Asia jota en ole oppinut vaikka olen koko elinikäni opetellut

Lauantai 23.2.2019 klo 12.56 - Kauko Niemi

Luen todella helpottavaa uutista, kuinka 74 pendelöijää vetoaa VR:lle: Meidän lisäksemme jatkuvasta myöhästelystä kärsivät perheemme, työn­antajamme, työ­toverimme, lastemme hoitajat ja harrastusten vetäjät.

Uutinen on minulle helpottava, kun olen koko elämäni yrittänyt opetella, ettei se muutama minuutti sinne tai tänne maailmaa kaada. Tämä asia on jossain niin syvällä minussa, etteivät mitkään opit ole asiaa pystyneet korjaamaan, eikä edes helpottamaan.

Aikataulussa pysyminen on niin keskeinen asia, että lukuisista menneistä tapahtumista muistan vain ovatko ne olleet aikataulussaan, mutten muista itse tapahtuman sisällöstä mitään.

Vaikkapa aikoinaan aamu yhdeksältä oli Nokian lehdistötilaisuus. Tilaisuuden isäntä kysyi tiedotusvastaavalta tasan yhdeksältä, että voidaanko aloittaa. Hänelle vastattiin, että yksi ennakkoilmoittautunut on tulematta. Silloin kysyin, että miksi meitä rangaistaan, jos yksi on myöhässä ja tilaisuus alkoi heti.

Tähän sisäiseen kellottamiseen on varmaan osaltaan vaikuttanut myös se, että työelämässä on ollut jatkuvia toimituksellisia deadlineja, joista ei voinut millään lipsua. Eikä koskaan lipsuttukaan.

Muistan senkin dealinen, kun taitot piti olla painossa aamulla kahdeksalta ja ne valmistuivat hyvissä ajoin 06:10 läpi yön puurtamisen jälkeen. Ja vain sen takia, että avustajat olivat myöhässä.

Sisäistä kelloa viriteltiin niinäkin vuosina, kun jokaisen päivän ensimmäinen deadline oli 07:20 ja seuraava 12:30.

Tietenkin elämässä olen tuhlannut melkoisen paljon aikaa, varautuessani siihen etten varmasti myöhästy. Olen nurkan takana odottamassa oikeaa hetkeä 10-15 minuuttia. Tosin silloin on toki voinut kirkastaa viimeiset ajatukset itse h-hetkeen.

Toisaalta on tapahtunut muutaman kerran niinkin, että olen jättänyt tilaisuuden kokonaan väliin, koska en ole kehdannut mennä sisään myöhästyneenä.

Entäs sitten ihan arkinen siviilielämä. Sielläkin olen 99,9 prosenttisesti ajoissa. Minulla on pari hyvää ystävää, joiden elämää ei kovinkaan tarkasti kellon ajat rytmitä. Toinen saattaa soittaa silloin kun olen jo paikalla, että olethan tulossa. Hänelle olen vakuuttanut, että luota. Minä soitan silloin, jos olen yli 3 minuuttia myöhässä.

Huikein ja eniten hikikarpaloita pukkaa kun on tekemisissä muiden kulttuurien kanssa. Italiassa ja Espanjassa mikään ei suomalaisittain tapahdu sovitussa aikataulussa, mutta kaikki kuitenkin järjestyy.

Tyypillinen esimerkki entisestä elämästä oli vaikkapa eurooppalainen lehdistötapahtuma, jonne matkustettiin edellisenä päivänä ja illalla mentiin yhteiselle illalliselle. Ilmoitettiin, että kuljetus lähtee hotellilta klo 19:00.

Skandinaaviset toimittajat tulivat klo 19:00. Saksalaiset ja muut keskieurooppalaiset 19:10, espanjalaiset 19:25 ja italialaiset 19:40 ja sitten päästiin lähtemään.

Toista se oli Japanissa, missä päivän aikataulu alkoi 07:30 ja ohjelman mukaan päättyi 21:30. Kellään ei tuntunut olevan mitään paniikkia, vaikka meidän pyynnöstä ohjelmaa muutettiin isostikin kolmeen kertaan päivän aikana. Palasimme hotellille 21:32 ja isäntä pyysi anteeksi pientä viivästymistä. Pienenä yksityiskohtana ohjelman jokaisen vierailupaikan yhteydessä oli aikataulutettu kaksi minuuttia muistokuvausta ja sitten ryhmässä hymyiltiin.

Tuttavani asui jonkin aikaa Milanossa ja sikäläinen ystävä meni naimisiin. Juhlaväelle ilmoitettiin, että kuljetus hotellilta kirkkoon on 14:00. Hotellin pihalla juhlaväki odotteli kuljetuksen saapumista ja siihen pölähtikin morsian klo 13:50 – voi kun kiva että olette jo täällä. Nähdään kirkolla, käyn ensi kampaajalla.

Samaa sanoo Suomessa, järvenpääläinen, juhlia järjestävä Mari Mattila. Hän hoitaa suomalaisia häätapahtumia Toscanaan. Mattila kommentoi, että kauhu valtaa italialaisen pitopalvelun, kun pöytään istuu hääseurue Suomesta.

Tein aika monta opintomatkaa kuoron kanssa Italiaan. Ja voin vakuuttaa, ettei siihen totu, että konsertti alkaa ilmoitetusta ajasta 40 minuuttia myöhässä ja koskaan ei oikein tiedä milloin se sitten alkaakaan.

Ja sitten toisin päin, kun italialainen ystäväkuoro vieraili Helsingissä, niin moneen kertaan piti vakuutella, että Temppeliaukion konsertti alkaa tasan 19:00 tai ihmiset lähtevät kotiin viimeistään klo 19:10 kun kirkossa ei tapahtunutkaan mitään.

Aika on mielenkiintoinen käsite. Onko se rahaa, nautintoa tai jotain muuta? Sitä kuitenkin on vuorokaudessa tasa-arvoisesti jokaisella yhtä paljon.  Minulle ensivaikutelma toisesta ihmisestä syntyy aikataulujen kautta.

 

 

 

Ovi on vasta rakosillaan valvontaan ja vastuihin

Sunnuntai 17.2.2019 klo 8.50 - Kauko Niemi

Näin tervetullutta tuuletusta ei kukaan varmastikaan odottanut, kuin mitä hoivakotimaailmassa on nyt tapahtumassa. Ja toivottavasti kukaan ei selvittelyjä kykene vaimentamaan edes vaalien jälkeen.

Jos nyt palautetaan mieliin presidentti Sauli Niinistön maininta, että kasakka ottaa kaiken mikä on irti, niin näin se valitettavasti on hyväuskoisessa yhteiskunnassamme. Hyväuskoisuus olisi erinomainen ominaisuus tai on ollut, muttei ole enää.

Vanhusten hoivassa kasakoita ovat olleet bisness-periaatteella, markkinataloutta toteuttavat hoivayhtiöt. Ne vedättävät hyväuskoisia kunnallispolitiikkoja, jota ymmärtävät kilpailutuksesta vain hinnan, eikä todellisia kytköksiä kokonaisuuteen.

Hyväuskoisuudessa sopimukset ovat olleet ilman perälautaa, joka paljastuu nyt vanhuksien kohdalla sydäntä särkevällä tavalla Ilman poliittista vastuuta ja valvontaa.

Vanhusongelman kirvoittamana sama rakenne paljastuu myös päiväkodeissa ja varhaiskasvatuksesta, mihin raaka bisnesmalli sopii harvinaisen huonosti.

Perjantaina käytiin Eduskunnassa kiivas keskustelu, sillä uudessa sote-mallipapereistasta löytyy kohta, jossa valvonta siirrettäisiin yhä enemmän palvelun tuottajan harteille. Toisaalta kukaanhan ei tiedä kuinka uusi sote varmistaa vastuun ja valvonnan.

Perälauta vuotaa monessa muussakin asiassa. Valvonnan järkiperäinen järjestäminen on hiertänyt muiden muassa poliisiorganisaatiota. Aarnio-oikeudenkäynnissä ei meinata saada selvää kuka on ollut vastuussa mistäkin. Samaan aikaan ihmetellään ja kaikessa hiljaisuudessa yritetään selkeyttää, kuka on oikeasti vastuussa Suojelupoliisin valvonnasta.

Viime viikkoinen äkkijarrutus tiedustelulain kanssa johtui perustuslakiasiantuntijoiden arvio mahdollisuudesta, missä tarjoutuisi kasakoille laillinen joukkoseurannan mahdollisuus. Kaikki poliitikot ovatkin kuitenkin olleet lain kannalla ja sen kiireellisyydestä.

Suomessa on ainakin kaksi julkista organisaatiota, joiden valvonnasta ja vastuusta ei tunnu olevan käsitystä kenellekään. Tai ei ainakaan kukaan halua ottaa vastuuta niiden toimista.

Kela nousi otsikoihin viime viikolla sen mielivaltaisilta vaikuttavien päätöstensä takia ja Kelan toiminnasta on myös tehty eduskuntakysely. Kelan nippuun kun yhdistetään vakuutuslääkäreiden täydellinen mielivaltaisuus, on siinä pieni ihminen heikoilla.

Viimeisen kuuden vuoden aikana on tehty ainakin seitsemän eduskuntakyselyä Valviran toimista, jotka eivät ole johtaneet yhtään mihinkään muuhun kuin vastuun pakoiluun. Ministerille esitettyihin kyselyihin tulee vastaukset Valviran puppusanageneraattorista. Siis Valvira valvoo Valviraa.

Kun nyt on päästy perkaamisen alkuun hallinnollisten vastuiden ja valvonnan höttöisellä saralla, niin toivottavasti Kela ja Valvira ovat ihan työlistan alkupäässä tässä työssä.

Onhan se tietty äärimmäisen ikävää, että kansakuntana joudutaan luopumaan sinisilmäisyydestä ja luottamuksellisuudesta.  Niiden varassa on pystytty elämään vuosikymmeniä. Oma arvioni on, että Suomi tulee tämän kehityksen myötä menettämän muutamia pykäliä korruptiolistoilla.

Kun valvontaa kiristetään ja kasakoiden on entistä hankalampaa vetää välistä, niin korruptio tulee lisääntymään tavalla tai toisella. Piilokorruptiota on toki nytkin enemmän kuin riittävästi. Tehdään mitä erilaisimpia ”tieteellisiä” tutkimuksia, järjestetään ”koulutuksia”, ja tehdään ”opintomatkoja.” Tulevaisuudessa päätöksiä ostettanee sitten suoraan rahallakin, jota viime viikkoinen irakilaiskenraalin vedätykset enteilevät.

 

 

Samat puput 2015, 2019 ja 2023

Sunnuntai 10.2.2019 klo 10.13 - Kauko Niemi

Viime viikolla herra Trump piti kansakunnan tilaa käsittelevän puheensa, joka oli niin täynnä bullshittia, että päällimmäinen tunne oli myötähäpeä. Nyt hän lupaa julistaa Isisin nujerretuksi ja ilman häntä maailma olisi ydinsodassa. Suomessa eduskunta keskusteli vanhusten heitteillejätöstä. Tai eihän se keskustelua ollut, vaan puppusanageneraattorilla tuotettuja ja ilmaan heitettyjä tekstin pätkiä.

Nyt eletään kiivaimmillaan hetkeä, kun puppusanageneraattorit jauhavat mitä milloinkin. Seksiä on haluttu väärään aikaan ja väärässä paikassa ja toisaalta mummot ja vaarit saavat kaikkea muuta kuin huomiota ja hoivaa.

Puppusanageneraattoreiden vauhti sen kun kiihtyy kevään vaaleja kohti.

Ylen kolumnissa Reetta Räty ihmettelee kuinka bullshit-puheella ja hallintojargonilla saadaan asiat näyttämään muulta kuin mitä ne ovat. Suoraa puhetta arvostetaan, ja siksi onkin kummallista, miten harvinaista se on.

Räty lopettaa kolumninsa neuvoon niille, joilla hallintojargon on muuttunut äidinkieleksi: Jos pidät kuulijaa yhtä arvokkaana kuin itseäsi, älä pakene paskapuheen taakse, vaan puhu niin kuin toiselle ihmiselle puhutaan.

Minulla itselläni on erinomainen esimerkki vuodelta 2015. Tuolloin copy/pastasin suoraan puoluejohtajien ja ministereiden puheista pätkiä ja tein niistä oman ensimmäisen poliittisen puheeni.

Siis seuraavassa puheessa ei ole ainuttakaan omaa sanaa tai lausetta, eikä ainuttakaan omaa ajatusta. Kopioituja tekstejä ole muutettu piiruakaan.

Ja kaikkein mielenkiintoisintahan on se, että kun hyppään puhujanpönttöön ja tuskaisena näyttelen tämän tekstin läpi, niin tuskin kukaan pystyy määrittelemään milloin tämä puhe on ”pidetty.”  Se on tänään ihan yhtä akuutti kuin maaliskuussa 2015, jolloin sen kirjoitin. Uskon että se on yhtä pätevä myös 2023.

 

Kansalaiset, medborgarna

Suomi on monien suurten muutosvoimien edessä. Eurooppa on kasvukriisissä. Väestömme ikääntyy. Työvoiman määrä vähenee. Julkisten palveluiden tarve kasvaa. Kilpailukykymme on heikentynyt. Elinkeinorakenteemme on murroksessa.

