Pystytkö erottamaan someviestit ja median viestit

Sunnuntai 14.7.2019 klo 8.18 - Kauko Niemi

Minulla on suurenmoinen idea jollekin väitöskirjan aiheeksi. Voisi nimittäin tutkia kuinka suuri osa kansasta erottaa sometekstin aidon median tekstistä. Ja millä perusteella joku osaa erottaa nämä toisistaan.

Itselläni alkaa tehdä tiukkaa erotella näitä kahta kanavaa, vaikka journalisti ohjasikin viestittämistäni reilut 20 vuotta. Onneksi selaimen osoiteriviltä pystyy asian tarkistamaan, mutta vaikeata olisi, jos eteen lyötäisiin pelkkä teksti ilman mitään viitekehystä.

Median menestys, uskottavuus ja kunnia riippuu siitä kuinka hyvää ja uskottavaa jälkeä se tuottaa journalistisin perustein. Kuinka juttu perustuu oikeisiin, tarkistettuihin faktoihin. Kuinka juttu tarjoaa mahdollisimman objektiivisen tilannekuvat asiasta, tuottaa lukijoille palkitsevaa lisäarvoa. Siis kaiken kaikkiaan ei huutele turuilla ja toreilla mitä sattuu osumaan yksittäisen toimittajan silmiin ja korviin.

Nyt kuitenkin näyttää siltä, että media on ottanut pääkilpailijakseen sosiaalisen median. Kuka kertoo eniten liioiteltuja ja hurjimpia huhuja ja kuka kovimmin pystyy herjaamaan milloin mitäkin ja ketäkin.

Kilpailuasetelma tuntuu väärältä ja median pitäisi mieluummin pyrkiä todella selkeästi erottautumaan sosiaalisesta mediasta. Irtisanoutua kaikesta trollaamisesta ja perättömistä spekulaatioista. Siksi olisikin mielenkiintoista ihan tieteellisin perustein tietää millainen tuo kuilu näiden kahden leirin välillä todellisuudessa on. Pystyykö tavallinen ihminen erottamaan oikean media, sosiaalisen median ja valemedian.

Se on todella medialle kova haaste, etenkin jos toimintaa ohjaa vain sivulatausten määrät. Se tuottaa ensisijaisesti niin sanottuja klikkiotsokoita, mitkä tuskin kasvattavat pitkällä aikajänteellä median uskottavuutta. Totta kait suuret jutun sivulatausmäärät tuovat hetken tyydytystä, mutta on kuin kusisi pakkasella housuihin ja lämmittää hetken. Entäs viiden vuoden päästä?

Mielenkiintoista olisi saada arvioita kuinka on onnistuttu viihteen ja tiedonvälityksen välillä. Pystytäänkö tiedonvälitystä viihteellistämään ja kuinka paljon. Näiden kahden välisen kamppailun taitaa voittaa viihde. Miksi ihmeessä minun pitäisi viihtyä aamiaispöydässä, kun kaiken kiireen keskellä yritän luoda faktoihin perustuvan käsityksen maailman menosta.

Lainaan tähän pitkän toimittajauran tehnyttä Lauri Kotilaista. Kotilainen kirjoitti FaceBook-sivullaan. Laurilla on tavanomainen pilke silmäkulmassaan, mutta pohjavire on vain niin jokapäiväistä totuutta;

Löperyys journalismissa johtaa paperilehden tuhoon. Esimerkiksi Helsingin Sanomat on pahassa tuhon vaarassa – toistuvan löperyytensä takia.

Löperyyttä luo vain ylimielisyys. Ollaan kertovinaan jotain, mutta ei. Esimerkki Helsingin Sanomista 8.7.2019, sivu A10.

Sadat Saimaalla kalastavat haluaisivat tietää, miten he voisivat välttää hirveyden: norpan poikasen tukehduttamisen pyydykseen. Sitä ei lehdissä kerrota. Ei kerrota Saimaan mökkiläiselle, mistä saa ”norppaturvallisia katiskoita”. Kuka valmistaa? Mistä voi ostaa? Mitä maksaa? Millainen se on? Voiko kätevä ihminen tehdä pyydyksen itse?

Arvokas vinkki on uutisen 1. palstan alarivillä: ”tiukkanieluinen katiska…” Hyvä! Mutta mikä on katiskan ”tiukka nielu”? Miltä se näyttää? Miten se tehdään? Lukija – (minä myös, ammattilukija) – janoaa tietoa, antakaa sitä!

Anteeksi kollegani Henna Kauppinen, STT:ltä, en syytä tekstistä Sinua. Syytän lehdistömme vuosikymmenien trendiä ja vakiintunutta käytäntöä. Vanhana lehtimiehenä on minusta suru katsoa, kun löperyys vie lehdet yksitellen tuhoon.

Kotilaisen mainitsemaa löperyyttäkin olisi hyvä tutkia samalla. Somen suunsoittohan on puolestaan pelkkää löperyyttä, joka aniharvoin perustuu muuhun, kuin kirjoittajan mielipiteeseen omassa kuplassaan.

Löperyyden piikkiin pistäisin myös muoti-ilmiön, niin sanotun tarinallisuuden. Itse asia hukutetaan johonkin höpötysten väliin. Tähän tarjoaa mahdollisuuden verkkojulkaiseminen, missä ei enää tarvitse laskea merkkimääriä, kuten paperiversioissa, joissa tila on aina rajallinen ja pakottaa kiteyttämään sen sijaan että löpertelisi.

Odotan mielenkiinnolla, että joku reipas, ennakkoluuloton tuleva viestinnän ammattilainen paljastaa kuinka kansa erottaa huuhaan ja oikeellisuuden.

 

 

 

 

Kuusi vuotta on lyhyt aika kun selvitellään hallintohimmeleitä

Sunnuntai 7.7.2019 klo 8.55 - Kauko Niemi

Vuosia kestäneet hallinnolliset sotkuvyyhdit ja niihin liittyvät rikokset ovat nytkähtäneet viime päivinä hieman eteenpäin, tosin useita vuosia kestäneiden selvittelyjen jälkeen.

Aivan uskomaton Aarnio-case paljasti lainvalvojan, poliisin sisäiset mahdollisuudet vedättää organisaatiota mennen tullen. Aarnion jutussa on niin monta haaraa, että ihmetellä sopii, ettei mikään kupla puhjennut aikaisemmin, ennen kuin yksi nainen paljastaa seksisuhteitaan. Aarnion juttujen tutkinta aloitettiin kuusi vuotta sitten vuonna 2013.

Kittilän kunnan faktojen ja tunteiden sekoilusta ei oikein kukaan ota tolkkua, kuinka hallintoa vedätetään tässäkin tapauksessa. Samaiset kuusi vuotta pyörinyt jupakka jatkunee vielä hamaan tulevaisuuteen, ennen kuin korkeimmassa oikeudessa selviää toimivatko törkeistä virkarikoksista syytetyt kuntapäättäjät tietoisen laittomasti. Välillä ehdittiin jo säätää Lex-Kittilä, jottei vastaavat tapaukset pääsisi rehottamaan.

Nyt, mutta hieman lyhyemmässä mittatikussa paikataan vuoden vanhaa taxilakia, jonka koukeroihin lainsäätäjien mielikuvitus ei riittänyt alkuunkaan ja koko hommasta unohtui asiakas. Bisnes ja luottamus katosivat taksi-alalla.

Auttamattomasti liian laaja ja neljä vuotta kestänyt sotepeli hyytyi kalkkiviivoille – monen mielestä onneksi. Tässähän oli jo enemmän ja vähemmän kysymyksessä kansalaisten terveyteen vaikuttavat asiat.

Vastaaviin maratoneihin ajallisesti ja sisällölliseen mielivaltaisuuteen on luokiteltava kilpirauhashoitoon liittyvä mystisyys. Sitäkin sotaa on käyty jo reilut kuusi vuotta, eikä kukaan vieläkään ymmärrä mistä oikeasti kiikastaa.

Suomessa jo vuodesta 1953 lähtien turvalliseksi todettua ja muualla Euroopassa yleisesti käytössä olevaa kilpirauhaslääkettä suomalaiset lääkärit eivät saa määrätä. Osa lääkäreistä on saanut viranomaisilta oikeuksiensa rajoittavia päätöksiä siitäkin huolimatta, ettei yhtään virallista valitusta ole tehty lääkäreitä kohtaan tämän lääkkeen käytöstä.

Siis kyse ei voi olla lääketieteellisestä syystä tai potilasturvallisuudesta. Nyt olisikin aika ratkoa tämäkin mystinen kuusi vuotinen asia Aarnion ja Kittilän tapaan. Selvittää kuka on astunut kenenkin varpaille ja kuka vetää välistä. Kanteluja näyttävät tekevän pääsääntöisesti toiset lääkärit.

Näiden reilun kuuden vuoden aikana Suomen Terveysjärjestö STJ ry on ollut hoitokiistan vuoksi yhteydessä Sosiaali- ja terveysministeriöön sekä useisiin ministereihin ja muihin virkamiehiin vuosien varrella useaan otteeseen ilman minkäänlaista tulosta.

Kilpirauhasen hoitokiistasta on tehty seitsemän kirjallista kysymystä kansanedustajien toimesta, jotka nekään eivät ole vieneet kilpirauhasasiaa asiallisesti eteenpäin.

Hoitokiistan keskeisenä asiana on, että Valvira pitää T4-lääkettä (Thyroxin) yksinomaisena kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkityksenä. Ja T3-lääkettä kokeellisena hoitona, jota ei potilaille tulisi määrätä, vaikka T3-lääke on ollut markkinoilla jo 1950-luvulta lähtien ja kuuluu lääkkeiden turvallisimpaan luokkaan.

Kuka tahansa suomalainen voi matkustaa vaikkapa Espanjaan, mennä lääkäriin ja saada T3 lääkettä. Ja Suomessa on tosiaan rajoitettu lääkäreiden oikeuksia väärän hoidon takia. Tuorein siirtohan asiassa on se, että kahden lääkärin rajoitukset pysyvät voimassa heidän vietyään asian oikeuskäsittelyyn.

Vähin mitä nyt pitää tehdä, on selvittää jo julkisuuteenkin tulleet epäilyt rakenteellisesta korruptiosta ja toimiiko tässä mystisessä tapauksessa vallan kolmijako-oppi, jonka tarkoituksena on estää vallan väärinkäytökset. Väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta ovat pidettävä erillään. Kyse ei ole mistään pienestä ryhmästä. Kilpirauhaspotilaita on Suomessa  ainakin sata kertaa enemmän kuin Kittilässä asukkaita.

Ihmisen terveyteen vaikuttavien säännösten ja päätösten syntyminen pienessä piirissä niin ettei esimerkiksi lääkäreiden vuosien käytännön kokemus hoitotyössä saa millään tavoin vaikuttaa hänen ammattitaitoonsa, tuntuu melko kohtuuttomalta.

 

 

 

 

Somen panettelussa on kovin vähän todellista

Sunnuntai 30.6.2019 klo 10.30 - Kauko Niemi

Vallitseva yleinen mielikuva on, että ihmiset kaunistelevat, jopa valehtelevat somessa. Rakentavat jotakin kaunista, epätodellista kuvaa ja kulisseja, joita ei ole olemassakaan.

Toki voihan tällaisia rassukoita olla ja varmaan onkin. He vain rakentavat esteitä omalle polulleen ja heitä voi korkeintaan valistaa ja auttaa, mikäli apu ylipäätään kelpaa.

Tässä viikko sitten olin sukujuhlissa ja tapasin kymmeniä henkilöitä. Heistä suuri osa on myös Facebookissa. Siellä on minulle muodostunut kuva ihmisistä. Monista jo kymmenvuoden ajalta.

Tuossa tilaisuudessa oikein tietoisesti ajattelin ja kuuntelin ihmisiä ja heidän tekemisiään. Mukana oli vanhoja ja nuoria. Yhtään kertaa ei päivän mittaan särähtänyt minkäänlaista riitasointua somen ja todellisuuden välistä.

Saan olla onnellinen, että somemaailma ja reaalimaailma eivät sisällöltään juurikaan eroa toisistaan. Luotan, että facebook-kaverini ovat rehellisiä ihmisiä, jotka eivät elä oman kesäteatterinsa stagella. Toki joukossa on stagellakin viihtyviä, mutta se on vain hieno harrastus eikä arkisten kulissien rakentamista.

Miksi some on mielestäni erittäin kannatettava. Ihmiset ovat kaikki erilaisia. Toiset ovat suupaltteja toiset hiljaisia. Toiset ajattelevat mitä sanovat toiset sanovat mitä sylki suuhun tuo.

Omalta kohdaltani olen melko varma, että olen elämäni aikana ilmaissut itseäni kirjoittamalla ainakin tuhat kertaa useammin kuin puhumalla. Oma taustani toki auttaa tässä asiassa, sillä toimittajana kirjoittaminen on monin verroin luontevampaa ja helpompaa kuin puhuminen. Joskus on jopa todettu, että hyvä kirjoittaja on huono puhuja. Itse en ole kumpaakaan.

Tarkistin tilastoista senkin, että olen puhunut puhelimessa viimeisten 6 kuukauden aikana 34 kertaa, siis keskimäärin 1,4 puhelua viikossa.

Tuolla sukutapaamisessa oli esimerkiksi nuori henkilö, jonka kanssa on paljon tiedon vaihtoa somessa, mutta livenä hän on hiljainen ja vähäsanainen. Kohtaamisessa oli kuitenkin paljon sympatiaa, mikä oli syntynyt nimenomaan somessa.

