Viinamuisti on pitkä

Maanantai 5.1.2015 klo 10.40 - Kauko Niemi

Todennäköisesti elämässäni ei ole tapahtunut mitään muuta asiaa joka muistettaisiin niin hyvin kuin läträämisen lopettaminen.

Ymmärrän hyvin tänään Aamu-tv:ssä Arto Nyberin vihjausta siitä, ettei julkisuudessa olevan ihmisen kannattaisi julkisesti kertoa muutoksia alkoholin käytössä.

Tavallisella ihmisellä kuten minulla kysymyksiä, arviointeja syistä, ihmettelyä kesti liki 10 vuotta. Viina muisti on pitkä ja hyvä. Jos nyt aiot olla 100 päivää ilman alkoholia, niin varaudu siihen, että kaikkien tapaamisten keskusteluaihe on se, että mikä ongelma sinulla on, kun et juo.

Sen jälkeen kun suorat ihmettelyt ja spekulaatiot, selitysvaatimukset laantuvat, alkaa tietynlainen eristäminen. Mitäs sinulle nyt tarjottaisiinkaan, kun et käytä alkoholia, vaikken koskaan ole ollut absolutisti. En ole koskaan vaatinut erityiskohtelua, kun juhlamaljoja on nosteltu tai illallisviinillä on skoolattu. Viinamuisti sen kun jatkuu.

Vuosien varrella paras ja hyväksyttävin selitys on ollut – minulla ei koskaan ole illalla ollut viinan voimalla niin hauskaa, että kestäisin seuraavan päivän pöhnän olon.

Olin nelikymppinen, täysin liikkumaton ja painunut sellaiseen kuntoon, että töistä tullessa piti levätä sohvalla että jaksoi mennä jääkaapille. Elämän muutos oli välttämätön. Tavoitteena ei ollut viinan välttäminen, vaan seuraus siitä, että se häiritsi liian paljon saavutettua freesia ja jatkuvasti parantuvaa terveyttä ja fiilistä.

Kuka perustaisi käypähinta-palvelun?

Lauantai 3.1.2015 klo 11.28 - Kauko Niemi

Millaisia prosentteja ostit - saitko mitään tavaraa kaupanpäällisiksi? Onkos tuo -70% visuaalisesti kauniimpi kuin -40%. Kumpi kannattaa ostaa? Ostavatko ihmiset vain prosentteja. Eiliset uutiset antoivat ymmärtää, että juuri alkaneissa alennusmyynneissä on tänä vuonna vilkkaampaa kuin vuosi sitten, koska haastatellun kauppiaan mukaan ihmiset ovat hintatietoisempia. Ettei vaan olisi myrskysään ansiota, että ihmiset viihtyvät enempi sisällä.

Tietääkö kukaan paitsi kassajärjestelmä, minkä hintaisia tuotteet ovat? Ystäväni kirjoitti Facebook-päivityksessään löydöstään. ”Olen haaveillut pitkästä lämpimästä untuvatakista ja odottanut alemyynteihin asti. Tänään löysin sen, täyteen hintaan, (tietenkin, en koskaan löydä mitään alennusmyynneistä), joten tiedän ainakin kaupan alkuperäisen hinnan. Kysyin vielä kassalta eikö tästä saa mitään alennusta ,mutta ei, myyjä vastasi että tämä myydään täydellä hinnalla, jonka olin toki valmis maksamaan. Kas kummaa, annoin kanta-asiakaskorttini, jolla ei saa mitään alennusta, ikinä, ja hinnasta tippui 33% pois! Myyjäkin oli ihan ihmeissään nähdessään summan kassakoneella - ja minulla entistä parempi mieli!”

Alennusprosentit pitää virallisesti laskea viimeksi olleesta normaalista myyntihinnasta. Mikäs temppu se on nostaa hintoja ennen alennusmyyntiä ja ilmoittaa sitten roimista alennuksista. Näin todennäköisesti teki kodinkoneliike, jonka alennettu tuote viime viikolla oli kolme euroa kalliimpi kuin hinta kuukausi sitten olleessa ilmoituksessa. Kukaanhan ei pysty tätä peliä valvomaan.

Ihmisten hintatietoisuus kasvaa toki selailemalla kansainvälisiä nettikauppoja ja siitähän suomalaiset kauppiaat ovat huolissaan. Eilisten kommenttien mukaan nettikaupat ajavat tilanteen siihen, että alennusmyyntejä pitää järjestää useammin. Nettikaupoissahan on usein lyhyitä, päivän tai viikonlopun tarjouksia. Juhlapyhät näyttävät olevan erityisen otollisia näille tarjouksille, kun on aikaa istua koneen ääressä.

Kuka perustaisi nyt käypähinta nettipalvelun. Hintavertailu-sivustot jättävät asian puolitiehen.

Itse olen joissakin tapauksissa toteuttanut käypähinta-periaatetta. Esimerkiksi uusin keittiön lieden ja uunin. Olin määritellyt tekniset ja toiminnalliset minimiominaisuudet. Asettanut näille käypähintarajan, vertailemalla hintatasoja eri kaupoissa ja verkkokaupoissa. Sitten kesti vuosi ja kolme kuukautta, kun vastaan tuli kolmenpäivän tarjous, jossa kummankin yksikön kohdalla käypähintani alittui melkein 200 eurolla. Samalla periaatteella hoitui uuden fillarin hankinta viimesyksynä.

Näitä tapauksia on kohdallani useampiakin. Ja jos tämän hetken myrsky kaataisi puun autoni päälle ja se menisi lunastukseen, niin minulla olisi käypähinta valmiina uudelle kulkupelille.  

Laiskistumaan päin

Keskiviikko 31.12.2014 klo 19.37 - Kauko Niemi

Liikuntavuosi 2014 on nyt pulkassa. Ei suuria yllätyksiä, eikä suuria saavutuksia aiempaan verrattuna. Samat toiveet kuin ennenkin jäivät toteutumatta.

Sinnikkyydestä voisin kiittää itseäni, jos kyse olisi tekemällä tekemisestä. Vaan ei – kyse on siitä, että päivittäin vain tulee sellainen sisäinen tarve tehdä jotakin. Liike on lääke –ajatus on syvällä jossakin ja fiiliksessä ei ole kehumista, jos jämähtää tiekkarin ääreen.

Vuonna 2014 tein 330 liikuntasuoritetta (349/2013 ja 319/2013). Liikkumiseen käytin aikaa 310 tuntia (363 ja 349). Tähän ei siis ole laskettu hyötyliikuntaa, jota kertyy kilometreittäin joka päivä eikä noin 380 päivittäistä porrasaskelmaa. Eikä tähän ole laskettu kotona tehtyjä kuminauhalla venyttelyä, keppijumppaa tai tasapainolaudalla keikkumista.

Liikuin keskimäärin 51 minuuttia joka päivä (58 ja 57). Siis laiskistumaan päin - seitsemän minuuttia vähemmän kuin vuonna 2013. Kokonaisuutta ajatellen se on vuositasolla peräti 53 tuntia ja tämä tuntuu jo aika pahalta.

Vuoden päälajiksi ajalla mitattuna muodostui tänäkin vuonna uinti. Uintikilometrejä kertyi 150,5, siis 9,5 kilometriä vähemmän kuin vuonna 2013. Kilometreissä mitattuna pyöräily ja kävely olivat tietty omassa luokassaan. Uinti on kuitenkin kokonaisvaltaista etenkin minun rintauintini, jossa kädet/hartijat joutuvat myös hommiin.

Aikaisemmin olen surrut, ettei motivaatio kuntosalille herää henkiin. Eikä se herännyt nytkään. Vaikka kuinka tiedän, että iän kertyessä lihasvoima nousee arvoon arvaamattomaan. Lihaskunto ratkaisee kuin hyvin pysyy pystyssä, kuinka hyvin jaksaa asioitansa hoitaa.