Suomi ei ole talouden haasteiden kanssa yksin. Samat haasteet koskettavat teollisuusmaita kautta maailman; väestö ikääntyy, talouskasvu heikkenee, teollisuuden rakennemuutoksen myötä menetetään työpaikkoja. Lisäksi geopoliittiset jännitteet Venäjällä ja Lähi-idässä varjostavat teollisuusmaiden kasvunäkymiä.

Näihin muutosvoimiin vastaaminen edellyttää Suomelta jämäköitä rakenteellisia uudistuksia. Rakenteita on kyettävä uudistamaan, jotta saamme Suomeen uusia työpaikkoja, parempia palveluita ja lisää hyvinvointia.

Me, jotka olemme olleet sitoutuneita talouden kuntoon saamiseen rakenneuudistusten avulla, olemme pettyneitä. Ainoastaan tiukalla taloudenpidolla, toimintatapojen ja rakenteiden muuttamisella voimme säilyttää palveluiden tasa-arvoisen saatavuuden sekä laadun asuinpaikasta riippumatta.

Ykkösenä on selvästi kasvu ja työllisyys. Myös ostovoiman myönteisestä kehityksestä pyritään pitämään kiinni, mutta millä tavalla ja minkä vuoden luvuilla?

Puolueen omissa luvuissa leikkauksia oli tarkoitus tehdä kolmen miljardin ja rakenneuudistuksia kahden miljardin arvosta. Valtiovarainministeriö laski leikkaustarpeeksi kuusi miljardia.

Hallinnonala on tehostanut toimintaansa tällä hallituskaudella. Rakenteita on usean peräkkäisen uudistuksen jälkeen uudistettu jälleen linjakkaammiksi ja kevyemmiksi. Saman mittaluokan rakenneuudistuksia ei ole enää mahdollista löytää. Emme voi kuitenkaan todeta, että olemme nyt valmiita. Muutosten tahti on ollut niin tiheä, että ennen uusiin rakenneuudistuksiin ryhtymistä tulee arvioida jo toteutettujen toimien vaikutuksia erityisesti henkilöstön työoloihin ja jaksamiseen.

Nykytilanne kurittaa erityisesti naisvaltaisten alojen yrityksiä ja estää naisvaltaisten pienyritysten kasvua, koska työllistämiskynnys on miesvaltaisiin yrityksiin nähden korkeampi. Naisten yrittäjyys onkin Suomessa miesyrittäjyyttä harvinaisempaa. Vain kolmannes kaikista yrittäjistä on naisia. Naisten yritykset ovat myös miesten yrityksiä pienempiä. Kolme neljäsosaa niistä on toiminimimuotoisia. Kaksi kolmasosaa naisyrittäjistä on yksinyrittäjiä. Naisyrittäjien kasvumahdollisuuksien esteitä poistamalla voidaan naisvaltaisten yritysten kasvu- ja työllistämispotentiaali saada esiin.

 

 

https://yle.fi/uutiset/3-10629357

http://kauko.niemi.palvelee.fi/blogi/2015/3/20/361

 

Sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässä

Lauantai 2.2.2019 klo 11.08 - Kauko Niemi

Lempikommenttini on saanut havainnollisia esimerkkejä, kuinka yhtä ja samaa sanaa tulkitaan eri tavoin ja annetaan erilaisia merkityksiä. Kuinka jokaisella sanalla on oma tunnelatauksensa kunkin ajattelusta ja taustasta riippuen.

Meillä on ollut nyt kaksi tavallista suurempaa kuohuntaa – seksuaaliset rikokset ja vanhusten hoivapalvelut. Siis vauvasta vaariin, vaikka kumpikaan asia ei ole mitenkään äkillisiä suuria yllätyksiä. Molemmat ovat uinuneet pinnan alla ja mitä todennäköisemmin ponnahtavat nyt pintaan vaalien lähestyessä. Läpikuultaa politiikkojen tekopyhyys ja irtopisteiden keruu aina Sipilää myöten.

Olipa syy kuohuntoihin mikä tahansa, niin on erinomainen asia, että ongelmat avautuvat. Kun molemmissa tapauksissa liikutaan erittäin syvällä tunnetasolla, niin ilmaisujen muoto ja yksittäiset sanat saavat hyvinkin erilaisia merkityksiä.

"Olen tuntenut äärimmäistä surua, katkeruutta ja vihaa" – Isän 13-vuotias lapsi jäi kiinni huumeista Oulussa, ja samaa tapahtuu myös muualla.

Näin otsikoi Yle juttuaan huumeista, jossa isä haluaa tuoda esille ongelman, joka saattaa kohdata kenet tahansa.

Syytteen nostaminen seitsemänvuotiaan pojan murhasta siirtyy – epäilty mielentilatutkimuksessa.
Näin puolestaan otsikoi Päivänlehti Arabianrannassa tapahtuneen murhan jatkoselvittelyä.

Ja seuraava esimerkkiotsikko - Lapsiporno leviää sipoolaiskoululaisten keskuudessa – Videoita välitetty somessa - näin asian ilmaisee Uusimaa-lehti.

Seksisuhde lapseen vei oululaismiehen vuosiksi vankilaan.

13-vuotias lapsi, 7-vuotias poika, koululainen, alaikäinen, seksisuhde lapseen (tässä tapauksessa lapsi oli 14 vuotias)

Käytetyt sanat antavat tahallaan tai tarkoituksellisesti monenlaisia merkityksiä. Etenkin kun niitä ei yhdistetä mihinkään todellisuuskuvaan. 13-vuotias lapsi käyttää huumeita, voi olla aika yleistäkin. 13-16 vuotiaat teinit, nuoret, koululaiset ovat todennäköisesti kokeilleet seksiä tavalla tai toisella, eikä se ole arkielämässä mitenkään kummallista.

Lain mukaan lapsen seksuaalinen suojaikäraja on 16 vuotta. Perhepiirissä tapahtuvassa lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä suojaikäraja on 18 vuotta. Mikäli seksuaalinen hyväksikäyttö kohdistuu alle 16-vuotiaaseen tai perheessä alle 18-vuotiaaseen lapseen, on kysymyksessä rikos. Aina vakava teko.

Sitten kun noihin edellä mainittuihin sanoihin yhdistetään tavalla tai toisella sana ulkomaalaistaustainen, kaikki sulakkeet paukkuvat välittömästi. Kaikki eduskuntaryhmät kokoontuvat välittömästi yhteiseen neuvonpitoon ja aktivoitumaan ja torumaan asiassa. Asiassa, joka on jo pidemmän aikaa ollut työn alla ja kokoontumisella ei ollut kuin symbolinen merkitys. Tilaisuus vaalitaistoon on hyödynnetty.

Sama sana ulkomaalaistaustainen ei kuulosta yhtään niin pahalta merkitykseltään, kun ulkomaalaistaustainen sijoitusyhtiö lypsää suomalaisen vanhusten hoivapalvelun rahat ulkomaalaistaustaiseen rahanpesuyritykseen. Itse tuotteet eli voimattomat vanhukset jäävät hunningolle ja kakkosiksi koko bisneksessä.

Vanhusten heitteillejättö kuulostaa pääministerin suulla lausuttuna vaan valvontaongelmalta. Oletetuille seksuaalirikollisille, eli ulkomaalistaustaisille ollaan pääministerin suulla valmiit toteuttamaan testi.

Nyt vaalikamppailu on jo siinä pisteessä, että eduskuntaryhmistä hoivaskandaalin kohdalla kokoontuu vain oppositiopuolueet muotoilemaan välikysymystä hallituksen toiminnasta.

Tuntuuhan se joskus turhauttavalta, kun käyttämilläsi sanoilla on niin monta merkitystä ja jokaiselle sanalle lisäksi oma vivahteensa tarkoitusperistä riippuen. Ei ihme että sanomisesti tulkitaan jopa päinvastoin kun itse olet asiasta ajatellut ja tarkoittanut.

 

 

Perstuntumalla?

Lauantai 26.1.2019 klo 18.27 - Kauko Niemi

Viime syksyiset seurakuntavaalit olivat ehkä elämäni ensimmäiset vaalit ylipäätään, joissa en mennyt normaalin kaavan mukaan perstuntumalla.

Noissa vaaleissa en tutkinut ehdokkaiden vaalilässytyksiä, vaan valitsin minun ja kirkon välisestä suhteesta kaksi asiaa, joilla ratkaisin kenelle ääneni annoin. Näiden must asioiden perusteella vaalikone pudotti heti kättelyssä yli 80 prosenttia ehdokkaista. Loppu olikin sitten helppoa.

Periaatteessa olin päättänyt, etten tee kompromisseja ja jos ei löydy ehdokasta, en tarvitse sellaista kirkkoa lainkaan, vaikka koko elämäni ajan olen ollut varsin myötämielinen kirkkoa kohtaan.

Ensi kevään vaaleihin ryhdyn rakentamaan jotain samanlaista ajattelua. Kaikki hyvät ideat ja ajatukset ovat tervetulleita. Kaikilta muilta paitsi ei ehdokkailta.

Eduskuntavaalit ovat toki monin verroin monimutkaisemmat kuin seurakuntavaalit.

Puolueuskollisuus ei ole ollut minulle kovinkaan kriittinen asia. Olen ehkä äänestänyt vuosien saatossa kaikkia mahdollisia puolueita. Koen, että puolue on poliittisen teatterin kulissit. Ja kuten on viime aikoina nähty kuinka ensimmäisen näytöksen kauniit kulissit puhtaasta ilmasta vaihtuivatkin hetkessä toisen näytöksen mustiksi syyttelyä korostaviksi synkkyydeksi ja samalla pienessä hetkessä näyttämöllä olivat kaikki puolueet. Ei tarvittu kuin tapahtumat Oulussa.

Ennen kevättä tulee kolmas ja neljäs näytös ja taas kulissit vaihdetaan sujuvasti kuin kansallisoopperassa, kun Nurmijärven varastosta haetaan jo muutaman kerran käytetyt kulissit. Miehitys toki saattaa vaihtua ja niin käy politiikassakin.

Vaalikoneet saisivat karsia muutaman kynnyskysymyksen pohjalta suurimman osan ehdokkaista kuten tapahtui seurakuntavaaleissakin. Vaatinee kuitenkin useamman koneen pyörittämisen.

Entäs sitten ne itse ehdokkaat? Miksei ole sellaista vaalikonetta, johon vaaditaan samanlainen psykologinen testi, kuin useimmissa muissa työpaikoissa vaaditaan ennen työsopimuksen solmimista?

Jonkinlainen raksi ruutuun lista pitäisi ainakin muodostaa. Kaikki tyhjän tyrkyt saisivat välittömästi ruksin ylleen. Naisten lehdet alkavat olla täynnä mitä ihmeellisimpiä juttuja. Kunhan saadaan nimi julkisuuteen poliittisesta intohimosta tai tavoitteista viis.

Silloin kun puvun muotisuunnittelijan nimi on tärkeämpi kuin poliittiset näkemykset ollaan jo sivupolulla. Jaana Pelkonenkin oli ennakkoon topakasti kokoomuksen ryhmäkuria vastaan Soini-äänestyksessä, mutta jätti lopulta äänestämättä ja oli tyrkyllä jokaisessa käänteessä linnanjuhlissa. Ihastukseni vaihtui kertaheitolla vihastukseksi.

Niin tuo Soinin käyttäytymisen puolesta-vastaan on edelleen erinomainen tarkistuslista ja tarkasti tallessa tässä ehdokashakuprosessissa.

Jopa ehdokkaiden makuuhuoneiden ovetkin avautuvat kohtalaisen helposti. Toimittajille sanoisin, että kannattaa miettiä, missä menee tuote/tekstimainonnan raja.

Niin eipä tule olemaan helppoa tämä valinta, mutta kuitenkin helpompaa kuin aikaisemmin. Vaalikoneet pyörimään ja jäljelle jääneiden googlaaminen. Netistä onneksi löytyy kunkin ehdokkaan ajatuksia, tekemisiä ja sanomisia vuosien varrelta, eikä vain viime hetken jonkun toimiston kampanja slogania, kun omat ajatukset eivät ole riittävän selkeitä.

Millaisella perstuntumalla sinä aiot valintasi tehdä? Kynnyskysymykseksi käytännössä syntyy, kuinka paljon investoit aikaa koko prosessiin. Ja onko lopputulos sen väärtti.

 

 

 

Helsingin Sanomat jumittui Antti Heikkilään

Sunnuntai 20.1.2019 klo 8.24 - Kauko Niemi

Helsingin Sanomat julkaisi jo kuudennen Antti Heikkilä -jutun. Hesari on pitänyt asiaa jatkuvasti esillä viisi viikkoa. Tuorein Antti Majanderin kolumni oli täysin vailla todellista sisältöä ja mitään lisäarvoa. Siinä ei ollut ainuttakaan uutta näkökulmaa. Näin vanhan toimittajan ajattelussa se oli mitään sanomaton palstantäyte. Olipahan saatu linkitettyä kaikki aiemmat viisi samasta aiheesta julkaistut jutut ja pidettyä Heikkilän upottamista pinnalla.

Nyt voisi ennustaa, että ensi tiistaina tai keskiviikkona Helsingin Sanomat julkaisee seitsemännen Heikkilä-jutun. Samaan aikaan kun kirjasta on painos loppu ja jo neljäs painos tulee kauppoihin heti ensikuun alussa.

