Panhuilusta äänimaisemointiin

Sunnuntai 7.10.2018 klo 19.28 - Kauko Niemi

Kohtasin suuren mysteerin – väitteen, että kauppakeskuksen taustamusiikki pystyy laukaisemaan tarpeen ostaa vaikkapa uuden paidan. Voisiko minulle joskus käydä niin, että kauppakeskuksen taustamusiikki laukaisisi tarpeen jollekin heräteostolle. Näin väittää äänimaisemointiin erikoistunut yritys?

Pahaa pelkään, ettei minulle näin tapahdu, vaikka musiikilla on toki syvällinen vaikutus minuun niin kuin moneen muuhunkin. Sen nyt tiedän varmana, että teleoperaattorin palvelunumeroon soitettaessa panhuilumusiikki tai muu pimpelipompeli 40 minuutin odotusmusiikkina alkaa ärsyttämään.

Äänimaisemointi on kuitenkin nouseva viestintätrendi. Jokaisessa ostarissa tarjoillaan enemmän tai vähemmän jonkinlaista ääntä mainosten välissä. Yhtäänhän se ei ole huonoasia, jos äänimaisemalla pystytään tukemaan paikan profiilia.

Teknistä kehitystäkin on havaittavissa. Suurten alueiden yhtenäisestä äänijärjestelmää pilkotaan, jotta huulipunaa ostavan ei tarvitsisi kuunnella kuinka hyvä tarjous on nyt sika-nauta-jauhelihasta.

Kansainväliset kokemukset kertovat, että äänimaisemoinnilla pystytään kasvattamaan kauppakeskuksen myyntiä useita prosentteja.

Kampin keskus on ensimmäinen täysin äänimaisemoitu kauppakeskus Suomessa. Kauppakeskukselle tehtiin kaksi äänimaisemaa, yksi E-tasolle ja toinen varsinaisiin kauppakerroksiin.

Nyt testaukset ja mittaukset osoittavat, että Kampin asiakkaiden keskiviipymä on äänimaiseman soidessa 7,7 prosenttia pidempi, kuin aikaisemman taustamusiikin soidessa. Tällainen viipymän kasvu johtaa brittiläisen Path Intelligencen mukaan jopa 10 prosentin myynnin kasvuun, joka Kampin kokoiselle kauppakeskukselle voisi parhaimmillaan tarkoittaa viime vuoden kokonaismyyntiin peilaten noin 25 miljoonan euron myynnin kasvua vuodessa. Komeita lukuja sinänsä.

Omakohtaisesti voin sanoa, että käyn Kampissa liki päivittäin, mutta en ole huomannut mitään muutosta, enkä pysty edes sanomaan mitä siellä kuuluu. Onneksi ei kuitenkaan ärsyttävän kovaa. Volyymilla saa helposti ainakin minut kaikkoamaan.

Toteuttajan tiedotteesta kuitenkin selviää, että Kampin kohdalla kyse on tavallisen taustamusiikin sijaan sille suunniteltu äänimaisema.  Vastaavaa ei kuule missään muualla. Äänimaisemaa soitetaan laitteella, joka säveltää itse ääntä etukäteen määriteltyjen reunaehtojen sisällä.

Kohdentaminen on nykyaikaisen äänimaisemoinnin järkevä trendi. Iso osa yrityksistä kuitenkin perustaa edelleen äänisisältöjensä suunnittelun keskiarvoratkaisuihin: taustamusiikki valitaan valmiista soittolistoista ja äänimainonnassa tarjoillaan kaikille kaikkea.

Esimerkiksi S-ryhmä satsaa vahvemmin myymälöidensä äänisisältöihin. Se hakee ratkaisua taustamusiikille, äänimainonnan laitteistolle, musiikkikirjastoille, musiikin brändäyspalvelulle sekä äänimainonnan tuotannolle. Ryhmä uskoo, että äänimaailman tulee olla kiinteä osa mietittyä asiointikokemusta.

S-ryhmä hyödyntää musiikkia kasvavassa määrin myös ketjujensa markkinoinnissa. Tästä esimerkkeinä toimivat Prisman ”Juokse kovempaa” sekä ”Taste of the Champion”, S-Pankin ”Laina” sekä uudenlaiset artistiyhteistyön muodot, kuten Eppu Normaalin (Prisma) sekä viimeisimpänä Apulannan (Kodin Terra) kanssa.

Julkinen äänihoukutus on viestinnän kokonaiskentässä ollut jollakin tavalla taka-alalla ja näyttäisi nyt raivaavan tietä kokonaisuuteen. Ja jos en ole ainoa, jolle äänimaisemat ovat olleet lähinnä pelkkää ärsyttävää taustagagofoniaa, niin parempaa on luvassa.

Tai pieni myönnytys – ainoa äänimaisemointi, jonka ylipäätään muistan. Jossakin on ollut se miesten vessa missä linnut liversivät, eikä se ollut Nuuksiossa. Tosin sekään ei ratkaissut teinkö ison vai pienen tarpeeni tai pissasinko 20 sekuntia kauemmin.

Taskuparkki onnistuisi, jos olisi yksikin hole

Perjantai 28.9.2018 klo 16.42 - Kauko Niemi

Huomenna vietetään Kansallista pysäköintipäivää ja päivän kunniaksi järjestetään Espoon Tapiolassa Taskuparkin SM-kisat. Minulla on tuollainen kisa joka päivä.

Nyt eletään sitä aikaa, kun joka ilta Töölössä (Ooppera, Finlandia-talo, Musiikkitalo, Temppeliaukio, Tennispalatsi) paikoittaa 600-800 ylimääräistä autoa.

Tällä viikolla erehdyin aikataulusuunnittelussa pahasti ja palasin autolla kotiin 18:00 – 19:00 välillä. Parinkymmenen minuutin surfailun jälkeen hermo petti ja jätin autoni aika lähelle suojatietä. Seuraavana päivä tuo etäisyys tarkentui virhemaksukuitista 4,1 metriksi.

Jäin miettimään, kun ministeri Soinikin sai anteeksi Eduskunnassa, niin miksen minäkin paikoituksessa. Lappuliisa voisi todeta asukaspysäköintilapusta, että auto asuu alueella ja tarkistaa tietokannastaan, että hän on saanut edellisen virhemaksun yli vuosi sitten, joten annetaan olla tämä 90 cm. Ja näköjään tunnollisesti maksanut kaikki aiemmat virheensä. Eli kuinka tarkasti sääntöjä noudatetaan.

 

Edellisen kerran pohdin asiaa lauantai 9.1.2010

Helsingin asukaspysäköinti on varmasti yksi maailman parhaimmista bisnes-malleista. Asiakas ostaa tuotteen, jonka saannista ei anneta mitään takuuta. Moni lentoyhtiö on kateudesta kalpeena. Nekin ovat yrittäneet ylibookata koneitaan ja kun kaikki eivät ole koneeseen mahtuneet, niin lentoyhtiöt ovat sovinnolla maksaneet aivan kohtuullisia korvauksia.

Asukaspysäköintikyltti autossa ei anna mitään takuuta siitä, että löydät paikan autollesi siltä alueelta, johon kyltti oikeuttaa auton jättämään. Minkähän kannan kuluttajaviranomainen tähän ottaisi. Ehkä sitäkin pitää jonain päivänä kysyä.

Kaupunki myy kaikille paikkaan oikeutetulle pysäköintitunnuksen riippumatta siitä onko alueella paikkoja vai ei.

Asukaspysäköintiä tarjoava taho, Helsingin kaupunki, kasaa parhaillaan lumikasoja asukaspysäköintipaikoille. Yhdessäkään lumikassa en ole nähnyt asukaspysäköinti kylttiä saati pysäköintivirhemaksua, vaikka lumikasat ovat pysäköity väärin.

Kilpailua ei myöskään ole. Kaupunki korotti vuoden vaihteessa maksun 36 eurosta 100 euroon. (312€/2019) Ei mikään pieni yksipuolinen korotus vaihtoehdottomassa tilanteessa. Tosin kaupungin kassa karttuu yhdestä 2,7 miljoonaan euroon.

Rahahan tässä ei kuitenkaan ole ydinkysymys vaan se, että jos jotain ostaa, niin tuote tai palvelu pitäisi myös saada. Muutoinhan se täyttää petoksen tunnusmerkit.

Nyt vedotaan, että kadun varret ovat kesäautojen säilytyspaikkoina. Eikö silloin olisi järkevämpää tarjota kesäautoille talvisäilytyspaikka jossakin tattarinsuolla. Onhan veneillekin osoitettu talvisäilytysalueita, jopa Helsingin paraatipaikalla.

Asukaspysäköinnin erikoisuuksiin kuuluu myös yrityspysäköinti. Esimerkiksi toimisto, jossa työskentelee viisi ihmistä samassa tilassa, samalla alalla. Heistä, jokaisella on oma yhtiönsä. Rakennusviraston mukaan heillä kaikilla on oikeus kolmeen yrityspysäköintipaikkaan. Näin ollen pikku toimistolla on oikeus viiteentoista pysäköintilupaan.

Sylki ei tuo suuhun vahingossa sanaa ihmisroska

Perjantai 14.9.2018 klo 16.22 - Kauko Niemi

Tällä viikolla siirryttiin sanan varsinaisessa merkityksessä sanoista tekoihin, niin kuin pitääkin. Riikka Moilanen sai potkut Pihlajalinnasta ja Kärsämäen rehtori Tuomo Pesonen pidätettiin heti tehtävistään alatyylisen puheensa jälkeen.

Aiemmin kesällä Porin Jazzin vastanimitetty toimitusjohtaja teki nopean U-käännöksen hänelle henkilökohtaisesti tärkeiden sanojensa seurauksena. Sanojen jotka merkitsivät muille jotain muuta.

Sellainen sana kuin ihmisroska ei tule ulos suusta vahingossa kuten ei, on, juu, eikun, tai, jne jne. Sana on aivan varmasti pyörinyt ihmisen päässä ja aatoksissa ja Riikka Moilanen on antanut sille oman merkityksensä oululaisessa katukuvassa. Sanan käyttäminen julkisesti paljastaa millaisia ajatuksia hänen päässään liikkuu.

Huonosti muotoilussa anteeksipyynnössä oli myös väärä ilmaisu. Ei tapahtunut virhettä. Jos Moilanen olisi sanonut, että Suomessa on 53 miljoonaa asukasta, niin siinä olisi ollut pilkkuvirhe ja sitä voitaisiin nimittää virheeksi. Mutta kun sanalla on tavoiteltu voimakasta tunnelatausta, sitä ei voi kutsua virheeksi edes anteeksipyynnössä. Tai sitten anteeksipyyntö on vain muodollinen hyvitys kuten tässä tapauksessa.

Yli kymmenen vuotta nuorten kasvatustehtävissä Kärsämäellä toiminut rehtori Tuomo Pesonen kommentoi vähättelevästi Ylen MOT:lle koulun suuria seksuaalisen häirinnän lukuja. Tässä tapauksessa nyt käytetyt sanat ja esitystyyli synkkaavat oikein hyvin vuosien varrella syntynyttä käytännön tulosta. Koulu komeilee Suomen koulujen kärkisijoilla seksuaalisen häirinnän tutkimuslistoilla.

Jokainen sana saa merkityksen vasta vastaanottajan päässä hänen tietämyksestään ja taustastaan riippuen. Yksinkertaistaen voitaisiin sanoa - kun sanot sanan ihminen papille, niin hän miettii, että onko ihminen uskovainen vai ateisti, kun sanot sanan ihminen lääkärille, niin hän helposti miettii, onko hän terve vai sairas. Poliitikko miettii onko hän oikeistolainen vai vasemmistolainen. Ja sitten sosiaalisessa mediassa tuhannet eri ihmiset antavat samalle sanalle ihminen tuhansia eri merkityksiä ja nopeassa viestintäverkossa soppa kiehuu hetkessä yli äyräitten. Ilman että kukaan oikeastaan tarkkaan tietää mitä on tarkoitettu. Somessa niin sanotun viestinnällisen kohderyhmäajattelun hallinta on liki mahdotonta.

Sylki ei tuo edes Moilaselle hallitsemattomasti tuollaista ihmisroska-sanaa, vaan se oli typerää ja tavoitteellista sanankäyttöä sellaiselta ihmiseltä, joka on vastuussa sekä Pihlajalinnan johtajana että kaupunginvaltuutettuna ihmisten hyvinvoinnista.

Pihlajalinna teki nopeasti ryhdikkään päätöksen. Yrityksen arvoilla ei ole mitään virkaa, jos ne eivät näy jokapäiväisessä käytännössä. Arvojen ja toiminnan välinen ristiriita ei selittelyillä ja muodollisilla anteeksipyynnöillä parane, vaan kertautuu ja vaikuttaa pian kaikkeen.

