtoladuiksi.

Nyt on jo kolmas talvi koko Suomessa kun voit yhdistää nämä asiat ja harrastaa koirahiihtoa. Jotkin edistyneemmät kunnat ja kaupungit ovat varanneet latureittejään koirahiihdolle tiettyinä päivinä viikossa.
Jos olet kiinnostunut koirahiihdosta voit aloitta tutustumisen vaikka lukemalla ensin Suomen Valjakkourheilijoiden  Liiton sivuilta Koirahiihto-oppaan.

Kaikille rauhallisia ja nautinnollista hiihtolomahetkiä.
 

Usko, toivo ja rakkaus säilyy terveysprojektissa

Maanantai 13.2.2012 - Kauko Niemi

Toivoa on ja uskokaan ei ole pettänyt, vaikka tilanne tammikuun lopussa polkikin paikallaan.
Toivottua painonputoamista ei tapahtunut ja edelleen tavoite vaatii viiden kilon läskin hävittämistä. Päätavoite, verenpaine, sen sijaan on vakiintunut erinomaiselle tasolle.

Jos nyt halutaan selitellä, niin tavoite oli puolikiloa viikossa. Nyt projekti on kestänyt 39 viikkoa ja tarkoittaa 17,5 kilon pudotusta. Ja todellisuudessa 17 on toteutunut, vaikka viimeisten 6 viikon akana ei ole tapahtunut sen enempää laskua kuin nousuakaan.

Ja selityksiähän riittää. tauko on hyväksi kropalle totutella uuteen olotilaan. Etenkin se näkyy löysien nahkojen muodossa. Tosin oikeaoppisempaa olisi täyttää tyhjät tilat lihaksilla.

Veikkaan, että tämä on juuri se vaihe, kun monen mieli pettää ja valuu takaisin entiseen elämään ja entisiin mittoihin. Mitään ei oikein tapahdu, vaikka kuinka on yrittävinään.

Niin kauan kun ei tiedä mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta, usko ja toivo helposti pettävät.
Kohdallani ruoan / kalorien / hiilarien mittaaminen on mututuntumaa. Ruoan laadussa sisällössä ei ole tapahtunut mitään. Aainoa poikkeus oli yksi Runebergin torttu. Siis ensimmäinen ja ainoa ”herkku” sitten viime toukokuun. Määrä on sen sijaan hieman kysymysmerkki, etenkin erilaiset välipalat – ehkä muutama liikaa. Edelleen on oppimatta riittävä nesteytys/juominen.

Ratkaisevaa on kuitenkin liikunnan määrän romahtaminen. Tammikuun kaksi ensimmäistä ja joulukuun kaksi viimeistä viikkoa flunssa piti poissa teiltä, turuilta, saleilta ja altaista. Eikä kovat pakkaset ole asiaa yhtään auttaneet.

Faktaa on se, että tammikuussa treenejä oli vain 13 tuntia. kun vaikkapa marraskuussa niitä kertyi 38 tuntia. Arkiaskeleet ovat myös noin puolet normaalista 10.000 askelta päivässä.

Aiemminkin olen kirjoittanut, että numero ykkönen olisi tässä vaiheessa lihastreenit salilla, mutta todellinen motivaatio on edelleen hakusessa.

Rakkaus terveysprojektiin ei ole millään lailla vaakalaudalla. Terveyttä on myös osata mukautua tilanteiden mukaan ilman riskejä. Uskoa ja toivoa riittää.

Joulukuu

Marraskuu

Lokakuu

Syyskuu

Belle on parempi ? sain uuden puhelimen

Sunnuntai 12.2.2012 - Kauko Niemi

Umpimähkään lähdin tekemään tätäkin päivitystä, niin kuin päivityksiä yleensä. Luotin, että Nokian ilmoittaessa uudesta päivityksestä, kyse olisi päivityksestä eikä kokonaan uudesta puhelimesta vanhoissa kuorissa.

Tietoni ovat kyllä jatkuvassa synkronoinnissa tietokoneeni kanssa sekä varmuuskopiot ovat aivan siedettävällä tasolla, muutama kerta kuukaudessa. Ja tällä kertaa ohjelmapäivitys teki automaattisesti ensin varmuuskopion.

Sydämentykytystä syntyi kuitenkin kun huomaan päivityksen jälkeen, että useita sovelluksia puuttuu kokonaan. Vaikkapa minulle kovin keskeinen ja tärkeä Wellness Diary, johon olen koonnut kuntoprojektin terveystietoani viime toukokuusta lähtien.

Sovelluksen uudelleen lataus ratkaisi kuitenkin kaiken. Tiedot olivat jossakin ”pilvessä” ja palautuivat. Pitkään harkitsin viime keväänä, että annanko luvat olla yhteydessä palvelimelle vai käytänkö Wellness Diarya vain offline-tilassa.

Varovainen kannattaa siis olla Belllen päivityksessä. Joitakin tolpanvälejä voi olla ilman piuhoja. Sen sijaan päivitys säilytti entisen siivoustilanteen. Minulla on tapana siivota koneet turhilta. Ensimmäisenä siivoan roskiin pelit viemästä turhaa tilaa. Jos en ole koskaan pelannut yhtään peliä, niin en usko tarvitsevani niitä jatkossakaan. Bellen päivityksen jälkeen puhelimessani ei ollut yhtään peliä – kiitos.

Ensimmäiset viisi minuuttia tuntui katastrofilta, ennen kuin tajusin ikonien pidempään painamisen idean. Parasta oli myös unohtaa näyttöjen visuaalisuus, vaikka siitä yleensä aloitankin muokkaamisen omaan tarpeisiini.

Bellen kanssa on parasta lähteä liikkeelle tavoitteesta, että kaikki päivittäiset toiminnot ovat käytettävissä 2-3 kosketuksen takaa. Siihen on nyt ensimmäistä kertaa Nokia-historiassa jopa hyvät mahdollisuudet. Sen opin jo 1997, että kolmas painallus/kosketus vaatii käyttäjältä suunnatonta motivaatiota ja viitseliäisyyttä. Vain harvalta löytyy.

Suuria ahaa-elämyksiä syntyy hetkittäin, kun aloituspinnasta voi poistaa kokonaan vaikkapa kameran ikonin. Kamera käynnistyy laukaisinta pidempään painettaessa. Ja käynnistyy omilla säädöilläni, joista tärkein on poistaa salama käytöstä.

Kameraan on tullut laukaisukuvake näyttöön, mikä parantaa kuvien laatua ainakin 80 prosenttisesti. Päällä oleva mekaaninen nappula heilautti kevyttä laitetta ja suurin osa kuvista oli tärähtäneitä.

Oikoteitä etsittäessä (ilman ohjeiden lukua) nyt neljää päivää päivityksestä, minulla on aloituspinnassa kolme widgettiä (odotan parempaa sanaa tilalle) ja 11 ikonia. Näillä pärjään 95 prosenttisesti päivittäisestä käytöstä. Ja tämä tarkoittaa myös että toiminnot ovat kahden maksimissaan kolmen kosketuksen päässä.

Näissä 11 ovat jo mukana parkkimaksut, terveystieto ja liikuntatreenit.

Nyt olen kuta kuinkin sillä tasolla mistä olen haaveillut. Äänikomennot saattavat toki vieläkin pudottaa kosketusten määrää, kunhan ehtii tutustua ja virittää kohilleen.

