Aina ei katsoja voi tietää kuinka kuva on syntynyt

Sunnuntai 17.6.2018 klo 10.11 - Kauko Niemi

On perjantai aamu ja kokoan Finnradion/Radio Dei:n illan radiolähetykseen ajankohtaisia, uutisellisia puheenaiheita Iltaterassille. Huomaan, että lauantaina Helsingissä tuhannet jalat saavat todella kyytiä. Aamupäivällä puolimaraton ja iltapäivällä Sambakarnevaalit.

Samba-karnevaali on selvää pässinlihaa väreineen ja lainahöyhenineen. Alitajuntaani jää kuitenkin hautumaan jotenkin poikkeava juoksukuva. Ajatus kypsyy illan mittaan tavoitteeksi – kuvassa on pelkkiä vauhdikkaan näköisiä epätarkkoja jalkoja, siis liiketerävyydellä leikittelyä ja kuvassa pitäisi kuitenkin olla yksi terävä juoksukenkä.

Tutkin netistä reitin. Mietin missä kohtaa valaistus olisi lauantaiaamuna siedettävä. Sitten ajatus käy läpi kameran asetukset ja millä objektiivilla hommaa pitää yrittää. Siis kuvahan on jo liki valmis, vaikka olen vielä kotona.

Kärkipään kovempaa vauhtia on hankalampi hallita. Lasken että verkkaiset juoksijat ovat suunnittelemassani paikassa tiettyyn aikaan. Niin olin minäkin.

Kahdesti piti muuttaa ennalta suunnittelemiani kameran asetuksia. Paikka oli valon kannalta hyvä. Siinä sitten poltan menemään aivan kadun pinnasta noin 50 – 70 kuvaa sopivista ryhmistä ja sopivan värikkäistä juoksuasuista.

Kotona käyn kuvia läpi koneellani. Aika monta kivaa kuvaa, missä on yksi juoksutossu terävänä. Ja hupsista sitten löytyykin yksi otos, jossa on kaksi tossua terävänä. Tämä on todellinen ilobonus kuvaajalle.

Siis näin ne kuvat syntyvät yllättäen vuorokauden muhittelun tuloksena. Pisin harkinta aika minulle on ollut 2,5 vuotta. Kuvalle, jonka voi ottaa vain parina päivänä vuoden aikana ja siihen tarvitaan aurinkoa tuomaan varjot.

Toki olen joskus ottanut kuvia ihan lennosta, suunnittelematta ja nekin ovat saattaneet olla minulle ihan kelvollisia.

Valokuvien näpsiminen on varmaan maailman yleisin harrastus nykyisin. Tekniikka on kehittynyt niin hurjasti, että kovin helpolla ei enää pysty päättelemään, onko kuvauksessa käytetty kännykkää vai viiden tonnin järjestelmäkameraa.

Kokonaan toinen tilanne on silloin kun kuvia ja kuvaamista pohditaan viestinnän näkökulmasta. Avautuuko ja kantaako kuva jotakin haluttua sanomaa, viestiä? Tukeeko se mahdollisesti mukana kulkevaa tekstiä. Vai onko se selfie, joka pitää selittää tai muisto-näpsy sieltä sun täältä, joka avautuu vain kuvaajalle itselleen.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, lupaa vanha lausahdus. Kuvakerronta aidommillaan vaatii paisi tekniikan hallintaa jopa muutamissa sekunneissa. Se vaatii myös suunnittelua ja suunnittelu voi mieluusti olla ennakkoon varautumista sekä teknisesti että olosuhteellisesti.

Henkilökuvauksissa henkilön tilanne ja tarina syntyy aina kuvattavan henkilön kautta. Kannattaa aina tutustua kuvattavaan ja hänen sielunmaisemaansa.

Käytännön kiireessä liian helposti valitaan kuva kuin kuva vain omien mieltymysten, kauniiden värien perusteella tai hassujen ilmeiden perusteella miettimättä kuvan viestinnällistä kerrontaa ja suhdetta julkaisuhetkeen. Visuaalisessa maailmassa kuvan erottautuvuus ja viestinnällinen teho rakentaa yritykselle, kuvan käyttäjälle viestinnällistä pääomaa parhaimmillaan. Ja muistathan, että kuvakin ilmestyy nettihakuihin vuosienkin päästä.

 

ps. kuvaamisinnostus on reilun viikon sisällä kolmasti ylittänyt kaikki rajat. Kolme henkilöä on kuollut ottaessaan selfieitä jyrkänteen laidalla pudottuaan alas.

 

 

 

 

 

 

 

Suojelen itseäni

Sunnuntai 10.6.2018 klo 9.05 - Kauko Niemi

Kuinka vakava uutinen on se, että miljoonat Facebook-käyttäjät ovat saattaneet ohjelmistovirheen takia tietämättään julkaista esimerkiksi vain ystävilleen tarkoitettuja tietoja julkisina. Tämähän on Facebookin viimeisin tunnustettu moka muutama päivä sitten.

Kummalle se on vakavampi minulle vai Facebookille? Veikkaukseni on, että Facebookille, koska näitä epäonnistumisia on ilmestynyt melko tiheään viime aikoina.

BBC:n mukaan Facebookin ohjelmistovirhe aiheutti sen, että käyttäjän tekemät julkaisut näkyivät kaikille, vaikka käyttäjä oli aiemmin valinnut asetuksista, että hänen julkaisunsa näkyvät vain esimerkiksi ystäville.

BBC:n mukaan Facebook on arvioinut, että arviolta 14 miljoonaa käyttäjää teki tietämättään julkisia päivityksiä. Ohjelmistovirheestä torstaina kertonut Facebook sanoo tiedotteessa olevansa yhteydessä kaikkiin niihin käyttäjiin, joihin virhe on vaikuttanut.

Vika ei vaikuttanut siihen, mitä ihmiset olivat julkaisseet aiemmin. Haluamme pahoitella tätä virhettä, Facebookin edustaja sanoi tiedotteessa.

Vielä vuosi sitten Facebookin mählimisestä ei tihkunut tietoja. Nyt se on joutunut tavallisten joukkoon, jotka tekevät virheitä, joiden toiminta ei ole kaikilta osin puhtoista. Salailu ja omahyväisyys ei enää toimi. Uskottavuutta ja luottamusta nakerretaan kerta toisensa jälkeen.

Mitä tällainen ohjelmistovirhe tarkoittaa tavalliselle käyttäjälle. Mielestäni ei yhtään mitään. Se että julkaisetko yleiseen jakoon tai vain kavereille tuskin merkitsee yhtään mitään. Tietosi ovat netissä ja pysyy. Sinusta muodostettu algoritmi tietää ja tuntee joka tapauksessa tekemisesi ja ajattelusi.

Ehdottomasti parempi tapa on julkaista kaikki julkiseen jakeluun ja sitten hillitä itseään. Se mitä et halua julkiseksi, sen jätät kokonaan julkaisematta. Rajanveto on paljon selkeämpi. Kaveriviestintä tapahtuu sitten kokonaan suljetuissa kanavissa tai henkilökohtaisesti.

Itse olen yliaktiivinen Facebook-käyttäjä ja kaikki menevät julkisen jakelun kautta. Enkä yhtään epäile, etteivätkö kaikki tiedä, että harrastan valokuvausta, pyrin elämään luonnon ehdoilla, suhtaudun myönteisesti maahanmuuttoon jakamatta ihmisiä heidän taustojensa mukaan. Julkaisuni paljastaa helposti poliittisen suuntautumiseni, eikä sekään ole vaarallista. Eikä ole vaarallista sekään tieto, että tykkään klassisesta musiikista. Jokaisen on helppo päätellä päivityksistäni, että en ymmärrä suomalaista sairaudenhoitoa, missä yhden labratuloksen pohjalta määrätään lääkeitä unohtaen kokonaisuus ja hoidetaan vain seurausta eikä syytä. Miksi käyttäisin vain kaverijakelua ja kuvittelisin olevani jotenkin enempi turvassa.

Kun olen päivitysteni suhteen julkisesti avoin, niin sitten rajanveto tietyissä asioissa on ehdoton. En koskaan julkaise tietoja tai kuvia toisesta ihmisestä, siis sellaisista arkisista tulemisista ja menemisistä ja tekemisistä. En edes perheenjäsenistä. Toinen ehdoton rajoitus on paikkatiedon käyttö. Paikkatiedon perusteella saadaan ihmisestä valtavasti tietoa ja se on myös erittäin suuri turvallisuusriski. Ja paljon on harkintaa muissakin asioissa.

Kaikissa laitteissani paikannukset on kytketty pois päältä. Vain muutamissa sovelluksissa se on toiminnan kannalta pakko käyttää edes hetkellisesti, vaikkapa auton paikoituksessa tai tankkauksessa. Ja vihonviimeinen tilanne olisi se, että kadulla kävellessä puhelin piippaisi tämän tästä, kuinka lähistöllä olisi erikoistarjouksia.

Ole vaan aina vastuullisesti avoin ja kun haluat jotakin tietoa rajoittaa, rajoita se sitten kokonaan.

Luotatko suomalaiseen taksiin vielä heinäkuussakin

Sunnuntai 27.5.2018 klo 10.30 - Kauko Niemi

Onkohan koskaan historiassa tullut uutta lakia voimaan, jonka seuraukset ovat niin tietämättömät kuin uusi liikennepalvelukaki. Kun täysin säännelty toimiala kuten taksi vapautetaan täysin. Kukaan ei tiedä mitä oikeasti tulee kuukauden kuluttua tapahtumaan.

Toimiala, johon on voinut luottaa, siirtyy hetkessä kaikin puolin epäiltyjen sarjaan. Jokainen asia on tarkistettava etukäteen ja kun se taksi yleensä otetaan viime hädässä, kun muilla ei ehdi, niin tämäkin palveluun leivottu ominaisuus katoaa.

Yleensä kaiken pitkäaikaisesti menestyneen liiketoiminnan yhtenä peruspilarina on luottamus. Tuntuu kovasti ihmeelliseltä, jos uudessa tilanteessa taksimatkojen määrä ei laskisi merkittävästi ainakin aluksi.

