Terveisiä kuntosalilta

Keskiviikko 14.3.2012 klo 17.59 - Kauko Niemi

Tämä ei ollut kirjoitusvirhe. Eikä liioin löysää löpinää toiveajattelusta. Sen verran olen saanut itseäni niskasta kiinni, että olen asiantuntijan avulla tehnyt kuntosaliohjelman ja miettinyt kuinka yhdistän sen sykemittarin tuottamaan kunto-ohjelmaan.

Tämä helmikuun kuntokatsaus tulee hieman jälkijunassa. Voi johtua oikeestikin siitä, ettei ollut intoa kirjoittaa, kun vähän kaikki olivat hakusessa. Eikä oikein mikään suosinut  liikkumista – ei ainakaan ilmat. Etenkin kun en saanut kaivettua suksia pramille.

Näistä alkukommenteista voi jo päätellä, että suurta edistymistä ei ole tapahtunut. Päätavoite eli verenpaineet pysyvät loistavasti tavoitteessaan. Sen sijaan paino on keikkunut samoissa lukemissa ja edelleen puuttuva viisi kiloa odottaa suurta hävitysvimmaa.

Faktisesti tein helmikuussa treenejä 18 tuntia. En kuitenkaan niin intensitiivisesti kuin olisi pitänyt. Se oli kuitenkin kuusi tuntia enemmän kuin tammikuussa. Syömäpuolella en sortunut kuin kerran.
Runebergintorttua en pystynyt ohittamaan. Se onkin sitten ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen leivonnainen viime toukokuun jälkeen.

Painonhallinnan kannalta on keskeistä - vaikka ruoan laatu onkin pysynyt hyvänä, niin liikuntaan nähden sitä on ollut liian paljon, eikä painon pudotusta ole tapahtunut. Ikuinen ongelma liian vähäinen nesteytys jatkuu sekin.

Jos helmikuuta luonnehtisi, ettei mitään uutta länsirintamalla, niin maaliskuun alkuun on oltava tyytyväinen ainakin liikunnan suhteen. Nyt tuo kuntosalipainajainen näyttäisi asettuvan uomaansa. Harjoituksia on kasassa jo yhtä paljon kuin helmikuussa ja kauaahan ei mene kun voi hypätä fillarin selkään.

Kuntosaliharjoitteet teen reilun alkulämmittelyn jälkeen ja jos tämän jälkeen päivän harjoitustavoitteesta puuttuu, niin hyppään soutukoneeseen, fillariin tai crostraineriin ja teen korkealla sykkeellä niin kauan, että tavoite on 100 prosentissa.

Nyt olen 0,5 kg viikkovauhdista hieman jäljessä, mutta toukokuuhun mennessä kuitenkin kirittävissä. Ja kaikki huomio ruokailun rytmiin ja ruoan määrään.

Tammikuu

Joulukuu

Marraskuu

Lokakuu

Syyskuu

Miksi menisin toista kertaa samaan ravintolaan

Keskiviikko 14.3.2012 klo 12.04 - Kauko Niemi

Tunnustettakoon heti kättelyssä etten tiedä mitään ravintolabisneksestä, mutta olen ihmetellyt pitkään pitääkö ravintolan toimia, niin kuin ne nyt toimivat.

Jonkinlainen käsitys ravintolan asiakkaana minulla on. Harvakseltaan käyn täyttämässä vatsani. Jonkin verran useammin ravintola toimii tapaamis- ja neuvottelupaikkana ja silloin ravintolan tarjonnalla ei juurikaan ole merkitystä, koska se on vain sivujuonne tapaamiselle.

En oikeastaan muista että olisin erityisemmin viihtynyt saati nauttinut ravintolakäynnistä. Kahta kertaa en mielelläni syö samaa ruokaa kuin olosuhteiden pakosta. Tuskin olen kotonakaan tehnyt kahta kertaa täsmälleen saman makuista ruokaa, vaikka syönkin 95 prosenttisesti omassa keittiössäni. Ruoan tekemiseni on aina luova ja kokeileva prosessi ilman tiukkoja reseptejä saati muodollisuuksia.

Mitä ideaa on mennä ja syödä täysin samanlaista ja tismalleen saman makuista ruokaa samanlaiselta menu-listalta valittuna. Kun menen Amarilloon Kokkolassa, Kemissä, Kuopiossa ja Kouvolassa (en nyt ole varma onko joka kaupungissa) niin tiedät tarkalleen miltä listan oikean sivun ensimmäinen ruoka maistuu. Eihän siinä ole mitään ideaa.

Bisnestä ohjaa joku muu kuin asiakkaan yllättäminen positiivisesti. Alan epäillä, että moni muukin on samaa mieltä. Ainakin kun seuraa vaikkapa Ravintolapäivän suurta suosiota. Et taatusti saa samaa ruokaa, etkä edes pääse kahta kertaa samaan ”ravintolaan.”

Matkanjärjestäjillä on noin 80 perheen rengas, joiden luo on järjestettävissä koti-illallinen ja turistit maksavat maltaita päästäkseen illalliselle suomalaiseen perheeseen. Toki on kokonaan oma rotunsa ihmisiä, joiden tarve on snoppailla michelin-tähtien varjossa. Sillä ei sitten olekaan mitään tekemistä ruoan kanssa.

Minua kiinnostaisi ravintola, joka toimisi kuin vaikkapa ooppera.  Tietyllä miehityksellä tulee takuuvarmaa, mutta yllätyksellistä tarjontaa. Ohjaus ja lavasteet vaihtuvat. tapahtumat ovat sijoitettu eri ympäristöihin.

Orkesterin panos vaihtelee illasta toiseen kapellimestarin mukaan. Koskaan en tiedä etukäteen, kuinka tänä iltana onnistutaan ja millainen fiilis loppujen lopuksi syntyy.

Voisin valita ravintolaillan siltä pohjalta millainen miehitys siellä kulloinkin on. Tiedän vain, että tämän miehityksen lihapullat ja muut tarjottavat ovat aina yllätyksellisiä. Ne ovat ajassa, kauden tuoreet ja parhaat raaka-aineet luovasti yhdistettynä. Ne ovat maultaan erilaisia kuin eilisen miehityksen luomat pullat. Eikä miehityksen tarvitse noudattaa pilkun tarkasti tiettyä protokollaa tarjoiltaessakaan.

Ehkä nuo ravintolapäivät tekevät tehtävänsä ja avaa silmämme ja aistimme muullekin kuin 100 g vehnäjauhoja, 6 g chilikastiketta, 12 grammaa ruokakermaa, kaksi munaa, 23 grammaa brasilialaista filettä. Automaattiuunin piipattua, annos nostetaan lautasen oikealle laidalle 28 asteen kulmaan ja täytetään loppu lisukkeilla, niin kuin on tehty viimeiset 10 vuotta.

Mihin me tarvitsemme verkkopalveluita

Torstai 1.3.2012 - Kauko Niemi

Ostin lipun oopperaan, Julius Caesarin tällä erää viimeiseen näytökseen eilen illalla. Valitsen näytöksen itse, valitsen paikan itse, tulostan lipun itse omalla tulostimellani ja omilla musteillani. Se että teen kaiken itse, enkä häiritse sen enempää oopperan lipunmyyntiä kuin Lippupisteen ihmisiä ja minun pitää maksaa tekemästäni työstä jollekin 2,5 euroa.

Verkkokauppa: Palvelupalkkio 1,00 e/lippu. Printtilipun toimitusmaksu 2,50 e/tilaus (alle 100 euron tilaus) ja 3,50 e/tilaus (yli 100 euron tilaus). Kirjetoimitus 8 e/tilaus.

Valitettavasti minun ajatteluni ei löydä mitään logiikkaa tälle toimintamallille. Mitään muuta kuin älä käytä nettipalvelua. Osta netistä 10 prosentin ylihintaan - tuntuuko huokuttelevalta mainoslauseelta.

Myyn www.huuto.net:ssä tavaraa. Sanoma ja Itella ovat suuressa viisaudessaan kehittäneet huutopaketin. Ostan huutopaketin suoraan sivulta senttiä tai kahta vaille kahdeksan euroa. Maksan postimaksun verkkopankissa, josta pankki veloitta palvelumaksua 0,35 euroa ja tulostan taas omalla tulostimellani ja omilla musteillani ja saan nyplättyä kasaan pakettikortin. Ja ei kun postiin, jossa pudotan paketin omaan reikään ketään häiritsemättä.