Sitten on vuorossa se visuaalisuus. Aloituspintaan jäävistä ikoneista toivoisi jäävän tekstit pois. Ikoneita jää loppujen lopuksi vain muutama ja ovat päivittäisessä käytössä, joten hyvin muistaisi niiden tehtävän. Ilman tekstiä ilme rauhoittuisi melkoisesti. Hienoa on, että pysty- ja vaakanäyttö pitävät palikat paikoillaan, eikä muljauta niitä omituisiin asentoihin kuten edellisessä Annassa.

Nyt vain Photoshopilla pyöräyttämään silmiä hiveleviä näkymiä tai teemoja kuten Nokia niitä kutsuu.

Poliisin palvelukukkanen

Torstai 26.1.2012 - Kauko Niemi

Yritin varata aikaa poliisin palvelupisteeseen uusiakseni passin, joka menee vanhaksi maaliskuun alussa. Muistot viiden vuoden takaisesta passikeikasta olivat karmeat. Kahdentunnin ja kymmenen minuutin jonotus, jotta sain uuden passin työn alle. Eikä edes vielä tuolloin sormenjälkiä.

Odotellessani ihmisiä tuli ja heidät kutsuttiin nimellä tuota pikaa hoitamaan sama homma. Päätin, että toista kertaa en jonota. Parissa tunnissa ehti siivota puhelimen osoitekirjan  ja vastailla sähköposteihin ja silti olisi joku kirja ollut tarpeen olla mukana.

Viisastuneena tällä viikolla menin poliisin sivuille ja sieltähän löytyi kuin löytyikin linkki passiasioiden nettivaraukseen. Olo oli kuin ensimmäistä kertaa verkkopalvelussa. Mitään ei tapahtunut vaikka klikkasin mistä tahansa. Seuraavat seitsemän päivää olivat kalenterissa ja kaikki vihreällä värillä.

Räpläysteni jälkeen kello 23:30 tulin siihen tulokseen, että varauksia voi tehdä varmaan vain virka-aikana tai sitten olen keskimäärin tyhmempi netin käyttäjä.

Aamulla uusi yritys ja sama peli jatkuu. Ei mitään loogisuutta, eikä mitään myönteistä etenemistä.
Tartuin puhelimeen. Kolkkoääninen vaihde taisi vastata jostakin putkakopin nurkasta. Heti 13 minuutin jonottelun jälkeen ystävällinen virkailija vastasi ja ryhdyimme tekemään aikavarausta.

Ihmettelin ääneen miksen onnistunut tekemään palveluvarausta netissä? Virkailija tiesi kertoa, että nettivarausjärjestelmässä varauksia voi tehdä vain seuraaville seitsemälle päivälle. Ja nyt kun on seuraava vapaa aika on yli kahden viikon päässä, niin nettivarusjärjestelmä ei osaa näyttää niin pitkälle eikä varauksia voi netissä tehdä. Tosin verkkosivulla ei ollut eikä tullut mitään infoa ettei onnistuisi.

Puhelinvarauksesta tuli sitten siististi sähköpostilla varausvahvistus ja varausnumero.

Mitä on pyörinyt järjestelmä toimeksiantajan, suunnittelijoiden ja toteuttajien päässä tätä systeemiä kehitettäessä. Onko se nyt oikeesti järkevää ohjata puhelimeen ja kuormittaa virkailijoita syöttämään tiedot varausjärjestelmään. Onko tämä se mielikuva, jota poliisista halutaan rakentaa.

Mikä on tämän jälkeen se niin sanottu käyttäjäkokemus näinkin yksinkertaisessa asiassa. Jos nyt tarkasti laskisin voisi olla, että sittenkin olisi ollut nopeampaa jonottaa paikan päällä kuin räplätä konetta ja epäillä itseään ja jonottaa puhelimessa onneksi ilman panhuilun soittoa.  

Voiskohan joku pikkasen arvioida toiminnan järkevyyttä kokonaisuuden ja hallintoalamaisten kannalta.

Homekoirille nopeasti virallinen asema

Keskiviikko 25.1.2012 - Kauko Niemi

Suomi on homeisten tilojen ja rakennusten luvattu maa. Rakennustekniikkamme ja ilmastomme eivät ole vuosien varrella kohdanneet terveellisellä tavalla ja rakennusten homevauriot ovat jokapäiväisiä terveysriskejä ja etenkin kalliita korjata.

Tiedämme ja tunnustamme koirien ilmiömäisen, hajuaistiin perustuvan ominaisuuden tunnistaa ja löytää melkein mitä vain siis myös hometta.

Koiria käytetään tupakan, rahan, huumeiden ja monien muiden asioiden ilmaisemiseen ja puhettakaan kadonneiden ja karanneiden ihmisten jäljittämiseen hajun perusteella.

Etelä-Korean tulli otti koirat käyttöön piraattilevyjen etsimisessä. Ja ensimmäisten kahdeksan kuukauden aikana tulli pysäytti 1,5 miljoonaa piraattilevyä.

Puolustusvoimilla, tullilla ja poliisilla on omat kriteerinsä koiriensa kouluttamisessa ja hyväksynnässä. Nyt olisi kiire saada myös homekoirien asema luotettavalle ja virallisesti hyväksyttävälle tasolle.

Hometta ilmaisevia koiria on kohtuullinen määrä ja ne tekevät jo ainutlaatuista työtä. Tällä viikolla valmistuvat myös ensimmäiset homekoirakot Kannuksen maaseutuopistosta.

Keski-Pohjanmaan Maaseutuopisto on ensimmäinen oppilaitos Suomessa, josta valmistuu homekoiraohjaajia 1,5 vuotta kestäneeltä kurssilta. Aiemmat homekoirat ovat kouluttautuneet omin avuin.

Nyt olisi todella tärkeää kiireesti luoda jonkinlainen sertifiointi-järjestelmä, jolla varmistetaan kunkin koirakon ammattimainen ymmärrys rakennustekniikasta ja koiran ohjaamisesta ja sen homeen ilmaisusta.
Sellainen sertifiointijärjestelmä, jonka voisivat eri viranomaiset ja vakuutusyhtiöt hyväksyä.

Homekoirahan ei hometta miksikään muuta. Sitä vain rakennuksissa on tai sitten ei. Mutta kun homevaurioita kartoitetaan, pystyy koira ilmaisemaan hyvinkin tarkkaan sen alueen missä vaurio sijaitsee. Korjaustyöt voidaan nopeasti paikantaa oikeaan kohtaan.

Tarkka paikantaminen nopeuttaa korjauksia ja säästää merkittävästi kustannuksia. Itse en ainakaan lähtisi tutkimaan homevaurioita purkamalla rakenteita varmuuden vuoksi ja etsimään näköhavaintoja. Etenkin kun kaikki homevauriot eivät edes silmällä näy.

Homekoirien virallinen tunnustaminen osana homevaurioiden korjausketjua olisi todella iso harppaus yhä kasvavaan homeongelmaan. Innokkaista koirista ja ammattitaitoisista ohjaajista ei ole puutetta.

Olen erehtynyt ainakin 120 kertaa

Keskiviikko 18.1.2012 - Kauko Niemi

Ja taas tulin postista, eikä tälläkään kertaa postimaksu ollut sitä mitä kuvittelin sen olevan. Tänään selvisi myös se karu totuus, että ostamalla huuto.net-palvelusta niin sanottu huutopaketti, maksaa omasta aherruksesta useimmissa tapauksissa enemmän kuin ostamalla postin tiskiltä tavallinen pakettikuljetus.