Some ei siis ole samanlainen kaikille. Kuullun ja luetun ymmärtäminen on erilainen prosessi eri ihmisillä. Nyt en sitten tarkoita tahallaan väärinymmärtämisestä, joilla ajetaan intohimoisesti jotakin omaa tai kannattamansa ryhmän etuja.

Luetun ymmärtämisessä on aina mahdollisuus lukea uudelleen, jopa miettiä uudelleen. Kuullun ymmärtämisessä on kyse paljon nopeammasta tapahtumasta ja jopa paljon epäselvemmästä tilanteesta. Ujoimmat eivät hevin pysäytä höpöttäjää ja pyydä tarkentamaan hänen sanomisiaan.

Somesta on tehty paholainen muutamien väärinkäyttäjien takia. Väärinkäyttäjiä ja välistävetäjiä löytyy ihan kaikilta elämän osa-alueilta, eikä some ole siinä yhtään suuremmassa paholaisen roolissa.

Toki somen ja netin käyttö rakentaa niitä sinusta kertovia algoritmejä hyvässä ja pahassa. Sanomisilla ja tykkäämisillä, ylipäätään käyttäytymiselläsi voit niihinkin vaikuttaa.

Nyt vouhkataan someajan rajoittamisesta, somepaastosta ja ties mistä. Yhtä hyvin voisin rajoittaa elämääni niin etten tapaa kuin yhden ihmisen viikossa. Ilmoittaisin sitten kahvikutsujalle, että minun tapaamiskiintiö on tälle viikolle täynnä.

Voisin myös ryhtyä tervehtimispaastoon ja kävellä pokkana ohi tilanteissa kuten eilen, jolloin kohtasin aivan ihanan ystävän kadulla, jonka kuulumisia ei ole tullut vastaan vuosiin. Hän ei nimittäin periaatteen takia ole millään muotoa somessa.

Uskon kuitenkin, että vouhotus somen vaaroista ja osuudesta ihmisten kanssakäymiseen tasoittuu ja jokainen löytää oman tapansa ja mixin kanssakäymiseen ystävien ja sukulaisten kesken. Itse olen somen avulla löytänyt paljon yhteyksiä sukuun, entisiin työ- ja harrastuskavereihin.

Julkaisuni ovat julkisia ja julkisuuden kestäviä, enkä näiden reilun kymmenen FB-vuoden aina ole kokenut mitään epäreiluutta. Totta kait minullakin on omia salaisuuksia ja yksityisyyteni, joita en huutele toreilla enkä turuilla enkä somessa. Pidättelen viimeiseen asti levittämästä faktattomia juoruja tai julkaise luvatta toisen henkilön kuvia tai tietoja.

 

 

Fillarilla Senaatintorilta Markuksentorille - 20 V

Keskiviikko 26.6.2019 klo 9.04 - Kauko Niemi

Tänään on tasan 20 vuotta siitä, kun aloitin yllytyshullun, mutta erinomaisesti suunnitellun ja treenatun fillarimatkan Helsingistä alppien yli Venetsiaan.

Joka vanhoja muistelee niin sitä tikulla silmään, mutta kuitenkin uhmaan tällä kertaa tätä elämäni lempiohjetta.

Ehkä tällä muistelulla on perusteluja senkin takia, että nykyisin lentämisen ja kaikella  muullakin matkailun aiheuttamalla ilman saastuttamisella ei kovin paljon irtopisteitä saa kerättyä.

Lähtökohtana oli tietysti se, että meidän neljän kaverin, Jannen, Simon, Jounin ja minun elämässä on vain tasan yksi vuosituhannen viimeinen kesä ja siitä pitää tehdä ikimuistoinen. Ikimuistoinenhan siitä tuli 17 päivää ja keskimäärin 100 kilometriä päivässä polkien läpi Euroopan.

Porukan ikähaarukka oli 36 – 39 – 40 ja 55 vuotta. Itselläni oli siedettävästi fillarikilometrejä takana ja kokemustakin, kun viidesti sotkenut Helsingistä Kemiin. Käytännön nyrkkisääntönä pitäisin, että harjoituskilometrejä pitää olla minimissään saman verran kuin suunniteltu matka. Mieluusti puolitoista kertaa. Kalustona ryhmällä oli yksi maantiepyörä, yksi maastopyörä ja kaksi siltä väliltä.

”Suunnittelun suomenmestariksi” – voin hyvin nimittää Jannen. Paitsi, että Janne osasi lukea karttoja, niin hän ymmärsi mihin meidän muiden fyysiset ja henkiset rahkeet riittäisivät. Ennakkoon toki treenattiin yhdessä ja erikseen lenkeillä ja jonkin verran salilla.

Suunnitelman suurin muutos oli niinkin vaatimaton kuin yhden suunnitellun lepopäivän vaihtaminen kahteen lyhyeen, puolenpäivän ajoon. Tiukkapipoisuutta ei onneksi matkaan mahtunut, eikä yöpaikkojen tähtiä laskettu, eikä yöpaikkoja oltu varattu etukäteen.

Aikataulu oli kuitenkin kiinteä, sillä yksi meistä tuli heti ennakkoon varatulla paluulennolla takaisin Suomeen ja kolme jäi Italiaan viikon rantalomalle ja sitä varten oli pakettimatka ostettu etukäteen ja siitä jätettiin vain menomatka käyttämättä.

Kaksi lentävää lausetta – kestääkö vielä kauan (renkaanvaihto, pissaaminen jne) – kyllä Suomi on pannukakku – kuvaa pitkälle kuitenkin, että matkaa oltiin tekemässä tosissaan ja ajettiin tilanteiden ja olosuhteiden mukaan.

Autokokemukset eurooppalaisista kymmeniä kilometrejä hiivuttavista ylämäistä ei ihan anna todellista kuvaa millaista hiertämistä se on polkupyörällä. Pistää vilkuilemaan, josko jarrut olisi jotenkin hirttänyt kiinni. Tie näyttää tasaiselta mutta jalkatyötä on tehtävä tolkottomasti.

Autolla Saksan läpiajo kerryttää mittariin noin 900 kilometriä ja polkupyörällä reilu tonni.

Heti ensimmäisen päivän saldo oli 119 kilometriä keskinopeudella 18,3 kilometriä tunnissa. Travemünde - Lüneburg. Tavoitteenahan oli ajaa keskimäärin 110 kilometriä päivässä. Kotimaiset harjoitusajot antoivat viitteitä siitä, että keskinopeus olisi 20-21 kilometriä tunnissa, mutta ensimmäisen päivän kokemusten perusteella nopeutta on pudotettava ja ajettava hieman pidempää päivää. Ensimmäinen ajopäivä kun alkoi kahdella rengasrikolla, yhdellä harhaanajolla, runsaalla vesisaateella ja melkoisella vastatuulella.

Lisäksi saksalaiset pyörätiet ovatkin yllättäen melkoisen muhkuraisia erillisiä reittejä pitkin peltoja ja metsiä erillään valtaväylistä.

Jokainen mukana raahattu gramma on merkityksellinen. Itselläni oli selkäreppu, pieni satulalaukku ja toinen pieni laukku ohjaustangossa. Jokainen vaatekappale oli valittu punnituksen jälkeen ja reppu painoi tavaroineen 4,7 kg. Nyt jos pakkaisin, niin ottaisin esimerkiksi vain kolme sukkaa mukaan. Kaksi jalassa ja yksi pesussa. Taisi olla jo toinen päivä, kun Simo jätti painavat farkkunsa bussipysäkille.

Matkan kohokohdaksi tai paremminkin sanottuna korkeimmaksi kohdaksi muodostui Grossglocknerin kautta alppien ylitys. Se on polkupyörällä henkeä salpaava, silmiä hivelevä ja jalkoja puuduttava, silti niin monen unelma.

Tämän korkeammalta ei sitten maatie Euroopassa kuljekaan. Maantien korkein kohta on 2504 ja todella jyrkkää nousua riittää kaiken kaikkiaan 27 kilometriä. Sadepilvet peittivät maisemaa, ehkä onneksi. Muutaman serpentiinimutkan jälkeen olin varma, että pian tulee Pyhän Pietarin portti vastaan.

Kova tuuli ja kolmeen asteeseen laskenut lämpötila hyydyttää sopivasti menohaluja. Parhaimmillaan oli lunta kummallakin puolen tietä. Tällä osuudella katselimme kateellisena Jounin maastopyörävalintaa.

Ja sieltä korkealta sitten vain lasketellen Venetsiaan.

Rantalomallakin piti kaiken kukkuraksi hypätä vielä pyörän selkään ja käväistä Slovenian puolella kääntymässä. Tullimiehen kommentti jäi elävästi mieleen – polkupyörä ja Suomen passi – aika harvinainen yhdistelmä.

Matkailu avartaa ainakin tällainen, joka tehdään kaikilla aisteilla ja jokaisella solulla. Ja nyt vielä 20 vuoden jälkeenkin monia asioita palaa aidosti mieleen toisin kuin ne valmiit pakettimatkat turistinähtävyydestä toiseen joukon jatkona. Elämä on!

  

 

 

 

 

Tervettä rusketusta ei ole

Sunnuntai 23.6.2019 klo 9.37 - Kauko Niemi

Rusketus ja sen merkitys on muuttunut vuosien varrella moneen otteeseen. Ja kun puhutaan rusketuksen terveydestä, voimme puhua yhtä hyvin henkisestä kuin fyysisestäkin terveydestä.

Rusketus on myös hyvin kaksijakoinen. Nykyinen rusketusihanne on tällä hetkellä erittäin voimakas ja siitä ollaan valmiit maksamaan maltaita. Rusketusta hankitaan kemiallisesti, keinoauringoilla, matkustetaan satoja jopa tuhansia kilometrejä päästäkseen rannalle ruskettumaan.

Rusketusihanne muuttuu jossakin vaiheessa yllättäen rasismiksi, kun se rusketus on aito ja luonnon kaunis. Tuolloin ihminen saa luokituksen tummaihoiseksi. Missä meneekään rusketuksen ja rasismin raja ja kuinka se määritellään. Sitähän ei tiedä kukaan. Jokainen ihminen päättänee sen omien käsitystensä ja kokemustensa perusteella.

Ylen juuri julkaisema Rusketuksen lyhyt historia kertoo, että ennen 1800-lukua vaalea hipiä on Euroopassa yläluokkaisuuden merkki ja kauneusihanne.

Teollistumisen myötä alempi sosiaaliluokka siirtyy sisätiloihin. Vapaa ulkoilmaelämä ja rusketuksen hankkiminen mahdollista vain eliitille. Rusketuksesta tulee menestyksen merkki.

1800-luvun lopulla tajutaan myös auringon valon terveysvaikutukset ja sen tuottaman D-vitamiinin merkitys luuston kehittymiselle. Köyhimpiäkin ihmisiä neuvotaan järjestämään lapsille mahdollisuuksia olla kesäisin ulkona.

1960-luvun lopulta lähtien väritelevisiossa esiintyvät maailmantähdet ja yleistyvä etelän lomailu syventävät rusketusihannetta, solariumit yleistyivät Suomessakin 1980-luvun puolivälissä.

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä havaitaan ihosyövän ja liialliseen auringonoton välinen yhteys.

* * * * *

Terveydenhuollon ammattilaiset käyttävät nykyisin mielellään ja usein tämän kirjoituksen otsikkoa – tervettä rusketusta ei ole. Kiistaton tosiasia on, ettei kehomme valmista D-vitamiinia ja sitä saamme vain auringon ja ihon yhteistyöllä.

D-vitamiinintarpeemme ei ole kuitenkaan mittava, ei ainakaan niin suuri, että pitäisi maksaa tuhansia euroja päästäksemme ruskettumaan rannalle. Mitähän tapahtuisikaan rantaloma ja koko matkailubisnekselle siinä tilanteessa, että rusketus olisikin jotenkin häpeällistä. Maailman talous olisi kokolailla toisenlaisessa asennossa.

No auringon liialliselta vaikuttamiseltahan toki voi välttyä suojakertoimilla. Tosin viimeaikaiset selvitykset ovatkin osoittamassa, että ihmisen suurin elin iho välittää kertoimien kemialliset aineet verenkiertoomme. Ja taaskaan ei ole terveellistä rusketusta. Samoin käy kaiken maailman kemiallisilla rusketusaineilla.

Se kaikkein painavin hinta rusketuksesta on joka tapauksessa ihosyöpä. Ihon liiallinen paistaminen ja syövän yhteys on varsin selvä. Tosiasiassa muut ihosyöpätyypit, okasolusyöpä ja tyvisolusyöpä, ovat melanoomaa yleisempiä.

Okasolusyöpään sairastuu vuodessa noin 1 700 suomalaista. Siitä huolimatta okasolusyöpä ja sen aiheuttamat näkyvät ihomuutokset tunnetaan huonosti. Kaikkiaan Suomessa ihosyöpiin sairastuu vuosittain 15 000- 17 000 ihmistä.

Rakkaudesta rusketukseen maksetaan oma hintansa myös ryppyjen muodossa. Aurinko niin sanotusti vanhentaa naisten ihoa 15 prosenttia nopeammin kuin miesten ihoa. Oman kuormituksen rusketusihanteelle muodostaa erilaiset ryppyvoiteet, joilla taas kiihdytetään luotua kauneus-ryppykierrettä.

Elämme juuri nyt vuoden sitä hetkeä, kun uv-säteily on voimakkaammillaan. Olipa kauneusihanteesi rusketuskertoimilla mikä tahansa, niin nyt on syytä olla varovaisen huolellinen.

