Peruutus onkin vahvistus

Maanantai 17.10.2011 - Kauko Niemi

Pian on asiaa tietosuojavaltuutetulle ja tai kuluttajavirastoon. En halua huipputarjouksia sähköpostiini. Tai en halua olla lähettäjien rekistereissä. Etenkään kun en tietoisesti ole huomannut koskaan painaneeni sellaista linkkiä/nappulaa, jossa tilaan tarjouksia sähköpostiini.

Olen muka tilannut jotakin netistä. Toki näin olen tehnyt ja varmasti teen edelleenkin. Olen muka osallistunut johonkin kilpailuun ja kilpailuehdoissa on kytkykauppana tullut nämä tarjouskirjeet. Tunnustan, etten aina lue tarkasti kilpailuehtoja. Ehkä pitäisi.

Nopeampaa, helpompaa ja yksinkertaisempaa kuvittelisi olevan peruuttaa tarjouskirjeet, kuin lukea pitkiä sopimustekstejä - jos sellaisen tarjouskirjeen on tietämättään tilannut.

Tulkintani on nyt sellainen, että peruutuslinkki onkin osoitus toimivasta sähköpostiosoitteesta. Olen näet peruuttanut huipputarjous.com tarjouskirjeen useampaan otteeseen ja tänään tarjouskirjeitä tulikin sitten jo kolme kappaletta. Eli jokainen peruutus on tulkittu toimivaksi sähköpostiosoitteeksi ja eikun rekisteriin. Yksi huipputarjouksista tulee osoitteeni, jota en satavarmasti ole käyttänyt yhdessäkään kilpailussa enkä nettiostoksessa.

Suomessa on laki rekistereiden ylläpidosta, jota huipputarjous.com luulisi kunnioittavan. Tai voihan olla, että huippuhaittapalvelu pyörii jossakin maailmalla vaikka tänäänkin tarjottiin kolmeen kertaa 7 päivää lehden tilausta. No Seiskalle tämä tuskin on mikään imagokysymys. Jollekin se saattaisi olla.

Toiminnan sijoittumisesta Suomen rajojen ulkopuolelle viittaa myös se, etteivät tänään ääkköset ja öökköset osuneet ihan kohdalleen. Tilalla oli kauko-idän häkkyröitä.

Huipputarjouksen lopetuslinkistä avautuu oikein lomake, jossa kysytään syytä lopettamiseen. Siinä on myös kommenttikenttä. Nyt olen kirjoittanut siihen pitkät löpinät miksen halua näitä kirjeitä – hyvällä ja pahalla. Tämä on tietysti myös hyvä testi, onko vastaanottajapäässä yhtään Suomenkielen ymmärtäjää.

Vaikka olenkin tässä käyttänyt esimerkkinä huipputarjous.com-toimintaa, se ei ole ainoa taho. Rekistereitä pitää ainakin Suomen markkinointirekisteri Oy, Etupostitus, postitus.etusi@gmail.com (emailer@benefitor.com), viimemainitulta tulee sentään sähköpostitse vahvistus rekisteripoistosta ja luvataan ettei enää tule postia.

Lue myös boikottilista tuotteista

Kirjoitin itselleni reseptin, kun lääkärit eivät sitä kirjoittaneet

Lauantai 15.10.2011 - Kauko Niemi

Ajattelin raottaa terveysprojektiani 10 viikon välein. Sen lyhyemmillä jaksoilla tuskin tapahtuu mitään pysyvää. Sorry vaan te viikon kuurilaiset, jotka iloitsette kahden kilon nesteen poistumisesta ja joka tulee takuu varmasti seuraavalla viikolla takaisin.

Tämä on nyt kuitenkin väliraportti. Sen verran selkäytimessä journalismin henkeä ettei voi olla julkaisematta, silloin kun jotakin merkittävää tapahtuu kuten vaikka tänään.

Koko projektihan lähti liikkeelle siitä, etten halua syödä lääkkeitä. Tässä tapauksessa verenpainelääkkeitä. Aika ajoin se on ollut koholla ja kun lääkärit eivät kirjoita reseptiä kaikkein tehokkaimmaksi todetulle lääkkeelle, niin kirjoitin sen itse. Riittävä liikunta ja painonpudotus.

Tämän aamun mittauksissa alin lukema oli 124/77/58. Näillä lukemilla pillerit saavat pysyä apteekin hyllyillä. Se on vain vahinko, ettei fillarin kumeista tai kuntosalikortista tai uimalipuista saa Kelalta mitään korvausta.

Toinen uutisoitava asia tälle päivälle on se, että vaaka näytti uutta kymmenlukua. Lopullistahan se ei ole ennen  kuin alkunumero vakiintuu syömisistä ja juomisista riippumatta. Tämä on jo siis toinen kymmenluvun vaihtuminen tässä projektissa 24 viikon aikana.

Suositukset kertovat, että noin viisi kiloa on vielä jäljellä. Oma tuntemukseni sitten ratkaisee ovatko suositukset minulle sopivia vai ei. Siis noin 10 viikkoa. Se on kuitenkin lyhyt jakso ihmisen elämässä.

Maltti on valttia tässäkin asiassa. Henkinen tavoitteeni on ollut 0,5 kiloa viikossa. Hieman olen aikataulusta edellä, vaikka aika ajoin onkin näyttänyt, ettei tapahtuisi mitään.

Perusajatus pyörii kahdessa asiassa. Pitää kuluttaa enemmän kuin syö. Itsestään selvyys, jota tulee harvemmin mietittyä. Tänään vedin fillarilla kovan treenin keskisykkeellä 132 ja maksimi 165. Se kulutti 685 kcal energiaa. Tuon energiamäärän voi helposti saada viidessä minuutissa takaisin syömällä yhden viattoman hampurilaisen.

Liikuntaa tee Suunnon sykemittarin laatiman ohjelman mukaan (Suunto M5 / kunnon kohottaminen)

Toisena viisautena yritän ymmärtää kropan käyttäytymistä. Kokemukseni mukaan se panee hanttiin kaikkea muutosta jopa kuusi viikkoa. Muutokset ovat hitaita. Päivän parin heilahtelut eivät juurikaan kerro mitään. Kroppa on erittäin huolissaan kantajastaan. jos jostakin tulee puutosta, niin se rupeaa säästämään pahojen päivien varalla. Jos rasvan saanti loppuu, se alkaa käyttämään mahdollisimman vähän rasvaa ja säästää loput vyötäröllesi.

Tämän takia shokkidietit eivät onnistu, eikä kevyt tuotteet tuo toivottua tulosta.
Olen muutan kerran pitänyt paastopäiviä, kun pahasti jumittaa. Mutten koskaan kahta paastopäivää peräkkäin. Yhden päivän voit huijata, ettei kroppa muuta käyttäytymistään ja aineenvaihdunta jatkaa normaalia elämäänsä.

En siis laske kaloreita enkä punnitse ruoan määrää. Nopeathiilarit ovat toistaiseksi pannassa ja tutkin ostosten tuoteselosteen ja energiamäärät.

Nämä ajatukset eivät siis perustu mihinkään tieteelliseen faktaan, vaan yksinkertaisesti minulla ne toimivat. Ja jopa tunnen kuinka ne toimivat. Ja lisäksi niitä on toistettu niin monta kertaa, ettei mukana ole pelkkää sattumaa.

Edellisessä katsauksessani puhuin muun muassa juomisen ja syömisen sekoittumisesta. Se on edelleen hankala asia, joka ei ole vieläkään hallussa.

Kuinka terveysvaikutteista on koiran kanssa liikkuminen

Keskiviikko 12.10.2011 - Kauko Niemi

Silmääni pisti englantilainen juuri julkaistu tutkimus, jossa oli haastateltu yli tuhatta aikuista ihmistä. Tämän tutkimuksen mukaan koiranomistajat kävelevät enemmän, kävelevät nopeammin ja nauttivat todennäköisesti enemmän aktiivisesta elämäntyylistä.

Tohtori Sandra McCunen tekemän tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa koiranomistajien kävelyretkistä johtuu heidän koiristaan. Lisäksi neljäsosa ihmisistä, joilla on sekä lapsia että koira, vierailee viikoittain puistoissa ja muilla ulkoilualueilla koiran takia.

Lisäksi 44 prosenttia yli 65-vuotiaista koiranomistajista liikkuu viikoittain koiransa vuoksi.

