Korona on toiminut muutosvoimana

Lauantai 19.12.2020 klo 19:49 - Kauko Niemi

 

Nyt on pakko jatkaa tämän kuun alussa kirjoittamaani blogia muutoksesta. Ilman koronaa ei valitettavasti olisi tapahtunut mitään merkittävää. Siis vain pientä hivuttautumista suuntaan tai toiseen.

Useampikin viime päivinä julkaistu tutkimus näyttäisi viittaavan siihen suuntaan, että koronasta on ollut paljon hyötyä. Ihmiset ovat joutuneet, onnistuneet, saaneet pysähtyä miettimään asioita, eikä paahtaa rutiinilla ja ympäristöpaineilla entiseen tahtiin.

Yritysasiantuntijat ovat aina sanoneet, että yrityksen suurimmat virheet tapahtuvat silloin, kun ollaan tyytyväisiä toimintaan. Tyytyväisyys hidastaa ja tappaa uuden kehitysksen ja tarpeelliset muutokset.

Muistan kun oli 1990-luvun lopulla haastattelemassa erästä Nokian johtajaa. Tuolloin alkoi olla selkeitä viitteitä Applen tulosta matkapuhelinmarkkinoille. Keskustelun viesti oli selvä. Nokialla oltiin varmoja, että he ovat noin 5 vuotta edellä tekniikassa, eikä Apple voi koskaan saada sitä etumatkaa kiinni. Tyytyväisyys ja varmuus paistoi, eikä ollut epäilystäkään muusta vaihtoehdosta. Todellisuus oli toinen, eikä 5 vuoden etumatka suojannut lainkaan.

Muutos on välttämätöntä, mutta miksi se on niin vaikeaa tehdä vapaaehtoisesti, kuten tuossa joulukuun alun blogissani mietiskelin. Muutoksen nopeus ja suuruus vaikuttavat merkittävästi kuinka sen koemme.

Vuosi koronan kanssa on osoittanut, että nopeus on ollut tässä tapauksessa monelle sietämätöntä. Monelle elämän tilanteen mukaan myös suuruus on koetellut pinnaa. Ja sekin kannattaa istuttaa tulevaisuuden realiteetteihin, että kun kaikki eivät ole pystyneet mukautumaan tilanteeseen, niin ensi joulunakin pähkimme samojen asioiden kanssa – ovatko etäisyydet kunnossa.

Pikkuhiljaa alkavat kuitenkin paljastua, että vuosi on tuonut paljon hyvää, nöyryyttä ja yhteisöllisyyttä, kun on ollut aikaa pysähtyä ja miettiä ihan perusasioita.

Ylen tuoreen selvityksen mukaan Suomalaisista 86 prosenttia on tyytyväisiä elämäänsä. Luku on suurempi kuin vuosi sitten. Lisäksi samaisen tutkimuksen mukaan yli kolmannes suomalaisista uskoo, että vuoden päästä onnellisuus omassa elämässä on lisääntynyt.

Yle on myös uutisoinut aiemmin, että myös huolestuneisuus on vähentynyt tänä vuonna: omasta terveydestä, läheisistä, toimeentulosta ja työssäjaksamisesta erittäin huolestuneiden osuus on pudonnut merkittävästi, alle kymmeneen prosenttiin, edellisiin vuosiin verrattuna.

Kriisit ja onnettomuudet saavat kansalaiset puhaltamaan yhteen hiileen. Sosiaalipsykologian tohtorikoulutettava Jennifer de Paola Helsingin yliopistosta uskoo, että yhteistyötä tehdään kansainvälisen kriisin aikana enemmän, ja se vaikuttaa myös ihmisten onnellisuuteen ja tyytyväisyyteen. Kiitollisuus ja auttamishalu ovat osa onnellisuuden kokemusta.

Jyväskylän yliopiston selvityksessä 72 prosenttia kokee, että koronalla on ollut positiivisia vaikutuksia perheen lasten ja vanhempien välisiin suhteisiin. Toki uusi nopeasti muuttunut tilanne on aiheuttanut lyhytaikaisia ongelmia päivittäisissä järjestelyissä.

Viime viikolla julkaistu Sitran selvitys osoittaa myös, että koronaviruspandemia rajoituksineen on saanut suomalaiset tekemään terveellisempiä ja kestävää kehitystä tukevia valintoja arjessaan.

Sitran kyselyyn vastanneista 32 prosenttia kertoi muun muassa raivanneensa kotejaan ja ostaneensa enemmän kotimaista ruokaa. Sen sijaan kotimaanmatkailu ja maallemuutto eivät osoittautuneet kyselyn valossa niin suosituiksi ilmiöiksi, kuin olisi voinut kuvitella, kertoo Kestävä arki -projektin johtaja Markus Terho Sitrasta.

Sitra tulkitsee myös vahvasti, että osa muutoksista tulee jäämään myös käytäntöön, vaikka pandemia saataisiin nujerrettua.

Suurin kysymys onkin nyt, että kannattaako panna jatkuvasti hanttiin. Vuosikin näyttää olevan ihmiselle todella lyhyt aika tehdä pysyviä muutoksia. Aina kannattaa muistaa, etteivät muutoksien tarvitse olla pysyviä ja iankaikkisia. Aina voi palata takaisin vanhaan tai sitten tehdä vieläkin suuremman ja paremman muutoksen.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 21.12.2020 ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa

Lauantai 21.11.2020 klo 16:21 - Kauko Niemi

 

Kuvankäsittelyohjelmat ovat pitkään olleet taitavissa käsissä varsin monipuolisia, joilla kuvia on tehostettu, kun ei ole pätkääkään välitetty totuuden mukaisesta dokumentaarisuudesta.

Vanha perinteinen PhotoFinlandia sai melkoisen arvostelyryöpyn tulosten julkistusten jälkeen. Kommenttien perussävy oli, ettei kuvilla ole juurikaan yhteyttä valokuvaustaitojen kanssa. Pitäisikö koko kilpailun nimi muuttaa KuvaFinlandiaksi? Kameran osuus jää kovin vähäiseksi tämän vuoden kilpailukuvissa.

Mainoskuvien manipuloinnit ovat niin itsestään selviä, ettei niiden tulkinnoissa välttämättä ole ollut vääriä ongelmia. Paitsi silloin kun kuvien luomat mielikuvat tuotteista ovat todellisuuden kanssa kokonaan eri planeetoilta.

Kuvien käsittely on nyt hiljaa hiipimässä ihan tavallisen kännykän käyttäjän arsenaaliin. Kun ennen kuvaa pidettiin dokumentaarisena elementtinä totuudesta ja sanottiin, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tänään on todettava, että yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa.

Mietipä vaikka auringonlaskun kuvaa sosiaalisessa mediassa. Kun postaat mahdollisimman luonnonmukaisen kuvan, saa kuva kymmen tykkäystä. Jos taas säädät oranssien ja punaisten värien nupit kaakkoon, niin johan satelee tykkäyksiä.

Sehän on jokaisen ihmisen sisäänrakennettu halu tulla huomioiduksi ja siihenhän koko sosiaalisen median imuteho perustuu. Miksi et siis käyttäisi ylivärjättyjä kuvia. Etenkin kun kuvien muokkaus voi tapahtua helposti suoraan kännykässä. Ja jättää tulkinta katsojan silmiin.

Entäs kun siirrytään askelta kehittyneimpiin suorituksiin tai annetaan kuvien tulkinta koneen tehtäväksi. Ja sehän on varmaa, että huijarit markkinoinnissa kuin tavallisessa elämässä varmasti käyttävät kuvamanipulaatioita taitavasti hyväkseen. En luottaisi enää kuvat todistavaan voimaan.

Surkuhupaisa esimerkki koneen tulkinnasta tuli viime viikolla, kun viestintäasiantuntija Katleena Kortesuo päivitti kuinka kiva saada pyytämättä ventovierailta ihopainotteisia kuvia.

Hän oli vetämässä pariakin webinaaria, niin eikös joku laittoi Instagramissa kiitoksensa. Onneksi Instagram osasi varoittaa: tuhma kuva oli sumennettu, ja tekoäly varoitti, että kuvaa ei kannata klikata auki.

Kyseisessä tapauksessa kiittäjä oli ottanut kuvakaappauksen Kortesuon webinaarista, ja tekoäly tulkitsi hänen naamansa dick piciksi. Vastaavia konetulkintoja tulee melko usein. kun kone laskee vain paljaan ihon prosentuaalisen osuuden kokko kuvasta. Muista siis kuvasuhteet, kun seuraavan kerran lähettelet tissi- ja pippelikuvia.