Siis paketin toimituskustannukseksi tulee 8,30 euroa. Tämähän tuntui asialliselta palvelulta kunnes tajusin, että sama paketti maksaa 7,20 euroa, kun käytän Itellan painamia pakettikortteja ja kulutan postivirkailijan työaikaa.

Valitettavasti ajatteluni ei löydä tällekään tapaukselle mitään järjellistä selitystä. Mitään muuta kuin lopeta huutopaketin käyttö. Niin kuin olen tehnytkin.

VR:n lippukaupan käyttäjäkokemus painii jo aivan omassa sarjassaan. Viimeksi se suljettiin eilen. Silti VR pitää uudistusta onnistuneena. Sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässää.

Ilmeisesti olen liian innostunut verkkoasioinnista ja ennen kaikkea omaan väärän ajattelumallin, jonka mukaan itsepalvelu netissä tarjoaisi jotakin toiminnallisia ja ennen kaikkea taloudellisia etuja sekä olisi ekologista.

Ilmeisesti pitää tarkistaa myös jokainen e-lasku. En yhtään ihmettelisi, jos niissäkin joku nyhtäisi välistä ja tulisi minulle halvemmaksi vastaanottaa laskut kirjekuoressa metsiä ja energiaa tuhoten.

Onko nyt oikeasti niin, että oopperalipun tuotantokustannukset itsepalveluna loppuun asti tulevat niin paljon kalliimmaksi kuin meno luukulle.

Finnairia ja eläkeyhtiö Ilmarista lainatakseni voisin todeta, että vaikka nettikauppaketjun välistävedot eivät olekaan juridisesti väärin, niin ne eivät ainakaan ole hyvän kauppatavan mukaista. Ja vielä vähemmän innostaa nettiasiointiin.

Poliisi varoittaa

Keskiviikko 29.2.2012 - Kauko Niemi

Etelä-Savon poliisi varoittivirallisesti Kerimäellä epäillystä koiramyrkytyksestä. Poliisin tiedotteen mukaan ainakin yksi koira oli vakavasti sairastunut syötyään näitä ”herkkupaloja.”

Tässä tapauksessa asiaa oli ilmeisesti asiaa jo selvitetty riittävästi, eikä poliisi julkaissut tiedotettaan huhujen perusteella. Ainakin, jos poliisin toimintaan on luottaminen. Muutaman viikon takainen Tampereen myrkkyvaroitus taas osoittautui parkettilattian hiontapölyksi, vaikka sielläkin koiran epäiltiin sairastuneen tähän ”rotanmyrkkyyn”

Myrkytysuutiset ovat hämääviä. Ne leviävät vauhdilla netissä ja saavat aika ajoin kohtuuttomat mittasuhteet. Aivan kuin vanha huhuleikki, jossa kuiskataan toisen korvaan lyhyt tarina ja jo muutaman ketjun jälkeen tarina on muuttunut melkoisesti.

Myrkytysuutisoinnissa jää myös medialta taustojen tarkistus monasti heppoiseksi.

Myrkytys uutisen kohdatessa tilanne on tietysti kaksijakoinen – olisiko varmuuden vuoksi kuitenkin jatkettava varoitusta, jos se vaikka sittenkin olisi myrkkyä. Jatkettava ennen kuin joku söpö koira ahmaisee nakinpalkan suuhunsa, vaikkei niitä nakkeja edes todellisuudessa tainnut ollakaan.

Tervettä harkintakykyä kannattaa käyttää ja ilmoittaa asiasta poliisille.

Kokonaan toinen asia on se, että mitä mahtaa niiden ihmisten päässä liikkua, jotka vihaavat eläimiä niin totaalisesti, että jaksavat viritellä näitä ansoja. Joita siis ihan todettunakin on löytynyt.

Siinähän ei ole kyseessä voi olla naapurin koiran haukuntaan hermostunut henkilö. Naapurin koiranomistajaa voisi mennä torumaan suoraan. Tai tehdä haukunnasta kohdistetun ilmoituksen virkavallalle.

Mitä liikkuu sen henkilön päässä, joka levittää myrkkyä häätääkseen oravat pois. Siinä samalla tarjoutuu kohtalokasta ”ruokaa”, linnuille, kissoille, joka pienille lapsille.

Kenelle luontokappale voi olla niin suuren vihan kohde? Kuka auttaisi näitä henkilöitä löytämään sovun luonnon kanssa.

Hiihtäjät vastaan koirailijat, koirahiihto

Keskiviikko 22.2.2012 - Kauko Niemi

Taas on se vuodenaika, jopa hiihtolomaviikko, jolloin vakiokeskustelu leimahtaa joka ainoa vuosi. Koirat ja hiihtäjät eivät mahdu samaan metsään.

Keskustelu on yhtä varmaa kuin kahden kuukauden kuluttua koirankakat lumien sulaessa. Keskustelu siirtyy nettipalstoilta aina itse laduille ja valitettavasti jopa sauvojen säestyksellä.

Hiihtäjän ja koirankohtaaminen on ristiriitainen, sillä kumpikin osapuoli tulkitsee eri sääntöjä. Hiihtäjä lukee esimerkiksi kaupunkien järjestyssääntöjen sallimia kieltokylttejä, joissa kielletään laduilla käveleminen. Kävelemiseksi hiihtäjä tulkitsee vaikkapa ladun ylittämisen.

Koiran kanssa metsässä kulkeva toteuttaa taas Suomen perustuslakia jokamiehenoikeudesta. Siis tiukan paikan tullen mitä todennäköisimmin koiran kanssa kulkeva voittaa välikohtauksen. Harvemmin järjestysääntö voi päihittää perustuslain.

Hiihtokulttuuriin kuuluu myös, että takaa tuleva väistää, niin ladulla kuin rinteessäkin. Käytännössähän tämä tarkoittaa, että hiihtäjä nopeampana väistää.

Hiihtäjän ja koiran kohtaaminen on aina niin tulkinnanvarainen tilanne, ettei siinä kenenkään kannata uhotella. Ainoa ratkaisu sen sijaan, että ryhdyttäisiin tulkitsemaan pilkkuja, on kohteliaisuus ja toisten huomioiminen. Sopu tilaa antaa.

Koiran kanssa talvisessa luonnossa liikkuva voi hakeutua vähemmän ladullisille alueille. Hiihtäjien on syytä varautua siihen, että mäen alla voi olla muitakin esteitä kuin koira.

Oman mausteensa soppaan tuo myös se, että kuntien ulkoiluviranomaiset muuttavat kovin helposti vakiintuneita kevyenväylän reittejä hiihtoladuiksi.

Nyt on jo kolmas talvi koko Suomessa kun voit yhdistää nämä asiat ja harrastaa koirahiihtoa. Jotkin edistyneemmät kunnat ja kaupungit ovat varanneet latureittejään koirahiihdolle tiettyinä päivinä viikossa.
Jos olet kiinnostunut koirahiihdosta voit aloitta tutustumisen vaikka lukemalla ensin Suomen Valjakkourheilijoiden  Liiton sivuilta Koirahiihto-oppaan.

Kaikille rauhallisia ja nautinnollista hiihtolomahetkiä.
 

Usko, toivo ja rakkaus säilyy terveysprojektissa

Maanantai 13.2.2012 - Kauko Niemi

Toivoa on ja uskokaan ei ole pettänyt, vaikka tilanne tammikuun lopussa polkikin paikallaan.
Toivottua painonputoamista ei tapahtunut ja edelleen tavoite vaatii viiden kilon läskin hävittämistä. Päätavoite, verenpaine, sen sijaan on vakiintunut erinomaiselle tasolle.

Jos nyt halutaan selitellä, niin tavoite oli puolikiloa viikossa. Nyt projekti on kestänyt 39 viikkoa ja tarkoittaa 17,5 kilon pudotusta. Ja todellisuudessa 17 on toteutunut, vaikka viimeisten 6 viikon akana ei ole tapahtunut sen enempää laskua kuin nousuakaan.