Miettikääpä seuraavalla kerralla omaan somepäivitykseenne tulleita kommentteja ja arvioikaa millaisen merkityksen vastaanottaja on antanut käyttämillenne sanoille ja kuville. Mitä paremmin tunnet vastaanottajan (kohderyhmän) sitä paremmin pystyt arvioimaan hänen kommenttiaan. Äläkä koskaan tyydy väärään ratkaisuun, että hänhän on tyhmä. Vaan sinun käyttämäsi sanat ovat olleet hänelle vääriä ja tyhmiä tai yleensä niitä on riittämättömästi oikean ja tavoittelemasi viestin luomiseksi.  Valitettavan usein somessa heitetään muutaman sanan vihjailuja, jotka ovat niitä kaikkein vaarallisimpia päivityksiä, aivan kuin heittäisi bensaa liekkeihin.

Joku päivittää kukan kuvan ja tekstinä on sana kukka. Mitä se tarkoittaa. Minusta kukka on ruma, Tiinasta kukka on kaunis, Kallesta kukka muistuttaa naapurin huonosti hoidettu/rääkättyä kasvia. Muistattehan sen leikin, jossa jokin asia kuiskattiin kiertämään korvasta korvaan ja 20 kuiskauksen jälkeen se oli muuttunut sisällöltään täysin toiseksi.

Itselläni on ikuinen muisto, kun aloittelevana ”viestintäguruna” tein luovan jouluntoivotuksen henkilökunnan sisäiseen lehteen ja sitten jouluaaton iltapäivällä soi puhelin ja yrityksen johtoryhmään kuuluva henkilö soittaa ja kysyy, tarkoititko minua siinä viestissäsi. Minulla ei kertaakaan ollut kyseinen ihminen mielessä viestiä kirjoittaessani. Mutta vuosikymmenten mietintäprosessi siitä onneksi käynnistyi. Miten vaikeaa on saada lähettämilleni sanoille ja niiden yhdistelmille oikea ja luotettava merkitys vastaanottajan päässä.

 

 

 

 

Pitääkö lääkärin välttämättä näytellä lääkäriä

Sunnuntai 9.9.2018 klo 11.08 - Kauko Niemi

Lääkäriin rooliin kohdistuu paljon odotuksia. Lääkärin tulee olla vahva, rauhallinen ja itsevarma – ja jos siltä ei tunnu, pitää esittää.

Näin sanoo Reetta Huttunen, itsekin lääkäri, Helsingin Sanomien laajassa artikkelissa, missä hän kuvailee inhimillistä ihmistä valkoisen lääkäritakin takaa haastattelussa ja runoissaan. Artikkeli on arvokas, poikkeuksen avoin, mutta jäin miettimään lääkäreiden viestintätaitoja ja pitääkö todella olla epäaito ja esittää lääkäriä?

Lääkärin työ on paljon muutakin kuin lääketiedettä. Lääketiede on vain pohja työlle, joka kehittyy ja paranee kokemuksen ja käytäntöjen myötä ja erityisen paljon kuuntelemalla potilasta. Lääkärihän ei koskaan ole elänyt ainuttakaan potilaan arkipäivää.

Finnradion haastattelussa Erkki Antila, joka edustaa potilaan kokonaisvaltaista kohtaamista, sanoi osuvasti rakentavansa kumppanuutta potilaan kanssa.

Helsingin Sanomien artikkelissa Huttunen on tutkiskellut runoissaan myös lääkärin osoittamaa empatiaa. Huttusen mielestä lääkärin empatia on ensisijaisesti sitä, että hän kuuntelee potilasta. Sitä kautta usein löytyy ratkaisu potilaan ongelmiinkin. Juurikin näin paitsi byrokratia rajaa kuunteluajaksi 10 minuuttia ja siinä ajassa ehtii tervehtiä.

Jos lääkärin pitää esittää auktoriteettia eli mentaalilla ”lääkäri määrää”, on aika ajanut hänen ohitseen. Auktoriteetti ei kuulu enää tähän päivään lääkärin hommissa, eikä se sovellu oikein mihinkään muuhunkaan työhön. Ei etenkään asiakaspalveluun, jota lääkärintyö pohjimmiltaan on. Minulle lääkärin neuvot ja lääkereseptit ovat suosituksia, jos vain satun ymmärtämään miksi tällaiset neuvot ja tuollaiset pillerit.

Istun vanhemman mieslääkärin vastaanotolla jokunen aika sitten. Kuitenkin reilusti minua nuoremman. Edessä pari labrakoetta ja lääkäri kysyy, haluanko tulla hakemaan tulokset täältä vai lähetetäänkö postitse. Vastaan, että ei kumpaakaan, näen ne netistä. Lääkäri valahtaa punaiseksi ja hätääntyneen tuntuisena kysyy – mitä sinä oikein näet sieltä netistä?

Jokainen potilas tarvitsee uskoa parantumiseen. Enkä nyt puhu henkiparantajista, vaan tavallisen lääkärin viestintäkäyttäytymisestä. Uskoa ei lisää, että lääkäri sanoo kirjoittavansa reseptin ja lääke pitää ottaa ruokailun yhteydessä iltaisin. Lääkäriltä jää usein valistamatta miksi ja miten lääke vaikuttaa. Yksikään lääkäri ei ole minulle kertonut välttämätöntä tietoa siitä, kuinka elimistölle elintärkeät kolesterolit toimivat oikeassa suhteessa. Pelkkä mitattu numero ei kerro totuutta kokonaisuudesta.

Arvovalta kysymyskö, jos potilas tietää liikaa. Lääkäreiden suuri huolenaihe onkin se, että potilaat googlaavat niin paljon tietoa. Tietenkään harvan potilaan tietämys ei riittää tulkitsemaan nettitietoa. Ja sitä onko se ylipäätään luotettavaa. Siinä on paikka myös lääkärin perusteluille.

Terveyskeskuslääkäri soittaa minulle käyntiäni seuraavana päivänä ja sanoo keskustelleensa kollegan kanssa ja tulleensa sellaiseen ratkaisuun, että tarkistetaan vielä B-vitamiinitasoni ja hän on kirjoittanut lähetteen labraan.

Siis terveyskeskuslääkäri on miettinyt minua senkin jälkeen, kun poistuin vastaanotolta. Hän tunnusti rehellisesti, ettei hän kaikkea hoksannut. Arvostan suuresti hänen rehellisyyttään, eikä hänen tarvinnut esittää Jumalasta seuraavaa.

Päinvastainen esimerkki tämän vuoden helmikuulta. Olin niin kiihdyksissä ja verenpaineet varmasti katossa, vaikka niitä paineita olinkin juuri hoidattamassa, etten muista edes tervehtikö lääkäri lainkaan. Hänen ensimmäiset sanansa olivat, että sinulla on huonot ruokailutottumukset, koska mittaukset näyttävät niin. Hän ei siis tiennyt eikä halunnutkaan tietää, että teen itse kaiken suuhunpantavan 99 prosenttisesti hyvistä perusraaka-aineista vain ja ainoastaan terveyden ehdoilla.

Ihmisen parantuminen on pitkälti kiinni lääkärin vuorovaikutuksesta. Sehän on myös tieteellisesti osoitettu monissa lumelääketesteissä, joissa pelkkä sokeripilleri tekee ihmeitä.

Finnradio / Erkki Antila - https://www.facebook.com/finnradio/videos/444087172780331/

Helsingin Sanomat / Reetta Huttunen - https://www.hs.fi/elama/art-2000005808021.html

Miten ihmeessä tieto voi kadota mustaan aukkoon

Sunnuntai 2.9.2018 klo 9.50 - Kauko Niemi

Normaalissa elämässä törmää varsin usein tilanteeseen missä en ole kuullutkaan jostain varsin laajasti  ja monipuolisesti levitettystä tiedosta. Aivan kuin minulla olisi silikonikorvat ja tieto olisi kadonnut mustaan aukkoon.

Esimerkiksi viime viikolla poliisi laputti 5500 kuskia ylinopeudesta. Vaikea usko, että joku maksaisi ilomielin kohtuullisen summan ihan vapaaehtoisesti.

Poliisi tiedotti asiasta varsin selkeästi, että jokaisessa peltipoliisissa on kamera käytössä. Tämän lisäksi kaikki liikkuvat yksiköt olivat käytössä. Uutisnarkomaanina en pysty juurikaan mainitsemaan mediaa, missä asiasta ei olisi ainakin kertaalleen uutisoitu.

Ja siis kaiken tämän jälkeen 5500 kuskia kiitää ylinopeutta rysään, eikä malta yhtä vuorokautta noudattaa tieliikennesääntöjä.

Viikko sitten viikonloppuna 60.000 ihmistä oli haltioissaan ja jopa itki Lahden mäkimontussa Cheakin valot sammuu jäähyväiskonsertissa.

Minä ei siellä ollut. Jos minulle soitettaisiin sekalaista musiikkia ja joukossa olisi Suomen menestyvimmän artistin biisejä mukana, niin en pystyisi tunnistamaan ainuttakaan.

Olen ihan varmasti kuullut Cheekin musiikkia, mutta se on mennyt suoraan mustaan aukkoon. Se tieto mikä Cheekistä on tarttunut minun kovalevylle, on herran ylivoimainen tapa hallita julkisuutta ja yksityisyyttä. Lehdistä ei voi lukea kohujuttuja Cheekistä eikä myöskään some-kohuja ole juurikaan noussut pintaan. Todellinen markkinointiguru. Kaikki on suunniteltu millin ja sanatarkasti.

Ilmeisesti hänen musiikkinsa kiinnostaa laajasti, jos 60.000 ihmistä ostaa kalliin lipun ja matkustaa satoja kilometrejä.

Samaan sarjaan kuuluu maailman kuulu ruotsalainen 28 vuotias Avicii, oikealta nimeltään Tim Bergling.  ”kuulin” hänen nimensä ensimmäisen kerran vasta uutisessa hänen itsemurhastaan.

Törmäsin tilanteeseen, missä erään yrityksen työntekijä ihmetteli mitkä juhlat nyt on – koko yrityksen henkilökunta koolla ja kahvia ja kakkua pöydässä.

Yritys juhlisti päivää, jolloin uudet nettisivut otettiin tuotantokäyttöön ja tämä oli ainakin yhdelle henkilölle täysi yllätys. Tai ainakin yhdelle, joka tunnusti asian ääneen.

Kuitenkin projekti oli ollut yrityksen sisällä julkinen jo kahdeksan kuukautta. Siitä oli kerrottu useaan kertaan yrityksen sisäisissä tiedotteissa. Kerrottu projektin etenemisestä. Kertaakaan tuollainen tieto ei osunut menemään perille.

Tällaisten esimerkkien jälkeen tietenkin voi kuvitella markkinamiesten ja tiedottajien tuskan, kun viestit eivät tavoita edes kohderyhmää, uusista potentiaalisista asiakkaista puhumattakaan. Ei edes silloin kun kaiken maailman tietotekniset ratkaisut luovat mitä ihmeellisimpiä algoritmejä. Ja niitä edeltää vaikka millaisia houkutuksia, jotta antaisit tietoja tekemisistäsi ja ajattelustasi.

Muotitermi kupla kyllä kuvaa tilannetta harvinaisen hyvin. Tuossa omassa esimerkissäni olen todella kuplautunut ja kaikki merkit viittaavat siihen, että jo oman pääni moniajojärjestelmä on kehittynyt varsin pitkälle.

Teen päivän hommia melkein poikkeuksetta niin että radiokanavat soivat taustalla. Täydellisenä uutisnarkomaanina kuulet uudet uutiset hälyn joukosta, mutta musiikki menee toisesta korvasta sisään ja toisesta saman tien ulos jättämättä mitään merkintää kovalevylleni. Paitsi jos se on melodista ja kaunista. ”Oikeaa musiikkia” kuuntelen sitten muilta kuin uutis- tai hömppäkanavilta.

Siksi en tunnista sen enempää Cheekin kuin kenenkään muunkaan räppärin musiikkia enkä mitään mikä alkaa jumputuksella. Kerran yhdelle tuttavaurkurille sanoinkin, että nyt tiedän, miksi tykkään urkumusiikista. Siinä kun ei ole mukana teknokomppia.

Tuota ylinopeusrysää on jo kovin vaikea selittää. Ehkä siinä on merkittävänä tekijänä jonkin moinen välinpitämättömyys. Muutama satanen sinne sun tänne, jos alla on yli 50.000 euron auto. Asenteesta kertoo jotakin sekin, kun kiekkoveteraani Juhani Tammiselle kahden kuukauden aikana välähti kolmesti, ja välähdykset toivat kuuden viikon ajokiellon.

- En voi kerta kaikkiaan kuin nauraa. Uskallan väittää, että tämä on maailman mittakaavassa aivan poikkeuksellista, toteaa Tamminen Iltalehdessä.

Millainen kupla on sitten kyseessä, jos oman työpaikan asiat eivät kiinnosta vähääkään. Tai onko kupla sitten niin pieni, ettei sen sisään mahdu omien työtehtävien lisäksi mitään muuta. Voitaisko jollakin motivoinnin pallolaajennustekniikalla saada kuplaa suuremmaksi.