Olen tehnyt pitkälti toistasataa kauppaa huuto.netissä. Pannut tavaroitani kierrätykseen kohtuullista korvausta vastaan. Näissä kaupoissa pelin henki on sellainen, että ostaja maksaa toimituskulut. Myyjälle olisi kohtuullinen taito pystyä kertomaan ja veloittamaan oikeat ja todelliset toimituskulut. Tähän en ole pystynyt edes 120 harjoituskerran jälkeen kuin ani harvoin.

Nyt ymmärrän miksi Postin sivuilla hintalaskurin ilmoittaessa hinnan, perässä lukee - Hinnat ovat verottomia. Hinnat sitoumuksetta.

Hintaheittoja on toki kaikkiin suuntiin. Välillä lähetykset ovat halvempia ja välillä kalliimpia. Siis ymmärrykseni ei riitä tulkitsemaan postimaksujen saloja. Mikä vaikuttaa mihinkin ja kuinka paljon.

Sen verran on uteliaisuus herännyt, että täytyy vielä joskus keskeyttää lähetys siinä vaiheessa kun virkailijan tulkinta hinnasta on selvillä ja siirtyä toiseen postiin ja katsoa onko tulkinta samanlainen.

Niin hieno ajatus kuin huuto.net, tori.fi ja kaikki muutkin käytetyn tavaran nettikauppaaminen onkin, tuntuu joka kerta karsealta, kun tuotteen postituskulut ovat enemmän kuin itse tuote.

Tai yhtä karsealta se, että hieno kuljetuksen maksaminen suoraan netissä ja pakettikortin tulostaminen ja paketin jättäminen postiin virkailijan puuttumatta asiaan, onkin monissa tapauksissa kalliimpaa kuin vanhanaikainen virkailijan häiritseminen.

Eiköhän tämäkin taas ole osoitus kilpailun puutteesta, kun ei tarvitse asiakkaita houkutella helppoudella ja selkeydellä.

Vähän niin kuin Helsinki 10 palvelutiskin numerointi vasemmalta oikealle virkailijoiden suunnasta katsottuna. Virkailijat osasivat tulla oikeille luukuille ja asiakkaat törmäilivät toisiinsa. Tässä nyt kuitenkin annettiin periksi ja vaihdettiin numerointi asiakkaille loogiseksi. Koskahan hinnoittelussa?

Epäilyksen haamu leijuu Oikotien päällä

Perjantai 6.1.2012 klo 13.06 - Kauko Niemi

Suuret kiinteistövälittäjät luopuvat Oikotien ja Etuoven nettikäytöstä. Tämä on yksi suurimpia markkinointimuutoksia mitä lähiaikoina on tapahtunut.

Yllättävän ja ymmärrettävän hiljaa asia on edennyt, sillä häviäjinä ovat Oikotien omistajat Sanoma News TS-Yhtymä, Kaleva ja Mediatalo Esa  ja Etuoven omistaja Alma Media. Muutoksesta ei syntynyt skooppia eikä oikein palstantäyteuutistakaan.

Jos asuntojen ja kiinteistöjen nettimarkkinointi keskittyy Jokakoti.fi –palveluun, niin kuin nyt on syytä uskoa, murros on iso. Isojen perässä tulevat varmasti pienet välittäjät, onhan Kiinteistövälittäjien liitto myös mukana hankkeessa ja sen jälkeen tulevat yksityiset.

On vain lyhyen ajan kysymys kun käytettyjen asuntojen ilmoittelu häviää painetussa muodossa. Asuntoilmoittelu painettuna ei vain kerta kaikkiaan täytä sitä haku- ja informaatiotarvetta, mikä asunnonetsijällä on ja mitä hän haluaa internet-aikana tietää ennen kuin nostaa pyllynsä tuolista ja lähtee näytölle. Sunnuntaikävelijät ovat erikseen ja heille riittää kadulla oleva esittelyteline.

Kuka vie ja kuka vikisee? Kuinka tähän tilanteeseen on tultu. että isot välittäjät lyöttäytyvät yhteen jopa omistuksellisesti ja perustavat oman palvelun.

Oikotien asennevamma on siinä, että se luulee olevansa pääjärjestelmä ja välittäjien verkkosivut taustajärjestelmiä. Uudessa marssijärjestyksessä välittäjien sivut tulevat toimimaan päämediana ja Jokakoti yhteisenä taustajärjestelmänä. Tällä toimintamallilla verkkopalvelua pystytään kehittämään nopeasti markkinoiden ja tarpeiden muuttuessa.

Itselläni leijuu aina epäilyksen haamu asioidessa oikotien kanssa. Perustelen mainitsemaani Oikotien asennevammaa muun muassa sillä, että pari viikkoa sitten jouduin kinaamaan pitkään Oikotien kanssa, kuinka linkitysten pitää toimia. Sain monta vastausta, että heillä on kyllä kaikki kunnossa. Sain ohjeeksi asentaa selaimet uudelleen. Siis kyse oli Oikotien ominaisuudesta eikä virheestä.

Kun vihdoin sain tahtoni läpi, niin palaute - ei tunnustus oli, että it-osasto on tehnyt tarkistuksia. Oikotien sataprosenttinen tavoite oli vain ohjata kaikki liikenne välittäjän sivulta omille sivuilleen. Ja kuinka vaikea onkaan saada Oikotien liikenne ohjattua välittäjän sivulle.

Niin kauan kun luulee olevansa ainutkertainen ja haluaa voittaa asiakkaan kustannuksella, niin narunpää tulee vetävän kouraan.

Markkinointi&Mainonta-lehden haastattelussa Jokakodin hallituksen puheenjohtaja, OP-Pohjolan kiinteistönvälitysjohtaja Kenneth Sandberg sanoo, että muutoksen taustalla ovat muun muassa kustannussyyt ja se, että yritykset pääsevät kehittämään palvelua omilla ehdoillaan.

Kaikki taas laihduttamaan

Maanantai 2.1.2012 klo 12.15 - Kauko Niemi

Tänään Helsingin Sanomat julkaisee 12 kohdan tarua vai totta laihduttamisesta. Kuinkahan monta lupausta tehtiinkään vuoden vaihtuessa, että paino putoaa. Siis ajankohtainen aihe jälleen kerran.

Tällaisten keskivertoihmisille, keskiveroterveille yleispätevien juttujen jälkeen jää kuitenkin ainoa totuus, että jos kuluttaa enemmän kuin syö, niin laihtuu.

Edelleen suuri harha on se, että asiaa lähestytään mekaanisena suoritteena. jokaiseen 12 kohtaan olisi pitänyt lisätä henkinen puoli, sillä pelkkinä mekaanisina suoritteina kuurit jäävät kuureiksi.

Suomi on saanut nyt myös ensimmäisen ruokakulttuuriprofessuurin. Hänen vaalimansa ajatukset ensimmäisissä haastatteluissa tuntui haasteelliselta. Lopetetaan puhumasta itse ruoasta ja keskitytään syömistapahtumaan ja sen ympärillä oleviin nautintoihin. Siinäpä onkin todellinen haaste laihduttajalle, muuttaa vallalla olevat nautinnot terveellisiksi.