Korvissani kaikuu edelleen se ensimmäinen neuvo vuosien takaa Ruotsiin matkustaessa, että älä sitten käytä taksia. Joudut varmasti huijatuksi. En käyttänyt.

Olen toki hieman väärä mies pohtimaan taksin käyttöä, mutta en luottamusta. Taksi on minulle yleensä se viimeinen matkustusmuoto. Vaihtoehtojen joukkoon se nousee silloin kun painavan kapsäkin kanssa pitää päästä lennolle ja muut vaihtoehdot ovat jo nukkumassa tai eivät ole vielä heränneet. Tai matka sen verran pitkä, että oman auton paikoitusmaksu nousee yli taksimaksun.

Minulla ei ole koskaan sellaisia juhlia, ettenkö olisi ajokunnossa. Ja aina pystyn suunnittelemaan aikatauluni niin että ehdin omalla tai julkisella perille, jos mekaanista kyytiä tarvitsen.

Tosin lentokenttäpulmakin sai ratkaisun viime tammikuussa kun matkustin Espanjaan. Samaan paikkaa ja samalla lennolla ollut kaverini viestitti edellisenä iltana, että hän ottaa vuokra-auton, tuletko kyytiin. Valitettavasti oli jo tilannut taksin ennakkoon. Minun matkani keskustasta kentälle maksoi 47 euroa ja hänen sama matka 11,80 euroa. Hän otti auton keskustasta ja palautti sen kentälle.

Heinäkuussa tulee kalliimpia ja halvempia matkoja, kun kysyntä alkaa määritellä hintoja. Alkuviikon arki-illoista tulee halvempia. Huippusesongit, kuten uudenvuodenyön hinnat nousevat. Hinnoittelu tulee perustumaan kiinteisiin hintoihin, aikaan tai matkaan. Tosin taksiyhtiöt eivät ole vielä paljastaneet kuinka hinta rakentuu, saati sitten kaikki uuberistit ja kuormurikuljettajalta.

Ja mikä valinnanvapaus. Hintatietojen ilmoittamisen voi Trafin ohjeistuksen mukaan toteuttaa esimerkiksi tarralla, älynäytöllä tai paperilla. Tarkoituksena on, että asiakkaan on mahdollisimman helppo vertailla eri taksiyritysten hintoja taksitolpalla tai muulla taksiasemalla. Siinä sitten mittaat autoja, kuljettajia, hintoja, eikä tarvitse ottaa sitä ensimmäistä mustaa mersua.

Kuluttajaviranomainen tähdentää nettisivujen ohjeistuksessaan, että kannattaa kuitenkin itse selvittää taksin hinnoitteluperuste ja palvelutaso etukäteen ja mahdollisuuksien mukaan vertailla näitä. Tämähän on tietty kiireessä helppo homma.

Kuluttajaviranomaiset seuraavat, mitä heinäkuun jälkeen lähikuukausina tapahtuu. Seurannassa ovat  menettelyt asiakassuhteessa, kuten hintojen ilmoittaminen, markkinointi ja saatavuuden toteutuminen. Trafilla on lupiin ja liikenteeseen liittyvä muu valvonta.

Odotamme siis jatkuvia happy houreita. Ja tietysti joku keksii 77 % alennuksen vaikka lähtöhintoja ei kukaan tiedäkään.

Takseilla ei ole enää asemapaikka- eikä päivystysvelvoitetta, eikä velvoitetta ottaa vastaan kaikkia kyytejä. Muistetaanpas olla siistejä ja maksukykyisen näköisiä, kun arvioimme ja valkkaamme taksia.

Hiljaisina ajankohtina – esimerkiksi arkiöinä – kannattaa taksi mahdollisuuksien mukaan tilata ennakkoon. Niin ikään kannattaa tarkistaa alueen yrittäjien ilmoittamat palveluajat. Kukaan kun ei ole välttämättä päivystämässä. Toivottavasti se lääkärikeikka ei ajoitu arkiyöhön hetkiin.

Taksi Solutions henkilöstövuokrausyhtiö ilmoittaa, että Helsingissä on avoinna tällä hetkellä 200 kuskin paikkaa ja jo aiemmin yrityskaupan yhteydessä yksistään Kovanen arvioi palkkaavansa 600 kuljettajaa. Kuljettajia ei tunnu juuri nyt kuitenkaan olevan. Moni miettii unelmiansa ammattia. Lisätienestiähän voisi saada ryhtymällä vaikka Seiskan kätyriksi, sillä taksinkuljettajalta poistuu nyt vaitiolovelvollisuus.

Mutta pohjimmillaan jokainen tietää, että muutos on aina hyväksi ja rakenteet kannattaa räjäyttää oikein kunnolla. Välistävetäjiä varmasti löytyy, mutta aika hoitaa ja varoittaa niistäkin. Joka tapauksessa heinäkuun alusta Suomessa on Euroopan villeimmät taksimarkkinat.

 

 

Kenelläkään ei ole oikeutta muuttaa toista ihmistä

Lauantai 19.5.2018 klo 21.58 - Kauko Niemi

Niin moni parisuhde ja muukin suhde kariutuu siihen, että jompikumpi yrittää muuttaa toista, kun pitäisi hyväksyä ihminen ihmisenä ja yrittää auttaa muutoksessa, jos toinen haluaa ja on motivoitunut muuttumaan.

Viime päivinä kylmää kyytiä on saanut nuori poliitikko Susanna Koski sanomisillaan ja ihmetystä on omalla tavallaan herättänyt ikuinen kakkonen Saara Aalto.

Jokainen olkoon oma itsensä, pääasia että on rehellinen tekemisissään ja käyttäytymisissään. Olen syystä tai toisesta seurannut Susanna Kosken julkista esiintymistä ja tehnyt siitä omat tulkintani. Hän ei näyttele poliitikkoa. Hän ei vain pysty parempaan.

Katselin tuon sosiaalisessa mediassa ryöpsähtäneen tv-keskustelun, enkä yllättynyt yhtään. Koski oli aito oma itsensä, juuri sellainen kuin kuvittelin hänen olevan. Ihminen, joka ei ymmärrä, että sanojen merkitys syntyy vastaanottajan päässä.

Miksi tästä pitäisi nostaa sellainen messu, kun nyt nousi. Miksi pitäisi haukkua ihmistä, joka on oma itsensä täydellisimmillään sekä henkisellä että tiedollisella tasolla. Et sinä pysty muuttamaan Susanna Kokea, eikä sinulla ole siihen edes oikeutta.

Jokainen voin vain tehdä omat johtopäätökset, äänestääkö häntä mihinkään luottamustehtävään noilla valmiuksilla ja jos hänen edustamansa taho hyväksyy ja kannattaa tuollaista käytöstä, niin kannattaako pysyä erossa siitäkin tahosta, jos arvot eivät kohtaa.

Sitten seuraavan kerran, kun Koski tulee julkisuuteen ilmoittamalla haluavansa kehittää viestintätaitojaan, niin mielelläni anna palautetta, mihin asioihin kannattaisi kiinnittää huomiota. Siis en ilmoittaisi faktana, että hän on henkilönä huono, hyvä, tyhmä tai jotain muuta.

Mutta ei - Koski tuli esiin tv-ohjelmassa ja näki koko kohun vasemmiston masinoimana lokakampanjana, häneen kohdistuneena, järjestelmällisesti suunniteltuna henkilökohtaisena hyökkäyksenä. Syyllinen löytyi muualta.

Entäs toinen, ikuinen kakkonen Saara Aalto? Kenellekään ei pitäisi olla vaikeaa huomata, että Saara on täydellinen media-persoona. Ilmekään ei värähdä, vaikka tulisi paskat housuihin lavalla. Siitäkään ei ole epäillystä, etteikö Saara osaisi laulaa ja oppisi nopeasti mitä vaan musiikillisia tai koreograafisia koukeroita. Ja mediapersoonana jakelee joka käänteessä haastatteluja medialle.

Tällä kaikella pääsee kakkoseksi. Siis laulamalla ja tanssimalla millintarkasti oikein ja ammattislangilla niin sanotusti - korkealta ja kovaa.

Saarakin tarvitsee rakentavaa palautetta kohti ykkössijaa. Pelkkä kehuminen ei auta asiassa ja niin kuin Saara itsekin haastattelussa ihmetteli, miksei kehumiset muuntuneet pisteiksi. Ne muuntuvat, kun mekaanisesti täydelliseen suoritukseen ujutetaan mukaan inhimilliset tunteet. 

Helsingin Sanomissa  Iiro Rantala meni pianotunnille Sibeliusakatemiaan professori Tuija Hakkilan luo. Kukaan ei varmasti epäile, etteikö Iiro Rantala osaisi soitta pianoa. Pianotunti osoittaa kuinka pienestä toisin ajattelusta asiat ovat kiinni.

Tuija Hakkila ei missään vaiheessa tulkitse, että Iiron soitto olisi jollakin tavoin väärin, vaan antaa rakentavaa palautetta miltä tuntuisikaan, jos kokeilisit toisella tavalla. Ja sieltähän löytyy valoa, pehmeyttä, ja monia muita tunnetiloja vaikka kuinka paljon, luomaan erilaisen kuin oikein soitetun tunteen, vaikka soitetaankin oikein.

Tämän hetken keskustelut ainakin sosiaalisessa mediassa ja pitkälti myös livenä, sotkeutuvat pahemman kerran asiat ja henkilöt. Jokainen asia voidaan aina tehdä monella eri tavalla ja erilaisten taitojen mukaan.

Keskustelut juuttuvat heti kättelyssä asetelmaan minä olen oikeassa ja sinä olet väärässä, vaikka jokaiseen asiaan löytyy useita oikeita ja useita vääriä lopputuloksia tilanteiden ja lähtökohtien mukaan.