Viime joulukuussa muutaman ihmisen kanssa ihmeteltiin ja keskusteltiin Helsingin Voittaja-näyttelyssä, kuinka suuri osuus ihmisistä oli reilusti ylipainoisia, vaikka ajatukset helposti komppaavat tuota englantilaistutkimusta. Koiranäyttelyissä pitäisi olla vain terveitä solakoita ihmisiä.

Mikä merkitys on ”koiraliikunnalla” ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin? Jos koiranomistaja liikkuu viikoittain koiransa vuoksi, ei siinä kunto juurikaan kohoa. Tai päivittäin, ja puolet lenkistä on odottelua ja muiden koiraihmisten kanssa juttelua, ei siinä kunto kasva. Kuinka usein keskiverto koiranulkoiluttaja joutuu menemään hikisenä ja hengästyneenä lenkin jälkeen suihkuun. Todennäköisesti näin tapahtuu hyvin harvoin.

Koiraulkoilussa hankitaan enemmänkin hyvää omaatuntoa oman ulkoilun suhteen kuin todellista liikunnan tehoa hihnan toiseen päähän. Tietenkin tässä mennään koiran ehdoilla ja nuuskia pitää riittävästi.

Koira tykkää myös juosta hihnassa. Tästä voi kehittää aidon win-win-tilanteen hihnan kumpaankin päähän. Reipasta juoksua ja sitten rauhallista haistelu. Reipasta juoksua ja rahallista haistelua.

Jokainen huippu-urheilijakin tekee intervalliharjoituksia kuntonsa kehittämiseksi. Miksei sitä kannattaisi tehdä myös koiraulkoilussa ja kunto kasvaa kohisten. Ja mikä parasta koira saa myöskin riittävästi liikuntoa. Ja kas näin häviävät hihnassa veto-ongelmatkin.

Suosittelen käyttämään muutaman kerran sykemittaria seuraamaan koiran ulkoilutusreissun terveysvaikutusta. Näin voi lopettaa itsepetoksen terveysvaikutteisesta ulkoilusta.

Tietenkin on niin, etteivät kaikki koirat kykene enää juoksemaan. Tai vinttikoiran omistaja jää jalkoihin mennen tullen. Ja on ystäväpiirissäni niitäkin, jotka viikoittain kulkevat koiransa kanssa luonnossa vähintään 10 – 20 kilometriä ja sillä on jo selvä terveysvaikutus ilman intervalleja. Sopivia harrastuksia löytyy myös kuten agility, Se kasvattaa varmasti myös ohjaajan fyysistä kuntoa.

Lomatuskaa

Perjantai 30.9.2011 - Kauko Niemi

Vain naiset ovat kiinnostuneita terveydestään

Maanantai 26.9.2011 - Kauko Niemi

Jouduin hieman odottelemaan vuoroani (niin kuin aina, kun tapojeni mukaan olen etuajassa) ja joutessani selasin neljää erilaista terveys- ja fitneslehtiä.

Mielikuva neljän eri lehden lyhyen skannauksen jälkeen on selkeä. Vain naiset ovat kiinnostuneita terveydestään. Tai tarkemmin sanottuna – vain naiset ovat valmiit ostamaan näitä lehtiä ja unelmoimaan hyvästä fitnes-olemuksestaan ja tehostamaan ja ehostamaan sitä kaupan olevilla tuotteilla ja palveluilla.

Näissä neljässä selatussa lehdessä ei ollut mallina yhtään miestä. Juttujen kohderyhmänä eivät olleet ihmiset ja heidän terveys, vaan naiset. Miltä näyttää ja kuinka helposti kaikki muuttuu tekemättä juuri mitään.

Yksi lehdistä uskaltaa ottaa miehenkin mukaan näihin talkoisiin. Miehen rooli oli tässä laihdutusjutussa olla se sabotoija, joka lähes tahallaan kantaa kaupasta herkkuja kotiin. Näistä vaimo ei voi kieltäytyä. Koko hieno painonpudotuskuuri tyssää tähän kamalaan mieheen – kyllähän sitä muuten.

Tunnustan – olen tilannut yhden niin sanottuun terveyskategoriaan lukeutuvan lehden. Nimensä mukaan lehti ei fiinistele fitnesillä eikä pullistele bodylla. Edellinen alan lehtitilaukseni sai lähinnä vihaiseksi. Aivan kuin ei kuntoaan voisi ylläpitää vanhoissa verkkareissa. Aivan kuin kaikki temput hoidettaisiin viikossa ja sitten jatketaan sipsien syömistä ja kaljan juomista sohvalla.

En tarkoita missään tapauksessa, etteivätkö niin sanotut tekniset asusteen olisi hyviä oikein käytettyinä ja tekisi elämäntavasta miellyttävämpää. Esimerkiksi harrastani fillarointi on asujen toimivuuden kannalta  haastavaa. Ainoana ulkoasukriteerinä on käyttää kirkkaita värejä, jotta erottuu liikenteessä.

Alkuhuuma nykyisen lehtitilaukseni kanssa näyttää hiipuvan hyvää vauhtia. Ei vain tahdo löytyä mitään lisäarvoa nykyiseen elämääni. Seuraava tilausjatko on jo katkolla. En oikein jaksa viihtyä ulkoasuilla ja harhakuvilla uskoa luoduista, helpoista hyvinvointitempuista.

Timo Soini pääsee kuin koira veräjästä

Torstai 22.9.2011 - Kauko Niemi

Presidenttiehdokas Paavo Lipponen asetti viime viikolla kielikuvat pramille  suomiessaan Timo Soinin joukkojen demokraattisia perustaitoja. Lipposen on vaikeauskoa, että Suomen eduskunnassa johtopaikoilla olevat ihmiset avoimesti halveksivat demokratiaa ja näyttävät pääsevän siitä kuin koirat veräjästä.

Googlaan ilmaisun – kuin koira veräjästä – vastauksia tulee noin 142.000. Kaikkia en ryhdy lukemaan läpi, mutta uskon tämän sanonnan olevan varsin yleisessä käytössä. Veräjä-sanaa tuskin juuri normaalissa kielessä ei enää käytetä. Tämä koirasanonta kuvaa kuitenkin koiran vakaata asemaa ihmisen elämässä. Kielikuva on laajahko ajatus siitä, että joku ei saa asianmukaista, yleisen käsitteen mukaista seuraamusta huonosta, vilpillisestä jopa lainvastaisesta käyttäytymisestään ja teoistaan.

Kuinkahan usein Lipposen valkoinen länsiylämaanterrieri Onni on päässyt lujahtamaan veräjästä karkuun?

Koiran varsin vankkaa asemaa kielessä kuvastaa se, että koira-aiheisia sanontoja löytyy paljon. Hauva.comin Facebook-sivulla listattiin hetkessä useita koirasanontoja ja nyt listaan ne tämän blogin loppuun.

Lukuisat elämään jääneet koira-aiheiset sanonnat kuvaavat myös sitä, että koiran asema ihmisen elämässä on vankkumaton. Koiran käytös ja temput ovat laajasti koettuja ja ymmärrettyjä.

Kuinka paikkansapitäviä eri sanonnat ovat, onkin sitten toinen juttu. Koiran ovela karkaaminen ja etenkin jonkun koiruuden jälkeen on jokaiselle tuttua ja ruokkii päivittäin karkaa kuin koira veräjästä –sanonnan vetovoimaa.

Sanonnasta Ei vanha koira opi uusia temppuja – ollaankin jo montaa mieltä sekä todellisuudessa että kielikuvamaailmassa. Niin moni vanhus käyttää ihan sujuvasti nettiä ja oppinut uuden tempun, kokonaan uuden maailman.


Koiranilma
Nukkua koiran unta
Koirakii on hyvä kuoltuaan
Ei ole koiraa karvoihin katsomista
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa...
Mitä enemmän opin tuntemaan ihmisiä, sitä enemmän pidän koirastani
Ei vanha koira opi uusia temppuja
On kuin uitettu koira
Kyllä koira koiran tuntee
Käy kuin kahden talon koiralle, kuolee portaille
Haukkuva koira ei pure
Ei haukku haavaa tee
Kyllä koira haavansa nuolee
Leipänsä edestä se koirakin haukkuu
Sellainen emäntä/isäntä kuin koira
Etsiä kissojen ja koirien kanssa
Koiran virka
Epäsiisti ihminen jättää kaiken kuin koira paskansa.