Omalla kohdallani joulukuu ei tuonut merkittävää uutta tai muutosta terveysprojektiini. Marraskuussa merkittävästi hidastunut painon lasku (tavoite 0,5 kg / viikko) sahaa edelleen kuta kuinkin paikallaan.

Pitäisiköhän tällä kertaa ymmärtää flunssan tulo taivaanlahjana. Taivaanlahjana siinä mielessä, että joulun perinneherkut jäivät nauttimatta. Tosin olin varautunut ruokakulttuuriprofessorin mielipahaksi siihen, ettei yhtään herkkua eikä perinneruokaa huusholliini ilmestynyt.

Samoin kartoin viimeiseen asti niitä tilanteita, joissa houkutuksia olisi ollut tarjolla. Tänä flunssa oli erinomainen excuse sekä teoriassa että käytännössä.

Tekemäni vähähiilariset  ”jouluruoat” pääsivätkin joulupäivänä pakastimeen ja siellä ne muuttuvat ajan saatossa tavalliseksi terveelliseksi sapuskaksi.

Jos tämä taivaanlahjana tullut flunssa piti ruokailun kurissa ja herran nuhteessa, niin se piti myös treenit poissa. Liikkuminen jäi luvattoman vähäiseksi. Korkeilla sykkeillä tehdyt harjoitukset jäivät jouluna kokonaan väliin.

Lopputulema on noin -0,5 kiloa kuukaudessa, mutta kun se on joulukuu, niin hyväksyttänee.

Palatakseni tuohon Hesarin tämänpäiväiseen 12 kohdan listaan ja mitä tapahtuu korvien välissä?

Lehti kirjoittaa - Liikunta ei laihduta – pitkälti totta. Ainoastaan siinä tapauksessa, että asiaa tarkastellaan vain ja ainoastaan puntarin näytöllä. Viimeinen kappale kuitenkin pyörtää väittämän.  Terveyden kannalta kaksi liikunnalla pudotettua kiloa vastaa neljää ruokavaliolla laihdutettua kiloa.

Kohdat – lihon, koska aineenvaihduntani on hidas. Kaikki perheenjäseneni ovat lihavia.  En syö mitään, mutta painoni ei silti laske. Kaikki nämä ovat kiinni korvien välistä, kun etsitään syytä ulkopuolelta, eikä oteta vastuuta omasta itsestään.

Karppaaminen on vaarallista. Edelleen vakavasti asenteellinen vastaus. Se että joku siirtyisi täysin hiilihydraatittomaan ruokaan, on liki mahdotonta käytännössä. Silloin  ollaan jo Atkinsissä. Karppaaminen ei käsittääkseni ole on-off-toimintaa.

Käytin 2,5 vuotta K-ryhmän palvelua (valitettavasti lopetettu), josta selvisi että hiilareiden osuus kaikista hankkimistani ruokaostoksista oli 35 – 40 prosenttia vaikka tuoteselosteiden mukaan en ostanut tuotteita, joiden hiilaripitoisuus olisi ollut yli 11 prosenttia / 100 g.

Tuota kokonaistasoa voidaan pitää karppaamisena. Yksikään leipä tai viljatuote ei mahdu 11 prosentin rajaan. Kun käyttää paljon juureksia ja hedelmiä ja muita kasviksia sekä perusmaitotuotteita, niin kokonaishiilarimäärä nousee varsin korkeaksi. Ja kysyn vaan onko se todella vaarallista, vaikka olenkin niin sanotusti karppaaja.

Taidetaan olla jo huijauksen rajoilla

Keskiviikko 28.12.2011 - Kauko Niemi

Uskomukseni ja luottamukseni ovat koetuksella Canonin toimintaan ja tuotteisiin. Jos objektiivin hinnoittelussa on tyhjää ilmaa 926 euroa, se on paljon, eikä perustu mielestäni mihinkään todellisuuteen.

Brittiläinen Simply Electronic nettikauppa on mainostanut viime päivinä aktiivisesti suomalaisillakin sivustoilla Canonin 70-200 mm /2,8 objektiivia 1799 eurolla.  Keskustelupalstoille kyseinen kauppa on saanut aivan kohtuulliset arviot toiminnastaan.

Suurin kritiikki Brittikauppaa kohtaan kohdistuu ilmoitettuun toimitusaikaan. Todennäköisesti varsinaista varastoa ei ole olemassakaan, vaan tuotteet välittyvät Aasiasta ja toimitusajat venyvät.

Suomalainen Rajala on myynyt vastaavaa tuotetta noin 2500 eurolla, Verkkokauppa.com 2352,90 euroa ja Digitarvike.fi  2299 euroa. Digitarve ilmoittaa että kyseessä on rajoitettu erä ja seuraavat objektiivit ovat noin 200 euroa kalliimpia.

Tänään Rajala ilmoittaa tuotteen hinnaksi 1999 euroa ja lähtöhinnaksi 2825 euroa. Tosin tuollaista hintaa ei ole ollut yhdenkään hyllyn laidassa. Stockmannilla ollaan myös 2500 euron luokassa.

Viikko sitten soitto Canonille Mumbaissa, Intiassa hinnaksi ilmoitetaan noin 2000 euroa myyjästä riippuen. Eli hinta katukaupassa asettunee siellä 1800 – 2000 euron väliin.

Mitä ihmeen hinnoittelua tällainen on ”korkealuokkaisen” ammattilaistuotteen kohdalla. Ymmärrän oikein hyvin, että tarjoustalot ostavat 100.000 sinkkiämpäriä tibuktusta ja myyvät se muutamalla kymmenellä sentillä ilman omantunnontuskia laadusta tai takuusta tuntematta.

Ja eiköhän suurin osa alennusmyyntiprosenteista synny laskentatavasta, jossa lähtöhinnaksi ilmoitetaan euromäärä, jota ei koskaan ole ollut oikeassa hintalapussa.

Jos objektiiveilla on tuollaiset hintahaitarit, niin minulle siinä on viesti, ettei kaikki ole ihan kunnossa. Tuotteen materiaaleissa ja tuotannossa on suuria heittoja, jotka joustavat milloin mitenkin. Tai sitten hinnoittelu ei perustu mihinkään muuhun kuin mielivaltaan ja luottoon, että Canonin rungon omistajat ostavat saman merkkisiä objektiiveja.   

Kokonaan oma lukunsa on imago, uskottavuus ja luottamus Canonia ja suomen suurimpaan ammattikauppaa Rajalaa kohtaan.

Menisin Juliuksen konserttiin jos tietäisin sellaisen olevan

Maanantai 19.12.2011 - Kauko Niemi

Tänä jouluna ja aika usein muulloinkin olen karttanut takuuvarmoja esityksiä. Mitäs jännää siinä on jos etukäteen tietää tasan tarkkaan mitä suurella rahalla kuulee. Samaa perusajatusta olen soveltanut myös ravintoloiden suhteen.

Youtubessa tuli hetki sitten vastaan Julius Koskisen laulamana Uinuu valkoinen maa. (Veljensä Matiaksen kanssa) Esitys on minulle yllätys, joka takuu varmasti toi jouluisen mielen. Jos Julius laulaisi jossain tuolla äänellään oman joulukonserttinsa, niin aivan varmasti menisin kuuntelemaan, vaikkei siitä olisi Hesarin Minne Mennä –palstalla halaistua sanaa.