Peräänkuulutan keskustelua asioista ei ihmisen henkilökohtaisista ominaisuuksista, paitsi jos henkilö itse pyytää palautetta kehittyäkseen ihmisenä ja kehittyäkseen osaajana. Mikään ei ole tylsempää kuin kysyä Kuinka ymmärsit viestini ja saan vastaukseksi, että oletpa sinä pukeutunut tänään todella mauttomasti (kenen mielestä)

 

 Lue myös:

Porno on yhtä aitoa kuin poliitikon kyyneleet

 

”Voi rakkaani, tämä on se, joka saa ihmiset itkemään” – Näin professori Tuija Hakkila opetti Iiro Rantalalle sen näppärän pikkunuotin salaisuuden, jolla Mozartin musiikki liikuttaa ihmiskuntaa

 

Kiitos ei - lavastetuille elämyksille

Sunnuntai 29.4.2018 klo 14.12 - Kauko Niemi

Muistetaanhan, että elämys on lopultakin aina hyvin subjektiivinen tuntemus. Esimerkiksi matkailuyrittäjät ja toimijat voivat tehdä parhaansa, mutta kokijasta riippuu, jääkö kokemuksesta vuosienkin jälkeen muistettava tunnejälki hyvässä tai pahassa.

Matkailussa voimakkaana trendinä on tällä hetkellä hakea aitoja, arkisia kokemuksia. Lavastetut turistielämykset, vaikkapa kiertoajelut turistipyydyksestä toiseen tuskin jättää merkittävää elämyksen tunnetta.

Kielellistä eroakin on jo ilmassa. Kuka nyt haluaisi olla turisti. Matkailija voisi sen sijaan hyvinkin olla. Kööpenhaminassa asian kanssa on menty jo niin pitkälle, ettei enää edes puhu matkailijoista, vaan kaikki ovat temporary locals, väliaikaisia paikallisia. Kun paikallisten on hyvä olla kaupungissa, niin yleensä matkailijoidenkin on hyvä olla.

Jos minun pitäisi juuri nyt päättää aidon elämyksen etsinnästä, niin varmaan matkustaisin syksyllä Thaimaahan ja siellä kohteena Villa Thiger. Paikka on keskellä thaimaalaista maalaiskylää.  Uskoisin, että kameralle löytyisi kohteita lähiluonnosta. Samoin minulle täysin uusia eläinystäviä. Voisin toisaalta osallistua kylän tapahtumiin ja oppia ymmärtämään paikallista elämän menoa.

Toisaalta tiedän, että päivän pakolliset toimet muokkautuisivat toiveitteni mukaan. Ja Suomenkielelläkin pärjäisi. Tosin en olisi menossa syömään sinne karjalanpiirakoita munavoilla. Niitä kun saa esson baarista, eikä tarvitse matkustaa mihinkään.

Toki olen elämäni aikana tehnyt muutaman turistimatkan, mutta niistä ei ole juurikaan mitään elämyksellistä kerrottavaa. Tuli ja meni, unohtui. Paitsi tietysti se suomalainen kanssamatkustaja joka jaksaa kaiken aikaa verrata kuinka paljon paremmin asiat ovat Suomessa.

Elämäni ylivoimaisesti huonoimman hotellikokemuksen olen kohdannut työmatkalla Madridin Ritzissä. Minä olin joka paikassa liikaa, kuitenkin maksava asiakas. Aamulenkiltä palattuani meinasi koko hotelli seota. Lenkkarit jalassa hikinen t-paita päällä – miten tuollainen saadaan mahdollisimman nopeasti piiloon.

Seuraavana päivän löydän itseni puristuksessa seinän ja turvamiesten välissä. Kukaan ei sano mitään, siinähän jökötät, kunnes poliisisaattueessa, joku arabiherra saapuu hotelliin ja sen jälkeen voi maatiainen siirtyä huoneeseen. Yhtään positiivista asiaa en sitten tästä hotellista muistakaan. Antaisin yhden tähden.

Minulla on kohtuullisesti matkailukokemusta pyörällä. Vaikkapa vuosituhannen viimeinen kesä 1999. Kolmen kaverin kanssa Helsingin Senaatintorilta Venetsia Markuksen torille.

Tällä 1700 kilometrin matkalla tapahtui niin paljon aitoja elämyksiä, kokemuksia, että niitä riittää aina saunaillallisen verran, kuten viime lauantaina.

Olen muutamaan kertaan aiemminkin jo kertonut todella isosta elämyksestä, joka tuli minulle yllätyksenä puuntakaa. Fillaroin luotoreittiä pitkin Lieksassa ja seurana oli intialainen ystäväni. Metsähän ei ole minulle mitenkään vieras, mutta kun toinen pysähtyy ja pyytää kuuntelemaan hiljaisuutta. Sitä en ollut tajunnut aiemmin miltä tuntuu. Kaksi ihmistä istuu kivellä yli puolituntia sanomatta sanaakaan ja kuuntelee hiljaisuutta.

Tiedostan, että hänelle hiljaisuus on käsite, jota ei voi kuunnella Intiassa. Ja minullekin uusi käsite ja aito elämys, joka ei ole unohtunut.

Yhtään en ihmettele yksityisasuntojen vuokraintoa. Jo ennen Airbnb:tä olen vuokrannut asunnon Budapestista ja Nizzasta. Ja aina hotellin ilman aamiaista, silloin kun se on mahdollista. Mikä ihanuus mennä joka aamu johonkin uuteen ja erilaiseen paikkaan fiiliksen mukaan.

Joitakin kertoja olen myös kokeillut ruokalottoa. Ajanut johonkin ”lähiöön” ja mennyt siellä syömään. Tottakait pelin henkeen silloin kuuluu, ett joskus onnistuu ja joskus ei. Mutta kokemus on arvaamattoman jännittävä, eikä taatusti lavastettu.

Suomestakin löytyy jo matkailupalveluja, missä illallinen nautitaan suomalaisen perheen parissa ja heidän kotona. Ja jopa niitäkin, että olet koko päivän perheen parissa ja mukana illallisen valmistuksessa ilman kulisseja.

Pääasiahan on, että tunnistat rehellisesti asiat, jotka liikauttavat sisintäsi. Etkä matkusta selfieiden ja somenäyttäytymisen ehdoilla. Aina kannattaa olla utelias.

 

Kaikki koirakouluun

Lauantai 31.3.2018 klo 10.37 - Kauko Niemi

Hän joka on yhtäkään koiraa kouluttanut, tietää että koiralle pitää antaa palaute välittömästi. Et voi mennä kolmen vuoden kuluttua torumaan, että tänään et saa herkkua, kun söit minun rakkaan sandaalin eteisen nurkassa. Ei tehoa!

Näinhän se on ihmisten kohdallakin. Ihminen ymmärtää huomattavasti paremmin, jos saa palautteen heti. Ja se palaute ei pidä olla henkilöön kohdistuva – kun sinä olet kuulemma aika vittumoinen kaveri, niin voisitko nyt pitää turpasi kiinni. Vaan oletko nyt aivan varma ja mihin perustuu, että tässä tapauksessa päästäisiin parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen näillä metodeilla.

Sama koskee kiitosta niin koiralla kuin ihmisellä. Jos kiität koiraa puolen vuoden kuluttua rotuyhdistyksen vuosikokouksessa, ei koira tiedä miksi hän saa juuri nyt nakkeja. Eikä yksikään sankarikoira osaa yhdistää joulukuussa messukeskuksen lavalla sitä tunnetta, kun haistoi ja löysi naapurin mummon paleltuneena metsästä. No toki sankariudessa kunnia kuuluu aina myös koiraohjaajalle.

Muodolliset kiitokset firman pikkujouluissa tai vuosijuhlissa ovat myös kovin väljähtyneitä. Monissa tapauksessa kiitettävä on jo ehtinyt töpeksiä välillä, joka sekin kuuluu jokaisen kehittyvän ihmisen elämään ja etenkin työelämään. Virheiden kautta kun oppii eniten.

En todellakaan aliarvio tätä kulttuurin puhdistusta, minkä #metoo on käynnistänyt. Pitää myös muistaa, että moni syytetty on ehkä tehnyt jotain hyvääkin ennen pahantekoa tai sen jälkeen. Toki joukkoomme mahtuu aina muutama psykopaatti. Asioista pitää keskustella heti, eikä vuosikymmenten jälkeen, kun ei edes varmuudella muisteta mitä tapahtui ja miten tapahtui. Aika ja ajanhenkikin on ehtinyt tällä välin muuttua.

Tässähän on nyt käsillä kaksi kulttuurillista perusongelmaa. Ei osata eikä kyetä keskustelemaan asioista menemättä henkilökohtaisuuksiin. Toiseksi pahaa pelkään, että nyt synnytetään nopeassa tahdissa myös kulttuuria missä ihmiset kyttäävät toisiaan ja paljastavat toisiaan ja pahimmassa tapauksessa kostavat menneitä ilman faktoja. Itä-Saksan kulttuurissahan jokaisella henkilöllä oli kolme ilmiantajaa.

Meistä jokainen tekee hyvää ja jokainen tekee pahaa, jokainen onnistuu jossain ja epäonnistuu toisessa. Ihminen tarvitsee kehittyäkseen epäonnistumisia tekemisissään, jotka eivät tarkoita, että hän olisi ihmisenä epäonnistunut. Todennäköisesti entistä vahvempi, sillä ehdolla, että on ottanut opikseen.

Huolestuttavaa on, niin kuin monissa media jutuissa on jo todettukin, että samaan aikaan syyllistetään, tutkitaan ja tuomitaan. Kyse ei ole enää mielipiteestä, kun tähän ketjuun osallistuu tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä. Jätetään elinkautinen merkki ihmiseen.

Karjalatalon Evakkoäiti-patsaan kiista kärjistyy Helsingin Käpylässä. Patsaan tekijä kuvanveistäjä Juhani Honkanen vaatii tekijänoikeuksiinsa vedoten elokuvaohjaaja Lauri Törhösen mietelausetta takaisin näkyviin patsaan jalustassa.

Veistoksen tilaaja Karjalan Liitto peitti Törhösen mietelauseen erillisellä laatalla helmikuun lopulla.

Metoo innoittamina ja ilman seksuaalista häirintää hätkähdyttävin seuraus tulee Ruotsista, missä huonon johtamisen painostuksesta eronnut teatterinjohtaja teki itsemurhan.

On tärkeä pohtia, onko julkisesta keskustelusta muodostumassa jonkinlainen kansantribunaali eli kansan tuomioistuin, kuten Pekka Aula omassa anteeksiantoa koskevassa jutussaan toteaa. 

