Loistavaa oppimateriaalia medianlukutaidon opettamiseen

Perjantai 26.8.2011 - Kauko Niemi

Liven keskiviikkona aloittama ohjelma Kiinteistökuningatar Kaisa ja pitkään kanavilla pyörinyt Koirakuiskaaja ovat molemmat parasta mahdollista oppimateriaalia medialukutaidon opetukseen.

Kumpikin ohjelma jäljittelee dokumentin tyyliä. Leikataan lyhyisiin pätkiin sieltä täältä. Kiinnitetään katsojan huomio pois pääasiasta. Tarjoillaan perustelematta muutama faktan poikanen ja hämärretään kokonaisuus ja etenkin todellisuus.

Vauhti, viihteellisyys luo taikuritunnelman. Hämätään katselijoita sellaisilla epäolennaisilla seikoilla, jotta katsojan ajatukset pyörähtävät muualle kuin itse asiaan. Tehdään jotain muuta kuin miltä näyttää. Tällaiset formaatit sopivat oikein hyvin sirkukseen. Siis tämän päivän mediasirkukseen. Kuinka hävitetään kani silinterihattuun.

Koirakuiskaajassa Cesar Millan taikoo luontokappaleelta, siis koiralta ihmisen mielestä huonot (koiralle luontaiset) ominaisuudet kerralla pois. Siitäkin huolimatta, että rotua on jalostettu sata vuotta näiden ominaisuuksien takia.

Koirakuiskaaja-ohjelma unohtaa näyttää tai kertoa kuinka monta tapausta on epäonnistunut, eli koiraa ei ole saatu ihmisen mielestä kiltiksi. Ohjelma unohtaa kertoa kuinka monta sataa toistoa oppiminen on vaatinut. Kuinka monta kertaa metodia ja palkitsemista on pitänyt muuttaa. Nyt koirakuiskaajalta sataprosenttiseen tulokseen menee pari minuuttia, mikä ei ikinä tapahdu elävässä elämässä.

Kokematon koirakuumetta sairastava ihminen menee helppoon, kun ei osaa lukea mediaa eikä tunnista tai erota ohjelman tyylilajia.

Liv:n aloittama Kiinteistökuningatar Kaisa noudattaa samaa tyylilajia. Huomio itse asiasta harhautetaan pikakuvilla audin logorenkaista tai Vuittonin myymälästä. Kaisa on viety niin kauas todellisuudesta kaikessa ärsyttävyydessään, että mieleen tuli aikoinaan Valittujen Palojen Kaarina Mäkelä. Henkilö, jota ei todellisuudessa ollut olemassakaan.

Ilmeisesti Kaisa on oikea kiinteistövälittäjä. Ohjelman nettisivuilla hän on saanut sukunimenkin ja tiedetään hänen hoitamattomista veloistaan ja muistakin yksityisasioistaan. Tämä tuskin Liv-kanavaa haittaa, että keskustelua syntyy. Kokonaan toinen asia on mitä tapahtuu Kaisan kiinteistövälitykselle, jos hän ihan oikeasti sellaista tekee. Kiinteistönvälitys on saanut oman johanna tukiaisensa.

Jos tällainen sisältö toteutettaisiin painetussa lehdessä, niin kulmissa lukisi – mainos. Kyseessä olisi niin sanottu advertoriaali. Lukijaahan ei saa hämätä toimituksellisen ja mainossisällön välillä.

Ohjelman formaatti synnyttää keskustelua, mutta vaatii hyvää medialukutaitoa. Kiinteistökuningattaressa kyse on viihdeohjelmasta, joka on naamioitu dokumentin oloiseksi. Nettisivujen keskustelu osoittaa jo selvästi, ettei ohjelmaformaattia ole ymmärretty.

Ohjelman väärin ja oikeinymmärrys tulee joka tapauksessa muuttamaan kuvaa alan toiminnasta. Minun veikkaukseni on ettei ainakaan kiinteistövälittäjien toivomaan suuntaan.  Alan maine ei muutoinkaan ole paras mahdollinen. Ja ohjelman yksi pääsponsoreista on Oikotie.

Kaisako välittäisi minun asuntoni päivässä, pyhkäisisi Audillaan Vuittonille ostamaan uuden laukun – ei ainakaan minun rahoillani rällätä.

Jokaisen on syytä oppia katsomaan ja ymmärtämään näitä uuden tyyppisiä ohjelmia, missä faktat ja fiktiot sekoitetaan tahallaan ja tarkoituksella viihteen voimalla.
 

Uskoisko itseensä vai tekniikkaan

Lauantai 13.8.2011 - Kauko Niemi

Kuntokuuri etenee kutakuinkin tavoitteellisesti. Tekniikka nosti kuntoisuustasoa kahdella pykälällä 13 viikon kuurin jälkeen (Suunto choacheri). Ehkä tämä pitää paikkaansa sillä 20 km maastofillarilenkki taittuu melko helposti alle tunnissa. Nopeammin kuin koskaan aikaisemmin tilastohistoriassani, eikä tekniikka osoita enää tilapäistä ylikuormitusta.

Tekniikka osoittaa, että 9 kiloa on pudonnut painoa ja tekniikka osoittaa myös, että rasvaprosentti on pudonnut reilusta 30:sta 24:ään. Jos näin on, niin kiitos tekniikalle, että oikeasta laidasta on paino lähtenyt. Tosin tuo rasvaprosentti heittelee ja riippuu siitä kuinka kosteat ovat jalkapohjat. Suunta ja suuruusluokka ovat kuitenkin mieluisat.

Olen taipuvainen myös uskomaan tekniikkaan. Shortsien riisumiseen ei tarvitse kuin löysätä vyö. Ilman nappien avaamista housut putoavat jalasta. No toki ainakin ystäväni tietävät, etteivät kireät vaatteet ole koskaan kuuluneet valikoimiini. Paitsi viime aikoina kun ne vain rupesivat tahtomattaan kiristämään.

Tekniikka osoittaa tuon kohonneen kuntoisuusluokan lisäksi kaikkein tärkeintä asiaa, minkä varaan olen alitajuntani manipuloinut. Verenpaine on nyt hyvässä luokassa. Ilman lääkkeitä on tähänkin asti eletty, mutta lääketehtaiden agentit ovat jo muutaman reseptin kirjoittaneet apteekkiin, muttei koskaan lenkkipoluille.

Tällainen projekti ei koskaan onnistu, jos ei ole riittävän tärkeää, ja alitajunnan hyväksymää tähtäintä. Siitä kaikki on kiinni. Pakottamalla ei pitkälle pötkitä tässäkään asiassa. Painonpudotus on vain yksi keino muiden keinojen ja ”lääkkeiden” joukossa.

Olen aina ollut enemmän ja vähemmän pyöreä, eikä ulkonäköni ole paljoakaan itselleni merkinnyt. Se että motivoisin alitajuntaani hoikkuudella ja ulkonäöllä, ei vain toimi. Sehän on aivan sama mitä muut ajattelevat. Kohteliaisuus ja käytössääntöjen mukaan joskus on syytä näyttää toiselta miltä oma hyväolo tuntuu.

Tekniikka osoittaa myös jotain mystistä lukua, ennen kuin asetun sen päälle analysoitavaksi. Käyttöohjeet kadotettuani, piti valmistajan sivuilta kaivaa tietoa tuosta merkillisestä luvusta. Mystinen luku onkin tavoitepainoni. Koneeseen on syötetty ikä, pituus ja liikunnallinen aktiivisuus. Kun nämä yhdistetään mitattuihin läskeihin, luiden painoon, lihasmassaan ja kropan nestemäärään, niin siitä tekniikka laskee tuon tavoitepainon.

Tässä vaiheessa rupesinkin sitten tosissaan miettimään pitäisikö uskoa tekniikkaa vai itseä. Ajatuksena olisi lopettaa painonpudotus kuuden kilon päästä eli noin 10 viikon kuluttua. Jos uskoisin tekniikkaan, niin 26 viikon kuluttua olisin tekniikan asettamassa tavoitepainossa.

Verenpaineeni ei kuitenkaan voi pudota enää lineaarisesti, kuten se on nyt tullut alas kilojen tahdissa. Voisi käydä kuin mustalaisen hevoselle. Juuri kun oppi olemaan syömättä, niin kuoli pois.

Olisi aika lopettaa alkoholin ihannointi

Sunnuntai 7.8.2011 - Kauko Niemi

Anders Behring Breivik oli Oslon pommi-iskuun ja Utøyan ammuskeluun syyllistyessään päihteiden vaikutuksen alainen, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK. Poliisisyyttäjä Christian Hatlon mukaan asia on varmistunut pidätysten jälkeen otetuista verikokeista.

No pikku hiprakassahan sitä tulee tehtyä yhtä jos toista. Maanantaiset keskustelut työpaikoilla ja kouluissa ovat lähinnä kehuskelua, kun tuli vedettyä lärvit tai ainakin melkein. Kaikkea en muista, mutta kuuleman meillä oli v*tun hauskaa.  Pari kaveria katosi, mutta onneksi löytyi myöhemmin.

Ei multa mitään puutu – on yksi yleisimmistä päivityksistä Facebookissa. Ystäviä, ruokaa ja hyvää viintä. Elämä on täydellistä. Kuitenkin useimmissa tapauksissa hyvän ruoan maku jää viinin jalkoihin.