Ps
Roskauton kuljettajakaan tiedot eivät tainneet olla ihan ajantasasalla vaikka kaikki kanavat tuuttasivat Ranskan presidentin vierailusta satasella. Roska-auton kuljettaja kun säntäsi tyhjentämään roskiksia Kesärantaan samaan aikaan pääministeri Juha Sipilän ja Ranskan presidentti Emmanuel Macronin kanssa.

 

 

 

Vaarallinen yhdistelmä - Jeesuksesta seuraava, joka elää selibaatissa

Lauantai 25.8.2018 klo 8.46 - Kauko Niemi

Selibaatti eli naimattomuus tarkoittaa pidättäytymistä avioliitosta ja yleensä seksuaalielämästä.

Selibaattilupaus on osa kristillisiä luostarilupauksia. Katolisen kirkon latinalaisessa riituksessa selibaattia edellytetään munkkien ja nunnien lisäksi myös papeilta ja piispoilta, ortodoksisessa kirkossa sekä idän katolisissa kirkoissa vain piispoilta. (Wikipedia)

* * *

Jäsenmäärällä mitattuna 1,25 miljardilla jäsenellään maailman suurin kirkko on joutunut todella katsomaan totuutta silmiin. Vuosisatojen ajan kirkon rakenteet ovat pystyneet peittelemään mitä karkeimmat ihmisarvon loukkaukset. Eikä niistä päästä tulevaisuudessakaan eroon niin kauan kun kirkko kieltää ihmisen normaalin tarpeen eli seksuaalisuuden.

En näe suurtakaan eroa sillä, että kielletäänkö ihmiseltä syöminen, nukkuminen vai seksuaalisuus. Kaikki ovat ihmisen perustarpeita, joita ilman elämä ei ole tasapainossa.

Katollisen kirkon rakenteissa on omia lakeja ja monia muita ristiriitaisuuksia useiden demokraattisten hallintojen ja lainsäädäntöjen kanssa. Kirkon rakenteisiin puuttuminen ulkopuolelta on kokolailla mahdottomuus. Tietovuotojen on tapahduttava kirkon sisältä.

Aiemminkin on vuotanut julkisuuteen yksittäisiä seksiskandaaleja ja pääsääntöisesti katollisen kirkon piiristä. Nyt kuitenkin tekijöitä on satoja ja lapsiuhreja jopa tuhansia. Huomionarvoista on se, että nyt on paljastunut asioita vain kuudesta hiippakunnasta ja hiippakuntia on Yhdysvalloissa parisensataa.

Katollisen kirkon piirissä on myös maksettu uhreja hiljaisiksi jopa siinä mitassa, että seurakuntia on mennyt jopa konkurssiin.

Katolisen kirkon opetuksen mukaan kirkon piispat ovat apostolien seuraajia ja Paavi eli Rooman piispa on apostoli Pietarin seuraaja. Piispojen ja pappien asema Jeesuksesta seuraavina luo sellaisen arvomaailman, ettei heitä voi kukaan tavallinen ihminen vastustaa. Ei sitten minkäänlaisessa tilanteessa.

Vaarallinen yhdistelmä syntyy, kun vastustamattomalta auktoriteetilta kielletään luonnollinen seksuaalisuus. Seksuaalisuus, jota hän toteuttaa joka tapauksessa tavalla tai toisella.

A-sudiossa vieraillut Suomen katollisen kirkon tiedottaja puhui varovaisin sanakääntein selibaatista ikään kuin se olisi vain este avioliitolle. Sen takia, että papit suuntaisivat kaiken tarmonsa kirkon hyväksi. Seksuaalisuuteen hän ei viitannut vahingossakaan. Avioliittokin jo toisi ihmiselle yhden normaalin tavan toteuttaa seksuaalisuuttaan.

* * *

Ihmisen seksuaalisuus on ihmisen synnynnäinen kyky ja valmius reagoida fyysisesti ja psyykkisesti aistimuksiin ja virikkeisiin kokemalla eroottista ja seksuaalista mielihyvää, sekä valmius pyrkiä näihin kokemuksiin.

Ihmisen seksuaalisuus palvelee sekä ihmislajin biologista säilymistä että psyykkistä nautintoa. Seksuaalisuus on ominaisuus, joka on osa ihmisyyttä koko elämän ajan. Ihmisen seksuaalisuuteen kuuluu seksuaalinen kehitys, biologinen sukupuoli, sosiaalinen sukupuoli-identiteetti ja sen mukainen rooli, seksuaalinen suuntautuminen, eroottinen mielenkiinto, nautinto ja intiimiys sekä suvunjatkaminen.

Ihminen voi kokea ja ilmaista seksuaalisuuttaan esimerkiksi ajatuksin, fantasioin, haluin, uskomuksin, asentein ja arvoin sekä käyttäytymisessä, rooleissa ja suhteessa itseensä ja toisiin. Seksuaalisuuteen ja sen ilmaisuun vaikuttaa monen tekijän vuorovaikutus, kuten biologisten, psykologisten, sosiaalisten, taloudellisten, poliittisten, kulttuuristen, eettisten, oikeudellisten, historiallisten, uskonnollisten ja henkisten. (Wikipedia)

* * *

Katollisen kirkon uutiset tulevat jatkumaan, vaikka tällä kertaa itse paavikin jo otti julkisesti kantaa viimeaikaisiin tapahtumiin. Anteeksiantamus ei nyt enää riitä. Yli 2000 vuoden rakenteita kun ei yhdessä yössä pureta. Ei edes vaikka viime päivinä kirkon ovesta on poistunut runsaasti pettyneitä jäseniä. Ja tällä hetkellä pappiskoulutukseen ei saada läheskään riittävästi opiskelijoita.

 

 

Raha edellä keinoja kaihtamatta

Lauantai 11.8.2018 klo 18.07 - Kauko Niemi

Jos hyppää hetkeksikään herra Trumpin housuihin, niin ei ole mitään epäselvää ”oman” rahan merkityksestä päätöksenteossa. Siinä katoavat kaikki inhimillisyys ja etenkin vastuu ensi viikosta saati tulevaisuudesta. Eikä kyseessä ole ainoastaan Trump, vaan koko yhdysvaltalainen bisness-ajattelu. Ajattelu jota on totuttu ihailemaan ympäri maailmaa.

Amerikkalaisen kvarttaalitalouden tärkeimpiä merkkejä ovat neljännesvuosittain osoitetut numerot ja niiden kulissien takana tehtävät sand packing -järjestelyt ja muut vippaskonstit, jotta neljännes neljännekseltä näyttää kasvua. Showhun kuuluu myös  ylivuotavat, vakuuttavat numeroiden selitykset. Kansa ja etenkin sijoittajat hurraavat rahankiilto silmissä. Mutta mitä tehtäisiin ensi vuonna? Ketä kiinnostaa.  Ketä kiinnostaa muu kuin, että numerot ja kulissit näyttävät hyviltä neljänneksittäin ja olen pääsemässä osingoille.

Miten tämä ilmiö näkyy esimerkiksi vanhassa kunnon autoteollisuudessa. Esimerkkilistasta jätän suosiolla pois heti kättelyssä Teslan, jonka puheet ja tekemiset ovat jo niin kaukana toisistaan, ettei niihin kukaan usko.

Vuosi sitten elokuussa yhdysvaltalainen General Motors (GM) myi ranskalaiselle PSA Groupille Opelin sekä Vauxhallin. Vauxhall on käytännössä Opelin nimi muun muassa Britanniassa. PSA valmistaa muun muassa Peugeoteja ja Citroëneja, ja kaupan myötä PSA:sta tuli Euroopan toiseksi suurin autonvalmistaja.

Opel ja Vauxhall olivat GM:lle surkeita riippakiviä, jotka tekivät tappiota. Uutistoimisto AP:n mukaan brändit tekivät voitollisen tuloksen viimeksi vuonna 1999. Sen jälkeen ne ovat tehneet yhteensä noin 17 miljardia euroa tappiota.

Entäs nyt? PSA ilmoitti hiljattain, että Opelin ja Vauxhallin liikevoitto oli 502 miljoonaa euroa vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana.

Entäs monimuotoinen tarina Volvosta? Konkurssin partaalla kärvistellyt Volvo oli lypsylehmä amerikkalaiselle omistajalleen Fordille.  Fordin omistuksessa ollut Volvo sai sitten uuden omistajan Kiinasta, joka investoi Volvon kehitykseen huimasti niin teknologisesti kuin uusiutuviin malleihin. Nyt Volvo on elämänsä vedossa sekä taloudellisesti että teknisesti.

Amerikkalaisomistajan aiheuttama notkahdus ei onneksi ehtinyt tappaa Volvo-nimeä, vaikka kuilun partaalla jo käytiinkin.

Entäs mitä tapahtui, kun kahta konkurssikypsää ryhdytään johtamaan Euroopasta. Yhdistettiin italialainen Fiat ja yhdysvaltalainen Chrysler. Molemmat yhtiöt olivat konkurssin partaalla, mutta selvisivät lopulta yhteisin voimin erittäin pahoista vaikeuksista.

Ansio kuuluu toki pitkälti juuri kuolleelle Sergio Marchionelle. Hänen toimitusjohtajakaudella Fiat Chryslerin markkina-arvo yli kymmenkertaistui.

Marchionne nimitettiin Fiatin toimitusjohtajaksi vuonna 2004. Fiat Chrysler perustetiin viisi vuotta myöhemmin.

Kovin kaukana näistä esimerkeistä ei ollut Nokian matkapuhelimetkaan, jonka tuotekehitystä karsittiin ja tulevaisuuden näköalattomuus sai vauhtia viimeistään Steven Elopin opissa. Muut ajoivat ohitse sekä oikealta että vasemmalta. Vahdattiin ja säädettiin numeroita ja uskottiin omahyväisyyteen.

Toki numeroiden pitää olla kunnossa, mutta jos numeroilla on täydellinen ylivalta neljänneksittäin ei siitä välttämättä seuraa hyvää. Ei etenkään silloin kun niiden pelossa ja varassa on hyväksyttävää ja lupa unohtaa kehitys, tulevaisuus, inhimillisyys ja vastuu.

 

Kuusi vuotta kestäneeseen lääkärien uskonsotaan ei löydy ratkaisua

Lauantai 4.8.2018 klo 19.53 - Kauko Niemi

Suomessa käydään omituista lääkärisotaa, joka on alkanut jo reilut kuusi vuotta sitten. Alkulaukauksen on synnyttänyt kiista kilpirauhashoidossa käytettävä lääkitys.

Ja niin kuin kaikilla kunnon uskonsodilla on taipumus laajentua, niin on tämäkin. Lääkärit ilmiantavat toisiaan. Kirjoittavat tahallaan vääriä potilaskertomuksia, jotteivat joutuisi paljastamaan hoitojaan. Käypähoitosuosituksista on pikkuhiljaa tullut käypähoitopelotteluja, joista poikkeaminen saattaa johtaa varoituksiin tai jopa lääkärioikeuksien rajoituksiin tai niiden menettämisiin.

Varsin surkuhupaisaa on sekin, että lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki vetosi Finnradion haastattelussa 18.7.2018 alkuperäisen kiistan eli kilpirauhashoidossa käypähoitosuorituksiin, vaikkei Suomessa edes ole hyväksyttyä käypähoitosuositusta kilpirauhashoidolle.

 Lääkäriliiton toiminnanjohtaja sanoo samaisessa haastattelussa, että hän on asiassa vain mediatietojen varassa, vaikka hän on itse todistettavasti osallistunut sotaa käsitteleviin kokouksiin.

Kun levitetään pöydälle Valviran, palveluvalikoimaneuvosto PALKOn ja Suomen Endokrinologiyhdistys ry:n asiassa toimivat henkilöt ja heidän kytkökset ei ole lainkaan vaikeaa epäillä niin sanottua rakenteellista korruptiota, mikä mahdollistaa tällaisen toiminnan.

Lääkärin ammatinharjoittamisoikeuden rajoittamista ja menettämistä koskevat asiat käsitellään sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvontalautakunnassa. Valvontalautakunta on aikavälillä 2013–22.11.2016 rajoittanut yhteensä 85 eri lääkärin lääkkeenmääräämisoikeutta. Viiden lääkärin kohdalla kyse on ollut kilpirauhashormonivalmisteiden määräämisestä. Tämän ajanjakson jälkeen on tullut lisää kieltoja, joista tuorein ja julkisin on lääkärikeskus Lupauksen johtaja Ville Pöntynen.

Kesän 2013 jälkeen kilpirauhassodasta on tehty seitsemän kirjallista kysymystä Eduskunnalle, Sen enempää ministeri Susanna Huovinen kuin nykyisin ministeri Juha Rehula eivät ole asiaan paneutuneet. Kun vastauksia lueskelin, niin ensimmäisenä mieleen tulee maallikkotoimittajalle, että hyvin on copy/pastattu asiat Valviran sivuilta. Eikä pienintäkään ministerin tai ministeriön näkemystä asiasta ole esillä.