Mitäs jos keskusteltaisiin asioista heti. Nimenomaan asioista, eikä siitä oletko sinä ylipäätään aina väärässä tai oikeassa. Annetaan tilaa ja kunnioitetaan erilaisia ajatuksia se avartaa ja puhkoo omia kupliamme, joissa niin helposti viihdymme.

Vähin mitä voi toivoa ja pyytää, ettei myöskään kasvateta ja hyväksytä ilmiantamisen juorukulttuuria. Jokainen kantakoon vastuun itsestään.

 

Lue myös

https://yle.fi/uutiset/3-10130716

https://www.suurkeuruu.fi/puheenvuoro/kolumni-ohjeita-anteeksipyytajalle-200835940

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005617401.html?ref=rss

 

 

 

 

 

 

 

Vain rehellisyydellä pärjää

Maanantai 8.1.2018 klo 21.03 - Kauko Niemi

Tuossa edellisessä blogissani kerroin, kuinka sinun toimiasi seurataan verkossa. Kuinka Facebook ja Google ja kumppanit muodostavat omia algoritmejään eli muodostavat kuvaa sinusta ja kiinnostuksesi kohteista myydäkseen niin sanotusti kohdennettua mainontaa.

Palautan vielä sen verran edellisiä ajatuksiani, että nuo algoritmit eivät kovinkaan tehokkaasti vielä toimi. Ani harvoin ainakaan minulle tarjotaan sellaista tietoa, josta olisin tosi tyytyväinen ja yllätyksellisesti ilahtunut.

Sen sijaan näillä algoritmeillä muodostetaan sitä paljon puhuttua kuplaa. Esimerkiksi Facebookissa kone rajaa tehokkaasti sen tiedon mitä sinulle näytetään.

Mutta jos jätetään tämä tekniikkapuoli rauhaa, vaikka tekniikka näyttääkin  maailmalle sinusta riippumatta erilaista kuvaa mitä itse haluaisit.

Omalla käytökselläsi vaikutat kuitenkin hyvin paljon, millaisen kuvan itsestäsi rakennat sekä hyvässä että pahassa. Jotkut tekevät tietoisesti itsestään brandiä ja jotkut vain hölppäsuina päästävät ilmoille mitä sylki suuhun tuo.

Itselläni on aika monta kaveria Facebookissa, joista olen saanut koko lailla erilaisen kuvan, kun olen heidän kannanottojaan pidemmän aikaa lueskellut ja kommentoinut. Kuva on muuttunut, verrattuna siihen minkä käsityksen olen saanut muutaman satunnaisen henkilökohtaisen tapaamisen perusteella.

Siis minun aivoni rakentavat myös jonkinmoista algoritmia kavereistani. Kukaan ei pysty lopun elämäänsä feikkaamaan ja esittämään jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Totuus paljastuu tai lipsahtaa julki. Näinhän se tapahtuu vaikkapa parisuhteessa tai läheisissä kaverisuhteissa.

Ensihuuman jälkeen arkisissa askareissa ei jakseta näytellä, eikä jakseta hyväksyä toisen tekosia tai puheita. Joka kolmas avioliitto päättyy eroon. Facebookissa ei ole kovinkaan harvinaista, että blogataan kaveri kokonaan pois kaverilistalta tai ainakin lopetetaan hänen seuraamisensa.

Kokonaan toinen juttu ovat ne ääri-ilmiöt, joissa henkilö ajautuu täydellisesti sivuraiteille omien pakkomielteiden kanssa ja pakonomaisen hyväksytyksi tulemisen tarpeen hakemiseksi.

Muutama viikko sitten luin surullista tarinaa lehdestä, jossa kerrottiin nuoren tytön ajautumisesta henkiseen ahdinkoon. Hän oli sepittänyt tarinoita netissä. Hänen kuvansa olivat irti arkisesta elämästä lavastettuina ja photoshopattuina.

Hän oli ajautunut tilanteeseen, ettei uskaltanut enää tavata ystäviään ja tuttaviaan livenä normaalissa elämässä. Monihan ei olisi häntä enää edes tunnistanut sinä oikeana henkilönä. Ja todelliset kohtaamiset olivat liian pelottavia ja erakoittivat tämän rassukan.

Toinen ja tuoreempi tapaus oli parin viikon takainen nettikauppoja käsittelevä uutinen, jossa arvioitiin nettikauppojen palautuskäytäntöjä. Asiantuntijoiden mukaan nettiostosten palautus on tehty jopa liian helpoksi.

Tilanne on osin ajautunut siihen, että tilataan vaatteita ja koruja, joita käytetään vain kerran kuvauksissa ja sen jälkeen palautetaan ”vääränkokoisina” tai ”epäsopivina” takaisin kauppaan. Pian ilmestyy someen loisteliaita kuvia ystävien kadehdittavaksi.

Maanmatonenkaan ei kenenkään tietenkään tarvitse olla ja kerätä somessa säälipisteitä. Kokolailla omilla rehellisillä ajatuksilla kannattaa somessa esiintyä ja vaikuttaa sekä oppia ymmärtämään oman esiitymisen ja tekniikan tuottaman lopputuloksen yhteisvaikutus.

Ja vielä  vahvaksi päätökseksi tälle blogille sekin, ettet koskaan saa peruttua sanomisiasi.

Kuunneltavissa 8.1.2018 klo 22:00 Finnradio.fm

Pandat tulevat - tulevatko ihmiset

Maanantai 11.12.2017 klo 21.34 - Kauko Niemi

Kun kesä oli kauneimmillaan ja yksi maailman hienoimmista ulkoilukohteista, Liesjärvi kapeine vesien välissä luikertelevine polkuineen tarjosi tuolloin henkeäsalpaavia näkymiä. Paikka johon olen ajanut useammankin ulkomaisen ystäväni kanssa ja esitellyt kappaleen kauneinta Suomea. Samalta alueelta olen yhtenä kesänä jokamiehen oikeudella kerännyt 28 kiloa suppilovahveroita.

Mutta missä tällainen paratiisi oikein onkaan. Sitä kysyivät myös kyseisen kunnan päättäjät – Tunteeko kukaan Tammelaa? Entä tunteeko kukaan Kälviää tai Töysää tai Möksyä. Tosin noilla paikoilla ei tiettävästi olla huolestuneita paikkakunnan brändistä

Tammela haastoi viime kesänä ihmiset jakamaan kokemuksensa ja fiiliksensä Tammelasta. Samalla Tammelassa lähti liikkeelle kunnan tunnettuuteen ja brändimielikuvaan liittyvä kartoitus.

Tammela halusi selvittää, miten hyvin Tammela tunnetaan suomalaisten keskuudessa, mitä kunnasta tiedetään, ajatellaan ja minkälaisia tarinoita Tammelasta kerrotaan. Kunnan isät ja äidit jännittivät tunnetaanko Tammelaa muualla ylipäätään.

Brändit ja tunnettuus ovat tärkeitä myös kunnille, ja niitä on hyödynnetty aivan liian vähän. Jos kuntaa ei tunneta, ei se myöskään ole listalla, kun valitaan asumisen, yrittäjyyden tai matkailun kohdetta.

Monesta kunnasta saatetaan tunnistaa vain yksi kohde, kirkko, mikäli se on ollut tiekirkkona ja ainoana kohteena mihin on ylipäätään voinut pysähtyä. Tai jos kirkon maine kiirii riittävän kauas, niin se voi olla todellinen turistirysä kuten Temppeliaukion kirkko Helsingissä liki miljoonalla kävijällä vuodessa.

Suomessa on parhaillaan yksi kunta, joka investoi houkuttelevuuteensa valtavalla riskillä. Ähtärin pandatalo on melkein valmis. Niin on pieni eteläpohjalainen kuntakin: se valmistautuu ottamaan vastaan tunnetuimmat asukkaansa. Pandat tulevat tammikuussa ja ne ovat Ähtärille myös kaikkien aikojen kalleimmat asukkaat.

Eläinpuiston liikevaihto oli viime vuonna runsaat kaksi miljoonaa euroa, jolla tehtiin noin 50 000 euron voitto. Pian valmistuva pandatalo maksaa yli kahdeksan miljoonaa euroa, ja lisäksi tulevat vielä pandojen vuosikulut, joista ison osan haukkaavat varsinkin Kiinan maksettavat vuokrarahat. Puistoon tulee myös kymmenen uutta työntekijää.

Vähimmilläänkin puhutaan siis miljoonasta eurosta vuodessa. Ähtäri ei kerro tarkkoja lukuja.

Kävijöitä eläinpuistossa oli viime vuonna noin 180 000. Jotta pandahankkeessa päästään voitolle, lippuja pitää myydä 100 000 enemmän. Ja kuinka paljon satatuhatta kävijää käyttää muita Ähtärin palveluja ja synnyttääkö kokonaan uutta bisnestä.

Mutta jos paltaan tapaus Tammela, joka on aika normaali suomalaisen kunnan tarina ilman selkeää ja hyödynnettävää brändiä, mielikuvaa kunnasta ei luoda exelissä, vaan se syntyy pitkäjänteisesti tiedostaen jokapäiväisistä asioista.

Laaja kysely ja haastattelut antoivat Tammelalle kylmää kyytiä. Kun kysyttiin ulkopaikkakuntalaisten tietämystä Tammelasta. Vastaajista 64 prosenttia ilmoitti, ettei heillä ei ollut mitään mielikuvia Tammelasta. Haastateltujen joukossa luku oli 87 prosenttia. Tammela sekoitettiin myös esimerkiksi Tammelantoriin Tampereella. Sieltähän saa vain mustaamakkaraa.

Tietämättömyys korostui nuorten 18-29 -vuotiaiden keskuudessa. Nuoret eivät myöskään kokeneet kuntaa kiinnostavana asuinpaikkana tai yrittämisen paikkakuntana. ”Vaikea kiinnostua, jos ei tunne paikkakuntaa”,  kertoi yksi haastatelluista.

Jos kuntaa ei tunneta, ei se myöskään ole listalla, kun valitaan asumisen, yrittäjyyden tai matkailun kohdetta.