Testaa tietosi Yle:n testillä

 

 

 

Saanko kysyä ? kiitos ei

Sunnuntai 16.6.2019 klo 10.46

Näin alkaa liian moni myyntitapahtuma. Tämän jälkeen tulisi käsikirjoitettu ja ulkoa opeteltu myyntipuhe. Ja jos ollaan myymässä tietotekniikka tai verkkopalveluita, kohteeksi otetaan vanhempi henkilö, joka ei tunne palveluita, tuotteita, eikä tiedä loppujen lopuksi mitä ollaan myymässä. Itsekin kuulun ulkoisilta tuntomerkeiltäni tähän kohderyhmään ja kohtaan tilanteen harvase päivä.

Vielä pahempaa on puhelinmyynti. Se että myyjä hyppää eteeni ihan missä tilanteessa tahansa. Puhelinmyyntikielto, salainen numero, numero pois kaupparekisteristä, trafin tiedoista, väestörekisteristä ja mitä niitä nyt onkaan. Puhelimen osoitekirjani yleisin kontaktitieto taitaa olla Älä Vastaa.

Taivas varjele Suomeenkin jo rantautuneet robottipuhelut. Suomessa ei-toivotut robottipuhelut ovat uusi ja vielä pieni ilmiö. Käyttämällä netin kautta toimivaa tekniikkaa, huijari voi soittaa sekunneissa jopa tuhansia puheluja ympäri maailmaa.

Minun puhelimeni vastaajan viesti kertoo, etten vastaa numeroihin, jotka eivät ole tallennettu kontakteihini. Jätä viesti. Näin olen varustautunut puhelinmyyjiin. Ja nyt on onneksi jonkinmoinen roti olemassa.

Nykyisin ei oikein tahdo saada edes myynnissä olevien asuntojen pohjakuvia, jos ei ilmoittaudu jonkin moiseksi vip-asiakkaaksi ja anna yhteystietoja ja puhelinnumeroa – no way.

Miksi myynnin pitää olla agressiivistä?  Kovasti paljon ihmettelen viestinnän näkökulmasta, että sellainenhan rikkoo kaikkia sivistyneitä tuloksellisia kanssakäymisiä. Ja liki sataprosenttisen varmasti tulet petetyksi, jos päätöksenteolla on niin kiire, että sen pitäisi tapahtua tässä ja nyt. Se on hyvä pitää nyrkkisääntönä kaikessa päätöksenteossa ja erityisesti puhelimessa. Niin pientä ja mitätöntä päätöstä ei ole olemassakaan, että kannattaa lähteä mukaan heti ensi-iskulla.

Se miksi ryhdyin näitä kohtaamisia miettimään, johtuu siitä, että juuri eteen tuli pari oikein positiivista kokemusta, jotka pyörsivät ennakkoasenteitani.

Menin käymään Töölön terveysasemalla lääkärissä. Ennakko-odotukseni oli valkotakkinen arvonsa tunteva, kymmenen porrasta minun yläpuolella oleva ihminen, joka lukee koneeltaan käypähoitosuosituksia ja kirjoittaa lääkereseptin. Eikä ole pätkääkään kiinnostunut potilaasta yksilönä.

Vastassa olikin reipas, oikeasti terveen oloinen nuori mies t-paidassaan. Hän oli ilmeisesti myös noteerannut ennakkoon, että kaikki kommunikointini terveysaseman kanssa on tapahtunut netin kautta. Hän ei lainkaan tyrkyttänyt lääkkeitä, vaan pyysi varmistamaan ruokavaliotani. Löydät kyllä googlettamalla ne ruoka-aineet, joiden käyttöä kannattaa välttää. Pääsimme myös hyvään yhteisymmärrykseen jatkoista.

Edellinen lääkärin nettikokemus oli kovasti erilainen. Lääkäri kysyi tulenko hakemaan labratulokset vai lähetetäänkö postitse. Vastasin, ettei kumpaakaan. Näen ne netistä. Vanhempi lääkäri valahti täysin punaiseksi ja kysyi – mitä te sieltä netistä oikein näette?

Olin jo jonkin aikaa tutustunut tuotteeseen, joka tuntui kovasti kalliilta, kun ei ole sata varma sen tuomista hyödyistä ja käytännön tuloksista. Olin siis normaalin tapani mukaan lukenut sivutolkulla erilaisia teknisiä ominaisuuksia ja käyttäjien mielipiteitä. Käyttäjien mielipiteiden suhteen pitää tietenkin olla tarkkana, koska yritykset tehtailevat niitä itse ja toisaalta olen törmännyt niihinkin yrityksiin, jotka ovat jättäneet negatiivissävytteiset kommenttini julkaisematta.

Päätin tuossa pari viikkoa sitten käydä katsomassa, josko ko tuotetta olisi hiplattavana helsinkiläisessä Kampin kauppakeskuksessa. Nettitietojen mukaan tarjolla oli kaksi potentiaalista kauppaa.

Ensimmäisessä kodin tekstiileihin erikoistuneessa Hemtexissä tuote olikin esillä ja myyjä sanavalmiina kehumaan ja tyrkyttämään sitä 249 euron hintaan. Kerroin väyrysteleväni ainakin yhden yön. Menin toiseen kauppaan, missä en uskonut tuotetta olevan hyllyssä, sillä Lifen hyllyt ovat täynnä vitamiini- ja kauneuskosmetiikkapurkkeja.

Yllätys, yllätys Lifessa oli sama tuote 189 euron hintaan. Ryhdyin utelemaan myyjältä tuotteen ominaisuuksista kilpaileviin tuotteisiin verrattuna. Myyjä sanoi heti, että tuote on niin uusi, että hänellä ole mitään extra-tietoa tästä eikä muidenkaan valmistajien vastaavista tuotteista.

Teki suunnattoman vaikutuksen, ettei myyjä ryhtynyt vääntämään puppusanageneraattorilla korulauseita, vaan siirsi päätösvallan suoraan minulle. Lopputulemana oli tuotteen osto, vaikken kotoa lähdettyäni tiennytkään, että tänään ostan tuon kiinnostuksen kohteena olleen tuotteen.

Umpimähkäinen tuotteesta puhuminen ja tyrkyttäminen ihmiselle, jonka tarpeista ei ole mitään tietoa, ei mielestäni ole myyntiä. Myyjän ammattitaitoa on kuunteleminen ja sitä kautta ymmärtäminen mitä on hakusessa.

Hyvän myyjän merkkeihin kuuluu, että hän on sanonut rehellisesti useamman kerran työssään, ettei tämä tuote ole paras mahdollinen sinun käyttöösi. Itse olen muutaman kerran kohdannut tällaisen myyjän ja palannut luottavaisin mielin seuraavallakin kerralla samaisen myyjän pakeille.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Valtava määrä hyödyntämätöntä terveystietoa

Sunnuntai 2.6.2019 klo 11.19 - Kauko Niemi

Muutama vuosi sitten K-ryhmä loi tähän asti maailman parhaan tilastotiedon. Plussakorttia höyläämällä asiakas sai yhteenvedon ruokaostostensa ravintosisällöstä.

Insinöörin tarkkoja detaljeja ei kukaan tarvitse, mutta jos tavoitteeni ravinnon suhteen on esimerkiksi 1/3 osa rasvoja, 1/3 proteiineja ja 1/3 hiilihydraatteja, niin automaattisesti syntyvä yhteenveto olisi oikein riittävä.

Syystä tai toisesta K-ryhmä kuoppasi koko idean ja lopetti ravintotiedon jakelun. Sen jälkeen minä taas palasin tuoteselosteiden lukemiseen ja saman tien minulla ei ollut mitään eritystä syytä käyttää K-kauppoja.

Ajatelkaa jokaisen tuotteen sisältämät ravintoaineet ovat prosentin tarkasti lain mukaan valmistajan tiedossa ja julkisesti nähtävissä paketin kyljessä. Suomessa on huikea Finel tietokanta, joka kertoo eri ruoka-aineiden kaiken olennaisen ravintosisällön. Valmiista, olemassa olevasta tiedosta ei todellakaan ole puutetta. Puute on sen hyödyntämisestä.

Tiedonkeruussa ei tietenkään tarvitse selvittää kuinka monta lenkkimakkaraa tai maksalaatikkoa kukin on ostanut, vaan ja ainoastaan paljonko tuli ostettua rasvaa, hiilihydraattia ja kaikkea muuta ravintosisältöä.

Miksi asiaa ei tehdä helpoksi terveydestään välittäville ihmisille ja muillekin. Jokainen tietää, että yhden kauppareissun ravintosisältö ei muuta ihmisen terveyttä suuntaan eikä toiseen. Mutta jos perhekohtainen tilasto osoittaa kuukaudesta toiseen outoja ravintosuhteita ja vaaka osoittaa ylipainoa sekä lääkärissä käynti osoittaa lääkkeitä vaativia diagnooseja. Niin jotain tarttis ja kannattais tehdä.

Valmiin ja olemassa olevan, jopa julkisen tiedon hyödyntämiseen pitäisi saada kaikki kaupparyhmät tasapuolisesti mukaan. Asiakkaan ei tarvitsisi valita kauppaa sen mukaan ostaako terveellisiä porkkanoita vai tuhoisia shipsejä. Olisin jopa valmis maksamaan muutaman euron enemmän veroja, jos valtiovalta lähtisi terveystalkoisiin. Ja valtiollehan tämä olisi pelkästään hyvä investointi sairaanhoitokulujen pienentämiseksi.

* * * * *

Mutta arvatkaapas mitä – Englantilaistutkijat vasta nyt keksivät tämän.

MIT Technology Review -lehti kertoi tutkimuksesta, jossa selvitettiin ravinnon vaikutusta korkeaan verenpaineeseen, verensokeriin ja kolesteroliin.

Tutkijat saivat käyttöönsä kaikki Lontoon suurimman elintarvikeketjun Tescon kuitit vuodelta 2015. He vertailivat kuittien dataa asuinalueittain samojen alueiden yleislääkäreiden seuraavana vuonna kirjoittamiin resepteihin, jotka paljastivat, millaisia tauteja kullakin asuinalueella sairastettiin.

Data oli valtava. Tescolla on Lontoossa 411 myymälää ja 1,6 miljoonaa asiakasta. Nämä ostivat 1,6 miljardia tuotetta vuonna 2015.

Tutkimusryhmä arvioi jokaisesta tuotteesta muun muassa energiamäärän, rasvojen laadun ja hiilihydraatit. Näin he pystyivät analysoimaan kunkin asuinalueen keskimääräisen ravinnon laadun. Asuinalueita on 937.

Odotetusti suuri määrä hiilihydraatteja, rasvaa ja sokeria näytti liittyvän metabolisen oireyhtymän lisääntymiseen, kuten myös suuret kalorimäärät. Kuitupainotteinen ja hyvin vaihteleva ravinto puolestaan näytti torjuvan metabolista oireyhtymää.

Varakkaiden ja korkeasti koulutettujen asuinalueina tunnetut City of London ja Chelsea kuluttivat keskivertoa enemmän kuituja ja niiden asukkaiden ravintoaineiden saannissa oli positiivista vaihtelua.

Vastakohtana oli kaupungin köyhiin asuinalueisiin kuuluva Newham, jonka asukkaat saivat ravinnossaan keskimääräistä enemmän kaloreita ja vähemmän vaihtelevia ravintoaineita. Alueella sairastettiin paljon diabetesta.

Kiinnostavaa tutkimuksessa oli, että tulotaso ei ennustanut sairastumista suoraviivaisesti, toisin kuin ravintotottumukset, joissa terveempinä pysyivät ne, jotka söivät järjestelmällisesti vähemmän hiilihydraatteja, sokeria ja kaloreita ja nauttivat ravintoaineita vaihtelevasti.

Jatkossa tutkijat aikovat ennustaa alueiden verenpaineen, kolesterolitason ja verensokerin kehitystä asukkaiden ostosten perusteella.

* * * * *

Voihan tällaisen tiedon keruussa jarruna olla teollisuuden ja kaupan oma lehmä. Ihmisiä kannustetaan ostamaan kulloinkin muodissa olevaa höttöruokaa. Seuraavalla viikolla taas uusi muotiruoka ja kauppa käy ihmisten terveyden kustannuksella.

 

Kun kulissit romahtaa

Sunnuntai 26.5.2019 klo 10.30 - Kauko Niemi

Viime aikoina on monia kulissien raotuksia, jopa romahtamisia. Elämä kulisseissa on jatkuvaa itselle valehtelemista. Vanha totuus paljastaa sen miksi kulissit ennemmin tai myöhemmin romahtavat – totuus on helpompi muistaa oikein ja samalla tavalla vuodesta toiseen. Valheen sävyt muuttuvat kerta toisensa jälkeen ja paljastavat valheen.

Kulissien romahtaminen on monelle suuri helpotus, joillekin se on katastrofi, etenkin niille, jotka haluavat tekemisen ja rahan voimalla esittää elämän teatteria.

Kulissien rakentaminen tuottaa mielihyvää ja mielihyvän kaipuu kasvaa kasvamistaan. Joillekin se on raha, joillekin materia kuten auto, asunto, matkustaminen tai jokin muu, jota hankitaan näyttämismielessä jopa velkarahalla.