Ehkä yksi mieleenpainuvin musiikkikokemukseni oli muutama vuosi sitten Anna-Maija Korsimaan oppilaskonsertti Sibelius-akatemiassa. Olin todennäköisesti ainoa ”suvun ulkopuolinen” kuulija.

Ohjelmalehtisen kohdassa yllätysnumero, jonka sisällöstä Korsimaakaan ei sanonut olevansa tietoinen, esitettiin piano-klarinettia. ”Polvenkorkuinen” klarinetisti istahti pianon ääreen ja soitti duettona pianoa ja klarinettia. Eikä mitä tahansa kissanpolkkaa. Wow mikä esitys!

Reilu viikko sitten olin tuttujen ja laulukurssikaverin joulukonsertissa. Taas oli mielenkiintoista miten äänet kehittyvät ja sama tuttu jännitys säilyy, kuitenkin täysillä ja antaumuksella eteenpäin. Oman kuuloinen joulutunnelma oli taattu.

Näiden vastakohtana voisi pitää aikoinaan, vielä silloin Leningradin filharmonikkojen konserttia. Tuskin soitettiin yhtään väärää nuottia. Robottimainen fiilis ei yllätyksiä tuonut.

Mistä näitä yllätyksiä ja kokemuksia löytää? Toivoisi tällaisena internet-aikana olevan sellaisen palvelun/ilmoitustaulun, jossa ilman markkinointirahaa ja -koneistoa toimivat enemmän ja vähemmän taitavat voisivat tarjota yllätyksiään.

Kaupunkien kulttuurirahoja käytetään turhaan vain suurten nimien esilletuomiseen. Kaupalliset mediat taas eivät ansaintalogiikan takia erityisemmin innostu nousevien kykyjen tukemisesta.

Menkää hyvät ihmiset näihin pieniin, yllättäviin tilaisuuksiin. Minäkin vielä joskus menen Musiikkitalon konserttisaliin kuuntelemaan tasaisen varmaa musiikillista tuotosta.

ps.
Mainitsin sivulauseessa ravintolat. Koskaan en ole käynyt Michelin-tähdillä luokitelluissa ravintoloissa ja en tunne erityistä vetoakaan siihen suuntaan. Sen sijaan matkojen kohokohtia on ollut bussilla, metrolla tai ratikalla matkustaminen päätepysäkille ja etsiä sieltä ympäristöstä lähikuppila. Aina ei ole ruoka ollut  kaikkein maukkainta, mutta paikallinen fiilis sitäkin parempi ilman pokkurointeja.

Joulua ylikierroksilla

Perjantai 16.12.2011 - Kauko Niemi

Säpsähdän - jokohan olen nukkunut rokuliin. Siis rokuliin vaikka eihän minulla ole mitään sovittua menoa aamulla. Kello osoittaa, että olen nukkunut puolitoista tuntia ja on kuin olisi täyspitkä, hyvin nukuttu yö takana.

Päätän jatkaa varikkokäynnin jälkeen unia, kunnes kello on 4:50. Nyt on jo niin pirteää, että aloitan aamun niin kuin aina aloitan.  20 sekuntia sen jälkeen kun olen herännyt,  käynnistän tietokoneeni ja samalla syttyvät työpöydän valot ja näen hiissata verhot auki.

Henkilökohtaisiin ongelmiini kuuluu se, etten omaa herätessäni minkäänlaista torkkuvaihetta.
Päätän ottaa Hesarin oven välistä aloittaa aamutoimet. Aamutoimiin on tullut yksi vaihe lisää. Uudessa kahvikoneessa ei ole automaattista käynnistystä. Pitää painaa omin kätösin se päälle. Tosin aiemminkin ajastus oli 06:30 ja tänä aamuna siitä ei olisi ollut apua.

Lasillinen jytyä lattea ja aamiaiseksi tomaatti, jonka suikaleet koristelen savuporojuustolla, käynnistävät päivän höystettynä muutamalla vitamiinipillerillä. Vai käynnistävätkö?

5:57 Sanomatalon sanomiset on skannattu läpi. Ja taas todettu, että olisi kansantaloudellisesti parempi, jos NYT-liitettä ei minulle painettaisi eikä kannettaisi. Liitteen jokainen uudistus on vienyt sen aina vain kauemmas minusta. Ehkä tänään uskon, ettei sitä tarvitse enää avata.

Sade ropisee unettavasti ikkunalaudoille. Unelmat valkeasta joulusta karisevat ja tänään voinee aloittaa joulukortin viimeistelyn ilman lumipeitettä. Kesäisen jouluinen kuva naapuristosta palvelkoon tänä vuonna joulumuistamisia.

Yhdessä naapurin keittiössä palaa aamuviideltä valo. Tosin valo on palanut yötä päivää jo monta vuotta. Sekään ei yllätä.

Aamu ei ole harvinaisuus, muttei jokapäiväinenkään. Ilmeisesti mieleni ja sisimpäni käy ylikierroksilla. Eilen illalla kaksi peräkkäin laulettua konserttia on asettanut solut siihen asentoon, ettei intensiteetti muutamassa tunnissa laannu.

Joulukonsertin laulaminen on minulle jotain muuta kuin kuorolaulua. En tunne mitenkään erityisemmin jännittäväni, mutta kun ensimmäisenä adventtina konsertin aikana keskisyke oli 126, oli se jo selkeästi korkeampi kuin lenkillä.

Mitä enemmän joulua laulan sitä kauemmaksi ajatuksissa siirtyvät joulun hössötykset. Eilisen jälkeen tuntuu aidosti vastenmieliseltä kaikki joulun kaupallisuus. Minun joululleni on käymässä samoin kuin NYT-liitteelle. Tuskin haluan sitä viikon kuluttua edes avata, en ainakaan pakettien muodossa.

En kyllä ota kaikkia syitä niskoilleni

Torstai 8.12.2011 - Kauko Niemi

Jos juuri nyt minun pitäisi arvioida maailman huonoimmin käytettävä tekninen laite, niin valinta olisi ylivoimaisella enemmistöllä Cometin Helsingissä käytettävä parkkimittari. Tuo parin peukalon kokoinen keltainen kapistus paikoituksen maksamiseen.

Olen omasta ja monen muunkin mielestä ihan kohtuullinen tietotekniikkafriikki. Ainakin jos laskisi niitä avunpyyntöjä ystävistä ja tuttavilta ja kuinka moneen olen osannut antaa helpottavan ratkaisun.
Vaatimattomasti veikkaan, että olen vuosien aikana asentanut ja päivittänyt tuhansia ohjelman pätkiä, niiden päivityksiä, ajureita ja ties mitä. Melkein jatkuvasti on kokeilussa erilaisia ohjelmia ja palveluita ja olen ollut myös usein aktiivinen beta-testaaja.

Mutta parkkimittarin logiikka ei ole minun kanssani samalla aaltopituudella, eikä taida olla kehittäjienkään.
Nyt pitäisi saada ladattua rahaa mittariin, vaan eipä tänään vielä onnistunut yli parin tunnin tuherruksen jälkeenkään.

Puhettakaan, että mittarin muut asetukset pitäisi vaihtaa. Vaikkapa vain kelloaika pari kertaa vuodessa tietokoneen avulla.

Edellisellä kerralla oli sama jumppa. Silloin soitin Cometin tukee ja sieltä oltiin etäyhdeydellä kiinni koneeseeni, eikä valmista tullut silloinkaan.