Mikä on tämä suomalainen kulttuuri, jossa itseään kehutaan ja muita ihannoidaan vain alkoholin kautta. Alkoholinäkökulmassa häviää vaatimattomuus ja perisuomalainen kateus. Meillä jopa useita asioita saadaan julkisesti anteeksi ja ymmärretään sen takia, että oltiin hieman syyntakeettomia.

Pojat on poikia lätkäjengissäkin ja pitäähän sitä. Tämä sama asenne välittyi varsin selvästi jääkiekon MM-karkeloissakin.

Toivottavasti poliisi ei kuitenkaan lähde tähän sattuuhan sitä -kelkkaan, sillä joka neljäs kuoleman tuottanut kolari Suomessa ajetaan enemmän tai vähemmän kännissä. Se on paljon ja siihen hallituksen tavoite puolittaa onnettomuudet, ei auta mitkään tekniset ratkaisut, jos asenne ei muutu.

Useissa muissa kulttuureissa alkoholi ei alkuunsakaan ole asia, jolla kehutaan ja retostellaan. Alkoholin käytöstä puhutaan julkisesti yhtä vähän kuin seksistä.

Meillä meni parisenkymmentä vuotta, kun miehekkäistä tupakoitsijoista tuli luusereita. Asenteet on mahdollista muuttaa, jos niin halutaan. Asenne alkoholia kohtaan on mahdollista myös muuttaa ja se tuottaisi vain pelkkää hyvää ainakin liikenteessä, terveydessä ja kotien rauhassa - 20 vuoden kuluessa.

ps.

En ole absolutisti, eikä minulla ole mitään muutakaan vakaumuksellista taustaa tuoda ajatuksiani esiin tästä aiheesta. Muutama läheinen kokemus on alkoholin liiallisesta käytöstä. Vihjeeksi mainittakoon, että minulle ei kannata kehuskella, yhtään irtopistettä ei heltiä.

Lue aiempi blogini samasta aiheesta:
Eilen kuoli 8, tänään kuolee 8 ja huomenna kuolee 8

En haluaisi kadota bittinä taivaaseen

Torstai 14.7.2011 - Kauko Niemi

Mihin katosi minun yksi mukavimmista kavereista? Bittinä taivaaseen vai sinne ihan oikeasti. Entä japanilainen kaverini, joka ilmestyi 3 viikkoa maanjäristyksen jälkeen. Oudosti on kateissa myös kotimainen kaverini, jonka viimeiset jäljet minulle päättyvät 8.4.2011.

Netti ja niin sanottu sosiaalinen media on luonut uudenlaisia kaveruuksia yhteisöllisyyden kulttuuriin. Ihmisiä tulee ja menee bittivirtoina, eikä siinä mitään ihmeellistä. Näinhän sitä tapahtuu kadullakin ja seuraavalla kerralla taas morjestetaan, vaihdetaan muutama sana ja jatketaan hyvän päivän tuttavuutta. Sukulaisia tavataan häissä ja hautajaisissa ja päivitetään elämäntilanne.

Netissä into häviää nopeasti. Osa katoaa jo muutaman viestin jälkeen. Toisille viestitetään muutaman kerran vuodessa tai vain kerran vuodessa toivotetaan joulua, jos nyt sattuu elämään kulttuurissa, missä joululla on arvonsa.

Nyt olen kuitenkin joutunut pysähtymään ja miettimään kolmea tapausta syvemmin. Entä kun kolme mukavaa ja paljon tekstiä vaihtanutta ihmistä katoaa, eikä jätä jälkiä.

Tosin yksi näistä kolmesta on ilmestynyt takaisin. Hänestä ehdin jo huolestua Japanin maanjäristyksen jälkeen. Hän on tullut tutuksi valokuvauksen tiimoilta. Japanilainen muotikuvaaja, jonka tekemisistä voi jopa oppia jotakin.

Maanjäristyksen jälkeen kesti kuitenkin reilu kolme viikkoa, ennen kuin hän ilmaisi itsestään. Monta asiaa ehti jo pyörähtää mielessä vaikka tiesinkin, ettei hän asunut pahimmalla alueella. Toisaalta hän matkusti paljon työnsä takia. Maailma oli hänen kohdallaan vain niin sekaisin, etteivät normaalit rutiinit sujuneet.

Tapaus kaksi. Viimeiset jäljet huhtikuun alussa. Useamman kerran viikossa vaihdoimme kuulumisia. Tiesin niin työmatkat kuin lomamatkatkin. Tiesin viikon fillarilenkit. Meitä yhdisti fillarointi. Mitään mystistä ei chattailyssämme ollut kuin että se loppui kuin kananlaulu, eikä hiiskaustakaan sen jälkeen.

Eräänä päivänä saan viestin suomenkielellä kirjoitettuna ventovieraalta ihmiseltä. Pian selvisi, että hän on brasilialainen, joka asuu Etelä-Ranskassa ja harrastaa Suomenkieltä ja monia muitakin kieliä. Hänen suomentaitonsa oli häkellyttävä, vaikkei koskaan ole Suomessa asunutkaan. Kahdesti täällä käynyt turistina.

Tämä teki minuun vaikutuksen ja tarjouduin korjaamaan ja antamaan palautetta jokaisesta hänen sähköpostistaan. Hän kirjoitti perheestään. Tunsin hänen siskonsa Brasiliassa ehkä paremmin kuin omani. Kuvia oli liki jokaisessa viestissä.

Pian hän ryhtyi käymään läpi erästä Suomenkielen oppikirjaa. Teki kirjan harjoitukset ja tarkistutti ne minulla. Olin brasialais-ranskalaisen henkilön Suomenkielen virtuaaliopettaja. Henkilön, joka oikeastaan kirjoitti parempaa Suomea kuin moni suomalainen.

Kohta tulee vuosi kuluneeksi, kun erään harjoituksen palautuksen jälkeen ei tullutkaan kohteliaan innostunutta kiitosta eikä lisäkysymyksiä. Eikä sen jälkeen mitään viestiä ikinä.

Ketään näistä kolmesta esimerkkitapauksesta en ole tavannut henkilökohtaisesti. Kirjoittamisen ja kuvien perusteella oli syntynyt mielikuva muusta kuin virtuaali-ihmisestä.

Ensiksi olen pysähtynyt miettimään, onko mitään korrektia tapaa selvittää mitä on tapahtunut. Kenenkään fyysistä osoitetta ei ole tiedossani, jotta voisi pyytää ”poliisin” tarkistamaan tilannetta. Toisaalta voihan olla, että jokin ennalta varoittamaton kyllästymispiste tuli eteen yht´äkkiä.

Vielä enemmän olen ryhtynyt miettimään kuinka pitäisi järjestää omat asiat, jos jonakin päivänä ei olekaan kykeneväinen vastaamaan kaikenmaailman viesteihin ja etenkin niihin joiden lähettäjä on henkisesti lähellä vaikkakin fyysisesti kaukana. Siinä olisi kehittämisideaa FB:lle tai kenelle tahansa. En haluaisi kadota bittinä taivaaseen.

Ei koskaan aikaisemmin

Keskiviikko 13.7.2011 - Kauko Niemi

Suurin osa, veikkaanpa että kaikki, koiranomistajista on sanonut vähintään kerran, että meidän koira ei koskaan ole aiemmin käyttäytynyt tuolla tavoin. Monet ovat joutuneet sanomaan ja tunnustamaan ihmettelynsä useammankin kerran koiran eliniän aikana.

Näin se on ja tulee olemaan. Koira tuottaa omistajalleen yllätyksiä tämän tästä. Koira on luontokappale, eikä ohjelmoitu robotti tai kuten säännöillä, määräyksillä puhki peloteltu ihminen.

Koira yllättää omistajansa kovin helposti kun seuraa uutisotsikoita, liiankin helposti. Se kiltti, koulutettu ja aina mallikkaasti käyttäytyvä koira onkin hyökännyt lajitoverinsa tai ihmisen kimppuun. Koira rassukka on mahdollisesti kokenut tilanteen tavalla tai toisella uhkaavaksi ja ryhtynyt puolustamaan itseään. Kokenut tilanteen sellaiseksi mitä aiemmin ei ole kohdalle sattunut, vaikka koiraa onkin sosiaalistettu pennusta lähtien mennen tullen monin eri tavoin.

Kokonaan toinen asia on se, että miten koira voi olla vapaana ja hyökätä? Tälläkin hetkellä koiraa pidetään kiinni tai se on oltava hallittavissa. Siis ei juoksennella pitkin metsiä ja polkuja vaikka se kuinka tuntuisikin parhaalta mitä rakkaalle koiralle voi juuri nyt tarjota.

Kyse ole koiran koosta tai rodusta eikä yksilöstä. Mäyräkoira on jalostettu jahtaamaan mäyriä koloistaan ja kun tutkitaan yhdysvaltalaisia vakuutustilastoja, niin eniten on korvattu mäyräkoirien tekemiä tuhoja. Pieni koko, ärhäkkä luonne, voimakas purukalusto tekevät tehtävänsä, kun koiran vaisto laukaisee yllätyksen.