Toinen epämääräiseen hämäryyteen on jäänyt tekemisen teho. Seurantatekniikka on sen verran vanhaa, etten pysty sykettä mittaamaan uidessa. Näppituntuma on kuitenkin, että useammin saisi silti hikeä pukata ja syvemmin hengästyä. Niihin olisi kuitenkin kaikki mahdollisuudet.

Jokohan taas tekisi uudenvuodenlupauksen tehon kasvattamisesta ja lihaskunnon parantamisesta. Jos vaikka tavoitteeksi Michelle Obaman taso – 40 etunojapunnerrusta.

Joulu ei ole päivämäärä, vaan se on mielen tila

Torstai 25.12.2014 klo 10.13 - Kauko Niemi

Kenenkään ei ole ollut vaikeaa huomata, että olen ”rimpuillut” joulun viettoa vastaan. Joulukinkkua ei ole ollut pöydässäni 25 vuoteen, viimeinen joulukuusi taisi olla noin 20 vuotta sitten. Olisikohan niin, että niin sanotun ”virallisen” joululahjan sain noin 15 vuotta sitten. Joulun kaupallistuminen tökkii pahasti.

Jos joku haluaa antaa lahjan sen takia että olen ollut kiltti, antakoon sen vaikka huhtikuun 23. päivänä. Silloin sen vaikutus on suurin kun sitä vähiten odotan.

Kuten huomaatte prosessi on ollut pitkä ja hidas, mutta määrätietoinen pala kerrallaan. Muistan ensimmäisen joulun ulkomailla. Varmuuden vuoksi hiihtokeskuksessa, jotta olisi ainakin lunta. Oudoltahan se tuntui, mutta seuraavat joulut rinteissä olivat jo helpompia, vaikken silloin vielä hengissä olevia vanhempiani käynytkään jouluna tervehtimässä.

Se mitä tässä muutan on juuri päivämääriä, kellonaikoja, joulupöydän pakkomielteitä ja ennen kaikkea turhia lahjoja. Jouluna voi toki antaa lahjoja, siis sellaisia tarpeellisia, joita tulisi hankittua joka tapauksessa muutenkin.

Pakkomielle päällä hamuamaan jotakin turhaa lahjaa kaapintäytettä, vaikka olisi kuinka nättiä ja söpöä. Olen kokenut sellaisiakin hetkiä, että on ryhdytty laskemaan lahjojen rahallista arvoa ja vertailemaan, kuka on saanut enemmän ja kuka vähemmän.

Kaikesta huolimatta minulle Joulun sanoma ja joulun tunne ei ole heikentynyt yhtään. Pikemminkin sanoisin, että mielessä on nyt paljon enemmän tilaan joulun tunteelle, kun turha hössötys on poistumassa.

Valitsemani suunta tyydyttää minua, vaikken tiedäkään onko se oikea vai väärä, minulle kuitenkin oikea tällä hetkellä. Siksi suurella tyydytyksellä otin vastaan piispa Irja Askolan tämän joulun viestin Jumala ei sanonut, tehkää täydellinen joulu.  Hän sanoi: Teille on syntynyt Vapahtaja.  Enkä nyt ajattele suinkaan raamatun sana tarkkaa tulkintaa, vaan mielen tilaa.

Jouluni on siis kokolailla erilainen kuin lapsuuden jouluni, jolloin suku kokoontui ja aattoiltana saattoi olla viisikymmentäkin ihmistä saman kuusen ympärillä. Tosin lahjoja saattoi olla kappalemäärällisesti vähemmän kuin nyt viidellä hengellä.


Lue myös >> Joulutarinani 2014

Tämä on joulutarinani 2014, tarina joka ei onneksi ole satua

Lauantai 20.12.2014 klo 17.22 - Kauko Niemi

Musiikki auttaa kestämään vaikeuksia, vapauttaa luovuutta ja luo yhteistä hyvää niille, joilla elämässä on muuten hankalaa. Tällaisia ajatuksia pyöritti ystäväni, sveitsiläinen Bruno Gschwind omassa päässään.

Ajan mittaan ajatus alkoi konkretisoitua. Hän kierteli kolmisen vuotta Aasian eri maissa, tutustui paikallisiin olosuhteisiin ja ihmisiin. Ajatuksena oli löytää puitteet missä voisi omalla panoksellaan eniten auttaa paikallisia nuoria perustamalla jonkinlainen toimintapaikka, missä nuoret voisivat toteuttaa itseään musiikin kautta.

Vihdoin Bruno mieltyi Kambodzhaan. Siellä oli köyhyys käsin kosketeltavaa, mutta ihmiset tavattoman ystävällisiä ja avuliaita.  Phnom Penhistä löytyi luotettavia ja päteviä kumppaneita ja 2009 kaupunkiin perustettiin musiikkiopisto, Music Arts School. Tosin ulkomaisen omistuspohjan takia byrokratia kesti kaksi vuotta, ennen kuin koulu pääsi virallisesti vauhtiin.

Tällä hetkellä, kolme vuotta myöhemmin musiikkiopisto on jo Kambodzhan suurin musiikkioppilaitos. Siellä opiskelee yli 300 nuorta. Osa maksaa koulun normaalin tuntihinnoittelun mukaan, osalle on myönnetty alennusta ja yksi osa opiskelijoista on niin köyhistä olosuhteista, että heille opiskelu on ilmaista.

Changing lives on sveitsiläinen, Bruno Gschwindin perustama hyväntekeväisyysjärjestö, joka vastaa musiikkikoulun kuluista.

Tänään lauantaina 20.12.2014 pidettiin kenraaliharjoitukset huomista konserttia varten.

Koulussa käytetään pääsääntöisesti Suzuki and Kodály –opetusmetodeja. Opetusta annetaan modernissa ja klassisessa musiikissa instrumentteina, viulu, piano, kitara, Sello, laulu sekä perinnesoittimilla kuten Khmer instrumenteillä

Musiikin ilosanoma leviää nopeasti ja erilaiset näytöt puhuvat puolestaan. Tällä hetkellä koulu tarvitsee toiminnan organisoimiseen parempaa hallintaa ja siellä on parhaillaan Suomenkin kansalaisuuden omaava tietotekniikka-guru auttamassa ja suunnittelemassa tietoteknisiä ratkaisuja koulun satojen oppilaiden toiminnan organisointiin.

Bruno Gschwind on itse laulanut kuoroissa ja on innokas musiikin kuluttaja. Viime kesänä hän seurasi Suomessa muun muassa Vocal Espoon koulutusta ja esityksiä.

www.music-arts-school.org

http://vimeo.com/70233186

Ylhäältä annettua

Sunnuntai 14.12.2014 klo 11.50 - Kauko Niemi

Ylhäältä annetut komennot, määräykset toteutetaan juuri ja juuri rimaa hipoen. Ei synny mitään lisäarvoa suorittavassa portaassa, kun kukaan ei ole sydämestään asian takana.

Oikeassa olemisen tarve on nykyisin niin voimakas, ettei synny rakentavaa yhteistyötä, todellista aivoriihtä, missä ideat jalostuisivat. Ja kun ihminen ei pysty ymmärtämään ja tunnustamaan omaa rajallista tietomääräänsä, syntyy vain riitoja eikä rakentavaa yhteistyötä. Näin eletään nyt Suomessa, toimitaan organisaatioissa, kuihdutaan kuppikunnissa.

En oikeastaan tunnista juurikaan yhtään tapausta, missä ylhäältä annetut käskyt ja määräykset tuottaisivat huipputuloksia. Käskyt ja määräykset ajavat puolustuslinjalle, mukaan lähtijöitä on vain sellaisissa tapauksissa, kun joku hiffaa oman etunsa täyttyvän.