Ja tietenkin eniten huolestuttaa, ettei oikein missään ole virallista kantaa siitä, että yksikään ”väärin hoidettu” potilas ei ole valittanut, eikä syyttänyt ketään hoitovirheestä. Joten uskonsotaa käyvät pääosin lääkärit ja viranomaiset potilaiden kustannuksella.

Se mistä Suomessa soditaan, niin se on muissa Euroopan maissa normaalia. Siis Suomessakin jo 50-luvulta asti käytetyn nyt ”pannaan julistetun lääkkeen” käyttö kilpirauhashoidossa.

No mitäs tuosta yhdestä pienestä kilpirauhasesta. Suomessa kilpirauhasen vajaatoimintaan on kuitenkin määrätty lääkitystä noin 330 000 potilaalle, joten kokemuksia hoidostakin on vähintään yhtä paljon. Kyse on esiintyvyydeltään merkittävimmästä kansansairaudesta heti diabeteksen jälkeen.

Kyseessä on myös sairaus, jonka oireilu vaihtelee hyvinkin paljon eri henkilöillä. Yhtä kaikille samaa patenttiratkaisua ei voi olla. Taudin todentaminen on varsin haastavaa samoin kuin optimi lääkityksen määrän kokeileminen ja löytäminen.

Siis ei ole kyse mistään pienestä ja helposti hoidettavasta ryhmästä. Kaikki eivät toki tarvitse kiisteltyä lisälääkitystä, mutta sitä tarvitsevia potilaita on joka tapauksessa monta tuhatta enemmän kuin se sormissa laskettava asiantuntijaryhmä, joka katsoo oikeudekseen kieltää tämän hoidon jopa poistamalla lääkärioikeuksia. 

Kovasti paljon huolestuttaa lääkärien asema, joista tulee tällä menolla robotteja, jotka toteuttavat käypähoitosuositusta, käypähoitomääräystä, käypähoitouhkausta tapauksesta riippuen. Meistä jokainen terve ja sairas ihminen on aina yksilöllisesti erilainen ja se vaatii lääkäriltä erinomaisen paljon oivallusta sekä kokemusta ja näkemystä ymmärtää missä todellisuudessa mennään.

Lääkärinhommaa ei pitäisi ohjata pelolla ja uhkailulla. Ehtoja ja sanktioita on syytä jakaa vasta sitten kun lääkärin etiikka on todistettavasti pettänyt. Vähän niin kuin kilpailuviranomaiset määräisivät, että ruokaa saa mainostaa tällä hetkellä vain punaisilla kirjaimilla.

Toivoa sopii, että tämä uskonsota voidaan ratkaista neuvottelemalla, eikä vasta sitten oikeusteitse, kun jotain vakavaa ja peruuttamatonta on paljastunut julkisuuteen.

Katselin ja tutkailin myös noita 92 käypähoitosuositusta, Vain viiteen on tehty uudistuksia tai muutoksia tämän vuoden puolella. Jos kaikkein uusin ja tuorein tieto jää käyttämättä siinä pelossa, että lääkärin oikeus olla lääkäri vaarantuu. Käypähoitosuositusten orjallinen seuranta ei vaikuta kovinkaan tuoreelta terveydenhoidon kehitykseltä.

Tehtäköön nyt sekin selväksi, etten kannata ihmisiä koekaniineiksi. Ja tehtäköön sekin selväksi, että lääkäreihin kuten muihinkin ihmisiin mahtuu mukaan vastuuttomia, enkä liputa heidänkään puolesta, vaan liputan niiden lääkäreiden puolesta, jotka tekevät kaikkensa riippumattomasti potilaan hyväksi viranomaisia pelkäämättä ja lääketehtaita suosimatta.

 

Tämä Terveysjärjestö ry:n Merja Lindströmin haastattelu kannattaa myös kuunnella

https://www.facebook.com/finnradio/videos/vb.249763135515729/419547681870606/?type=2&theater

 

 

Kirjoitan tätä blogiani 100 kilometrin päässä kotoa

Sunnuntai 22.7.2018 klo 9.13 - Kauko Niemi

Jäin kovasti miettimään viime maanantaista presidenttien tapaamista. Millaisellakohan fiiliksellä tuollaiset herrat valmistautuvat matkoihinsa.

Itselleni matkalle lähtö on niin suuri stressi, että välillä oikein mielelläni perun ja jätän matkan tekemättä. Tätä blogia kirjoitan 100 km päässä kotoa ja mukaan on kertynyt iso ja pieni laukullinen tavaraa, jota ilman ei muka voisi matkustaa. Ja vain yksi välikaapeli on tällä kertaa unohtunut matkasta.

Putinin ja Trumpin ei tarvitse tietenkään murehtia matkoistaan, jotka tässä tapauksessa tullee maksamaan yksistään Suomen valtiolle useita miljoonia euroja ja kokonaisuudessaan 10-12 miljoonaa euro per lärvi.

Maksaahan se, kun ilmassa on useita koneita ja kuskataan noin 150 autoa ja muuta pienempää ja turhempaa krääsää vain muutaman tunnin ja turvallisuuden takia.

Tietenkään rahalla ei tässä tapauksessa ollut mitään merkitystä, mutta sillä tolkuttomalla järjestelyllä on.

Jotta voin kirjoittaa tätä blogia 100 kilometrin päässä kotoa, on mietittävä, että kaikki tarpeelliset piuhat ja mokkulat ovat varmasti mukana. Kameran akun laturi, tabletin laturi, puhelimen laturi. . . . .Entäs montako t-paitaa näillä helteillä hikoilen huomenna märäksi jne jne jne jne.

Sitten on ollut tosin niitä matkoja, jonka suunnittelussa pitää pysyä minimissä ja 17 päivän varustus painoi 4,7 kiloa reppuineen ja silloin punnitaan keittiövaalla jokainen t-paita ja sukka.

Kokemusta on myös trumputinmatkailusta. Lähdin sunnuntaina iltapäivällä Helsingistä ja oli keskiviikkoaamuna klo 09:00 takaisin työpöydän ääressä Helsingissä. Matkanpäänä oli Yhdysvaltojen Houston ja lentokenttähotellissa pidetty tiedotustilaisuus. Itse kaupungin hahmotin vain horisontissa.

Matkalle lähtö on minulle aina liian hermostuttava operaatio. Ovatko kaikki viralliset ja epäviralliset asiapaperit matkassa tai pikemminkin ladattuna pilveen niin, että saan ne avattua kännykässäni. Olenko riittävän aikaisin lähtöportilla tai entä jos kuljetus ei toimikaan. Yöunet on joka tapauksessa menetetty ja määränpäähän saavun pataväsyneenä.

Olenko tehnyt kotiläksyt kunnolla ja tutustunut kohdepaikkaan riittävällä vakavuudella, jotta perillä voin hyödyntää jokaisen eteen tulevan tilanteen täysimääräisesti.

Maanataina vaikutti siltä, että Trump ei ollut kotiläksyjään täysin tehnyt. He din’t say that. And if he did, he didn’t mean that. And if he did, you disn’t understand it.

Se että olen sadan kilometrin päässä, johtuu hyvän kaverini matkajärjestelyistä, joita päätin helpottaa. Paitsi että juuri on tullut tieto, että lennon lähtö myöhästyy liki kahdeksan tuntia, myöhäisillasta aikaiseen aamuun. Matkaanlähtemisen riemua! Aikataulujen ja reittisuunnitelmien uusimisia. Jopa yöpaikan muuttamista.

Putin tuli Suomeen tunnin myöhässä, eikä se sotkenut mitään, joka olisi ollut nähtävissä kulissien julkipuolella.

Putinilla ja Trumpilla ei tietenkään ole tällaisia huolia, kun satojen ihmisten esikunnat ja isäntämaan parhaan voimat on valjastettu hommiin. Reilussa kahdessa viikossa tekee ihmeitä.

Kyseessähän on siis pohjimmiltaan vain mittakaavaero.

Juurinkin mittakaavaero, siinä missä isojen poikien valmisteluja tehdään 2,5 viikkoa, niin minun inhottava pakkaaminen ja monikertaiset tarkistukset kestävät 2,5 päivää.

Jos tämän kaiken sietää ja kestää niin sitten saavuttaa se matkustamisen ihanimman hetken. Kotiinpaluun. Siitä voi vain unohtaa laukkujen purkamisen. Tosin suurin osahan siitäkin menee suoraan pesukoneeseen.

Miten voisinkaan olla suunnittelematta seuraavaa stressitestiäni.

 

 

Olenko nyt futisfani?

Sunnuntai 15.7.2018 klo 10.12 - Kauko Niemi

Ilmoittauduin kesäkuussa jalkapallokoulun nettietäopetukseen. Päätin tutustua sellaiseen vieraslajiin kuin jalkapallo maailman huipputasolla.  Viime viikkojen aikana olen seurannut jalkapalloa monia tunteja enemmän kuin koko aiemmassa elämässäni yhteensä. Nyt pohdin jalkapallon olemusta ja mietin tuliko minusta aito futisfani?

Pakko tunnustaa, että jokin rupesi hieman jopa koukuttamaan. Se jokin lienee halu olla ennakkosuosikkeja vastaan ja voitinkin yllättävän usein kannustaessani altavastaajia.

Oppitunneilla minulle tuli monta uutta nimeä vastaan, jotka eivät siis olleetkaan kansainvälisiä miljoonasijoittajia eikä kansainvälisiä filmitähtejä, vaikka lehtiotsikoita skannatessa voisi niin luullakin. Oliskohan ollut niin, että miljoonia käärivä Kristian Ronaldo oli nimi, jonka ainoastaan tiesin satavarmasti jalkapalloilijaksi.

Itse asiassa tunnustettakoon tasoni. Olen elämässäni kerran vuonna 1974 Lontoossa nähnyt yhden live jalkapallo-ottelun ja siitä jäi mieleeni hullun kova huuto. En edes muista minkä väriset paidat heillä oli. Saati kuka voitti.

Kaikkein eniten minua häiritsee tuo tolkuton näytteleminen. Ja nyt en tarkoita miljoona-timantteja korvissa, enkä joka ikisessä eri pelissä olevaa uutta kampausta tai muuta miljonääri koristelua.

Jalkapallokentällä taidetaan näytellä enemmän kuin Suomen Kansallisteatterin näyttämöllä. Ainakin Kansallisteatterin jokainen kiinnitetty näyttelijä häviää näyttelytaidoissa Brasilian Neymarille. Hänen käyttäytyminen oli sitä tasoa, ettei Brassien viimeistä ottelua enää halunnut edes seurata. Etenkin kun minun taidoilla ei pystynyt ymmärtämään onko Neymar todella jotenkin erikoisen hyvä pelaaja. Minun mielestäni ei.

Kun tuossa nyt vertasin MM-pelejä teatterin näyttämöihin, niin selvennän senkin. En ole juurikaan käynyt viimeaikoina puheteattereissaan, kun ylinäytteleminen on ärsyttänyt aivan liikaa.

Venäjän kisoissa oli kuvaustekniikka todellakin sellaisella tasolla, että kaikki filmaamiset olivat erittäin selkeästi todettavissa useasta eri näkökulmasta. Tässä turneessa videotuomarit katsoivat tilanteet vain siltä kantilta oliko kaatumisissa käytetty vääriä tönimisiä ja tarjotaanko keltaista tai punaista korttia tämän takia.

Videotuomarit olisivat voineet arvioida, kuinka paljon kussakin kolarissa oli filmaamista ja pelin tahallista viivyttämistä ja jaella filmaajalle myös värikortteja.

Opiskelujaksooni kuului tietenkin tutustuminen pelin sääntöihin. Löysin sääntöjen kohdasta 12, että tuomareilla olisi täysi oikeus puuttua filmaamiseen. Mutta mikseivät tuomarit noudata sääntöjä ja siisti pelejä jakamalla kortteja filmaajille.

Muutaman vuoden vanhassa saksalaisessa tutkimuksessa tullaan siihen tulokseen, että filmaajat selviytyvät voittajiksi useammin kuin pelkät pelaajat. Kysymys kuuluu - onko Neymarin menestyminen enempi filmaamista kuin pelaamista.

Erityistä mielihyvää tuotti se, ettei yksikään niin sanottu supersankari selviytynyt kovinkaan pitkälle. Tämän turnauksen positiivisuus korostuu joukkuepelinä. Ne jotka pelasivat yhteen pärjäsivät paremmin ilman miljoonapotkijoita.  Ehkä ne miljoonapotkijoiden ego on niin iso, etteivät he pysty riittävään yhteistyöhön. Siltä tuo MM-kisojen tuloslista nyt vahvasti vaikuttaa.