Muutama viikko sitten naishenkilö purkautui lehtiartikkelissa elämästään, jossa kulissit olivat kunnossa, mutta hän ei tuntenut kertaakaan itseään onnelliseksi 350 neliöisessä hulppeassa talossa. Hän muutti omilleen, teki pian hankalan konkurssin ja maksaa velkojaan hamaan tulevaisuuteen. Mutta hän voi olla oma itsensä ja on todella tyytyväinen nykyiseen elämäänsä.

Kulissien pystyssä pitäminen on ollut suuri urakka viime päivien hallitusneuvotteluissa. Kulissien takaa ei ole tälläkään kertaa saanut huudella ja todellista tilannetta ei huudellakaan. Nämä kulissit toisaalta kuuluvat pelin henkeen ja romahtavat aivan varmasti aikanaan.

En ole koskaan ollut mikään Madonnan fanittaja, mutta se mitä tapahtui Euroviisuissa, oli minulle täydellinen kulissien romahdus. Se mitä todella tapahtui, niin siitä on aika monta versiota, joista yhteenvetona voi vetää, ettei Madonna ole hääppöinenkään laulaja. Hänen, eli popin kuningattaren  ympärille on rakennettu niin mahtavat kulissit, että niillä pystyy rahastamaan miljoona euroa per laulu.

Jotenkin mielestäni kuitenkin perusasiat pitää olla kunnossa. Jos on arvostettu laulaja, niin pitää olla peruslaulaminen kunnossa. Jos on hyvä urheilija, niin pitää olla huippu lajissaan, ennen kuin rakentaa muita kulisseja ympärilleen.

Kukapa ei tuntisi joka paikan julkkiskokkia Jamie Oliveria. Oliverin kaikki 25 ravintolaa ovat menneet nyt konkurssiin. Ja kulissit ylivertaisuudesta ovat romahtaneet. Jamien julkiset selitykset tapahtumasta vaikuttavat niiltä kulisseilta, joita olisi pitänyt oikeasti toteuttaa. Pelkkä nimi ei riitä.

Tokihan meillä jokaisella on omat kulissimme, joita rakennamme ja pidättelemme tavalla tai toisella. Someakin on haukuttu monesti kulissien ylläpitämisestä. Siinä olen osin toista mieltä.

Kun olet kymmenen vuotta seurannut kavereittesi liki päivittäisiä päivityksiä ja tykkäyksiä, niin aina sieltä paljastuu jotain sellaista, jota ei muuten tulisi esiin. Kukaan meistä ei jaksa eikä oikeastaan tajuakaan jatkuvasti pitää sellaista sordinoa päällä, etteikö se paljastaisi jotakin. Siis sitä perusrehellisyyttä, josta tilanteessa kuin tilanteessa ajattelee aina samalla tavalla.

Minä olen muuttanut monen kaverin kohdalla käsitystä, mitä hän oikeasti asioista ajattelee. Toki kavereissa on myös tuuliviirejä, joiden mielipiteet heiluvat tai sitten he ovat taitavia sekoittamaan ja valehtelemaan maailmankuvastaan välittävää tietoa olemalla harkitusti ristiriitaisia.

Kulissien romahtaminen voi olla toisille suunnaton helpotus ja palata elämään juuri sellaisena, josta nauttii kuten tuo ensimmäinen esimerkkini. Vastoin tahtoa ei kukaan jaksa. Se on liian kuluttavaa.

Ihmeitä täytyy tapahtua, jos Madonna tuon esityksen jälkeen pystyy jatkamaan popin kuningattarena. Toki uskollinen ydinryhmä on ja säilyy, mutta muut kaikkoavat pikkuhiljaa. Kaikista tulevista esiintymisistä etsitään ja varmasti löydetään virheitä.

Jamie Oliver paistinpannuineen joutuu aloittamaan alusta ja etsimään ideoita mitä nykyihminen oikeasti ajattelee ruosta. Tämä kulissien sortuminen tuo kaikille pelkkää hyvää.

Kulissien romahtaminen ja harkittu purku on kokolailla eri asioita. Kaikkein viisainta jos malttaa mielensä ja rakentaa vain sellaista ja sen näköistä elämää mihin on tarvetta ja varaa.

 

 

 

Paljon vaihtoehtomelua tyhjästä

Sunnuntai 19.5.2019 klo 12.24 - Kauko Niemi

Tampereen, Turun ja Helsingin yliopistojen yhteisessä hankkeessa tutkitaan vaihtoehtohoitoihin ja rokotekriittisyyteen liittyvää lääketiedekriittisyyttä Suomessa 1900-luvun alusta tähän päivään.

Alustavien tutkimustulosten perusteella vaihtoehtohoitojen käyttö ei ole viimeisen kymmenen vuoden aikana lisääntynyt, vaan päinvastoin vähentynyt. Tosin meteli vaihtoehtojen kohdalla on kasvanut.

Vuonna 2018 vastaajista noin 20 prosenttia oli käyttänyt jotakin vaihtoehtohoitoa. Vaihtoehtohoitojen käyttö on vähentynyt 10 vuoden aikana, mutta melko laajasti niitä edelleen käytetään ja niille koetaan olevan tarvetta.

Minusta tätä asiaa hämmentää suunnattomasti kielellinen epätarkkuus ja ymmärtämättömyys. Jos joku tekee omia valintoja ja löytää itselleen ratkaisuja vaikkapa lihomisen kurissapitämiseksi ja sitä kautta välttää todennäköisesti monia eri sairauksia, niin mielestäni ei ole kyse vaihtoehtohoidosta.

Sairauden hoidossa vain todella pieni marginaali toteuttaa pelkkiä  vaihtoehtohoitoja. Eikä lääkärin ja vaihtoehtohoitojen vastakkainasettelu ja kärjistys ole millään tavalla relevanttia. Hyvällä yhteisymmärryksellä ne täydentävät toisiaan. Oma-aloitteisella toiminnalla pystytään lykkäämään sairauksia.

Ja nyt en puhu mistään mustasalvoista tai hopeavesistä. Mielenkiinnolla odotan mihin niin sanotun puoskarilain rajat tullaan vetämään. Jos lakia ovat muokkaamassa Valtion ravitsemusneuvottelukunta ja Valvira, niin heillähän ei ole valitettavasti kuin yksi vaihtoehdoton näkemys.

Olen melko varma, etteikö esimerkiksi minun käyttämät ”vaihtoehtohoidot” eli elämän tyylini olisi syynä siihen, että elän edelleen lääkkeetöntä elämää ja viimeisestä flunssasta/influenssasta on kulunut kymmenen vuotta. Enkä tälläkään halua väittää, ennenkö vaikka huomenna sairastuisi niin, että joudun käyttämään kemiallisia, lääkärin määräämiä pillereitä.

Olen myös lukenut selvityksen, jonka mukaan hyväksytyistä lääkkeistä vain 18 prosenttia olisivat sellaisia, jotka eivät aiheuta sivuoireita. Kuitenkin näyttää olevan hyväksyttävää, että sivuoireisiin voidaan määrätä uutta lääkettä. Näin löytyy niitäkin ihmisiä ja eritoten vanhuksia, joilla päivittäinen lääkitys yltää yli 10 eri pilleriin. Tämä jos mikä on mielestäni puoskarointia.

Viimeaikaiset vaihtoehtokohut eivät ole missään suhteessa tuon selvityksen kanssa. Kohujen syynä väärin ja tahallaan väärinymmärretty sana vaihtoehtohoito. Se, että Heikkilä julkaisee kirjan Lääkkeetön elämä tarkoittanee sellaisen terveen elämän kehittämistä yksilötasolla, ettei tarvitsisi turvautua lääkkeisiin. Mutta tietenkin haluttaessa pystytään tulkitsemaan riveiltä ja rivien välistä, että vitamiineilla ja muilla luontaistuotteilla pystytään korvaamaan melkein mitkä lääkkeet tahansa. Näinhän se ei ole.

Terve elämäntapa on täynnä elimistömme hitaita ja luonnollisia muutoksia. Muutosten havainnointiin tarvitaan 4-8 viikkoa, kun taas lääkkeiden kemia tyrmää elimistöämme hyvässä ja myös pahassa per heti. Tästäkään näkökulmasta nämä kaksi asiaa eivät ole vaihtoehtoja toisilleen.

Lääketiedekriittisyys kumpuaa tutkijoiden ihan ikiomasta toiminnasta. Joka viikko ilmestyy uusia tutkimuksia, jotka kumoavat aiemmat tutkimukset. Vaikkapa viime viikolla ilmestynyt WHO:n ulostulo, ettei vitamiinivalmisteista ole mitään hyötyä muistisairauksiin ja vitamiinivalmisteiden käyttö pitäisi lopettaa heti.

Muutama päivä  sitten julkaistu ravintoympyrä, jossa huomioitaisiin terveys ja ympäristö, heittäisi suomalaiset nykysuositukset romukoppaan. Epäterveellinen syöminen puolestaan lisää kuoleman ja sairastuvuuden riskiä enemmän kuin suojaton seksi, alkoholi, huumeet ja tupakointi yhteensä.

Terveystutkimuksia tehdään niin kapeilla yksityiskohdilla ja sitten tutkijat rientävät julkaisemaan niitä oman uransa pönkittämiseksi. Tällaisessa toiminnassa kokonaisuus katoaa ja tutkimusten sekavuus kasvattaa epäluottamusta kansan keskuudessa tiedettä kohtaan.

Toisaalta yksikään instanssi ei voi yleisellä tasolla naulita yksittäisen ihmisten henkilökohtaisia terveysreaktioita jonkun lisäravinteen käytöstä.

Turkuun on perustettu jopa Vastalääke-yhdistys. Yhdistyksen tarkoituksena on kumota perättömiä terveysväittämiä ja etsiä niihin tieteelliseen tutkimukseen perustuvat vastaukset. Suosittelen, että yhdistys kumoaisi myös perättömiä, jopa suurella rahalla sponsoroituja terveystutkimuksia.

- Ihmiset haluavat hoitaa itseään kaikin mahdollisin tavoin, eikä pelkkä lääkärissä käynti enää riitä. Halutaan ottaa itse asioista selvää ja päätöksenteko omiin käsiin. Se on sinänsä hienoa, mutta on ikävää, jos sen seurauksena usko tieteeseen heikkenee, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Tatu Han Ylen haastattelussa.

Usko tieteeseen heikkenee takuu varmasti nykyisellä menolla. Jokaiseen tapaukseen näet löytyy useita ristiriitaisia ”tieteellisiä” tutkimuksia.

Odotan seuraavaa tieteellistä tutkimusta kuinka ruskeahiuksisten vasenkätisten vaste e-vitamiiniin on verrattuna oikeakätisiin. Saattaa vaikuttaa.

 

Lue lisää:

Tappavatko vaihtoehtohoidot

 

Sääntely kasvattaa meidät vastuuttomiksi

Sunnuntai 12.5.2019 klo 8.32 - Kauko Niemi

Edellinen hallitus lupasi poistaa turhaa sääntelyä. Toivottavasti tuleva hallitus tekee sitä samaa mutta kasvatuksellisella ajatuksella.

Saatettiinhan sieltä viime hallituksen aikana jotain poistaakin. Tosin osin väärästä päästä kuten taksit.  Taksit pääsivät villiintymään mitä mielikuvituksellisemmilla tavoilla. Taksinkuljettajat tappelevat keskenään Turussa ja Helsingissä epäillään niin sanotun kiinteän hinnan väärinkäyttöä. 

Vanhustenhoidossa on alitettu rimaa tosi reippaasti ja rakentamisen laatu homeineen on luvattoman huonoa.

Nuo sopivat erinomaisiksi esimerkeiksi, etteivät ongelmat ole itse normeissa vaan vuosien mittaan normien opettamilla käytöstavoilla, jotka suomalaiset ovat oppineet oikein hyvin laajalla rintamalla.

Omaa harkintaa ja ajattelukykyä ei oikeastaan tarvita lainkaan sääntelyn keskellä.

- Se mikä ei ole kiellettyä, on sallittua -

Siis lainsäädännöllä ja erilaisilla säännöksillä kiellettyä. Ihminen tykkää helpoista ratkaisuista ja hyödyntää vastuuttomasti kaiken mahdollisen.

Olen aiemminkin kirjoittanut jopa useaan otteeseen välistävedoista, joista on kasvanut tiukan säätelyn seurauksena uusi normaali.

Normit ja säännöt ovat erittäin tehokas kasvatusmetodi kitkeä pois oma ajattelu ja henkilökohtainen vastuunotto. Jokainen lapsen kasvattaja tietää lopputuloksen, jos lapsen ei tarvitse koskaan sisällään miettiä ja arvottaa voinko tehdä näin ja pitääkö kantaa vastuuta omista päätöksistään ja tekemisistään.

Saska Saarikoski nosti Helsingin Sanomien kolumnissaan esille kuinka Suomi otti viime viikolla uuden ykkössijan kansain­välisessä vertailussa, mutta siitä ei ole pidetty ihan yhtä isoa melua kuin koulutus- ja onnellisuus­vertailuista.

”Suomi säilytti selvällä erolla EU:n johtavan holhousvaltion kyseen­alaisen kunnian”, holhous­valtio­indeksistä vastaava brittiläinen ajatuspaja IEA julisti. Raportin mukaan alkoholin­käyttöä ja tupakointia rajoitetaan Suomessa enemmän kuin missään muussa EU-maassa.

Suomi oli 28 vertailumaan joukossa ihan omaa luokkaansa selvällä erolla Liettuaan ja Viroon, jotka olivat vertailussa toisena ja kolmantena.

Euroopan vapaimmaksi maaksi vertailu nosti Saksan, minkä jokainen Berliinissä käynyt voi vahvistaa.