Ja selityksiähän riittää. tauko on hyväksi kropalle totutella uuteen olotilaan. Etenkin se näkyy löysien nahkojen muodossa. Tosin oikeaoppisempaa olisi täyttää tyhjät tilat lihaksilla.

Veikkaan, että tämä on juuri se vaihe, kun monen mieli pettää ja valuu takaisin entiseen elämään ja entisiin mittoihin. Mitään ei oikein tapahdu, vaikka kuinka on yrittävinään.

Niin kauan kun ei tiedä mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta, usko ja toivo helposti pettävät.
Kohdallani ruoan / kalorien / hiilarien mittaaminen on mututuntumaa. Ruoan laadussa sisällössä ei ole tapahtunut mitään. Aainoa poikkeus oli yksi Runebergin torttu. Siis ensimmäinen ja ainoa ”herkku” sitten viime toukokuun. Määrä on sen sijaan hieman kysymysmerkki, etenkin erilaiset välipalat – ehkä muutama liikaa. Edelleen on oppimatta riittävä nesteytys/juominen.

Ratkaisevaa on kuitenkin liikunnan määrän romahtaminen. Tammikuun kaksi ensimmäistä ja joulukuun kaksi viimeistä viikkoa flunssa piti poissa teiltä, turuilta, saleilta ja altaista. Eikä kovat pakkaset ole asiaa yhtään auttaneet.

Faktaa on se, että tammikuussa treenejä oli vain 13 tuntia. kun vaikkapa marraskuussa niitä kertyi 38 tuntia. Arkiaskeleet ovat myös noin puolet normaalista 10.000 askelta päivässä.

Aiemminkin olen kirjoittanut, että numero ykkönen olisi tässä vaiheessa lihastreenit salilla, mutta todellinen motivaatio on edelleen hakusessa.

Rakkaus terveysprojektiin ei ole millään lailla vaakalaudalla. Terveyttä on myös osata mukautua tilanteiden mukaan ilman riskejä. Uskoa ja toivoa riittää.

Joulukuu

Marraskuu

Lokakuu

Syyskuu

Belle on parempi ? sain uuden puhelimen

Sunnuntai 12.2.2012 - Kauko Niemi

Umpimähkään lähdin tekemään tätäkin päivitystä, niin kuin päivityksiä yleensä. Luotin, että Nokian ilmoittaessa uudesta päivityksestä, kyse olisi päivityksestä eikä kokonaan uudesta puhelimesta vanhoissa kuorissa.

Tietoni ovat kyllä jatkuvassa synkronoinnissa tietokoneeni kanssa sekä varmuuskopiot ovat aivan siedettävällä tasolla, muutama kerta kuukaudessa. Ja tällä kertaa ohjelmapäivitys teki automaattisesti ensin varmuuskopion.

Sydämentykytystä syntyi kuitenkin kun huomaan päivityksen jälkeen, että useita sovelluksia puuttuu kokonaan. Vaikkapa minulle kovin keskeinen ja tärkeä Wellness Diary, johon olen koonnut kuntoprojektin terveystietoani viime toukokuusta lähtien.

Sovelluksen uudelleen lataus ratkaisi kuitenkin kaiken. Tiedot olivat jossakin ”pilvessä” ja palautuivat. Pitkään harkitsin viime keväänä, että annanko luvat olla yhteydessä palvelimelle vai käytänkö Wellness Diarya vain offline-tilassa.

Varovainen kannattaa siis olla Belllen päivityksessä. Joitakin tolpanvälejä voi olla ilman piuhoja. Sen sijaan päivitys säilytti entisen siivoustilanteen. Minulla on tapana siivota koneet turhilta. Ensimmäisenä siivoan roskiin pelit viemästä turhaa tilaa. Jos en ole koskaan pelannut yhtään peliä, niin en usko tarvitsevani niitä jatkossakaan. Bellen päivityksen jälkeen puhelimessani ei ollut yhtään peliä – kiitos.

Ensimmäiset viisi minuuttia tuntui katastrofilta, ennen kuin tajusin ikonien pidempään painamisen idean. Parasta oli myös unohtaa näyttöjen visuaalisuus, vaikka siitä yleensä aloitankin muokkaamisen omaan tarpeisiini.

Bellen kanssa on parasta lähteä liikkeelle tavoitteesta, että kaikki päivittäiset toiminnot ovat käytettävissä 2-3 kosketuksen takaa. Siihen on nyt ensimmäistä kertaa Nokia-historiassa jopa hyvät mahdollisuudet. Sen opin jo 1997, että kolmas painallus/kosketus vaatii käyttäjältä suunnatonta motivaatiota ja viitseliäisyyttä. Vain harvalta löytyy.

Suuria ahaa-elämyksiä syntyy hetkittäin, kun aloituspinnasta voi poistaa kokonaan vaikkapa kameran ikonin. Kamera käynnistyy laukaisinta pidempään painettaessa. Ja käynnistyy omilla säädöilläni, joista tärkein on poistaa salama käytöstä.

Kameraan on tullut laukaisukuvake näyttöön, mikä parantaa kuvien laatua ainakin 80 prosenttisesti. Päällä oleva mekaaninen nappula heilautti kevyttä laitetta ja suurin osa kuvista oli tärähtäneitä.

Oikoteitä etsittäessä (ilman ohjeiden lukua) nyt neljää päivää päivityksestä, minulla on aloituspinnassa kolme widgettiä (odotan parempaa sanaa tilalle) ja 11 ikonia. Näillä pärjään 95 prosenttisesti päivittäisestä käytöstä. Ja tämä tarkoittaa myös että toiminnot ovat kahden maksimissaan kolmen kosketuksen päässä.

Näissä 11 ovat jo mukana parkkimaksut, terveystieto ja liikuntatreenit.

Nyt olen kuta kuinkin sillä tasolla mistä olen haaveillut. Äänikomennot saattavat toki vieläkin pudottaa kosketusten määrää, kunhan ehtii tutustua ja virittää kohilleen.

Sitten on vuorossa se visuaalisuus. Aloituspintaan jäävistä ikoneista toivoisi jäävän tekstit pois. Ikoneita jää loppujen lopuksi vain muutama ja ovat päivittäisessä käytössä, joten hyvin muistaisi niiden tehtävän. Ilman tekstiä ilme rauhoittuisi melkoisesti. Hienoa on, että pysty- ja vaakanäyttö pitävät palikat paikoillaan, eikä muljauta niitä omituisiin asentoihin kuten edellisessä Annassa.

Nyt vain Photoshopilla pyöräyttämään silmiä hiveleviä näkymiä tai teemoja kuten Nokia niitä kutsuu.

Vastuutonta eläinrakkautta

Tiistai 7.2.2012 - Kauko Niemi

Lemmikkieläinten lihomisesta huolissaan olevan amerikkalainen Association for Pet Obesity Prevention –yhdistys toteaa tuoreessa tutkimuksessaan, että 55 prosenttia kissoista ja 53 prosenttia koirista on liikalihavia. Luvuiksi muutettuna tämä tarkoittaa, että maasta löytyy yli 88 miljoonaa liian pulleaa kissaa ja koiraa.

Ylimääräisistä kiloista seuraa, että lemmikit ovat alttiimpia erilaisille lihavuudesta johtuville sairauksille, kuten sokeritaudille ja erilaisille syöville. Lisäksi elikoilla on muun muassa hengitysvaikeuksia ja korkeaa verenpainetta.

Syyt lemmikkieläinten lihomiseen ovat samat kuin ihmisilläkin, liikaa, vääränlaista ruokaa ja liian vähän liikuntaa.

Kirurgi, ortopedi ja traumatologian erikoislääkäri Antti Heikkilä kirjoittaa eilen julkaistussa blogissaan samasta asiasta. Heikkilä ottaa rajusti kantaa omaan tyyliinsä tällä kertaa eläinten ruokinnasta.

Mielestäni kaikki eläimille tarkoitetut valmisruuat ja kuivamuonat ovat roskaa, joka sairastuttaa lemminkin vuoren varmasti ennen aikojaan. Kissojen ja koirien ruuissa on paljon tärkkelystä, joka on peräisin viljasta ja sisältää gluteiinia. Tärkkelys-gluteiini -yhdistelmä on todellinen sairauspommi eläimelle, jonka suolisto on tarkoitettu vain lihan syöntiin. Vaikka tärkkelys olisi riisistä, on sillä sama teho. Ajan kuluessa iskee diabetes. Sama koskee myös ihmistä, mutta siitähän ei saa puhua.