Kuvan käsittelyssä siirrytään parhaillaan kokonaan uudelle tasolle, kun vaikkapa Adoben Photoshopin uusimman version ominaisuuksissa ei enää parannella värejä, terävyyksiä, lisäillä elementtejä toisista kuvista tai vaihdella taustoja jne.

Nyt ohjelma muuttaa hyvin yksinkertaisilla toimenpiteillä ulkonäkösi nuoremmaksi tai vanhemmaksi. Muuttaa lantiosi kapeammaksi, lantion sopivan pyöreäksi ja tissit suuremmiksi. Ja kaikki tämä ilman botoksia parilla napin painalluksella.
(oma kuvani tuossa blogin alussa on muokattu vain yhtä säätöä käyttäen)

Kokonaan eri asia on sitten se tilaisuus, kun joudut kuvia nähneiden kanssa kasvotusten, jolloin silmä ei ole saanut käskyjä muutoksista. Onpa noloa, kun henkilö ei tunnista sinua.

Ylen kolumnissa jyväskyläläinen toimittaja, kuvaaja Johanna Malinen ottaa osuvasti kantaa.

Malinen tuo esiin, kuinka yleensä kuvia pyritään manipuloimaan mahdollisimman huomaamattomasti, koska räikeää kuvanmuokkausta pidetään nolona. Tämä käy ilmi esimerkiksi siitä, kuinka julkkisten kuvanmuokkauksista uutisoidaan. Valoja, varjoja ja kontrasteja muuttavat filtterit ovat sosiaalisesti hyväksyttyjä tapoja muokata kuvista esteettisiä, mutta kehon ja kasvojen muotoihin kajoamista pidetään seuraajien huijaamisena.

Siitä, millaisia tunteita omien kuvien muokkaaminen aiheuttaa, ei juuri puhuta, koska kuvia muokataan salaa. Miltä sitten tuntuu nähdä älypuhelimen ruudulla itsestään paranneltu versio?

Kun Malinen vertaa muokkaamaansa kuvaa alkuperäiseen, hänelle tulee yhtäkkiä vähän paha mieli. On yllättävää huomata, kuinka omalle keholle sokeutuu parissa minuutissa. Ennen kuvanmuokkaussessiota olin alkuperäiseen kuvaan tyytyväinen, mutta äkkiä löydän itsestäni monta “epäkohtaa”, joista en ollut aiemmin tietoinen.

Helsingin Sanomat testasi kolmea kuvanmuokkausohjelmaa. Kolmea sovellusta vertaillessa huomaa nopeasti, miten niiden ominaisuudet keskittyvät pitkälti samoihin elementteihin.

Vaikka kuvamuokkausohjelmat mahdollistavat ulkonäöllä leikittelyn ja radikaalienkin muutosten tekemisen, ne ohjaavat käyttäjiään samaan suuntaan. Hyvältä näyttäminen vaikuttaa tarkoittavan hoikkaa vartaloa, tasaista ihoa ja symmetrisiä kasvoja.

Sovelluksiin jää äkkiä koukkuun ja kuvien käsittelystä on vaikeaa päästää irti. Miltä näyttäisin, jos kaventaisin kasvojani hieman lisää? Mitä jos huuleni olisivat vielä vähän paksummat?

Nyt ollaan siinä pisteessä, että herää kysymys, onko kaunistellun kuvavirran keskellä edes mahdollista tunnistaa, mikä on aitoa. Erilaiset ulkomuotoa silottelevat filtterit ja kaunistellut kuvat kiihdyttävät ulkonäköstressiä.

Kuvan kaikinpuolinen rooli on nyt muuttumassa vauhdilla ja se kannattaa jokaisen tiedostaa kaikissa eri kuvatilanteissa.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa ma 23.11.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

Keskustelua kehityksestä ja osaamisesta ja nyt etänä

Lauantai 9.5.2020 klo 21:07 - Kauko Niemi

Jos kehitys- ja arviointikeskustelut mielletään viestinnäksi ollaan terveellä polulla. Jos ne mielletään byrokratiaksi kannattaa sellaiset lopettaa.

Nykyiset toiminta- ja organisaatiomallit muuttaa toimintaa monen muotoiseksi.  Varsinkin nyt kun etätyö tulee varmasti jäämään osittain myös vallitsevaksi toimintamalliksi hyvine ja huonoine puolineen, kunnes se hioutuu ja asettuu osaksi jotakin.

Jonkin aikaa jo ennen koronaa on ollut erilaiset hajautetut toimintamallit, joko kustannus tai muista tuotannollisista syistä. Esimerkiksi monen yrityksen puhelinpalvelu saattaa olla vaikkapa Espanjassa. Tekninen tuki Intiassa.

Hajautuksesta muutama askel eteenpäin ovat tiimi-organisaatiot ilman esimiestä tai muuta johtajamallia tai johtamisbyrokratiaa. Silloin pelataan viestinnällä ja luottamuksella.

Itse olen kokenut kolmenlaisia kehitys- ja arviointikeskusteluja, joista yhdet olivat viestinnällisiä ja kahdet muut olivat luokassa hyödytöntä byrokratiaa.

Siinä hyödyllisessä paitsi oltiin konkreettisia, niin myös vuorovaikutteisia ja ennen- kaikkea jos joku oli hyvää tai huonoa niin selvitettiin miksi. Samalla rakentui yhteisymmärrys kummankin roolista asioista. Yritys enkä minä olleet järjestäytyneitä, joten näihin neuvotteluihin oli kytketty suoraan myös palkkakehitys.

Siis palaute ja kehitys- ja arviointikeskustelu ovat täysin kaksi eri asiaa kuten yksisuuntaisuus ja vuorovaikutteisuus tuppaavat olemaan.

Montakin astetta haastavammassa tilanteessa ollaan nyt kun sosiaalinen etäisyys tulee väkisinkin kasvamaan eikä vain koronan aikana vaan tulevassa uudessa normaalissa. Tilanne syntyi vaan niin äkisti, ettei tilanteen hallinta ja toimintamuodot vaan ole hetimiten hallussa.

Kuinka olla läsnä etänä – siinä onkin monella opettelemista. Pikavauhtia on syntymässä asiasta myös kirja.

Kolmen viestintä- ja toimittajataustaisen naisen HNY Groupin voimin syntyy kolmessa viikossa etätyökirjan, joka tulee painosta ja saapuu kauppoihin touko-kesäkuun vaihteen tuntumassa. Vetojuhtana asiassa on toiminut Elina Yrjölä.

Kirja käsittelee etätyökonkarifirmojen ja -ihmisten vinkkejä, on itseohjautuvuutta etätyön ja kriisin aikaan, on etäkoulun johtamista, on tulevaisuudentutkijan näkemystä, on asiaa luottamuksesta ja tunteista etäyhteisössä – ja mikä parasta, myös nuorison ohjeita eli e-sporttihäiskän "born virtual" -yhteisökokemuksia. Hän esimerkiksi suosittaa punaisen luurin käyttöä – eli kun otetaan vaikea asia puheeksi etänä, sovitaan, että jos tilanne alkaa tuntua pahalta, voi vain painaa punaista luuria.

Punainen luurihan sotii kaikkia keski-ikäisten käsityksiä vastaan – mutta on itse asiassa nerokasta, koska se purkaa valtasymmetriaa ja lisää turvallisuudentunnetta. Punaista luuria ei tietenkään voi painaa ikuisesti, eli asiat kyllä käsitellään ennemmin tai myöhemmin.

Ylen laajassa artikkelissa – kehityskeskustelu tuo järjestelmällisyyttä ja johdonmukaisuutta johtamistyöhön. Se on tapa pitää esimies-alais -suhteet kunnossa, sanoo johtamisen professori Janne Tienari Svenska Handelshögskolanista.

Yleisesti kehityskeskusteluissa asetetaan yhdessä tavoitteita työuralle ja seurataan niiden saavuttamista. Tarkoitus on pysähtyä yhdessä katsomaan, missä mennään.

Tienarin mukaan työntekijä määrittää, kuinka paljon aikaa keskusteluun tarvitaan, ei kiireinen pomo.