Tässäkin tapauksessa tietysti pitää olla lähdekriittinen. Ja tässä tapauksessa IEA:n epäillään myös saaneen rahoitusta tupakkayhtiöiltä. Tupakkafirmojen juonikkuuden tietäen se ei olisi suuri yllätys.

Joka tapauksessa tiukkapipoinen normitus on tehtävänsä tehnyt ja kasvattanut meidät helppoihin tulkintoihin – jos ei ole kielletty niin on sallittu - ja vastuu siirtyy muille.

Jos Antti Rinne pystyy hallituksen kokoamaan tai kuka muu tahansa, niin toivoa sopii, että norminpurkutalkoon jatkuisivat. Kuitenkin niin, ettei se ole yhden lakipykälän tekninen peukalointi ja äänestys kuten berneröinnin tuloksena vapautunut taksilaki.

Purkuun on otettava aina mukaan seuraamusarvioinnit sen mukaan millaiseksi maantapa on jo ehtinyt kasvaa ja muokkaantua. Varmasti on niitä normia, jotka olisi helppo poistaa, mutta käytännön seuraamukset olisivat huonot, koska uuteen tilanteeseen ei olla totuttu eikä kasvettu. Ehkä silloin pitäisi purkua tehdä aste asteelta.

 

Lue myös:
http://kauko.niemi.palvelee.fi/blogi/2019/03/10/29251

 

 

 

 

 

 

 

Nokkimisjärjestystä korostetaan istumajärjestyksellä

Sunnuntai 5.5.2019 klo 8.30 - Kauko Niemi

Uusi eduskunta aloitti kansansa edustamisen riitelemällä kenen vieressä ja missäpäin salia kukakin istuu. Ei näytä olevan kovinkaan selvää huikeista vaalikampanjoista huolimatta, kuka on oikeistolainen ja kuka vasemmistolainen. Toisaalta istua oikealla tai istua vasemmalla ei kielellisesti ole yhteydessä poliittiseen oikeistoon tai vasemmistoon.

Onhan se melkoinen farssi, jos riita paisuu ja joudutaan äänestyksiin. Entäs sitten kun eduskunnan pitää päättää ihan oikeista asioista?

Asioita, jotka saattavat vaikuttaa himoittuun istumapaikkaan on vaikkapa se, että lehdistön lehteri on puhemiehestä oikealla. Kun lehdistö kuvaa, niin kuviin pääsevät vasemmalla ja keskellä istuvat edustajat. Harvemmin lehterin alla, oikealla istuvat edustajat. Tai jokin muu yhtä vähäpätöinen asia. Etenkin kun sali on pääsääntöisesti tyhjä sen jälkeen kun istunnon alussa on käyty painamassa paikallaolonappia.

Minullakin oli aikoinaan sovittu pääministeri Esko Ahon haastatteluajaksi kolme minuuttia yli 13:00, siis heti napinpainalluksen jälkeen.

Tuttavani Jukka Aalto kirjoittaa Facebookissa ihan asiaa riidasta kellä on parempi paikka parlamentissa. Jospa rikotaankin jo ranskan vallankumouksen ajoilta oleva perinne ja aletaan täyttämään parlamenttia, niin miten sitä siis oikeasti pitäisi täyttää. Puhemiehestä katsottuna eturivistä vasemmalta eniten pelimerkkejä saanut istuu paalupaikalle ja siitä sen mukaan mikä on sijoitus eduskuntaan pääsyssä. Tällä myös hajotettaisiin sellainen perinteinen blokki-ajattelu.

Ideahan on oikein hyvä ja kannatettava. Voisi myös miettiä sitä josko istuttaisiin etu- tai sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä.

Mistä ihmeestä kaikki tällaiset istumajärjestykset oikein kumpuavat.  Taivas varjele minua joutumasta tilaisuuteen, missä noudatetaan jotakin plaseerausta. Viestitään julkisesti kunkin ihmisen arvostusta. Kotiliesi-lehti muistuttaa, että virallisissa tilaisuuksissa istumajärjestyksen määrää arvojärjestys.

Sukuaterioilla kunniapaikka kuuluu vanhimmille. Muutoin vieraat tulevat ennen sukulaisia. Jos mukana on ulkomaalaisia, heidät asetetaan omien maanmiesten edelle. Jos kaikki vieraat ovat samanarvoisia, on huomaavaista ajatella, kuka viihtyy kenenkin seurassa.

Aviopuolisoita tai pariskuntia ei yleensä sijoiteta vierekkäin. Jos juhlissa on yhtä paljon naisia ja miehiä, sijoita naiset miesten viereen ja toisin päin. Ja sitten paikat osoitetaan nimilapuilla.

Siinähän se juhlahetki sitten meneekin, kun miettii omaa arvostusta muihin verrattuna tilaisuuden järjestävien arvomaailmassa. Selkeämpää osoitusta nokkimisjärjestyksestä tuskin pystyy rakentamaan.

Ehkä nykyaikaisempi plaseeraus olisi sittenkin, että jokainen kutsuttu ilmoittaa pankkitilinsä saldon loppusumman ja istumapaikat tai pöytäjärjestys määritellään eurojen mukaan.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän tuore puheenjohtaja Ville Tavio vertasi eduskunnan hässäkkää siihen, että epäsuosittu oppilas siirretään koulussa istumaan luokan nurkkaan.

Kouluissa opettajan määräämän istumajärjestyksen ymmärtää suvaitsevuuden kasvatuksellisena elementtinä. Itse en oikeastaan muista koulun istumajärjestyksistä juurikaan mitään muuta kuin taisin istua tytön vieressä, koska Marja-Leenaa pidettiin minun morsiamena.

Ja taisi olla myöhemmin yksinistuttavat pulpetit, jolloin sekin ongelma oli poistunut.

Täyttäkää oikein on hyvä ja mieleenpainunut komento armeijan ajalta. Tuolloin paikat täytettiin saapumisjärjestyksessä. Se että joku olisi aina takapenkillä, ei ole järjestäjän luomasta arvotuksesta kiinni, vaan henkilön ihan ikiomasta ajanhallinnasta.

Toki ymmärrän, että morsiusparille on häissä varattu oma paikka tai muistotilaisuudessa leskellä tai lähiomaisella on niin ikään varattu oma paikka. Kaikki muut hakeutuvat sellaisiin asemiin, että tilaisuudesta syntyy tasa-arvoinen, kaikille miellyttävä ja ikimuistoinen tapahtuma. Ilman että joku arvottaa elämääsi ja osoittaa sen julkisesti tietyllä, protokollan mukaisella paikalla missä sinun tulee istua.

Ujo on tyhmä, laiska ja lihava?

Sunnuntai 21.4.2019 klo 12.03 - Kauko Niemi

Yhteiskuntamme on jostain kummallisen tuntemattomasta syystä määritellyt menestyksen mittariksi ulospäinsuuntautuvan käytöksen, joka on sitten lähtenyt elämään täysin omaa elämäänsä. Näin sanoo psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen uudessa kirjassaan ja Ylen Aamu-tv:n haastattelussa.

Keltikangas-Järvinen viittaa myös amerikkalaiseen kyselyyn, jonka tuloksena ujoa ihmistä jopa pidetään mielikuvissa tyhmänä, laiskana ja lihavana.

Nyt kun vaalikampanjat ovat meitä opettaneet, niin voidaan jälkikäteen hyvinkin miettiä eri tyyppisten ehdokkaiden menestyksiä vaaleissa. Vaalien ääniharava Jussi Halla-aho on varmasti monien esiintymiskouluttajien ja ihmisbrändääjien kauhukuva ja hänestä olisi heidän mukaansa voinut muokata nykyajan mielikuvien vaatiman extrovertti supliikkimiehen. Mutta silloin hän ei enää olisi ollut aito Halla-aho.

Entäs sitten vaikkapa joka käänteessä eteen putkahtanut ja aina sanavalmis, kauneudestaan huolehtiva Susanna Koski. Hänen ulospäinsuuntautuvuutensa ei kantanut tällä kertaa edes eduskuntaan. Hän ei vain vaikuta aidolta ja uskottavalta kansan mielikuvissa.

Ja tässä kolumnissani en ota mitään kantaa poliittiseen näkemykseen tai kannatukseen. Vain ja ainoastaan temperamenttipiirteisiin.

Meille syötetään mielikuvaa yleisenä totuutena, millainen ihmisen tulisi olla. Odotusarvolla ei ole kuitenkaan mitään todellisuuspohjaa. Keltikangas-Järvinen painottaa, että kaikkia tarvitaan, koska ihmiskunta ja evoluutio on rakentunut niin, että on niitä hiljaisia keksijöitä, on riskinottajia ja on harkitsijoita. Vain sillä tavoin yhteiskunta voi toimia tasapainoisesti.

Millään temperamenttipiirteellä ei ole tämän hetken tietojen mukaan mitään yhteyttä älykkyyden kanssa, eikä minkään ulkomuodon kanssa. Ujous on vain hetkellinen lukkiutuminen julkisessa tilanteessa, eikä sillä ole mitään yhteyttä älykkyyteen. Kukaan ei ole ujo kotisohvalla televisiota katsellessa.

Jos ja kun yritys copy pastaa työpaikkailmoituksensa ja etsii aina vain ulospäinsuuntautuvia tyyppejä ja myös palkkaa sellaisia. Pian on organisaatio, missä on vain rohkeita, reippaita toistensa kanssa kilpailevia yksilöitä ja koko organisaatio täynnä kilpailevia kyynärpäitä. Tällainen organisaatio ei toimii parhaalla mahdollisella ja tehokkaalla vuorovaikutuksella.

Oman elämän näytteleminen ulkopuolisen käsikirjoituksen mukaan ei ole helppoa. Ei ainakaan niin, etteikö ulkopuolinen jossakin vaiheessa vaistoaisi aitoutta. En missään nimessä halua sanoa, etteikö ihmisbrändääjien neuvoja kannattaisi jossain määrin ymmärtää ja jopa opetella. Mutta vain sen verran, ettei aitous katoa.

Perussuomalaisten vaalimenestystä on analysoitu nyt monestakin näkökulmasta ja viimeisimpiä määritelmiä on uusi porvaristo. Halla-ahon yksinkertaiset ja yksinkertaistetut perustelut ja argumentit ilman syvällisiä tunteita ja maailmanluokan maalailuja ovat puhuttaneet normaalia suomalaista ihmistä.

Kun verrataan vaikkapa Timo Soiniin, niin siitähän ei ota selvää saimaan sällikään mitä mieltä hän aidosti on. Soini houkuttelee letkautuksillaan hetken, muttei niillä pystytä rakentamaan mitään pidempiaikaista ja sen on nyt käytäntö osoittanut. Ja vihdoin Soini itsekin huomannut ilmoittaessaan kiirastorstaina, että jättää politiikan.

Sama teennäisyys tulee vastaan myös viihdemaailmassa, missä liian usein suoritetaan vain käsikirjoitusta. Hymyillä pitää vaikka paskat olisivat housuissa.

Yksilölliset erot siinä, miten herkästi ja voimakkaasti tunteita koetaan, ovat toki yllättävänkin suuria. Toisia voi jallittaa vaikka kuinka ja toiset ovat tunneherkkiä ja huomaavat pienimmätkin muutokset toisten ilmeissä tai äänensävyssä ja reagoi niihin heti. Aitous ja suurella rahallakin rakennetut kulissit paljastuvat ennemmin tai myöhemmin. 

 

 

Suomelle sävelletään uusi kansallislaulu

Perjantai 12.4.2019 klo 14.07 - Kauko Niemi

Sorry nyt vaan Fredrik Pacius, mutta Suomelle sävelletään uusi kansallislaulu – ainakin näin minun mielikuvituksessani. Toisaalta Pacius ei koskaan ollut säveltämässä kansallislaulua ja eikä hän työskennellyt sävellyksen parissa kovinkaan järjestelmällisesti. Hänellä oli vain kaksi päivää aikaa tehdä sävellys ja harjoittaa kuoro sekä toiset kaksi päivää sovittaa se torvisoittokunnalle, ja lisäksi tarvittavat esitysmateriaalit piti vielä kopioida käsin. Paciuksen sävelmän esitti hänen itsensä perustama Akademiska Sångföreningen ja soittaisi Kaartin soittokunta vuonna 1847.

Sen sijaan, että poliittiset puolueet puhuvat mitä sylki suuhun tuo ja tekevät vain mikä puolueelle on parasta, ei siis Suomelle yhteiskuntana. Me voisimme kaikki yhdessä säveltää ja toteuttaa uuden kansallislaulun. Sen sijaan että jatkaisimme sekalaisena huutokuorona.

Tällainen sävellystyö kehittäisi meitä ajattelemaan yhteisiä sävelkulkuja, yhteistä rytmiä, sujuvia siirtymisiä tahdista toiseen. Tärkeiden sävelkulkujen paljon kertovien kertsien toistoa. Ajattelemaan yhteistä lopputulosta, jota kehtaa esittää Olympialaisten mitalijakotilaisuudessa, kun maamme edustaja seisoo ryhdikkäänä kultakorokkeella ja vuodattaa onnen ja ylpeyden kyyneleitä.

Sävellystyö kertoo yhteisestä harmoniasta, jossa toki voi olla mukana myös riitasointuja herättelemässä uinuvaa kauneutta ja yhteistä sointumaailmaa. Jokaisella nuotilla ja merkinnällä on oma tärkeä rooli uudessa kansallislaulussamme. Jokaisella nuotilla on oma keskeinen ja tärkeä ilmaisuvoima kokonaisuudessa ja yhdenkin nuotin putoaminen nuottiviivastolta kuullaan särönä lopputuloksessa.