Poliittinen pattitilanne ja koko maamme talous rypee nyt yhteistyökyvyttömyydessä. Nousu käynnistyy sinä päivänä kun joku innostuu jatkokehittämään toisen puolueen avointa aloitetta.

Juha Sipilän gallupluvut osoittavat, että hän edes näennäisesti kuuntelee, jopa yrittää ymmärtää vastapelureita ja jopa tekee kehittämisehdotuksia. Gallup-menestyksen takana tuskin on kovinkaan paljon keskustalaista aatemaailmaa.

Ylhäältä kaikessa viisaudessa annetut säännöt ja rajoitukset ovat ajaneet byrokratian vastaiseen taisteluun, mikä sekään ei edistä mitään, ei ainakaan yhteistyöhön.

En oikeastaan tunnista juurikaan yhtään tapausta, missä joku viisas itämään tietäjä tulee ja sanoo mitä pitää tehdä ja laskuttaa sen jälkeen 700.000 euroa. Olen työskennellyt organisaatiossa, missä tämän päivän guru Jari Sarasvuo kertoi viisauksiaan organisaationi yläkertaan, mutta alakerrassa en havainnut piirunkaan vertaa muutosta. Vain hymähtelyjä.

Kukaan ei ole niin viisas, eikä kellään ole niin paljon tietämystä, että voisi saada ryhmänsä toimimaan ylhäältä annetuilla mielipiteillä ja käskyillä. Menestyksen salaisuus on tunnustaa oma rajallisuus ja ottaa vastaa ideoita menestyksen raaka-aineeksi kaikilta tasoilta.

Täysin epäonnistunut ihmiskokeeni - varpaat heilumaan

Keskiviikko 3.12.2014 klo 13.36 - Kauko Niemi

Patikoinnissa tarvitaan hyvin tukevat jalkineet. Juoksussa tarvitaan hyvä joustavuus. Ja aina tarvitaan jalalle sellainen ja sellainen tuki. Näihin myyntiväittämiin uskoin ja hain jaloilleni tukevaa alustaa. Loppujen lopuksi ryhdyin käyttämään Footbalance pohjallisia.

Pohjalliset muokataan omien jalkojen mukaan. Paitsi jos jalat ovat jo entuudestaan väärässä asennossa, niin pohjalliset pitävät ne jämäkästi väärässä asennossa jatkossakin. Ja minun tapauksessani jatkuvasti.

Tästä seurasi, että jalat ”pääsivät surkastumaan”, kun eivät liikkuneet tarpeeksi ja jalkapohjien lihakset eivät saaneet tarpeeksi treeniä.

Pian, noin 2-3 vuoden kuluessa, alkoivat jalat väsymään jo alle 15 km kävelylenkeillä. Sitten riitti jo 5-10 km kävely, kun jalkapohjat alkoivat huutamaan hoosiannaa.

Ihmiskeho on vain tuotekehittelijöitä viisaampi sekä hyvässä että pahassa. Toiminta, jota keho ei koe tarvitsevansa, niin se alkaa surkastua pois. Kenkien tuottama mielihyvä kääntyy ajan mittaan jalkojen pahoinvoinniksi.

Jalat ja etenkin jalkapohjat tarvitsevat jatkuvasti luonnollista treeniä pysyäkseen oikeassa kuosissa ja välittääkseen kaiken tarvittavan tasapaino- ja muun informaation hermoratoja pitkin koko keholle.

Jalkaterän alueella voi esiintyä yli 2000 erilaista ongelmaa, häiriötä tai epänormaalia tilaa. Ongelmat liittyvät usein jalkaterän monimutkaiseen rakenteeseen sekä toimintaan. Jalkaterän kuormituksen määrää kuvaa se, että ihminen ottaa päivässä keskimäärin 8000 askelta ja kävelee elämänsä aikana noin 100 000 kilometriä.

Jaloissa on kaikkiaan 26 luuta, 33 niveltä ja yli sata lihasta ja jännettä. Ihmisen hermoista 70 prosenttia päättyy jalkoihin ja käsiin. Ei ole samantekevää millaista kuntoutusta ja ylläpitoa jalkineet tarjoavat.

Tässä jutussa ei oteta kantaa lainkaan siihen mitä muotioikut tuovat tullessaan, vaan että hyvää tarkoittava kenkäkehitys ajaakin mitä erilaisimpiin jalkaongelmiin.

Ihmisen jalkaterän, joka bioteknisesti on ainutlaatuinen taidonnäyte, kehittyminen ja sen seurauksena meille ominaisen kävelytyylin muotoutuminen kestivät noin neljä miljoonaa vuotta. Muutamassa tuhannessa vuodessa tekniikan kehitys on vääristänyt luonnollisen kävelytyylin muuttamalla sitä ulkoisilla välineillä, jalkineilla.

Maratonille ei silti ole syytä lähteä paljain jaloin, mutta juoksutossujen ja muiden runsaasti joustettujen kenkien jatkuva käyttö opettaa jalat väärille tavoille. Jalkojen luonnolliselle liikkuvuudelle on luotava sopivat ja jatkuvat edellytykset. Mitään jalkinetta ei pitäisi käyttää jatkuvasti, on minun käytännön kokemukseni.

Korostan, että kokemukseni ei ole tieteellisesti todistettu totuus, vaan oma, useamman vuoden kestänyt ihmiskoe. Omia kokemuksiani olen kyllä testannut keskustelemalla usean eri ammattilaisen kanssa. Kukaan heistä ei ole tyrmännyt kokemuksiani.

Nyt olen käyttänyt vajaan vuoden erilaisia jalkineita, erilaisia pohjallisia lähtökohtana, että jalat saavat erilaista treeniä ja sitä kautta luonnollista vahvistusta. Olen käyttänyt erittäin paljon suomalaisia Feelmaxin paljasjalkakenkiä, joita jo nyt pystyn käyttämään myös metsälenkeillä. Niin paljon jalat ovat jo vahvistuneet näiden kuukausien aikana.

Feelmax on vienyt asian niin pitkälle, että sen kevytjalkineessa ei ole oikeastaan mitään muuta eroa paljain jaloin kävelyyn kuin suoja lasinsiruja vastaan.

Tärkeää on myös jalkapohjan tuntoaistimusta välittävä ominaisuus pysyisi mahdollisimman luonnollisena, jolloin liikkuja tunnistaa alustan pintojen ja muotojen muutokset erittäin herkästi ja tuntemukset välittyvät jalkaterän kautta muualle kehoon ja aina aivoihin asti.

Avojaloin liikkuminen parantaa jalkaterän asentotuntoa sekä herkkyyttä. Näin jalkaterä toimii tehokkaasti, sille luonteenomaisella tavalla. Se vahvistaa jalkaterän tukirakenteita, erityisesti lihaksia ja nivelsiteitä. Tuntoaistimuksen herkistyessä ja toimiessa tehokkaasti, paranee alustalta tulevan iskun voimakkuuden arviointi.

Kehon suojamekanismit toimivat luontaisella tavalla, alentaen siten jalkaterään ja alaraajaan kohdistuvia kuormituksia.

Verrattuna ihokarvojen peittämään reiden ihoon, karvaton jalkapohjan iho kestää keskimäärin 600 prosenttia suurempia hiertäviä kuormitusvoimia ennen kipukynnyksen ylittymistä. On arvioitu, että jalkapohjan iho on hyvin suojattu hiertäviltä vammoilta juuri sen herkän tuntoaistimuksen ansiosta.

Viime aikoina huippu-urheilijat ovat pohtineet kateellisena afrikkalaisten juoksijoiden erinomaista menestystä. Kenialaiset ovat tottuneet liikkumaan paljain jaloin ja huippujuoksijat myös harjoittelevat paljain jaloin.

Varsinaisia tutkimuksia ei ole tehty, mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että heidän jalkojen kunto ja koordinaatio korvienväliin toimii paremmin kuin länsimaisella tossukansalla.