Olipa ruokinta kunkin mielestä kuinka hyvää tai huonoa tahansa, niin lopputulos ja kehitys on huolestuttava ja siitä on vastuussa yksinomaan koiran omistaja. On vastuutonta eläinrakkautta syöttää koira ylipainoiseksi ja kipeäksi.

Moni tekee tämän tietämättömyyttään. Liian moni ei ymmärrä lajin luontaista ruokavaliota. Kovin moni on vain niin laiska koiranomistaja, että nappulat riittäköön.

Jos on vastuutonta ruokkia koira sairaaksi, niin jopa vieläkin vastuuttomampaa on olla hyväksymättä koiran lajille tyypillinen käyttäytyminen ja ryhtyä syöttämään sille vaikkapa ihmisille valmistettuja rauhoittavia lääkkeitä.

Iltalehden haastattelussa eläinlääkäri Tuulia Burgherr varoittaa, ettei koiran lääkitseminen ole ongelmatonta, koska mielialalääke poistaa eläimeltä pelon tunteen.

Kun lääke poistaa pelon, on valitettavasti riski, että koirasta tulee jopa entistä aggressiivisempi. Se ei pelkää taistelua, vaan uskaltaa tapella.

Poliisin palvelukukkanen

Torstai 26.1.2012 - Kauko Niemi

Yritin varata aikaa poliisin palvelupisteeseen uusiakseni passin, joka menee vanhaksi maaliskuun alussa. Muistot viiden vuoden takaisesta passikeikasta olivat karmeat. Kahdentunnin ja kymmenen minuutin jonotus, jotta sain uuden passin työn alle. Eikä edes vielä tuolloin sormenjälkiä.

Odotellessani ihmisiä tuli ja heidät kutsuttiin nimellä tuota pikaa hoitamaan sama homma. Päätin, että toista kertaa en jonota. Parissa tunnissa ehti siivota puhelimen osoitekirjan  ja vastailla sähköposteihin ja silti olisi joku kirja ollut tarpeen olla mukana.

Viisastuneena tällä viikolla menin poliisin sivuille ja sieltähän löytyi kuin löytyikin linkki passiasioiden nettivaraukseen. Olo oli kuin ensimmäistä kertaa verkkopalvelussa. Mitään ei tapahtunut vaikka klikkasin mistä tahansa. Seuraavat seitsemän päivää olivat kalenterissa ja kaikki vihreällä värillä.

Räpläysteni jälkeen kello 23:30 tulin siihen tulokseen, että varauksia voi tehdä varmaan vain virka-aikana tai sitten olen keskimäärin tyhmempi netin käyttäjä.

Aamulla uusi yritys ja sama peli jatkuu. Ei mitään loogisuutta, eikä mitään myönteistä etenemistä.
Tartuin puhelimeen. Kolkkoääninen vaihde taisi vastata jostakin putkakopin nurkasta. Heti 13 minuutin jonottelun jälkeen ystävällinen virkailija vastasi ja ryhdyimme tekemään aikavarausta.

Ihmettelin ääneen miksen onnistunut tekemään palveluvarausta netissä? Virkailija tiesi kertoa, että nettivarausjärjestelmässä varauksia voi tehdä vain seuraaville seitsemälle päivälle. Ja nyt kun on seuraava vapaa aika on yli kahden viikon päässä, niin nettivarusjärjestelmä ei osaa näyttää niin pitkälle eikä varauksia voi netissä tehdä. Tosin verkkosivulla ei ollut eikä tullut mitään infoa ettei onnistuisi.

Puhelinvarauksesta tuli sitten siististi sähköpostilla varausvahvistus ja varausnumero.

Mitä on pyörinyt järjestelmä toimeksiantajan, suunnittelijoiden ja toteuttajien päässä tätä systeemiä kehitettäessä. Onko se nyt oikeesti järkevää ohjata puhelimeen ja kuormittaa virkailijoita syöttämään tiedot varausjärjestelmään. Onko tämä se mielikuva, jota poliisista halutaan rakentaa.

Mikä on tämän jälkeen se niin sanottu käyttäjäkokemus näinkin yksinkertaisessa asiassa. Jos nyt tarkasti laskisin voisi olla, että sittenkin olisi ollut nopeampaa jonottaa paikan päällä kuin räplätä konetta ja epäillä itseään ja jonottaa puhelimessa onneksi ilman panhuilun soittoa.  

Voiskohan joku pikkasen arvioida toiminnan järkevyyttä kokonaisuuden ja hallintoalamaisten kannalta.

Homekoirille nopeasti virallinen asema

Keskiviikko 25.1.2012 - Kauko Niemi

Suomi on homeisten tilojen ja rakennusten luvattu maa. Rakennustekniikkamme ja ilmastomme eivät ole vuosien varrella kohdanneet terveellisellä tavalla ja rakennusten homevauriot ovat jokapäiväisiä terveysriskejä ja etenkin kalliita korjata.

Tiedämme ja tunnustamme koirien ilmiömäisen, hajuaistiin perustuvan ominaisuuden tunnistaa ja löytää melkein mitä vain siis myös hometta.

Koiria käytetään tupakan, rahan, huumeiden ja monien muiden asioiden ilmaisemiseen ja puhettakaan kadonneiden ja karanneiden ihmisten jäljittämiseen hajun perusteella.

Etelä-Korean tulli otti koirat käyttöön piraattilevyjen etsimisessä. Ja ensimmäisten kahdeksan kuukauden aikana tulli pysäytti 1,5 miljoonaa piraattilevyä.

Puolustusvoimilla, tullilla ja poliisilla on omat kriteerinsä koiriensa kouluttamisessa ja hyväksynnässä. Nyt olisi kiire saada myös homekoirien asema luotettavalle ja virallisesti hyväksyttävälle tasolle.

Hometta ilmaisevia koiria on kohtuullinen määrä ja ne tekevät jo ainutlaatuista työtä. Tällä viikolla valmistuvat myös ensimmäiset homekoirakot Kannuksen maaseutuopistosta.

Keski-Pohjanmaan Maaseutuopisto on ensimmäinen oppilaitos Suomessa, josta valmistuu homekoiraohjaajia 1,5 vuotta kestäneeltä kurssilta. Aiemmat homekoirat ovat kouluttautuneet omin avuin.

Nyt olisi todella tärkeää kiireesti luoda jonkinlainen sertifiointi-järjestelmä, jolla varmistetaan kunkin koirakon ammattimainen ymmärrys rakennustekniikasta ja koiran ohjaamisesta ja sen homeen ilmaisusta.
Sellainen sertifiointijärjestelmä, jonka voisivat eri viranomaiset ja vakuutusyhtiöt hyväksyä.

Homekoirahan ei hometta miksikään muuta. Sitä vain rakennuksissa on tai sitten ei. Mutta kun homevaurioita kartoitetaan, pystyy koira ilmaisemaan hyvinkin tarkkaan sen alueen missä vaurio sijaitsee. Korjaustyöt voidaan nopeasti paikantaa oikeaan kohtaan.

Tarkka paikantaminen nopeuttaa korjauksia ja säästää merkittävästi kustannuksia. Itse en ainakaan lähtisi tutkimaan homevaurioita purkamalla rakenteita varmuuden vuoksi ja etsimään näköhavaintoja. Etenkin kun kaikki homevauriot eivät edes silmällä näy.

Homekoirien virallinen tunnustaminen osana homevaurioiden korjausketjua olisi todella iso harppaus yhä kasvavaan homeongelmaan. Innokkaista koirista ja ammattitaitoisista ohjaajista ei ole puutetta.

Olen erehtynyt ainakin 120 kertaa

Keskiviikko 18.1.2012 - Kauko Niemi

Ja taas tulin postista, eikä tälläkään kertaa postimaksu ollut sitä mitä kuvittelin sen olevan. Tänään selvisi myös se karu totuus, että ostamalla huuto.net-palvelusta niin sanottu huutopaketti, maksaa omasta aherruksesta useimmissa tapauksissa enemmän kuin ostamalla postin tiskiltä tavallinen pakettikuljetus.