Mistä tallainen sävellystyö sitten kertoisi. Ensinnäkin siitä, että jokaisella nuotilla on yhtä tärkeä tehtävä kokonaisuudessa. Ja vaikka olisit pitkä matala nuotti, ei se merkitse, että olisit jotenkin muita voimakkaampi, vaan annat tukevan, turvallisen pohjan korkeille ja hentoisille lurituksille. Tai jos olet alennettu nuotti, et ole yhtään vähäpätöisempi, vaan rakennat kokonaisuutta toimivammaksi. Samoin kun ylennettynä et saa mitään etuoikeuksia, vaan teet soinnusta toimivamman ja kauniimman.

Miten tämä sävellystyö sitten toteutettaisiin? Valtio jakaisi jokaiselle äänioikeutetulle yhden nuotin tai muun nuotistolla käytettävän merkin. Tämän jälkeen jokainen sijoittaisi nuottinsa yhteiselle nuottiviivastolle ja äänestyspäivänä eli juuri nyt ensiesitettäisiin uusi kansallislaulu, jota me kaikki olimme yhdessä säveltämässä.

Äänestyspaikoilla voisi toki olla musiikkihenkilöitä, jotka voisivat tulkita tilanteita. Nyt kun sijoitit nuotin noin, niin se kuulostaa tältä tai tältä.

Näin me oppisimme löytämään yhteisen sävelen. Tähän on tarvetta, kun kuunteli maamme ylimmän johdon puheita Eduskunnan vaalikauden päättäjäisissä viime keskiviikkona. Ja etenkin meluavia vaalitenttejä viime päivinä.

Eduskunnan puhemies Paula Risikko oli huolestunut eduskunnan ilmapiiristä ”Ilmastosta on tullut likaisempaa, retoriikasta kovempaa. Asioita kärjistetään ja toisten sanoja tulkitaan tahallaan väärin.”

Risikko toivoi kuuntelu- ja keskustelutaitoa, minkä lisäksi hän sanoi eduskunnan tarvitsevan uusia päätöksenteon käytäntöjä.

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö varoitti samassa tilaisuudessa suomalaisia kuppikuntiin pirstoutumisesta ja vihan kierteestä.

”Mielipide-eroja demokratiaan kyllä mahtuu, niitä suorastaan tarvitaan. Mutta emme saa antaa erimielisyyksien ajaa meitä erilleen. Kuppikuntiin pirstoutuminen heikentäisi myös turvallisuuttamme.

Voi kun me kaikki tosiaan olisimme erilaisia nuotteja ja pystyisimme asettumaan samalle nuottiviivastolle ja muodostaisimme harmoonisen kansallislaulun.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Synnytystalkoillako kulutus kasvuun

Sunnuntai 7.4.2019 klo 11.05 - Kauko Niemi

Politiikka tuntuu olevat helppojen ratkaisujen arkea. Jotta kasvu voisi jatkua ja verorahat riittäisivät kaiken maailman menoihin, täytyy saada jatkuvasti lisää veronmaksajia, muttei Suomen rajojen ulkopuolelta.

Ilman ainuttakaan tunteen ripausta poliitikot ajattelevat yhdeksän kuukauden päähän ja heittelevät ajatuksia synnytystalkoista ja joissakin kunnissa näperrellään muutamien kymppien korotuksista lapsilisien tyyppisiin kulukorvauksiin siinä yksinkertaisessa toivossa, että kulutusjuhlat voisivat jatkua.

Väestön kasvu on kaikkea muuta kuin matemaattinen suorite tai hoitajakiintiöprosentti. Tosin tätäkin kautta valtiovarainministeriö on ladellut viime päivinä todellisia madonlukuja pöytään 2020-luvun lopputulemasta.

Jos nyt kuitenkin mietitään vanhakantaisesti, että kasvua ja hyvinvointia ylläpidetään lisääntyvän kulutuksen kautta, niin todellinen ratkaisu ei löydy matemaattisin kaavoin poliitikkomaisesti ilman tunteita, myötäelämistä ja turvallisuutta  synnytystalkoita hokemalla.

Tuore Financial Times kertoi viikon lopulla, että Suomessa väestö on yksi maailman nopeimmin ikääntyvistä. Vuonna 2000 vain 1,5 prosenttia väestöstä oli yli 85-vuotiaita, mutta tällä hetkellä luku on 2,7 prosenttia ja vuonna 2070 sen odotetaan olevan jo lähes 9 prosenttia. Synnytystalkoot eivät siis toteudu.

FT:n mukaan Suomi yrittää näyttää muulle Euroopalle mallia. Todellisuus lienee varoittavana esimerkki niistä monitahoisista poliittisista ongelmista, joita on edessä. Terveydenhoidon ja vanhustenhoidon aiheuttamien kulujen pitäminen kurissa vaatii valintoja, joita harva hallitus on valmis tekemään.

Sitten kun mennään ruohonjuuritasolle, löytyy monia syitä, jotka kaikki ovat kiinni syvällä sisimmissämme.

Eikä huomiotta kannata jättää sitäkään, että koko maailman väestörakenne muuttuu merkittävästi tulevina vuosina. Siinä missä perinteinen valkoinen ihminen asettaa oman etunsa ja mukavuudenhalunsa kylmästi etusijalle, niin koraaniin uskovat luottavat edelleen siihen, että naisen tärkein tehtävä on lisääntyä. Ja mitä tiukemmin Suomi pitää halla-ahomaisesti rajojaan kiinni sitä nopeammin väestön ikäongelma laukeaa käsiin.

Tuore amerikkalainen kysely todistaa nuorten aikuisten seurustelukulttuurin suuresta muutoksesta. Sinkkuus ohitti ensimmäistä kertaa tutkimuksen historiassa seurustelun 18–34-vuotiaiden amerikkalaisten parissa. Eikä taida paljoa tilanne olla erilainen Suomessakaan.

Alle 35-vuotiaista amerikkalaisista aavistuksen yli puolet (51 %) kertoo, ettei heillä ole vakituista seurustelukumppania. Aiemmassa, vuonna 2016 tehdyssä kyselyssä näin vastasi 45 prosenttia nuorista aikuisista.

Muutos on erityisen merkittävä, kun tulosta vertaa tutkimuksen aloitusvuoteen 1986. Tuolloin ilman vakituista seurustelukumppania kertoi olevansa 35 prosenttia amerikkalaisista nuorista aikuisista.

Tuloksia tulkitessa on hyvä ymmärtää, että kaikki ihmiset eivät edes halua vakituista seurustelusuhdetta. Sinkkuus on monelle tietoisesti valittu, itselle sopiva elämäntapa. Ihmisten ajatuksia, arvoja ja käytöstä ohjaavat normit ovat länsimaissa myös muuttuneet siten, että sinkkuus hyväksytään yhä normaalimpana.

Saman General Social Surveyn mukaan amerikkalaisten kiinnostus harrastaa seksiä on entisestään vähentynyt. Alle 30-vuotiaista 23 prosenttia ilmoittaa, ettei ole vuoden aikana harrastanut seksiä.

Väestöliiton tutkimuksen mukaan Suomessa lapsia haluavien 30–34-vuotiaiden miesten määrä on romahtanut 30 prosenttiyksikköä vuosikymmenessä.

Vuonna 2007 heitä oli vielä 65 prosenttia, kun vuonna 2018 vastaava luku oli 35 prosenttia.

Helsingin Sanomat kertoi, että Helsingin deittailukulttuurissa kukoistaa nyt uusi ilmiö, jossa entistä useampi mies ei ole valmis sitoutumaan suhteeseen kunnolla.

Sitoutumattomuus parisuhteeseen on miehen keino yrittää hallita riskejä, sanoo perhesosiologi ja psykoterapeutti Heli Vaaranen Väestöliitosta.

Hänestä nuoren miehen haluttomuus perheen perustamiseen on normaalia ja loogista riskienhallintaa.

”Erokulttuuri on levinnyt kaikkialle. Moni on eroperheen lapsena nähnyt, miten vaikea tilanne on, kun tehdään ensin onnellisesti perhe ja suunnitellaan ja toivotaan kaiken onnistuvan. Ja sitten se ei onnistukaan.”

Vaarasen mukaan moni pari riitautuu erotessaan, koska eroa pidetään epäonnistumisena, johon pitää löytää syypää. Silloin riitaan keskitetään paljon voimavaroja sen sijaan, että lapsille opetetaan, että näinkin voi käydä ja silti selvitä.

Syntyvyyden laskun aiheuttajia yritetään löytää. Muutamia esille nousseita syitä ovat että nuoruutta halutaan venyttää, lapsiperhe-elämä koetaan kurjana ja ilmastonmuutos huolettaa. Jos ja kun elämäntyyli ja oma mukavuus asettuvat etusijalle, ei siihen talkoohenki riitä muuttamaan asenteita ja löytämään rakkautta.

Mutta mikä on sitten se oikea tulkinta väestön kasvusta. Nimittäin Ekologian professorin Janne Kotiahon mielestä synnytystalkoista puhuminen on perverssiä.

Kotiaho kirjoitti evoluutiobiologian dosentin Mikael Puurtisen kanssa helmikuussa HS:n mielipide-osastolle väestönkasvusta. Kirjoituksessaan he esittivät totutusta poikkeavan näkemyksen, että edes huoltosuhteen kannalta ei tarvitse olla huolissaan väen vähenemisestä. Kotiahon mukaan työikäisten suhteellinen määrä kasvaa, kun lapsia ja nuoria on vähemmän. Pienempi syntyvyys tarkoittaa myös, että varhaiskasvatukseen ja kouluihin ei tarvita niin paljon työntekijöitä.

Työikäisten ikäluokkien pieneneminen ei itsessäänkään ole Koti­ahon mukaan uhka, koska väestön vähentyessä työntekijöille on kovempi kysyntä. Se nostaa työllisyys­astetta, palkkoja ja verotuloja.

Ei siis tarvita suurta määrää ihmisiä tekemään töitä ja maksamaan yhteiskunnan menoja, koska kovempi kysyntä yhä vähenevälle ihmisjoukolle korjaa ongelmia. Mielenkiintoinen näkemys tuokin.

Toisaalta odotan aktiivisesti sitä avointa ja rehellistä pohdintaa sitä kestääkö pallomme ylipäätään jatkuvaa väestönkasvua ja sitä kautta kuluttamiseen perustuvaa talouden kasvua.  

Viime perjantaina 5. huhtikuuta laskennallisesti suomalaiset ovat kuluttaneet osansa luonnonvaroista, kertoo WWF Suomi. Koko maailman ylikulutuspäivä on viime vuosina osunut elokuulle, eli suomalaiset saavuttavat päivän neljä kuukautta aikaisemmin.

Toivottavasti kuitenkin mahdollisimman moni löytää onnen ja tyydytyksen ihmisen perustarpeille, onnellisuudelle ja luottamukselle luontoa kunnioittaen ilman että siihen tarvittaisiin synnytystalkoita ja esittämistä varten pystytettyjä luksuskulisseja.  

 

 

Jotain olen ilmeisesti tehnyt oikein nettikäyttäytymisessäni

Sunnuntai 31.3.2019 klo 12.57 - Kauko Niemi

Nettimaailman paljon puhutut algoritmit ovat kohdallani jonkun verran hakusessa. 

Yllätyksekseni huomaan, etten ole saanut netissä millään kanavalla ainuttakaan tyrkkyä vaaleista. Toisaalta en saanut yhtään tyrkkyä eri kauppakeskusten runkutuspäivistä, hulluista päivistä, joita on ollut juuri nyt kevään kynnyksellä vaikka kuinka monia.

Tästä tilanteesta en todellakaan ole yhtään pettynyt, vaan päinvastoin todella tyytyväinen. Näin on tavoitteeni jollakin tasolla toteutumassa. Vielä kun tietäisi mikä vaikuttaa mihinkin. Sitähän ei kovin moni todellakaan tiedä ja jos sattuu aavistamaan Facabookin tai Googlen toimintatapoja niin ensi viikolla ne ovatkin jo sitten muuttuneet.

Tehtäköön sekin selväksi, että lähes asun netissä. Ja kun olen kaiken lisäksi uutisnarkomaani, niin kaiken maailman vakoilutekniikoilla ei pitäisi olla mitään vaikeutta rakentaa minusta hyvinkin tarkka profiili ja syöttää sopivaa probakandaa mennen tullen.

Facebookissa teen kaikki henkilökohtaiset päivitykseni julkisina. Se kasvattaa tietoisesti omaa sisäistä kontrolliani. En esimerkiksi päivitä tietoja tai kuvia toisesta ihmisestä. Vain muutamassa poikkeustapauksessa luvan kanssa on näin tapahtunut. Jokainen vastaa omien tietojensa jakamisesta.

Netin käyttöä boostaa myös se, että Facebookissa minulla on kolme erilaista päivittäistä työrupeamaa, joiden ”toimitusjärjestelmät” pohjaavat faceen.

Muinoin aikainen kokeilu osoitti, että tykkäämisillä on merkitystä. Lopetin tyystin oman arvomaailmani pohjalta tykkäämästä ihan kaikkien kavereiden päivityksiä, joissa oli ravintolaruokia tai minkäänlaista alkoholia. Kesti noin kolmisen kuukautta, jonka jälkeen niitä ei enää minulle juurikaan tyrkytetty.