Nyt jää ihmettelemään, että ottaako Hesarissa näin lujille tämä eräänlainen arvovaltatappio. Olen lukenut monta Heikkilän kirjaa ja monta muutakin kirjaa. Jokaisesta kirjasta löytää, kun oikein kaivaa, virheitä tai mieleisiään tulkintoja puoleen ja vastaan. Tässä tapauksessa tautalla täytyy olla muutakin kuin kirjan virheet mihin laatumediaksi itseään kutsuva Hesari on nyt jumittunut.

Olen seurannut Heikkilää jo yli 30 vuotta. Saanut hyviä ajatuksia ja ollut myös eri mieltä tai sanotaanko, että jotakin asioita en vaan kohdallani ole saanut toimimaan. Heikkilän sanoma on ihan selkeä, kun ei sorruta lillukanvarsiin. Suomessa on erittäin tasokas akuuttien tapausten hoito, mutta sairauksien hoito perustuu vain lääkitykseen. Siinä Heikkilä on enemmän kuin oikeassa.

Siis Heikkilän perusasetelma on hyvinkin kannatettava. Eiköhän jokaisen ihmisen perustavoite pidä olla lääkkeetön elämä ja omien toimien ja tapojen muuttaminen niin, että aiheuttaa mahdollisemman vähän tietämättään tai tietoisesti itselle terveydellisiä ongelmia. Se tulee jopa yhteiskunnalle edulliseksi. Tosin lääke- ja ruokateollisuudelle kalliiksi.

Mihin tämä sota olisi johtanutkaan, jos näkökulmaksi olisi otettu lääkkeetön elämä ja kannustettu ihmisiä elämään terveellisesti joko Heikkilän tai muiden terveyttä edustavien näkemysten mukaan. Ihmisen toiminnallinen muutos vaatii motivaatiota ja monta pientä askelta ja se tapahtuu käytännössä toisia tukien eikä riidellen.

Viestinnän kannalta asiaa pohdittuani epäilen, että Heikkilä on itse pitkälti syyllinen tähän purkaukseen. Hän on myös niitä tyyppejä, jotka eivät ymmärrä, eikä ole oppinut ymmärtämään median riippumattomia toimintatapoja.

Aivan kuin aikoinaan minun yksi esimieheni. Häntä jatkuvasti valistettiin, kuinka media toimii ja hän oli aina ymmärtävinään asian. Kuitenkin taas eräänä päivänä, kun hänen tehtävät muuttuivat hän marssi luokseni ja ilmoitti, että hänen nimityksensä pitää saada ensi torstain Helsingin Sanomiin. Ilmoitin, että kyllä se saadaan, mutta silloin se on maksettu mainos. Kerrotko kustannuspaikan, mistä mainosrahat otetaan.

Heikkilän tyylilaji on ollut jo vuosia räksyttävä. Nimiin ja yksittäisiin henkilöihin kohdistuva kommentointi on ollut jopa osin loukkaavaa. Heikkilän tyylilajilla ei saavuteta välttämättä hyväksyntää hyvälle asialle. Siltoja palaa moneen suuntaan. Heikkilän kommentti, ettei Suomessa saa ajatella vaan pitää totella, pitää erityisen hyvin paikkansa terveydenhuollossa, mutta omat ajatuksensa pystyy myymään tehokkaammin ilman räksytystä.

Vuosia jatkunut median ja eri asiantuntijatahojen kärjekäs arvostelu on erinomainen sytytyslanka tällaiselle räjähdykselle.

Palataanpa vielä tuohon perusajatukseen lääkkeettömästä elämästä. Sanalla elämä on suuri paino. Elämä ei ole koskaan yhden yön mittainen, johon medikalisaation on ihmisiä opettanut.

Itse olen vielä toistaiseksi lääkkeetön, yli-ikäinen vanha mies, enkä suinkaan virheetön, enkä aina kivutonkaan.  Varmuuden vuoksi pari esimerkkiä mitä lääkkeettömällä elämällä tarkoitan ja ymmärrän. Ymmärtääkseni Heikkilänkin perusajatus myötäilee myös seuraavia ajatuksia.

Aika ajoin kohollaan olevat verenpainearvot ovat huolestuttaneet vuosien varrella. Vaan en ole saanut itseäni niskasta kiinni. Nyt vuoden rupeaman jälkeen olen saanut faktista ja moneen kertaa toistettua tietoa, että paineeni on kiinni unesta ja nimenomaan syvästä unesta. Nyt kun aamulla katson Oura-sormuksen rekisteröimän uneni laatua, niin pystyn melkein 10 prosentin tarkkuudella sanomaan ennen paineen mittausta mikä on tulos. Olen kohta vuoden päivittäin mitannut ja rekisteröinyt tekemiseni, kuunnellut kroppaani ja asian toistuvuus on selvä - siis tämä on minulle lääkkeetöntä elämää, kun etsin unen laatua parantavia toimia.

Vuosien varrella useat eri lääkärit ovat viiden minuutin käynnin ja yhden mittauksen tuloksena kirjoittaneet suoraan vain loppuelämäksi verenpainelääkkeitä (huonolla menestyksellä). Ja ketään ei ole kiinnostanut etsiä todellista syytä.  Yksikään lääkäri ei ole ikinä kysynyt kuinka sinä nukut, vaikka yleisellä tasolla tiedetään syvän unen vaikutus verenpaineeseen.

Lääkkeetöntä elämää on myös se, kun 11 vuotta sitten kyllästyin jatkuviin flunssiin. Lopetin flunssarokotukset ja kaikkien buranien käytön, sillä uskomuksella, että kemia tappaa sisälläni vastustuskykykyyni vaikuttavat sekä huonot että hyvät bakteerit.

Aloin käyttämään D-vitamiinia satasen päivässä, sekä lisäsin sinkin käyttöä. Tietenkin olen kahden vuoden välein käynyt omalla kustannuksellani verikokeissa, ettei D-vitaminin kymmenkertainen yliannostus kansalliseen suositukseen verrattuna aiheuta liian suuria pitoisuuksia. Näinä vuosina on ollut yksi kahden päivän kurkkukutina ja parina vuonna yhden päivän niiskutus. Tämäkin on mielestäni järkevää lääkkeetöntä elämää.

Kenenkään ei pidä luulla, ettenkö ota lääkettä sinä päivänä, kun sitä oikeasti tarvitsen ja minulle selvitetään perusteellisesti lääkkeen vaikutusmekanismi, enkä vaan siksi että lääkäri määrää ja lääkkeellä voin laiskuuttani vain lievittää oireita enkä parantaa todellista tautia.

 

 

 

Suomalaiset syövät väärin, mutta minä syön oikein

Sunnuntai 13.1.2019 klo 9.25 - Kauko Niemi

Missähän se oikein ja väärin syömisen raja sitten kunkin yksilön kohdalla kulkeekaan.  Joku lihoo ja toinen pysyy hoikkana samoilla sapuskoilla. Toinen on sohvaperuna ja toinen aktiiviliikkuja ja tarvitsee erilaista ruokaa.

Kuka on se mahti maailmassa, jonka tietojen varaan voidaan luoda absoluuttinen totuus ravinnosta ja sen jälkeen syyllistetään ihmisten syömistä. Poikkeavia jopa rangaistaan, osoittaa Antti Heikkilään kohdistunut silmitön kritiikki. Viimein käänne Heikkilä kohdalla on Euran Sairaalan antamat potkut, jonka taustalla huhujen mukaan on lääketehdas – Suomessa ei saa ajatella, pitää vain totella, oli Heikkilän kommentti.

Lähes jokainen tietää kuinka yhdysvaltalainen sokeriteollisuus rahoitti tutkimuksia ja sai mieleisiään virallisia tutkimustuloksia suosituksiksi ja bisnes jatkui voimakkaana. Ravintotutkimusten puolueettomuus on iso kysymysmerkki. Toisaalta tutkimuksia tehdään niin paljon, että sopiva tutkimus löytyy jokaiseen lähtöön. Ihminen on kuitenkin kokonaisuus ja kaikki vaikuttavat kaikkeen.

Kokonaisvaltaiset laajat tutkimukset ovat liian hitaita ja kalliita tehdä, joten tyydytään tutkimaan pieni pala kerrallaan, joista sitten valikoidaan ja tulkitaan sekä oikein että väärin. Vuosien kuluttua taas kaikki on muuttunut paitsi se ihminen. Käy kuin maailman kuululle Pohjois-Karjala-projektille, joka on todettu vääräksi. Tuli tulkittua vain muutamaa asiaa ja niitäkin verrattiin vääriin tilastoihin.

THL sai taas ylettömästi palstatilaa, kun on saanut vuonna 2019 selville, että kansalaiset ovat olleet vuonna 2017 tottelemattomia, eivätkä ole noudattaneet heidän syömissuosituksiaan. Suosituksia, jotka perustuvat  kansainvälisiin sopivasti valikoituihin tutkimuksiin. Voiko tällä perusteella oikeasti syyttää, että suomalaiset syövät väärin. Ei voi!

Esimerkiksi, jos suomalaiset syö liikaa suolaa, niin tehokkain keino olisi kieltää ruokateollisuudelta suolan käyttö tai vähintäänkin määrittää millaista suolaa saisi käyttää. Nyt teollisuudessa käytetty suola on suolaa, josta on siivottu kaikki terveydelle hyödyllinen pois. Mutta eihän se sovi, kun ”terveellisen” sapuskan säilytysajat lyhenisivät. Viis terveellisyydestä, kunhan saadaan kaupan hyllyt täyteen viikkoja seisoneita ruokia.

Itse en ole käyttänyt murustakaan suolaa ruoanlaitossa pariin kymmeneen vuoteen ja silloin kun joutuu syömään teollista- tai ravintolaruokaa tietää varmasti mistä se liika suola tulee. Toisaalta eräs lääkäri varoitti suolattomuudesta. Mutta ainahan sitä jostain tulee.

Yksimielisin asia ruokakeskustelussa olisikin sokeri. Sokerin rajoittaminen vapaaehtoisesti ja pakolla toisi enemmän terveyttä kuin mikään muu. Kaupoista on lähes mahdoton löytää tuotteita, joihin ei olisi lisätty sokeria. Miksi?

Viimepäivien ravitsemusuutisoinnissa on siis minulle kaksi merkittävää kysymysmerkkiä. Kukaan ei voi sanoa perustuvatko THL:n suositukset oikeaan pohjatietoon. Toisaalta suositukset ovat suosituksia, eikä niitä pitäisi ylipäätään mitata ja sitä kautta syyllistää ihmisiä.

Kun sinä pyydät suositusta entiseltä työnantajaltasi, niin kuinka mitataan suosituksen toteutumista ja kuka on syyllinen ja ketä rangaistaan, jos elämä ei suju suosituksen mukaan. Sain viime viikolla kyselyn jossa jatkuvassa kontaktissa oleva yritys kysyy, että suosittelisinko heitä tuttavilleni. En tietenkään voi vastata tällaiseen ennen kuin tiedän tuttavani tilanteen. En suosittelisi yhdellekään keliaatikolle jatkuvaa leivän mussutusta. Tai en suosittelisi pähkinäallergikolle minun bravurileipääni pähkinöistä ja siemenistä.

Valtakunnan pahimmassa solmussa ovat käypähoitosuositukset, jotka käytännössä ovat 100 prosenttisia suosituksen nimissä kulkevia määräyksiä. Näiden määräysten noudattamatta jättäminen johtaa vuosittain useisiin lääkärien toimilupaperuutuksiin.

Pidetään suositukset suosituksina. Jokainen osaa lukea jopa tulkita ja ottaa henkilökohtaisen vastuun niiden noudattamisesta. Ja jos kropassa tuntuu pahalta, niin sitten suositus ei sopinut minulle. Eikä syyllistetä, saati rangaista siitä, että on jättänyt noudattamatta yleisiä viranomaissuosituksia, jonka lähtökohtakin on kokolailla tulkinnanvarainen.

 

 

 

 

Voihan Venla

Lauantai 12.1.2019 klo 10.36 - Kauko Niemi

Luen uutista kuinka kultainen Venla -gaala pidettiin Suomen Kansallisoopperassa ja se televisioitiin Yle TV2:lla. Juontajina olivat Vappu Pimiä ja Marja Hintikka.

Minulle se oli pysäyttävin uutinen pitkään aikaan. Pitäisikö itkeä vai nauraa? Toki tiedän mikä on Venla-gaala ja tiedän missä on Kansallisooppera, mutta kellot eivät soi lainkaan Vappu Pimiän ja Marja Hintikan kohdalla.

Lisää lukiessani uutista minulle selviää, että koko palkittujen listalta olen ikinä nähnyt yhtä palkittua tv-ohjelmaa, yleisöäänestyksen voittajaa Puoli seitsemän. Sitäkään en koskaan puoli seitsemältä vaan seuraavan aamuna Aamu-tv:n jälkeen tulevana uusintana, kun tiekkarin näytöllä jossain ikkunnassa se pyörii.

Sinänsä oikein hyvä ohjelma, jossa ei tapeta ketään, jossa ei syytetä ja haukuta ketään, jossa ei kaivella kenenkään menneisyydestä tapahtuneita mokia. Kuitenkin melko ajankohtainen.