Vaikka tuo sunnuntainen finaaliottelu kuinka väittäisi toista, niin näiden kisojen ylivoimainen voittaja minulle on Japani. Japanin joukkueen peli oli kauniin siistiä, taidokasta touhua. Ja puhettakaan Japanin käyttäytymisestä pelin jälkeen. Sellaiseksi kuvittelin jalkapallon olevan eikä mitään potkupalloa ja pelivälineenä toinen pelaaja. Minuun vaikuttaa kaunis, sulava ja rehti toiminta, ilman tahallisia toisten vahingoittamisyrityksiä ja ilman filmaamista.

Päästötodistus tästä nettikurssista osoittaa, ettei minusta tullut aitoa futisfania.

 

 

 

Yhden miehen boikotti voi räjähtää

Sunnuntai 8.7.2018 klo 9.55 - Kauko Niemi

Yhden miehen boikotti ei maailmaa paranna tai toisaaltä rankaise paitsi jos nyt sattuu olemaan joku trump. Tosin someaikana on mahdollista, että yhden miehen bokotti voi räjähtää.

Siitä huolimatta allekirjoittaneelle on elämän varrella syntynyt enemmän tai vähemmän harkittuja boikotteja. Ja varmasti yhdellä jos toisella on huonoja kokemuksia joitakin yrityksiä kohtaan.

Tänäänkin FB kaverini tilitti pitkäsi ja hartaasti kuinka Nordea kyykytti häntä. Ja kommenteista päätellen moni sai tukea pankkisuhteen katkaisuun. No on minullakin historiassa boikotti pankkisuhteeseen. Ensimmäinen asuntolainani evättiin ja pankinjohtaja sanoi, että kun sinä olet niin nuoren näköinenkin. Olin kuitenkin vakituisessa työsuhteessa ja omaa rahaakin olisi ollut melko suuri osa. Tämä boikotti on sitten jatkunut liki 50 vuotta.

Joskus boikotti on hetken pyrähdys. Vaikkapa sellaisissa kaupoissa, joilla on jatkuvasti 70 prosentin alennuskampanjoita. Minulle toiminta tarkoittaa kusetusta ylikorkeilla hinnoilla. Sehän on varmaa, ettei niitä 70 prosentinkaan tuotteita myydä tappiolla.

Turistina en järin suurilla rahoilla helpota vierailukohteiden taloudellista tilaa. Nyt tällä hetkellä en edes pienillä rahoilla halua auttaa Yhdysvaltoja, Puolaa, Unkaria enkä Turkkia.

 Sitten minulla on niitä huijareita boikotissa, jotka kyseenalaisilla tavoilla ajavat epärehellisesti omia etujaan. Tällaisilla yrityksillä on jonkinlainen sisään leivottu epärehellisyyden kulttuuri. Miten sellaiseen voisi luottaa.

Täytyisi tapahtua ihmeitä, jos ostaisin esimerkiksi Volkswagen-konsernin auton. Kaksi pääjohtajaa, johtajat sekä Volkkarilta että Audilta on todettu syyllisiksi. Ei ole sattumaa eikä missään tapauksessa yksittäisiä tapauksia.

Viime syksynä ostin uudet talvirenkaat. Olen yli 20 vuotta ajanut Nokia Renkaiden kitkoilla, luottaen siihen, että ”riippumattomat testit” pitävät paikkansa, eivätkä suosi kotimaisia. No testit varmaan pitivätkin paikkansa, mutta Nokia Renkaat toimitti testeihin kaikkia muuta kuin kaupan hyllyltä saatavia kumeja.

Moitteet toki menevät testien tekijöillekin, jotka ovat nyt viisastuneet vahingosta, ja ostavat testirenkaat nyt ennalta arvaamattomista paikoista. Hakkapeliitat saavat nyt odottaa boikottoni lientymistä.

Kaikkein pisin boikottini, liki 70 vuotta, kohdistuu Valioon. Valion ongelmana on myös yrityskulttuuri. Se ei ole päässyt eroon monopoliajatuksestaan, eikä oppinut siihen, että se palvelee kuluttajia, eikä hallitse elintarvikemarkkinoita.

Arlan tullessa Suomen markkinoille, Valio lähes itki kotimaisen tuotannon ja suomalaisen maidon puolesta. Kutenkin tuli selville, että Valio osti samaan aikaan maitoa Virosta.

Valion sisäistä mentaalia kuvastaa sekin, että toimittajana jouduin pariin otteeseen tukkanuottasille, koska en kirjoittanut heidän mielestään asioita oikein. Minun olisi pitänyt käyttää samoja termejä, joita he käyttivät markkinointikampanjoissaan. Joten Valion tuotteita tarttuu ani harvoin ostoskoriini.

Kaikki esimerkkini ovat yhden miehen boikotteja ja ei varmastikaan kaada yhtäkään mainitsemistani yrityksistä. Kuitenkin some-ajan sytytyslanka on tavattoman lyhyt. Uskonvahvistusta omille kokemuksille ja mielipiteille  jaetaan helposti. Salaisuudet vuotavat aivan varmasti jotain kautta julki ja boikotoijat voidaan laskea hetkessä miljoonissa ja silloin onkin jo tosi kysymyksessä.

 

Odottavan aika on pitkä

Sunnuntai 1.7.2018 klo 11.44 - Kauko Niemi

Ihminen on kautta aikain tottunut siiten, että ostotapahtumassa raha ja tavara vaihtavat omistajaa ihan siinä samassa hetkessä ja samassa paikassa.

Tämän asian tiedostaminen nettikauppiaalle on ihan niitä ensimmäisiä asioita, kuinka pitkään asiakkaan luottamus kestää odottamista ja mitä odotusaikana tapahtuu. Tätä aikaa ei mitata viestien määrällä vaan viestien sisällöllisellä laadulla. Tämä vanha sananlasku, jos mikä, pitää paikkansa.

Tilaan lauantaina puhelimeeni suojalasin Suojakalvotukku.fi. Automaattinen kuittaus kertoo, että tilaus on otettu vastaan. Aikaisin maanantaiaamuna saan viestin, että toimitus on lähtenyt matkaan ja keskiviikkona postiluukusta putoaa tilattu lasi. Ehkä olisi jo tiistaina, jos alueellani olisi ollut postin jakelua.

Samaisena lauantaina tilaan myös diabeteskauppa.fi uuden verenpainemittarin. Kuvio toistuu täsmälleen kuin suojalasissa paitsi saan jo maanantaina iltapäivällä viestin Matkahuollosta, että paketti on noudettavissa.

Juhannusviikon keskiviikko-iltana selaan koneellani saamaani Gigantin kesäale pdf-katalogia. Siellä yhdessä nurkassa on pienellä 2T kovalevy, sopiva varmuuskopiointiin.

Välitön hintavertailu osoittaa, että sama kovalevy on 110 – 150 euron välillä ja tuo Gigantin hinta oli 79 euroa. Normaali hinta Gigantilla 129 euroa. Sama hinta kuin sähköisessä katalogissa, oli myös nettikaupassa.

Tarjous näyttää olevan voimassa yli juhannuksen, eikä erikseen mainita, että se olisi joko netissä tai vain myymälässä. Siis huomenna tilaus sisään kaikessa rauhassa.

Hups - yön yli ja hinta nettikaupassa olikin torstaina 129 euroa. Päätän piipahtaa nyt myymälässä. Myyjä tarjoaa painettua jaossa olevaa kesä-alen tablot-lehtistä. Siinä ei ole mukana koko levyasemaa. Sitten tarkistetaan myyjän työaseman sielunelämä. Ei löydy kuin 129 euron hintaisia.

Kaivetaan koneelta tuo sähköinen tarjouslehti ja sieltähän se 79 euron levy löytyy kuin löytyykin. Tämän jälkeen haetaan lisää myyjiä ja lyhyen neuvottelun jälkeen tietojärjestelmään minun tietojen kohdalle kirjoitetaan, että tälle herralle myydään tämä levy 79 eurolla. Ja kassalla jo tiedettiin, että K Niemi maksaa levystä tämän verran.

Nyt tiedän kuinka luottavaisesti minun pitää tulkita Gigantin viestejä, joista ei saa sen enempää tolkkua asiakkaat kuin myyjätkään.

Laitan koemyyntiin sänkyni tori.fi -sivustolle. Kyselytulvaa ei syntynyt paitsi yksi, joka lupasi ostaa sängyn, jos voi hakea sen kahden päivän kuluttua. Tarkistusten jälkeen sovin kaupoista.

Aina ei tarvitse olla edes nettikauppaa kun ostat verkossa. Tiesin tarkalleen millaisen uuden sängyn haluan ja pyysin sähköpostilla tarjouksen Metropoli kaluste Oy:ltä. Hinta oli sopiva ja toimitusaika 2 viikkoa. Kaksi viikkoa lattialla ja yökylässä tuntui kohtuulliselta. Tilasin, sain maksukuitin käsimaksusta, maksoin ja myyjä sai pankin maksutositteen. Kaikki tapahtui noin puolessa tunnissa.

Viestejä ja jopa puheluita alkoi kulkea kahden viikon kuluttua. Ja ennen kaikkea selityksiä, jotka eivät tuntuneet uskottavilta. Toimitus venyi 8 viikkoon. Kahdeksan viikkoa ilman säbkyä alkoi pikkuhiljaa pakottamaan. Ja vasta sänkyä kuskannut autokuljettaja tiesi kertoa, että Tempuren patjamallien uusinta ei pysynyt alkuunkaan aikataulussa. Tällaisen selityksen olisin ymmärtänyt aikaisemminkin. Olinhan vanhojen mallien tyrkytyksistä huolimatta valinnut uuden mallin.

Tekniikkafriikkinä ja huonounisena päätin tilata ennakkotarjouksesta Oura-sormuksen. Tein tilauksen ja maksoin tilauksen helmikuussa.

Olen saanut nyt 23 tilanneviestiä Ouralta. Kaikki ovat vähintään viestintätoimiston puppusanageneraattorilla tuotettuja. Kauniita, kohteliaita, tunteisiin vetoavia, mutta yhdessäkään ei ole mitään konkreettista tietoa kuinka toimitukset ajoittuvat.

Yllätys, yllätys viime perjantaina tuli se 24:s viesti, jossa arvioidaan minun tilaukseni toimituksen tapahtuvat tulevan elokuun lopussa. Ensimmäinen konkreettinen viesti neljän kuukauden jälkeen tilauksesta.

Jokainen voi näiden esimerkkien jälkeen päätellä onko odottavan aika pitkää ja millaista maineenhallintaa kannattaa nettikaupoissa harrastaa.

 

 

Joka ikinen hoito tarvitsee uskomusta

Sunnuntai 24.6.2018 klo 15.08 - Kauko Niemi

Sellaista sairautta ei olemassakaan, etteikö potilas tarvitsisi uskoa sen paranemiseen. Toinen lääkäri saa potilaan paranemaan nopeammin kuin toinen. Hän pystyy luomaan voimakkaamman uskomuksen potilaaseen. Joku paranee jo lumelääkkeellä.

Ja sitten on niitä lääkäreitä, jotka vähät välittävät potilaan kokonaisuudesta tai saati kiinnostuu mistään muusta kuin tehdyn kokeen perusteella määrätystä käypähoitosuosituksen mukaisesta lääkkeestä. Hän tekee työtään 100 prosenttisella virkavarmuudella. Toki vastakkainasetteluun tarvitaan sitten niitäkin, jotka uskovat liikaa luontaisiin hoitoihin.

Ilmeisesti virallinen terveydenhoitotaho on luonut ainakin kaksi harhaanjohtavaa termiä uskomushoito ja vaihtoehtohoito. Jokainen tarvitsee uskomusta paranemiseen ja valitettavasti luontaishoidot, joihin kuuluu ”yrttien” lisäksi kaikenlainen liikkuminen, elämäntapa, eivät ole vaihtoehtoja. Vaan ne pyrkivät vahvistamaan ihmisen elimistön luontaista toimintaa, mikä on ehdottomasti pitkällä aikajänteellä parempi vaihtoehto kuin mikään pillereiden jatkuva popsiminen.

Sekin kannattaa muistaa, että monien lääkkeiden lähtökohtana on erilaiset luontaistuotteet.

Käsitteet menevät kovasti helposti sekaisin ja etenkin kun suomalaisille lääkäreille ei edes opeteta muuta kuin oireiden hoitoa. Toki jokainen ymmärtää, että jos jalka katkeaa, niin sitä ei sidota heinällä, eikä sille ole muita vaihtoehtoja kuin pistää palaset kasaan ja uskoa vahvasti, että muutaman viikon kuluttua jalka on taas käytettävissä.