Molemmilla pitää olla tunne, että kuunnellaan puolin ja toisin - vuorovaikutetaan. Kyse ei siis ole yksittäisten projektien arvostelusta tai palautteen antamisesta.

Itse olen useasti verrannut palautteen antamista koiran kouluttamiseen. Koiran motivaatio loppuu välittömästi, jos hän ei heti saa palkkioksi herkkupalaansa. Kun koira suoriutuu hienosti tänään ja sinä kehut sitä huomenna, niin koira ei ymmärrä lainkaan mistä ja miksi häntä kehutaan, kun on laiskana lötkötellyt koko päivän.

Näin se menee ihmistenkin suhteen. Viivästetty palaute ei tunnu missään, etenkin kun välissä palautteen saaja on ehtinyt miettiä, eikös se nyt kelvannutkaan.

Sama kuin palaute annetaan yrityksen vuosijuhlassa kerran vuodessa. Kehutaan vähän sieltä sun täältä, joka ei kohdistu mihinkään konkreettiseen. Eli ei kehitä toimintaa oikein mihinkään suuntaan. Ja onhan se vain jokavuotinen rutiini.

Omalta kohdaltani huippupalaute oli kun sain julkista tunnustusta yrityksen vuosijuhlassa elokuussa ja sitten joulukuun alussa potkut. Muutaman kerran tietysti piti miettiä mikä oli syy ja mikä seuraus.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 11.5.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

Miksi me tyydymme keskiarvoiseen

Sunnuntai 3.5.2020 klo 9:11 - Kauko Niemi

Yleinen käsitys on, että erinomaisuudella, luovuudella, parhaalla toteutuksella pärjää muita paremmin. Hyvää tavoiteltiin, mutta priimaa pukkaa.

Meitä jopa neuvotaan, ettei kannata tuhlata aikaa eikä rahaa, jos ei lopputulos ole parasta. Kaiken hyvän mittaaminen alkaa jo koulusta ja kasvatus kohti parasta.

Nyt ollaan hyvää vauhtia lipsumassa priimatavoitteita ja yksilöllisyydestä ja hyväksytään keskiarvoistuminen ja suurin syyllinen on niin sanottu tekoäly. Laiskuuttamme ja asioiden nopeuttamiseksi annamme liikaa päätösvaltaa tekniikalle, joka ei lainkaan ole kypsä läheskään kaikkeen minkä jo tänään hyväksymme tapahtuvaksi.

Yle:n ulkolinja-dokumentissa osoitettiin kuinka miljoonien ihmisten pimeätyöntekijäporukka eri puolilla maailmaa opettaa tekoälyjärjestelmiä ja saavat työstään keskimäärin 3,31 euroa tunnissa.

Some-jätit ovat joutuneet palkkaamaan runsaasti väkeä sensuroimaan julmaakin sisältöä. Tekoälyllä on vielä paljon opittavaa, eikä sen päätettäväksi pitäisi antaa kovinkaan suuria päätöksiä. Tuskin istuisin turvallisin mielin esimerkiksi  itseohjautuvaan autoon.

Omakohtaisesti sain parisen viikkoa sitten viesti Facabookilta, jossa he luokittelivat minut epäluotettavaksi ja lupasivat rajoittaa päivityksieni jakeluita osittain epäluotettavina.

Kyse oli yhdestä linkistä, missä kerrottiin sairaaloissa annettavista C- ja D-vitamiineista ja niistä saaduista tuloksista. Vastaavaa tietoa ovat kertoneet lähes kaikki maailman suurimmat mediat. Tietenkin, jos olisin kertonut asian vain kirjoittaen ilman linkkiä, niin olisiko Facebookilta syntynyt sama ratkaisu pelkän Suomenkielen perusteella.

Siis kuka on onnistunut syöttämään Facebookille tiedon, etteivät nämä useissa sairaaloissa eri puolilla maailmaa tehtävät selvitykset olisikaan luotettavia.

Mitä tapahtuisikaan, jos vaikkapa surullisen kuuluisa Ruokavirastomme saisi ujutettua somejäteille, ettei virallista, hyväksyttyä tutkimustietoa saisikaan jakaa julkisesti.

Ja onhan niitä tapauksia, joissa some-jättien tekoäly tutkii välitettäviä kuvia kuinka suuri osuus kuvasta on paljasta ihoa. Tällä perusteella järjestelmä sensuroi kuvan ja viestin pornokuvana, vaikka kyse olisi ollut ihotautilääkärin selvitys allergiaihottumasta.

Tietokirjailija Petteri Järvinen esitteli Facebook-tilillään kuinka tekoäly väittää tunnistavansa kuvia, mutta sellaisesta olemme vielä kaukana. Neuroverkot ovat pelkkää matematiikkaa, eivätkä ymmärrä kuvan sisällöstä mitään. Vertaavat sitä vain aiempaan opetusaineistoon.

Petteri Järvinen teki juuri muutamia kokeita Microsoft Officen kuvantunnistuksella. Lähtökohtana oli hänen lähiseudun koirasta ottama kuva. Aika kiinnostavia tuloksia, jotka valottavat nykyisen "tekoälyn" toimintaperiaatetta. Kokeilussa kuvasta tai sen osista tunnistettiin koira, eläin, kissa jopa lehmä.

Yksittäinen kuvat tai tekstit irrotettuna kokonaisuudesta ei voi tuottaa priimaa ja kuitenkin annamme tällaiselle toiminnalle yhä enemmän valtaa käytännön elämässä ja liiketoiminnassa.

Pari viikkoa sitten Yle.fi-sovelluksen kehittäjät saivat Googlen sovelluskaupasta automaattiviestin. Yle.fi-sovellus oli poistettu kaupasta koska se ”rikkoi yhtä tai useampaa Googlen sääntöä”.

Google-kaupassa oleva Yle.fi-sovellus toimi aivan kuten pitikin. Mutta keskellä koronaa Googlen robotit kuitenkin epähuomiossa tulkitsivat julkisen palvelun uutistoiminnan vahingolliseksi.

Yle News Labin päällikkö Jukka Niva sanoo omassa blogissaan; Elämme nyt maailmassa, jossa globaalit internetyhtiöt säätelevät sitä mitä kuluttajat sovelluskaupoissa, somessa ja Googlen hakutuloksissa näkevät. Jos Googlen arviointiautomatiikka niin päättää, sovelluskaupasta uutissovelluksia etsivä ihminen ei näe kuin ne uutispalvelut, jotka Googlen automatiikka katsoo kansalaisille sopiviksi.

Maailmaa vuonna 2016 ravistellut Cambridge Analytica -skandaali Yhdysvaltojen presidentinvaalien yhteydessä muutti tilannetta merkittävästi. Silloin vasta havahduttiin läpinäkymättömän some-personoinnin vaaroihin.

Tiedonmäärä on niin valtava ja sen nopeus arvaamaton, että tietenkin tarvitsemme tekniikkaa hyödyntämään sitä. Nyt vain pitää harkita ja tiedostaa millaisen vallan annamme viimekädessä koneelle, joka osaa käsitellä matemaattisesti yhden asian kerrallaan eikä hahmoja inhimillistä kokonaisuutta.

Pelkällä tekniikalla ei ainakaan tällä hetkellä synny priimaa vaan saamme keskiarvoisuutta. Joskus onnistutaan paremmin ja toisinaan taas ei.

Keskiarvoisuus korostuu erityisesti koululääketieteessä. Ristiriita tulee jo siinä, että tutkimukset tehdään suurilla otoksilla keskiarvoisesti, mutta ihminen on aina yksilö. Matemaattisesti keskiverto ihminen tarvitsee matemaattisesti synnytetyn keskivertopillerin, joka ei suinkaan takaa yksilöllisen ihmisen terveyttä.

Tämä kannattaa katsoa ja oppia ymmärtämään kuinka älykäs on tekoäly.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 4.5.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

 

 

 

Vastuullisuudella vatulointia

Sunnuntai 15.9.2019 klo 11:43 - Kauko Niemi

Tunsin itseni vastuulliseksi viime viikolla. Käytin heinä-elokuun vaihteessa majoitusta Ähtärissä. Poikkeuksellisesti lasku luvattiin lähettää jälkikäteen sähköpostilla. Majoituksessa kun ei ollut vastaanottoa. Avain oli koodin takana.