Jos nyt purkaan niitä tapoja, joita noudatan nettimaailmassa ja joilla ilmeisesti on merkitystä.

Nettiä käytän tehokkaalla pöytäkoneella, tabletilla ja puhelimella. Käytössäni on adblocker mainosten estosovellus. F-Securen VPN- ohjelma, joka on esimerkiksi pöytäkoneellani blokannut yli 50.000 seurantayritystä.

Paikannus on minulle pyhä lehmä. Paikannus on aina poissa käytöstä ja vain muutama sovellus saa käyttää paikannustietojani. Esimerkiksi käytän mobiili paikoitusta. Parkkipaikkaa ei tällöin voi maksaa ilman paikannustietoja. Sitten on aika monta sellaista sovellusta, jotka helpottaisivat jonkun verran elämääni, mutta ovat syystä tai toisesta vaatineet paikannusta ja sen takia jääneet asentamatta.

Paikannusta on sekin, että kotikoneeni paikkaa ei välttämättä julisteta. Paikannuksesta hyvä esimerkki on reilun vuoden takainen matkani Itävaltaan. Lento Helsingistä Wieniin kallistui sitä mukaa, kuinka monesti olin käynyt lehtoa ja sen hintaa tarkistamassa. Lopulta edestakaisen lennon hinta kipusi 365 euroon. Tämän jälkeen asetin omaksi sijainniksi Irlannin, jonka jälkeen lennon hinta oli 163 euroa ja sen sitten heti ostin ja toteutin.

Erityisen tarkkana yritän olla näiden suurten mestareiden kanssa, kuten Google ja Facebook. Esimerkiksi Google-tiliä en ole koskaan avannut ja hyvin olen tullut toimeen.

Selainten käyttö on mielestäni myös monen mietinnän arvoista. Selaimet tietävät ja keräävät tietoa yllättävän paljon. Hetkeäkään en epäile, etteikö Googlen selain vuotaisi tietoja Googlelle. Selaimien muistit kannattaisi tyhjennellä, mutta sitä teen aniharvoin.

Itse käytän viittä eri selainta. Yhdellä selaimella hoidan pankkiasioita enkä yhtään mitään muuta. Selaimella, jolla olen Facebookissa en tee yhtään mitään muuta ja valittu selainkaan ei kuulu FB-leiriin. Facebook yrittää muuttaa käyttäytymistäni ja vaatii kolme ylimääräistä klikkausta – ei – jokaisen istunnon aluksi.

Eräänlaisena yleisselaimena käytän Firefoxia, joka ei kuulu sen enempää Googlen kuin Facebookinkaan eturintamaan. Firefox on myös ainoa selain, jonka olen synkronoinut kaikkiin kolmeen laitteeseen.

Silloin kun käytän Facebookia puhelimella, niin käytän sitäkin selaimella enkä facebookin omalla sovelluksella, vaikka siitä muistutetaankin harvase päivä. Ja kaikkein vuotavin viestisovellus on messager, jota ei asiantuntijoiden mukaan pitäisi käyttää puhelimessa lainkaan.

Tähän samaan tietojen yhdistämisen vaikeuttamiseen perustuu myös se, etten ole koskaan käyttänyt Android-laitteita – en etenkään sen jälkeen kun luin raportin kuinka ardroidilla oli tuollin samaan aikaan 83 tietoturvariskiä. Androidit ovat liian lähellä Googlea ja kokonaisuutta ei hallitse oikein kukaan. Elän siis windows ja apple -maailmoissa.

Vaikka nettikäyttäytymiseni saattaa vaikuttaa monimutkaiselta, niin ei se sitä kuitenkaan ole. Eri toiminnot ovat sujuvasti tehtäväpalkissa eikä vaadi mitään erikoistoimintoja. Kuitenkin turhat tyrkyt ovat vähissä. Toisaalta menetän joitakin kiinnostusalueellani olevia asioita, mutta onneksi en tiedä mitä. Ja sitten jos tarvitsen jotain voin oma-aloitteisesti etsiä sen netistä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ensimmäinen merkki hiipuvasta terveydestä - ryhti

Maanantai 25.3.2019 klo 13.16 - Kauko Niemi

Nyt keskustellaan ryhdistä. Ryhti on valitettavasti jäänyt liian vähälle huomiolle kaiken maailman kuntoremonttien ja ihmedieettien muotivillityksessä.

Kuitenkin ryhti vaikuttaa lähes kaikkeen ja ehkä juuri tämän takia sitä on niin vaikea lähestyä, kun ei selkeästi pystytä sanomaan, että suoristat selkäsi niin nämä ja nämä vaivat loppuvat.

Huonossa ryhdissä jo kropan normaalit tilat ja niiden kautta normaalit toiminnot kohtaavat rajoitteita. Usein huonoa ryhtiä seuraa vaikkapa vääriä tapoja hengittää. Ja jokainen voi miettiä mielessään tilannetta missä elimistömme ei saa riittävästi happea.

Lihaksistomme joutuu kompensoimaan huonon ryhdin aiheuttamia vääriä liikeratoja ja seurauksen lihassärkyjä, päänsärkyä ja monia muita ongelmia.

Törmäsin jokin aika sitten turkulaiseen Bliss Cliniciin, jonka yhtenä hoitokokonaisuutena on ryhdin korjaaminen.

Mennäänpä uteliaana keskustelemaan kuinka kanadalaista syntyperää olevat kiropraktikot, isä Fracer Bliss ja Poika Nicholas Bliss täydentävät ja hyödyntävät kiropraktiikkaa ryhtiasioissa.

>>> Kuuntele haastattelu tästä

Mitä tarina kertoo?

Lauantai 23.3.2019 klo 14.24 - Kauko Niemi

Tarina on minulle sana, joka jostain kumman syystä tulee nykyisin vastaan harvase päivä.  Eilen muun muassa pysähdyin, kun SKV kiinteistövälitystoimiston oven edessä oli ”esittelyteline” jossa ohjattiin toimistoon tekstillä  - Kodin tarina.

Mutta siihenhän se sopii oikein hyvin, kun välittäjät puhuvat ympäripyöreitä, stailaavat asuntoja myyntiä varten, ilmoituksessa kerrotaan, että ikkunat ovat merelle päin, muttei kerrota, että se meri on kilometrien päässä.

Sitten vielä muistuttaisin, että asunto ja koti ovat kaksi eri asiaa. Asunnosta tulee koti niille henkilöille, jotka sinne muuttavat ja alkavat elämään omaa elämäänsä ilman stailaajan sisustustyynyjä ja hajukynttilöitä ihan ikiomilla tavaroilla ja tyylillä.

Kodin tarina on siis sepitetty juttu, joka ei ole totta kuin joiltakin osin. Tarina sanana on minulle, kaakkois-suomalaisia sukujuuria kantavalle ihmiselle puhtaasti negatiivisia viestejä herättävä sana.

Nyt kun jäin kiinni itseni kanssa ihan rysän päältä ja päätin tarkistaa, että elänkö jotenkin jossain kuplassa, kun kaikki haluavat tuoda julki tätä negatiivistä sanaa. Ainahan pitää muistaa, että sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässä.

Aloitan tarkistukseni wikipediasta. Yllätys yllätys wikipedia ei tunne koko sanaa tarina tai saati määrittelisi sille merkitystä.

 

Suomisanakirja on jo määritellyt tarina-sanalle merkityksiä kuten;

* Kertomus, kuvaus, juttu, taru

* kansan keskuudessa totena pidetty uskomuksellinen kertomus.

    Esimerkiksi: Surullinen tarina. Kansantarina. Tositarina. Tarina jättiläisistä, jotka rakensivat kirkon. Isoisän kertoma tarina.

* jonkin vaiheet, historia, taru

    Esimerkiksi: Vanhan linnan tarina. Rakkaus-, suku-, elämäntarina. Liikeyrityksen tarina loppui lyhyeen.

* mielikuvituksellinen, perätön juttu

* valhe.

    Esimerkiksi: Mikä asiassa on totta, mikä tarinaa?

* valehdella.

 

Tämä lista on aika lähellä niitä mielikuvia, mitä minulla on sanasta tarina. Nuoruudessani kylällä oli Tauno, jolla riitti tarinaa. Häntä kyllä kuunneltiin, mutta juuri kukaan ei ottanut todesta Taunon kertomia tarinoita, eikä kukaan oikeasti tiennyt hänen puheittensa todenperäisyyttä.

Yksi jos toinenkin markkinamies esittelee nykyisin yrityksen tarinan. Siis onko silloin kyse sepitetystä jutusta, jonka yritys haluaisi keinolla millä tahansa toteuttaa vai onko kyse mielikuvituksellisesta, perättömästä jutusta, johon nykymuodin mukaisesti on upotettu lisättyä todellisuutta.

Facebookissa voit julkaista nykyisin asiasi tarinana tai uutisena. Facebookin tarinat eivät oikein ala mistää eivätkä lopu mihinkään ja häviävät tiehensä. Niitä ei jaksa seurata, koska poikkeuksetta jäävät informaatioarvoltaan keskeneräiseksi. 

Eniten minua harmittaa median suosimat tarinalliset uutiset, joiden tulkinta on aivan tavattoman vaivalloista. Silmäilen kappaleita sieltä sun täältä ja yrität löytää sen varsinaisen uuden asian. Klikkiotsikolla tehty tarinallinen uutinen saa puhisemaan hukatusta ajasta. Tietenkin statistiikka osoittaa, että jutun parissa on viivytty pitkään, ikään kuin juttu olisi hyvä. Herää kysymys tehdäänkö juttuja palvelemaan lukijaa vai statistiikkaa.

Hyvät tarinat ovat ihan hyviä elokuvissa ja kirjoissa, joita osaa lukea oikealla asenteella, eikä sillä ole väliä onko tarina totta vai sepittelyä.

Seuraavan kerran kun minulle tyrkytetään sanaa tarina, voin pysyä entisissä kannoissani ja tulkita viestiä mielikuvituksen tuottamana perättömänä viestinä.

 

 

 

 

Enhän minä tarvitsisi terveyskeskuslääkäriä

Sunnuntai 17.3.2019 klo 14.52 - Kauko Niemi

Kävelen reilu puolituntia terveyskeskukseen. Odotan päivystyksessä vähintään puolitoistatuntia tai jopa kolme tuntia omaa vuoroani. Samalla saatan vaihtaa mielipiteitä muiden odottajien kanssa röhimisen keskellä, kuinka kamalaa on kipeänä täällä odotella. Ja jos ei vielä ollut tätä virusta, niin nyt se ainakin on.

Tai vähemmän kiireellisissä tapauksissa saat varattua ajan muutaman viikon päähän, Sekin on parempi kuin odottaa vuoroa epätietoisena. Jos odotusaika on kynnyskysymys, niin sitten tuohta pöytään ja nettivaraus yksityiselle. Muuta eroahan palveluissa ei sitten olekaan. Ei ainakaan minun kokemuksella.

Lääkärille on varattu maksimissaan 10 minuuttia kohdata sairas. Lääkärillä, joka ei minua tunne, eikä tiedä mitään menneisyydetäni, menee ainakin 3-5 minuuttia ajasta, kun hän kaivelee koneeltaan minun tietojani. Tosin tietoni ovat aiemman työterveyshuollon takia toisessa tietojärjestelmässä, mihin terveyskeskuslääkärillä ei ole pääsyä.

Kerron lääkärille mikä minua vaivaa. Tosin siinä tilanteessa en osaa kertoa kuin sen mihin koskee. Siis oikeasti kerron oireita enkä itse tautia.  Lääkäri tekee muutaman rutiinimittauksen kuten verenpaineen. Tosin kännykkä sovelluksestani olisi löytynyt yli 300 mittauksen tilastollinen keskiarvo ja yksittäiset mittaukset. Arvovaltahan siinä olisi tietenkin kärsinyt, jos potilaan keräämiä tietoja olisi pitänyt luotettavina. Yksi mittaus 300 mittausta vastaan.

Lääkäri muistaa tai kaivaa koneeltaan käypähoitosuosituksen ja sanoo, että kokeillaan tällaista lääkettä ja jos ei auta, niin sitten tulet ensi viikolla uudestaan ja kokeillaan sitten jotain muuta lääkettä ja mahdollisesti tehdään tarkempia mittauksia ja kokeita. Näin on kartutettu maailman tuhannen miljardin lääkebisnestä mennen tullen.

Lähden vastaanottohuoneesta ja lääkärille jää vielä viisi minuuttia kirjoittaa raportti minun käynnistäni. Uusi potilas kun tulee aina 15 minuutin välein. Siinä ajassa siis kerkeää heittää kehiin jonkun olettamuksen.

Olen kuluttanut minimissäni kolmisen tuntia aikaa tähän arvausreissuun - matkoihin, odotteluun, apteekkiin ja pienen hetken itse vastaanottoon. Eikä kukaan vielä tiedä mitään muuta kuin oireita jostakin pimennossa olevasta taudista, oireita, joita yritetään tukahduttaa kemialla.

Minun soteajattelussani tämän kaiken voi tehdä toisinkin ja aivan samalla, jopa paremmalla lopputulemalla.

Avaan tietokoneeni, täytän kyselylomakkeen, johon menee noin kolme minuuttia. Lataan oman koneen tai kännykän terveyssovelluksistani viimeisimmät mittaukset ja tulokset.

Robotin mietintä vie kymmenisen sekuntia ja saan välittömästi palautteen ja ilmoituksen mahdollisesta lääkereseptistä ja muista terveyttä edistävistä toimenpiteistä. Tämä kaikki tapahtui alle viidessä minuutissa ovea avaamatta vähintäänkin samalla osumatarkkuudella.