Seuraavaksi otan ohjelmaan jalkaterien treenaamisen muutoinkin kun erilaisilla jalkineilla.

Tahdon vaikuttaa

Lauantai 29.11.2014 klo 10.35 - Kauko Niemi

Politiikkaan ja politikointiin kyllästynyt nuoriso ja vähän vanhemmatkin osoittivat, että vaikuttamisella on merkitystä. Jos tämä vaikutus ja usko jää pysyväksi, niin Tahdon-kampanjalla on yhteiskunnallisesti paljon suurempi merkitys kuin muutaman homoparin adoptio-oikeudella.

Joukkovoiman vaikuttamisella on nyt osoitettu olevan merkitystä. Tätä taustaa vastaan on jopa ymmärrettävää, että kansalaisaloitteiden käsittelyt ovat olleet vastenmielistä aiheesta riippumatta Arkadianmäen politikoinnille. Linnakkeet on säilytettävä jotta kravaatti pysyy suorassa.

Siis jotkut puolueista riippumattomat aktivistit saavat muutoksia aikaan. Tämä on enemmän kuin tervetullut ilmiö ja toivottavasti luo uskoa vaikuttamisen mahdollisuuksiin ja muutoksen mahdollisuuksiin muulloinkin kun kerran neljässä vuodessa äänestämällä jonkun puolueen puolituntematonta takinkääntäjää ja puolueen talutusnuorassa juoksijaa

Pari kolme kansalaisaloitetta vielä kehiin, niin johan ruvetaan Arkadianmäellä tosissaan kuuntelemaan ihmisten mielipiteitä ja rupeaa näennäisdemokratia rakoilemaan.

Kaiken kaikkiaan eilinen päätös antakoon intoa nuorille ryhtyä jälleen vaikuttamaan tämän maan kehitykseen.

Meitä opetetaan uusavuttomiksi kasakoiksi

Torstai 27.11.2014 klo 13.02 - Kauko Niemi

Suomalaiset ovat 30 – 50 vuoden kuluttua uusavuttomia kasakoita. Ainoa tarpeellinen ajatus päässämme on kuinka kierretään byrokratian millin tarkkoja määräyksiä ja vedetään välistä.

Jokaisesta asiasta löytyy laki ja sitä tulkitaan monella eri tavalla. Ihmisen ei tarvitse omilla pienillä aivoillaan miettiä mitään, puntaroida mitään kuinka arvottaa asioita ja asettaa niitä hyvän, pahan, hyväksyttävän kehyksiin.

Meillä on erinomainen tulevaisuudenkuva tuossa naapurissa, missä omat mielipiteet, ajattelu ja tekeminen ovat historian saatossa olleet kiellettyä ja on seurattu yhtä totuutta. Se on kulttuuri, johon meitä nyt saatellaan vaivihkaa.

Meistä tulee uusavuttomia, kun oma tulkinta on rajattu minimiin. Meistä tulee niitä presidentti Niinistön mainitsemia kasakoita, jotka vetävät välistä, ottavat sen mikä on huonosti kiinni.

Byrokratia näyttää lyhyellä tähtäimellä suurelta ja hienolta ahkeroinnilta. Kiirettä pitää kun pitää niin ja niin monta lakia säätää. Kiirettä pitää virkamiesportaassa, kun pitää pilkkuja vahtia. Halvemmalla päästäisiin, kun kopioitaisiin Itä-Saksan malli, jossa kaikki vahtivat kaikkia, niin ei tarvittaisi näin suurta virkamiesarmeijaa.

Onko kukaan arvioinut sitä kulttuurillista muutosta vuosien saatossa, mikä tapahtuu tällä tiellä, kun ihmisten oma vastuu ja vapaus ulkoistetaan hallinnolle. Voisiko joku selvittää vaikka vuodesta 1930 lähtien kuinka monta lakia vuosittain Suomeen on säädetty.

Omasta lapsuudestani en muista enkä tiedosta yhtään lakia, jolla olisi leikkejäni määritelty mikä on turvallista ja mikä ei. Silti olen edelleen hengissä.

Minulle opetettiin tai ainakin opin kaksi asiaa, jotka ovat voimakkaasti elämääni ohjanneet – älä tee pahaa ja älä valehtele. Sitten käytännön tilanteissa olen kulloisenkin tapauksen kohdalla oman ajattelun kautta joutunut päättelemään pahantekemisen ja valehtelun rajat ja joutunut ottamaan vastuun tekemisistäni.

Kielletään sana haaste

Maanantai 24.11.2014 klo 10.33 - Kauko Niemi

Suomenkielestä pitää kieltää sana haaste. Tämän jälkeen alkaa tapahtua niin taloudessa kuin kokoomuksessakin.

Haaste-sanan sisältö on tällä hetkellä – asiat ovat päin persettä, eikä ole harmainta aavistusta kuinka ne hoidetaan. Aika hoitaa.

Haaste tuntuu hienolta. Ikään kuin kaikki olisi ratkaistu, vaikkei mitään ole tehty, eikä tiedossa kuinka tehdään. Haaste on positiivinen ilmaisu avoinna olevaan ratkaisemattomaan ongelmaan. Haasteella vain petämme itseämme. Rakennamme niitä Niinistönkin viittaamia vääriä mielikuvia. Positiivista haastetta ei olekaan, eikä todellisuudessa tarvitse luoda todellisia, konkreettisia päätöksiä ja ratkaisuja.

Sipilällä ei ole haasteita vaan hänellä vaihtoehtoja. Hänellä on jopa sadan kohdan konkreettinen lista tekemisistä. Oli ne sitten oikeita tai vääriä, mutta konkreettisia ja uskottavia.

Stubilla ei ole ongelmia lainkaan, vaan haasteita ja jokainen, ainakin jokainen suomalainen tietää tasan tarkkaan, etteivät asiat ole näin helppoja ja yksinkertaisia. Meille ollaan ylimielisiä tai valehdellaan.

Haaste on valitettavasti levinnyt pienempiinkin yksiköihin kuin valtiolliselle tasolle. Pienissäkin organisaatioissa ja yhteisöissä otetaan vastaan haasteita. Ei tiedetä mitä pitäisi tehdä tai ei osata ja haasteella on helppo ratsastaa ja ohittaa koko ongelma, kunnes se muuttuu tulevaisuudessa vieläkin suuremmaksi haasteeksi. Hoitamattomaksi ongelmaksi.

Kokeillaan ainakin vuosi, ettei kukaan käytä sanaa haaste, vaan esittää heti ja tässä konkreettisen ratkaisun ongelmaan ja kuinka se toteutetaan ja millä aikataululla se on valmis.

Kansanedustajaehdokkaiden todellinen vaalikampanja alkaa

Lauantai 15.11.2014 klo 9.33 - Kauko Niemi

Esitys tasa-arvoisesta avioliittolaista tulee valiokuntaan ensi viikolla ja sen jälkeen isoon saliin tämän kuun lopulla. Tuo hetki on istuville kansanedustajille todellisen vaalikampanjan lähtölaukaisu. Siinä ei ole selittelyn paikkaa, vaan selkeä kannanotto kyllä tai ei. Eikä sitä voida juurikaan manipuloida.

Kun kaivellaan 2011 eduskuntavaalien vaalikoneiden tiedot ja verrataan niitä tapahtuvaan äänestykseen, paljastuvat myös tuuliviirit, takinkääntäjät ja ääntenkalastelijat. Viimeisen varmistuksen selkärangan suoruudesta voi tehdä sitten tulevissa vaalikoneissa ensi keväänä.