Mitä kaikkea tästä tietämättömyydestä ja kokemattomuudesta sitten pitäisi ajatella. Sitä jäin itsekin miettimään. Kaapin ovet, missä 32 tuumainen televisioni viettää toimettomana aikaansa, avautuvat vain muutaman kerran vuodessa.

Tarkemmin mietittyäni en halua ottaa sellaista riskiä, että näkisin ruudulla tai kankaalla vapaaehtoisesti minkäänlaista väkivaltaa ja tappamista tai muutakaan hirveää hässäkkää. Tämä kammo kumpuaa ihan vain minun henkilökohtaisista elämänkokemuksistani.

Olen kiinnostunut monenlaisista asioita, luen ruudulta uutisia monta tuntia päivässä, kuuntelen radiota monta tuntia päivässä. Etenkin radiossa on helppo keskittyä itse asiaan, koska esittäminen ja kulissit eivät häiritse itse asiaa. Radiossa kuka tahansa riepumaija voi olla täynnä viisautta. Televisiossa ei.

Kun päivän mittaan uutisissa pääministeri Juha Sipilä sanoo jotakin ja sitten hän toistaa tv-uutisissa saman asian. Ainoa lisäarvo uutiselle on Sipilän solmion väri. Sen takia ei kannata asettua sovalle jännittämään olisiko se vihreä vai sininen. Aikoinaan vaikkapa Ylen radiolla ja tv:llä oli omat toimituksensa ja uutisetkin olivat varioituneen enemmän.

Vaikea on sanoa, enkä siihen itse tietenkään pystykään sanomaan, mitä olen jäänyt paitsi, kun 13 palkittua ohjelmaa on jäänyt sata prosenttisesti näkemättä.

Sen sijaan nostan hattua ja nousen seisomaan ja kunnioitan hienoa valintaa: 
Elämäntyöpalkinto jaettiin tänä vuonna monipuoliselle näyttelijälle ja koomikolle Ritva Valkamalle. 

Puolet Venla-palkituista ohjelmista löytyy Ylen kanavilta – katso tästä kaikki voittajat

 

 

 

Numerot kertovat totuuden uuden vuoden lupauksistasi

Sunnuntai 6.1.2019 klo 8.56 - Kauko Niemi

Uusi vuosi oli jälleen se ajankohta, jolloin tehtiin lupauksia. Osalle se on mukavaa viihdettä, joita ei ole tarkoituskaan lunastaa. Toisten lupauksissa mukana halu – josko sittenkin. Ja sitten on niitä, jolle uuden vuoden lupaus on tavoite, eikä mikään mielikuvituksen tulkitsema tina ruiskaus.

Totta kai viihteelliset lupauksetkin ovat hauskoja ja sopivat suureen muutokseen kuten vuodenvaihteeseen. Tällä kerralla keskityn vain liki ryppyotsaisesti oikeisiin lupauksiin eli tavoitteisiin. Joidenkin asioiden kohdalla vain pitää ottaa itseään niskasta kiinni ennen kuin mitään oikeasti tapahtuu. Joskus se on pakko, joskus se on jopa kivaa, etenkin kun muutos ei tapahdu pakon edessä, vaan halusta ja loputtomasta uteliaisuudesta uutta kohti ja kehittyä.

Hoppu on Hanurista kirjan kirjoittajat Kissconsulting Oy:m Maarika Maury ja Jaana Tuomila ottavat hyvin kantaa siihen, kannattaako uuden vuoden päätöksiä tehdä ja miten lupaukset saadaan muutettua oikeaksi toiminnaksi.

Ilman päätöksiä harvoin saadaan sitä vähääkään aikaan. Päätös on aina lähtökohta muutokselle. Oleellista on se, miten päätöksen jälkeen saadaan muutos juurrutettua käytännöksi ja rutiiniksi. 

Päätöksien toteutumista estää usein se, että ei ole mietitty konkreettista tapaa, miten sen päätöksen voisi toteuttaa. Muutosta pitää myös seurata ja puuttua poikkeamiin. 

Pulmallista on myös se, että uudenvuoden innostamana päätetään korjata koko elämä kertaheitolla ja tavoitteiksi kirjataan kaikki maan ja taivaan väliltä. Seuraavalla viikolla ei enää edes muisteta, mikä tuo tavoite olikaan.  

Joskus myös tavoite on niin iso, ettei sitä vaan saa tehdyksi. Esimerkiksi täysin liikkumaton kaveri sanoo, että nyt alkoi jokapäiväinen puolentoista tunnin jumppa. Kun se sitten kerran jäi välistä, jäi seuraavakin. Parempaan tulokseen päästiin, kun hän otti alkuun vain viidentoista minuutin päivittäisen jumpan, josta oli helpompi sitten laajentaa.  

Vähemmän ja kunnolla on parempi oikeissa teoissa, kuin paljon asiaa paperilla ja vielä suuremmat puheet. 

 

Itse haluan nostaa esiin numerot, joilla voit mitata ja seurata tavoitteesi toteutumista. Numeroiden faktinen merkitys on erittäin suuri tavoitteeseen pääsemiseksi, oli se sitten paino, terveys yleensä, henkilökohtainen talous tai melkein mikä vaan.

Minusta tuntuu -mentaali ei oikein johda kuin itsensä pettämiseen. Tunne on tänään tällainen ja huomenna tuollainen. Numerot kertovat selkeää totuutta. Yksittäisten numeroiden oikeellisuus ei ole niin tärkeä kuin numeroiden osoittama muutos.

Mistä niitä numeroita sitten oikein saa. Tänä päivänä tekniikkaa ja erilaisia testejä saa niin edullisesti, ettei se ainakaan ole mikään este. Jokainen sovelluskauppa on niitä pullollaan. Ilman lääkärin määräystä pystyt ostamaan kohtuuhinnalla mitä erilaisempia terveyteen liittyviä kokeita.

Muutoksen seuraaminen ei ole enää työlästä exel-hallinnointia.

Päätin selvittää viime vuonna talousmenoni ja sepäs oli avartavaa ja helppoa. Voin todeta, että perusraaka-aineista itse terveellisen ruokansa tekevä pääsee verrattain edullisin kustannuksin. Eivätkä kustannukset nousseet, vaikka vuoden aikana siirryin pitkälti luomuraaka-aineiden käyttöön.

Näidenkään numeroiden saanti ei aiheuttanut minkään näköistä päänvaivaa. Ryhdyin käyttämään S-pankin korttia vain ja ainoastaan talousmenoihin. Netistä voin seurata kulutustani jopa kaupan tarkkuudella, jos sellaisille numeroille olisi käyttöä. Joka tapauksessa vuoden jälkeen numerot paljastavat, että luuloni olivat eri hehtaarilla kuin tiedot. Tietenkin kuukausittaiset tai jopa viikoittaiset numerot ohjaavat myös toimintaa kauppareissuilla. Ja sekin on vain positiivinen asia.

Otan pari esimerkkiä omalta kohdaltani, joita ei toteutettu yhdessä yössä. 11 vuotta sitten podin kolme tosi pitkää flunssa. Tuolloin tunsin, ettei huonompaan suuntaan ei voi enää mennä. Tein kolme muutosta. Lopetin vuosittaiset flunssarokotukset, aloin syömään reilun ”yliannoksen” D-vitamiinia – 100ug/päivä ja säännöllisen epäsäännöllisesti erilaisia sinkkivalmisteita. Olen käynyt kahden vuoden välein omakustanteisissa verikokeissa ja huomannut ettei d-vitamiininumeroni ole noussut kovinkaan korkealle. Lopputulos on kuitenkin se että 10 vuodessa on ollut yksi kahden päivän kurkkukutina.

Toinen esimerkki tunteesta ja numeroista. Olen aina tiennyt, ettei nukkumiseni ole oikein mistään kotoisin, vaan en ole riittävän topakasti asiaan paneutunut, vaikka varsin hyvin tiedän yleisellä tasolla levon merkityksen kaikkeen. Ensimmäinen mittaus osoitti vaikeahkon uniapnean.

Syvemmälle unen syöverein pureutuessani itsellekin suuri yllätys on ollut reilun kuukauden unen laadun seuranta Ouran älysormuksella. Kaiken uni-informaation tulkinnassa olen toki vielä alkutaipaleella.

Numerot kertovat, että öinä, kun on enemmän syvää unta, niin aamulla verenpaineet ovat alhaalla. Jos vielä muutaman kuukauden numeroilla on sama korrelaatio, niin sitten menen kouluttamaan lääkäreitä. Vuosien varrella lääkärit ovat tyrkyttäneen useaan otteeseen verenpainelääkitystä huonolla menestyksellä, mutta yksikään lääkäri ei ole koskaan kysynyt kuinka nukut.

Yksikään laihduttaja ei onnistu peiliin katsomalla ja arvioimalla painonsa kehitystä. Siihen tarvitaan hyvä, mieluusti analysoiva vaaka, joka kertoo kuinka oikeaa painonlähtö on - lähteekö läskiä vai lihasta. Ja painonseuranta mieluusti päivittäiseen käyttöön. Silloin numerot kertovat todellisen muutoksen. Samalla opit ymmärtämään mikä painoosi vaikuttaa.

Aina kun olet vaalla tai mittaat mitä tahansa, niin samalla muistutat itseäsi omasta tavoitteestasi ja jokainen numeroiden osoittama oikean suuntainen muutos motivoi sinua jatkamaan kohti päämäärää. Oli se sitten mikä tahansa.

 

 

 

 

Joulunäytelmän muuttuvat käsikset

Lauantai 22.12.2018 klo 22.26 - Kauko Niemi

Joulusta on tullut minulle olotila, tunne, joka ei tarvitse lahjoja, punaisia pöytäliinoja eikä muitakaan erikseen rakennettuja rituaaleja ja kulisseja.

Ensinnäkin kanttaa olla lukematta niitä kymmeniä mitä ihmeellisempiä keinoja ja neuvoja, joilla joulustressistä selviää. Niillä vain tietämättäsi manipuloit alitajuntaasi kohti joulustressiä. Olen vuosia sitten omaksunut yhden Marttojen välittämän viestin ja siihen olen nojautunut jo vuosia – jos aiot viettää joulun komerossa, niin siinä tapauksessa komero kannattaa siivota. Huikea viisaus! Parasta on kuunnella Jouluradiota ilman minkään hilpattimen tyrkytystä.

Uusien tapojen omaksuminen ja vanhoista eroon pääseminen vie todella pitkän ajan, jos meinaa elää tasapainoisesti joulumieltään pahoittamatta. Juuri niin kuin kaikessa muussakin vaikkapa laihduttamisessa. Yhdessä yössä mieli eikä paino todellakaan muutu mihinkään suuntaan.

Viimeinen kinkku on paistunut omassa keittiössäni joskus 1980 luvun lopulla. Samoihin aikoihin viimeinen joulukuusi sisällä. Viimeinen joulukuusi ylipäätään joskus vähän ennen 1990-luvun puoltaväliä. Seitsemän joulua alpeilla laskettelemassa. Siis valkea joulu kuitenkin. Muutama jouluaaton kävely Nuuksiossa ja useampi joulupäivä Nuuksiossa tulilla ja muutama kerta jopa kynttilä mukana.

Joulutervehdykset ovat vaihtuneet paperista biteiksi ja määrältään noin satakertaiseksi. Joulutervehdys on myös mukavasti se kanava, jossa päivitetään viimeiset kuulumisia.

Tänäkään jouluna ei ole huushollissani piparin piparia, ei kakun kakkua, eikä muutakaan hiilareilla ja sokerilla pursotettua jouluherkkua. Ruoan laatu ja terveys ajavat tälläkin kertaan jouluperinteiden ohitse. Joululaatikoissa tosin yhdistyvät nämä kaksi asiaa oikein hyvin. Laatikot lantusta ja juuriselleristä tai punajuuresta ovat täydellisiä joulun terveysruokia.

Ehkä yksi tärkeimmistä kehityksistä on ollut lupausten pitäminen läheisten kanssa, ettei jouluna osteta tai siis vaihdeta krääsälahjoja. Jos nyt joku tuikitärkeä hankinta on ajoittunut joulun seutuun, niin nimettäköön se sitten joululahjaksi.

Aina kannattaa muistaa se tosiasia, että lahjalla on suurin vaikutus, kun sen saa hetkenä, jolloin sitä vähiten odottaa. Sehän voi olla vaikka tiistailahja. Mutta velvollisuuden ja vuorovaikutuksen nimissä pakettien kanssa panikoiminen ei ole mistään kotoisin paitsi, jos saaja on alle viisi vuotias joulupukkiin uskova henkilö.

Nämä ovat ainakin niitä askelmerkkejä, jotka ovat murtaneet jouluperinteitä hitaasti jo vuosikymmeniä ilman katkeruutta, mielipahaa tai omantunnon tuskia.

En kuitenkaan usko, että syvä suhtautumiseni joulun perimmäiseen sanomaan olisi millään tavoin muuttunut, vaikka käsikirjoituset, rituaalit ja muodollisuudet ovat ympäriltä kadonneet. Jouluyön messu muodossa tai toisessa on kuulunut useimpaan jouluuni

Yksi asia minun joulussani on kuitenkin liki ennallaan. Se on musiikki. Joululauluilla on edelleen vahva asema sisimmissäni. Kertaakaan en ole käynyt raskasta joulua -konsertissa tai vapaaehtoisesti kuunnellut Juisen Sikaa, mutta. . . . .