Tekoäly oli tunnistanut minut. Analysoinut kyselyn pohjalta taudinkuvan. Analysoinut keräämäni ja mittaamani terveystiedot. Analysoinut millaisia viruksia on liikkeellä. Robotilla on tuhatkertainen tietoisuus lääkäriin verrattuna tämän hetken taudinkuvista.

Itse en jäisi kaipaamaan viiden minuutin henkilökohtaista lääkärin tapaamista. Itse asiassa minulla ei ole vuosikymmenten varrelta kuin muutama wow-muistikuva sellaisista lääkereistä, joiden taitoa ja ihmiskeskeisyyttä kunnioitan vilpittömästi.

Ja niitä lääkäreitä riittää, jotka päivää sanomisen jälkeen pystyy ensimmäisenä asiana toteamaan, että sinulla on huonot ruokailutottumukset. Se näkyi kuuleman labrakokeista, eikä tarvinnut kysäistä syömisestäni yhtään mitään. Näin oli viime kerralla, kun lääkäritädin kohtasin henkilökohtaisesti.

Vikahan ei tietenkään ole lääkärissä vaan systeemissä. Ne mitkä mahdollisuudet sallitaan lääkäreille tällä hetkellä, niin robotti hoitaisi saman asian monin verroin tehokkaammin ja nopeammin.

Aika määräytyy organisaation tehokkuusajattelun pohjalta ei taudin selvittämisen pohjalta. Byrokratia kaikessa viisaudessaan määrittää mitä lääkäri saa määrätä hoidoksi, eikä lääkärin vuosien varrella kehittynyt ammattitaito. Ja jokainen parantuminen tarvitsee lisäksi uskoa ja potilaan motivoitumista auttaa luontoäitiä korjaamaan tapahtuneet häiriöt. Ja tämä usko on uskomushoitoa parhaimmillaan.

Mitäs tehdään vapautuville lääkäreille. He hoitavat tutkimus-, osaamis- ja kokemusperäisesti ja yksilöllisesti potilaita, jotka eivät selvinneet robotin ohjeilla ja niitä, joita he ovat omalääkärinä hoitaneet ja seuranneet jo vuosia. Tapauksia, jotka eivät ole byrokratian palasia eli käypähoitosuositusten keskiarvo-ihmisiä.

 

 

 

 

Välistävetäjien aika

Sunnuntai 10.3.2019 klo 9.04 - Kauko Niemi

Olemme nimitelleen aikakausia erilaisilla luonnehdinnoilla. Pitkään on ollut vallalla totuuden jälkeinen aika, joka tuskin ainakaan hiipuu, ehkä pikemminkin kasvaa - ainakin huhtikuuhun asti.

Nykyistä aikaa ainakin minä voisin hyvinkin nimittää välistävetäjien ajaksi. Hyväksi ja toimivaksi koettu markkinatalous on muuttunut keinoja kaihtamattomaksi kapitalismiksi, jossa ainoa merkittävä arvo on raha. Ja vain rahalla mitataan onnistumista.

Alkuvuonna kupla puhkesi sekä lasten että vanhusten hoivan ympärillä. Aloja, johon markkinatalouskin sopii muutoinkin melkoisen huonosti, saati ökykapitalismi. Ja perjantaina puhkesi sitten koko sotekupla, jossa välistävetäjiä riitti.

Viime päivien tilastot ja viranomaistoimenpiteet ovat osoittaneet kuinka berneröinti nosti taksitaksoja 14 prosenttia ja taksien saatavuus heikkeni syrjäseuduilla ja luotettavuus sai kolhuja. Taksiala ei itsekään oikein tiedä kuka vetää välistä ja missä.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on nyt puuttunut asiaan ja pitää tarkasti silmällä viime kesänä vapautunutta taksialaa.

KKV:n pääjohtaja Kirsi Leivo vahvistaa, että virasto selvittää tällä hetkellä taksialan kilpailun toimivuutta useammasta näkökulmasta koko maassa.

Kritiikkiä on tullut hintojen noususta ja kyytien saatavuudesta etenkin erityisryhmien kuten liikuntavammaisten sekä näkö -ja kuulovammaisten kohdalla.

Minulla ei ole kokemusta uudesta taksikulttuurista, sillä en ole kertaakaan ajanut taksilla muutoksen jälkeen, enkä hevin ajakaan. Se vain tuntuu liian monimutkaiselta ja epävarmalta varmistaa, ettei joudu välistävedettäväksi.  Enkä jaksa etukäteen opiskella kuinka saada luotettavin ja halvin taksikyyti.

Vertailun vuoksi voisin mainita vuoden takaisesta tapauksesta, missä menimme kaverin kanssa samalle lennolle ja molemmat asumme Helsingin kantakaupungissa. Minä tilasin tuttava taksiyrittäjältä kyydin, joka maksoi 47 euroa. Kaveri otti Drive now -palvelun auton keskustasta ja palautti sen lentoasemalla ja maksoi 11:60 euroa.

Sauli Niinistöä lainatakseni – Kasakka vie kaiken, mikä lähtee irti.

Elämä on työlästä, kun ei voi luottaa ja kaikki pitää kiinnittää tukevasti. Jokaista nettiostosta pitää epäillä. Yhteenkään vaaliehdokkaaseen ei voi luottaa sitäkään vähää mitä aiemmin.

Haluaisin löytää sen pullakaupan, jonka maisnos-slogan lisäaineettomasta leivonnaisesta kertoo, että tämä tuote homehtuu varmasti kolmessa päivässä.

Vilpittömästi toivon myös hyvää menestystä kahdelle entiselle työkaverilleni, jotka tahoillaan ovat kirkastamassa liiketoimiaan. Kumpikin lupaa tehdä yhteistyötä vain rehellisten yritysten kanssa.

Elina Yrjölä yhdessä Anna Niemelän ja Kati Haapakosken kanssa löivät hynttyyt yhteen ja perustivat HNY Groupin, jonka tuote on totuus. Tiettävästi toimistosta ei löydy yhtään puppusanageneraattoria.

Toisaalta Varsinais-Suomessa toimiva Pure Media Company järjesteli toimintojaan ja entinen työkaverini Terho Puustinen painottaa, että pienistä rakennemuutoksista huolimatta pidämme kiinni myös liikeideasta ja haluamme tehdä työtä sellaisille ihmisille, joille bisnes tarkoittaa enemmän kuin vain rahaa. Pahisten kanssa emme tee mitään.

Tähän heimoon saisi ilmoittautua runsaasti lisää tekijöitä, jotka eivät tarjoaisi asiantuntija-apuaan välistävetäjille.

Ehkä sitä luottamusta ja totuutta kuitenkin löytyy, kun oikein kaivelee. Ja toivoa sopii, että sekin aika koittaa, kun raha ei yksinään ratkaise ihan kaikkea. Jos Sote tai mikä tahansa asia olisi pohjimmiltaan selkeä, toimiva, hyvin suunniteltu ja rehellinen niin sellainen hanke yleensä toteutuu ehdoitta myös käytännössä.

 

 

 

https://hnygroup.fi/

http://www.puremedia.fi/

 

Identtiset vaali-jutut Talouselämässä ja MTV3:ssa

Lauantai 2.3.2019 klo 12.50 - Kauko Niemi

Politiikkaa, politikointia, tahallista tai tahatonta muotoseikkojen vääristelyä. Tätä kaikkea saatiin taas nähdä ja kuulla ja keskiössä jälleen kerran punaisena vaatteena Antti Heikkilä.

Ollaan nyt ihan mitä mieltä tahansa Antti Heikkilästä, silti perusfakta on se, että turhaa lääkitystä on maailma pullollaan. Lääkkeetön elämä pitäisi olla jokaisen perustavoite elämälle, paitsi lääketehtaille. Lääkkeetön elämä tulee edulliseksi sekä yksilölle että yhteiskunnalle.

Lääkkeetön elämä on myös mahdollista, mutta vaatii tietämystä ja sitoutumista. Lääkkeetön elämä tarkoittaa terveenä elämistä kaiken aikaa, eikä heräämistä sairauteen. Sitten tulee niitä hetkiä ja tilanteita, joissa lääkkeistä on hyötyä tässä ja nyt. Emme voi esittää kaiken aikaa jotain - joko tai -teatteria.

Viimeisin kohu syntyi viime viikolla, kun Talouselämä ja MTV3 julkaisi journalistisesti varsin ala-arvoisen, asenteellisen jutun käyttäen pohjana vaaliehdokas Katariina Sourin sivuillaan julkaistua Antti Heikkilän haastattelua.

Molemmat aivan samansisältöiset jutut vaikuttavat trollaukselta. Vai onko Talouselämällä ja MTV3:lla jossain yhteinen salainen toimitus. Ikään kuin joku toimituksen ulkopuolinen olisi saanut ujutettua saman juttunsa läpi kahteen ihan oikeaan mediaan. Asialla taitaa olla joku Sourin hyvä kilpakumppani.

Vanhana toimittajana tietenkin ihmettelee mikä on MTV3 journalistinen työprosessi, joka päästää tuon tasoisen jutun julkisuuteen. Samaan hengenvetoon ihmettelen Katariina Sourin valintaa haastateltavaksi Antti Heikkilän. Ilmeisesti takuu varma pääsy vaaliehdokkaana julkisuuteen hinnalla millä hyvänsä. Hinta ei nyt tällä kertaa ollut hyvä.

Se adjektiivien määrä, mikä kummassakin jutussa pursuaa, osoittaa kuinka jutussa ratsastetaan Heikkilän kirjan väärillä muotoseikoilla ja unohdetaan tietoisesti itse asia. Lääkkeetön elämä.

Sourin kunniaksi taas on sanottava, ettei hänen viestinsä ollut pelkkää politiikoksi pyrkivän henkilön sanahelinää. Hän on ottanut jo ennen ehdokkaaksi ryhtymistään itse vastuun lääkkeettömästä elämästä ja onnistunut siinä. Siis kokemuksen kautta syntynyt tietoisuus.

Julkaistut jutut tekevät perusteettoman vastakkain asettelun lääkkeettömän elämän ja modernin lääketieteen välille. Helppo asetelma tietenkin tehdä tarkoitushakuinen kärjistys. Nämä kaksi asiaa eivät ole millään tavalla vastakohtia eikä toisiaan poissulkevia. Ensisijaisesti pyritään elämään lääkkeettömästi terveellisillä valinnoilla. Lääkkeetön hoito auttaa elimistöä korjaamaan itse itsensä, mutta se ei tapahdu yhdessä yössä.

Souri jatkaa peliä omalla sivustollaan. Missä hän asiallisesti kertoo, että Noitarovio-videolla kertoo noudattavansa Turun yliopiston evoluutiobiologi ja dosentti Markus J Rantalan laatimaa ruokavaliota. Se sattuu olemaan lähes identtinen Heikkilän ketodieetin kanssa, ja olen kyseisen ruokavalion avulla parantunut lukuisista terveysongelmista, niin fyysisistä kuin psyykkisistäkin. Näistä asioista videolla Heikkilän kanssa keskustelimme.

Miksi Souri ei sitten haastatellut Markus J Rantalaa vaan tulenarkaa Heikkilää. Voihan tietenkin olla niinkin, ettei Rantala lähtenyt vaalikampanjan maskotiksi.

Vaikka Sourin pitkä vuodatus onkin asiallisen kiihkoton selostus tapahtuneista, niin sen otsikointi ja yhteydenpito Ilta-Sanomiin myös paljastaa, ettei Souri kuitenkaan tiedä eikä ymmärrä tarkemmin, kuinka toimituksissa päivittäistasolla toimitaan.

Näin tulin eduskuntavaaliehdokkaana valtamedian vaientamaksi – on jutun otsikko.

Jokaisessa toimituksessa eletään tällä hetkellä vainukoiran herkkyydellä. Tietoa tulvii ovista ja ikkunoista. Mikä on relevanttia uutiseksi, mikä on vaalipuppua, mikä on trollausta ja muuta vaalipropagandaa. Millä linjauksilla on merkitystä tulevaan. Vaikea kuvitella, että toimittaja tekisi valintoja sillä perusteella, ettei sattuisi tykkäämään jostakin henkilöstä tai jostakin puolueesta.

Voihan toki niinkin käydä, mutta se on toimittajan itsensä kannalta hyvin lyhytnäköistä. Pahaa pelkään, että nyt oli tosiaankin kyseessä nimetön trolli. Ehkä Ilta-Sanomissa tajuttiin sama asia eikä lähdetty enää mukaan tähän vedätykseen.

Tällaisessa sodassa nousee ja nostetaan useimmiten esiin tunteita herättävä tieteen vastaisuus. Oikea tiede on itseään jatkuvasti korjaavaa, siis jatkuvasti muuttuvaa ja pitää olla toistettavaa. Se mitä havaintoja tiede tekee tänään voivat muuttua nopeastikin tulevaisuudessa.

Ravitsemuksessa ja lääketieteessä tieteen roolia heikentää se, että puhutaan laajoista keskiarvoista, joiden pohjalta pyritään hoitamaan täysin erilaisilla ominaisuuksilla varustettuja yksilöitä. Tiede on myös hidasta, jota asiallinenkin byrokratia ja valvonta jarruttaa entisestään.

Tieteen vastaisuus kumpuaa lähinnä siitä, että vaikkapa lääkärin työssä käytännön kokemusperäiselle tietämykselle ei anneta läheskään riittävästi tilaa.