Tänään olen kokeillut kolmella eri selaimella. Päivittänyt – todennäköisesti – tarvittavat lisäosat manuaalisesti, kun Comet ei osaa itsekseen näköjään haistella ja ehdotella mitään. Mitä palikoita tarvitaan ja mitä ei.

Cometin käyttö, jos sattuisi vielä saamaan rahaa sisälle, on myös vähintäänkin omituista ja jotenkin epäloogista. Tunnen muutamia kavereita, jotka ovat heittäneet sillä vesilintua.

Suuresti ihmettelen niitä käyttäjiä, jotka eivät tietokoneiden kanssa puljaa, kuinka he saavat euronsa siirrettyä. Jonkinlainen vastuu on myös Helsingin kaupungin pysäköintiofiisilla, joka on valinnut tällaisen laitteen. Varmaan katsoneet sujuvan demovideon, mutteivät koskaan kokeilleet.

Comet osaa ainakin kehua: sivuilla sanotaan, voit ladata rahaa Cometiin missä tahansa pääset nettiin, ja tulostaa tarvittaessa kuitin työnantajallesi.

Kuinkahan se tosiaan onnistuu nettikahvilassa laitteen kytkeminen usb-piuhalla koneeseen ja onkohan kaikissa muissa paitsi minun koneessa Cometin ajurit paikoillaan. Taidanpa huomenna harrastaa tutkivaa journalismia, kun omalla pöydällä asia ei hevin hoidu.

Tämän jälkeen jokainen tietää, että painanko nappia Cometin sivuilla – suosittele kaverille.

Minäkös se tuolla suuressa kuvassa

Keskiviikko 7.12.2011 - Kauko Niemi

Kesken koiratanssiesityksen koira pysähtyy ja rupeaa ihmettelemään itseään suurelta meganäytöltä. Toiselle kilpailijalle löytyi taas mielenkiintoisia hajuja joltakin edelliseltä koirakolta ja siihen ei sitten auttanut nakinpalatkaan.

Koiratanssin syvin olemus paljastuu vasta kun yrität itse ohjata koiraa tekemään harjoituksia musiikin mukaan ja suunnitellun koreografian mukaan. Tai kun seuraat koiratanssin avoimen luokan esityksiä ja niitä koiran täysin ennalta arvaamattomia kiinnostuksen kohteita.

Kontrasti on valtava kun areenalle astuu voittajaluokan Sini Ericsson ja Sonic. Koira käyttäytyy kuin ajatus. Ei epäillystäkään, että koira keksisi jotakin muuta kuin mitä koreografiaan oli suunniteltu. Koiratanssi näyttää liian helpolta tämän parin esittämänä.

Koiratanssi on kehittynyt muutamassa vuodessa pilkallisen naurun tasosta huippusuoritusten ihailuksi. Lajia verrataan usein jäätanssiin, mutta kyseessä on monin verroin haasteellisempaa toimintaa, kun toinen osapuoli ”tekee periaatteessa mitä haluaa.”

Koiran harhautuminen muihin hommiin kuin mihin oli tarkoitus, tuntuu katsomossa inhimilliseltä. Ajatus kun kulkee enemmänkin, että koiran pitää haistella ja tutkia ympäristöä. Kun taas vaikkapa jäätanssissa ajatuksissa kulkee, ettei ole taitoa ja harjoituksia riittävästi.

Koiratanssi on ollut virallinen kilpailulaji Suomessa reilun vuoden. Kilpailukentällä ei toistaiseksi ole nähty yhtään miestä ohjaamassa koiraansa. Jostain syystä ehkä fyysisempänä lajina agility on houkutellut runsaasti miesohjaajia.

Koiratanssilla tulee olemaan näyttävä tulevaisuus. Siinä yhdistyvät tarina, musiikki, taito näyttävissä puitteissa. Uskon myös, että koiratanssia tullaan näkemään muuallakin kuin kilpakehissä. Jos edelleen verrataan jäätanssiin, niin koiratanssiesityksen saa pystyyn muuallakin kuin jäähallissa.

Suosittelen jokaiselle samanlaista opintomatkaa koiratanssin saloihin, kuin itse tein Voittajanäyttelyn koiratanssikilpailussa. Kuinka liikkeiden määrä kasvaa eri luokissa. Voittajaluokassa liitteitä on jo yli kymmenen erilaista. Kuinka ohjausetäisyys kasvaa. Kuinka koiran ja ihmisen kumppanuus toimii ilman kosketuksia. Kuinka koira ei saisi olla paikallaan yli 10 sekuntia.

Kuntoprojektini marraskuussa

Keskiviikko 30.11.2011 - Kauko Niemi

Kaikki tavoitteet eivät ole toteutuneet eli robotti en ole minäkään - onneksi. Pahintahan tavoitteista jäämiseen on tietenkin se, ettei tarkalleen tiedä mistä kiikastaa vaikka kuinka pitää kirjaa ja mittaa tekemisiään.

Pahin pettymys on se, että painon lasku on pysähtynyt ja paino pysynyt kutakuinkin samassa vaikka sen olisi tavoitteen mukaan pitänyt laskea puoli kiloa viikossa. Toisaalta alku oli jonkin verran reippaampaa, joten tuo puolikiloa viikko on toteutunut, mutta pysynyt paikoillaan viimeiset noin neljä viikkoa. Nyt on siis syöty tuo alkukiihdytys.

Nyt pitäisi siis aloittaa loppukiihdytys, joka kestää 10 viikkoa puolen kilon viikkovauhdilla. Itsetutkiskelun paikka on nyt kohdallaan. Kummassa tapahtuu lipeämistä syömisessä vai liikunnassa.

Päätavoite verenpaine oli tänä aamuna marraskuun lopun kunniaksi 76/119. Tämä on se taso, jolla nyt liikun. Lääkäritädille voisi lähettää viestin haluaako hän takaisin kirjoittamansa lääkereseptin.

Toinen tavoite, vai pitäisikö sanoa sivutuote, on myös hyvin pulkassa. Kisakallion urheiluopistossa pariviikkoa sitten tehty kuntokartoitus kertoo peruskunnon olevan erittäin hyvän ja se vaarallinen rasva sisävyötäröltä on sulanut normaalille tasolle.

Kuntoilun kohdalla Suunnon sykemittarin asettama kuukauden tavoite marraskuussa toteutui 87 prosenttisesti. Faktoina se tarkoittaa 32 suoritusta, joihin käytin aikaa 37:48:28 tuntia. Lokakuussa suorituksia oli tasan sama määrä, mutta kestoltaan neljä tuntia enemmän. Oma näppituntumani on, että marraskuun suoritteet eivät olleet riittävän korkeasykkeisiä.

Tähän kun lisätään vielä niin sanottu arkiliikunta, jota ilmaisee päivittäiset askeleet. Niitä kertyi päivittäin keskimäärin 10299 askelta jokaisena marraskuun päivänä.

Liikunnan määrässä ei ole tapahtunut mullistuksia. Laadussa on petraamisen varaa, vaikken siinäkään ei kovin hakoteillä ole. Fillarin rasitustesti Kisakalliossa osoitti aivan ideaalikäyrää eri kuormituksilla.

Ruokapuoli menee mututuntumalla ja painon laskun hidastuminen taitaa mennä ruokailun piikkiin.