Joulumusiikki kaivelee sieluni sopukoissa. Sisäistä muutosta on varmaan edesauttanut sekin, että on laulanut kuorossa 22 vuotta joulukonsertteja. Kun konserttirumba oli ohi, niin hiljentyminen ja laskeutuminen varsinaiseen jouluun saattoi alkaa joululaulujen rauhoittaessa ajankulkua.

Sen toki ymmärrän, että tuotan pettymystä ja pahaa mieltä kauppiaille. Joulukuussa talousmenoissa ei juurikaan ole poikkeamaa marraskuuhun tai tammikuuhun verrattua. Kyse ei kuitenkaan ole yltiöpäisestä säästämisestä vaan siitä joulun henkisestä olotilasta, joka ei syntyäkseen vaadi koristelua tai muutakaan rakentelua.

Hei - kyllä minulla palaa kahdetkin led-valot nyt yötä päivää – toiset ikkunassa ja toiset lasipullossa. Asunnon ovessa on joulukoristeena kuusi tonttua, joista yksi  on musta. Siis ei mitään pakkomieltä ota tai jätä periaatteella vaan maltillisella omalla mielellä vauhkoamatta asiasta.

 

Oikein lämmintä ja rauhallista joulua sinulle!

Uutiskriteereitä etsimässä

Lauantai 15.12.2018 klo 21.06 - Kauko Niemi

Pakkohan tässä on ryhtyä miettimään mitä ne median oikeat uutiskriteerit oikein ovatkaan. Nyt on kulunut viikko niin, että valtaosa tarjottavasta uutisoinnista on käsitellyt ihmisten ulkonäköä ja pukeutumista. Kuinkahan tärkeää se oikeastaan on?

Linnanjuhlat ja heti perään Nobel-juhlat Oslossa ja Tukholmassa. Kummankin tärkeän tapahtuman on terrorisoinut ulkonäköuutisointi, vaikka kummassakin tapahtumassa olisi ihan oikeaa asiaakin.

Valitettavasti minulle ei aukea lainkaan se yhteys mikä on itsenäisyydellä ja ihmisten pukeutumisella. Joku kysyy mikä yhteys itsenäisyydellä ja mielenosoituksilla. No en ymmärrä sitäkään.

STT, Suomen Tieto Toimiston, uutiskriteereissä määritellään muun muassa, että aiheen merkittävyys syntyy ennen kaikkea sen inhimillisistä, taloudellisista tai poliittisista vaikutuksista. Mitä useampien ihmisten elämään asia vaikuttaa tai mitä dramaattisempia vaikutukset ovat, sitä merkittävämpi se on uutisena.

Vallankäyttäjien yksityisasioilla tai vilppiepäilyillä voi olla kauaskantoisia seurauksia, joiden vuoksi yleisöllä on oikeus saada niistä tietoa. Tällöin pienikin vilppi voi olla suuri uutinen. Julkisuuden henkilöiden yksityiselämällä on uutisarvoa myös silloin, jos se on ristiriidassa heidän luomansa julkisen kuvan tai heidän ajamiensa arvojen kanssa.

Uutisen merkitys voi perustua myös yhteiskunnan arvoihin tai yleiseen oikeustajuun. Siksi lapsiin kohdistuvat rikokset saavat enemmän huomiota kuin muut väkivaltarikokset ja päättäjien menettely herättää usein kovaa keskustelua, vaikkei siihen liittyisi mitään rikollista.

Joillain tapahtumilla voi esimerkiksi henkilön aseman vuoksi olla merkitystä, vaikkei niihin sisälly suurta uutista. Esimerkiksi presidentin uudenvuodenpuheet tai valtiovierailut uutisoidaan, koska yleisöllä on oikeus saada tietoja valtion päämiehen toiminnasta.

Uutiseksi ei riitä esimerkiksi se, että viranomainen aloittaa hankkeen, yritys tekee kauppoja, oppilaitos aloittaa uuden koulutusohjelman tai jossain järjestetään seminaari. Kyse on tällöin tavanmukaisesta toiminnasta, jolla ei sellaisenaan ole uutismielessä merkitystä. Uutisarvon täytyy syntyä juuri kyseisen hankkeen, kaupan, koulutuksen tai seminaarin sisällöstä tai annista.

Jotenkin noinhan sen pitäisi mennä. Se, että kuka on suunnitellut jonkun koltun tai mistä materiaalista on enemmänkin niin kutsuttua syvää paheksuntaa herättävää tekstimainontaa, kuin kansalle tärkeää tietoa.

Tietoa, jota varten esimerkiksi YLE palkkaa erillisen muotitoimittajan paikan päälle ja julkisuuden kipeät vieraat toimittavat ennakkoon yksityiskohtaiset tiedot pukeutumisestaan. Poliitikot saavat nimensä esille ja näin on alkanut keväisten vaalien kampanja.

Viime eduskuntavaaleissa eduskuntaan päässyt käytti kampanjaansa keskimäärin 38000 euroa, joten Jaana Pelkosen 4000 euron puku toi tietysti paljon näkyvyyttä itsenäisyyden siivellä.

Ensi vuonna on jo varmaan tieto siitäkin, kuka kampaaja ja millä hiustenkäsittelyaineilla on käsitellyt kenenkin pään. Ja Mariankadulle sijoitetaan Suomen paras autotoimittaja, joka pystyy kertomaan kulloisenkin auton ominaisuudet, joilla vieras saapuu juhliin.

Edelleen STT:n kriteereitä -  Julkisuuden henkilöillä pitää STT:n uutiskynnyksen ylittääkseen olla muitakin syitä julkisuuteen kuin oma halu, edustava ulkonäkö tai railakas elämä.

Tänä vuonna näytti tulleen mukaan kilpailuja ja äänestyksiä illan puvuista. Siis Suomen itsenäisyydestäkö? Finexit?

Ymmärrän oikein hyvin, jos järjestetään pukugaala omana juhlanaan vaikkapa aprillipäivänä, muttei sotketa asioita keskenään. Se katsoo, jota kiinnostaa.

Täytyykin tässä pikkuhiljaa suunnitella kilpailua, kellä on erikoisin asuste minun hautajaisissani. Toivottavasti joku kuitenkin show- ja kilpailuinnostuksesta  huolimatta muistaa pudottaa minut oikeaan monttuun.

Äänimaisema, hittitehdas vai ikuista vanhan pyörittämistä

Sunnuntai 2.12.2018 klo 10.13 - Kauko Niemi

Radiokanavien musiikki saa jatkuvaa intohimoista arvostelua osakseen. Asiahan on varsin yksinkertaisen mielenkiintoinen, sillä jokainen yksittäinen arvostelija on aina väärässä ikiomine mielipiteineen. Hän ei näet sido arvosteluaan niihin valintakriteereihin ja menettelytapoihin, joilla radiokanava on valintansa tehnyt.

Asia on onneksi saanut mukavasti valistusta viimepäivinä, kun Yliopistotutkija Heikki Hellman Tampereen yliopistosta ja muusikko-tutkija Arto Vilkko ovat kartoittaneet Suomen kolmen suurimman radiokanavan musiikkitarjontaa vuosina 2013 ja 2017.

Hellman ja Vilkko tutkivat Yle Radio Suomen, Radio Novan ja Radio Suomipopin soittolistoja ja niiden rakenteita. Näiden kolmen musiikkia soittavan kanavan yhteenlaskettu kuunteluosuus on lähes puolet kaikesta radion kuuntelusta. Siis ihan mittava otos.

Tulokset ovat kovastikin erilaisia, kuin miltä tilanne vaikuttaa somea seuraamalla. Yleinen näkemys on, että soittolistojen vuoksi radiokanavilla soivat samat hitit yötä päivää, eikä monipuolisuudesta ole tietoakaan. Julkisen palvelun Yleisradiollakin on soittolistat. Radioiden musiikki on pilalla.

Musiikki on kanavalle vähän samanlainen elementti kuin vaikkapa kanavan tunnuslogo tai minkä tahansa yrityksen väri. Onko kukaan koskaan nähnyt Nokian logoa keltaisena – ei ole.

Radiokanavan graafinen ulkoasu, virallinen väri, erilaiset välisignaalit yhdessä musiikin kanssa toimivat alitajuisena viestinä tutusta ja turvallisesta kanavasta.

Itse olen radion suurkuluttaja. Varmaankin 6-7 tuntia päivässä – ennen kaikkea radio soi taustalla. Minä kuuntelen ja kalastan radiosta informaatiota. Musiikki luo minulle sopivat tauon informaation sulattamiseen ja aivojen rentouttamiseen.

Ai ettenkö tykkää musiikista? Kyllä olen jopa aktiiviharrastaja ja konserteissa kävijä ja lapsuuden olen kasvanut ympäristössä, missä aina musisoitiin.

Ani harvoin normaalissa radion kuuntelussa rekisteröin kuulemastani musiikista yhtään mitään. Paitsi jos se toistuu useita kertoja. Silloin ylitetään ärsytyskynnys. Ja usein miten vaihdan kanavaa. Siis jos Radio Suomipop soittaa samaa biisiä jopa 80 kertaa viikossa, kuten tuossa selvityksessä kerrotaan, siinä kyllä jonkun luulisi saavan riittävästi ja jonkun hermo pettää. Valinta on radion kuulijalla.

Toki tiedän, että on ihmisiä, jotka rekisteröivät jokaisen soitetun biisin, mutteivat muista mitä ohjelmassa muuta kerrottiin. Siis minun vastakohta. Ja väliin mahtuu monenlaista kuuntelijaa.

Radion musiikki on joka tapauksessa tehokasta äänimaisemointia. Suuren helsinkiläisen kauppakeskuksen toteuttama suunniteltu ja harkittu äänimaisemointi, kasvoi kauppakeskuksen myynti peräti seitsemän prosenttia.

Classic-radio on tehnyt tietoisen valinnan ja melko rajoittuneenkin valinnan musiikin suhteen. Samoin on tehnyt tuossa tutkimuksessakin mukana ollut Radio Suomipop. Kummankin on melko yksinkertaista tuottaa linjan mukaista muuta ohjelmasisältöä selkeästi rajatulle kohderyhmälle.

Soittolistat auttamattomasti yksipuolistavat musiikkitarjontaa ja etenkin kun siellä pyörivät muutaman suuren levy-yhtiön muutamat artistit, joiden menestystä siis mitataan radiosoitoilla. Tuollainen mittari ei mittaa mitään muuta kuin musiikkibisnestä. Musiikkitarjonnan kanssa sillä ei ole juurikaan mitään tekemistä.

Sitäkään ei pidä unohtaa, että kyseessä on myös jollakin tasolla pienin resurssein pyörivien radioiden työnorganisointi. Lista sen kun pyörii.

Parannusta ei ole valitettavasti odotettavissa, sillä juuri myönnetyistä ja vuonna 2020 voimaan tulevista luvista on poistettu sisältömäärityksiä. Jos tämä musiikki ei vedä kuulijoita, niin vaihdetaan musiikkia ja kanavat lähenevät toinen toistaan.  Ja kysymys kuuluu - kuinka pienet ja uudet levy-yhtiöt ja artistit ylipäätään voivat tulla kuuluksi.

 

 

 

 

 

Terveydenhuollon kehitys ja hallinto kulkevat eri suuntiin

Sunnuntai 25.11.2018 klo 9.24 - Kauko Niemi

Ehdotan, että suomalaiset poliitikot ajavat käypähoitosuosituksiin uudet suositukset, joita Valvira sitten sanktioiden uhalla ryhtyy valvomaan. Uusissa ehdottamissani hoitosuosituksissa eli määräyksissä määritellään millaista hoitoa kokoomuslaiset saavat, millaista perussuomalaiset ja jos et kuulu puolueeseen niin kannattaako hoitaa lainkaan.

Tämä kärjistetty tilanne ei loppujen lopuksi eroa paljoakaan nykyisestä todellisuudesta. Pieni, muutaman hengen erikoisryhmä muokkaa, keskiarvoistaen yleisistä tutkimuksista mieleisensä käypähoitosuosituksen.

Suositus ei ole käytännössä lähellekään suositusta vaan määräys. Valtio valtiossa eli Valvira vahtii, että määräyksiä noudatetaan, vaikka lääketiede ja käytännön kokemukset olisivat muuttuneen jo moneen kertaan. Niin kuin käytännössä onkin.

Tällä hetkellä käypähoitosuosituksia on 118 kappaletta ja tämän vuoden aikana 14 suositusta on joko kokonaan uusia tai vanhoihin on tehty päivityksiä. Vanhin päivitys on vuodelta 2007.

Koko systeemi on historian jäänne. Kuitenkin se ohjaa 100 prosenttisesti suomalaista terveydenhuoltoa. Eikä kellään tunnu olevan kykyä puuttua koko järjestelmän päivitykseen.

Jokainen tietää, että trendi terveyden ja jopa sairaudenhoidossa on lähtökohtana yksilöllisten ominaisuuksien huomioiminen. Olemmehan jokainen ominaisuuksiltamme yksiköitä ja reakoimme kovasti eri tavalla erilaisiin ravitsemuksiin ja ympäristötekijöihin. Muutaman tuhannen tutkimusotos, ei millään voi määrittää toimivia yksilöllisiä tarpeita ja toimenpiteitä.