Lääkkeetön elämä pitäisi olla jokaisen ensisijainen tavoite. Aina se ei ole mahdollista. Valitettavasti se ei ole kaikille sopiva käypähoito. Ihmisen uskomus ei ole riittävän vahva ja ainainen halu päästä keinolla millä hyvänsä nopeaan ja ennen kaikkea helppoon ratkaisuun, ajaa pillerilinjalle. Helpoin esimerkki on vaikkapa viikonlopun jälkiriemuun otettu särkylääke. Vaikka ihan varmasti pääsisi tästä tilapäisestä häiriöstä yli ilman pilleriäkin. Jokainen särkylääke tuhoaa myös hyvää bakteerikantaa ja heikentää aina elimistön normaalia toimintaa.

Pahintahan on se, että lääkkeiden epämääräisiä haittavaikutuksia hoidetaan toisella lääkkeellä ja haittavaikutuksia voi tulla vain lisää. Esimerkiksi simvastatiinin aiheuttamia lihaskipuja lähdetään hoitamaan kipulääkkeellä tai beta-salpaajan aiheuttamaa huimausta huimauslääkkeellä. Ja näin turhien lääkkeiden kierre on valmis.

Olen lukenut sellaisenkin selvityksen, jossa arvioitiin, että vain vajaat 20 prosenttia lääkkeistä toimii niin kuin niiden on ajateltu toimivan. Parantaa ilman haittavaikutuksia. Tämä selvitys tietysti voi olla samanlainen kuin niin monet muutkin selvitykset, joiden päätelmät myötäilevät selvityksen maksajan tarkoitusperiä.

Nyt olisi korkea aika lopettaa vastakkainasettelu – joko tai -kinaaminen ihmisen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Keski-Euroopassa ei ole lainkaan harvinaista, että lääkäri antaa lääkettä ja sitä boostaamaan jotakin luontaistuotetta tai lääkekuurin jälkeen luontaistuotteita nopeuttamaan palautumista.

Saksassa lääkäreiksi opiskelevien opintoihin kuuluu luontaishoito-oppia, johon voi myös erikoistua. Luontaishoito-opin viisi klassista menetelmää ovat fytoterapia eli kasvilääkintä, vesi- ja lämpöhoidot, terveellinen ruokavalio (myös paastot), liikunta- ja hierontahoidot sekä terveet elämäntavat. Luontaishoito-opissa pyritään käynnistämään ja tukemaan elimistön itseparantamista.

Lääkkeiden haittavaikutukset ovat sikäli hankalia, että haitat ovat kovasti erilaisia eri ihmisille ja samoin ovat vaikutukseltaan luontaistuotteet sekä näiden ja lääkkeiden yhteisvaikutukset.

Tieto haittavaikutusten taustoista ovat viime vuosina onneksi lisääntynyt. On opittu tuntemaan yksilöllisiä perimään liittyviä ominaisuuksia, jotka vaikuttavat sivuvaikutusten riskiin. Käyttöön on esimerkiksi vakiintunut ns. farmakogeneettinen testi, johon on kerätty n. 20 lääkevasteeseen vaikuttavaa geeniä.

Määrittämällä nämä potilaasta voidaan lääkkeiden haittavaikutuksia merkittävästi vähentää, kun lääkkeet ja lääkeannokset voidaan valita yksilöllisesti potilaalle sopivaksi.

Aina kannattaa pitkällä tähtäimellä vaalia lääkkeetöntä elämäntapaa.

 

 

 

 

 

 

Aina ei katsoja voi tietää kuinka kuva on syntynyt

Sunnuntai 17.6.2018 klo 10.11 - Kauko Niemi

On perjantai aamu ja kokoan Finnradion/Radio Dei:n illan radiolähetykseen ajankohtaisia, uutisellisia puheenaiheita Iltaterassille. Huomaan, että lauantaina Helsingissä tuhannet jalat saavat todella kyytiä. Aamupäivällä puolimaraton ja iltapäivällä Sambakarnevaalit.

Samba-karnevaali on selvää pässinlihaa väreineen ja lainahöyhenineen. Alitajuntaani jää kuitenkin hautumaan jotenkin poikkeava juoksukuva. Ajatus kypsyy illan mittaan tavoitteeksi – kuvassa on pelkkiä vauhdikkaan näköisiä epätarkkoja jalkoja, siis liiketerävyydellä leikittelyä ja kuvassa pitäisi kuitenkin olla yksi terävä juoksukenkä.

Tutkin netistä reitin. Mietin missä kohtaa valaistus olisi lauantaiaamuna siedettävä. Sitten ajatus käy läpi kameran asetukset ja millä objektiivilla hommaa pitää yrittää. Siis kuvahan on jo liki valmis, vaikka olen vielä kotona.

Kärkipään kovempaa vauhtia on hankalampi hallita. Lasken että verkkaiset juoksijat ovat suunnittelemassani paikassa tiettyyn aikaan. Niin olin minäkin.

Kahdesti piti muuttaa ennalta suunnittelemiani kameran asetuksia. Paikka oli valon kannalta hyvä. Siinä sitten poltan menemään aivan kadun pinnasta noin 50 – 70 kuvaa sopivista ryhmistä ja sopivan värikkäistä juoksuasuista.

Kotona käyn kuvia läpi koneellani. Aika monta kivaa kuvaa, missä on yksi juoksutossu terävänä. Ja hupsista sitten löytyykin yksi otos, jossa on kaksi tossua terävänä. Tämä on todellinen ilobonus kuvaajalle.

Siis näin ne kuvat syntyvät yllättäen vuorokauden muhittelun tuloksena. Pisin harkinta aika minulle on ollut 2,5 vuotta. Kuvalle, jonka voi ottaa vain parina päivänä vuoden aikana ja siihen tarvitaan aurinkoa tuomaan varjot.

Toki olen joskus ottanut kuvia ihan lennosta, suunnittelematta ja nekin ovat saattaneet olla minulle ihan kelvollisia.

Valokuvien näpsiminen on varmaan maailman yleisin harrastus nykyisin. Tekniikka on kehittynyt niin hurjasti, että kovin helpolla ei enää pysty päättelemään, onko kuvauksessa käytetty kännykkää vai viiden tonnin järjestelmäkameraa.

Kokonaan toinen tilanne on silloin kun kuvia ja kuvaamista pohditaan viestinnän näkökulmasta. Avautuuko ja kantaako kuva jotakin haluttua sanomaa, viestiä? Tukeeko se mahdollisesti mukana kulkevaa tekstiä. Vai onko se selfie, joka pitää selittää tai muisto-näpsy sieltä sun täältä, joka avautuu vain kuvaajalle itselleen.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, lupaa vanha lausahdus. Kuvakerronta aidommillaan vaatii paisi tekniikan hallintaa jopa muutamissa sekunneissa. Se vaatii myös suunnittelua ja suunnittelu voi mieluusti olla ennakkoon varautumista sekä teknisesti että olosuhteellisesti.

Henkilökuvauksissa henkilön tilanne ja tarina syntyy aina kuvattavan henkilön kautta. Kannattaa aina tutustua kuvattavaan ja hänen sielunmaisemaansa.

Käytännön kiireessä liian helposti valitaan kuva kuin kuva vain omien mieltymysten, kauniiden värien perusteella tai hassujen ilmeiden perusteella miettimättä kuvan viestinnällistä kerrontaa ja suhdetta julkaisuhetkeen. Visuaalisessa maailmassa kuvan erottautuvuus ja viestinnällinen teho rakentaa yritykselle, kuvan käyttäjälle viestinnällistä pääomaa parhaimmillaan. Ja muistathan, että kuvakin ilmestyy nettihakuihin vuosienkin päästä.

 

ps. kuvaamisinnostus on reilun viikon sisällä kolmasti ylittänyt kaikki rajat. Kolme henkilöä on kuollut ottaessaan selfieitä jyrkänteen laidalla pudottuaan alas.

 

 

 

 

 

 

 

Suojelen itseäni

Sunnuntai 10.6.2018 klo 9.05 - Kauko Niemi

Kuinka vakava uutinen on se, että miljoonat Facebook-käyttäjät ovat saattaneet ohjelmistovirheen takia tietämättään julkaista esimerkiksi vain ystävilleen tarkoitettuja tietoja julkisina. Tämähän on Facebookin viimeisin tunnustettu moka muutama päivä sitten.

Kummalle se on vakavampi minulle vai Facebookille? Veikkaukseni on, että Facebookille, koska näitä epäonnistumisia on ilmestynyt melko tiheään viime aikoina.

BBC:n mukaan Facebookin ohjelmistovirhe aiheutti sen, että käyttäjän tekemät julkaisut näkyivät kaikille, vaikka käyttäjä oli aiemmin valinnut asetuksista, että hänen julkaisunsa näkyvät vain esimerkiksi ystäville.

BBC:n mukaan Facebook on arvioinut, että arviolta 14 miljoonaa käyttäjää teki tietämättään julkisia päivityksiä. Ohjelmistovirheestä torstaina kertonut Facebook sanoo tiedotteessa olevansa yhteydessä kaikkiin niihin käyttäjiin, joihin virhe on vaikuttanut.

Vika ei vaikuttanut siihen, mitä ihmiset olivat julkaisseet aiemmin. Haluamme pahoitella tätä virhettä, Facebookin edustaja sanoi tiedotteessa.

Vielä vuosi sitten Facebookin mählimisestä ei tihkunut tietoja. Nyt se on joutunut tavallisten joukkoon, jotka tekevät virheitä, joiden toiminta ei ole kaikilta osin puhtoista. Salailu ja omahyväisyys ei enää toimi. Uskottavuutta ja luottamusta nakerretaan kerta toisensa jälkeen.

Mitä tällainen ohjelmistovirhe tarkoittaa tavalliselle käyttäjälle. Mielestäni ei yhtään mitään. Se että julkaisetko yleiseen jakoon tai vain kavereille tuskin merkitsee yhtään mitään. Tietosi ovat netissä ja pysyy. Sinusta muodostettu algoritmi tietää ja tuntee joka tapauksessa tekemisesi ja ajattelusi.

Ehdottomasti parempi tapa on julkaista kaikki julkiseen jakeluun ja sitten hillitä itseään. Se mitä et halua julkiseksi, sen jätät kokonaan julkaisematta. Rajanveto on paljon selkeämpi. Kaveriviestintä tapahtuu sitten kokonaan suljetuissa kanavissa tai henkilökohtaisesti.

Itse olen yliaktiivinen Facebook-käyttäjä ja kaikki menevät julkisen jakelun kautta. Enkä yhtään epäile, etteivätkö kaikki tiedä, että harrastan valokuvausta, pyrin elämään luonnon ehdoilla, suhtaudun myönteisesti maahanmuuttoon jakamatta ihmisiä heidän taustojensa mukaan. Julkaisuni paljastaa helposti poliittisen suuntautumiseni, eikä sekään ole vaarallista. Eikä ole vaarallista sekään tieto, että tykkään klassisesta musiikista. Jokaisen on helppo päätellä päivityksistäni, että en ymmärrä suomalaista sairaudenhoitoa, missä yhden labratuloksen pohjalta määrätään lääkeitä unohtaen kokonaisuus ja hoidetaan vain seurausta eikä syytä. Miksi käyttäisin vain kaverijakelua ja kuvittelisin olevani jotenkin enempi turvassa.

Kun olen päivitysteni suhteen julkisesti avoin, niin sitten rajanveto tietyissä asioissa on ehdoton. En koskaan julkaise tietoja tai kuvia toisesta ihmisestä, siis sellaisista arkisista tulemisista ja menemisistä ja tekemisistä. En edes perheenjäsenistä. Toinen ehdoton rajoitus on paikkatiedon käyttö. Paikkatiedon perusteella saadaan ihmisestä valtavasti tietoa ja se on myös erittäin suuri turvallisuusriski. Ja paljon on harkintaa muissakin asioissa.

Kaikissa laitteissani paikannukset on kytketty pois päältä. Vain muutamissa sovelluksissa se on toiminnan kannalta pakko käyttää edes hetkellisesti, vaikkapa auton paikoituksessa tai tankkauksessa. Ja vihonviimeinen tilanne olisi se, että kadulla kävellessä puhelin piippaisi tämän tästä, kuinka lähistöllä olisi erikoistarjouksia.

Ole vaan aina vastuullisesti avoin ja kun haluat jotakin tietoa rajoittaa, rajoita se sitten kokonaan.

Missä menee virallisen säännön ja hyvän ja hyödyllisen toiminnan raja?

Sunnuntai 3.6.2018 klo 9.16 - Kauko Niemi

Poliisi ja Tulli eivät tulisi toimeen päivääkään, jos heillä ei olisi apunaan koiria. Homeisiin taloihin koirat eivät virallisesti kelpaa, vaikka paljastavat homepaikat paremmin kuin mikään muu keino. Terveydenhuollossa koira haistaa vaikka mitä, muttei oikein kelpaa lääkäreille ja vielä vähemmän viranomaisille.

Jokin aika sitten Yhdysvalloissa kaverikoiratoimintaa harrastava nainen kävi seurustelemassa koiransa kanssa vanhusten hoitopaikassa viihdyttämässä talon asukkeja. Aika ajoin koira kieltäytyi menemästä huoneeseen, jossa aiemmin oli tuonut asukkaalle hyvää mieltä ja lohtua.