Tämä on todella mielenkiintoisen kutkuttava tilanne, missä kerrankin edustajaehdokkaat eivät pysty luikertelemaan mihinkään. Ison salin äänestys paaluttaa linjan omantunnon kanssa tai ilman omaa tuntoa. Harvoin poliitikko joutuu aloittamaan vaalikampanjansa näin aikaisin lyömällä julkisesti lukkoon oman kantansa.

Itse tulen tarkistamaan kuinka linjassa nämä kolme asiaa mahdollisten kandidaattien kohdalla ovat ja selkärangattomuus pudottaa kandidaatin auttamattomasti pois pelistä. Nyt on oikea hetki valita linja tai linjattomuus.

Poliitikkoa saa harvoin kiinni lupauksistaan. Tässä on nyt se hetki kun sanat ja teot voi naulita kiinni.

Laiha anti Messukeskuksessa

Lauantai 1.11.2014 klo 12.06 - Kauko Niemi

Kaksi hyvää kaveriani ovat jo pitkään kieltäytyneet lähtemästä messuille ja maksamasta noin 20 euron sisäänpääsymaksua plus 11 euron parkkimaksua, sillä eihän kauppoihinkaan ole sisäänpääsymaksua.

Aika moni muukin on tullut samaan lopputulokseen. Kirjamessujen kävijämäärä putosi tuhansilla ja monilla muillakin messutapahtumilla on vaikeuksia houkutella yleisöä paikalle.

Perjantaina menin Helsingin messukeskukseen, yksin, katselemaan ja hifistelemään kameroita ja tietotekniikkaa ja kaiken maailman muutakin talviliikuntaan tarkoitettuja romppeitta.

Käynti jäi enemmän kuin laihaksi. Paikalla oli alle kymmenen kameravalmistajaa perusromppeittensa kanssa. Olin jo netistä lukenut monet testit, käyttäjien kokemukset jne jne. Ei kerta kaikkiaan mitään lisäarvoa.

Digiexpolle riitti pieni kulma messukeskuksesta ja varsinaista tietotekniikkaahan siellä ei ollut lainkaan. Vain erilaisia pelejä.

Päässäni pyörähti taas monta ajatusta tulevaisuudesta, ilman sen tarkempaa miettimistä kysyin itseltäni mikä onkaan messutapahtumien tulevaisuus? Miksi ihmeessä enää menisin paikalle, jos kaikki tieto on jo tiedossa. Mistä maksaisin, kun messuan joka päivä netissä löytäen useita eri näkökulmia hakemaani asiaan.

Mikseivät esimerkiksi nämä kymmenkunta kamerabrändiä perusta yhteistä pysyvää esittelytilaa (show room), jossa saa ihan oikeaa asiantuntija-apua ja hiplata uutuuksia. Ostokset voi sitten tehdä kivijalkakaupassa tai netissä. Ei varastokuluja, ei suuria henkilökuluja. Usko, että yhteisen kamerakeskuksen vetovoima toimisi.

Kamerakauppojen, niin kuin monen muunkin kaupan ongelma on se, että asiakas tietää enemmän kuin myyjä. Ei vakuuta kun menee kamerakauppaan, niin myyjä ryhtyy kaivamaan vastausta netistä, jossa asiakas on jo monta kertaa käynyt tietojaan hakemassa.

Poliitikot pipertävät ja media jahtaa klikkejä

Perjantai 24.10.2014 klo 12.01 - Kauko Niemi

Kolme trendiä, jotka näkyvät minun kristallipallossani. Talouskasvua ei tule ainakaan 10 vuoteen, suoravaikuttaminen kasvaa kun edustuksellinen demokratia on halvaantunut, neljäs valtiomahti media menettää asemansa, kun ainoa tavoite on kerätä klikkejä.

Talouskasvu, jota ei tule - nyt on viimeinen hetki politiikoille määritellä mitä tarkalleen tarkoittaa talouskasvu, johon kaikki tähtäävät, jonka perustalle kaikki suunnitelmat nykyisin tehdään.  Siis elvytystä, sellaista vanhanajan talouskasvua, joka perustuu luonnonvarojen ja ilmaston holtittomaan tuhoamiseen, ei enää tule.

 Uuden taloudellisen kasvun luominen olisi pitänyt aloittaa yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä, jotta nyt oltaisiin edes jollakin tasolla. Näitä nykyisiä nollavuosia on siis tiedossa ainakin kymmenkunta lisää.  Uuden kehittäminen, uuden oppiminen ja uuden ottaminen käyttöön kestää vuosia.

Vuoden 2008 kirjoitukseni asiasta näyttää olevan kutakuinkin totta.  Kaikki nämä vuodet ovat olleet poliitikkojen, finanssipiirien ja kansantalouden asiantuntijoiden huijaamista teemalla – kun talous alkaa ensi vuonna kasvamaan.

Toinen muutoksessa olevassa valtavirrassa edustuksellinen demokratia on kriisissä. Nyt ovat erilaiset some-kanavat ja ihmisten tiedonsaanti niin helppoa, että ylhäältä annetut, sääntelyt, vaatimukset ja byrokratiat eivät ihmisiä tyydytä.

Hallinnon, arvovallan ja byrokratian purkaminen on mahdottomuus, koska purkajien pitää purkaa ja siivota oma pesänsä. Demokratia palkinnon saanut Leppävirran kyläneuvosto sai kritiikkiä – tarvitaanko varjovaltuustoa. Kuitenkin kyläneuvosto on saanut yhdistettyä kyliä ja saanut yhteistyön kukoistamaan, mihin edustuksellisen demokratian sääntely ei ole koskaan kyennyt.

Eduskunta pelkää arvovaltansa murtumista. Kansalaisaloitteet ohjataan tavalla tai toisella ennemmin tai myöhemmin roskakoriin. Ensi keväästä tulee mielenkiintoinen. Nyt kun isoja linjoja ei kyetä eikä osata luoda, piperretään lillukanvarsien ja eläkeläisten kalastuslupien kanssa. Kiitos nykyisen tiedonkulun, että nämä kaikki tulevat julki ja ihmiset pystyvät itsenäisesti arvioimaan poliitikkojen osaamista.

Kolmas iso trendi on median kohtalo. Median oikeat tavoitteet ovat hämärtyneet. Tavoitteena on ensisijaisesti klikkien määrä. Se ei pitemmän päälle johda mihinkään. Journalismin yksi perusajatuksista palvella lukijaa luotettavasti on päässyt unohtumaan.

Veikkaukseni on, että tässä informaation määrässä kaiken maailman propagandan keskellä voittaja on se, jonka sisältöön voidaan luottaa.

Media häviää satavarmasti nopeudessa. Jokaisella tapahtumapaikalla on kymmeniä kertoja enemmän viestittäjiä kuin toimittajia, jotka välittävät omia käsityksiään omista intressikulmistaan ja ottamiaan kuvia/videoita. Poliitikot twiittaavat suoraan, yritykset somettavat mennen tullen. Median tehtävänä on tarjota luotettavaa tietoa ymmärrettävässä muodossa.

Luotettava sisältö on otsikon ja sisällön saumatonta yhteistyötä. Se on sisältöä, jota ei tarvitse muuttaa ja selitellä. Ja jos se on lukijaystävällistä, niin otsikko kertoo, mitä uutisoidaan.

Tämä ei tietenkään ole yhden yön juttu ja median olisi pitänyt aloittaa tämä perustyö jo 15 vuotta sitten. Nyt hädissään ja paperilehtiä suojellessa tuijotetaan vain juttujen klikkimääriä ja tehdään ihan mitä vaan, jotta tällä viikolla oltaisiin mittaustilastojen kärjessä. Siis kvartaalitalouskaan ei ole mitään tämän rinnalla. Pitkällä jänteellä ei pystytä mitenkään erottautumaan kaiken maailman propagandasta.