Tällä hetkellä teknologia mahdollistaa melko pienillä kustannuksilla yksilölliset dna-testit, joiden pohjalta pystytään yksilöimään tehokkaasti hoitotoimenpiteitä. Tiedetään mitä lääkkeitä kukakin oikeasti sietää. Näin ei edetä viikko tai kuukausikaupalla keskiarvokokeiluilla kuten käypähoitosuositukset määrää. Näiden toimintatapojen välillä on jo selkeä rakenteellinen ristiriita, johon pitäisi puuttua.

Vieläkin huolestuttavampi ristiriita on siinä, ettei lääkärien kerryttämä käytännön kokemus pääse täysimääräisesti hyödyttämään potilastyötä. Lääkärit joutuvat viran puolesta operoimaan keskivertotiedolla huomioimatta yksilöä, vaikka heillä olisikin siihen tietämystä ja osaamista.

Lääkäreiden poikkeamat kun johtavat herkästi Valviran varoituksiin ja aina jopa lääkärioikeuksien rajoittamisiin. Näitähän on noin kolmisenkymmentä vuodessa. Toki joukossa voi olla ihan aidosti potilasturvallisuuteenkin vaikuttavia päätöksiä, joihin Valvira joka tapauksessa vetoaa.

Tilanne on ajautunut siihen, etteivät lääkärit puhu asioista niiden oikeilla nimillä. Ja potilaskertomuksiin on kirjoitettava käypähoitosuositusten hyväksymää informaatiota ja toimenpiteitä, vaikka potilaan yksilöllisestä näkökulmasta parempaakin olisi olemassa.

Pientä lohtua ja valoa käytännössä oli nähtävissä juuri viime viikolla Hämeenlinnassa  Valviran diktatuurisia toimenpiteitä vastaan. Korkein hallinto-oikeus katsoi 13.11.2018, että Valviralla ei ollut oikeutta valittaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksestä, joka kumosi Valviran lääkäri Olli Pololle antaman varoituksen. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös lopettaa lääkäri Olli Pololle annettua varoitusta koskevan oikeusprosessin.

Huikein sotahan on käyty kilpirauhashoidosta. Tuo sota on kestänyt jo kuusi vuotta. Lääkäreiltä kielletään kategorisesti lupa kirjoittaa lääkettä, joka monen kohdalla on tuonut parannusta elämään. Kyseistä lääkettä käytetään kuitenkin yleisesti muualla Euroopassa, joten potilasturvallisuus on tässä tapauksessa ontuva selitys. Syyt ovat muualla kuten Valviran arvovallassa tai sen muissa kytköksissä. 

Terveydenhuollon hallintohimmeli on muutoinkin varsin sekavaa kaikkine sote-malleineen. Ja jos sen sisällä vielä pitkälle vanhentunut, keskiarvoihin perustuva toimintatapa jarruttaa tehokkaasti uuden suunnan nopeaa kehitystä yhä yksilöllisempään hoitomalliin. Siihen tuskin olisi suomalaisella hyvällä terveydenhuollolla varaa jämähtää.

 

 

 

 

 

 

Kansa äänestää sekavia tunnepäätöksiä

Sunnuntai 18.11.2018 klo 11.26 - Kauko Niemi

Kun Britanniassa kansa äänesti EU-erosta oli saarivaltakunnan kaikkein googlatuin asia – mikä on EU.

Kansanäänestykset olisivat saattaneet onnistua 50 vuotta sitten, mutta ei enää someaikana. Oikean ja vääräntiedon levittämistä ei kukaan pysty hallitsemaan. Ei etenkään, kun tiedon manipulointiin osallistuvat poikkeuksetta jopa naapurivaltioiden trollit omien etujensa ajamiseksi.

Mitä enemmän mennään tunteiden tasolla, sitä helpompaa on ulkopuolinen vaikuttaminen ja sitähän riittää jokaisella tasolla. Suorien kansanäänestysten aika on ohitse. Ainakin jos halutaan välttää jälkisotkut ja mitä erilaisemmat tulkinnan äänestettävästä asiasta. Jopa silloinkin on kyseenalaista, kun äänestettävänä on vain kaksi yksinkertaista vaihtoehtoa.

Brexit-kansanäänestys on aivan erinomainen esimerkki, ettei monikymmen miljoonainen kansa ole tiennyt mistä he äänestivät. Neuvottelujen käännyttyä nyt loppusuoralle asiantuntijatkaan eivät pysty tällä hetkellä sanomaa vastaako sopimusluonnos kansan tahtoa vai ei. Jopa ministerit nostaa kytkintä toinen toisensa perään.

Jos kaikki sujuu pääministeri Theresa Mayn kaavailujen mukaan, parlamentti äänestää sopimuksen hyväksymisestä joulukuussa. Ensi vuoden alussa parlamentti hyväksyy eroa säätelevän lain.

Seuraavaksi sopimusta käsittelee EU-parlamentti, jossa vaaditaan sen tueksi yksinkertainen enemmistö.

Jäsenmaiden johtajien on hyväksyttävä sopimus vielä Eurooppaneuvostossa, tueksi vaaditaan vähintään 20 maata, jotka edustavat 65 prosenttia unioniin brexitin jälkeen jäävien jäsenmaiden väestöstä. Britannian EU-ero astuu voimaan 29. maaliskuuta, siirtymäkausi jatkuu vähintään joulukuuhun 2020. Kaikkia muitakin vaihtoehtojakin on roppakaupalla.

Veikkaan, että ani harva kansanäänestyksessä äänensä eron puolesta antanut Britti kadunmies pystyi edes aavistamaan mitä hänen äänestään seuraa. Ja jos ero toteutuu, niin vielä harvemmalla on aavistustakaan mitä siitä seuraa.

Romaniassa järjestettiin kansanäänestys perustuslain muutoksesta, joka olisi määritellyt avioliiton vain miehen ja naisen väliseksi. Sen tulos kuitenkin mitätöitiin, koska äänestysaktiivisuus jäi alle vaaditun 30 prosentin.

Tässä yksittäisessä ja selkeässä tapauksessa äänestämättä jättäminen oli romanialaiselle varmin ja turvallisin tapa välittää oma mielipide.

Makedoniassa kansanäänestys maan nimestä johti melkoiseen selkkaukseen. Äänestyksessä yli 90 prosenttia tuki maan nimen vaihtamista Pohjois-Makedonian tasavallaksi. Äänestykseen osallistui kuitenkin vain vajaat 37 prosenttia äänioikeutetuista. Tässäkin tapauksessa kuitenkin äänestettiin vain yhdestä selkeästä asiasta. Nimiasia sisälsi 30 vuotta kestäneen ja kiehuneen tunnelatauksen.

Kotoisessa Suomessa on järjestetty yksi iso kansanäänestys ja sekin oli neuvoa antava äänestys. Vuonna 1994 Suomessa järjestetty neuvoa-antava kansanäänestys Suomen liittymisestä Euroopan unioniin. Enemmistö (56,9 %) äänestykseen osallistuneista kannatti liittymistä ja eduskunta noudatti äänestyksen tulosta. Toki kaikki oli pedattu liittymisen puolesta.

Suomessa käytössä oleva kansalaisaloite on lievempi versio kansanäänestyksestä mutta kuitenkin kansan vaikuttamiskanava. Varmaan pian tulee pohdittavaksi, onko 50 000 allekirjoittajan raja liian alhainen ja liian helposti mobilisoitavissa

Tuorein esimerkki viime maanantain julkaistu dieselveron poistaminen, joka on nyt viikossa saanut 120 000 allekirjoitusta. Tässäkin tapauksessa on nähtävissä, että mennään enemmän tunteella kuin tiedolla. Koko auto- ja polttoaineverotus on sellainen hallintohimmeli, että yhden dieselveron poistaminen vaikuttaisi ainakin seitsemään eri asiaan. Tuskin kovin moni allekirjoittaja tätä tiedosti.

Hyväähän tässä dieselveroaloitteessa on tietenkin se, että kun se aikoinaan tulee eduskunnan käsittelyyn, syntynee keskustelua laajemmin koko auto- ja polttoaineverohimmelistä.

Toivottavasti tulevaisuudessa pysytään järjissään, eikä järjestetä sitovia kansanäänestyksiä. Kansan mielipiteitä pitää toki kartoittaa ja kunnioittaa, mutta siihen löytyy muitakin tapoja kuin suora sitova äänestys. Ja kyllähän ensi kevään eduskuntavaalit on selkeä kansanäänestys. Kunhan kansa vain tutustuisi tilanteeseen ja äänestäisi.

 

 

 

 

 

 

 

Ennakkoon vai jälkikäteen ennakkotapauksena

Sunnuntai 11.11.2018 klo 10.14 - Kauko Niemi

Lainsäädännön periaatteena näyttää jatkuvan, että kirjanoppineiden ja lainoppineiden tuottamaa virallista lakitekstiä testataan jälkikäteen ja se saa oikean merkityksen lakituvassa. Silloin kun saadaan ennakkotapauksia per rike.

Kuitenkin elämme uudessa ajassa, missä huijareilla ja välistävetäjillä on huikean nopeat työkalut käyttää tilaisuuksia hyväkseen.

Nyt on selvinnyt yllätys yllätys, ettei sote-lakeja saada hyväksyttyä tämän vuoden puolella ja se merkitsee, että keväiset maakuntavaalit siirtyvät jälleen kerran.

Lakikorjaukset saatiin tällä kierroksella vihdoin ja viimein valmiiksi sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja yli 600 sivullista asiaa siirtyy jälleen kerran perustuslakivaliokunnan käsittelyyn.

Minusta koko paketti pitäisi vielä kierrättää arvioitavaksi sellaisen ryhmän kautta, jonka jäsenet ovat luovia ja ammattimaisia hakkeroinnissa ja välistävedossa. He arvioisivat, kuinka helposti tulevaa lakia kierretään - koukataan oikealta ja vasemmalta ja vedetään välistä. Millaisia ”epävirallisia” sovelluksia kannattaa ryhtyä heti rakentamaan sairaiden höynäyttämiseksi. Ja ennen kuin tavallinen ihminen tajuaa mistä on kyse.

Nythän ei Sotella sinänsä olisi kiirettä parille ylimääräiselle kierrokselle.

Loppuviikosta ilmestyi mielenkiintoinen kirja huijaamisesta. Tekijöiden Pete Poskiparran ja Jose Ahosen mukaan kirja ei ole ohjekirja, kuinka helposti voit huijata vaan se pikemminkin antaa valmiuksia huijauksia vastaan. Hyvään huijaukseen kuuluu kuitenkin peruselementteinä kiire, auktoriteetti ja kehuminen. Niillä pääsee pitkälle.

Rehellisyys maan perii, mutta silti kaikki valehtelevat päivittäin. Ketkä meitä oikein huijaavat, miten ja miksi se tuntuu olevan aina vain yhtä helppoa?

Mikä osa huijaamisesta on jopa luonnon ja yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämätöntä ja milloin valkoinen valhe muuttuu petokseksi? Tätä rajanvetoa käyvät kirjassaan kaksi rehellistä huijaria, mentalistit Pete Poskiparta ja Jose Ahonen.

Millainen ihminen huijaa tosissaan ja voiko tämän tunnistaa etukäteen? Miten on mahdollista, että taitava huijari saa muutaman päivän tuttavuuden jälkeen tyhjennettyä uhrinsa tilit ja miksi miljardiluokan illuusiotaloutta harjoittava yritys voi toimia vuosia ennen kuin sen ympärillä herätään todellisuuteen?

Ihan käytännössä - mitä onkaan tapahtunut jo muutamassa kuukaudessa sen jälkeen, kun uusi niin sanottu taksilaki tuli voimaan. Lain tavoitteena oli vapauttaa taksiliiketoiminta, jonka seurauksena hinnat alenevat ja palvelu nopeutuu ja paranee.  Todellisuudessahan koko suomalaisen taksibisneksen maksaa Kela ja yritykset. Yksityiset ihmiset maksavat kokotoimialan liikevaihdosta vain reilut kymmenen prosenttia.

Yksityinen ihminen pitää tarkempaa huolta rahoistaan, kun toisen kustannuksella matkustava. Joten tämä antaa kokolailla eri lähtökohdan taksibisnekseen kuin annetaan ymmärtää.

Kuinka laki on lähtenyt sitten toimimaan. Kelakyydeistä on kantautunut epäinhimillisiä tapauksia riittävästi. Muun muassa välistävetäjä paljastui viime viikolla, kun yhdelle taksille oli tarjottu Meilahden sairaala-alueella lokakuussa 1 117 tilausta. Hän on hyväksynyt niistä vain 22.

Paimentaakseen palveluista lipsuneita välityskeskuksia Kela on joutunut määräämään sakkoja. Palveluiden puuttumisesta ja kyytien epäonnistumisesta on annettu jo neljä 10 000 euron sakkoa.

Trafin kyselyn mukaan tilanne on toki parempi kuin lehtiotsikot antavat ymmärtää. Liikennepalvelulaki on tuttu reilulle 40 prosentille vastaajista, pääkaupunkiseudulla yli 60 prosentille. Kyselyyn vastanneista kaksi kolmesta koki saaneensa tarvittavan tiedon ja pystyneensä muodostamaan kuvan taksimatkan kokonaishinnasta ennen matkaa. Täytyy muistaa, että tietämättömiä on myös helpompi huijata.