Laskua ei kuitenkaan kuulunut, niin soitin nyt puolentoista kuukauden kuluttua ja kyselin laskua. Majoittaja oli kirjoittanut sähköpostiosoitteeni väärin. Asia selvisi, lasku on maksettu ja lisäbonuksena vastaanotin kiitokset rehellisyydestä, siis vastuullisuudestani. Ainakin omasta mielestäni.

Vastuullisuus tulee vastaan joka käänteessä. Mitä se sitten oikein tarkoittaakaan, kun yritys tai ihminen viestii vastuullisuudesta. Yritys on vastuullinen jossakin asiassa ja sama yritys on toisessa asiassa vastuuton. Tai sitten kuten Jokipiin Pellava, joka ei ole koskaan käyttänyt tuotannossaan kemikaaleja, vaan ollut vesihöyryn varassa vuodesta 1920 lähtien. Juuri pyörineen Habitare-messujen teemana oli vastuullisuus. Vaikkapa huonekaluja, joissa ei käytetä liimaa.

Ylen kolumnissa Pekka Seppänen ihmettelee osuvasti samaa asiaa. Jos vastuullisuus on yhteiskunnassa tärkeää, yhteiskunnan pitäisi määritellä mitä vastuullisuus on. Yhteiskunnan tulisi siinä tapauksessa myös laatia pelisäännöt ja valvoa niiden noudattamista. Itsesääntely on kaunis ajatus, mutta ehkä silti on parempi, että kukaan ei ole tuomari omassa asiassaan.

Keskustelin viime viikolla sijoitustustoiminnan vastuullisuudesta Elite Alfred Bergin toimitusjohtaja Daniel Pasternackin kanssa. Sijoittamisen näkökulmasta tuntuu tuon keskustelun jälkeen huomattavasti järkevämmältä ohjata rahoja yritykseen, joka kehittää vaikkapa aurinkoenergiaa, kuin ostaa puhdasta omaatuntoa jollain lentopäästöjen korvauksilla tai vastaavilla.

Pasternackin arvion mukaan tällä hetkellä vielä vähemmistönä oleva vastuullisuus sijoittamisessa nousee merkittävään rooliin nopeammin kuin osaamme arvioidakaan. Eli rahoja kanavoidaan ainakin sijoittajan omasta mielestä hyvän edistämiseen mieluummin kuin maksellaan oman tunnon tuskissa jotain tilapäisiä kertamaksuja.

Vastuullisuuden määrittäminen sijoittamisessa on tietysti jokaisen sijoittajan arvopohjaan sidottu. Omakohtainen tilanne olkoon tässäkin esimerkkinä, koska haluan päästä eroon Kemiran muutamista osakkeista. Luonnon ja luomun ystävänä en todellakaan halua olla mukana lannoiteteollisuudessa, enkä muutenkaan edistää kemianteollisuutta.

Meistä jokainen on sijoittaja.  Halusimme tai emme, olemme kaikki sijoittajia. Oma asunto on sijoitus. Eläkkeemme maksetaan sijoitustuotoilla. Pankki sijoittaa tilillä olevat varamme uudelleen. Töiden vähentäminen on sijoittamista vapaa-aikaan. Huoli omasta tulevaisuudesta, mutta myös maapallosta voi olla motiivi aloittaa vastuullinen osakesijoittaminen. Näin lohdullisesti todetaan sijoittaja.fi sivulla.

Kuinka moni asunnonostaja miettii elämänsä suurinta sijoitusta, rakennusyhtiön vastuullisuuden näkökulmasta. Rakentamisen laatuongelmat ovat jokapäiväisiä. Onneksi ei vielä kovin usein asunnon rakentaminen jää kokonaan kesken ja ostaja menettäisi rahojaan.

Itselläni on tällä hetkellä kaksi rakennusyhtiötä sulkulistalla, joiden asuntojen ostoja pidän liian suurena riskinä. Yritysten toiminta ja kytkökset eivät ole minun kriteereiden mukaan vastuullisia.

Otetaanpa tähän ajatusleikki vastuullisuudesta, siitä kuinka suomalaiset ihmiset lihovat ja sairastuvat enemmän ja enemmän. Toimivatko silloin elintarviketeollisuus ja kauppa tässä asiassa vastuullisesti, kun yrittävät myydä vain mahdollisimman paljon epäterveellistä ja lihottavaa ruokaa?

Jos yksittäisen ihmisen pitäisi valita sijoituskohteeksi tässä tilanteessa vastuullisesti toimiva kauppaketju, niin sen kassoilla ei olisi makeisia. Sen päivittäisissä tarjouksissa ei olisi huikeita houkutuksia sokeroiduilla virvoitusjuomilla. Vaan parhaille myyntipaikoille olisi sijoitettu tutkitusti terveellisiä tuotteita. Se olisi kaupan vastuullisuuden suunta.

Toki lihavuusongelman poistamista ei tulisi sälyttää kokonaan ruokateollisuuden ja kaupan vastuulle. Yhteiskunnan lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin voisi kuulua vaikkapa huomattavan reilu, koukuttavan lisätyn sokerin verotus.

Seurauksena suomalaisissa kodeissa heitetään sekä vastuullista että vastuutonta ruokaa roskiin 120–160 miljoonaa kiloa vuodessa. Tämä selvisi viime viikon hävikkiviikon raporteissa.

Se tarkoittaa jokaista suomalaista kohti 20–25 kiloa vuodessa. Roskiin päätyvän ruuan päästöt vastaavat noin 100 000 keskivertohenkilöauton vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä.

Vastuullisuus ei ole koskaan yksittäinen teko silloin tällöin, vaan sen pitää olla luotettavasti läsnä kaikessa.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 16.9.2019 alkaen ma ja ke klo 08:00 sekä to ja pe klo 14:00 (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

 

Ujo on tyhmä, laiska ja lihava?

Sunnuntai 21.4.2019 klo 12:03 - Kauko Niemi

Yhteiskuntamme on jostain kummallisen tuntemattomasta syystä määritellyt menestyksen mittariksi ulospäinsuuntautuvan käytöksen, joka on sitten lähtenyt elämään täysin omaa elämäänsä. Näin sanoo psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen uudessa kirjassaan ja Ylen Aamu-tv:n haastattelussa.

Keltikangas-Järvinen viittaa myös amerikkalaiseen kyselyyn, jonka tuloksena ujoa ihmistä jopa pidetään mielikuvissa tyhmänä, laiskana ja lihavana.

Nyt kun vaalikampanjat ovat meitä opettaneet, niin voidaan jälkikäteen hyvinkin miettiä eri tyyppisten ehdokkaiden menestyksiä vaaleissa. Vaalien ääniharava Jussi Halla-aho on varmasti monien esiintymiskouluttajien ja ihmisbrändääjien kauhukuva ja hänestä olisi heidän mukaansa voinut muokata nykyajan mielikuvien vaatiman extrovertti supliikkimiehen. Mutta silloin hän ei enää olisi ollut aito Halla-aho.

Entäs sitten vaikkapa joka käänteessä eteen putkahtanut ja aina sanavalmis, kauneudestaan huolehtiva Susanna Koski. Hänen ulospäinsuuntautuvuutensa ei kantanut tällä kertaa edes eduskuntaan. Hän ei vain vaikuta aidolta ja uskottavalta kansan mielikuvissa.

Ja tässä kolumnissani en ota mitään kantaa poliittiseen näkemykseen tai kannatukseen. Vain ja ainoastaan temperamenttipiirteisiin.

Meille syötetään mielikuvaa yleisenä totuutena, millainen ihmisen tulisi olla. Odotusarvolla ei ole kuitenkaan mitään todellisuuspohjaa. Keltikangas-Järvinen painottaa, että kaikkia tarvitaan, koska ihmiskunta ja evoluutio on rakentunut niin, että on niitä hiljaisia keksijöitä, on riskinottajia ja on harkitsijoita. Vain sillä tavoin yhteiskunta voi toimia tasapainoisesti.

Millään temperamenttipiirteellä ei ole tämän hetken tietojen mukaan mitään yhteyttä älykkyyden kanssa, eikä minkään ulkomuodon kanssa. Ujous on vain hetkellinen lukkiutuminen julkisessa tilanteessa, eikä sillä ole mitään yhteyttä älykkyyteen. Kukaan ei ole ujo kotisohvalla televisiota katsellessa.