Tulokset kielivät siitä, että niin Tammelassa kuin monessa muussakin pienessä kunnassa on satsattava brandityöhön ja tunnettuuden luomiseen. Kuntien kohdalla se ei tule olemaan helppoa. Kun brändin rakentaminen yrityksissäkin on tavattoman hankalaa. Kittilä olkoon tässä varoittavana esimerkkinä erilaisten intressien sekasorrosta.

Tammelan esimerkki on erinomainen ja samanlaiseen investointiin kannattaisi monen muunkin paikkakunnan ryhtyä. Ainakin tietäisi millaiset askelmerkit ovat lähtötilanteessa, eikä lähdettäisi saati innostuttaisi yksittäisten mielipiteiden, ja muutaman ihmisen mieltymysten pohjalta.

Kehumisen ja todellisuuden välillä ei pitäisi olla liian suurta eroa

Maanantai 13.11.2017 klo 17.12 - Kauko Niemi

Katson kuvaa super-tyytyväisestä ja hymyilevästä naisesta sohvalla käärittynä lämpöiseen peittoon. Seuraavassa kuvassa kukka-asetelma pöydällä ja taustalla epäterävänä kuohuviinipullo jääkulhossaan. Kaikki on ihanan auvoisaa.

Viimeisen muodin mukaisesti puettu lapsi reppuselässä vilkuttaa iloisesti lähtiessään kotoa viereiseen kouluun. Yhteistiloista on avara näkymä suomalaiseen luontoon.

Teksti kertoo, kuinka paljon on fiksuja ratkaisuja kuten alakerran aulatilan Postin pakettilokerikko -palvelu sekä taloyhtiön katolle asennettavat aurinkopaneelit.

Ja kun monien klikkausten jälkeen pääsen käsiksi siihen kaikkein tärkeimpään ja oleellisempaan tietoon eli pohjakuvaan, niin 64 neliön asunnon pohjakuvasta paljastuu, että noista neliöstä hukkautuu 12 neliötä käyttökelvottomiin käytävätiloihin.

Jos asuntokauppiaan tiedontarjonta alkaisi pohjapiirroksella, niin säästyisi kaikkien aikaa. Tässä esimerkkitapauksessakin oli vaikea löytää tietoa, että viereisellä kadulla, ikkunan alla kulkee yli 6000 meluavaa ja ilmaa saastuttavaa autoa.

Töölöön rakennetaan Kiasman suunnitelleen arkkitehti Steven Hollin suunnittelemaa asuintaloa. Holl sanoo suunnittelevansa asuntoja valon ehdoilla, siis ei elemettitehtaan ehdoilla.

Töölön rakennuskohteesta luiskahti yksi pohjakuva nettiin, jossa oli selkeästi poikkeavaa avaruutta ja valoisuutta. Kun kyselin Huoneistokeskukselta ennakkomarkkinoinnissa olevan kohteen muiden asuntojen pohjakuvia, niin vastaus oli, että kannattaa tehdä pikaisesti ennakkovaraus, sillä asuntoihin on suuri mielenkiinto.

Siis ostaisinko asunnon näkemättä pohjakuvaa. Sitä kaikkein ensimmäistä ja kaikkein tärkeintä viestiä asunnosta.

Asuntokauppa on kautta aikojen saanut kritiikkiä väärien, jopa valheellisten  mielikuvien luomisesta. Ikkunat merelle päin – tyyppisistä sanavalinnoista, vaikka meri on kilometrien päässä. Miten ihmeessä yksi toimiala voi jatkaa ja kasvattaa todellisuuden ja mielikuvituksen välistä toleranssia mielin määrin.

Tässä muutamien kuukausien aikana olen päässyt myös näkemään ja toteamaan mitä prameiden välitysfirman kulissien takana todella tapahtuu. Se on jopa säälittävää.

Helsingin Sanomien artikkelissa mentalisti Pete Poskiparta kertoo, kuinka helppoa meitä on huijata. Monet tuon artikkelin asiat toteutuvat juuri asuntomarkkinoilla.

Esimerkiksi testi, jossa kadulla kulkijoita tekemään määrättyjä asioita, vaikkapa antamaan kolikko pysäköintimittarin luona seisovalle ihmisille, koska tältä olivat pysäköintirahat lopussa.

Pyytäjällä oli joko normaalit arkivaatteet tai vartiointiyrityksen univormu. Kun kolikon pyytäjä oli siviilivaatteissa, 42 prosenttia ihmisistä antoi kolikon hänelle. Kun pyytäjä oli univormussa, kolikon antoi 92 prosenttia kulkijoista.

Mielenkiinnolla odotan mihin uusi Blog pystyy, sillä Igglo oli muutaman vuoden aikaansa edellä konseptilla, jossa omistaja hoitaa asunnon esittelyn tietäen mitä asunnossa oikeasti on ja saa taustatuen osaavalta toimistolta.

Mielenkiinnolla odotan myös sitä mihin asuntokaupan viestintä/mielikuvamarkkinointi muuttuu, kun tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla on 2900 myymätöntä asuntoa ja lisää rakennetaan kovalla vauhdilla.

Faktat ja pohjakuvat ensin esille ja sitten vasta pullantuoksut, kravaatit kaulaan ja killuttimet korviin ja bemarit ja audit kiiltäviksi.

Tietomäärän turvallinen raja

Perjantai 13.10.2017 klo 13.00 - Kauko Niemi

Istahdan ja painan nappulaa. Muutama valo vilkahtaa ja näytölle ilmestyy tekstiä ja pyydetään vahvistamaan. Mistään ei kuulu mitään. 

Sisävalo ei sammukaan automaattisesti. Hmmmmmm. Menen kosketusnäytön valikkoon ja neljän klikkauksen jälkeen huomaan, että valon asetus on jollakin tehdasasetuksella. Säädän sammutuksen 7 sekuntiin.

Nyt olen valmis hiirenhiljaiseen lähtemiseen liikkeelle hybridi-autolla. Kyllä, istun vielä toistaiseksi ohjaajan paikalla ja päätän ihan itse ajanko suoraan, käännynkö oikealle vai vasemmalle. Mutta auto vaihtaa automaattisesti pitkät ja lyhyet valot. Vilkuttaa ja vinkuu, jos vaihdan kaistaa ilman suuntavilkkua. Niin ja tuoreen lehtitiedon mukaan minulla saattaa olla aktiivinen hirvivaroitus.

Koelautaan integroidun kosketusnäytön ja minun välinen viestintä ei ole saumatonta. Välillä tuntuu, että windows-tietokoneen kanssa yhteistyö on jopa sujuvampaa.

Olen kahdesti istunut käyttöoppaan kanssa tiukasti pysäköidyssä autossa ja käynyt läpi mitä kaikkea tietoa auto yrittää ja pystyy minulle viestittämään. Mitä tapahtuu mittaristossa ja toisaalta kosketusnäytöllä ja sen kahdeksalla painikkeella ja niiden yhdistelmillä. Ja tietenkin mitä ominaisuuksia tulee kännykän langattomalla parittamisella ja puhelimen toimiessa tukiasema kytkettäessä auto internetiin.

Kyse ei ole mistään super tesloista vaan ihan tavallisen ihmisen kukkarolle sopivasta 20 000 perheautosta.

Tässä vaiheessa herää ainakin kaksi kysymystä. Kuinka moni haluaa ylipäätään oppia sujuvasti käyttämään tämän tietokoneen ominaisuuksia, vai jäädäänkö tietotekniikan ja älypuhelinten tasolle, jossa ominaisuuksista on käytössä alle 20 prosenttia.

Sellainenkin ajatus on käynyt päässä, että pystyykö tietotekniikasta vieraantunut henkilö käyttämään autoa lainkaan. Autokauppias ei siitä kuitenkaan varoittanut.

Toinen kysymys on, kuinka turvallista toimintojen hallinta on liikenteessä. Yhdysvaltain autoliitto on teettänyt Utahin yliopistolla tutkimuksen, joka perustuu 30 uuden automallin koeajoon. Testiajajat arvioivat, että 23 automallissa järjestelmät vaativat joko "erittäin paljon" tai "paljon" kuljettajan huomiota. Siitäkin huolimatta, että järjestelmät ovat suunniteltu ja sulautettu ajonaikaiseen käyttöön.

Liki 70 prosenttia amerikkalaisista haluaa uutta teknologiaa autoihinsa. Kuitenkin vain 24 prosenttia kokee, että nykyinen teknologia toimii täydellisesti.

Elämmekö vain välivaihetta? Pian siirrymme apumiehen penkille ja robotti tai muu keinoäly ohjaa kulkuneuvoa. Juuri on käynnistymässä neljä vuotta kestävä eurooppalainen kokeilu, missä testataan eri puolilla Eurooppaa tuhannella autolla ja sadalla ”kuljettajalla” automaattiautoja liikenteessä.

Apple onnistui jälleen iänikuisessa tempussa

Maanantai 11.9.2017 klo 14.22 - Kauko Niemi

Huomenna julkaistaan Applen uudet puhelinmallit. Juhlamalli sen kunniaksi, että yritys on ollut 10-vuotta puhelinmarkkinoilla ja ehkä senkin kunniaksi, että oli osaltaan kyykyttämässä markkinajohtaja Nokiaa.

Muistan aikoinaan keskusteluni Nokian johdon kanssa – mitä jos Apple todella tulee matkapuhelinmarkkinoille?  Varma kommentti oli hyvin pettävän insinöörimäinen.

Matkapuhelin teknologia on niin monimutkaista ja Nokia on parisenkymmentä vuotta edellä tämän tekniikan kehityksessä. Apple ei koskaan tule saamaan kiinni tätä teknologista etumatkaa. Nyt tiedämme, kuinka tässä kävi.

Mutta mitä tiedämme huomisesta julkistuksesta. Emme tiedän mitään varmaa, saati Applen vahvistamaa tietoa uusien puhelinten ominaisuuksista tai laitteiden tekniikasta.

Vanha kunnon markkinointitemppu puree edelleen. Pieniä juoruja, vahingossa vuotavia kuva-aihioita, pieniä hallittuja vuotoja teknisistä ominaisuuksista. Näin Apple on jälleen kerran pitänyt pinnalla uusien mallien tuloa kuukausitolkulla. Joka päivä on voinut lukea uususeita arvioita, tuoreimpia huhuja.