Toistaiseksi taksiliikenteessä ei ole tapahtunut mitään merkittävää hintatason muutosta.

Eilen lauantaina uusi lakiehdotus kokoontumisista sai jälleen huutia perustuslakiasiantuntijoilta, kuinka huonosti laki on valmisteltu ja kokoontumisvapautta rajoittavaksi.

Nyt voisi kysyä olisiko ollut mahdollista laatia ymmärrettävämpää taksilakia. Sote paketissa on yli 600 sivua tekstiä. Kukahan senkin soveltamisen hallitsee, ennen kuin välistävetäjät ehtivät käyttää tilaisuutta hyväkseen.

Ps – Itse kuulun niihin henkilöihin, joille taksimatkustaminen tulee kyseeseen viimeisessä hädässä. Uutta taksilakia en ole vielä uskaltanut kokeilla. Ja kokeilu vaatisi paljon lisäymmärrystä. Ainoa toivo on, että tutustuttuani eri nettitilausjärjestelmiin, TaksiHelsinki, UBER, Yandex jne, löydän jonkin luotettavan taksin tilaustavan.

 

 

Lue myös
http://kauko.niemi.palvelee.fi/blogi/2018/5/27/24943

Puhelin johon ei puhuta - onko se viestitin

Sunnuntai 4.11.2018 klo 9.20 - Kauko Niemi

”Valitettavasti en vastaa tuntemattomiin numeroihin - jätäthän viestin, niin otan yhteyttä.”

Tämän kuulet minun puhelinvastaajastani, silloin jos numero ei ole tallennettu osoitekirjaani. Osoitekirjassani taitaa yleisin nimi numerolle olla henkilö Älä Vastaa.

Puhelimen käyttö puhumiseen on muodostunut ajan mittaan vastenmieliseksi viestintäkanavaksi niin minulle kuin näköjään monelle muullekin. Viimeksi olen vastannut kaverin soittamaan puheluun 22.10, siis pari viikkoa sitten. Viimeksi olen soittanut puhelimella 11.10, siis reilu kolmisen viikkoa sitten. Pari viikkoa sitten on tullut puhelu numerosta, johon en vastannut, eikä kukaan jättänyt viestiä, siis joku kauppias.

Sitten löytyy yksi kaveri, jonka kanssa skypettelemme aika usein ja toinen kaveri, jonka kanssa puhelen Suomen rajojen ulkopuolelle Whatsupilla.

Erakoksi en kuitenkaan ole vielä ryhtynyt. Erilaisia viestejä ja sähköposteja lähtee useita, jopa kymmeniä päivässä. Tähän kirjalliseen viestintään saattaa toki vaikuttaa sekin, että työni puolesta olen ilmaissut itseäni kirjoittamalla oikeastaan koko elämäni. Olen kirjoittanut sanoja moninkertaisen määrän mitä puhunut.

Tämän ajatuksen kanssa en näytä olevan yksin, vaikka en teini enää olekaan. Osaavatko nuoret enää puhua puhelimessa? Kysymystä on pohdittu muiden muassa jyväskyläläisessä markkinatutkimustalo Tietoykkösessä, joka on etsinyt tuloksetta tutkimushaastattelijaa tekemään puhelinhaastatteluita. Aikaisemmin etenkin opiskelijat ovat tarttuneet pesteihin hanakasti, mutta nyt tekijää ei tunnu löytyvän.

Myös vastaajiksi nuoria on vaikea tavoittaa, sillä he eivät vastaa puhelimeen eivätkä soita takaisin.

Minulle henkilökohtaisesti puhelinkulttuurin ovat täysin pilanneet puhelinmyyjät. Puhelinnumeroani ei pitäisi löytyä mistään julkisesta tiedostosta ja silti joku tyrkyttäjä vaan soittaa.

Keskisuomalainen-lehden artikkelissa pohditaan kuinka huonot kokemukset voivat olla yksi syy siihen, että nuoret karttavat puhelimella soittamista. Lehtori Tarja Valkonen Jyväskylän yliopistosta uskoo, että moni nuori kokee saaneensa puhelimessa tylyä kohtelua.

Kyse voi olla myös tottumattomuudesta, puhelintaitojen puutteesta tai viestintäarkuudesta, arvelee Valkonen. Aiemmin oli itsestään selvää, että puhelimessa puhutaan ja osataan puhua, mutta viestintäkulttuuri on muuttumassa.

Puhelinmyynti on kovasti vanhanaikaista. Ihmettelen niitä yrityksiä, jotka sitä edelleen käyttävät. Itse luokittelen soittajat häirinnän pahimpaan luokkaan.
Viime viikolla asiaan puuttui myös Kuluttaja-asiamies, joka vaatii rotia muiden muassa mediataloille. Eivätkö mediatalot ymmärrä, että median sisältöä ja sen markkinointia ei voi erottaa. Ei etenkään, jos kokonaisuuden tavoite on luotettavuus ja hyvä lehti-lukijasuhde.

Pahaa pelkään, jos puhelinoperaattorini, jolla varmasti on numeroni, puhelinmyyjä soittaisi minulle, niin operaattori menisi heti vaihtoon.

Myös tutkimuksiin osallistuminen puhelimessa tuntuu varsin epämiellyttävältä, kun omia asioita pitäisi jakaa pelkän vieraan äänen kanssa.

Eri-ikäiset elävät paraikaa erilaisissa viestintätodellisuuksissa. Chatit lentävät kännykästä toiseen ja ryhmästä toiseen ja vaikea on kuvitella chatit ja viestit vaihtuisivat takaisin puheluihin. Sitä paitsi viesteihin ja sähköposteihin voi vastata silloin kuin parhaiten sopii. Vastaamiseen jää myös enemmän harkinta-aikaa, vaikkei se aina arjessa siltä vaikutakaan.

Verkkoviestinnän opettelussa, yleisellä tasolla on toki nähty ja koettu sen nurjapuoli hyvinkin voimakkaasti. Mutta jos ja kun pysytään tuttavien ja kavereiden tasolla, en usko, että puhelut koskaan palaavat yleiseen höpöttelyyn.

Tämä kaikki näkyy myös suoraan suomalaisten matkapuhelinverkkojen datan käytössä. Operaattoreilta odotan sopimuspakettia, missä myydään dataa kuukausiperusteisesti ja sitten voisin maksaa kuukaudessa kummastakin tekstiviestistä kappalehinnan ja samoin kappalehinnan max viidestä soitetusta puhelusta kuukaudessa.

 

 

Hyvää jotakin aikaa

Sunnuntai 28.10.2018 klo 7.38 - Kauko Niemi

Taas on viisareita väännetty ja yritetty muistaa kuinka diginumerot vaihtuvat autossa, liedessä, uunissa, mikrossa, sykemittarissa, verenpainemittarissa, kameroissa, jne jne. Niin ja sitten minulla on yksi Wienistä ostettu käyttämätön kello, jonka aikaa en ole onnistunut koskaan muuttamaan.

Käynnissä oli myös valtionhallinnon virallinen mielipidekysely tulevasta suomalaisesta ajasta, mikä se nyt sitten onkaan. Kysymyksessä oli mielipidekysely otakantaa.fi mikä ei kuitenkaan edellytä päätöksentekoa tulosten perusteella. Eikä ole syytäkään, sillä tässäkin tapauksessa suuri osa äänistä oli jonkun robotin tekaisemia.

Tietoa suomalaisten mielipiteistä ja toiveista kerätään myös gallup-tutkimuksella, jonka toteuttaa TNS Kantar Oy. Tiedonkeruu toteutetaan niin, että tulokset edustavat suomalaisten mielipiteitä alueellisesti, ikäryhmittäin ja sosioekonomisen taustan mukaan. Lisäksi asian valmistelussa tehdään vaikutusarvio ja kuullaan asiantuntijoita.

Otakantaa.fi kyselyssä oli useita, ehkä liiankin useita vaihtoehtoja. Tosin onhan se hyvä, että kaikenlaiset mielipiteet pääsevät julki. Ja monimutkaisuutta lisää se, että naapurimaat tekevät myös ikiomia päätöksiään samassa aikataulussa.

Eduskunta lopulta päättää, mikä aika valitaan pysyvästi käyttöön, jos kellojen siirtelystä luovutaan sen jälkeen, kun EU on oman päätöksensä tehnyt.

Tilanne on sikäli poikkeuksellinen ja mielenkiintoinen, että nyt on saumaa säätää virallista aikaa muullakin kuin aikavyöhykkeiden perusteella.

Tähän mennessä eri tahot ja mediat ovat jo tehneet useitakin kyselyitä ja eri tahot ovat lähteneet lobbaamaan omista lähtökohdistaan.

Suomalainen unitutkija Timo Partonen on selkeäsanaisesti puolustanut normaaliaikaa eli niin sanottua talviaikaa. Hänen mukaansa ihmisen sisäinen kello kesäaikaan siirryttäessä ryhtyy jätättämään ja tietää uniongelmia ja uniongelmista on monelle vakaviakin terveysongelmia.

Pysyvään kesäaikaan siirtyminen on väestön liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden määrän näkökulmasta parempi vaihtoehto", toteaa valtion liikuntaneuvosto lausunnossaan ja samalla linjalla on Suomen Latu.  Suurin yksimielisyys lienee siitä, että nyt lopetetaan viisarien siirtely.

Mitä tuosta yhdestä tunnista sinne tai tänne. Aika monelle ei yhtään mitään, mutta joukossamme on yllättävän paljon tavalla tai toisella unihäiriöisiä. Ja tuore tutkimus on löytänyt sellaisenkin tekijän kuin unirytmi. Vaihtelut unirytmissä aiheuttavat enemmän haittaa kuin unen määrä. Unen tärkeydestä ollaan enemmän kuin yksimielisiä ihmisen kaikenlaiselle terveydelle.

Tähän blogiin ei tarvitse hakea uniongelmaista sen kauempaa kuin näppäimistön takaa.

Geeneistäni en tiedä, mutta itse olen sataprosenttisesti syyllinen ainakin siinä mielessä, että sisäistä kelloani en ole avittanut vuosikymmeniin millään herätysvimpaimilla. Olem harrastanut vain omaa sisäistä luomuviestintää.

Nyt kun taas siirryttiin talvi, eli normaaliin aikaan, niin minulla menee tunnin tasaantumiseen noin neljä viikkoa. Pystyn heräämään ajatuksen voimalla ja noin 5 minuutin tarkkuudella ”normaalia” aikaisemmin mutten koskaan pitkittämään untani aamuisin.

Siis kellon siirtäminen keväisin ei tunnu missään, kun saa herätä tunnin aikaisemmin, mutta syksyllä ei sitten millään. Sama näkyy ja tuntuu matkustamisessa.

Matkustaessani Aasiaan, olen saman tien paikallisessa rytmissä. Olen käynyt noin parikymmentä kertaa Yhdysvalloissa ja vain kerran on sisäinen kelloni vaihtanut ajan paikallisten kanssa yhteensopivaksi. Muutaman päivän reissu Eurooppaankin on niin väsyttävä, että mieluummin jätän sen tekemättä.

Tästä voi siis jokainen päätellä mitä viisareiden siirtely ja tunti sinne tai tänne minun tapauksessani tarkoittaa. Olen oikein tyytyväinen siihen, että siirtely loppuu ja kaikkeen muuhun pystyn ajan kanssa sopeutumaan.

 

 

 

Niin siistii että sairastuu

Sunnuntai 21.10.2018 klo 9.55 - Kauko Niemi

Tuore tutkimus: Päiväkodin pihaan kannattaa laittaa muutakin kuin hiekkaa ja pensaita – maassa möyriminen saattaa vähentää lasten riskiä saada nykyajan sairauksia.

Näin oli taannoisen uutisen otsikko. Minulle tulee mieleen vanhat suomalaiset hölmöläistarinat. Hölmöläiset rakensivat talon ja unohtivat rakennuksesta ikkunat. Kun talo saatiin valmiiksi, niin ryhdyttiin kantamaan säkillä valoa sisään.

Tuossa uutisessa ensin on rakennettu siisti piha lastentarhaan ja sitten ryhdytään kantamaan pihalle multaa, siirtonurmea, turvetta jne.

Lähtöoletuksena tuolle hölmöläisen toiminnalle on, että nykyajan siisti ja puhdas ympäristö ei tarjoa riittävästi harjoitusta ihmisen puolustusjärjestelmälle. Puolet päiväkodeista sai pihoilleen multakasan, siirtonurmea, turveharkkoja ja palasen metsämaata. Tutkijat halusivat nähdä, mitä kosketus metsään tekisi lasten omalle mikrobistolle ja puolustusjärjestelmälle.

Siis ensin käytetään miljoonia, kun suunnitellaan, rakennetaan siistejä pihoja, joissa unohdetaan kokonaisuus. Muutakin kuin miltä se näyttää. Seuraavaksi käytetään taas rahaa, kun kuskataan maa-ainesta takaisin ja kolmanneksi käytetään rahaa asian tutkimiseen. Hölmöläistarinoita vuodelta 2018.

Melko pitkään on vallinnut suuri ymmärrys siitä, että vastustuskyky kehittyy, kun kohdataan pöpöjä. Elimistö oppii tunnistamaan ne ja kehittämään sekä käyttämään puolustustaan.