Koskaan ei pitäisi tulla - ei koskaan aikaisemmin tilaisuutta. Ei koirasi muista niitä ohjeita, jota olet sille antanut – ei saa metsästää luonnon eläimiä (siihenhän se on luotu), ei saa purra vastaantulevia ihmisiä tai toisia koiria.

Lähdetään siitä, että luonnon eläin provosoituu sellaisista asioista, joita sinä et parhaalla tahdollakaan pysty ymmärtämään saati ennakoimaan. Nämä tilanteetkin on kuitenkin hallittava.

Maailman hyödyllisin nettipalvelu lopetettiin

Maanantai 11.7.2011 - Kauko Niemi

Ravintokoodi.fi palvelu tuli tiensä päähän. Nyt kysyn miksi kaikkien aikojen hyödyllisin palvelu pitää lopettaa. Palvelun kehittäjä ja ylläpitäjä Kesko ilmoittaa vain, ettei ollut riittävästi käyttöä.

Mitä se sitten tarkoittaakaan. Se ei vaikuttanut riittävästi K-ketjun myyntiin. Se lienee liian kaukana arkiostosten tekemisestä. Reseptiin kun laittaa että kolme Pirkka munaa ja 3 dl Pirkka vehnäjauhoja ja lusikallinen Pirkka leivinjauhetta, niin ihminen yksinkertaisimmillaan uskoo, että muu vehnäjauho ei leivontaan käy kuin Pirkka. Näin se markkinointi toimii yksinkertaisimmillaan.

Mutta tuo Ravintokoodi.fi keräsi ja eritteli kaikki ravintoaineet, jota K-kaupasta olin ostanut ja vain sillä vaivalla, että vilautin Plussa-korttia.

Vaikka olen koko ison ikäni lueskellut tuoteselosteita, valinnut terveellistä ruokaa, lukenut varmaan tuhansia sivuja ruoan koostumuksesta, niin kokonaisuus on aina jäänyt hämäräksi. En ole koskaan ymmärtänyt että onko ostamassani ruoassa suosituksiin nähden riittävästi C-vitamiinia, mistä saan ne liiat kolestrolit tai kaiken kaikkiaan mikä on ruokakorini ravintoarvo ja koostumus.

Käytin palvelua reilut kaksi vuotta ja opin tekemään valintoja sata kertaa paremmin kuin lukemalla tuoteselosteita. Opin seuraamaan mielihalujeni suuntaa ja panna stopin sivuraiteille. Ja pystyin myös tyydytyksellä toteamaan, että hiilihydraattini oli jatkuvasti reilusti alle suositusten vaikken mikään himokarppaaja olekaan.

Sitä en tässä tapauksessa ymmärrä, ettei tällaiselle palvelulle löytynyt käyttöä. Mitä kummallisimmille viihdepalveluille löytyy käyttäjiä vaikka kuinka.

Kuitenkin ihmiset jahkaavat ruokatiedon kanssa. Kokonaisuutta ei hevin kukaan ymmärrä ja yksittäisten ruoka-aineiden kanssa pähkäileminen ei johda mihinkään. Pelkäänpä että K-ryhmä ei satsannut palvelun esittelyyn riittävästi. Harvoin sitä näkyi K-ruokakauppojen ilmoituksissa.

Paitsi se huikea määrä tietoa aina jokaista hivenainetta myöden, niin palvelu oli juuri niin vaivaton kun käytettävän palvelun pitää olla. Samalla kun näytät plussakorttiasi, niin kaikki ostostesi ravintoarvot siirtyivät palveluun. Ei tarvinnut tehdä ainuttakaan tiedonsyöttöä. Ainostaan sopimus, että tiedot siirtyvät.

Palvelua kehuessani, moni sanoi, että hän käyttää myös muita kauppoja kuin K-ketjun kauppoja. Niin minäkin käytin. Ruoan määrän absoluuttinen totuus ei paljastunut, mutta suhteet kyllä ja niiden ohjaava vaikutus. En kertaakaan tietoisesti mennyt S-ryhmän kauppaan ostamaan suolapussia  huijatakseni Ravintokoodi.fi-palvelua.

Käyttäydyin eri kaupoissa samalla ravintokoodin opettamalla tavalla. Enkä usko että Rainbow- ja Pirkkatuotteilla olisi niin suuria koostumuksellisia eroja, jotta niillä olisi ollut merkitystä tässä ruokasodassa.

Jos K-ketjun todellinen syy oli palvelun liian kaukainen vaikutus päivittäiseen markkinointiin, niin tämä palvelu kuuluisi ehdottomasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Jopa niin, että tiedot siirtyisivät myös S-korttia vingutettaessa.

Tällaisella palautteella olisi varmasti ajan mittaan suurempi merkitys ihmisten terveyteen kuin kalliilla rasvasodilla ja muilla hetken kampanjoilla. Vielä ehtinee lunastaa perusdatan K-ryhmältä.

Linnanmäellä on vakavan arvioinnin paikka

Sunnuntai 3.7.2011 klo 19.39 - Kauko Niemi

Kun toimitusjohtaja käyttäytyy kuin Linnanmäen toimitusjohtaja Risto Räikkönen, on vain yksi arvio. Hän ei ole tehtäviensä tasalla.

Hän elää jotain muuta kuin tätä päivää. Tuskin hän on tietoinen mitä nykyaikaisessa verkossa ja siellä käytävissä keskusteluissa tapahtuu ja ennen kaikkea kuinka nopeasti.

Televisio-ohjelmia tai lehtiä kun ei vaan tehdä Linnanmäen markkinointitavoitteiden mukaan. Kyllä medialla on ihan ikiomat linjauksensa, joihin räikkösillä ei ole syytä puuttua tai edes yrittää määräillä.

Tuskin kukaan tulee Linnanmäellekään vaatimaan millaisia laitteita heidän on ensi kaudeksi hankittava.

Tällaisia täydellisiä floppeja valitettavasti tapahtuu, vaikka koulutusta ja konsultointia olisi saatavissa yllin kyllin. Joillakin ihmisillä vain on synnynnäinen musta aukko, johon ei oikein tunnu mikään auttavan.

Linnanmäen kohdalla tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Muutama vuosi sitten nousi kohu kirjallisista ohjeista, joiden mukaan kukaan muu ei saanut puhua medialle kuin toimitusjohtaja. Ja kerrottavien asioiden oli oltava vain positiivisia.

Tämä ajattelu on täysin luonnotonta. Ei ole sellaista organisaatiota tai sellaista ihmistä, jolle ei tapahtuisi myös negatiivisia asioita tai vähintäänkin vähemmän kiiltokuvamaisia asioita. Paasikiven patsaan jalustasta kannattaa ohimennen lukea, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden myöntäminen.

Tässä se haaste onkin tämän päivän viestinnässä, jota kukaan ei pysty eikä ehdi vahtimaan. Nyt kannattaa miettiä kuinka uskottava ja inhimillinen on viestinnässään sekä hyvässä että pahassa.

Minullakin on Facebook ystäviä, joiden uskottavuus on kadonnut aika päivää sitten. Tiedän organisaatioita, joihin ei voi uskoa ja luottaa. Ei kenelläkään voi olla joka päivä hyvä, ainutlaatuisen aurinkoinen aamu. Ei se ole uskottavaa. Joku aamu on, joku aamu ei ja jonakin aamuna suorastaan vituttaa.

Viestinnässä inhimillisyyttä ja uskottavuutta kannattaa ylläpitää ja kasvattaa. Se kiiltokuvapuoli rapisee jonakin päivänä joka tapauksessa. Meillä on riittävästi nokioita ja trainerhouseja.

Nokiaakin lyötäisiin nyt kevyemmin, jos se olisi viestinnällään inhimillistänyt itsensä, eikä kontrolloinut jokaista sanaa ja sanomista lakimiesten turvin. Viestinnän ja totuuden toleranssi ei voi olla liian iso. Siloteltu kupla puhkeaa ennemmin tai myöhemmin. Nykyisessä viestintäkentässä nopeammin.

Jos nyt joku organisaation johdossa kuvittelee kuin Risto Räikkönen, että median tehtävänä on edesauttaa hänen tavoitteitaan positiivisilla jutuilla, niin silloin ovat omat ja median tavoitteet menneet hieman sekaisin.

Ymmärrystä kannattaisi kehittää tai lähteä poimimaan marjoja metsään.

Miksi laulan

Lauantai 21.5.2011 - Kauko Niemi

En tiedä miksi laulaa lintunen ja miksi jyräjääpi ukkonen. Vaan itse tiedän siksi laulavani, kun sävelehet soivat rinnassani. (Merikanto)

Olin tänään taas niin sanotusti keikalla tuplakvartetilla. Neljän laulun setti + ylimääräinen, josta 60-vuotissankari ei tiennyt hiiskaustakaan etukäteen. Tunnelma oli kodikkaan läheinen seurantalosta huolimatta. Euroviisujen asteikolla teknisestä suorituksesta emme olisi saaneet 12 pistettä edes naapureilta, mutta tunnetasolla  ilmeet ja palautteet kertoivat 14 pisteestä. Ja kun välitön palaute oli, että piti oikein itkeä, niin 14 pisteessä ei ole yhtään persu-lisiä. Näin sitä sai irroteltua 60-vuotiaan ja juhlavieraiden tunteita.