 

20 viikon kurinpalautus

Sunnuntai 18.9.2011 - Kauko Niemi

Nyt on kulunut 20 viikkoa siitä kun otin taas itseäni niskasta kiinni. Puolustukseksi on sanottava että holtitonta elämää en missään tapauksessa viettänyt tätäkään ennen. Savuton, käytännössä alkoholiton, kohtuullisen liikunnan ja terveellisen ruoan toteuttaminen on ollut arkea yli 20 vuotta.

Hukkaan eivät ole mennyt nuo 20 viikkoa. Tänään tein Suunnon M5 sykemittarin 1,6 km kävelykuntotestin ja pääsin luokkaan erinomainen asteikolla 0-10 tulokseksi tuli 8 (Erinomainen = 7-10)

20 viikkoa on lyhyt aika ihmisen elämässä. Ja se ei ole kovin pitkä aika ihmiskehon muutoksessa. Olen oppinut ymmärtämään, että mikä tahansa muutos kestää noin 4-6 viikkoa ennen kuin kroppa siihen taipuu tai ylipäätään sopeutuu.

Siis kaikki viikon tai kahden kuurit tulevat ja menevät. Ehkä ainoa kuuri, jolla on jotain merkitystä, on 10 päivän vesipaasto. Tällä rankalla rypistyksellä pystyy puhdistautumaan sisäisesti, saamaan turhat myrkyt liikkeelle.

Nyt kun peruskuntoa on saatu hilattua noinkin hyvään luokkaan, niin mitä seuraavaksi?

Seuraavat 20 viikkoa painottuvat mentaaliseen harjoitteluun. Ja lähinnä parempaan lepoon. Levon ja harjoitusten suhde on oltava kohdallaan, jotta myönteisiä tuloksia syntyisi.

Mentaaliseen puoleen kuuluu myös siirtyä ruosta ravintoon. Ruokaa syödään ja ravintoa otetaan kuin lääkettä sopiva määrä sopivaan aikaan. Tätä muutosta olen valmistellut jo pitkään ja muutos edistyy hyvää vauhtia.

20 viikossa en täysin oppinut ymmärtämään milloin minulla on nälkä ja milloin jano. Tämä tissuttelemaan opettelu vaatii vielä aikansa. Oman kokemukseni osoittaa, että tässäkin tapauksessa 20/80 sääntö toimii. Silloin kun tekee jotakin mieli, 80 tapauksessa sadasta kyse on janosta eikä nälästä.

Samoin on vielä kesken välipalaharhan purkaminen. Välipalalla on hyvä maine, mutta todellisuus on ainakin omalla kohdallani toinen. Jos otan välipalaksi terveellisen omenan ja näitä välipaloja vaikkapa neljä, jokainen ymmärtää, että kilo omenia muun ruoan lisäksi on suunnaton määrä energiaa ja kaloreita.

Mentaalin lisäksi toinen tulevista harjoitteista on lihaskunnon vahvistaminen. Siis syksyn tullen harjoittelu painottuu enemmän punttisalille kuin fillarin selkään.

20 viikkoa ei vielä kuluttanut kaikkea ylipainoa pois. Ylipaino on se vakavin riski terveydelle. Seuraavan 20 viikon aikana tavoitteena on vielä 7,2 kiloa, jolloin kokonaispudotus tulee olemaan 19,2 kiloa. Painonpudotus siis hieman hidastunee tähän mennessä hieman yli 0,5 kilon viikkovauhdista.

Tärkein tavoitteeni aika ajoin kohollaan olleen verenpaineen palautuminen hyvälle tasolle on jo käytännössä pitkälle toteutunut.

Tiedä vaikka pääsisin vielä jonain päivänä jälleen juoksemaankin. Ainakin se olisi hyvä tapa saada lyhytkestoisissa harjoituksissa syke nousemaan.

Jussi Halla-aho pakotetaan poliitikoksi

Perjantai 16.9.2011 - Kauko Niemi

Jussi Halla-ahon ripittäminen on viestinnän näkökulmasta pakottamista poliitikoksi. Ajattelee yhtä ja puhuu toista ja tekee kolmatta. Pahimmassa tapauksessa toistaa puoluetoimistossa laadittua jargonia.

Halla-aho lupaa nyt siivota suunsa. Varmaa on kuitenkin, että hänen todelliset ajatuksensa eivät yhdessä ryhmäkokouksessa muutu.

Tämän jälkeen kukaan ei usko Halla-ahon muodollisia puheita. Jokainen kuitenkin tietää hänen todelliset ajatukset muun rotuisista, homoista, suvaitsevaisuudesta ylipäätään.

Halla-aho on yksi harvoista kansanedustajista, jonka ajatuksenjuoksu on äänestäjien tiedossa. Se on siis viestinnällisesti rehellistä. Kokonaan toinen asia on sitten, kuuluuko tällainen äärimielipiteitä lietsovan ihminen parlamenttiin. Sen tietenkin ratkaisevat äänestäjät. Näiden äänestäjien motiivit ovat samoja kuin Halla-ahonkin, koska edustajan todelliset ajatukset ovat selvillä. Eikä niitä ole kaunisteltu ja kuorrutettu poliittisella, tässä tapauksessa persulaisilla linjauksilla.

Millaiset ovat sitten kansanedustajan rajat totuudessa, tyylilajissa, harkinnan hyvyydessä ja huonoudessa, huumorin älykkyydessä ja mustuudessa?

Onko parlamentin arvovalta kiinni ulkoisesta käyttäytymisestä ja sata vuotta vanhoista muodollisuuksista? Hakkaraisen arvovalta tuskin lisääntyi yhtään, että hän joutui käyttämään solmiota eduskunnassa.

Timo Soini oli aamun televisiossa oikeassa siinä, että arvovalta syntyy esimerkin ja tekojen kautta, pohjimmiltaan jotenkin ristiriitainen nyt tapahtuneiden asioiden kanssa.

ps.
selvennettäköön vielä, etten missään olosuhteissa kannata Halla-ahon ahtaita ja rasistisia ajatuksia.

Haiseeko henki?

Maanantai 12.9.2011 - Kauko Niemi

Ilta-Sanomat kirjoittaa isosti karppauksen haittapuolesta, josta kumppani ei tykkää. Minä en taas tykkää lainkaan kollega Jaana Oksasen tavasta sekoittaa asioita tai kärjistää niitä ja antaa omituinen on-off-kuva karppaamisesta.

Karppaamista on monenlaista ja jos omaa kokemustani käytän pohjatietona, niin ketoosiin olen päässyt vain paastotessa ja silloinkin vasta 5-6 päivän kuluttua. Kyseessä on ollut joka kerta rehellinen vesipaasto, eikä mitään vippaskonsteja. Ja sen voin sanoa, että ketoosissa ei haise ainoastaan henki, vaan koko iho. Ja mitä enemmän haiset sitä parempi. Myrkyt ovat liikkeellä ja poistuvat sinusta.

Paasto, jossa päästään ketoosiin, ei ole laihdutuskeino vaan puhdistautumista niistä tuhansista myrkyistä, joita saamme jokapäiväisessä elämässämme. Se on sisäinen sauna, jossa siivoudutaan sisältä päin.

Karppauksessa en ole koskaan päässyt tai joutunut ketosiin, niin kuin Ilta-Sanomien juttu antaa ymmärtää. Vähennä sokeria ja kumppanisi kaikkoaa, kun haiset niin pahalta.

Minä omasta mielestäni karppaan parhaillaankin. Tällä viikolla täyttyy 20. viikko ilman ainuttakaan leivän murua tai pullaa ilman sokerihumalaa. Olen melko varma, että hengitykseni ei karkota ketään, enkä ole lähelläkään ketoosia. Silti olen saavuttanut hyviä tuloksia tuntematta edes karppaamisen määritelmiä, jos sellaisia yksiselitteisesti ylipäätään on olemassa.

Olen vuosien varrella oppinut kuuntelemaan oman kroppani käyttäytymistä, kun siihen vain paneutuu ja kuuntelee tarkkaavaisesti. Pidän itseäni koekaniinina ja testaan omat karppaustyylini. Olen luonut omia nyrkkisääntöjä, joita on mahdollista toteuttaa arkielämässä.

Tämä on nyt toinen muutos elämäntavoissani, Tai pitäisi sanoa paluu ensimmäiseen muutokseen. Ensimmäinen tapahtui heti 90-luvun alussa. Silloin heräsin keski-ikäisenä; töistä tullessa piti levätä 20 minuuttia sohvalla, että jaksoi mennä jääkaapille. En ollut koskaan harrastanut liikuntaa ja lintsannut kaikki urheilutunnit koulussa. Vihasin hikoilua.