Olen tehnyt pitkälti toistasataa kauppaa huuto.netissä. Pannut tavaroitani kierrätykseen kohtuullista korvausta vastaan. Näissä kaupoissa pelin henki on sellainen, että ostaja maksaa toimituskulut. Myyjälle olisi kohtuullinen taito pystyä kertomaan ja veloittamaan oikeat ja todelliset toimituskulut. Tähän en ole pystynyt edes 120 harjoituskerran jälkeen kuin ani harvoin.

Nyt ymmärrän miksi Postin sivuilla hintalaskurin ilmoittaessa hinnan, perässä lukee - Hinnat ovat verottomia. Hinnat sitoumuksetta.

Hintaheittoja on toki kaikkiin suuntiin. Välillä lähetykset ovat halvempia ja välillä kalliimpia. Siis ymmärrykseni ei riitä tulkitsemaan postimaksujen saloja. Mikä vaikuttaa mihinkin ja kuinka paljon.

Sen verran on uteliaisuus herännyt, että täytyy vielä joskus keskeyttää lähetys siinä vaiheessa kun virkailijan tulkinta hinnasta on selvillä ja siirtyä toiseen postiin ja katsoa onko tulkinta samanlainen.

Niin hieno ajatus kuin huuto.net, tori.fi ja kaikki muutkin käytetyn tavaran nettikauppaaminen onkin, tuntuu joka kerta karsealta, kun tuotteen postituskulut ovat enemmän kuin itse tuote.

Tai yhtä karsealta se, että hieno kuljetuksen maksaminen suoraan netissä ja pakettikortin tulostaminen ja paketin jättäminen postiin virkailijan puuttumatta asiaan, onkin monissa tapauksissa kalliimpaa kuin vanhanaikainen virkailijan häiritseminen.

Eiköhän tämäkin taas ole osoitus kilpailun puutteesta, kun ei tarvitse asiakkaita houkutella helppoudella ja selkeydellä.

Vähän niin kuin Helsinki 10 palvelutiskin numerointi vasemmalta oikealle virkailijoiden suunnasta katsottuna. Virkailijat osasivat tulla oikeille luukuille ja asiakkaat törmäilivät toisiinsa. Tässä nyt kuitenkin annettiin periksi ja vaihdettiin numerointi asiakkaille loogiseksi. Koskahan hinnoittelussa?

Maltti on valttia ravintoloiden koira-asiakkailla

Keskiviikko 11.1.2012 - Kauko Niemi

Harvoin suuriin muutoksiin suhtaudutaan niin maltillisesti kuin vuoden vaihteessa muuttuneeseen käytäntöön koirien sallimisesta ravintola-asiakkaiksi.

Todennäköisesti seuraavan kerran asia ryöpsähtää nettipalstoille, kun keväällä avautuvat terassit ottavat kantaa, voisiko vaikka yhden oluen siemaista koiranulkoiluttamislenkillä.

Suomalainen hygienia ja siisteys asuvat syvällä ihmisten sisällä, myös koiranomistajien sisällä. Ja hyvä näin, ettei asiasta provosoiduta.
Innokkaimmatkin koiraihmiset haluavat ruokarauhan ravintolassa, eivätkä itse hevin menisi koiran kanssa ravintolaan syömään, vaikka ravintola avaisikin ovensa koirille.

Viimeksi tänään Turkulaisen haastattelussa koira-aktivistit kuvaavat omia ajatuksiaan, jotka ovat hyvin maltillisia ja varmasti sopusoinnussa yleisen suomalaisen siisteys ja hygieniakäsityksen kanssa. Joskin meidän hygieniakäsitys onkin monissa asioissa äärimmäistä liioittelua.

Hygieniakäsityksessä ollaankin ottamassa peruutusaskeleita muissakin kuin koiratapauksissa. Ja aika selvästi on jo osoitettu, että koirat siedättävät hyvin erilaisiin allergioihin. Koiraperheissä on vähemmän allergiaa kuin muissa perheissä.

Koirien ravintolassa käynti on siis pitkälle tottumis- ja kulttuurikysymys, joka muuttuu hitaasti ja omalla vauhdillaan, eikä sitä pidä sen enempää vauhdittaakaan. Ajan mittaan sopu kyllä antaa tilaa.

Itse olin reilu vuosi sitten Wienissä ja lounaspaikaksi valitsin McDonalsin. En välttämättä ruoan takia, vaan hyvän nettiyhteyden takia. Jotain outoa oli ilmassa. Minulla meni pitkään, ennen kuin tajusin ja havainnoin, että ympärillä oli kolme koiraa. Kaksi pientä ja yksi iso.

Näin se varmaan tapahtuu ajan mittaan myös Suomessa. Paikat ja ajat valikoituvat luontaisella tavalla. Olen aiemminkin asiasta kirjoittanut. Kaksi ääripäätä löytyy varmasti kun puhutaan Kahvila Regatasta Helsingin Töölössä tai keskellä metsää Tammelassa, (vuorineuvos Puolimatkan entinen metsästystalo) sijaitsevasta Keppana Kellarista.  Regatassa on aina ollut juomakupit koirille kun taas metsäjuottolan pihalla suurin tervetulotoivotus on, ettei koiraa saa ottaa autosta ulos.

Ravintoloitsijat ovat suhtautuneen varovasti muutokseen. Suuria markkinointikampanjoita ei ole näkynyt. Nyt olisi oiva hetki perustaa ravintola vilkkaille koirien ulkoilutusreiteille – vaikkapa Helsingin Töölönlahden ympäristöön.

Epäilyksen haamu leijuu Oikotien päällä

Perjantai 6.1.2012 klo 13.06 - Kauko Niemi

Suuret kiinteistövälittäjät luopuvat Oikotien ja Etuoven nettikäytöstä. Tämä on yksi suurimpia markkinointimuutoksia mitä lähiaikoina on tapahtunut.

Yllättävän ja ymmärrettävän hiljaa asia on edennyt, sillä häviäjinä ovat Oikotien omistajat Sanoma News TS-Yhtymä, Kaleva ja Mediatalo Esa  ja Etuoven omistaja Alma Media. Muutoksesta ei syntynyt skooppia eikä oikein palstantäyteuutistakaan.

Jos asuntojen ja kiinteistöjen nettimarkkinointi keskittyy Jokakoti.fi –palveluun, niin kuin nyt on syytä uskoa, murros on iso. Isojen perässä tulevat varmasti pienet välittäjät, onhan Kiinteistövälittäjien liitto myös mukana hankkeessa ja sen jälkeen tulevat yksityiset.

On vain lyhyen ajan kysymys kun käytettyjen asuntojen ilmoittelu häviää painetussa muodossa. Asuntoilmoittelu painettuna ei vain kerta kaikkiaan täytä sitä haku- ja informaatiotarvetta, mikä asunnonetsijällä on ja mitä hän haluaa internet-aikana tietää ennen kuin nostaa pyllynsä tuolista ja lähtee näytölle. Sunnuntaikävelijät ovat erikseen ja heille riittää kadulla oleva esittelyteline.

Kuka vie ja kuka vikisee? Kuinka tähän tilanteeseen on tultu. että isot välittäjät lyöttäytyvät yhteen jopa omistuksellisesti ja perustavat oman palvelun.

Oikotien asennevamma on siinä, että se luulee olevansa pääjärjestelmä ja välittäjien verkkosivut taustajärjestelmiä. Uudessa marssijärjestyksessä välittäjien sivut tulevat toimimaan päämediana ja Jokakoti yhteisenä taustajärjestelmänä. Tällä toimintamallilla verkkopalvelua pystytään kehittämään nopeasti markkinoiden ja tarpeiden muuttuessa.

Itselläni leijuu aina epäilyksen haamu asioidessa oikotien kanssa. Perustelen mainitsemaani Oikotien asennevammaa muun muassa sillä, että pari viikkoa sitten jouduin kinaamaan pitkään Oikotien kanssa, kuinka linkitysten pitää toimia. Sain monta vastausta, että heillä on kyllä kaikki kunnossa. Sain ohjeeksi asentaa selaimet uudelleen. Siis kyse oli Oikotien ominaisuudesta eikä virheestä.