Samanlainen tilanne oli huhtikuun alussa vihkiäistilaisuudessa, missä 5 vuotiaalta morsiusneidolta valuivat liikutuksen kyyneleen Helsingin Tuomiokirkon alttarille. Caccinin Ave Maria oli niin kaunis ja kosketti viisi vuotiaan sisintä.

Vuosia sitten Virossa, Saarenmaan ja mantereen välissä olevan pienen Muhun saaren kirkossa päättyi konserttimme lauluun Ei sa mitte vaiki olla. Eturivin mummojen keväisen kauniit valkovuokkoniput rupeavat tärisemään käsissä ja kyyneleen valahtavat poskille. Siinä tulee pala myös laulajan kurkkuun. Pienet söpöt valkovuokkoniput tarjottiin konsertin lopuksi kuorolaisille. Siinä vaiheessa jokainen tajuaa, etteivät ne tule kaupasta, vaan sydämestä.

Matkustin kuoron kanssa ensimmäistä kertaa Italiaan, Farra di Soligoon. Meitä etukäteen evästettiin, että olisi kiva jos opettelisitte sellaisen italialaisen laulun kun Signore delle Cime. No jaa - kait sitten. Kuuliaisena opeteltiin ja laulettiin se konsertissa, missä yllättäen laulun säveltäjä Bepi de Marzi oli meitä tervehtimässä. Siinä oli extra-annos tunnelmaa. Mutta kun olimme Alppijääkäreiden majalla lounastamassa ja lounaan lomassa kajautimme saman laulun, niin ovenpielessä seissyt raavas karvainen italiaano nosti käden sydämelle ja alkoi itkeä. Silloin tajusin tämän laulun merkityksen syvyyden. Ja tuo hetki on edelleen kirkkaana silmissäni joka kerta kun laulua laulan.

Oli taas eräs adventtikonsertti Temppeliaukion kirkossa. Kaikki sujui mallikkaasti sekä laulut että yhteistyö LC Floorankentän kanssa. Mutta seuraavana aamuna yllätyin, kun ei mitenkään läheinen työkaverini tuli halaten kiittämään konsertista. Hän oli saanut murrosikäisen poikansa houkuteltua konserttiin ja konsertin jälkeen äiti ja poika olivat jutelleet henkeviä kahteen asti yöllä. Asiallinen puheyhteys oli ollut tätä ennen poikki jo reilun vuoden.

Olin kolme vuotta sitten seremoniamestarina kummityttöni häätilaisuudessa ja toisena puuhaihmisenä oli kummityttöni kummitäti. Lauantaiset häät saivat täydellisen käänteen, kun tämä kummitäti nukkui pois torstai-iltana, siis kaksi päivää ennen häitä. Johdatusta tai ei, mutta ennakkoon valittu duetto kirkossa ystäväni kanssa - Oi kiitos sa luojani armollinen joka hetkestä jonka ma elin – ruopaisi tässä tilanteessa todella syvältä. Ei montaakaan kuivaa silmäparia ollut kirkossa.

Tuskin laulaisin ilman tällaisia kokemuksia.

Paavo Lipposta lainaten So what, jos osasin stemmani, aika usein osaankin. So what, jos joku kehuu lauluamme puhtaaksi. So what, jos tuomarit antavat hyviä pisteitä. Nämä ovat loppujen lopuksi enemmän suorittamista kuin vaikuttamista.

. . . siksi laulan, että pystyisin muljauttamaan kuulijan sydämen.

Koiran rääkkäystä muutaman tonnin tähden

Keskiviikko 4.5.2011 - Kauko Niemi

Julki tullut suuri Viialan koirahuijaus mietityttää mistä oikein on kyse. Vaikka laskisi mitenkä päin tahansa, niin kenneltoiminta ei ole suuri kultakaivos tai oikotie miljonääriksi.  

Viialan suuressa koirahuijauksessa noin 700 coton de tuléar koiraa asetetaan jalostuskieltoon sukutauluissa olevien epäselvyyksien takia. Kyseessä on kuitenkin virallinen Suomen Kennelliiton hyväksymä kennel. Miten ihmeessä tällaista voi tapahtua niin sanotussa valvotussa systeemissä.

Asiahan on näköjään ollut tiedossa pidemmän aikaa, sillä rotusivuilla on kehotettu dna-selvityksiin jo vuoden 2010 alusta.

Aamulehti on julkaissut tietoja asiakkaiden kokemuksista kyseisestä kennelistä. Paitsi virallisten tietojen vääristely, niin esiin on tullut siivottomuus ja muita omituisuuksia toiminnassa. Kyseessä ei ole ainakaan rakkaus koiriin.

Virallinen kennel on myös se, josta ystäväni pelasti langan laihan, synnytystyönsä tehneen saksanpaimenkoiran. Työnsä tehnyt koira olisi joutunut ulkotarhaan odottelemaan elämänsä loppua, joka olisi tullut varmaan melko nopeasti. Kennelin ilmoittama koiran ikä ja sirun tiedot ovat ristiriidassa. Kennelin mukaan venäjältä tuotu koira oli tehnyt kuudet pennut. Siis kehrännyt noin 20000 euroa kahdeksan vuoden aikana. Miljoonat kaukana tästäkin tapauksesta.

Ja näitä valitettavia tapauksia löytyisi lisää, joissa eläinrakkaus on kaikonnut tipotieheen ja viekkaudella ja vääryydellä kerätään pennosia kasaan.

Tilanteen ymmärtäisi varsin hyvin, jos tässä bisneksessä tavoiteltaisiin miljoonia euroja. Miljonäärihaaveet voi unohtaa ainakin suomalaisessa koiramaailmassa. Yhdysvalloissa on löytynyt pentutehtaita, joissa samaan aikaan elää 200 jopa 700 pentua ja pennut toimitetaan eläinkauppaan myytäväksi. Sitä voisi jo nimittää bisnekseksi, jossa pyörivät huomattavat dollarit piittaamatta pentujen kohtalosta.

Mikä saa ihmisen rääkkäämään eläimiä vain muutaman euron takia?

Kuinka toimii kennelien valvonta? Esimerkiksi Viialan tapauksessa eläinlääkäri on käynyt tarkistamassa tilanteen, mutta hänellä ei ollut eläinsuojelullisesti huomautettavaa. Aamulehdessä eläinlääkäri sanoo ettei hänen vastuulleen kuulu paikan siisteys.

Jos tähän mennessä on varoiteltu, ettei koiraa pidä ostaa netti-ilmoitusten perusteella ja saada koira kotiin kuljetettuna tai nouto parkkipaikalta, niin pakko on nyt varoitella, ettei kennel-nimikään takaa aina koirien hyvinvointia ja rehellistä toimintaa.

Politiikka teki seiskat

Maanantai 18.4.2011 - Kauko Niemi

Yhden yön aikana en ole kohdannut yhtään myönteistä kommenttia vaalivoittajasta sen enempää Facebookissa kun muuallakaan. Kukaan ei ole äänestänyt persuja, mutta silti he voittivat. Aivan kuin kukaan ei lue Seiska-lehteä, mutta kaikki tietävät mitä juoruja siellä on ollut.

Toivoa sopii, että persut lopettavat uhoamisen ja populismin ja ottavat todellisen vastuun tekemisistä ja jos ei lopeta, niin tulee suomalaisille konkreettinen opetus, ettei ihan kaikkeen kannata uskoa ilman kritiikkiä. Tämän opin olisi suonut tapahtuvan jollakin vähemmän merkittävämmällä areenalla.

Vaalien teemaksi nousi kaikilla rintamilla – vastustamalla voittoon.

Vaaleille asiantuntijat veikkasivat hyvin korkeaa äänestysprosenttia, etenkin ennakkoäänestyksen vilkkauden takia. Näinhän ei käynyt ja nousu oli maltillinen. Asiantuntijoiden arviot olivat täysin irrallaan yhteiskunnan kehityksestä.

Ei äänestäjillä ole mitään erityistä kunnioitusta äänestyspäivää kohtaan. Ihmiset hoitavat pankkiasioitaan silloin kun parhaiten sopii, käyvät ruoka- ja muissakin kaupoissa silloin kun parhaiten sopii. Neljän vuoden kuluttua ennakkoäänien osuus tulee olemaan 48 prosenttia. Jos halutaan nostaa äänestysprosenttia, ainoa vaihtoehto on siirtää äänestäminen verkkoon.

Puhuttiin myös, että nämä vaalit olisivat olleet sosiaalisen median vaalit. Tämäkään ei toteutunut. Sosiaalisen median melkein ammattilaiset Jyrki Kasvi ja Petteri Järvinen jäivät rannalle. JyrkiKasvilla on Facebookissa 2642 kaveria ja ääniä kertyi 3219. Petteri Järvisellä on Facebook kavereita 809 ja ääniä kertyi 2209. Petterin blogit ovat hyvin luettuja.

Harmittavaa näiden kahden herran kohdalla on, ettei eduskuntaan saatu tietoyhteiskunnan intohimoisia kannattajia. Sen sijaan niitä löytyy, joille puolustusmäärärahoista ei voi leikata, mutta sen sijaan valtion it-budjettista löytyy löysää.

Viestinnän kannalta vaaleista löytyy paljon mielenkiintoisia ilmiöitä. Miten Kike Elomaa nousee ääniharavaksi muutaman tonnin budjetilla ja toisaalta tv:stä tuttu Petri Sarvamaa suurine lakanoineen jää rannalle. Miten Väyrynen putoaa ja eduskuntaan nousee 84 uutta henkilöä ja niistä vain 38 on persuja.