Oman kunnon hallinta on henkinen laji. Itse retkahdin 2004. Siis 15 vuotta niin hyvässä kunnossa kuin keskiverto ihminen voi olla. Tuolloin ja heti sen jälkeen tapahtui liian paljon yhden ihmisen hallittavaksi. Ainakin minun. Kuitenkin loistava opetus, että oman kunnon hallinta lähtee aina korvien välistä, eikä kaloreiden laskemisesta.

Oikotietä ei ole onneen ei nytkään. Tavoitteeni on puoli kiloa viikossa. Puhun painonhallinnasta, koska se on keskeinen keino, josta seuraa kaikkea muuta terveydellistä hyvää, jos on seuratakseen.

Tällä viikolla siis täyttyy 20. viikko kuntokuuria. Luulen, että peruskunto on noussut hyvin. Ainakin Suunnon sykemittari ja sen kunto-ohjelma niin kertovat. Koholla olleet verenpaineet loistavalla tasolla. Ja painoa pois 12 kiloa.

Olen karppaaja omalla tavallani ilman hallitsemattomia hajuhaittoja.  Olen liikkuja. Liike on lääke. Tämän lääkkeen annostusta on lisätty noin sata prosenttia.

Loistavaa oppimateriaalia medianlukutaidon opettamiseen

Perjantai 26.8.2011 - Kauko Niemi

Liven keskiviikkona aloittama ohjelma Kiinteistökuningatar Kaisa ja pitkään kanavilla pyörinyt Koirakuiskaaja ovat molemmat parasta mahdollista oppimateriaalia medialukutaidon opetukseen.

Kumpikin ohjelma jäljittelee dokumentin tyyliä. Leikataan lyhyisiin pätkiin sieltä täältä. Kiinnitetään katsojan huomio pois pääasiasta. Tarjoillaan perustelematta muutama faktan poikanen ja hämärretään kokonaisuus ja etenkin todellisuus.

Vauhti, viihteellisyys luo taikuritunnelman. Hämätään katselijoita sellaisilla epäolennaisilla seikoilla, jotta katsojan ajatukset pyörähtävät muualle kuin itse asiaan. Tehdään jotain muuta kuin miltä näyttää. Tällaiset formaatit sopivat oikein hyvin sirkukseen. Siis tämän päivän mediasirkukseen. Kuinka hävitetään kani silinterihattuun.

Koirakuiskaajassa Cesar Millan taikoo luontokappaleelta, siis koiralta ihmisen mielestä huonot (koiralle luontaiset) ominaisuudet kerralla pois. Siitäkin huolimatta, että rotua on jalostettu sata vuotta näiden ominaisuuksien takia.

Koirakuiskaaja-ohjelma unohtaa näyttää tai kertoa kuinka monta tapausta on epäonnistunut, eli koiraa ei ole saatu ihmisen mielestä kiltiksi. Ohjelma unohtaa kertoa kuinka monta sataa toistoa oppiminen on vaatinut. Kuinka monta kertaa metodia ja palkitsemista on pitänyt muuttaa. Nyt koirakuiskaajalta sataprosenttiseen tulokseen menee pari minuuttia, mikä ei ikinä tapahdu elävässä elämässä.

Kokematon koirakuumetta sairastava ihminen menee helppoon, kun ei osaa lukea mediaa eikä tunnista tai erota ohjelman tyylilajia.

Liv:n aloittama Kiinteistökuningatar Kaisa noudattaa samaa tyylilajia. Huomio itse asiasta harhautetaan pikakuvilla audin logorenkaista tai Vuittonin myymälästä. Kaisa on viety niin kauas todellisuudesta kaikessa ärsyttävyydessään, että mieleen tuli aikoinaan Valittujen Palojen Kaarina Mäkelä. Henkilö, jota ei todellisuudessa ollut olemassakaan.

Ilmeisesti Kaisa on oikea kiinteistövälittäjä. Ohjelman nettisivuilla hän on saanut sukunimenkin ja tiedetään hänen hoitamattomista veloistaan ja muistakin yksityisasioistaan. Tämä tuskin Liv-kanavaa haittaa, että keskustelua syntyy. Kokonaan toinen asia on mitä tapahtuu Kaisan kiinteistövälitykselle, jos hän ihan oikeasti sellaista tekee. Kiinteistönvälitys on saanut oman johanna tukiaisensa.

Jos tällainen sisältö toteutettaisiin painetussa lehdessä, niin kulmissa lukisi – mainos. Kyseessä olisi niin sanottu advertoriaali. Lukijaahan ei saa hämätä toimituksellisen ja mainossisällön välillä.

Ohjelman formaatti synnyttää keskustelua, mutta vaatii hyvää medialukutaitoa. Kiinteistökuningattaressa kyse on viihdeohjelmasta, joka on naamioitu dokumentin oloiseksi. Nettisivujen keskustelu osoittaa jo selvästi, ettei ohjelmaformaattia ole ymmärretty.

Ohjelman väärin ja oikeinymmärrys tulee joka tapauksessa muuttamaan kuvaa alan toiminnasta. Minun veikkaukseni on ettei ainakaan kiinteistövälittäjien toivomaan suuntaan.  Alan maine ei muutoinkaan ole paras mahdollinen. Ja ohjelman yksi pääsponsoreista on Oikotie.

Kaisako välittäisi minun asuntoni päivässä, pyhkäisisi Audillaan Vuittonille ostamaan uuden laukun – ei ainakaan minun rahoillani rällätä.

Jokaisen on syytä oppia katsomaan ja ymmärtämään näitä uuden tyyppisiä ohjelmia, missä faktat ja fiktiot sekoitetaan tahallaan ja tarkoituksella viihteen voimalla.
 

Koiran irtipito-oikeutta ei ole olemassa

Torstai 18.8.2011 - Kauko Niemi

Huomenna perjantaina on viimeinen päivä kun metsästyslain  (615/1993) 51 §, 53 §) mukaan koira on aina pidettävä ulkona kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää irti toisen alueella.

Tämä lienee yksi niistä koiraa koskevista laeista, jota rikotaan jatkuvasti ja sumeilematta. Lain tarkoituksena on rauhoittaa luonnon eläinten lisääntyminen rauhassa maaliskuun 1. päivästä aina elokuun puoliväliin asti.

Kesän aikana poronvasat ja linnunpojat on pieniä ja kaikki muutkin eläimet poikasvaiheessa. Jänisten hankiaiset syntyvät jo maaliskuussa. Koiranomistajien tulisi ymmärtää, että kiinnipitoaikana on meneillään tärkeä lisääntymisvaihe, jolloin riistan pitää saada olla rauhassa.

Laissa on myös mielenkiintoinen maininta, että koira pitää olla välittömästi kytkettävissä. Näinhän se on kun vastaan tulee vaikkapa ihminen, mutta kun koira saa vainun ja käyttäytyy vaistojensa mukaan – mitä silloin tarkoittaa kytkettävissä välittömästi?

Liian usein ajatellaan, että oma koira ei aiheuta vahinkoa, kunnes se joutuu riistaeläinten kanssa nokatusten ja silloin on satavarmaa, että tottelevaisuus unohtuu. Lisäksi metsästyskoiraharrastajissa on liian kilpailuhenkisiä ihmisiä, jotka tähtäävät koirakokeisiin. He ajattelevat, että koiraa pitäisi pystyä pitämään irti lähes ympäri vuoden kiinnipitoajoista piittaamatta.

Metsästyskoiraa voi treenauttaa lauantaista lähtien, mutta silloinkin pitää olla asian mukaiset luvat maanomistajilta. Koirahan ei saa olla koskaan irti ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa.

Monet koiraharrastajat ja metsästäjät ovat huolestuneita löystyneestä koirakurista. Karkulaisten määrän lisääntyminen johtuu paitsi tietämättömyydestä, ymmärtämättömyydestä, myös silkasta välinpitämättömyydestä.

Käytännössä yleistä koiran irtipito-oikeutta ei oikeastaan ole olemassakaan. Taajamissa koira on aina pidettävä kytkettynä.

Näittenkin sääntöjen noudattaminen kasvattaa suvaitsevuutta koiria kohtaan.

Miksi minua rangaistaan, kun joku on myöhässä

Keskiviikko 17.8.2011 - Kauko Niemi

Muutamia vuosia sitten lehdistötilaisuuden isäntä kysyi tiedotuspäälliköltä tasan yhdeksältä. Aloitammeko? Vastaukseksi hän sai, että yksi ilmoittautunut on tulematta, odotellaan hetki.