Kun vihdoin sain tahtoni läpi, niin palaute - ei tunnustus oli, että it-osasto on tehnyt tarkistuksia. Oikotien sataprosenttinen tavoite oli vain ohjata kaikki liikenne välittäjän sivulta omille sivuilleen. Ja kuinka vaikea onkaan saada Oikotien liikenne ohjattua välittäjän sivulle.

Niin kauan kun luulee olevansa ainutkertainen ja haluaa voittaa asiakkaan kustannuksella, niin narunpää tulee vetävän kouraan.

Markkinointi&Mainonta-lehden haastattelussa Jokakodin hallituksen puheenjohtaja, OP-Pohjolan kiinteistönvälitysjohtaja Kenneth Sandberg sanoo, että muutoksen taustalla ovat muun muassa kustannussyyt ja se, että yritykset pääsevät kehittämään palvelua omilla ehdoillaan.

Kaikki taas laihduttamaan

Maanantai 2.1.2012 klo 12.15 - Kauko Niemi

Tänään Helsingin Sanomat julkaisee 12 kohdan tarua vai totta laihduttamisesta. Kuinkahan monta lupausta tehtiinkään vuoden vaihtuessa, että paino putoaa. Siis ajankohtainen aihe jälleen kerran.

Tällaisten keskivertoihmisille, keskiveroterveille yleispätevien juttujen jälkeen jää kuitenkin ainoa totuus, että jos kuluttaa enemmän kuin syö, niin laihtuu.

Edelleen suuri harha on se, että asiaa lähestytään mekaanisena suoritteena. jokaiseen 12 kohtaan olisi pitänyt lisätä henkinen puoli, sillä pelkkinä mekaanisina suoritteina kuurit jäävät kuureiksi.

Suomi on saanut nyt myös ensimmäisen ruokakulttuuriprofessuurin. Hänen vaalimansa ajatukset ensimmäisissä haastatteluissa tuntui haasteelliselta. Lopetetaan puhumasta itse ruoasta ja keskitytään syömistapahtumaan ja sen ympärillä oleviin nautintoihin. Siinäpä onkin todellinen haaste laihduttajalle, muuttaa vallalla olevat nautinnot terveellisiksi.

Omalla kohdallani joulukuu ei tuonut merkittävää uutta tai muutosta terveysprojektiini. Marraskuussa merkittävästi hidastunut painon lasku (tavoite 0,5 kg / viikko) sahaa edelleen kuta kuinkin paikallaan.

Pitäisiköhän tällä kertaa ymmärtää flunssan tulo taivaanlahjana. Taivaanlahjana siinä mielessä, että joulun perinneherkut jäivät nauttimatta. Tosin olin varautunut ruokakulttuuriprofessorin mielipahaksi siihen, ettei yhtään herkkua eikä perinneruokaa huusholliini ilmestynyt.

Samoin kartoin viimeiseen asti niitä tilanteita, joissa houkutuksia olisi ollut tarjolla. Tänä flunssa oli erinomainen excuse sekä teoriassa että käytännössä.

Tekemäni vähähiilariset  ”jouluruoat” pääsivätkin joulupäivänä pakastimeen ja siellä ne muuttuvat ajan saatossa tavalliseksi terveelliseksi sapuskaksi.

Jos tämä taivaanlahjana tullut flunssa piti ruokailun kurissa ja herran nuhteessa, niin se piti myös treenit poissa. Liikkuminen jäi luvattoman vähäiseksi. Korkeilla sykkeillä tehdyt harjoitukset jäivät jouluna kokonaan väliin.

Lopputulema on noin -0,5 kiloa kuukaudessa, mutta kun se on joulukuu, niin hyväksyttänee.

Palatakseni tuohon Hesarin tämänpäiväiseen 12 kohdan listaan ja mitä tapahtuu korvien välissä?

Lehti kirjoittaa - Liikunta ei laihduta – pitkälti totta. Ainoastaan siinä tapauksessa, että asiaa tarkastellaan vain ja ainoastaan puntarin näytöllä. Viimeinen kappale kuitenkin pyörtää väittämän.  Terveyden kannalta kaksi liikunnalla pudotettua kiloa vastaa neljää ruokavaliolla laihdutettua kiloa.

Kohdat – lihon, koska aineenvaihduntani on hidas. Kaikki perheenjäseneni ovat lihavia.  En syö mitään, mutta painoni ei silti laske. Kaikki nämä ovat kiinni korvien välistä, kun etsitään syytä ulkopuolelta, eikä oteta vastuuta omasta itsestään.

Karppaaminen on vaarallista. Edelleen vakavasti asenteellinen vastaus. Se että joku siirtyisi täysin hiilihydraatittomaan ruokaan, on liki mahdotonta käytännössä. Silloin  ollaan jo Atkinsissä. Karppaaminen ei käsittääkseni ole on-off-toimintaa.

Käytin 2,5 vuotta K-ryhmän palvelua (valitettavasti lopetettu), josta selvisi että hiilareiden osuus kaikista hankkimistani ruokaostoksista oli 35 – 40 prosenttia vaikka tuoteselosteiden mukaan en ostanut tuotteita, joiden hiilaripitoisuus olisi ollut yli 11 prosenttia / 100 g.

Tuota kokonaistasoa voidaan pitää karppaamisena. Yksikään leipä tai viljatuote ei mahdu 11 prosentin rajaan. Kun käyttää paljon juureksia ja hedelmiä ja muita kasviksia sekä perusmaitotuotteita, niin kokonaishiilarimäärä nousee varsin korkeaksi. Ja kysyn vaan onko se todella vaarallista, vaikka olenkin niin sanotusti karppaaja.

Taidetaan olla jo huijauksen rajoilla

Keskiviikko 28.12.2011 - Kauko Niemi

Uskomukseni ja luottamukseni ovat koetuksella Canonin toimintaan ja tuotteisiin. Jos objektiivin hinnoittelussa on tyhjää ilmaa 926 euroa, se on paljon, eikä perustu mielestäni mihinkään todellisuuteen.

Brittiläinen Simply Electronic nettikauppa on mainostanut viime päivinä aktiivisesti suomalaisillakin sivustoilla Canonin 70-200 mm /2,8 objektiivia 1799 eurolla.  Keskustelupalstoille kyseinen kauppa on saanut aivan kohtuulliset arviot toiminnastaan.

Suurin kritiikki Brittikauppaa kohtaan kohdistuu ilmoitettuun toimitusaikaan. Todennäköisesti varsinaista varastoa ei ole olemassakaan, vaan tuotteet välittyvät Aasiasta ja toimitusajat venyvät.

Suomalainen Rajala on myynyt vastaavaa tuotetta noin 2500 eurolla, Verkkokauppa.com 2352,90 euroa ja Digitarvike.fi  2299 euroa. Digitarve ilmoittaa että kyseessä on rajoitettu erä ja seuraavat objektiivit ovat noin 200 euroa kalliimpia.

Tänään Rajala ilmoittaa tuotteen hinnaksi 1999 euroa ja lähtöhinnaksi 2825 euroa. Tosin tuollaista hintaa ei ole ollut yhdenkään hyllyn laidassa. Stockmannilla ollaan myös 2500 euron luokassa.

Viikko sitten soitto Canonille Mumbaissa, Intiassa hinnaksi ilmoitetaan noin 2000 euroa myyjästä riippuen. Eli hinta katukaupassa asettunee siellä 1800 – 2000 euron väliin.

Mitä ihmeen hinnoittelua tällainen on ”korkealuokkaisen” ammattilaistuotteen kohdalla. Ymmärrän oikein hyvin, että tarjoustalot ostavat 100.000 sinkkiämpäriä tibuktusta ja myyvät se muutamalla kymmenellä sentillä ilman omantunnontuskia laadusta tai takuusta tuntematta.

Ja eiköhän suurin osa alennusmyyntiprosenteista synny laskentatavasta, jossa lähtöhinnaksi ilmoitetaan euromäärä, jota ei koskaan ole ollut oikeassa hintalapussa.