Luulo ei ole tiedon väärtti edes koirien kouolutuksessa

Keskiviikko 6.4.2011 - Kauko Niemi

Eläinsuojeluyhdistysten viesti koirakoulutuksesta levisi mediassa laajasti tällä viikolla. Syytä onkin, jos Etsijäkoiraliiton puheenjohtaja Timo Lillbackan havainnot pitävät paikkansa.

Lillbacka kertoo, että erään koirakoulun omistaja ilmoittautui Etsijäkoiraliiton tutustumiskurssille. Heti ilmoittautumisen jälkeen hänen koirakoulunsa kurssitarjontaan ilmestyi uusi kurssi, jonka esittelyteksti oli sanasta sanaan kopioitu Etsijäkoiraliiton nettisivuilta.

Ammattitaitoinen kouluttaja selvittää ongelmien syyn eikä vain pyri parantamaan oiretta. ”Kaikenlaisia pikaratkaisuja tai ”koirankorjausta” tarjoavia toimijoita on syytä välttää. Koirankouluttaminen on pitkäjänteistä positiivista työtä. Moni ongelma saa alkunsa koiran virikkeettömästä tai liian stressaavasta elinympäristöstä. Monesti aggressiivisena pidetty koira onkin kipeä”, muistuttaa Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen, SEY, toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö.

Jotenkin tulee mieleeni muutama vuosi sitten käyty laaja keskustelu ihmisten luontaishoitojen heppoisuudesta. Kuka tahansa voi ryhtyä hoitamaan ihmisiä millä koulutuksella tahansa ja kutsua itseään luontaisterapeutiksi. Ero vain on siinä, että ihminen itse tietää auttaako hoito vai ei. Harvemmin hoidoilla saadaan tuhoa aikaiseksi.

Koirakoulutuksessa tuhon aikaansaaminenkin on hyvin mahdollista, kun käytetään vääriä metodeja tai ei tunneta lainkaan koiran käyttäytymistä. Tästähän eläinsuojeluliitotkin kantavan aiheellisesti syvää huolta. Lähtökohtana pitää olla se mitä koira ajattelee sinusta, eikä se mitä sinä ajattelet koirasta.

Vallalla on runsaasti yleisiä totuuksia, jotka eivät perustu mihinkään tutkittuun tietoon saati ymmärrykseen. Yleiset totuudet syntyvät sattuman kauppaa joidenkin temppujen onnistuessa muutaman kerran. Nämä ruokkivat mielipiteitä ja niitä riittää.

Helsingin yliopistolla tutkitaan koiraa moneltakin eri kannalta hyvin tuloksin. Tuloksia löytyy yliopiston sivuilta  ja kannattaa lukaista Koiran mieli sivustoa. Viime viikolla suomeksi ilmestyneen kirjan, Koiran silmin, sisältö perustuu reilut 200 erilaiseen tutkimukseen eri puolilla maailmaa.

Mielipiteitä reippaasti jakava koirakuiskaaja taas käyttää aika ajoin jopa eläinsuojeluyhdistysten varoittamia menetelmiä saadakseen koirat uskomaan. Cesar Millan on joka tapauksessa jenkkiläisen markkinointikoneiston tuote siinä missä Dr Phil.

Hyvä keskustelu on nyt avattu ja toivottavasti jatkuu asiallisella linjalla.

Kuinkas Nokia nyt kelpaa Microsoftille

Lauantai 12.2.2011 klo 22.20 - Kauko Niemi

Nyt voin jatkaa viime kesäkuussa kirjoittamiani arvioita Nokiasta – Nokiasta tuli vain iso yritys.

Nokia Microsoft kumppanuus on aika ajoin vuosien varrella pompannut esiin. Kalpene Nokia oli ensireaktiot silloin kun Microsoft kehitti windows käyttiksen matkapuhelimeen.

Tuolloin Nokian asenne oli kylmän viileä. Matkapuhelimen käyttöjärjestelmä on jotain aivan muuta kuin tietokoneen käyttöjärjestelmä. Puhelimen käyttöjärjestelmän pitää osata tehdä puhelun aikana sellaisia asioita, joihin pc:n käyttöjärjestelmä ei ikinä pysty. Siis ei syytä huoleen.

Puhumiseen tehdyn käyttöjärjestelmän piti olla perin helppoa laajentaa muihin toimintoihin ja tietokoneen käyttöjärjestelmää ei koskaan saataisi kunnolliseksi puhelimen käyttöjärjestelmäksi. Siis ei edelleenkään syytä huoleen.

Nämä kaksi yritystä olivat lähtökohdiltaan niin erilaiset, että milloin Jorma Ollila kumosi yhteistyöhuhut ja milloin taas Bill Gates teki samoin. Ei löytynyt aitoa synergiaa, vaikka Ollila ja Gates nähtiinkin jo muutaman kerran kaveeraamassa.

Markkinakehitys on toki liikkunut nopeammin tietokoneista puhelimiin kuin puhelimista tietokoneisiin. Tässä on syntynyt se rako Androidille ja Applelle. Tehdä sellainen käyttöjärjestelmä, joka taipuu nykyisiin tarpeisiin ilman vanhoja rasitteita. Apple on lisäksi aina osannut intuitiivisen käytettävyyden salat.

Historia toistaa itseään. IBM oli tietotekniikan mahtivaltias, kunnes se joutui 90-luvun alussa muuttamaan koko toimintansa syvän notkahduksen kautta. Uusi aika osoitti, että tietohallintojohtaja ei aina ollutkaan oikeassa, eikä varmistanut selustaansa ostamalla tuotteita kuin tuotteita, kunhan ne olivat vain IBM-merkkisiä. Niin kuin nyt käy Nokialle 20 vuotta myöhemmin.

En muista juurikaan yhtään menestystarinaa, missä kaksi isoa tietotekniikka organisaatiota olisivat onnistuneet tekemään jotain suurta. Pahaa pelkään, että ei tule olemaan helppoa tässäkään tapauksessa. Ja jos pitää jotain veikata, niin veikkaan, että Nokian vaarana on, että siitä muodostuu tehokas tuotantolinja Mikrosoftille.

Välttämättä nousee myös ajatus, että joitain oli tehtävä ja nopeasti. Stephen Elopilla ei ollut aikaa juuri muuhun kuin valmiiden kanavien ja kavereiden hyödyntämiseen. Tosin Elop väitti, että kaikki vaihtoehdot tutkittiin.

Onnistumisen mahdollisuuksiakin toki on. Strategian olisi syytä olla lähempänä kuinka integroidutaan maailman kanssa kuin se, että saako puhelimeen ladattua musiikkia. Teinitytön musiikin lataaminen Afrikan savannilla sopii ihan hyvin hetkelliseksi markkinointi tempuksi, jolla boostataan seuraavan kvartaalin lukuja kuntoon, mutta ei sen varaan voi laskea tuon kokoisten yritysten pitkän aikavälin kehitystä.

Kirjoittaja on integroinut puhelimen ja tietokoneen yhteen jo 1993 – ensin Palmin kanssa ja myöhemmin nokialaisten kanssa. Lopettanut 15 vuotisen Applen käytön, kun hermo petti jatkuvien integraatio-ongelmien takia. Oli Apple-maailma ja muu maailma. Kirjoittaja on tietoisesti lopettanut yhteistyön sellaisten palveluntuottajien kanssa, jotka eivät tarjoa sähköistä integraatiota palveluunsa. E-laskun puuttuminen on jo täysi syy vaihtaa kumppania. Kirjoittaja on vaihtanut pankkia jo 1990-luvun alusta lähtien sen mukaan millaisia sähköisiä palveluita on tarjolla.

Jäätäviä tunteita

Lauantai 12.2.2011 - Kauko Niemi

Hyvä ystävä Roomasta tuli Suomen vierailullaan seuraamaan kuoromme harjoituksia viime torstaina. Suomalaisena hän ymmärtää suomikuvaa ja ilmastolliset olosuhteet. Nyt tuo roomalainen kuoro on rohkaistunut ja suunnittelee vierailua Suomeen toistamiseen.

Edellinen vierailu tapahtui kesällä. Nyt halutaan kokea talvi ja matkaa suunnitellaan Joensuuhun. Keskustelu käy jo nyt kuumana ja jännitys valtaa roomalaisten kuorotreenit - kuinka kylmä ja pimeä Joensuussa voikaan olla.

Ystäväämme, ainoaa suomalaista kuorossa laulavaa henkilöä vaaditaan jo pukeutumaan kuoron harjoituksiin malliksi juuri sellaiseen asuun, jolla voi pärjätä Joensuussa vuoden 2012 joulukuussa.

Pari viikkoa sitten Irlannissa asuva ja töitä tekevä portugalinen ystäväni visiteerasi Helsingissä ja käväisin hänen kanssaan päiväristeilyllä Tallinnassa. Tallinna ei tuntunut niinkään kummalliselta kuin Helsingin rannikon jäinen meri, jossa laiva pääsi eteenpäin.

Pian matkan jälkeen hän päivitti FaceBookiaan laittamalla kuvia Töölönlahdesta ja laivalta otetusta Pihlajasaaresta – siis meri eikä pelto. Jonka päällä voisi jopa kävellä.