Siitäkin ollaan melko yksimielisiä, että jos puolustusmekanismillamme ei ole mitään puolustettavaa, niin se alkaa ”joutilaana” taistella meitä itseämme vastaan. Elämästämme on desifisioitu kaikki hyödyllinen pois.

Siis on niin siistii että sairastuu.

Immuunivaste tarvitsee monipuolisen ympäristön, jotta se voi toteuttaa tehtäväänsä. Olennaista on altistua mikrobeille riittävästi. Kaikki mikrobit eivät suinkaan ole haitallisia. Päinvastoin tarvitsemme monia niistä. Mitä enemmän iholla, limakalvoilla ja suolistossa on bakteerilajeja, sitä terveempiä näytämme olevan.

Ennen ihmiset altistuivat enemmän luonnon mikrobeille. He työnsivät kätensä multaan ja viettivät aikaa eläinten lähellä. Nyt moni lapsi varttuu kerrostalossa eikä juoksentele metsissä. Ja jos juoksentelevat niin vanhemmat kieltävät ja vahtivat etteivät pienet kätöset vain likaannu.

Yhdessä grammassa metsämaata on noin 4000 mikrobia. Kun ympäristö on hygieeninen, elimistö ei totu mikrobeihin. Kun vastustuskyky ei kehity, syntyy tulehdusreaktioita ja sairastuu helpommin.

Ennen jopa synnytettiin saunassa eikä äidin peräsuolta tyhjennetty ennen synnytystä. Silloin lapset syntyivät ulosteeseen ja altistuivat todella mikrobeille. Se oli silloin lapsille hyväksi.

Jo yksikin burana railakkaan illan jälkeen parantaa päätä hetkellisesti, mutta tuhoaa vatsan bakteeristoa. Antibioottikuureista puhumattakaan. Jotkut kantavat laukuissaan edelleen käsidesilitkuja vaikka viimeisestä lintuinfluenssasta on reilu vuosikymmen.

Tietenkään en kehota ketään asumaan paskassa ja allergioihin toki voi olla muitakin syitä. Allergiat ovat joka tapauksessa moninkertaistuneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Eiköhän tässäkin ole sama kehitys kuin ilmastonmuutoksessa. Ihminen keksii luonnottomia temppuja ja kemikaaleja, joilla luonnon tasapainoa horjutetaan kaiken aikaa.

Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-10437405

 

 

Työmarkkinasaldoni on fifty sixty

Maanantai 15.10.2018 klo 16.39 - Kauko Niemi

Elämäni ensimmäinen työpaikka opetti kahdeksassa kuukaudessa shokkina päin näköä mitä on ammattiyhdistys käytännössä. Ehkä se on tänään jotain muuta tai sitten kun seuraa päivän uutisia, niin voi olla jopa vielä raadollisempaa.

Maalaispoikana toimin maalaisjärjellä. Sokerijuurikkaat piti harventaa silloin kun kasvusto oli harvennuskunnossa. Missään ei ollut määritelty ennakkoon, milloin heinähommat tehdään. Luonto hoiti asian jonakin vuonna aikaisemmin jonakin vuonna myöhemmin muttei koskaan sateella. Hommat hoidettiin silloin kun niiden aika kulloinkin oli ja muodostui otollinen hetki. Tämä pinttymä on kasvanut tiukasti selkärankaani.

Koulujen jälkeen aloitin hommat Helsingissä. Ensimmäisessä työpaikassa vastuullani oli tietyömailla käytettävien varoitusvilkkujen toiminnan tarkistus ja loppuviritys sekä pakkaaminen toimituskuntoon. Edeltäjäni oli saanut potkut, kun oli pistänyt tyhjiä laatikoita Norjan toimitukseen - ”tehokkuuden nimissä”, eikä urakat kussut.

Olin ollut noin neljä päivää töissä, kun kahvitauko ei keskeyttänyt juuri valmistuvaa vilkkua, vaan viritin loppuun ja ajattelin pitää sen jälkeen kahvitauon. Viiden hengen lähetystö tuli ilmoittamaan, ettei kahvitunnilla sopinut tehdä töitä. Samalla he ilmoittivat, että työpäivä loppuu klo 16:00 ja käsienpesuaika alkaa 15:56. Ruuvimeisselit tippuvat kädestä ja siitäkin tulee pitää kiinni.

Meitä oli kaksi kaveria samassa huoneessa ja tämä vanha mies opetti minua tavoille sekä- työ että elämäntavoille. Hän muisti toistaa moneen kertaan, kuinka hän ei ole antanut pojalleen rahaa koulutukseen. Silloinhan hänestä tulisi herra. Muutoinkin herraviha tuntui olevan vallalla ja sen kautta olemiseni alkoi käydä aika tukalaksi.

Lupauduin näet menemään työkeikalle Kemiöön. Saman projektin takia yrityksen teknologiajohtaja vieraili siellä samaan aikaan. Asioiden helpottamiseksi lyöttäydyin hänen Saabinsa kyytiin. Tämä sitten tulkittiin herrojen kanssa vehkeilyksi ja montaa juttukaveria ei tämän jälkeen työmaalta löytynyt. Asiaa vauhditti, etten liittynyt mihinkään liittoon. Näin alkoi minun elämäni työmarkkinatuntemus kantapään kautta.

Tämän kokemuksen jälkeen seurasikin 20 vuoden työelämä, missä ei tullut vastaan ainuttakaan ammattiyhdistysajatusta suunnasta eikä toisesta. Enkä myöskään itse kuulunut mihinkään liittoon. Parhaimmillaan tekemisiäni mitattiin työn laadulla ja palkkaneuvottelut kytkeytyivät kehitys- ja arviointikeskusteluin. Jos työn tulokset ylittivät tavoitteet niin siitä seurasi pyytämättä palkankorotus, eikä siitä tarvinnut neuvotella missään pöydässä.

Ensimmäisen kerran siis jouduin, pääsin, what ever, puntaroimaan ammatillisesti järjestäytymistäni 20 vuoden työrupeaman jälkeen. Tuolloin liityin alan työntekijäliittoon käytännön toimien helpottamiseksi. Minkäänlaisia aatteellisia intohimoja ei tuolloin ollut puoleen eikä toiseen.

Käytännössä tämä merkitsi, että palkkakehitykseni pysähtyi seuraaviksi 20 vuodeksi liiton määräämälle kulloisellekin tasolle, eikä sillä ollut juurikaan mitään kytköstä työn määrään tai laadullisiin tuloksiin.

Muistaakseni en koskaan ole ollut lakossa, mutta lomautettuna kylläkin.

Näillä kokemuksilla ja taustatiedoilla on kokolailla vaikeaa ymmärtää näiden viime päivien työmarkkinateatterin syvällisintä olemusta, saati ottaa kantaa puolesta tai vastaan. Järjestäytyminen toi minulle henkilökohtaisesti kuitenkin pysähtyneisyyden ajan koko työuraani ajatellen.

Katsotaan nyt sitten huomenna tiistaina ja keskiviikkona, kuinka teatterin esiriippu sulkeutuu ja missä tunnelmissa siirrytään väliaikakuohareille.

Tämän päiväisen tuoreen kyselyn mukaan Hallituksen esitystä vastustaa 46 prosenttia, ja sitä kannattaa 41 prosenttia Suomen kansasta. 

 

 

Olet loppuelämäsi mielipiteittesi vanki

Sunnuntai 14.10.2018 klo 7.52 - Kauko Niemi

Some on osoittanut jo moneen kertaan, ettei ihminen pysty itse arvioimaan omia sanomisiaan. Nyt on sitten saatu parikin oikeuden tulkintaa missä menee raja sananvapauden ja kunnianloukkauksen välillä. Ihminen on näköjään itse kykenemätön vetämään rajaa sanomisilleen.

Tällä tarkoitan tervetullutta oikeuden rajanvetopäätöstä tapauksessa Tomi Metsäketo. Neljä naista tuomittiin sakkoihin. Tällaisia päätöksiä pitäisi syntyä pikaisesti muutamia lisää. Myös sellaisissa tapauksissa, joissa ei ole mukana julkisuuden henkilö. Heidän kohdallaan kunnianloukkauksen raja venyy välillä tolkuttoman pitkälle.

Korostan nyt vielä asian ympärillä pyörineet tarinat ovat lipsuneet sinne ja tänne. Prosessissa ei käsitelty, eikä pitänytkään käsitellä Tomi Metsäkedon käytöstä. Eikä tässä tapauksessa pidä sotkea oikeudellista ja moraalista vastuuta.

Metsäkedon tapauksen kanssa saman aikaan suuria sanomisia puitiin myös Laura Huhtasaaren kohdalla. Huhtasaari on poliitikko ja tällä kertaa hän loi keksimällä keksityn tempun päästäkseen julkisuuteen. Hän hyödynsi provokaatiossaan lapsia. Huhtasaarenkin kohdalla toivoisi, että kyseinen koulu selvityttäsi sen rajan mitä poliitikko saa tehdä ja mitä ei. Mitä tietoja kouluista ja oppilaista saa julkaista niin että nimet paljastuvat.

Myös hyvinkääläinen huoltoasemayrittäjä otti oikeuden omiin käsiinsä. Sen sijaan, että olisi antanut todistusaineiston poliisin selvitettäväksi, kuva-aineisto bensavarkaasta levitettiin julkisesti somessa. Viime viikolla Hyvinkään käräjäoikeudessa nnettiin  huoltoasemayrittäjälle 4400 euron sakot yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Yrityksen työntekijä sai 660 euron sakot samaisesta syystä.

Tällaisia oikeuden linjauksia ehdottomasti tarvitaan, koska yksittäinen ihminen ei näköjään ymmärrä rajaa, saati ymmärtäisi ja osaisi hyviä ja kohteliaita käyttäytymistapoja. Näiden asioiden mittaamisessa on se käytännön ongelma, ettei poliisin resursseja riitä jokaiseen nokkapokkaan.

Metsäketoa kutsuttiin viimesyksyisissä Facebook- ja Twitter-kirjoituksissa muun muassa sarja-ahdistelijaksi ja raiskaajaksi. Kaikki syytetyt kiistivät syyllistyneensä rikoksiin. Naisten mukaan heillä oli perusteltu syy olettaa, että muun muassa sosiaalisen median aiemmassa kirjoittelussa esitetyt asiat olisivat totta. Osa viittasi myös käynnissä olleeseen metoo-keskusteluun. Oikeuden päätös – törkeä kunnianloukkaus.

Sosiaalisessa mediassa kaikki kirjoitukset ovat mielipiteitä, eikä ole olemassa mitään perusteltua syytä uskoa, että mielipiteet muuttuisivat, joten enemmän todeksi, kun ne ovat mustaa valkoisella for ever.

Joissakin tapauksissa somessa saattaisi päästä lähelle totuutta, jos jaetaan suoraan ammattimaisesti ja journalistisin periaattein julkaistun median tietoja. Siis median, joka on tarkistanut tietonsa paikkansapitävyyden, niin kuin aina pitäisi tapahtua.

Metsäkedon tapauksessa kolme mediaa sai langettavan päätöksen Julkisensananneuvostolta. Se on aika paljon yhdestä asiasta, kun julkaistun tiedon luotettavuus ei täytä medialle asetettuja vaatimuksia. Tämä osaltaan kertoo, kuinka villejä ja huonosti tarkistettuja huhuja tuolloin oli liikkeellä.

Perusteltu syy olettaa, että somen kirjoittelussa esitetyt asiat olisivat totta, horjuu joka päivä, kun jopa valtiolliset trollitehtaat saati pienemmät yksittäiset trollit, jotka tuottavat jatkuvasti tuutin täydeltä soopaa, valeuutisia omien tarkoitusperiensä pönkittämiseksi. 

Somekäyttäytymiselle oikeudelliset tulkinnat ovat tervetulleita ja lisää tarvitaan, jotta ihminen edes jollakin tavalla hahmottaisi rajat sanomisilleen, kun niitä ei luonnostaan synny.

Nämä neljä naista ovat nyt loppuelämänsä mielipiteittensä vankeja, vaikka kuinka muuta yrittäisivät ja kuinka tosissaan mielipidettään yrittäisivät vaihtaa. Tämä mielipide on ja pysyy. Jokainen somen käyttäjä on aina mielipiteittensä vanki. Se mitä julkaiset, sitä et voi perua. Se peilaa mielipidettäsi koko loppuelämän. Ihan äärimmäisissä tapauksissa on viranomaisten avustuksella saatu joitakin julkaisuja poistettua silloin kun jostakin laista löytyy riittäviä perusteita.

Niinkin viattomissa asioissa kuin vaikkapa lapsien tai lastenlapsien tietojen ja kuvien julkaisussa tuskin kukaan haluaisi, että muutaman vuoden kuluttua kuulet teini-ikäisen loukkaantuvan syvästi, kuinka todella tyhmä äiti tai mummi on julkaissut tuollaista paskatietoa. Tai kun korkeaan asemaan edenneen henkilön tietoja kaivetaan juorulehtien sivuille – ei ihme, tällainen hän oli jo lapsena tai kuinka vaipat kiristivät häntä jo vauvana. 

Ps.
Kunnianloukkaus on rikos, jossa henkilöstä esitetään valheellinen ja loukatulle henkilölle vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa aiheuttava väite. Rangaistuksena siitä on sakkoja.