Seuraavaksi minä kysyin, että miksi meitä rangaistaan, että joku on myöhässä ja tilaisuus alkoi välittömästi.

Suurin uutinen eilen oli, että Rihanna aloitti konserttinsa tunnin myöhässä, eikä syytä ilmoitettu. Konsertti oli Suomessa ja todennäköisesti maailmantähti Rihanna ei edes huomannut mitään myöhästymistä. Helsingin Hietaniemessä kuultiin jo aaltoina edenneitä buuauksia. Ja Helsingin ulkopuolelta konserttiin tulleet kuulivat vain pari laulua laskettuaan minuutteja suunnitellessaan konserttimatkaansa.

Monesti olen miettinyt kuinka monta kuukautta, jopa vuotta olen elämässäni tuhlannut olemalla ajoissa sovitussa paikassa. Tai jos oikein tarkkoja ollaan, niin 5-10 minuuttia etuajassa. Joskus olen opettelemalla opetellut, että menisin tilaisuuteen reilusti myöhässä. Tämä kouluttautuminen ei ole tuottanut minkäänlaisia tuloksia. Kerrankin jätin tilaisuuteen menemättä, kun en kehdannutkaan mennä 5 minuuttia myöhässä.

Kulttuureissa on valtavia eroja, vaan minulle ei ole koskaan paljastunut se koodisto, jolla esimerkiksi kansainvälisissä  lehdistötapahtumissa toimitaan. Kun on ilmoitettu, että kuljetus lähtee klo 19:00, bussissa istuvat pohjoismaiset toimittajat. Klo 19:10 tulevat saksalaiset, klo 19:15 muut keskieurooppalaiset, klo 19:25 espanjalaiset ja klo 19:40 italialaiset. Odottavan aika on pitkää.

Japanissa ohjelman mukaan kuljetus lähtee 07:30 ja se todella lähti. Päivän ohjelmaan on merkattu 12:04 muistokuvausta (2 minuuttia). Meidän ohjelmaa muutettiin kahdesti päivän aikana. Meidän, ei isäntien toiveesta. Ohjelmaan oli merkattu, että paluu hotellille 21:30. Todellisuudessa se tapahtui 21:32. Tämä kahden minuutin myöhästyminen olikin sitten suurin poikkeama liki viikon reissulla.

Silvio Berlusconi oli puolestaan virallisella vierailulla Saksassa. Angela Merkel odotti punaisen maton päässä valmiina viralliseen vastaanottoon. Berlusconi käveli kännykkä korvallaan kauempana pihalla muina miehinä ja Merkel poistui 20 minuutin odottelun jälkeen sisälle. No odottelihan Katainenkin Putinia tunnin juuri tapahtuneella Shotsin vierailulla.

Kuoron kanssa olen laulanut yli 10 konserttia Italiassa. Kirjaa en ole pitänyt, mutta lyhin ”myöhästyminen” on ollut noin 20 minuuttia. Ja tuossakin konsertissa isäntäkuoro oli jo ohjelmistonsa laulanut kun yleisöä valui sisään. Ja toki sellainenkin konsertti on ollut, joka alkoi puolitoista tuntia myöhässä.

No eipähän Veronan oopperajuhlillakaan ilmoiteta alkamisaikaa sen tarkemmin kuin näytös alkaa auringon laskettua.

Vastavuoroisesti italialaisten vierailut Suomeen aiheuttavat suuria paineita, kuinka saadaan porukka aloittamaan täsmällisesti. Veikkaan, että Suomessa salit olisivat tyhjiä 20 minuutin päästä, jos mitään ei tapahtuisi.

Vaihteleva aikakäsitys on mielenkiintoinen. Kuinka paljon tuhlataan yrityksissä, suomalaisissakin, kokousten alkaessa 5-15 minuuttia myöhässä. Olisi syytä täsmentää alkaako kokous 09:00 vai kokoonnutaanko 09:00 aloittamaan kokousta.

Olipa aikakäsitys mikä tahansa, niin myöhästyminen on asia, joka aina vaan saa minut pois tolaltaan.

Uskoisko itseensä vai tekniikkaan

Lauantai 13.8.2011 - Kauko Niemi

Kuntokuuri etenee kutakuinkin tavoitteellisesti. Tekniikka nosti kuntoisuustasoa kahdella pykälällä 13 viikon kuurin jälkeen (Suunto choacheri). Ehkä tämä pitää paikkaansa sillä 20 km maastofillarilenkki taittuu melko helposti alle tunnissa. Nopeammin kuin koskaan aikaisemmin tilastohistoriassani, eikä tekniikka osoita enää tilapäistä ylikuormitusta.

Tekniikka osoittaa, että 9 kiloa on pudonnut painoa ja tekniikka osoittaa myös, että rasvaprosentti on pudonnut reilusta 30:sta 24:ään. Jos näin on, niin kiitos tekniikalle, että oikeasta laidasta on paino lähtenyt. Tosin tuo rasvaprosentti heittelee ja riippuu siitä kuinka kosteat ovat jalkapohjat. Suunta ja suuruusluokka ovat kuitenkin mieluisat.

Olen taipuvainen myös uskomaan tekniikkaan. Shortsien riisumiseen ei tarvitse kuin löysätä vyö. Ilman nappien avaamista housut putoavat jalasta. No toki ainakin ystäväni tietävät, etteivät kireät vaatteet ole koskaan kuuluneet valikoimiini. Paitsi viime aikoina kun ne vain rupesivat tahtomattaan kiristämään.

Tekniikka osoittaa tuon kohonneen kuntoisuusluokan lisäksi kaikkein tärkeintä asiaa, minkä varaan olen alitajuntani manipuloinut. Verenpaine on nyt hyvässä luokassa. Ilman lääkkeitä on tähänkin asti eletty, mutta lääketehtaiden agentit ovat jo muutaman reseptin kirjoittaneet apteekkiin, muttei koskaan lenkkipoluille.

Tällainen projekti ei koskaan onnistu, jos ei ole riittävän tärkeää, ja alitajunnan hyväksymää tähtäintä. Siitä kaikki on kiinni. Pakottamalla ei pitkälle pötkitä tässäkään asiassa. Painonpudotus on vain yksi keino muiden keinojen ja ”lääkkeiden” joukossa.

Olen aina ollut enemmän ja vähemmän pyöreä, eikä ulkonäköni ole paljoakaan itselleni merkinnyt. Se että motivoisin alitajuntaani hoikkuudella ja ulkonäöllä, ei vain toimi. Sehän on aivan sama mitä muut ajattelevat. Kohteliaisuus ja käytössääntöjen mukaan joskus on syytä näyttää toiselta miltä oma hyväolo tuntuu.

Tekniikka osoittaa myös jotain mystistä lukua, ennen kuin asetun sen päälle analysoitavaksi. Käyttöohjeet kadotettuani, piti valmistajan sivuilta kaivaa tietoa tuosta merkillisestä luvusta. Mystinen luku onkin tavoitepainoni. Koneeseen on syötetty ikä, pituus ja liikunnallinen aktiivisuus. Kun nämä yhdistetään mitattuihin läskeihin, luiden painoon, lihasmassaan ja kropan nestemäärään, niin siitä tekniikka laskee tuon tavoitepainon.

Tässä vaiheessa rupesinkin sitten tosissaan miettimään pitäisikö uskoa tekniikkaa vai itseä. Ajatuksena olisi lopettaa painonpudotus kuuden kilon päästä eli noin 10 viikon kuluttua. Jos uskoisin tekniikkaan, niin 26 viikon kuluttua olisin tekniikan asettamassa tavoitepainossa.

Verenpaineeni ei kuitenkaan voi pudota enää lineaarisesti, kuten se on nyt tullut alas kilojen tahdissa. Voisi käydä kuin mustalaisen hevoselle. Juuri kun oppi olemaan syömättä, niin kuoli pois.

Kyllä tässä on päivittämisen varaa

Lauantai 16.7.2011 - Kauko Niemi

Tällä viikolla päivitin mokkulan ja päivitin puhelinoperaattorin. Pitäisi päivittää sähkösopimus todennäköisesti myös pankin lainat sekä vakuutukset.

Nyt on vielä kolme päivää aikaa päättää Hesarin jatkotilauksesta. Se on vähän samanlainen tilanne kuin 20-vuotta sitten lopettaessani kiinteän lankaliittymän. Tuolloin faktat ja tunteet sekoittuivat sopuisasti.