Päivityksestä syntyi mielenkiintoista keskustelua Suomesta. Eräs kommentti kertoo kuinka on tehnyt mieli talvella Helsinkiin. Nähdä eksoottinen luminen kaupunki. Ongelmaksi oli vain muodostunut se, että löytyykö Helsingistä talvella kasvissyöjälle ruokaa. Pohjoisen asukkaat kun syövät talvisin vain raskasta ja rasvaista ruokaa selvitäkseen kylmän talven yli hengissä.

Onneksi vieraani oli myös kasvissyöjä ja vein hänet Silvople-ravintolaan syömään, joten hän lohdutti epäilijää, että Helsingistä saa talvellakin loistavaa kasvisruokaa.

Kolmas tapaus tulee mieleen reilun vuoden takaa. Tuolloin maailman metropolista Suomeen tullut tuttava kysyi Mäkelänkadun päässä lentokentältä tultaessa, että mitä täällä tapahtuu? Onko teillä joku erikoistilanne? Ulkonaliikkumiskielto? Vain muutama auto liikenteessä, eikä ihmisiä näy missään.

Siis kello 18:00 ja suurin piirtein paikassa mihin suunnitellaan miljoonia maksavaa ruuhkamaksuseurantaa. Itse en tullut ajatelleeksi muutamia muita hänen kommentteja liikenteestä. Miksi teillä on liikennevalot öisin tai mihin te ylipäätään tarvitsette liikennevaloja, kun ei ole autojakaan liikenteessä.

Kävin ostamassa hänelle Helsingin muistoksi töölöläisestä Mentalware-kaupasta t-paidan, jossa rintaan oli painettu Helsingin metrokartta ja teksti Lost in Helsinki.

Suomessa asuva globaali henkilö on neljäs esimerkkini, joka nyt kuuden vuoden asumisen jälkeen on oppinut hieman ymmärtämään, että suomalainen ei aina olekaan vihainen hänelle, vaikka suupielet ovatkin alaspäin ja naama kurtussa. Sitä hän ei voi vieläkään tajuta, että ihmiset eivät tervehdi, jopa työpaikoilla kulkee muumioita, joilla ei ilmekään värähdä.

Neljä vuotta sitten juttelin thaimaalaisen henkilön kanssa, joka oli viikon kurssilla Helsingissä. Hänen havaintonsa oli se, että kuinka on mahdollista, etten ole viikon aikana nähnyt yhtään poliisia. Helsingin täytyy olla huippu turvallinen kaupunki.

Kaikki edelliset esimerkit kuvaavat omalla tavallaan maailmalla olevaa Suomi-kuvaa. Jään vaan miettimään millaisilla ohjelmilla Suomi-brandiä pyritään nyt hallitsemaan. Vai olisiko syytä houkutella ihmisiä Suomeen kokemaan jäätäviä tunteita.

Pekka Kuusisto ja RSO Sarasteen johdolla tulivat piuhaa pitkin

Lauantai 29.1.2011 - Kauko Niemi

Intohimoisena netti-ihmisenä ja intohimoisena musiikin kuluttajana en ole tätä yhdistelmää osannut kovinkaan korkealle arvostaa. Tähän mennessä ei ole ollut tarjolla riittävän hyvää edes lupausten tasolla.

Eilinen suora nettikonsertti Finlandiatalolta antoi toivoa selvästi paremmasta tulevaisuudesta kuin mitä Youtube ja muut palvelut ovat tähän mennessä lupailleet.

YLE lähetti suorana Esa-Pekka Salosen viulukonserton Suomen kantaesityksen ja Radion Sinfoniaorkesterin, RSO, solistina oli Pekka Kuusista ja tahtipuikkoa heilutti Jukka-Pekka Saraste. Lähetystä mainostettiin etukäteen tv-tasoiseksi. Paitsi viulukonsertto, niin tekniikalla oli myös kantaesitys.

Mikä on sitten riittävän hyvää. Se ei ainakaan  ole tulitikkuaskin kokoista kuvaa, missä ei edes kameroiden lähiotoksista saa selvää. Eilisessä lähetyksessä pystyi selkeästi ja ihannoiden toteamaan, että Pekka Kuusisto tekee huippusuorituksen lenkkarit jalassa. Voihan olla ettei noin intensiivinen suoritus onnistuisikaan liukkaalla permannolla nahkapohjaisissa.

Tuosta edellisestä kappaleesta voi jo hyvin päätellä, että kuva oli riittävän hyvää. Sitä se oli todella. Kuvaus oli myös ammattimaista, eikä Sarasteen tahtipuikko tai Kuusiston roka jättäneet pahempia viipeitä.

Tosin vanhassa läppärissäni ei ole maailman nopein näytönohjain. Se sijaan läppärin perässä on ammattimaiseen kuvankäsittelyyn tarkoitettu 24 tuumainen näyttö. Kuva oli hyvätasoista koko näytöllisen verran.

Vai olisikohan se auttanut, että seurasin konserttia melkein kadun toiselta puolen. Tuskin. Welho lupaa, että piuhassa kulkee 110 megaa.

Itse konsertti ei hirveästi kärsinyt ääniongelmista. Itse ääni oli oikeastaan hyvää, mutta synkkaus ei ollut riittävän hyvää. Ja riittävä tarkoittaa tässä tilanteessa, etten olisi maksanut tuontasoisesta palvelusta senttiäkään. Itse konsertti oli sentään loppuunmyyty.

Kuusiston ylimääräisen kuulutus ja väliajalla tehdyt haastattelut menivät kokonaan harakoille, niin pahasti saksasivat suun liikkeet ja ääni minun ruudullani. Harjoittelua oli ilmassa myös ennen haastattelua, kun nupit olivat jääneet auki ja läpi tulivat ohjeet ja niiden vastaanotto.

Hieno ja lupauksia täynnä ollut kokeilu. Täytyykin käydä tutkimassa, millä tasolla Berliinin filharmonikot ovat teknisesti. Hehän kuitenkin jo myyvät nettiyleisöllekin kausikortteja.

Tupakat pois ja piiput piiloon ? enemmän asennetta kuin määräyksiä

Tiistai 11.1.2011 - Kauko Niemi

Etelä-aasialainen Bhutan on ottanut vuoden alusta käyttöön ankarat keinot tupakanvastaisessa taistelussa. Poliisi voi tehdä tupakoitsijoiden koteihin etsintöjä salakuljetetun tupakan löytämiseksi. Tupakanetsinnän avuksi on tulossa myös erityiskoulutettu koira.

Bhutan pyrkii maailman ensimmäiseksi täysin tupakoimattomaksi maaksi. Buddhalaisessa maassa ajatellaan, että tupakointi on pahaksi karmalle.

Tupakan myynti kiellettiin Bhutanissa jo vuonna 2005, mutta tupakan salakuljetus Intiasta kukoistaa yhä, eikä kiellolla ole käytännössä ollut paljoakaan vaikutusta, vaikka tupakan myynnistä voi saada viisi vuotta vankeutta.

Tupakkataistelu on tuttua kotomaassammekin. Ruuvia on kiristetty lain voimalla vuosi vuodelta. Uskon kuitenkin, ettei mikään laki sinänsä estä kössyttelyä. Laki vain tukee sitä asennemuutosta, mikä on tapahtunut vuosien varrella. Tupakoitsijasta on tullut toisen luokan kansalainen, jota pidetään heikkoluonteisena lintsarina.

Aikoinaan vieraat suuremmitta kyselyittä pistivät olohuoneen sohvalla tupakaksi. Vierailun jälkeen kuluikin sitten viikko tuuletteluun. Nyt ei sellaista enää tapahdu. Ei ainakaan meillä.  

Asennemuutoksen iskostuttua syvälle, tupakkalait voitaisiin jopa purkaa. Ne ovat asennemuutoksessa tehtävänsä tehneet.

Itse lopetin parikymmentä vuotta sitten. Sopivan hetken tultua lopetus oli kertakaikkinen. Kertaakaan ei sen jälkeen ole tehnyt mieli. Tupakan hajukaan ei vaikuttanut mitenkään päätöksen pitävyyteen. Vasta nyt alkaa olla oireita, että tupakanhaju tuntuu epämiellyttävältä. Tämän oman lopettamiseni taustalla oli alitajuntani onnistunut manipulointi. Alitajuntahan ohjaa toimintaamme, eikä siihenkään ole lainsäätäjillä mitään roolia.

Varteenotettavin ja hienon esimerkki tulee afrikkalaisesta Kamerunista. Siellä tupakointi ja tupakan myynti on sallittu, eikä sitä millään tavoin rajoiteta lailla. Siinä yhdyskunnassa tupakointi vain on aina ollut hyvin halveksittavaa. Tupakointi ja huoraaminen ovat yhtä syntistä puuhaa.

Kamerunissa erittäin harva tupakoitsija pääsee esimerkiksi naimisiin. Tai jos onnistuu siipan jollakin keinoin vokottelemaan, niin perinteisiä häämenoja boikotoidaan ja häävieraita on vain kourallinen. Tavallisissa, jopa köyhänkin perheen häissä on vähintään tuhat vierasta.