Edelleenkään en osaa juoda tarpeeksi. Pahaa pelkään, että ruoan laadussa en ole lipsunut paljoakaan paitsi ehkä hieman lisää pitäisi syödä proteiinia. Sen sijaan määrä lienee se todellinen syyllinen vaikka edelleenkin käytän leipälautasta ruokalautasena.

Lopputoteamuksena marraskuulta pitää vielä muistaa, että tämä on harvinainen syksy moniin vuosiin, kun ei ole ollut ainuttakaan tuhinaa eikä röhinää. Koputan puuta!

Luottavaisin mielin jouluun. Se ei tule tuottamaan ongelmia, sillä minulle joulun tuo musiikki ei ruoka eikä herkut. Yhtään piparia, pullaa, kakkua tai muutakaan hiilarimössöä ei todennäköisesti ilmesty tähän huusholliin. Alkoholitoleranssi jatkuu nollalinjalla.

Tavallisen ihmisen arvokasta työtä

Torstai 24.11.2011 - Kauko Niemi

Viisi vapaaehtoistoimijaa saa ensimmäisen kerran myönnetyt oikeusministeriön demokratiapalkinnot. Palkinnon tarkoitus on tehdä tunnetuksi suomalaista demokratiaa ja kansalaisyhteiskuntaa.

Huomenna jaetaan Eläinsuojeluyhdistysten Topeliuspalkinto, joka kuuluu myös samaan sarjaan, vapaaehtoiseen, hyvään toimintaan.

Demokratiapalkinnon saavat Eläkeliiton Ylistaron yhdistys, Käpy - Lapsikuolemaperheet ry, Luetaan yhdessä -verkosto, Otto-Ville Mikkelä ja Regina Wittsberg.

Palkinnot jaetaan nyt ensimmäistä kertaa. Tänä vuonna palkinto toteutetaan oikeusministeriön, Raha-automaattiyhdistyksen, Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n ja Ylen Ykkösen aamu-tv:n yhteistyönä.

Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuoden 2011 kunniaksi palkinnon teemana oli vapaaehtoistoiminta.

Demokratiapalkinnon tarinat ovat monin verroin koskettavampia kuin yhdenkään julkkiksen vääränlainen pukeutuminen, joka toinen kuukausi julkisuuteen lausuttu erouhkaus tai törttöily jossakin tapahtumassa.

Yksi suurimpia vapaaehtoistoimijoita ovat koiraihmiset. Suomessa erilaisissa koirakerhoissa ja rotujärjestöissä toimii satojatuhansia ihmisiä rakkaudesta eläimiin, ilman palkkaa ja aikaa säästämättä.

Vaikkei demokratiapalkinto tällä kertaa suoraan kohdistunutkaan koiramaailmaan, niin tässä vaiheessa haluan nostaa esiin tämän arvokkaan työn ilman konkreettista rahaa tai muuta palkintoa.

Ilman huikeaa määrää vapaaehtoistyötä, monen koiran elämä ja erityisesti koiran ja ihmisen välinen vuorovaikutus ja ymmärrys olisivat kovin vajavaisia.

Virallisesti demokratiapalkitut jakavat 10 000 euron summan, jonka tarkoitus on kannustaa toiminnan jatkamiseen, sen kehittämiseen tai vapaaehtoisten kiittämiseen. Tasavallan presidentti Tarja Halonen luovuttaa palkinnot 8. joulukuuta Vapaaehtoistoiminnan juhlaseminaarissa Helsingissä.

Hyvinvointiprojekti - Still going strong

Perjantai 11.11.2011 - Kauko Niemi

Hyvinvointiprojektini on nyt kestänyt 27 viikkoa. Viimeisen kolmen viikon aikana painonlasku on ollut pysähdyksissä. Asiasta en ole panikoinut. Olen mieluumminkin antanut elimistölle sopeutumisaikaa. Etenkin kun taas kolmen viime päivän aikana lasku on käynnistynyt uudelleen.

Painon pysähdyksestä huolimatta olen silti edellä suunnittelemaani eli puoli kiloa viikossa. Nyt kokonaispainoslasku on 16 kiloa. Lopullinen tavoite on siis neljän kilon, eli kahdeksan viikon päässä.
Päätavoite, verenpaineen taso on sitä vastoin pysynyt erittäin hyväksyttävällä tasolla.

Ensi viikon keskiviikkona menen Kisakallion testeihin. Silloin paljastuu kuntotasoni virallisesti. Silloin paljastuu sekin, että pitääkö kotivaaka paikkansa, ettei painoa ole lähtenyt juurikaan muusta kuin läskistä. Näin ainakin hartaasti toivon.

Olen seurannut entistä kiinnostuneempana netti ja lehtikirjoittelua karppauksesta. Keskustelu, niin kuin kaikki keskustelu netissä näyttää muuttuvan yhden asian kärjistykseksi ja liippaa läheltä vihapuheita. Todella sääli.

Karppaajat syyttää, jopa uhkaa tutkijoita ja niin sanotun virallisen ruokanäkemyksen puolustajia. Toisaalta yksi maamme korkeimmista ruokaviranomaisista esitti jyrkästi kannan, että ihminen tarvitsee leipää jo kuidunkin takia.

Kaikki karppauskeskustelun osapuolet asettuvat yhden totuuden taakse, vaikka jokainen ihminen on yksilö ja ruoka käyttäytyy eri tavoin eri ihmisten elimistössä.

Kuituakin saa vaikka mistä pellava- ja marjarouhetta  on helppo sekoittaa vaikka minkälaiseen ruokaan. Pellavarouheessa on vain 5 prosenttia hiilihydraatteja.

Sen sijaan, että kiisteltäisiin yksittäisten ruoka-aineiden tarpeellisuudesta pitäisi oppia ymmärtämään ravintokokonaisuutta ja ennen kaikkea kuuntelemaan itseään. Ei jokaisen aterian jälkeen vaan viikkojen kuluessa. Olen aiemminkin painottanut, että ainakin minulla muutokset kestävät 2 – 6 viikkoa. Ja yönylitemput eivät silloin auta.

Siis joka tapauksessa olen tyytyväinen mitä nyt on tapahtunut. Olen myös karppaaja omalla tavallani, vaikken mitään virallista karppaussääntöä noudatakaan tai ainakaan tiedä noudattavani.

Ruoka on minulle edelleen lääke, jota pyritään ottamaan sopiva määrä ja kokonaisuus hahmottuu niin, että hiilareita, propeeneita ja rasvaa on kutakin kolmannes.

Ehkä nämä uuden elämän ensimmäiset 27 viikkoa ovat menneet vieläkin vähemmillä hiilareilla. Sillä ainoa radikaali ruokamuutos on ollut, etten ole toukokuun alusta lähtien syönyt lainkaan leipää tai pullaa. Ja erittäin harvoin ostan ruokaa, jossa tuoteselosteessa hiilareden määräksi on ilmoitettu yli 11 g/100 grammaa kohden.

Toinen radikaali lisäys elämään on ollut liikunta. Olen aiemminkin liikkunut, mutta siitä on puuttunut korkeasykkeiset harjoitteet. Ainakin minulla pitää tulla oikea hiki, ennen kuin alkaa tapahtumaan.

Jotta pääsisit oikeaan käsitykseen, niin kirjanpitoni osoittaa lokakuussa olleen 32 harjoitetta, joihin käytin aikaa yhteensä 42 tuntia. Marraskuu on alkanut 12 harjoitteella ja niihin olen käyttänyt aikaa 13 tuntia.