Jos ja kun yritys copy pastaa työpaikkailmoituksensa ja etsii aina vain ulospäinsuuntautuvia tyyppejä ja myös palkkaa sellaisia. Pian on organisaatio, missä on vain rohkeita, reippaita toistensa kanssa kilpailevia yksilöitä ja koko organisaatio täynnä kilpailevia kyynärpäitä. Tällainen organisaatio ei toimii parhaalla mahdollisella ja tehokkaalla vuorovaikutuksella.

Oman elämän näytteleminen ulkopuolisen käsikirjoituksen mukaan ei ole helppoa. Ei ainakaan niin, etteikö ulkopuolinen jossakin vaiheessa vaistoaisi aitoutta. En missään nimessä halua sanoa, etteikö ihmisbrändääjien neuvoja kannattaisi jossain määrin ymmärtää ja jopa opetella. Mutta vain sen verran, ettei aitous katoa.

Perussuomalaisten vaalimenestystä on analysoitu nyt monestakin näkökulmasta ja viimeisimpiä määritelmiä on uusi porvaristo. Halla-ahon yksinkertaiset ja yksinkertaistetut perustelut ja argumentit ilman syvällisiä tunteita ja maailmanluokan maalailuja ovat puhuttaneet normaalia suomalaista ihmistä.

Kun verrataan vaikkapa Timo Soiniin, niin siitähän ei ota selvää saimaan sällikään mitä mieltä hän aidosti on. Soini houkuttelee letkautuksillaan hetken, muttei niillä pystytä rakentamaan mitään pidempiaikaista ja sen on nyt käytäntö osoittanut. Ja vihdoin Soini itsekin huomannut ilmoittaessaan kiirastorstaina, että jättää politiikan.

Sama teennäisyys tulee vastaan myös viihdemaailmassa, missä liian usein suoritetaan vain käsikirjoitusta. Hymyillä pitää vaikka paskat olisivat housuissa.

Yksilölliset erot siinä, miten herkästi ja voimakkaasti tunteita koetaan, ovat toki yllättävänkin suuria. Toisia voi jallittaa vaikka kuinka ja toiset ovat tunneherkkiä ja huomaavat pienimmätkin muutokset toisten ilmeissä tai äänensävyssä ja reagoi niihin heti. Aitous ja suurella rahallakin rakennetut kulissit paljastuvat ennemmin tai myöhemmin.



Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantaina 22.4.2019 klo 08:00 ja uusintoina ma osana bisnesframea 19:45, ti 13.00 ja ke 09.00 (Espanjan aikaa).

 

 

Minun 7,5 vuotta kestänyt ihmiskoe

Lauantai 24.3.2018 klo 13:09 - Kauko Niemi

Olen käyttänyt vastoin kaikkia virallisia suosituksia kymmenkertaisen määrän D-vitamiinia. Mitä on minun D-vitamiinipitoisuudelle tapahtunut tuona aikana. Entä muuta ja mikä on ihmiskokeeni lopputulema.

Ennen tuloksia kuitenkin selvennykseksi, että näin on käynyt minulle yksilönä. Jollekin voisi käydä samalla tavalla ja jollekin ei. Tämä ei siis ole tieteellinen tutkimus vaan yhden ihmisen ihmiskoe. Ja kun jokainen ihminen on yksilöllinen kokonaisuus, niin tuloksia tai yleisiä suosituksia ei pitäisi lukea kuin piru raamattua. Mielestäni aina kannattaa kokeilla.

Miksi sitten päädyin kokeilemaan D-vitamiinia? Kahdeksan vuotta sitten talvella sairastin kolme pitkää ”flunssaa” Yhden talven aikana yli kuusi viikkoa sairaana oli liikaa. Siitäkin huolimatta, että olin kuuliaisesti ottanut suositellut vuosittaiset piikit. Jotakin muutosta oli pakko hakea.

Tuossa vaiheessa päätin, että seuraavana syksynä jätän piikit väliin ja niin olen tehnyt siitä lähtien ja aloitan D-vitamiinikuurin. Siis omalla vastuulla ja luottaen, että tuskin huonompaan suuntaan enää voisi mennä. Olin saanut monelta taholta tietoa D-vitamiinin hyvistä ominaisuuksia kasvattaa vastustuskykyä.

Aloitin D-vitamiinin 100 mikrogramman päiväannoksella, kun virallinen suositus on 10 mikrogrammaa päivässä. Ajatuksena oli, että seuraan tilannetta veritesteillä.

Siis täysin toisinpäin kuin Ylen vastikään Marcus Ziemannin kirjoittamassa artikkelissa, missä toistettiin menen tullen vain virallista suositusta ja syyllistettiin ne, jotka siitä poikkeavat. Kuitenkin todellisuus paljastuu vain mittaamalla pitoisuus verestä. Tuo artikkeli sai niin pahanolon aikaiseksi, että oli pakko tarkistaa todellinen tilanteeni. Enkä ollut ainoa, jonka uhma kasvoi artikkelin sävystä ja tietosisällöstä.

Itse olen seurannut tilannetta näinä vuosina mittaamalla verikokein D-vitamiinitasoni neljästi 68, 101, 136 ja nyt viime viikolla 148 nmol/l. Ensimmäisen vuoden jälkeen arvoni ei ollut järin huono. Alunperin en päättänyt D-vitamiinin päiväannosta, vaan päätin elää mittausten mukaan. Vähentää tai lisätä annostusta. Todellisuus muodostui kuitenkin niin, että olen ottanut 100 mikrogrammaa joka päivä viimeiset 7,5 vuotta.

Sairaala Eira Oy:n viime viikkoisen mittaustuloksen mukana tulleiden viitearvojen mukaan toksiinisen tason raja on yli 375 nmol/l. Siihen olisi siis todella runsaasti matkaa. Kokemukseni ja arvioni mukaan olisin voinut vaaratta ottaa D-vitamiinia vieläkin suuremman annoksen.

Nyt on mietinnässä, josko tulevan, ja toivottavasti aurinkoisen kesän aikana puolittaisin tuon vakioannoksen ja palaisin taas sataseen syyspimeiden koittaessa.

Tässä vaiheessa todettakoon, että en ole koskaan ollut auringonottaja, eikä rusketus ole ollut koskaan minulle tärkeää. Mutta paita päällä oleva ulkoilmaihminen kuitenkin olen.

Kun ihminen on kokonaisuus, niin mitä muuta kuin yhden vitamiinin runsas annostus tuli mukaan 7,5 vuotta sitten?

Jonkin verran lisäsin ja vakinaistin sinkin käyttöä, entuudestaan melko vakiona käytin omega3, B-vitamiinia ja C-vitamiinia eri versioina. Tässä vaiheessa muistuttaisin, että mikä tahansa luonnollisten muutosten kokeilu tarkoittaa, että ainakin minulla elimistö pistää hanttiin noin 6 viikkoa ja vasta sen jälkeen alkaa tapahtua, jos on tapahtuakseen. Siis yhden yön ylitse ei tapahdu mitään, paitsi jos siemaiset purkillisen kerrallaan jotakin lääketehtaan kemiaa.

Suurena muutoksena päätin, etten käytä mitään kemiaa. Niin inhottavaa  päänsärkyä ei olisikaan, että pitäisi napsia jotakin buranaa. Siis 7,5 vuoteen en ole ottanut pillerimuodossa muuta kuin luontaistuotteita. Tämä päätös taas perustui niihin tietoihin, että vatsan bakteeristolla on suuri merkitys vastustuskykyyn. Jokainen burana tappaa sekä hyviä että huonoja bakteereita, antibioteista puhettakaan. Antibiooteista paluu saattaa joillakin kestää jopa kolme vuotta.

Mikä sitten on lopputulema, jota kohti lähdin kokeilemaan. Tänä aikana minulla ei ole ollut ainuttakaan influenssaa tai nuhakuumetta.

No en tietenkään väitä olevani täysin terve yli 70-vuotias äijä. Seuraava terveysprojekti on löytää luonnonmukaisia keinoja verenpaineeseen ja kolesteroliin. Jokaisesta vinkistä olen enemmän kuin kiitollinen.

 

Tämä on kuultavissa podcastina ensi maanantaina 26.3.2018 Finnradion kanavalla klo 21:30.

 



Vilpitön kiitos Yle:lle

Keskiviikko 20.7.2016 klo 16:59 - Kauko Niemi

Ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin motivointi ei ole niitä kaikkein yksinkertaisimpia asioita. Ohjeista ei ole puutetta, eikä ole puutetta kalliista varusteista ja vielä kalliimmista suorituspaikoista.