Asenteen voima on suuri asiassa kuin asiassa. Toivon jonakin päivänä huomaavani, että asenne kääntyy myös alkoholin suhteen. Nythän sitä ollaan sitä suurempia sankareita mitä rajummin on ryypätty. Sitä sivistyneempi olet mitä enemmän osaat niin sanottua viinitietoutta. Ja jos et ota, joudut sepittämään jonkin syyn.

Jos asenne olisi toinen, niin esimerkiksi joka neljäs kuolonkolari jäisi tapahtumatta.

Melodia kantaa pitkään

Lauantai 1.1.2011 - Kauko Niemi

Tämä olkoon minun uuden vuoden puheeni tai aatokseni heti Tarjan jälkeen. Paljoa en Tarjalta lainaa, vaikka asiallisia pointteja hänkin pudotteli mietittäväksi.

Viime viikkoina olen moneen otteeseen pysähtynyt miettimään mikä oli Kari Tapion menestyksen salaisuus. Ennen hänen kuolemaansa Kari Tapio oli vain pirun rehellinen mies, josta hän ansaitsi minulta täydet kymmenen pinnaa. Viinan kanssa läträämisessä oli ainut positiivinen asia jälleen rehellisyys. Ei hän sitä juurikaan kieltänyt eikä julistanut, että on ollut viikon selvin päin.

Hänen musiikkinsa oli miellyttävää, vaikken hevidiggari ollutkaan. Hänen äänensä soi kauniisti ja hänen ylärekisterinsä oli oikeinkin hyvä. Korvani eivät panneet hanttiin jos kohdalle osui. Livenä en koskaan kuullut.

Mutta nyt hän on osunut kohdalle melkein harvase päivä jonkin muotoisessa muistokonsertissa tai muisto-ohjelmassa. Omantiensä kulkijaksi jopa sotapäälliköksi nimetyn mestarin tuotanto on avautunut riittävän laajasti saadakseen aivojumpan käyntiin ja arviot alulle, mikä siinä viehättää minua ja ennen kaikkea muita ihmisiä.

Olen melko vakuuttunut että se on melodia. Oman tiensä kulkijana Kari Tapiolla oli varaa valita esittämänsä musiikki siltä pohjalta mikä häntä itseään miellytti, pääsi sisään kappaleisiin mikä kuului myös lopputuloksessa. ja yhteinen nimittäjä on melodia.

En ole toistaiseksi törmännyt yhteenkään hänen esittämäänsä lauluun, jossa melodialla ei olisi ollut ensisijaista tehtävää. Peruutuspeiliin on helppo katsoa ja tulkita mikä oli Abban suuren menestyksen salaisuus. Lauluissa oli omaksuttavat melodiat.

Miksi Beatlesit nousivat suosioon. Biiseissä oli omaksuttavia melodioita. Miksi Mozartin musiikki on kestänyt vuosisadat ja valloittanut koko maailman ja Kaija Saariahon musiikkia sietää vain kourallinen itsensä musiikkiasiantuntijoiksi itsensä nostaneita ihmisiä. Mozartin musiikissa tempaavat melodiat yllättävät jatkuvasti.

Nykymuusikot itkevät menestyksen puutettaan, kun teknokombin  päälle räpätään joitakin sanoja, eikä anneta kuulijan sielulle voiteluainetta. Musiikin historia on osoittanut, ettei suosikkeja tai vielä vähemmän kestosuosikkeja synny tällä kaavalla.

Näin uuden vuoden ensimmäisenä päivänä jäin miettimään, että millaista on elämä ilman melodiaa, ilman kauniita linjoja tahdista toiseen, ilman legatoa. Se on räppiä tässä ja nyt – tuosta poikki ja pinoon. Pohjattomia pettymyksiä ja rahalla hankittuja lyhytkestoisia hyvänolontuntemuksia.

Millainenkohan se hyvä elämän melodia olisikaan tai ainakin kannattaa etsiä niitä tekniikoita ja ajatuksia, joilla sellaisen voi itselleen säveltää ja olla itse kapellimestarina tulkitsemassa kestäviä ja mieluusti kauniisti soljuvia melodisia linjoja. Sellaisia joita kehtaa esittää toisenkin kerran ensi-illan jälkeen.

Sinut joulusieluni kanssa

Maanantai 27.12.2010 - Kauko Niemi

Tämä joulu oli kuudes peräkkäinen, kun otin järjen käteen ja karistin joulustani kaupallisuuden ja samalla myös pakkotraditiot.
Eihän se niin kovin yksinkertaista ole ollut.

Olisiko sittenkin pitänyt tätä ja tuota. Tuntuukohan se joululta jos ei?

Kuusi vuotta sitten vietin ensimmäisen yksinolojoulun. Tosin osin olosuhteiden pakosta. Silloin ei tuntunut oikealta esittää tekopirteää saati innostua joistain lahjoista tai muusta hössötyksestä. Yksinolo oli silloin ainoa ratkaisu ja pian joulun jälkeen huomasin, ettei se niin hankalaa ollutkaan olla itsensä ja omien ajatustensa kanssa.

En hankkinut lahjoja kenellekään, koska näin oli sovittu. Tosin sopimus ei kaikilta osin pitänyt ja sain paketteja. Ymmärsin kuitenkin antajaa, joka oli puolitiessä. Lahjat eivät olleet varta vasten minulle hankittuja.

Niin sanotusta jouluperinteestä oli jäljellä joitakin jouluruokia, hautausmaalla käynti, yö messu ja jatkuva musiikin soittaminen ja tietenkin omat laulut kuoron konserteissa.

Tuon ensimmäisen poikkeavien bileiden jälkeen joulu on asettunut uomiinsa. Tosin onhan se kestänyt kaikki nämä vuodet. Niin on tiukassa ihmisen muuttuminen ainakin näin vapaaehtoispohjalta.

Tänä jouluna en oikeasti tuntenut huonoa omaatuntoa mistään. Perinneruoka on väistynyt kokonaan. Silti pöydässä oli taivaallisen hyvää ruokaa, eikä sikahyvää. Taivaallisen hyvä on hyvää ja terveellistä. Sikahyvä puolestaan hyvää ja epäterveellistä.

Lahjakauppaan en astunut lainkaan ja nyt muutkin ymmärsivät, että en tarvitse mitään ja huutonetissä on jatkuvasti 10-20 tuotettani myynnissä. Ja jotka siellä eivät muutu rahaksi menevät kirkon kirpputorille. Eikä minulla tunnu olevan suurtakaan tarvetta tulla lahjotuksi.

Missä sitten on minun jouluni. Se on lyhyessä poikani perheen tapaamisessa. Se on musiikissa. Joulukuun 19. päivän iltana viimeisen joulukonsertin jälkeen oli sellainen tunne, että jouluni on ohi. Mutta kyllä oikeesti intoa riitti kuunnella aamusta iltaa joulumusiikkia. Ja onneksi sitä tuli jokaiselta kanavalta. Musiikki puhuttelee niin syvältä, että yksikään teennäinen lahja ei siihen pysty.

Joulu on tietyllä tavalla pakko pysähdys, jonka arvon olen vasta nyt huomannut. Mitään asioita ei oikein voi tai kehtaa hoitaa. Tämän joulun lyhyys ja kelit eivät valitettavasti suosineet ulkoilua. Viiden edelliseen jouluun on kuulunut muutaman tunnin aaton luontovaellus.

Jouluntoivotuksen perinne jatkuu. Se on tosin digitaalisessa muodossa. Innokkaana valokuvaajana teen sähköisen kortin aina itse. Sähköinen viestintä on muuttanut joulutervehdysten luonnetta. Pahvikorttiin en saanut ainuttakaan vastausta. Nyt syntyy ”mitä muuta kuuluu” kierroksia niin että eilenkin kirjoitin reilusti yli 20 vastausviestiä.

Ei siis ole joulu entisensä. En rehellisyyden nimissä sitä entistä kaipaakaan. Olen nyt sinut joulusieluni kanssa.

Rakas pikku Yarikseni

Tiistai 14.12.2010 klo 16.30 - Kauko Niemi

En minä ole sinua hylännyt, enkä tahallani kohtele kaltoin, vaikka sinut hylkäsinkin hetki sitten kahden punaisen roskislavan väliin puoliksi jalkakäytävälle. Tiedoksesi vaan, että toinen lava kuuluu virolaiselle rakennusporukalle ja toisen kohtalosta en tiedä mitään.

En pidä sinua alkoholistina vaikka nyt yön vietätkin roskislavojen välissä ja tuota pikaa ryhdyn lisäämään ryyppyjesi alkoholipitoisuutta.

Minä kyllä maksan sinun päivä- ja yöhoitopaikastasi ihan asiallisen summan kaupungille, joka summa tämän vuoden alusta nousi monta sataa prosenttia. Vähintäänkin samassa suhteessa kun lumivuoret ovat kasvaneet. Kaupunki ei vain halua kertoa, missä se sinun päivähoitopaikkasi todellisuudessa on. Ne ovat kaikki piilotettu. Tänäänkin sitä etsittiin yli puolituntia eikä löydetty.

Pientä lohtua tuo naapuri. Kuulin lumitöistä aiheutuvia ääniä – ah mikä nautinto. Naapurissa oleva Museovirasto kun elää museoaikaa ja hoitaa lumitöitä edelleen samalla tavalla kuin 50-luvulla. Museovirasto voisi totisesti ottaa Helsingin kadut suojelukohteekseen ja vaatia niiden palauttamista vuosikymmenten takaiseen talvikunnossapitoon.