Mokkulan ja puhelinliittymän päivitys tuo vuodessa yhden New Yorkin matkan verran säästöjä. Tosin sopimukset ovat sen sisältöisiä, että vuoden kuluttua on taas tehtävä sama rumba uudelleen.

Paperilehden tilaaminen ei ole kiinni sen luomasta sisällöllisestä lisäarvosta, vaan siitä rutiinista mihin on aamuisin tottunut. Tällä hetkellä ei aina edes erota onko luukusta tipahtanut pizza-mainos vai hesari. Sen verran lipuskaisia ovat molemmat ja etusivulla tyrkytetään jotakin. Ja jos saisin tilata Hesarin customoituna, niin jättäisin siitä ainakin mainokset, urheilun ja kaikki tv-ohjelmiin liittyvät jutut pois.

Mokkulaa päivittäessäni asiakaspalvelija hymähti ja sanoi, että kyllä tässä on päivittämisen varaa. Tarjouksessa oli näet ilmainen mokkula internet-liittymääni. Minä hullu olin maksanut maltaita mokkulastani ties kuinka pitkään.

Elämä on pelkkää päivitystä. Tietotekniikkayritykset sentään jo tajuavat, että tyrkyttämättä (haluttaessa automaattisesti) yksikään ohjelmisto tai nykyisin myös koneet, eivät pysyisi ajan tasalla saati olisi tietoturvallisia ilman jatkuvia päivityksiä. Niistä ei sentään kehdata rahastaa, sillä markkinoillehan tuodaan puolivalmiste, jota sitten vauhdissa kehitetään. Samoin autoni on nyt valmistajan pyynnöstä päivitetty kolmasti.

Eikös sitouttavaan asiakassuhteeseen kuuluisi kertoa uusista edullisemmista vaihtoehdoista laskunsa kiltisti maksaville asiakkaille, eikä repiä heiltä ylihintaa. Antaisi hyvän kuvan asiakaspalvelusta, jos tulisi viesti siitä kuinka voitte alentaa merkittävästi maksujanne.

Tämän kierroksen jälkeen tuntuu, että kaikki ostamani palvelut on pistettävä katkolle ja kilpailutettava vähintään kerran vuodessa ja samalla tunteettomasti arvioitava niiden todellinen arvo. Onhan se valitettavan työlästä.

En haluaisi kadota bittinä taivaaseen

Torstai 14.7.2011 - Kauko Niemi

Mihin katosi minun yksi mukavimmista kavereista? Bittinä taivaaseen vai sinne ihan oikeasti. Entä japanilainen kaverini, joka ilmestyi 3 viikkoa maanjäristyksen jälkeen. Oudosti on kateissa myös kotimainen kaverini, jonka viimeiset jäljet minulle päättyvät 8.4.2011.

Netti ja niin sanottu sosiaalinen media on luonut uudenlaisia kaveruuksia yhteisöllisyyden kulttuuriin. Ihmisiä tulee ja menee bittivirtoina, eikä siinä mitään ihmeellistä. Näinhän sitä tapahtuu kadullakin ja seuraavalla kerralla taas morjestetaan, vaihdetaan muutama sana ja jatketaan hyvän päivän tuttavuutta. Sukulaisia tavataan häissä ja hautajaisissa ja päivitetään elämäntilanne.

Netissä into häviää nopeasti. Osa katoaa jo muutaman viestin jälkeen. Toisille viestitetään muutaman kerran vuodessa tai vain kerran vuodessa toivotetaan joulua, jos nyt sattuu elämään kulttuurissa, missä joululla on arvonsa.

Nyt olen kuitenkin joutunut pysähtymään ja miettimään kolmea tapausta syvemmin. Entä kun kolme mukavaa ja paljon tekstiä vaihtanutta ihmistä katoaa, eikä jätä jälkiä.

Tosin yksi näistä kolmesta on ilmestynyt takaisin. Hänestä ehdin jo huolestua Japanin maanjäristyksen jälkeen. Hän on tullut tutuksi valokuvauksen tiimoilta. Japanilainen muotikuvaaja, jonka tekemisistä voi jopa oppia jotakin.

Maanjäristyksen jälkeen kesti kuitenkin reilu kolme viikkoa, ennen kuin hän ilmaisi itsestään. Monta asiaa ehti jo pyörähtää mielessä vaikka tiesinkin, ettei hän asunut pahimmalla alueella. Toisaalta hän matkusti paljon työnsä takia. Maailma oli hänen kohdallaan vain niin sekaisin, etteivät normaalit rutiinit sujuneet.

Tapaus kaksi. Viimeiset jäljet huhtikuun alussa. Useamman kerran viikossa vaihdoimme kuulumisia. Tiesin niin työmatkat kuin lomamatkatkin. Tiesin viikon fillarilenkit. Meitä yhdisti fillarointi. Mitään mystistä ei chattailyssämme ollut kuin että se loppui kuin kananlaulu, eikä hiiskaustakaan sen jälkeen.

Eräänä päivänä saan viestin suomenkielellä kirjoitettuna ventovieraalta ihmiseltä. Pian selvisi, että hän on brasilialainen, joka asuu Etelä-Ranskassa ja harrastaa Suomenkieltä ja monia muitakin kieliä. Hänen suomentaitonsa oli häkellyttävä, vaikkei koskaan ole Suomessa asunutkaan. Kahdesti täällä käynyt turistina.

Tämä teki minuun vaikutuksen ja tarjouduin korjaamaan ja antamaan palautetta jokaisesta hänen sähköpostistaan. Hän kirjoitti perheestään. Tunsin hänen siskonsa Brasiliassa ehkä paremmin kuin omani. Kuvia oli liki jokaisessa viestissä.

Pian hän ryhtyi käymään läpi erästä Suomenkielen oppikirjaa. Teki kirjan harjoitukset ja tarkistutti ne minulla. Olin brasialais-ranskalaisen henkilön Suomenkielen virtuaaliopettaja. Henkilön, joka oikeastaan kirjoitti parempaa Suomea kuin moni suomalainen.

Kohta tulee vuosi kuluneeksi, kun erään harjoituksen palautuksen jälkeen ei tullutkaan kohteliaan innostunutta kiitosta eikä lisäkysymyksiä. Eikä sen jälkeen mitään viestiä ikinä.

Ketään näistä kolmesta esimerkkitapauksesta en ole tavannut henkilökohtaisesti. Kirjoittamisen ja kuvien perusteella oli syntynyt mielikuva muusta kuin virtuaali-ihmisestä.

Ensiksi olen pysähtynyt miettimään, onko mitään korrektia tapaa selvittää mitä on tapahtunut. Kenenkään fyysistä osoitetta ei ole tiedossani, jotta voisi pyytää ”poliisin” tarkistamaan tilannetta. Toisaalta voihan olla, että jokin ennalta varoittamaton kyllästymispiste tuli eteen yht´äkkiä.

Vielä enemmän olen ryhtynyt miettimään kuinka pitäisi järjestää omat asiat, jos jonakin päivänä ei olekaan kykeneväinen vastaamaan kaikenmaailman viesteihin ja etenkin niihin joiden lähettäjä on henkisesti lähellä vaikkakin fyysisesti kaukana. Siinä olisi kehittämisideaa FB:lle tai kenelle tahansa. En haluaisi kadota bittinä taivaaseen.

Ei koskaan aikaisemmin

Keskiviikko 13.7.2011 - Kauko Niemi

Suurin osa, veikkaanpa että kaikki, koiranomistajista on sanonut vähintään kerran, että meidän koira ei koskaan ole aiemmin käyttäytynyt tuolla tavoin. Monet ovat joutuneet sanomaan ja tunnustamaan ihmettelynsä useammankin kerran koiran eliniän aikana.

Näin se on ja tulee olemaan. Koira tuottaa omistajalleen yllätyksiä tämän tästä. Koira on luontokappale, eikä ohjelmoitu robotti tai kuten säännöillä, määräyksillä puhki peloteltu ihminen.

Koira yllättää omistajansa kovin helposti kun seuraa uutisotsikoita, liiankin helposti. Se kiltti, koulutettu ja aina mallikkaasti käyttäytyvä koira onkin hyökännyt lajitoverinsa tai ihmisen kimppuun. Koira rassukka on mahdollisesti kokenut tilanteen tavalla tai toisella uhkaavaksi ja ryhtynyt puolustamaan itseään. Kokenut tilanteen sellaiseksi mitä aiemmin ei ole kohdalle sattunut, vaikka koiraa onkin sosiaalistettu pennusta lähtien mennen tullen monin eri tavoin.