Koiran omistaja ryhtyi viimein selvittämään, miksi koira kieltäytyi tehtävästään. Lopputulos oli niinkin yllättävä, että kieltäytymisestä kolmen päivän sisällä vanhus oli kuollut. Koira siis haistoi ennakkoon kalman hajun.

Viimeisin terveyskokeilu julkistettiin viime viikolla, kun koira haistaa suhteellisen luotettavasti niinkin vaikean taudin kuin uniapnean. Diabeteksessa on saatu hyviä kokemuksia. On jo perheitä, joissa koira hälyttää verensokerin liian suurista muutoksista. Vakuuttavia tuloksia on saatu myös syöpälöydöksissä.

Kenenkään ei pitäisi ryhtyä purkamaan rakennuksia sillä perusteella, että rakennuksessa on homevaurio. Koiralla ei hometapauksissa ole virallista statusta, vaikka se on ehkä luotettavin keino paikallistaa home johonkin tiettyyn kohtaa. Siitä nurkasta on sitten järkevää aloittaa purku- ja korjaustyöt.

Opaskoirilla on luojankiitos virallinen asema, joskin koirien odotusajat ovat tuskaisen pitkiä.

Nyt en ole jahtaamassa jotakin suurta lakipakettia ja virallisia pilkuntarkkoja asetuksia tai koirasotea. Mietin vain, eikö löydy mahdollisuutta järkevään ja rakentavaan yhteistyöhön. Siis sellaiseen, jossa koira on löytänyt homenurkan ja se on korjattu, mutta vakuutusyhtiö kieltäytyy korvaamasta, koska menetelmät olivat vääriä.

Eikö lääkärin kunnia kestä sitä, että jo nyt kokeissa koira on ollut monin verroin herkempi tunnistamaan taudin kuin vain virallista käypähoitosuositusta noudattava ihminen.

Niin moni mummo ja pappa olisivat menehtyneet eksyessään luontoon, jos ei käytettäisi poliisi ja etsijäkoiria. Niin moni huumelasti olisi jatkanut matkaansa ilman Tullin Veikkoa ja muita kuonotyöläisiä.

Koira on hajuaistiltaan ja kyvyiltään ylivoimainen. Se on taitavien kouluttajien ja ohjaajien hallinnassa huikea apuväline asioissa, joihin ihminen ei ole pystynyt luomaan teknistä ratkaisua. Se on kuitenkin luontokappale eikä robotti. Koira voi toki joskus erehtyä ja innostua muustakin kuin itse asiasta. Ihminenkin erehtyy.

Koiralle hajuaisin käyttö on sitäpaitsi luontaista toimintaa, eikä näinollen aiheuta eläimelle vaaraa tai haittaa sen normaalia elämää. Kunhan tässäkin muistetaan olla kohtuudessa.

Siksi olisi tärkeää löytää järkevät vastuutulkinnat, joita ei tarvitsisi joka käänteessä setviä raastuvassa. Viranomaisvastuu kuten poliisilla ja Tullilla on olemassa. Laajennetaan sitä myös terveydenhoitoon. Koiran kykyjä kannattaa ehdottomasti hyödyntää myös virallisessa lääketieteessä johdattamaan sairauden oikeisiin syntyoireisiin.

 

 

 

Luotatko suomalaiseen taksiin vielä heinäkuussakin

Sunnuntai 27.5.2018 klo 10.30 - Kauko Niemi

Onkohan koskaan historiassa tullut uutta lakia voimaan, jonka seuraukset ovat niin tietämättömät kuin uusi liikennepalvelukaki. Kun täysin säännelty toimiala kuten taksi vapautetaan täysin. Kukaan ei tiedä mitä oikeasti tulee kuukauden kuluttua tapahtumaan.

Toimiala, johon on voinut luottaa, siirtyy hetkessä kaikin puolin epäiltyjen sarjaan. Jokainen asia on tarkistettava etukäteen ja kun se taksi yleensä otetaan viime hädässä, kun muilla ei ehdi, niin tämäkin palveluun leivottu ominaisuus katoaa.

Yleensä kaiken pitkäaikaisesti menestyneen liiketoiminnan yhtenä peruspilarina on luottamus. Tuntuu kovasti ihmeelliseltä, jos uudessa tilanteessa taksimatkojen määrä ei laskisi merkittävästi ainakin aluksi.

Korvissani kaikuu edelleen se ensimmäinen neuvo vuosien takaa Ruotsiin matkustaessa, että älä sitten käytä taksia. Joudut varmasti huijatuksi. En käyttänyt.

Olen toki hieman väärä mies pohtimaan taksin käyttöä, mutta en luottamusta. Taksi on minulle yleensä se viimeinen matkustusmuoto. Vaihtoehtojen joukkoon se nousee silloin kun painavan kapsäkin kanssa pitää päästä lennolle ja muut vaihtoehdot ovat jo nukkumassa tai eivät ole vielä heränneet. Tai matka sen verran pitkä, että oman auton paikoitusmaksu nousee yli taksimaksun.

Minulla ei ole koskaan sellaisia juhlia, ettenkö olisi ajokunnossa. Ja aina pystyn suunnittelemaan aikatauluni niin että ehdin omalla tai julkisella perille, jos mekaanista kyytiä tarvitsen.

Tosin lentokenttäpulmakin sai ratkaisun viime tammikuussa kun matkustin Espanjaan. Samaan paikkaa ja samalla lennolla ollut kaverini viestitti edellisenä iltana, että hän ottaa vuokra-auton, tuletko kyytiin. Valitettavasti oli jo tilannut taksin ennakkoon. Minun matkani keskustasta kentälle maksoi 47 euroa ja hänen sama matka 11,80 euroa. Hän otti auton keskustasta ja palautti sen kentälle.

Heinäkuussa tulee kalliimpia ja halvempia matkoja, kun kysyntä alkaa määritellä hintoja. Alkuviikon arki-illoista tulee halvempia. Huippusesongit, kuten uudenvuodenyön hinnat nousevat. Hinnoittelu tulee perustumaan kiinteisiin hintoihin, aikaan tai matkaan. Tosin taksiyhtiöt eivät ole vielä paljastaneet kuinka hinta rakentuu, saati sitten kaikki uuberistit ja kuormurikuljettajalta.

Ja mikä valinnanvapaus. Hintatietojen ilmoittamisen voi Trafin ohjeistuksen mukaan toteuttaa esimerkiksi tarralla, älynäytöllä tai paperilla. Tarkoituksena on, että asiakkaan on mahdollisimman helppo vertailla eri taksiyritysten hintoja taksitolpalla tai muulla taksiasemalla. Siinä sitten mittaat autoja, kuljettajia, hintoja, eikä tarvitse ottaa sitä ensimmäistä mustaa mersua.

Kuluttajaviranomainen tähdentää nettisivujen ohjeistuksessaan, että kannattaa kuitenkin itse selvittää taksin hinnoitteluperuste ja palvelutaso etukäteen ja mahdollisuuksien mukaan vertailla näitä. Tämähän on tietty kiireessä helppo homma.

Kuluttajaviranomaiset seuraavat, mitä heinäkuun jälkeen lähikuukausina tapahtuu. Seurannassa ovat  menettelyt asiakassuhteessa, kuten hintojen ilmoittaminen, markkinointi ja saatavuuden toteutuminen. Trafilla on lupiin ja liikenteeseen liittyvä muu valvonta.

Odotamme siis jatkuvia happy houreita. Ja tietysti joku keksii 77 % alennuksen vaikka lähtöhintoja ei kukaan tiedäkään.

Takseilla ei ole enää asemapaikka- eikä päivystysvelvoitetta, eikä velvoitetta ottaa vastaan kaikkia kyytejä. Muistetaanpas olla siistejä ja maksukykyisen näköisiä, kun arvioimme ja valkkaamme taksia.

Hiljaisina ajankohtina – esimerkiksi arkiöinä – kannattaa taksi mahdollisuuksien mukaan tilata ennakkoon. Niin ikään kannattaa tarkistaa alueen yrittäjien ilmoittamat palveluajat. Kukaan kun ei ole välttämättä päivystämässä. Toivottavasti se lääkärikeikka ei ajoitu arkiyöhön hetkiin.

Taksi Solutions henkilöstövuokrausyhtiö ilmoittaa, että Helsingissä on avoinna tällä hetkellä 200 kuskin paikkaa ja jo aiemmin yrityskaupan yhteydessä yksistään Kovanen arvioi palkkaavansa 600 kuljettajaa. Kuljettajia ei tunnu juuri nyt kuitenkaan olevan. Moni miettii unelmiansa ammattia. Lisätienestiähän voisi saada ryhtymällä vaikka Seiskan kätyriksi, sillä taksinkuljettajalta poistuu nyt vaitiolovelvollisuus.

Mutta pohjimmillaan jokainen tietää, että muutos on aina hyväksi ja rakenteet kannattaa räjäyttää oikein kunnolla. Välistävetäjiä varmasti löytyy, mutta aika hoitaa ja varoittaa niistäkin. Joka tapauksessa heinäkuun alusta Suomessa on Euroopan villeimmät taksimarkkinat.

 

 

Kenelläkään ei ole oikeutta muuttaa toista ihmistä

Lauantai 19.5.2018 klo 21.58 - Kauko Niemi

Niin moni parisuhde ja muukin suhde kariutuu siihen, että jompikumpi yrittää muuttaa toista, kun pitäisi hyväksyä ihminen ihmisenä ja yrittää auttaa muutoksessa, jos toinen haluaa ja on motivoitunut muuttumaan.

Viime päivinä kylmää kyytiä on saanut nuori poliitikko Susanna Koski sanomisillaan ja ihmetystä on omalla tavallaan herättänyt ikuinen kakkonen Saara Aalto.

Jokainen olkoon oma itsensä, pääasia että on rehellinen tekemisissään ja käyttäytymisissään. Olen syystä tai toisesta seurannut Susanna Kosken julkista esiintymistä ja tehnyt siitä omat tulkintani. Hän ei näyttele poliitikkoa. Hän ei vain pysty parempaan.

Katselin tuon sosiaalisessa mediassa ryöpsähtäneen tv-keskustelun, enkä yllättynyt yhtään. Koski oli aito oma itsensä, juuri sellainen kuin kuvittelin hänen olevan. Ihminen, joka ei ymmärrä, että sanojen merkitys syntyy vastaanottajan päässä.

Miksi tästä pitäisi nostaa sellainen messu, kun nyt nousi. Miksi pitäisi haukkua ihmistä, joka on oma itsensä täydellisimmillään sekä henkisellä että tiedollisella tasolla. Et sinä pysty muuttamaan Susanna Kokea, eikä sinulla ole siihen edes oikeutta.

Jokainen voin vain tehdä omat johtopäätökset, äänestääkö häntä mihinkään luottamustehtävään noilla valmiuksilla ja jos hänen edustamansa taho hyväksyy ja kannattaa tuollaista käytöstä, niin kannattaako pysyä erossa siitäkin tahosta, jos arvot eivät kohtaa.

Sitten seuraavan kerran, kun Koski tulee julkisuuteen ilmoittamalla haluavansa kehittää viestintätaitojaan, niin mielelläni anna palautetta, mihin asioihin kannattaisi kiinnittää huomiota. Siis en ilmoittaisi faktana, että hän on henkilönä huono, hyvä, tyhmä tai jotain muuta.

Mutta ei - Koski tuli esiin tv-ohjelmassa ja näki koko kohun vasemmiston masinoimana lokakampanjana, häneen kohdistuneena, järjestelmällisesti suunniteltuna henkilökohtaisena hyökkäyksenä. Syyllinen löytyi muualta.

Entäs toinen, ikuinen kakkonen Saara Aalto? Kenellekään ei pitäisi olla vaikeaa huomata, että Saara on täydellinen media-persoona. Ilmekään ei värähdä, vaikka tulisi paskat housuihin lavalla. Siitäkään ei ole epäillystä, etteikö Saara osaisi laulaa ja oppisi nopeasti mitä vaan musiikillisia tai koreograafisia koukeroita. Ja mediapersoonana jakelee joka käänteessä haastatteluja medialle.

Tällä kaikella pääsee kakkoseksi. Siis laulamalla ja tanssimalla millintarkasti oikein ja ammattislangilla niin sanotusti - korkealta ja kovaa.

Saarakin tarvitsee rakentavaa palautetta kohti ykkössijaa. Pelkkä kehuminen ei auta asiassa ja niin kuin Saara itsekin haastattelussa ihmetteli, miksei kehumiset muuntuneet pisteiksi. Ne muuntuvat, kun mekaanisesti täydelliseen suoritukseen ujutetaan mukaan inhimilliset tunteet. 

Helsingin Sanomissa  Iiro Rantala meni pianotunnille Sibeliusakatemiaan professori Tuija Hakkilan luo. Kukaan ei varmasti epäile, etteikö Iiro Rantala osaisi soitta pianoa. Pianotunti osoittaa kuinka pienestä toisin ajattelusta asiat ovat kiinni.