Todellisuudessa huomenna ei varmaan tule juurikaan mitään merkittävää julki, josta ei oltaisi jo huhuja luettu. Kiima on vain kasvatettu huippuunsa ja innokkaimmat ovat nyt valmiina vaikka suomalaisten jälleenmyyjien julkistusvalvojaisiin.

Ehkä se suurin uutinen on huomenna uusien mallien tarkat hinnat. Siis selvästi kalliimmat kuin iPone7, eikä hinnan laskua ole odotettavissa muutaman kuukauden kuluttua niin kuin yleensä on tapana.

Hallittujen juorujen kukoistus oli huipussaan 1980 luvulla. Some aikana tällainen on melkoinen riski, sillä uuden puhelimen suunnittelussa, tekemisessä on niin suuri määrä ihmisiä, että jotkakin saattaisi lipsahtaa jokin faktakin someen.

 

Mikä erottaa nettikeskustelun tavallisesta keskustelusta

Keskiviikko 9.8.2017 klo 7.01 - Kauko Niemi

Minun mielestäni ei mikään. Jos sinua tervehditään netissä tai sinulta kysytään jotakin netissä, ei pitäisi olla mitään eroa tapahtuuko tämä työpaikan käytävällä, treenikämpällä tai kaupassa vai torilla. Jo kohteliaisuus edellyttää jonkin asteisten käytöstapojen mukaista reagointia.

Nyt en tarkoita niitä spämmiviestejä, joilla trollataan ja haetaan vain uhreja.

Minulla on useita tuttavia, jotka toimivat tiivissä tiimissä samassa projektissa, eivätkä ole koskaan fyysisesti tavanneet toisiaan. Projekti kehittyy tehokkaasti ja valmistuu, voi hyvin. Itsekin toimin vuosia yhteistyössä kollegoiden kanssa ympäri maailmaa ja tavattiin ehkä kerran vuodessa. Silloinkaan ei yleensä käsitelty konkreettisia tekemisiä.

Miksi pitäisi seisottaa hommia sen takia, että yritetään löytää kalentereista yhteistä aikaa. Tai on tehty projektille joku asioiden etenemisestä riippumaton, muodollinen aikataulu – kokoonnutaan vaikkapa kerran kuussa. Miksi pitäisi maksaa ylimääräisiä matkustuskuluja päästäkseen hätäiseen palaveriin saman pöydän ääreen.

Väittäisin jopa, että nettitiimissä syntyy parempaa jälkeä, kun kaikki ovat samanarvoisessa asemassa, eikä kukaan tule äänekkäimmän jyräämäksi. Nettitiimissä on hieman enemmän aikaa arvioida, tarkistaa ja pohtia sanomisiaan ja omia sekä toisten ideoita.

Joillekin, kuten minulle, itsensä ilmaiseminen kirjoittamalla ja kuvaamalla on kaikilla tavoilla luontevampaa ja helpompaa kuin puhumalla. Etenkin kun ei hallitse alkeellisintakaan päällepuhumisen taitoa.

Valitettavan paljon kohtaa niitä, joille verkossa keskustelu ei ole minkään väärtti, eikä vaivan arvoista. Tai pahimmillaan tarve sabotoida koko tiimin työ ja työilmapiiri.

Käytettiinpä mitä nettitekniikkaa tahansa, niin aina on toiminnasta järjestettävissä viralliset dokumentit.

Minulla on huomenna kuvausprojekti, jossa perusasiat ovat käyty erittäin hedelmällisesti läpi, arvioitu ideoita ja olen etsinyt sopivat kuvauspaikat, tehnyt ja lähettänyt koekuvia arvioitaviksi. Kertaakaan ei olla tavattu, mutta uskon, että huomenna sovitussa kahdessa tunnissa tulee tavoitteen mukaista jälkeä.

Joku voisi valmistella perusohjesäännöt, toimintamallin verkkotiimin tehokkaaseen työskentelyyn. Jos sellaisia ei vielä ole. Niille löytyisi käyttöä yritysten lisäksi koulujen ja kotien väliseen yhteistyöhön ja mitä erilaisempien harrastusryhmien ja yhdistysten toimintaan. Tapahtumien järjestämiseen.

 

Miksei enää saa avata keskusteluja

Lauantai 29.7.2017 klo 11.33 - Kauko Niemi

Miksei saa avata keskusteluja vai pitäisikö ihmetellä miksei osata kuunnella, olla uteliaita, mitä toisella olisi annettavana.

Se on kuitenkin varmaa, ettei yhdenkään ihmisen ensimmäinen idea, ajatus ole valmis toteutettavaksi. Tai jos toteutetaan, niin melko varmasti jää puolitiehen. Sellainen 4-5 ideointikierrosta alkaa tuottamaan jo tulosta, kun mukana on riittävän erilaisilla kokemuksilla ja tiedoilla varustettua ihmistä.

Tänään Helsingin Sanomien haastattelussa ministeri Anne Berner kritisoi aiheellisesti – miksi ääneen ajattelu lytätään. Voin kuvitella mitä ministerin jokainen sanominen tarkoittaa. Oppositio kääntää asian, eikä haluakkaan löytää mitään kehitettävää. Media tekee klikkien keräykseen sopivia heittoja, joilla ei ole mitään yhteyttä alkuperäisen ajatuksen kanssa. Huippuvierailu kiteytyy keltaiseen mekkoon. Ja loputa kansa raivostuu somessa. (alleviivaan, ettei tässä ole mitään poliittista viestiä matkassa).

Yksikään asia ei etene tuolla kaavalla. Etenemisellä tarkoitan alkuperäisen asian, idean riittävän monipuolisien näkökulmien löytämistä, idean paranemista kierros kierroksen jälkeen. Näin päästäisiin nopeasti käytännön kokeiluvaiheeseen ja sitä kautta toimivaan toteutukseen.

Tämän päiväisen Hesarin Talouden sankarit -juttusarjassa myös Roope Uusitalo kritisoi, että keskustelemme nyt aivan liikaa faktoina esitettävillä mielipiteillä.

Nykyisin valitettavasti sama ilmiö toteutuu jo pienissäkin kuppikunnissa. Rakentava keskustelu puuttuu. Ei kuunnella toisten viestejä, eikä haluta ymmärtää kuin omaa etua, vaikka pitäisi kehittää yhteistä.

Oliskohan mahdollista elvyttää aikoinaan järjestettyjä ideariihiä, joissa pelisäännöt kielsivät arvostelemasta tai lyttäämästä esitettyjä ideoita. Piti esittää aiheeseen liittyvä uusi idea tai kasvattaa jo esitettyä ideaa.

 

Hyvän kokemuksen myötä mieli muuttuu täysin vajaassa tunnissa

Tiistai 25.7.2017 klo 9.49 - Kuva ja teksti - Kauko Niemi

Vanhanaikainen kun olen, niin itsepalvelupesulan käyttö ei ole kuulunut palvelukokemuksiini. Minulla on ollut tunne, että pitää vähintään olla sukankutimet mukana, kun sinne menee aikaansa tuhlaamaan.

Kotona pesukoneeni on pieni ja hajoaa ihan millä seuraavalla pesukerralla tahansa. Eikä sillä voisi muutoinkaan pesaista mattoja. Toki mattojen pesu yleisillä pesupaikoilla on kauniina kesäpäivänä mukavaa puuhaa, etenkin jos kantti kestää jättämään matot valumaan ja kuivumaan muutamaksi tunniksi.

Kun sitä kaunista kesäpäivää on nyt saanut odottaa jo liian pitkään, niin päätin kokeilla Suomen ensimmäistä tasopesuria Konalan 24.pesulassa. Samalla otin pari muutakin hankalaa mattoa matkaan, josko nekin saisi pestyä samalla.

Hooverilla ei kuitenkaan tarvinnut vääntää

Nopea silmäys elämäni ensimmäiseen itsepalvelupesulaan. Kaikkihan näytti aivan loogiselta, kuivuri, eri kokoisia koneita, mattokoneita, mattojen kuivauskaappeja, ja sitten tuo kovapohjaisille matoille tarkoitettu tasopesuri.

Kanssapesijäni tiesi kertoa, että kaikki kestävät puolituntia. Hups mullahan tulee kiire tehdä kauppaostokset seinän takana olevassa k-kaupassa.

Toisen koneellisen maksoin puhelimella ja toisen kortilla lähimaksuna. Kolikoita ei tietenkään ole käytössä.

Minun suurikokoinen sisalmatto ei liene niin kovapohjainen, kun tasokone sen haluaisi olevan. Sainkin sitten koetestata palvelukonseptin ihan viimeisen päälle. Matto jäi koneeseen ja luukku/seinä kiinni. Soitin päivystysnumeroon.

Pääsin nopeasti ohjeiden mukaan yhteisymmärrykseen koneessa olevan yhden nappulan kanssa. Ja näyttö paljasti, että taustalla on jokin windows härpäke, joka saattoi koneen alkutilaan.

Toisella yrittämällä asetin maton huolellisemmin rullalle ja samoin huolellisemmin koneen mitattavaksi. Mittaus on sikäli tärkeä, että pesun hinta määräytyy maton koon mukaan. Nyt kone teki niin kuin pitikin

Kaikki matot olivat kuivuusasteeltaan sylissä autoon kannettavia ja parvekkeella loppukuivattavavia.

Reilussa tunnissa ihmisen mieli muuttuu täysin. Enkä edelleenkään tarvitse sukankutimia pesureissulleni. Palvelukokemus ei todellakaan ole kytketty ihmiseen. Kassaan, joka opetellusti toistaa ilman mitään tunnetta jo 268 kertaa – hyvää päivänjatkoa.

Kun saat tylyn ilmoituksen, että tietotekniikkapalvelu loppuu

Sunnuntai 16.7.2017 klo 12.09 - Kauko Niemi

Terveystietojen tallennuspaikka Taltioni suljetaan tämän kuun lopussa. Näin ilmoitti Medi-IT pari päivää sitten. Itselläni on tallennettu tapahtuneita ja mitattuja terveystietoja vuoden 2012 syyskuusta asti. Eräänlainen terveyshistoriani, joita olen myös silloin tällöin joutunut näyttämään lääkereille selittelyitteni tueksi.