Yle:n aamu-tv on nyt kerrankin onnistunut yli odotusten keskiviikkoaamuisin ohjaamaan ihan tavallista ihmistä parempaan kuntoon.

Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä. Olen yrittänyt motivoitua esimerkiksi kuntosalin käyttäjäksi. Se vain ei ota onnistuakseen. Ensimmäinen kuntosalivierailu noin 25 vuotta sitten tyssäsi ladon kokoisiin miehiin, joiden puheesta en ymmärtänyt mitään, enkä parhaalla tahdollani pystynyt kuvittelemaan, että he kävisivät salilla terveen elämän takia.

Muut kokemukseni ovat jotain sen suuntaisia, että pinkkiin sonnustautunut lady lukee jotain glooriaa kuntopyörän päällä, eikä aina muista polkea. Silläkään tuskin on mitään tekemistä terveyden kanssa.

Yle on valinnut aamuohjaajaksi Jarno Härkösen. Hänellä ei ole mitään tarvetta pullistella. Eikä hänellä näytä olevan tarvetta tuotesijoitteluunkaan. Kuka tahansa löytää kaapistaan hommaan sopivan t-paidan ja jonkinlaiset shortsit.

Härkösen olemus ei vaikuta proteinipatukkamainoksen photoshopatulta himokuntoilijalta. Hänen kaikki tekeminen kuitenkin osoittaa tosi hyvää lihaskuntoa, erinomaista koordinaatiota ja liikkeiden hallintaa. Ja mikä parasta – valitut ohjeet ja liikkeet ovat tavallisen ihmisen tavoitettavissa ja tuntuvat hyödyllisen järkeviltä, eikä yliampuvilta. Ja samalla selviävät sudenkuopat, joita pitäisi välttää.

Siis tavallisen ihmisen tavallista terveyttä edistävää tekemistä. Jos tämä on ollut Yle:n tavoite, niin onneksi olkoon!

 

ps.

Itselläni ei ole mitään yhteyttä Härköseen eikä hänen tekemisiinsä, eikä hänen bisneksiin personal trainerinä. Olen vaan omalla kohdallani tavattoman kiinnostunut terveyttä edistävistä asioita sekä syömisestä että liikunnasta.

 

Todiste - http://areena.yle.fi/1-3627066

 

 

 

YLE:n kysely on hyvä pohja tiedotusvälineiden mittaamiseen

Keskiviikko 25.11.2015 klo 15:32 - Kauko Niemi

YLE julkisti mittauksensa median luotettavuudesta, missä heidän uutisensa arvostettiin luotettaviksi.

”Myrskyisät ajat ovat saaneet ihmiset miettimään, mistä löytyy luotettavin tieto. Uutisarvostus 2015 -tutkimuksen perusteella Yle on selvästi Suomen luotetuin uutislähde.”

YLE voisi nostaa luotettavuuttaan hyvin helposti kahdella pienellä muutoksella. Ensiksi lopettaa kokonaan klikkijournalismi ja sitä kautta kilpailu iltapäivälehtien kanssa. YLE:llä ei käsittääkseni ole mitään syytä samaistua iltapäivälehtiin.

Toinen pieni muutos, jolla uskottavuutta voisi edelleen kohottaa, on toimittajien kaikkivoipainen, omakohtainen kokemus asiasta kuin asiasta. Tällä tyylillä ikään kuin niitataan mikä tahansa asia. ”Kun itse kävin eilen siellä, niin . . . .”

Nämä olivat vain vinkkejä YLE:lle. Tämä selvitys luotettavuudesta olisi paljon parempi pohja median arviointiin kuin nykyiset sivulatausluvut. Sivulataukset eivät kerro totuutta ja suhdetta kyseiseen mediaan.

Ja onhan sillä iso merkitys myös mainostajalle, millaisessa ympäristössä esiintyy. Onko ympärillä hömppää vai luotettavaa asiaa.

YLE:n selvitys ei vain riitä tällaisenaan. Mikään ei estä kehittämästä sitä ja toistamasta riittävän usein – myös ihan koneellisena versiona. Pääasia, että mitattaisiin oikeaa asiaa. Se loisi uutta järjestystä journalismiin ja tulevaisuuteen. Ilman luotettavaa tiedonvälitystä demokratiakin on pulassa. Luotettavuusvaatimus kasvaa tässä somemaailmassa arvoon arvaamattomaan.

 

Nämä jutut Pariisin terroristihyökkäyksestä eivät olleet totta

Saunalla vai ilman

Perjantai 10.7.2015 klo 20:39 - Kauko Niemi

YLE kysyi Suomen suurilta asuntorakennuttajilta kuinka suureen osaan kerrostaloasunnosta rakennetaan sauna tänä päivänä. Vastauksen voisi karkeasti tiivistää - joka toiseen.

Sehän voi olla joillekin jopa niin, että sauna koetaan turhaksi elementiksi ja sitten sitä ruvetaan muuttamaan esimerkiksi vaatehuoneeksi tai muuksi säilytystilaksi, sanoo SRV:n myyntijohtaja Marja Kuosma YLE:n artikkelissa.

Rakennusyhtiöistä todetaan myös, ettei sauna ole kynnyskysymys asunnon ostossa. Neliöt ovat niin kalliita, ettei tilan jaon kannalta saunaan haluta investoida.

Saunaton suunta on toki mahdollinen, mutta veikkaan, että rakennusyhtiöt eivät pane hanttiin, jos saunaa ei rakenneta. Onhan se varmaan rakennuskustannuksiltaan kallis yksikkö kiukaineen, eristeineen ja erikoispuisine lauteineen. Ja kun säästöt sitten näkyvät rakennusyhtiön tulosviivan alapuolella.

Tilankäytöllisesti moninkertainen ongelma on huoneistojen suunnittelu. Todella harvoin tulee vastaan pohjaratkaisuja, missä tilaa ei olisi tuhlattu pitkiin käytäviin. Käytäviin joihin mahtuisi usein neljäkin saunaa.

Tässä tapauksessa, joka on varsin yleinen,
käytävään mahtuisi neljä saunaa.
Todellisia hukkaneliöitä

Käytäväkulttuuri näyttää olevan de facto ja yleisesti hyväksytty. Vanhoja pohjia kopioidaan vuodesta toiseen. Eiväthän ainakaan arkkitehtipalkkiot kuormita asuntojen hintaa.

Ylen artikkelissa saunabisnestä pyörittävä Kimmo Helistö hehkuttaa viran puolesta parhaillaan nousevaa saunarenesanssia. Yleiset saunat ovat tulevaisuuden juttu.

Itse käyn yleisissä saunoissa uimahalleissa ja kuntosaleilla keskimäärin kuusi kertaa viikossa. Se on sauna, missä voi puhdistautua syvällisemmin kuin suihkussa, mutta tällä saunomisella ei ole mitään tekemistä saunan parhaan ominaisuuden – rentoutumisen kanssa tai perheen yhteisen ja läheisen sekä alastoman aidon hetken kanssa.

Saunan terveysvaikutukset ovat kiistattomat. Yleisessä saunassa et voi olla omine ajatuksineen, loikoilla lauteilla ja nostaa jalat kohti kattoa, rentoutua täydellisesti, mihin monet terveysvaikutuksetkin perustuvat.

Olisin melko varuillani siinä hetkessä, kun pitäisi päättää asunto saunalla vai ilman. Saunattomalla päätöksellä rajaa tämän hetken näkemysten mukaan puolet potentiaalisesta ostajakunnasta, kun asunto menee seuraavan kerran vaihtoon.

 

Suhteeni televisioon on väljähtänyt

Perjantai 20.9.2013 klo 9:09 - Kauko Niemi

Suhteeni televisioon on muuttunut ja muuttuu kaiken aikaa. Siis ainakin se, että istuisin sohvalla ja seuraisin jotain tiettyä ohjelmaa ja tiettyä kanavaa.

YLE:n Kari Haakana arvioi tänään kirjoituksessaan TV-kanavien hidas kuolema tilannetta, jota ainakin YLE seurannee silmä tarkkana.

Itse en ole tv:n käyttäjänä tietoisesti pyrkinyt mihinkään formuun, mutta ajautunut vuosien varrella suhteeseen, joka ei välttämättä ole kovinkaan kaukana tämän hetken kehitysennusteista.