Kokonaan toinen asia on se, että miten koira voi olla vapaana ja hyökätä? Tälläkin hetkellä koiraa pidetään kiinni tai se on oltava hallittavissa. Siis ei juoksennella pitkin metsiä ja polkuja vaikka se kuinka tuntuisikin parhaalta mitä rakkaalle koiralle voi juuri nyt tarjota.

Kyse ole koiran koosta tai rodusta eikä yksilöstä. Mäyräkoira on jalostettu jahtaamaan mäyriä koloistaan ja kun tutkitaan yhdysvaltalaisia vakuutustilastoja, niin eniten on korvattu mäyräkoirien tekemiä tuhoja. Pieni koko, ärhäkkä luonne, voimakas purukalusto tekevät tehtävänsä, kun koiran vaisto laukaisee yllätyksen.

Koskaan ei pitäisi tulla - ei koskaan aikaisemmin tilaisuutta. Ei koirasi muista niitä ohjeita, jota olet sille antanut – ei saa metsästää luonnon eläimiä (siihenhän se on luotu), ei saa purra vastaantulevia ihmisiä tai toisia koiria.

Lähdetään siitä, että luonnon eläin provosoituu sellaisista asioista, joita sinä et parhaalla tahdollakaan pysty ymmärtämään saati ennakoimaan. Nämä tilanteetkin on kuitenkin hallittava.

Maailman hyödyllisin nettipalvelu lopetettiin

Maanantai 11.7.2011 - Kauko Niemi

Ravintokoodi.fi palvelu tuli tiensä päähän. Nyt kysyn miksi kaikkien aikojen hyödyllisin palvelu pitää lopettaa. Palvelun kehittäjä ja ylläpitäjä Kesko ilmoittaa vain, ettei ollut riittävästi käyttöä.

Mitä se sitten tarkoittaakaan. Se ei vaikuttanut riittävästi K-ketjun myyntiin. Se lienee liian kaukana arkiostosten tekemisestä. Reseptiin kun laittaa että kolme Pirkka munaa ja 3 dl Pirkka vehnäjauhoja ja lusikallinen Pirkka leivinjauhetta, niin ihminen yksinkertaisimmillaan uskoo, että muu vehnäjauho ei leivontaan käy kuin Pirkka. Näin se markkinointi toimii yksinkertaisimmillaan.

Mutta tuo Ravintokoodi.fi keräsi ja eritteli kaikki ravintoaineet, jota K-kaupasta olin ostanut ja vain sillä vaivalla, että vilautin Plussa-korttia.

Vaikka olen koko ison ikäni lueskellut tuoteselosteita, valinnut terveellistä ruokaa, lukenut varmaan tuhansia sivuja ruoan koostumuksesta, niin kokonaisuus on aina jäänyt hämäräksi. En ole koskaan ymmärtänyt että onko ostamassani ruoassa suosituksiin nähden riittävästi C-vitamiinia, mistä saan ne liiat kolestrolit tai kaiken kaikkiaan mikä on ruokakorini ravintoarvo ja koostumus.

Käytin palvelua reilut kaksi vuotta ja opin tekemään valintoja sata kertaa paremmin kuin lukemalla tuoteselosteita. Opin seuraamaan mielihalujeni suuntaa ja panna stopin sivuraiteille. Ja pystyin myös tyydytyksellä toteamaan, että hiilihydraattini oli jatkuvasti reilusti alle suositusten vaikken mikään himokarppaaja olekaan.

Sitä en tässä tapauksessa ymmärrä, ettei tällaiselle palvelulle löytynyt käyttöä. Mitä kummallisimmille viihdepalveluille löytyy käyttäjiä vaikka kuinka.

Kuitenkin ihmiset jahkaavat ruokatiedon kanssa. Kokonaisuutta ei hevin kukaan ymmärrä ja yksittäisten ruoka-aineiden kanssa pähkäileminen ei johda mihinkään. Pelkäänpä että K-ryhmä ei satsannut palvelun esittelyyn riittävästi. Harvoin sitä näkyi K-ruokakauppojen ilmoituksissa.

Paitsi se huikea määrä tietoa aina jokaista hivenainetta myöden, niin palvelu oli juuri niin vaivaton kun käytettävän palvelun pitää olla. Samalla kun näytät plussakorttiasi, niin kaikki ostostesi ravintoarvot siirtyivät palveluun. Ei tarvinnut tehdä ainuttakaan tiedonsyöttöä. Ainostaan sopimus, että tiedot siirtyvät.

Palvelua kehuessani, moni sanoi, että hän käyttää myös muita kauppoja kuin K-ketjun kauppoja. Niin minäkin käytin. Ruoan määrän absoluuttinen totuus ei paljastunut, mutta suhteet kyllä ja niiden ohjaava vaikutus. En kertaakaan tietoisesti mennyt S-ryhmän kauppaan ostamaan suolapussia  huijatakseni Ravintokoodi.fi-palvelua.

Käyttäydyin eri kaupoissa samalla ravintokoodin opettamalla tavalla. Enkä usko että Rainbow- ja Pirkkatuotteilla olisi niin suuria koostumuksellisia eroja, jotta niillä olisi ollut merkitystä tässä ruokasodassa.

Jos K-ketjun todellinen syy oli palvelun liian kaukainen vaikutus päivittäiseen markkinointiin, niin tämä palvelu kuuluisi ehdottomasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Jopa niin, että tiedot siirtyisivät myös S-korttia vingutettaessa.

Tällaisella palautteella olisi varmasti ajan mittaan suurempi merkitys ihmisten terveyteen kuin kalliilla rasvasodilla ja muilla hetken kampanjoilla. Vielä ehtinee lunastaa perusdatan K-ryhmältä.

Linnanmäellä on vakavan arvioinnin paikka

Sunnuntai 3.7.2011 klo 19.39 - Kauko Niemi

Kun toimitusjohtaja käyttäytyy kuin Linnanmäen toimitusjohtaja Risto Räikkönen, on vain yksi arvio. Hän ei ole tehtäviensä tasalla.

Hän elää jotain muuta kuin tätä päivää. Tuskin hän on tietoinen mitä nykyaikaisessa verkossa ja siellä käytävissä keskusteluissa tapahtuu ja ennen kaikkea kuinka nopeasti.

Televisio-ohjelmia tai lehtiä kun ei vaan tehdä Linnanmäen markkinointitavoitteiden mukaan. Kyllä medialla on ihan ikiomat linjauksensa, joihin räikkösillä ei ole syytä puuttua tai edes yrittää määräillä.

Tuskin kukaan tulee Linnanmäellekään vaatimaan millaisia laitteita heidän on ensi kaudeksi hankittava.

Tällaisia täydellisiä floppeja valitettavasti tapahtuu, vaikka koulutusta ja konsultointia olisi saatavissa yllin kyllin. Joillakin ihmisillä vain on synnynnäinen musta aukko, johon ei oikein tunnu mikään auttavan.

Linnanmäen kohdalla tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Muutama vuosi sitten nousi kohu kirjallisista ohjeista, joiden mukaan kukaan muu ei saanut puhua medialle kuin toimitusjohtaja. Ja kerrottavien asioiden oli oltava vain positiivisia.

Tämä ajattelu on täysin luonnotonta. Ei ole sellaista organisaatiota tai sellaista ihmistä, jolle ei tapahtuisi myös negatiivisia asioita tai vähintäänkin vähemmän kiiltokuvamaisia asioita. Paasikiven patsaan jalustasta kannattaa ohimennen lukea, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden myöntäminen.

Tässä se haaste onkin tämän päivän viestinnässä, jota kukaan ei pysty eikä ehdi vahtimaan. Nyt kannattaa miettiä kuinka uskottava ja inhimillinen on viestinnässään sekä hyvässä että pahassa.

Minullakin on Facebook ystäviä, joiden uskottavuus on kadonnut aika päivää sitten. Tiedän organisaatioita, joihin ei voi uskoa ja luottaa. Ei kenelläkään voi olla joka päivä hyvä, ainutlaatuisen aurinkoinen aamu. Ei se ole uskottavaa. Joku aamu on, joku aamu ei ja jonakin aamuna suorastaan vituttaa.

Viestinnässä inhimillisyyttä ja uskottavuutta kannattaa ylläpitää ja kasvattaa. Se kiiltokuvapuoli rapisee jonakin päivänä joka tapauksessa. Meillä on riittävästi nokioita ja trainerhouseja.