Rakas pikku Yarikseni nyt minusta tuntuu, että joudun adoptoimaan sinut apulaiskaupunginjohtaja Saurille kevääseen asti. Hänellä on kuulemma moitteettomasti tehdyt lumityöt ja siellä olisi sinullekin sopivaa tilaa niin kauan kunnes kirkasääniset tenorit taas saapuvat etelästä muistuttamaan lumivaaran olevan ohitse.

Samalla esitän vaateen päivähoitomaksun palauttamisesta. Sinulle on ostettu paikka, jota ei ole olemassakaan. Tämähän täyttää rikosoikeudellisesti petoksen tunnusmerkit.

Näillä palautuvilla rahoilla ostan keväällä hellävaraista shamppoota ja vahaa, jotta sinusta tulee taas kiiltäväposkinen kaunotar auringon säteillessä samaan aikaan kun minä lopetan D-vitamiin hotkimisen ja kuvittelen olevani rantakunnossa.

Rakkautta vai politiikkaa

Torstai 18.11.2010 - Kauko Niemi

Venäjän pääministeri Vladimir Putin hali koiranpentua  viime lauantaina, kun hän oli valtiovierailulla Bulgariassa. Putinin hellyyskohtaus purkautui juuri ennen lehdistötilaisuutta.

Putinin macho-imago vaatinee pientä pehmennystä jo senkin jälkeen kun Bushin muistelmissa Putin oli isotellut  koirallaan Bushille, jonka koira oli vain pieni turri Putinin koiran rinnalla.

Ilmeisen eläinrakas Putin on ikuistettu eläinkuvissa aikaisemminkin. Yleensä vain eläimet ovat olleen miehekkään kokoisia, joten koiranpennun hyväily silloin kun kamerat ”sattuvat” olemaan paikalla, lienee harkittua politiikkaa.

Kaikilla suurilla päämiehillä, ja kuninkaallisilla on oma koiratarinansa ja koira vilahtaa sopivasti inhimillistäen politiikan retoriikkaa.

Barack Obama oli yksi harvoista presidenteistä, jolla ei ollut vaalikampanjan aikana koiraa. Yhdysvalloissa gallupit mittasivat koko kampanjan ajan kannatusta koiranomistajien ja koirattomien äänestäjien keskuudessa. Jako oli selkeä. Koiraihmisten keskuudessa Obaman kannatus oli yli 10 prosenttiyksikköä alempi kuin muiden keskuudessa.

Suomessa politiikkaa ei juurikaan ole inhimillistetty näillä konstein. Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Hannele Luukkainen on esiintynyt kissansa kanssa vaalimainoksissa.

Hauva.com teki juttua ministereiden koirista ja ministerit tai heidän sihteerinsä olivat enemmänkin ihmeissään koirakyselyistä kuin olisivat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen.

Ensi kevään eduskuntavaaleissa on merkittävässä roolissa uusi kommunikaatiokanava Facebook ja muut sähköiset vaikuttamiskeinot. Mielenkiintoista on nähdä pehmennetäänkö ja inhimillistetäänkö kovaa ja ryvettynyttä politiikkaa lemmikeillä.

Suomessa on joka viidennessä taloudessa koira ja koiria on noin 600 000. Tuosta voi arvioida että Suomessa on koiriin myönteisesti suhtautuvia äänestäjiä helposti 1,5 miljoonaa. Ei aivan mitätön kohderyhmä.

Mainostajat ovat myös kautta aikojen oivaltaneet koiran symboliikan. Elisan vahtipalvelussa koira symbolisoi kodin valvontaa, mutta tässä tapauksessa elektronista. Tulikiven takkamainoksissa kodikkuutta luo koira. BMW:n dalmatialainen luonee kuvaa luotettavuudesta ja ihmisen parhaasta ystävästä. Tosin mainos pelaa enemmän visuaalisuudella. Musta täplikäs koira poseeraa mustan ja valkoisen auton välimaastossa. Noutaja on saanut tehtäväkseen noutaa ja repiä vakuutuslaskuja OP:n mainoksessa. Saunalahden internet-yhteys tarjoillaan myös koiran tuomalla piuhalla.

Menen äänestämään kaikesta huolimatta

Sunnuntai 14.11.2010 - Kauko Niemi

Tänään joutuu miettimään aidosti suhdetta kirkkoon. Pitää päättää ketä äänestää kirkon vaaleissa tänään.

Yhtään ehdokasta en tunne henkilökohtaisesti. Yhdenkään ehdokkaan todellisia ajatuksia en tiedä mitä ne ovat juhlapuheissa, vaalikampanjoissa ja todellisessa elämässä.

Voit jo tässä vaiheessa ymmärtää, että olen kirkon jäsen, muutenhan asia ei minulle kuuluisi. Toki olen monesti miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että tekisin pari matkaa Suomen rajojen ulkopuolelle niillä rahoilla, jotka säästyisivät kirkosta eroamisella. Viimeksi asiaa pohdin surullisen homoillan jälkeen.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että sivusta ja takana jupiseminen ei ole niin tehokasta, kuin yrittää itse vaikuttaa asioiden kulkuihin.

En koe itseäni uskovaiseksi. Rukous silloin tällöin ilman muotoseikkoja kuuluu elämääni. Käyn kirkon messuissa normaalia suomalaista useammin. Tosin niistä valtaosa on viranpuolesta käyntejä. Eli kuoron mukana avustamassa messuja. Sekään ei ole minulle vastenmielistä. Saahan siellä kuulla ainakin urkujen soittoa. Urut kun ovat minun mielessäni soitin numero yksi. Niin pahasti olen kyllästynyt kaiken maailman konejyskeeseen, mitä uruilla ei onneksi saada aikaan.

Itse kirkkorakennus pysäyttää minut aina, olin sitten missä päin maailmaa tahansa. Voin hyvin sanoa että kirkko ja sauna ovat ainoat paikat, missä minun mieleeni hiipii syvääkin syvempi rauha.

Ehkäpä maksan kirkollisveroa juuri sen takia, että kirkkorakennukset pysyvät kunnossa ja sinne pääsee piipahtamaan. Tosin sekään ei ole itsestään selvyys enää. Niin monet kirkot pitävät ovensa lukittuina suojellakseen omaisuuttaan.

Kirkon tarjoamasta sisällöstä voin olla montaa mieltä. Minä uskon omalla tavallani, mikä ei ole suinkaan sama tapa kuin kansankirkkomme. Ja sanatarkat muotoseikat ja erilaiset protokollat ärsyttävät niin kirkossa kuin koko elämässä.

Tuore kirkolliskokouksen päätös homoparien rukouksesta, johon odotetaan sanamuotoja seuraavat puoli vuotta, tuntuu surkuhupaisalta. Onneksi minun ei tarvitse miettiä muotoseikkoja, jos ja kun on tarvetta rukoilla.

Ortodoksisen kirkon tiedottaja: "...on olemassa vain avioliittotoimitus, joka on miehen ja naisen välinen. Kaikilla kirkon jäsenillä on kuitenkin oikeus pyytää rukoushetkeä. Tällaisia rukouspalveluksia toimitetaan satoja, ellei tuhansia ortodoksisissa perheissä, jos perheeseen esimerkiksi syntyy lapsi tai on syntymäpäivä. Näissä rukouspalveluksissa rukoillaan sen kodin asukkaille. Onko siellä Matti ja Miina vai Matti ja Martti, niin sitten siunataan ja sillä siisti."Ortodokseilla on terveempi suhde asiaan.

Olen myös kiinnostunut muiden uskontokuntien tarjoamasta sisällöstä. Esimerkiksi buddhalaisuudessa on monia todella mielenkiintoisia asioita. Ystäväpiiriini kuuluu buddhalainen munkki, jolta olen saanut paljon ymmärrystä heidän ajattelutapaansa.

Mutta takaisin tämän päivän vaaleihin ja ehdokkaan löytämiseen. Ainoaksi keinoksi jää vaalikone ehdokkaan löytämiseksi.

Vastasin ensin normaalisti kaikkiin kysymyksiin ja ykkösehdokkaan ajatukset vastasivat 68 prosenttisesti minun ajatuksiani. Tällaisten nettivalintakoneiden hienous piilee siinä, että voit testata useampaan kertaan ja havaita kuinka suuri merkitys on erilaisilla painotuksilla.

Loppujen lopuksi vastasin vain neljään kysymykseen. Nämä olivat kaikki minulle periaatteellisia asiakysymyksiä kuten suhtautuminen naispappeihin ja homoihin ja pariin muuhun asiaan. Jätin siis kokonaan arvioimatta mistä kirkon pitää säästää, jos tulee rahapula jne.

Nyt ykkösehdokkaaksi saamani ajatukset vastasivat minun ajatuksiani enää 36 prosenttisesti. Ja kun lisään tähän vielä oman reunaehtoni, että äänestän vain nuorta, enkä ikäistäni mummoa tai vaaria, niin jälleen oli pakko miettiä, että onko minulla oikeasti ja aidosti ehdokasta, jota kannattaa äänestää. Vastaako kirkko ihan oikeasti ajatusmaailmaani.

Menen äänestämään.