Jos objektiiveilla on tuollaiset hintahaitarit, niin minulle siinä on viesti, ettei kaikki ole ihan kunnossa. Tuotteen materiaaleissa ja tuotannossa on suuria heittoja, jotka joustavat milloin mitenkin. Tai sitten hinnoittelu ei perustu mihinkään muuhun kuin mielivaltaan ja luottoon, että Canonin rungon omistajat ostavat saman merkkisiä objektiiveja.   

Kokonaan oma lukunsa on imago, uskottavuus ja luottamus Canonia ja suomen suurimpaan ammattikauppaa Rajalaa kohtaan.

Yhteistä joulurauhaa eläimille ja ihmisille!

Perjantai 23.12.2011 klo 10.40 - Kauko Niemi

Liian monta purematapausta, liian monta myrkytystapausta, liian monta oikeudenkäyntiä koirien ja muiden lemmikkien huonon kohtelun takia. 500 pelastettua eläintä yksinomaan Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen toiminta-alueella on myös liian paljon.

Sen sijaan 40000 tappouhkausta oli Brasiliassa vasta riittävästi, että poliisi ryhtyi tutkimaan tapausta, jossa nainen rääkkäsi koiransa lopetuskuntoon. Tutkintaan ei ryhdytty kun naapuri ilmoitti tapauksesta, mutta kun naapuri latasi rääkkäyksestä taltioidun videon Youtubeen, niin raivostuneet ihmiset saivat poliisin töihin. Nainen kertoi hänellä olleen huonon päivän.

Korkein oikeus teki merkittävän päätöksen jänistä ajaneen koiran ja auton törmäyksestä. Alemmat asteet tuomitsivat koiran omistajan korvaamaan 1200 euron autonkorvauskulut, mutta korkein oikeus kumosi päätökset, sillä se ei katsonut metsästäjää ja hänen ajavaa koiraansa syylliseksi. Koira on nyt kuitenkin koirien taivaassa.

Mikä meitä riivaa?

Tuntuu kuin autoakin pidettäisiin paremmin kuin tuntevaa, elävää eläintä. Kolarit tutkitaan tarkemmin kuin eläinrääkkäykset. Edes huonoina päivinä emme menisi potkimaan autoa lommoille saati hakata se lunastuskuntoon.

Pienikin hipaisu parkkipaikalla selvitellään juurta jaksain ja sovitaan korvauksista tai kutsutaan poliisi paikalle. Tuusulassa tällä viikolla pikkupoikaa jalkaan purreen koiran omistaja ei korvaansa lotkauttanut, ei edes torunut koiraansa tai puhettakaan, että olisi selvittänyt tilannetta.

Ihmiset näyttävät jakautuvan kovin jyrkästi kahtia koiraihmisiin ja ei koiraihmisiin. Haastaen  ja jopa ärsyttäen toisiaan. Koiraihmiset katsovat oikeudekseen tehdä asioita, jopa lakia rikkoen niin sanotusti koiran hyvinvoinnin kustannuksella toisia huomioimatta.

Toisaalta koirattomilla on täysin vääriä käsityksiä purevista ja paskovista karvaturreista.

Tämän kuilun tasoittaminen molemminpuolisen ymmärryksen lisäämisellä olisi hyvä tavoite meille kaikille.

Tämä molemminpuolinen ymmärrys joutuu erityisen suurelle koetukselle vuoden vaihteen jälkeen, kun on mahdollista mennä koiran kanssa ravintolaan. Silloin kun ravintola sen sallii. Pahaa pelkään, että ensi vuonna uutisoidaan ravintola-koira-provokaatioita.

Hyvää Joulua ja paljon yhteisymmärrystä vuodelle 2012 kaikissa yllättävissäkin tilanteissa!

Menisin Juliuksen konserttiin jos tietäisin sellaisen olevan

Maanantai 19.12.2011 - Kauko Niemi

Tänä jouluna ja aika usein muulloinkin olen karttanut takuuvarmoja esityksiä. Mitäs jännää siinä on jos etukäteen tietää tasan tarkkaan mitä suurella rahalla kuulee. Samaa perusajatusta olen soveltanut myös ravintoloiden suhteen.

Youtubessa tuli hetki sitten vastaan Julius Koskisen laulamana Uinuu valkoinen maa. (Veljensä Matiaksen kanssa) Esitys on minulle yllätys, joka takuu varmasti toi jouluisen mielen. Jos Julius laulaisi jossain tuolla äänellään oman joulukonserttinsa, niin aivan varmasti menisin kuuntelemaan, vaikkei siitä olisi Hesarin Minne Mennä –palstalla halaistua sanaa.

Ehkä yksi mieleenpainuvin musiikkikokemukseni oli muutama vuosi sitten Anna-Maija Korsimaan oppilaskonsertti Sibelius-akatemiassa. Olin todennäköisesti ainoa ”suvun ulkopuolinen” kuulija.

Ohjelmalehtisen kohdassa yllätysnumero, jonka sisällöstä Korsimaakaan ei sanonut olevansa tietoinen, esitettiin piano-klarinettia. ”Polvenkorkuinen” klarinetisti istahti pianon ääreen ja soitti duettona pianoa ja klarinettia. Eikä mitä tahansa kissanpolkkaa. Wow mikä esitys!

Reilu viikko sitten olin tuttujen ja laulukurssikaverin joulukonsertissa. Taas oli mielenkiintoista miten äänet kehittyvät ja sama tuttu jännitys säilyy, kuitenkin täysillä ja antaumuksella eteenpäin. Oman kuuloinen joulutunnelma oli taattu.

Näiden vastakohtana voisi pitää aikoinaan, vielä silloin Leningradin filharmonikkojen konserttia. Tuskin soitettiin yhtään väärää nuottia. Robottimainen fiilis ei yllätyksiä tuonut.

Mistä näitä yllätyksiä ja kokemuksia löytää? Toivoisi tällaisena internet-aikana olevan sellaisen palvelun/ilmoitustaulun, jossa ilman markkinointirahaa ja -koneistoa toimivat enemmän ja vähemmän taitavat voisivat tarjota yllätyksiään.

Kaupunkien kulttuurirahoja käytetään turhaan vain suurten nimien esilletuomiseen. Kaupalliset mediat taas eivät ansaintalogiikan takia erityisemmin innostu nousevien kykyjen tukemisesta.

Menkää hyvät ihmiset näihin pieniin, yllättäviin tilaisuuksiin. Minäkin vielä joskus menen Musiikkitalon konserttisaliin kuuntelemaan tasaisen varmaa musiikillista tuotosta.

ps.
Mainitsin sivulauseessa ravintolat. Koskaan en ole käynyt Michelin-tähdillä luokitelluissa ravintoloissa ja en tunne erityistä vetoakaan siihen suuntaan. Sen sijaan matkojen kohokohtia on ollut bussilla, metrolla tai ratikalla matkustaminen päätepysäkille ja etsiä sieltä ympäristöstä lähikuppila. Aina ei ole ruoka ollut  kaikkein maukkainta, mutta paikallinen fiilis sitäkin parempi ilman pokkurointeja.

Joulua ylikierroksilla

Perjantai 16.12.2011 - Kauko Niemi

Säpsähdän - jokohan olen nukkunut rokuliin. Siis rokuliin vaikka eihän minulla ole mitään sovittua menoa aamulla. Kello osoittaa, että olen nukkunut puolitoista tuntia ja on kuin olisi täyspitkä, hyvin nukuttu yö takana.

Päätän jatkaa varikkokäynnin jälkeen unia, kunnes kello on 4:50. Nyt on jo niin pirteää, että aloitan aamun niin kuin aina aloitan.  20 sekuntia sen jälkeen kun olen herännyt,  käynnistän tietokoneeni ja samalla syttyvät työpöydän valot ja näen hiissata verhot auki.

Henkilökohtaisiin ongelmiini kuuluu se, etten omaa herätessäni minkäänlaista torkkuvaihetta.
Päätän ottaa Hesarin oven välistä aloittaa aamutoimet. Aamutoimiin on tullut yksi vaihe lisää. Uudessa kahvikoneessa ei ole automaattista käynnistystä. Pitää painaa omin kätösin se päälle. Tosin aiemminkin ajastus oli 06:30 ja tänä aamuna siitä ei olisi ollut apua.