Tuija Hakkila ei missään vaiheessa tulkitse, että Iiron soitto olisi jollakin tavoin väärin, vaan antaa rakentavaa palautetta miltä tuntuisikaan, jos kokeilisit toisella tavalla. Ja sieltähän löytyy valoa, pehmeyttä, ja monia muita tunnetiloja vaikka kuinka paljon, luomaan erilaisen kuin oikein soitetun tunteen, vaikka soitetaankin oikein.

Tämän hetken keskustelut ainakin sosiaalisessa mediassa ja pitkälti myös livenä, sotkeutuvat pahemman kerran asiat ja henkilöt. Jokainen asia voidaan aina tehdä monella eri tavalla ja erilaisten taitojen mukaan.

Keskustelut juuttuvat heti kättelyssä asetelmaan minä olen oikeassa ja sinä olet väärässä, vaikka jokaiseen asiaan löytyy useita oikeita ja useita vääriä lopputuloksia tilanteiden ja lähtökohtien mukaan.

Peräänkuulutan keskustelua asioista ei ihmisen henkilökohtaisista ominaisuuksista, paitsi jos henkilö itse pyytää palautetta kehittyäkseen ihmisenä ja kehittyäkseen osaajana. Mikään ei ole tylsempää kuin kysyä Kuinka ymmärsit viestini ja saan vastaukseksi, että oletpa sinä pukeutunut tänään todella mauttomasti (kenen mielestä)

 

 Lue myös:

Porno on yhtä aitoa kuin poliitikon kyyneleet

 

”Voi rakkaani, tämä on se, joka saa ihmiset itkemään” – Näin professori Tuija Hakkila opetti Iiro Rantalalle sen näppärän pikkunuotin salaisuuden, jolla Mozartin musiikki liikuttaa ihmiskuntaa

 

Tarinalliset uutiset ovat liian työläitä lukea

Sunnuntai 13.5.2018 klo 11.18 - Kauko Niemi

Median tarinalliset jutut etenkin uutiset ovat minulle aivan liian työläitä lukea, eivätkä edes kiinnosta kolmea kappaletta pidempään. Onhan niitä kirjoja, joissa voi antautua tarinallisuuteen oikein kunnolla ja saada lopussa selville oliko hovimestari murhaaja.

Pitkät löpinät eivät uutisnargomaania kuten minua tyydytä, kun pitäisi nopealla tsekkauksella olla kartalla, kuinka maailma makaa. Ja sitten kun jokin asia kiinnostaa, niin netti on kyllä täyttä lisätietoa.

Vanhana journalistina ja sisäsiittoisesti median kehitystä seuranneena hieman epäilen, ettei tässä palvella ensisijaisesti lukijaa vaan statistiikan kautta jotain ihan muuta.

Itse aloin seurata päivittäin lukijastatistiikkaa täysipäiväisesti jo 1998. Se on kieltämättä lahjomatonta ja tuottaa aika ajoin ällistyttäviä tuloksia. Kun luulee omasta mielestään tekevänsä aivan huippujuttuja ja statistiikka osoittaakin jotain avain toista. Pitää vain olla järki kourassa mitä tietoa ja kuinka statistiikalla tulkitaan.

Median taloudellinen kehitys on ollut haasteellista nettiin siirryttäessä. Statistiikalla on pystyttävä todistamaan median toimivuus etenkin mainosmyynnissä.

Ensin mitattiin kävijöiden määrää, mikä ei valitettavasti kehittynyt ensimmäisten 10 vuoden aikana sitä tahtia, kun oletettiin ja toivottiin.

Mutta eihän sillä niin suurta väliä, kun ryhdyttiin painottamaan klikkien määrää. Kuinka monta kertaa juttua oli luettu. Klikkien määrä tietenkin statistiikan kautta ratkaisee jutun hyvyyden ja koko median kiinnostavuuden.

Nokkelat tekijät keksivätkin harhauttaa lukijoita tekemällä klikkiotsikoita. Vihjailtiin, annettiin jopa täysin harhaanjohtavaa ymmärrystä jutun sisällöstä. Tähän kelkkaan lähtivät kaikki Yleä, Hesaria ja Talouselämää myöten.

Pian alkoivat lukijatkin jo hermostua jatkuvasta huijauksesta. Syntyi jopa palvelu Klikinsäästäjä, joka paljasti mitä otsikon takan oikeasti kerrottiin.

Statistiikka toki näytti paremmalta ja sitä leivottiin mediamyynnin viesteihin, jopa toimituksissa annettiin tilaa kuplien rakennusaineeksi palstoilla luetuimmat ja suosituimmat. Ja kaikki perustuu lukijoiden harhauttamiselle ja uteliaisuuden herättämisille, eikä lukijoiden palvelulle.

Valitettavasti lukijoiden reaktiot eivät ole olleet riittävän ponnekkaita klikkiotsikoinnin suhteen. Niin ponnekkaita, että klikkiotsikot olisivat pikkuhiljaa hävinneet. Ainakin muista kun iltapäivälehdistä. Tosin itseään arvostavat mediat ovatkin hieman jo asiassa perääntyneet ja juhlapuheissa klikkiotsikoita ei enää muka käytettäisi.

Klikkien määrän uskottavuuden heikennettyä löytyi statistiikasta taas uusi elementti, joka uusimman trendin mukaan mittaa jutun hyvyyttä. Kuinka kauan jutun parissa viihdytään. Markkinointikielellä kyseessä on tarinallisuus. Kirjoitetaan pitkiä löpinöitä ja piilotetaan uutinen ja asiafaktat höpinöiden joukkoon. No meneehän siinä minuutteja selvittääkseen mistä on todellisuudessa kysymys. Statistiikka näyttää nyt kuitenkin hyvältä.

 

Tarinallisen jutun kaava kun näyttää olevan:

Otsikko – joitain viitteitä itse asiasta

Matti – läpälässyn lää

Maija – läpälässyn lää

Näennäinen fakta, joka tukee otsikkoa ja lupaa jotain lisää

Matin naapuri – läpälässyn lää

Aiemmin asiasta on kirjoitettu

Asiantuntija arvailuja ja lausuntoja

Varsinainen tapahtuma ja uutinen (melkein lopussa)

Aiemmin julkaistuja tutkimuksia asiasta

Matti – läpälässyn lää

Maija – läpälässyn lää

 

Tätä jäsentelymallia, kun on suollettu 5000 – 10 000 merkkiä, onhan siinä uutisen etsintään tuhlaantunut kovasti paljon aikaa ja statistiikka osoittaa kuinka mielenkiintoinen juttu onkaan julkaistu. Se parissa on muka viihdytty huippu kauan.

Jokin aika sitten luin ihan arvostetusta mediasta jutun, joka alkoi;

Huhtikuun aurinko paistaa räikeästi silmään, mutta Porin torin menoa se ei lauantai-iltapäivänä pelasta. Torimyyjät ovat lähteneet, tunnelma on kuollut.

Todellisuudessa ingressi olisi pitänyt olla; herra xx on pystynyt olemaan nyt kaksi vuotta ilman alkoholia ja täynnä luovuutta, mutta hänellä on edelleen juopon leima otsassa.

Odotan paluuta siihen, että uutinen alkaa uutisella ja perään tulevat taustoitukset, joita olisi nykytekniikalla helppo toteuttaa hyvinkin laajasti linkittämällä taustoja ja kainaloita. Se olisi lukijan palvelua.

 

 

 

 

 

 

Kiitos ei - lavastetuille elämyksille

Sunnuntai 29.4.2018 klo 14.12 - Kauko Niemi

Muistetaanhan, että elämys on lopultakin aina hyvin subjektiivinen tuntemus. Esimerkiksi matkailuyrittäjät ja toimijat voivat tehdä parhaansa, mutta kokijasta riippuu, jääkö kokemuksesta vuosienkin jälkeen muistettava tunnejälki hyvässä tai pahassa.

Matkailussa voimakkaana trendinä on tällä hetkellä hakea aitoja, arkisia kokemuksia. Lavastetut turistielämykset, vaikkapa kiertoajelut turistipyydyksestä toiseen tuskin jättää merkittävää elämyksen tunnetta.

Kielellistä eroakin on jo ilmassa. Kuka nyt haluaisi olla turisti. Matkailija voisi sen sijaan hyvinkin olla. Kööpenhaminassa asian kanssa on menty jo niin pitkälle, ettei enää edes puhu matkailijoista, vaan kaikki ovat temporary locals, väliaikaisia paikallisia. Kun paikallisten on hyvä olla kaupungissa, niin yleensä matkailijoidenkin on hyvä olla.

Jos minun pitäisi juuri nyt päättää aidon elämyksen etsinnästä, niin varmaan matkustaisin syksyllä Thaimaahan ja siellä kohteena Villa Thiger. Paikka on keskellä thaimaalaista maalaiskylää.  Uskoisin, että kameralle löytyisi kohteita lähiluonnosta. Samoin minulle täysin uusia eläinystäviä. Voisin toisaalta osallistua kylän tapahtumiin ja oppia ymmärtämään paikallista elämän menoa.

Toisaalta tiedän, että päivän pakolliset toimet muokkautuisivat toiveitteni mukaan. Ja Suomenkielelläkin pärjäisi. Tosin en olisi menossa syömään sinne karjalanpiirakoita munavoilla. Niitä kun saa esson baarista, eikä tarvitse matkustaa mihinkään.

Toki olen elämäni aikana tehnyt muutaman turistimatkan, mutta niistä ei ole juurikaan mitään elämyksellistä kerrottavaa. Tuli ja meni, unohtui. Paitsi tietysti se suomalainen kanssamatkustaja joka jaksaa kaiken aikaa verrata kuinka paljon paremmin asiat ovat Suomessa.

Elämäni ylivoimaisesti huonoimman hotellikokemuksen olen kohdannut työmatkalla Madridin Ritzissä. Minä olin joka paikassa liikaa, kuitenkin maksava asiakas. Aamulenkiltä palattuani meinasi koko hotelli seota. Lenkkarit jalassa hikinen t-paita päällä – miten tuollainen saadaan mahdollisimman nopeasti piiloon.

Seuraavana päivän löydän itseni puristuksessa seinän ja turvamiesten välissä. Kukaan ei sano mitään, siinähän jökötät, kunnes poliisisaattueessa, joku arabiherra saapuu hotelliin ja sen jälkeen voi maatiainen siirtyä huoneeseen. Yhtään positiivista asiaa en sitten tästä hotellista muistakaan. Antaisin yhden tähden.

Minulla on kohtuullisesti matkailukokemusta pyörällä. Vaikkapa vuosituhannen viimeinen kesä 1999. Kolmen kaverin kanssa Helsingin Senaatintorilta Venetsia Markuksen torille.

Tällä 1700 kilometrin matkalla tapahtui niin paljon aitoja elämyksiä, kokemuksia, että niitä riittää aina saunaillallisen verran, kuten viime lauantaina.

Olen muutamaan kertaan aiemminkin jo kertonut todella isosta elämyksestä, joka tuli minulle yllätyksenä puuntakaa. Fillaroin luotoreittiä pitkin Lieksassa ja seurana oli intialainen ystäväni. Metsähän ei ole minulle mitenkään vieras, mutta kun toinen pysähtyy ja pyytää kuuntelemaan hiljaisuutta. Sitä en ollut tajunnut aiemmin miltä tuntuu. Kaksi ihmistä istuu kivellä yli puolituntia sanomatta sanaakaan ja kuuntelee hiljaisuutta.

Tiedostan, että hänelle hiljaisuus on käsite, jota ei voi kuunnella Intiassa. Ja minullekin uusi käsite ja aito elämys, joka ei ole unohtunut.

Yhtään en ihmettele yksityisasuntojen vuokraintoa. Jo ennen Airbnb:tä olen vuokrannut asunnon Budapestista ja Nizzasta. Ja aina hotellin ilman aamiaista, silloin kun se on mahdollista. Mikä ihanuus mennä joka aamu johonkin uuteen ja erilaiseen paikkaan fiiliksen mukaan.

Joitakin kertoja olen myös kokeillut ruokalottoa. Ajanut johonkin ”lähiöön” ja mennyt siellä syömään. Tottakait pelin henkeen silloin kuuluu, ett joskus onnistuu ja joskus ei. Mutta kokemus on arvaamattoman jännittävä, eikä taatusti lavastettu.

Suomestakin löytyy jo matkailupalveluja, missä illallinen nautitaan suomalaisen perheen parissa ja heidän kotona. Ja jopa niitäkin, että olet koko päivän perheen parissa ja mukana illallisen valmistuksessa ilman kulisseja.

Pääasiahan on, että tunnistat rehellisesti asiat, jotka liikauttavat sisintäsi. Etkä matkusta selfieiden ja somenäyttäytymisen ehdoilla. Aina kannattaa olla utelias.