Nokiaakin lyötäisiin nyt kevyemmin, jos se olisi viestinnällään inhimillistänyt itsensä, eikä kontrolloinut jokaista sanaa ja sanomista lakimiesten turvin. Viestinnän ja totuuden toleranssi ei voi olla liian iso. Siloteltu kupla puhkeaa ennemmin tai myöhemmin. Nykyisessä viestintäkentässä nopeammin.

Jos nyt joku organisaation johdossa kuvittelee kuin Risto Räikkönen, että median tehtävänä on edesauttaa hänen tavoitteitaan positiivisilla jutuilla, niin silloin ovat omat ja median tavoitteet menneet hieman sekaisin.

Ymmärrystä kannattaisi kehittää tai lähteä poimimaan marjoja metsään.

Miksi laulan

Lauantai 21.5.2011 - Kauko Niemi

En tiedä miksi laulaa lintunen ja miksi jyräjääpi ukkonen. Vaan itse tiedän siksi laulavani, kun sävelehet soivat rinnassani. (Merikanto)

Olin tänään taas niin sanotusti keikalla tuplakvartetilla. Neljän laulun setti + ylimääräinen, josta 60-vuotissankari ei tiennyt hiiskaustakaan etukäteen. Tunnelma oli kodikkaan läheinen seurantalosta huolimatta. Euroviisujen asteikolla teknisestä suorituksesta emme olisi saaneet 12 pistettä edes naapureilta, mutta tunnetasolla  ilmeet ja palautteet kertoivat 14 pisteestä. Ja kun välitön palaute oli, että piti oikein itkeä, niin 14 pisteessä ei ole yhtään persu-lisiä. Näin sitä sai irroteltua 60-vuotiaan ja juhlavieraiden tunteita.

Samanlainen tilanne oli huhtikuun alussa vihkiäistilaisuudessa, missä 5 vuotiaalta morsiusneidolta valuivat liikutuksen kyyneleen Helsingin Tuomiokirkon alttarille. Caccinin Ave Maria oli niin kaunis ja kosketti viisi vuotiaan sisintä.

Vuosia sitten Virossa, Saarenmaan ja mantereen välissä olevan pienen Muhun saaren kirkossa päättyi konserttimme lauluun Ei sa mitte vaiki olla. Eturivin mummojen keväisen kauniit valkovuokkoniput rupeavat tärisemään käsissä ja kyyneleen valahtavat poskille. Siinä tulee pala myös laulajan kurkkuun. Pienet söpöt valkovuokkoniput tarjottiin konsertin lopuksi kuorolaisille. Siinä vaiheessa jokainen tajuaa, etteivät ne tule kaupasta, vaan sydämestä.

Matkustin kuoron kanssa ensimmäistä kertaa Italiaan, Farra di Soligoon. Meitä etukäteen evästettiin, että olisi kiva jos opettelisitte sellaisen italialaisen laulun kun Signore delle Cime. No jaa - kait sitten. Kuuliaisena opeteltiin ja laulettiin se konsertissa, missä yllättäen laulun säveltäjä Bepi de Marzi oli meitä tervehtimässä. Siinä oli extra-annos tunnelmaa. Mutta kun olimme Alppijääkäreiden majalla lounastamassa ja lounaan lomassa kajautimme saman laulun, niin ovenpielessä seissyt raavas karvainen italiaano nosti käden sydämelle ja alkoi itkeä. Silloin tajusin tämän laulun merkityksen syvyyden. Ja tuo hetki on edelleen kirkkaana silmissäni joka kerta kun laulua laulan.

Oli taas eräs adventtikonsertti Temppeliaukion kirkossa. Kaikki sujui mallikkaasti sekä laulut että yhteistyö LC Floorankentän kanssa. Mutta seuraavana aamuna yllätyin, kun ei mitenkään läheinen työkaverini tuli halaten kiittämään konsertista. Hän oli saanut murrosikäisen poikansa houkuteltua konserttiin ja konsertin jälkeen äiti ja poika olivat jutelleet henkeviä kahteen asti yöllä. Asiallinen puheyhteys oli ollut tätä ennen poikki jo reilun vuoden.

Olin kolme vuotta sitten seremoniamestarina kummityttöni häätilaisuudessa ja toisena puuhaihmisenä oli kummityttöni kummitäti. Lauantaiset häät saivat täydellisen käänteen, kun tämä kummitäti nukkui pois torstai-iltana, siis kaksi päivää ennen häitä. Johdatusta tai ei, mutta ennakkoon valittu duetto kirkossa ystäväni kanssa - Oi kiitos sa luojani armollinen joka hetkestä jonka ma elin – ruopaisi tässä tilanteessa todella syvältä. Ei montaakaan kuivaa silmäparia ollut kirkossa.

Tuskin laulaisin ilman tällaisia kokemuksia.

Paavo Lipposta lainaten So what, jos osasin stemmani, aika usein osaankin. So what, jos joku kehuu lauluamme puhtaaksi. So what, jos tuomarit antavat hyviä pisteitä. Nämä ovat loppujen lopuksi enemmän suorittamista kuin vaikuttamista.

. . . siksi laulan, että pystyisin muljauttamaan kuulijan sydämen.

Koiran rääkkäystä muutaman tonnin tähden

Keskiviikko 4.5.2011 - Kauko Niemi

Julki tullut suuri Viialan koirahuijaus mietityttää mistä oikein on kyse. Vaikka laskisi mitenkä päin tahansa, niin kenneltoiminta ei ole suuri kultakaivos tai oikotie miljonääriksi.  

Viialan suuressa koirahuijauksessa noin 700 coton de tuléar koiraa asetetaan jalostuskieltoon sukutauluissa olevien epäselvyyksien takia. Kyseessä on kuitenkin virallinen Suomen Kennelliiton hyväksymä kennel. Miten ihmeessä tällaista voi tapahtua niin sanotussa valvotussa systeemissä.

Asiahan on näköjään ollut tiedossa pidemmän aikaa, sillä rotusivuilla on kehotettu dna-selvityksiin jo vuoden 2010 alusta.

Aamulehti on julkaissut tietoja asiakkaiden kokemuksista kyseisestä kennelistä. Paitsi virallisten tietojen vääristely, niin esiin on tullut siivottomuus ja muita omituisuuksia toiminnassa. Kyseessä ei ole ainakaan rakkaus koiriin.

Virallinen kennel on myös se, josta ystäväni pelasti langan laihan, synnytystyönsä tehneen saksanpaimenkoiran. Työnsä tehnyt koira olisi joutunut ulkotarhaan odottelemaan elämänsä loppua, joka olisi tullut varmaan melko nopeasti. Kennelin ilmoittama koiran ikä ja sirun tiedot ovat ristiriidassa. Kennelin mukaan venäjältä tuotu koira oli tehnyt kuudet pennut. Siis kehrännyt noin 20000 euroa kahdeksan vuoden aikana. Miljoonat kaukana tästäkin tapauksesta.

Ja näitä valitettavia tapauksia löytyisi lisää, joissa eläinrakkaus on kaikonnut tipotieheen ja viekkaudella ja vääryydellä kerätään pennosia kasaan.

Tilanteen ymmärtäisi varsin hyvin, jos tässä bisneksessä tavoiteltaisiin miljoonia euroja. Miljonäärihaaveet voi unohtaa ainakin suomalaisessa koiramaailmassa. Yhdysvalloissa on löytynyt pentutehtaita, joissa samaan aikaan elää 200 jopa 700 pentua ja pennut toimitetaan eläinkauppaan myytäväksi. Sitä voisi jo nimittää bisnekseksi, jossa pyörivät huomattavat dollarit piittaamatta pentujen kohtalosta.

Mikä saa ihmisen rääkkäämään eläimiä vain muutaman euron takia?

Kuinka toimii kennelien valvonta? Esimerkiksi Viialan tapauksessa eläinlääkäri on käynyt tarkistamassa tilanteen, mutta hänellä ei ollut eläinsuojelullisesti huomautettavaa. Aamulehdessä eläinlääkäri sanoo ettei hänen vastuulleen kuulu paikan siisteys.

Jos tähän mennessä on varoiteltu, ettei koiraa pidä ostaa netti-ilmoitusten perusteella ja saada koira kotiin kuljetettuna tai nouto parkkipaikalta, niin pakko on nyt varoitella, ettei kennel-nimikään takaa aina koirien hyvinvointia ja rehellistä toimintaa.