Lasillinen jytyä lattea ja aamiaiseksi tomaatti, jonka suikaleet koristelen savuporojuustolla, käynnistävät päivän höystettynä muutamalla vitamiinipillerillä. Vai käynnistävätkö?

5:57 Sanomatalon sanomiset on skannattu läpi. Ja taas todettu, että olisi kansantaloudellisesti parempi, jos NYT-liitettä ei minulle painettaisi eikä kannettaisi. Liitteen jokainen uudistus on vienyt sen aina vain kauemmas minusta. Ehkä tänään uskon, ettei sitä tarvitse enää avata.

Sade ropisee unettavasti ikkunalaudoille. Unelmat valkeasta joulusta karisevat ja tänään voinee aloittaa joulukortin viimeistelyn ilman lumipeitettä. Kesäisen jouluinen kuva naapuristosta palvelkoon tänä vuonna joulumuistamisia.

Yhdessä naapurin keittiössä palaa aamuviideltä valo. Tosin valo on palanut yötä päivää jo monta vuotta. Sekään ei yllätä.

Aamu ei ole harvinaisuus, muttei jokapäiväinenkään. Ilmeisesti mieleni ja sisimpäni käy ylikierroksilla. Eilen illalla kaksi peräkkäin laulettua konserttia on asettanut solut siihen asentoon, ettei intensiteetti muutamassa tunnissa laannu.

Joulukonsertin laulaminen on minulle jotain muuta kuin kuorolaulua. En tunne mitenkään erityisemmin jännittäväni, mutta kun ensimmäisenä adventtina konsertin aikana keskisyke oli 126, oli se jo selkeästi korkeampi kuin lenkillä.

Mitä enemmän joulua laulan sitä kauemmaksi ajatuksissa siirtyvät joulun hössötykset. Eilisen jälkeen tuntuu aidosti vastenmieliseltä kaikki joulun kaupallisuus. Minun joululleni on käymässä samoin kuin NYT-liitteelle. Tuskin haluan sitä viikon kuluttua edes avata, en ainakaan pakettien muodossa.

En kyllä ota kaikkia syitä niskoilleni

Torstai 8.12.2011 - Kauko Niemi

Jos juuri nyt minun pitäisi arvioida maailman huonoimmin käytettävä tekninen laite, niin valinta olisi ylivoimaisella enemmistöllä Cometin Helsingissä käytettävä parkkimittari. Tuo parin peukalon kokoinen keltainen kapistus paikoituksen maksamiseen.

Olen omasta ja monen muunkin mielestä ihan kohtuullinen tietotekniikkafriikki. Ainakin jos laskisi niitä avunpyyntöjä ystävistä ja tuttavilta ja kuinka moneen olen osannut antaa helpottavan ratkaisun.
Vaatimattomasti veikkaan, että olen vuosien aikana asentanut ja päivittänyt tuhansia ohjelman pätkiä, niiden päivityksiä, ajureita ja ties mitä. Melkein jatkuvasti on kokeilussa erilaisia ohjelmia ja palveluita ja olen ollut myös usein aktiivinen beta-testaaja.

Mutta parkkimittarin logiikka ei ole minun kanssani samalla aaltopituudella, eikä taida olla kehittäjienkään.
Nyt pitäisi saada ladattua rahaa mittariin, vaan eipä tänään vielä onnistunut yli parin tunnin tuherruksen jälkeenkään.

Puhettakaan, että mittarin muut asetukset pitäisi vaihtaa. Vaikkapa vain kelloaika pari kertaa vuodessa tietokoneen avulla.

Edellisellä kerralla oli sama jumppa. Silloin soitin Cometin tukee ja sieltä oltiin etäyhdeydellä kiinni koneeseeni, eikä valmista tullut silloinkaan.

Tänään olen kokeillut kolmella eri selaimella. Päivittänyt – todennäköisesti – tarvittavat lisäosat manuaalisesti, kun Comet ei osaa itsekseen näköjään haistella ja ehdotella mitään. Mitä palikoita tarvitaan ja mitä ei.

Cometin käyttö, jos sattuisi vielä saamaan rahaa sisälle, on myös vähintäänkin omituista ja jotenkin epäloogista. Tunnen muutamia kavereita, jotka ovat heittäneet sillä vesilintua.

Suuresti ihmettelen niitä käyttäjiä, jotka eivät tietokoneiden kanssa puljaa, kuinka he saavat euronsa siirrettyä. Jonkinlainen vastuu on myös Helsingin kaupungin pysäköintiofiisilla, joka on valinnut tällaisen laitteen. Varmaan katsoneet sujuvan demovideon, mutteivät koskaan kokeilleet.

Comet osaa ainakin kehua: sivuilla sanotaan, voit ladata rahaa Cometiin missä tahansa pääset nettiin, ja tulostaa tarvittaessa kuitin työnantajallesi.

Kuinkahan se tosiaan onnistuu nettikahvilassa laitteen kytkeminen usb-piuhalla koneeseen ja onkohan kaikissa muissa paitsi minun koneessa Cometin ajurit paikoillaan. Taidanpa huomenna harrastaa tutkivaa journalismia, kun omalla pöydällä asia ei hevin hoidu.

Tämän jälkeen jokainen tietää, että painanko nappia Cometin sivuilla – suosittele kaverille.

Minäkös se tuolla suuressa kuvassa

Keskiviikko 7.12.2011 - Kauko Niemi

Kesken koiratanssiesityksen koira pysähtyy ja rupeaa ihmettelemään itseään suurelta meganäytöltä. Toiselle kilpailijalle löytyi taas mielenkiintoisia hajuja joltakin edelliseltä koirakolta ja siihen ei sitten auttanut nakinpalatkaan.

Koiratanssin syvin olemus paljastuu vasta kun yrität itse ohjata koiraa tekemään harjoituksia musiikin mukaan ja suunnitellun koreografian mukaan. Tai kun seuraat koiratanssin avoimen luokan esityksiä ja niitä koiran täysin ennalta arvaamattomia kiinnostuksen kohteita.

Kontrasti on valtava kun areenalle astuu voittajaluokan Sini Ericsson ja Sonic. Koira käyttäytyy kuin ajatus. Ei epäillystäkään, että koira keksisi jotakin muuta kuin mitä koreografiaan oli suunniteltu. Koiratanssi näyttää liian helpolta tämän parin esittämänä.

Koiratanssi on kehittynyt muutamassa vuodessa pilkallisen naurun tasosta huippusuoritusten ihailuksi. Lajia verrataan usein jäätanssiin, mutta kyseessä on monin verroin haasteellisempaa toimintaa, kun toinen osapuoli ”tekee periaatteessa mitä haluaa.”

Koiran harhautuminen muihin hommiin kuin mihin oli tarkoitus, tuntuu katsomossa inhimilliseltä. Ajatus kun kulkee enemmänkin, että koiran pitää haistella ja tutkia ympäristöä. Kun taas vaikkapa jäätanssissa ajatuksissa kulkee, ettei ole taitoa ja harjoituksia riittävästi.

Koiratanssi on ollut virallinen kilpailulaji Suomessa reilun vuoden. Kilpailukentällä ei toistaiseksi ole nähty yhtään miestä ohjaamassa koiraansa. Jostain syystä ehkä fyysisempänä lajina agility on houkutellut runsaasti miesohjaajia.

Koiratanssilla tulee olemaan näyttävä tulevaisuus. Siinä yhdistyvät tarina, musiikki, taito näyttävissä puitteissa. Uskon myös, että koiratanssia tullaan näkemään muuallakin kuin kilpakehissä. Jos edelleen verrataan jäätanssiin, niin koiratanssiesityksen saa pystyyn muuallakin kuin jäähallissa.

Suosittelen jokaiselle samanlaista opintomatkaa koiratanssin saloihin, kuin itse tein Voittajanäyttelyn koiratanssikilpailussa. Kuinka liikkeiden määrä kasvaa eri luokissa. Voittajaluokassa liitteitä on jo yli kymmenen erilaista. Kuinka ohjausetäisyys kasvaa. Kuinka koiran ja ihmisen kumppanuus toimii ilman kosketuksia. Kuinka koira ei saisi olla paikallaan yli 10 sekuntia.