Suomalaisessa koiramaailmassa kuohuu

Perjantai 17.10.2014 klo 15.50 - Kauko Niemi

Suomeen on ilmestynyt Koiraliitto, joka on alkanut hämmentää koirakenttää. Koiraliiton osoite on selvääkin selvempi. Katkeransävyiset kirjoittelut Suomen Kennelliittoa kohtaan eivät anna kohteen epäilykselle tilaa. Motiivit vaan jäävät kovin epäselviksi.

Tapa, jolla Koiraliitto on liikkeellä, on vähintäänkin kyseenalainen, vaikka asia olisi kuinka hyvä. Nimettömänä puskista ampuminen ei kuulu nykyaikaan. Koiraliitolla ei ole myöskään ymmärrystä sen enempää tekijänoikeuksista kuin hyvistä tavoistakaan. Kaikki netissä oleva aineisto ei ole kopioitavissa eikä jaettavissa.

Koiramaailma vaikkapa vain Suomessa on niin laaja ja monisäikeinen, että sen asiallinen hanskaaminen vaatisi huikeat resurssit, osaamisen ja avoimen kanssakäymisen. Mitkään seikat eivät Koiraliiton kohdalla tue tämän suuntaista etenemistä. Temppu jäänee julkiseksi provokaatioksi ja keskustelun herättäjäksi.

Keskustelua toki tarvitaan ja myös Kennelliiton asemasta ja toiminnasta. Ja kyse ei ole vain Suomen kennelliitosta. Kennelliitot ja niiden organisoimat koiranäyttelyt ovat koirien hyvinvoinnin kannalta ristiriitaisia.

Monet kasvattajat eivät suostu myymään sinulle pentua, ellet sitoudu osallistumaan näyttelyihin ja kasvattamaan kennelin karriaarilistaa.

Koirien niin sanottu jalostustoiminta on tähdännyt aivan liikaa koirien menestymiseen näyttelyissä ja haluttujen ominaisuuksien korostaminen koirien terveyden kustannuksella. Vääristynyttä ja koirien terveydelle vahingollista siitostyötä tehdään jalostuksen nimissä.

Asiaan on toki vihdoin herätty ja nyt käytetään miljoonia euroja koirien geenitutkimuksiin, jotta vakava sairauskierre saataisiin katkaistua. Maailmassa Kennelliitot ovat astuneet esiin näennäistukeakseen tutkimusta, mutta toisella kädellä ruokkivat kilpailumenestykseen perustuvaa sisäsiittoisuutta ja rotukohtaisten ominaisuuksien ylikorostumista.

Joulukuussa Helsingin Messukeskuksessa on helppo kohdata myös koiramaailman nurja puoli. Jakkupukukoodiin pukeutuneita, katkeria, kyynelehtiviä ihmisiä, joita tuomarit ovat muka kohdelleet kaltoin.  Koirien, ihmisten määritelmien mukaisia turkkivirheitä on värjätty piiloon. Yli-innokkaille koirille on syötetty jopa rauhoittavia.

Koirat ovat yksi maailman sairaimmista eläinroduista ja kaiken takana on ihminen.

PS: tämän kirjoituksen jälkeen www.koiraliitto.fi on poistanut sisällön näkyvistä, mutta mainitsee, että "Saatamme palata huomenna normaalin palvelun merkeissä."

Medialukutaito ja viitseliäisyys hukassa

Sunnuntai 12.10.2014 klo 18.49 - Kauko Niemi

Taas on muutaman päivän sisällä leimahtanut oikein kunnolla. Päivän sanat ovat viski ja lapsimorsian.

Aivan sama kuin menisin keskellä kirkasta päivää Aleksille ja itku silmässä kertoisin, että nyt on yö ja Stockmannin tavaratalo on suljettu. Minun piti saada sieltä liput tunnin päästä lähtevään koneeseen.

Alkaisivatko ihmiset julkisesti ja aivan tosissaan kertomaan tätä tarinaa totena ja ihmettelemään kuinka nyt on yö. Aika moni muistaa lapsena leikityn tarina kiertää –leikin, jossa kuiskuteltiin toisille tarinaa korvasta korvaan ja lopuksi tarinassa ei sitten ollut montaakaan samaa asiaa mitä oli alkuperäisessä tarinassa.

Tuo norjalainen lapsimorsian todistaa, etteivät ihmiset edes lue juttuja, vaan heittävät kommentit pöytään, teilaavat, jopa uhkailevat kohdetta, joka on fiktiivinen ja mikä olisi selvinnyt, jos olisi lukenut koko jutun loppuun. (lue jutun kommentteja)

Ihmisten maailmankuva rakentuu nyt valitettavasti vain lehtien otsikoiden perusteella ja ilman minkäänlaista viitseliäisyyttä ajatella asiaa tai jopa ottaa selvää mistä on oikeasti kysymys. Lehdet taas tekevät tahallaan raflaavia otsikoita saadakseen klikki-mittauksissa hyviä lukuja. Jopa otsikoita, jotka eivät millään tavoin vastaa itse jutun sisältöä.

Julkisen sanan neuvosto voisi ryhtyä ottamaan kantaa klikkiotsikoinnin ja sisällön suhteeseen. Mikä on hyväksyttävä toleranssi.

Viime päivien viskihuumassa oli myös niin sanottuja luotettavia lehtiä ja muita luotettavia tahoja ja sen tuntui tämän takia kovin uskottavalta. Nyt on kuitenkin osoittautumassa, että tämäkin leimahdus on selkeää liioittelua.

Tällaisessa viestintämyräkässä luulisi olevan medioille eduksi rakentaa pitkällä aika jänteellä luotettavuutta. Uskon että luotettavalla journalistisella tuotteella voittaa oman aseman silläkin uhalla, että joskus häviää ajassa. Nopeudenkin voi hälventää löytämällä uuden, luotettavan näkökulmaan asiaan.

Toistamalla samaa soopaa ilman tarkistuksia ei media pysty erottautumaan somen massasta.

Huolestuttavaa tässä on se, että ihmiset ajan mittaan menettää luottamuksen yleiseen keskusteluun. Kukaan ei usko kehenkään. Keskusteluahan ei enää synny muutenkaan, sillä aina ilmestyy joukkoon joku, joka torppaa kaiken ja loppujen lopuksi hyökätään yksilöiden kimppuun, oli sitten asia mikä tahansa.
Tällä torppausmentaalilla ei Suomessa rakenneta mitään eikä uutta synny ennen kuin opitaan kehittämään asioita yhdessä. Tämä koskee myös valtiovallan ylintä johtoa. Mitä pahaa siinä on jos virkamiehet esittävät ajatuksia Natosta tai KELA sote-uudistuksesta. Minusta olisi erinomaista, että asioista keskusteltaisiin laajasti ja lopullisessa päätöksenteossa olisi mahdollisimman monenlaisia näkemyksiä käytettävissä.

Yhtä totuutta ei ole.

Minkä version itsestäsi päivitit tänään

Tiistai 23.9.2014 klo 13.39 - Kauko Niemi

Samaan aikaan kun väännetään uusia eläkerajoja, päivän uutinen kertoo 319 400 työttömästä ja somessa muutaman päivän pyörinyt vilkas keskustelu iän ja koulutuksen merkityksestä työpaikan saamisessa.

Koko ongelma kärjistyy numeroihin 40 – 100. Tähän numeroluokitteluun asettuvat henkilöt ovat  numeroiden perusteella lähinnä ongelmajätettä. Ilta-Sanomien julkaisemien kommentin perusteella haastatteluihin pääsee kun muuttaa ikää. Toiset joutuivat karsimaan tutkintojaan ollakseen normaalimpia.

Miksi tähän on ajauduttu. Se että pelkkien numeroiden tai numeroluokkien perusteella luokitellaan ihmisiä vaikka työnhaussa luulisi olevan osaamisella ensisijainen merkitys. Mitähän eroa on syrjinnän näkökulmasta sillä että on tummaihoinen tai 58, silloin kun hakemuspaperit menevät suoraan roskikseen.