Reilut 10 vuotta sitten olen päätynyt tilanteeseen, missä loppui kaiken tv-ohjelmatietojen seuraamisen. TV:n katsominen oli pitkään sitä, että luppoaikana avasin television, kelasin kanavia läpi ja pysähdyin katsomaa sitä mikä kiinnosti sillä hetkellä. Useimmiten ei mikään ja sammutin masiinan. Oikeastaan vakio-ohjelmapaikoista tiedän tällä hetkellä 20:30 uutiset ja aamun tv-lähetykset.

Siis en ole vuosiin seurannut yhtään sarjaa ja ani harvoin asettunut varta vasten katsomaan televisiota. Telkkari on kaapissa suojassa ja kaapin ovet ovat olleet auki ehkä kaksi kertaa viimeisen puolen vuoden aikana.

TV:n katselu on koko lailla siirtynyt tietokoneelle ja kännykkään. Noin 98 prosenttia tv-kanavista välittyy pc:n tabletin tai kännykän kautta. Enkä ole uskollinen yhdellekään kanavalle. Tosin olen siinä mediankulutusvaiheessa, että netin kautta kuuntelen radiota kaiken aikaa. Radio pitää ajassa ja sitten täydennän kokemustani esimerkiksi Areenan kautta. Toinen päämedia radioiden rinnalla ovat lehtitalojen verkkopalvelut, joita seuraan todella laajalla rintamalla.

Siitä lähtien kun YLE yhdisti uutistoimituksensa, televisiouutisilla ei ole ollut juuri mitään lisäarvoa. Sanasta sanaan samat uutiset ilman kuvaa ja kuvalla. TV-uutiset tarjoavat vain sen lisän, että onko Urpilaisella punainen vai keltainen jakkupuku ja se ei minua kiinnosta.

Minulle mediankuluttajana ehkä tärkeimpiä ovat hyvät hakukoneet Amppareista Wikipediaan ja olohuoneen sohvan voisin myydä pois.

Mitä ihmeen hävettävää on korjata omat mokansa

Sunnuntai 19.5.2013 klo 11:41 - Kauko Niemi

Jälleen kerran tuli eteeni tapaus, jossa on tehty mokia tai suunniteltu täysin pieleen. Sitten vaivihkaa korjaillaan ikään kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.

Näin tapahtui kuukausi sitten Suunnon Movescount palvelussa. Huikea ennakkokampanjointi, että nyt tulee kaikkien aikojen suurin päivitys. Tulette näkemään mahtavia toimintoja. Tämä on niin suuri päivitys ja muutos, että palvelu on alhaalla monta tuntia. Todellisuudessa ainakin yhden ylimääräisen päivän.

Ja mitä tapahtuikaan ulkoasu muuttui vaaleasta tummaksi ja palvelu täynnä mokia. Toistaiseksi en ole löytänyt yhtään minulle sopivaa uutta ominaisuutta ja vanhat eivät toimineet. Tuli mieleeni vähän kuin YLE:n uutisten muutos, jos Studion ulkoasu muuttuu ja ankkurit nostaa perseensä penkistä, niin eihän se oikeastaan mikään muutos ole. Se on vain tuunausta.

Niinkin yksinkertainen asia kuin päiväyksen sorttaaminen ei Suunnolta onnistunut. Se sorttasi vain päiväyksen ensimmäisen numeron mukaan. Yritin antaa palautetta, mutta automaattiviesti kertoi, että tämä on väärä kanava.

Tänään sitten yllättäen moni asia onkin eri mallilla. Voin yllättäen verrata liikuntasuoritteita edelliseen kuukauteen verrattuna ja edelliseen vuoteen verrattuna, voin seurata liikuntamuotokohtaisesti, että tänä vuonna olen uinut tähän mennessä 38,85 km.

Kaikki nämä olivat aiemmassa versiossa varsin loogisesti käytettävissä ja nyt ne ovat palautettu mustalle pohjallekin yhden tai kahden klikkauksen päähän. Kiitos tästä muutoksesta.

Mutta miten ihmeessä Suunto käyttäytyy kuin pieni lapsi, joka yrittää salata sössimisensä, jotka kuka tahansa pystyy toteamaan suoraan ruudulta ja etenkin toimintojen muutoksena. Ei mitään tietoa missään vaiheessa, eikä palautekanavaa havaituille mokille. Ei ainuttakaan viestiä viime yön muutoksista.

Ensin tunnen (asiakas) itseni täysin hölmöksi kun en 30 vuoden tietotekniikkakokemuksella pysty käyttämään muuttunutta palvelua. Etsin tuntitolkulla tietoa ja seuraan keskustelukanavia selvittääkseni olenko minä vain niin tyhmä, etten osaa. Seuraavaksi ryhdyn etsimään parempaa ja loogisempaa palvelua samaan tarkoitukseen.

Eikö olisi todella reilua tunnustaa, ettei kaikki mennyt putkeen. Odottakaa hivenen aikaa ja paikkaamme nämä mokat ensin ja nämä sen jälkeen. Anteeksi etteivät kaikki uudet toiminnat toimineetkaan kuten suunnittelimme.

Tai ihan mitä vaan kunhan pelastaa käyttäjän tuntemasta itseään pata tyhmäksi ja pitää huolen, että asiakas jatkaa palvelun käyttöä.

Tein merkittävän, mutta rehellisen virheen

Maanantai 18.3.2013 klo 15:35 - Kauko Niemi

Olen jo pidemmän ajan kuulunut TNS-gallupin talliin. Siis mielipiteeni vaikuttaa yhteen jos toiseenkin asiaan. Etenkin silloin kun toiminnan, tuotteiden tai palveluiden kehittämisen pohjana käytetään laajoja tutkimuksia suomalaisten mielipiteistä ja käyttäytymisestä.

Olin oikein innostunut kun viimeisessä tutkimuksessa keskityttiin suomalaiseen mediaan ja kuinka mediaa niin sanotusti kulutetaan. Olin omalla palstallani ja toivoin, että vastaukseni olisivat merkittäviä ja jakaisivat tietoa kuinka mediaa nykyään kulutetaan.

Yllätys olikin suuri kun olin melkein puolivälissä ja yhden sivun jälkeen tulikin vastaus – kiitos vastauksistasi, mutta valitettavasti et kuulu kohderyhmään. What hel!

Tein merkittävän, mutta rehellisen virheen. Sivulle oli listattu lienee liki 100 lehteä/verkkopalvelua. Siinä piti ruksata kaikki ne mediat, joita seuraan vakituisesti. En ruksannut yhtään mediaa. Sillä en kuluta mediaa vakituisesti sen mukaan mikä on median nimi.

Viimeinenkin vakioseurattava poistui kuviosta, kun lopetin Hesarin paperisen tilauksen ja nyt huomaan, että vastaava nettipalvelu ei koukuta niin kuin painettu. Tosin painetunkaan sisältö ei välttämättä koukuttanut vaan 40-vuotinen tapa. Nyt ei yhtään haittaa, vaikka Hesari jää lukematta, eli TNS-Gallupin mukaan vakiseuraamatta.

Etsin asioita ja sisältöjä. Tänäänkin olen seurannut Vantaan Sanomia, Ilta-Sanomia, YLE:ä, Länsi-Savoa, Keskisuomalaista, Satakunnan Kansaa, Ilkkaa, Pohjalaista, Metroa, Aaamulehtea, Etelä-Suomen Sanomia monia muita suomalaisia sivustoja sekä liutaa kansainvälisiä verkkosivuja. Mutta mitään näistä en koe seuraavani vakituisesti.

Google hakee tiettyjen profiilien mukaan uutisia, aamu alkaa Amppareiden otsikkojen parissa, Facebook-kaverit vinkkaavat joitakin mielenkiintoisia juttuja jne, jne ja jne. Ja kun markkinoille tulee uusi kamera tai joku muu hilavitkutin, niin tietty hakukoneet hakevat siitä tuoreimmat jutut.

Tämä ajatusmalli ei siis kelvannut mediatutkimukseen. Siinä olisi pitänyt vanhakantaisesti postiluukun kolahtaa, ennen kuin olisi kelvannut porukkaan.

Nyt kun tulokset aikoinaan tulevat julki niin saamme lukea isoja otsikoita lehdistä kuinka heidän lukijauskollisuus on kasvanut.

Ylen tabloid

Maanantai 11.2.2013 klo 7:59 - Kauko Niemi

Puolitoista vuotta sitten kirjoitin samoja uutisia kuvilla ja ilman. Tänään on se päivä, joka osoittaa tuleeko tähän tilanteeseen muutos.