Palvelu vaikutti kaikin puolin luotettavalta ja monin verroin monipuolisemmalta kuin mitä itse sitä käytin. Tosin eihän minulla ole tarvetta seuratakkaan kaikkia mahdollisia terveyteen liittyviä asioita.

Medi-IT Oy on yksi Suomen suurimmista julkisomisteisista sote-ict:n ratkaisutoimittajista. Yhtiön omistaja-asiakkaina on kahdeksan sairaanhoitopiiriä ja Espoon kaupunki (in-house). Omistajapiirien yhteenlaskettu väestöpohja on noin 1,3 miljoonaa suomalaista, ja Medi-IT:n palveluntuotannon piiriin kuuluu noin 50 000 loppukäyttäjää eri asiakasorganisaatioissa.

Taustalla siis kaikkea muuta kuin pieni startup, joka kokeilee hetken jotakin. Tosin tässäkin tapauksessa taustalla Sote-uudistus ja sen taustalla kehittyvä Omakanta-palvelu. Tosin Omakanta ei ole kovinkaan vuorovaikutteinen – ainakaan vielä.

Omakannan ajatusmaailma on vuodelta kivi ja kirves keskiössä 15 minuutin perusteella syntynyt lääkärin kaikkitietävä näkemys taudinkuvasta. Laboratoriotulokset ilman viitearvoja, siis vain asiantuntijoille.  

Edellisen kerran olin todella pettynyt yllättävään lopettamispäätökseen, kun K-ryhmä lopetti palvelunsa, missä pystyit näkemään kuukausi tasolla kaikkien ruokaostostesi ravintoainesisällön. Tiesit oliko kauppakassisi sisällöstä hiilareita enemmän kuin tavoiteltu 20 prosentin taso.

Todella hyvä palvelu, kun joku lukee automaattisesti tuoteselosteet puolestasi ja tekee niistä yhteenvedon. Tällainen palvelu pitäisi olla kansanterveyden kannalta lakisääteinen kaikilla elintarvikkeita myyvillä kaupoilla.

Tietotekniikkapalvelujen yksipuolinen lopettaminen askarruttaa harvase päivä. Tällä viikolla ostin 10 T ulkoista levytilaa ihan fyysisesti tuohon koneeni viereen.

Miten uskaltaisin ostaa pilvipalveluja, tai ryhtyä käyttämään erilaisia sovelluksia, kun en tiedä milloin ne loppuvat ja mikä on yksipuolisesti päätetty hinnoittelu kymmenen vuoden kuluttua. Nyt siis puhun yksityisen ihmisen suulla, jolla on muun muassa valokuvakansiossa noin 150000 filettä.

Missä menee palvelun ja työnkuvan raja

Perjantai 26.8.2016 klo 13.47 - Kauko Niemi

Ihmettelen usein, kun joku kehuu kaupan tai ravintolan tai jonkun muun palvelua hyväksi. Minulle ei oikein meinaa avautua, mikä on hyvää palvelua ja mikä kuuluu työnkuvaan.

Se, että myyjä hymyilee ja tietää missä mikäkin tavara on, kuuluu tehtävänkuvaan. Samoin se, että tietää tuotteen ominaisuuksista. Pannaako pakasteet pieneen pussiin, kuuluu ketjuohjauksen määrittämän teatterin vuorosanoin. Kysypä joskus kassalta miksi pakaste pitäisi laittaa pussiin. Vain harva osaa perustella.

Pitkä lista hyviä käytöstapoja, työhönsä perehtymistä, palvelujen tai tuotteiden osaaminen ovat työnkuvaan kuuluvia itsestään selvyyksiä. Harvoin niiden osaamisesta tunnen mitään mielihyvää. Kääntäen tietysti, jos kassalla on huono päivä ja tiuskii, eikä pysty käyttäytymään, niin sitten vaihdan kauppaa, jos ei kerta tehtävänkuvaa hallita.

Nykyisin nettikaupoissa nuo työnkuvan määrittämät asiat ovat varsin usein huonosti hoidettuja, kun ei ole kaikkia vaiheita osattu määrittää koodareille tai toteuttaa. Epätietoisuus on nettikaupan suurin ongelma asiakaskohtaamisessa ja palvelukonseptin, tehtävänkuvan toteuttamisessa.

Menisiköhän se tehtävänkuvan ja palvelun raja jotenkin siinä, että eteen tulee ennalta arvaamattomia, odottamattomia tilanteita, joista selvitään suuremmitta selittelyittä. Jos kaikki sujuu oletusarvoisesti, niin kuin etukäteen olen kuvitellut, ei siinä ole mitään erityisen hyvää palvelua. Tavanomaisuus ei pure.

Ainahan on sekin mahdollisuus, että suunnitellaan poikkeavia ylläreitä, jotka eivät maistu, eikä tunnu suunnitelluilta, eikä toistolta käsiohjekirjasta.

Selvennykseksi voin kertoa mikä minusta on palvelua, mikä teki minuun vaikutuksen. Ja jota nimitän hyväksi palveluksi.

Matkalla fillarilla Helsingistä Keminmaalle. Neljäs ajopäivä ja reilu 650 km takana saavun Oulun Cumulukseen, missä oli huonevaraukseni.

Kysyn vastaanottotiskin nuorehkolta naiselta. Missä teillä olisi lukittu varasto polkupyörälle? Parin kilon lukkoahan en mukana kantanut ja kaikki muukin 4,6 kilon verran tavaraa mahtui selkäreppuun.

Valitettavasti meillä ei ole mitään sellaista varastoa pyörälle?

No voinko viedä pyörän huoneeseeni?

Toki voitte, mutta teille on varattu niin pieni huone, ettei sinne oikein pyörää saa mahtumaan. Ihan hetki tarkistan. Tuolla on vapaana isompi kulmahuone, niin vaihdan teidät sinne (teitillely = minä ja "matkaseurani")

Aamulla tulin fillarin kanssa hissistä sisääntuloaulaan, niin sama nainen huikkasi vastaanottotiskin takaa – nukuitteko hyvin!

 

 

 

Mitä tarkoittaakaan suositteleminen

Tiistai 26.4.2016 klo 16.02 - Kauko Niemi

Onko suosittelemisella ja tyrkyttämisellä joku ero? En ainakaan käytännön tasolla osaa erottaa niitä.

Menen Tullinpuomin kassalle ostamaan autopesun. Kassaneiti alkaa tyrkyttämään/suosittelemaan minulle suklaapatukoita. Patukoilla on juuri tänään juuri sinulle erikoishinta. Aika monta prosenttia alennusta. Olenko niin suklaankipeän näköinen, vai mistä moinen? Ehdotan hänelle, että lopettakaa kokonaan noin epäterveellisten tuotteiden myynti. Hän selvästi aavisti, etten sittenkään ostaisi suklaata vaan autonpesun.

Paikoitan auton ja kesken maksamisen ilmestyy puhelimen ruudulle popup, kuinka saisin alennusta, jos suosittelisin Parkmanin palvelua ystävilleni. Koko maksuhomma keskeytyi jotenkin ja lopulta luulin maksaneeni. Takaisin tullessa lappu ikkunassa – maksusuoritus oli sittenkin jäänyt tapahtumatta siinä hässäkässä. ”Suosittelukehotus” maksoi minulle 60 euroa. Veisi ainakin viisi vuotta tienata se takaisin suosittelemalla.

Lauantaiaamuna ostan K-raudasta kuramaton. Sunnuntaiaamuna saan sähköpostia K-raudasta, jonka kyselyyn pitäisi vasta kuinka tyytyväinen olin asioidessani K-Raudassa ja suosittelisinko K-Rautaa ystävilleni. Mitä ihmettä minä muka suosittelisin. Mitä suosittelu tarkoittaa tässä tapauksessa. Jos joku kysyy, että mistä löysin 120 cm kuramaton, kun kaikki ovat joko 100 tai 150 cm. Toki vastaisin, että K-Raudasta, mutta en koe sitä suositteluksi, vaan informoimiseksi.

Helsinki-Vantaan kentällä turvatarkastuksen jälkeen pääset kansainväliselle puolelle kävelemällä hajujen läpi. Reitti ohjautuu parfymikaupan läpi. Kovasti mautonta ja öklöttävää tyrkyttämistä.

Olen myös jäsenenä TNS Gallupin vastaajaryhmissä, missä usein kysytään suosittelisitko tutkittavaa yritystä tai tuotetta. Miten sellaiseen voi vastata, kun ei edes tiedä millaisia tarpeita kavereillani on. Eniten askarruttaa, että kuinka tämä sitten näytetään ”virallisessa” tutkimustuloksessa, jota tutkimuksen tilaaja paukuttaa maailmalle virallisena totuutena.

Ajatuksissani pyörii, että suosittelijana olisin jotenkin aktiivinen, tyrkyttäisin joitakin asioita ihmisille ja toki olen niin tehnytkin ja niissä on lähes poikkeuksetta oma lehmä ojassa. Sitten on niitä ihan vilpittömiä suosituksia, joista en itse hyödy mitään, vaikkapa Henri Cartier-Bressonin valokuvanäyttely Ateneumissa.

Suosittelu on taas muka fiininpi ilmaisu tyrkyttämiselle eli myynnille. Kovasti väärin käytetty sana jälleen kerran. Myyjä ei myy, tyrkytä eikä suosittele. Hän vuorovaikutuksen mestari, kuten Hesarissa viime viikolla hyvin kuvattiin.

Onko valehtelulla pitkät jäljet, elämmekö maailman parhaassa maassa

Sunnuntai 6.12.2015 klo 11.04 - Kauko Niemi

Vanhakansa sanoo, että valehtelulla on pitkät jäljet. Onko tosiaan niin? Hieman kait riippuu tilanteesta ja asiasta.