Mieleni tekee kysyä myös, mitä merkitystä on 30 vuotta sitten päntätystä tiedosta jotakin tutkintoa varten. Todennäköisesti tuosta tiedosta on vain pienen pieni murto-osa käyttökelpoista tänään. Toki koulutus antaa valmiudet päivittää itseään. Vuosikymmenten takaisen tutkinnon tuoma titteli ei kuitenkaan takaa mitään osaamista ilman jatkuvaa päivittämistä.

Niin sanottujen ikäihmisten, siis yli viisikymppisten ongelmana ovat liian harvakseltaan tehtävät päivitykset. Työmarkkinoilla ei ole paljoakaan arvoa jos tarjoat tietämystäsi vanhoilla toimintatavoilla. Ikäihminen on arvokas kun soveltaa kaiken tietämyksensä nykyisiin toimintamalleihin tai vieläkin enemmän kun näkee kuinka vuosien tietämys tarjoillaan tulevina vuosina. Karrikoiden sanottuna olit hyvä postimerkkien nuolija ja omasta mielestäsi siinä hyvä vieläkin, muttet ymmärrä somesta mitään.

Varmin merkki kyydistä putoamisesta on se, että miettii tai jopa sanoo ääneen, että näinhän tämä on aina aiemminkin tehty. Jokainen tekeminen pitää päivittää tähän päivään, mieluummin tulevaisuuteen ja sehän ei ole kiinni siitä minkä numeroinen olet.

Ihminen on kuin tietokone. Ihminen vaatii sekä softa- että hardispäivityksiä jatkuvasti. Alamäki alkaa, kun jättää päivityksiä väliin. Ihmisestä tulee kuten tietokoneestakin hidas ja turvaton, eikä pysty käyttämään uusimpia sovelluksia.

Viestinnällisesti Soini on ylittänyt rajan

Lauantai 20.9.2014 klo 16.46 - Kauko Niemi

Perussuomalaisten perikuva Timo Soini tuskin saa enää montaakaan kannattajaa letkautuksillaan. Tai ainakaan sellaisia kannattajia, joita hän sisimmissään haluaisi. Hakkaraisia on puolueessa jo ihan riittämiin.

Viestinnällisesti Soini on jo ylittänyt sen rajan missä soinismilla saavutettaisiin uusi jytky.  Tällaisten tehokeinojen käyttö on taiteen laji ja se toimii mainiosti silloin kun se yllättää ja sopii tyylillisesti ja ajallisesti oikeaan hetkeen. Nyt ei enää näin käy.

Soinismi toistaa itseään, kyllästyttää joka ikisessä suunavauksessa. Lisäksi se on muuttunut mauttomaksi ja ilmaisuihin on tullut mukaan lopen väsyneen miehen katkeruutta. Nämä kaikki yhdessä ovat omiaan kääntämään voimakkaan ihailun sääliksi. Kannatuksen tyhjän jauhamisen takia hylkäämiseksi.

Kaikkein pahinta tämän tyylilajin viestinnässä on se, että asiakysymykset, joita Soinilla toki on ollut, hukkuvat nyt jatkuvaan soinismiin. Ajatukset harhautuvat pois asiakysymyksistä.

Tilanne on vähän kuin kaveriporukan ikuinen vitsiniekka, jonka vitsit eivät enää naurata kerrottaessa viidettä kertaa samaa vitsiä tilanteessa, jossa vitsillä ei ole mitään yhtymäkohtaa tilanteeseen.

Huumori on tavattoman tehokas viestinnän tehokeino oikein käytettynä ja hallittuna, muttei itsetarkoituksena.

// Persut eivät myy persettään
// Jos Antti Rinteelle saa vinkin antaa, älä jauha siitä äijäfeminismistä.
// Ei siinä twiittuilu riitä

Liike on lääke - olen nauttinut tätä lääkettä 58 minuuttia vuorokaudessa

Tiistai 16.9.2014 klo 10.06 - Kauko Niemi

#kutsumua liikkujaksi. En halua valjastaa hienoa lukiolaisten kampanjaa omiin tarkoitusperiini, mutta kuitenkin niin läheltä liippaa ja moni muukin voinee tilanteeseeni hyvinkin samaistua.

Jos ei nyt varsinaisesti kiusaamista kouluajoilta niin kuitenkin melkoista motivaation tappamista liikkumiseen. Koulun liikuntatunnilla joukkueiden muodostamisessa olin aina se viimeinen pullukka, joka otettiin B-joukkueen varapojaksi.

Viimeisinä kouluvuosina opinkin sitten lintsaamaan kaikki liikuntatunnit ja tapahtumat ja välttämään tämän minulle epämiellyttävän alkunäytelmän. Enkä nyt suoraan sanoen ollut erityisen ilahtunut hikoilemisesta.

Liikkumattomuutta kestikin sitten noin 40 ensimmäistä elinvuottani, kunnes sain sisäisen herätyksen. Töistä tullessa piti levätä sohvalla parikymmentä minuuttia, että jaksoin mennä jääkaapille. Sisäinen ääneni muistutti - eihän tällainen voi olla elämää.

Oma sisäinen varoitusvalo paloi tuolloin niin kirkkaasti, että jotain piti tehdä. Vajaassa vuodessa lähti 24 kiloa painosta. Muutamassa viikossa jaksoin juosta kaksi katuvalopylvään väliä. Kahdeksan kuukauden päästä juoksin ensimmäisen maratonini Helsingissä, kun yllytyshullu olin.

Liikunta on lääke
Terveyttä ja hyvinvointia
Kilpailen vain itseni kanssa
Tavoitteena kuolla terveenä

Minulla oli suunnaton onni, että läheisin työkaverini, himoliikkuja, Timo Poropudas osasi tsempata oikealla tavalla jatkamaan ja jatkamaan. Hän oli minun liikuntaenkelini. Timo ehdotti muun muassa tuota ensimmäistä maratonia. Kieltäydyin, koska en ollut treenannut maratonille, vaikka muuten kyllä. ”Mutta eihän sinun tarvitse sitä voittaa, eikä edes juosta läpi. Erinomainen tapa tarkistaa missä kunnossa olet ja kuinka pitkälle jaksat juosta mukavassa seurassa, oli Timon houkutus.” Loppuaikani läpijuosseena oli 4:26. Ei lainkaan paha.

Kaikenlaisia kuntokuureja, pitkiä ja lyhyitä sekä vielä pidempiä lenkkejä on ollut tuosta lähtien ja sisäinen tunne, että liike on lääke vahvistuu kaiken aikaa. Etenkin kun olen oppinut kuuntelemaan omaa kroppaa ja kohtuullisesti arvioimaan milloin liikettä on liikaa, milloin liian vähän.

Minulle kaikenlainen statistiikka ja mittarointi ovat aina olleet kiinnostavaa. Olen myös ensimmäisten joukossa ollut ottamassa käyttöön uusia sovelluksia liikuntakirjanpitoon. Lopputulos on ollut vain pitkällä aikajänteellä huono. Useimmat sovellukset tietokoneella tai kännykässä ovat olleet aikansa lapsia ja kuolleet pois ja vieneet tietoni mennessään.

Hukkaanhan kirjaaminen ei kuitenkaan ole koskaan mennyt. Olen pystynyt seuraamaan ja vertaamaan tekemisiäni kulloisellakin hetkellä.

Tänään tuli tasan kolme vuotta kun aloitin kirjaamisen Suunnon Movescountiin. Kolmen vuoden aikana (1095 päivää) olen tehnyt yhteensä 1004 liikuntasuoritetta ja investoinut niihin aikaa yhteensä 1056 tuntia. Tässä liikuntasuoritteella tarkoitan liikunnallista aktiviteettiä, ei kauppaan kävelyä, enkä niitä noin 290 päivittäistä porrasaskelmaa, jotka kuljen 5. kerroksen hissittömään asuntooni.