Parhaillaan on pieniä moodinvaihto-ongelmia. Päälajina on ollut fillarointi ja kelit eivät ihan satasella suosi lajia. Nyt on miettimisen paikka kuinka pystyn tekemään korkeasykkeiset harjoitteet kun, edelleenkään en pysty juoksemaan.

Liikuntaa teen Suunnon sykemittarin laatiman kunto-ohjelman opastuksella. Tosin näiden harjoitteiden lisäksi tulle helposti hyötykävelyä 8 – 14 kilometriä päivässä.

Kun sinä olet niin nuoren näköinen (vahingon iloako?)

Sunnuntai 6.11.2011 - Kauko Niemi

Varaan tapaamisajan. Se minulle suodaan puolentoista viikon päähän. Käyn parturissa, jotta olisin siisti. Pukeudun solmioon ja muutenkin huomiota herättävän huolellisesti. Olen 25-vuotias.  Menen anomaan pankista ensimmäistä lainaani asuntoa varten.

Olen jännittynyt kun astun KOP:n pankinjohtajan tummaan jalopuuvoittoiseen työhuoneeseen. Hermostuneena en muista millaisia ja kenen tuotantoa seinillä olevat aidot maalaukset olivat. Pankinjohtajan auktoriteetti leijui vahvana katosta lattiaan. Tämän nöyrempi tavallinen, tunnollinen vakiotyössä käyvä ihminen ei pysty olemaan.

Fiilistä ei voinut kuvailla millään tavalla rennoksi. Tuskin olisi ollut suurtakaan eroa kuulusteluiden sisällössä pankin ja poliisilaitoksen välillä.

Liki tunnin selvittelyn jälkeen minulle luettiin tuomio. Minulle vakituisen työpaikan omaavalle ja kyseisen pankin konttorissa palkkatiliä säästäväisesti käyttävälle asiakkaalle pankinjohtaja kertoo istunnon päätteeksi päätöksen, etten saa asuntolainaa, joka olisi ollut noin 40 prosenttia asunnon ostohinnasta.

Kaikkia perustelut eivät tuossa romahduksen ja masennuksen tilassa jääneet mieleeni. Sen muistan, että yhtenä ääneen sanottuna perusteena oli – kun sinä olet niin nuoren näköinen.

Tämän jälkeen minulla ei ole ollut asiaa KOP:n ja sen jälkeläisten konttoreihin. Nurkan takana olevasta toisen pankin konttorista heltisi laina, vaikken edes ollut asiakas. Auktoriteetti-ilmastossa ei uudessa pankissani ollut juurikaan eroa. Pankinjohtaja vie ja asiakas vikisee, jos uskaltaa.

Luojan kiitos syntyi pankkien verkkopalveluita. Itse vaihdoin pankkia sen mukaan, millaisia ja kuinka toimivia verkkopalveluita ne pystyivät tarjoamaan. Pystyinhän olemaan mahdollisimman kaukana äärimmäisen vastenmielisistä asiakaskyykyttäjistä.

Tällä hetkellä pankkikonttini on toisessa kaupungissa, eikä konttorin johtajasta ole ollut pariin vuosikymmeneen harmainta aavistustakaan. Jos tulisi jostain syystä asiaa pankkiin niin olisi pakko googlata osoite, jotta tietäisin missä se konttorini nyt sijaitseekaan.

Kreikan ja koko Euroopan pankkikriisi opettakoon nyt vihdoin viimein pankeillekin oikeaa asennetta, että heillä ei pitäisi olla mitään erityisoikeuksia leikkiä riskittömästi toisten rahoilla. Suomalaispankit joutuivat tunnustamaan 90-luvun alussa, että heilläkin on asiakkaita, joita kannattaisi käsitellä muinakin kuin numeroina.

ps.
toisen lukemisen jälkeen rupesi tuntumaan, että mukana on vahingoniloa. Rahanhimoisten oppimisprosessi näyttää vain olevan kovin mutkikas ja pitkä. Eikä nykyisillä  suojelutoimenpiteillä vieläkään opita riittävästi.

Tämän vuoden ylivoimaisin turhake

Tiistai 25.10.2011 - Kauko Niemi

En todellakaan keksi ainuttakaan etua miksi vessapaperirullan hylsy pitäisi huuhtoa vessanpöntöstä alas. Ensimmäinen koira on sitä vastoin saanut siitä suolitukoksen. Milloin on lapsen vuoro?

Yleensä tuotteita kehitetään ja vanhoja parannellaan, jotta käyttäjä saisi jotakin selkeää etua joko toiminnallisesti tai taloudellisesti. Veikkaan, että huuhdeltava vessapaperirullan hylsy tuo vain harmia yhdelle jos toiselle.

Vanha hyvä konsti on tehdä rullan hylsystä puuhapaketti koiralle piilottamalla hylsyn sisään ruokaa. Pienen askaroinnin jälkeen koira saa toiminnan palkkioksi namia.

Nyt huuhdeltavaa hylsyä ei kannata antaa lemmikin leikkikaluksi. Vessapaperivalmistaja Georgia-Pacific Nordicille on tullut tällä viikolla kuluttajapalaute huudeltavan hylsyn koiralle aiheuttamasta suolitukoksesta.
Samanaikaisesti Facebookissa leviää viesti, jossa koiranomistajia varoitetaan kyseisen paperirullan vaaroista.

Turun Sanomissa markkinointijohtaja Heidi Toivola Georgia-Pacific Nordicilta pitää tapausta valitettavana, mutta muistuttaa, ettei hylsy ole elintarvike eikä syötäväksi tarkoitettu. Toivola kehottaakin kuluttajia noudattamaan varovaisuutta lemmikkieläinten ja lasten kanssa.

Veteen joutuessaan hylsy hajoaa. Täytyy muistaa, että olemme tutkineet hylsyn käyttäytymistä putkistossa, ei suolistossa, Toivola sanoo.

En ole noihin testeihin tutustunut, mutta minun vessani huuhtelu kestää korkeintaan 10 sekuntia ja siinä ajassa hylsy tuskin sulaa hajulukkomutkissa. Vielä pahempaa on opettaa ihmisiä työntämään mitä milloinkin vessanpönttöön.

Aika harva on niin merkkiuskollinen vessapaperin käyttäjä etteikö ostaisi milloin mitäkin paperia tarjouksesta riippuen ja muistaako mikä hylsy menee paperikeräykseen ja mikä pönttöön. Ei varmasti. Helsingin Vedestä oltiinkin jo huolestuneita tämän kulttuurin löystymisestä. Löytyyhän puhdistamoiden siivilöistä jo nytkin mitä ihmeellisimpiä asioita.

Leikkeihinsä Flush&Go-vessapaperirullan saanut koiranpentu on huhujen mukaan hoidettavana eläinlääkärissä suolitukoksen takia. Tukosta yritetään hoitaa parafiinillä. Kyseinen koira on tiettävästi nesteytetty ja kipulääkitty, eikä se pysty syömään tai juomaan itse.

Jos tällaisella keksinnöllä olisi selkeä etu tässä maailmassa, jossa harvoilla on vesivessa, ja joilla on rajoitukset kuinka monta paperirepäisyä saa käyttää yhdellä istunnolla.

Itse en keksi ainuttakaan etua - vain pelkkiä haittoja. Olen valmis antamaan kannatusääneni, kun valitaan tämän vuoden turhaketta.