Sanasta sanaan samat uutiset tulevat useamman kerran radiosta pitkin päivää ilman kuvaa ja illalla televisiosta kuvan kanssa.

Radion kuuntelijoille juttu on rakennettava, niin että uutinen avautuu ilman kuvaakin. Mikä sitten jää television rooliksi – ei mikään. Televisio ei pysty tarjoamaan mitään lisäarvoa illan yleisölleen.

Nykyinen uutiskuvitus ei juuri anna mitään – rikospoliisi tutkii asiaa ja kuvana poliisin toimitalo tai tienvarressa oleva kyltti tai poliisiauto suoraan arkistosta. Jutta Urpilainen tai Jyrki Katainen antaa lausuntonsa Kreikan tilanteesta Eduskuntatalon käytävällä. Ainoa visuaalinen elementti on se, millainen jakkupuku Urpilaisella on tänään, jos se jotakin kiinnostaa. Asian sisältöä se ei kuitenkaan täydennä.

Ylen sääkartoilla saattaisi olla jokin lisäarvo radiossa luettuihin säätietoihin verrattuna, jos säätiedot eivät olisi niin epäluotettavia. Netissä Norjalaiset tarjoavat monin verroin tarkempaa tietoa paikkakunta- ja tuntikohtaisesti.

YLE:n kaikkien aikojen suurin uutis-uudistus tulee päivänvaloon tänään. Siinä yhtenäistyy ennakkotietojen mukaan uutisten ilme ja ulkonäkö. Toisaalta annetaan ymmärtää, että tekniikka tarjoaa uusia mahdollisuuksia kuvakerrontaan. Sisältö yhtenäistyi seitsemän vuotta sitten, kun uutistoimitukset yhdistettiin.

Mielenkiintoista nähdä kuinka tämä tämän päivän suurjulkistuksen kuvakerronta eroaa samoissa uutisissa radiossa ja televisiossa.

Jos kuvakerronta todella tarjoaa selkeää lisäarvoa, niin olen valmis taas avaamaan television useammin kuin kolme kertaa kuukaudessa.

Toivottavasti YLE ei siirry tabloidiin, niin kuin Hesari. Vaikkei näitä nyt yks yhteen voikaan verrata. Paperi on väistyvä uutisalusta sähköisen rinnalla.

Nuotinvierestä

Perjantai 7.12.2012 klo 14:48 - Kauko Niemi

Tunnemaailmani on ilmeisesti muuttunut melkoisesti. Linnanjuhlien televisiointi ja eritoten eilinen selostus sai minut aidosti voimaan pahoin. Ehdin katsella netistä muutaman minuutin ja rupesi tympimään ihan tosissaan. YLE muutti keskipäivän ohjelman Nuotinvierestä itsenäisyyspäivän iltaan.

Mitä yhteistä on Suomen itsenäisyydellä ja jonkun mimmin mekkokankaan ostopaikalla tai jonkun koltun suunnittelijalla? Eilinen ohjelma olisi pitänyt lähettää olemassa olevalla ohjelmanimellä – Nuotinvierestä. Ja ehkä Heimo Holopainen olisi voinut vetää senkin.

Ja journalistisesti ajatellen pahinta product placementtiä, mitä YLE ikinä on tehnyt. Seuraavassa tietotekniikkaa käsittelevässä ohjelmassa kerrottakoon kanssa komponenttivalmistajat ja koneen suunnittelijat. Pintamateriaalit ja väritykseen vaikuttavat taustaseikat.

Tänään perjantaina YLE vaalii silmät ymmyräisinä, ettei tuotteiden nimiä ja ominaisuuksia lipsahtaisi ohjelmissa ulos. Kovin on tekopyhää.

En ole Linnanjuhlien friikki, itsenäisyyden friikki kylläkin. Juhlat ovat niiden oikeassa tarkoituksessa ihan paikallaan, mutta jos millään muulla ei ole väliä kuin pukeutumisella – kiitos ei!

Journalistina ja tiedottajana, voin kuvitella kuinka paljon on käytetty aikaa ja rahaa, palkattu pr-henkilöitä, jotka ovat kirjoittaneet tarinoita puvuista, niiden suunnittelijoista. Kuinka juuri tämä kangas odotti minua Pariisin muotikadun pikkuisessa luxus-puodissa.

Näitä tarinoita ja satuja on sitten kiikutettu toimituksiin hienojen kuvien kera. No hyväpuoli tietenkin on tiedotustoimistojen työllistäminen.

Tänäkin vuonna päätin olla ärsyttämättä itseäni ja pitää television visusti kiinni. Pujahdin kuitenkin suoraan nettilähetykseen. Onneksi. Näin pystyin jo muutamassa minuutissa toteamaan että aina vaan pahempaan suuntaan ollaan menossa.

Toki tunnustan senkin, että oma ajatusmaailmani on muuttunut viime aikoina kaikkea kallista turhamaisuutta vastaan. Kyllä se riittää, että vaatteet ovat puhtaita eivätkä haise, edes hajuvedelle.

Tunnemaailman muutoksiin vaikuttaa eittämättä se selkeä tietoisuus, että maailman meno ei voi jatkua näin, perustuen kasvuun ja kuluttamiseen. Omaan napaan tuijottamiseen ja löysään esittämiseen.

Millaisen YLE:n minä haluaisin

Tiistai 8.5.2012 - Kauko Niemi

Kävin muutama päivä sitten netissä kertomassa millaisen YLE:n haluaisin. Seuraavaksi pitäisi neuvoa millaisen Hesarin haluaisin ja samalla keikalla voin neuvoa millaiseksi Sanomatalo pitää muuttaa.

Onkos suurten media-konsernien eväät lopussa? Onko luovuus laantunut? Onko tämä taas iänkaikkista silmänlumetta?

Pitäähän olla asiakaslähtöinen. Järjestetään näytelmä missä kaikki vaikuttaa siltä kuin kuultaisiin lukijoita, katselijoita ja kuuntelijoita.

Mediatalot, yksittäiset lehdet ovat kautta aikojen tehneet lukijatutkimuksiaan. Niiden lopputulos on vain ollut laiha toimitusten näkökulmasta. Lukijatutkimukset ovat antaneet markkinoinnille lukuja, joita painetaan mediakortteihin. Toimitusta se ei paljoa hetkauta, jos tiedetään lukijoiden ikäjakautuma tai asuinpaikkakunta.

En muista 20-vuoden uraltani montakaan lukijalta tullutta kuningasajatusta, joka olisi muuttanut julkaisun

Lukijoiden mielipiteet ovat toki arvokkaita, mutta harva lukija kuitenkaan ymmärtää mediabisneksen kokonaisuutta ja se mitä haluaisi lehdestä lukea, on yleensä kaukana  julkaistusta aineistosta. Ikuinen ristiriita ja yllättävä lähestymistapa asioihin on se, minkä takia lehtiä loppujen lopuksi luetaan. Itsestään selvyydet eivät jaksa innostaa.

Nyt on kuitenkin sellainen aika, että sekä YLE, että Sanoma hyötyvät palautteesta, jos vaikka Sanomat kysyy muutakin kuin lehden kokoa. Sehän on jo selvää pässinlihaa, vaikka virallinen päätös tulee kesäkuussa.

YLE hyötyy, jos se ottaa tosissaan tulevan tekniikan kehittymisen. Pahaa pelkään, että minunkin vastaukseni luokitellaan marginaaleihin. Liian vanha ihminen haluaa palvelut nettiin. Karu totuus on että kaapissa oleva televisiovastaanotin pääsee pramille pari kertaa kuukaudessa.

Mediatalojen huoli on aiheellinen ja etenkin huoli ansaintalogiikasta. Mediatalojen kohdalla tilanne on kuin matkatoimistoilla muuta vuosi sitten. Kuka tarvitsee matkatoimistojen palveluita, kun kaiken saa suoraan netistä.

Eikä mediatalojen pidä vähätellä myöskään ekologista kehitystä. Paperinkeräys Oy julkisti jo viime viikolla huikean paperin vähennysluvut ja ei tarvitse kauaakaan odotella kun tilausten lopettamisen yksi merkittävä syy on ekologisuus. Sähköiset kanavat kiidyttävät myös tätä kautta paperille painetun informaation määrä.

Onnea ja menestystä kyselyille ja jalkautumisille kansan pariin.