Ajassa mitattuna eniten on uintia. Kilometreissä mitattuna eniten pyöräilyä. Kävely ja patikointi asettuvat näiden väliin ajallisesti ja matkallisesti.

Kun lukuja muuttaa keskiarvo luvuiksi tarkoittaa se, että viimeisen kolmen vuoden akana olen liikkunut keskimäärin 58 minuuttia joka päivä. Liikuntakertoja tarkasteltaessa on kolmen vuoden aikana ollut keskimäärin 39 liikkumatonta päivää. Toki käytännössä niitä on enemmän, kun aika usein olen fillaroinnin jälkeen mennyt uimaan vielä kilometrin.

Siis pieni pullukka B-joukkueen varapoika ottaa nyt vahinkoa takaisin. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä.  

Venäjä, Venäjä ei kun Venäjä

Lauantai 13.9.2014 klo 11.26 - Kauko Niemi

Pakkohan tässä informaatiosodan melskeessä on luoda omia mielikuvia ja käsityksiä Venäjästä ja muusta maailmasta. Aika ajoin tuntuu kuin muu maailma ilmoittaisi elävänsä ainoaa oikeaa elämää Venäjään verrattuna.

Mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta muuttaa toista etenkään pakkokonstein, eikä muutenkaan. Ei sen enempää parisuhteessa kuin valtiollisissakaan suhteissa. Parasta on vain hyväksyä toinen sellaisena kuin on,  vikoineen tai lopettaa kanssakäyminen. Venäjä eläköön venäläisittäin niin kuin ovat aina eläneet. Yhdysvaltalaiset käyttäköön elämän ainoana mittarina rahaa. Italialaisille on turha opettaa täsmällisiä aikatauluja jne jne.

Kokonaan toinen asia erilaisten sopimusten tekeminen ja sopimusten sovittu noudattaminen. Venäläisillä kun ei näytä kuuluvan kulttuuriin, että sopimuksia noudatettaisiin. Ei edes rauhansopimuksia. Kannattaako Venäläisten kanssa tehdä mitään sopimuksia tai pitäisikö niin sanotut pakotteet aina sisällyttää jokaiseen sopimukseen. Silloin venäläinen tietäisi etukäteen mitä tapahtuu, jos sopimusta ei noudateta. Vaikkei se todennäköisesti mitään auttaisikaan.

Tämä venäläinen mentaali ylettyy aina yksittäisiin ihmisiin asti, joille toimintamalli on periytynyt äidinmaidossa useiden sukupolvien takaa, eikä sitä muuteta vuosisadassa eikä kahdessa. Ja kun 144 miljoonaa ihmistä ajattelee näin, on sen oltava totta.

Myin netin kirpputoripalvelussa hieman erikoisemman kahvinkeittimen. Ostaja oli venäläinen nainen. Sähköpostitse sovittiin hinta ja kaikki muut yksityiskohdat.

Kun nainen ilmestyi ovelleni, niin kas taas alkoi kaikki alusta härskisti ikään kuin mitään ei olisi aiemmin sovittukaan. Ilmoitin hänelle varsin suorasanaisesti silmästä silmään, että sovimme jo kaikki yksityiskohdat ja jos ne eivät päde nyt, niin lopetan kaupanteon tähän. Minun ei ole pakko myydä tätä sinulle muutetuilla ehdoilla. Hän hyväksyi erittäin monimutkaisin sanakääntein jurputtamalla aiemmin sopimamme asiat.   

Maailman nykytilanteen tekee hankalaksi, kun bisness ajaa ihmishenkien edelle ja sotkemme tämän takia monet täysin erilliset asiat keskenään. Tuhansien ihmisten henki ei näytä paljoakaan painavan, kun oltermannit jäävät käsiimme. Koko ongelman kärkenä on länsimaiden huoli taloudellisesta kasvusta ja kuinka saamme nyhdettyä kaiken irti venäläisestä kulutuksesta.





   

Muoviton syyskuu alkaa - en silti kanna broilerinkoipia taskussani

Maanantai 1.9.2014 klo 9.07 - Kauko Niemi

Tänään alkaa muoviton syyskuu – harvalla on viitseliäisyyttä tai edes mahdollisuutta pysyä kokonaan irti muovista kokonaista kuukautta. Niin tiukkaan on maailma muovitettu.

Sekin olisi jo paljon, jos edes tiedostaisi kuinka paljon muovia käyttää ja erityisesti turhaa muovia. Kuinka paljon asioita pakataan turhaan tai luonnon kannalta vääriin pakkauksiin.

Viimeistään silloin kun näin tämän kamalan videon linnuista keskellä ei mitään, pysähdyin ajattelemaan ihmisten muovin käyttöä ja välinpitämättömyyttä sotkea omaa pesäämme liki peruuttamattomasti.

Yksistään Suomessa käytetään vuosittain yli 300 miljoonaa muovista kauppakassia – turhaan. Niin monet asiat pakataan pariinkin kertaan. Ja jos muka joku direktiivi niin vaatii, niin sitten puretaan sellaiset direktiivit.

Totuttu käytäntö on vaikea muuttaa. Itse lopetin muovisen kauppakassin käytön noin vuosi sitten. Parempi on kuitenkin sanoa aloitin lopettamisen. Kesti melkein vuoden ennen kuin arki alkoi sujua. Nyt minulla on läjä kangaskasseja. Muutama 2-4 roikkuu kotona eteisen naulakossa, hieman useampi on autossa.

Kuvittelin että kahdella pärjäisi. Ei pärjännyt. Aina puuttui kassi joko autosta tai kotoa, riippuen hoituiko kauppareissu autolla vai kävellen. Aika usein myös autolla tehtävän kauppareissut kassajonossa huomasin, että kassi on autossa. Aiemmin kiltisti ostin muovikassin. Nyt sitä tapahtuu sen verran harvoin, että jätän ostokset kassalle odottamaan ja kipaisen hakemaan kangaskassin autosta. Vielä reilu puolivuotta ja olen varma, että homma on automaattisesti hanskassa.

Toinen esimerkki, joka meni jakeluun heti. Jokin aika sitten maitotölkkeihin ilmestyi muovikorkki. Suivaannuin tästä turhakkeesta niin paljon, että käyttäytymiseni muuttui kertaheitolla. En osta maitoa sellaisessa pakkauksessa, jossa on muovikorkki. Tämä johtaa siihen, että maidonostopäivänä käyn Alepassa tai Lidlissä. Esimerkiksi Alepasta saa Arlan punaista täysmaitoa muovittomasti. En osta Valion ruokakermaa, koska niissä on muovikorkki.

Luontopatikointiporukallamme on aina kassi mukana mihin keräämme vastaan tulevat muovipuollot ja -pussit. Sekin on vaikea ymmärtää, että jotkut lähtevät luontoon ja heittävät eväspussinsa siihen paikkaan missä eväänsä syövät tai missä viimeinen hörppy juomapullosta otetaan.

Nyt alkavan muovittoman kuukauden aikana en aio kantaa broilerinkoia paljailtaan taskussa kaupasta kotiin, mutta aion miettiä jokaisen muovin kohdalla olisiko mahdollista toimia toisin tai tehdä toisia, vähemmän muovisia valintoja. Olen jo tänään varma, että teen tämän kuukauden aikana löydöksiä ja havaintoja, jotka muuttavat käyttäytymistäni lopullisesti.

Kenenkään muovitieteilijän ei kannata tästä kirjoituksesta ottaa herneitä nenäänsä, että yleistä muovin yhdeksi kategoriaksi eri laaduista piittaamatta. Muovi kuin muovi kuormittaa liikaa meidän yhteistä elintilaamme.