Politiikassa ja markkinoinnissa valehdellaan jatkuvasti. Silti vuodesta toiseen samat valehtelijat nousevat vaalien jälkeen pramille. Poliittinen muisti on lyhyt. Se on lyhyt jo senkin takia, että politiikkojen puheita ei kuunnella niin kovin vakavasti, että ne jäisivät lähtemättömästi mieleen.

Paitsi silloin kun raja jollakin tavalla ylittyy ja siitä jää verekseltään kiinni. Anneli Jäätteenmäen tekemisistä minulla ei ole oikein selkeää kuvaa kuin yhdestä. Ilkka Kanervan muista lähinnä naisseikkailuista ja veron kierrosta muistan Heidi Hautalan. Soinismi oli jollakin tavalla kielellisesti hauskaa aikansa, mutta ei enää aikoihin ole herättänyt minkään tason luottamusta toistettaessa samoja asioita innottomasta ja väsähtäneestä suusta.

Aleksander Stubbin tämän päiväinen viesti Facebookissa olisi mennyt ohi ihan sukkana vielä kuukausi sitten, mutta tänään kun hän viestittää, että elämme maailman parhaassa maassa, se ei ole enää uskottavaa. Nyt viimeaikaiset tapahtumat pysäyttävät miettimään oikeasti faktoja - millä mittarilla Stubb tämän parhauden mittaa ja todistaa oikeaksi. Onko se 90 prosenttisesti totta vai ei lainkaan.

Volkswagen konserni jäi kiinni todella laajasta ja tarkoituksellisesta huijauksesta. En usko, että kukaan jättää volkkaria ostamatta sen takia, että se ihan oikeasti saastuttaa aavistuksen verran enemmän ilmaa kuin papereissa luvataan. Se joka on huolestunut autojen ilmansaastuttamisesta, eivät hanki autoa lainkaan.

Toki leimattujen autojen omistajat, siis uskolliset omistajat ja asiakkaat ovat harmistuneita autonsa jälleenmyyntiarvon roimasta pudotuksesta, jos ylipäätään saa autoaan kaupaksi.

Valehtelu on vaikuttanut eniten VW-konsernin pörssiarvoon. Volkkareiden maailmanlaajuinen myynti on toki pudonnut ja jatkaa laskuaan jo toista kuukautta peräkkäin. Ensimmäisen täyden kuukauden myynti huijausten paljastuttua, laski lokakuussa vain 3,5 prosenttia. Marraskuussa luvut olivat jo toisenlaiset. Volkswagenin myynti laski Yhdysvalloissa 25 prosenttia ja Englannissa 20 prosenttia. Tosin koko konsernin lukuja tasoittaa jonkin verran se, että esimerkiksi Audin myynti kasvoi marraskuussa noin prosentin verran.

Vanha sananlasku valheen pitkistä jäljistä pitänee paikkansa. Silloin kun ihminen ei luota ja vaikkei hän tietoisesti tekisikään päätöksiä sen pohjalta keneen luottaa ja keneen ei, niin alitajuisesti näin tapahtuu.

Omalta kohdaltani voisin nostaa esimerkiksi kuinka toimittajana valitsin haastateltavia. Ajan myötä syntyi selkeät ryhmät ihmisiä, joiden puheisiin pystyi luottamaan, ihmisiä, joiden puhumiset oli aina tarkistettava tavalla tai toisella, ihmisiä joiden puppupuheista piti työläästi etsimällä etsiä faktat ja totuudet.

Kiireinen työrytmi ohjasi toimintaa selkeästi syvällisemmin miettimättä. Ei voinut haastatella henkilöä, jonka puheisiin ei pystynyt luottamaan, etenkään silloin kun ei juurikaan ollut aikaa moniin tarkistuksiin.

Näin joskus aikoinaan muunneltua totuutta välittänyt henkilö oli pitkään tarkistettavien tapausten luokassa, eikä ollut ensimmäisten joukossa, jota halusi haastatella juttua varten.

Hankalaa kun moraali ja boonukset ovat vastakkain

Perjantai 13.11.2015 klo 22.08 - Kauko Niemi

Tuttavani kerrostalossa tehtiin tietoliikenneremontti. Tuttavani huolestu josko melkoisen vanha televisio toimisi uudessa verkossa.

Tuttavani alkoi varmistaa tilannetta, josko pitää vaihtaa televisio. Hän kävi tv-kaupassa selvittääkseen yhteensopivuutta. Kaupan vastaus oli selvä. Televisio pitää vaihtaa, koska se ei toimisi uudessa antenniverkossa.

Ystäväni päätti kuitenkin siirtää vaihtoa tuonnemmaksi, jahka tilanne tulee ajankohtaiseksi.

Hän kuitenkin onneksi unohti koko vanhan verkon romuttamisen deadlinen. Avasi televisionsa ja huomasi, etteivät kaikki kanavat näkyneet. Ne kuitenkin virittäytyivät kohilleen ja vanha televisio toimii uudessa verkossa.

Toinen tapaus Stockmannin alakerrassa. Iäkäs rouva ja myyntimies keskustelivat pitkään ja hartaasti. Todennäköisesti ainoa yhteisymmärrys oli valkoinen väri kun mustaa ei ollut hyllyssä.

Kaksi ihmistä keskustelee, muttei keskustelun sisältö kohtaa edes sen vertaa, että asiakas olisi tajunnut, ettei hän asioi Stockmannilla vaan Expertissä.

Kolmas tapaus, kun istun Itäkeskuksen Prisman kahviossa ja seuraan teleyrityksen käytäväkauppiaiden, salskeiden nuorten miesten toimintaa. Asiakkaiksi valikoituu enimmäkseen keski-ikäisiä naisia. Ei yhtään nuorta kännykkäänsä räpläävää nuorta miestä.

Myyntipuheita en kuule, mutta jään ihmettelemään tämän ja kahden ensimmäisen esimerkin jälkeen, kuinka hyvin mahtavatkaan olla asiakasmoraali ja myyntibonukset tasapainossa.

Tilanne ei ole helppo varmasti myyjällekään ja erityisen vaikeaa se on asiakkaalle, joka ei ymmärrä lainkaan laitteista tai palveluista. Ei edes sitä mitä hän oikeasti tarvitsee.

Varmasti aika moni on kuullut tapauksista, joissa vanhemmille ihmisille on myyty jotain sellaista tele- tai viihdelaitetta tai palvelua, jota hän oikeasti tarvitse ja sitten lapset ja lapsenlapset yrittävät purkaa kauppaa. Luojankiitos monivuotiset kytkykaupat ovat jo likimain historiaa.

Lue myös

Tietokoneen korjauksesta pyydettiin 748 euroa, maksoin 126 euroa

Tietokoneen korjauksesta pyydettiin 748 - maksoin 126 euroa

Perjantai 9.10.2015 klo 8.52 - Kauko Niemi

Tapoihini ei kuulu historiakirjoitella monen viikon takaisia asioita, mutta nyt teen poikkeuksen. Halusin varmistua asioiden oikeellisuudesta. Eli toimiiko koneeni tämän hinnaltaan edullisemman vaihtoehdon mukaan.

Dell pc-pöytäkoneeni, työjuhtani rupesi kiukuttelemaan kesällä. Käynnistyminen kesti ja kesti, kunnes ei sitten yhtenä päivän ei käynnistynyt lainkaan. Takuu oli umpeutunut neljä kuukautta aiemmin ja olin siis omalla vastuullani liikkeellä.

Tässä vaiheessa, kun kone kerran kyykähti kokonaan, päätin asentaa itse SSD levyn ja remontin yhteydessä ottaa nopeamman käynnistyslevyn käyttöön.

Aiemmilta vuosilta oli kokemusta vain yhdestä pc-huollosta Infocaresta ja sinnehän sitten kiikutin pakettini tälläkin kertaa. 60 euroa maksava kustannusarvio oli murskaava. Pitää vaihtaa emolevy ja huollon loppusumma on 748 euroa.

Varoituskellot rupesivat soimaan. Olen kolmasti käyttänyt samaista yritystä aiemmin. Kaikki aiemmat tapaukset olivat takuukorjauksia, enkä niiden hintoja ja tekemisiä tiennyt muuta kuin joka kerta kuuleman vaihdettiin emolevy.

Voihan emot! Kaikkein kallein emolevy, mitä netistä löytyi oli tuolloin kesäkuun puolivälissä 237 euron hintainen. Vastaavan emolevyn olisi saanut myös 85 eurolla. Mihin tarvittiin loput 511 euroa tai enemmän. Ja toki takaraivossa oli käsitys, että noin tonnilla saisin saman tasoisen uuden koneen 2 vuoden takuulla.

Muutamien soittokierrosten jälkeen päädyin Carrata-nimiseen huoltoyhtiöön, josta ongelmakuvailun jälkeen jo puhelimessa Anders Nylander vahvasti epäili, ettei vika olisi emolevyssä.

Carrata totesi konetta tutkiessaan ettei virtalähde riitä konetta pyörittämään. Virtalähteen vaihtaminen ja työ maksoivat 126 euroa ja kone on toiminut siitä lähtien. Tein reklamaation Infocarelle, että 60 tarkistussumma pitää palautta, koska analyysinne oli väärä. Vastauksena tuli vain selitys miten tarkistus oli muka tehty. Sain vikarapotin myös Carratalta ja se oli kaikin puolin loogisempi selitys koneen toimimattomuudelle.

Mielenkiintoni heräsi aivan uudelle tasolle, kun juttelin Carratan taustoista. Anders Nylander kertoo, että koko firman historia perustuu siihen, että hän korjaili kavereiden koneita, joilla huoltoyhtiöt yrittivät kusettaa tai eivät osanneet mitään muuta kuin vaihdella emolevyjä.

Nylander mainitsee kaverin koneen, jota ei voinut kuuleman korjata ja tilalle tarjottiin reilun 900 euron uutta konetta. Kuitenkin korjaukseen riitti 9 euroa maksava liitin. Vastaavia tilanteita on matkan varrella vaikka kuinka paljon.

Tässä vaiheessa voin pyytää anteeksi Hewlett-Packardilta, jos aikoinaan haukuin julkisesti koneen huonoa laatua, kun Infocare oli kahdesti vaihtanut emolevyn samaan koneeseen. Vika taisikin paikallistua Vantaalle.